Kaikki kirjoittajan Matoro artikkelit

Retro

Deltan temppeli 57: Klaanilaisten kotiinpaluu

Kommentoi

Nimdan saari

Skakdien leirissä saaren pohjoispäädyssä vallitsi kireä tunnelma.

”Hittolainen, eikö saarella tosiaan ole ainuttakaan purjehduskelpoista alusta?” skakdi puheli tuohtuneena leirinuotion ääressä. Toinen skakdi huikkasi jotakin epämääräistä juomaa ja kirosi itsekseen.
Gaggulabiolle oli lähetetty radiolla viesti tilanteesta ja sieltä oli luvattu, että kyyti saapuisi parissa päivässä. Se aika olisi vain odotettava.

”Kammiossa ei ollut sirua”, musta-asuinen skakdi aloitti puheensa. Sinihopea skakdi istui hänen edessään vihreän teltan sisällä. Teltassa oli kuuma, mutta silti viileämpi kuin ulkona. Jokin ötökkä pörräsi ilmassa.
”Mitä siellä oli?” Metorakk kysyi.
”Lähinnä ruumiita”, ninja kertoi. ”Merirosvoja ja paikallisia munkkeja. Tutkimme ne kammiot, jotka eivät olleet täynnä vettä”

Metorakk iski nyrkkinsä puiseen pöytään. Pöytä romahti.
”Klaanilaisilla on Nimda”, hän murisi.
”Ja te päästitte ne pakoon”
Ninja nro. 1 katsoi viisaimmaksi lähteä teltasta. Hän livahti kuumaan helteeseen pienempään telttaan, jossa muut ninjat olivat suojassa auringolta.

Bio-Klaanin saari
Sataman vartiotorni

”Hei, onko tuo Gaggulabion lippu?” Pyytoj kysyi toveriltaan.
Ko-Matoran ojensi kiikareita kaverilleen, joka myös katsoi alusta.
”Mata Nui, se on vihollisalus!” toinen panikoi.
Komaukasvoinen Ko-Matoran syöksyi alkeelliseen radiolaitteeseen. Hän katsoi hetken tornista käsin kaukana lipuvaa mustaa alusta, joka ei näyttänyt merkkiäkään vihamielisyydestä. Hän tarttui kuulokkeeseen ja napsautti päälle toiminnon, joka etsii yhteyden kyseisen laivan radioon.
Hän pisti varmuuden vuoksi hätäviestin Laivastolle.

Radiolaite tuuttasi. Lopulta kuului kohinaa ja joku vastasi.

”Olette Bio-Klaanin aluevesillä, skakdit. Kehoitan teitä kääntämään kurssinne, tai aluksemme upottavat teidät”, Pyytoj käski ääni hieman väristen. Hän ei osannut olla tiukan määräilevä.

Toisessa päässä oli hiljaista.

”… skakdit? Mitä hippiä?”

”… teidän laivanne mastossa liehuu Gaggulabion joukkojen lippu”

Toisessa päässä oli jälleen hiljaista.

Kuulokkeesta kuului etäisesti vihaisen matoranin karjuntaa miehistölleen. Kiikareilla näkyi, kuinka lippu putosi mastosta.

Radiossa puhuva ääni vaihtui.

”Haloo, olemme Klaanilaisia. Täällä puhuu Matoro, mukana on moderaattori Umbra ja jäsen Xxonn sekä muita Klaanin liittolaisia. Palaamme epäonnistuneelta tehtävältä. Selitämme aluksemme satamassa”

”Ah, okei. Tulkaa satamaan”, Pyytoj sanoi ja sulki radion. Hän ilmoitti vielä Laivastolle sen olleen väärä hälytys.

Retro

Deltan temppeli 56: Pakkomielle kasvaa

Kommentoi

Meri
Skakdien laiva

Laiva oli matkannut koko päivän yhtämittaisesti. Luoviminen pois Pohjoisen Mantereen karikkoisilta vesiltä oli onnistunut varsin mainiosti, ja nyt heillä oli suora kurssi kohti Klaania.

