Kenraali 001:n toimisto
Eräs nazorak-pesän tärkeimmistä ominaisuuksista oli tiedon täsmällinen ja oikeansuuntainen kulku. Valvontakamerat tuijottivat, tiedusteluosasto kuratoi, ja päällystö sai tietää. Tieto toi valtaa, valta toi voimaa, voima toi turvaa. Turvaa poikkeamilta, turvaa epäpuhtauksilta, turvaa sekasorrolta. Pesän kokoisessa kompleksissa tapahtui paljon, mutta paljon oli imperiumin johtaja myös nähnyt vaivaa sen eteen, että kaikki liian oudot asiat tulivat hänen tietoonsa.
Kenraali 001 nojautui eteenpäin tuolissaan ja siristi silmiään. Suuri näyttö hänen edessään lähetti valvontakamerakuvaa. Siinä ei näkynyt liikettä, mutta Kenraali näki lähetyksen olevan reaaliaikainen. Kuvan kohina viesti siitä, että lähetys kyllä pyöri — kuvassa itsessään ei vain liikkunut mikään.
Kenraali oli kuullut merkillisestä, toistuvasta näytelmästä, joka toteutui Tohtori 006:n laboratorio-osastolla joka päivä, ja olikin katsonut tallenteet läpi. Tänään hän seurasi tilannetta sitä mukaa, kun se toteutui — tai pikemminkin ”ei-toteutui”: Harmaa Aine, Abzumon mekaaninen lähetti, oli jälleen kerran Uuden Sukupolven horrossalissa. Ja jälleen kerran Harmaa Aine ei tehnyt siellä mitään.
Kenraali kurtisti kulmiaan. Abzumon outo lakeija vietti joka päivä hieman yli tunnin Uuden Sukupolven tutkimustiloissa eikä tehnyt siellä yhtään mitään. Rullasi sisään, asettui horrostavien supersotilaiden kapseleiden luokse, odotti yli tunnin ja rullasi tiehensä.
Ja siellä se taas oli. Valvontakamerakuva oli niin terävä, että Kenraali erotti Harmaan Aineen aivojen kiillon ja kuplat nesteessä kupolikypärän läpi. Siellä se taas oli, tekemättä mitään. Tai ainakaan mitään silmin havaittavaa.
Kenraali naksautti radioyhteyden auki.
”Tuokaa se kuulustelutila neloseen. Taas.”
Näytelmä jatkui tiedustelupalvelun kuulustelutiloissa. Tilojen numerointi viesti useista asioista: tilan koosta ja käyttöasteesta mutta ennen kaikkea viihtyisyydestä. Kuulustelutila 1 oli kutsuvasti sisustettu ja valaistu, 7 oli hieman epämiellyttävän hämärä ja kolkko, kun taas 12 oli varattu ”ehostetun kuulustelun” toimiin. Nouseva numerointi ennusti kuulusteltaville surullista loppua jopa silloin, kun nämä päättivät lopulta laulaa.
Tämä kyseinen kuulusteltava oli määrätty lähemmäs kuulusteluhierarkian ylä- kuin alapäätä. Kuulustelutila 4 oli lähinnä kuolettavan tylsä. Istuimet olivat toimivia ja kohtuullisen ergonomisia, seinillä ei ollut turhia harhautuksia, ja kirkas sinertävä valo toi esille kaikki henkilön epäimartelevimmat piirteet ja uurteet. Tässä olennossa oli paljon sellaisia.
Aivojen ajama haarniska pyöritteli mekaanisia peukaloitaan metallisen pöydän ääressä. Kenraali yritti etsiä tämän ”kasvoissa” paikkaa, johon pureutua katseellaan, mutta Abzumo ei ollut siunannut luomustaan silmillä. Aivopoimut kiiltelivät kylmässä valossa, ja läpikuultava neste lotisi maljassaan.
”Muistat varmasti, kuka olen”, Kenraali sanoi.
”Kenraali 001, nazorak-imperiumin johtaja”, Harmaa Aine vastasi täydellisen kohteliaan neutraalisti. Kenraali ei ollut aivan varma, mistä kohdasta Abzumon palvelijaa ääni kuului, mutta jokin äänilaatikko sen syövereissä täytyi olla.
”Ja mitä olen sinulle ja mestarillesi?”
Mietintätauko kesti kauemmin kuin Kenraalista oli sopivaa. Lopulta Aine kuitenkin vastasi.
”Minulle Mestari Abzumo on kaikki kaikessa, ja te olette liittoutunut Mestari Abzumon kanssa.”
”Eli olemme samaa mieltä siitä, että sinulla ei ole meiltä mitään piilotettavaa?”
”Minähän en voi tietää, mitä mieltä te olette asiasta. Mutta minulla ei ole salaisuuksia.”
”Hyvä”, Kenraali 001 sanoi nojautuen kyynärpäillään pöydän yli. ”Tiedätkö, mikä on Uusi Sukupolvi?”
”Tiedän. Uusi Sukupolvi on nazorak-imperiumin eliittisotilasjoukko. Heistä on saatu edistyksellisen tieteen avulla äärimmäisen voimakkaita.” Aivopuku piti pienen tauon. ”Ja jos saan muistuttaa, kysyitte tätä edellisilläkin kerroilla.”
”Muistan”, Kenraali sanoi tympeästi. ”Hyvä, että sinäkin.”
Keskustelu ei ollut valitettavasti ensimmäinen laatuaan. 001 piti mielensä tyynenä — jos Abzumon luomus esitti tyhmää, sellaiseen provokaatioon hän ei saisi taipua. Ja jos tämä oli oikeasti tyhmä, siitä provosoituminen olisi vain hänen oma tappionsa.
”Mitä olit tekemässä Uuden Sukupolven luona?” hän kysyi kylmänviileästi.
”Olin… olin… olin… olin…”
Kenraali laski leukaperiään rintaansa kohti ja tuijotti aivoihin räpäyttämättä.
”Olit?”
”Olin… olen toteuttanut tehtäväni Mestari Abzumolle. Olin viettämässä vapaa-aikaa.”
”Ja päädyit katselemaan nukkuvia nazorakeja vapaa-ajallasi, koska…?”
”En ole varma.”
”Ahaa.”
001:n itsehillintä oli raudanluja, mutta Harmaa Aine oli koetellut sitä jo tositarkoituksella. Tavallisesti tällaiset kuulustelut olivat alempiarvoisten tehtäviä ja näin hankalat vastaukset johtaisivat pikku seisomis- ja paastoharjoitukseen kuulustelutila 12:ssa, tai pahempaa. Valitettavasti nyt ei kuulusteltu sotavankia vaan teknisesti ottaen liittolaista, vaikka tämä ei kovin yhteistyökykyinen ollutkaan. Diplomatia oli raskas taakka kantaa. 001 veti syvään henkeä ja jatkoi:
”Tiedät varmasti, että mestarisi on ollut mukana Uusi Sukupolvi -projektissa.”
”Mestari Abzumo oli tärkeässä roolissa erityisesti siinä, että Uuden Sukupolven mielet kestivät nopean kypsymisen ja että jokainen sotilas on varmasti väkevän lisäksi myös huippuälykäs.”
”Hyvä. Tiedätkö, miten hän sai sen aikaan?”
”Mestari Abzumo laittoi Uuden Sukupolven soturien kehoihin nerokkaiden nazorak-tiedemiesten aivot.”
Kenenköhän aivot sinulla on, Kenraali mietti tuijottaessaan lasikupuun. Ei selvästikään kenenkään kovin nerokkaan… vai oliko? Ymmärsikö Harmaa Aine poliittisen tilanteensa niin hyvin, että se tiesi voivansa pimittää tärkeitä tietoja ilman merkittävää riskiä? 001 kirosi varmasti neljättä täysin identtisen turhauttavaa keskustelua päässään — tämänköhän takia Abzumo ei ollut antanut luomukselleen mitään, mistä tulkita tunnetiloja? Tiedustelupalvelun ammattikuulustelijoiden psykologisen profiilin arviot olivat olleet yhtä hyödyttömiä kuin jokainen vastaus tähän asti. Kallonmittaukseen ja silmien väreihin erikoistuneella osastolla oli hyvin vähän sanottavaa olennosta, jolla ei ollut kumpaakaan näistä ominaisuuksista.
Oli myös tietenkin täysin mahdollista, että he kaikki tuhlasivat aikaa typerään ja hyödyttömään rakkineeseen, jossa mätäni iljettävä sisäelin. Mutta silti… jostain syystä se oli täällä Abzumon käskystä.
”Tutkitko Uutta Sukupolvea mestarisi pyynnöstä?” Kenraali kysyi.
”En. Kuten mainittua, olen toteuttanut tehtäväni, ja olen viettänyt siellä vapaa-aikaani.”
Asia selvä. Oli aika siirtyä taas kerran tähän keskusteluun.
”Mikä oli tehtäväsi?”
”Tulin ilmoittamaan Nazorak-imperiumille, että Mestarini Makuta Abzumo elää. Levittäkää ilosanomaa.” Muutoin eleetön Harmaa Aine kohotti kätensä varovaisesti kohti taivaita. Aivan kuten aina sanoessaan nuo sanat.
”Kiitos tiedosta”, Kenraali 001 sanoi täydellä automaatiolla. ”Ja hän ei ole ollut tällä saarella, koska…?”
”Mestari Abzumo on suorittanut muita tärkeitä tehtäviä muilla saarilla. Tai mantereilla, tai merillä.”
”Annoit aiemmin ymmärtää, että hän sotii pohjoisessa sotaa. Mitä sotaa?”
”Hänellä on siellä vihollisia voitettavaksi ja ystäviä autettavaksi. Sen jälkeen hän palaa taas auttamaan teitä sodassa Bio-Klaania vastaan.”
Ei mitään uutta silläkään rintamalla. Kenraali ei voinut olla miettimättä, oliko Harmaan Aineen salainen tehtävä lähinnä tuhlata hänen aikaansa.
”Selvä. Tiedätkö, missä hän on tällä hetkellä?”
Harmaa Aine piti taas pienen tauon, aivan kuin tarkistaakseen jotain tietoa.
”Mestari Abzumo on merellä. Puolitoista kilometriä sijainnistamme pohjoiseen.”
Kenraali kurtisti kulmiaan. Mitä se rakkine nyt houraili?
”Puolitoista”, Kenraali toisti. ”Oletko aivan varma?”
”Kohta enää yksi ja kaksi viidesosaa kilometriä.”
”Jos vitsailet kustannuksellani, niin voin luvata, että meillä tulee olemaan huomattavasti vähemmän mukava keskustelu tämän –”
Kuulustelutilan ovi aukesi. Sisään kurkistava tiedustelupalvelun mustavisiiri näytti pahoittelevalta keskeytyksen johdosta.
”Arvon Kenraali! Mereltä lähestyy useita liikkuvia kohteita ja… ehkä on parempi, että tulette katsomaan!”
001 nousi seisomaan ja katsoi vielä Harmaata Ainetta ennen poistumistaan. Oliko tämä vitsi hänen kustannuksellaan? Mitäköhän noiden aivojen sisällä vielä piiloteltiin?
