”Tämä on tyhmin sijainti ikinä”, Kepe diagnosoi Snowmanin lepäämispiilemispaikkavalintaa. Minusta tämä on aivan mahtava paikka.
Kaksi klaanilaista olivat sijoittautuneet valtaisan, rumaa silinteriä päässään pitävää Pokawi-lintua esittävän puolikolmiulotteisen mainosplakaatin kahden kulissin väliin, noin metrin levyiseen tilaan, jolla oli pituutta kuutisen metriä. Koko viritelmä oli erään kaupan katolla, ja varsinainen maisemahaitta sangen vanhanaikaisen näköisessä kaupungissa. Etenkin lumiukolle oli tehnyt tiukkaa mahtua sinne, joten hän oli irrottanut suuren osan itsestään ja tehnyt lepotuolin. Kepe istui pölyn keskellä lattialla.
Joten, Kepe yritti tapansa mukaan järkeillä/tärkeillä. Kuinka kummassa Pormestari tietää Nimdasta? Se on jossain noissa kaikista takapajuisimmista kylistä ilmeisen tärkeässä roolissa paikallisissa uskonnoissa? Snowie vastasi hymyillen ärsyttävästi/kohteliaasti. Hmm, okei, mutta hän tietää sen olevan konkreettisesti totta, ja että me etsimme sitä.
Kaksikko oli hetken hiljaa, ja mainoksen ulkopuolisen Nui-Koron yön äänet kuuluivat selkeinä klaanilaisten korviin. Kuunvalossa ei enää käyty kauppaa, mutta monenlaisissa kuppiloissa oli yhä elämää, ja yössä rullailevista vähäisistä kärryistä lähti natin-natin-natinaa, useiden keskustassa nukkuvien Nui-Korolaisten mielestä liikaakin.
Lisäksi, Snowie huomautti epärationaalisesti/hyvän muistinsa ansiosta. Pormestarin työhuoneesta löytynyt nauha. Ehkä voisimme käydä haastattelemassa sitä häiskää, joka sen sinne oli ilmeisesti asentanut. Eäh, mistä sinä yhden Matoranin koko tästä kylästä löydät? Kepe epätoivoili, Kantoi puolipitkää sinistä viittaa. Taitaa olla täkäläisen vartiokaartin leivissä.
Tiedemies-Toa huomasi ystävänsä sanojen tekevän tavallista paljon/ihan aavistuksen verran vain enemmän järkeä, joten myönsi reissun sikäläiselle poliisiasemalle viisaaksi.
Odotetaan kuitenkin aamua, eikö vain Spinnykkä? Jotenkin turvallisempi olo tulisi, varsinkin kun ne palkkamurhaajat ajavat myökäläisiä takaa. Juu, näin tehdään. Kauniita unia. Lainaatko sitä… Massaasi. Tyyny olisi kiva. Tahdot tosiaan tehdä minusta tyynyn? Eh. Sitä minäkin. … …
Loppuyö kului rauhallisissa merkeissä kaksikon kuorsatessa turvallisesti mainoksen sisällä. Myös hieman liian pitkä osa aamusta kului kaksikon kuorsatessa, ja osa iltapäivääkin meni kun toinen kuorsasi ja toinen koetti kiskoa tätä valkoista sankaria ylös vuoteesta. Mutta Rätsula, ei meillä ole niin kova kiire, minua nukuttaa, mutisi uninen Snowman. Kepe alkoi jo turhautua. Jo kolmas kerta tässä kuussa. Ja minua kiinnostaa kovasti saada selvitettyä tämän pormestarin synkät salaisuudet. Joten hilaa se valkoinen takamuksesi ylös, senkin nietosnahjus. …no nyt oli niin lahjakasta verbaalista vetoamista, että koen vastuukseni nousta. …
Pian hilpeä retki kohti muinaisia mysteereitä jatkui perinteisen kävelyn muodossa duon hakeutuessa vartiokaartin päämajan suuntaan. Nui-Koro ei ollut niin iso kaupunki, etteikö sieltä olisi löytänyt niinkin merkittävää rakennusta kuin poliisiasemaa, muttei se ollut niin pienikään, etteikö matkaan olisi hurahtanut jokunen tovi. Snowien ja Kepen tallatessa kylän mukulakivisiä katuja hei eivät voineet olla vilkuilematta olkainsa yli aina silloin tällöin uhkaavien kaapuilevien palkkatappajien varalta.
