Huoneen ovi narahti auki, ja pikku kalanen heräsi päiväuniltaan. Tronie avasi silmänsä ja katseli ympärilleen.
Mnnh-mh?
Torkut oli keskeyttänyt torakka, eikä edes kuka tahansa torakka. Se oli työhuoneen omistaja itse, imperiumin kakkonen. Laivaston Amiraali.
Nykyisellään myös Tronien hoitaja, ilmeisesti. Kaksikko vietti tuntikausia tässä huoneessa, toistensa seurasta ”nauttien”. Tyypillisesti Tronie koetti telepaattisia keskustelunavauksia, ja vanha merikarhu murahteli jotain lyhyttä vastaukseksi.
002 ei kuitenkaan huomioinut Tronieta nyt mitenkään, vaan marssi epätahtisesti huoneen poikki. Sininen matto, puiset hyllyt täynnä kirjoja ja muuta merkillistä tavaraa, sekä koristeellinen työpöytä olivat kaikki Nazorak-imperiumin sisustukselle epätyypillisiä. Kamaa kaikista sakaroista, eikä niinkään torakoiden omaa tuotantoa. Tusina erivärisiä pulloja, vieraiden mantereiden navigointivälineitä, tuntemattomien rahi-petojen luita… Ja joukko tavaraa, jonka alkuperästä Troniella ei ollut aavistustakaan. Sekä tietty Tronien akvaario, sekin oli aika outo.
Lukuisat kuriositeet eivät nekään hidastaneet Amiraalin päättäväistä askellusta. Nazorak marssi suoraan huoneensa ikkunalle, kuten Tronie olikin tyypilliseksi havainnut. Paksun lasin takana velloi harmaa meri, kala havaitsi. Aava ulappa, ei myrskyisenä, mutta ei tyynenäkään. Akvaarion asukki perusti kylläkin merisäähavaintonsa melko vähäiseen informaatioon: vaikka ikkunalla oli sinänsä kokoa, Amiraali laivastonsinisine viittoineen peitti siitä suuren osan. Lisäksi Tronien kultakalamalja, sekä sitä kannatteleva työpöytä, eivät olleet niin korkealla suhteessa ikkunaan, että merta olisi oikeastaan näkynyt erityisen paljon: ainoastaan pieni kaistale ikkunan alalaidassa.
Amiraalin säteilemä psyykinen signaali toki auttoi. Dramaattisempi merenpinnan liikehdintä olisi arvatenkin näkynyt myös mielentilan aallokoissa. Ei sillä, että Tronie olisi ollut erityisen syvällä nazorakin mielen syvänteissä, hän tanssahteli tottuneesti lähinnä Amiraalin tunnetilojen pintavesissä. Kyseinen mielenmaisema muistutti usein ulkoilman kaltaista harmautta, mutta ehkä jotain muutosta oli tällä kertaa tapahtunut.
Hmm…
Siihen Tronien keskittyminen sitten loppuikin, eikä yksinomaan kalan lyhyen temperamentin tähden. Uusi virike ilmaantui huoneeseen, sekin oven kautta.
Kop kop.
Kala pyörähti akvaariossaan kohti ovea. Kun mitään muuta ei tapahtunut, hän teki täyden spiruetin kohti Amiraalia.
Kop kop.
002 huokaisi syvään. ”Sisään!”
Ovi narahti jälleen, ja sisään astui hyvin varovaisen näköinen nazorak. Tälläkin oli sininen viitta, joskin upseerinmerkkejä oli arvatenkin ainakin Tronien painon verran vähemmän kuin huoneen omistajalla.
”Herra Amiraali..!” lannistunut ääni sanoi, ja torakka veti kätensä lippaan.
Tronie käänsi katseensa, ja siinä samalla koko fyysisen olemuksena, jälleen tulokkaasta Amiraaliin. Sitten taas tulokkaaseen, sitten taas Amiraaliin. Tulokas, Amiraali. Lopulta 002:kin kääntyi, joskin mainittavasti vankiaan hitaammin ja väsyneemmin.
”Niin?”
Ovensuussa pönöttävä torakka alkoi sopertaa jotain kovin sotilaallista, johon Tronie ei kiinnittänyt liikaa huomiota. Telepaattisin avuinkin torakoiden kieli oli aika vaikeaa, ja sitä paitsi alempiarvoinen nazorak puhui lähes änkyttäen. Eikä aihe kiinnostanut Tronieta. Jotain sotilasjuttuja…
Kalaa eivät kiinnostaneet… riskit saartoringissä? uuden kurssin ottaminen? koilliseen suuntaamisen sotilaalliset riskit? Ehei. Tronieta kiinnosti tilanteen emotionaalinen ulottuvuus. Sekä kalan parhaat arvaukset torakoiden kehonkielestä että mielenvoimaiset avut antoivat ymmärtää, että tässä oltiin nyt patouman äärellä. Tronie ei pitänyt patoumista, tai padoista muutenkaan. Seisova vesi on likaista, ja sameaa, ja siihen kasvaa aina liikaa levää. Pahat ajatukset ja inhottavat vesitoukat pääsevät lisääntymään, kun virrat padotaan. Joten miksi… Miksi teet näin itsellesi, Amiraali 002?
Torakkain toiseksi korkea-arvoisin upseeri vilkaisi kalaansa silmäkulmastaan – Tronien taipumus telepaattina ei suinkaan ollut olla huomaamaton. Saman tien Amiraali kuitenkin palautti katseensa alaiseensa, joka jatkoi jonkinlaisen tiedonannon tekoa.
”Pesässä oltiin huolissaan siitä, että jos vihollinen havaitsee kurssimme… vaikka, toki tiedustelupalvelun toimenpiteiden myötä sen pitäisi olla, niin, siis, riskin hallinnassa…”
Yhäkään Tronie ei kiinnittänyt huomiota puhujan sanoihin, mutta kehonkieleen kylläkin. Ikään kuin vaistomaisesti nazorak vaikutti vievän kättään oikean reitensä päälle. Puhuja myös puri hampaitaan yhteen, jonkinlaisena… kipureaktiona? Pelkorefleksinä?
Kalan katse siirtyi jälleen Amiraaliin. Merituulen ja suolan hiomat nazorak-kasvot eivät olleet mainittavan ilmeikkäät, eivätkä siksi helpot lukea. Telepaattinen apu kuitenkin riitti sen verran, että Tronie huomasi keskustelun herättävän vangitsijassaan tunteita. Jotain liikkui Amiraalin pinnan alla. Hmm… kala tuumaili. Yleensä tällaiset rutiinikäynnit eivät aiheuta edes pintaväreitä, saati sitten tällaista aallokonalkua. Mikä tässä torakassa on…?
Jälleen Amiraalin silmät vilkaisivat Tronieta, vetäen tällä kertaa perässään myös alais-nazorakin huomion. Hermostunut torakka tuijotti akvaarioasukkia pari sekuntia ja Tronie heilutti eväänsä vastaukseksi, mutta pian nazorak pudisti päätään ja palasi asiaansa. Heh heh, Tronie ei voinut olla naureskelematta ajatuksen tasolla. Vasta vähitellen Rautasiiven väki alkoi tottua hänen läsnäoloonsa, vaikka kala oli ollut vankina jo hyvän tovin. Hän oli sitä paitsi vangeista ainut, jota ei oltu siirrelty sinne sun tänne jonkinlaisen veljestenvälisen nokkapokan pelinappulana. Sikäli kun Tronie jaksoi muistaa oikein, sekä ne matoralaiset että se veden toa olivat nyt Rautasiivellä kaikki. Ilmeisesti Amiraali oli päässyt jostain sopuun isoveljensä kanssa.
Tosin ehkä se oli ymmärrettävää, että nazorakeilla kesti tottua tanssivaan kalaan, joka kommunikoi mielenvoimilla. Jopa Bloszardilla oli mennyt tovi.
Aha, jaha! Tronie palasi ajatuksistaan nykyhetkeen, kun kuului tuttua natinaa. Amiraali veti laatikon esiin yhdestä työhuoneensa lukuisista lipastoista. Kala oli suorastaan ehdollistunut tähän ääneen, koska se edelsi aina hänen ruokahetkeään. Nyt 002 ei kuitenkaan kaivanut esiin kalanruokakippoa, eikä edes viskipulloaan, jota Tronie tiesi upseerin säilyttävän kyseisessä lipastossa. Näitä vaihtoehtoja huomattavasti tylsenpi esine, ilmeisesti jonkinlainen Zakazin lähiseutujen kartta, löysi tiensä päivänvaloon.
Amiraali ojensi paperirullan toiselle torakalle, joka säpsähti silminnähden. Raukkaparka, ihan hermona… Tronie arvioi. Mikä tässä tilanteessa nyt on? Miksi sinä pomoasi pelkäät? Koska… koska tämä epäpätevä esimies sohaisi sinua harppuunallaan joku kuukausi takaperin? Okei, en tuomitse hermostuneisuutta… Mutta… miksi mainittu pomo tuntee… tuntee…
Ojennettuaan kartan Amiraali käskytti toisen torakan ulos huoneesta, ja kääntyi kohti kultakalamaljaa.
”Kala. Suosittelen perääntymään.”
Tronie ei vastannut. Nyt kun patouma raottui hieman, virtasi patoaltaasta uusia tunteita.
Huoneesta juuri poistunut torakka herätti Amiraalissa syyllisyyttä, siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta mukana tuli muutakin. Väsymystä. Turhautumista. Pettymystä.
Amiraalin päänsisäisestä patoaltaasta siinsi kuitenkin myös jotain sävyltään aivan poikkeavaa. Yleinen mielenmaisema oli yhä ankea, mutta mukana oli… nostalgiaa? Iloa?
Jokin tässä tilanteessa valostutti 002:n mielenmaisemaa.
Pieni pisara avointa horisonttia? Tippa vapautta?
Nazorak-imperiumin lippulaiva jatkoi matkaansa kohti koillista.
Mäntymetsikön korkein petäjä huojui tuulessa. Viima oli syysmyrskyn viimeinen huokaus – sade oli lakannut ja pilviverho väistymässä. Maa oli yhä kostea, mutta siitä puun latvassa väijyvillä Nazorakeilla ei ollut henkilökohtaista kokemusta. Parivaljakko oli kyyhöttänyt puussa koko myrskyn ajan. Ja sitä edeltävät päivät. Ja sitä edeltävät viikot. He olivat tiedustelun torakoita.
Ylikersantit 1002 ja 1018 olivat tottunet pitkiin väijyntätehtäviin. Heidät oli kasvatettu pelkästään ne mielessä pitäen. Parivaljakolla oli erittäin kevyt varustus, ainoastaan vaadittavat selviytymisvarusteet, kuten muonaa ja vettä, kevyt pulttilukko-Zamor sekä kiikarit. Tiedustelijoita oli lähes mahdotonta erottaa oksistosta. Heidän haarniskansa olivat tummanvihreää ja ruskeaa ja niihin oli kiinnitetty suikaleita ja oksankappaleita hajottamaan siluetti.
Vartiomänty kasvoi saaren eteläosissa, hieman Nui-Korosta luoteeseen. Vanhan pääkaupungin ja Bio-Klaanin välillä virtaava joki kimmelsi hieman puusta itään, vielä tarkalla ampumaetäisyydellä. Pohjoisessa siinsi jylhä vuorimaisema, länttä hallitsi tuuhea Lehu-metsä. Honka ei kuitenkaan ollut tiedustelijoiden pitkäaikaiskomennuspaikkana huikeiden maisemien takia.