Ensi kerralla hän kaivaisi sen esiin jollain terävällä.
Kenraali säntäsi kuulustelutilasta agentin perässä ulos, ennen kuin Harmaa Aine ehti edes heiluttaa mekaaniset heipat. Viitta hulmuten hän marssi tiedustelupalvelun vaivoin valaistuja käytäviä kohti huoltohissiä, joka veisi nopeimmiten pesän pintakerroksiin. Kulman takaa raskaasti panssaroidut kenraalinkaartilaiset lähtivät kyseenalaistamatta perään tikkusuorassa rivissä.
Hissi hurisi ja natisi pitkään. Tästä olisi tulossa näemmä kuitenkin mielenkiintoinen ilta.
Kenraalinsatama
Sade piiskasi Kenraali 001:n kasvoja, kun hän astui pimeään satamamaisemaan. Ukkonen jyrisi kaukana ulapalla, kymmeniä laivaston sotilaita juoksenteli laitureilla. Sataman vartiotornit suuntasivat valonheittimiä häkellyttävään näkyyn, joka levittäytyi myrskyävän meren yllä.
Kenraalinkaartilaiset seurasivat 001:n vanavedessä ja levittäytyivät riviksi, joka eteni aseet kädessä 001:n molemmilla puolilla. Osa asettui avainkohtiin tähtäilemään taivaalle. Myös satamatykistö tähtäili taivaalle seisahtaneita kohteita.
”Arvon kenraali, voinko puhutella?” kenraalinkaartilaisten kapteeni kysyi.
”Puhu.”
”Onko tuo… se, mikä kummitteli saaren itäpuolella alkusyksystä?”
Myrskyävän meren yllä hahmottui näky, joka sai jopa Kenraali 001:n vaikenemaan. Kaupunki leijui itsekseen aaltojen yllä. Kivisen linnakkeen terävät pinaakkelit osoittivat taivasta kohti, ja sen jylhän ikiaikaisesta seinäkivestä törrötti suuria luisia piikkejä, kuin kauan sitten surmatun jättiläispedon hampaita. Keskellä linnaketta irvisti järjettömän suuri pääkallo, jonka silmäaukoista ja pohjattomasta kidasta huokui aavemaista vihreää valoa. Aavelaivat eivät olleet harvinainen harha Laivaston raporteissa — merisairauksista kärsivät sotilaat tuottivat mitä ihmeellisimpiä taruja — mutta Lentävästä Kaupungista kertovat raportit olivat olleet yksityiskohdiltaan pelottavan yhtenäisiä… kuten myös se todistettu fakta, että kaikki näköhavaintoja tehneet sairastuivat selittämättömään ruttoon.
Omin silmin sitä todistaessaan 001:n ei sopinut päästää katseeseensa pelkoa. Tämä sota oli opettanut hänet jo varhain hyväksymään mielipuoliset asiat, ja henkilö, jota hän odotti saapuvaksi, pukeutui mielipuolisuuteen kuin viittaan.
”On se”, Kenraali vastasi. ”Ymmärtääkseni sillä ei ollut silloin seuraa.”
Lentävän linnakkeen lähiympäristö kuhisi selittämättömiä hirvityksiä. Suuret siivet vavahtelivat kantaen sairaalloisen linnoituksen saattueena toimivaa demonista armeijaa. Linnake tai sen saattue ei tehnyt kuitenkaan siirtoakaan lähestyäkseen satamaa — ne olivat pysähtyneet vajaan kilometrin päähän rantaviivasta.
Sen sijaan heitä lähestyi vääjäämättä hirvittävä asia, joka näytti osin eläimeltä, osin koneelta. Jonkinlaista lepakonsiivillä ja hainhampailla varustettua lyijyluotia muistuttava alus kiisi moottorit julmasti ärjyen sataman ylle ja alkoi kaarrella laskeutumista varten.
Lähinnä pommikoneita yleensä palveleva kiitorata peittyi punaisesta paksusta nesteestä, jota lentokoneen turbiinit sylkivät perässään, kun Arkkitehdin alus jarrutti juuri sopivasti välttääkseen lennonjohtotorniin törmäämisen. Hampaikas kita aukeni, ja jonkinlaiset portaat laskeutuivat sen sisältä.
Kenraali kaarteineen käveli kohti alusta, jonka kidasta purppurainen makuta nyt asteli ulos. Tästä huokuva kauhistuttava aura sai muutaman kaartilaisen värähtämään — mutta nämä puskivat pelon taka-alalle, kuten heidät oli koulutettu.
”Melkoinen vastaanottokomitea”, Abzumo naurahti rehvakkaasti laskeutuessaan maan tasalle. ”Vain minua varten. Olen otettu, Steve rakas.”
Kaartilaiset kokoontuivat tasaiseen riviin kenraalinsa ympärille. Aseet pysyivät rinnalla, mutta sotilaiden piippulinja valui vettä alaspäin. Punainen viitta hulmusi syysmyrskyssä, kun Kenraali astui pari askelta eteenpäin.
”Ketkä ovat saattueesi?” 001 huusi tuulen yli.
”Demonien helvetillinen sotajoukko suoraan Manan majoilta”, makuta julisti, ”ja Ruttosiipi Samarxxan.”
001 tuhahti. Makutat olivat hänen kokemuksessaan enemmän puhetta kuin tekoja, ja tällainen sisääntulo vaikutti itsessään voimannäytteeltä — tai sirkusesitykseltä. Abzumosta huokuva toismaailmallinen aura oli valmistellut odottamaan toki jotain tämän kaltaista. Jokin hänessä oli kuitenkin muuttunut sitten viime näkemän, tai sitten hän oli pudottanut jonkin naamion lopullisesti. Kuukausien takainen käärmemäinen sihinä tuntui huonolta vitsiltä, johon makuta oli vain itsekin kyllästynyt.
”Missä sinä olet ollut?” 001 kysyi jäiseen sävyyn.
”Aina niin suoraan asiaan”, Abzumo sanoi ja huokaisi dramaattisesti. ”Etkö aio edes kutsua minua sisään?”
Kenraali katsoi Abzumon ja tämän lentopelin ohitse taivaalla leijuvaan kalman kaupunkiin.
”Tuo pysyy ulapalla ainakin niin pitkään, että olemme selvittäneet, mistä tässä on kyse.”
”Tottahan toki. En suosittelisikaan ottamaan ruttosiipeä satamaan, ellet halua aiheuttaa pienimuotoista… epidemiaa.”
Kenraali lausui nopean käskysanan zankrzoraksi kaartilaiselle vieressään, ja kaartilaiset tekivät tilaa Abzumolle. Sitten hän käänsi rintamasuuntaansa Kenraalisataman sisäosien portteja kohti, ja nyökkäsi makutaa seuraamaan. Purppura olento asteli hänen rinnalleen, ja yhdessä kaartilaisten saattamina he marssivat suurta hangaariporttia kohti. Sade piiskasi heitä yhä rankemmin.
”Sanansaattajasi on täällä”, 001 sanoi kävellessään. ”Mutta hän ei joko suostu kertomaan yksityiskohtia tai sitten on täysin vajaaälyinen.”
”Pahoittelen, jos Harmaa Aine on aiheuttanut teille mielipahaa”, Abzumo irvaili. ”Hän on yleensä kovin ystävällinen. Tällä kertaa hänen roolinsa oli toimittaa teille tieto paluustani, ei enempää, ei vähempää.”
”Enempi olisi kelvannut”, 001 tuhahti.
”Ymmärrän toki. Koin taannoin pienimuotoisen takaiskun Bio-Klaanin toa-sotureita vastaan, ja siitä varmasti liioitellut huhut kuolemastani, mutta kostin sen heille moninkertaisesti. Olettekin kenties kuulleet Metru Nuin viimeviikkoisista tapahtumista. Ei ole syytä olla huolissaan: niiden vaikutus sotaamme täällä on vain positiivinen.”
Kaartilaiset kävivät huutamassa komentoja vartiopisteellä, ja hangaariportti alkoi aueta heidän edestään vaivalloisesti kalisten. Kenraali 001 antoi pitkän arvioivan katseen Abzumolle. Vesipisarat valuivat pitkin Kenraalin uurteisia kasvoja, Abzumoa ne suorastaan väistivät.
”Olet ollut kuukausia poissa. Virallisesti laskimme sinut kuolleeksi jo pitkään ennen sanansaattajasi uutisia.”
”Sangen… lyhytnäköistä”, makuta tuhahti. ”Kuolema on minulle pelkkä hidaste.”
Kenraali huokaisi. ”Toitko nuo olennot mukanasi manan majoilta?”
”Moni luulee, että Manala on jonkinlainen tuonpuoleinen, mutta se on itse asiassa konkreettinen paikka Karzahnin saaren alla. Minä räjäytin saaren auki vapauttaen nämä olennot, ja nyt niiden kuningas on minulle kiitollisuudenvelassa. Olen määrännyt hänet sotaan kenraali Killjoyta vastaan. Kuulemani mukaan se saasta on aiheuttanut, hmm, pientä harmia tälläkin puolella kupolia.”
Hangaarihalli avautui heidän edessään valtavana. Laivanvarustamolla seisoi rantautettuna muutama suuri rannikkovartioston laiva, joiden parissa hitsipilli hehkui sokaisevana. Kenraali 001 johdatti saattueen laivojen ohi.
”Kyllä, Killjoy on ollut meidänkin tutkallamme. Hän suoritti iskun satamaan ja upotti sektorin rannikkolaivat. Tiedätkö siis enemmän hänen siirroistaan?”
”Valitettavasti. Olen avustanut ystävääni Ficusta, jonka saatatte tuntea paremmin Pimeyden metsästäjä Puhdistajana. Meidän intressimme ovat olleet toistaiseksi samansuuntaisia. Killjoy havittelee jotain Taras-Silissä, ja suuri joukko tämän vastustajia on nyt kerääntymässä kukistamaan hänet siellä, Manalan voimat mukaan luettuna. Nähdäkseni meidän kaikkien eduksi on, että hän ja hänen apuvoimansa menehtyvät siellä.”
Kiinnostavaa, Kenraali mietti. Eikä täysin hyödytöntä — mutta monimutkaisti asioita.
Abzumon tavoitteet tuntuivat kerta toisensa jälkeen osuvan juuri sopivasti Imperiumin kanssa samaan linjaan… mutta käytännön voittoina ja sotatoimen tukena se ei juuri näyttäytynyt. Kaikkia tietojaan Killjoyn suhteen 001 ei halunnut vielä jakaa. Tätä luottamusta täytyisi vielä testata.
Ovet satamaupseeriston oleskelutiloihin avattiin heidän edestään. Assistentti kiiruhti riisumaan märkää viittaa Kenraalin yltä — tämä oli tarjoutumassa myös Abzumon avuksi, mutta kavahti taaksepäin nähdessään enkelin leveän virneen. Satamahangaarin pauke ja moottorin jyrinä väistyivät, kun he marssivat vettä valuen sisätiloihin, joita valaisi lämmin öljylampun valo. Huone oli sisustettu yllättävän lämpimästi. Merikarttojen seurana seiniä koristi nazoralaista realismia edustavia merellisiä maalauksia. 001 asteli sisään ja viittoi kaartilaisia jäämään ulkopuolelle vahtiin. Hän käveli suurelle karttaseinälle ja vetäisi alla olevan lipaston auki.