Koko kylä kuitenkin näytti kaikin puolin elinvoimaiselta, eikä vaaran tuntu ollut näin kirkkaaseen päiväsaikaan samoin läsnä kuin yön varjoissa. Katuja tallasivat taas monenmoiset kulkijat, ja Kepe ja Snowie tiesivät sulautuvansa hyvin värien loisteeseen.
Pullea vesipisara tipahti luolan harmaasta katosta lattialle yhtä vauhdikkaasti kuin Guechexin mieliala oli tehnyt viestinviejän kertoessa asiansa. Sateesta märkä, likaisenharmaa Zyglak oli tullut piilotettuun luolaan apea ilme kasvoillaan ja murhe sydämessään. Pelonsekaisin tuntein odotettu oli viimein tapahtunut: Skakdit olivat ottaneet Zyglak-joukot komentoonsa. Kuulemma ainoastaan Nazorakien läsnäolo oli estänyt tilannetta räjähtämästä täysin kahden sotaisan lajin johtoportaiden yhdistyessä.
Ilmeisesti Guechexin johtama, parikymmenhenkinen iskuryhmä oli viimeinen itsenäisesti toimiva Zyglak-joukko. Se tarkoitti, että tämä oli viimeinen tilaisuus todistaa Zyglakien kyvyt. Se tarkoitti, että oli ensisijaisen tärkeää onnistua. Ensisijaiseen tärkeää eliminoida Tawa.
Luolan suurimman tilan toisella laidalla Alinnel katseli lajikumppaneidensa kanssa oman puolisonsa ja lähetin keskustelua kuulomatkan ulkopuolelta. Uutiset eivät selvästikään olleet hyviä, mutta hän huomasi Guechexin suhtautuvan kuulemaansa rauhallisesti, kuten johtajan kuuluikin. Samalla kivi vierähti Alinnellin sydämeltä: Meille ei ollut voinut käydä mitään paluumatkalla muiden luo. Sitä Gue ei olisi ottanut vastaan moisella asiallisuudella, ei edes kaikkien miestensä edessä.
Bio-Klaanin linnake
Pieni sammakkorahi Napo keinutteli takajalkojensa varassa pyöreässä, miellyttävästi valaistussa huoneessa. Siellä oli myös muutama muukin lemmikkinä toimiva pikkurahi, jolle ei ollut erityisen suurta hyötyä sotatilan poikkeusoloissa.
Edesmennyt respa-Toa oli pitänyt sydämen asianaan huolehtia kaikenkarvaisista lemmikeistä omistajien tehdessä jotain kiireellistä, mutta hän oli, kuten mainittua, edesmennyt. Nyttemmin useat vapaaehtoiset hoitivat lemmikki-raheja ehtimistensä mukaan, ja uusimman lemmikinhoitajan vuoro oli juuri alkamassa. Napolla oli nälkä, joten sen mielestä vuoro voisi alkaa tasan nyt.
Ovi aukesikin juuri parahultaisesti, ja sisään astui sininen Matoralainen, joka kantoi kasvoillaan limeä Hauta. Lisäksi hän hymyili liikaa. Ihan liikaa. Napo unohti nälkänsä, ja sen sammakkosieluun iski pelko kuin tuhat tikaria, joihin kaikkiin on kaiverrettu sana Dinem.
Eeeh, Snowman tuumasi painokkaasti mielessään. Faxonia kantava, siniviittainen Po-Matoralainen oli poistunut kiireellä huoneesta parvekkeen kautta ääniä kuultuaan jättäen sidotun lumiukon makaamaan keskelle lattiaa. Käytävältä kantautuva puheensorina kävivät hetki hetkeltä voimakkaammaksi, ja Snowie ymmärsi pormestarin palaavan, ilmeisesti muutaman muun henkilön kanssa.
Sitten tapahtui jotain ääliömäisen näköistä. Valkoinen tukeva hahmo alkoi kiemurrella ja jakautua pienempiin osiin, ähkien ja puhisten samalla vaivalloisuutta sykkivällä äänellä. Sangen hämmentävän liikesarjan päätyttyä maassa ei enää maannut sidottu lumiukko, vaan laiha ja epämuodostunut valkoinen hahmo, kasa lumennäköistä mössöä ja köysiä.
”Hah!” Snowie äännähti oltuaan köyttä nokkelampi. (Tämäkin vain siksi, että erikoisluonteiset voimat, hän kuuli Kepen äänen mielessään.)
