Kaikki kirjoittajan Matoro artikkelit

Retro

Liekkimiesten käskynjako

Kommentoi

Nazorak-satama
Klaanin saaren länsirannikko

Satama oli harmaa ja metallinen. Kaikki kieli nazorakmaisesta tehokkuudesta ja yksinkertaisuudesta. Suuret, metalliset varastorakennukset ja pitkät, puiset laiturit hallitsivat näkymää. Suuressa satama-altaassa oli kymmenittäin hopean ja kuparisen sävyisiä sukellusveneitä. Tämä oli Nazorakien eteläisin satama, ja siksi sitä käytettiin sukellusveneiden kotisatamana. Lisäksi satama toimi Skakdien ”laivaston” kotisatamana. Akbsklsdflsfldax ja Amazuan takaisin kaappaama Yön Timo II seisoivat vierekkäin erottuen selvästi sataman uudenaikaisista metallisista laivoista. Nazorakit ylenkatsoivat ikivanhoja puisia aluksia ja satamassa olikin (yllätys, yllätys) jatkuva konfliktinvaara Nazorakien ja Skakdien välillä.

”Käyttäessämme kumpaakin alusta saamme kuljetettua sotureita noin 350 kerralla”, vihreä skakdi selitti Gaggulabiolle. Keltaruskea skakdi nyökytteli ja katseli aluksia. Yön Timo II oli Amazuan käytössä, mutta hän tuskin tarvitsisi sitä nyt.
”Vaatikaa torakoilta jokunen kuljetusalus”, Gaggulabio määräsi ja jatkoi satamassa kävelyään seurueensa kanssa.
”Koska tarkoitus on päästä viidakkosaarelle?” yksi skakdeista kysyi.
”Se saari on meidän viikossa. Sanokaa minun sanoneen”, Gaggulabio myhäili ja katseli vuoroin aluksiaan ja vuoroin merta.
”Onko pakettini Zakazilta tullut?” hän kysyi.
”Ei, mutta Nektann sanoi että se on kuljetuksessa. Saamme sen toimintakuntoon parin päivän sisään”, sininen skakdi seurueesta vastasi.
”Alkakaa siirtää joukkoja tähän satamaan, Nekott. Wrotinn, selvitä mitä Nimdaa noutamaan lähetetylle joukolle tapahtui”, Gaggulabio korotti ääntään. Skakdi-upseerit nyökkäsivät, tekivät kunniaa ja poistuivat.

Nimdasaari
Skakdien leiri

”Skrarrar, miten tämä on mahdollista. Tämän paikan pitää olla niin skrarrarrarin keskellä ei mitään. Täältä ei ole skrarrarrar kulkenut yhtään laivaa ohi viikkoon. Skrarrarrar”, Werekk kirosi. Kun Klaanilaiset olivat kaapanneet heidän aluksensa ja Metorakk lähtenyt saaren ainoalla moottoriveneellä, joukko oli jäänyt odottamaan trooppiselle saarelle sitä, että Skakdit lähettäisivät jonkun noutamaan heidät.

Werekk oli antanut skakdeille luvan ryöstellä Ath-munkkeja, mutta kun yksi skakdi oli löytynyt naulattuna silmistään kastanjapuuhun, oli päätetty että oli paras pysyä erossa munkeista. Pahinta kuitenkin oli se, että alkoholi alkoi loppua.

”Luutnatti”, joku skakdeista hihkaisi vihreästä, ilmeisesti Sisällissodan jäämistöä olevasta teltasta.
Werekk kääntyi nopeasti teltalle ja syöksyi sisään. Skakdi istui kuulokkeet korvilla suuren radiolaitesysteemin äärellä.
”Wrotinn linjalla”, skakdi murahti. Werekk nappasi kuulokkeet. Ensimmäiset kaksi minuuttia keskustelusta koostuivat Werekkin luetellessa kaikki muistamansa skakdinkieliset kirosanat. Mutta sen verran runsas kirosanavarasto kielessä oli, ettei Werekk muistanut edes puolia niistä.
”Missä olette? Mikä on kestänyt?” kohiseva, epäselvänpuoleinen skakdinääni kysyi.
”No kuule Lentävä Steltiläinen upotti laivamme”, Werekk aloitti sarkasmia tihkuvalla äänellä. Seuraavaksi hänen äänensä muuttui huudoksi: ”Ne skrarrarrarin klaanilaiset pöllivät skrarrararrin laivamme. Lähettäkää tänne skrarrarrar vieköön alus noutamaan meidät”
”Joo”, Wrotinn vastasi ja yhteys katkesi. Onneksi tukikohdassa tiedettiin saaren sijainti.