Petäjän korkeuksista näki Nui-Koron muurien sisälle. Ei täydellisesti, ja vain pienen osan kaupungista. Kuitenkin niin paljon, että tiedustelun johto oli katsonut aiheelliseksi lähettää kaksi sotilasta tarkkailemaan tilannetta. Tiedustelijoiden kiikarit olivat ahkerassa käytössä, kun torakat tarkkailivat kylän tapahtumia.
Viimeisten viikkojen aikana paljon vihollisia oli kulkenut kaupungin porteista sisään, mutta vain harva oli astellut niistä ulos. Hieman ennen myrskyä myös valtava Bio-Klaanin Laivaston ilma-alus oli laskeutunut Nui-Koroon. Kaupungissa tapahtuisi jotain, ja pian. Hyvin pian.
Imperiumi oli varautunut.
Petäjään näkyvä osa kaupunkia paljasti paljon tapahtumien luonteesta. Satamassa tapahtui koko yön ajan. Massoittain matoralaisia ja muita epäpuhtaita ahtautui ja piiloutui laivoihin – kannen alle, puukontteihin, hytteihin, kapyyseihin.
Kiikarointivuorossa oleva Ylikersantti 1018 tunnisti aluksiin pakkautuvasta joukosta arvokkaitakin kohteita. Iso keltainen köntti ei voinut olla kukaan muu kuin Bio-Klaanin laivaston johtaja, ja pitkä valkomusta soturi kuului moderaattoreihin. Kyydissä ei ollut pelkkiä evakoita ja Nui-Korolaisia, vaan myös merkkihenkilöitä Bio-Klaanista.
Jättipotti.
Nyt, aamun valjetessa, Nui-Koron jokiportti avautui hitaasti natisten. Kaupunki vapautti uumenistaan kymmeniä paatteja. Niistä enemmistö oli kantokyvyltään suuria jokiproomuja, joiden pressulla suojattuun tavaratilaan mahtui kymmenin tonneittain kauppatavaraa.
Tai matkustajia.
Mukana oli kuitenkin monenlaista muutakin lotjaa, korkeasta siipiratasaluksesta pikkuruiseen lauttaan. Ne olivat monimuotoisia ja värikkäitä, aivan kuten ”salamatkustajansakin”. Nazorak-imperiumi ei kuitenkaan uskonut diversiteetin voittoon. Nytkin kaikki sujui kenraalikunnan suunnitelmien mukaan. Yksirotuisen, yksimielisen kenraalikunnan.
Nui-Koron vartiotorneissa paloi yhä valot ja savupiiput tupruttivat vanoja taivaalle, mutta se ei hämännyt tiedustelun torakoita. Kaupunki oli hylätty – kaikki evakuoituivat sieltä laivarahdiksi naamioituneena. Äänet siltä suunnalta olivat vaienneet ja liike lakannut.
Lautat lipuivat vartiomännyn ohi ja katosivat joenmutkan taakse. Ylikersantti 1018 varmisti koordinaatit radiopuhelimeensa.
Amiraali 002 tuijotti komentosillan uuden panssarilasin läpi, kuinka laivaston Nazorakit liikehtivät SS Rautasiiven kannella ripeästi ja järjestelmällisesti. Upseerit huutelivat ohjeita ja tarkkailivat tilannetta. Sotalaivan tykit, suuret ja pienet, pitkät ja lyhyet, liikehtivät. Osa nopeasti ja suristen, osa hitaasti ja jyristen. Aseet asettautuivat, kukin aikansa ottaen. Lopulta kaikki kaikki kanuunat oli kohdistettu samoihin koordinaatteihin.
Täyslaidallinen oli ladattu.
Hetken mänty jatkoi rauhallista keinumistaan ja tiedustelijat odottivat kärsivällisesti. Kewa lauloi metsikössä. Auringot rei’ittivät pilviverhoa säteillään ja kuivattivat sammalmättäitä.
Sitten torakat pukivat kuulosuojaimet rauhallisesti, mutta eivät hetkeäkään liian aikaisin. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti ja erittäin äänekkäästi.
Ensin idästä kuului voimistuvaa vihellystä. Sitten taivas repesi. Joki ja laivat sen mukana hävisivät tulipalloon – kymmenet proomut ja muut paatit lakkasivat olemasta. Tonneittain maata ja vettä räjähti ilmaan. Huumaava ääni raikui halki koko saaren.
Pauketta, rytinää, räjähdyksiä. Maailmanlopun rumpusoolo muistettaisiin Bio-Klaanin saarella vielä pitkään.
Geomorfologia oli tapahtunut sekunneissa: Nui-Korosta Bio-Klaaniin virtaava joki sai uuden luonnonmuodostuman SS Rautasiiven pommikuoron suudeltua sitä.
Pikku hiljaa vesi virtasi yläjuoksulta täyttämään syntyneen kraatterien perheen. Hautajärvi sai alkunsa.
Kun oveen koputettiin, laivastonsiniseen viittaan sonnustautunut 002 käänsi katseensa ikkunasta ovelle ja ilmoitti sen olevan auki.
Puiset pariovet vedettiin auki ja sisään asteli kolme Nazorakia. Kaksi ensimmäistä kantoivat tummalla pressulla peitettyä jotakin kahvoista ja kolmas osoitteli kantamusta kiiltävän puhtaalla kiväärillä. Niin? Amiraali kysyi saapujilta nilkuttaessaan työtuolilleen. Tämä yritti karata, sir, toinen kantajatorakoista vastasi ja riuhtaisi pressun syrjään. Alta paljastui torakkavalmisteinen akvaario, jossa oli paksut panssarilasiseinät ja tanssiva sisältö. Troniella oli mielenkiintoinen suhtautuminen vankeuteen.
Amiraalin kulmat nousivat hieman. Kala? Akvaariota välissään kantavat torakat vilkaisivat toisiaan. Kyllä, sir. Tämä vonkale tässä oli osa sitä klaanilaisjoukkoa, joka, eh, sijaitsi hetkellisesti laivassamme.
Puhujan hermostunut äänensävy oli hyvin selitettävissä, sillä koko Klaanilaisten pako Rautasiiveltä oli Amiraalille herkkä puheenaihe. Lisäksi, sir, ilmoititte tahtovanne tämän työpöyydällenne. Aivan niin, aivan niin, Amiraali muisteli. Laskekaa hökötys tuohon. Hän osoitti sormellaan suuren mahonkipöytänsä nurkkaa.
Torakat kevensivät lastiaan, ja laskivat kalasäiliön määrättyyn asemaan. Kolmikko oli juuri lähtemässä, kun heistä pisin ja ilmeisesti urhein tai vaihtoehtoisesti tyhmin vielä kääntyi ympäri. Myöskin, sir… hän aloitti ikään kuin epävarmasti. …laivan lääkintäosasto tahtoo tietää, mitä ylimääräisellä kuurilla tehdään. Neuloja on nyt kahtakymmentä kolmea SLT-valmistelua varten, mutta-
Amiraalin ilme puhui ja torakat poistuivat nöyrinä.
Oletpas sinä ankaraa torakkaa, kuului pirtsakka ääni 002:n päässä. Eiväthän he mitään pahaa sinulle kuitenkaan tahtoneet, suorastaan hyysäävät. Siniviittainen torakka kääntyi hitaasti akvaariota kohti. Minun puhetapani kuuluu steppaavalle sintille miten? hän kysyi väsyneellä äänellä. Niin väsyneellä, että Tronie päätti tehdä huomion.
Herra torakka kuulostaa uupuneelta, jeh?
Herra torakka sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja vastasi. Uupunut? Siltä se tänne vesiboksiin vaikuttaa. Voi tietty olla että neste vääristää tai jotain mutta- Hah. Hah hah. Hah hah hah. Amiraalin nauru oli kylmä, niinkuin torakkaimperiumin kakkosjohtajalle kuuluukin. Mutta se oli myös väsynyt. Hah hah hah hah….
Tronie kallisti kalanpäätää. Olen näin hyvä koomikko? …hah hah hah hah… Vai onko kasvoillani jotain? Tänne on niin vaikeata saada kunnollista peiliä… ….ha.
Torakka pyyhkäisi suupielestään syljen pois laivastonsinisellä hihallaan. Tiedätkö, mitä minä en tahdo tehdä elämälläni? Mistäs minä moista? Kuunnella nöyristelyä. En käsitä, mistä moisia löydetään. Amiraali nojasi pöytänsä kulmaan. Aikoina, kun vielä seilasimme sakaroita, miehistöni ei ollut tällainen.
Tronie kiersi pari kierrosta pienessä maljassaan ja katseli ympärilleen. Huoneen seinät olivat monenlaisilla tavaroilla kyllästetyt: Karttoja oli enemmän kuin moni jaksoi laskea, uusia ja haalistuneita. Jotkut niistä esittivät Klaanin saaren rannikoita, mutta osa kuvasi vesistöjä, joista Tronie ei ollut kuullutkaan. Seinälle oli ripustettu myös hienoimpia Nazorak-aseita, vaikka ne eivät edustaneetkaan kaikkein uusinta uutta. Lisäksi seiniä koristi myös yksi täytetty miekkakala, pahamaineisen laavamureenan pää sekä pienen pieni pätkä suuren suurta lonkeroa. Wanhat ajat hyvät ajat? Hmph, Amiraali tuhahti. Torakkaimperiumi on nyt mahtavampi kuin koskaan.
Ulkona puhalsi kostea ja kylmä merituuli, mutta huoneen paksut ikkunat estivät sen havaitsemisen sisältä käsin. Kokenut merenkävijä kuitenkin kuuli sen ulvonnan. Silti vaikutat hieman kärttyisältä. Sano tuo sille merimiehelle, jonka lävistin tällä, 002 murahti viitaten harppuunaiseen jalkaansa.
Hmmm, Tronie mietti päässään ja Amiraalin moisessa. Sinä et vaikuta henkilöltä tahi hyönteiseltä, joka murhaa alaisiaan turhan tähden… …mistä sinä muk- Minulla sattuu olemaan erinomainen persoonantuntemus. Näen se jo silmistäsi. Plus telepaattisia voimia. Ei, sinulla on syysi. Mutta mikä…
Älä keskeytä minua, eväkäs! Amiraalin kynnet puristuivat pöydän ympärille entistä voimakkaammin. Muutaman sekunnin hän piti tiukkaa otetta tasosta, kunnes yhtäkkiä päästi irti. Hän käveli hiljakseen huoneen pienimmälle, pyöreälle sivuikkunalle, joka sijaitsi työpöydästä katsoen vasemmalla. Panssarilasia ympäröi messinkinen kehys. Ulkona puhalsi yhä merituuli. Kalan suorittama psykologinen analyysi. Mikä päivä. Sinä murhaat alaisesi tuosta vain. Oman rotusi ja kulttuurisi edustajan. Mutta kun kohtaat klaanilaisia, kohtelet meitä yksilöinä…
002 avasi pientä ikkunaa kalan jatkaessa kummankin pään sisäistä monologia. Nazorakin tottuneet kädet napsauttivat pienet salvat auki.
Mutta sinä et kuitenkaan kunnioita klaanilaisia. Mutta kohtelet klaanilaisia paremmin kuin torakoita. Sehän tarkoittaa…
Pyöreä ikkuna aukesi naristen. Tuuli oli kuitenkin laantunut ja Amiraalin kasvot otti sen sijaan vastaan sama ei mikään kuin mikä huoneessa vallitsi. Nazorak huokaisi syvään ja sulki ikkunan, samoilla tehokkailla otteilla kuin oli sen avannutkin.