Valkea sankarimme kiinnitti massansa taas itseensä, poimi hätäisesti laukkunsa lattialta, ja oli juuri kompuroimassa ulos parvekkeelle, kun huomasi maassa lojuvan johtorykelmän. Hän arveli siniviittaisen pikkumiehen vehkeen tärkeäksi, poimi sen, sulloi laukkuunsa ja sukelsi parvekkeelle juuri kun pormestari avasi työhuoneensa oven. ”Mitä tääl-” huoneen omistaja hämmästeli, mutta huomasi pian ikkunansa ulkopuolisella ulkonemalla tasapainotaiteilevan valkoisen pullukan. ”TAKAISIN, SENKIN KONNA!”
Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä Snowie oli heittäytynyt alas kadulle, toivoen alla olevan hedelmäkasan olevan yhtä ylikypsyydestä pehmennyt kuin silloin, kun Suga oli yrittänyt viljellä tomaatteja.
Nui-Koro, takakuja
Flzoooooooooooooooooom! ”Aiiih!” toinen mustakaapuisista Matoralaisista huudahti kivusta Kepen käyttäessä silmänsä teleskooppivartta. Hän ZOOMASI PALKKAMURHAAJAA SILMÄÄN ja vetäisi sitten silmämikroskooppinsa irti mustakaapuisen pikkumiehen silmästä. Tämä kiljahteli horjahtaessaan maahan, kaataen samalla kollegansakin. Klaanilainen ymmärsi tilanteensa tulleen, ja kirmaisi lähimmän nurkan taa.
Kepe heitti parhaan osaamansa kuperkeikkaväistöliikkeen (se näytti tahattoman koomiselta) oranssien Zamor-ammusten viuhahdellessa hänen ohitseen.
Vähemmän silmävaurioinen Matoralainen on siis ilmeisesti päässyt sangen piakkoin jaloilleen, Kepe demonstreerasi ällistyttäviä deduktiivisiä kykyjään. Hän yritti hakea suojaa tynnyrin takaa (hajosi ammusten voimasta), penkin alta (hän ei mahtunut) ja valaan vasemmalta puolelta (valasta ei löytynyt). Tiedemies jatkoi juoksuaan kujien poikki, heittellen taakseen satunnaisia jäähyökkäyksiä toivoen niiden edes hidastavan takaa-ajajiaan.
Ylikersantti 1034 tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Kenraali 001 katsahti häntä hymyillen. Tuo ohimenevä hymy oli tuntunut todella väärältä Kenraalin kylmillä kasvoilla, ja tilanne ei tehnyt siitä yhtään rauhoitavampaa: 001 ja Amiraali kävivät kiivasluonteista neuvottelua Uuden Sukupolven johdosta. Kokoustilan ainoalla kokonaan epäorgaanisella seinällä oli suuri näyttö, jossa oli kuvattuna erilaisia torakkasotureita sarjanumeroineen. Väittelyn viimeiset minuutit olivat kuluneet Amiraalin monologin parissa tämän perustellessa Eversti 437:n olevan ilmiselvästi paras valinta.
Kenraali ei kuitenkaan katsonut jo hieman ärtyneeseen keskustelukumppaniinsa, vaan laivaston johtajan takana seisovaan sinibarettiseen 1034:n, ja sekös nuorta torakkaupseeria hämmensi, pelottikin. Nyt kuitenkin Kenraali käänsi katseensa Amiraaliin, ja avasi torakanleukansa. ”Olen harvinaisen toista mieltä.” Amiraali tuijotti Kenraalia epäuskoisesti. ”Et voi olla tosissasi…” ”Näytänkö minä siltä, että lasken leikliä? En tahdo, että 437 kokee saman kohtalon kuin Yliluutnantti 955.”
Amiraali katsoi Kenraalia kalseasti. Hän kyllä tiesi, mitä Kenraali ajoi takaa, mutta ei voinut olla unohtamatta, että 955 oli sentään kukistanut makutan.
Tästä huolimatta Kenraali jatkoi: ”Opimme siinä kantapään kautta, mitä tapahtuu, kun annamme vääränlaiset välineet kokeneellekin soturille.” ”Vääränlaiset? Yliluutnantin käyttämä prototyyppihaarniska oli aivan omaa luokkaansa, paljon väkevämpi kuin muut haarniskamme.” ”Ja sitä kautta aivan erilainen kuin muut haarniskamme. Hän oli aivan liian tottunut vanhoihin metodeihin, eikä siksi säilyttänyt arviointikykyään päästessään voimahaarniskan ohjaksiin. Tilanne olisi vielä katastrofaalisempi 437:n tapauksessa, hänen haarniskansa on osa hänen kehoaan. Olisi naurettavaa laittaa hänet käyttämään mitään muuta kuin omaa kyborgista kehoaan, jonka kanssa hänen taistelunsa hipoo täydellisyyttä.”
