Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit

Minä mitään Klaanonia kirjoita. Minä kirjoitan scififantasiatoimintalänkkäripoliisisarjakauhukomediaa.
Retro

Nynrah osa 44: Keetongu nielee ylpeytensä

Kommentoi

Tuntematon huone

Oli pilkkopimeää.

Pimeys itsessään ei haitannut keltaista kyklooppia, joka makasi sileällä alustalla. Pelottavampaa oli pimeyden tyhjyys, äänettömyys, passiivisuus. Tongu oli ansassa aivojensa kanssa. Eivätkä ne olleet hiljaa.

Normaalisti sekään ei olisi haitannut. Tällaisessa tilanteessa hän olisi normaalisti suunnitellut mielessään jotain aluksen prototyyppiä, yhdistellyt kuvitteellisia rattaita tai miettinyt aivosähköstä koostuvia voimansiirtojärjestelmiä.

Mutta nyt hän oli nähnyt unia. Hirveitä unia. Se takkimies… Feterrat. Sitä kaasua, mitä Guartsu sai köhiä. Tongulla ei ollut hajuakaan aineen nimestä. Se tietämättömyys oli harvoja asioita, jotka olivat nyt hyvällä mallilla.

Kesti tunti. Ehkä kaksi. Ehkä monta.

Oli kuin salama olisi iskenyt. Kymmenet kirkkaat loisteputkilamput syttyivät katossa. Tongu peitti äkillisen valaistuksen leimahtaessa ainoan silmänsä toisella kädellään.

Silmä tottui pikkuhiljaa. Kesti kolme varttia ennen kuin Tongu näki kunnolla.

Huone oli nelikulmainen, seinät olivat vain hieman Tongua pidemmät. Nurkissa oli hiekkaa. Yhdessä oli ruukusta kasvava palmupuu. Se oli muovia. Huone oli myös hyvin korkea. Seinät olivat panssarilasia, mutta niiden takana oleva laajempi huone oli tyhjä paria pömpeliä lukuun ottamatta.

Suuremman huoneen ovi avautui. Sisään asteli liiankin tuttu hahmo. Viimeisten päivien aikana Tongu oli oppinut vihaamaan Zorak von Maxtrillian Arstein kahdeksatta melkein eniten kun mitään muuta tässä universumissa. Melkein.

Arvioimatta sen kummemmin lasin kestävyyttä keltainen jätti nousi ja yritti iskeytyä lasia vasten. Tuhoon tuomittu yritys kuitenkin epäonnistui, kun takeista pitävän Skakdin kädessä oleva pieni kaukosäädin lähetti signaalin Keetongun kehoon asetettuihin pieniin sähköshokkikojeisiin.

Zap.

Se sattui.

Aika lailla.

Kun Tongu oli jotenkuten toipunut shokista –hän värisi ja huojui yhä- Skakdi painoi säätimensä toista nappia. Tongun häkin (Tai no, kokonsa puolesta vitriinin) katosta aukesi luukku. Sieltä tuli kirkasvärinen rengas, muutaman metrin halkaisijaltaan. Sieltä tuli myös mekaaninen käsi, joka piteli banaania. Se jäi renkaan taakse vähän kykloopin päätä korkeammalle.

Banaania. Se saakelin hienohelma pitää minua pilkkanaan.

Tongu nappasi suurilla kourillaan renkaasta vääntääkseen sen rullalle. Hän ei olisi hovinarri tai koulutettu apina pakonkaan edessä.

ZAP.

Tällä kertaa isolla kirjoitettuna. Jättiläisen biomekaaninen pumppu ei kestäisi tällä tahdilla kovinkaan pitkälle. Ei auttanut muu kuin kivuta renkaan läpi. Bio-Klaanin laivaston komentaja ja pääinsinööri tunsi itsensä typeräksi ja voitetuksi, mutta nieli kunniansa. Banaani putosi. Se oli ruskea ja eltaantunut, mutta jätti nieli senkin.

Hedelmää pitänyt mekaaninen käsi palasi katon sisään. Se palasi sytkäri kädessään ja sytytti sirkusrenkaan palamaan. Uusi banaani. Uusi temppu. Tongu puri hammasta. Panssarilasin takana Zorak von Maxitrillian hymyili sanomatta sanaakaan.
Eiväthän elukat ymmärtäneet puhetta.

Tätä kaikkea jatkui kymmenien minuuttien ajan. Zorak hykerteli itsekseen nähdessään suuren ja mahtavan Keltaisen jättiläisen tottelevan käskyjään. Olkoon, että klaanilaiset olivat voittaneet Nynrahilla. Olkoon, että skakditiedemies oli ensimmäistä kertaa lähellä kuolemaa sitten Zakazin sodan. Välillä työn ja tieteen välissä tarvittiin myös viihdykettä.

Kun Zorak von Maxitrillian Arstein VIII kuuli ruosteisen, saranamaisen äänen takaansa ja useita hitaita, onttoja ja lähestyviä askelia, hän tajusi, että viihdykkeen aika oli ohi.
Vielä lievää jalkakipua poteva Zorak kääntyi kokonaan ympäri. Skakdi-tiedemiehen harmaiden kasvojen hymy laantui, kun hän näki pitkän käytävän päässä seisovan vihreäkaapuisen hahmon.

Hahmo otti pitkillä, kaavun peittämillä jaloillaan jäykkiä, vieterimäisesti joustavia askelia kohti Zorakia ja Keetongua. Ruosteinen natina kaikui pitkin huonetta ja olennon nivelet naksahtelivat vanhuuttaan. Jäykästä liikehdinnästään huolimatta hahmo oli kuitenkin muutamassa silmänräpäyksessä aivan Zorakin edessä.
Skakditiedemies katsoi kaavun sisälle. Sieltä tuijotti takaisin jotain muinaista. Jotain elotonta. Kaksi silmää kiilui eleettöminä tummanvihreän kankaan keskellä. Olento hengitti ensiksi raskaasti sisäänpäin ennen kuin henkäisi tuskaisesti ja vihloen ulospäin. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kasvoille puhaltui jääkylmää, kuolemalta tuoksuvaa ilmaa.

Zorak katsoi kysyvästi vihreäkaapuisen olennon kiiluviin silmiin. Kesti hetken, että olento sai nostettua skakdista katsottuna vasemman, kaavun hihan peittämän kätensä ja osoitettua sillä suurta keltaista Rahia, joka katseli hämmentyneenä vankisellistään tulijaa. Kaapuhahmon vasen käsi piti noustessaan suuren metallisen jousen virittymisääntä, kunnes pysähtyessään se kuulosti lukittautuvan metallisesti korvia vihloen paikalleen.
Olennon vasen kämmen valahti esiin ja Zorak vilkaisi sitä vaivihkaa. Kämmen oli osittain tummanvihreä ja osittain musta. Tarkemmalla tutkinnalla Zorakille selvisi, että mustat ja vihreät alueet oli kuin neulottu toisiinsa kiinni groteskisti ruskeilla ompeleilla. Olennon luonnottoman pitkät sormet olivat luisevat ja ruosteen värjäämät. Käsi tärisi hieman.

Zorak lakkasi hymyilemästä. Hän tiesi täysin, mitä tämä Nukke oli tullut hakemaan. Hän ei tiennyt, miten se oli päässyt sisään hänen huomaamattaan, mutta asiaa olisi tutkittava.
Ei olisi suotavaa, että Punainen Mies pääsisi Zorakin luo milloin tahansa.

Zorak huokaisi ja lähti astelemaan kohti omaa huonettaan. Sopimus oli tehty ja hänen olisi luovutettava vangit toisiin käsiin. Pian Feterrat kantoivat kolmea sähkön voimin tainnutettua klaanilaista Nihilistille. Olennolle, joka veisi heidät Avdelle.
Guardianin henkiinjättämisestä Zorak oli tyytyväinen, mutta hän ei löytänyt tarvetta muille kahdelle. Kukaan ei olisi surullinen, jos se makuta poistettaisiin tästä maailmasta lopullisesti.
Avde kuitenkin löysi. Hän löysi aina käyttöä kaikelle. Juuri nyt liiketoverin pyyntöihin oli vain myönnyttävä, mutta sitä ei onneksi enää kestäisi kauaa.

Pimeys
Lähetti.
Torni.
Sotilas.

Lähetti. Se, joka astuu mustaa tietä. Se, joka on uhmaava mustaa kuningasta.
Vanha soturi. Sinua tarvitsemme vielä taistelemaan urhoollisesti. Sinua tarvitsemme vielä syötiksi.

Torni. Se, joka suojaa valkoista kuningasta. Se, joka suojaa valkoista kuningatarta. Se, joka suojaa kansaa kuin rautamuuri.
Sinua tarvitsemme vielä puolustamaan itseäsi heikompia.