…että pidät torakoista vielä vähemmän.
Amiraali 002 kääntyi kannoillaan. Hän alkoi marssia viitta liehuen kohti huoneen puisia pariovia. Minun ei tarvitse kuunnella tätä, sintti. Tronie yllättyi ja tämän ajatuksenvirta katkesi, kun Amiraali heitti viittansa akvaarion peitoksi. Nilkuttava upseeri poistui huoneesta eleettömästi ja sulki ovet perässään. Harppuunan töminä SS Rautasiiven upseerien osaston kätytävistön mattoja vasten kuului vielä pitkään. Kala jäi kellumaan säiliöönsä. Hän ei edes tanssinut, jäi vain pimeyteen miettimään.
Hum.
Huoneessa oli täysin hiljaista.
Mitäköhän muille vangeille kuuluu?
Toisaalla
Ruki avasi silmänsä. Missä… Hänen päätään särki kovasti.
[spoil]Kiitos Tronielle luvasta käyttää hahmoaan.[/spoil]
[spoiler=Tattaraa.]Huuh, tässä olisi. Pahoittelen osaltani, että kesti. Tämä on siis minun, Matoron ja Killjoyn yhteistyötä, ja pitkällisen leikkaaliimaprosessin jälkeen kukaan ei osaa varmaan enää sanoa, mikä on kenenkin. Yhteistyö on voimaa ja sillain. Lisäksi, kaikki varmaan huomaavat, mihin olisin tässä tarvinnut Haita, mutta muokattakoon tätä vaikka sitten.[/spoiler]
SS Rautasiipi
Punaisen haarniskan rautaiset sormet raastoivat metallista kantta naarmuille Killjoyn pyrkiessä nostamaan itseään tolpilleen. Polvet tutisten Metsästäjä koetti pudistella päänsä selväksi, havahtuen pian tuijottamaan kypäränsä sisäpinnan järkyttävää halkeamaa. Hän oli rysähtänyt isommasta vauhdista kuin kuvitteli.
Hän ei tiennyt miten pitkään oli maannut kannella, mutta päätellen edessään seisovasta sinihopeisesta hahmosta, ei luultavasti kovin pitkään. Killjoy hymähti nähdessään Summerganonin pitävän työn takana ollutta Amiraalia tarkasti ionikatanan vihreän hohteen loimussa, ja Haikin oli ottanut otteeseensa ilmeisen upseeriarvoisen torakan. Tämä yhdistettynä Bloszarin pahasti haavoittuneeseen sinihattuiseen Nazorakiin, panttivankitilanne oli hyvä. Matoron ilmestyneeseen käteen tarttuen Joy kampesi itsensä lopullisesti pystyyn, heräten samalla todellisuuteen voitonriemustaan.
Koko Metsästäjän näkökenttä oli torakkaa. Aseet tanassa seisovat sotilaat tähtäsivät Klaanilaisjoukkoa armotta. Killjoy tiesi, että temput olisivat turhia. Yksikin väärä liike ja jokainen tiimiläinen murenisi valtavan Zamor-sateen keskellä. Ryhtinsä menettänyt soturi vilkuili Rautasiiven kannen rakenteiden katoille. Nazorakeja pitkien kivääreiden kanssa kirmaili edes ja taas, hyviä sijainteja varmistellen. Tarkka-ampujat ympäri laivaa olivat valmiita ampumaan Amiraalinsa vapaaksi, joka yksi kuulostaen siltä, kuin pyrkisi eroon keuhkoistaan. Amiraali vaikutti kuitenkin selvinneen laskeutumisentapaisesta pienin vahingoin.
Killjoyn tykkikäsi kolahti hiljaa. Hai loi kysyvän katseen Metsästäjään, jonka käden osaset vaihtoivat hitaasti paikkaa. Vähitellen kanuunan mekanismit västyivät ja savuava nyrkki liukui esiin aseen takaa. Matoro katsoi tapahtumaa kulmat koholla. Killjoy vain tuijotti kättään, mutisten hiljaa: Mitään ei ole tehtävissä.
Klaanilaisten keskelle laskeutui hiljaisuus. Edes Tronie ei piristänyt muita mielensisäisillä viesteillään. Yllättäen koko kansi kuitenkin täyttyi metallisesta ryminästä ja voimistuvasta huminasta. Niin klaanilaiset kuin Nazorakitkin käänsivät katseensa äänen lähdettä kohti.
Valtava, koko torakkain laivaston lippulaivan suurin tykki kääntyi ensin kohti Rautasiiven rönsyilevää päätornia, ja siitä tähtäys siirtyi entistä alemmaksi, suoraan laivan kanteen, keskelle kaikkea. Järisyttävänkokoisen mörssärin piippu oli miltei puolisataa metriä pitkä, ja läpi näytti kulkevan jonkinlainen sähkövirta. Koko kapistus oli peitetty isoilla, raskailla metallilevyillä kylkeen kiinnitettyä ohjaamoa myöten. Ase seisoi raskaan tuen varassa, joka oli miltei koko kannen levyinen, ja jakoikin laivan etuosan kannen kahteen osaan.
Kun tykki pysähtyi kolina lakkasi, mutta uusi ääni tuli tilalle. Ilmeisen kaikkialta tuleva, mieltä silpova vihlona täytti kaikkien pääkopat. Se kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja tilalle tuli vaimeaa huminaa. Ja puhetta.
Nazorakit! Laskekaa aseenne.
Torakat kallistelivat ällistyneinä hyönteispäitään ja koettivat pähkätä, mistä puhujan ääni oli lähtöisin. Ainoa vaihtoehto tuntui olevan Nazorakein omat megafonit, joita oli ympäri Rautasiipeä. Ilmeisesti puhuja oli massiivisen tykin ohjaamossa.
Eikö tuo ollut… Bloszar ällisteli. Ruki. Oli, Hai vahvisti, mutta piti naamansa peruslukemilla. Suurimman osan ilmeet kuitenkin hieman kirkastuivat.
Laskekaa aseenne, valtavan pyssykän kaapannut Ruki toisti komentonsa. Ja äkäiseen. Hopi hopi. Muuten mosautamme tälle kaunottarella paattiin sellaisen laakin että oksat pois, Troopperinkin ääni raikasi ympäri sota-alusta. Vaikka ei uppoaisi, niin ainakin nokkamiehenne häviää savuna ilmaan. Ei, ei edes savuna, jonain vähäisempänä.
Rätin rätin, ja sitten kaiuttimista kuului korkea torakka-ääni vahvalla Zankrzoralaisella korostuksella. Jos niin teette, hävitätte omatkin joukko-osastonne.
Rätin rätin.
Ja sitähän kukaan meistä ei halua. Joten entä jos päästäisitte meidät menemään?
Rätin rätin.
Hiljaisuus.
Komentohuone #2
”Kapteeniluutnantti 246. Meillä on ongelma”, harmaatakkinen Nazorak kertoi mikrofoniin eräänlaisessa valvontahuoneessa syvällä aluksen uumenissa. Kamerat näyttivät kuvaa kannen kriittisistä tapahtumista ja juuri tällä hetkellä Nazorakit tunsivat, kuinka heidän narunsa Klaanilaisista katkeilivat. Massiivinen tykki oli kääntänyt taistelun yhtä nopeasti kuin itse tykki oli kääntynyt. Tai oikeastaan paljon nopeammin, koska tykki oli hidas pirulainen.
Mutta kuitenkin.
Kansi
”Mitä nyt?”, Bloszar kysyi pitäen edelleen tiukassa otteessa yhtä nazorakia. Lukemattomat ruskeat torakat tähtäsivät edelleen joukkoa joka suunnasta, mutta nyt ne olivat selkeästi epävarmempia. Kukaan ei uskaltanut liikkua. Nazorakit eivät halunneet saada tykistä eivätkä Klaanilaiset nazorakien aseista.
Hiljaisuus. Epäluonnollinen, odottava ja painostava hiljaisuus.
”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro muutti sanoiksi kaikkien muiden ajatukset. Jään Toa puristi kevyen katanansa kahvaa.
Tykkin ohjaamokoppero
Panssaroitu ohjaamo oli ahtaanpuoleinen koppi, ja koko sen etuseinän leveydeltä meni ohut mutta uskomattoman paksu panssarilasi. Huone oli kuusikulmion muotoinen, ja seinillä oli useita järjestelmiä, näyttöjä ja muita teknisiä aparaatteja. Troopperi istui nazorakeille mitoitetussa vihreässä tuolissa ja piteli käsillään kahta ohjausvipua. Hän tuijotti silmä kovana vihreän sävyistä näyttöä, johon välittyi kuva tähtäyspaikasta.
Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkytti viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä. Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkyttivät viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä.
Tämän pitäisi ostaa meille aikaa, Troopperi myhäili ja tarkensi tykin asemaa.
Kansi
Klaanilaisten muodostama ympyrä eteni hitaasti kohti tykkiä, pitäen jatkuvasti muodostelmansa. Nazorakit vetäytyivät tieltä vankien takia, mutta olivat silti jatkuvasti valmiita hyökkäykseen. Summerganon, Hai ja Bloszar pitelivät kolmea vankia ringin keskellä. Matoro johti joukkoa ionikatana välkkyen kohti tykkiä Killjoyn suojaten takaa päin. Hain miehistö kuljetti hitaasti virkoavaa Lignokia kulkien Tronien kanssa sivustoilla.
Ylikersantti 1034 puristi torakanhampaitaan yhteen niin lujaa kuin kykeni. Sinilakkinen torakka maistoi veren suussaan ja teki parhaansa ollakseen vilkaisematta alaspäin. Hänen vasen jalkansa oli mössönä, eikä näky ollut 1034:lle siedettävä. Hän rukoili tajuttomuuden iskevän pian.
Tykkitornin ohjaamokoppi
Troopperi nojasi kyynärpäillään ohjauspaneeliin, vakuuttellen vieressä hermoilevalle Rukille ja ennen kaikkea itselleen homman olevan hallinnassa. Mikki kädessään seinää vasten istuva Ruki meinasi luhistua jännityksestä ja pelosta. Hän toivoi vilpittömästi Troopperin olevan oikeassa.
Pakonomaisesti jalkaansa heilutteleva Troopperi seurasi kauempana kannella seisovaa joukkiota. Perääntyminen näytti todella hitaalta ja Toa kohensi asentoaan, valmistautuen istumaan tuolissa vielä tovin. Hän tiesi, että Rukin suunnitelma tykin käyttämisestä oli uhkapeliä, mutta paremman puutteessa sai kelvata. Ja ainakin toistaiseksi kaikki meni hyvin, klaanilaisrinki oli saanut Lignokin poimittua, ja eteni kohti laivan reunaa ja Hildemaria.
Jalkojensa asentoa vaihtaessaan kopissa humahti yllättävä koneiston ääni ja ohjauspaneeli sammui yllättäen täysin. Troop nousi hädissään pystyyn, luullen aiheuttaneensa oneglman itse. Eijeijei! Taisin vahingossa painaa väärää nappia. Odotas, kyllä tämä tästä, ihan kohta, kunhan löydän ne oikeat ohjaimet…
Troop kuitenkin havahtui Rukin koputukseen ja pian Toan olkapään yli kurottava sininen käsi osoitti kopin ikkunasta ulos. Kannen valonheittimet olivat sammuneet ja muiden pienempien tykkitornien kopit olivat täysin pimeänä.
