Klaanon

Kategoria: Klaanon Rope

  • Nynrah osa 2: Tervetuloa kyytiin

    Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta

    Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.

    ”Tervetuloa kyytiin”, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa.
    Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös.
    ”Nynrahille, Tongue”, Manu yskäisi.
    ”Sinne olemme menossa”, Tongu vastasi.
    ”Kuinka sattuikaan”, Guardian sanoi hieroen silmiään.

    Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla.
    ”Ei näytä kovin hyvältä”, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla.
    ”Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion…” hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.

    Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä.
    ”Et sitten kestänyt Nynrahille asti?” hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.

    Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin.
    ”No teillä ei näyttänyt hyvin menevän”, hän sanoi hilpeästi.
    ”Ei”, Gurtsu myönsi tuskaisesti. ”Minulla on luoti…”
    Keetongu katseli odottavasti. ”Niin? Missä?”
    ”En sano enempää.”
    ”Aha.”

    Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös.
    ”Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle.” Guartsu valpastui.
    ”Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta?”
    ”Luultavasti”, Tongu vastasi. ”Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria?”
    Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista.
    ”On tuolla parikin.”
    Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.

    ”Jospa menemme tuonne?” Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista.
    ”Kelpaa”, Keetongu sanoi. ”Sinne siis.”
    Tahtoo ruumiin.
    ”Niin minäkin tahtoisin”, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.

    [spoil]Gurp kirjoitti osan alusta.[/spoil]

  • Verstaan synkkä historia

    Outo tila

    Joukot taistelivat edelleen. Yhteenotto ei ollut muuttunut yhtään vähemmän kaoottiseksi. Toia oli jäljellä vielä satoja, ja ristiretkeläisiäkin vähintään puolisataa. Valkoinen lattia ei kuitenkaan ollut enää lähelläkään valkoista.
    Dox ja Hopeinen olivat taistelun keskipisteessä. Heitä vastassa oli Toa, joka ilmeisesti ohjasi kaikkia muita. Siitä hyökyi erilainen pahuuden aalto kuin muista. Sen tummankeltainen panssari kiilsi sädeammusten loisteessa. Sen sinisenä liekehtivistä silmistä paistoi viha.

    ”Nimda.”

    Dox iski, mutta Toa torjui sen käsivarrellaan. Se huitaisi toisessa kädessä pitämällään terällä Doxia kohti, muttei osunut tämän ollessa liian nopea. Dox perääntyi.
    Hopeisen jatkuva tulitus heikensi selvästi Toan puolustusta. Se joutui keskittymään ammusten torjumiseen, eikä pystynyt siksi hyökkäämään täydellä voimallaan.
    Dox ei tiennyt kuinka pitkään Hopeisella riittäisi ammuksia. Heidän olisi saatava tämä loppumaan pian.

    Verstas

    Kepe oli Snowmanin kanssa yhä Verstaan laboratoriossa. Kepe vilkuili hermostuneesti barrikadoidun oven suuntaan, josta edelleen tuntui vetoa. Oli aivan kuin hän olisi odottanut jonkin alkavan jyskyttää sitä toiselta puolelta auki.

    Snowie avasi suunsa.

    ”Tuota…”

    Kepe vilkaisi häneen.

    ”…Saanko (toki saan) kysyä, mitä tuon oven takana on? Ja miten Dox, missä se onkaan, liittyy tähän?”

    Kepe huokaisi.

    ”Luultavasti minun on ennen pitkää kerrottava jollekulle kaikki mitä tiedän tästä paikasta. Voin siis yhtä hyvin tehdä sen nyt.”

    Hän asteli umpeennaulatulle ovelle ja tarkisti vielä kerran lautojen pitävän.

    Klaanin saari muinaisina aikoina ja Kepen kertomus

    Olen tätä paikkaa, jonka Verstaaksi nimesin, tutkimalla saanut selville siitä melko paljon. Se on mielenkiintoinen mutta silti samalla kauhistuttava.
    Ensinnäkin se on itse Klaanin linnaketta vanhempi. Se siis oli täällä jo Tawan saapuessa. Saattaa olla että hän tietää siitä jotain. Linnake on rakennettu mystisesti suoraan sen päälle, kuin peittämään se.