Sotilas.
Sinua me emme tarvitse nyt.
Mutta aikasi on koittava. Sillä tulee aika, jolloin astut pelilaudan päähän. Aika, jolloin vapautat täyden potentiaalisi.
Sinua tarvitsemme vielä.

[spoiler=* * *]Tongukohdat ovat Tongutuotantoa ja loppu on loletteikinäarvaakukatuotantoa[/spoiler]

Retro

Oraakkeli ja hänen mestarinsa

Kommentoi

Isä Athin katedraali
Etelä

Auringonsäteiden hienovaraisesti tummentamat valkoiset seinät ja lattiat olivat nähneet parempia päiviä. Nämä paremmat päivät olivat olleet todennäköisesti hyvin monia vuosia sitten.
Vuosikymmeniä, vuosisatoja. Isä Ath ei laskenut.

Valtavan temppelirakennuksen muinaiset seinät nousivat korkeuksiin asti. Monia metrejä paksun, karaistumattomalle silmälle tuntemattoman bunkkerimaisen steriilin seinämateriaalin läpi kulki vuosisatojen siihen repimiä halkeamia. Majesteettista katedraalia ympäröivä viidakko työntyi hitaasti mutta varmasti läpi halkeamien, sisälle temppelin pyhyyteen. Munkit eivät edes yrittäneet enää harventaa halkeamista sisään kasvavia köynnöksiä ja satavuotisen paksuja oksia, jotka kylpivät katedraalin kuperasta, muodoltaan silmää muistuttavasta kattoikkunasta sisään huokuvassa auringonvalossa.

Muinaisen kauniista seinistä sisään tunkeutuvat erilaiset ja eriväriset köynnökset ja viidakkokasvit kietoutuivat harmonisesti toisiinsa. Miellyttävästi kukkiva kasvusto vaikutti kurottautuvan hitaasti mutta varmasti joka puolelta temppeliä kohti auringonvalon päälähdettä, Athin kaikkinäkevää silmää.

Taivaansinistä, antiikkista rukoustekstein koristeltua Pakaria kantava munkki marssi läpi valtavan salin pitkin pitkää, sinistä mattoa. Tämä matoran tunnettiin vain Oraakkelina.
Hänellä oli lahja. Toiset kutsuivat sitä Isä Athin siunaukseksi uskolliselle palvelijalleen.
Toisten mielestä se oli Atheonin, Maailmojen Repijän kirous ylimieliselle miehelle.

Oraakkeli itse ei osannut ajatella sitä kumpanakaan. Hän oli ollut kontaktissa ympäröiviin mieliin jo vuosia.
Vuosikymmeniä. Vuosituhansia. Isä Ath ei laskenut.

Oraakkelin lahjan siunaus oli se, että sen kautta oppi ymmärtämään jokaista pientä mieltä. Matoran-munkki oppi hahmottamaan kaikki näkökannat. Hän näki haaveet, unelmat ja tavoitteet ja sen, mitä kukin olisi valmiina tekemään niiden eteen.
Toiset olivat valmiina tekemään enemmän. Paljon enemmän.

Yksittäinen ajatus, toive tai haave olisi tarpeeksi kaatamaan valtakuntia. Yksittäinen ajatus voisi määrittää aikakausia. Ajatuksien pohjalta perustettiin uskontoja.
Ajatuksista aloitettiin sotia.
Vain Mestari näki tämän Oraakkelia paremmin. Vanha nainen ei nähnyt silmillään, mutta hän näki uskollaan. Mieli toimi Pyhän Äidin silminä.
Hän näki sinne, minne Oraakkelinkaan katse ei ylettynyt. Athismin Pyhä Äiti näki katseellaan jopa sellaisiiin pimeyden ja tyhjyyden syvyyksiin, joissa tavallinen mieli palaisi tuhkaksi ja jäisi Atheonin ravinnoksi.

Oraakkelilla oli kiire. Hän tarvitsi Mestarin katsetta.

* * *

Katedraali
Mestarin kammio

Katoltaan puolipallon muotoisen kammion puhdas valkoisuus ei hahmottunut täysin, koska ikkunat oli suljettu eikä trooppista lämpöä hehkuvien kaksoisaurinkojen valo päässyt sisään. Huoneen ovettomasta sisäänmenoaukosta huokui kuitenkin lämmintä valoa.
Oraakkeli astui varovaisesti oviaukkoon ja nuuhkaisi sisältä leijailevaa rukouskynttilöiden ja suitsukkeiden tuoksua. Monenväriset mutta hengitettyinä täysin harmittomat savut täyttivät huoneen ilman niin, että näkeminen vaikeutui.

Huone ei ollut esteettisesti erityisen kaunis, eikä sille ollutkaan tarvetta. Mestariksi ja Pyhäksi Äidiksi kutsuttu matoran-nainen ei ollut nähnyt silmillään moniin vuosiin.
Vuosikymmeniin. Vuosisatoihin. Isä Ath ei laskenut.

Valkoisilla lattioilla makasi muutama punainen tyyny, joita jokaista koristi kultaisella ompeleella ikuistettu Athin silmä. Huoneen ainoa pöytä oli askeettinen ja näytti kuuluvan kirkon sijaan jonkinlaiseen tehtaaseen. Kuusisakarainen kynttilä seisoi pöydällä palaen hitaasti.
Aivan huoneen perällä liekehti takka, jonka edessä lattialla oli suuri punainen rukousmatto. Kultaista muinaisnaamiota kantava Pyhä Äiti istui matolla ristiasennossa ja katse liekeissä.

”Pyhä Äiti”, Oraakkeli sanoi arvokkaasti. ”Pyydän lupaa astua sisään.”

”Lupa myönnetty, Oraakkeli”, Mestari sanoi. Täysin hiljaa meditatiivisessa tilassa istunut Ath-uskonnon ylin johtaja vaikutti liikahtavan ensimmäistä kertaa tunteihin.
Oraakkeli kumarsi kevyesti, vaikka Mestari ei tätä elettä näkisikään. Sitten hän astui huoneen oviaukosta sisään. Mestari ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen Oraakkelia kohti, vaan piti katseensa edelleen takan lämpimissä liekeissä.

”Jokin estää näkyni, Mestari”, Oraakkeli sanoi huomattavasti hiljaisemmin. ”On kuin edessäni olisi jonkinlainen… synkkä pilvi.”
Mestari henkäisi rauhallisesti sisään ja ulos.
”Taidan tietää, mitä tarkoitat, Oraakkeli hyvä. Mitä luulisit sen olevan?”

Oraakkeli hymyili hyvin huomaamattomasti.
”En voi kuin arvailla, Mestari. Näkyni ovat olleet hyvin epäselviä jo monen päivän ajan.”

”Minulle se on kuin olisin menettämässä näköni, ystäväiseni. Sinulla ei liene siitä kokemuksia. Tarvitset kykyjäsi eri tavalla…”

Oraakkeli otti muutaman varovaisen askelen kohti Pyhää Äitiä.
”Minulla on kyllä arveluksia, Mestarini.”

”Ehkä niin, ehkä niin”, Mestari vastasi. ”Mikä onkaan perimmäinen syysi tulla tapaamaan minua?” hän kysyi keskittyen sielunsa silmällä silti edelleen jonnekin kauemmas. Jonnekin, jossa oli rauhallisempaa.

”Ensiksi ajattelin, että joku vahvempi estää minua näkemästä tarkoitusperiään”, Oraakkeli spekuloi varovaisesti. ”Te tietäisitte taatusti tällaisesta telepatiasta enemmän, arvon Pyhä Äiti. Pian kuitenkin mieleeni tuli, että ehkä näin jonkun mielessä jotain niin synkkää, että se on pimentänyt näköni useiksi päiviksi.”
Oraakkeli antoi Pyhän Äidin maistella tätä mielikuvaa hetken aikaa ennen kuin jatkoi kysymyksellä.
”Voisiko se olla mahdollista, Mestarini?”

”Mikä vain on mahdollista…” Pyhä Äiti luennoi ymmärtäväisellä äänellä, ”mieli on mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien pesäke, joka kuhisee ajatuksia siitä, mikä on ja mikä voisi olla. Ehkäpä sinä puhut nyt Punaisesta miehestä?”
Oraakkeli oli hetken hiljaa ymmärrettyään, kenestä Mestari oli puhunut. Hän huokaisi, sulki silmänsä ja keskittyi hetkeksi sisimpäänsä hengittäen syvään.
Kun Oraakkeli avasi silmänsä, ensi töikseen hän pudisti päätään hitaasti.
”En tiedä, Mestari”, Oraakkeli myönsi. ”Näköni on ollut synkkä sen jälkeen kun yritin katsoa kokouksessa…”
Oraakkeli haki sanoja hetken.
”… Isä Bartaxiin.”

