Liekit roihusivat kuin athistien kaupungissa konsanaan. Lähes jokainen rakennus saaren ainoassa matorankylässä oli tulessa. Satapäinen kyläläislauma juoksi ja kirkui, mutta suurin syy ei ollut heidän palava kylänsä, vaan heidän yllään lentävien olentojen parvi.
”Nui-Ramat!” kirkui liekehtivä gamatoralainen hypätessään meriveteen.
Kylänvanhin, komatoralainen turaga katsoi kauhuissaan kyläänsä kohdannutta vitsausta. Hänen vierellään hänen kirjurinsa, pienikokoinen le-matoran katsoi peloissaan vuoroin turagaa, vuoroin lentäviä olentoja.
”Ei, poika”, turaga sanoi hiljaisella äänellä. ”Eivät ne ole ramoja. Ne ovat jotain muuta.”
”Turaga, lähdetään pois”, matoran sanoi särkyvällä äänellä. ”Ne tappavat meidät!”
”Minne me pääsemme pakoon?” vanhus huokaisi. Kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan vanhalle ja uurteiselle jalolle Kanohi Akakulle, kun tämä osoitti matoranille heidän hätänsä suuruuden. Koko saari oli liekeissä. Metsä paloi yhtä lailla kuin kyläkin. Jotkut yrittivät uida, mutta heidät ammuttiin veteen. Merivesi oli jo värjäytynyt veren väriseksi.
Otukset, jotka heidän ympärillään lensivät, olivat hirviömäisiä: ne muistuttivat muodoltaan ramoja, mutta siihen yhtenäisyydet päättyivätkin. Niiden kehojen punaista orgaanista lihasmassaa peittivät tummat panssarilaatat, mutta joistain kohdista orgaanisen aineksen pystyi näkemään. Sieltä täältä risteili putkia tai kaapeleita kehon jostakin kohdasta toiseen. Sitä, mitä ne mahtoivat olla ja pitää sisällään, ei turaga tiennyt. Hirviömäisten olentojen siivet, joita oli neljä, muistuttivat raman siipien sijaan pikemminkin lepakon siipiä: ne olivat mustat ja nahkaisen kalvon verhoamat. Olennoilla oli neljä raajaparia siipien lisäksi: yhdet jalat, jotka muistuttivat hieman tahtorakin takajalkoja, kahdet raatelukyntiset kädet, joilla ne pystyivät tappamaan matoranin sekunneissa, ja yhdet raajat, joihin oli asennettu tuhovoimaiset zamorkonetuliaseet. Olentojen päät eivät myöskään muistuttaneet rahien vastaavia, vaan ne näyttivät toan kasvoilta. Lisäksi niitä oli neljä, jokaisella olennolla oli neljä päätä. Jokaisella päällä oli kasvoillaan musta jalo kanohi: yhdellä Kanohi Hau, yhdellä Kanohi Pakari, yhdellä Kanohi Miru ja yhdellä Kanohi Kakama.
Ja nämä olennot teurastivat matoralaisia innolla. Ne selkeästi nauttivat hävityksestä ja kirkuvien matoranparkojen äänistä sekä heidän tuskastaan. Niillä ei ollut minkäänlaista aikomusta syödä saalistamiaan matoralaisia, ne vain jättivät ruumiit makaamaan. Zamorammukset sytyttivät tuleen kaiken, mihin osuivat. Rantahiekka värjäytyi punaiseksi verestä ja mustaksi liekeistä.
Yksi kammottavuuksista laskeutui tömähtäen turagan ja hänen kirjurinsa viereen. Se oli ehkä kaksi kertaa toan korkuinen seisoessaan suorassa kahdella jalallaan. Kirjuri rääkäisi ja yritti juosta, mutta olento ampui hänet tuhkaksi. Turaga huokaisi ja kohotti urheasti katseensa. Nopeasti otuksen käsi syöksähti ja tarttui turagaan. Sormet puristuivat tämän vartalon ymärille, kylkiluut puristuivat kasaan ja vanhuksen suu täyttyi verestä. Mata Nuin kiroama kummajainen nosti turagan päänsä yläpuolelle ja puristi.
Turaga toivoi tuskan jo loppuvan. Hän katsoi vielä kerran taivaalle ja näki jotain odottamatonta. Heitä kohti laskeutui uudenlainen olento. Hahmo oli toan korkuinen, sillä oli kuusi siipeä. Kuusi samankaltaista lepakonsiipeä kuin kammottavilla otuksillakin, mutta neljällä niistä se peitti itsensä ja ulkomuotonsa. Kahdella niistä se lensi ilmojen halki. Kun se oli tarpeeksi lähellä turagaa, se levitti hieman ylempiä, kasvojaan peittäviä siipiä, jotta turaga näki sen kasvot. Sillä oli kasvoillaan musta Kanohi Rode, totuuden suuri naamio.
”Tämä saari kuuluu nyt jumalan hallintaan!” Rode-kasvoinen olento julisti korviasärkevällä kimeällä äänellä. ”Tämä saari on Makuta Abzumon omaisuutta!”
Turaga oksensi verta vangitsijansa kädelle ja yski rajusti.
”Ylistäkää häntä! Ylistäkää häntä!” siivekäs kirkui. ”Ylistäkää jumalaamme!”
Turaga oli jo kuollut, kun hirvitys paiskasi hänet mereen. Talot olivat kyteviä raunioita, ja viimeisten jäännöksiä olennot hävittivät paraikaa. Kuusisiipinen olento laskeutui keskelle kylän aukiota ja levitti kaikki siipensä. Sen ruumis oli täysin musta ja piirteetön.
”Tämä on uuden temppelimme pyhä paikka!” olento julisti. Riviin sen eteen oli asettunut kymmenen hirviötä. Jokainen niistä asettui vatsalleen maahan ja poisti jokaisen kanohinsa teräväkyntisillä kourillaan. Niillä oli toain kasvot, mutta silmäkuopat ammottivat tyhjinä aukkoina. Yhtäaikaisesti jokaisen pään suusta, sieraimista sekä silmäkuopista alkoi valua mustaa nestettä, joka maahan osuessaan alkoi saada muotoa. Muodostuvat mönjäkasat alkoivat kasvaa, ja pian neljäkymmentä Mustaa Insinööriä seisoi kerubien edessä. Hirviöt asettivat kanohinsa jälleen paikoilleen ja nousivat seisomaan.
”Lentäkää, kerubit, lentäkää!” kuusisiipinen kirkui ja levitti kätensä. ”Suojelkaa temppelin perustuksia!”
Hirviömäiset olennot nousivat ilmaan ja siirtyivät kauemmas kylästä. Insinöörit olivat jo aloittaneet työnsä: ne rajasivat rakennukselle tarvittavaa aluetta aukiolta. Yksi niistä lähestyi kuusisiipistä ja puhui monotonisella äänellään: ”Serafi. Tarvitsemme rakennusmateriaalia.”