Pitkiin viittoihin, toinen verenpunaiseen ja toinen laivastonsiniseen, pukeutuneet hahmot tuijottivat toisiaan ääneti neuvottelupöydän eri puolilta. 1034 ei miltei uskaltanut hengittää jännittyneessä tilanteessa. Yht’äkkiä Amiraali kuitenkin totesi kuivasti Kenraalin olevan oikeassa, nousi pöydästä ja lähti linkuttamaan huoneen ovelle. 1034 kipitti mahdollisimman huomaamattomana perässä.
Snowie ei pitänyt siitä tunteesta, kun joku oli kapuloinut hänen suunsa. Ensinnäkin se oli sangen kivuliasta, ainakin liian tiukalle kiristettynä, ja toisekseen silloin ei voinut puhua. Ja Snowie piti puhumisesta. Varsinkin, kun arveli ystäviensä hengen riippuvan siitä. Mmpfh mmmmf! Sanoit tuon jo. …
Maassa makaava ja sievästi paketoitu lumiukko oli jo useaan otteeseen yrittänyt avata keskustelua vangitsijansa kanssa. Ilmeisesti Matoralaisella oli kuitenkin parempaa tekemistä, kaappien penkomista ja jonkin elektronisen härpäkkeen kanssa puuhaamista, joten tähänastiset kommunikaatioyritykset olivat jääneet sangen lyhykäisiksi ja yksipuoleisiksi.
Siinä sidottuna ja pötkötellessään Snowie oli jo hetken tarkkaillut huonetta. Pormestarin työhuone vaikutti aivan tavalliselta, mitä nyt siniviittainen Po-Matoran oli penkonut sen huolella. Lisäksi hän näytti kaivavan pöydän alta esiin jonkinlaista johtohärpäkettä, jonka Snowie arveli olevan jotain, mistä Kepsukka olisi ottanut selvän.
Yksi asia vaivasi Snowien päätä kovin: Hän tunnisti tummansinisen värin ja viittaa paikallaan pitävään pyöreään hopealaattaan kaiverretun Hahnah-ravun Nui-Koron symboleiksi, mutta silti tämä Po-Matoralainen tuntui olevan salaa kyseisen asutuskeskuksen johtohahmon työhuoneessa. Jokin tässä koko asetelmassa ei vain täsmännyt.
Siksipä Snowie tuumikin olevansa kaksoikiekonheittimen kanssa heiluvan Matoralaisen kanssa samalla puolella. Ja siksipä keskusteleminen olisi kivaa. Ja siksipä lumiukkoa varsinkin harmitti olla suukapuloituna.
Huone ei ollut niin kliininen, että Kepe olisi heti sisään astuessaan tunnistanut sen sairaalatilaksi, vaan se muistutti enemmänkin jonkinsorttista lepohuonetta. Seinät olivat asiaankuuluvan valkoiset, mutta lattia ja katto olivat ruskeaa laudoitusta ja vuodekin oli puinen. Siinä makasi liikkumaton Ko-Matoralainen. Pieni, salmiakin muotoinen ikkuna katon rajassa päästi sisään valoa pölyisen lasinsa läpi, mutta pääasiallisena valaistuksen lähteenä toimi pienellä pyöreällä pöydällä oleva pronssinvärinen, koristeeton öljylamppu. Sen luomassa valossa parantaja-Matoran luki paksua nidettä puisella jakkaralla istuen. ”Krhm”, Kepe ilmoitti läsnäolostaan huoneessaolijoille.
Punaharmaa parantaja laski opuksen syliinsä, ja nosti katseensa ylös. Hän piti kasvoillaan suurta Rurua. ”Voinko auttaa jotenkin?” Matoralainen kysyi kohteliaisuutta äänessään mutta väsymystä silmissään. ”Itse asiassa voit. Kuulin, että tämä potilas tuotiin tänne tänä aamuna. Mikä häntä vaivaa?”