Mestari istui edelleen samassa meditoivassa asennossa, mutta ei vastannut sanallakaan.
”Pyhä Äiti, Mestarini”, Oraakkeli lausui syvää arvostusta ja yllättävää vakavuutta äänensävyssään. ”Aion kysyä jotain, mutta teidän ei ole pakko vastata.”

Tämän kuultuaan Ath-uskonnon Pyhä Äiti kääntyi ensimmäistä kertaa Oraakkeliin päin tämän keskustelun aikana. Pian Oraakkeli tuijotti suoraan ajan hampaan syömän muinaisen kultanaamion silmiin, jotka tuijottivat sokeina eteenpäin.
”Tiedättekö te, mistä on kyse?” Oraakkeli kysyi vakavasti. Mestari oli jälleen hetken hiljaa.

”Rehellisesti sanottuna minä en tiedä”, Mestari joutui myöntämään ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Oraakkeli kuuli naisen äänestä, kuinka vanha tämä oli. ”Enkä ole varma, haluanko tietää. Hänelle on tapahtunut jotain sen jälkeen, kun hänet oletettavasti… tapettiin hänen omalla saarellaan. Minulla on epäilyksiä, mutta en voi todellakaan sanoa mitään varmaa.”

Oraakkeli nyökkäsi syvään ymmärtäväisenä.
”Ymmärrän, Mestarini. En voi vaatia enempää. Minulla on kuitenkin vielä yksi pyyntö.”
Mestari näytti yllättyneeltä, mutta viittoi Oraakkelia jatkamaan.
”Pyydän lupaa lähteä Bartaxin perään.”

Ath-uskonnon Pyhä Äiti huokaisi syvään. Vanhan naisen väsynyt katse siirtyi hitaasti takaisin takan liekkeihin.
”Jos sinun on pakko.”

Oraakkeli otti muutaman varovaisen askeleen lähemmäs Mestariaan.
”Bartax ei tiedä, mitä tekee. Moni hyvä soturimunkki… moni hyvä mies tai nainen tulee vielä kuolemaan tuolla ristiretkellä.”

”Minusta tuntuu, että hän tietää hyvinkin pitkälle, mitä tekee”, Mestari sanoi synkästi, ”mutta ehkä olet oikeassa. Ehkä jonkun on hyvä yrittää pysäyttää hänet.”

Oraakkeli hymyili jälleen hienovaraisesti kerran. Vanha soturimunkki kumarsi syvään Pyhän Äitinsä edessä ennen kuin otti muutaman askeleen kohti kammion oviaukkoa.
”Teen parhaani. Kiitos, Mestari.”

Mestari hymähti kevyesti ja keskittyi jälleen mielensä silmään. Kuten Oraakkelikin, myös hän oli nähnyt paljon pimeyttä viimeaikoina. Oli asioita, jotka jopa hänen tasoisensa telepaatin oli pyrittävä unohtamaan. Jos niitä ajattelisi liikaa, voisi menettää järkensä.

”Oraakkeli”, Mestari sanoi niin hiljaa, että vain Oraakkeli pystyisi kuulemaan. ”Ole varovainen.”

[spoiler=* * *]Tämä on se kohta, jossa kerron syöneeni munkkia kirjoittaessani tätä viestiä.

heh

Manu on vastuussa Mestarin repliikeistä.[/spoiler]

Retro

Jalka Miehen Punaisen

Kommentoi

Bio-Klaanin saari
Ranta
Seitsemän kilometriä Nazorak-pesistä

Sade oli puhdistanut ilman savusta, jonka yöllinen taistelu oli ilmakehään nostattanut. Rantavesi oli tyyntä ja lyhyen hiekkarannan takaa häämöttävä nurmikko alkoi jo kuivata varhaisen aamun auringossa. Kevyt syystuuli alkoi vähitellen yltyä.
Pieni puinen vene ajelehti rantaveteen täysin varoittamatta. Tummanvihreää kokovartalokaapua kantava luonnottoman pitkä lautturi laski pitkän aironsa veneeseen ja astui hitaasti veneen reunan yli matalaan rantaveteen. Lautturin raajat natisivat ja naksahtelivat ruosteisesti sen kahlatessa kohti hiekkarantaa.
”Perillä”, lautturi sanoi pikaista öljyämistä kaipaavalla ja kuihtuneella äänellä.
”Kiitos, Nihilisti”, vastasi veneessä vielä istuva sinipunainen matoran.

Kun Nihilisti ja Avde olivat molemmat astuneet pois veneestä, se upposi.
Useimmat veneet upposivat joskus. Tästä uppoamisesta teki maininnan arvoista täyden selittämättömyyden lisäksi se, että rantahiekkaan tiukasti ankkuroituneen veneen alla ei ollut vettä, johon upota. Hiekkaan ei myöskään jäänyt jäljen jälkeä puuveneen mystisestä katoamisesta.
Oli kuin kulkuneuvo ei olisi koskaan ollutkaan tällä rannalla.

Avde astui vedestä rantahiekkaan kevyesti. Punainen matoran käveli harkitusti ja hitaasti nurmikolle ennen kuin kääntyi hetkeksi kohti vihreäkaapuista lautturiaan.
Matoranin kasvoilla oli hymy. Hän katsoi Nihilistin kaavun sisään.
”Ilmoitan kun tarvitsen sinua”, Avde sanoi lämpimällä äänensävyllä. ”Nyt sinua kuitenkin tarvitaan muualla. Minulla on kolme ystävää, jotka saattavat kaivata kyytiä hyvinkin pian.”
Vihreäkaapuinen hahmo katsoi hetkeen mestariaan hengittäen hiljaa. Kevyt syystuuli riepotteli hahmon kaapua hieman ja myös hahmo itse huojui hitaasti. Hahmon huojumisesta lähti ääni, joka kuulosti vanhojen saranoiden kitinältä.
”Lähetti”, Nihilisti sanoi kysyvästi vuosisatoja vanhalla äänellä. ”Torni. Sotilas?”
Avde hymyili uskolliselle lautturilleen ja nyökkäsi pitkään. ”He. Käsittele ystäviäni hellävaraisesti.”
Nihilisti ei vastannut, mutta se ymmärsi.

Punainen Mies kääntyi ympäri. Jäljelle jäivät vain täysi hiljaisuus ja kevyt syystuuli, joka riepotteli lehtiä rannalla ja hälvensi yöllisen ilmataistelun viimeisiä savuja.
Vihreäkaapuinen hahmo kääntyi ruosteisesti natisten ja vinkuen kohti tuulen kulkusuuntaa ja katseli kaukana siintävään horisonttiin kuin pohdiskellen hetken olemassaoloaan.
Silloin kuului hiljainen, vanhalta ovelta kuulostava narahdus ja Nihilisti astui läpi Ikuisen.

Retro

Sota on uhrauksia

Kommentoi

Nazorak-pesä
Komentokammio

Hiljaisuus oli vallannut Nazorak-pesän metallisen sydämen. Edes insinööri-Nazorakit eivät enää naputelleet näppäimistöjään eikä yksikään upseeri komentanut radioyhteydellä hyökkäysjoukkoja. Kaikki Kenraalia myöten olivat keskittyneet tarkkailemaan suurinta näyttöä, jolla tapahtui suurin taistelu Nazorak-laivaston tähänastisessa historiassa.
Paljon olisi tästä kiinni. Keskittyneessä hiljaisuudessa ei monikaan uskaltanut edes hengittää. Kenraalia lähimpänä istuvat nazorakit olivat lievästi hermostuneita, sillä he näkivät ylimmän johtajansa kasvot. Kenraalin ilmeestä ei pystynyt päättelemään mitään.

Keskittynyt hiljaisuus katkesi, kun Koi sai viimeisen osumansa. Räjähdykset levisivät läpi aluksen, repien sen sisältäpäin kappaleiksi. Lopulta ennen mahtava ilmalaiva musertui surumielisesti kasaan hopeisen, öisten sateiden halkoman merenpinnan yläpuolella upoten lopulta aaltoihin.

Valtavan ruudun reunassa oleva aikalaskuri pysähtyi ja suurentui koko näytön kokoiseksi.

Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia.
Niin kauan oli Klaanin Laivastolla kestänyt upottaa mahtava Koi.

Kenraali katsoi tulosta pitkään ja harkitsevasti. Yksikään nazorak kammiossa ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Kaikki odottivat Kenraalin arviota.
Lopulta punaiseen viittaan verhoutunut, taisteluita nähnyt torakka avasi hitaasti suunsa.
”Välittäkää vetäytymiskäsky syöksypommittajille”, Kenraali 001 sanoi äänessään pelottavaa rauhallisuutta. ”Kehottakaa 003:a keskittämään kaikki resurssit viidakkosaaren haltuunottoon.”

