Klaanon

Avainsana: 666

  • Häkkilintu

    Leppäkertun komentosilta

    ”Kapteeni 666. Vanki on karannut…”
    Puhtauden Kapteeni tunnisti tyrimisen pelon tummahaarniskaisen kenttäagentin viimeisen virkkeen epävarmuudessa. 666 pyöräytteli silmiään.
    ”Ettekö te amatöörit saa pidettyä edes yhtä vaivaista mekaanikkoa sellissä!?” sotilas tuhahti. ”Tutkikaa koko alus! Hänet on löydyttävä ennen laskeutumista maihin. Olemme määränpäässä tunnin kuluessa.”

    Tiedustelupalvelun nazorak teki sotilastervehdyksen, jonka jälkeen juoksi ripeästi ulos puoliympyrän muotoisesta ohjaamosta.
    666 kääntyi kannoillaan ja katsoi ulos ohjaamon peräseinän suurista ikkunoista yötaivaalle. Ilmalaivan miehistö hääri komentosillan ikkunoiden alla näyttöpäätteiden ja ohjaimiston luona. He olivat Pesäasiaministeriön alaisuudessa työskenteleviä ruskeakuorisia sotilaita, eivätkä Tiedustelupalvelun väkeä.
    Mustaan viittaan ja näyttävään sotisopaansa sonnustautunut supersotilas tuijotti pilvistä yötä ja huokaisi itsekseen.

    Vai että muka tämän keikan piti olla helppo ja nopeasti ohi. Ja pah! Pesän sisäinen tiedustelu.Tiedustelupalvelu on sössinyt mestarillisesti tämän kapina-jutun alusta asti! Ensiksi ne kapinalliset pääsivät karkuun aivan Arkkiagentin tuntosarvien alta, sitten se puhtauskytän kuvatus alkoi setvimään henkilökohtaisia kalavelkojaan Jäätutkijan kanssa. Olisin voinut tappaa molemmat, ellei taas se yksi visiirinaama olisi estellyt. Ja nyt nämä idiootit onnistuvat hukkaamaan sen panttivanginkin!
    666 sulki vihreät silmäluomensa tiukasti ja suki tuntosarviaan teräväkyntisellä metallihansikkaalla varustetulla kädellään. Inhoan kun typerykset pilaavat vaivalla tekemäni työn…

    Ilmastointikanavia ei puhdistettu. Se oli asia jonka Juippi oli oppinut vartin ja parinkymmenen ryömityn metrin jälkeen. Ei nazorak tietenkään likaantumista pelännyt, kun hän jo muutenkin mekaanikkona kulki puolet päivästään öljytahrat kasvoillaan. Välillä vain hämähäkin verkot meinasivat estää näkyvyyden.

    2905 arveli kulkevansa nyt kahden pienemmän huoneen ylitse. Alhaalta ei ollut onneksi kuulunut mitään hetkeen. Karkulainen oli yrittänyt liikkua hiljempaa aina, kun ilmastointikanavan ympäriltä oli kuulunut liikettä. Putkissa ryömimisestä tahtoi lähteä kova ääni.
    Äh, taas risteys.
    Mekaanikko päätti kääntyä vasemmalle. Välillä risteykset tahtoivat johtaa umpikujaan, jolloin hänen oli käännyttävä takaisin. Juippi repäisi edestään uuden hämiksen verkon.

    Kapteeni Puhtaus ei vaikutakkaan niin siistiltä tyypiltä kuin ajattelin. Toisaalta me näytämme tavallaan olevan eri puolilla…
    Juippi ei olisi halunnut myöntää olevansa pettynyt idoliinsa. Julisteet ja elokuvat eivät ilmeisesti kertoneet koko totuutta siitä, että Kapteeni oli kusipää.
    Jos totta puhutaan, niin 2905 oli oikeastaan imperiallisen median suurkuluttaja. Vähällä vapaa-ajallaan Pesässä mekaanikko oli lukenut ja keräillyt Totuusministeriön tekemiä Kapteeni Puhtaus –julisteita sekä kuunnellut lyhyitä kuunnelmia Puhtauden sankariteoista keskusradiosta.
    Muistuu mieleen se yksi kerta, kun jouduin vaihtamaan kymmenen pulloa harvinaiseen Puhtauden taistelija –lehtiseen, jota Totuusministeriö oli painanut vain 30 kappaletta painovirheen takia. Lehdessä Kapteeni oli ollut ruskeakuorinen.
    Kyseisen painovirheen takia joku Propagandaministeriössä oli menettänyt päänsä.

    Juippi pysähtyi hetkeksi, kun hän saapui kanavan pohjassa olevan ritilän luo. Mekaanikko kurkisti alapuolellaan olevalle käytävälle. Kaksi mustaa nazorakia juoksi hänen alapuoleltaan.
    2905 nielaisi. Parasta jatkaa hiljemmin.

    Mekaanikko piti myös tarinoista. Viinaa kaupittelevasta pikkurikollisesta oli aina viihdyttävää kuunnella pelokkaiden työläisten varoituksia Kätösistä sinisistä ja miten hänen oli parannettava tapansa. Juippi ei edes muistanut, kuinka monta erillaista versiota aavekäsilegendasta oli kuullut. Sotilaiden kanssa bisnestä tehdessään taas 2905 oli päässyt usein kuulemaan tarinoita rintamalta, sekä juttuja suurista sotasankareista. Elävämmin Juipin mieleen jääneet legendat kertoivat noin tuhat vuotta sitten eläneestä vänrikistä, joka raivasi sotilaille tietä miekallaan vihollisrintamilla Imperiumin alkuaikoina.

    Osa tosin niistäkin jutuista olivat Juipin mielestä aika värikkäitä. Kuten se, että kyseinen miekkamies olisi väistellyt kromidien ohjustulta juosten siksakkia.

    Eihän siihen aikaan edes oltu keksitty lämpöhakeutuvia ohjuksia.

    2905 hymähti itsekseen. Heh. Ne olivat hauskoja aikoja. Silloin mikään ei tuntunut pysäyttävän minua.
    Juippi tuli taas risteykseen ja pysähtyi.

    Tulee aivan se yksi kerta mieleen…

    Vuoritukikohta kahdeksan kuukautta sitten

    ”Asento! Riviin järjesty!”

    Vuoritukikohdan varuskunta oli kokoontunut aamuvahvuuden tarkistukseen. Maavoimien ruskeat sotilaat seisoivat tukikohdan helikopterikentällä viiteen riviin muodostuneina, kymmenen jokaisessa rivissä. Kymmenet vihreäsilmäiset sotilaat kärvistelivät keskitalven hyytävässä säässä. Sama melkein joka aamu jo kuukauden ajan. Monille käytännössä vaihtölämpöisille ötököille tämä vastarakennettu vartioasema oli jäätynyt helvetti. Vuoritukikohdalla pystyyn jäätyminen oli todennäköisempi kuolintapa kuin viholliskontakti. Sotilaiden kehoissa ei ollut tarpeeksi kylmyydeltä suojaavia proteiineja.

    Komennon huutanut kapteenikaan ei pitänyt ilmastosta sen enempää kuin hänen sotilaatkaan. Paksuun vilttiin kääriytynyt joukkueenjohtaja yritti jotenkuten salata värisevänsä peittonsa alla sotilaidensa katseilta. Hänellä oli vankka ruumiinrakenne ja leveät kasvot. Päähän hän oli saanut erityisluvan pukea suuren graalok-karvahatun, ettei hänen tuntosarvensa tippuisi.
    Nazorak-kapteeni pyöräytti silmänsä laiskasti katsomaan vasemmalle. Hän silmäili kaiholla sivullaan kohoavan päärakennuksen puolipallomaista upseerihuonetta. Siellä oli mukavan lämmin.

    Upseeri ravisti kuitenkin huoneen lämmön ja maistuvan viskilasin mielestään. Hän oli kunnon sotilas ja johtaja, joka halusi olla esimerkkinä joukolleen Imperiumin järjestyneisyydestä ja jämäkkyydestä. Paleltuneet varpaat eivät häntä pelottaneet.
    ”Minä olen kapteeni 667 ja suoritan tunnistushuudon! Sotilas 1216!?”
    ”Paikalla!”
    Kapteeni nyökkäsi katsellessaan kokoonpanolistaansa, ”2832?!?”
    ”Paikalla!”
    Tunnistushuuto jatkui sotilaallisen kankeana kuin avantoon pudonnut krikcit viimeisen sotanazorakin numeroon asti.
    ”8678?!”

    Pakkasessa vallitsi huljaisuus. Kapteeni kohotti katseensa listasta kummissaan.
    ”8678?!?!”
    Kapteeni katsoi joukkuettaan samalla, kun hänen kasvonsa vääntyivät yrmyyn. Tuuli tuiversi ja kasasi lumidyynejä.

    Kapteeni murahti vihaisena. ”Hyvä on. Te kaksi siinä! Etsikää sotilas 8678! Imperiumissa ei sallita tottelemattomuutta ja lusmuilua!”
    Upseerin osoittamat, pistimiä kantavat sotilaat poistuivat rivistä kynnekkäät jalat jäiseen betoniin tömähdellen. Kapteeni odotti närkästyneesti saada lintsarin kynsiinsä.

    Vuoritukikohdan päärakennuksen takana

    Kylmästä tärisevä koura tarttui ojennettuun, valkoiseen paperipussiin käärityyn lasipulloon. Hölskyvä pullo kohosi hyönteisen höyryä hönkivälle suulle.
    ”Hyrrh!” 8678 totesi värisevällä äänellä. ”Ni-niin, kiitos tästä. Tämä-ähän vuori on oikea pakastin!”
    Sotilasta vastapäätä metallisen laatikon päällä istui hymyilevä mekaanikko. Ruskeilla kasvoilla näkyvä pienoinen viherrys ja mairea, poissaoleva hymy paljastivat mekaanikonkin juoneen muutakin kuin Imperiumin keinotekoisesti lisäravinteikasta vettä.
    ”Nooo, en minä nyt tiedä. Pakkasessa juomia on helpompi tislata. Ei synny metanolia. Heheh-”

    ”SEIS! TE KAKSI SIELLÄ! MITÄ TE TEETTE JA MITKÄ OVAT NUMEROSARJANNE!?”
    8678 purskautti viinat kurkustaan ja hänen kuorensa kalpeni.
    ”Soltut!” hän kuiskasi huomatessaan rakennuksen nurkalle ilmestyneiden, varuskunnan kitiinisotilaiden nähneen heidät. Hän kääntyi katsomaan hätäisesti mekaanikkoon.

    Tai olisi, jos trokkari olisi ollut enää siinä.

    Terävät kynnet raapivat lunta ja jäätä, kun Juippi jarrutti käännöksessä. Sotilaat hänen takanaan karjuivat häntä pysähtymään.
    Älkää unta nähkö! Syökää lunta ja jäätä!
    Mekaanikko kaarsi oikealle. Hän yritti olla liukastumatta luistellessaan jäisellä polulla seinän vierttä. Hän kääntyi vielä kerran, juosten tornimaisen asuinrakennuksen etupihalle.

    Toinen nazorakia johdannut sotilas kaarsi kulman takaa kompuroiden, kun Juippi juoksi rakennuksen oven ohitse.
    ”TYÖLÄINEN! PYSÄHDY JA TUNNISTAUDU!”
    Juippi ei yrittänytkään rynniä päärakennukseen. Torni oli sisältä pieni ja siellä oli vähän piilopaikkoja.

    2905 katsahti eteensä. Kolmeen eri rakennukseen vievien teiden risteyksessä oli lumitöistä huolehtivia työläisnazorakeja. Yksi heistä aurasi risteystä leveämmäksi punaisella lumilingolla. Juopuneeksi hyönteisen aivot ajattelivat nopeasti. Ehkäpä jopa ripeämmin kuin selvinpäin. Hän hiihti pienen alamäen jaloillaan. Häntä jahdannut sotilas karjui enää vain parin metrin päässä.

    2905 saapui risteykseen. Rapujalkaista linkoa työntänyt nazorak melkein kaatui, kun pakeneva mekaanikko hyppäsi lumensiirtokoneen yli sen toiselle puolelle. Ruskea käsi tarttui koneen kyljessä olevaan kahvaan ja väänsi.
    ”TYÖLÄINEN! PYSÄHDYYY-”
    Sotilaan huuto keskeytyi, kun suuntaa vaihtanut lumiryöppy osui kovana häntä kasvoihin. Nazorak kaatui maahan kovan jääkimpaleen leukaansa saaneena.

    Pakoa alhaalta helikopterikentältä seurannut kapteeni murahti tympääntyneenä.

    ”Miten on mahdollista, ettei Imperiumin koulutetut sotilaat saa edes yhtä työläistä kuriin!? Te kolme siinä! Menkää perään ja tuokaa sontiainen minulle! Mitä tahansa hän on tehnytkään, hän ansaitsee pudota jyrkänteeltä sotilasvallan vastustamisesta!”

    Metallinen liukuovi tömähti kiinni sihahtaen. Juippi veti hengästyneesti hengeä, nojaten hetken työpajan ulko-oveen. Hän seisoi työrakennuksen ahtaassa aulassa.
    Huh huh! Selvisin! Niin kauan kun soltut eivät tiedä numeroitani tai näe kasvojani läheltä, olen kuivilla. Nyt pitää vain piiloutua hetkeksi jonnekin…

    Trokkazorak juoksi eteenpäin vievään käytävään. Hämärä käytävä oli tyhjä, ja työläisen hölkkäaskeleet kaikuivat huoneessa. Kaikki muut mekaanikot olivat arvatenkin työhallissa ja sotilaat olivat ulkona pitämässä aamupiiriään. 2905 yritti olla kompastumatta lattialla ainiaan kiemurteleviin johtoihin. Hän yritti muistella käytävän varrella olevia huoneita ja mietti, mihin niistä olisi parhain piiloutua.

    Nazorak kohotti tuntosarviaan. Hänen takaansa oli kuulunut kolahdus. Sotilaat olivat tulleet aulaan ja puhuivat hajaantumisesta.
    Hitto! Tulee kiire!
    Hän seisoi käytävän päässä, kahden oven edessä. Mekaanikko katsoi ensin vasempaa ovea, sitten oikeaa.
    Äh, kumpi?! En muista näitä.

    Nazorak kääntyi katsomaan oikeaan, viimeiseen oveen. Käytävän päästä kuului ääniä.

    Juippi tarrasi kahvasta kaikin voimin, työnsi oven auki ja syöksyi sisään. Ovi tuntui osuvan johonkin, mutta este väistyi nazorakin työnnön tieltä.

    2905 huohotti, pidellen käsillään ovea kiinni, ettei kukaan pääsisi sisään. Huoneessan oli hämärää, kun ainoa valonlähde oli pöydän himmeä pöytälamppu.

    ”Mmngh!”
    Ruskea nazorak jähmettyi ja hänen tuntosarvensa nousivat pystöön äänen kuulessaan. Hän kääntyi hitaasti katsomaan taakseen.

    Lattialla hänen vieressään makasi selällään valkoiseen työtakkiin pukeutunut tiedemies. Tämä piteli kättään otsallaan, johon ilmeisesti mekaanikko oli yllättävällä sisääntulollaan lyönyt ovella.

    Tiedemies ärähti kivusta, mutta sai aukaistua silmänsä.


    Siniset silmät katsoivat vihreisiin.

    EEEEI HITTO!
    Työläinen kohotti kätensä kasvoilleen tajutessaan, että oli rynnännyt juuri tiedemiehen huoneeseen ja vielä kaatanut tämän. Tämä varmasti aikoisi paljastaa sotilaille hänen piilopaikkansa, ellei mekaanikko saisi tyynyteltyä tiedemiestä.
    Mikä vielä pahempaa, 2905 tajusi valkoisen nazorakin olevan myös hänen esimiehensä.

    ”Öh, mi- mitä sinä teet täällä?” albiinorak hieroi päätään ja kohotti tuntosarveaan. Hän vaikutti ärtyneeltä lyötyään päänsä.
    ”Ööm ääh öö!” Juippi äänteli heiluttaen samalla käsiään ilmassa. ”Tuli, tuota öö, erehdys! Erehdys sotilaiden kanssa! He luulivat että teen jotain – vaikken tehnyt – eivätkä he uskoneet vaikka sanoin ja nyt he haluavat vangita minut! Ja, öh, tiedäthän sinä, tai siis te, millainen arvon kapteenimme on?”
    Valkoinen tiedemies oli noussut seisomaan kuunnellessaan työläisen sepitystä. Hän suoristi kaulaansa sidottua violettiä plastronia.

    ”Joten olisiko mitenkään mahdollista, että saisin piilotella täällä sen aikaa kun sotilas on käytävällä?”

    Ennen kuin tiedemies ehti vastata mitään, oveen koputettiin. Juippi jännittyi, liimautuen oven viereistä seinää vasten. Jos ovi avattaisiin, häntä ei ehkä nähtäisi.

    Oveen koputettiin taas, entistä kuuluvammin.

    Sinisilmäinen nazorak katsoi ensin ovea, sitten Juippia. Mekaanikko nosti sormensa huulilleen, katsoen tiedemiestä aivan aidosti anoen.


    Tiedemies puristi leukansa tiukasti yhteen epävarmana. Hän kuitenkin lopulta tarttui ovenkahvaan, ennen kuin sotilas puskisi väkisin sisään.

    Juippi pidätti henkeään, kun ovi raottui.

    ”Arvon Jäätutkija. Oletteko nähneet epäillyttävää työläistä? Hän pakoili sotilaita ja vastusti esivaltaa.”
    2905 odotti jännittyneenä tiedemiehen vastausta. Sekunnit tuntuivat ikuisuuksilta.


    ”En”, kuului hiljainen, väsynyt ääni, ”en ole. Olen ollut viimeiset tunnit huoneessani. En ole kuullut tai nähnyt mitään.”

    Ovensuussa kuului kohahdus.
    ”Hyvä on. Päivänjatkoja, tutkija.”

    Kuului kynnekkäiden jalkojen loittonevia marssiaskelia. Huone pimeni taas, kun Jäätutkija sulki oven. Juippi huokaisi syvään.
    ”Ki- kiitos… kiitos kovasti. Meikä on teille velkaa. Jos tarviitte joskus vastapalvelusta, niin kysykää vain Jui-”
    ”Minulla ei ole juuri nyt kiinnostusta tai halua joutua selittelemään sotilaille ja kapteenille, miksi olet huoneessani.” Tiedemies huokaisi hiljaa, kylmästi. Hän käänsi selkänsä mekaanikkoon. ”Oman etuni kannalta oli parempi, etten ilmiantanut sinua. Joten voisitko nyt lähteä?”

    ”Ju- juuh, tietysti…” mekaanikko pahoitteli. Eipä hän kovin tasavertaista juttutuokiota esimiehensä kanssa ollut odottanutkaan. Mekaanikko raotti varovaisesti huoneen ovea. Ruskea kuono kurkisti käytävälle. Kaksi olkanauhoihin sonnustautunutta sotilasta seisoi käytävällä. Toinen pudisti päätään ja sanoi jotain. He kääntyivät yhteistuumin ja lähtivät kävelemään kohti aulaa.

    Juippi sulki silmänsä helpottuneena ja kääntyi Jäätutkijaan päin.
    ”Huh. Juuh, niin kiitos vielä. Minäpä tästä haihdun, etten häiritse teitä enem-”

    Hänen lause jäi kesken.

    Valkoiset jalat laahasivat maata, kun huoneen omistava tiedemies käveli hitaasti huoneen oikeassa päässä sijaitsevan työpöytänsä luokse. Hitain, väsynein askelin. Liljan valkoinen käsi tarttui toimistotuolin nahkaverhoiltuun selkänojaan ja veti istuimen kauemmas pöydästä. Kädet laskeutuivat käsinojille.
    Mekaanikko melkein hätkähti, kun valkea nazorak rojahti työtuolilleen. Juippi oli aina luullut tiedemiesten olevan aina sotilasmaisen ryhdikkäitä ja hienostelevia snobeja.

    Mutta Jäätutkijan käytös oli kaikkea muuta. Vain tuntosarvet pilkottivat tuolin selkänojan takaa, kun tutkija makasi tuolillaan. Kädet riippuivat tuolin sivuilla käsinojien yli.

    Takaviistosta näytti, että pöytälampun himmeän valon edessä istuva olento olisi ollut vain varjoihin uponnut hahmo. Pää riippui huonoryhtisesti olkapäiden välissä ja silmät olivat sumeat.

    Hetken Juipistä näytti, kuin tutkija olisi ollut kuollut kuin kivi. Lopulta tämä kuitenkin kohotti toisen kätensä hitaasti ja tarttui edessään pöydällä olleeseen paperiin. Tiedemies kohotti sen kasvojensa eteen. Ennen kuin Juippi ehti erottaa mitä lappuun oli merkitty, Jäätutkija huokaisi ja laski paperin alas. Sitten valkoisen käden kaksoissormenpäät alkoivat rytistää paperia palloksi. Nazorak nakkasi paperipallon oikealla puolellaan olevaan roskakoriin, kymmenen muun vastaavan joukkoon.

    ”Vieläkö olet täällä?” Jäätutkija kysyi kääntämättä katsettaan työläiseen. Juippi havahtui tuijotuksestaan.

    ”Ah, joo en!”
    Juippi avasi viimein oven ja luikahti käytävään. Sotilaat olivat ehtineet poistua jo hyvän aikaa sitten.

    Kohti aulaa kävellessään 2905 raaputti leukaansa mietteliäänä.
    Hmh! Eikös tiedemiesten pitäisi kuulua Imperiumin kermaan? Ei luulisi noin korkeassa asemassa olevan kuuluvan näyttävän noin…


    surulliselta?

    Talvisin päivän valoisa aika oli lyhyt, ja jo melkein tuntia hyöhemmin kaksoisauringot alkoivat laskeutua kohti horisonttia. Punertavien aurinkojen valo värjäsi Pesävuoren haalean punaiseksi. Vuoritukikohdan mustalla metallilla päällystetty päärakennus imi tehokkaasti aurinkojen harvenevien säteiden lämmön.

    Vihreät silmät seurasivat kahden suuren taivaankappaleen matkaa. Ruskeat sormet ruuvasivat hopeisen taskumatin korkin auki. Juippi joi kulauksen.
    Mekaanikko istui vakiopaikallaan, päärakennuksen puolipallomaisen ulkoneman katon reunalla. Se oli hyvä piilopaikka, koska alhaalla olevat eivät kovin usein huomanneet katsoa ylös. Katolla ei ollut juuri muuta kuin iso radioantenni ja metalliritilöillä täytettyjä ilmastointiaukkoja, joista tuprusi lämmintä ilmaa ja vesihöyrä ilmaan.

    Ohoh, 2901 kaatui taas portaissa. Toinen kerta tällä viikolla, Juippi ajatteli, imien taskumatin metallista suuta tylsistyneenä.

    ”Tääläkö sinä tälläkertaa piilottelet?”

    Juippi kääntyi katsomaan taakseen. Kalpea tiedemies seisoi katolle tuovan porraskatoksen luona.
    ”No jos totta puhutaan, kyllä”, mekaanikko totesi. ”Mutta mitäs te matalalla katollani? Seurasitteko minua?”
    Jäätutkija pyöritteli silmiään. Hän nojasi selällään porraskopin seinään. ”Alhaalla on tukikohdan upseerien kokous. Tulin haukkaamaan happea.”
    ”Okei…”

    Kului kiusallisen hiljainen hetki. Juippi joi taas, vilkaisten sivusilmällään esimiestään. Pieni tuulenvire leikki tiedemiehen työtakilla ja plastronilla, kun tämä nojasi silmät tiukasti kiinni puristaneena ja käsiään puuskassa pitäen seinää vasten.
    Nyt hän näyttää pikemminkin tuohtuneelta. Hmm. Pitäisiköhän häntä yrittää piristää? Hän auttoi minua aiemmin…

    ”Ööm, hei…”
    Jäätutkija aukaisi silmänsä ja katsoi mekaanikkoa. Yllätyksekseen ruskea työläinen ojensi taskumattia häntä kohti. ”Otatko?”
    Valkoinen nazorak katsoi mekaanikkoa hetken kysyvästi. Juippi oletti tämän miettivän, mistä köyhä mekaanikko oli saanut alkoholia. Lopulta tiedemies nyökkäsi vaitonaisesti. Katolla oleva lumi rasahteli askeleiden alla. Epävarmasti nazorak istuutui mekaanikon viereen ja tarttui ojennetuun taskumattiin. Jäätiedemies kohotti pullon päänsä sivulle, haistellen nestettä sarvellaan. Sitten hän maistoi sitä varovasti.

    Albiinonazorak puristi silmänsä kiinni, kun hänen suunsa vääntyi irveeseen. Juoma ei ollut kovin hyvää.
    Juippi otti tiedemiehen ojentaman taskumatin takaisin. Toisaalta eipä minulla kamalasti makuaineita olekaan…
    Jäätutkija katseli vaitonaisesti rakennuksen alapuolella poukkoilevia työläisiä ja sotilaita, joista jokainen hoiti osaansa Imperiumin suuressa koneistossa. Todennäköisesti suurin osa heistä ei edes tiedostanut sitä. Heidät oli syntyessään kahlittu koneiston rattaiksi ja männiksi, jotka liitettiin yhteen, toimivat niin kuin pitivät, jättivät naarmunsa toisiinsa ja jotka lopulta hajoaisivat ja korvattaisiin uusilla.

    Juippi otti uuden huikan. Hän yritti jälleen rikkoa hiljaisuutta. ”Eikö sinulla ole kiire takaisin?”
    Siniset silmät vilkaisivat mekaanikkoa nopeasti. Jäätutkija hymähti, mutta kaikkea muuta kuin iloisesti.
    ”Eivät he minua kaipaa. Haluavatkin, että pysyisin vain poissa…”

    ”Ai…” Juippi kohotti tuntosarveaan. ”Miksi?”

    Jäätutkija kurtisti kulmiaan työläisen kysymykselle, kuin pitäen sitä typeränä. Hän tuijotti mekaanikkoa.
    ”’Miksi’?”
    ”Miksi miksi?” Juippi toisti ja kohotti molempia tuntosarviaan.

    Jäätutkija tuijotti mekaanikkoa oudoksuvasti. ”Onko sinulla näössä jotain vikaa?”
    Nyt oli tiedemiehen vuoro kohotella sarviaan.

    Nyt ruskea nazorak kurtisti kulmiaan kaksikosta kalpeamman kysymykselle. Mekaanikko alkoi pälyillä ympärilleen. Lopulta hän kumartui katonreunalla eteenpäin, katsoen alaspäin. Hän mielestään näki tangoissa lepattavien tuulipusseihin painetut heptagrammit tarkasti.

    ”Ei?” mekaanikko totesi ja katsoi tutkijaa.
    Jäätutkija huokaisi syvään. Hän kohotti kätensä kasvojensa tasalle ja ojensi kaksi sormeaan. Hän osoitti silmiään.
    ”Minä olen epäpuhas! Mutaatio! Puhtausperiaatteiden vastainen! Tiedät sinä kai, mitä sini- tai turkoosisilmäisistä ollaan yleensä mieltä.”