Troop puri nyrkkiään, Rukin vapistessa takana. Klaanilaiset olivat menettäneet ainoan suojansa ja Hildemarin tienoille oli matkaa vielä miltei kymmenen metriä. Troop latasi elementtivoimiaan, valmiina puolustautumaan torakoita vastaan. Hänen kummatkin kätensä syttyivät hiljalleen tuleen, ja Toa kääntyi Rukia kohti. Oletko valmis?
Vastaus oli nielaisu.
Kansi
Killjoy kirosi kuullessaan koneiston äänen ja vain silmänräpäystä myöhemmin valonheittimet sammuivat, jättäen kannen väen hämärään alkuiltaan. Klaanilaisten askeleet pysähtyivät sillä sekunilla, kun sähköt katkesivat ja jalat pyrkivät ottamaan maasta kunnollisen sijan. Nazorakien joukot pysyivät vaitonaisina, mutta ottivat usean askeleen lähemmäksi klaanilaisia.
Tunnelma kiristyi entisestään, eikä kukaan oikein tiennyt, miten päin olla. Klaanilaisilla oli yhä panttivangit, mutta järjestäytyessään uudelleen tarkka-ampujat saattaisivat onnistua vapauttamaan torakat.
Nyt, arvon toverit klaanilaiset, joukkio kuuli mielissään. Suosikkikalanne kokeilee nyt jotakin. Te, valmistautukaa juoksemaan laivan reunalle, Hildemar on ihan siinä alla. Hauskaa matkaa.
Ennen kuin kukaan ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi, akvaario lennähti klaanilaisten keskeltä keskelle torakkajoukkoa ja sinkoili jokaiseen suuntaan. Muutaman sekunnin hämmennys oli tiukkojen paikkojen ykkösmiehelle tarpeeksi, ja Matoro hihkaisi klaanilaiset liikkeelle. Aivan kaikkien huomio ei pysynyt tilanteen mukana, ja osa Hain miehistöstä jäivät yhdeksi hetkeksi liian pitkäksi aikaa paikalleen.
Muutaman lyhyen juoksuaskelen jälkeen klaanilaiset olivat taas jähmettyneet paikalleen, mutta tällä kertaa aivan kaiteen tuntumaan. Sankareiden harmiksi kiinni napattu Tronie ja osa Hain miehistöstä olivat kuitenkin nyt torakoiden hallussa, eikä Troopperista ja Rukista ollut havaintoa. Kansi oli nyt hiljaisuuden lisäksi myös täysin liikkkumaton. Täydelliseen pattitilanteeseen ajautunut laiva seisoi osapuolineen täysin jämähtäneenä. Sadje huokaili hermostuneena, yrittäen kurkkia tapahtumia tiiviin Klaanilaisrivin takaa. Noh… mitäs sitten?
Vastaus tuli kuitenkin klaanilaisena, kun Troopperi paiskattiin muiden eteen. Vatsallaan retkottava Tulen Toa oli ruhjeilla, osia panssarista puuttui, ja ennen kaikkea hän oli melkoisen liikkumaton.
Troopperi! Gefel huudahti ja ryntäsi mukiloidun hahmon tykö. Matoralainen käänsi Toan ympäri, ja näki pahoin vauroutuneet kasvot: Toinen silmä oli likimain muurautunut umpeen, puolet kasvoista oli veren peitossa ja rintapanssarista oli lohjennut suuri pala pois. Troopperi kuitenkin hengitti, joskin kivuliaan kuuloisesti.
Olisimme leikanneet häneltä raajan tai pari, Troopperin viskannut torakka murahti. Mutta eiköhän sitä ole nähty jo ihan riittävästi.
Ennen kuin kukaan klaanilaisista ehti vastata mitään, torakka jatkoi. Ettekä arvaakaan, missä kunnossa se tyttö on.
Matoro ymmärsi asettaa kätensä Killjoyn olkapäälle, jossa tyhjä ohjuspatteri selvästikin teki tähtäysliikkeitä. Hillitse itsesi. Tällä hetkellä voit ainoastaan tapattaa klaanilaisia, Suga mumisi hiljaa. Metsästäjä ei vastannut.
Killjoy tuijotti vain Summerganonia, yksiä niistä harvoista, joihin hän luotti koko Klaanissa. Tietäen toverinsa sanojen todenmukaisuuden, Killjoyn aivot kävivät taistelua, taistelua, joka päättyi siihen, kun Killjoy veti ranneteränsä esiin. Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että nuo olisivat valmiit riskeeraamaan johtajansa. Sinun oletuksesi saattaa johtaa Ruk- heidän kuolemaan. En anna sinun tehdä tätä, minä haen heidät väkisin.
Hah, kuului ylimielilinen ääni Sugan kuristusotteesta. Klaanilaiset käänsivät katseensa panttivankiinsa, Killjoy laski teräkätensä. Teillä on nyt hyvä tilaisuus oppia jotain. Kuulkaa siis, kun kerron teille tarinan, Amiraali puhui.
Kukaan klaanilaisista ei kommentoinut. Suga tiukensi otettaan ionikatanasta.
Kauan sitten, kaukana pohjoisilla merillä, kun minä olin vasta nuori torakka, lajimme kartoitti maailmaa. Maailman hyytävät ääret ovat vaarallisia vesiä, emmekä konsanaan olleet kokeneet moista myrskyä. Tyrskyissä heittelehtivä laivamme oli jäävuorten ympäröimä, ja niiden koosta päätellen mustan veden syvyys olisi riittänyt nielemään vaivatta satoja kertoja alustamme isomman paatin. Meistä kokemattomimmat olivat kannen alla, ainoastaan teilu tusina seisoi jäänmurtajan kannella talviviittoihin kääriytyneenä. Tuuli olisi riittänyt hyytämään kauniit muistot kenen tahansa mielistä, ja lumituisku esti meitä näkemästä kivenheittoa pidemmälle.
Älä luulekaan, Matoro vastusti. Emme anna tarkka-ampujillenne aikaa tähdätä.
Amiraali kohotti kulmiaan.
Voi, uskokaa pois. Tämän te tahdotte kuulla.
Matoro vaikeni, mutta tarkkaili kiikarisilmällään jatkuvasti ympäristöä tarkkuuskiväärein varustautunieden Nazorakien varalta.
Amiraali jatkoi kertomustaan: Kun nostin turkiskaulustani parempaan asentoon, takanani kiikaroinut Nazorak-upseeri kellahti selälleen. Minä ja ilmeisen moni muukin veljistäni luulimme hänen olevan vain seuraava lisäys pituutta keränneeseen paleltumatappiolistaan, emmekä hätiköinet toimissamme. Kannen alta esiin kutsuttu lääkintämies kumartui vainajan ylle, mutta hän ei ehtinyt raporttiaan tehdä, kun ymmärsimme, mitä oli tekeillä. Kaksi muutakin meistä sai samanlaisen, äänettömän myrkkynuolen otsaansa, ja heittäydyimme maihin.
’Steltinpeikot!’ joku huusi, ja tiesin miehistömme ajautuneen jo aiemmin kanssamme taistelleen kapinallisosaston väijytykseen. Kyseinen, pohjoisia meriä piinannut ryhmä näyttäytyi harvoin, ja heistä kuulee vielä tänäkin päivänä kerrottavan legendaa merenkulkijoiden keskuudessa.
Minä en pidä tästä, Hai murahti, ja vilkuili ympärilleen. Hildemar oli aivan heidän sijaintinsa läheisyydessä, mutta hän tiesi hyvin, mitä seuraisi turhasta hyppimisestä.
Minä ja kaksi hyvää ystävääni kävimme heti toimiin, ja ryömimme pienen aluksemme laidalle. Silloinen läheisin neuvonantajani tarttui harppuunan ohjaksista, ja suuntasi kaiteeseen kiinnitetyn partaveitsivalaanpyyntiaseen kohti suurta jäävuorta, jolta päättelimme vihamielisten jättiläisten meitä hätyyttävän.
En koskaan saanut tietää, millä peikot meitä tähtäsivät, mutta siinä lumyräkässä omilla aseillamme tulittaminen oli turhaa sohimista. Kaksi sokkoa harppuunaa laukaistuaan upseerikumppanini sai hänkin nuolesta.
Sinä päivänä minä opin tärkeän läksyn: Joskus harppunan ammusten täytyy räjähtää.
Klaanilaiset katsahtivat Amiraalin harppunajalkaan. Jossain sen sisuksissa välkkyi punainen valo, ja nyt hiljaisuudessa kaikki kuulivat koiven sisuksista pientä, tasaista piipitystä.
Et voi olla tosissasi, Bloz aloitti, mutta tuli Amiraalin keskeyttämäksi. Minä ole hyvin tosissani. Katsokaas, minä olen valmis kuolemaan omilla ehdoillani. Mutta oletteko te valmiita toistenne kuolemaan?
Lausahdus pysätti ajan täysin. Bloz yritti sanoa jotain, mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Hänen suustaan lähti ilmoille ainoastaan äänetön henkäys, kun kukaan ei osannut sanoa mitään.
Hai mulkoili kulmiensa alta Amiraalia, joka oli Sugan väkevässä otteessa. Sitten hänen katseensa kääntyi taas hänen vangiksi jääneisiin miehistön jäseniinsä. Hän ei tiennyt, mikä oli päällimäinen tunne. Syyllisyys siitä, että oli ottanut heidät mukaan matkalle? Vaiko kaikki ne pintaan nousseet sotamuistot? Yhtäkkiä hän kuitenkin näki Amiraalin tulevan heitetyksi Nazorak-lauman keskelle, jääseinän muodostuvan klaanilaisten ja torakoiden väliin ja kymmenien Zamor-aseiden laukeavan, ja siinä samassa voimakas käsivarsi tuuppasi hänet laidan yli.
Molskis.
Klaanilaiset ja kaksi torakkavankia nostivat päänsä merestä, ja kömpivät äkkiä Hildemariin. Mitä tapahtui? Sadje ihmetteli, kun Hai kumartui ojentamaan kätensä laidan yli auttaakseen Matoralaisen kyytiin. Se olin minä, Suga sanoi värittömästi. Anteeksi.
Sadje ei ymmärtänyt, mutta ympäri käännyttyään katsomaan Bloszardia, joka tuijotti haikeasti korkealle SS Rautasiiven laidalle, hän ymmärsi Sugan osoittaneen sanansa Blozille. Sadje tiesi, että vangiksi jäänyt kala merkitsi Toalle paljon.
Tunenlma ei muutenkaan ollut se hilpein. Hai miehistöineen oli myös aivan maansa myynyt ja Matorokin pysyi vaitonaisena sitoessaan kahta haavoittunutta torakkavankia, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet lainkaan halukkailta taistelemaan vastaan, sinihattuinen ei ollut edes tajuissaan. Yllättävin näky oli kuitenkin Killjoy: punainen metsästäjä oli jäässä. Kirjaimellisesti, kokonaan, jäässä.
Summerganon kopautti kenraalia miekallaan, ja haarniskan jääkerros poistui. Ennen kuin Killjoy ehti sanoa tai tehdä mitään, Summerganon puhui jälleen samalla, värittömällä äänensävyllä. Et olisi lähtenyt muuten. Minun oli pakko.
Hai tuli nopeasti kahden väliin. Kaikki ei ehkä mennyt putkeen, mutta tärkeintä on, että olemme elossa. Sugan uhkapeli onnistui. Uhkapeli? Sadje ihmetteli. He eivät tappaneet meitä sillä hetkellä, kun Suga vapautti Amiraalin ja huitaisi meidät mukanaan kaiteen yli Matoro puuttui keskusteltuaan, ja viimeisteli torakoiden solmut. Hildemar on yhä yhtenä kappaleena, joten he pitävät meitä elossa jostain muusta syystä. Mutta nyt meidän on päästävä pois, emme saa ystäviämme vapaiksi omin avuin, emme millään.