Parantaja loi pitkän silmäyksen vuoteella makaavaan Matoralaiseen. ”Hänen elimistönsä petti aamupäivän aikoihin. Vatsa repi käytännöllisesti katsoen itsensä sisältäpäin auki. Mutta kerro minulle, valkoinen seikkailija, miksi tahdot tietää tämän?” ”Olen huolissani ystävieni turvallisuudesta”, Kepe vastasi. ”Oliko hän Nui-Korolainen, vai vain läpikulkumatkalla?”
Kepe uskoi saavansa pian varmistuksen epäilyksiinsä.
”Hän ei ollut täältä päin. Muutama kylä pohjoisempaan, murteensa puolesta arvelisin Wos-Koroa.” Joten hyvinkin mahdollinen kellujanmaistaja, Kepe tuumi, ja jatkoi uteluaan. ”Okei, sitten minulla on enää yksi kysymys. Onko mahdollista, että hänen oireensa johtuisivat myrkystä?”
Parantaja kurtisti kulmiaan. ”Se on… Se on käynyt mielessäni. Mutta miksi kukaan myrkyttäisi viattoman turistin, kaikesta päätellen hän on luonnontutkija. Se ei, se ei vain ole oikein.”
Ei olekaan, Kepe ajatteli. Eikä se tunnu ainakaan yhtään sen oikeammalta, kun tiedän itse olleeni myrkyn kohteena.
”Mutta kiitos, eiköhän tämä riitä”, Kepe sanoi ja alkoi jo tehdä lähtöä. ”Olet ollut mitä avuliain.” ”Odota!” parantaja sanoi yllättäen, kun Kepe oli jo puoliksi oven ulkopuolella. Klaanilainen kääntyi ympäri, kohti parantajaa. ”Hän ei…” Matoralainen aloitti, mutta näytti taistelevan sanojen kanssa. ”Hän ei selviä yön yli.” Kepe ei osannut vastata. ”Ystäväsi, joista olet huolissasi… Syytä ollakin.”
Kepe nyökkäsi kömpelösti ja poistui huoneesta.
Maken elimistö kestänee myrkyn, koska se on Maken elimistö. Mutta… Mitä muuta joudumme kohtaamaan?
Tulta, kipinöitä, metallia. Same nousi taas jaloilleen ja jatkoi matkaansa. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja näinkin korkealla savu riitti tekemään hengittämisestä tuskaa. Hän oli päässyt läntisen keittiön tasaisen ja ikävän suojattoman katon puoleenväliin, kun uusi paineaalto paiskasi hänet nurin. Tällä kertaa hän menetti otteensa viikatteesta, ja katsoi kuinka se kolahtavan pompun kautta tipahti alas katolta.
Hm, ei kai se tuolta mihinkään häviä, Same tuumi, kierähti jälleen pystyyn ja jatkoi työlästä matkaansa ilman asettaan.
Uusi pommi. Tällä kertaa se osui aivan liian lähelle, ja sirpale nirhaisi Moderaattorin vasenta olkapäätä pirstoen panssaria pieniksi valkeiksi siruiksi. Tasapainonsa menettänyt Same ehti hädin tuskin kieriä pois seuraavan pommin alta, ja tällä kertaa paineaalto paiskasi hänet katon reunan yli.
Pitkä Moderaattori sai kuitenkin seitsemännen kerroksen kivisestä ikkunankaiteesta kiinni oikealla, pahoin palovammautuneella kädellään.
Hitto, ei voi olla totta, Same kirosi mielessään kiskoessaan itsensä molemmin käsin ikkunalaudalle. Tuo pommittaja on ihan tosissaan keskittynyt pelkästään minuun. Mikä sitä-
Moderaattorin ajatustyö kuitenkin keskesi läheltä kuuluvaan rätinään ja yläilmoista kuuluvaan räjähdykseen. Seuraava hänen huomaavansa asia oli, kun koko rakennus tärähti iskun voimasta.
Kavuttuaan takaisin keittiörakennuksen katolle Same näki pahasti vaurioituneen Nazorak-pommittajan raadon. Naapurikaton miehittämätön ilmatorjuntatykki oli saanut ohjaamoonsa uuden asukkaan, ja Bladis vilkutti Samelle virne kasvoillaan toinen käsi tykin ohjaksissa. Same nyokkäsi kiitokseksi, muttei voinut hymyillä takaisin. Ilmatorjuntatykin edellisen käyttäjän yläpuolikas oli työnnetty syrjään tykin juureen.