Kuusisiipinen vastasi: ”Sitä toimitetaan teille! Ylistäkää jumalaamme!”
”Ylistäkää”, insinööri toisti monotonisesti ja palasi muiden joukkoon. Serafi käveli rantaviivan luokse ja katseli merelle.
”Tämä saari on Makuta Abzumon omaisuutta nyt. Ylistäkää häntä! Kunnia Makuta Abzumolle!”
Sitten se levitti kaksi siipeään, verhosi neljällä ruumiinsa ja nousi ilmaan.
Tutkimusten johtaja 006 tarkkaili lattiaa vain senttien etäisyydeltä. Betoninen pinta oli, kuten suurin osa Nazorakien upseeriston muistakin tiloista, moitteettoman siisti. Lika ja pöly oikein loistivat poissaolollaan. Jopa haju oli suorastaan hämmentävän neutraali. Yleistä epäjärjestyksen tuntua loi kuitenkin vajaan metrin päässä 006:n naamasta sijaitseva levinnyt paperipino. Lisäksi tiedemiehen alaleuat olivat erittäin kipeät äskeisestä kohtaamisesta lattian kanssa.
006 kampesi itsensä melko vaivalloisesti pystyyn. Ilmeisesti kukaan ei ollut nähnyt nöyryyttävää kompastumista. Sitä minä viimeiseksi kaipaisin, tiedemies ajatteli apeana. Hänen mielentilansa ei ollut viime päivinä ollut varsinaisesti huipussaan, ja uusien tutkimusten stressi painoi torakan mieltä. Ja kaiken päälle hän oli vielä myöhässä huippukokouksesta. Juuri kun Nazorak oli kumartumassa kerääkseen papereitaan, nosti metallinen koura ne hänen puolestaan. Mit- 006 säikähti ja kompastui uudelleen, tällä kertaa kuitenkin selälleen. Hän ei ollut huomannut Harmaana Aineena tunnetun metallijätin nopeaa saapumista. Siinä harmaa rotisko nyt kuitenkin oli. Tässä paperinne, torakkaherra, Abzumon palvelija ilmoitti palauttaessaan tutkimustulokset tutkijalle.
Ki-kiitos, 006 sopersi ja nousi jälleen seisomaan. En kuullut askeleitasi. Torakka loi katseen Harmaan Aineen rullaluistinjalkoihin. …ai niin. Yleinen virhe, torakkaherra.
Älä katso, älä katso, 006 muistutti itseään. Mutta nyt minun on lähdettävä, hei vaan, hän huikkasi lattiaa tuijottaen. Se oli edelleenkin puhdas. Hei hei, torakkaherra.
Vasta päästyään käytävän seuraavan kulman taakse 006 uskaltautui kohottmanaan katseensa maasta. 006 tiesi moisen olevan totuuden mukaisesti heikkoutta, muttei kyennyt katsomaan Harmaan Aineen aivosäiliötä. Se ei ainoastaan muistuttanut siitä, mitä he olivat tehneet Uudelle Sukupolvelle, vaan myös kiinnitti huomiota siihen tosiseikkaan, että Abzumo oli todella tehnyt saman joskus aiemminkin. Pahinta tutkimuksia johtavasta torakasta oli kuitenkin, että Makuta oli tehnyt palvelijastaan niin kiltin.
006 oli jo miltei päässyt häiritsevistä ajatuksistaan, kun hän saapui kokouskammion ovelle. Kaksi vartiossa olevaa Nazorakia tekivät asiaankuuluvan sotilastervehdyksen ja nostivat keihäskiväärit oven edestä. Kummankaan haarniska ei ollut erityisen paksu, mutta sitäkin runsaammin mitalein varustettu. Useat metalliset merkit roikkuivat eri värisistä kangasnauhoista. Yleisin väri oli verenpunainen. Raskaat metalliovet aukesivat itsestään, ja 006 astui sisään.
Huone muistutti suurta osaa Nazorakien muistakin kokoushuoneista: keskellä oli pitkä pöytä, jonka ympärille oli aseteltu siististi tuoleja. Seiniä koristivat erilaiset kartat, ja roikkuipa eräällä seinällä lentokonetta esittävä taulukin. Pöydän päätypaikan vastainen seinä oli täysin tyhjä, sillä se oli varattu katossa roikkuvaa piirtoheitintä varten. Yleisilmeeltään huone oli synkähkö, mutta pöytä oli hyvin valaistu. Anteeksi, että olen myöhässä.
Hänen pahoittelunsa kuittenkin kaikui kuuroille korville. Kaikesta päätellen huippukokous ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti: Ainoastaan Kenraali 001, Amiraali 002 sekä tiedustelun johtaja 007 olivat paikalla, eikä kukaan edes istunut mahonkisen kokouspöydän ympärillä. 007 oli tavalliseen tapaansa hieman syrjemmällä, kuin osana varjoja, ja korkeimmat päälliköt olivat ilmeisesti eräänlaisen räjähtäneen keskustelun pyörteessä. He seisoivat pöydän toisella puolen liki toisiaan. Merivoimain ylipäällikkö näytti kuitenkin melko lannistetulta, kun Kenraali puhui. … siksikin siirrämme vangit pois alukseltasi.
Amiraali siirsi painoa terveelle jalalleen. Eikö tuo ole liioittelua? Rautasiipi on- Ilmeisen turvaton sijainti! Sinä päästit klaanilaiset karkaamaan. Minä- Amiraali jätti kuitenkin lauseensa kesken. Hän selvästikin ponnisteli nielläkseen ylpeytensä. Merikarhun ilmeestä näki, että hänellä olisi ollut selityksiä, muttei nöyrtynyt niitä kertomaan.
Kenraali jatkoi: Kultakalan saat pitää.
002 katsoi vihaisen, suorastaan julman näköisenä esimiestään, käännähti ympäri ja asettui tuolilleen. Ylpeän merimiehen silmien palo sammui, ja jalkapuoli upseeri jäi tuijottomaan pöydän puupintaa. Tilannetta seurannut 006 hätkähti, kun Kenraali kääntyi häntä itseään kohti. Sinäkin saavuit. Hyvä.
Tutkimusten johtaja asteli kohti kaikkien Nazorakien johtajaa, mutta ei voinut olla vilkaisematta Amiraalia. 006 ei osannut lukea 002:n ilmettä, mutta siitä näytti puuttuvan jotain. 006 ei voinut olla muistamatta, kuinka Ylikersantti 1034 oli jäänyt klaanilaisten vangiksi.