Täyteen vaihtiin nopeasti kiihdyttänyt laiva irtaantui Rautasiivestä niin pian kuin mahdollista, satojen Nazorakien katsellen pakenevaa joukkoa. Kannella kaukoputken ikkunan läpi Amiraali loi ensin pitkän silmäyksen Hildemariin, ja sitten mulkaisi halveksien klaanilaisvankeihin. Sellikäskyn saatuaan vangiksi jääneitä klaanilaisia alettiin taluttaa kannen alle. Amiraali itse aloitti nilkuttamisen komentotornia kohti.
Hildemar
Vaisuissa tunnelmissa Hai ohjasi laivansa takaisin sen alkuperäiselle kurssille. Hänen viereensä istahtanut Bloszard oli ollut hiljaa koko paon jälkeisen ajan.
Summerganon vartioi toisaalla ovea, jonka takana punainen Metsästäjä sulatteli pukuaan. Heitä odottaisi vielä pitkä juttutuokio…
Amiraali katsoi komentokeskuksen panssarilasin läpi sotalaivansa kannen kaaosta. Hän nojasi oikealla kädellään ikkunaan eikä näyttänyt ryhtinsä puutten takia itseltään. Hän tiesi hyvin, ettei Rautasiipi ollut täydessä terässä muututtuaan Uuden Sukupolven koulutustiloiksi, mutta tällaisen epäonnistumisen piti olla mahdottomuus. Nazorak-joukot eivät olleet onnistuneet järjestäytymään remontoidussa laivassa, ja klaanilaiset kykenivät rellestämään ja listimään hajanaisia torakkajoukkoja, jotka käyttäytyivät kuin mitkäkin Skakdit. Maihinnousuihin tarkoitetut meritankit taas olivat jalkaväensuojaussiivekkeineen ja hitaasti liikkuvine tykkeineen aivan liian kömpelöitä osuakseen liikkeellä pysyviin klaanilaisiin.
002:n synkistyneeseen mieleen valoa toi kuitenkin keulan suunnalta lähestyvä näky: SS Rautasiipi oli onnistunut organisoimaan täydet kaksi tusinaa laivastonsinisillä rintapanssareilla ja säkenöivän kirkkailla kivääreillä varustettua torakkasotilasta, jotka hölkkäsivät täydellisessä muodostelmassa ja aseet tanassa marssiaskel kerrallaan kohti klaanilaisten kuolemaa. Näky joka lämmittäisi jokaisen sosiaalisesesti hyväksyttävän Nazorakin torakanmieltä.
Troopperin liekit kärvensivät Rukin alapuolella vielä yhden Nazorakin. Veden Toa koetti sulkea taistelun äänet mielestään kavutessaan metallisia tikapuita ylös kapean putken sisällä. Kylmä metallipuola kerrallaan hän loittoni torakoista, mutta samalla myös Troopperista. Hän oli kuulevinaan tulen Toan huutavan jotain provosoivaa Nazorakeista ja höysti kommenttiaan tulihuumorilla, mutta Ruki ei kuunnellut. Hän teki kaikkensa pitääkseen itsensä kasassa kaaoksen keskellä.
Juuri kun Ruki oli heilauttamaisillaan itsensä ylös, kuuli hän altaan räjähdyksen. Taistelun äänet päättyivät kuin seinään, ja veden Toa jähmettyi täysin. Klaanilaisen miekka vaikeni.
Troopperi… Ruki ajatteli. Häneen iski samanaikasesti suru, pelko, huono olo ja katumus. Lähdin tälle matkalle, koska tahdoin auttaa Klaania. Nyt yksi soturi menehtyi takiani.
Eikä se edes ollut Rukin mielessä pahin ajatus. Häntä hirvitti huomata, kuinka tasaväkistä kamppailua ajatus klaanilaisen kuolemasta ja oman kuoleman pelko kävivät hänen päänsä sisällä. Sinisten käsien ote tikapuista puristui, eivätkä jalat totelleet. Metalliset seinämät tuntuivat murskaavan Rukin, eikä hän kyennyt hengittämään. Eikä varsinkaan puolustautumaan. Hän vain odotti hetkeä, jolloin torakat katsoisivat putkeen ja rei’ittäsivät hänet.
Veden Toa oli aivan varma, että hän kuolisi tähän kapeaan, metalliseen tilaan.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun alhaalta kuuluikin naurua. Mutta sitä ei pidetty torakkain suulla. Onnistuinko minä hämäämään teitä tällä naamaritempulla kaksi kertaa? Muistakaa ensi kerralla odottaa savun hälvenemistä ennen kuin oletatte Kanohi Haun kantajan kukistetuksi.
Liekkien ja kiväärien, miekkojen ja keihäiden sinfonia alkoi jälleen ja Ruki palasi tähän maailmaan.
Matoron nopeat sivallukset ja Sugan voimakkaat lyönnit muodostivat teräisän suojavallin Nazorakein ja klaanilaisten välille. Kummallisesti Tronien akvaarion päälle retkottamaan asetettu Lignok alkoi virota juuri sopivasti, kun klaanilaiset saivat päihinsä tutun äänen. Hyviä uutisia kaverit! Klaanilaisia näköpiirissäin!
Miekkailevat jään Toat eivät ehtineet intensiivisessä tilanteessa tarkistaa väittämää, mutta kalaisan sankarin sanoihin oli syytä luottaa. Jos harppuunani olisi kunnossa… Matoro puhisi miekaniskujen lomassa, ja mäjäyttipä hän yhden torakan pois sutjakkaasti singotulla jäänkimpaleellakin. …puolet teistä riippuisi tuosta ilmatorjuntatykistä päät alaspäin- Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin. Kiitos Suga. Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin ja loput löytyisivät saman tykin piipusta molemmat päät alaspäin!
Yksi Nazorak onnistui miltei kohottamaan kiväärinsä piipun kunnolliseen tähtäysasentoon, ennen kuin huomasi hävinneensä kalalle.
Tuo ei ollut ehkä ihan parhaimmistoasi, Suga puhisi jakaessaan iskuja. Mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Eihän tässä saa happeakaan otetuksi huitomisen lomassa. Ja SINÄ et saa enää koskaan happea!
Torakan kurkku purskahti auki roiskaisten vihertävää tahnaansa Sugan kasvoille. Klaanilais-konkarin ilmekään ei värähtänyt.
Okei, ei tuokaan mikään laadun ähky huipentuma ollut.
Elkää luovuttako, löydätte varmasti sisäisen runoilijanne ennen pitkää. Meissä kaikissa asuu sanaseppo, kaikui pirteä ääni jään Toain mielissä.
Yhtäkkiä jään elementaalihyökkäykset saivat seurakseen liekin voiman, kun Bloszar liittyi taisteluun. Hän jäi kuitenkin pitämään toista suuntaa Hain kanssa, joka oli vaihtanut tilapäisesti säilänsä Nazorak-kivääriin, joka oli tullut ranteen tiimoilta poikki silpaistun käden koristamana. (Kiva lisäosa, Hai-mies.) Veden ja jään Toan silmissä loisti uusi, vihainen hehku. Hän ei ollut enää SS Rautasiivellä, hän oli kotisaarensa juoksuhaudoissa. Nazorakit eivät päässeet etenemään Kanohi Raun takaa tuijottavien silmien ja niiden hyvän liittolaisen, kiväärin tähtäimen tehdessä tiivistä yhteistyötä joka myös kuoleman jakamisena tunnetaan.
Lignok! Ko-Matoralainen Korek huudahti huomatessaan maahan valahtaneen, tajuttoman ystävänsä. Hän ja Merkol kirmasivat kahden klaanilaisrintaman väliin ja kumartuivat Onu-Matoralaisen tiedottoman kehon ylle ja koettivat ottaa selvää josko tämä hengitti. Olkar ja Gefel jäivät Bloszarin ja Hain rinnalle ja koettivat pitää torakat matkan päässä. Sadje näytti taistelun keskellä eksyneeltä, mutta piti tikaria käsissään kumminkin.
Bloszar ja plasmakanuuna kuitenkin vaihtoivat rintamaa kolmen askeleen saattelemina, Sugan, Matoron ja Tronien puoli puski kuitenkin enemmän vihulaista sankarein niskaan. Aseen polttavat ammukset olivat juuri tiputtamassa tämän sivustan toista Nazorakiaan, kun halki laivan kiiri jonkinasteinen Nazorakinkielinen huuto. Samassa torakat vaihtoivat täysin strategiaansa ja lopettivat hyökkäyksen. Taistelu jatkui, vaikka torakat ottivatkin selvästi etäisyyttä. Yksi, eksyneen näköinen ja siniseen hattuun sonnustautunut torakanrääpäle jäi ihmettelemään paikalleen noin kymmenen metrin päähän. Bloszar ei tahtonut tappaa surkean näköistä oliota, mutta sitten laukaus tapahtui. Jostain piilosta ammuttu pienoisohjus oli räjäyttää Tronien akvaarion säpäleiksi. Bloszarin silmien surumielinen katse muuttui samassa vihaksi, ja liipasin vedettiin pohjaan. Sen sekunnin jälkeen tulen Toa ei osannut enää sanoa, oliko sormen liike ollut tiedostamaton vai harkittu, mutta katumus iski, kun hän näki aseistamattoman torakan huutavan tuskaansa ja kierivän maassa, suuri osa alaruumistaan vihreän veritahnan peitossa.
Nazorakit jatkoivat perääntymistään jättäen lajikumppaninsa maahan kärsimään. Hetken kuluttua sinihattuista raukkaa huomioimatta ainoat klaanilaisten näkyviin jääneet Nazorakit olivat kymmenet ja taas kymmenet maassa retkottavat tapukset, joista muutama vielä liikkui tuskallisesti loppujen ollessa pelkkiä raatoja tahi mömmökasoja.
Mitä kummaa ne puuhaavat? Gefel äimisteli. Emmehän me voineet voittaa? Se ei olisi niin helppoa? Äänessäsi on liikaa optimismia, Hai varoitteli. Luulisin niiden perääntyvän ja järjestäytyvän. Niillä on kaikki edellytykset vain tulittaa meidät mataliksi, kunhan kaaos väistyy.
Kaaos väistyi.
[spoiler=Diupadai.]Musiikki voisi myös.[/spoiler]
No voi Karzahni.
Samassa kansi kuitenkin tärähti, kun punainen haarniska laskeutui raskaan kuuloisesti klaanilaisten keskelle. Joy, ehdinkin jo ihmet- Käden entinen kenraali kuitenkin hiljensi Sugan käsimerkillään. Joukkion vaietessa lähestyvät marssiaskeleet kuuluivat selvemmin ja selvemmin. Tarvitsemme panttivangin Killjoy totesi ykskantaan. Panttivangin? Hai kyseenalaisti suunnitelmaa. Eikö näiden koko pointti ole se, että näitä on näin paljon. Kuka olisi niin tärkeä, ettei mukamas olisi uhrattavissa?
Marssiaskelet lähenivät hetki hetkeltä, klaanilaisten aika oli käymässä vähiin. Vahvistukset olivat tulossa.