Same huomasi silmäkulmassaan vihreää hohtoa, ja teki aerobaattisen väistöliikkeen. Lentokoneenromusta ammuttu Zamor meni valkoisesta Moderaattorista ohi, ja ennen kuin ohjaamosta puoliksi ulkona roikkuva pilotti oli ehtinyt vetää pistoolinsa liuskaa uudelleen torakka huomasi niskansa tulevan taitetuksi.
Päästäessään Nazorakin elottoman ruumiin valahtamaan käsistään Same suuntasi katseensa taivaalle. Torakoiden pommikoneet olivat siirtyneet Klaanin itäisempien osien ylle, ja Bladis koetti hätyytellä niitä entistä loitommas villillä ilmatorjuntatulella.
[spoil]Tämä voisi olla hyvä paikka lopettaa musiikki.[/spoil] Same jatkoi matkaansa katonharjain poikki kuoleman ilotulituksen maalatessa taivasta punaisella ja oranssilla, kunnes pääsi kapeaan torniin. Hän väläytti vihreää Moderaattori-kiveään, ja raskas lukko tornin kyljessä naksahti auki. Same työnsi oven auki ja astui sisään. Tornin paksut kiviseinät peittivät ulkoa kuuluvan hälyn melko hyvin, ja valkoinen hahmo laskeutui polvensa varaan. Hän painoi nappia kuulokemikrofonistaan.
Paaco täällä räsähti vastaus Samen korvaan. Olet varma, että niitä löytyy tästä tornista? valkoinen moderaattori epäili tutkien katseellaan hyllyrivistöjä. Tästä en edes minä muutu varmemmaksi. Tanssahtele hyllylle numero 14 ja löydä etsimäsi.
Same ei vastannut kollegansa musikaalilautapelin sattumakortilta kuulostavaan kommenttiin, mutta harppoi kyseisen hyllyn luo. Hän nappasi metallilaatikon kouriinsa ja avasi kannen. Sisältä hän otti esiin pienen, sinisen nitojan näköisen esineen. Hänen kädessään sen pää alkoi kuitenkin hohtaa vihreänä, ja jos oikein mielikuvitusta käyttäen katsoi, sen saattoi mieltää etäisesti pistoolin näköiseksi. Same painoi taas korvanappiaan avaten keskustelun. Okei, ilmeisesti tä- Venaa hetki pelle. Minulla on toinen toveri linjoilla.
Same kohotti kulmiaan tornin yksinäisyydessä, kuullen kuitenkin Paacon puheen: Eivät he sinulle räjähdymäistä huomiota anna, pikku Bladoseni. Niin. Näkyvä paikka, aivan. Mutta usko pois, heidän radioliikenteensä on muutaman minuutin ajan pelkkää Paaberin tajunnanräjäyttävää musiikkia, taistelusuunnitelmat korvautuvat basson uskomattomuudella.
Same mietti kovasti, kuinka hauskaa Paacolla oli ollut tämän sabotoidessa Nazorakein viestiliikennettä.
Joten kyllä sinä pärjäilet, jatka sen liipasimen naputtelua, ja mieti ötököiden räjähtävän hillittömien biittieni tahtiin. No niin, Sameliini, sinulla oli jotain asiaa? Kyllä. Kuinka paljon näiden kantomatka on? Sihdistäsi riippuen.
Same nappasi muutaman sinisen aseen varustevyölleen, kiskaisi hyllystä viidakkoveitsen näköisen terän ja kiipesi tikkaita pitkin katolle. Päästyään tukevaan asentoon hän otti uuden pyssykkänsä vyötään ja tähtäsi kummallakin kädellä. Aseen piippu alkoi rätistä vihreän sähköisenä, valaisten Samen keskittyneen ilmeen.
Nui-Koro
Pormestari seurasi mustiin verhoutunutta joukkiota omalla tasaisen varmalla askelluksellaan huomaamatta mitään epäilyttävää käytävässä työhuoneensa ulkopuolella. Hetken tilassa vallitsikin täysi rauhallisuus, mutta sitten ilmastointikanavasta työntyi esiin hahmo. Valkoinen, naurettavan muotoinen hahmo. Tämä oli uskomattoman pitkä, mutta käsittämättömän laiha, juuri sopiva änkeytyäkseen ilmastointikanavaan.
Huh. Snowie äännähti. Sitten hän aloitti itsensä muovaamisen luonnollisempaan olotilaan.
Ennen pitkää keppimies oli kateissa, ja paikalla seisoi tukeva valkoinen hahmo oranssin nenänsä kanssa. Hengitystään tasaten hän asteli pormestarin työhuoneen puiselle ovelle. Hänen yllätyksekseen se oli kuitenkin auki, ja lukkoa tarkasteltuaan Snowie totesi tiirikan olevan oletettava syy raskaan oven yllättävälle aukinaisuudelle. Hän avasi oven, ja astui sisään.