Hermostunut hiljaisuus ei katkennut. Vasta nyt muutama insinööritorakka uskaltautui palaamaan työhönsä. Pian komentokammion vähitellen täytti jälleen voimakkaalta sateelta kuulostava naputus. Harva uskaltautui silti puhumaan.
001 kääntyi poispäin komentoruudusta verenpunainen viitta liehuen. Pian torakkajohtaja asteli ripeästi komentosiltaa pitkin, kohti komentokammion ovea.
Kenraali kuitenkin pysähtyi yllättävästi oviaukon eteen ennen siitä astumista. Hän avasi suunsa vielä kerran.
”Hyvää työtä, kaikki. Na Zora.”
Kenraalin lausahdus sai vaisun vastauksen komentokammiossa yhä työskenteleviltä. Upseerit olivat iloisia edes siitä, että tulisivat pitämään päänsä hartioillaan.

* * *

Kenraali 001 marssi kahden raskaasti aseistetun henkivartijan kanssa läpi Nazorak-pesän terästä ja orgaanista massaa sekoittavan käytävän. Vaikka lattialaatat kalahtelivat metallisina 001:n alla ja tukikohdan seinissä ja katoissa pyöri tasaisesti pieniä kameroita, oli teknologian invaasio muuten alkeelliseen pesään vasta alkumetreillään. Nazorakinruskeissa, orgaanista lihamassaa muistuttavissa seinärakenteissa sykki valtavia suonia ja pintakerroksen huokosista erittyi pihkamaista nestettä. Koko pesä eli ja hengitti niin kuin sen mestari halusi.
Käveltyään joitakin kymmeniä metrejä henkivartijoiden saattamana 001 viittoi kahdelle jättitorakalle kehotuksen jättää hänet yksin. Samalla käytävän toisesta päästä asteli vastaan hiljaisin askelin yönmustaa haarniskaa kantava silmälappupäinen Yliagentti 007. Pitkä ja laiha torakka pysähtyi Kenraalin eteen ja osoitti käsillään kevyen ja äänettömän kunnianosoituksen.

”Miten hyökkäys sujui, Kenraali?” 007 sanoi äänellä, jossa ei ollut varsinaista vilpitöntä kiinnostusta. Yliagentin äänessä harvoin oli.

”Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia”, 001 vastasi. ”Aivan kuten oletinkin. Siviileihin iskeminen sai jopa säälittävät matoranit taistelemaan… raivokkaammin.”
”Ymmärrän, herra Kenraali”, 007 sanoi asialliseen sävyyn.

”En ole antamassa saastaisille väärää verta kantaville matoraneille minkäänlaista kunnianosoitusta”, Kenraali 001 sanoi inhoa äänessään, ”mutta kuulitko, että yksi Laivaston aluksista uhrasi itsensä tuhotakseen Koin?”
001:n hyönteiskäsi nousi kuin itsestään ja puristui nyrkkiin. ”Se uhrautuvaisuus. Siinä on oikeaa sotilaskunniaa.”

001:n kasvoilla oli merkillinen, mietiskelevä ilme. Torakkakenraali ei pystynyt ajattelemaan Koin pudotusta pelkkänä häviönä. Oikealle sotilasjohtajalle mikään ei ollut häviö. Kaikesta voisi hyötyä. Kaikkea voisi käyttää aseena.
Suru oli heikkous. Empatia oli heikkous. Viha oli heikkous. Kaikki näistä olivat täysin toimiva aseita Klaania vastaan tässä sodassa.

001 katsoi Yliagentti 007:ää hetken tämän ainoaan silmään. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei pystynyt lukemaan yliagenttinsa reaktioita.
”Sota ei liene erikoisalaani, Kenraali”, yliagentti 007 myönsi hitaalla ja matalalla äänellään. ”Emme varmaan puhu siitä tänään.”

”Emme, 007”, Kenraali vastasi. ”Olet varmasti varmistanut, että seinillä ei ole korvia?”
”Loppuun asti, Kenraali.”
”Hyvä. Halusin puhua Koodi Sinisestä.”

Retro

Minä vien

Kommentoi

Klaani
Itämuuri

Tuli ja metalli kohtasivat.
Linnoituksen kivisillä muureilla seisovat ilmatorjuntatykit rätisivät väkivaltaisesti laukaisten öiselle taivaalle tonneittain tulikuumana hehkuvaa rautaa, pienten smaragdien näköisiä ja tappavan vaarallisia Zamor-ammuksia ja sokaisevan purppuraisia energialaukauksia, jotka ukkosiskun lailla pudottivat Nazorakien syöksypommittajia.
Tykkien puikoissa oli kirjava klaanilaisjoukko. Pikkuruiset matoranit latasivat tykkeihin lisää ammuksia pidellen tiukasti korvistaan kiinni, kun taas pieni joukko Toa-sotureita keskitti kaiken elementaalienergiansa matoranien suojaamiseen.
Linnoituksen läntisen muurin suunnalla tykkitulta ylikorosti sateenkaaren väreissä hehkuva kuuden Toan elementaalienergia. Liian lähelle muuria uskaltautunut hävittäjä sai kokea äärimmäisen nopean ja äärimmäisen ylivedetyn tuhon Toa Cendai Angorangerien käsissä.

BladeVezon marssi keskellä kivistä muuria heittäen viimeisen sinihehkuisen lamauttimensa maahan. Hänen viestintänsä ilmatorjunnasta vastaaville matoraneille oli pääasiassa sanatonta. Sodan jyrinän alta ei kuullut paljoakaan.
”Keskittäkää tuli!” Bladis karjui hiekkapaperinkarhealla äänellään tykinjyskeen yli. ”Antakaa ötököiden maksaa!”

”Ötökät” olivat eri mieltä. Kun kymmenkunta verkkaisesti lentävästä syöksypommittajasta laukaistua pienoisohjusta iskeytyi muuriin, Bladiksen pelastivat vain tämän nopeat refleksit. Hopeinen skakdi lennähti kasvoilleen kivuliaasti kivimuuriin, kun jotain räjähti tulisella voimalla hänen takanaan.
Bladiksella ei ollut aikaa makailla. Vaikka skakdin pää täyttyi halkeamisen tunteesta ja suu verestä, moderaattori nousi parhaansa mukaan takaisin pystyyn, ainoastaan nähdäkseen ohjusiskun aiheuttamat jäljet. Kaikki ilmatorjuntatykit kolmenkymmenen metrin säteellä olivat kappaleina tai vahvasti korjauksen tarpeessa. Niitä operoivat matoranit makasivat maassa joko tajuttomina tai täysin elottomina.
Muurin edessä, Klaanin linnoituksen sisäpihan yläpuolella leijaili ylimielisesti paikallaan yksi syöksypommittaja. Hitaasti uutta iskua varten aseistautuvan aluksen ohjaamossa oli pilotti, jonka silmissä oli joko suurta määrätietoisuutta tai puhdasta murhanhimoa.

BladeVezon tuijotti vihaisesti pilottia, joka vaikutti keskittyvän nyt täysin hopeiseen skakdiin. Tämän vyötäröllä roikkuva vihreähehkuinen moderaattorikivi ei vain ollut auktoriteetin merkki ja tunniste. Se myös maalasi valtavan maalitaulun BladeVezonin päälle. Hopeinen skakdi nielaisi pikaisesti.

Syöksypommittajan pilotti ei puolestaan jäänyt testailemaan nieluelimistönsä toimivuutta, vaan lähti uuteen iskuun. Epäorganisoidun näköisesti sujahtelevat pienoisohjukset tärisyttivät koko muuria tai lentelivät sen yli, osuen lopulta pieneen rannikkometsikköön. BladeVezon joutui perääntymään yhden ilmatorjuntatykin raadon taakse. Skakdi piteli kuuloelimistään tiukasti kiinni ja yritti suojautua tykin taakse.

Skakdi vavahti hieman, kun huomasi jalkojensa juuressa makaavan, elottoman tykkimatoranin. Ga-matoranin Komau oli säröjä täynnä ja sen palovammat olivat puistattavat jopa taisteluja nähneen skakdin mielestä.
Matoranin vieressä makasi ohjusiskussa hajonnut ammussäiliö. Punaisia Kanoka-kiekkoja lojui pitkin maastoa. Ga-matoranin vyötäröllä oli Zamor-pistooli. Suljettuaan ensiksi matoranin silmät kunnioittaen BV nappasi Zamor-pistoolin oikeaan käteensä ja yhden Kanoka-kiekoista vasempaan. Sitten hän juoksi kovempaa kuin aikoihin.