    Aurinko laski horisonttiin. Sitä ei tahtonut nähdä taivaan paksun pilviverhon läpi. Tuuli puhalsi mereltä vielä nimettömän saaren rantakallioille. Kalliolla seisoi yksinäinen, kaapuun verhoutunut hahmo.
    Aallot löivät kallioon hänen allaan suolaista vettä pärskyttäen. Lunta satoi taivaalta tasaiseen tahtiin. Saarta koetteli kylmin talvi vuosiin. Maa oli valkoinen. Puut lehdettömiä.

    Toiseksi, se ei ole vain sokkelo maan alla. Ei pelkkä kummallisten varastojen labyrintti. Se on oma maailmansa ja oma elämänsä. Minulla on syytä uskoa, että paikoitellen se ei edes ole tässä todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla.. Aina kun lähden sen syövereihin löydän jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

    Tämä se on, hahmo ajatteli. Tätä paikkaa olemme etsineet vuosia. Tätä saarta. Olemme viimeinkin, pitkän työn jälkeen, saavuttamassa päämäärämme. Päämäärän, jota olemme tavoitelleet jo vuosikymmeniä.

    Saavuin tänne jo pitkä aika sitten. Tuolloin olin vain kiertelevä tutkija vailla vakinaista tukikohtaa. Tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni henkilölle, silloin.
    En kuitenkaan ole varma miten sain tämän paikan vastuulleni. Täällä ei ollut Klaanin olemassaoloaikana kukaan muu käynyt, pääasiassa siksi, että ovi oli lukossa eikä sitä saanut millään muilla keinoin auki. Minä kuitenkin sain avaimen Verstaan Aaveeksi nimeämältäni olennolta. Miksi juuri minä? Ja keneltä? En muista siitä yöstä juuri mitään.

    Ehkä jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, hahmo ajatteli, joku pääsisi nauttimaan työmme hedelmistä. Emme ehkä me itse. Joukossamme on liikaa niitä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Heitä on aina kaikkialla. Heiltä ei voi välttyä.
    Lunta kertyi ohut kerros tumman kaavun päälle. Hän ei välittänyt.

    Dox ja Ignika tulivat myös Verstaaseen asumaan. He viettivät syvemmällä käytävissä enemmän aikaa kuin minä, ja olivat joskus kateissa viikkoja. He näkivät asioita joita minä en. Katso mitä heistä on tullut; hattujen perään haikailevia petoja. Eläviä todisteita siitä, miten vaarallinen tämä paikka oikeasti on.

    Emme kuitenkaan tunne tutkimuskohdettamme läpikotaisin. Siinä piilee vaarallisia voimia. Se voi aiheuttaa paljon tuhoa ja kärsimystä vääriin käsiin joutuessaan.
    Vääriin. Tuo sana jäi hänen mieleensä. Olivatko hänenkään kätensä sen mahtaville voimille oikeat?

    Pidän itseäni eräänlaisena portinvartijana. Verstas voi olla Klaanille suurempi uhka kuin mikään nazorakien, makutojen ja skakdien epäpyhä liittouma. Se joka Verstaan joskus loi oli paha. Pahuus itse.
    Siksi asetin ikuisen Valvojan tänne. Se on työntänyt aistinsa kaikkialle, ja varoittaa meitä jos jotain mullistavaa tapahtuu.

    Entä jos epäonnistumme, hahmo ajatteli. Minkälaisia pimeyden voimia vapautamme kahleistaan? Meillä on käsissämme kyky tuhota maailmoja.
    Hän katseli taivaanrantaan hiljaisena huomaamatta pienen, vihreän matoranin askeltamista hänen luokseen.

    Silloin tällöin syvältä ryömii tänne haavoittuneita, henkihieverissä olevia olentoraunioita, jollaisista ei löydy muualta mitään tietoa. Mistään lähteistä. En tiedä mitä ne ovat, mutta olen yrittänyt auttaa niitä parhaani mukaan. Ne ovat hyvin monenkirjavia. Osa on pysynyt hiljaa, osa on puhunut tälle maailmalle tuntemattomilla kielillä. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa, kun kohtasin taas yhden tehtävämme Ath-Koroon jälkeen.