Killjoyn kypäräinen pää heilahti lasisen komentosillan suuntaan. Teleskooppisilmällä varustettu Matoro oli ainoa joka näki Joyn ehdotuksen. Onko tuo… Amiraali? 002 itse. Nazorakin johtoportaan numero kaksi, Killjoy varmisti. Suurin osa klaanilaisista tunsi kyseisen torakan maineelta: ylpeä merikarhu johti torakkain laivastoa suhteellisen itsenäisesti ja pukeutui hulppeisiin kaapuihin. Yksikään järjestön jäsen ei kuitenkaan ollut kohdannut tätä nilkuttavaa torakkapäällikköä kasvotusten. En tahtoisi olla ilonpilaaja, Sadje pisti väliin. Mutta eiköhän tuo ole aika vahvaa panssarilasia. Millä meinasit päästä siitä läpi?
Ammun sitä kaikella. Kaikella? Ihan hiton kaikella.
Samalla hetkellä Killjoyn rakaettisaappaat käynnistyivät ja punainen haarniska nousi ilmaan voimakkaiden moottorien avulla. Vaarallisen näköisiä Zamoreja rakettimaisine kavereineen alkoi heti sinkoilla joka suunnasta Metsästäjää kohti, mutta nopeasti liikkuva ja raskaasti aseistettu hahmo tiesi selviävänsä kohteensa luo.
Yksi ei yksinkertaisesti tuhoa komentosiltaa… hän huusi ilmassa.
Rautasiiven ilmatilan puoleenväliin päästyään Killjoy näytti hajoavan osiksi. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin aivan hemmetinmoisesta määrästä ohjuksia ja ammuksia ja Joysta itsestään, jotka kaikki jatkoivat matkaansa kohti komentosiltaa.
Mutta minulla ei olekaan yhtä vaan MONTA OHJUSTA!
JATAMM-KLBAMMOBAMMM!
[spoiler=Eh.]…ja tämän musiikin voikin lopettaa tähän.[/spoiler]
***
Amiraali katsoi, kun ikkuna räjähti hänen naamalleen. Lasinsirpaleita ilmassa, ja sitten punainen haarniska nappasi torakkajohtajaa vatsan kohdalta. 002 tunsi nousevansa ylös huoneen katon noustessa romahtaessa alas. Seuraavaksi harppuunajalkainen upseeri lensi Killjoyn kovassa metalliotteessa ilmojen halki, kohti klaanilaisrinkiä. Zamorit olivat lopettaneet Joyn tulittamisen tämän päästyä komentosillan tuntumaan, mutta ilmeisesti muutama ammus oli osunut rakettimonoihin, kaksikon laskeutuminen oli nimittäin enemmänkin romahdus.
Tappajakyborgi-amiraali -yhdistelmä iskeytyi kipeän kuuloisesti metalliseen kanteen. Kesti hetki, ennen kuin sekava Klaanilaisjoukko tajusi, mitä oli tapahtunut. Komentosillan julkisivu oli romahtanut, ja nyt Joy oli puolitajuissaan maassa Amiraalin vieressä.
Matoro puristi tiukasti ionikatanaansa. Hän yritti parhaansa mukaan saada tilanteesta edes jonkinlaista yleiskatsausta, mutta se osoittutui vaikeaksi. Koko porukka oli parhaillaan kannella. Heidän oikealla sivustallaan oli jonkinlainen väliaikaiskatos ja vasemmalla puolella avointa kantta ties kuinka pitkään. Oman lisänsä sangen epäkauniiseen maisemaan toivat muutamat torakanraadot, epämääräiset varusteet ja kaikenlainen roju, mitä kannella oli. Muunmuassa komentosillan materiaalia lojui yhden Joyn kääntämän panssarivaunun kappaleiden seassa. Nazorakit olivat epäilyttävän hiljaa, ainoastaan marssin ryminä kuului.
Matoron oikealla puolella oli Summerganon, joka oli yrittänyt pitää nazorakeja loitolla maasta poimimallaan zamor-kiväärillä. Nyt hän vain kuulosteli huolestuneen näklisenä. Hieman taempana oli Hai sekä tämän laivan miehistön jäsenet. Lignok makasi heikon oloisena maassa hänen toverinsa yrittäessä auttaa tätä. Sadje oli hämillään ja yritti hakea turvaa muusta matoranjoukosta.
Bloszar roikotti yhtä barettipäistä, haavoittunutta torakkaa kiinni tämän käsistä. Tulen Toa kuitenkin katseli yllättävän säälivästi panttivankiaan. Klaanilaisen toisessa kädessä kohosi taivasta vasten uhkaavan näköinen tuliase, joka oli hetki ennen Nazorakien perääntymistä osoittanut tulivoimansa. Blozin vieressä Tronie virnisteli sinivihreästä akvaariostaan käsin.
Välittömästi hetkellä, kun Joy iskeytyi vieraansa kanssa kanteen, tilanne sähköistyi. Oliko totta, että torakoiden toiseksi korka-arvoisin johtaja oli käytännössä heidän vankinaan?
Amiraali yritti välittömästi suorittaa nilkkaavaa nousuaan, mutta Summerganon oli nopeasti syöksynyt Torakkaa kohti ja nappasi tämän kädet selän taa. Voitonriemu paistoi Jään Toan silmistä.
Ilme kuitenkin muuttui pikaisenlaisesti, kun torakat tulivat esiin. Ällistyttävän siistissä muodostelmassa ja korein haarniskoin varustautuneet Nazorakit tulivat esiin, jokaisesta suunnasta samanaikaisesti. Klaanilaiset saivat kuitenkin kiittää onneaan, että vastassa oli vihollinen joka odotti tulikäskyä. Skakdien käsissä panttivangit olisivat tuskin auttaneet penniintyneen puupalon vertaa, Nazorakit olivat kuitenkin huomattavasti järjestäytyneempi vastus. Niinpä torakat tyytyivät kohottelemaan aseitaan ja varmistamaan asemiaan klaanilaisten ympärillä.
Tämä ei pääty hyvin, Hai mutisi klaanilaisten perääntyessä aina vain pienemmällä alueelle. Olen kokenut tämän ennenkin. Ja näilläkin on taatusti tarkka-ampujia.
Klaanilaisilla ei ollut enää tilaa perääntyä. Sankareiden selät ottivat toisiinsa kiinni, Lignokin liki tajuttoman kehon lojuessa muutaman metrin päässä. Sinibaretti alkoi myös vaipua tiedottomuuden toiselle puolen. Amiraali osoitti harppuunajalallaan maahan luhistunutta Onu-Matoralaista suoraan kasvoihin.
[spoiler=Köh.]Jälleen kerran on minun osoitettava kiitokset, tässä tapauksessa Matorolle, joka auttoi minut muuannen kirjoituslukon yli, eli siis hän kirjoitti aika paljon tästä. Tänks mate. Lisäksi kiitos Joikuboylle puolesta tämän osan musiikeista. Ja tosiaan, olen pahoillani, minun on taas kehotettava tätä porukkaa olemaan postaamatta soolona. Mutta pian. Pian.[/spoiler]
[spoiler=Kauniit alkusanat.]Ensinnä, suuri kiitos Bloszariukselle, joka kirjoitti iiiison osan tästä. Toisekseen, toivon kärsivällisyytenne vielä venyvän, arvon Rautasiipiherrasväki, koska minulla olisi vielä tästä aika selkeät jatkosuunnitelmat.[/spoiler]
SS Rautasiipi
Troopperi pidätti hengitystään ja kuunteli ohi rymistävien torakoiden askelten ääniä. Hänen piilonsa ei ollut kummoinen: pieni hämyisä siivouskomero. Se oli ahdas, se oli tunkkainen, mutta se tuntui myös toimivan. Torakat juoksivat ohi.
Klaanilainen sytytti etusormensa ja peukalonsa napsautuksella pienen liekin sormenpähinsä. Huone oli juuri niin ankea kuin hän oli odottanutkin. Moppeja ja sankoja, vaan ei niinkään pelastautumismahdollisuuksia.
Ellei sitten…
Pimeys. Oli pimeää. Ja hiljaista. Sitten kuului puhetta, ja supinaa. Ja sitten… vettä.
”Mi-mitä nyt tapahtuu?” Blozi kysyi, herättyään siihen, kun hänen päälle heitettiin vettä.
”Ei mitään. Olisimme voineet herättää sinut tuskaliaamminkin, mutta tarvitsemme tietoa. Ja sinä olet juuri oikea Toa siihen”, Nazorak sanoi.
Bloszar huomasi olevansa jossain hytissä, jossa oli neljä torakkaa. Yksi niistä, se joka kuulusteli häntä, oli vähän pitempi kuin muut ja hänellä oli pari arvomerkkia rinnassaan. Hänellä oli musta hansikas oikeassa kädessään, peittäen selvästi epämuodostuneen käden.
”Okei, en halua tietää, mikä muotivillitys tuo on”, Tulen Toa sanoi.
”Vaiti!” torakka huusi ja löi tikarilla Blozin kasvoihin. ”Olen 7304. Ja sinä olet se Toa, joka kertoo meille, missä, muut säälittävät toverisi ovat.”
”Jos kerran he ovat niin säälittäviä, miksi ette ole löytäneet niitä jo?” Bloszar kysyi.
Torakka katsoi Toaa vihaisena ja valmistautui lyömään häntä jälleen tikarilla. Muut torakat kumminkin estivät sen, ottamalla johtajastaan kiinni.
Silloin Tulen Toa päätti toimia. Hän potkaisi torakoiden johtajaa, joka kaatui ja tönäisi vahingossa muut torakat kumoon.
Bloszar tunsi elementtivoimiensa palautuneen ja sulatti köydet. Hän nousi ylös tuolista, otti aseensa ja lähti juoksuun. Hän oli avaamaisillaan ovea, kunnes kuuli sieltä ääniä. Toa katsoi oven ikkunasta ja huomasi ne kaksi torakkaa, 9876 ja 9877 olevan oven vahtina. Näköjään 7304 ei saanut häiritä.
Nyt Toalla oli ongelma. Miten hän pääsisi pois täältä hytistä? Hän katseli ympärilleen, mutta ikkunoita ei ollut. Blozilla ei ollut vaihtoehtoja.
Hän otti Zamor-plasmakanuunansa ja ampui sillä hytin seinään reiän.
Minun on löydettävä muut, Blozi ajatteli, hyppäsi reiän yli ja lähti juoksuun, toivoen, ettei häntä alettaisi seurata heti.
Klaanilaisen huonoksi onneksi seuraavakin hytti oli sangen varattu. Bloszar vilkaisi ulos ainoasta ikkunasta, huomasi pudotuksen riittävän pieneksi ja paiskautui akkunaisen läpi jättäen huoneen Nazorakit pällistelemään tyhminä paikkaa, jossa oli äsken ollut klaanilainen. Tulen Toa putosi lasinsirpaleiden saattelemana Rautasiiven kannelle.
Killjoyn niskaan.
Mitä hemmettiä? punainen metsästäjä ärähti, kun taivaalta satoi Tulen Toaa. Klaanilaisennäköistä hemmettiä, kuului vastaus Olkarin suusta. Killjoysta näkyi, ettei hän arvostanut vastauksen sävyä, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun Hai jo taputti/läimäytti/näjäytti (se on kuitenkin paksu haarniska) häntä olalle ja viittoili kädellään pitkin laivan naurettavan pitkää kantta.
Kun Bloszar pääsi jaloilleen, hän huomasi muiden Hain, Killjoyn ja Matoralaisten tuijottavan samaan suuntaan. Toverit? Tankkeja. Tankkeja? Paljon tankkeja.
Maailma jyskytti Ylikersantti 1034:n päätä kaikista ilmansuunnista ja vähän muualtakin. Sinibarettinen torakka hieroi turhaan ohimoitaan. Huono olo ei ottanut laantuakseen.