    ”Jaaa…” Juippi hoksasi nyt vasta tiedemiehen erikoisuuden, valkean kuoren lisäksi. ”En minä vain niitä kaikkia Pesäasiaministeriön rustauksia ulkoa muista.”
    Jäätutkija murahti ja käänsi katseensa kohti horisonttia. Taivaanrannassa siinsi riekaleinen pilviverho joka peitti auringot, jotka saivat pilvet hehkumaan karmiinpunaisina. Nazorak nosti jalkansa betoniselle korokkeelle jolla istui ja puristi käsivarsillaan polvensa rintaansa vasten.

    ”Voi, älä huoli. Kyllä muut muistavat…”
    ”Ööm. En välttämättä tiedä kamalasti teistä upseereista”, 2905 aloitti, ”mutta mitä väliä sillä on, jos sotajormat katsoo sinua pahasti? Käsittääkseni 667 on sotilaista täällä korkein ja, noh, teillä on kuitenkin paljon suurempi numero?”
    ”Ei se toimi aivan niin! Sotilailla on omat ansionsa, kun minä taas-” Jäätutkija oli sanomassa, kunnes lopetti kesken lauseen. Hän käänsi kasvonsa nopeasti pois mekaanikosta ja tiuskaisi: ”Miksi minä näitä sinulle kerron?! Olet kuitenkin vain työläinen. Miksi tämä edes sinua kiinnostaa?!”

    Juippi kulautti polttavaa nestettä kurkkuunsa, katsoen itsekin muualle.

    ”Koska pelastit minut.”
    Jäätutkija kääntyi katsomaan mekaanikkoon yllättynyt ilme kasvoillaan. Hän oli sanonut sen kuin se olisi ollut maailman yksinkertaisin asia.
    ”Ja anteeks vain”, Juippi muutti äänensävyään loukkaantuneeksi, ”mutta mitä meinaat ’vain työläisellä’? Kuvitteletko olevasi meikää parempi, häh?!”
    ”E- en minä sitä-” tiedemies yritti selitellä, mutta mekaanikko oli jo päässyt vauhtiin. Hän nousi seisomaan betonisen kaiteen päälle ja kohotti sormensa ilmaan.
    ”Me, Nazorak-työläiset, olemme tämän maan ulkoinen tukiranka! Me pidämme koneet käynnissä ja kuskaamme kamaa rintamalle! Meidän kädet tekevät teidän sotilaiden aseet! Tämä mesta ei pysyis kasassa ilman duunareita! Niin! Mietis sitä seuraavilla hienohelmasnobiklubi-illoillasi, niin!”

    Ruskea nazorak saarnasi kuin Tiedekunnan opettaja konsonaan. Valkoinen nazorak kuitenkin huomasi Juipin vakavuustason laskevan loppua kohden. Ehkä ensimmäistä kertaa 2905 näki esimiehensä hymyilevän.
    ”Tule nyt alas siitä, ennen kuin putoat! Olet kuitenkin juonut…” tiedemies naurahti.
    Vasta nyt mekaanikkokin tajusi huojuvansa korkean rakennuksen turvakaiteen päällä ja vielä humalassa. Jos hän horjahtaisi, hän vierisi kupolimaisen ulokkeen reunalta alas ja jysähtäisi korkealta jäähän, jollei ehtisi aukaista peitinsiipiään. Juippi laskeutui takaisin istumaan vapisevin jaloin.

    ”Kuka muuten olet?” Jäätutkija huomasi kysyä.
    ”Juippi. Tai siis… öh, 2905. Tykkään vain jos minua sanotaan Juipiksi.”
    Siniset silmät katsoivat hetken vihreitä. Nazorak hymyili ja ojensi kätensä.

    ”273.”

    Juippi katsoi nazorakia hieman pöllämystyneenä. Halusiko tiedemies tehdä sinunkaupat alemman mekaanikon kanssa? Leveä hymy kuitenkin kiiri mekaanikon ruskeille kasvoille. Hän puristi tiedemiehen kättä.

    Taskumatti pistettiin taas kiertoon. 273 kastoi juomalla vain vähän kieltään. Keitos maistui yhtä hirveältä kuin aiemminkin.
    ”Etkös sinä ole yksi minun mekaanikoistani? Olen mielestäni nähnyt sinut aiemmin.”
    ”Jeh.”
    273 pyöritteli hopeista taskumattia käsissään. Vasta nyt hän kiinnitti huomiota heptagrammiin pullon kyljessä.
    ”Mistä sinä olet ylipäätään saanut tällaisia asioita? Upseerien taskumatin ja hirveätä viinaa.”
    2905 raapi tuntosarviaan. ”Pullo on pitkä tarina. Viinan taas teen itse.”
    ”Mistä? Ja miten?” 273 kurtisti kulmiaan epäuskoisena.
    ”Siitä, mitä sattuu nyt olemaan”, mekaanikko totesi lyhyesti. 273:n ilme vääntyi vinoon vastauksesta. Hän ojensi pullon takaisin mekaanikolle. Juippi otti tämän vastaan virnistäen.

    Kaksikko istui vielä siihen saakka, kunnes auringot olivat laskeutuneet horisontin taakse ja talven pimeys laskeutui.

    Heh, hyviä aikoja.

    Juippi väänsi ilmastointikanavan ritilän auki, joka johti hissikuiluun. Karannut vanki oli muistellessaan onnistunut laskeutumaan kerroksen alaspäin putkissa ja käytävissä.
    Juippi pisti päänsä pimeään kuiluun ja katsoi ylöspäin. Hissi oli juuri laskeutumassa häntä kohti kahta kerrosta ylempänä. Mekaanikko ryömi takaisin putkeensa. Hänen täytyi hetken aikaa kiemurrella päästäkseen makaamaan selälleen.

    Hissi viuhahti ohi ja Juippi hyppäsi kevyesti sen katolle. Vaijerit jylisivät. 2905 painoi tuntosarvensa hissikopin metallikattoa vasten. Hän erotti juuri ja juuri puhetta hissin sisältä.
    Metallikoppi pysähtyi. Juippi odotti ettei enää kuullut puhetta sisältä. Kun hissi ei liikkunut hetkeen mihinkään, nazorak tarttui metallisen kattoluukun kahvasta ja väänsi sen vaivalloisesti auki. Ruskea nazorak pudottautui sisään ja napautti seuraavaa kerrosta paneelissa, joka oli näemmä alin kerros.

    Hissi pysähtyi ja liukuovi sihahti auki. Ruskea pää kurkisti varovaisesti ulos. Mekaanikko huomasi tulleensa lastiruumaan, johon vuoritukikohtalaisten ilmatyynyalukset oli parkkeerattu. Vihreät silmät katsoivat viuhasti ympärilleen. Ruumassa oli muutama vartija partioimassa ja vahtimassa lastia.
    Tuolla vasemman seinustan vieressä näyttää olevan uusi luukku alemmas. Pitäisi vaan päästä tuon vartijan ohi huomaamatta…

    Juippi painui kyyryyn ja hiipi hissin edessä olevien laatikkopinojen taakse suojaan katseilta. Hän vilkaisi uudestaan, missä vartija oli nyt. Tämä näkyi partioivan vasemman seinustan ajoneuvorivien edessä. Luukku sijaitsi hissiseinän ja vasemman seinän nurkassa.
    Noniin! Mene nyt siitä.

    Juippi odotti, että vartija käveli kauemmas. Lopulta hän lähti nopeasti kipittämään kohti luukkua. Hän pääsi yhden tykkitornilla varustetun aluksen taakse suojaan. Varovasti hän veti luukun auki ja hyppäsi alas. 2905 tippui pieneen huoltokäytävään, jonka seinustat olivat täynnä erillaisia putkia. Hän joutui välillä väistellä venttiileistä purkautuvaa höyryä. Mekaanikko kuuli moottorien jylyn ja ulkona puhaltavan tuulen yhä selkeämmin.

    Hän saapui ilma-aluksen laskutelinetilaan. Mekaanikko katseli ympärilleen putkien ja mäntien täyttämässä tilassa.
    Kunhan kone ensin laskeutuu, minä pudottaudun laskutelinettä pitkin alas ja juoksen ensimmäiseen mahdolliseen suuntaan. Aika heikko suunnitella, täytyy myöntää, mutta parempaa ei ole.

    Kuului kova, mekaaninen kolahdus. Ruskea nazorak horjahti. Kylmä tuuli puhalsi sisään, kun metallilevy Juipin edessä siirtyi syrjään. Mekaanikko tarttui yhdestä metallisesta tukipilarista. Alus alkoi laskeuta Juipin odotuksia nopeammin.

    Alkoi kuulua sarvia raastavaa sirinää, kun männät ja pumput alkoivat työntämään hyönteisen jalan mallisia laskutelineitä alas. Karkuri yritti kurottaa yhteen telineistä. Hänen kätensä ei aivan yltänyt. Nazorak kiristeli hampaitaan.
    No ei kai se muu auta…

    2905 otti muutaman askeleen taaksepäin. Sitten hän ampaisi juoksuun kohti laskutelinettä ja hyppäsi. Hyönteinen tunsi hetken ilmavirran allaan, ennen kuin törmäsi telineeseen onnistuneesti.

    Voimakas ilmavirta iski nazorakiin, kun laskuteline laskeutui alemmas kohti maata samalla kun aluksen nopeus hidastui. Oli yö ja pilkkopimeää. Ympärillä kajastivat vain laskeutumiskentän kirkkaat valot ja vähän matkan päässä sijaitsevien rakennusten valot. Mekaanikko ei tiennyt tarkkaan missä oli. Jossain saaren pohjoisrannikolla, hän oletti.

    Työläinen päästi irti telineestä ja hyppäsi ilmaan. Siivet pehmensivät laskeutumista. Vihreät silmät katsoivat ympärilleen. Kukaan ei vielä ollut huomannut häntä. Juippi virnisti jännittyneenä. Oli siis aika ottaa ritolat.


    Mustat, kynnekkäät jalat tömähtelivät asfalttia vasten. Nazorakin hengitys hörysi kylmässä ilmassa. Hän juoksi kohti edessään siintävää verkkoaitaa.
    Hän oli jo lähellä.

    Hah… Hah hah. Tervemenoa Imperiumi, agentit ja vartijat. Meikä poika lähtee lätkimään, 2905 huusi mielessään Leppäkertun moottorien jylyn yli. Aidalle oli enää vain vähän matkaa. Mikään ei voisi enää tulla hänen vapautensa eteen.


    Mutta sitten syttyi kirkas valo. Sokaiseva valokeila osui nazorakin selkään. 2905 ärähti. Hän kohotti kätensä silmiensä suojaksi ja kääntyi katsomaan taakseen, kuitenkaan pysähtymättä.

    Agentit olivat viimein äkänneet hänet Leppäkertun kannella. He seurasivat työläisen pakoa osoittaen tätä valonheittimellä.

    Juipin itsevarmuus ei kuitenkaan karissut. Hah, eivät he tuolta etäisyydeltää os-


    Työläisen silmät laajenivat, kun valokeilaan ilmestyi jotain.


    Musta nazorak.
    Se liisi ilmassa peitinsiipensä aukaisseena, läpinäkyvät siivet väristen. Sen hartioilla oleva viitta lepatti ilma-aluksen luomassa ilmavirrassa. Näky oli suoraan Pyhän heptagrammin nazorak-siluetista.
    Torakka lensi suoraan Juippia kohti.

    Ei… ei ei ei ei! Vielä vähän matkaa.


    Tummaan kokovartalohaarniskaan sonnustaunut sotilas tömähti maahan. Hän kuitenkaan tuhlannut aikaa pysähtymiseen, vaan lähti heti juoksuun laskeuduttuaan. Siivet taittuivat kitiinisen kuvun ja haarniskanpalojen sisään.


    Juippi pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Aidalle oli enää vain kaksikymmentä metriä.


    Kynnekäs koura tarttui varustevyöhön sidottuun kahvaan ja napsautti sen irti. Kahva oli kiinni ympyrän muotoisessa metallilaatassa, josta törrötti noin 40 senttiä pitkä, ohut metallilevy. Metallilevyjä oli oikeastaan monta päällekkäin.


    Juippi katsoi taakseen. Jadenvihreät silmät leiskuivat hänen kannoillaan.


    Kynnekäs sormi napsautti pientä vipua metelliympyrän pohjassa. Samassa ympyrän kehään kiinnitetyt metalliliuskat pyörähtivät kahvan ympärille, muodostaen kilven.


    Kymmenen metriä.
    Niin lähellä!


    Musta soturi pysähtyi. Hän heilautti kilpeä pitelevän kätensä sivulleen, samalla kun laski painon toisen jalkansa varaan. Soturi pyörähti ympäri.
    Ja heitti.

    Juippi oli tarttumassa verkkoaitaan, kun voimakas kipu iskeytyi hänen niskaan.

    ”AAAAAAARRRGH!”
    Mekaanikko lyhistyi maahan parkuen.


    2905 uikutti. Hän kuuli, kuin haarniskoidut jalat astelivat hänen viereensä. Häntä potkaistiin kylkeen niin, että hän näki vangitsijansa kasvot.

    ”Kas kas kas. Mitäs meillä täällä on”, Kapteeni Puhtaus sanoi ja hymyili.

    ”Häkkilintu karkoteillä?”

    Vuoritukikohta

    Tuuli ulvoi huoneen ulkopuolella. Katosta roikkuvan hehkulampun valo himmeni aika-ajoin.

    Nazorakin vatsa kohosi tasaisessa rytmissä syvän kuorsauksen kanssa. Kuolavana valui sohvalle sammuneen vaaleanruskean tiedemiehen leukaa pitkin.

    Unessa hän ei kokenut tuskaa. Valveilla hän koki.
    https://www.youtube.com/watch?v=nTrFKw7Tt9U
    Vielä humalassa oleva Kauppatieteiden tutkija ei havahtunut radiolaitenurkkauksesta kuuluvaan puhelimen soittoon.

    Kului puolisen tuntia.
    https://www.youtube.com/watch?v=nTrFKw7Tt9U
    Kommunikaattori soi jälleen.

    ”Kroh- köh köh.”
    https://www.youtube.com/watch?v=nTrFKw7Tt9U

    Vasta kolmannella kerralla nazorak heräsi. Uusi 273 hivuttautu hitaasti istumaan, lasittunut katse silmillään. Hän kuivasi leukansa nyrkkiinsä ja raapi päätään. Tiedemies haukotteli.
    https://www.youtube.com/watch?v=nTrFKw7Tt9U
    ”Mh…?” 273 kääntyi katsomaan hänestä katsoen oikeanpuolimmaiselle seinustalle. Radiolaitteistossa välkkyi valo.
    Kuka siellä tähän aikaan soittaa…?

    Tiedemies nousi vaivalloisesti ylös ja lähti horjahtelevin askelin kohti kommunikaattoripäätettä. Lopulta hän onnistui rojahtamaan puhelimen edessä olevaan tuoliin. Hän otti ison laitteen pöydältä ja veti kokoontaittuvan antennin ylös.
    ”Haloo…” tutkija vastasi humalaisella äänellä.

    ”Ha- haloo haloo?” kuului epävarmalta kuulostava ääni puhelimesta. ”Öh, odotas… A- aivan! Onko ’Jäätutkija 273’ puhelimessa?”

    Kauppatieteiden tutkija tuijotti jonnekin seinän sisään. Häneltä meni hetki miettiä vastausta.
    ”Teknisesti ottaen. Kyllä.”

    ”Ah, hienoa! Arvon Jäätutkija. Minulla saattaisi olla teille vaatiman tarjous, josta -krrrzzh- olla kiinnostunut”, soittaja sanoi.
    ”Tai no oikeastaan. Tarjoisin teille työpaikka.”

    ”273” siristeli silmiään. ”Kuka soittaa?”
    ”Olen -trrzhz-ku-tzzkh-asta. Nimeni on -krrzzhkh-t-zium-a.”
    Soittajan puhe peittyi staattisen kohinan alle.

    Vaaleanruskea tiedemies kääntyi katsomaan ulos päärakennuksen kupolimaisen upseerihuoneen ikkunasta. Lumimyrsky oli jälleen yltynyt.
    ”Linja pätkii hieman. Mu-mutta kuka ikinä olettekin tai mitä ikinä siihen työhön kuuluu, otan sen vastaan!”
    Tutkija ei ollut kerennyt olla tukikohdassa kuin viikon ja jo nyt hän halusi sieltä epätoivoisesti pois.

    ”Lo- loistavaa! Voisitteko -trrzz-tulla heti? Voin lähettää aluksen noutamaan -trz-inua.”
    273 kohautti väsyneesti tuntosarveaan. ”En suosittele tulemaan nyt lentäen. Myrsky heittää koptrein maahan.”
    ”Oh. Älä -krrh-jetuksesta huolehdi. Jätä -zrr-inulle. Ole valmiina kah-tzzhk-en tunnin päästä.”
    ”Sovittu!” tutkija melkein hihkaisi.

    Puhelu päättyi.
    273 räpytteli pari kertaa silmiään. Sitten hän katsoi eksyneesti ympärilleen.

    ”Näenköhän minä unta?”

  • Poliittisten ruumiiden yö

    Pesävuori

    Kylmä viima puhalsi lumihiutaleita agentin visiirille. Musta visiiri suojasi nazorakin silmiä viimalta ja lumelta, mutta näkyvyys oli silti huono. Tumman nazorakin hengitys höyrysi tuulessa, joka kuljetti sen pian pois.
    Agentti nousi varovasti jäisessä kivikkoista. Hän vilkaisi taakseen varmistaakseen, ettei hänen parinsa ollut liukastunut tai eksynyt lumimyrskyssä. Heidät oli pistetty haravoimaan vuoren luoteen ja lännen välisiä rinteitä ja nyt he olivat pienessä rotkossa rinteen alla. Tuuli oli kerryttänyt kinoksia rotkon pohjalle ja agentit joutuivat välillä kahlaamaan lumessa reisiä myöten.

    Agentti huokaisi visiirinsä takana. Hän oli aivan jäässä haarniskansa alla ja hän hytisi. Musta nazorak ei ymmärtänyt, miten Tukikohdassa asuvat nazorakit saattoivat elää ikuisen lumen keskellä.
    ”Näkyykö mitään!?” kuului agentin parin huuto, joka vaimeni tuulessa.
    ”Tutkin vielä rotkon pään!”
    Nazorak jatkoi eteenpäin, jolloin rotkon seinämät alkoivat lähestyä toisiaan ja kulkuväylä käymään yhä ahtaammaksi. Rotkon päätyseinä näkyi jo, mutta sen edessä oli iso lumikasa.
    Agentti ei ollut mielissään tästä työstä. Etsinnät vuorella olivat jatkuneet jo viikkoja, eikä muutamaa ruumista oltu vielä löydetty. Vuoren jatkuvat lumisateet alkoivat jo kyllästyttämään agenttia.

    Nazorak onnistui kahlaamaan peräseinän luokse. Hän ei vieläkään ollut löytänyt lumessa mitään erikoista. Tumma agentti kääntyi vielä seinämän vieressä olevan lumikinoksen luo ja alkoi kaivamaan sitä taitettavalla lapiollaan. Agentti ei uskonut löytävänsä täältäkään mitään.

    Kunnes lapio osui johonkin kovaan.

    Nazorak pysähtyi. Hän laskeutui lumeen polvilleen ja alkoi varovaisesti kaivamaa kinoksia käsillään.
    ”Taisin löytää jotain!”

    Agentin pari saapui hänen luokseen, kun torakka oli juuri saanut siirrettyä lumen löytönsä päältä.


    Lumesta pilkisti esiin käsi.

    Pesävuori, Vuoritukikohta

    Nazorak katsoi harmaaseen kaukaisuuteen. Tai ainakin näytti katsovan. Päivä oli kääntymässä illaksi, mutta sitä ei erottanut lumimyrskyn läpi.
    Vaikkei vartija edes pystynyt sitä muutenkaan näkemään.

    Ruskea nazorak seisoi Vuoritukikohdan kielekkeen laidalla. Hänen väritystään ei olisi saattanut uskoa ruskeaksi, koska suoraan häntä kasvoihin puhaltava tuuli oli peittänyt vartijan lumeen ja jäähän. Hän puristi kankeissa käsissään puista pistimen vartta.
    Nazorak ikävöi todella paljon karvahattuaan. Tiedustelupalvelun agenttien otettua tukikohdan johto käsiinsä, vanhoilta vartijoilta oltiin otettu heidän takkinsa ja kiväärinsä, jotka Vuoritukikohdan entinen johtaja oli heille antanut. Vartija ikävöi myös todella paljon valkeaa tiedemiestä.
    Nazorakin silmäluomet olivat jäässä, eikä hän uskaltanut räpäyttää niitä, etteivät ne jäätyisi kiinni. Hänen eripituisista hampaista ja tuntosarvista roikkui jääpuikkoja. Vartija kyllä tiesi miksi hänet oli käsketty seisomaan liikkumatta ja tuijottamaan kaukaisuuteen, jonne hän ei edes nähnyt. PST halusi näyttää tukikohdan asukeille, kuka loppupelissä oli pomo.
    Ja sen se oli tehnyt hyvin.

    Vartija nielaisi vaivalloisesti kuivaa kurkkuaan. Hän taivutti jäistä kaulaansa alaspäin. Suuren kalliokielekkeen, jonka päälle paikan rakennukset oli perustettu, alla oleva rinne näkyi vain vaivoin. Mutta torakan ei tarvinnut siristellä silmiään, koska tiesi, mitä siellä oli.

    Kymmenittäin vuorella asuneiden nazorakien ruumiita virui puoliksi hautautuneina kinoksiin.
    Kapteeni Puhtaus oli itse henkilökohtaisesti teloittanut monia tukikohdan mekaanikkoja, epäiltyinä Imperiumin vastaisesta toiminnasta tai vain pelkkänä varoittavana esimerkkinä. Sen jälkeen ruumiit oli heitetty kallionkielekkeen laidalta alas. Tulevan talven jatkuvat lumimyrskyt ja vuorella elävät raadonsyöjärahit kyllä ennen pitkää piilottaisivat todisteet tapahtuneesta.

    Mutta nyt nazorak kuuli etäisesti voimistuvan äänen, joka erottui tuulesta. Vartija käänsi kohmeista päätään hitaasti vasemmalle, jolloin lumi hänen päältään varisi. Tuiskusta alkoi erottua tumma kohde. Musta armeijatason helikopteri lähestyi tukikohdan helikopterialustaa. Mekaaniset hyönteisjalat kolahtivat jäiselle betonille ja samalla hetkellä ilma-aluksen liukuovet aukaistiin. Kuusi visiiripäistä nazorakia laskeutuivat ulos. Neljä heistä kantoi mukanaan jotakin pitkää, kahvoilla varusteltua säkkiä. Helikopterin propellit alkoivat hidastua kunnes kolme siivekettä lukittuivat toistensa päälle tilan säästämiseksi. Agentit ohittivat vartijan ja raahasivat säkin betoniportaat ylös ja menivät sisään työpajarakennukseen.

    Nazorakvartija jäi taas yksin. Hetken ajan hän kuuli taas vain tuulen. Hän muisteli vielä kuukauden takaisia aikoja, kun kaikki Vuoritukikohdalla oli suhteellisen leppoista. Vartija tiesi omasta kokemuksestaan, että tällaisina hämärinä myrskyiltoina saattoi kaukaa vuoren ylärinteiltä kuulla jonkin muinaisen pedon ulvontaa. Ulvontaa, joka muistutti hohotusta.
    Puolijäässä olevan nazorakin ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli askelia takanaan. Toinen pistintä kantava torakka oli ilmestynyt hänen vierelleen.
    ”Vahdin vaihto!” toinen vartija huusi tuulen yli.

    Tämä oli mukava uutinen. Ruskea nazorak olisi halunnut kiittää, mutta hänen suunsa oli liian jäätynyt auetakseen. Hän sai kuitenkin päällään tehtyä hitaan liikkeen, jota vain tarkasti katsottuna saattoi pitää nyökkäyksenä. Kohmeinen vartija liikutti hitaasti jalkojaan, jotka rasahtivat irti jäisestä maasta. Hän aloitti hitaan kävelemisen kohti päärakennuksen ovea.

    Paksu rautaovi sulkeutui mekaanisen sihahduksen ja kolahduksen saattelemana. Ihana lämpö huokui jäistä nazorakia vastaan.
    Jäinen vartija oli saapunut päärakennuksen aulaan. Suoraan ovea vastapäätä alkoivat metalliset ritiläportaat, jotka veivät tornimaisen rakennuksen ylempiin kerroksiin ja nukkumatiloihin. Portaiden oikealla puolella aukeni ovi ruokailutiloihin. Laattalattialla kierteli mustia johtoja ja piuhoja portaikon alle sijoitettuun suureen generaattoriin, joka tuotti sähköä rakennuksen tarpeisiin.

    Ruskea nazorak käänsi varovasti päätään. Oli ruoka-aika. Hän alkoi laahustamaan ruokailutilan sisäänkäyntiä kohti. Aukinaisen oven molemmilla puolilla seisseet, aseistautuneet mustat agentit katsoivat tukikohdan entistä järjestyksenpitäjää alaspäin visiiriensä takaa. Jäätynyt vartija ei tosin heistä välittänyt. Hän halusi nyt vain ison lasin kuumaa vettä.

    Vuoritukikohta oli alkujaan noin yhdeksän kuukautta sitten perustettu sotilastukikohdaksi vartioimaan vuorella tapahtuvaa liikehdintää. Tukikohdan perustuksiksi valitun kallionkielekkeen rajallisen tilan takia päärakennus oli täytynyt rakentaa tornimaiseksi. Sen vuoksi rakennuksen sisätiloissa oli päädytty hieman erikoisiin ratkaisuihin.
    Ruokailutila oli korkea huone. Se oli oikeastaan korkeampi kuin leveämpi. Tilaan saapuessa katsojasta saattoi näyttää, kuin ensimmäisen ja toisen kerroksen välinen katto olisi purettu. Ruokailutilaa oli hankittu lisää rakentamalla katonrajaan aidattu parvi. Katosta roikkuvat vanhat hehkulamput saivat tilan lattian ja seinät näyttämään keltaisilta kelmeällä valoillaan.

    Korkea tila oli täynnä ensimmäistä kertaa seitsemään kuukauteen mekaanikkojen rauhaisan yksinelon jälkeen. Huoneen ovenpuoleiselta seinustalta oman ruokavatinsa ja vesilasinsa hakenut vartija siristeli silmiään auki. Tiedustelupalvelun väki ja johtohenkilöt olivat asettuneet illallistamaan parvelle. Vuoritukikohdan asukkaat taas istuivat yhdessä rykelmässä huoneen keskellä olevien pöytien ääressä.
    Ruskean nazovartijan katse siirtyi huoneen sivuille. Mustat agentit seisoivat huoneen jokaisella seinustalla vartioiden työläisiä. He olivat Tiedustelupalvelun jatkuvan tarkkailun alaisina.