Matoro nojasi laivan keulakaiteeseen. Toa kurkoitti itseään eteenpäin nähdäkseen rauhallisen meren. Hänen unirytminsä oli mennyt totaalisen sekaisin viime aikojen tapahtumista.
Pitkä matka. Nuket. Ei Nimdaa. Sekavat muistot.
Käden menetys. Se oli jotain, mikä oli pudottanut hänet kovaa ja korkealta. Hän ei ollut haavoittumaton. Hän ei ollut kuolematon.

Matoro katsoi oikean käden tynkäänsä. Ranteen ympärillä on tiukka side. Rannepanssari on poistettu kokonaan, harppuunan jäännökset sen mukana.
Toa mietti mitä tekisi kätensä kanssa. Klaanin teknologialla täydellinen robottikäsi ei olisi ongelma eikä mikään, mutta on kyse enemmänkin siitä haluaisiko hän robottikättä.
Käden puute kuitenkin muistutti häntä siitä, että hän ei ollut kuolematon.

Se muistutti siitä, kuinka heikko elämän lanka loppujen lopuksi on.

Matoro syventyi ajatuksiinsa. Kaikki muut pimeässä laivassa nukkuivat, tai ainakin vaikuttivat nukkuvilta. Alus oli ankkurissa eräässä laguunissa pienellä saarella.

Kannattaisiko vain antaa olla? Hänhän on jo hankkinut Klaaniin yhden sirun Nimdaa. Miksi riskeerata ainutta elämäänsä johonkin muinaiseen salaisuuteen.
Matoroa totta vie kiinnosti salaisuudet. Hän halusi teitää Nimdasta. Mutta kun sen vaatimat uhraukset ovat suurempia kuin oma hyöty…

Silti jokin hänen päässään pakotti hänet yrittämään aina uudelleen ja uudelleen. Nimda kiehtoi ja pelotti. Matoro ei usknut ajatuksiaan. Hän myönsi, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään, että häntä pelotti.

Retro

Deltan temppeli 55: Klaanilaisten kotimatka

Kommentoi

Pohjoisen Mantereen rannikko
Skakdien Laiva

Tummalla tervalla värjätty, hieman dzonkkimainen purjevene eteni tasaista vauhtia merellä. Skakdien lippu oli laskettu yhden, korkean maston huipusta alas.
Jardirt seisoi ruorissa onnessaan. Kunnollinen alus kaiken tämän jälkeen.

Kapteeni Notfun istui laivan perässä. Matoran oli harmistunut siitä, että laivasta ei löytynyt lainkaan rommia. Vain jotain b-luokan roska-alkoholia.
Gaggulabio on julma olento, hän ajatteli. Ei anna edes kunnon rommia.

Pian ’Funin vieressä istui Matoro ja tämän vieressä Umbra. Kaksikko oli levittänyt suuren merikartan eteensä ja kävivät reittisuunnitelmaa läpi samalla kun muistelivat seikkailujaan alueella.
Vaikka Matorolta puuttui toinen käsi, hän oli huomattavan iloisella mielellä. Nimdasaaren synkkyys oli poissa silmistä, poissa mielestä…

Nurukan ja Deleva olivat jossakin laivan sisäosissa. Samol opetteli innokkaana laivan köysistöjen toimintaa. Kannen miehistö oli minimissään, sillä Notfun oli antanut suuren osan mennä lepäämään. Hän ymmärsi, ettei edellinen seikkailu ollut helppo kenellekkään. Kukaan ei voittanut mitään.

”Niin hei, Notfun?” Matoro aloitti, kääntäen kartan hetkeksi pois.
Notfun käänsi päänsä puhujaan. Hän olisi valittanut tittelin ”Kapteeni” puuttumisesta ellei puhuja olisi ollut Klaanilainen.

”Sanooko nimet Arupak tai Tarip sinulle mitään?”

Ikävät muistot runosta ja luolasta hiipivät mieleen, mutta asiat piti puhua poikki.

”Muistan Kapteeni Arupakin. Näiden vesien kruunaamaton kuningas silloin joskus… Miksi kyselet?”

”Missä hän on nyt?” Matoro jatkoi ignoroiden Notfunin kysymyksen.

”Öäääh. En ole varma.”

”Ei mitään hajua?”

”Hänen merirosvon uransa pysähtyi kuin seinään. Tarinat kertoivat hänen kohdanneen Meren Henget ja tulleen hulluksi”, Notfun kertoi.