Syöksypommittaja lopetti muurin tulittamisen vasta kun kivipöly ja savu peittivät näkyvyyden täysin. Jos tämä ei riittäisi lopettamaan moderaattorin sätkimistä, mikään ei.
Torakkapilotti arvioi hyökkäystehokkuutensa uudelleen, kun savuverhon keskeltä syöksähti punaisena hehkuva tulen Kanoka-kiekko. Kiekko kalahti terävä reuna edellä syöksypommittajan ohjaamon panssarilasiin ja tarttui siihen takiaisen lailla.
Pilotti kaatoi kuuman juomansa pelästyksissään rinnuksilleen ja ampui refleksinomaisesti koko ohjussarjan uudelleen kohti muuria. Muurista sinkoileva kivimurska naarmutti aluksen pintamaalausta ja vaikeutti harmaan klaanilaisskakdin hahmottamista.

Se, mitä pilotti ei tiennyt, oli että BV oli kadonnut tämän näköpiiristä jo kauan sitten. Hopeinen skakdi seisoi aivan toisella puolella muuria, tähtäillen Zamor-pistoolilla syöksypommittajan ohjaamossa kiinni olevaa, tulisena hehkuvaa Kanoka-kiekkoa.

Bladis virnisti ja painoi liipaisimesta.
”Hasta la vista, mulk-”

Kaikki äänet peittyivät räjähdyksen alle, kun Zamor kohtasi Kanokan. Lentokonetta ohjannut torakka ei ehtinyt edes huutaa, kun Kanoka vapautti tulisen elementtivoimansa. Räjähtävä isku repi jopa ohjaamon panssarilasin sadoiksi pikku palasiksi, jotka sinkoutuivat jokaiseen ilmansuuntaan. Syöksypommittajan molemmat siivet repeytyivät ukkosenjumalan vasaraa vastaavasta osumasta irti välittömästi ja sekunneissa koko aluksen etuosan peitti liekkimeri.
Savuava ja liekehtivä aluksen runko alkoi pyöriä verkkaisen holtittomasti alaspäin, kohti linnoituksen sisäpihan katuja. Se leijaili kohti matoranien täyttämää mukulakivetystä kuin lehti.
Kuin liekehtivä, kolme tonnia painava räjähdysherkkä lehti. Vaikka äännähtelyä ei tykinjyskeen alta kuullutkaan, matoranit huusivat kauhusta.

BladeVezon katseli pommittajan liikehdintää purren hampaansa tiukasti yhteen. Aikaa ei ollut hukattavissa.
Bladiksen katse keskittyi mukulakiviseen kauppakatuun, jota liekehtivä alus lähestyi. Sitten hän vilkaisi muurinreunalla seisovaa matoran-käyttöön tarkoitettua zamor-ilmatorjuntatykkiä.
BladeVezon painoi pientä kytkintä kämmenpohjassaan, jolloin kuunvalossa kiiltävä ranneterä työntyi esiin skakdin kädestä. Hopeinen skakdi tarttui ilmatorjuntatykkiin ja viilsi sen jalustaa raivokkaasti ranneterällään.
Nopean kipinäsuihkun myötä raskas konekivääri irtosi jalustastaan, jolloin hopeinen skakdi otti siitä tiukasti kiinni.
BladeVezon hyppäsi alas muurinreunalta kantaen uutta asettaan.

Ilmatorjuntatykkiä ei oltu tarkoitettu käsikäyttöön. Se ei Bladevezonia pysäyttänyt.
Ensiksi hän päätti kuitenkin keskeytyä laskeutumiseen..

* *

Pilvet olivat odottaneet vuoroaan jo liian kauan. Nyt sade piiskasi Klaanin linnoituksen muureja ja sen sisällä olevia rakennuksia.
Same harppoi kattoja pitkin sateesta märkä otsanauha liehuen tuulessa, valtava Nazorak-verellä värjätty viikate oikeassa kädessä ja vasen käsi vasemmalla ohimolla. Kommunikaattori pirahti kahdesti.
”Paaco?” Same ärähti kommunikaattoriin.
”Idolisi, Sameliiniseni.”
Paacon puheen taustalta kuului äärimmäisen kovaäänistä bassojytinää ja jonkinasteiselta vapinakohtaukselta kuulostavaa näppäimistöjen kalketta. Paacolla oli perin selvästi töitä.

”Perääntyvätkö ne?” valkoinen moderaattori huohotti hypäten tiilikatolta toiselle, pirstoen nopeilla askelillaan alas kaduille viisi tiiltä. Joku kattoihin erikoistunut matoran tulisi takuulla olemaan hyvin vihainen, mutta Samella oli tärkeämpääkin ajateltavaa.
”Ömm. Että. Ötökkäpellet näyttävät siirtävän tuota isoa aluksenröhjäkettä kauemmas rannikosta.”

Same laskeutui pyörähtäen puukatolle niin sulavasti, että sateen keskeltä ääntä ei edes erottanut. ”Joko ne perääntyvät tai sitten niillä on jotain uutta mielessä…”
”Mitä pirun väliä. Sinulle oli viesti. Partaterä tarvitsee apua Alastomalta Lepakolta.”
Same oli huomauttamassa, kuinka koodikieli oli turhaa, koska mahdolliset salakuuntelevat nazorakit saisivat korviinsa vain Paaberin sykähdyttäviä bassobiittejä. Hän oli kuitenkin oppinut, että Paacon kanssa ei välttämättä kannattanut väitellä.

Jollain tasolla Same myös piti koodinimestä ”Alaston Lepakko”, vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään.

* *

Sateen pesemällä torilla oli kaaos, kun vain peräpropellin ilmassa pitämä, liekehtivä syöksypommittaja leijaili lehden lailla kohti vilkkainta kaupan ja elämän keskusta. Matoranit juoksivat paniikissa jokaiseen suuntaan, sillä arvaamattomasti lentelevän ilma-aluksen rataa ei voinut arvioida mitenkään. Oli kuin nazorakien alukset olisi suunniteltu tarkasti viemään pudotessaan mukanaan mahdollisimman monta vihollista.
Syöksypommittajan liekehtivä raato oli jo osumassa suoraan erääseen majataloon. Sen selviytyminen ei vaikuttanut todennäköiseltä.

Lentokoneen raadon lentorata muuttui hieman, kun räjähtävä Zamor-ammus osui voimakkaasti sen kylkeen, lennättäen sitä kauemmas majatalosta. Aluksesta irti räjähtäneet metallinpalaset rikkoivat majatalon ikkunoita.
”Anteeksi tuosta!” pienikokoista ilmatorjuntatykkiä kaksin käsin kantava BladeVezon huusi vilpittömän pahoillaan. Matoranit katsoivat hämmästyksissään, kuinka hopeinen skakdi pomppi epätasaisesti torikatokselta toiselle, pysyen vaivoin pystyssä käsissään olevan tykin massiivisuuden takia.

Osuman voimasta nyt toiseen suuntaan lennähtänyt syöksypommittaja alkoi lähestyä epäilyttävästi torin toista reunaa. Matoranien paniikki ei vähentynyt.
Bladis pomppasi vaivoin erään katukaupan katokselle huomaamatta, että se oli kankainen ja repeytyi hänen teräväkyntisten skakdi-jalkojensa alta moneen osaan. Bladis putosi harvinaisen epämiellyttävästi valtavaan hedelmäkasaan ja kompuroi hetken kankainen katos päänsä päällä. Lopulta skakdi sai riuhtaistua punaisen rievun päältään ja nosti vaivoin tykin olkapäälleen.

Toista rakennusta kohti epätasaisesti surraava pommittaja sai jälleen maistaa tykkiä, jolloin se lennähti taas eri suuntaan, kauemmas rakennuksesta. BladeVezon kiristeli hampaitaan ja näytti nolaantuvan hieman, kun huomasi onnistuneensa taas rikkomaan tusinan ikkunoita.

”Öh… ylläpito maksaa tämän” BV sanoi hymyillen leveästi hedelmäkauppiaalle, jonka kaupan hän oli juuri pahoinpidellyt. Kauppias ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä.

Bladis jatkoi juoksenteluaan ja laukoi tykillään kohti vain vaivoin ilmassa pysyttelevää pommikoneen runkoa. Hän pystyi vaikuttamaan ammuskelullaan sen lentorataan, mutta alus menetti korkeutta kaiken aikaa. Ennen pitkää sen täytyisi pudota. BV kiristeli hampaitaan.

Alus tuntui valinneen laskeutumispaikakseen aivan torin keskustan, joka alkoi tyhjentyä vauhdikkaasti klaanilaissoturien organisoimana, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Väkeä oli liikaa.

Bladis katsoi kauhuissaan, kuinka räjähdysaltis alus vaappui kohti keskustaa menettäen korkeutta jatkuvasti. Aivan sen mahdollisessa törmäyspisteessä konttasi vahingoittunut Toa-soturi, jonka oikean jalan tilalla oli vain sideharsoa ja murtuneita luita. Toan aika alkoi käydä vähiin.