    Vartija käveli pöytärivien luokse ja istuutui tyhjänä olevan pöydän reunaan. Hänen vasemmalla puolellaan toisessa pöydässä istui kolmikko mekaanikkoja, jotka tökkivät ja pyörittelivät ruokahaluttoman näköisinä lautasillaan olevaa vihreää massaa lastamaisilla ruokavälineillään. Yksi heistä nojasi päätään nyrkkiinsä ja huokaisi. Sitten nazorak lausui hiljaa tovereilleen:
    ”Olemme jo kohta kuukauden kököttäneet toimettomina. En uskonut sanovani tätä, mutta haluaisin jo päästä tekemään jotakin.”
    Pöydän toisella puolella istuva, pitkähkö nazorak kaapaisi vihreää mössöä lastallaan, vain nostaakseen sen ilmaan ja tiputtaakseen takaisin lautaselle. ”Tiedustelupalvelu haluaa pitää meidät tiukasti valvonnassa ja poissa tieltä, kunnes tutkimukset ovat ohi. He varmasti haluavat varmistaa, ettemme yritä tehdä mitään laitonta tai vastaavaa.”
    Nyrkkiinsä nojaavan mekaanikon vieressä istunut nazorak kumartui hieman lähemmäksi toisia. ”Agenttijepet ovat jatkuvasti kyselleet Jäätutkijan olinpaikasta. Mitäs luulette, mihin laittomuuteen pomomme on syyllistynyt?” hän kuiskasi.

    Kolmikosta pisin pudotti ruokailuvälineensä lautaselle ja risti molemmat käsiparinsa rinnalleen. ”En tiedä. Jotain todella vakavaa sen on täytynyt olla. Olin silloin paikalla, kun tiedemies rymisteli sen viisikon kanssa rakennushalliin ja pakeni ilmatyynyaluksella-”

    Kolmikko vaikeni äkisti, kun mustaan haarniskaan sonnustautunut agentti käveli pöytärivien välissä heitä kohti. Konetuliasetta pitelevä nazorak pysähtyi hetkeksi kolmikon taakse, mutta jatkoi sitten matkaa kun nämä eivät pukahtaneetkaan.
    Visiirinaaman loitottua kauemmaksi pitkä mekaanikko kumartui lähemmäksi pöydän toisella puolella istuvia kavereitaan.
    ”Kuukausi sitten täällä asui viitisenkymmentä mekaanikkoa ja tusina vartijoita. Saimme elää suhteellisen vapaasti 273:n johtaessa. PST:n tultua meitä työläisiä on enää kolmekymmentäyksi ja vanhoja vartijoita neljä…”
    Hän piti pienen tauon ja madalsi ääntään vielä entisestään. Toisten piti melkein lukea hänen sanansa nazorakin suulta.

    ”Minä luulen, että tätä menoa yksikään meistä ei säily hengissä…”

    ”He lähtevät tänään.”
    Mekaanikot kääntyivät nopeasti katsomaan oikealle. Viereiseen pöytään istuutunut vartija oli kuunnellut hiljaa työläisten keskustelua.
    Vartija tarttui tarjottimellaan höyryävään lasiin vettä. Hän kohotti sen päänsä päälle ja antoi kallistua niin, että vesi valui ohuena virtana päälleen. Lumi- ja jääpeite oli jo osittain sulanut pois hänen kasvoiltaan. Kuuma vesi kuitenkin sulatti ja irrotti viimeiset jääliuskat hänen ohimoiltaan. Nazorakin hampaista roikkuneet puikot napsahtivat poikki ja tippuivat pöydälle, paljastean ruskean torakan Imperiumin kauneusihanteiden kannalta rumasti eripituisiksi kasvaneet hampaat. Aiemmin muhkeasta karvalakista tunnistettu vartija 2832 laski lasin pöydälle.
    ”Agentit ovat koonneet tavaroitaan ja kalustoaan koko päivän. He lähtevät tänä yönä.”

    Musta kassi laskettiin varovasti metalliselle pöydälle. Vetoketju vedettiin auki hitaasti niin, että katon putkilampun kylmän valkoinen valo valaisi kassin sisällön. Mustat kasvot kumartuivat pöydän ylle. Kapteeni 666 seurasi jadenvihreillä silmillään, kun pöydän ympärillä häärivät agentit aukoivat mustaa, pitkulaista kassia. Lopulta kassin reunat oli levitetty auki niin, että sen sisältö näkyi kokonaisuudessaan. Kapteeni raapi leukaansa.

    Pöydällä makasi nyt nazorakin ruumis.
    666 mittaili katseellaan ruumista päästä jalkoihin. Se ei ollut säilynyt aivan kokonaisena. Pää huusi tuntosarvien poissaoloa. Vasemman puolimmaisesta kädestä puuttui suurin osa sormista, oikean puoleisesta taas koko kämmen. Oikea jalka oli täynnä halkeamia ja se oli vääntynyt ympäri lantiosta. Vatsan repeytyneistä kitiinilevyistä saattoi päätellä, että nazorakin ruumis oli jossain välissä taittunut kaksinkerroin.
    Jäisestä ruumiista saattoi vielä erottaa torsoa joskus peittäneen vaatteen tummia riekaleita.

    ”Kapteeni. Yritimme irrottaa ruumiin mahdollisimman hellävaraisesti, mutta se oli jäätynyt kiinni kallioon. Suurin osa kehon vahingoista on kuitenkin varmaan tullut kuollessa”, musta torakka sanoi Imperiumin keulakuvalle ja ihannenazorakille.
    666:n katse palasi vainajan päähän. Pää oli kääntyneenä vasemmalle niin, ettei Kapteeni Puhtaus nähnyt nazorakin kasvoja kunnolla tältä puolelta pöytää.

    666 tuhahti. Hän ojensi kätensä ja tarttui haarniskoiduilla sormillaan riuskasti ruumiin leukaperistä. Kuului jäinen rasahdus, kun 666 väänsi päätä väkivalloin. Agentit säpsähtivät. He melkein luulivat että Kapteeni yritti tarkoituksella vahingoittaa tutkimusaineistoa. Jäätyneet kaulalevyt rasahtelivat muutaman kerran, ennen kuin 666 sai vainajan pään katsomaan itseensä päin.
    Ruumiin kasvot olivat jotenkuten tunnistettavissa. Pää oli litistynyt aavistuksen verran törmätessään pudotuksessa johonkin. Suusta puuttui hammas. Vihreät silmät tuijottivat vainajan omia. Ruumiin silmät olivat mustat ja tyhjät.

    Pideltyään vainajan päätä hetken hän hymähti. 666 päästi irti kalmosta, jolloin ruumiin takaraivo jysähti takaisin pöydälle.
    ”Hah! Typerys itse”, musta sotilas sanoi ja hymyili. Ruumis oli tunnistettu. ”Hän sai maksaa idiotismistaan karvaan hinnan.”
    Kapteeni 666 käveli huoneen laidalle ja poimi mustan viittansa, jonka oli laskenut sivupöydälle.
    ”Pistäkää pillit ja kalmot pussiin. Tehtävänne on tehty!” hän ilmoitti sitoessaan viittaa harteilleen. Agentit ottivat asennon ja alkoivat sen jälkeen käärimään nazorakin jäänteitä uudelleen pakettiin.

    Mustahaarniskainen supersotilas astui ulos huoneesta pitkälle käytävälle. Sinisenharmaalla käytävällä oli vilskettä. Tummakuorisia nazorakeja käveli sisään ja ulos käytävän ovista eri huoneisiin. Suurin osa torakoista kantoi pienemmistä huoneista ulos teknisiä laitteita ja muita esineitä. Agentit kiikuttivat laitteistoa käytävän päähän, josta he veivät ne rakennushalliin. Kapteeni 666 taas ei seurannut agentteja sinne. Hän asteli metallisen ulko-oven luo ja painoi terävällä kynnellään paneelia oven vieressä. Raskaat ovet aukesivat ja päästivät lumituiskun lyömään Puhtautta silmiin. Nazoraksoturi vastusti viimaa ja marssi ulos.

    Tuuli hulmutti suuren nazoraklaisen sotasankarin viittaa. Oli tullut jo täysin pimeä, mutta lumimyrsky ei ollut lakannut. Rakennusten seinissä olevat valaisimet ja katulamput olivat syttyneet ja valaisivat arktista pimeyttä.
    666 laskeutui työpajarakennuksen betonisia portaita. Hän vilkaisi ilmeettömästi ulkona työskenteleviä nazorakeja.
    Tukikohdan työläisistä vain Jääpartion annettiin jatkaa töitään, koska Tiedustelupalvelun väki ei alentunut lumenluontiin. Kylmissään värisevät ruskeakuoriset torakat aukoivat rakennuksia yhdistäviä polkuja lunta lapion ja kolia käyttäen. Rapujaloilla varustetut, punaiset lumilingot suihkuttivat valkoista puuterilunta ympäröiviin kinoksiin.

    Työläiset huomasivat mustan nazorakin ja alkoivat hiljaa supista keskenään. Suuri Imperiumin sotasankari herätti huomiota haarniskassaan ja kilvellään. 666 ei katseista välittänyt. Päärakennuksen puolipallomaisen yläkerroksenikkunoista kajasti valoa.

    Lasinen pinta kilahti toista vasten. Ruskea käsi kallisti neliskulmaista lasipulloa, jolloin kirkkaan ruskea neste valui pullosta lasiin. Pullo laskettiin pöydälle. Ei aikaakaan kun lasi nostettiin hampaikkaalle suulle ja lasi tyhjeni.

    273 laski tyhjän viskilasin pöydälle ja röyhtäisi. Hän istui leveästi epäryhdikkäässä asennossa vanhalla sohvalla. Niin epäryhdikkäässä, että laskettiin jo makoilemiseksi.

    Pöytä, jolla viskilasi makasi ja sohva, millä tiedemies makasi sijaitsivat päärakennuksen vanhassa upseeritilassa. Huoneen oikealla seinustalla koreili kaksi suurta karttaa Saaresta itsestään, sekä tarkempi kartta Pesävuoren alueesta. Huoneen vasemmalle puolelle taas oli kasattu iso tietokonenäyttö, pitkä näppäimistö ja radiolaitteisto. Tilan pääty oli puoliympyrämäinen uloke tornin ulkoseinästä ulospäin, joka osoitti kohti koillista. Kaarevassa päätyseinässä oli useita leveitä ikkunoita, jotka itsekin muodostivat melkein puoliympyrän.

    Pöydälle asetetusta, vanhasta gramofonista soi steltiläinen peikko-ooppera. Vaalean ruskea nazorak katseli ympäröivää huonetta ankean näköisenä. Huoneen oikea nurkkaus, jolla sohvakalusto sijaitsi, oli yritetty tapetoida beigen ruskealla tapetilla viihtyisämmäksi. Tiedemiehestä siinä oltiin onnistuttu surkeasti. Vihreät silmät kiertelivät tilaa. Lopulta ne pysähtyivät huoneen päädyssä olevaan flyygeliin.
    Millä ihmeellä tuo on edes saatu tänne ylös…
    Ainoat asiat joista hän huoneessa piti, olivat pöydällä olevat viskipullo ja gramofoni. Ne olivat harvoja asioita työpapereidensa lisäksi jotka hän oli saanut tuotua vuorelle. 273 päätti kaataa lasiinsa lisää alkoholipitoista juomaa.

    Ruskea tiedemies oli kärsinyt kroonisesta huonosta tuulesta siitä lähtien, kun oli ensikertaa saanut kuulla alennuksestaan nykyiseen arvoonsa. Hänet oltiin nakitettu Vuoritukikohdan johtoon byrokraattisista syistä, koska paikalle tarvittiin uusi johtaja tyhjää sarjanumeroa täyttämään.

    Uusi 273 huokaisi syvään ja nojasi päänsä nahkaisen sohvan selkänojaa vasten.
    Tämä on niiiiin perin väärin! Raadoin monia vuosia rivitiedemiehenä, ennen kuin sain mahdollisuuden suorittaa Tutkija-tutkinnon. Opiskelin ja tein tutkimustyötä pitkään, kunnes sain arvostetun Kauppatieteiden tutkijan tittelin. Sain omat työtilat sekä ruhtinaallisen tutkimusmäärärahan. Jopa muutaman avustajankin. Vapaa-aikani saatoin käydä lasillisella kollegojeni kanssa siellä viihtyisällä upseeristoklubilla…
    Kauppatieteiden tutkija otti välissä taas ryypyn lasistaan. Mutta nyt! Nyt olen jumissa täällä karzahnin vuorella! Täällä on kylmää, ankeaa ja yksinäistä. Pesäänkin pääsen vain harvoin…

    Hän paransi ryhtiään sen verran katsoakseen olkansa yli, että saattoi nähdä huoneen päädyn ikkunasta ulos. Lumituisku yltyi entisestään.
    Kyllä muiden tiedemiesten kelpaa. Heillä on omat tilavat huoneensa ja pajansa. Kuten vaikkapa sillä johtavalla tutkijalla… hmm, Päätutkijako hänen tittelinsä oli? Kyllä. Hänellä on varmaan kokonainen siipi rakennettu Pesän sisimpiin osiin.

    273 pyöritteli kädessään lasia. Tilkka nestettä pyöri lasin pohjalla, yrittäen sopeutua liikkuvaan tilaan.
    Noh, ei minun onneksi tarvitse oleskella noiden likaisten ja sivistymättömien työläisten kanssa. Siitä ei muuten tilanne pahene.

    Kauppatieteiden tutkija 273:n ajatukset keskeytyvät, kun ovi kolahti. Häntä vastapäiseltä seinältä sisään rymisteli Kapteeni 666.
    ”Hyviä uutisia! Agenttitolvanat löysivät tänään viimein muutakin kuin ilmaan jäätyneitä nivwkeja.”
    273 ei näyttänyt ilahtuvan mahtailevan supersotilaan ilmestyksestä. Hän kaatoi lisää juomaa lasiinsa. Tai olisi kaatanut, ellei musta koura olisi napannut sitä hänen kädestään. 666 kohotti pullon ronskisti suulleen. Tiedemies tyytyi vain heittämään ikävän katseen supersotilaan selkään. Päin naamaa hän ei uskaltanut, koska olisi hyvinkin voinut menettää päänsä.

    ”Tutkimukset on päätetty lopettaa. Pesän Sisäinen Tiedustelu on pistänyt välineistönsä kasaan ja varmistanut 007:n asetilauksen. Tunnin kuluessa ilma-alus vie meidät takaisin Pesään ja sinä saat tämän vihoviimeisen muakankolon itsellesi”, 666 sanoi ja laski viskipullon pianon päälle.

    Terve menoa, ruskea tieteilijä ajatteli. Hänen ryhtinsä rapistui entisestään sohvalla.
    ”Huomaan, että nautit olostasi. Oletan, että pidät uudesta työstäsi uutena… jäätutkijana, arvoisa 273.”
    ”Olen Kauppatieteiden tutkija.”
    666 hymähti. ”Kauppatieteet ovat turhuutta. Meidän ei ole tarkoitus käydä kauppaa, vaan me otamme, mitä tarvitsemme – ja mitä haluamme. Aivan kuten sinä haluat tämän työn.”
    273 huokaisi, ”Miksei tätä paikkaa voitu lakkauttaa? Ei täällä ole edes tiedemiestä jonka tarvitsee tutkia lämmön puutetta kuono lämpömittarissa kiinni!”
    ”Arkkiagentti haluaa pitää vaarallisen aineksen kasassa ja eristyksissä Pesän työläisistä. Hän ei kaiketi halua huhujen tämän paikan tapahtumista leviävän. PST toivoo, että hiljalleen ja ajan myötä mekaanikkojen sanaiset arkut aukeavat ja lipsauttavat tietoja siitä, mitä me emme vielä saaneet selville. Ja siihen saakka, sinä leikit Vuoren Jäätutkijaa ja pidät yllä kuria ja kulissia.”

    Tiedemies oli sanomassa tähän jotakin, mutta sitten kommunikaattori Kapteenin vyöllä piippasi. 666 nosti Zokia-merkkisen laitteen päänsä tasalle ja veti puhelimen päässä olevan antennin ylös.
    ”Niin?” 666 vastasi osoittamatta erityistä mielenkiintoa soittajalle.
    ”Kapteeni. Saimme viestin että Leppäkerttu on saapumassa laskeutumispaikkaan tunnin kuluttua.”

    666:n suu vääntyi hymyyn, ”Hyvä. Aloittakaa joukkojen ja tavaran siirto kohtaamispaikkaan.”
    Kapteeni painoi punaista nappia ja puhelu katkesi. Hän nappasi pullon flyygelin päältä ja otti taas hörpyn.
    ”Hyvästi, Tutkija 273! Emme todennäköisesti tapaa enää”, hän huudahti marssiessaan huoneen ovelle.
    Tiedemies suoristautui ensimäistä kertaa melkein tuntiin. ”Hei! Se pul-”
    Ovi jysähti kiinni.
    273 tuijotti hetken ovea. Sitten hän lysähti jälleen makaamaan sohvan selkänojaa vasten. Päivä ei tästä pahenisi.

    Mustat nazorakit juoksentelivat ripeästi mutta järjestelmällisesti ympäri suurta rakennushallia. Suikkapäinen agentti huuteli megafoniin ohjeita katonrajassa olevalla sillalla. Kasvonsa peittäneet nazorakit kantoivat vielä viimeisiä tavaroita, laatikoita ja varusteita hallin perällä odottaviin pitkulaisiin aluksiin. Ilmatyynyalusten kansille oli kasattu riveittäin Imperiumin ja Tiedustelupalvelun logoilla varustettuja laatikoita, jotka oli kiinnitetty tukevasti toisiinsa remmeillä.

    666 saapui hallin reunalle. Kaikki näytti alkavan olevan valmista. Ruskeaa nazorakia talutettiin toiseen ja mustaa ruumiskassia toiseen alukseen. Ilmatyynyalusten moottorit humisivat.
    Kapteeni Puhtaus juoksi etummaisena olevan kulkuvälineen luo ja kiipesi sen kannelle. Miehistö teki kunniaa, kun 666 asteli ohjaamoon.
    ”Noniin. Älkää sitten kolhiko näitä. Arkkiagentti pulitti aluksista sievoisen summan.”

    Aluksen kannella seissyt agentti heilautti kättään merkiksi. Hallin ulkoseinällä odottanut torakka nyökkäsi ja painoi vinssiä laskuoven vieressä. Vinssi alkoi pyörittämään oven yläpäähän asti yltävää kettinkiä ja ovi alkoi nousta. Mitä enemmän hallin ovi nousi, sitä enemmän ulkoa puhaltava tuuli toi lunta sisään.
    Käynnissä jyrisevät ilmatyynyalukset sytyttivät ajovalonsa. Ne leijuivat yksi toisensa jälkeen pimeään myrsky-yöhön. Ulkona niiden letkaan yhtyivät ulkona odottaneet alukset, jotka oli parkkeerattu työpajan taakse tilasyistä. 18 kulkupelin letka laskeutui suuren kalliokielekkeen vasenta reunaa alas loivemmalle rinteelle. Tykkitornein varustetut leijualukset laskeutuivat aluksi rinteitä varovasti alas. Heidän onnekseen ajoneuvot oli tehty pärjäämään lumisessa maastossa.

    Lumimyrsky ujelsi, kun saattueen ainoa ruskea nazorak istui aluksen kannella laatikon päällä ja katsoi kuinka ylempänä Vuoritukikohdan valot loittonivat.

    Ilmatyynyalusten jono kääntyi lopulta oikealle ja alkoi kipuamaan loivia mäkiä ylös kohti luodetta. Lopulta se saapui kohtaamispaikalle: ennen kallionrinnettä aukeni suurempi tasainen alue. Lumikenttää valaisivat valonheittimet, jotka etukäteen paikalle moottorikelkoilla ajaneet agentit olivat asettaneet.
    Lumi pöllysi, kun melkein kaksikymmentä tankista käyvää alusta muodostivat rivin jyrkän pudotuksen ja kiviseinämän väliin. Kansilla seisovat nazorakit yrittivät huutaa tuulen yli kelkkojensa päällä odottaville agenteille.
    666 istui kädet puuskassa aluksen ohjaamossa. Hän katsoi punaisena hehkuvaa näyttöä koelaudassa. Kello oli kaksi yöllä. Supersotilas ei pitänyt odottelemisesta. Hän nousi ylös seinästä taitettavasta tuolilta ja käveli ohjaamon ovelle. Hän painoi kahvan alas ja työnsi ovea. Hänen täytyi työntää ovea koko painollaan, koska myrsky pisti vastaan.

    Lopulta Kapteeni sai työnnettyä oven auki ja hän astui ulos. Tuuli lepatutti hänen tummaa viittaansa. Jaden vihreät silmät yrittivät siristellen etsiä tuiskuavalta yötaivaalta jotakin.

    Ja pian hän löysikin sen. Jotain isoa lähestyi vuorenrinnettä. Agentit käänsivät muutaman kohdevaloista sitä kohti. Yksi valokeiloista osui Pyhään heptagramiin.
    Suuri ilma-alus työntyi myrskyseinämän läpi kohti laskeutumispaikkaa. Lumeen laskeutuneet agentit viittoilivat ja ohjastivat sen laskeutumista. Tuisku sai aluksen välillä vavahtelemaan ja poikkeamaan kurssistaan, mutta lopulta se osui oikealle kohdalle. Aluksen pohjasta erottui liikettä. Jotain mustaa tippui alas. Lukuisten ketjujen päissä olevia ankkureita jysähti lumiseen kallioon. Monet agentit riensivät tarttumaan niihin. He kiinnittävät ne tukevammin maahan ja ilmalaiva alkoi laskeutua.

    Leppäkerttu ei ollut Tiedustelupalvelun tiedustelukone eikä Ilmavoimien pommikone, vaan PST oli saanut sen Pesäasiaministeriöltä lainaan. Punaharmaa rahtizeppeliini oli tarkoitettu erinäisten sotakaluston ja ajoneuvojen siirtämiseen paikasta toiseen.

    Leppäkerttu leijui nyt jyrkänteen reunalla. Kumean kolahduksen ja mäntien surinan saattelemana aluksen pohja aukesi ja työntyi maata kohti rampiksi. Kirkas keltainen valo laskeutui lumikinoksiin. Ilmatyynyalukset alkoivat välittömästi työntymään sisään jättimäiseen lentokoneeseen. Moottorikelkat pärisivät, kun niiden ajurit ajoivat viimeisinä metallista ramppia ylös.

    Ankkurit nostettiin taas ylös. Vuoren rinne hiljeni.

    Leppäkerttu

    ”Ääää!”
    Juippi kaatui kivuliaasti metalliselle lattialle. Visiiripäinen nazorak lukitsi kalterioven hänen takanaan.
    2905 kompuroi välittömästi ylös. Hän syöksyi takomaan kaltereita käsillään. ”Hei! Minne minut viedään! Haluan kuulla oikeuteni!”
    Oven toisella puolella seisova agentti tuhahti. ”Jollet ole sattunut huomaamaan, olet syntynyt Nazorakein Imperiumiin. Sinulla ei ole oikeuksia.”
    Mekaanikko oli hetken hiljaa.
    ”Ai niiin…”

    Molemmat hieman eriväriset nazorakit tunsivat aluksen tärähtävän. Ilmalaiva nousi taas korkeammalle.
    Agentti painoi ohimoillaan olevaa mikrofonilla varustettua kuulokkeita, joihin visiiri oli kiinnitetty.
    ”Vanki on sellissään. Kuuntelen.”
    Agentti oli hetken aikaa kuunnellen ohjeitaan. Sitten sanaa sanomatta hän lähti kävelemään selliosaston käytävää poispäin.

    ”No perhana…” Juippi totesi itsekseen. Hän istahti sellinsä metalliselle lattialle. Tässäkään vankihuoneessa ei ollut muuta kuin oikealla sivulla oleva nukkumiskapseli. Joidenkin seinien metallilevyjen välistä pilkotti johtoja ja putkia, samoin käytävän puoleisella seinällä. Höyry kohisi jossakin putkessa.
    2905 nojasi leukansa kämmenpohjaansa. Vaikutti siltä, että kitiinisen pikkurikollisen ura oli tullut päätökseensä.
    Äsh. Lakunazot hoitavat työnsä tiukemmin kuin luulin. Lahjominen ei tehoa heihin.
    Juipin katse kiertelin sellin kulmissa.
    Vuoritukikohta oli ollut Juipille, niin kuin monille muillekin paikan mekaanikoille, melkein oma koti yhdeksän kuukautta. Nyt pakollinen lähteminen sieltä tuntui nazorakista yllättävän raskaalta.

    Oispa kaljaa, alkoholisti mietti haikeana. Hän oli ollut pakostakin muutaman päivän selvin päin, sillä häntä oli pidetty muutaman päivän eri sellissä, kuin missä yleensä lusi. Mekaanikon salakätkö sijaitsi hänen vakioputkansa lattialevyn alla.

    Ja taskumattinikin on jossakin hukassa. Voi kurjuutta.
    Lopulta nazorakin aatteet siirtyivät muuhunkin kuin maallisiin asioihin. Ja missähän se 273:kin on. Siitä on kauan kun viimeksi sitä näin… Onkohan kuollut…

    Juippi nousi hitaasti seisomaan. Hän käveli kalterioven eteen ja vilkuili käytävän molempiin suuntiin. Kettään vartijaa ei näkynyt.
    Hm, Pesään menee lentäen varmaan parisen tuntia. Minun on siis yritettävä karata ennen sitä.
    Mekaanikko tutkaili ovessa olevaa lukkoa. Avain oli mennyt agentin mukana, mutta se ei haitannut. Moisen lukon tiirikoiminen ei ollut hänenlaiselle kahlekuninkaalle temppu eikä mikään.

    Tarvittiin vain tiirikka.

    Juippi käveli kauemmaksi ovesta. Hän meni sellinsä nurkkaan unikapselin viereen ja avasi sen kannen. Hän laskeutui toisen polvensa varaan ja kumartui kapselin ylle.
    Tämä on aina inhottavin osuus…

    Sitten hän aukaisi suunsa ja survaisi sormensa kurkkuun. Hänen vatsansa painui sisään ja tuntosarvet nousivat pystyyn oksennusrefleksin aiheuttamina. Nazorak köhi kurkkuaan ja veti kätensä pois hetkeksi. Hän veti syvään henkeä.
    Sama toistui muutaman kerran, ennen kuin työläinen antoi ylen punkkaansa.

    Juipin pää värisi inhosta. Hän sylki mahanestettä suustaan ja räpytteli silmiään. Suu irveessä hän noukki sössöstä, joka vielä äsken oli ollut hänen sisällään, jotakin. Pienen rautalankakerän.
    Onneksi kokki oli minulle velkaa, neuvokas torakka mietti taitellessaan lankaa sopivaan muotoon. Sitten hän hiippaili takaisin ovelle ja varmistuttuaan ettei kukaan nähnyt, alkoi tiirikoimaan lukkoa tekemällään avaimella.