Kuinka Organismin tutkimus edistyy? Kenraali kysyi. 006 suoristi hermostuneesti paperinippua käsissään. Heikonlaisesti. Emme ole erikoistuneita moiseen teknologiaan. Lisäksi suuri osa tutkijoista tuntuu pitävän koko touhua taikauskoisena hömpötyksenä.
Kenraali siristi silmiään, ja äänensävy tiukkeni. Olkoot vaikka mustaa magiaa, tämä tauti on parannettava. Se vaivaa parhaimpiamme kuin syöpäläinen, eikä meillä ole varaa menettää Sukupolvea. Ei Ath-Koron jälkeen. En minä väittänyt, että se olisi minusta turhaa. Kukaan meistä ei vain tunne Matoran-teknologiaa kyllin hyvin.
Lisäksi, 006 ajatteli hiljaa oman mielensä armeliaassa yksinäisyydessä. Raukkojen enempi kiduttaminen ei tunnu lainkaan oikealta. Sitten hän kuitenkin karkotti väärät ajatukset päästään ja keskittyi aiheeseen.
Entä 273? kysyi kolkko ääni nurkasta, ja 007 astui lähemmäs muita. Älykäs tapaus, ja käytti salaa elementaalikiveä töissään. Sana ’salaa’ sai useita mielenkiintoisia nyansseja tullessaan Tiedustelupalvelun johtajan torakansuusta. 006 rypisti otsaansa ja mietti. Ei, en usko teknologian olevan sama. Usko? Kenraali tivasi. Tiedä. Tiedän, ettei teknologia ole sama.
Kenraali nyökkäsi hyväksyvästi, ja jatkoi puhettaan. Hänestä tulikin mieleeni. Kuinka Ämkoo-vuoren valloitus etenee? Valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, 007 vastasi syrjemmältä.
Kenraali hymyili sisäisesti. Siinä missä torakkain joukot olisivat kyenneet suorassa taistelussa murskaamaan Klaanin joukot itse linnaketta lukuun ottamatta helposti, piinasivat epäselvät rintamalinjat Nazorakeja. Saaren länsiosia hallitseva Lehu-metsä ja suuri vuori olivat toistaiseksi estäneet torakoita miehittämästä saarta pohjoisosia ja osaa itärannikosta lukuunottamatta kunnolla. Vuoren saaminen Allianssin haltuun olisi suuri edistysaskel, sillä se vähentäisi sissisodan mahdollisuuksia. Sen jälkeen jäljellä olisi enää Lehu-metsä, ja sen voisi tarpeen tullen vaikka polttaa.
001, 006 ja 007 kumartuivat pöydän ääreen tutkimaan vuoren karttaa. Siinä näkyivät torakkain kaivamat tunnelit, osa Ma-Wetiä, sekä Ämkoo-vuoren vähäinen tiedetty asutus. Muutama nuoli kuvasti parhaimpia etenemissuuntia ja pari kaarta symboloivat mahdollisia vihollisrintamia.
Kenraali, kuului Amiraalin kalsea, mutta jollain tapaa ontto ääni pöydän toisesta päästä. 002:n puhutellessa Kenraalia oli tavallisesti kuultavissa haastava äänensävy. Nyt se oli kuitenkin tiessään. Minulle esitettiin tänään kysymys. Rehellinen, hyvin perusteltu kysymys. Kenraali tuijotti takaisin ilmeenkään värähtämättä, mutta oli selvästi kiinnostunut. Amiraali jatkoi. Minulta kysyttiin, miksi me edes yritämme valloittaa näinkin syrjäistä maailmankolkkaa kuin Bio-Klaanin saari.
Maailmassa on monenlaista hiljaisuutta, mutta Amiraalin puheenvuoroa seurannut oli sitä kaikkein pysäyttävintä laatua.
Sääli, ettei minulla ollut antaa heille vastausta, 002 viimeisteli.
[spoiler=Loppukommentaattus.]Tosiaan joo, mielenkiintoista ettei tätä viimoista ole juuri kyselty. Saattaa olla heh että Gurpalla on näppinsä pelissä ja meille suunnitelmia tai jotain.[/spoiler]
”Neljä tuntia. 12 minuuttia. 32.6 sekuntia”, kaikui Nazorak-kenraali 001:n karismaattinen ääni läpi heikosti valaistun kokoushuoneen.
Kenraali 001 asteli ryhdikkäin marssiaskelin kokoushuoneeseen, jossa odotti vain kaksi henkilöä hänen lisäkseen: Makuta Abzumo ja skakdi Gaggulabio. Huoneen takaseinällä oli suuri holografinen näyttö, joka toimi huoneen ainoana valonlähteenä näyttäen videokuvaa nazorakien lippulaiva Koin tuhosta. Itsestään uudelleen käynnistyvässä videokuvassa mahtava ilma-alus räjähti liekehtiviksi kappaleiksi meren yllä uudelleen ja uudelleen valaisten melkein koko synkän kokoushuoneen vaikuttavalla oranssilla hehkulla. Makuta Abzumo istui tuolinsa takana niin, että hänen kasvonsa jäivät täysin varjoon ja vain punaiset silmät hehkuivat pimeyden syvyydestä, jonne holografisen näytön valo ei heijastunut. Gaggulabio oli nojannut tuolillaan tylsistyneenä keskellä kokoustilaa seisovaa pöytää vasten, mutta nousi kenraalin nähdessään salamannopeasti ryhdikkäämpään asentoon.
”Oppikaa tämä, liittolaiseni. Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia. Säälittävät matoranit vastaan mahtava Nazorak-imperiumi”, kenraali jatkoi, kävellen kokouspöydän taakse ja kääntäen selkänsä suurelle näytölle. Nazorak-johtajan mainitsema luku vilkkui suuren näytön vasemmassa yläkulmassa punaisilla numeroilla. ”Vihollisen aliarviointi johtaa kuolemaan. Ylpeys on heikkous.”
Kenraali seisoi kokouspöydän edessä hetken ylpeän näköisenä, ja takaseinän videolla uusiutuva räjähdys värjäsi hänen ylvään viittansa oranssiksi muutamiksi sekunneiksi. Gaggulabio lysähti jälleen ryhdittömään asentoon pöydän toisella puolella.
”Teidän ilmaiskussanne ei ollut mitään järkeä”, Gaggulabio sanoi äänessään sekä välinpitämättömyyttä että ärtymystä. ”Se oli itsemurha.” Kenraali vilkaisi vihaisena skakdiin. ”Itsemurha, Gaggulabio?” Abzumon silmät kiiluivat varjoista ilmeettöminä. ”Olen eri mieltä”, Kenraali jatkoi pohdiskelevana. ”Tohtori 006 kutsuisi tätä… tieteelliseksi kokeeksi”, 001 sanoi ovelasti. ”Jos tämä oli tieteellinen koe, se epäonnistui. Eikö niin?” Gaggulabio mutisi. ”En näe mitään voittoa hyökkäysjoukon täydellisessä tuhossa.”