Retro

Hildemar 16: Merikäärmetango

Kommentoi

BKS Hildemar

Tronien oudon akvaarion puolikkaat leijuivat aluksen kaiteella Matoron ja Sugan vierellä. Positronie tuntui olevan aina yhtä iloinen. Kun muut hermoilevat Nimdan varjelusta, pieni iloinen ankerias uiskentelee meressä.

”Kapteeni, kaikuluotain havaitsi jotain veden alla…” matoran ilmoitti puheputkella aluksen komentosillalle. Hai havaihtui ja käski komentosillalla olevan Bloszarin pitää kurssin kun Jään ja Veden Toa itse otti puheputken seinältä.
”Mitä meinaat? Voiko se olla sukellusvene?” hän kysyi.
”… ei. Se on pienempi. Se on pitkä ja kapea, ja liikkuu nopeasti kohti meitä.”

Valoa hohtava ankerias syöksyi merestä suurella nopeudella ilmaan. Tronie syöksyi kyljelleen Hildemarin tummanruskeasta puusta olevalle lattialle. Sekunteja myöhemmin useita metrejä pitkä musta ankerias syöksyi ylös vedestä aluksen viereen.
”Mikä karzahni tuo on!” Suga huudahti ja tavoitteli miekkaansa. Mustan olennon saksimainen koura iski Toaa rintakehään, heittäen tämän maahan. Matoro oli syöksynyt kohti Tronieta, mutta outo akvaario oli kasautunut ankeriaan ympärille itsestään.

Negatronie lensi laivan yli pitkässä kaaressa. Kun musta hirviö syöksyi veteen aluksen vasemmalla puolella, aallot saivat koko höyrylaivan huojumaan hieman. Vettä roiskui suurina pärskeinä kannelle.

”M-mikä se oli?” komentosillan kaiteeseen nojaava Bloszar kysyi hämmästyneenä. Hän tuijotti paikkaa, jonne olento oli hetki sitten kadonnut.
”Miehittäkää aseet”, Hai määräsi lyhyesti. Hän katseli hermostuneena merta heidän ympärillään.

”M-mikä se oli?” Matoro kysyi märkänä Tronien vieressä, tosin odottamatta oikeaa vastausta.
”Se oli Negatronie”, Positronie viestitti telepaattisesti kahden Jään Toan mieliin.
”Se on paha puoleni”, kala jatkoi. ”Negatronie on murhaaja. Ainut, mitä hän haluaa, on tuhota asioita.”

Samalla hetkellä musta ankerias syöksyi taas ilmaan. Sen suuri nyrkkimäinen raaja iskeytyi laitaan murskaten puuta ja vavisuttaen alusta. Suuressa Cordak-tykissä oleva Matoran laukaisi, mutta ankerias syöksyi syvyyksiin ja ammus räjähti suurena vesipatsaana meren pinnassa.

”Se on nopea ja älykäs”, etukannen tykille juossut Kapteeni Hai totesi. ”Lisäksi se vaikuttaa vahvalta”, hän jatkoi.
Matoro ja Suga olivat jälleen pystyssä. He syöksyivät Hain luo etukannelle Tronie kannoillaan.
”Mitä teemme?” Matoro kysyi Hailta, joka oli miltei yhtä hämmästynyt yllättävästä hyökkääjästä.
”En tiedä. Sen ampuminen on tässä ensimmäisenä suunnitelmana.”
”Hmm. Mukavan simppeli ja varma suunnitelma. Kannatan”, Matoro totesi.

Meri aukeni taas pärskeinä ja musta olento syöksyi tällä kertaa edestäpäin, iskien nyrkeillään kanteen ja tykkiin. Cordakia ei ehditty kääntää ennen kuin ankeriaan koura iski sen irti jalustastaan. Suga ei aikaillut, vaan iski miekallaan mustan massan päätä. Negatronie otti toisella kourallaan keulan kaiteestaa kiinni ja toisella yritti iskeä valkoista soturia, joka kuitenkin väisi ketterästi. Hai kohotti keihästään ja otti pari juoksuaskelta aluksen keulassa olevaa olentoa vastaan. Matoro syöksyi myös miekkansa kanssa kohti hirviötä.