”No siis. Aikana jona olit kadoksissa luolastossa… löysimme ansaluolan. Tarip ”Ruostasilmäksi” itseään kutsunut henkilö oli kirjoittanut seinään tarinan hänen ja Arupakin matkasta etsimänä Nimdaa ja… ja N-ne. Ne tekivät Arupakin hulluksi, eivät mitkään merimieslegendat.”
Matoro ei kyennyt lausumaan sanaa Nuket. Liikaa pahoja muistoja. Liikaa jotain, mikä oli oman ymmärryksen ulkopuolella.

Notfun oli täysin hiljaa.

”Et siis tiedä missä Arupak nykyisin on?” Matoro kysyi vielä.

”En tiedä”, Fun vastasi lyhyesti. Kummatkin tunsivat viimeistenkin Deltalle johtavien lankojen katkeavan.

Retro

Deltan temppeli 54: Sankarien laivankaappaus

Kommentoi

Nimdan saari
Ranta

Epämääräinen veneentapainen seisoi rantavedessä.
Matalat aallot osuivat paattiin. Sankareidemme onneksi merenkäynti ei ollut kovaa.

”… sanokaa minun sanoneen, tämä ei pääty hyvin”, Matoro mutisi. Notfun höpötti itsekseen kuvitteellisille laivakauppiailleen.
Viime aikojen tapahtumat olivat selvästi olleet ’Funille liikaa.

Merirosvot ahtautuivat veneentapaisen keulaan ja keskiosaan hyvässä järjestyksessä (lue: täydessä kaaoksessa) ja tarttuivat airoihin. Kaikki siirtyivät kiikkerään laitteeseen, joka työnnettiin pian rantaveteen. Airot laskettiin veteen.

Sitten jotain räjähti.

Yhtäkkiä, NINJOJA.

Teltta räjähti spontaanisti paksun savun siivittämänä. Toinen savupommi lensi rannalle, keskelle venettä. Se aiheutti kaaoksen.
Ninjatähti osui yhtä sinistä matorania takaraivoon.

”SOUTAKAA! JARR HARR, KOVEMPAA!” Notfun karjui kiikkerästä mastosta. Vene lipui syvemmälle vedelle. Edelleen erilaisia teräviä esineitä lenteli joukkiota kohti. Yksi osui Samolia selkään. Umbra amui valonväläyksen kohti rantaa, antaen heidän joukolleen kallista lisäaikaa päästä aseiden ulottumattomiin. Moni ol isaanut osumia terävistä esineistä.

”ETEENPÄIN, MIEHEN- EIII PYSÄHTYKÄÄ KÄÄNTYKÄÄ!”
Vene tärähti kovaa mustaan purjeveneeseen. Masto kaatui tömähdyksen voimasta suoraan toisen laivan kannelle. Maston kärjessä seissyt Notfun tajusi tuijottavansa vihaisen näköistä skakdia silmiin.

Itseasiassa laivan kannella oli noin kymmenen hampaisiin asti aseistautunutta, hämmästynyttä skakdia. Joukkion oli pitänyt hyökätä mereltä käsin NINJA-ryhmän tullessa sisämaasta.

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Klaanilaiset ja merirosvot päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Skakdilaivan kansi oli pian suuren joukkotappelun alla. Epätasainen mittelö oli nopeasti ohi, kun Äksän ja Samolin brutaalit menetelmät olivat heittäneet suurimman osan skakdeista mereen. Ennen kuin skakdilaivan komentaja oli ehtinyt tajuat mitä oli tapahtunut, hän lensi Matoron taitavalla judoheitolla mereen.

Vallattu purjelaiva käänsi suuntansa kohti Mannerta, edelleen Gaggulabion lippu isomastossa.

Retro

Deltan temppeli 52: Debriiffaus Deltasta

Kommentoi

Nimdan saari
ranta

Sekalainen joukko merirosvoja ynnä muita öttiäisiä kokosi rannalla epämääräistä lauttaa metsän reunasta hakatuista puista. Matoro oli hyvin skeptinen pysyisikö laite pystyssä aallokossa, mutta jollain oli päästävä pois saarelta. Onneksi Pohjoisen Mantereen rannikko näkyi vain muutamien kymmenien kilometrien päässä. Rannikon usvainen siluetti näkyi.