”Kätyrisi paljastikin, että olet auttamassa aivan toisissa sotatoimissa”, Kenraali sanoi kaataen rommilasillista. ”Minä saan tästä jokseenkin ristiriitaisia viestejä, Abzumo.”
Hän kääntyi katsomaan makutaa silmiin pyöritellen juomaa lasissaan.
”Miten sinä luulet, että minun pitäisi reagoida, kun kuulen — auttamattoman myöhässä, vielä — että olet osallisena aivan toista sotaa toisella puolen maailmaa?”
”Steve, Steve”, Abzumo huokaisi ja istahti tuolille pöydän ääreen. ”En ole nähdäkseni missään vaiheessa lupautunut olemaan eksklusiivisesti teidän sotanne tukija. Liityin kuukausia sitten seuraanne tahtonani kostaa eräille Bio-Klaanin jäsenille henkilökohtaisia kaunoja. Vaikka henkilöt, joille kostoa haudon, ovatkin tässä välissä ehtineet vaihtua, motivaationi murskata Bio-Klaani on yhä voimissaan. Sitä ei heikennä se, että käyn sotaa — nähdäkseni vieläpä samaa sotaa, koska Killjoy on kaikesta huolimatta yhä Bio-Klaanin jäsen — myös toisella rintamalla.”
Kenraali 001 siemaisi rommia ja katsoi Abzumon ohi.
”Henkilökohtaisten kaunojen jahtaaminen ei vielä aivan kuulosta, että teet sotapanoksesi. Miten se sitten etenee?”
”Sota Killjoyta vastaan? Minä henkilökohtaisesti tuhosin Mustan Käden päätukikohdan ja kaiken sen sisällä olevan sotakaluston. He juoksivat häntä koipien välissä pakoon, eikä Metru Nuilta enää varmasti tipu heille apua.”
Ennen kuin kenraali ehti esittää seuraavan huomion, makutan vasemmasta käsivarresta tunkeutui esiin pitkä, ohut lonkero, joka syöksyi nappaamaan rommipullon pöydältä hänen edestään. Alta aikayksikön pullo valutti sisältönsä Abzumon avoimeen kitaan. Kenraali nyrpisti otsaansa ärtyneenä. Täyttä tuhlausta. Suuren hengen langennut enkeli ei voinut varmaan edes humaltua.
”Saanen myös huomauttaa”, makuta jatkoi huuliaan kielellä lipaisten, ”että Musta Käsi, tai se mitä siitä on jäljellä, on Bio-Klaanin potentiaalisista liittolaisista sotavoimiltaan globaalilla tasolla vaikuttavin, myös Onu-Metrun tornin luhistumisen jälkeen. Ja heidän niin nykyisellä kuin entiselläkin johtajistollaan on henkilökohtaisia, jopa intiimejä suhteita Bio-Klaanin jäseniin. En yllättyisi laisinkaan, jos siltä suunnalta saapuisi vahvistuksia klaanilaisten sotavoimiin hyvinkin pian.”
Kenraali 001 maisteli rommin kylkiäisenä makutan sanoja. Abzumo oli vähintään hyvin valmistautunut. Tieto Onu-Metrun tapahtumista oli vielä ristiriitaista, eikä edes 007:n tiukka haravointi ollut saanut muodostettua tarkkaa kuvaa tilanteesta. Jos se, mitä makuta puhui, oli totta, tämä oli suorittanut iskun Metru Nuita vastaan — ylittänyt yhden niistä rajoista, joita Imperiumikaan ei ollut vielä saanut kunniaa ylittää.
Abzumon kaltainen vapaa toimija oli kaaoksen airut, jonka kaltaiset kaipasivat hihnaa. Mutta toisaalta Metru Nuita vastaan tehty isku, jota ei sidottu suoraan Imperiumiin, oli kuin lahja. Heillä ei ollut aikaa olla hippasilla kenraali Lhikanin kanssa, mutta jos Abzumo halusi leikkiä tulella, hän saisi luvan tehdä niin. Mikä tahansa, mikä poltti matoralaista ylivaltaa hitaalla liekillä, oli tervetullutta.
”Mikäli kaikki kertomasi pitää paikkansa, ei toimintasi pohjoisessa ole aivan hyödytöntä”, 001 sanoi. ”Mutta tarvitsen todisteita siitä, että olet sitoutunut tähän. Imperiumi ei kaipaa arvaamattomia tekijöitä pyörimään jalkoihinsa… ja minulla ei ole sanalla sanoen aavistustakaan, kuka tämä ’Puhdistaja’ on.”
Nimen ’Puhdistaja’ hän suorastaan sylkäisi ulos. Kuinka joku, joka ei ollut nazorak, julkesikaan väittää edustavansa puhtautta?
”Ehkä teidän tiedustelupalvelunne pitäisi olla tarkemmin perillä Odinan liikkeistä”, Abzumo huomautti. ”Puhdistaja on ollut mukana alusta asti — jo silloin, kun lähetit ylimielisen yliluutnanttisi Guardianin perään, hän oli siellä keräämässä itselleen Nimdan sirut.”
Kenraali 001 nosti toista tuntosarveaan ja tuijotti Abzumoa kulmat kurtussa.
”Pitäisikö minun vakuuttua siitä, että tähän Pimeyden metsästäjääsi kannattaa luottaa?”
”Ei missään nimessä. Pimeyden metsästäjät ovat potentiaalisia vihollisia, sillä hekin tavoittelevat Nimdan siruja, joita Bio-Klaani — sekä myös yhteinen ystävämme Avde, jos saan muistuttaa — havittelee. On melkein varmaa, että joudumme jossain vaiheessa ottamaan yhteen heidän kanssaan. Puhdistaja ei itse asiassa enää työskentele Varjotulle, joten hänkin on potentiaalisessa ristiriidassa Odinan oikkujen kanssa. Mutta sekin on vain meille eduksi: mitä enemmän muut osapuolet taistelevat keskenään, sitä parempi meidän kannaltamme.”
Siinä Kenraali oli samaa mieltä — eikä hänellä ollut aikaa kalistella sapelia Varjotunkaan kanssa. Ainakaan vielä. Maailmassa oli paljon armeijoita muserrettavaksi sitten, kun tämä taisto olisi ohi.
Kyllä hän kunnioitti Varjotun kaltaista suurta sotaherraa siitä, että tämä oli kerran yrittänyt kaataa Metru Nuin. Mutta parempi maailma ei syntynyt mutatoitujen epäsikiöiden ja sivistymättömien raakalaisten oikuista.
”Minä olen katsellut teidän kinasteluanne taikakaluista sormieni läpi niin pitkään, kunhan se ei tule lopullisen voittomme tielle”, Kenraali tuhahti. ”Älä pistä minua katumaan sitä valintaa, Abzumo.”
”Puhut kuin täällä olisi saavutettu suuriakin voittoja sillä välin, kun olin rappeuttamassa pohjoista maailmanjärjestystä”, Abzumo myhäili. ”Ehkä haluatkin saattaa minut siis ajan tasalle siitä, mitä täällä on saatu aikaan.”
Kenraali 001 otti uuden pullon lipastosta ja kaatoi itselleen toisen lasillisen. Sitten hän kääntyi seinälle nastoitettua Bio-Klaanin ja lähisaarten merikarttaa kohti, irrotti korkkitaulusta pari nuppineulaa ja alkoi iskeä nastoja avainkohtiin.
”Entisen Ämkoon veljeskunnan saari miehitettiin, ja sittemmin viidakko raivattiin Lennoston uuden lentosataman tieltä. Miehityksen yhteydessä saimme sotavangiksi admin Ämkoon, joka pienen taivuttelun jälkeen liittyi riveihimme Allianssin erikoisjoukkojen everstinä.”
001 vilkaisi sivusilmällä Abzumoa.
”Meillä on nyt riveissämme myös makuta, joka tottelee käskyjä”, hän sanoi raskaalla äänellä.
Abzumo oli hetken hiljaa.
”Miekkapiru epäilemättä palvelee lähinnä itseään. Kuvitteletko voivasi ansaita hänen aidon uskollisuutensa?”
”Eversti Ämkoo metsästää entistä aseveljeään, eversti Guardiania, tällä hetkellä Lehun uumenissa. Hänessä on lupausta. Ajan kanssa hänenkin päänsä kääntyy lopullisesti. Ja jos ei, ripustan sen seinälleni Yöntuojan kallon vierelle.”
”Entä onko hänen uskollisuutensa sattumoisin kytköksissä Avdeen?”
”Punainen Mies saa yrittää kuiskia käärmeenkielellään, jos haluaa”, 001 sanoi irvistäen pihtiensä välistä. ”Eversti Ämkoo on tarkassa Metastaasin järjestelmien valvonnassa 24 tuntia vuorokaudessa. Hän on Imperiumin oma.”
”Ympärivuorokautinen valvonta onkin tunnetusti merkki pohjattomasta lojaaliudesta”, Abzumo naurahti.
”Se ei ole merkki siitä”, 001 sanoi kylmästi. ”Se on ehto sille.”
Abzumo kohotti ensin kulmaansa ja purskahti sitten räkättävään nauruun.
”Ymmärrän näkemyksesi, arvon kenraali. Ihannetilanteessahan sinä olisit kaiken aikaa yhteydessä aivan alaistesi pohjimmaisiin ajatuksiinkin, mutta valitettavasti sellaisessa yhteismielessä on omat ongelmansa, ja se onkin epäilemättä syy siihen, miksi näin ei nazorakien yhteiskunnassa ole. Lähinnä varoitan sinua luottamasta Punaiseen Mieheen — saati sitten tämän Syvään Nauruun. Minulla on syitä olettaa, että hän on liittoutunut erään tahon kanssa, jonka intresseissä ei ole meidän menestyksemme.”
Taas tämä, Kenraali 001 ajatteli. Punainen Mies ja Makuta Abzumo yrittivät vuorotellen kuiskia hänen olkapäiltään. Liittolaisia nimellisesti — mutta käytännössä molemmat sekavien Nimda-satujen pauloissa. Jossain vaiheessa tämä kuminauha ratkeaisi ja vaaka kallistuisi jompaankumpaan suuntaan… mutta niin pitkään kuin he yrittäisivät pelata tätä peliä hienovaraisesti eivätkä olisi kiinni toistensa kurkuissa, hän aikoisi raastaa heistä molemmista kaiken tarvitsemansa hyödyn irti.
Pelimerkki toista vastaan oli naru, josta vetää. Ja he tuntuivat ojentavan sellaisia toisistaan varsin auliisti.
”Nimeä epäilyksesi”, Kenraali sanoi hiljempaa.