001 tuijotti Gaggulabiota ilmeettömänä. ”Opetettiinko Zakazin sisällissodassa strategista ajattelua?” ”Zakazilla riitti, että omisti enemmän tulivoimaa kuin vastustaja.” ”Sssskakdit ovatkin aina olleet… barbaareja”, Abzumo naurahti kuivasti. ”Siitä minä heille maksankin”, 001 hymähti melkein hyväntuulisesti, mutta torakkajohtajan ilme kertoi muuta. ”Ja tulivoima on tärkeää, liittolaiseni. Teillä on sitä. Tämä sota tarvitsee sitä.” 001 piti puheessaan hetkellisen tauon ennen kuin kumartui Gaggulabiota kohti, pitäen molemmilla hyönteiskäsillään kiinni kokouspöydästä. Torakkajohtaja yritti piilottaa ärtymystään ammattimaisesti asiallisen ilmeen ja äänensävyn taakse. ”Strategioitasi en taas tarvitse”, 001 lausui artikuloiden hyvin tasaisesti. ”Tämä hyökkäys toi Nazorakien vakoiluyksikölle tuntikaupalla videokuvaa Klaanin Laivaston puolustuksesta.”
Oli pienen hetken ajan hiljaista. Gaggulabio raapi terävällä skakdinkynnellään sotavasaramaista skakdileukaansa ja näytti pohtivan hieman, oliko häntä jotenkin loukattu. Sitten 001 jatkoi: ”Nyt tiedämme, mihin he pystyvät. En halua jättää mitään yllätyksen varaan.” Skakdikenraali joutui nöyrtymään torakan edessä. Hän tajusi 001:n olevan oikeassa, vaikkei halunnut myöntää sitä. ”Tiedämmekö?” Abzumo kysyi hymyillen maireasti. ”Tiedämmekö yhden hyökkäyksen perusteella, mihin Klaani pysssstyy? Tiedämmekö, mikä on heidän täyssssi puolussstusssvoimansssa, jossss hyökkäämme ssssilloin, kun he ovat toipumassssa ja vajain joukoin paikalla?” 001 kääntyi Abzumon puoleen sotilaallisen jäykästi kuin mekaaninen robotti. ”Samaan aikaan ilmaiskun kanssa 003:n joukot alkoivat vallata pientä viidakkosaarta Klaanin eteläpuolella. Tämä saari on kohta käsissämme”, hän sanoi kireästi, puristaen puoliksi huomaamattaan vasemman kämmenensä nyrkkiin, kuin tarttuen johonkin näkymättömään. Tähän Abzumo vastasi ovelan näköisenä: ”Miksi pieni ssssaari olisssi meille tärkeä?”
”Tämä saari on täydellisessä paikassa puolustaakseen Bio-Klaanin linnoitusta eteläisiltä hyökkäyksiltä. Se on siksi myös täydellinen paikka valtausjoukon piilottamiselle”, 001 vastasi. ”Abzumo, liittolaiseni. Miksi antaisimme Klaanin palautua täyteen puolustusvoimaan? Miksi antaisimme heidän toipua tästä iskusta?” Abzumo nyökkäsi pitkään ymmärtäväisen näköisenä, vilauttaen pientä käärmemäistä hymyä varjoista.”Steve, entäpä sssaaren asutussss?” ”Mitä olen kuullut, saaren valloitus ei suju lainkaan suunnitellusti. Ilmavoimat eivät hallitse maataistelua”, Gaggulabio pisti väliin omahyväisesti.
Kenraali huokaisi. ”Ymmärrän huolenaiheenne. Voin kuitenkin vakuuttaa, että saari tulee olemaan meidän päivien sisällä”, 001 tuhahti itsevarmana. Ja jos se ei onnistu, tiedän kyllä, kenestä tulee toukkien aamupalaa ensimmäisenä, hän jatkoi ajatuksissaan. Abzumo vetäytyi takaisin tuolinsa perälle ja hänen nuolenkärkiä muistuttavat kyntensä riipivät pöydän puiseen pintaan pitkät urat. ”Mutta mitä herra kivipää on sssaanut aikaan koko tänä aikana?” makuta kysyi ivallisesti. ”Missstä Steve on maksanut teille koko tämän ajan?” Kuullessaan sanan ”Steve” 001 vilkaisi pikaisesti ärtyneenä Abzumoa. Torakkajohtaja ei kuitenkaan vaivautunut keskeyttämään Abzumoa, sillä tämän kysymys kiinnosti myös häntä. ”Tässä on vähän paha tehdä mitään, kun emme saa hyökätä minnekään. Olemme täällä vain, koska palkka juoksee”, Gaggulabio ilmoitti närkästyneenä. Hän ei pitänyt makutan äänensävystä laisinkaan. 001 käänsi katseensa takaisin skakdijohtajaan. ”Kuinka paljon joukkoja sinulla on, Gaggulabio?” hän kysyi kohottaen kulmaansa. ”Kaksisataa skakdia”, Gaggulabio arvioi summittaisesti kalkinvalkoiset hampaat vilkkuen ja äänensävy omahyväisyyttä tihkuen. ”Kuinka tottuneita joukkosi ovat taistelemaan tavallista hankalammassa maastossa?” 001 kysyi. ”Jos kävisit Zakazilla, näkisit koko saaren olevan hankalaa maastoa. Mieheni pärjäävät missä haluavat”, Labio päti ylpeänä.
001 näytti miettivän pitkään. Nazorakit ja skakdit eivät yleensä olleet erityisen hyvä yhdistelmä samalla taistelukentällä. Lajien suhtautuminen taisteluun oli tunnetusti hyvin erilainen. Kun nazorakit suhtautuivat taisteluun suorastaan matemaattisen tarkasti, tapasivat skakdit niin sanotusti antaa tunteiden komentaa. Tämä näkemysero aiheutti monia hyvin noloja riitoja nazorak- ja skakdi-sotilaiden välillä. Lisäksi niillä oli paha tapa tapattaa puolivahingossa toistensa joukkoja. ”Hyvä on”, 001 sanoi yllättäen. ”Lähetä joukkosi saarelle Klaanista etelään. Varmistakaa, että saamme sen haltuumme.” ”Suonet, että otamme Laivastoltasi ne kuljetusalukset, joita tarvitsemme?” skakdi tiedusteli yllättyneenä saadusta luvasta. Torakkakenraali käänsi katseensa pois Gaggulabiosta ja jäi jälleen katsomaan takaseinän videota. ”Ottakaa, mitä tarvitsette.”