”Mara, mikä on vointi?” Matoro kuuli Umbran äänen takaansa. Jään Toa kääntyi riippumatossaan ja nousi istumaan.
Keltavihreä, hyvin panssaroitus ja kaikin puolin soturilta näyttävä Valon Toa seisoi hänen vieressään.

”Öäh… Käteen sattuu ja heikottaa, mutta muuten olen toimintakunnossa”, Matoro mutisi.

”Haluatko selventää .mitä täällä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Avra Nuin Sodan kun hän pääsi puhumaan ystävälleen.

”No siis. Tällä saarella piti olla Nimdan neljäs siru. Menimme alas ansatemppeleihin. En muista tarkasti tapahtumia. Löysimme erään kuolleen merirosvon kertomuksen siitä, mitä hänelle oli käynyt paikassa. Arupak-niminen merirosvo oli ilmeisesti saanut Nimdan. Epäilys vahvistui, kun emme löytäneet sirua temppelistä. Sensijaan kohtasimme…” Matoro puhui. Hän näki jälleen kerran päässään kuolleen Turagan ja Marionetin. Hän muisti kuvottavan, kuolleen Turagan hajoavan kasaan. Hän näki puhtaan valkoisen tappajan, joka ei kuollut. Hän muisti vettä.

”Kohtasitte mitä?” Umbran kysymys pudotti Matoron taas tosimaailmaan.
”N-nukkeja”, Matoro takelteli. Hän ei halunnut ajatella niitä olentoja.

”Ahaa, se Klaanilaiskaverisi kertoikin niistä”, Umbra puhui huolettomasti. Hän mietti olisiko Matoron aivot kadottaneet muistot ’kuolemasta’, sillä oli kylmä fakta että Jään Toan sydän ei lyönyt kun hänet tuotiin pinnalle.

”Ei puhuta nn-niistä”, Matoro käski.

Hetken hiljaisuus. Rahi-lintu lauloi puussa.

”Mutta hei, mitä sinä täällä teet?” Matoro kysyi. Hän halusi saada itselleen jotain tekemistä. Hänen ajatuksensa valuivat jatkuvasti asioihin, joita hän ei halunnut muistaa.

”Meiltä loppui tarvikkeet veneestä matkalla Klaaniin”, Valon Toa aloitti.
”Teillä on vene?”
”Kävimme katsomassa, se on tuhottu sillävälin kun olimme sisämaassa”
”…”
”Niin siis, pysähdyimme tänne ja matkasimme paikallisen heimopäälikön kera Nimdan Temppelille”, Umbra jatkoi. ”Me muuten törmäsimme skakdeihin matkalla. Ninjoja ja jokin sinihopea raivohullu”

Matoro havahtui. NINJA-ryhmä ja Metorakk.

”… ja minä kun luulin että tämä ei tästä enää pahenisi…” Matoro mutisi.

Kesti useita tunteja, mutta viimein, keskipäivän tienoilla epämääräinen lautta oli valmis. Se oli tehty seitsemästä rinnakkain solmistusta, suuresta tukista. Keskellä nousi korkea masto, johon oli viritetty kaikesta mahdollisesta kyhätty purje. Kannella oli neljä paria airoja.
Moisen laitteen pitäisi saada kuljetettua reilut kymmenen matorania ja kuusi Toan kokoista henkilöä parin kymmenen kilometrin päähän.

Samaan aikaan erään puun lehvistössä, mustapukuinen skakdi antoi NINJA-radioonsa merkin. Nyt tai ei koskaan.

Retro

Bio-Klaani rikkoo Ottawan sopimusta

Kommentoi

Bio-Klaani
Satama

Ravnin käveli kivitalu kädessään sataman vartta. Hän raapusti oikealla kädellään tottuneesti saapuvien laivojen rahtitietoja.
Onu-Matoran pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja käveli juuri saapuneen, suurikokoisen aluksen viereen. Tänään aurinko porotti yllättävän kuumasti taivaalta.