    Kului muutama minuutti, ennen kuin rautainen lukko napsahti. 2905 tönäisi oven auki.

    ”Ehhehhhehhhe…” Juippi hekotti ilkikurinen ilme kasvoillaan.

  • ”Ylivoimalla, pelkurit!”

    Kaja-Wahin viimeinen puolustusasema

    Kivisen puolustustornin muurilla seisoi kymmenen matoralaista kanokaheittimet käsissään. Edessä avautuva kivettyneestä laavasta muodostunut maaperä oli peittynyt torakoiden alle. Torakoiden, jotka etenivät nopeasti kohti puolustusasemaa.
    ”Tämä ei näytä hyvältä”, tornin huipulla seisova klaanilainen Toworu sanoi vieressään seisovalle mustahaarniskaiselle hahmolle.
    ”Ei tosiaankaan. Meidän on parasta aloittaa ampuminen. Noilla on tuolla kokonainen pataljoona.”
    Toworu vilkaisi taistelijapariaan epävarmasti. Tämän ilme ei värähtänytkään, kun matoralaiset aloittivat ampumisen saatuaan käskyn.
    ”Darack”, Toworu sanoi jo hieman pelokkaasti. ”Niitä on paljon. Pärjäämmekö me?”
    ”Meidän on pakko”, toinen klaanilainen vastasi. ”Jos emme, me kuolemme.”
    Toworu nyökkäsi ja nielaisi sitten äänekkäästi.
    ”Taisteltava kai on.”

    Nazorakein 43. Jääkäripataljoona marssi kohti pientä linnaketta. Sotilasrivistöjen takana seurasi viisi panssarivaunua ja useita miehistönkuljetusaluksia, joista joukot olivat hetki sitten nousseet ja aloittaneet etenemisen. Yhden tällaisen aluksen katolla seisova Kapteeni 666 myhäili häijysti. Hänen musta viittansa liehui tuulessa ja hänen haarniskansa ainoa väritys, verenpunainen juova, joka ulottui rintapanssarin vasemmasta sivusta reiteen asti, näytti lähes hehkuvan auringon viimeisten säteiden loisteessa.
    ”Avatkaa tuli”, kapteeni totesi laiskasti ja heilautti kättään kuin näyttääkseen, että riitti, kun osui sinne päin. Tankit rupesivat ampumaan tornia, joka ei kestäisi kauan moista jyskytystä.

    Matoralaiset ampuivat kiekoillaan tankkeja, joihin ei tullut niin minkäänlaista vahinkoa. Myös tarpeeksi lähelle edenneet jalkaväkisotilaat alkoivat tulittaa tornia.
    Darack katsoi hävitystä ja huokaisi. Hän puki kypärän päähänsä, ja Toworu kavahti hieman, sillä kypärä oli tehty skakdin pääkallosta.
    ”Onko sinun pakko käyttää tuota?” hän kysyi inhoten.
    ”No haluatko mieluummin, että saan osuman päähäni ja kuolen?” Darack vastasi ja virnisti, vaikka Toworu näkikin vain skakdimaisen irveen kypärän kasvoilla. Darackilla olisi normaalisti ollut kummallakin olkapäällään Cordak-laukaisin, mutta nyt hän ei käytännöllisyyden vuoksi niitä ollut asentanut haarniskaansa. Sen sijaan hän oli ottanut mukaansa miekan.
    ”Sivistyneemmät aseet käyttöön nyt”, hän huikkasi. Toworu nyökkäsi varovasti. Hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä Darack aikoi.
    ”Mitä sinä aiot?” Toworu sai hetken aprikoinnin jälkeen kysyttyä suoraan.
    ”Kuten huomasit, pahamaineinen torakanperkele seisoskelee tuolla taka-alalla. Menen tappamaan sen.”
    ”Jaa, Kuuskuuskuutosenko?”
    ”Senpä juuri.”
    ”Ja ajattelit päästä kaikkien noiden jääkäreiden läpi?”
    ”No eeeen, joukkomme saavat ottaa vähän järeämmät aseet käyttöön.”

    Matoranit ottivat Cordak-laukaisimet esiin ja alkoivat kylvää torakoiden rintamaan kaaosta. Paljon tehokkaammat aseet tappoivat nazorakeja yhdestä laukauksesta, joten nämä joutuivat tekemään nopeita väistöliikkeitä, mikä ei rivistössä juuri onnistunut.
    ”Hajaantukaa, hölmöt”, 666 karjaisi ja kiristeli hampaitaan. Puolustusaseman portti aukesi ja ulos ryntäsi parikymmenpäinen matoranjoukko. Torakoista yksikään ei ehtinyt sisään, ennen kuin portit suljettiin taas.

    Lähitaistelu alkoi. Torakkajääkäreiden varustukseen kuului lyhyt miekka, jolla ne pitivät puolensa matoralaisten teräaseita vastaan. Musta torakkakapteeni katsoi aluksensa kyydistä halveksuen matoralaisia. Niistä ei ollut vastusta torakoiden ylivoimalle. Ne eivät olleet edes taistelijoita, joten yksi matoralainen ei olisi pärjännyt yhdelle nazorakille, saati sitten kaksikymmentä matoralaista tuhatta nazorakia vastaan. Sitten, yhtäkkiä, muurilta hyppäsi joukkojen keskelle toa, joka rupesi niittämään nazorakeja miekallaan, ei vaan kolmella miekalla, ei neljällä.
    ”Onko sillä neljä raajaa, vai näenkö minä harhoja”, 666 kysyi pöllämystyneenä. Hänen vieressään istuva aliupseeri nousi seisomaan ja katsoi kiikareilla saadakseen paremman näkymän.
    ”Herra kapteeni, minusta tuntuu, että, öh, sillä on kasvillisuudesta muodostuneita raajoja.”
    ”Mitä alikersantti nyt oikein selittää?”
    ”Katsokaa itse…”
    666 katsoi. Siltä tosiaan vaikutti. Tuo luonnottomuus käytti siis luontoa hyväkseen… jotenkin, vaikka täällä ei kasvillisuutta ollutkaan.

    Yhtäkkiä alus kaatui kyljelleen. Alikersantti putosi sitä ennen kyydistä ja murskaantui aluksen alle, mutta Kapteeni 666 hyppäsi akrobaattisella loikalla viereisen aluksen kyytiin. Hänen kimppuunsa oli hyökännyt skakdipäinen otus, joka yritti huitoa häntä nyt miekalla.
    ”Mitähän helvettiä”, kapteeni tuhahti torjuessaan iskut. ”Mikä mutantti sinä olet, kurja epäpuhdas olento!”
    ”Minä”, klaanilainen vastasi iskien miekallaan, ”olen…” Isku jälleen. ”… Darack!”
    Kapteeni hyppäsi hänen ylitseen ja yritti lävistää hänen ruumiinsa terävällä pistolla, mutta klaanilainen torjui.
    ”Ja hoidan sinut pois päiväjärjestyksestä”, Darack viimeisteli virkkeensä.
    ”Vai sillä lailla, klaanilainen”, 666 sanoi ja virnisti julmasti aloittaen nopean liikesarjan, jonka klaanilainen kuitenkin torjui tehokkaasti. Darack näytti vetävän jostain toisen miekan ja taisteli nyt kaksin terin kapteenia vastaan. Torakka kuitenkin torjui jokaisen iskun vaivatta ja potkaisi Darackilta jalat alta. Ennen kuin nazorak ehti viimeistellä tapponsa, Darack tarttui häntä säärestä ja heitti hänet vatsalleen maahan takanaan. Yllättynyt nazorakupseeri jatkoi kaatumisliikettään niin, että klaanilainen lennähti hänen jalkansa voimasta päin viereisen aluksen kylkeä. Nopeasti kumpikin taistelija oli jaloillaan.
    ”Kuole”, Darack sylkäisi ja rynnisti päin 666:ta. Nopea horisontaalinen viilto, jonka ylitse torakkakapteeni hyppäsi; toinen, diagonaalinen, viilto, jonka nazorak väisti taipumalla lähes kaksinkerroin siten, että pää melkein kosketti maata; kolmas vertikaalinen viilto, joka ei mennyt edes läheltä kohdettaan, vaan Kapteeni 666 potkaisi klaanilaista selkään. Darack kaatui rähmälleen, mutta ehti juuri ja juuri kierähtää julman torakkaupseerin miekaniskun tieltä.

    Nopeasti klaanilainen nousi pystyyn yrittäen samalla potkaista kapteenia, mutta tämä väisti ja veti toiseen käteensä zamorpistoolin. Yllättynyt klaanilainen sai kuulan käsivarteensa, mutta ilman väistöliikettä se olisi osunut hänen päähänsä.
    ”Taistele rehdisti, paholainen!” hän ärisi. Torakka virnisti pahansuovasti vastaten: ”Siitä ei olisi minulle mitään hyötyä.”
    Yhtäkkiä kapteeni tunsi asiaankuulumattoman ilmavirran ja veti ruumistaan hieman oikealle. Hänen vasempaa kylkeään viilsi takaapäin tuleva terä, jonka hän suurimmaksi osaksi vältti. 666 lennähti hieman taemmas saaden näkökenttäänsä hyökkääjän. Sama toa, joka oli pahoinpidellyt hänen joukkoaan köynnöksillä hetkeä aiemmin. Nazorak irvisti ja katsoi kyljessään olevaa viiltoa. Siitä valui hieman vihreää paksua nestettä.
    ”Saat maksaa tuosta”, hän sanoi irvistäen ja syöksyi nopeasti Toworua kohti heilauttaen miekkaansa kaaressa. Tämä torjui. Hetken aikaa nämä vaihtoivat iskuja, kunnes Darack päätti puuttua asiaan lyömällä kapteenia takaapäin. Tämä väisti täpärästi kummankin klaanilaisen miekaniskut ja hyppelehti kauemmas heistä. Silmäpari siirsi katsettaan klaanilaisesta toiseen, mutta niistä ei kuvastunut pelko. Vain puhdas viha.
    ”Epäpuhdasta saastaa”, nazorak karjahti. ”Sitä te olette!”

    Kumpikin klaanilainen syöksyi taholtaan miekat tanassa kohti torakkaa, joka torjuu iskut horjahtaen. Darack näki tilaisuutensa ja yritti iskeä toisella miekallaan torakan kylkeen, mutta tämä potkaisi häntä polveen ennen sitä. Darack kuuli ikävän rusahduksen jalastaan, tunsi järkyttävää kipua ja kaatui maahan. Toworu taisteli urheasti, torjui iskuja, mutta sitten nazorak iski miekkansa hänen kyljestään läpi. Terä tuli ulos toisesta kyljestä, ja kun torakka hieman pyöräytti miekkaansa, toan torso katkesi kahdeksi puolikkaaksi.

    Darack nosti päätään ja katseli järkyttyneenä toverinsa kuolemaa. Hän yritti epätoivoisesti kohottautua polvensa varaan, mutta se ei tuntunut kestävän, joten hän joutui kannattelemaan itseään käsivarsiensa varassa. 666 käveli hänen luokseen, ja hän yritti hamuta toista miekoistaan, jotka oli pudottanut, mutta nazorakupseeri potkaisi häntä kasvoihin, jolloin hän lennähti selälleen.
    ”Sinulle meillä saattaa olla käyttöä”, kapteeni hykersi, ”mutta et saa pystyä käyttämään miekkojasi. Ja sen voi ratkaista helposti tai vaikeasti. Kumman tavan haluat?”
    Darack ei vastannut, tuijotti vain. Eikä torakka edes nähnyt tuijotusta hänen häiriintyneen kypäränsä alta.
    ”Hyvä on, olen armollinen mies”, kapteeni tuhahti ja lävisti Darackin kämmenen miekallaan. Klaanilainen parahti tuskasta, ja nazorak vain kiersi miekkaa aiheuttaen yhä enemmän tuskaa.
    ”Ja katso, minun joukkoni voitti sinun joukkosi”, kapteeni naurahti osoittaen teurastettujen matoralaisten joukkoa. Nazorakit olivat jo valloittaneet pienen linnakkeen.
    ”Ylivoimalla, pelkurit!” Darack sanoi.
    ”Ehkä niin”, kuului vastaus, ja toinenkin Darackin kämmen lävistettiin miekalla, ”mutta voittajat kirjoittavat historian. Ja tuollainen saasta kuin sinä ei voi olla voittaja.”

    Darack näki, kun hänen suojelemansa kivirakennelma räjähti palasiksi nazorakien asettaman pommin vuoksi. Hän tuijotti tuota torakoiden laumaa viha kasvoillaan, kunnes kapteeni poisti hänen kypäränsä. Hänen kasvoiltaan näkyi, kuinka raivoissaan hän oli.
    ”Kuten huomaat”, 666 sanoi häijysti ottaen klaanilaisen kasvot sormiensa väliin ja vetäen ne lähelle omiaan, ”meidän eromme on, että minä. En. Välitä.”
    Sitten Darackia kolautettiin päähän hänen omalla kypärällään, ja hän menetti tajuntansa.

  • Salamyhkäisyys

    Nazorak-pesät

    Rullati rullati, sanoivat Harmaan Aineen jalkapohjien pyörät, kun hän rullaili Abzumon vanhoissa tiloissa. Makutan palvelija tunsi olonsa vetreäksi – aivot olivat saaneet uuden mekaanisen ruumiin.

    Aivan kuin mestarinsa, Harmaa Aine ei ollut riippuvainen kehostaan. Purkitetuilla aivoilla oli parikin varahaarniskaa. Toisin kuin mestarinsa, Harmaa Aine oli kuitenkin riippuvainen pukeutumisavusta. Makuta Abzumon katoaminen herätti Harmaassa Aineessa huolta siitäkin syystä – edes Insinöörit eivät osaisi siirtää häntä uuteen kehoon, jos jotain pahaa tapahtuisi.

    Toistaiseksi mitään pahaa ei kuitenkaan ollut tekeillä. Mutta paljon oli: Koko pesän tätä kerrosta eristettiin muusta tukikohdasta. Torakat eivät olleet varmoja, laskettiinko Harmaa Aine henkilöstöksi vai esineeksi, joten hän oli saanut jäädä odottamaan päätöstä Abzumon vanhoihin tiloihin.

    Häntä ei kuitenkaan päästetty näkemään, mitä tapahtui suljettujen ovien takana. Eräs Nazorak-imperiumin salaisimmista projekteista oli muuttanut kerrokseen kaksi päivää sitten. 23 uutta majoitustilaa oli rakennettu ja viimeisen asteen harjoitustilat pystytetty. Uusi Sukupolvi oli muuttanut SS Rautasiiveltä pesään. Viimeinen vaihe oli parempi suorittaa tiedeosaston yhteydessä, ja sotalaivalla oli harjoitusalustana toimimista tärkeämpiä tehtäviä.

    Harmaa Aine pysähtyi työtason eteen. Sen tummalla pinnalla lepäsi hienostuneita instrumentteja: puukkoja, stilettejä, peukaloruuveja. Mestari ei ollut ottanut kaikkia työkaluja mukaansa Arkkienkelille.

    Abzumon palvelija tarttui yhteen stileteistä etusormellaan ja peukalollaan ja nosti sen aivojensa korkeudelle. Abzumon palvelija pyöritteli makutan työkalua sormissaan. Se oli mitä ilmeisimmin suunniteltu pienten ruumiinosien viiltelemiseen ja kivun tuottamiseen. Harmaa Aine ei ollut muodostanut mielipidettä kivun tuottamisesta pienillä työkaluilla. Hän mietti, oliko oike-

    Voi ei, palvelija alkoi hermoilla.

    Viimeksi, kun mietin… hän aloitti ajatuksen, muttei ehtinyt lopettaa, ennen kuin historia toisti itseään. Samanaikaisesti viiltävä ja polttava kipu iski Harmaan Aineen aivoihin. Hänen katseensa sumeni ja tasapaino petti. Rullaluisteleva haarniska rysähti huoneen lattialle ja veti työtason mukanaan. Kidutusvälineet levisivät ympäriinsä.

    Harmaa Aine ei kuitenkaan ehtinyt toipua päänsärystä eikä kompuroinnistaan, kun Abzumon tilojen oveen koputettiin. Koputtaja ei jäänyt odottamaan vastausta vaan marssi suoraan sisään. Aine nousi huojuen pystyyn ja käänsi katseensa tulijaan. Kapteeni 666 käveli häntä kohti.
    ”Kaaduin”, Aine sanoi toteavaan sävyyn. 666 nyökkäsi hitaasti puuttumatta asiaan sen enempää ja sanoi sitten: ”Projekti Dominaatio sujuu suunnitelmien mukaan.”
    Harmaalta Aineelta kesti hetki tajuta, mistä nazorakupseeri puhui, kunnes muisti jälleen Insinöörit.
    ”Dominaatio, aivan”, hän sanoi sitten. ”Insinöörit ovat siirtyneet?”
    ”Kyllä”, musta torakka sanoi silmät kiiluen. ”Varmistin, että siirtymä sujui meidän puoleltamme sulavasti ja mutkattomasti. Kenraaliluutnantti 003:a ei tuntunut kiinnostavan tapaus minkään vertaa.”
    ”Hienoa”, Aine vastasi, vaikkei kuulostanutkaan kovin iloiselta. Hänen mieleensä palautuivat uuden suunnitelman yksityiskohdat, ja hänen aivonsa ryhtyivät jo pakertamaan siihen liittyvien ongelmien parissa. ”Olette ollut hyvä yhteistyökumppani, herra kapteeni.”
    Toinen nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen, mutta Aine pysäytti tämän sanomalla vielä:
    ”Oletan, ettei kukaan tiedä muista sijainneista.”
    Torakka pysähtyi sijoilleen ja oli hetken hiljaa. ”En edes minä”, hän tuhahti ja poistui huoneesta.

    Aine hieroi selkäänsä kuin sitä olisi kolottanut. ”Pahoittelen”, hän sanoi kapteenin jättämälle tyhjyydelle.

  • Tiedeprojekteja

    Nazorak-pesä

    Kuusi sotilasta seisoi keskellä avaraa kammiota katsellen suurimman laboratorion ovea. Heidän oli lähetetty vapauttamaan tilat kuolleen makutan palvelijoiden käytöstä, mutta epäilys oli iskenyt heihin. Laboratorion ovi oli nimittäin juuri auennut ja sieltä marssi ulos pikimustia varjomaisia olentoja, täysin kasvottomia ja helposti unohdettavia. Ne kävelivät aina pareittain kantaen isoja kanistereita käytäviä pitkin jonnekin heille tuntemattomaan sijaintiin.
    ”Tuollaiseen mahtuisi joku meistä sisään”, sanoi yksi sotilaista muille osoittaen kahden Insinöörin kanniskelemaa säiliötä. Se oli tummaa metallia ja kovin säännöllisen muotoinen pallo. Pinnassa oli jonkinlainen kuviointi ja ilmeisesti avausmekanismi, mutta eivät sotilaat niistä ymmärtäneet. Heille se näytti joltakin, mihin heidät voisi tunkea sisään, eikä ajatus miellyttänyt ketään heistä.
    ”Minä sanon, että mennään vain sisään ja sanotaan, että johtoportaan määräyksestä laboratorio annetaan 006:n käyttöön”, ehdotti joku. Muut kannattivat ideaa, ja he kulkivat yhdessä ovelle.

    Laboratorio oli yllättävän tyhjä. Yhdessä nurkassa oli iso kasa säiliöitä, mutta muutoin koko valtava huone oli riisuttu paljaaksi. Metalliseinät paistoivat ankeina, ja jäljellä oli yksi ainoa suuri näyttöruutu keskellä leveintä seinää. Pari Insinööriä näkyi kantavan pois lasisia väliseiniä ja paria tietokonetta, mutta muutoin Abzumon tiederyhmä oli jo poistunut huoneistosta. Yksi mustista otuksista ei näyttänyt olevan tyytyväinen heidän oleskeluunsa ovensuussa ja tuli sen suoraan sanomaan.
    ”Teidän ei ole lupa olla täällä”, sanoi persoonaton ääni kylmästi, ja torakat vavahtivat kuin yhtenä miehenä.
    ”Älä sinä sano meille, missä meidän on lupa olla!” kivahti yksi sotilaista hieman turhan kipakasti. ”Meillä on määräys häätää teidät pois tästä tilasta.”
    ”Teidän ei ole lupa olla täällä”, Insinööri toisti täsmälleen samalla äänensävyllä kuin aiemmin. ”Ulkopuoliset terminoidaan.”
    ”A-anteeksi?” parahti takarivissä pysytellyt torakka heikosti.
    ”Ulkopuoliset terminoidaan”, Insinööri toisti jälleen yksitoikkoisesti ja kuin sanojensa vakuudeksi tarttui lähintä torakkaa otsasta. Sekunnin murto-osissa sähköinen purkaus muutti Insinöörin uhrin tuhkaksi. Muut viisi kavahtivat taemmas erittäin nopeasti kauhistuen siitä, miten heidän toverilleen oli juuri käynyt.
    ”Sinulla ei ollut mitään oikeutta”, yksi heistä aloitti, mutta hänet keskeytti uusi ääni: ”Sinuna en vastustaisi tuota olentoa.”
    Kapteeni 666 seisoi heidän takanaan. Nopeasti torakat järjestyivät paremmin ja tekivät kunniaa.
    ”Musta Insinööri on saanut määräyksensä”, kapteeni tuhahti ja risti käsivartensa, kaikki ne. ”Te ette voi muuttaa niiden tehtävänantoa mitenkään.”
    ”Mutta saimme määräyksen ylemmiltä tahoilta”, rohkeni yksi joukosta kyseenalaistaa.
    ”Ylemmältä taholta kuin Makuta Abzumo?” 666 tuhahti huvittuneesti. Sotilaat katsoivat vaivautuneina toisiaan.
    ”Makuta on kuollut”, sanoi se, joka oli kiivastuksissaan saanut Insinöörin tappamaan toverinsa. Kapteeni nauroi hänelle avoimesti, ennen kuin totesi: ”Usko, kun sanon, hölmö. Makuta on antanut käskynsä, ja nuo tottelevat vain häntä. Projekti etenee, kunnes se on valmis.”
    Niine sanoineen musta nazorak käveli pois heidän luotaan viitta liehuen ja katosi johonkin käytävään.
    ”Tuota, nehän ovat muuttamassa”, yksi torakoista totesi, mihin toinen vastasi: ”Meinaatko?”
    ”Jospa jätämme ne muuttamaan rauhassa ja… menemme tästä… pois?” toinen jatkoi välittämättä toverinsa ivasta. Idea sai kannatusta, ja pian yhdellä mielellä vajavaistunut kuusikko katosi omille teilleen.

    Bio-Klaani

    Verstaan ovi avautui hitaasti, ja Summerganon kurkisti oviaukosta varovaisesti sisään. Pimeä ja pölyinen huoneisto huokui epäystävällisyyttä.
    ”Ei täällä ole käynyt kukaan sen jälkeen, kun lähdit”, toa mutisi. Jos joku olisi kuullut hänet, hänen olisi varmasti luultu mutisevan itsekseen tai – vielä pahempaa – puhuvan omalle päälleen, mutta todellisuudessa hän osoitti sanansa mielensä sisuksissa kuin parasiittinä lymyilevälle makutalle. Hänen ei olisi tarvinnut puhua lainkaan, sillä Makuta Nui kykeni tarkkailemaan hänen ajatuksiaan, mutta hänestä tuntui helpommalta päästää sanat ulos suustaan kuin normaalissa keskustelussa.
    Kepe ei ole vieläkään palannut, ilmeisesti.
    ”Ei ole, ei.”
    Hienoa! Tuhotaan kaikki todisteet!
    ”Mistä?” Suga ihmetteli etsiessään valokatkaisijaa. Hänen sen löydettyään valot räpsähtivät päälle ja huoneessa oleva kaaos paljastui.

    Useat hyllyt olivat kaatuneet ja työtasot nurin. Esineitä lojui siellä täällä pitkin poikin lattioita, jotkin hajalla, toiset yhä kokonaisina mutta ruhjoutuneina. Se, että seiniin kiinni pultattuja asioita makasi maassa, vihjasi, että niiden päällä oli hypitty, kun ne olivat vielä olleet seinissä kiinni. Kaiken lisäksi lattiassa näkyi veritahroja, ilmeisesti tuntemattoman kamppailun jäljiltä. Tilanne vaikutti olleen vakava.
    ”Mitä”, Summerganon sai pöyristykseltään sanotuksi, ”helvettiä.”
    Tämä… tuota noin. Eeeeeh.
    ”Mitä täällä on tapahtunut?”

    Iggystä ei näkynyt jälkeäkään. Manu ei osannut huolestua sen puolesta eikä viitsinyt välittää ajatuksiaan Sugalle, jottei tämä turhaan huolestuisi siitä mahdollisuudesta, että tuon täysin hyödyttömän olennon oleminen oli ehkä muuttunut ei-olemiseksi.
    Älä siitä välitä. Minulla oli täällä… pieni kokeilu. Se olisi voinut kenties auttaa meitä kukistamaan nazorakien uhan. Mutta… ööh, se taisi päättää, ettei ollut kiva maata lasiputken pohjalla.
    ”Sinä siis päästit jonkin väkivaltaisen geneettisen kokeen irti Verstaaseen?” Suga kysyi pöllämystyneenä.
    En, Manu vastasi närkästyen. Minä loin väkivaltaisen geneettisen kokeen, ja se pääsi irti Verstaaseen. Siinä on ero.
    ”Voi Mata Nui!” Suga huudahti. Hän käveli sille ovelle, jonka takaa otus oli murtautunut ulos – eikä ilmeisesti ollut voinut jättää ovea kiinni saranoihin –, ja tutkiskeli näkemäänsä. Lattialla oli paljon särkynyttä lasia suuren astian murenemisen jäljiltä. Astian sisällä ollut neste oli aikaa sitten haihtunut ja jäljellä oli vihertäviä läiskiä lattiassa. Verstas oli kaaoksessa. Lattia oli veriläiskien ja vihertävien läikkien peitossa. Katastrofaalista.
    Kepe tappaa minut, Manu tuumaili, ja Suga oli yhtä mieltä eikä viitsinyt edes yrittää peittää sitä.
    ”Minne uskot sen menneen?”
    Varmasti se on seurannut Iggyä jonnekin tuonne syvyyksiin eikä enää koskaan palaa, toivottavasti ainakin.