”Metru Nuin operaation aikana Killjoyn seuraan liittyi kaksi varsin hienostunutta tappokonetta. Ficus totesi nämä Avrahk Feterroiksi, Zorak von Maxitrillian Arsteinin koneiksi. Toisin sanoen tämä Arstein on Killjoyn kanssa jonkinasteisessa liitossa. Ja teillä on epäilemättä tiedustelutietoa näiden feterrojen Bio-Klaaniin kohdistuneesta hyökkäyksestä jokunen kuukausi sitten — sekä Avden kytköksistä siihen.”
Vai sellaista peliä sinä pelaat, Kenraali 001 mietti. Kävivätkö Avde ja Abzumo hiljaista sotaa poissa Imperiumin näköpiiristä toisiaan vastaan? Mikäli Abzumon kertoma oli totta, tämä Zorak von Maxitrillian Arstein toimi jonkinlaisena välikätenä Punaiselle Miehelle pelata omaa pitkää peliään Abzumon varalta.
Imperiumille Zorak von Maxitrillian Arstein oli osoittautunut tähän asti hyödylliseksi. Öinen hyökkäys Bio-Klaanin linnakkeeseen oli jättänyt syvät arvet, joita heidän vihollisensa nuoli edelleen. Silti mysteerien Arsteinilta ei kuulunut hakemuskirjettä Allianssiin liittymiseen: ”feterrojen” mestari pysytteli tiiviisti poissa heidän näkökentästään.
Paitsi mitä ilmeisimmin yhden agentin kautta, kuten hän oli hyvin vähän aikaa sitten oppinut. Abzumo ei kertonut kaikkea, joten Kenraalikaan ei. Siihen hän oli ehdollistunut jo tämän liittolaisuuden alussa.
”Vai niin”, hän sanoi katse kartassa. ”Vaikka olisit oikeassa, tämä ei ole vielä silti todiste Punaista Miestä vastaan. Mutta toivon, että pidät minut kartalla, jos opit lisää tästä… Arsteinista.”
”Minulla ei ole vedenpitäviä todisteita Avden petoksesta, mutta arvelin varoituksen olevan paikallaan”, Abzumo sanoi. ”Minä en ole nähdäkseni suoraan häntä vastaan rikkonut, mutta mikäli Arstein avustaa Killjoyta minua vastaan Avden kehotuksesta, Avde pelaa tämän saaren sodan molempia osapuolia.”
”Avde on osoittanut lupausta vihollisen näivettämiseen sisältä käsin, mutta luotanko häneen? Hädin tuskin. Jokainen tiedustelupalvelun silmäpari, joka siihen irtoaa, tarkkailee Avdea ja hänen orjiaan. Niin pitkään kuin konkreettisia todisteita ei ole, toivon että te kaksi leikitte nätisti. Edes tämän liittouman vuoksi. Mikäli Nimda ajaa teidät toisianne vastaan, en aio olla katsomassa.”
”Voi, mutta tottahan toki. Elän palvellakseni.”
001 piti enemmät manauksensa sisällään.
”Ja sitä paitsi”, hän tuhahti, ”keskeytit minut.”
Kitiinikuorinen sormenpää napsahti vasten saaren keskiosaa kartalla.
”Myös Nui-Koro sekä sen nummet on vallattu. Hallitsemme käytännössä koko Suurkylän pohjoispuolista saarta sekä kuristamme Bio-Klaania hengiltä pohjoisesta ja etelästä. Lehu-metsän alue hidastaa moottorin kulkua vihollisen sissisodankäynnillä, mutta sekin sortuu vääjäämättä. Merisaartorengas pitää jopa ilman Rautasiipeä, joka suorittaa tärkeää tehtävää pohjoisessa.”
”Vaikuttavaa, kenraali. Ja tällä tahdilla saisitte varmasti saaren hallintaanne muutamassa kuukaudessa muuttamatta strategiaanne. Mutta…”
Makuta hieroi leukaansa tavalla, jonka olisi voinut tulkita mietteliääksi.
”Mitä ajattelitte tehdä, kun talvi saapuu?”
Kenraali 001 kirosi äänettömästi. Abzumo oli osunut kipukohtaan sotasuunnitelmassa — jälleen osoittamalla ymmärrystään heidän täydellisyyttä hipovien kehojensa harvoista epätäydellisyyksistä. Kylmä tulisi hidastamaan sotakonetta ja sitä ajavia kitiinikuoria, varsinkin nyt, kun Vuoritukikohdan kryotekniikkahanke oli ottanut takaiskun kapinallisten väliintulon myötä. Toisaalta Abzumo ei olisi voinut ymmärtääkään, kuinka pitkällä he olivat lopullisen puhtauden saavuttamisessa. Jossain Luvatun Maan maaperällä osasto Sonnenradin urheat jääkärit ottivat ensiaskeleitaan.
Mutta ennen kuin se kaunis ideaali voitaisiin kahmaista käsiin, ennen kuin heidän torninsa koskettaisivat aurinkoa, olisi päihitettävä lihan epätäydellisyys.
”Jatkamme etenemistä”, 001 päätyi lopulta sanomaan. ”Talvi hidastaa koneistoa, mutta ei pysäytä sitä. Ja talven tullen linnake alkaa nääntyä hengiltä, mutta meidän ruokavarantomme kyllä riittävät.”
”Toivon, että olet oikeassa”, Abzumo tuumasi. ”Nyt, jos sallit, tahtoisin Harmaan Aineeni takaisin. Minulla on hänelle pari tehtävää.”
”Pidä hyvänäsi. En ole saanut hänestä raastettua hyötyä aiemminkaan. Oletko siis jo lähdössä?”
”Steltinmerellä tapahtuu mielenkiintoisia asioita, joista haluan olla perillä. Ja minun on tehtävä seuraavat siirtoni Arsteinia vastaan. Hänen sijaintinsa selvittäminen on osoittautunut… haastavaksi.”
007:n raportti oli kulkeutunut Kenraalin silmien alta aiemmin tänään — Allianssin riveissä marssi nykyään toinenkin toa… ja tällä oli suora yhteys Arsteiniin. Tätä pelimerkkiä hän ei Abzumolle paljastaisi, ainakaan vielä. Ei, ennen kuin hän olisi selvittänyt, kuinka suurella hinnalla se kannattaisi myydä. 001 piti pokerinaamansa ja katsoi Abzumoa silmiin.
”Mitä Steltinmerellä tapahtuu?” hän kysyi laskien rommilasin käsistään.
”Tämä sade”, Abzumo sanoi osoittaen ylöspäin kohti peltikattoa, joka kumisi sateen ropistessa, ”ei ole täysin luonnollinen. On tulossa valtava myrsky. Suosittelen pitämään pienemmät laivat satamassa jonkin aikaa.”
Kenraali oli hetken hiljaa ja sitten vilkaisi merikarttoja sivusilmällään.
”Siltä se on vaikuttanut. Meri on ollut armoton viime päivät. Osaatko arvioida tarkemmin, milloin itse myrsky iskee?”
”Tarkkaan en osaa sanoa. Voi mennä muutama päivä, viikko jopa.”
”Ja aiot syöksyä suoraan sen silmään?”
Pieni hymynkare hiipi Abzumon kasvoille.
”Lentäminen ei ole läheskään yhtä vaarallista.”
001 nyökkäsi hiljaa. Tahtomattaankin hän havaitsi ajatustensa lipuvan Amiraali 002:n merimatkaan, joka kulki — tai oli toivon mukaan jo kulkenut — Steltinmeren läpi. Yltyvät syysmyrskyt eivät olleet pelottaneet Imperiumin laivaston lippulaivaa vuosikausiin. Rautasiipi oli kulkenut läpi niin monta helvetillistä kurimusta ja merellistä taistelua, että se ei vähästä hetkahtaisi.
Silti — tuskin makuta varoitti tällaisesta puhtaasti isotellakseen. Ehkäpä yhteydenotto Rautasiipeen voisi olla viisasta.
”Mutta älä huolehdi”, Abzumo sanoi yhtäkkiä, kavalasti hymyillen. ”Rautasiipi on niin valtava, että sillä tuskin on suurta hätää edes epäluonnollisemmassa myrskyssä.”
Luetko ajatuksiani?
Kenraali 001 tuijotti Abzumoon tuimasti. Tämä ei sanonut mitään vastauksena. Jos makuta oli ylittänyt rajan heidän välillään telepaattisesti, tämä kyllä tietäisi, mitä 001 sellaisesta ajatteli. Harva kykeni lukemaan hänen ilmeitään — hän oli pitänyt siitä huolen vuosien harjoittelulla.
”Oliko sinulla vielä muuta”, 001 lopulta sanoi, ”vai kutsuuko myrskyn silmä sinua jo?”
”Suurempi maailma odottaa”, Abzumo myönsi. ”Kutsu Harmaa Aine, niin otan hänet saman tien mukaani.”
Tiedustelupalvelun agentit saattoivat Harmaata Ainetta Laivaston esikuntatiloihin. Kenraali 001 seurasi sivusta Arkkitehdin ja tämän luomuksen kohtaamista hallin keskellä. Kone ja makuta nyökkäsivät toisilleen sanattomasti.
”Liikuttava jälleennäkeminen”, Kenraali 001 sanoi. ”Älä huoli, olemme kohdelleet häntä parhaaksi katsomallamme tavalla.”
”Varmasti”, Abzumo tuhahti.
Purppura enkeli käänsi selkänsä telakan meluisalle näkymälle, ja alkoi astella kohti suuria ovia. Harmaa Aine lähti rullaamaan mestarinsa vanavedessä, ja hetken päästä 001 saattueineen seurasi perässä.
Entistä rankempi sade ja tuuli piiskasivat suoraan heitä kasvoihin. Harmaa Aine hoiperteli hetken liukkaalla betonilla, kunnes sai selvästi kytkettyä kovemman vaihteen jalkarulliinsa. Kenraali 001 oli lähteä viittansa kanssa lentoon ensi puuskasta. Piiskaava sade kirveli hänen silmiään, mutta hän jatkoi makutan seuraamista. Tämä asteli sateen ja puhurin keskellä sellaisella varmuudella, että 001 ei yhtään epäillyt tämän aikovan syöksyä tulossa olevan kurimuksen syövereihin.
Hän joutui huutamaan saadakseen äänensä kuulumaan: ”Kun saat sodittua sotasi pohjoisessa, voimmeko luottaa, että näemme sinut tällä rintamalla?”
”Tottahan toki”, Abzumo lausui maireasti tuulen yli. ”Mutta turha sinun on odottaa, että asiointini pohjoisessa tulee päätökseensä. En minä tullut tänään käymään täysin vailla tuliaisia. Katso.”