Eräänlainen siltana toimiva ovi avattiin tumman laivan kyljestä. Väsyneen näköinen Ta-Matoran hyppäsi puulaiturille.
”Tässä nää lootat Xialta ny ois”, matoran sanoi ja viittoi Ravninia sisään laivaan.
Tumman, vanhan rahtilaivan ruuma oli todella kuuma ja ilma tuntui ummehtuneelta. Vanha höyrykattila puhkui nurkassa. Hiilen lappaajat olivat kannella ansaitulla tauolla.

Ravnin ei pitänyt lainkaan höyrylaitteiden parissa työskentelystä. Hän hoiti miellelään siistejä kirjurin hommia ennemmin kuin läkähtyi höyrylaivassa tai kaivoksessa.

Onu-Matoran avasi yhden puisen laatikon ja kurkkasi sisään. Eräänlaiseen muoviin oli upotettu kuusi järeää Xialaista miinaa.
Ravnin nyökkäsi ja merkitsi jotakin muistiin. Hän viittoi mukanaan tulleita Po-matoraneja kantamaan laatikon ulkoilmaan hänen itsensä jatkaessa lastin tarkastusta.

Seuraavat neljä laatikkoa olivat täynnä miinoja. Nämä kolmekymmentä raskasta miinaa on tarkoitus asentaa jonkin matkan päähän Linnakkeesta.
Seuraavissa kymmenessä laatikossa oli kauan odotettuja kanoka-kiekkoja sekä Laivastolle Cordak-ammuksia.
Ravnin jatkoi. Hän availi tottuneesti puulaatikoita, vilkaisi sisällön ja sulki laatikon. Seuraavista laatikoista löytyi koottava Zakazlainen ilmatorjuntatykki. Viimeisissä laatikoissa oli vielä satunnaisia aseita ynnä varaosia. Onu-Matoran merkkasi koko lastin saapuneeksi, huikaksi vettä juomapullostaan ja asteli ulos laivasta.

Matoran oli ymmärrettävästi huolissaan tulevaisuuden kannalta. Torakoita kerrottiin olevan vaikka kuinka paljon ja lisäksi niillä on kuulemma valtavan tuhovoimaisia aseita. Klaanilla ei ollut edes varsinaista armeijaa, vaikkakin vapaaehtoisia oli jo alettu kouluttaa. Käytännössä Linnakkeen puolustus kuitenkin oli täysin Laivaston ja Klaanin muurien vastuulla. Mutta kuten oli Yö Kauhuna nähty, vihollisella oli etulyöntiasema kaikessa muussa.

Matoran huokaisi aatteilleen ja asteli viileään varastohalliin seuraamaan Turkanen-sinapin varastointia.

Retro

Deltan temppeli 51: Metorakk mahtailee ninjoille

Kommentoi

Nimdan saari
Pyhättö

Musta-asuinen apinalisko katseli liikkumattomana kivistä kehää.
Skakdin keltaiset mulkosilmät katsastivat tottuneesti jokaisen piilopaikan ynnä epäilyttävän kohteen maastosta, mutta mitään ei näkynyt. Ninja viitoi kädellään ja kaksi muuta mustaa skakdia ilmestyi tämän taa.

Kauempana neljäs ninjoista huomasi rantahietikolla jalanjälkiä. Kaksi muuta liittyi tämän seuraan kolmen edellisen jäädessä tutkimaan Athin pyhättöä.

Ninja näki metsän reunassa liikettä. Se syöksyi äänettömästi metsän reunaan.
Kuului skakdinkielistä kiroamista. Sinihopea skakdi murisi ja nousi pystyyn matalan aluskasvillisuuden joukosta.

Välittömästi ninjan tunnistaessa kuka oli kyseessä, se hyppäsi esiin ja teki kunniaa. Skakdipäälikkö pyyhki roskia haarniskastaan.
”Mitä te täällä teette?” hän kysyi ensimmäisenä.
”Kenraali lähetti meidät hakemaan Nimdan. Leirimme on saaren pohjoispäädyssä”, ninja vastasi välittömästi. Hän ihmetteli Metorakkin yht’äkkistä ilmestymistä. Olihan Gaggulabio jo nimittänyt hänen paikalleen toisen ja kaikki olettivat hänen jääneen Xialle.