    Ennen kuin Manu ehti paremmin tajuta, mitä oli juuri sanonut, Suga voihkaisi ja tivasi sitten, miksi hän oli jättänyt Iggyn yksin otuksen kanssa. Harmitellen, ettei hänen ollut onnistunut pimittää Iggyn viimeisintä tiedossa olevaa sijaintia kämppäkaveriltaan, Manu vastasi:
    No en minä tiennyt, että se kasvaa niin nopeasti tai on niin väkivaltainen kuin veritahroista voi päätellä! Minä loin asian, ja se oli… juttu.
    ”Aha.”
    Parasta lähteä täältä. Mutta ensin! Etsipä sekasotkun keskeltä kirje, jonka jätin Kepelle ja tuhoa se.
    ”En taida viitsiä.”
    Viitsit sinä, tai aiheutan päänsärkyä.
    Tuhahtaen Suga tutkiskeli sekasortoista huoneistoa ymmärtäessään, että makutan uhkaus oli perin kirjaimellinen, mutta pian jopa Manu joutui myöntämään, että jos paperinpalasta oli jäljellä enää mitään, sitä ei ikinä löytyisi, ellei Manu sitten halunnut Sugan siivoavan sotkua, mihin tämä ei aikonut suostua. Niinpä he poistuivat Verstaasta mahdollisimman vaivihkaisesti, sillä Manu ei halunnut vahingossakaan tulla nähdyksi sen lähellä siltä varalta, että häntä syytettäisiin tapahtuneesta.
    Niin kuin oikein olisikin, Suga ajatteli. Eikö hänellä käy mielessä, että hän on pääni sisällä aika turvassa?
    Entä, jos minua vastaan on punottu salaliitto ja sinä olet osa sitä?
    Suga ei viitsinyt huomauttaa ajatuksen järjettömyydestä, sillä Manu pystyi sen varmaankin näkemään ilman, että hän ajatteli sen ääneen.

    Turvallisen matkan päässä Suga sattui vilkaisemaan ikkunasta ulos ja huomasi pitkän jonon matoraneja taittavan matkaa satamasta kohti Klaanin linnaketta.
    Athisteja, Manu ajatteli. Jos Suga olisi halunnut konkretisoida ajatuksen ääniaalloksi, kyseessä olisi varmaankin ollut sihahdus, mutta siihen sisältyi sellainen mielenkiinnon häivähdys, ettei sitä olisi mitenkään saanut kuulumaan sihahduksesta. Koska kehon motoriikkaa hallitseva mieli oli myös kiinnostunut Ath-uskonnon harjoittajien saapumisesta Klaaniin, Suga lähti kävelemään kohti aulaa. Manun henkilökohtaisia ajatuksia Suga ei kuitenkaan kyennyt kuulemaan.
    Suunnitelma voikin edetä hieman odotettua nopeammin.

  • Die Aufstandzusammenkunft.

    Nazorak-Pesät

    Syvissä kaivostunneleissa eräs kaivajana toimiva torakka huokaisi helpottuneena, kun taukopilli vihellys kaikui käytävissä kaiken muun kolkkeen ja kaivunnasta lähtevän äänen ylitse. Hän jätti hakkunsa muiden työvälineiden joukkoon, jotka kerättiin yhteen aina taukojen ja työvuorojen loppumisen jälkeen.
    Ruskea työläinen jonotti tympiintyneenä ruokajonossa, joka oli parhaillaan viiden metrin mittainen. Kun hän viimein pääsi ruuan jakelutiskille, hän sai lautaselleen vain kasan epämääräistä, hajutonta ja mautonta, koneellisesti tuotettua vihertävää muusia, joka oli rakenteeltaan kokkareista.

    Hän huokaisi kyllästyneenä, kun kauhaisi ruokaansa leveällä metallilusikalla, jonka kuoppa oli niin olematon että se muistutti pikemminkin lastaa, ja työnsi annoksen kitaansa. Hän jauhoi sitä torakkamaisilla hampaillaan pahemmin nautiskelematta ja nielaisi massan pian suustaan.
    Hän laski kyynärpäänsä metalliselle pöydälle ja nojasi päänsä kämmeneensä.
    Aina yhtä ja samaa mössöä, Torakka ajatteli. Hän pystyi vain haaveilemaan, mitä ylimysluokan hienostoravintoloissa tarjoiltiin upseereille.

    Eräs maavoimien tummanharmaaseen takkiin pukeutunut kenraalimajuri käveli valokivin valaistun, sileäksi hiottua käytävää pitkin. Hän oli viettänyt koko päivänsä lähinnä lorvien omassa ylellisessä toimistossaan, välillä muutaman raportin sotatantereilta katsastettuaan. Nyt hän oli menossa tyydyttämään ruokahaluaan, vaikkei hän varsinaisesti ollut nälkää aikoihin tuntenutkaan. Parin askeleen päässä sileä käytävä päättyi oviaukkoon, jonka takaa tulvi himmeää valoa.

    Ruskea torakka astui tunnelista huikeaan näkymään: Hänen edessään aukesi valtavan korkea luonnon luola. Sen katosta roikkui suuria stalaktiitteja, jotka olivat muodostuneet satoja vuosia sitten kalliossa olevista rei’istä vuotavan veden muovaavia.

    Torakkamajuri seisoi teräsristikoista tehdyllä sillalla, joka oli pultattu kiinni luolan seinämässä. Ne olivat vankasti kiinnitetty kovaan kalkkikiveen ja siltaa ympyröivät korkeat kaiteet, ettei kukaan sattuisi putoamaan sieltä. Nazorak katsoi alapuolellaan jyrkän seinämästä loivenevan rinteen, jota peitti kuin metsä katosta liuenneesta kalkkikiviaineksesta syntyneitä stalagmiitti rykelmiä, taakse.
    Rinteen takana aukeni suuri louhos, jossa kaivostyöläiset louhivat malmeja ja toivat niitä jalostettaviksi sulatusuuneihin. Louhoksen rautauunien tulet ja spottivalot näyttivät punertavilta pisteiltä savuverhojen hälventäminä tuolta korkealla olevalta sillalta katsottuna.

    Majuri nuuhkaisi hajuelimiinsä kaivoksista kantautuvaa savun, hien ja sulan metallin epätasapainoista hajun sekoitusta. Luolan pohjalta nousevaa lämmintä ja tunkkaista ilmaa säädeltiin tehokkaan tuuletusjärjestelmän avulla, ettei luolassa olijoilta loppuisi happi. Yllättäen, alhaalla olevasta kaivostoiminnasta huolimatta, massiivisen luolan katossa ei ollut meteliä. Normaaleissa luolissa ääni kumahtelisi seinistä toiseen loputtomasti aiheuttaen hermoja riipivää meteliä, mutta tähän nazorakien insinöörit olivat varautuneet tekemällä kaivoksien seinistä täysin äänieristettyjä.

    Yksinäinen torakka tunsi pientä ylpeyttä upeasta kaivoksesta ja muutenkin lajinsa kehittyneisyydestä. Saihan hän olla Puhtauden lajin edustaja.
    Kauempaa hän ei kuitenkaan jaksanut seisoskella kolkolla sillalla. Hänellä oli tapaaminen.
    Hän nousi portaat ylös korkeammalla olevalle terässillalle, joka johti suuren stalagmiitin juureen rakennettuun rakennukseen. Kun metalliristikosta tehty silta liittyi tippukiveä kiertävään tasanteeseen, se muutti tasaisemmaksi teräslevyksi, joita peitti punainen silkkimatto. Tasanteen kaiteilta nousi tasaisin välimatkoin lyhtypylväitä, joissa lepattava tuli loi mukavamman tunnelman kuin valokivien kylmä hehku.
    Mustasta kivestä koostuvaan seinämään oli kaiverrettu syvennys, jota kannattelivat kaksi marmorista pylvästä. Syvennyksen seinä oli tummanruskeaa puuta, jonka keskellä oli jyhkeät tammiset pariovet, ja niiden molemmin puolilla kapeat ikkunat. pariovien edessä seisoi kaksi armeijan univormuun pukeutunutta vartijaa.

    Kenraalimajuri harppoi punaista mattoa pitkin oville, jonka viereisistä ikkunoista kajasti kodikasta valoa luolan pimeyteen. Vartijat tekivät kunniaa, joihin hän vastasi vain nyökkäyksellä.

    [youtube http://www.youtube.com/watch?v=FtsIJw1DBdA]

    Ravintola oli keskisuuri, kahdeksankulmion muotoinen, jonka kaksi vastakkaista seinää olivat pitempiä kuin päätyseinät.
    Ravintolan sisustus oli viihtyisä ja elegantti:
    Valkoisiksi maalatut kiviset seinät oli viihtyvyyden vuoksi peitetty tummanruskeilla puupaneeleilla, joissa oli säännöllisiä koristeellisia kaiverruksia. Seiniä koristivat myös tasaisin välimatkoin punaisesta kankaasta tehdyt verhot, joissa koreilivat kultaiset koristeompeleiset Nazorak-symbolit ja muut tuon hyönteismäisten olentojen imperiumin tunnukset.
    Katosta roikkuvien kattokruunujen, leveillä ruokapöydillä makaavien kynttelikköjen ja seinustoihin kiinnitettyjen öljylamppujen hämärä valo loi kodikkaan ja säädyllisen tunnelman.

    Lattiaa peitti pehmeä, tosin keinotekoisesta villasta kudottu, vihreä kokolattiamatto. Puolivaloisa Sali oli täynnä pöytiä, joiden ääressä istuivat mitä silmäätekevämpiä torakkain kenraalistoa nauttimassa hienoista juomista ja kertaamassa töihinsä liittyvistä asioista ja politiikasta kollegojensa kanssa.
    Nazorakien ainoa sallittu ja tuettu taiteellinen suuntaus oli Nazoralainen realismi, jonka tarkoituksena oli ylistää imperiumin saavutuksia ja osoittaa torakkain rodun puhtautta ja ylivertaisuutta muihin lajeihin nähden.
    Vain harvoilla torakoilla oli tarpeeksi kuvataiteellista lahjakkuutta ja taiteilijan lahjoja tähän harvinaiseen tehtävään, ja se onkin yksi Nazorakien propagandan muodoista.

    Sama koski myös ruuan laittoa. Vain johtokunnalla ja upseeristolla oli käytössään huippukokkeja, jotka loihtivat heille heidän arvoonsa kuuluvaa ravintoa. Nelikätiset, valkoisiin kokin vaatteisiin pukeutuneet hyönteisrahit olivat monikätisyyksiensä takia nopeita ja pystyivät tekemään monia työtehtäviä saman aikaisesti. Tarkan haju- ja makuaistin ansiosta kokit pystyivät jäljittelemään tarkat aromit, ja luomaan niistä tasapainoisen ja maittavan kokonaisuuden. Yhden ruoka-annoksen kimpussa saattoi olla samaan aikaan viitisen hyönteiskokkia.

    Pitkä, kalpea keittiömestari leikkasi lihakimpaleen peukalon paksuisiksi, pitkiksi siivuiksi. Hän tarttui pihviin, lisäsi sen kuumalle messinkipannulle ja antoi sen kypsyä. Tulikuumasta pannusta huokuva lämpö ja höyry sai hien kihomaan torakan kasvoille. Hän pyyhkäisi äkkiä otsaansa valkoisella rätillä ja laski sen pöydälle. Hän tarttui ruokatasolla olevaan pulloon, joka sisälsi siirapin ruskeaa nestettä. Hän otti korkin pois ja kaatoi tilkan alkoholipitoista nestettä pannulle, joka leimahti liekkeihin. Kun alkoholi oli höyrystynyt lihasta, kokki nosti sen lautaselle ja ripotteli mausteita ja erilaisia yrttejä lisäämään makua. Lautaselle hän lisäsi lisukkeeksi vielä kasviksia erilaisilla valmistustavoilla tehtyinä.
    Keittiömestari huokaisi tyytyväisenä ja huikkasi apulaiskokkiaan viemään annoksen keittiön suulla odottavalle tarjoilijalle. Lyhyempi kokki luovi keittiössä käyneen kuhinan lävitse huoneen toisella puolella olevalle tiskille, josta armeijan univormuun sonnustautunut tarjoilija otti sen ja kuljetti lautasen ryhdikkäästi kävellen salin puolelle.

    Kenraalimajuri astui hienostoravintolan ovista sisään täpötäyteen saliin. Heti hänen saavuttuaan matalahko tarjoilija riensi palvelemaan häntä. Hän kertoi, että oli tullut tapaamaan työtoveriaan, ja tarjoilija pyysi majuria seuraamaan itseään ja ohjasi tulokkaan täysien pöytien ohitse. Koska kenraalimajuri oli vielä aika alhaalla Nazorakien hierarkiassa, häntä ylempiarvoiset torakat vain vilkaisivat häntä.

    Viimein hän saapui pöydän luo, jonka edessä istui yksinäinen nazoupseeri. Hän nosti puolillaan kirkkaan punaista rypälejuomaa olevaa lasiaan tervehdykseksi majurille, kun tämä istui häntä vastapäätä.
    ”Täälläpä on tänään täyttä”, majuri virkkoi.
    Istuttuaan, tarjoilija ojensi majurille ruoka- ja juomalistan, jonka jälkeen palvelija poistui tarkistamaan muiden asiakkaiden viihtyvyyttä, kun majuri selaili listaa. Toinen upseeri siemaisi juomaan ja kallisti hieman päätään katsoakseen majurin olkapään yli.
    ”Katsos keitä tuolla on”, hän nyökkäsi uteliaana kenraalimajurin taakse.
    Torakkakomentaja kääntyi hieman vilkaistakseen kollegansa osoittamaan suuntaan.

    Parin pöydän päässä, muista pöydistä kauempana salin nurkassa istui neljä korkea-arvoista Nazorakia, ja heidän ja muiden ruokailijoiden välissä seisoi kuusi hampaisiin asti aseistettua, tuimakatseista henkivartijaa.
    ”Ooh, itse johtoporraskin on täällä syömässä.”
    ”Jep, he istuvat omassa vakiopöydässään.”

    Nelikko istui tummasta Vuota Maca-puusta tehdyssä ruokapöydässä, jonka jokaisessa jalassa oli tyylikkään tarkkoja puukaiverruksia ja kullan värisiä kuvioita, jotka istuivat hyvin arvokkaaseen puuhun.
    Pöydän molemmin puolin oli samasta raaka-aineesta tehdyt tuolit, joiden istuimissa ja selkänojissa oli tummanvihreät, samettiset pehmusteet.

    ”Rintamalla on tapahtunut kovin vähän viime aikoina”, 007 yritti herätellä keskustelua. Pöydällä hänen edessään oli hopealautasella ties mistä asti kuljetettua kallista lihaa, jota hyvin harvat nazorakit ylimpiä upseereita lukuun ottamatta saivat koskaan maistaa.

    008 nyökkäsi vaitonaisesti. Hän leikkasi hopeisilla ruokavälineillään, joissa oli koristeelliset kultaupotukselliset kuviot, viimeisiä paloja omasta ateriastaan. Hän oli tilannut itselleen liekitettyä Kewan rintaa Eteläisten saarijonojen yrteillä maustetulla kastikkeella ja moninaisilla vihanneksilla.

    005 työnsi haarukallaan palan marinoidusta Mukau-lehmän sisäfileepihvistä suuhunsa ja mutusteli sitä antaumuksella. Hän oli riistaruoan iso ystävä, ja kieltämättä se näkyi myös hieman hänen vartalossaan – Torakkajohtaja oli hieman ylensyönyt. Hän pyyhkäisi suupieliään valkoiseen ruokaliinaan, ja totesi ”Aivan, aivan. Mutta teillä Tiedustelupalvelussa on riittänytkin kylliksi tekemistä. Minusta tuntuu, että tämän ikävän tilanteen johdosta Nazorakien kunnioitus tiedustelupalvelua kohtaan on heikentynyt. Meidän on ilmeisesti yritettävä saada työläisten kunnioitus ja pelko palaamaan agentteja kohtaan, ettei mitään vastaavaa synny. Minun on varmaankin kannattavaa panostaa räväkämpään kansalaispropagandaan.”

    ”Jos viittaat siihen kapinayritykseen, se ei tule muuttamaan mitään. Kapteeni murskasi heidät ja palannee melko pian antamaan yksityiskohtaisen raportin”, 007 selventää närkästyneenä.

    005 kohotti käsiään puolustelevasti. ”Tottahan toki. Ajattelin vain, että pieni propagandalähetys tiedustelupalvelusta voisi muuttaa työläisten käsitystä myönteisemmäksi. Meidän on pyrittävä estämään Pesän sisäinen kuohunta ja osoittaa nazorakeille, että johtoporras hallitsee tilannetta yhtä rautaisesti ja määrätietoisesti niin sotakentillä kuin Pesän sisälläkin.”

    Kenraali 001 istui mietteliäänä pöydän päässä suurella samettipäällysteisellä nojatuolilla. Juhlallisen punainen upseeriviitta riippui tuolin selkänojasta. Vasemmassa kädessään torakkaupseerilla oli hento juomalasi, joka oli puolillaan täynnä maltaista juomaa.
    Nazorak-imperiumin ehdoton ja kyseenalaistamaton numero yksi oli pysynyt päivälliskeskustelun ajan poikkeuksellisen hiljaa. Harva kuitenkin pystyi tihkumaan samanlaista karismaa pelkällä läsnäolollaan. Jo päättäväisten vihreiden hyönteissilmien – kaikista vanhimpien sellaisten, sillä Äidillä ei silmiä ollut – vahva katse riitti vakuuttamaan ilman sanan sanaa. Nyt Kenraali kuitenkin avasi hyönteiskitansa ja puhui.

    ”Hallitsemmeko me sinusta tilanteen, Ministeri hyvä?” 001 kyseenalaisti. ”Olet hyvä totuuksien kanssa. Virallisten totuuksien. Mutta edes kerran haluaisin kuulla muutakin kuin kaunopuhetta.”

    Torakkain totuusministeri säikähti imperiumin nokkamiehen yllättävää kysymystä. Hän näytti menevän hämilleen, kun asia otettiin puheeksi. Hän painoi sormensa hermostuneena ristiin ja painoi katseensa hopealautasellaan olevaan puolikkaaseen riistapihviin, mutta 001:n silmien arvovaltainen ja karismaa uhkuvien silmien tuijotus sai hänet entistä kiusaantuneemmaksi.

    Hetken hän mietti oikeita sanoja, kunnes vastasi: ”Voi olla, että emme ehkä välttämättä hallitse tilannetta yhtä hyvin kuin ennen, mutta uskoakseni voimme korjata asian. Nazorakit eivät ole yhtä tottelevaisia kuin ennen hyvinä aikoina, ja tämä ’vallankumousyritys’ on ilmeisesti osoitus heidän tyytymättömyydestään. Mutta juuri sen takia meidän on näytettävä, että tottelemattomat yksilöt saavat joutua syrjään ja että yhteiskuntaan ovat tervetulleet vain uskolliset ja lajistaan ylpeät työläiset…”

    ”Se, että kielessämme edes vielä on sana ’kapina’”, 001 sanoi ääni muuttuen sana sanalta jäisemmäksi, ”saa minut uskomaan, että otteemme on lipsunut. Hyvät herrat, nazorak-veljeni. En vähäksy saavutuksianne pätkääkään, mutta en ole rakentanut tätä kansakuntaa kymmeniä tuhansia vuosia vain nähdäkseni sen rivien halkeilevan.”
    001 otti siemauksen juomastaan.

    ”Ymmärtänette.”

    ”Sen rivit eivät tule halkeilemaan”, 007 puuttui keskusteluun itsevarmasti. ”Tämä yritys oli jo alkujaankin tuhoon tuomittu. Yksittäiset idealistit voidaan vaientaa. Kapinansiemenet voidaan tukahduttaa ennen kuin ne puhkeavat liekkiin.”

    Pesäasiainministeri 008, myös Kenraaliluutnantti 008:na tunnettu torakka pyyhki suupielensä kastikkeenjäämistä ja laski monimutkaiset neljän käden hopea-aterimet lautaselleen. Nazorak-maavoimien toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö ja itse Kenraalin henkilökohtainen avustaja oli keskittynyt lähinnä kuuntelemaan. Hän ei kuulunut Pääesikuntaan. Hän ei ollut yksi seitsemästä vanhimmasta, joten hän ymmärsi olla kyseenalaistamatta korkea-arvoisempiensa sanoja. Nyt hän kuitenkin koki kykenevänsä tarjoamaan erikoisosaamistaan.

    ”Yhdyn arkkiagentin sanoihin, Kenraali”, tummahipiäinen nazorak sanoi ja suoristi monokkelia vasemman silmänsä päällä. ”Kapina-ajatuksista on turha huolehtiakaan. Viime viikkojen tutkinnat ja mielipidekyselyt eivät ole nostaneet vallankumouksellisten tai yksilöllisten ajatusten osaa tilastoista edes prosentin kymmenesosaa. Kapinahuhut eivät ole kaikeksi onneksi edes saavuttaneet Pesää.”

    Pesäasiaministerin vasen silmä nyki hieman. Hänen äänenpainonsa laski. ”Huolta ei pitäisi olla… jos eläviä kapinallisia ei siis tosiaan ole enää.”

    Kauempaa ovelta kantautui hälyä pääesikuntalaisten nurkkapöytään asti. 007 kurotteli hieman ja yritti nähdä mitä ovella tapahtui. Joku ravintolassa toimineista sotilaspalvelijoista kuulosti hermostuneelta. ”Herra Kapteeni, tämä on vain korkeille upseereille tarkoitettu tila. En voi päästää teit-”

    ”Se ei minua kiinnosta. Minulla on asiaa Arkkiagentille”, Kapteeni 666 selitti ja tönäisi nazorak-symbolein koristellulla kilvellään palvelijan sivuun. Hän heitti suuren miekkansa kiinni puiseen seinäpaneeliin torakkapalvelijan katsoessa kauhistuneena. Kaksimetrinen lyömämiekka melkein halkaisi koko seinäpaneelin, mutta lopulta jäi törröttämään kiinni siihen. Sitten 666 marssi suoraan ravintolan läpi, tervehti sotilaallisesti Kenraalin seuruetta ja sitten vetäisi yhden tuolin lisää 001:n pöydän päähän, 007:n viereen

    ”Kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti, mutta väitän, että kaikki kapinalliset ovat kuolleet. Joukkosi haravoivat vielä läheisiä vuoria löytääkseen viimeisetkin ruumiit. Se typerys 219 tosin sai jostakin päähänsä haastaa jonkun kapinallisen kaksintaisteluun, ja ne kumpikin putosivat rotkoon”, hän kertoi nopeasti huomioimatta mitenkään kolmea muuta pöydässä istunutta torakkaa.

    Pesäasiainministeri 008 huokaisi vaivautuneen näköisenä ja yritti olla katsomatta sisään tunkeillutta eliittisotilasta. Totuusministeri 005 tuijotti suosikkilöydöstään puoliksi yllättyneenä, puoliksi haltioissaan. Nimenomaan tämä kansanomaisuus ja tinkimättömyys olivat syitä, joiden takia Kapteeni 666 oli saavuttanut paikkansa kaiken hänen parhaan propagandansa kansikuvamiehenä.

    Kenraali 001 piteli lasiaan ja tuijotti sen pohjaa. Hän jätti sisään rynnineen laivaston eliittiupseerin täysin huomioimatta. Oli kuin Kenraali olisi kuunnellut jotain, joka ei kantautunut muiden korviin.

    ”Mitä tarkoitat sillä, että ’kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti’?” 007 kysyi tiukasti. ”Minä haluan varmistua siitä, että jokainen niistä pettureista varmistetaan kuolleeksi. Jokainen. Te haravoitte vuorta niin kauan kunnes löydätte ne.”

    ”Totta kai me etsimme ne. Eivätkä ne sitä paitsi siellä kaiken jään keskellä pysy hengissä montaa päivää, vaikka joku olisikin vielä elossa. Mutta sen tutkijan, sen 273:n, laboratoriosta löytyi monia mielenkiintoisia laitteita, joista voisi olla meille hyötyä”, Kapteeni vakuutteli.

    ”Kunhan etsitte ne ja tapatte. Tohtori voisi olla kiinnostunut mainitsemistasi keksinnöistä. Oliko sinulla muuta?”

    666:lla ei ollut aikomustakaan lähteä vielä. Hän tilasi kovaäänisesti ”mitä tahansa vahvaa”, ja pian sai eteensä eliittisotilaan käsiin täysin sopimattoman elegantin hopeamaljan vihertävää juomaa. ”Ovatko agenttisi selvitelleet moniko muu työläisten keskuudessa tiesi tästä yrityksestä? Kannattaisi toimeenpanna joukkolikvidointeja, ihan vain varmuuden vuoksi”, hän alkoi kertoa omia näkemyksiään jatkosta.

    008 pudisteli päätään. ”Pesän sisäisten tutkimusten mukaan ei ole oletettavissa, että kapinoitsijoita voisi olla enemmän. Ja jos on, niin he älyävät tämän jälkeen piiloutua koloihinsa ja hylätä vastaavat suunnitelmansa. Lisäksi Pesän työläisten keskuudessa olevaa vartiointia ja tiedustelua lisätään, joten vaaraa ei pitäisi olla.”

    ”Entäs ne sen tutkijan apulaiset? Ne näkivät mitä kapinalliset puuhasivat, ehkä jopa auttoivat. Heillä on muutenkin ihan liikaa vapauksia siellä poissa pesästä”, 666 kysyi.

    ”Totta”, 007 sanoi nojaten päänsä pöytää vasten pitämiinsä käsiinsi. ”273 oli eriskummalinen esimies. Hän ei pitänyt alaisiaan alempiarvoisina, ja hänellä oli kuulemma hyvät välit erääseen mekaanikoistaan. Hän kuulemma auttoi tätä monista rikkeistä, joista työläinen olisi voinut saada tuntuvankin rangaistuksen.”

    Tiedustelupalvelun johtaja huokaisi. ”Toisaalta se saattoi olla seuraus sille, ettei tuolla pahaisella tarkkailupisteellä ollut ketään muita korkea-arvoisia komentajia. Olimme lepsuja, kun emme pitäneet siellä tarkempaa vartiointia.”

    ”En arvosta virheitä”, Kenraali sanoi kylmän viileästi. ”Mutta jos sotkua syntyy, se on siivottava. Ennen kuin syntyy… huhuja.”

    ”Herrasväki, herrasväki”, 005 rauhoitteli nauraen, leveä hymy hyönteiskasvoillaan. Totuusministeri hieroi käsiään yhteen, ja pitkät ja laihat kitiinikuoriset sormet tanssivat toistensa ympärillä. ”Mehän kaikki todella tiedämme, että yksityiskohdat ovat mitättömiä ja harhaanjohtavia. Kokonaiskuvat, kokonaiskuvat. Totuus elää kokonaiskuvissa. Vuorella taisteltiin imperiumin vihollista vastaan.”
    Ministerin hymy leveni levenemistään ja hän heilautti kätensä suoraksi.

    ”Siinä se! Eikä faktoja tarvitse edes… hienosäätää!”

    ”Ja teloitamme 273:n alaiset julkisesti syytettynä rikoksista imperiumia vastaan? Se olisi selkeä varoitus kaikille muille. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, parahin ’totuusministeri’”, Kapteeni selitti tyypilliseen omahyväiseen tapaansa. Hän saattoi olla ainoita nazorakeja, jotka aukoivat päätään satoja numeroita itseään korkea-arvoisimmille ja olla saamatta siitä edes moitteita.