Negatronien musta nyrkki osui täysillä Matoroa kylkeen ja Toa lensi kovaa kantta pitkin. Negatronie sai Hain keihään päähänsä, mutta se ei näyttänyt hidastavan tätä. Olento ravisteli Toan kimpustaan ja iski vapaalla kädellään Haita, joka kuitenkin hyppäsi ketterästi sivuun. Isku osui Summerganonia jalkaan ja sai suurikokoisen soturin kaatumaan.

Hirviö tavoitteli hammaskalustollaan Haita, ja olisi osunutkin ellei tykinlaukaus olisi silloin murskannut olennon päätä tohjoksi.

Kannella vallitsi hetken hiljaisuus. Killjoy käveli punaisessa haarniskassaan portaita ylös toisen käden järeä tykki savuten.
”Ajattelin, että tarvitsitte apua”, hän totesi matalalla äänellä muuttaen toisen kätensä pois tykkimodosta.

Hetken kuluttua ankeriaan veltto ruumis liukui kannelta mereen. Hai olisi voinut vannoa veden muuttuvan tummemmaksi kohdassa, jonne rahi putosi.

”Korjatkaa tykki”, Hai rikkoi hiljaisuuden. ”Jatketaan matkaa.”

Kymmenen minuuttia myöhemmin outo ankerias oli unohdettu ja Hildemar puski täyttä vauhtia kohti etelää.

Retro

Hildemar 12: Beeta matkaa etelään

Kommentoi

Bio-Klaanin satama
Laituri kuusi

Matoro käveli ripeästi Sadjen hytistä kapeita portaita pitkin aluksen kansitiloihin. Hai oli käskenyt tämän laiturille, ja Matorolle slevisi syy ennen kuin ehti kysyä. Bladis ja Same olivat tuoneet Nimdan.

”Tässä se on”, mustahopea skakdi sanoi yllättävän hiljaisella äänellä. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen sumuiselle laiturille.
”Nimda.”
Bladevezon nosti hopeanharmaan salkun kaksin käsin rintansa tasalle.
Same tähyili ympärilleen taustalla skakdin olan takana.
”Salkku on prototerästä. Voit räjäyttää lastin bastiumia sen ympärillä, ja siihen tulee vain naarmuja. Kepe teki sen”, Bladis selittää nopeasti mutta selkeästi.
”Sen avaamiseen tarvitsee nämä kaksi avainta”, skakdi jatkoi ja kaivoi kaksi harmaata avainta jostakin.
”Niitä pitää vääntää samaan aikaan. Sitten aukeaa näyttö, johon syötetään numerokoodi. Väärästä koodista laukun sivuilla olevat protonium-säiliöt tyhjentyvät avaajan päälle. Beeta on sisällä metallikapselissa. Koko homma Kepen keksintöä. Tässä on koodi ja avaimet”, Bladis selitti ja ojensi kaksi avainta ja paperilapun Matorolle.
”Anna avaimet eri henkilöille säilytykseen”
”Aye”, Matoro nyökkäsi.
”Muuta?” hän vielä varmisti.
”Tässä toinen samanlainen. Epsilonille paluumatkaa varten”, Same tuli ja ojensi toisen samanlaisen salkun, kaksi avainta ja uuden koodilapun.

”Kiitos”, Matoro sanoi. ”Hienoa, että sirun turvassa oloon panostetaan.”
”Älkää hukatko niitä”, Bladis vielä sanoi ja kääntyi pois modekumppaninsa kanssa. Matoro nappasi toisen salkun, mutta tajusi silloin toisen käden puutteesta johtuvat ongelmat.
”Joi, viitsisitkö kantaa tuon ruumaan”, Matoro hihkaisi laivan kaiteeseen nojailevalle Killjoylle. Punainen soturi asteli nopeasti laiturille ja nappasi yllättävän kevyen salkun.
”Mitä tässä on?” hän kysyi.
”Ei mitään”, Matoro vastasi. ”Se on Epsilonia varten.”
Joy ja Matoro kävelivät peräkanaa alukseen. Jään Toa oli pujottanut avaimet ja koodilaput vyhyönsä miekan viereen.
Kapeat metalliportaat johtivat hämärään ruumaan.
”Minne laitan tämän?” Killjoy kysyi.
”Heitä jonnekin. Ei sillä niin väliä”, Matoro mutisi itse marssiessaan kohti erillistä salahuonetta Nimdaa varten.
Killjoy jätti tyhjän laukun epämääräisten laatikoiden ja tynnyrien päälle. Jotain särkyä tuntui hänen päässään. Joy toivoi, ettei tulisi kipeäksi tehtävän aikana.