Tai niin oli helppo uskoa. Jotain valkoista välähti salaman lailla torin keskipisteessä juuri ennen kuin aluksen liekehtivä raato törmäsi maahan musertuen omasta painostaan lopullisesti.
Ennen kuin BV ehti räpäyttääkään silmiään, oli Same hänen edessään kyyryssä kantaen pitkillä valkoisilla käsillään vahingoittunutta Toa-soturia.
Samen takana vielä näkyvä syöksypommittajan raato räjähti lopuksi tulivuoren teholla kappaleiksi aivan kuin kruunaten koko tilanteen.

BladeVezon ja Same katselivat hetken toisiaan. Same laski häntä kiittäneen Toa-soturin hellästi maahan ennen kuin nousi täyteen pituuteensa.
”Anteeksi lievä myöhästymiseni”, Same sanoi viileällä äänensävyllä.
”Missä pirussa sinä olet kuhnannut?” BladeVezon sanoi hieman happamasti, nostaen otteestaan lipuvaa tykkiä parempaan asentoon.
”Ja minä kun luulin että pärjäisit hetkenkin ilman apuani”, Same sanoi hiljaa kohottaen kulmaansa, vilauttaen pientä virnettä. ”Oli miten oli, löysin meille lisää leluja.”

Bladis näytti innostuneelta, kun Same otti selästään jotain, joka näytti metalliselta varsijouselta. Terävän nuolenkärjen sijasta aseesta törrötti kuitenkin jotain pyöreää ja kranaattimaista. Bladis pudotti valtavan ilmatorjunta-aseensa katukivetykseen ja tarttui varsijousta muistuttavaan aseeseen tiukasti. Same ojensi moderaattorikollegalleen vielä pieneltä sytyttimeltä näyttävän laitteen, joka näytti skakdin valtaisassa kämmenessä hieman säälittävältä.
BV katsoi valkoista taistelutoveriaan hetken kysyvästi.

”Älä paina siitä ennen kuin ammus on kiinni vihollisessa”, Same sanoi pyöräyttäen puukkoaan sormensa ympärillä. ”Se olisi soturille hieman nolo loppu.”
Leveä hymy ilmaantui harmaan skakdin kasvoille, kun hän ymmärsi täysin uuden aseensa toiminnan. Samekin otti omansa selästään ja latasi sen valmiiksi hyökkäykseen.
”No, kollegani?” Same sanoi viileästi. ”Mitä nyt?”

BladeVezon kytki uuden lelunsa varmistimen voimakkaalla otteella pois päältä ja virnisti niin leveästi kuin vain skakdi voi.
”Nyt opetetaan arvon Kenraali 001 tanssimaan.”

Minä tahansa muuna hetkenä Same pääasiassa pudistaisi päätään toverinsa ylivedetyille letkautuksille. Tänä yönä hän kuitenkin oli nähnyt tarpeeksi. Valkoinen koura puristui tiukasti aseen ympärille.
”Minä vien.”

Retro

Blitzkrieg

Kommentoi

Nazorak-pesät
Pääkomentokammio

Nazorak-pesän metalliseinäisessä sydämessä välkkyi satakunta holonäyttöä, joiden parissa työskenteli kymmeniä insinööri- ja upseeritorakoita. Näppäimistöjä naputeltiin aggressiivisesti ja lähetinlaitteisiin komentojaan karjahtelevien upseerien yhteisääni muodosti moniäänisen kuoron, jonka alta oli vaikea kuulla mitään.
Kammion keskellä seisoi komentosilta, jonka rautaisen kaiteen peilinkirkas pinta heijasti holonäyttöjen välkettä. Komentosillalla seisoi ryhdikkäänä verenpunaista viittaa olkapäillään kantava, vihreäsilmäinen nazorak, jonka vyötäröllä roikkuivat koristeellinen upseerimiekka ja tehokas Zamor-pistooli. Kenraali 001 katsoi intohimoisesti suurinta holonäyttöä ja piteli toisella kädellä kiinni kaiteesta.

Ruudulla näkyi vakoojakameroiden välittämää kuvaa Bio-Klaanin saarelta. Rakennuksiin osuvien pommien jättämät punaiset ja oranssit valonvälähdykset valaisivat muuten synkät kadut ja piha-alueet. Säälittävän pieniä hyönteisiä muistuttavia matoraneja juoksi pitkin katuja. Komentokammioon niiden avunhuudot eivät kuuluneet.
Kenraalin karismaa tihkuva matala ääni kaikui kammiossa.
”Liitäkää kuin lehdet tuulessa”, hän sanoi nostaen hyönteiskämmenensä päänsä tasolle ja puristaen sen tiukasti nyrkkiin. ”Avatkaa pommiluukut. Vapauttakaa tuli. Antakaa sen puhdistaa.”

Upseerit välittivät viestin eteenpäin ilmavoimille. Ruudulta hehkuvat sodan liekit muuttivat valollaan Kenraalin kasvot sekunnin ajaksi oranssinhehkuisiksi.
001 kaipasi sodan ääniä. Hän kaipasi sen hajua ja lämmittäviä liekkejä.
Taistelukentällä mitattiin elämän todellinen arvo.

Matala ja hidastempoinen nazorak-ääni puhui Kenraali 001:n takana komentosillalla. Ääntä olisi ollut mahdoton kuulla komentokammion kaaoksessa, jos se ei olisi ollut veitsenterävä.
”Oletan että kamerajärjestelmä toimii tyydyttävällä tavalla.”

”Paremmin kuin hyvin, Arkkiagentti”, Kenraali vastasi kääntymättä.

001:n takana seisova Arkkiagentti 007 ei hymyillyt. Kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän koskaan.
Yönmustaan, kevyeeseen haarniskaan tummanruskeata päätä lukuunottamatta verhottu torakkajohtaja nousi Kenraalia päätä pidemmäksi. Huomattavasta pituudestaan huolimatta tummanpuhuva torakka ei ollut kooltaan kuitenkaan kovin valtaisa. Sen ruumis oli jänteikäs ja ryhdikäs, mutta torakan olemuksesta paistoi se, että se oli saattanut unohtaa syödä.
Torakan oikean silmän päällä oli musta silmälappu. Sinisenä hehkuvan vasemman silmän alla olevasta valtavasta kuopasta näki, että 007 oli saattanut unohtaa myös nukkua.

Arkkiagentti 007 seisoi ryhdikkäänä ja katsoi suurta holonäyttöä Kenraalin olan yli.
”En halua kyseenalaistaa mitään, Kenraali”, 007 sanoi.
”Olen aina pitänyt asenteestasi, Arkkiagentti”, Kenraali 001 sanoi. ”Siksi olet siinä pisteessä, missä olet. Mutta olen aistivinani, että tuo lause saa vielä jatkoa.”
”Totta, Kenraali. Jos se ei haittaa, pyydän puheenvuoroa.”
Kenraali 001 oli pitkään hiljaa ennen kuin avasi suunsa.
”Puhu, Arkkiagentti.” Kenraalin äänensävy oli hyvin monitulkintainen.

”Ymmärrän täysimittaisen miehityksen viidakkosaarelle, Kenraali”, 007 sanoi rauhallisesti. ”Klaanin hallinnassa saari suojaisi päälinnoitusta etelästä ja lounaasta. Sen haltuunotto on taktisesti kannattavaa.”
Kenraali nyökkäsi hitaasti. Hän katsoi ruudulla hehkuvia liekkejä haltioituneena.
”Se, mitä en ymmärrä, Kenraali”, 007 sanoi, ”on isku sydän-Klaaniin. En näe siviilien pommittamisella taktista arvoa ja hyökkäykseen varattu joukko on hyvin vaatimaton verrattuna Klaanin Laivastoon. Laivastoon, jonka tukikohta tulisi lamauttaa iskulla ensimmäisenä.”

007 ja Kenraali olivat molemmat hiljaa hetken.
”Onko jotain, mitä ette ole kertoneet minulle, Kenraali?”

”Tiedän aivan hyvin, että emme käytä joukkojemme täyttä potentiaalia tässä iskussa, Arkkiagentti”, Kenraali sanoi jykevästi. ”Ja valitettavaa, että et pysty näkemään, mitä siviilikohteiden tuhoaminen tekee vihollisen taistelumoraalille.”
Agentti 007 näytti siltä, että halusi sanoa jotain. Pitkä torakka kuitenkin pysyi hiljaa.
”Näette varmasti tuon aikalaskurin päänäytön oikeassa ylänurkassa, Arkkiagentti. Tiedättekö, mitä se laskee?”
”En tunne sitä, Kenraali.” 001 hymähti hiljaa.

”Se laskee, kuinka kauan Laivastolla kestää iskeä takaisin.”
007 ei keksinyt mitään vastattavaa. Ennen kammiosta poistumistaan hän vilkaisi vielä kerran tulihelvettiin, joka hahmottui suurimmalla näytöllä. 007:n ilme ei värähtänytkään.