Makuta osoitti kohti kiitorataa, jonne oli laskeutunut hirveitä ja vääristyneitä asioita. Pienten epämuodostuneiden sarvipäisten olentojen saattueessa vaappui jyrisevin askelin jotain, joka näytti ensisilmäyksellä valtavalta sammakolta. Mitä lähemmäs se sadesumussa ja pimeässä löntysti, sitä vähemmän siinä kuvailussa oli enää järkeä. Demoni riuhtoi ja karjui maahisten tiukassa otteessa — kahleet kilisivät sen kaikissa raajoissa. Hirvityksen tumma panssari kiilteli märkänä sateesta. Suuri musta suu oli kiinni, mutta karjuminen kuului silti jostain, kuin lihaisan kuoren vaimentamana. Kysymys sai kauhealla tavalla vastauksen, kun sammakkomainen kita aukesi paljastaen huutavat kasvot, jotka näyttivät valtavalta naamiottomalta matoralaiselta. Olento valitti itkuvirttä, joka puski tiensä satamamiehistön painajaisiin.
Jostain demonin takaa kipitti kuudella rivakalla niveljalalla esiin toinen. Pienempi olento oli epämuodostunut ja groteski, mutta kantoi itseään ensimmäistä arvokkaammin — pikku maahiset katsoivat tätä kunnioittaen ja peläten. Demonin lihavaa ylävartaloa kannatteli kuusi rapujalkaa, jotka saivat sen etenemään huomattavasti vauhdikkaammin kuin sen pyylevästä yleisolemuksesta olisi arvannut. Olennon yllä oli surmattujen vihollisten nahoista parsittu sotisopa valtaisilla olkapäillä ja kauluksella, joka nousi majesteettisesti sen pään taakse, sen painavat kädet lepäsivät suuren vatsan päällä sekä pyöreästä, punaisen kypärän koristamasta päästä tuijotti epäsymmetrisesti viisi silmää suoraan Kenraaliin — kaksi vasemmalla, kolme oikealla puolella. Kaksoisleuan yllä oli leveä, virkamiesmäinen hymy, ja rintapanssaria koristi kuolinhuutoon ikuisesti juuttunut Kanohi.
001 katsoi hymyilevää Abzumoa. Totta kai tämä toi lahjan korvatakseen poissaoloaan. Nuorempaan ja naiivimpaan moinen liehittely olisi purrut, mutta hän oli oppinut, että kukaan ei tehnyt palveluksia ilman odotusta vastapalveluksesta.
”Saanen esittäytyä”, kuului hihittävä, hersyvä, korkea ääni. ”Olen paroni Pyllirka, Manalan kuninkaan uskollinen palvelija. Mikä lämmin ilo vihdoin astella kanssanne pintamaailmassa ikuisen vankeuden vuosien jälkeen. Olen jo kuullut teistä paljon, suuri Kenraali! Vapauttajamme, Makuta Abzumo, kertoi teidän tarvitsevan tukea sodassanne suurta vihollista vastaan.”
001 seurasi hätkähtämättä groteskin olennon esittäytymistä. Nahkoihin pukeutuva irvikuva vaikutti suurelta aristokraatilta alisessa maailmassa — mutta täällä hän näyttäytyi lähinnä juuri sellaisena hirviönä, joita Makuta Abzumo oli ehdollistanut häntä odottamaan. Oli kuin olento ei olisi aivan tiennyt, kuinka vastenmielinen se oli, vaan esittäytyi kuin suurena ritarina.
”Mitä teillä on tarjota, paroni?”
”Olentoja alemmista kupoleista”, Pyllirka hihitti. ”Kuninkaamme suuruudessaan on sitoutunut suureen taisteluun pohjoisessa. Ruttosiipi Samarxxan ja manalalliset sotajoukot braskentankkeineen, mana-toraneineen ja dinosaureineen lähtevät jakamaan Kaaoksen Keisarin ilosanomaa… mutta hyvän tahdon eleenä vapauttajallemme, Makuta Abzumolle, siunaamme vahvistuksen myös tähän suureen sotaan.”
Rapujalat joustivat alta, kun Pyllirka kumarsi hieman 001:n suuntaan.
”Näen, että ette ole mikä tahansa komentaja, vaan suuri sotilas. Itsekin nousin Hyveiden Näivettäjän ritaristoon surmattuani viisisataa braskentankkia Syvyyksien luolan synkissä tunneleissa. Vihollisteni lihat ovat omaisuuteni, ja kannan niitä ylpeydellä. Kunnian kentät ovat minullekin tuttuja, ja johdan taistoa täälläkin ilomielin. Mukanani tuon palvelusväkeni ja sotilaani, Manalan maahisten mahtavan manipulin sekä kolmekymmentäkaksi hirveää saurusta valmiina palvelemaan teitä…”
Pyllirkan ravunpunainen käsi osoitti kammottavaan sammakkomaiseen olentoon, joka kirkui ja huusi kuin kuoleva.
”… ja upean, kauhistuttavan manalanlunkin, pedon vailla vertaistaan! Jokainen sen kitaan uhrattu sielu on uhraus myös suurelle kuninkaallemme!”
Pyllirka päästi ulos kimeän hihityksen ja raotti hieman rintapanssariaan kyljessä olevien solkien kohdalta. Olennon ylävartalosta paljastui rivistö hirvittäviä, syviä raateluarpia, joista osa meni luuhun asti.
”Ja minähän sen kidasta tietäisin”, Pyllirka sanoi. ”Tämä peto on kerran yrittänyt nielaista minutkin — me olemme vanhoja tuttuja.”
”Vaikuttava olento”, 001 sanoi hiljaa. ”Voinko luottaa vakaumukseenne?”
”Pohjoisen sota on ensiaskeleemme uudella kamaralla”, Pyllirka nauroi. ”Ehkä sen voitettuaan kuninkaamme voi kääntää huomionsa täysin saarellenne? Kuka tietää — mutta sen voi vain aika näyttää. Vaan älkää huoliko — Makuta Abzumon ystävät ovat minunkin ystäviäni. Olen miekkanne ja kilpenne tässä sodassa, suuri Kenraali.”
Kenraali 001 luotti olentoon yhtä paljon kuin siihen, jonka lahja tämä oli ollut. Pyllirka vaikutti jälleen yhdeltä arvaamattomalta hirviöltä kaunopuheisessa paketissa. Silti — sellaisillekin oli paikkansa. Zyglakit olivat olleet Allianssissa lähinnä kompastuskivi tiellä suuruuden saavuttamiseksi, mutta 001 otti ilomielin raakalaismaisen sekä arvaamattoman toiminnan Lehu-metsässä, kunhan se kohdistui Imperiumin vihollisiin.
Kun ei itse uskonut jumaliin, demonien pelko tuntuisi sitäkin naurettavammalta. Mutta jos matoralainen kansa pelkäsi jumalaa, se huutaisi kurkkunsa tärviölle demoneja kohdatessaan.
Silti, tämä niin kutsuttu ”ruttosiipi” miehistöineen oli arvaamaton toimija. Hän ottaisi paronin tarjouksen vastaan mutta suhtautuisi tähän samoin kuin kehen tahansa liittolaiseen — toinen käsi aseella.
”Tervetuloa osaksi taistelua, paroni Pyllirka”, Kenraali 001 sanoi asiallisen jäisesti. ”Toivon, että olette sanojenne arvoinen.”
Pyllirkan kuusi jalkaa laskivat hänen suuren kehonsa hieman alemmas. Hän laski toisella kädellä kypäränsä päästään paljastaen pienen terävän päälaen ja kumarsi entistä syvempään.
”Kuten Biolzebub on herrani, seison rinnallanne — aina, kunnes Bio-Klaani on tuhkaa.”
Kenraali vain murahti vastaukseksi ja vilkaisi jälleen sivusilmällään Abzumoa — tai olisi vilkaissut, jos tämä olisi yhä ollut hänen vierellään. Hän katsoi kunnolla ympärilleen ja lopulta huomasi Abzumon sivummalla puhumassa jollekulle. Hän kurtisti kulmiaan ärtyneesti.
”Pahoittelut”, hän ärähti Pyllirkalle ja lähti marssimaan kohti makutaa. Rapujalkainen demoni kumarsi jälleen kohteliaasti ja jäi paikalleen.
Ennen kuin 001 ehti Abzumon luokse tämä kääntyi häntä kohti. Tämän takana nazorak-sotilas lähti kohti viestimiesten parakkia.
”Steve”, Abzumo huokaisi. ”Eikö Paroni Pyllirka viihdyttänyt sinua riittävän pitkään?”
”Hän vaikutti innokkaalta liittymään taisteluumme. Mitä sinä teet?”
Välinpitämätön hymy ei poistunut makutan kasvoilta, kun tämä sanoi:
”Älä vaivaa pientä mieltäsi niin mitättömillä asioilla. Keskity sen sijaan tulevaan: miten aiot panna uudet demoniset vahvistuksesi töihin?”
Abzumo lähti harppomaan takaisin kohti kiitoradalla seisoskelevia demoneja sellaista vauhtia, että Kenraali oli vähällä jäädä jälkeen. Hän jäi tuijottamaan viestimiestä, joka käveli sadesumun läpi suorastaan hätäisesti poispäin Abzumosta.
001 kumartui yhtä kaartilaisistaan kohti:
”Kuulustelkaa häntä. Kysykää häneltä, mitä makuta sanoi hänelle. Käyttäkää tehostetun kuulustelun metodeja, jos on pakko.”
Kaartilainen nyökkäsi ja irtosi muodostelmasta seuraamaan nazorakia. 001 seurasi makutaa lennonjohtotornin juurelle asti. Verta syöksevä ilmahirvitys avasi kitansa valmiina vastaanottamaan matkustajansa. Ennen koneeseen astumista Abzumo kääntyi vielä kohti Kenraali 001:tä.
”Emme varmaan näe pitkään hetkeen”, 001 huusi tuulen yli. ”Kiitos vahvistuksistasi ja informaatiosta.”
”Anna terveiseni myös Stephenille”, Abzumo sanoi äänellä, jonka ei olisi kuulunut kantaa myrskyn metelin yli mutta kantoi kuitenkin. ”Anteeksi, tarkoitan tietysti Tohtori 006:tta.”
Kenraali nyökkäsi vain vastaukseksi. Oli hyviä syitä puhua Tohtorille tästä kohtaamisesta — mutta mitä, siitä hän ei Abzumolle tahtonut sanoa.
Enkeli rullaluistelevine käskyläisineen nousi kirottuun koneeseensa, jonka leuat loksahtivat kiinni välittömästi näiden perässä. Kenraali saattueineen otti etäisyyttä, kun laite haki vauhtia satamakiitoradalla, nousi lentoon ja syöksyi kohti tuhoisia myrskypilviä punaista nestettä ilmoille suihkien. Mielipuolisten lentoliskojen saattue kirkaisi yhteen ääneen ja lähti seuraamaan laitetta. Kuolleiden kaupunki valui sadesumuun hiljalleen ja katosi lopulta näkyvistä.
Paroni Pyllirka antoi kunnioittavan kumarruksen vielä kohti loittonevaa ruttosiipeä, ja asteli pikkupirujen ja sairauden saurusten rivistöjen eteen antamaan komentojaan. 001 kuunteli sateen yli karjahduksia karulla kielellä, jota kukaan pintamaailmassa ei puhunut. Kahlittu manalanlunkki valitti hyytävästi myrskyn läpi.
Allianssi oli jälleen vahvempi — mutta kuten kaikki lahjat, tämä tuli mukana listalla ehtoja.