Gaggulabio nyökkäsi tyytyväisenä. Viimeinkin he saisivat tehdä oikeasti jotain. Abzumo näki tilaisuutensa tullen ja virkkoi: ”Kuinka ollakaan, tarvitsssssisssin tilan. Ssssuuren tilan, jossssa suorittaa… toimenpiteitäni.” Kenraali kääntyi jälleen Abzumoon päin. Hän ei aikonut päästää tätä helpolla näin isossa asiassa. ”Arvostan apuasi Uuden Sukupolven kanssa, Abzumo. Nyt kuitenkin haluan tietää, mitä aiot.” Abzumo ei sanonut sanaakaan vaan tyytyi tuijottelemaan liittolaistaan. ”Huoneessa ei ole ylimääräisiä korvia. Olen varma siitä”, 001 jatkoi. Gaggulabio vilkaisi ovelle ja hätkähti hieman huomatessaan ensimmäistä kertaa, että puoliksi aukinaisen oven kummallakin puolella ovea seisoi musta, sinikätinen torakka. Skakdijohtaja ei ollut edes kuullut torakka-agenttien saapumista. Siniset Kädet eivät päästäneet ääntäkään. Siniset Kädet eivät ikinä edes puhuneet. Eikä kukaan mennyt heidän ohitseen. Abzumo sihahti hiljaisen naurun. ”Minä loin uuden sukupolven. Minä hoitelin telomeerit. Minä skannasin joka hemmetin intronin ja eksonin binääridataksi. Minä muotoilin uudestaan entsyymintuotannon. Minä tein lajistanne täydellisssssen. Ja voin sanoa, että 006 oli hyvä apu. Etkä sinä vieläkään, kaiken tämän jälkeen, tahdo luottaa hyväntahtoisssssuuteeni?” 001 katsoi makutaa pitkään silmiin. ”Voin luottaa sinuun silloin kun olet täysin rehellinen kanssani, Abzumo.”
Kenraali napsautti sormiaan, ja vasemmanpuoleinen Sinisistä Käsistä asteli vähin äänin kokoushuoneeseen kantaen jotain vaivattomasti toisella sinihohtoisella robottikädellään. Se heitti kasan valokuvia kokouspöydälle, ja Gaggulabio kääntyi heti niiden puoleen kiinnostuneena. 001 oli edelleen ilmeetön. Torakka-agentti puolestaan marssi takaisin vartiopaikalleen niin hiljaa, että edes sen hengitystä ei kuulunut.
”Taisit unohtaa kertoa minulle tästä, Abzumo hyvä”, Kenraali 001 sanoi tiukasti tuijotellen valokuvia. Gaggulabio näki kuvissa makuta Abzumon ja androidisen olennon marssimassa viidakon siimeksessä kohti tuntematonta. Lopulta Abzumo ja mekaaninen olento katosivat kuvista kokonaan jonnekin metsän syvyyteen. Skakdikenraali kohotti kulmiaan ilmeisen hämmentyneenä. ”Mitä luulit löytäväsi sieltä?” 001 tiukkasi. Abzumon ilmekään ei värähtänyt. ”Avdeko sinua on informoinut, Steve?” 001 hymähti pitäen katseensa tiiviisti Abzumossa. ”Yhteinen hyväntekijä ei ole ollut linnoituksessa viikkoihin. Enkä usko, että hän ottaisi asiakseen kertoa tästä.” Hitaasti makuta sulki silmänsä. ”Minä uskoisin, Steve. Minä usssskoissssssin. Sssinä olet siissss varjosssstanut minua, ysssstäväissseni?” ”Mihin me edes tarvitsemme Avdea?”, Gaggulabio keskeytti ärtyneenä kuultuaan Avden mainittavan. ”Minusta tuntuu, että hän pelaa omaa peliään välittämättä meistä.” Gaggulabion tajunnan syvyyksissä pihisi raivo ja hän alkoi vähitellen kaivata rauhoittavaa sikaria. Se pieni punainen rääpäle saisikin pysyä erossa heidän asioistaan. Abzumo ja kenraali 001 tuijottivat äänettöminä toisiaan silmiin. Hiljaisuus oli piinaava.
”Siinä olet täysin väärässä, ystäväni”, tuttu ääni kuului oviaukosta.
Yhtäkkiä sisään asteli punainen, sinistä Pakaria kantava Matoran. Tämän takana käveli valkoinen, pitkänhuiskea ja laiha olento, joka hirviömäisen luonnottomasta kasvottomuudestaan ja silmättömyydestään huolimatta vaikutti siltä, kuin se olisi tarkkaillut jokaista huoneessa olijaa. Taukoamatta. Laiha ja pitkäraajainen Marionetti ja sen pienikokoinen mestari ohittivat Siniset Kädet, jotka eivät tehneet elettäkään estääkseen kaksikon pääsyä huoneeseen. Pieni matoran pysähtyi neuvottelupöydän eteen, kun taas tappava sätkynukke jäi seisomaan tästä hieman kauemmas, kuin vartioon. ”Onko teillä ollut ikävä minua?” Avde kysyi hymyillen katse siirtyen Allianssin johtajahahmosta toiseen.
”Ah, Avde. Kuten aina, ssssaapumassa kreivinajan jälkeen”, Abzumo sanoi hunajaisella äänellä. ”Ai, itse taikurikin suvaitsee saapua paikalle?” Gaggulabio lausahti kevyesti ottamatta edes katsekontaktia tulijaan. Avde huomioi Gaggulabion ja Abzumon ivailun hymyillen näille, mutta ei vastannut sanallakaan. Hän viittoili Marionettia pysymään paikallaan katsomatta tämän suuntaan, ja Marionetti totteli mukisematta, kun Avde puolestaan jäi seisomaan matorania muistuttavalle hahmolle hieman liian ison neuvottelupöydän ääreen. ”Viime tapaamisestamme taitaa olla pitkä aika. Pyydän anteeksi poissaoloani ja vähäistä tiedonvälitystä, hyvät ystävät. Olen ollut… kiireinen.”
”Suvaitsetko valaista meille mitä olet tehnyt kaiken tämän ajan?” Gaggulabio kysyi hieman vakavoituneena. ”Kenttätyötä, Gaggulabio hyvä”, Avde vastasi yksinkertaisesti. ”Omien taitojeni lisäksi minulla on teille tarjottavana vain joukko äärimmäisen hyviä ystäviä… ja ystävien ystäviä… ja ystävien ystävien ystäviä.” Kaikki katsoivat nyt Avdea, joka hymyili. ”Tämä sota ei toimi, jos joku ei ylläpidä jonkinlaista verkostoa.” Hänen hymynsä näytti siltä, kuin hän olisi puhunut rakkaasta ystävästä. ”Tokihan jokaisssella meissstä on jonkinlaisia verkosssstoja, eikö vain?” Abzumo sihisi. ”Ssssinä sssiisss väität keränneesssi joukkoja meidän puolellemme. Ehkäpä ssssinä voit sssiisss selittää, mitä kätyrisssi puuhailivat ssssillä välin. Piilotteletko sssssinä jotain, rakasssssss Avde?”