Kun Killjoy oli kadonnut ylös, Matoro avasi Hain opettamalla tavalla puisen luukun ja pudottautui alas. Metallilla vuorattu pieni huone oli hämärä, ainut valo tuli Matoron teleskooppisilmistä ja sydänkivestä.

Matoro käänsi molempia avaimia kerran myötäpäivään ja sitten syötti kuusinumeroisen koodin. Salkun lukot aukesivat pihahtaen.
Metallikapselin avaaminen yksikätisenä oli kieltämättä vaikeaa. Matoro ihaili muutaman sekunnin Nimdan sirun puhdasta valkoista hohdetta ennen kuin sulki laukun.

* * *

Höyrylaivan muhkea piippu päästi tummaa savua sumuiselle, harmaalle taivaalle. Klaanin satama-allas oli hiljainen ja sumun valkoisen vaipan peitossa. Satamarakennusten siluetit näkyivät taustalla keltamustan höyrylaivan navigoidessa ulos aallonmurtajan aukosta.

”Missä olit?” Matoro kysyy tuttavallisesti Sugalta. Mustahaarniskainen Jään Toa nojailee selkä laitaa vasten.
”Palautin opuksia Arkistoihin”, hän sanoi. Matoro voi suorastaan aistia toisesta Jään Toasta huokuvan itsevarmuuden.
Hän oli suorastaan kateellinen sille, kuinka itsevarmana ja rohkeana Summerganon oli matkalle lähtenyt. Hän itse ei tuntenut oloaan millään lailla varmaksi. Hän oli aina ollut varma siitä, että kykenisi selättämään kaiken, mitä vastaan tulee.

Matoro huokaisi.

”Mitä luulet, miten tässä käy?” hän sanoi hiljaa.
”Epäiletkö jotakin?” Suga kysyi yllättyneenä.
”En… en tiedä. En ole pystynyt luottamaan itseeni ja omiin voimiini… enää”, Matoro mutisi turhan hiljaa. Merituuli oli viileän virkistävä.
Suga mietti, olisiko viisasta kysyä miksi. Se olisi samalla vastaus mitä Matoron kädelle oli tapahtunut.
”Vielä Xian reissullahan sinä pursusit itseluottamusta! Mistä nyt tuulee?” Suga korotti ääntään rohkaisevasti.
”Nimda. Nimda ja sen…” Matoro huokaisi. Hän ei halunnut ajatella Nukkeja. Hän ei halunnut, ei halunnut.

Oli hiljaisuus.

”Ymmärrän”, Suga sanoi, vaikkei voinut sanoa ymmärtävänsä.

Aamuinen aurinko oli matalalla. Se paistoi kirkkaana sinisellä merellä. Mainingit ulapalla olivat kasvaneet ja sumu kadonnut. Viileä merituuli puhalsi edestäpäin. Hildemar ajoi eteenpäin kohti etelää.

Retro

Veriset miehittäjän saappaat

Kommentoi

Bio-Klaanin saari
Eräs Zyglakien kylä

Taivas oli pilvinen nuhjuisen slummialueelta näyttävän kylän yllä. Tunnistamattomasta puutavarasta tehdyt hökkelit olivat nähneet parhaat päivänsä, tai Zyglakeja ei yksinkertaisesti kiinnostanut kylänsä ulkonäkö. Ei sillä, että skakdit olisivat välittäneet ulkonäöstä.

Klaanin saaren Skakdi-joukkojen johtaja käveli liejuisessa maassa kannoillaan skakdeja. Leveät skakdinjalat kantoivat hyvin kostealla maaperällä. Vasta hetki sitten tilanne kylässä oli ollut livetä täydeksi sodaksi skakdien ja zyglakien välillä, mutta paikalla ollut nazorak-partio sai vaivoin estettyä tilanteen. Kolmen lajin yhteiselo ei selvästikään toiminut kovin hyvin.