Vaikka kukaan ei sitä nähnytkään, Kenraali 001 puolestaan hymyili.

Retro

Nynrah osa 40: Ilmaraptori I

Kommentoi

Nynrah, rannikko

Projektinimellä Kewa kulkeva keskeneräinen ilma-alus rantautui ilkeiltä katseilta suojaavaan lahden pohjukkaan. Jonkun matkaa rannasta kohoavat kukkulat kertoivat, että sankarit olivat lähellä paikkaa, jossa heidän vanha aluksensa Kirikori II teki ikävän pakkolaskun havumetsän sekaan. Kaikeksi onneksi aluksen raato oli suhteellisen lähellä rantaa, eikä Klaanilaisilla mennyt kauaakaan, kun yksi Haamuista paikansi aluksen taskukokoisella tutkavitkuttimella. Kaikkialla romun ympärillä oli ruostumattomia Avhrak Va:ita ja niiden kappaleita. Kaikki olivat iloisia huomatessaan, että alusta ei ollut ryöstetty. Tongu siirsi moottorin alle rakennetun arkistomyyrän pesän pois ennen kuin hän alkoi Matoranien avustuksella järkkäämään Kewaa lentokuntoon.

Ensin Tongu kantoi Kirikorin suuret potkurimoottorit rantaan ja asetti Kewan siipien juureen. Nynrah-haamut olivat rakentaneet koneeseen millilleen sopivat kolot moottoreille, putkistoille ja muille monimutkaisen höyrykoneiston osille. Haamut ahkeroivat kuin vanhat tekijät aluksen kimpussa ja työ eteni nopeasti. Keetongu kantoi kaksi Kirikorin jäljelle jäänyttä Cordak-tykkiä, toisen raskaan jonka paria hän oli kantanut Takomossa ja toisen kevyemmän. Uudessa aluksessa ei ollut vielä niille paikkaa, joten Tongu tyytyi pulttaamaan kevyemmän kiinni aluksen perään ja jätti toisen matkustamoon. Kirikori II:n gramofonin hän pisti Kewan ohjauspöydän jatkeeksi. Ohjauspaneelit ja navigointilaitteistot Haamut ottivat vanhasta aluksesta ja virittivät ne Kewalle ominaisella N.N.E.N.N-tekniikalla suoraan höyrymoottoreihin. Nyt alus ei tarvinnut ollenkaan sähköä tai muuta energianlähdettä halkojen tai hiilien lisäksi.

Tongu katsoi ylpeänä penkereeltä uutta alustaan. Sen siivet pystyi vetämään suppuun ohjaamon suuresta vivusta ja sen mielikuvituksellinen muotoilu harhautti varmasti vastustajaa. Nynrahin käsityöläiset olivat todellakin ylittäneet itsensä.
”Kewa on hyvä nimi alukselle”, Keetongu aloitti, ”Mutta tarvitsemme jotain, jonka torakat muistavat, kun heidän naurettavat aluksensa uppoavat yksi toisensa jälkeen. Tämä lentoalus on Ilmaraptori I ja se tullaan muistamaan Klaanin historiassa.”

Q-mies laski varovaisesti jakoavaimensa nurmikolle jalkojensa juureen ja pyyhki hikeä otsaltaan rätillä, joka oli jo öljystä musta. ”Se on tosiaan kaunokainen, vaikka itse sanonkin”, uupunut matoran sanoi virnuillen. ”Sääli, että en pääse lentämään sen mukana.”
Matoranit Ternok ja Ontor vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Keetongu huokaisi. Kyljestään pitelevä ja pahoinvoivan näköinen Guardian nousi nurmelta ja asteli kohti matoran Qinftatheousia.

”Oletko varma, että haluatte jäädä?” Guardian kysyi. ”Aluksessa olisi takuulla tilaa.”

Työstä uupunut seitsemän Nynrah-haamun joukkio kerääntyi vähitellen Q:n taakse. Keltaista Komauta ylpeänä kantava Takomon matoran seisoi selkä suorana nousten muiden Aaveiden yläpuolelle. ”Ehkä olisikin, admin Guardian. Mutta hidastaisimme vain matkaanne. Lisäksi Nynrah on täynnä ystäviämme, ettekä mitenkään saisi kaikkia evakuoitua edes Laivaston voimin.”

Makuta Nui oli jo astumassa Ilmaraptori I:n sisään, mutta sitten hän kääntyi ympäri hämmentyneenä.
”Ei mitään väliä, jos haluatte oikeasti kuolla, mutta onko teillä aavistustakaan, mitä Rahkshit tekevät?” Makuta ärisi. ”Tänne on tulossa pieni armeija Tridaxin poikia. Tiedättekö, mitä ne tekevät teille?”

”Tiedän hyvinkin, Makuta”, Q sanoi pitäen kunnioittavan äänensävyn. ”Minä olen sentään työskennellyt sinun väellesi.”
Qinfatheous katsoi maastoa vaiteliaana. Manu ei poikkeuksellisesti keksinyt minkäänlaista nasevaa vastausta.
”Ne jättävät meidät henkiin, koska tämä ei ollut syytämme”, Q totesi. ”Ne voivat rangaista, ne voivat uhkailla. Mutta ne pitävät meidät hengissä, koska työskentelemme niille.”
Matoran-aaveet olivat hiljaa eivätkä hymyilleet enää. Guardian seisoi joukkion edessä ja katsoi Q:ta silmiin.

”Kaadoimme Arsteinin imperiumin vain jättääksemme ne suurempien hirviöiden käsiin”, Keetongu sanoi vaiteliaasti.

”Ei”, Guardian sanoi. ”Ei, Q.”
Qinfatheous katsoi hämmentyneenä Guardiania. ”…mitä ’ei’?”

”Ei”, Guardian sanoi. ”Siinä on kaikki, mitä sinun täytyy sanoa. Tiedän, että sisällänne on rohkeutta taistella Arsteinin kaltaisia hirviöitä vastaan.”
Sininen skakdi kumartui Q:n ja muiden Aaveiden tasolle.
”Ehkä jonain päivänä löydätte myös rohkeutta taistella makutoja vastaan.”
Tämän sanottuaan Guardian hymyili pientä hymyä ja nousi pystyyn, lähtien kävelemään kohti uutta ilmalaivaa. Makuta Nui ja matoranit Ternok ja Ontor lähtivät myös lähestymään alusta, mutta Keetongu jäi katsomaan pientä Aaveiden joukkoa sanomatta sanaakaan.

Nynrahin Aaveet olivat hetken hiljaisia ja hämmentyneitä. Pian koko Aaveiden joukkio kuitenkin nosti pienet kätösensä sotilastervehdykseen seuraten Q:n esimerkkiä.
”Kiitos, Keetongu”, Q sanoi. ”Kiitos, Makuta Nui. Kiitos, admin Guardian. Kiitos, Laivaston Ternok ja Ontor. Olemme… ikuisessa kiitollisuudenvelassa.”

”Yrittäkää ensiksi itse selviytyä”, Keetongu sanoi hymyillen. ”Ehkä voitte maksaa velkanne jonain toisena päivänä.”
”Toivon niin, Keetongu.”

Viimein myös Keltainen Jättiläinen asteli Ilmaraptori I:n sisälle ja sulki sen oven. Q ja Aaveet jäivät katselemaan aluksen tulevaa lentoonlähtöä.
”Mata Nui siunatkoon heidän siipiään”, joku Aaveista sanoi.

Vihdoin kaikki oli valmista paluumatkaa varten. Tongu oli saanut seikkailukiintiönsä liiankin täyteen eikä malttanut odottaa pääsevänsä Klaaniin ja Telakalle muttereita kiristämään. Ilmaraptorin ohjaustuoli oli mukava ja ajosauvat tuntuivat tutuilta kädessä. Ontor oli sytyttänyt pesään tulen ja vesi alkoi kiehua. Guartsu kävi matkustajain penkeille makuulleen ja Manu katseli saarta lasittomista ikkuna-aukoista.

Tongu ei ollut koskaan ennen lähtenyt vedestä ilmaan. Alus kuitenkin kellui moitteettomasti, ja merenpinta oli ainoa sopiva kiitorata lähimaastossa. Ilmaraptorin siivet oli taitettu runkoa vasten. Keetongu puristi suuret kouransa ohjaussauvojen ympärille ja veti ne napakasti taakse. Höyry pääsi turbiineihin ja alus syöksyi eteenpäin veden pintaa pitkien jättäen suuren V-aallon taakse. Oikealla hetkellä Tongu vetäisi siivet levittävän vivun taakse ja Ilmaraptori nousi ensimmäistä kertaa ilmaan.