Hän kohotti katseensa hytin seinällä roikkuvaan pyöreään peiliin. Nazorakin kasvot olivat sinertävät ja hänen katseensa oikein huusi lepoa. Tämä kummastutti 1034:ää erityisesti, sillä hän oli juuri nukkunut miltei kokonaisen vuorokauden lääkärintarkastuksen yhteydessä.
Nyt kuitenkin Rautasiivelle puhjennut hälytys pakotti huonovointisen torakan siirtymään komentotorniin. 1034 pelkäsi ajatusta, sillä hänellä oli pitkä matka kantta taitettavanaan täältä sinne, eikä hän ollut koskaan kohdannut klaanilaisia. Ajatus vihollisen sotureiden kohtaamisesta karmaisi häntä, 1034 oli kyllä nähnyt lajitovereitaan, jotka olivat kohdanneet vihollisen.
Sinihattuinen torakka kuitenkin rohkaisi mielensä, ja nousi sänkynsä reunalta. Hän asteli hyttinsä ovelle, ja käytävässä huomasi tuoreen henkivartijakaartinsa olevan valmiina, kaikki hampaisiin asti aseistautuneina. Kaikilla oli hieman rivitorakkaa jykevämmät ja tummemmat punaruskeat rintapanssarit ja päässään heillä oli tummat, lyhytlippaiset hatut sekä tummat suojalasit.
Tuota, hei?
Jäyhät ja huomattavasti 1034:ää kookkaammat torakat tekivät asianmukaisen sotilastervehdyksen, mutta viestivät ilmeillään vahvasti halveksuvansa uutta suojeltavaansa. Sinihattu tiesi, ettei ollut päässyt maineestaan eroon.
Joukkio lähti kuitenkin liikkeelle, mutta kannelle päädyttyään kohtasi muuan ongelman.
Matoro, Suga, Ruki, Tronie ja Lignok kannelle päästyään kohtasivat muuan ongelman.
Torakat ja klaanilaiset kohottivat aseensa, ja ennen kuin sanaakaa vaihdettiin, oli mähinä syttynyt. Matoro ja Suga astuivat yhdellä sulavalla askeleella muun joukkion suojaksi ionikatanat viuhuen, kun taas Lignok ja Tronie ottivat vähän etäisyyttä. Jälkimmäinen heitti akvaariostaan jotenkin kummassa ohjuksen saaden tämänkin tempun vaikuttamaan iloiselta.
Ruki katseli toivottomana sivusta. Klaanilaiset olivat kyllä selvästi niskan päällä, mutta tämä oli torakoiden sotalaiva. Hetkenä minä hyvänsä koko tämä pätkä kantta vilisisi Nazorakeja ja kaikki klaanilaiset olisivat mennyttä ilman täyttyessä sadoista zamor-kuulista.
Yksi kova isku torakkain miekasta lennätti niukin naukin laukulla itseään suojanneen Lignokin liukumaan kantta pitkin, ja pieni hahmo löi päänsä kaiteeseen. Ruki katseli kauhuissaan näkyä. Hän tahtoi auttaa, mutta oli jähmettyneenä paikalleen. Ainoastaan hänen katseensa liikkui klaanilaisten ja torakoiden lomassa, halki laivan kantta. Mutta ehkä se oli riittävästi.
Ruki lähti juoksemaan kohti löydöstään.
Amiraali katsoi käytävän ikkunasta ulos. Hänen kuulonsa ei ollut pettänyt. Jossain päin Rautasiipeä oli juuri räjähtänyt.
Troopperin Hau lakkasi hohtamasta, ja suojakenttä katosi. Klaanilainen katseli työnsä jälkiä. Miltei kokonainen kerros oli räjähtänyt, ja hänellä oli suora näköyhteys kannelle, joka olisi luultavasti paras pakomahdollisuus.
Tulen Toa juoksi entisestä siivouskomerosta nykyisestä pienellä liekillä palavasta kaaoksesta ja lähti juoksemaan kohti raikasta meri-ilmaa. Taakseen hän jätti kaikki vähät komeron siivousvälineet. Niitä oli vain muutamia, koska melkein kaikissa oli ollut varoitus räjähdysherkkyydestä. Troopperi ei ehkä ollut kemisti, mutta hän osasi sitoa purkkeja toisiinsa.
Ulos, pienelle parvekkeelle päästessään Troopperi kuitenkin yllättyi. Hän huomasi Rukin joka oli juosta päätä pahkaa kolmen nurkan takana väijyvän torakan tulilinjalle. Seurasi äärimmäisen nopea tulijousen esiinvetäminen ja vielä nopeammat kaksi nuolta. Sitten miekan kaivaminen ja muutama juoksuaskel.
Kaksi palavaa torakanruumista ja yksi torso lysähtivät kiillotetulle kannelle juuri parahiksi, kun Ruki kirmasi esiin kulman takaa.
Troopperi, mitä sinä- Mitä sinä?
Ruki viittoi kädellään Tulen Toaa seuraamaan ja kaksikko pinkoi kannen halki.
**
Bloszar, Hai ja Matoralaiset katsoivat suu ammollaan kun Killjoy aktivoi jalkapohjiensa rakettimoottorit ja syöksyi kantta pitkin tankkeja päin. Miksi? Ta-Matoran Gefel kyseenailaisti punaisen klaanilaisen suunnitelmaa. Ei mutta, tuossahan on järkeä Hai ymmärsi samalla kun meritankin ammus pakotti porukan hyppäämään maihin. Uskokaa monien juoksuhautojen konkaria kun sanon, että tankki ei voi ampua liian lähellä olevaa kohdetta. Mutta mitä hän aikoo tehdä tankille, kun hän- TSAKAPLAUAA, tankin ammus sanoi keskeyttäen epäkohteliaasti Gefelin lauseen. ..pääsee lähelle?
Killjoy tarttui yhtä meritankkia puskurista ja kippasi sen katolleen.
SS Rautasiipi Troopperi juoksi pitkin teräsliuskaa kohti tuota Klaanilaisten rauhallisen matkan keskyttänyttä Nazorakien ilma-alusta. Hän siirtyi suureen halliin, jossa oli hämärämpää kuin ulkona, katossa oli pitkiä lamppuja. Hän puikahti erään laatikon taa, jossa oli varoituskylteistä päätellen karhuhai, tai iso kasa räjähteitä. Troopperi arvioi jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä laatikko ei näyttänyt vedenpitävältä, ja toiseksi, hän ei kuullut sisältä mitään ääniä. Torakoita käveli ympäriinsä, joku joukkio juoksi erääseen hallin Troopperista katsoen vasemmassa laidassa olevasta ovesta. Eräällä korokkeelle seisoi jokin työläistorakoiden johtaja, joka viittoi käskyjä laatikoita siirteleville tavan työläisille. Samalle korokkeelle kiipesi eräs upseerinnäköinen torakaa: hänellä oli musta uniformu, jossa oli, kuten asiaan kuului, vähintään muutama kunniamerkki, ja hänellä oli hihoissa kolme valkoista rengasta. Tyypin päässä oli hieman huonosti valmistettu valkea lakki. Tämä alkoi elehdinnästä päätellen selittämään jotain työnjohtajalle. Ikävän näköisesti molemmat virnuilivat suoraan Troopperin laatikkoa kohti. Hän ajatteli saavansa pian hallillisen torakoita kimppuunsa, mutta pian hän tajusi pelkonsa vääräksi. Eräs trukki tuli vain häntä kohti. Troopperi siirtyi aivan laatikon vieressä olevan muutaman samanlaisen laatikon pinon taa. Yllättäen kuului rymähdys, ja vaistonvaraisesti hän hyppäsi laatikoiden takaa syrjään. Ikävä kyllä suoraan näkyville. Trukkikuski oli tunaroinut, ja törmännyt trukilla laatikkopinoon. Työnjohtaja kirosi kovaan ääneen tätä. Mutta kun upseeri nykäsi häntä henkselistä (kyllä, henkselistä) tämäkin huomasi seinän vieressä seisovan Toan. Koko hallillinen torakoita tuijotti Troopperia hetken, sitten ne avasivat salamannopeasti tulen. Troopperi hyppäsi refleksinomaisesti sivuun vasemmalle, ja pyörähti jonkin tynnyrin taakse. Hän kurkisti sen takaa. Torakat lähestyivät, ja tulittivat tynnyriin reikiä. Troon harmiksi tynnyristä alkoi vuotaa mustaa nestettä.
Öljyaaargh!
Troo otti nopeasti askeleen taaksepäin, ja kompastui taaksepäin juuri kun erään plasma-ammuksen kuumuus sytytti koko öljytynnyrin leimahtaen liekkiin. Troo tajusi, että tämä yllätti torakat. Nyt oli käytettävä tämä aika hyväksi. Hän kääntyi vasemmalle ja juoksi kovaa kohti portaikkoa, joka kääntyi oikealle, kohti hallin liuskanvastaista sivua. Pian torakat tajusivat juoksevan Toan, ja avasivat taas tulen. Troo ehti juuri sukeltaa portaikon taakse suojaan. Hän otti viinestään punaisen vasaman, ja asetti sen valmiiksi jännittämälleen varsijouselle. Hän tähtäsi kaiteen takaa etummaista lähestyvää torakkaa. Niks. Liipaisin (jos se pitkä juttu liipaisin on) painui pohjaan, ja jänne helähti. Vasama iskeytyi suoraan hieman sivuun hypänneen torakan ranteeseen, ja se pudotti aseensa, ja kaatui tuskaillen polvilleen maahan. Nyt Troo hyppäsi kaiteen yli portaille, ja lähti juoksemaan niitä pitkin. Matkalla hän vetäisi kaikin voimin käyttämättä jalkaansa jousen jännitykseen, ja ampui vielä kerran alas. Portaikon päällä oli tasanne. Hän kumartui tasannetta reunustavan alas asti umpinaisen ”kaiteen” suojiin, ja kurkisti alas. Joukko torakoita oli tulossa kohti portaita, ja luultavasti myös niitä ylös, suurin osa muista tulitti häntä kohti. Hän katsoi taakseen. Siellä oli hämärään huoneeseen vievä ovi. Siitä hän kumarassa pujahti sisään…
Positronie tanssi hassussa konehuoneessa, johon sankarikolmikko oli jumittanut itsensä. ”Onko tässä huoneessa ikkunaa?” Kysyi Kala mietteliäänä. Bloszar ja Ruki kääntyivät hänen puoleensa ja mutisivat jotain kielteistä. Tronien hymy laski hieman, mutta sitten hän keksi. Kala sulki silmänsä ja rupesi käskyttämään akvaariotaan. Siinä samassa pienehkö ohjus ilmestyi ja lensi seinää päin. ”YAY! Nyt meillä on ikkuna.”
Ruki katseli hämmentyneenä tapahtunutta. Mistä lähtien akvaariokaloille on annettu ohjuksia? Bloszar taasen piti tätä hyvin tavallisena. Edes hän ei tiennyt vielä, mitä kaikkea tuosta pienestä akvaariosta voisi löytyä.
”Tronny, pystyisitkö sinä löytämään toiset?” Kyseli Blozi. Kala avasi silmänsä, teki voltin ja katseli Toaa väärinpäin.
”Kyllähän minä.” Kuului telepaattinen vastaus, joka tuntui tulevan kaikkialta, sekä ei mistään. Positronie sulki jälleen silmänsä ja alkoi huomattavasti hohtamaan kirkkaammin kuin ennen. Hän oli saanut yhteyden Matoroon.