    ”Älä pure kättä, joka ruokkii sinua, rakki!” 005 murahti yhtäkkiä puristaen kaikki neljä kättään nyrkkiin. Totuusministerin kasvot muuttuivat hirviömäiseksi irvistykseksi ja äänenvoimakkuus nousi jokaisella sanalla. ”Minä tein sinusta enemmän kuin numerosi ja sotilasarvosi! Minä tein sinusta ikonin, IHANTEEN, ja sinä, sinä kehtaat… jos en pitäisi sinusta, olisit tuollaisten kommenttien jälkeen vain kasa-”
    008 rykäisi äänekkäästi. Totuusministeri tajusi siinä samassa lopettaa.
    ”Herra Ministeri”, Pesäasiainministeri 008 sanoi virallisesti, mutta äänekkäästi. Hän suoristi upseeriviittansa kaulusta ja pyyhkäisi monokkelinsa linssiä sormenpäällään. ”Voinko pyytää puheenvuoroa?”

    005:n ilme muuttui tekopirteäksi virneeksi ja hän huomasi laskeutuvansa hitaasti takaisin tuolilleen.
    ”Aivan, aivan. Ole hyvä ja puhu.”

    Pesäasiaministeri kröhi kurkkuaan ja aloitti. ”Eikö vuoritukikohdan työläisten tapattaminen ole hieman haaskausta? Uskon että voimme hiljentää todistajat jollain muulla keinolla. Ja eikö jokainen imperiumin tukipiste ole aina varmuuden varalta tärkeä? Tämä paikka on käsittääkseni ainoa tarkkailupiste tuolla vuorella, joka pitää silmällä sitä, etteivät klaanilaiset yritä tunkeutua meidän linjaamme vuoren ylitse?”
    Mustan värien torakka siemaisi laissaan jäljellä ollutta viiniä ja suuntasi katseensa kapteeniin.

    ”Ehdottaisin, että verenvuodatuksen sijaan yrittäisimme minimoida kulut ja uusien huhujen syntymisen riski.” 008 kääntyi katsomaan silmälappupäistä arkkiagenttia ja ylikenraalia. ”Ehdottaisin, että voisimme hyödyntää vaihtoehtoisesti meidän muistimanipulaatiotekniikkaa, tai tarvittaessa koodi Sinistä.”
    ”En ole täysin varma onko järkevää saati mahdollista tyhjentää muistia niin monelta. En mielelläni soisi sen 000-jutun jälkipuinnin kaltaisten massamielenpyyhintöjen toistuvan. Se tulee liian kalliiksi hyötyyn nähden. Kenties voisimme pyyhkiä muistin vain kaikkein hyödyllisimmiltä yksilöiltä, ja likvidoida loput?” 007 kääntyi kysyvästi Kenraalin puoleen.

    Kenraali 001 naurahti kuivasti.
    ”Tiedätte jokainen, Arkkiagentti etenkin, että koodi Sinisellä on kuusi direktiiviä.”
    Nazorakien imperiumin numero ykkösen silmät siirtyivät huoneessa olijasta toiseen, kun hän rykäisi äänekkäästi ja alkoi luettelemaan.
    ”Ylläpidä rauhaa. Ylläpidä totuutta. Puhdista epäpuhdas. Suojaa puhdasta. Tuhoa uhka. Ja kuudes direktiivi… jos sanoisin sen ääneen tässä, joka ikisen ympäröivissä huoneissa illastavista upseereista, aliupseereista ja miehistön jäsenistä pitäisi käydä tuijottamassa siihen aivoja polttavaan sinihehkuun niissä mekaanisissa kämmenpohjissa.”

    Pöydän ympärillä istuvat torakkaupseerit ja ministerit kuuntelivat kenraalinsa sanoja hiljaa.
    ”Ja sehän ei olisi kovin tuotantotehokasta, eihän niin?” 001 sanoi vilauttaen kovin poikkeuksellista hymyä. ”Ei varsinkaan, kun juuri tällä hetkellä ahkerat pikku sormemme ovat direktiivi kuuden jäljillä.”

    ”Tarkoitatteko te siis sitä, että koodi Sininen ei ole käytettävissämme tähän tapaukseen? Kaikella kunnioituksella, mutta te tunnutte joskus intoilevan liian paljon direktiivi kuudesta”, 007 protestoi varovaisesti.

    ”Tarkoitan juuri sitä”, Kenraali vastasi välittämättä 007:n huomautuksesta. ”Teillä on muitakin tapoja saada epätoivottuja näköhavaintoja ja muistikuvia katoamaan.”

    ”Aivan. Jättäkää ei-toivottujen ajatusten poistaminen minun huolekseni, Kenraali. Hoidan asian pois päiväjärjestyksestä”, Kapteeni ehdotti ehkä hieman omahyväisellä äänensävyllä.

    ”Tehdään sitten niin”, 007 myöntyi. Mustahaarniskainen eliittitorakka nousi rivakasti, heitti tuolin takaisin viereisen pöydän alle, nappasi miekkansa yhdellä kiskaisulla seinästä ja marssi ulos tyytyväisenä siitä, että sai taas tappaa jotakin.

    – – –
    Mukana kirjoituksessa minä, Gee ja Matoro.
    Varastimme törkeästi 666:n Manulta omiin tarkoituksiimme (eli kiitokset hälle.)

  • Vain muutaman lumihiutaleen tähden

    Vuoritukikohdan oikeanpuoleinen rinne

    Lumi pöllysi, kun kolme mustaa helikopteria laskeutui loivalle rinteelle. Kahden sysimustan lentoajoneuvon ovet avautuivat välittömästi ja niiden sisältö hyökyi ulos kuin vihaiset Kofo-Jagat rikkoutuneesta pesästään, mutta järjestyneemmin. Mustat haarniskat kolahtelivat kun Tiedustelupalvelun agentit laskeutuivat helikoptereistaan lumen pölistessä heidän ympärillään. Kymmenen tiedustelupalvelun erikoisagenttia muodostivat rivin kolmannen helikopterin eteen.

    Kolmannen helikopterin sisällä kaksi Torakkakomentajaa katsoi aluksen tummennettujen ikkunoiden läpi mahtavaa joukkojaan. 219 virnisti ja hänen katseensa siirtyi kopterin vasemman puoleisesta ikkunasta Mt.Ämkoota.
    Pian nähdään, Lumihiutale, ruskea Nazorak ajatteli.

    Helikopterin sivuun vedettävä ovi aukaistiin ja komentajakaksikko astui ulos hyytävään lumisateeseen. Kuului yhtenäinen kolahdus kun agentit kopauttivat kantapäänsä yhteen tervehtiäkseen johtajiaan. Jokainen agentti oli taitavasti koulutettu ja heidän taistelutaitonsa olivat Tiedustelupalvelun huippua. He seisoivat ryhdikkäinä, kaikilla mustat visiirit silmiensä edessä. Heistä huokui vuosikymmenien kova kuri ja Nazorakein imperiumin ylväys.

    219 ja kapteeni 666 astelivat mustan joukkionsa eteen. 219 piti arvokkaasti hopeanuppista kävelykeppiään kainalossaan, vaikkei hänen jaloissaan ollut mitään vikaa, katsellessaan alaisiaan.
    ”Hyvät Tiedustelupalvelun agentit”, aloitti kapteeni, ”teidät on valittu tänään todella tärkeään tehtävään. Tänään pari tuntia sitten, viisi maanpetturia pakenivat Pesästä tälle vuorelle syyllisinä kaikkein raskaimpaan ja loukkaavimpaan rikokseen koko Nazorakein historiassa: Nazorak-johtajan murhayritykseen ja kapinaan puhtaan lajimme johtoporrasta vastaan! He piiloutuivat vuorella sijaitsevaan vuoritukikohtaan. Meidän tehtävämme on etsiä heidät ja murskata viimeinenkin jäljellä oleva kapinan jyvänen tahraamasta lajimme puhtautta! Kun löydämme heidät, tappakaa heidät mahdollisimman hitaasti, ja tuskallisesti, ja armotta! Kiduttakaa heitä niin kauan, että he rukoilevat kuolemaansa -” 666 määräsi kuin hurmoksessa tottelevaista joukkoaan. 219 suu vääntyi virneeseen. ”- Ja toteuttakaa heidän toiveensa. HYVÄT HERRAT! NA ZORA!!”

    ”NA ZORA!!” mustien agenttien joukko vastasi.
    219 hymyili. ”Hienoa…”

    Nazorakien vuoritukikohta

    2844 väänteli raivoisasti radiolaitteensa nappeja ja vipuja. Mihinkään ei saanut yhteyttä. Hän oli yrittänyt jo kaikki erityiskikkansa ja valttikorttinsa, mutta Tiedustelupalvelun häirintäsignaalit olivat liian voimakkaat.

    ”Toivotonta”, hän murahti. ”Ei toimi.”

    16765 näytti mietteliäältä. Hän hieroi otsaansa ja mietti kuumeisesti seuraavaa siirtoansa. Periaatteessa hänellä olisi hyvä asema niin pitkään kuin hän olisi elossa, joten pääprioriteetti on pakeneminen. Pelkästään uutisten ja 007:ää koskevien huhujen vuotaminen kakkien nazorakien korviin tekisi johtoportaan asemasta ainakin vähän tukalamman. Olisi siis vain päästävä pois Nazorakien tukialueelta. Hän mietti hetken Klaania, mutta sivuutti sen sitten. Jos he taistelisivat Nazorakien vapauden puolesta, he eivät voisi veljeillä kansakunnan arkkivihollisten kanssa.

    ”Lähdetään täältä, yritetään alas vuorelta”, nazorak sanoi poissaolevana. 1844 katsoi kapinajohtajaansa ja nyökkäsi. ”Missä se lumihiutale on?”

    ”Taisi mennä juuri äsken toimistoonsa”, kirjanpitäjä vastasi. 16756 huusi tiedemiestä tulemaan kysyäkseen tältä parasta poistumisreittiä vuorelta. Kaksi viimeistä ryhmän jäsentä hääräsivät huoneen nurkassa huoltamassa aseita ja pakkaamassa vähäisiä tavaroita.

    273 istui omassa pienessä huoneessaan työpöytänsä edessä. Hän oli purkanut Alinolla-Hanskansa osiin ja hitsasi johtimella pieniä erin värisiä johtoja yhteen hanskan ranneosaan. Albiino torakka piti silmillään omituisen näköisiä laseja, joiden linsseistä työntyi ulos erin pituisia mikroskooppeja, jotka sopeutuivat hyvin pieneen ja tarkkaan työhön.

    Hän lopetti hitsauksen ja otti lasensa pois päästään. Lasien alta paljastui haikea ja surumielinen katse. Hän katsoi pöydällään makaavia kiilteleviä prototeräs hanskan osia. Sitten Jäätutkijan katse siirtyi muista osista erillään olevaan hanskan virtalähteeseen. Jään elementaalikiveen. Kivi tuotti omaa himmeää sinistä valoaan. Tiedemies otti kiven varovasti käteensä ja nosti sen kasvojensa korkeudelle katsoen sitä haikeana. Kiven lukuisista säröistä ja kulmista heijastui Jäätutkija 273:n omat kasvot. Kivi näytti sen, mitä hänestä oli tullut. 273 puristi kiveä voimakkaammin ja laittoi kiinni olevan nyrkkinsä otsaansa vasten. Kyynel valui hänen poskeaan pitkin alas. Sitten kapinanjohtajan huuto laboratoriosta havahdutti hänet.

    ”Kröhm. Tulen kohta!” hän vastasi.
    Tiedemies ruuvasi äkkiä hanskansa osat takaisin paikoilleen ja vilkaisi lisäämäänsä osaa: hän oli asentanut hanskan ranteeseen ympyrän muotoisen kytkimen, jolla hän voisi säädellä elementtikiven antamaa energiamäärää. 273 hymähti tyytyväisenä ja lähti huoneestaan muiden luo.

    273 astui huoneensa ovesta ulos ja käveli laboratoriotaan kohti. kirkas auringon valo tulvi seinän pienistä ikkunoista sisään. Hän oli juuri tarttumassa labran oven kahvasta, kun hän näki käytävän päässä tutun näyn: 2905 käveli horjahdellen käytäviä pitkin ilman minkäänlaista päämäärää. Kävelystä ja sekavasta mutinasta päätellen Juippi oli mennyt taas ottamaan jossain nurkan takana viinaksiaan. Hän laahasi mukanaan olevaa suurta jakoavainta perässään, josta kuului kauhea kolina kun se kolahteli kulmiin ja seiniin.
    Tiedemies mies huokaisi. Hän päästi irti oven kahvasta ja kävelin Juipin selän taakse, joka ei ollut huomannut valkoista ystäväänsä. Alkoholistinen mekaanikko oli juuri ruuvaamassa pullonsa korkkia auki, kun 273 sanoi ”Sinä kännikala et näytä ikinä oppivan!”
    2905 säikähti niin paljon selkänsä taakse ilmestynyttä tiedemiestä, että hätäisessä juoksuaskeleessaan kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui tömähtäen vatsalleen.
    ”Ä-äl-lä säikhyttel minua noihn…” juopunut mekaanikko virkkoi epäselvästi.

    273 pudisteli päätään, mutta auttoi ystävänsä jaloilleen.
    ”Kuinka monta kertaa olen sanonut, että en siedä kun ryyppäät työaikanasi! Töiden jälkeet saat juoda kuin sieni minun puolestani” Jäätutkija nuhteli alaistaan.

    ”O-okk-k-ei, shelvä. Mi-n luppaan ettei thämä thoisthu…”

    273 tiesi, että Juippi oli luvannut noin joka kerta kun oli jäänyt kiinni. Mutta nyt hän ei jaksanut puuttua enempää ystävänsä alkoholin käyttöön ja antoi hänelle luvan mennä. Lisäksi muut kapinalliset odottivat jo häntä. Tiedemies oli jo tarttumassa ovenkahvaan kun 2905 huusi ”H-hei! Et palauttanut vielä t-t-taskumattiahni!”

    ”Tuon sen sinulle illalla”, 273 sanoi, ”lupaan sen”. Sen sanottuaan hän astui labraansa.

    ”Mitä kautta täältä pääsee nopeinten pois?” 16765 alkoi tenttaamaan huoneeseen saapuvaa tiedemiestä.
    ”Rakennuksesta vai tukikohdasta yleensä?” Jäätutkija halusi tarkentaa.
    ”Tukikohdasta”, Nazorak selvensi. ”Tai ylipäätään tältä vuorelta. Meitä osataan etsiä täältä.”

    ”Hm”, 273 mietti. Hän käveli yhden kaappinsa luokse ja penkoi sieltä papereita. Hetken päästä hän löysi etsimänsä ja viittoi kaikkia ryhmän jäseniä tulemaan tutkimuspöydän ympärille. Hän levitti ison kartan pöydälle, joka peitti lähes puolet pöydästä.
    ”Tämä on tämän vuoren kartta. Olin itse kauan sitten tätä vuorta kartoittamassa”, hän kertoi. Tiedemies laski etusormensa kartan kohtaan, joihin oli merkattu kuvioita.
    ”Me olemme tässä. Nopein tapa poistua vuorilta on laskeuduttava tukikohdan kielekkeen vasenta puolta, joka on loivin reitti. Sitten jatkaa lännen puoleisia rinteitä pitkin alas, aina tähän solaan asti. Sieltä voimme jatkaa kapeita vuoristopolkuja pitkin saaren länsiosiin”, 273 selosti ja kuljetti sormeaan karttaan merkittyjen piirrosten yli.

    ”Minkälaisia ajoneuvoja täältä löytyy?” 2844 kysyi väliin.

    ”Rakennushallissa on valmiina itse suunnittelemiani, raskaasti aseistettuja moottorikelkkoja ja ilmatyynyaluksia.”

    ”Meidän pitäisi lähteä melko pian täältä”, 16765 jatkoi. ”Meidän tiedetään olevan täällä.”

    ”Onko reitti vaarallinen?” 2844 kysyi.
    ”Suurimmalta osin turvallinen. Lisäksi lumivyöryn vaaraa ei ole niillä alueilla”, 273 vastasi.
    16755 viittasi. ”Entä… Mitä teemme sitten kun pääsemme pois vuorelta? Minne menemme?”
    Kaikki kapinalliset katsoivat kysyvästi toisiaan. Kukaan ei ilmeisesti tiennyt mihin heidän kannattaisi mennä.

    ”… tietääkö kukaan meistä paljoa mitään Nazorakien alueiden ulkopuolisesta maailmasta?” 16755 jatkoi.

    ”Käsittääkseni iso osa tästä saaresta on kohtalaisen autiota lukuun ottamatta Klaania kaukana etelässä”, 16765 avasi suunsa. Hän jatkoi vielä, mutta hänen äänensä hukkui räjähdykseen.

    Lasinsirpaleita lenteli ympäriinsä ja tummia nazorakeja syöksyi katon läpi sisään tulittaen. 16754 nappasi äkkiä savukranaatin varusteidensa joukosta ja heitti sen huoneen keskelle. Joku torakoista huusi kovaa antautumiskäskyä. 273:n ääni huusi kapinallisia juoksemaan toiseen suuntaan.

    16755 ja 16754 vetivät omat Zamor-pistoolinsa esiin ja alkoivat tulittaa sattumanvaraisesti ympäri savuista huonetta juostessaan. Koko huone muuttui hetkessä sekasortoiseksi Karzhaninkattilaksi, kun agentit yrittävät ampua ja etsiä kapinallisia, mutta samalla törmäilivät huoneessa oleviin laitteisiin ja työpöytiin.

    16755 ampui viimeisen laukauksen kun syöksyi ovesta käytävelle ja paiskasi oven perässään kiinni. Koko ryhmä lähti pakenemaan pitkää käytävää pitkin.
    ”Voih! Radiolähetin jäi sinne!” 2844 parkaisi.

    ”Nyt ei ole aikaa mennä sitä hakemaan!” 16765 huusi taakseen juostessaan 273:n kanssa edessä. ”Entä nyt, Jäätutkija?!”

    ”Meidän on mentävä rakennushalliin! Otamme sieltä kulkuneuvot!”

    Kun viisikko juoksi käytävässä, agentit olivat löytäneet tiensä vielä savuavassa laboratoriossa huoneen ovelle. Yksi agentti karjaisi turhautuneena ja löi työpöydälle olleet koeputket lattialle.

    Kun agentit juoksivat ovesta ulos, he eivät huomanneet että rikkoontuneiden koeputkien kemikaalit alkoivat savuamaan ja polttaa huoneen lattiaa. Pienet liekit alkoivat vähitellen edetä huoneen lattialla ja nuolivat työpöytien jalkoja. Lopulta liekit kasvoivat ilmiliekeiksi ja valtasivat koko huoneen. Ne nuolivat huoneen kaappeja ja teknisiä laitteita. Ne polttivat erästä alakaapissa ollutta kanisteria, jossa luki Torakoiden kielelle ”Räjähtävää”.

    Koko huone, kaikkine 273:n tutkimustuloksineen, raportteineen, sinikopioineen ja asepiirroksineen katosivat liekkeinä ja savuna, valtavan räjähdyksen saattelevina ilmaan, vuosien työn jälkeen.

    Konehalli ei ollut kaukana, mutta henkensä edestä pakenevasta 2844:stä matka tuntui hänen elämänsä pisimmältä.

    ”Äkkiä sisään!” 273 huusi ja riuhtaisi oven auki. Välittömästi hän syöksyi hallin reunassa olevalle tietokonepaneelille, ja alkoi näppäilemään suuria liukuovia auki. Suuressa salissa odotti yksi valkoinen ilmatyynyalus, johon näytti mahtuvan hyvin kymmenenkin sotilasta. Ajoneuvo oli pitkulainen, ja sen keulassa oli puolipallon muotoinen ohjaamo. Keskiosan katottomien matkustustilojen takana kohosi tykkitorni. Hieman taaempana salissa oli pitkät rivit moottorikelkkoja. 273:n alaisina toimivat mekaanikot hämmästyivät äkkinäisistä vieraista ja keskeyttivät toisen ilmatyynyaluksen rakentamisen.

    Suuret metalliset liukuovet aukenivat tuskallisen hitaasti valkoisen torakan kiitäessä alukseen. Tulitus alkoi taas, kun ilmeisesti toinen tiimi Tiedustelupalvelun agentteja oli saapunut toisesta suunnasta.

    ”Ulos ja äkkiä!” joku nazorakeista huusi heidän onnekseen luodinkestävän ilmatyynyaluksen sisällä. 16765 teki muutamia hätäisiä peruutusliikkeitä, mutta lopulta sai ajoneuvon ulos hallista. Heidän takaa-ajajansa käynnistelivät moottorikelkkoja hallissa 219:n huudellessa komentoja.

    Valkoinen ilmatyynyalus kiisi lumen yllä uskomatonta nopeutta saavutellen. He olivat hetkessä laskeutuneet loivaa vuoristotukikohdan kielekkeen vasemman puoleista reunaa alas, tasaisemmalle rinteelle. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, kun Tiedustelupalvelun agentit olivat viimein saaneet moottorikelkkansa käyntiin, ja saavuttaneet kapinallisten pakoaluksen.

    ”273! Mistä tämä rakkine tekee mitäkin?!” kapinanjohtaja huusi tiedemiehelle, samalla kun väänsi ohjaussauvoja kaikkiin suuntiin. Moottorit jylisivät kun agenttien ohjaamat valkoharmaat moottorikelkat saavuttivat yhä enemmän pakenevaa ilmatyynyalusta.

    Agentit yrittivät ampua pitkää kulkuneuvoa Zamor-konepistooleillaan, mutta ne kimmahtelivat hyödyttömästi luodinkestävästä teräksestä.
    16755 ja 16754 olivat kiivenneet ulos ohjaamosta ja yrittivät vastata tuleen omilla pistooleillaan.

    ”Äh! Anna minä tulen ohjaamaan! Minähän sentään olen nämä suunnitellut!” 273 komensi ruskeaa Nazorakia ja siirtyi itse ohjaajan penkille.

    ”Mennään muiden avuksi, kirjanpitäjä!” 16765 sanoi 2844:lle.
    ”S-selvä”, hintelä Nazorak vastasi haluttomasti.
    ”Minä ohjaan täällä”, 273 vastasi tovereilleen heidän astuessaan ohjaamosta ulos.

    273 väänteli ohjaussauvaa määrätietoisesti väistellessään aluksen edessä olevia korkeita kallioita ja katsoi kojelaudassa olevaa näyttöä, jossa näkyi alusta ympäröivän alueen muodot ja punaisina pisteinä aluksen takana jahtaavat moottorikelkat.
    Ironista, omia laitteitani käytetään minua vastaan, 273 ajatteli.

    Lumi tuiskusi ulkona, kun neljä kapinallista tulittivat aluksen kannella heitä seuraavia Tiedustelupalvelun agentteja. Aluksen matkustustilassa oli vain korotettu lattia sen keskikohdassa, jonka taakse pystyi suojautua.

    Yksi kelkka yritti päästä aluksen oikealle puolelle, mutta 16755 huomasi sen ja ampui kelkan mustaa kuljettajaa olkapäähän.

    2844 tärisi korotetun lattian takana Zamorien lentäessä hänen päänsä ylitse. Hän oli jo käyttänyt yhden pistoolinsa lippaan ja työnsi toisen tilalle. Sitten hän nousi nopeasti kyykystä ja ampui kolme laukausta agentteja päin, mutta kelkkojen luodinkestävät pinnat torjuivat ne. Ennen kuin kirjanpitäjä ehti painua takaisin kyykkyyn, hän ulvahti kivusta kun Zamor lävisti hänen ranteensa.

    16765 huomasi toverinsa haavoittumisen ja syöksyi auttamaan häntä.
    ”273! Kai tässä halvatun aluksessa on jotain aseitakin!?” kapinanjohtaja huusi kärsimättömästi.

    ”No totta kai!” tiedemies huusi turhautuneena takaisin ja painoi kojelaudassa olevaa kytkintä. Ilmatyynyaluksen kyljistä aukesi luukut ja esiin tuli ohjustenheittimet. 273 katsoi heittimiin liitetyn kameran avulla kelkkoja. Hän laittoi peukalonsa valmiiksi toisen ohjaussauvassa olevan napin päälle, ja aluksen tietokone lukitsi moottorikelkan tähtäimeen. Valkoinen Nazorak painoi napin pohjaan ja ilmatyynyaluksen kyljestä lentävä ohjus hakeutui valkoharmaaseen moottorikelkkaan räjäyttäen sen ja sen mukana ohjaajansa.

    ”Eikö meillä pitänyt olla ainut ilmatyynyalus?”, 16764 huusi valkoiselle nazorakille.

    ”Itse asiassa siellä oli muitakin toimivia aluksia”, 273 vastasi ja vilkaisi ohjaamon näyttöihin. Heidän taaksensa oli ilmestynyt nyt myös suuri ilmatyynyalus, joka oli muuten identtinen heidän aluksensa kanssa, paitsi että sen katolla oli suuri energiatykki jonka ohjaimissa keikkui Kapteeni 666.

    ”Sinun laitteesi olivat kuulemma todella kestäviä!”, musta eliittinazorak huusi voimakkaalla äänellä. 273 tiesi sanojen olleen kohdistettu hänelle, mutta hän ei viitsinyt kiinnittää niihin huomiota.

    ”Kokeillaanko sitä?” 666 jatkoi ja näpräsi järeää ilmatyynyaluksen katolla olevaa tykkiä. Energiatykin pitkä piippu alkoi hehkua vihertävänä.

    Laite piti lasermaista ääntä laukaistessaan energiasäteen kohti pakenevaa ilmatyynyalusta. Koko alus vavahteli ja savusi. 273 katsoi huolestuneena edessään vilkkuvia punaisia valoja. Koneen oikeanpuoleiset panssarilevyt olivat vahingoittuneet pahasti.

    ”Yritä ajaa pois tästä suoralta!” 16765 määräsi jäätutkijaa.

    ”No koko ajan yritän”, 273 vastasi ärtyneenä. Aluksen takaosaan osui moottorikelkkojen ohjuksia. Nähtävästi joku agentti oli keksinyt miten ne toimivat. Joku takana olevista nazorakeista karjui.

    ”Mutta kun toisella puolella on seinämä ja toisella jyrkkä rinne, niin liikkumavaraa on aika vähän”, hän jatkoi ja katsoi huolestuneena tietokonenäytön informaatiota ajoneuvon kunnosta.

    ”Ota ohjaimet hetkeksi, sain idean”, 273 sanoi yhtäkkiä ovella keikkuvalle 16765:lle ja syöksyi ilmatyynyaluksen takaosaan. Panssarilevyt ympäriltä olivat kärsineet pahasti, eivätkä ne välttämättä kestäisi enää kovin montaa osumaa. Kaksi nazorakia tulittivat takaa-ajajiaan käsiaseilla kolmannen istuessa sivummalla. Hänen kätensä oli sidottu pikaisesti.

    ”Eikö sinun pitäisi ohjata?” 16754 kysyi jäätutkijalta.

    ”Pomo hoitaa sen. Tee vähän tilaa, käytän hanskaani”, hän vastasi ja alkoi käynnistellä alinollahanskaansa.