001 katsoi Abzumoa epäluuloisesti. Hän ei ollut ehtinyt unohtaa äskeistä selkkausta. Ei varsinkaan, kun joukko paljastavia valokuvia Abzumon hämärähommista lojui yhä hänen näkökentässään. Abzumo tuijotti Avdeen hymyillen terävillä hampaillaan ja yrittäen lukea mysteerien peittämää matoran-hahmoa parhaansa mukaan. Telepatiaan hän ei kuitenkaan voinut enää turvautua. Avde käänsi päätään hieman kenoon ja katseli vuorotellen Allianssin eri johtajia kuin arvioiden näitä. Gaggulabion oli jo vaikea saada makutan puheesta selvää. Hän pudisti päätään ja hieroi sormillaan ohimoitaan ärsyyntyneenä. Migreeni teki paluutaan skakdijohtajan otsalohkoon. Hän tarvisi kohta sikaria.
”Minusta tuntuu, että meillä on vahva luottamusongelma”, 001 huokaisi. ”Ihanko totta?” Abzumo hämmästeli sarkasmia tihkuvalla äänellä. ”No haahuileminen maailmalla ei ainakaan auta asiaa”, Labio totesi pistävästi. ”Olen täysin samaa mieltä Kenraalin kanssa”, Avde myöntää. ”Tosiystävät eivät piilottele asioita toisiltaan.” Tämän sanottuaan hän otti kaksi askelta laiskasti nojaavaa Gaggulabiota kohti.
”Eiväthän, Gaggulabio hyvä?” Avde kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kuin vastauksena Gaggulabion aiempaan huomautukseen. ”Minulla ei ole mitään salattavaa tässä operaatiossa”, Gaggulabio sanoi halveksuvasti. ”Te saisitte sen sijaan kertoa, mitä puuhaatte, ihan vain edistääksenne meidän ’luottamustamme’.” Avde hymyili skakdille leveästi. ”Gaggulabio. Ystävä. Minusta olisi hyvä, jos aloittaisimme sinusta.” Gaggulabio tuijotti pientä, heiveröisen näköistä matorania kummissaan. Hänen suunsa jäi auki. ”On jotain, mitä sinä halusit niin paljon, että tarvitsit kuuluisaa palkkasoturia”, Avde lausui hymyillen. ”Mutta et kuitenkaan voinut käyttää omaa satapäistä palkkasoturiarmeijaasi.” Skakdi muuttui selkeästi kalpeammaksi hetkessä. ”En halua tehdä mitään oletuksia, hyvä ystävä… mutta ulkopuolisen palkkaaminen ainakin varmistaisi, että toimesi eivät näy nazorakien miellyttävän tarkoissa raporteissa.” Abzumo tutkiskeli nyt kynsiään näyttäen välinpitämättömältä keskustelua kohtaan. 001 kääntyi hitaasti Gaggulabion puoleen yrittäen kovasti näyttää neutraalilta, mikä oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Gaggulabio mietti kuumeisesti mitä tekisi. Jos hän kieltäisi kaiken, hän näyttäisi että hänellä olisi jotakin salattavaa. Jos hän taas kertoisi tavoittelevansa Nimdaa, hänellä olisi siltikin jotakin salattavaa.
”Pssssykologisessssti kiehtova tilanne, eikö totta, Kivipää?” Abzumo tirskahti. Gaggulabio mulkaisi vihaisena makutaa ja puraisi huultaan. ”T-tämä on naurettavaa. Palkkasin Amazuan kiinteäksi osaksi joukkojani. Teen kaiken, mistä Kenraali minulle maksaa!” Gaggulabio korotti ääntään ja nousi seisomaan nojaten pöytään kahta isoa graniittimurikkaa muistuttavilla nyrkeillään. ”Oletko aivan varma, että haluat pitää tuon vastauksen, Gaggulabio?” 001 sanoi tuijottaen skakdijohtajaa silmiin.
Gaggulabio oli ansassa. Hänen olisi pakko niellä ylpeytensä. ”Skarrarrar teidän kanssanne, hyvä on! Tavoittelin sitä skarrarrarin Nimdaa ja epäonnistuin siinä! Oletteko nyt niiin skarrarrarrin tyytyväisiä?” Gaggulabio miltei karjui. 001 huokaisi syvään. ”Nimda?” hän sanoi epäuskoisena ja tuijotti Nazorak-pesän orgaaniseen, tasaisesti sykkivään kattoon. ”Edistystä, ystäväiseni”, Avde sanoi Abzumon mielestä epäilyttävän lempeästi. ”Sinulla ei ole mitään syytä hävetä. Nopeuttaaksemme asioita sanon suoraan, että minäkin olen… tutkinut asiaa.” ”Vai olet sinä tutkinut!” Abzumo karjaisi. ”Sinä, piru vieköön, yritit varastaa minun ssssssiruni!”
001 kääntyi nyt kohti Abzumoa. Torakkajohtajan silmäkulma nyki. Hän vilkaisi pöydällä lojuvia vakoilukameran kuvia ja alkoi viimein hahmottaa yhteyden, joka tapahtumalla oli kaikkeen. Abzumo tuijotti nyt Avdeen avoimen vihamielisesti. ”Mitään sirua ei ollut varastettavaksi, eihän?” Avde vastasi nyökäten hitaasti. ”Pyydän kyllä anteeksi siitä, mitä rakas Silmäni teki. Se oli epäkohteliasta ja hän pyytäisi takuulla anteeksi, jos voisi.” ”Aivan, hän oli tavatesssammekin niin monisssanainen”, Abzumo tuhahti. ”Hän ei ole ystäväni puheenlahjojensa takia”, Avde vastasi. ”Minulla on siihen aivan toinen ystävä. Uskon, että pitäisit hänestä.” ”Näin olen kuullut, ystäväiseni. Verkostonsa kullakin.” Abzumo myhäili hampaat vielä vihaisesti yhdessä. Gaggulabio pohti, oliko Abzumo tarkoituksella sanomassa aina viimeisen sanan. 001 tuijotti turtana kaksikkoa. ”Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa. Mitä te kaksi olette tehneet?”
”Sinä taidat aika hyvin tietää, mitä minä olen puuhaillut, Steve hyvä. Ja jos tahdot tietää, mitä Avden nukkesotilaat ovat käpälöineet, voit kysyä sitä heidän mestariltaan.” 001 käänsi katseensa Abzumosta jälleen Avdeen, jonka hymy hiipui vain vähän. Kenraali tuhahti ja vilkaisi vielä nopeasti Gaggulabioon. ”Ei”, Avde sanoi myöntyvästi. ”Minusta tuntuu, että hänen ei tarvitse kysyä.”