Ringring, Kuuleeko Matoro? Kuuntelen. Matoro hätkähti pimeydessä. Hän katseli ympärillensä, mutta tullessaan tulokseen, että hänen lähellään ei ollut hyperaktiivisia kaloja, vastasi hän mielessään. Tronie? Minäpä minä. Kuului aina niin iloinen telepaattinen ääni. Matoro varmistui siitä, että kyseessä oli Tronie. Missä olette? Huoneessa, joka on täynnä murskaimia. Minä pidän murskaimista. … Miksi siellä on murskaimia. Pääsettekö sieltä itse vai pitääkö tulla auttamaan? Matoro pyysi mielessään: Olen Sugan kanssa… siivouskomerossa. Tai saattavathan ne olla myös mäntiä ainakin niin tuossa lukee. Mietti Tronie, mutta hätkähti hereille ajatuksistaan ja vastasi: Siivouskomerossa? Voimme tulla sinne. Ja muistathan pitää ikkunaa silmällä. … mitä sinä tuolla tarkoitat?
Silloin räjähti lähistöllä oleva ikkuna pienehkö ohjuksen voimasta. Positronie oli räjäyttänyt toisenkin reiän laivan kylkeen.
7304 oli kuullut räjähdykset ja käski pari miestään tarkistamaan tilanteen.
”Älkää jättäkö yhtään henkiin. Tappakaa kaikki jos on pakko”, torakka sanoi. Muut torakat tekivät kunniaa ja lähtivät juoksuun.
Blozi kuuli torakoiden äänet ja otti pienen laatikon esiin. Se oli todella pieni, ehkä noin sormenpään kokoinen.
”Tällä hoiten nuo torakat”, Tulen Toa sanoi.
”Se on laatikko. Laatikko. Miten me muka sillä hoitelemme nuo torakat?” Ruki kysyi.
Blozi avasi varovasti laatikon kannen ja samassa kuului pienen pieni poksahdus ja tuli esiin vähän savua. Savun laskeuduttua Ruki huomasi Blozin käsissä olevan ampuma-ase.
”Vanha Zamor-plasmakanuunani. Olenkin kaivannut sitä”, Tulen Toa sanoi.
Silloin oven takaa kuului ääniä. Torakat olivat löytäneet heidän piilonsa.
”Ööh, Tronie? Miten me tuonne ikkunalle pääsemme?” Ruki kysyi Tronielta, joka oli lennähtänyt takaisin.
Blozi pohti asiaa ja nosti maasta paksun köyden, joka saattaisi kestää heidän painon. Hän ojensi sen Kalaisalle kumppanilleen, joka lensi nopeasti kiinnittämään
Mutta silloin ovi räjähti ja n. tusina Nazorakeja saapui paikalle. Toa aloitti ampumisen. Monia ammuksia, jotka oli tehty Zamor-palloista osui torakoihin. Kahdella oli erityinen haarniska, joten ne eivät kärsineet vahinkoja toisin kuin muut.
Silloin Ruki sitoi köyden kiinni erääseen jumittuneeseen mäntään ja rupesi kiipeämään köyttä pitkin. Tulen Toa pidätteli torakoita hetken aikaa, mutta ei kestäisi kauaa. Kahden Nazorakin, jotka olivat ainoana hengissä, oli haarniskaan ei saanut millään vahinkoa.
Torakat ottivat miekat esiin ja potkaisivat silloin Tulen Toaa. Hän ei lentänyt kauas, mutta Nazorakit saivat hyvän tilaisuuden päihittää hänet miekoillaan. Bloszar ei pystynyt ampumaan, torakat olivat liian lähellä.
Ruki oli kiivennyt jo kohtalaisen pitkälle, mutta silloin pari torakkaa jättivät Bloszarin ja lensivät räjäytetystä seinästä merelle Veden Toan kippuun. ”Ette pääse elävänä pois täältä. Pidämme siitä huolen”, toinen torakoista sanoi mielipuolisella äänellänsä. Ruki yritti pysyä tasapainossa ja vältellä Nazorakeja parhaansa mukaan. Se osoittautui mahdottomaksi.
Ruki oli jo menettämässä toivonsa, mutta silloin kaksi Jään Toaa astuivat esille ja käyttivät elementaalivoimiaan jäädyttääkseen lentävät nazorakit, jotka putosivat kylmään mereen.
Summerganon ojensi kätensä Toalle ja auttoi hänet räjäytetystä ikkunasta sisälle.
Mutta mitä oli tapahtunut Bloszarille?
Meri, Die Tärtä
Muuan pitkä Veden Toa, Laagras (joka oli myös yksi Anonymmelin Toa-tiimin jäsenistä) käveli kannella, jossa taistelu alkoi päättyä.
Siellä siivottiin paljon. Paikkoja kunnostettiin ja kuolleita ruumiita, joita oli yllätykseksi vain viisi, heitettiin mereen. Laagras katseli mastoa. Siinä eräs Tulen Toa sulatti Aerikin tekemää jäämäkeä. Kukaan Tärtäläisistä ei ollut kovin tyytyväinen. Kapina ei ollut koskaan hyvä asia, vaikka voitto tulisikin.
Laagras meni kannen alle. Paikka oli aika huonossa kunnossa. Seinissä oli reikiä, monet siellä olleet tavarat oli poltettu tai rikottu. Kannen vasen puoli oli selviytynyt kaikista parhaiten ja siellä Anonymmeliä leikattiini. Hänen jalkansa oli joutunut kuolioon, koska luodissa oli jonkillaista myrkkyä. Maan Turaga ei näyttänyt ilmeillään kivun merkkejä, mutta silti kaikki tiesivät, kuinka tuskalias tilanne oli.
Eräs Tärtäläinen leikkasi Anonymmelin jalan pois ja laittoi tilanne puujalan. Hän ei ollut ilmoittanut asiasta kenellekään. Muut katsoivat häntä ihmeissään, ja silloin Anonymmeli nousi.
Silloin tyrmäävää kaasua sisältävä pullo lensi huoneeseen ja hajosi lattialle. Viimeiset kaksi kapinallista, joita ei oltu vangittu juoksivat kaasunaamarit päässään ja sieppasivat Kapteenin panttivangiksi. Tärtäläiset olivat yksitellen kaatuneet maahan.
Kaikki, paitsi Laagras, joka oli ottanut seinästä kaasunaamarin. Hän lähti kapinallisten perään, jotka hyppäävät pois laivasta, tajuton Anonymmeli mukanaan. Laagras juoksi katsomaan meren ääreen ja huomasi, että kapinallisilla oli moottorivene.
Un-Tak oli lähistöllä. Laagras juoksi hänen luokseen.
Laagras seurasi Un-Takia kannen alle. Le-Matoran otti avaimen esiin ja avasi sillä metallisen oven, jota Laagras ei ollut ennen nähnyt. Siellä oli moottorivene, joka oli todella hyvässä kunnossa.
”Tämä tässä on Die Pira, minun moottoriveneeni”, Un-Tak sanoi. ”Vain minulla on avaimet tähän oveen. Edes Anonymmeli ei tiedä tästä, joten pyytäisin, ettet kerro hänelle.”
Laagras nyökkäsi. ”Miten saamme tämän pois veneestä?”
Un-Tak hyppäsi Die Piraan, Laagras samoin. Le-Matoran painoi nappia, jolloin puinen seinä avautui ja meri näkyi.
”Vau. Onko tämä Die Piran venetalli? Tai mikä lieneekään”, Veden Toa kysyi.
Un-Tak nyökkäsi ja käynnisti veneen. Se lähti pihalle aukosta ja samalla puinen ovi sulkeutui. Laiva meni siitä juuri ja juuri.
Kaksikko lähti seuraamaan kapinallisia. Un-Tak rupesi ampumaan niitä raketeilla, kun heidän vene alkoi näkyä.
Kapinallisten johtaja nousi pois ohjaajan paikalta ja otti ison tykin esiin ja alkoi ampua. Laagras rupesi käyttämään Veden elementaalivoimiaan ja torjui niillä ohjukset. Un-Tak vastasi tuleen raketeillaan ja räiskintä alkoi.
Kapinallisten moottoriveneen ohjaimissa oleva tärtäläinen yritti päästä eroon Le-Matoranista ja Veden Toasta. Hän ei kumminkaan onnistunut, koska Un-Takin raketit estivät häntä kääntymästä. Pian alkoi sataa ja ukkostaa.
Un-Tak kuiskasi Laagrasille jotain ja Veden Toa hyppäsi veteen.
Kapinalliset alkoivat tulittaa vettä, jolloin Un-Tak ampui isoimman rakettinsa, joka osui suoraan kapinallisten johtajaan, joka kuoli heti.
Laagras silloin nousi vedestä, otti Anonymmelin mukaansa ja ui takaisin Die Piralle.
Un-Tak ampui kaikki rakettinsa kapinallisten veneeseen. He väistivät ne, mutta silloin Laagras käytti Veden voimiaan ja hukutti kapinalliset.
Le-Matoran ajoi takaisin Die Tärtälle ja asetti veneensä samalla paikalle. Kolmikko nousi ja menivät kannelle. Anonymmeli oli yhä tajuton. Laiva alkoi palata alkurutiineihin, mutta paljon pienemmällä miehistöllä.
SS Rautasiipi
Blozi katsoi torakkaa. Hän huomasi sen haarniskan ja ajatteli, miten voisi voittaa tuon. Sillä oli paksu miekka, joka varmasti pystyi torjua Kivinuijan iskut. Samalla Nazorak ampui häntä jollain laitteella.
Blozi tunsi jotain. Hän ei pystynyt käyttämään elementtivoimiaan. Nazorak silloin juoksi häntä kohti ja aloitti hyökkäyksen. Hän huitaisi Toaa miekallaan ja samalla potkaisi. Molemmat iskut osui ja Toa kaatui.
Nazorak katosi häntä ja valmistautui lopettamaan tämän. Samalla toinen torakka, jonka Blozi oli tainnuttanut, heräsi ja otti oman miekkansa esiin. Hänkin valmistatui lopettamaan Toan.
Bate silloin kamppasi toisen torakan, ja löi toista kivinuijallaan. Hän nousi ja lähti köyden luo. Toinen Nazorak, jonka hän oli kampannut, sai Toan jalasta kiinni ja heitti hänet seinään.
”Vaikka 7304 sanoi, että meidän pitäisi tappaa kaikki, minusta voisimme ottaa tämän vangiksi, eikö niin 9876?” toinen torakoista sanoi.
”Se kuulostaa hyvältä 9877. Voimme tehdä hänelle mitä vain”, toinen vastasi ja huitaisi miekallaan Baten ruumista. Isku oli kova ja samalla toinen torakka löi häntä päähän jonkinlaisella rautanyrkillä. Torakat alkoivat nauraa, kun Toaa rupesi huippaamaan.
Blozi ei jaksanut kuunnella tuota, ja löi kivinuijallaan toisen torakan tajuttomaksi.
Toinen torakka silloin löi miekallaan Toaa, joka torjui sen Kivinuijallaan. Hän samalla potkaisi Nazorakia ja löi nuijallaan päähän. Isku oli niin kova, että torakan pää kirjaimelisesti räjähti. Silloin Bate meni köyden luo ja alkoi kiivetä. Kylmä meri-ilma tuntui ikävältä, mutta Tulen Toa kesti. Kesti köyden toiseen päähän asti ja pystyi kiipeämään räjäytetystä ikkunasta. häntä alkoi taas pyörryttämään.
”Pakko… löytää muut…” Bate ehti sanoa, ennen kuin pyörtyi.