Joen ruskea vesi mateli hitaasti kohti merta. Sielä täällä kasvoi yksinäisiä puita. Horisontissa siinsi Mt. Ämkoo, joka ei tuntunut muuttuvan koskaan.

Gaggulabio kiehoi turhautuneisuudesta. Jos häneltä olisi kysytty, hän olisi tapattanut kaikki säälittävät, eläimelliset zyglakit heti, mutta Nazorakit puolustivat näitä jostain käsittämättömästä syystä. Ainut, mikä häntä piristi, oli se, että zyglakit olivat nyt hänen komennossaan. Hän saisi tehdä uusilla lemmikeillään mitä halusi. Ja jos ne kapinoitsisivat, Labio tapattaisi ne. Mitä ilmeisemmin hän ei ollut koskaan perehtynyt zyglakien voimiin.

Kylään oli jäänyt Werekk, joka oli maltillisin – tai vähiten agressiivinen – skakdijohtaja jonka Labio oli joukoistaan löytänyt. Gaggulabio itse henkivartijoineen halusi jättää säälittävän kylän niin pian kuin suinkin.

Skakdien liskomaiset ratsut odottivat puuhun köytettyinä. Rahit olivat harmaanvihreitä ja nelijalkaisia. Niillä oli pitkä häntä ja eteenpäin suippeneva pää.
Gaggulabio ja hänen kätyrinsä hyppäsivät olentojen selkään ja karauttivat metsään. Seuraavana listalla olisi muutaman aluksen takavarikoiminen Nazorak-satamasta ja invaasio oudolle saarelle vähän matkaa Klaanista.

Retro

Hildemar 11: Matkaan lähtö

Kommentoi

Bio-Klaanin satama
Laituri 6

Oli aikainen aamu. Päivän ensimmäiset uutiset olivat käsitelleet outoa hyökkäystä yhteen Klaanin lähikylistä. Luultavasti merirosvoja, koska varastoista puuttui paljon tavaraa.
”Merirosvoja. Ihan kuin Allianssissa ei olisi tarpeeksi riesaa”, Matoro mutisi itsekseen kävellessään painotuore Klaanilehti käsissään. Kello lähenteli seitsemää. Aamu oli kolea ja talvi teki tulojaan. Matoroa viileys ei haitannut, se suorastaan rentoutti.

Pitkällä, puisella satamalaiturilla numero kuusi odotteli jo Klaanilaisia ankkurissa olevan höyrylaivan edessä.
Matoro taittoi Klaanilehden rullaksi ja pujotti vyöhönsä miekkakotelon viereen.
”Huomenta”, hän tervehti. Laiturilla odotteli Sadje sekä Troopperi ja Bloszar oudon akvaarionsa kanssa. BKS Hildemarista kuului ääniä. Matoro arveli Hain tai jonkun miehistön jäsenen tarkistavan paikkoja.
Lyhyen mekaanisen tervehdystenvaihdon jälkeen keskustelu tyrehtyi hetkeksi. Kaikki ajattelivat vain edessä olevaa tehtävää.

”Miksi niin hiljaista?” Tronien telepaattinen viesti kaikui paikallaolijoiden päissä.
”Bloz. Mistä sinä löysit tuon akvaarion?” Matoro kysyi suoraan tulen toalta.
”Joku tyyppi verstaassa antoi sen minulle”, Bloszar vastasi ennen kuin Tronie ehti viestittää saman asian.
”Niin hei. Sadje. Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Matoro kääntyi matoranin puoleen.
”Uskontomme pääsaarelle hieman Eteläisestä Mantereesta länteen. Annan tarkan kartan aluksen kapteenille”, Ath-munkki kertoi.

Killjoy saapui punaisessa, uhkaavassa haarniskassaan paikalle Veden Toan kanssa.
”Koska lähdemme?” hän kysyi ensimmäisenä.
”Odotamme pari tyyppiä ja Beetan”, Matoro vastasi ohimennen.
Joy aikoi murahtaa jotain Beetasta ja ilmiselvästä ansasta, mutta huomattuaan matoranin ei sanonut mitään.
”Ketä odotamme?” Ruki kysyi.
”Sugaa”, Troopperi vastasi lyhyesti.