Kenraali nojasi pöytään tuijottaen Sinisten Käsien tuomia valokuvia. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään epäuskoisena. ”Nimda. Nimda, liittolaiseni? Oikeasti?” Hän suoristi ryhtiään ja vilkaisi heistä jokaista vuoron perään. ”Abzumo, olet älykäs. Arvostan tieteellistä kyvykkyyttäsi nazorakien puhtaan ja pyhän veren kanssa. Avde, arvostan strategiantajuasi ja yhteyksiäsi, joita tuot tälle liittoumalle. Gaggulabio, arvostan pääasiassa tulivoimaasi ja joukkojesi taistelutaitoa, mutta sinäkään et ole tyhmä. Nimda… on säälittävää matoran-tarustoa”, 001 pihisi äänessään inhoa. ”Pakanallista vouhotusta mielen pyhyydestä ja jumaluuksista. Jotain, mitä köyhät ja heikot käyttävät uskotellakseen itselleen, että heillekin löytyy vielä toivoa.”
001 pudisti päätään pettyneen näköisenä. ”Älkää väittäkö, että uskotte siihen.”
”Minä en itse usko Nimdaan, mutta tiedän, että jotkut rahakkaat tahot uskovat. Haluan Nimdan rahan takia”, Gaggulabio sanoi puolustautuen nopeasti Kenraalin kysymykseltä. ”Mitä ovat nämä rahakkaat tahot, ssskakdiyssstäväisssseni?” tivasi Abzumo silmät kiiluen. ”Metsästäjät, Nektann ja monet muut antaisivat mitä vain edes yhdestä legendaarisesta Nimdan sirusta”, Gaggulabio jatkoi. Häntä alkoi kaduttaa koko kokoukseen osallistuminen. Lisäksi hän kaipasi kipeästi sikaria. ”Missstä he olissssivat sssaaneet kuulla niisssstä, yssstäväisssseni? Ssssain ssssellaissssen kässsitykssssssen, että sssssinä sssssait kuulla koko assssiassssta vassssta kuultuasssssi sssssiitä Avdelta.” Gaggulabio kuunteli sihinää yrittäen käsittää, mitä ääntelijä tarkoitti sanoillaan. ”Minä en tiedä heidän lähteistään, sihisijä. Se ei ole minun asiani.” ”Kertokaapa minulle, liittolaiseni…” 001 aloitti. ”Miksi? Miksi arvoton muinaisjäänne on sen arvoinen?” ”Ssssteve, josss ottaisssit asioisssta ssselvää”, Abzumo sanoi halveksuntaa äänessään, ”sssaattaisssit sssaada tietää jotakin.” ”Sillä ei ole minulle mitään väliä. Pääasia on, että se on arvokas”, Gaggulabio selitti entistä kiivaammalla puhenopeudella. Avde oli ollut hiljaa jo pitkään, ja hänen ilmeensä oli vakavoitunut hieman.
”Ystävät”, hän sanoi hiljaisella, melkein kuiskaavalla äänellä, joka kuitenkin kantoi huoneen joka nurkkaan asti, ”tietääkö kukaan teistä, minkälaisesta asiasta puhumme?” ”Voi kyllä, minä tiedän, mistä puhun”, Abzumo kuiskasi.
Koko muu Allianssin johto kääntyi katsomaan Abzumoa, joka istui yhä vakavailmeisenä tuolissaan punaiset silmät uhkaavasti kiiluen. ”Kerro siis meille”, 001 sanoi auktoriteettia huokuvalla äänellä ottaen pari askelta kohti Abzumoa. ”Mitä tämä liittouma hyötyy säälittävien matoranien muinaisjäänteestä?” Abzumo nousi seisomaan. Hän tuijotti heitä kaikkia. Sitten yhtäkkiä hän iski nyrkkinsä puiseen kokouspöytään, johon tuli iskun voimasta suuri halkeama. ”Nimda”, hän sihahti, ”on maailmankaikkeuden voimakkain ase.”
Hetken oli jälleen hiljaista. Sitten Abzumo sanoi: ”Kuvitelkaa, mitä voitte saada aikaan aseillanne.” 001 kohotti kulmaansa. ”Kuvitelkaa, mitä voitte saavuttaa tappamalla, murhaamalla, ryöstämällä, alistamalla fyysisesti.” Gaggulabio hymyili. ”Se kaikki on turhaa Nimdan edessä.” Abzumo nousi pöydän yltä ja istahti takaisin tuoliinsa. ”Puhut mielenvoimista”, 001 sanoi hiljaa. ”Telepatia. Telekinesia.” Gaggulabio ryhtyi miettimään, kuinka paljon hän voisikaan saada aikaan tässä kammiossa vanhalla kunnon zamorkonekiväärillä. ”Eräs arvostettu sotastrategikko joukoissamme sanoi kerran, että paras ase on sellainen, jota ei tarvitse edes käyttää”, 001 luennoi.
”Zyxax”, Avde tarkensi hymyillen. ”Zyglakien komentaja. En usko teidän huomanneen hänen täyttä telepaattista potentiaaliaan.” 001 katsoi Avdea silmiin. ”Hän on kuollut nyt. Mitä se kertoo meille?” Abzumo vastasi kysymykseen. ”Se kertoo meille… että hän oli typerysssss…” ”Ehkä olikin, Abzumo hyvä”, Avde sanoi pohdiskelevasti, ”mutta hän ymmärsi psykologisen sodankäynnin arvon. Hän ymmärsi mielen voiman aseena.” ”Sodankäynnin ymmärtämisestä ei ole etua, jos tietojaan ei osaa käyttää taistelussa”, Gaggulabio pisti väliin. ”Zyglakit, Gaggulabio”, Avde lausui rauhallisesti. ”Zyglakit ja heidän meridemoninsa, Rhak’elakk. Vaikka Zyxax olikin hyvä esittämään muuta, hän ei koskaan uskonutkaan tähän jumalolentoon. Mutta jos ohjaat kansan uskoa…” ”… ohjaat kansaa”, 001 jatkoi kohottaen kulmaansa. Gaggulabio tyytyi olemaan hiljaa. Hän halusi kuulla, mitä Avde ajoi takaa. ”Ymmärrän, että teidän voi olla vaikea uskoa Nimdan olemassaoloon, ystäväni”, Avde sanoi rauhallisesti – mihin Abzumo vastasi vääntämällä naamansa groteskiin irveeseen, ”mutta se on täysin todellinen. En koskaan halunnut sotkea teitä mukaan, sillä halusin pitää asian minun ja työnantajani välillä.”