Horisontissa jyrähti. Aallokko tuntui vain yltyvän yötä myöten.
Sateen piiskaama Kenraali matkusti raidekuljetuksella Pesän syvempien osien läpi. Sukkula pysähtyi vain esikuntaupseeristoa varten varatulla pysäkillä Pesän toiseksi sisimmän ringin uumenissa. Saattue kaartilaisia johdatti hänet läpi lastauslaiturin valtavassa luolakompleksissa. Korkealla luolan katossa upseeristoravintola Riippuva Smaragdi heijasti ikkunoistaan lämmintä valoa stalaktiitteihin ja allaan levittäytyvään stalagmiittimetsään. Ravintolan sisältä kuuluva klassinen nazoralaisvalssi kaikui etäisesti pesänsisäisten moottoriajoneuvojen ja lastauslaiturin kuhinan alta.
001 oli hyvin tietoinen, että 005 siellä järjesti karonkkaa viimeisimmän elokuvaprojektinsa kuvausjakson päättymisen kunniaksi. Ei totta kai totuusministeriön päällystöä alemmille — ja mikäli tämä halusi ylläpitää Pesän turvallisuutta, tuskin edes pääosan esittäjälle.
Saattuettaan hädin tuskin huomioiden Kenraali astui kenraalillisen komentobunkkerin kiviportaita alas, ohitti pokkuroivat esikuntajääkärit tylysti ja marssi sanaakaan sanomatta toimistoonsa. Hän sulki oven perässään, ripusti litimärän viitan naulakkoon ja näppäili työpöydällään olevaan kommunikaattoriin kolminumeroisen tunnisteen — sekä yhdellä napinpainalluksella varmisti, että puhelu ohittaisi kiireellisenä kaiken muun vastaanottajapäädyssä.
Näyttö pöytää vastapäätä alkoi yhdistää vaikeasti saavutettavaan vastaanottajaan. Hetken päästä ruudulle ilmestyi tutut vanhat kasvot, joille heijastui kirkkaan valkeaa näytön valoa muuten pimeässä tilassa.
”-itäs? OOOH, JOHTAJANI! Tai siis, khrm! Arvon Kenraali, mitä asiaa teillä minulle on?” Päätutkijan nasaali ääni kaikui linjoja pitkin. Kenraali näki tiedemiehen pitelevän lankapuhelinta ohimollaan.
”Päätutkija”, Kenraali murahti. ”Keskeytänkö jotain?”
”Olin juuri ottamassa aivosähkökäyröjä Pesän vesijohtoputkistoista löytyneistä vesisiiroista! Todella kiehtovaa! Niistä voimme saada vaikka mitä dataa nazorakien elinym-”
”Siirrä kaikki muut projektisi sivuun. Saat kiireellisen tehtävänannon.”
Päätutkija häkeltyi näkyvästi ruudulla ja katsoi odottavana.
”Osaatko sinä suojata mieliä hyökkäävää telepatiaa vastaan?” Kenraali kysyi.
Päätutkija mutristi uurteista suutaan mietteliäänä. ”Kyllä osaan, ainakin teoriassa. On olemassa eri metodeja suojautua erityyppisiä psyykkisiä tietomurtoja vastaan. Yleisin ’mielenluku’ on sitä, kun tunkeutuja yrittää virittää mielensä samalle taajuudelle omasi kanssa. Silmien räpyttely nopeassa sarjassa voi nostattaa sykettäsi ja vireystasoasi tarpeeksi hämmentääkseen mahdollisen tunkeutujan. Myös päivittäinen annos kalanmaksaöljyä on hyväksi telepaattiselle vastustuskyvylle.”
Kenraali huokaisi.
”Luuletko, että niin voi pysäyttää makutaa lukemasta ajatuksiaan?”
”Se… voi olla haastavampaa. Makutojen tietoisuudet leviävät paaaljon laajemmalle kuin muiden rotujen ja kykenevät helposti murtamaan suojauksia pelkällä massallaan”, Päätutkija totesi uutta vakavuutta äänessään. ”Mutta uskon siihenkin löytyvän metodin. Minulla ei juuri nyt ole mitään valmiina. Kuinka pian tarvitsette suojauksen?”
”Niin pian kuin mahdollista. En halua, että hairahdat mihinkään harhautuksiin.”
Oli toisinaan haaste puhtausaatteen sisäiselle koherenssille, että muuten täydellisiä tieteilijöitä kirottiin niin monella tavalla epätäydellisillä kehoilla ja mielillä. Hajamielinen professori oli saavuttanut aivan liikaa suuruuksia ollakseen helposti korvattavissa. Ja oli tämä joissain asioissa valitettavasti paras rotuaan.
Kenraali jatkoi:
”Tarvitsen toimivan suojauksen varasuunnitelmaksi tiettyjen osapuolien varalle… mikäli ne valitsevat toimia Imperiumin etujen vastaisesti. Kerro minulle, mitä resursseja tarvitset tutkimukseen. Saan ne tapahtumaan.”
”Odottakaas…” Päätutkija mumisi laskien luurinsa alas ja katosi hetkeksi videokuvasta. Lankoja pitkin kuului kaappien kolahtelua ja hektistä paperien pläräystä. Sitten Päätutkija horjahti takaisin videokuvassa näkyvälle tuolilleen pidellen valtavaa toimistokansiota.
”Ah, löytyi! Minulla saattaa olla idea”, Päätutkija hihkaisi asettaen luurinsa leukansa ja olkapäänsä väliin. Kenraali näki, kuinka kansiosta varisi irtonaisia sivuja ja muistilappuja jonnekin lattialle, mutta se ei näyttänyt professoria haittaavan. ”Hmm. Saatan tarvita prototyyppiä varten vähän harvinaisempaa materiaalia…”
”Mitä materiaalia?”
”Toa-kiven.”
Kenraalin silmät ohenivat viiruiksi.
”Minä olin muistavinani, että osastosi viiden vuoden budjetti käytettiin jo yhteen sellaiseen.”
”Mutta eikö, arvon Kenraali, sellaisen viimeinen sovellukseni ollut hintansa väärti?” Päätutkijan äänessä oli ylpeyttä.
Kenraali tuhahti.
”Kieltämättä. Älä silti oleta, että sellainen resurssi putkahtaa käsiisi aina, kun haaveilet siitä. Matoralaisten supersotilaita ei ilmesty maailmaan millään järjellä tai logiikalla — ja ymmärrät varmasti, kuinka vaikeaa on metsästää sellaisia noitia, jotka osaavat noitua matoranista toan.”
”Tietysti ymmärrän, oi johtajani”, Päätutkija nyökkäsi kameralle. ”Käsittääkseni yliopiston kokoelmissa on yksi kappale. Tosin en usko, että Rehtori 038 luopuu helposti omastaan.”
Kenraali pysähtyi miettimään. Käydäkö kauppaa yliopiston kokoelmien kallisarvoisimmalla resurssilla vai lähteä metsästämään uutta? Toisaalta saarella oli enemmän toia kuin yhdelläkään, jonka he olivat valloittaneet tätä ennen. Jos toan päästi lisääntymään, se vääjäämättä teki niin. Kuten kaikki syöpäläiset.
Vaihtoehtoja hänellä oli — mutta ei välttämättä aikaa. Ja valitettavasti Päätutkija oli aiemminkin luonut menestystä kyseenalaisista sijoituksista.
”Luopuu, jos se haltuunotetaan suurempaa tarkoitusta varten. Aion olettaa, että et tule palauttamaan sitä kokeidesi jälkeen.”
”Mitä todennäkösimmin en. Ai niin, saatan myös tarvita näytteen makutan — tai tarpeeksi samankaltaisen olennon — biologista materiaa. Pienikin määrä riittää.”
”Minulla on yksi sellainen talutushihnassa Lehu-metsässä. Saatan teidät yhteen pikimmiten. Älä leikkele häntä… enemmän kuin tarvitsee.”
”Fantastista! Ole huoleti, oi johtajani, olen hyvä lemmikkien kanssa!”
”Varmistan, että saat kaiken tarvitsemasi.”
001 katkaisi puhelun Päätutkijalle. Hän kirjoitti parit nopeat muistiinpanot paperiin katsomatta ja näppäili kommunikaattoriin seuraavan tunnisteen. Pesäasiainministeri 008 sai tehtävänannon delegoida toa-kiven haltuunoton Yliopistolta ja Prikaatinkenraali 088 saisi välittää Eversti Ämkoolle käskyn yllättävään terveystarkastukseen.
Illan loput työasiat hoituivat puolella ajatuksella. 007 raportoi osasto Sonnenradin löydöksistä, 003 lentoaseman rakennusaikatauluista ja 004 uuden luotijunaprojektin maansiirtotyöstä. Viimeisenä ennen toimistosta lähtemistään hän pysähtyi muistelemaan Abzumon sanoja ja avasi vielä yhden kiireisen puhelun.
Abzumo oli sanonut monta asiaa, jotka herättivät hänessä tarpeita toimenpiteisiin — mutta kaikkein suurimman tarpeen toimia oli herättänyt tämän sanansaattaja.
Vai että Abzumo oli tärkeässä roolissa Uuden Sukupolven suhteen?
Ruudun kohina tasautui ja paljasti nazorak-tiedeyhteisön entisen kirkkaimman tähden väsyneet kasvot. Tutkimukset entisen Veljeskunnan saarella pitivät Tohtoria kiireisempänä kuin aikoihin.
”Arvon Kenraali”, Tohtori 006 vastasi. Ruudun alareunassa kiilteli sekava kattaus hänen työpisteensä instrumentteja. Yhä huonommin nukutut yöt näkyivät kalpean tiedemiehen silmissä.
”Tohtori. Makuta Abzumo kävi Kenraalinsatamassa.”
006 haukkaisi henkeään tavalla, joka sai Kenralin miettimään, oliko tämä saamassa paniikkikohtauksen välittömästi. Tämä hillitsi itsensä vain vaivoin.
”J-ja lähtikö hän jo?”
”Lähti. Ja jätti terveisiä sinulle. Mikä valmiustaso Uudella Sukupolvella on?”
Sen jälkeen, kun Rautasiipi oli suunnannut uutta tehtävää kohti ja Uusi Sukupolvi oli siirretty pois sen tiloista, Tohtori oli määrätty taas projektin vastaavaksi tiedeupseeriksi. Tämä vaikutti päivä päivältä heikommalta ja väsyneemmältä mutta pysyi aikatauluissa — joten ei ollut korvausvaarassa ainakaan välittömästi.
006 keräili itseään, selvästi Abzumon maininnasta järkyttyneenä.
”S-se… on 99 % valmis yltiöharjoitukseen, arvon Kenraali. Organismi SLT:n toimintavika lienee nyt ohitettu — h-heh. P-paljastui, että joku oli itse asiassa tuonut saarelle Kanohi Suletun, joka teki tahtomattamme yhteyden siihen. Uskon, että käyttäjä ei ole silti voinut oppia mitään — tuskin Suletun omistaja osaisi kieltämme. Ja on epätodennäköistä että hän on tajunnut, että mitään on tapahtunut.”