    ”Sivuun!” 16764 huusi ja veti 273:n alas. Energiatykin säde iskeytyi kohtaan, jossa heidän päänsä olivat hetkeä sitten olleet. Nyt siinä kohtaa oli vain metalliromua ja liekkejä. Panssarilevyjä irtoili ja putosi alas jyrkkää rinnettä. Kapinallisten pakoajoneuvo alkoi tuntua jatkuvasti turvattomammalta.

    Jäätutkija latasi hanskaansa mahdollisimman matalana. Sitten hän nousi äkisti seisomaan ja puristi hanskan nyrkkiin niin, että hänen sormensa koskettivat hanskan kipinöivää laukaisin osaa. Hän näki, kuinka sininen energiavirta kiemurteli prototeräksen ympäröimissä sormissaan, mutteivät vahingoittaneet niitä. Jäätutkija oli ylpeä keksinnöstään. Hän oli vahvistanut karkaistua prototerästä monilla jäätymistä estävillä kemikaaleilla, jonka ansiosta hanska ei jäädyttänyt itseään, eikä hanskan käyttäjää itseään.

    273 virnisti, heilautti kättään kaaressa heitä jahtaavia kelkkoja kohti, ja aukaisi nyrkkinsä. Samassa hanskan sormenpäistä lennähti viisi sinistä elementaalisalamaa, jotka haarautuivat, yhdistyivät ja etenivät ilmassa. 273 tajusi pystyvänsä ohjailemaan energiavirtoja koukistelemalla ja liikuttelemalla sormiaan. Jään elementaalienergia osui lumeen kelkkojen edessä, ja samassa jäädytti niiden eteen valtavan rampin.

    Kaksi kelkkaa eivät kyenneet väistämään jäistä ramppia, vaan syöksyivät sitä pitkin alas kapealta vuoristotieltä. Valkoinen Nazorak vetäytyi lataamaan hanskaansa ja ampui pian uudelleen jääenergiaa. Tällä kertaa jääsalamat osuivat 666:n ilmatyynyaluksen tuulilasiin ja syöksyi siitä läpi ohjaamoon. Alus alkoi välittömästi huojua ja liikkua epävarmemmin. 666 huusi jotain, ja joku toinen agentti syöksyi ohjaamoon aluksen takaosasta, vain todetakseen aluksen muuttuneen ohjauskelvottomaksi.

    ”Tuossa on se sola?” haavoittunut 2844 kysyi 273:lta. Kirjanpitäjä-nazorak osoitti heidän edessään olevaa syvää, ajokelpoista uurretta kahden korkean vuorenrinteen välissä.

    ”Kyllä, sen jälkeen alkaa helppokulkuisempi reitti suoraan alas vuorelta”, valkoinen nazorak vastasi ja lähti kohti ohjaamoa. He tulivat juuri korkeaan lumen peittämään solaan. 273 oli monesti ihaillut valtavia vuorenrinteitä sen kummallakin puolen. Nämä olivat hänen unelmiensa maisemia. Jylhiä ja koskemattomia luonnonmaisemia.

    Äkkiä hän kumartui kuullessaan energiatykin äänen yläilmoista. Hän ajatteli sen ensin menneen huti, mutta tajusi sitten 666:n tähdänneen suoraan vuorenrinteeseen. Toinen solan korkeista rinteistä alkoi sortua kovaa ja nopeasti suoraan kapinallisten ilmatyynyaluksen päälle.

    ”PYSÄYTÄ!” 273 huusi täysillä, mutta liian myöhään. Kivet ja jää iskeytyivät panssaroidun ohjaamon katon läpi ja murskasivat ohjaamon. Ilmatyynyalus syöksyi hallitsemattomasti päin toista vuorenseinää kylki edellä. Se lensi iskun voimasta katolleen syvään lumihankeen.

    273 makasi vatsallaan lumessa. Hän nosti hitaasti kätensä jyskyttävälle otsalleen. Hänen koko kehoaan sattui. Valkoinen Nazorak yritti nousta hitaasti polvilleen. Hän käänsi päätään varovasti katsoakseen ympärilleen.

    Heidän vähän aikaa sitten pakoajoneuvonaan toiminut ilmatyynyaluksen kansi ja ennen ohjaamona toiminut metalliromukasa olivat ilmiliekeissä ja niistä purkautui mustaa savua.
    Nelisen metrin päässä 273:sta 16754 auttoi 16755:ttä ylös maasta, ja heidän vieressään 2844 parkui siteessä olevaa kättään, jonka päälle oli kaatunut.

    Jäätutkija nousi nopeasti seisomaan, vaikka kuinka tuskallista se olikin. Hän käveli kylkeään pidellen loukkaantuneiden toveriensa luokse.

    ”M-missä… 16765 on?” valkoinen tiedemies kysyi muulta kolmikolta. Ruskeat Nazorakit katsahtivat toisiinsa, kun tajusivat että heidän johtajansa puuttui vielä.

    ”Minä näin hänet viimeksi kun hän meni luoksesi ohjaamoon”, 16755 sanoi. Silloin 273 muisti. Hänhän oli komentanut 16765:ttä ohjaamaan, kun hän itse oli mennyt kannelle.
    Sitten valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. Hän kääntyi nopeasti katsomaan palavaa ilmatyynyaluksen ohjaamoa. Pelko levisi Nazorakin kasvoille.

    [youtube http://www.youtube.com/watch?v=7a9SgUrNwno]

    ”16765!” hän huusi palavaan ohjaamoon. ”16765!!”
    273 yritti juosta takaisin ilmatyynyalukseen, mutta 16755 ja 16754 sieppasivat hänet ranteista kiinni.
    ”Älä hullu sinne mene! Sinä voit kuolla!” 16755 huusi.
    ”Kukaan ei voi selvitä tuollaisesta. Et voi tehdä enää mitään!”

    Jostain kapinallisten takaa alkoi kuulua tulitusta. Nelikko katsahti hätääntyneesti taakseen ja he lähtivät äkisti kulkemaan kallionseinämän viertä mahdollisimman huomaamattomasti. Tuhoutunut ilmatyynyalus jäi vähitellen taakse.

    ”Nopeasti nyt”, joku torakoista ähisi. Solan päässä alkoi jyrkkä mäki alaspäin. Sen molemmilla puolilla oli jyrkät rinteet.

    ”Emme me pääse niitä jalkapelillä pakoon näin avoimessa maastossa”, 16765 sanoi epätoivoisena katsellen lumilakeuksia.

    ”Pääsisimmekö kapuamaan jyrkännettä alas?” 16764 ehdotti.

    ”Yritetään piiloutua ja yllättää agentit. Ei meillä ole muuta mahdollisuutta”, 2488 ehdotti.

    ”Jaa-a. Ei kai tässä muukaan auta”, 273 vastasi.

    16765 syöksyi aivan solan suuaukon sivuun valmiina ampumaan ensimmäisen, joka siitä tulisi. Kolme muuta piiloutuivat kinoksien ja kivikoiden taa. Kaikki tähtäsivät aukkoa, josta agentit tulisivat ennemmin tai myöhemmin.

    Tummahaarniskainen torakka ilmestyi suuaukosta tähdäten pistoolillaan eteenpäin. Väijyksissä ollut 16765 ampui kolme laukausta torakkaa päähän, ja tämä lyyhistyi maahan. Sitten kapinallinen syöksyi nopeasti kauemmas. Solasta syöksyi useita agentteja. Kapinalliset tulittivat. Tiedustelupalvelun miehet maastoutuivat lumeen.

    ”Teidän naurettava kapinanne on tuomittu epäonnistumaan”, 666 huusi syöksyessään tulitukseen. Kapinallisten ammukset kimpoilivat tehottomina mustasta eliittihaarniskasta. Kapteeni syöksyi hankeen onnettomien pakenijoiden kimppuun.

    Valkoinen kewa-lintu katseli ihmeissään solan korkealta harjanteelta alas. Oudot olennot juoksentelivat ja melusivat alhaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuin ne olivat tunkeutuneet Mt. Ämkoon ikuisien lumihuippujen lomaan häiritsemään paikallista ekosysteemiä.

    Puhtaus. Puhtaus on mennyttä, kaikki turmeltuu.

    Alhaalla pamahteli. Äänet kaikuivat solan seinämistä voimakkaana kaikkialle. Alhaalla hanki värjäytyi vihertäväksi.

    Veri. Kuolema ideologian vuoksi. Kunniakuolema.

    Lintu katseli hetken surumielisenä jyrkänteeltä. Sekään paikka ei olisi enää entisensä. Nyt sitäkin peittää ikuinen kuoleman varjo. Sielläkään ei olisi enää rauhaa.

    Vapaus. Vapaus, joka on tavoittelemisen arvoinen, vaikka sen saamisen mahdollisuudet olisivat mitättömät.

    Tuskanhuutoja. Lisää laukauksia. Lintu nousi siivilleen ja lähti lentämään poispäin. Se käänsi selkänsä alhaalla tapahtuvalle tragedialle. Kapina oli saanut neljännen uhrinsa. Pieni kewa oli onnellisen tietämätön suurista sotasuunnitelmista ja järjestetyistä murhista, mutta silti se tiesi kaiken olevan matkalla tuhoa. Sekin halusi unohtaa. Sekin.

    Ruskean Nazorakin keho nytkähti. Jännittyneet lihakset rentoutuivat. Hengitys salpaantui. Jalat eivät enää jaksaneet kannatella painavaa kehoa. Hitaasti se alkoi kallistumaan eteenpäin ja kuolleen kapinallisen ruumis kaatui tömähtäen vatsalleen lumihankeen.

    273 kuuli laukauksen ja kääntyi äänen suuntaan. Valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. 16754:n ruumis makasi hänestä muutaman metrin päässä oikealla, 16755:n ja 2844:n siitä taaempana yhdessä kasassa. Ruumiiden ympärillä oleva lumi oli värjääntynyt tumman vihreäksi, ja se haisi kuvottavalle.

    Jäätutkija tajusi, että hän oli nyt viimeinen elossa oleva ryhmästään. Kuului panssarien kolahtelua ja jalkojen tömähtelyä, kun tiedustelupalvelun agnentit lähestyivät viimeistä kapinallista, osoitellen häntä konepistooleillaan, valmiina tappamaan hänet kuin Nui-Jagat saaliinsa, jos hän tekisi yhdenkin väärän liikkeen.

    273:n hengitys näkyi ilmassa valkeana höyrynä. Hän yritti vielä epätoivoisesti keksiä jotain pakotietä. Jotain, millä voisi pelastaa itsensä. Mutta pelko lamaannutti hänet. Jäätutkijan pelokkaat ja surumieliset silmät olivat vain nauliintuneet tovereidensa liikkumattomiin ruumiisiin. Hänen tärisevät kätensä yrittivät kaikin voimin pidellä Zamor-pistoolia.
    Mustat agentit asettuivat riviin valkoisen tiedemiehen eteen niin, että Jäätutkijan takana oli rotko ja edessä mustat agentit. Kapteeni 666 ilmestyi rivin taakse hymyillen.

    ”Miltä tuntuu olla kapinasi viimeinen elävä jäsen?” torakkakomentaja virnisti häijysti. Hän kohotti kätensä ylös merkiksi. Agentit asettivat sormensa aseidensa liipaisimille. 273 hengitys kiihtyi. Hän muisti tämän. Hän oli nähnyt juuri saman asetelman.
    Teloituskaarti…

    273 ajatukset palautuivat aiemmin nähneeseensä uneen.
    ”Valmiina!” 666 huusi. Mustat torakat osoittivat valkoista tiedemiestä.

    273 sulki tiukasti silmänsä. Hän ei halunnut katsoa.
    Ei… Ei tämä voi päättyä näin…
    666 avasi suunsa huutaakseen.

    ”SEIS!” Kaikki paikalla olijat hämmästyivät. Agentit, Kapteeni ja eniten 273. 666 kääntyi vihaisesti katsomaan taakseen. Samoin agentitkin. Jäätutkija katsoi rivistön läpi nähdäkseen huutajan.
    Hienoon mustaan Tiedustelupalvelun univormuun ja koppalakkiin pukeutunut 219 käveli kädet selkänsä takana ja sama inhottava virne kasvoillaan paikalle.

    ”No mitä nyt?!” 666 kysyi turhautuneena keskeytyksestä. 219 marssi määrätietoisesti rivistön luokse.
    ”Hienoa, että otitte viimeisen pakenijan kiinni”, 219 onnitteli, ”mutta minä haluan henkilökohtaisesti tappaa hänet.”

    273 alkoi toipua hämmennyksestä. Totta kai 219 olisi niin ylimielinen, että aikoisi itse tappaa hänet.
    Kapteeni harppoi pitkin askelein komentaja-agentin luokse.

    Mustat agentit väistivät, kun koppalakkinen komentaja käveli rivistön lävitse. Harmaat pilvet alkoivat liukua taivaalla paistaneen auringon eteen. Tuuli ujelsi jylhien vuorten lomassa.
    219 asettui Jäätutkijaa vastapäätä. Hänen ja Jäätutkijan katseet kohtasivat.

    ”Hei, Lumihiutale.” Nazorakkomentaja nosti vyöltään mustan zamor-pistoolinsa, naksautti peukalollaan varmistimen päälle ja osoitti aseellaan kapinallista.
    Valkoinen tiedemies sulki silmänsä, kun ei halunnut katsoa torakkakomentajan inhottavaa virnettä.

    Mutta silloin 273:n ajatuksissa tapahtui muutos. Hän ei ollut enää peloissaan, eikä toivoton. Hän oli vihainen.
    Kun kaikki ystävät ovat kuolleet.
    Kun elämä on tuomittu kuolemaan.
    Kun mieli on vaipunut epätoivoon.
    On olemassa enää vain yksi asia, minkä voi enää saavuttaa: kosto. Toivo katkeran suloisesta kostosta, jolla voisi maksaa kaikki tehdyt vääryydet. Halu katsoa vihollisensa maailman romahtavan, aivan kuin omansakin oli romahtanut. Himo nähdä pelko ja kyyneleet vihaamansa olennon silmissä. Unelma siitä, että voisi upottaa terän henkilöön, joka on aiheuttanut itsellesi niin paljon tuskaa ja vihaa, ja tahto tyydyttää sitä himoa, että voisi leikitellä toisen elämällä ja kuolemalla ja ajatella olevansa Kohtalon välikappale.

    219 osoitti häntä pistoolillaan, ylimielinen virne kasvoillaan. 273 painoi päänsä alas ja häntä alkoi hieman hymyilyttään. 219 virne lakosi hieman, ja sitten valkoinen tiedemies jopa naurahti.
    ”Miksi hymyilet, vaikka sinulla on jo toinen jalka haudassa?”

    273 hymyili. ”Aiotko vain ampua minut, kuin mitättömän hyönteisen? Eikö teloitus ole hieman mautonta sinulta?”
    Hän naurahti. ”Eikö sinustakin olisi hienompaa, jos viimeinkin kohtaisimme toisemme reilussa kaksintaistelussa? Tasavertaisina. Katsoisimme, kumpi on lopulta parempi, kumpi meistä on vahvempi. Luonnonvalintaa, käsitäthän?”

    219 oli ilmeetön. Hän näytti harkitsevan ehdotusta. Mutta sitten hän virnisti ja osoitti yhä päättäväisemmin asettaan. 273 katsoi häntä palavilla silmillään suoraan komentajan silmiin. 219 painoi etusormensa pistoolin liipaisimen ympärille. Valkoinen tiedemies painoi Alinolla-Hansikkaassa pitämänsä käden nyrkkiin eikä irrottanut katsekontaktia vihamiehestään. Kapteeni 666 hymyili. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt tuohon hetkeen.

    Sitten Torakkakomentaja naurahti. Jäätutkija kohotti kulmakarvaansa ihmetyksestä. 219 hymähti uudelleen ja pudisteli itsevarmasti päätään.
    ”On ikävä myöntää, mutta olet oikeassa”, hän totesi virnistäen ja painoi ampuma-aseensa takaisin vyössään roikkuvaan asekoteloon ”olisi tylsää vain ampua sinut. Oikeastaan, mikä olisi nöyryyttävämpää kuin kuolla itsensä ehdottamassa kaksintaistelussa? Saisin ansaitsemaani kunnioitusta alaisiltani ja tiedustelun johtajalta.” 219 virkkoi. Hän virnistäen tarttui kävelykeppinsä hopeiseen kahvaan ja veti sauvaan piilotetun miekan esiin. Hän heilautti sitä juhlavasti ilmassa.

    273 suu vääntyi pieneen hymyyn. Idiootti.
    ”Seis!” Kapteeni 666 puuttui tilanteeseen ja marssi vihaisena 219:n eteen. ”007 määräsi olla aliarvioimatta tiedemiestä, ja minä myös katson että hänen komentoaan noudatetaan!”
    219 hymyili ja vastasi rauhallisesti: ”Kapteeni. Te olette hyvä sotilas ja saitte hienosti hoideltua muut kapinalliset, mutta loppujen lopuksi minä olen operaation johdossa ja minä teen lopulliset päätökset. Lisäksi 007 antoi meille vapaat kädet päättää, mitä teemme pettureille.”

    666:n käsi pusertui nyrkkiin, mutta hän yritti olla näyttämättä inhoaan ruskeata Nazorakkomentajaa kohtaan. ”… Hyvä on”, 666 sanoi lopulta ja väistyi 219:n tieltä. Hän käveli vastentahtoisesti takaisin mustien agenttien rivistöön, jolloin 273 ja 219 olivat taas vastakkain.
    Taivas alkoi täyttyä tummista pilvistä, ja kylmä vuoristotuuli heilutti kaksikon pukujen helmoja.
    Torakkakomentaja virnisti ja otti taisteluasennon. Jäätutkijan silmät olivat vakavammat ja päättäväisemmät kuin koskaan ennen. Hän tarttui oikean kätensä ympärillä olevaan Alinolla-Hanskaan, väänsi ranteessa olevasta rullasta ja metallinen taisteluhansikas aktivoitui. Sen kämmenpohjasta kipusi sinisiä energiakipinöitä. Hän nosti päänsä yläpuolelle ja oli valmiina taisteluun. Hänen mielessään oli vain yksi asia: kosto.

    [youtube http://www.youtube.com/watch?v=2fC9JPpMyDY]

    Oli hiiren hiljaista. Jostakin kaukaisuudesta kuului petolinturahin ääntelyä. Kaksi Nazorakia katsoivat palavilla silmillään toisiaan, mutta kumpikaan ei hyökännyt. 273 odotti, että vastapuoli tekisi ensimmäisen siirron, mutta 219 odotti juuri samaa. Valkoinen tiedemies tiesi, ettei ollut koskaan joutunut varsinaiseen lähitaisteluun, mutta taistelutahto ja Nazorakille luontainen halu tappaa ruokkivat hänen itsevarmuuttaan.

    Mutta sitten 219 hyökkäsi. Hän syöksyi muutamalla nopealla askeleella suoraan 273:n eteen ja heilautti miekkaansa suuressa kaaressa. Prototeräs kipinöi, kun terä osui Jäätutkijan hanskan ranteeseen. Valkoinen Torakka ähkäisi ja 219 nojasi selällään taaksepäin, yritti pistää miekallaan 273:a vatsaan, mutta tämä väisti astumalla sivuun ja löi vasemmalla kädellään komentajaa poskeen.

    219 karjaisi vihaisena, huitaisi miekallaan 273:n päätä kohti, mutta tämä ehti polvistua terän tieltä vastustajan taakse, ja teräsnyrkki tömähti Torakan takaraivoon. 219 kompuroi lumisessa maassa eteenpäin ja 273 hymähti, mutta ruskea Nazorak pyörähti nopeasti ympäri sulavalla tanssiaskeleella, ja hänen ojennettu nyrkkiin puristunut käsi osui kivuliaasti 273:n suuhun. Valkoinen tiedemies lennähti maahan ja hänen suustaan valui vihreää verta. Hän yritti nousta ylös, mutta 219 potkaisi häntä nauraen päähän.

    273 menetti tajunsa vain sekunniksi, mutta onneksi tiedemiehen normaalia Nazorakia kehittyneemmät aivot alkoivat jälleen toimia kiitettävän nopeasti. Hän avasi silmänsä juuri nähdäkseen, että miekan terä lähestyi uhkaavasti torakan kasvoja. Jäätutkija torjui iskun juuri ja juuri vetämällä hanskansa kasvojensa eteen.

    Valkoinen nazorak hyppäsi hieman taaksepäin ja käynnisti alinollahanskansa. 219 hyökkäsi raivokkaasti miekkansa kanssa, mutta jäätutkija ehti ensin. Kylmyyden allot iskivät 219:n torakankuoreen. Hän tunsi liikkeidensä hidastuvan. 273 syöksyi ja tarrautui vastustajansa miekkakäteen yrittäen taivuttaa asetta itselleen. Tiedustelu-upseeri ei ollut kuitenkaan täysin jään lamauttava, vaan onnistui kaatamaan 273:n mukanaan lumeen. Nazorakin upseerinmiekka lensi muutaman metrin päähän ja upposi syvään lumeen. Taistelu muuttui painiksi ja kieirskelyksi syvässä lumihangessa. 219 oli vahvempana osapuolena vähällä saada kuristusotteen valkoisen torakan kurkusta, mutta tämä oli käyttänyt jälleen alinollahansikastaan pelastautuakseen.

    219 vaikeroi kivusta pidellessään käsillään kyljessään olevaa jäistä kohtaa. Torakkakomentaja tarttui raivoissaan Zamor-pistooliinsa ja yritti ampua Jäätutkijaa, mutta 273 hyppäsi kauemmaksi hänestä. Ensimmäinen zamor lensi 273:n vasemman kyljen ohitse, mutta toinen lävisti tiedemiehen alemman käden, ja tämä parahti tuskasta.
    273 tiesi, että 219 ei ampuisi montaa kertaa ohi, ja että hänen oli pian saatava ase pois häneltä. 219 osoitti ampuma-aseellaan valkoista Nazorakia päähän ja painoi sormellaan liipaisinta, mutta mitään ei tapahtunut.
    ”Karzahni!” hän kirosi tajutessaan panostensa olevan loppu.
    273 työnsi hanskakätensä povitaskuunsa, ja vetäisi sieltä esiin koeputkilon, joka oli täynnä sinistä nestettä. Hän piti siitä tiukasti kiinni, veti kätensä taaksepäin ja heitti putkilon 219:ä kohti.

    219 huomasi sen ajoissa, ja tajusi nesteen olevan jotain kemikaalia. Hän nosti miekkansa suojatakseen kasvojaan ja putkilo kimposi teräksestä lumeen. 273 oli juuri odottanut sitä.
    ”Se oli vettä!” hän huusi ja ennen kuin 219 ehti tajuta, tiedemies oli jo hänen edessään ja potkaisi häntä vatsaan.

    ”Kuolisit jo!” mustaan univormuun pukeutunut Nazorak karjaisi ja heilautti miekkaansa sivuttain vastustajaansa kohti. Kuului inhottavan raastava ääni, kun Jäätutkija tarttui miekan terään prototeräksisellä hanskallaan ja yritti pitää sen mahdollisimman kaukana itsestään. 219 käytti vapaata kättään ja löi sillä 273:a leukaan. Tämän pää retkahti taaksepäin, mutta samalla hän onnistui riuhtaisemaan 219:n miekan tämän kädestä.

    666 ja Tiedustelupalvelun mustat enkelit katselivat sivusta kaksikon raakaa ja tasaväkistä kamppailua hermostuneena. Agentit puristivat käsissään aseitaan hermostuneina, valmiina ampumaan tiedemiehen komentajansa käskystä, mutta 219 oli päättänyt tappaa kapinallisen itse, keinolla millä hyvänsä, eikä antanut alaistensa sekaantua taisteluun. Eliittisoturin hyönteismäiset hampaat nirskuivat yhteen, kun taistelulle ei näyttänyt tulevan loppua.

    219 oli päässyt 273:n selän taakse ja vanginnut tämän käsillään kuristusotteeseen, komentajan puristaessaan kaikin voimin tiedemiehen kaulaa ranteellaan rintaansa vasten ja väänsi kahdella alimmalla kädellään hänen käsiään kovakouraisesti selän taakse. 273 yritti epätoivoisesti riuhtoa itseään vapaaksi Torakka-upseerin pihtiotteesta, mutta tämä oli aivan liian voimakas. Hänen oli hankala hengittää, kun lihaksikas käsivarsi puristi hänen kaulaansa. Tiedemiehen raivo antoi hänelle kuitenkin lisää voimaa ja ruokki hänen taistelutahtoaan. Valkoinen Nazorak onnistui työntämään vapaat kätensä 219:n käsivarren ja kaulansa väliin, ja riuhtaisi sen kauemmas itsestään ja samalla töyttäisi lantiollaan upseerin vatsaan, saaden itsensä vapaaksi. 273 heilautti nyrkkiään, mutta 219 torjui iskun.

    Silloin 666:n kärsivällisyys petti. ”Nyt perkele tästä tulee loppu! Minä tapan hänet vaikka itse!” hän karjaisi vihaisena ja riuhtaisi vieressään seisseeltä agentilta tämän Zamor-konepistoolin itselleen. Hän nosti aseen ampumisasentoon ja tähtäsi sen tarkkuustähtäimen läpi kaksikkoa, jotka olivat juuri toistensa kurkuissa.
    ”Mutta osuisitte samalla komentajaan!” Yksi hämmästyneistä agenteista huomautti kapteenille.
    ”Osukoot, en välitä. Hän itse rikkoi johtajan käskyä. Ilman häntä tämä olisi hoidettu jo!”

    273 iski 219:a kyynärpäällään leukaan, mutta 219 löi tätä vasemmalla suoralla rintaan. Mutta silloin kaksikko huomasi taistelunsa tiimellykseltä, että Kapteeni tähtäsi heihin molempiin ja oli juuri painamassa liipaisinta.
    ”Näkemiin, typerykset!” hän huusi. Sekä 273 että 219 jähmettyivät paikoilleen. He eivät ehtineet tehdä enää mitään, kun 666 virnisti häijysti ja painoi liipaisimen pohjaan. Mutta juuri silloin haarniskoidut kädet tarttuivat Nazorak-kapteenin aseeseen ja väänsi sen sivuun, niin ettei tämä osunut tiedemieheen eikä upseeriin. 666:n hämmästykseksi yksi agenteista ryntäsi tämän viereen ja yritti repiä tältä asetta pois, koska komentajalleen uskollisena hän ei antanut kapteenin ampua häntä.