”Hei tyypit, mitä te siellä satamassa. Tulkaa tutustumaan kaunokaiseeni!”, Hai huudahti yhtäkkiä korkealta höyrylaivan komentosillalta. Laiturilla odottava joukkio päätti parin mielipiteenvaihdon jälkeen siirtyä alukseen odottamaan. Sadje oli harmissaan siitä, ettei tiimissä ollut kuutta jäsentä. Ei-kuudella-jaollinen luku tarkoittaa suurempaa riskiä tehtävän epäonnistumiselle. Ath ei olisi välttämättä suotuisa.

Keltamusta alus oli ahtaampi miltä se oli näyttänyt. Tämä johtui pääosin kaikkialla olevista ruoka-, varuste- ja aselaatikoista. Paatilla oli Kapteeni Hain lisäksi viisi matorania. Alus oli onneksi panssaroitu ja yllättävän järeästi aseistettu. Kannen suuren cordak-tykin mallia käytettiin normaalsiti suurissa ilmalaivoissa, joten se kykeni aiheuttamaan suurta vahinkoa kaikelle, mikä hyökkäisi alusta vastaan.

Matoro selasi mielessään kaikkia laivoja joilla oli viime aikoina matkannut. Suurin osa niistä oli enemmän tai vähemmän merirosvolaivoja. Matoro tajusi vasta nyt miten paljon oli ollut merirosvojen kanssa viime tehtävillä. Itse asiassa tuntuu siltä, että merirosvoja tunkee joka paikasta Klaanin seutuville.

Valkosininen Toa oli laskeutunut kannelle esittelemään ylpeänä alustaan. Alukseen oli nimenomaan tätä tehtävää varten rakennettu salainen tila ruumaan, Nimdaa varten.

Retro

Hildemar 9: Bloszarin värvääminen

Kommentoi

Bio-Klaani

Klaanin arki alkoi palautua rutiineihinsa. Iltapäiväinen Kahvio oli jälleen täynnä väkeä, vaikka terassi olikin vielä remontissa. Pommituksen jäljistä näkyvimmät oli saatu korjattua, vaikka vielä moni asuintalo oli raunioina.
Pommituksen aiheuttamista inhimillisistä ja materiaalisista vahingoista huolimatta iskusta oli koitunut Klaanille hyviäkin asioita. Se oli herättänyt kaikki sodan todellisuuteen. Oli tehty väestönsuojia ja lisätty ilmavalvonnan ja vartijoiden määrää. Edelleenkin oli pulaa sotalaitteista, eikä sukellusveneet ainakaan helpottaneet sitä. Klaanin metalliteollisuus kävi täyttä häkää. Nazorak-aluksien tekniikkaa tutkittiin ja niiden metalli otettiin hyötykäyttöön.

Matoro nappasi valkoisesta metallitelineestä uusimman Klaanilehden, tilasi juotavaa ja vilkuili pöytää. Hän suuntasi pöytään, jossa Bloszar vietti aikaa jonkin… asian kanssa. Matoro meinasi pudottaa kuppinsa tajutessaan sen olevan akvaario.
Leijuva, turkoosi akvaario, jonka sisällä oli ankeriasmainen kala, joka hohti valoa.

”Mikä tuo on?” Jään Toa sai suustaan.
”Päivää! Olen Positronie!” kala hihkaisi ennen kuin Tulen Toa ehti reagoida.
”… hauska tutustua. Olen Matoro”, Matoro sanoi ja tunsi olonsa tyhmäksi. Hän puhui akvaariokalan kanssa.
”Ainahan se on hauskaa”, Tronie vastasi iloisena.
”Löysin Tronien Verstaasta”, Blozi selitti.
Matoro istui pöydän ääreen ja hörppäsi juomaansa.
”Tuleeko se… tai sisi hän… mukaan?” Matoro kysyi, ottaen katsekontaktin hopeaa Arthonia kantavaan Toaan.
”Joo. Tronie piristää ilmapiiriä”, Bloz vastasi. Sen Matoro uskoi. Outo kala tuntui suorastaan säteilevän hyväntuulisuutta.