”Hyvä”, Kenraali sanoi. ”Olet toiminut esimerkillisesti paineistetussa tilanteessa, 006. Annan uuden mahtikäskyn Uuden Sukupolven suhteen.”
006 suoristi selkänsä ja vetäisi syvään henkeä.
”… a-arvon Kenraali?”
Kenraalin asunto
Pitkä ilta sai päätöksensä takkatulen äärellä. 001 asteli silkkisessä tulenpunaisessa kylpytakissa henkilökohtaisissa majoitustiloissaan. Kristallilevy soitti sotilasmarsseja, viskilasi tummanpuhuvine sisältöineen kimaltelivat liekin valossa. Kenraali istahti alas mukaunnahkaiseen nojatuoliin, tarttui lasista ja nautiskeli juoman kipakasta mausta.
Normaalisti hän vältteli nautintoaineita ennen nukkumaanmenoa — ne heikensivät unenlaatua ja tulevan päivän fyysisiä suorituksia. Hän oli kuitenkin havainnut, että kiireisen päivän jälkeen se auttoi saamaan unen päästä kiinni paremmin. Eikä hänellä ollut muutenkaan taipumus nukkua kovin paljoa.
Sitä paitsi, ei hän edes huomenna aamulla astuisikaan harjoitehuoneeseensa. Ei, ennen kuin kokeellisen tieteen osasto saisi häädettyä sen klaanilaislähtöisen räyhähengen, joka kuulemma kummitteli kuntosalilaitteissa. Kaikenlaisia kammotuksia Toa Tawakin hyysäsi. Ei ihme, että rapulinnake oli sortumassa omaan mahdottomuuteensa. Ehkä hänen vähäinen luottamuksensa Avdeen oli ollut täysin perusteetonta: petturit ja vähäinen lojaliteetti olivat vain vääjäämättömiä tuollaisessa sekasorron pesäkkeessä. Sellaisen esiin kaivaminen ei vaatinut mestarimanipulaattoria.
Kuntosalin kummitus saisi säästää holhoavat sanansa jollekulle muulle. Ennen tämän karkottamista hän hoitaisi lihaskuntonsa kehonpainoharjoittelulla.
Kenraali 001 antoi katseensa vaellella seinillä miettien monivaiheista päivää. Vielä ennen saapumistaan asunnolleen hän oli saanut tiedustelun raportin kuulustelusta. Abzumon jututtama nazorak ei tuntunut muistavan koko keskustelua — eikä edes kuuden tunnin vierailu kuulustelutila 13:een tuntunut virkistävän tämän muistia. Ilman todisteita Imperiumin vastaisesta vehkeilystä Tiedustelupalvelun edustajat olivat pitäneet aiheellisena palauttaa sotilaan takaisin tehtäviensä pariin — vain toinen tuntosarvi hieman taittuneena.
Puhuiko tämä totta? Oliko Abzumo sorkkinut tämän mieltä jotenkin? 007 oli luvannut, että pesän sisäinen tiedustelu tarkkailisi tilannetta ainakin vielä parin päivän ajan.
001 makusteli juomaa. Hänen oli vaikea kytkeä pois ongelmia ratkovaa osaa päässään. Katseellaan hän kohtasi maalauksen, jossa kaksi uljasta nuorta nazorakia pystyttivät Imperiumin lipun kotisaarensa santaan kukistettuaan matoralaiset vorot ja varkaat. Meri kuohui veljeskaksikon takana, kun he hymyilivät toisilleen.
Taiteilijan idealistinen näkemys ajasta, jota kukaan muu kuin he ei oikeasti muistanut. Turhaa nuoleskelua sellaisilta, jotka luulivat että Imperiumissa voisi ansaita paikkansa kehuilla ja kumartelulla. Mutta silti… hän piti sitä täällä, takkatulen yllä.
Koska oli taiteilija kai jotain todellista teoksellaan saavuttanut: sen lapsellisen, naiivin uskon, joka noilla veljeksillä oli ollut parempaan maailmaan ja siihen, miten sen voisi vain löytää.
Hän oli oppinut pois siitä naiivista uskosta — vaikka tavoite olikin heillä edelleen sama kuin noina päivinä.
001 siirsi katseensa huoneen peräseinällä olevaan kommunikaattorinäyttöön ja huokaisi. Hän vetäytyi syvemmälle nojatuoliinsa ja käynnisti näytön kaukosäätimen napista. Seuraava puhelu ei toimisi enää Pesän sisäisillä yhteyksillä. Silloin, kun tämä yhteys toimi, se luotti täysin Metastaasin järjestelmiin. Sekään ei ollut pomminvarmaa, sillä matkaa kohteeseen alkoi vääjäämättä olla puolentoista meren verran.
Kenraali ei muistanut, milloin Rautasiipi oli kulkenut näin kaukana hänestä viimeksi. Ajat olivat muuttuneet siinä, että edellisessä kolmessa sodassa tämänkaltaisista etäyhteyksistä ei ollut edes unelmoitu. Rautasiipi kulki yleensä siellä, missä Imperiumikin.
Vaikka joskus olikin ollut aika, jolloin se oli saanut kartoittaa sakaroita vapaana kuin viiden sakarameren linnut. Ehkä sen komentaja oli unohtanut nuo ajat, ehkä ei.
Näyttöön aukesi rakeinen näkymä puupaneloituun työhuoneeseen, jonka seiniä koristivat kaukomaiden aarteet ja jonka hyllyllä oli suuri akvaario. Huoneen mestari oli selin kameraan ja katseli pyöreästä ikkunasta ulos, mutta käänsi rintamasuuntansa Kenraaliin päin huomattuaan videoyhteyden auenneen.
”Kenraali”, Amiraalin ääni kuului kaiuttimista.
”Amiraali”, Kenraali vastasi. ”Missä purjehditte?”
”Lähempänä vielä mannerta kuin Zakazia”, 002 kertoi istuutuessaan työpöytänsä ääreen. Hän katsoi raportteja pöydällään. ”Matkanteon vauhti on ollut hitaammasta päästä arvioitamme. Näillä vesillä tuntuu aina olevan joitain satunnaisia kohtaamisia… ja olemme tietenkin toimineet varman päälle.”
Kenraali tiesi, että 002 vältteli sanomasta ”merirosvoja” — ja oli siitä kiitollinen, vaikka niitä oli mahdoton olla ajattelematta. Erityisesti Välisaaria ympäröivällä alueella syöpäläisiä riitti. Kun he olisivat saavuttaneet direktiivi 6:n ja musertaneet Bio-Klaanin sen tieltä, seuraava askel olisi puhdistaa ympäröivät merialueet lopuistakin tuholaisista.
Kenraali vilkaisi seinällään olevaan viiden sakaran merikarttaan.
”Kuljetteko Zakazin pohjois- vai eteläpuolelta?” hän kysyi.
”Pohjoisesta. Matkaa tulee enemmän, mutta risteämme isot merireitit nopeammin.” Amiraali piti pienen tauon ja murahti. ”Lisäksi Steltinmeren suurilla selillä riehuu melkoinen myrsky. Enteilen, että menee rankemmaksi, ennen kuin hellittää.”
Kenraali pyöritteli juomaa lasissaan ja seurasi katseellaan Amiraalin reittiä merikartalla.
”Kuljette lähempää Metru Nuita kuin olemme koskaan kulkeneet”, hän totesi.
Amiraali nyökkäsi.
”Meri on onneksi suuri. Tehtävän pitäisi olla suoritettu ennen kuin mata-kansa viisastuu siitä, mitä tarkkaan ottaen teemme. Rautasiipi koristaa varmasti Metru Nuin esikunnan tiedusteluraportteja tulevina kuukausina, mutta ovat ne laivastani tienneet aiemminkin.”
Kenraali nyökkäsi. Imperiumin toisen äänensävyssä ei ollut pelkoa, vaikka Rautasiipi lähestyi kaikkien sakaroiden mahtimiehien vartioimia ja hallitsemia vesiä. Nazorakien johtokunta oli täysin tietoinen siitä, että välienselvittely Metru Nuin laivaston kanssa olisi täysin typerää. Mutta niin kauan kuin Imperiumi ei tehnyt avoimen vihamielistä aloitetta Turaga Dumen suuntaan, ei Dumenkaan laskelmissa olisi järkevää käydä nazorakien kimppuun.
Vielä he kävisivät senkin sodan. 001 oli ollut kärsivällinen. Vielä hän leikkaisi käärmeeltä pään.
”Älkää riskeeratko tehtävää muilla välienselvittelyillä, mikäli mahdollista. Säästäkää ammuksia ensisijaiseen kohteeseen.”
”Tietenkin. Avomerellä on tilaa väistää suurin osa turhista tappeluista. Meillä on varmasti vielä matkan jälkeenkin tulivoimaa Nascoston hoitamiseen.”
001 käänsi katseensa taas ruudulle.
”Onko tiedustelu löytänyt todisteita heidän tarkasta sijainnistaan?”
Amiraali irvisti. ”Kohtalaisesti… En pidä uudesta tutkatornista, jonka 007:n väki asennutti yläkannelle, mutta sen pitäisi auttaa operaatio maaliin asti.”
Kenraali nousi tuoliltaan ja lähestyi karttaa. Laivaston ja tiedustelupalvelun yhteistyö oli onnistunut rajaamaan Kenraalinsatamaan iskeneiden erikoisjoukkojen oletetun tukikohdan sijaintia jonnekin Zakazin, Xian ja Karzahnin muodostaman kolmion sisälle… mutta liukkaita ne yhä olivat. Saapuivat ja katosivat haamujen lailla.
”En odota löytäväni mitään niiden nimikkomajakkaa, mutta kyllä me vielä saamme ne esiin”, Amiraali vielä vahvisti.
”Toivon, että hoidatte sen niin nopeasti kuin mahdollista”, Kenraali sanoi siemaisten juomaansa. ”Rautasiipeä tarvitaan täälläkin.”
”Parasta vauhtia, tietenkin. Mutta tämä on pakko tehdä huolella. Sillä on oltava seurauksia, että sotilaskunniaamme loukataan.”
”Niin. Niin sillä ehdottomasti on.”
Joistain asioista imperiumin ensimmäinen ja toinen olivat erittäin samanmielisiä. Ennen kuin kumpikaan ehti jatkaa, videokuva pätkäisi hetkeksi. Kun se palasi, Kenraali näki Amiraalin pitävän pöytänsä irtaimistoa paikallaan. Videokuvasta sitä oli vaikea havaita, mutta voimakas myrskytuuli oli kaikesta päätellen tarrannut Rautasiipeen.
001 katsoi veljeään pitkään.
”Miltä myrskyt näyttävät siellä?”
Amiraali hymähti ilottomasti. ”Joko vätysteleminen Välisaarten matalissa vesissä on pehmentänyt minua, tai sitten tästä on tulossa jotain suurta. Tuulee, sataa ja ukkostaa, mutta siltikin tämä taitaa olla vasta alkusoittoa. Saapahan nuorempi miehistö oppia kunnon merenkäynnistä… ja on tässä sekin etu, muuta liikennettä on vähemmän. Rautasiiven kurssi pitää kyllä.”