    ”IDIOOTTI!” 666 karjaisi ja veti automaattiaseen agentin otteesta ja räjäytti kurittomalta Nazorakilta pään paikaltaan aseellaan. 273 tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän käännähti nopeasti ympäri, tönäisi 219:n vierestään yrittäen lähteä pakoon. 219 kuitenkin tarttui tämän jalkaan ja kaatoi tämänkin lumeen. Kun 273 katsoi sivusilmällä taakseen, hän kerkesi näkemään kuinka 666 oli saanut aseensa itselleen ja tähtäsi juuri heihin.
    ”Hemmetti…” valkoinen Nazorak kuiskasi. Hänellä ei olisi aikaa potkaista 219 irti jalastaan ja juosta. Sitten hän käänsi katseensa edessään, muutaman askeleen päässä aukenevaan pudotukseen, kun sola päättyi jyrkkään vuorenrinteeseen. Pudotuksen takana aukesi fantastinen näkymä loivenevaan vuoristoon, jonka yllä pilvet alkoivat raottua. Hän sai vielä viimeisen suunnitelman. Hän tiesi sen olevan hengenvaarallinen ja mahdollisuus selvitä oli korkeintaan yksi sadasta.
    Mutta muuta ei ollut.

    Viimeisenä toivonaan hän jännitti väsyneet, haavoittuneet jalkansa äärimmilleen, työnsi kynnelliset jalkansa lumeen ottaakseen tukevan otteen maasta. Hän nousi käsiensä varaan nelinkontin, ja potkaisi.
    Mustien agenttien silmät laajenivat, kun Jäätutkija nousi jalkojensa potkun voimasta ilmaan. 666:n ampumat Zamorit osuivat lumeen, jossa kaksikko oli äsken maannut. 273 levitti lepattavien työtakkinsa helmojen alla läpikuultavan siniset hyönteissiipensä, ja antoi niillä lennolleen lisää voimaa. 219 ei kuitenkaan päästänyt 273:n jalasta irti, vaan roikkui siitä kuin rotta viimeisestä pelastusmahdollisuudestaan. Heidän lentoon lähtönsä muistuttikin hieman ylisyöneen protosorsan lentoa, joka yritti raskaasti ja vaivalloisesti nousta ylös vedestä.

    Kuin tilauksesta jostakin tummien pilvien lomasta pilkahti vielä viimeinen auringonlaskun säde, joka häikäisi agenttien silmät ja jonka johdosta he pystyivät näkemään vain siluetin putoavasta kaksikosta. 273 syöksyi kohti kirkasta valoa, joka pakotti hänet sulkemaan silmänsä, kun se iski häntä kuin veitsi silmiin. Valoa, jonka hän oli nähnyt niin monta kertaa aiemminkin, vielä silloin kun kaikki oli toisin. Kaunista auringon valoa, jota hän oli rakastanut katsella vuoristotukikohdan päärakennuksen katolta, yhdessä ystävänsä kanssa. Tuo valo sai 273:n tuntemaan taas sen kotoisan tunteen, jonka hän oli aina tuntenut katsellessaan mailleen hiipuvaa aurinkoa. Sama aurinko tuntui nyt hymyilevän hänelle valollaan.

    Valolla, joka kieli toivosta. Tasavertaisuudesta. Vapaudesta.

    Mutta sitä taianomaista hetkeä kesti vain sekunnin. Kun agentit räpsäyttivät silmiään, he olivat jo poissa. Kaikki olivat hetken hiljaa. He vain tuijottivat eteenpäin, edessään aukenevaa pystysuoraa rinnettä, jonne 273 ja 219 olivat hypänneet. Mutta sitten 666 toipui häkellyksestä ja ryntäsi katsomaan kuilun reunalle. Alhaalla aukesi vain jyrkkä pudotus alhaalla aukenevaan laaksoon ja sitä ympäröiville rinteille, eikä tiedemiestä näkynyt missään.

    Pilvet tummenivat edelleen, ja vuorelta puhaltava viima ujelsi valittaen jäätikön syvässä hiljaisuudessa. Hiljalleen taivaalta alkoi tippumaan valkoisia hiutaleita vanhan lumen päälle, kuin tarkoituksella piilottaakseen verisen taistelun jäljet. 273 oli poissa.

    Lopulta Kapteeni 666:n kasvoille ilmestyi pieni hymy, ja hän naurahti. ”… se idiootti hyppäsi tarkoituksella kuiluun? Hahha…” Hän riisui päässään pitämänsä koppalakin ja puisti sen päälle sataneen lumihiutaleet pois. Sitten hän painoi hatun syvälle päähänsä ja veti lipan silmiensä eteen.
    ”Lähdetään”, hän sanoi edelleen paikoillaan seisoville agenteille. ”Meidän työmme täällä on tehty.”

    Mustiin haarniskoihin varustautuneet Torakat katsahtivat toisiinsa, ja yksi uskaltautui kysymään; ”Entä jos he jäivät vielä henkiin?”
    666 ei vaivautunut kääntymään katsomaan heihin. Tuuli jatkoi yltymistään.
    ”Edes Jäätutkijakaan ei voi selvitä tuosta” hän totesi. ”Lähdetään takaisin vuoritukikohtaan. Myrsky taitaa yltyä”.

    Ja niin mustat kuolonagentit katosivat pimenevään solaan yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, kun lumi hiljalleen peitti veristen Kohtaloiden jättämät arvet, piilottaen kaatuneiden kapinallisten ruumiit synkkenevään iltaan, samalla kun yksinäinen kewa-lintu palasi pesälleen.
    Se katsoi surullisena solaa, joka oli hetki sitten ollut epätoivoisen vapaustaistelun näyttämönä. Siellä käyty urhea ja esimerkillinen taistelu kuitenkin unohtui, kun lumi laskeutui maahan. Ainoastaan tuo yksi pienoinen lintu muisti, mitä tässä solassa oli tapahtunut.

    Vain se muisti sen. Sitä se ei voinut unohtaa.

    Kirjoitukseen osallistui minä ja Matoro (kiitos hänelle kärsivällisyydest). Crediitit Manulle 666:n käytöstä, ja samoin Juopolle 2905:stä.

  • Pilasit elämäsi, Jäätutkija

    Bio-Klaanin saari

    Tunnelma helikopterissa oli masentunut. Kaikki viisi tiesivät pelinsä olevan pelattu. Ainoastaan 16765 elätteli toivoa. Hänen suunnitelmansa ei ollut vielä murskana, ei niin pitkään kuin hän eläisi. ”Olen tässä miettinyt”, 16755 rikkoi hiljaisuuden. ”Miten vartijat tulivat niin nopeasti? Meillä piti olla hyvin aikaa ennen niiden tuloa!”

    ”Niin”, 16754 sanoi, ”Missä välissä 007:n ehti lähettää hätäkutsun? Hänhän hyppäsi pöytänsä taakse suojaan heti kun tulimme sisään.” Sitten hänen ja 16755:n katseet kohdistuivat 16765:en. ”Muuten, mitä sinä siellä toimistossa teit ennen meitä? Sinä vain katosit sanaa sanomatta ja olit jo 007:n luona?! Ei siitä oltu sovittu mitään!!” 16754 tivasi. 16765 katsoi ulos helikopterin ikkunasta kuin ei olisi kuullut kysymystä. 273 istui hiljaa aluksen ohjaimista ja vilkaisi yllään olevasta peilistä matkustamaan.

    ”Sillä ei ollut mitään merkitystä epäonnistumisemme kannalta. Sanon vain, että… tunsin 007:n joskus”, 16765 sanoi välttelevästi. ”Sinä siis varoitit sitä meistä? Miksi? Miksi sinä teit sen?” 16755 kysyi. ”Vedätte hätäisiä johtopäätöksiä. Minä en viitsi keskustella tästä enempää ennen kuin meidän kaikkien tunteet ovat hieman tasaantuneet” Salaliiton entinen johtaja vastasi.

    273 katsoi helikopterin ohjaamon ikkunasta aukeavaa vuorimaisemaa. He olivat lähestymässä Mt.Ämkoota. Hän oli toivonut, ettei 007:n ollut lähettänyt hälytystä vielä sinnekin. He voisivat piileskellä vuoritukikohdassa jonkun aikaa ja suunnitella seuraavaa siirtoa. Mutta Jäätutkija tiesi, että ennen pitkää myös vuoritukikohta tarkastettaisiin.

    ”Muuten”, tiedemies sanoi hiljaa, ”En tiedä huomasitteko te sen, mutta minä ehdin nähdä vilauksen 007:n toisesta silmästä…” 273 näki peilistään, kun neljä muuta ryhmän jäsentä katsoivat häntä.
    ”… 007 ei peittänyt sitä siksi, että hänellä ei olisi sitä, vaan toisesta syystä. 007:n silmä… oli turkoosi…”
    16755, 16754 ja 2844 katsoivat hämmentyneinä valkoista tiedemiestä. 16765 taas katsoi ulos ikkunasta tietäen, mitä Jäätutkija aikoi seuraavaksi sanoa.
    ”Eri väriset silmät, tai muut kehon epäsymmetriset poikkeavuudet ajatellaan epäpuhtaudeksi, ja poikkeavat Nazorakit lukitaan eristyksiin muusta kansasta”, 273 muisteli, ”Näin ollen, 007:n on myös ’epäpuhdas’, aivan niin kuin sinä, 16765 .”

    16765 oli hiljaa. ”Aivan, siinä lepää meidän viimeinen toivomme. Myönnettäkööt, menneisyytemme liittyy jotakin jonka takia halusin kostaa 007:lle. Vierailuni liittyy siihen. Mutta, me tiedämme että imperiumin seitsemänneksi arvovaltaisin torakka on epäpuhdas asemaansa. Jos me saamme tiedon kaikkien tietoon, me saatamme vielä voittaa. Pahoin pelkään että myös 273:n tukikohta on asetettu radiohäirinnän alle…”

    Nyt kaikki katsoivat 16765:ttä. He lähestyivät yhä enemmän edessä häämöttävää vuorta. Maa heidän allaan alkoi vähitellen muuttua kuusimetsästä kivikkoiseksi. ”Niin…” 273 aloitti, ”Mutta… Oletko yhtään ajatellut, että emme voi todistaa mitään ilman todisteita.” Tiedemies vilkaisi taas peilistään 16765:ttä, joka edelleen katsoi ikkunasta ulos. ”Ja jos 007:n ehtii kertoa kaikille Nazorakeille oman versionsa tapahtuneesta, uskoisiko meitä kukaan…” hän jatkoi.

    ”Kyllä sinun luulisi tietävän kuinka vainoharhaista tämä puhtaan rodun varjeleminen on, Lumipallo. Tarvitaan vain huhu, ja ylin taho menee paniikkiin. Uskokaa minua, ne tutkivat joka ikisen korkea-arvoisen nazon tausta sillä hetkellä”, 16765 vastasi.

    273 oli hetken hiljaa. Nyt kolme muuta ryhmän jäsentä katsoivat vuorostaan valkoista tiedemiestä. ”… Tuo on kyllä totta…” hän myönsi, ”Mutta tietysti myös muukin johtoporras tietää asiasta, ja tekee kaikkensa pitääkseen asian salassa. Ajatelkaa mikä fiasko syntyisi, jos paljastuisi että hierarkian seitsemänneksi arvokkain Nazorak olisi epäpuhdas.” Kolme muutakin ryhmän jäsentä mutisivat ja nyökyttelivät.

    ”Kätöset nuo siniset, poistavat kielletyt ajatukset. Kätöset nuo siniset, päästäsi vievät tiedon muruset. Ei fiaskoista ole mitään väliä. Meidänkin aikanamme on saattanut sattua vaikka mitä fiaskoja, mutta kaikilta Pesässä asuvilta ne poistetaan mielestä. Ei johdon tarvitse pelätä maineensa puolesta”, 16765 puhui äänensävyllä kuin olisi opettanut pieniä nazorakeja koulussa.

    Kaksikon väittely päättyi, kun Nazorakien vuoritukikohta ilmaantui näkyviin. Se oli rakennettu varsin vaikeapääsyiseen paikkaan, vuorenrinteestä työntyvälle kielekkeelle. Sinne ei päässyt muutoin kuin lentämällä, tai kielekkeen vasemman puoleiselta rinteeltä.

    Tukikohta ei ollut kovin suuri. Se koostui vain kolmesta isosta rakennuksesta: oikealla monikerroksinen päärakennus, jossa jokaisessa kerroksessa sijaitsi yksi suuri nukkumasali. Päärakennuksesta vasemmalla oli työhalli, jossa olivat Nazojen työpisteet ja mekaanikkojen rakennushalli. 273:n labra ja hänen oma pieni asuinhuone oli siellä. Varasto sijaitsi päärakennuksen takana, aivan kiinni vuoren seinämässä hieman muita rakennuksia ylempänä. Päärakennuksesta ja työhallista johti betoniset portaat helikopterien laskeutumisalueelle, jonne kapinallisten alus laskeutui.

    Lumi pöllysi laskeutumisalustan ympärillä, kun musta helikopteri laskeutui varovasti maahan. Sen kyljessä oleva pitkä ovi vedettiin auki ja kapinalliset laskeutuivat maahan. Torakoiden astuminen koneesta pois oli hidasta ja vaivalloista heidän saamien vammojen vuoksi. Radiosta vastannut 2844, joka ei ollut lainkaan vahingoittunut, auttoi kolmea muuta toveriaan pois kopterista, kun 273 astui ohjaamosta ulos. Hän katseli edessään olevaa tukikohtaa. Ketään ei liikkunut ulkona kovassa pakkasessa. Kaikki olivat vielä töissä rakennushallissa, juuri niin kuin 273 oli toivonutkin. He voisivat vähin äänin hiipiä hänen labraansa miettimään seuraavaa siirtoaan.

    Mutta sitten valkoisen Torakan valtasi haikeus ja suru. Hän ei voinut poistaa mielestään tosiasiaa, vaikka kuinka haluaisikin. Hän oli nyt rikollinen, osana suurinta rikosta Nazorakien historiassa: Nazorak-johtajan salamurhayrityksessä. Jos hänet löydettäisiin, hänet tapettaisiin tai teloitettaisiin, tai hänet lukittaisiin hänen koko loppuelämäkseen pakkotyöhön kaivoksiin, mutta 007:n tuskin olisi niin armollinen. Hän kuolisi. Hän ei enää ikinä näkisi Mt. Ämkoon ylväänä hohtavia rinteitä. Hän ei koskaan näkisi auringon laskeutuvan punertavan oranssina horisonttiin. Hän ei koskaan voisi täyttää unelmiaan arvostetuimman tiedemiehen arvosta. Ja minkä tähden? Aluksi koston. Sitten kunnianhimon. Hän oli vaihtanut entisen elämänsä tuhoon, vaikka oli tiennyt, että riskit olivat liian suuret. 273 sulki silmänsä ja puristi kätensä nyrkkiin. Hänet valtasi epätoivo.

    Mitä tämä enää hyödyttää?!

    Ennen pitkää agentit löytäisivät kapinalliset. Tiedemiehenä Jäätutkija tiesi, ettei heillä olisi paljoakaan mahdollisuuksia huippukoulutettuja agentteja vastaan taistelussa. Eli mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Paeta jonnekin muualle? Heillä voisi olla paremmat mahdollisuudet saaren eteläisillä alueilla. Mutta olisivatko he turvassa sielläkään? Etelässä he joutuisivat Nazorakien ja Klaanilaisten tulilinjalle. Ja miten he pärjäisivät pakolaisina? He joutuisivat olemaan koko ajan liikkeellä, eivätkä he voisi ikinä pysähtyä hetkeksikään. Kaikkia noita kysymyksiä 273 mietti päässään.

    Mutta sitten jokin sai valkoisen Nazorakin huojentumaan. Hän tajusi, ettei ollut liittynyt kapinaan vain itsekkäistä pyrkimyksistä. Hän oli myös osittain halunnut muuttaa Nazorakien elinolosuhteita. Hän oli halunnut tasa-arvoa ja oikeutta. Hän oli halunnut vapauttaa työläis-Nazorakit sorrosta. Jos salamurha olisi onnistunut, Nazorakit olisivat saattaneet aloittaa vallankumouksen. Mutta jos kukaan ei saisi tietää heidän yrityksestään, kaikki oli mennyt hukkaan. Mutta jos kaikki tietäisivät ja kapinalliset tapettaisiin, pidettäisiinkö heitä pyhimyksinä? Jatkaisivatko jotkut rohkeat Nazorakit vapauden tavoittelua? Siinä tapauksessa, kaikki ei olisi ollut aivan turhaa. Heidät tultaisiin muistamaan aina siitä, että he olivat sysänneet lumipallon liikkeelle, joka alamäkeä vieriessään kasvaisi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Näin ollen, 273 olisi voinut kuolla ylpeänä itsestään.

    ”Tule jo!” 16755:n huuto keskeytti tiedemiehen ajatukset. Kaikki muut olivat jo laskeutuneet kopterista ja odottivat Jäätutkijaa. 273 kiiruhti heidän luokseen ja piteli aristavaa reittään. He kävelivät nopeasti rakennukseen ja 273 ohjasi heidät omaan labraansa. Tutkimustuloksia ja piirustuksia makasi pöydillä ja likaisia koeputkia ja keitinastioita, joissa oli valmistettu erilaisia liuoksia, odottivat pöydällä pesemistä. Kapinoitsijat etsivät itselleen paikan joko pöydiltä tai lattialta johon istua. Ainoa haavoittumaton 2844 tutki toveriensa haavoja. Hän oli porukan lyhin ja hintelin Torakka. Hän oli muita ehkä lähes päätä lyhyempi. 16754 piteli irvistellen vasenta kättään, jonka 007:n Zamor oli lävistänyt.

    ”Näyttää aika pahalta”, kirjanpitäjä totesi, ”haavat täytyy puhdistaa ja sitoa.”

    273 käveli reittään arastellen huoneen oven vieressä olevan valkoisen lääkekaapin luo ja penkoi sen sisältöä. Hän löysi sideharsoa ja kipulääkkeitä, ja ojensi ne kaikki 2844:lle. 273 penkoi vielä kaappia etsien jotain.

    ”Eih!” hän voihkaisi, ”Desinfiointiaine on loppu.”

    Hän ja kirjanpitäjä tutkivat kaikki huoneen kaapit, mutteivät löytäneet mitään korvikkeeksi kelpaavaa.

    ”Äh, minun pitää käydä hakemassa toisesta lääkekaapista, sitä.” tiedemies sanoi. ”Pysykää te täällä ja olkaa hiljaa.” hän käski neljälle muulle Torakalle. Nelikko nyökkäsi ja 273 poistui käytävälle. Hän käveli nopeasti käytävää pitkin, ettei kukaan näkisi häntä. Hän meni työhallin eteisaulaan, jossa lääkekaappi sijaitsi. Tiedemies oli juuri tarttumassa kaapin kahvaan, kun kuuli raskaan ulko-oven avautuvan. 273 säikähti ja kääntyi katsomaan tulijaa.

    ”Hei.” Ovensuussa seisonut 2905 tervehti.

    273 huokaisi helpotuksesta. ”Ai, hei… Eikös sinulla ole töitä tähän aikaan?”

    Juippi hieroi olkapäitään ravistaakseen lumihiutaleet niiden päältä. ”Joo, mutta minun piti hakea varastosta laatikollinen M20-ruuveja. Olivat päässeet loppumaan.” mekaanikko ravisti kainalossaan kantamaa pahvilaatikkoa. 273 oli iloinen nähdessään ystävänsä ja saadessaan muuta ajateltavaa päivän tapahtumista. Mutta iloisuutta ei kestänyt kauaa. Hirveä tunne valtasi valkoisen tiedemiehen. Jotakin kosteaa valui hänen jalkaansa pitkin alaspäin. Hänen reidessään oleva haava oli auennut.

    ”Mutta missä sinä olit tänä aamuna? Sinua ei näkynyt edes huoneessasi.” Juippi kysyi. 273 siirsi varovasti vuotavan jalkansa toisen taakse, ettei 2905 näkisi vihreää verta.
    ”Ehm, minun piti taas käydä Pesässä asioilla”, hän selitti.
    ”No sinähän ravaat siellä nykyään jatkuvasti”, ruskea mekaanikko ihmetteli, ”Jaa, mutta pitänee palata takaisin töihin. Heippa.” Juippi heilautti kättään hyvästiksi.
    273 kääntyi taas avatakseen lääkekaapin, mutta sitten huusikin 2905:n perään. ”Hei Juippi. odotas!”
    Tiedemies yritti näyttää mahdollisimman normaalilta kävellessään 2905:n luo.
    ”Tuota, sattuisiko sinulla olemaan mitään alkoholia nyt mukana?”
    Mekaanikko katsoi valkoista Nazorakia ihmeissään. ”Tietysti”, hän sanoi ja kaiveli selkäreppuaan, ”Mutta ethän sinä yleensä tähän aikaan juo.” Hän virnisti ojentassaan hopeisen taskumattinsa 273:lle.
    ”Ei se tule juomiseen. Minä tarvitsen sitä yhteen kokeeseen ja omasta laboratoriostani se on loppu”, Jäätutkija selitti.

    ”Jmaa. No senkun. Kunhan tuot sen matin takaisin, kun et enää tarvitse sitä.” Juippi kääntyi lähteäkseen.
    ”Joo, minä palautan tämän”, 273 sanoi ja vilkaisi pulloa. Hyvä. Tämä aine on ainakin sata kertaa parempaa kuin joku desinfiointiaine, hän ajatteli ja palasi labraan, missä muut odottivat.

    Nazorak-pesät

    007:n väliaikainen toimisto oli samanlainen kuin suurin osa Nazorakien johdon huoneista. Se oli avara metallisen ja teollisen tuntuinen yksinkertainen tila. Raskas suorakulmion muotoinen pöytä oli huoneen keskellä. Toisella puolella istui mustahaarniskainen 007 tietokone ja paperinippu vieressään. Vastakkaisella puolella oli kaksi tuolia. 219 istuskeli niistä toisessa jalat ristissä. Oli aivan hiljaista, sillä kumpikin odotti kokouksen kolmatta osanottajaa.

    219 oli laiha, tumman ruskea Nazorak. Hän oli pukeutunut Tiedustelun agenttien mustaan virkapukuun ja hän oli kiillottanut puvun napit ja rinnassaan olevat arvomerkit kiilteleviksi lamppujen kelmeässä valossa. Kädessään hän piti valkoisia hanskoja. Päässään hänellä oli tumma, ehkä aavistuksen verran sinisen sävyinen, se riippuu tietysti valaistuksesta, koppalakki. 219 pyöritteli sauvaansa sormiensa välissä.

    Oveen koputettiin napakan terävästi, minkä jälkeen se aukesi ja sisään astui kapteeni 666. Hän seisahtui pöydän eteen, vilkaisi 219:ää sivusilmällä ja käänsi sitten päänsä kohti tiedustelupalvelun johtajaa murahtaen: ”Kutsuitte?”

    ”Aivan, minä kutsuin. Istukaa alas”, 007 sanoi täysin neutraalilla äänensävyllä. 666 istuutui, ja Tiedustelupalvelun johtaja aloitti.
    ”Minä haluan teidät kaksi johtamaan erästä salaista operaatiota.”

    219 lopetti sauvansa pyörittelyn ja laski sen syliinsä. Hän katsahti viereensä istunutta 666:tta ja kääntyi katsomaan tiedustelun johtajaa. ”Millaisesta tehtävästä on kysymys?” ruskea Nazorak kysyi, ”Oletan, että kyseinen tehtävä on todella tärkeä, kun meidät molemmat on kutsuttu tänne.” 219 hymyili. Hänellä oli usein tapana virnistellä omaa omahyväistä hymyään.

    007:ää ärsytti 219:n virnuilu, mutta hän ei näyttänyt ärtymystään ulospäin. Sen sijaan hän käänsi tiekoneen näytön kahta vierastaan kohti. ”219 tietääkin tästä jo jotain, mutta kapteeni ei” hän sanoi. Ruudulla näkyi kuvaa käytävästä, jossa pieni ryhmä ruskeita nazorakeja ammuskeli vartijoiden kanssa. Hän antoi kaksikolle hetken aikaa reagoida näkemäänsä.

    ”Onko tämä kapina?” 666 tiedusteli tiedustelupalvelun johtajalta hyytävällä äänensävyllä.

    ”Se oli kapina. Tai pikemminkin se oli säälittävä kapinayritys. Tuo joukko kuitenkin onnistui siinä määrin, että onnistuivat pakenemaan. He piileskelevät tutkija 273:n laboratoriossa vuorilla. Paikka on eristetty. Emme tiedä tarkkaan millaiset puolustukset heidän tukikohdassaan on. Tämä 273 on lahjakas keksijä”, 007 selosti. Hän vaihtoi ruudulle näkymään turvakamerakuvaa valkoisesta nazorakista ampumassa kädestään jäätä.

    219 näytti hämmästyneeltä katsoessaan tietokoneen ruutua. Hän otti sauvansa ja nojasi sen varassa lähemmäksi tietokonetta kuin varmistuakseen, että kuvassa oleva albiino oli 273. ”273?” hän kysyi hämmentyneenä. Mutta sitten hän pyyhki hölmistyneen ilmeen kasvoiltaan. ”Hmm, mielenkiintoista… Olen aina kyllä tiennyt, että Jäätutkija on turha tapaus, mutta en olisi osannut arvata, että sillä tiedemiehellä riittäisi rohkeus yrittää kapinaa. Tai sitten hän on vain äärettömän tyhmä.”

    ”Meidän täytyy kitkeä kapinan siemenet koko kansan sydämestä. Meidän täytyy puhdistaa isänmaamme nimi niiden mielistä, jotka epäilevät sen voimaa ja kunniaa. Meidän täytyy osoittaa noille petollisille yhteiskunnan vihollisille, että heidän yrityksensä oli turha ja vailla kunniaa. Ehdotan, että heidät teloitetaan näyttävästi koko kansan edessä!” kapteeni julisti.

    ”Kenraali sanoi minulle ainoastaan, että heistä on hankkiuduttava eroon. Joten jätän teille sen päätöksen siitä tapatteko heidät heti vai vangitsetteko teloitusta varten”, 007 vastasi 666:n pauhaamiseen. ”Ja nyt tehtäväänne. Te eliminoitte tämän kapinapesäkkeen. Saatte täysin vapaat kädet siinä, miten te sen teette. Tiedustelupalvelun erikoisryhmät ovat käytössänne. Mutta toimikaa nopeasti. Älkääkä aliarvioiko sitä tiedemiestä, sen aseet ovat vaarallisia”, hän jatkoi puhumistaan. Hän antoi kuulijoilleen hetken aikaa sulatella kuulemaansa. ”Onko teillä kysymyksiä?” hän kysyi lopulta.

    ”Eeei lainkaan”, 666 lausui virnistäen julmasti.

    219 vastasi kapteenin virneeseen. ”Loistavaa.”

    ”Ai niin”, 007 sanoi vielä yllättäen kaksikon ollessa jo lähdössä. ”219, tuo minulle 273:n jäähanska. Haluan sen huipputiedemiestemme käsiin”, hän sanoi määräävällä äänensävyllä.

    219:n suu venyi inhottavaan virneeseen. ”Selvä, arvon 007. Voitte olla aivan huoleti.” ruskea Nazorak kääntyi oven suussa, ”Tulen henkilökohtaisesti repimään sen hänen kylmistä kuolleista käsistään.” 219 ja 666 poistuivät käytävään.

    [spoil]Pave teki tästä suuren osan. Sen lisäksi Juoppo sekä Manu tekivät osansa.[/spoil]