”Niin, oli minulla asiaakin. Minä niinkun etsin ryhmän porukoita. Puhuin sen munkin kanssa. Olsii tarkoitus päästä lähtemään huomenna kello yhdeksän maissa”, Matoro vaihtoi pikaselitysvaihteelle.
Bloz näytti miettivän. Tronie oli innostunut kaikesta uudesta.
”Millä ja minne matkaamme?” Tulen Toa kysyi.
”Hankin paatin vielä tänään. Päämäärää en tiedä”, Matoro vastasi.
”Hei, eikös Hailla ole aika laadukas laiva? Se Hildemar vai mikä?” Bloszar ehdotti.
”Hmm, joo. Pitäisi heti etsiä hänet ja kysäistä, suostuuko kuskaamaan meitä.”
”Mitä jos mennään etsimään Hai käsiimme?”
”Mennään”, Matoro vastasi ja kolmikko lähti pöydästä kohti satamaa.

Retro

Tuhlaajapoika palaa kotiin

Kommentoi

Gaggulabion työhuone
Bio-Klaanin saari

Skakdikenraali oli piristyneempi nyt kuin ennen kokousta. Vaikka Nimda-asioiden paljastuminen oli ollut ikävää, Skakdit olivat saaneet jotakin tekemistä.
Keltaruskea skakdi pyyhkäisi nopealla otteella pöydältään kaiken ”turhan” alas. Hän nappasi seinältä Klaanin lähisaarten kartan ja hetken tutkittuaan hän löysi nimettömät saaret, joita Ilmavoimat yrittivät parhaillaan valloittaa.
Tunarit, skakdi ajatteli. Ei ollut edes tiedossa mitä saarella oli vastarintana. Silti torakat eivät olleet edenneet juuri mitenkään.
Gaggulabio kelasi suunnitelmaansa mielessään. Pari kuljetusalusta, skakdit maihin, rynnäkkö läpi viidakon ja saari olisi puhdas.

Skakdille tuli mieleen Ninja-ryhmä. Hän oli lähettänyt joukkojaan Nimdan perässä auttamaan Amazuaa. Amazua oli palannut, skakdeista ei ollut kuulunut mitään. Ilmeisesti Amazualla ei ollut ollut edes kontaktia skakdiehin saarella.

Nazorak-tiedustelu oli luovuttanut Gaggulabiolle jokin aika sitten raportin, jossa skakdien alus oli saapunut Klaaniin klaanilaisten ohjastamana.

Käytävästä kuului askelia, kuten tavallista. Skakdi otti sikarin ja ajatteli onnellisena tulevaa valloitusretkeä. Skakdit saisivat taas tehdä sitä mihin heidät on tarkoitettu.

Ovi avautui. Ei, se potkaistiin auki. Gaggulabio jähmettyi nähdessään tulijan.

Skakdi oli hopean ja sinisen sävyinen. Sen kulunut ja paikoin sulanut haarniska näytti hahmon olleen lukuisissa taisteluissa. Vyöltä roikkui lukuisia teriä sekä tuliaseita.

”M-metorakk?” Gaggulabio ähisi.
”Sinä”, Metorakk vastasi ja lähti kävelemään päättäväisenä kohti kenraaliaan.
”Sinä skrarrarrarrin peluri! Heit kun minusta ei kuulu, sinä skrarrarrar unohdat minut. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, olet nimittänyt jonkun skrarrarrarin luuserin paikalleni. Etkö sinä skrarrarrar ole oppinut, että minua ei skrarrar lyödä!” skakdi vaahtosi aivan Gaggulabion edessä.

Gaggulabio oli yllättynyt eikä hänen olonsa ollut mukava. Hän tiesi, millainen Metorakk oli vihaisena. Hän tiesi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia Metorakkia vastaan, ja että hänen joukkonsa olivat uskollisempai Metorakkille kuin hänelle.

”… sinä. Sinä palasit! Hyvä, nyt voinkin potkia sen pellen virastasi! Tervetuloa hommiin, Metty!” Gaggulabio teeskenteli ilahtunutta ja puhui erittäin imelällä ja myötäilevällä äänellä. Oikeasti hän oli ilahtunut Metorakkin paluusta, mutta Skakdin ei sopinut näyttää positiivisia tunteitaan.