Lumiukko kuitenkin koki suuren yllätyksen: mahonkisen työpöydän takana istui jo hahmo. Tämä Snowielle täysin vieras, suurta mustaa Kanohi Faxonia kasvoillaan kantava Po-Matoralainen reagoi hämmästyttävän nopeasi. Roteva Matoralainen kiskasi lyhyen, tummansinisen viittansa kätköistä kahdella kiekolla ladattavan Kanoka-heittimensä esiin. Kädet ilmaan, muukalainen, tai saat tuntea heikennyksen ja suurentamisen kiekot nahoissasi. Voin kokemuksesta luvata, yksikään konna ei ole pysynyt tolpillaan siinä tilassa. Eeh, tuota, rauhaa? Snowie yritti.
Hän tarkkaili ensin äkäistä uutta ystäväänsä, sitten huonetta. Hän huomasi pöytälaatikot aukinaisiksi ja kaapit pengotuiksi. Lumiukko päätti avata keskustelun. Tuota, mitä sinä oikeastaan teet täällä? Varoitan, nosta kädet ilmaan ja käy lattialle. Nyt!
Lumiukko teki työtä käskettyä ja painautui polvilleen. Puhe kuitenkin jatkui. Mutta, tuota, oletko varma, että sinun kannattaa- Liu’uta laukku tänne ja käy mahallesi!
Snowie heitti varovasti laukkunsa Matoralaiselle ja kävi mahalleen lattialle. Pieni haaleanruskean ja mustan värinen hahmo asteli varmoin askelin hänen luokseen, ja sitoi lumiukon kädet. …tuo ei edes auta, osaan tavallaan irrottaa käteni.. Hiljaa.
Hetken päästä Snowie oli melkoisen täydellisessä paketissa lyhytviittaisen pikkumiehen osoittaen häntä kaksoiskiekonheittimellä.
Eh.
Bio-Klaanin linnake
Same katsoi, kun vihreä sähköpallo iskeytyi Nazorak-alukseen. Ensin sammuivat valot, sitten muu elektroniikka, lopulta moottorit. Pian vihreänä säkenöivä pommittaja alkoi menettää korkeutta, ja tipahti jonnekin muurien pohjoispuoliseen sankkaan havumetsään. Same nakkasi kertakäyttöisen mutta ilmeisen toimivan aseensa pois ja kaivoi uutta esiin. Okei, Paaco, olit oikeassa hän sanoi kuulokemikrofoniinsa. Enkö minä aina? Sitä paitsi, et ole vielä tajunnut koko touhun kauneutta:
Dramaattinen paussi oli liian pitkä Samen makuun. No? Tuo lamauttaa vain kaikkein hienoimman elektroniikan! Vaikka suhaisisit sähköpalleron meikäläisten lennokkeihin, ne pysyisivät yhä ilmassa. Muutamassa minuutissa tutkaimet sun muut härpäkkeetkin syttyisivät, mutta siihen mennessä ötiäisten lelut olisivat jo tipahtaneet korkeuksista.
Same myönsi tämän oivalliseksi, hillittömästi tärisevästä aseesta singahtava hitaanlainen sähköpallero oli kieltämättä vaikea ammus, eikä ollut lainkaan pahitteeksi tietää, että osuma omiin ei ollut väistämättä kohtalokas.
Rapina tapahtui, ja sillä sekunnilla Same oli jo kaivanut ison veitsensä esiin ja kääntynyt kohti äänen lähdettä. Hänen suureksi helpotuksekseen se oli kuitenkin katolle kavunnut Bladis. Sinuakin näkee, arvon kollega Skakdi sanoi suu virneessä ja toinen silmä kiinni turvonneena. Kävin Kupen luona. Samesta oli aina hyväksi kuulla lääkintäekspertin mielipide tilanteeseen. Mitä hänellä oli asiaa? Kuulemma tähän on vain yksi parannuskeino: Torakoiden pudottaminen.
Same pyöräytti silmiään toverinsa kommentille ja nakkasi tälle yhden sinisistä lamauttimista. Ja kas, sinulla on lääkekin valmiina Skakdi innostui saadessaan käsiinsä vyölle ripustettavan ilmatorjunnankorvikkeen.
Same pyöräytti uudelleen silmiään kumppaninsa letkautuksille.