”Haluan kuitenkin vakuuttaa, että työnantajani ja minä arvostamme apuanne. Emme jätä velkaanne maksamatta”, Avde lopetti puheensa. ”Sinä autat meitä, Avde”, 001 sanoi tiukasti. ”Ymmärrä paikkasi.” Gaggulabio katseli Avdea vahingoniloisesti virnistäen. Abzumo istui jälleen tuolinsa perällä niin, että hänen kasvonsa eivät juuri erottuneet varjoisasta massasta. ”Minun puolestani te saatte uskoa vanhoihin taruihin. Te saatte uskoa Nimdaan ja saatte tehdä sillä mitä ikinä haluatte”, torakkakenraali jatkoi määrätietoisella äänellä. ”Mutta hyväksyn sen vain ja ainoastaan niin kauan, kuin se ei haittaa Allianssin ensisijaisten tavoitteiden suorittamista”, torakka puhui nyt käskevämmin. ”Voi, Steve kultaseni”, Abzumo sanoi maireasti. ”Voit olla varma, ettei Nimda haittaa sinun sodankäyntiäsi vielä pitkään aikaan.” ”En pidä äänensävystäsi, Abzumo”, 001 sanoi ärtymystään piilotellen. ”Eikä minua kiinnosta tippaakaan, mitä haluat matoran-muinaisjäänteillä. Minulle on tärkeää, että jatkatte tieteellisiä kokeilujanne Tohtori 006:n kanssa. Minulle on tärkeää, että saatte tuloksia.” ”Jatkan toki kokeilujamme”, Abzumo sanoi pilkallisesti. ”Tieteen puolesta. Mutta haluaisin myös tilat omia erillisiä… tarkoitusperiäni varten. Nazorak-sukulinja ei ole ainoa asia, jota tieteen avulla voi kehittää.” ”Muistat taatusti, että et missään nimessä saa sekoittaa meidän puhdasta vertamme muiden lajien saastaiseen vereen”, 001 sylkäisi inhoa äänessään. Jo pelkkä ajatus sai hänen sappensa kiehumaan. ”Älä huoli, Steve. Miten voisinkaan olla niin julma, että likaisin teidän puhtautenne.” Gaggulabio kiinnitti jälleen huomion siihen, miten Abzumo sanoi viimeisen sanan.
Sitten kenraali kääntyi skakdin puoleen. ”Gaggulabio, en vaadi sinulta paljoa. Haluan sinun ja joukkojesi varmistavan, että trooppinen saari Klaanin eteläpuolella jää tämän liittouman käsiin.” ”Sen voin luvata”, Gaggulabio vastasi jämerästi. ”Lisäksi haluan sinun pistävän Zyglakeihin vähän kuria.” Hymy nousi skakdin suulle. ”Mitä… tarkoitat?” ”Te skakdit olette parempia sellaisten… eläinten käsittelyssä”, 001 sanoi ääni inhoa tihkuen. ”Luulen, että niiden kyvyt pitää vain valjastaa oikeaan tarkoitukseen.” ”Kyllä… meillä on kokemusta eläimistä”, Gaggulabio vastasi hymyillen ja muisteli miinakenttien paljastukseen käytettyjä kinlokia Zakazin sodan ajoilta. ”Ja Avde, mitä sinuun tulee. Sinä olet osa Allianssia. Ymmärräthän, että liiton toimivuuden vuoksi kukaan ei saisi toimia yksin. Olemme tiimi, Avde. Sinä saat tulevaisuudessa tiedoittaa retkistäsi meille kaikille”, Kenraali puhui tasaisella mutta päättäväisellä äänellä katsoen punaista matorania suoraan silmiin.
”Minusta tuntuu, että olen hyödyllisempi koko liittoumalle omillani, Kenraali 001”, Avde sanoi. ”Mutta myönnän jättäneeni teidät liian pimentoon toimistani. Olettehan sentään osa verkostoani, joten ehkä teidän täytyy tietää.” Kenraali tunsi pienoista onnistumisen iloa. ”Oletan, että kerrot toimistasi tulevaisuudessa enemmän?” ”Kyllä”, Avde sanoi nyökäten, ”mutta pahoittelen, että kaikkea teille en voi edelleenkään kertoa.” ”Kukapa voissssssi…” Abzumo sihisi omahyväisesti. ”Työnantajani pitää tietynasteisesta… kasvottomuudesta. Ymmärrättehän, rakkaat ystäväni?” ”Ymmärrän sen”, 001 nyökkäsi. Sitten tuli täysin hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään. Lopulta kenraali huokaisi. ”Onhan meillä erimielisyytemme”, 001 sanoi nousten seisomaan. ”Mutta jos meitä jokin yhdistää, niin päämäärämme. Bio-Klaani kaatuu.” Abzumo käänsi katseensa torakkaan. Avde ei yllättäen hymyillyt ja näytti tuijottavan tyhjyyteen pohdiskellen asioita, joiden ajatteleminen ajaisi hieman hidasälyisemmän hulluksi. Gaggulabio kaivoi esiin sikarin ja sytytti sen.
”Kokous on päättynyt. Voitte kukin poistua asioillenne”, 001 julisti. Abzumo nousi ja katosi varjoihin. Skakdikenraali löhösi tuolissaan eikä näyttänyt huomaavankaan, että kokous oli päättynyt, ennen kuin huomasi Avden katselevan häntä. Skakdi poistui kammiosta mutisten jotakin, mitä kumpikaan jäljelle jääneistä ei kuullut. Avde hymyili Kenraalille vielä kerran ja lähti kävelemään hitaasti pois huoneesta. Valkoinen ja kasvoton soturi seurasi tämän perässä. Vain Kenraali ja Siniset Kädet jäivät huoneeseen. Kenraali sammutti takanaan välkkyvän holonäytön napinpainalluksella ja istahti kokouspöydän päässä olevalle tuolille. Hän nojasi kyynärpäät edellä kokouspöytään pohdiskelevan näköisenä.
Kenraali tuijotti Avdea siihen asti, että matorania muistuttava hahmo oli kaukana. Silloin hän vilkaisi merkillisesti molempia Sinisistä Käsistä. Niitä ei tarvinnut käskeä erikseen. Ne tietäisivät tehtävänsä ilman sanaakaan. ”… ja kun hän palaa, haluan hänet valvontaan. Haluan vähintään viisi 007:n valvontakameraa seuraamaan sen pirulaisen toimia.
Ympäri. Vuorokauden. Ymmärretty?”
001 nojasi syvemmälle tuoliinsa ja hymähti hieman. Allianssin keskinäinen luottamus oli hyvä asia.
[spoil]Gurputse ja Martini kirjoittivat omien hahmojensa puheen, minä tukin reiät ja Guartsu hioi tasaiseksi. Sitten suoritin kielenhuoltotarkistuksen epämääräisesti lukien koko roskan läpi, joten virheitä voi olla edelleen. Urgh.[/spoil]