”Oi Labio, sinä luulet että kaikki olisi anteeksiannettu tältä seisomalta. Ei, se ei ole. Haluan sinun tietävän, että voin ottaa paikkasi koska itse haluan. Sinun ei siis kannata ärsyttää minua”, Metorakk selitti. Hänen äänesä oli palautunut hänelle tyypilliseen matalaan ja kylmään ääneen.

Sitten sininen skakdi kääntyi ja lähti pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Retro

Arupak

Kommentoi

Pohjoinen Manner
Kauan sitten

Matoran kompastui juurakkoon. Raskaasti huohottaen po-matoran kömpi pystyyn ja jatkoi juoksemista. Hän joutui haromaan kasvillisuutta jatkuvasti sivuun. Viidakkoveitsi oli kadonnut jo aikaa sitten. Ne olivat vieläkin hänen perässään.

Matoranin kuparinvärinen Pakari helmeili hiestä. Yö oli kylmä, sademetsän kuumuus ja kosteus oli tiessään. Ainut, mikä enää merkitsi, oli selviytyminen.

Viidakossa liikahti jotakin. Kuului kahinaa. Askelia. Matoran hyppeli kantojen ja juurien yli ja juoksi niin kovaa kuin vain pääsi. Tällä saarella käymisen jälkeen kaikki oli kääntynyt jyrkkänä alamäkeen, matoran ajatteli. Hän oli aliarvioinut tarut ja legendat. Hän oli aliarvioinut Nimdan ja se oli hänen kohtalonsa.

Arupak katsoi taakseen. Pimeydessä hän näki kolmen siluetin vain seisovan hänen takanaan metsässä.
Matoran kääntyi paniikissa ja jatkoi juoksemista. Puiden oksat loivat aavemaisen katon metsään, jonne vain kuu loisti himmeää valoaan.

Tähtiä ei näkynyt.

Puu. Ei, se liikahti. Arupak näki liekkejä. Hän hyppäsi eteenpäin oksiston ja hämähäkinseittien läpi. Jostain kuului kohinaa. Naurua. Po-matoranin näkökenttä sumeni epämääräisesti. Hänellä oli yksi kohde, yksi mikä voisi pelastaa hänet. Pitäisi vain päästä rantaan.

Arupak kieri kovaa vauhtia hiekkaista rinnettä alas. Hän yritti päästä pystyyn voihkien jalkaansa, joka oli vahingoittunut pahasti Temppelissä.
Matoran nousi ja jatkoi syöksyään, nyt avoimella hietikolla. Laiva näkyi jo. Hän vilkaisi taakseen. Olentoja. Kuunvalossa kuusi siluettia.

Kuului naurua. Pelottavaa, mielipuolista naurua. Arupak näki sivusilmällään yhden olennon lähestyvän. Jokin koski matorania. Maailma tuntui murenevan po-matoranin näkökentässä.

Hietikko kuunvalossa, hirviöt, laiva. Kohina, tuhannet muut äänet. Matoran pakotti itsensä eteenpäin, hän ei voisi epäonnistua enää. Hän oli aivan lähellä turvapaikkaa.

Arupak ajatteli hänen vyöhönsä kiinnitettyä valkoista sirua ja sai voimaa yrittää loppuun asti. Hän ei enää katsonut taakseen, hän vain pyrki eteenpäin. Rantavedessä odottotti pieni purjevene, jonka mastossa liehui edelleen Arupakin kuuluisa merirosvolippu. Jokin hahmo seisoi veneessä. Arupak näki silmäkulmistaan takana palavaa tulta. Musta lonkeromainen käsi tavoitteli Arupakia, mutta matoran onnistui väistämään. Jokin valkoinen liikahti hänen takanaan. Arupak hyppäsi veneeseen puskien päällään siinä seisseen olennon alas. Se loiskahti rantaveteen. Kuului kohinaa, joka painosti Arupakin mieltä.

Hän ei kestäisi enää kauaan. Naurua. Liekkejä. Tunnistamattomia ääniä. Liikettä. Pimeyttä.

Arupak kaivoi veneen pohjalla olevaa kassia. Hänen käsiinsä osui viimein se, mitä hän oli etsinyt. Hän koski nopeasti kanoka-kiekon keskisoan painikkeisiin.
Merirosvo tunsi kovan kivun selässään. Samalla hetkellä teleportaatiokanoka aktivoitui, ja matoran katosi.