Tumma juoma muodosti yhä suurempia aaltoja lasissa, kun Kenraali pyöritteli sitä.
”Kuulemani mukaan se ei ole mikään tavallinen myrsky, ja sen silmä on jossain Steltinmerellä. Täälläkin myrskyää… mutta en ole varma, onko tämä sama myrsky. Makuta Abzumo kertoi, että se tulee vielä yltymään.”
”Hrm… inhottaa olla sen kanssa samaa mieltä, mutta tästä asiasta olen.”
”Ilmeisesti olemme hänen kanssaan myös samaa mieltä Killjoystä. Mutta en kokenut tarpeelliseksi kertoa, että aiomme hoidella hänet, ennen kuin makuta ehtii edes paikalle.”
”Killjoy saa tietää, että vaikka hänellä on monta ohjusta, minulla on monta tykkiä. Ja mitä tulee Makuta Abzumoon… mitä vähemmän nojaudumme hänen tukeensa, sen parempi.”
”Vaikka olemme liittolaisia, minulla on yhä ylpeys”, Kenraali sanoi irvistäen. ”Ja hän loukkasi sitä tänään useilla tavoilla. Lohdutuspalkintona saimme jonkinlaisen osaston uusia hirvityksiä, jotka hän kävi kaivamassa maanraosta. Aion laittaa ne töihin, totta kai — jonnekin, missä asioita ei tarvitse hoitaa siististi.”
Amiraali suoristi viittansa kauluksia. ”Tämä sota on tuonut mukanaan paljon liittolaisia, joista on lähinnä likaisiin töihin. Arveletko, että Abzumon onkalo-olennoista on kouriintuntuvaa etua rintamalla?”
”Vähintään pelon herättämiseen. Kuitenkin… aion suhtautua niihin myös hänelle lojaaleina silminä ja korvina. En tiedä, mikä hänen loppupelinsä saaren sodan suhteen todella on, eikä ole laisinkaan selvää, miksi hänen sanansaattajansa kävi… tarkkailemassa Uuden Sukupolven unta.”
Uusi Sukupolvi oli veljesten välillä arka aihe. 001:n ja 002:n arvovaltaiset asemat olivat kolisseet toisiaan vasten projektin aiempien vaiheiden tiimoilta, ja etenkin Amiraali oli ottanut hankkeen etenemisen ja takaiskut henkilökohtaisesti — varsinkin hänen menetettyään 1034:n, jolle oli pedattu erityistä roolia Uudessa Sukupolvessa.
”Hmm, vai sellaista…” Amiraali mutisi. ”En olekaan saanut pöydälleni raportteja Uuden Sukupolven viimeisistä vaiheista.”
Kenraali ei tarttunut pikkuveljensä syöttiin vaan odotti. Kohta Amiraali jatkoi.
”Mutta niin… onhan se outoa. Tekikö se aivotyyppi sitten jotain?”
”Ei. Tarkkaili vain. Enkä voi ymmärtää, miksi.”
001 siemaisi juomaansa, ja perinpohjaisen vastenmielinen ajatus läpäisi hänen tajuntansa. Ei. Eihän? Eihän se voisi olla… sentimentaalisista syistä? Abzumo oli kopeloinut tälle kuulumattomia aivoja jo aiemminkin. Kokiko makutan luomus jonkinlaista… sisaruutta Uutta Sukupolvea kohtaan? Oliko Harmaa Aine Uuden Sukupolven prototyyppi? Eräänlainen isoveli?
001 olisi halunnut sylkäistä, jos viski ei olisi ollut liian kallista siihen. Hän nielaisi väkipakolla ja irvisti näkyvästi.
”No, mitä nyt?” Amiraali kysyi linjoja pitkin. ”Liittyikö siihen jotain muutakin?”
”Hyllytin Uuden Sukupolven”, 001 totesi.
Ja jätti jälkeensä tyrmistyneen hiljaisuuden.
”Hyllytit”, Amiraali lopulta sanoi.
”Tohtori 006 siirtää heitä parhaillaan kryojäähän. Odottamaan, että heidät hyödynnetään — sellaisinaan, tai vaikka sitten varaosina.”
Kenraali ei aikonut ottaa mitään ylimääräisiä riskejä Abzumon tai tämän käskyläisten suhteen. Hän ei osannut vielä sanoa rakeisen videokuvan perusteella, ajatteliko hänen veljensä samoin. Toistaiseksi Amiraalin ilme näytti lähinnä tyrmistyneeltä.
”Me päästimme Makuta Abzumon liian lähelle, 002… ja hän hyödynsi mahdollisuuden. Hän nauttii aivojemme sorkkimisesta, ja me olemme päästäneet hänet sinne uudestaan ja uudestaan. En voi tietää, mitä varasuunnitelmia hän on niiden suhteen punonut… emmekä me voi antaa kunniaa hänelle matkastamme lopulliseen puhtauteen.”
Amiraali ei vieläkään vastannut mitään. Kenraalin vapaa käsi puristui nyrkkiin.
”Lopussa me itse olemme kuitenkin ainoat, joihin voimme luottaa. Emme skakdeihin, jotka tottelevat vain rahaa. Emme zyglakeihin, jotka ovat lopulta pelkkiä eläimiä. Emmekä makutoihin — kuten siihen, joka kerran satoja vuosia sitten yritti kaitsea meitä kuin lampaita. Siihen, joka yritti surmata Äidin.”
Amiraali nojautui taaksepäin ja katsoi ikkunan takana myrskyävää merta.
”Niin”, hän lopulta vastasi hiljaisella äänellä. ”Virhe tapahtui siis jo, kun päästimme Abzumon mukaan projektiin. Hmm…”
Kenraali odotti, kun hänen veljensä keräsi ajatuksia. Antoi veljelleen aikaa tulla oikeisiin johtopäätöksiin.
”Ehkä se ei ole nyt tärkeää”, Amiraali jatkoi hitaasti puhuen. ”Syyllisten etsiminen virheisiin, siis. Olet… oikeassa sen suhteen, että me emme voi käyttää asetta, joka saattaa räjähtää naamallemme. Emme niin pitkään, kuin luotettaviakin aseita on.”
Amiraali pudisti päätään. Kenraali ei videokuvasta sitä nähnyt, mutta hän arveli 002:n purevan leukojaan yhteen. Tämä teki niin niellessään ylpeytensä. Kenraali oli tyytyväinen, että tätä ei ollut täytynyt erikseen kehottaa nielemään sitä.
”Tulemme tekemään päätöksen siitä, mitä ajattelemme Abzumon liittolaisuudesta, jos hän ikinä palaa pohjoiselta ristiretkeltään. Mikäli hän ei siis käy taas kuolemassa samaiseen myrskyyn. Todella tahdon valjastaa makutan voimat käyttöömme… mutta minulla on siihen muitakin vaihtoehtoja.”
Ja toinen Imperiumin erikoisjoukkojen eversti varmistamassa, että edes tämä makuta tiesi paikkansa.
”Mainitsit Äidin”, Amiraali puhui ja kääntyi taas kameran puoleen. ”Luuletko klaanilaisten yrittävän taas jotain? Tai jonkun muun?”
”Varovaisuus Abzumon suhteen on myös varovaisuutta Makuta Nuin suhteen. Se, että he pääsivät viimeksi niin pitkälle, tuntuu vain kohtalon oikulta… tai makutan mielipuoliselta vitsiltä. Äidin kammion vartiointia on kolminkertaistettu. Suojelemme lajimme tulevaisuutta kaikkia niitä vastaan, jotka sen yrittävät riistää. Tai hallita sitä.”
Amiraali nyökkäsi jäykästi. Hän näytti siltä, kuin olisi tahtonut vielä sanoa jotain, muttei jatkanut aiheesta.
”Oliko vielä muuta? Minun täytyy pian varmistaa kurssi — nuoremmilla navigaattoreilla ei ole kokemusta tällaisista myrskytuulista.”
Kenraali tuijotti merikarttoja ja antoi veljensä odottaa hetken. Tai mahdollisuuden tälle palata vielä keskusteluun Uudesta Sukupolvesta — onneksi tämä oli kuitenkin ymmärtänyt paremmin.
”Ei. Pysykää pinnalla. Ja voittakaa taistelu.”
”Na Zora.”
Yhteys pimeni kuin loputon Steltinmeren myrsky olisi nielaissut Amiraalin laivoineen. Se riski oli toki aina, kuten Kenraalinkin riski oli menettää henkensä rintamalla. Silti he molemmat taistelivat edelleen.
Kuoleminen oli nuoremmille. Amiraali tulisi viemään pohjoisen operaation loppuun kunnialla. Siihen, jos johonkin, täytyi Kenraalin uskoa. Kaikesta huolimatta 002 oli ainoa, johon hän lopulta voisi luottaa. Todellinen veljeys merkitsi sitä, että tiesi paikkansa — ja 002 jos joku tiesi.
Sitä ajatusta ajatellessaan 001 laski katseensa liekkeihin. Eikä voinut olla miettimättä Abzumoa.
Hän todella oli tehnyt nuoren houkan virheen ja päästänyt tämän lähelleen. Päästänyt tämän tunkemaan pitkät sormensa omiinkin aivoihinsa. Sillä oli eräs ajatus Abzumoon liittyen, joka piti pintansa jopa Kenraalin järkähtämättömässä mielessä.
Tämä todella tiesi paljon nazorakien täydellisyyttä hipovista kehoista. Tämä todella osasi leikellä heitä ammattilaisen elkein.
Eikä hän ollut päässyt vain Kenraalin päähän: Tohtori 006:n sanat palasivat mieleen.
”Abzumo… epäilyttää minua suuresti. Hän tietää meistä — nazorakeista — aivan liikaa…”
006 oli toki hermoraunio ja heikko yksilö ollakseen niin älykäs. Mutta 001 ei voinut olla miettimättä tämän pakkomiellettä.
Ja sitä, mitä tämä yritti vihjata.
”Muniminen on ominaisuus, jota tavataan vain rahikunnassa!”
Ei.
Tämän ajatuksen hän kuristaisi kehtoonsa. Tämän, kuten muutkin epäpuhtaat ajatukset, hän langettaisi synkkään vankilaan kuolemaan ja kuihtumaan. Hänen aivonsa olivat hänen omansa. Hän ei ollut kone ohjailtavaksi. Eikä hän antaisi tällaiselle minkäänlaista jalansijaa. Jos Tohtori 006 aikoisi jatkaa moista polkua, tämä saisi vastata seuraamuksista.
Puhtaus ei ollut lopullinen voitto, joka noin vain saavutettiin. Sen säilyttämisen puolesta täytyisi taistella.
Kaikkea ja kaikkia vastaan. Kunnes vain puhtaat seisoisivat.
Muutaman kilometrin päässä Kenraalista, hänen mukaansa nimetyssä satamassa, jatkoi myrsky yltymistään. Pian se nielaisisi kaiken.