”Kotimatka on aina parasta”, Keetongu totesi, ”Ihan kuin vierisi alamäkeen.”
”Älä puhu vierimisestä”, poikkeuksellista ilmailupahoinvointia poteva Guardian murahti penkeiltä. Skakdin tilaan saattoi vaikuttaa osittain tämän vatsassa oleva valtava haava. Tongun parannuskyky oli alkanut vaikuttaa, mutta kipua se ei vähentänyt.
Guardianin oli kuitenkin pakko hymyillä hieman. He olivat onnistuneet ja kotimatka odotti. Nähdessään sinisen skakdin hymyilevän terävät hampaat kiiltäen matoranit Ternok ja Ontor eivät voineet muuta kuin jakaa saman hymyn. Jonain päivinä onnetar oli suosiollinen klaanilaisille.

[spoiler=* * *]Tongulle kiitos siitä, että hoiti puolet(kaikki, millä on jotain tekemistä ilmailun kanssa).[/spoiler]

Retro

Nynrah osa 39: Pako Takomosta

Kommentoi

Nynrah
Varasto

Kylmän ja pimeän varastorakennuksen läpi kaikui voimakas ääni, kun sen suuret ulko-ovet pamautettiin auki. Sisään huohottaen juoksivat matoranit Ternok ja Ontor, Makuta Nui ja olkapäällään haavoittunutta Guardiania kantava Keetongu, jonka haarniskan raoista tulvi vettä varastorakennuksen kivilattialle. Keetongu laski Guardianin alas ja koko viisikko pysähtyi hetkeksi hengittämään.

”Juuri oikeaan aikaan, ystävät!”
Matoran Qinfatheousin iloinen ääni kaikui varastorakennuksen pimeydestä, jota oviaukosta tuleva valonkiila hieman halkoi. Mustanpunainen ja keltaista Komauta kantava Q käveli valoon hymyillen ja valtava jakoavain käsissään. Seitsemän muuta Nynrah-aavetta tuli esiin Q:n takaa kantaen monenlaisia työkaluja. He kaikki nostivat kätensä kunnioittavaan sotilastervehdykseen.

Keetongun katse tarkentui pimeyteen. Hän näki jotain suurta.
”Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?”

Q nyökkäsi pitkään. ”Moottori puuttuu ja maalaukset jäivät pahasti kesken, mutta-”
”Aikaa ei ole”, Guardian keskeytti.
”Aivan. Oli miten oli, teillä oli joku suunnitelma.”

”Kyllä vain”, Makuta Nui puhui huohotuksensa välistä. Hän tutki metallista Feterra-kouraansa. Se ei kestäisi enää kauaa.
”Sitä ennen”, Keetongu sanoi kaivellen jotain haarniskansa raoista. ”Q. Minä tulin Nynrahille vain tekemään kauppaa.”
Q-mies näytti hämmentyneeltä. ”Ei, tämähän on keskeneräinen. Lisäksi… te pelastitte Nynrahin!”
Qinfatheous hymyili leveästi ja osoitti takaan varjoissa lojuvaa suurta runkoa. ”Ottakaa tämä kiitoksena koko Takomon puolesta!”
Keetongu pudisti päätään. ”Ostos on ostos”, keltainen jättiläinen sanoi tiukasti astellen kohti keltanaamioista matorania. Hän kyykistyi tätä kohti ja ojensi pienen, litimärän shekin. Q puristi parhaansa mukaan vedet pois paperista.
”…kiitos sitten.”

* * *

Entisen padon ja Takomon raunioiden suunnalta syöksyi tuhansia litroja vettä, jonka mukana virtasi suuria puunrunkoja ja teräksisiä pilareita. Zorak von Maxitrillian Arsteinin imperiumi oli musertunut, mutta niin oli Takomokin.

Sekalainen parvi hajanaisessa muodostelmassa lenteleviä Avhrak Va -lautasia syöksähteli hyönteismäisesti vastasyntyneen kosken yläpuolella. Punaisia hälytysvaloja vilkuttavat tiedustelurobotit olivat vailla komentavaa parviälyä, sillä sen signaalia lähettävä laitteisto oli tuhoutunut. Nyt koneet toimivat vain hätätilanteita varten sisäänrakennettujen alirutiinien ja Avhrak Feterroilta saamiensa komentojen varassa. Ne skannasivat mahdollisia eloonjääneitä koskesta, etsien monenlaisten olentojen elonmerkkejä. Mitään ei löytynyt.
Yksi, hieman vahingoittunut ja märkä Avhrak Feterra leijui paikallaan kosken yläpuolella. Sen kommunikaatiojärjestelmä rahisi epäselvästi, mutta se ei estänyt sitä puhumasta.
”P-päärutiini: Löytäkää Mestari. Alirutiini: Evakuoikaa joukot.”
Sekavasti sinkoilevassa Va-parvessa oli liikaa komennettavaa yhdelle Avhrak Feterralle. Siksi se ei huomannutkaan välittömästi, että puolivalmis lentokoneen runko syöksyi alas koskea uskomatonta vauhtia kantaen kymmentä matorania, yhtä skakdia, yhtä jättiläistä ja yhtä Makutaa.

Feterran silmävalo alkoi punertaa keskittyessään koskea alas syöksyvää kohdetta.
”Alirutiini 2: Tappakaa. Ne. Kaikki.”

* * *

Keetongu puristi tiukasti kiinni puisesta, maalaamattomasta ruorista. Hän virnisti.
Toimiihan tämä näinkin, keltainen jättiläinen mietti.

Suuresta ilma-aluksesta oli valmiina vain runko ja siivet, mutta niissäkin oli puutteita. Puuta ja metallia saumattomasti yhdistävä ulkokuori oli vielä maalaamaton ja ikkunoita ei ollut. Lisäksi katossa oli huomattavia aukkoja, joista roiskui sisään vettä, kun puolivalmis, moottoriton alus syöksyi alas koskea.
Sekavasti sinkoileva Avhrak Va -parvi kiisi perässä ja vitivalkoiset energialaukaukset iskeytyivät aluksen pintaan, vahingoittaen sitä. Guardian makasi selällään pidellen kiinni kyljessään olevasta haavasta, mutta jaellen silti revolverillaan laukauksia kohti robotteja. Manukin oli liittynyt ammuskeluun, mutta teräksisen Feterra-kouran energia-aseen teho alkoi vähitellen hiipua. Kaikki kymmenen matorania pysyivät istuimissaan turvavyöt tiukasti kiinni. Ontor puristi kädessään suosikkijakoavaintaan luodakseen edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

”Herra… herra Keetongu!” Ternok huusi kurkku suorana kosken pauhannan yli.

”Sano asiasi, Ternok”, Tongu huusi tehden tiukan käännöksen, jolloin massiivinen vesiryöppy pesi Kewana tunnetun puolivalmiin aluksen komentosillan. Kaikki kastuivat.

”Eikö tämä malli ole…” Ternok aloitti, mutta sai ämpärillisen vettä suuhunsa. ”Pthyi. Vähän kallis?”

”Se taitaa olla pienin ongelmistamme”, Guardian köhi. Avhrak Va -parvi lenteli liian arvaamattomasti eri suuntiin, että niihin olisi voinut osua. Makuta Nui puri hammasta huomatessaan, että Feterra-kädessä ei ollut enää virtaa.
Makuta ei jäänyt leikkimään tehottomalla aseellaan. Yksi Avhrak Vaista koki nöyryyttävän lopun, kun aluksen rungosta heitetty irtonainen Feterra-käsi lävisti sen.

Makuta Nui tuijotti epäuskoisena kohtaa joesta, johon Va oli uponnut.
”Sepäs oli…” Manu aloitti. ”… kätevää.”
Guardian kääntyi hitaasti kohti makutaa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt, mutta Manu virnuili totutun mielenvikaisesti.
”Kieltäydyn nauramasta tuolle”, Guardian sanoi äänensävy tasaisena.
”Älä ole tylsä”, Manu iski.

Ennen pitkää Avhrak Va -joukkio alkoi vähitellen hajaantua. Osa jatkoi yhä klaanilaisten ja näiden kulkupelin jahtaamista, mutta vaikutti siltä kuin ne olisi käsketty aivan toiseen suuntaan. Lopulta kukaan ei enää seurannut koskea pitkin laskevaa ilmalaivan runkoa.
”Pakenevatko ne?” Guardian kysyi.
”Siltä… näyttää”, sanoi Manu. ”Rahkshit. Ne taitavat olla jo aika lähellä.”

Kosken pauhua lukuunottamatta Nynrahilla oli hiljaista. Vat ja Feterrat olivat jo kaukana, mutta jotain pahempaa oli tulossa.
Koski alkoi rauhoittua ja Kewa matkustajineen lähestyi Nynrahin metsien ja kallioiden täyttämää rannikkoa. Moneen osaan hajonnut Kirikori II odotti rannalla.