Katedraalin suuret pariovet narisivat, kun mustaan verhoutunut Matoralainen työnsi ne auki. Hän ja kolme hänen samoihin väreihin pukeutunutta seuralaistaan painuivat ovista sisään, suunnaten suuressa aulassa kaikuvat askeleensa päättäväisesti kohti portaikkoa. Kukaan heistä ei kuitenkaan huomannut sisään livahtavaa valkoista hahmoa, joka täpärästi onnistui olemaan jäämättä painavien ovien väliin.
Snowie jäi portaikon kupeeseen kuuhistelemään ja katsoi, kun mustanpuhuva nelikko kapusi rappuja ylös.
Okei, ne eivät selvästikään ole suoraan menossa seivästämään Spinnyn päätä. Vaan mitä he yläkerrasta kaipaavat? Pormestaria?
Lumiukko hapuili laukkunsa uumenista kättä pitempää rauhoittuakseen ja lähti hiipimään neljän mustan hahmon perässä yläkertaan.
Kepe tonki roskista.
Ja löysi etsimänsä. Tiedemies nosti suuresta sammiosta löytäneensä leikkeleen, joka oli joskus ollut kurlkaapelikelluja. Hän vilkuili ympärilleen majatalon takakujalla, johon oli kirmannut heti kirjastosta päästyään. Ketään ei ollut näkyvillä.
Kepe kaivoi repustaan pienen, kirurgisen tarkan veitsen, pari putelia täynnä erilaisia jauheita ja litkuja ja pienen valkoisen liinan, jolle asetteli entisen aamiaisen ja työvälineensä. Takakujan paras laboratorio oli pystyssä, ja tiedemies pääsi työnsä pariin.
Aivan kuten arvelinkin, hän tuumi. Kuten kirjassa sanottiin, kurlkaapelikelluja on poikkeuksellisen epämieluisan makuinen mönkijäinen. Tämä sitten johtaa kahteen seikkaan.
Kepe teki veitsellä yhden viillon lisää leikkeleeseen ja kaatoi perään valkeaa jauhetta sinisen ja keltaisen kaveriksi.
Ensinnäkään kukaan ei söisi mitään niin kamalan makuista, ellei siinä olisi joku muu hyvä puoli. Tässä tapauksessa turvallisuus, kelluja on melko ravitseva ja pilaantumaton ruokalaji. Siksi ruokamyrkytys vaikuttaa melkoisen epäuskottavalta.
Pienen putelin korkki avautui, ja Kepe lorautti muutaman tipan kirkasta, hailakanoranssia nestettä tutkimuskohteensa päälle. Hillitön mutta pieni höyrypilvi nousi välittömästi ilmaan.
Toisekseen, sitä ei oikeastaan edes syödä paljon. Aamiaispöydässäkin sitä tarjoiltiin lähinnä sen perinneruoka-aseman tähden.
Kepe otti veitsenkärjelle pienen nokareen mössöä ja tarkasteli sitä mikroskooppinaamiollaan.
Tämä jälkimmäinen seikka tekee kellujasta täydellisen yhtä tarkoitusta varten. Mikään ei ole parempi ruokalaji turistin myrkyttämiseen.
Kepe virnisti pienelle mössölleen. ”Sain salaisuutesi selville. Tästä vain herää muutama kysymys, joista hälyttävimpiä ovat kuka ja miksi.”
Snowie oli painautuneena seinää vasten. Hän koetti parhaansa mukaan kuunnella, mitä oven toisella puolen, pormestarin työhuoneessa, turinoitiin. Musta nelikko oli mennyt sisään jo vartti sitten, mutta keskustelu kävi yhä kiihkeänä. Lumiukko oli saanut selville, että kyseinen hämyisä joukkio oli paikalla pormestarin kutsumana ja ilmeisesti myös tämän palkkalistoilla. Työnkuva oli vähän epäselvä:. periaatteessa nelikko olisi voinut olla mitä tahansa nuohoojista terveystarkastajiin, mutta mustuudessaan dramaattiset kaavut ja jäätävä asenne viittasivat enemmän murhaamishenkiseen työhön.
Äkkiä Snowie kuitenkin säikähti. Hän oivalsi, että joukko teki lähtöä huoneesta, ilmeisesti neuvvotelut oli käyty. Eikä käytävässä ollut oikeastaan piiloja.
Eeh. Jos hymyilen nätisti? Tai… Hetkinen. Tämä voisi toimia…