”Ja kai te olette hankkineet sirun?” Metorakk murisi.
”Ninjat yksi, kaksi ja kolme lähtivät jäljittämään klaanilaisia. Me kolme tutkimme paikan”
”Viekää minut leiriin. Tiedustelkaa vihollisen vahvuus ja pakomahdollisuudet. Kuka onkaan joukkonne nykyinen johtaja on nyt minun haarniskankiillottajani”, käskemään tottunut ääni kartoi selkeästi.

Metorakk mietti sitä Toa-joukkoa jonka oli kohdannut aamulla. Valon Toa olisi kova pala. Lisäksi niiden mukana oli Plasman Toa, jonka hän luuli jo tappaneensa.
Kunhan tiedustelutiedot saapuisivat, skakdijohtaja miettisi tarkemman strategian. Jos klaanilaiset olivat onnistuneet Nimdan hankkimisessa, hän saisi Nimdan heiltä. Hän palaisi Klaanin saarelle voittajana sirun kanssa ja Gaggulabio hukuttaisi hänet rikkauksiin.

Retro

Deltan temppeli 50: Kuolleista herännyt

Kommentoi

Nimdasaari
ranta

Jään Toa makasi rentona kahden puun väliin viritetyllä riippumatolla. Hän oli nukkunut katkonaisesti eikä ollut vielä saanut koottua ajatuksiaan. Hän ei ollut aivan selvillä siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli kuitenkin nyt elossa. Lähimenneisyyden muistot vain tuntuivat sameilta. Hän muisti Nuken ja veden, muttei siitä eteenpäin.

Toa käänsi vaivalloisesti kylkeään. Rinnan haavaa vihloi ikävästi joka liikkeellä.
Yö oli lämmin etelän yö. Tulikärpäset lentelivät metsän reunassa. Lintujen ääniä kuului metsästä. Meri oli tyyni ja rauhallinen. Pilvettömältä taivaalta näkyi tuhannet tähdet.

Matoro kääntyi selälleen ja katseli mustaa yötaivasta. Tuo näky sai hänet aina rentoutumaan. Pimeys tuhansine tähtineen. Se oli kuin maailma. Synkkä maailma, jonka ainoana valona olivat ne harvat, ketkä puolustivat oikeutta, Toat, klaanilaiset.
Matoro löysi hetken tähyiltyään oman Toa-tähtensä ja katseli sitä. Hän oli usein miettinyt mikä voima sai Toa-tähden syttymään. Miksi ne olivat olemassa? Ne olivat vain Toan elinajan, ei yhtään kauempaa. Ne eifvät olleet pysyviä. Matoro halusi jättää tähän maailmaan jotain pysyvää. Jotain, josta hänet muistettaisiin.

Toan piti huitaista ärsyttävää hyttystä, mutta sitten hän tajusi taas toisen kätensä. Haava oli täysin hyytynyt, kiitos parannuskiven. Silti se särki ja häiritsi jatkuvasti. Lisäksi harppuuna oli mennyt puoliksi.

Matoro mietti mitä kädelle voisi tehdä. Paras vaihtoehto olisi hyvin kallis mekaaninen käsi, jollainen voitaisiin varmasti tehdä Klaanissa. Poikki hän ei kättä aikonut jättää. Se oli ikuinen muisto siitä kuinka hän oli epäonnistunut. Tai ei, ei hän ollut epäonnistunut. Joku oli vain onnistunut paremmin kuin hän.

Toan mietteet siirtyivät Nukkejen kautta Nimdaan. Pitäisikö hänen jatkaa Nimdan etsintää? Ruumis-turaga oli käskenyt häntä lopettaa etsinnän. Myöhemmin Matoro oli kuullut Äksältä Nukesta, joka oli myös varoittanut jatkamasta.

Ne haluavat sinun tietävän, että sotanne salaisuuksia vastaan voi tuhota kaiken, josta välitätte.

Nuket olivat vakavastioettava vastus. Niitä ei parantunut uhmata. Oli pienoinen ihme, että Matoro oli selvinnyt hengissä. Silti hän halusi jatkaa Nimdan jahtia. Luovuttaminen on jotain, mitä Matoro ei halunnut ajatellakaan. Hän on aina hoitanut tehtävänsä kunnialla loppuun asti. Hän ei jätä niitä kesken.

…ne eivät anna sinun kuolla, joudut tuntemaan kuolemasi uudelleen joka sekunti.