    Matoran aloitti anovasti: ”Oi herra, pelasta kylämme. Talvi uhkaa varastojamme. Kylmyys tappaa karjan. Auta, oi herra.”
    Hahmo nosti nyrkkiin puristetun kätensä ja avasi sen. Pieni, kuin toisesta maailmasta oleva siru katseli häntä ja hän sitä.
    ”Nimda.”

    Se oli muita olentoja hermostuneempi ja kykeni kummallisella suullaan sanomaan asian, jonka minäkin ymmärsin ja jota nyt siksi suuresti kammoksun. Tämä asia, josta mekään emme tiedä mitään, yhdistää tämän paikan ulkomaailman vihollisiimmekin.

    Olento sanoi:
    ”Nimda.”

    Verstas

    ”Voi olla että viimeinen taistelu käydään näiden seinien sisällä.”

    Kepe suuntasi ovelle, joka oli tiukasti monella lukolla kiinni. Hän katsahti Snowmaniin kysyvästi kummallinen hymy kasvoillaan.

    ”Tahdotko nähdä ne?”

    [spoil]Tein ylieeppisen postauksen ja heitin reippaasti klapeja teorioitsijoiden uuniin. Päivän hyvä työ tehty.[/spoil]

  • Hans ja Plaploo 5: Signaalin lähde

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

    Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

    ”Hans”, Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
    ”Hm?”
    ”Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde… Se on Klaanin linnakkeen sisällä!”

  • Saksien puristuksissa

    Kultainen kievari: Kellari

    Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen.
    Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään.

    Sitten ulvonta loppui ja samalla hetkellä portaissa olevat tavarat suorastaan räjähtivät palasiksi. Kaksikko käänsi katseensa meteliä kohti.
    Portaita käveli neljä humanoidia. Jokaine niistä identtisiä. Kaikilla oli myrkyn-vihreinä hohtavat silmät ja valtavat hampaat. Ne kävelivät kyyryssä. Saksimaiset kädet napsutellen ne lähestyivät tooaa.
    Nyt nuo sanoinkuvaamattoman kamalat otukset kävelitäv kohti kaksikkoa.
    Kuului erittäin kova pamahdus. Matoran oli laukaissut aseensa kohti otuksia. Haulit olivat mitä ilmeisemmin tehneet tehtävänsä kun yksikään otuksista ei liikkunut enään.
    ” Varo takanas! ” Huudahti jalkapuoli Blezerille ladasetssa tussariaan uudelleen.
    Blezerin ote nuijanvarteen kiristyi samalla, kun reijästä hypähti viisi varjoisaa otusta. Jokaisella niistä sakset napsuivat, kun ne lähestyivät toaa. Silkka kauhu sai toan tuntemaan, että koko kellari tärisisi otusten jalkojen alla, mikä taas johti siihen, että hänen olisi miltein mahdoton taistella otuksia vastaan.

    Hirvitykset tulivat aina vain lähemmäs eikä Blezer voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa.
    Jokainen askel jonka hirviöt ottivat sai toan tarttumaan puiseen lekanvarteen aina vain tiukemmin kunnes ne olivat jo aivan vierellä. Nuo rapumiehiksi parhaiten kuvailtavat otukset yksi kerrallaan yrittivät osua Blezeriin saksillaan tämän epätoivoisesti väistellessään ja torjuessaan teräviä saksien iskuja. Eikä kulunut aikaakaan kunnes toa oli jo ajettu seinäävasten.

    Matoran yritti kiireisesti ladata tussariaan, mutta prosessi on vain niin kovin hidas.
    Toa oli portaiden viereisellä seinällä saarrettuna. Hän yritti epätoivoisesti pitää otuksia loitolla lekanvarren avulla, muttei se auttanut. Hetkessä Blezer oli saksien puristuksissa

    Jälleen kerran matoran painoi liipaisinta. Aseen piippu osoitti suoraan kohti hirviöitä. Ja siinä samalla Blezeriä.

  • Zairyhin saari 3: Taistelu mustekalaa vastaan

    Meri

    ”Mitäköhän tässä nyt tekisi”, mietti Summerganon kuumeisesti ratsastaessaan mustekalalla. Mustekalalla. Summerganon oli melkein huvittunut, mutta tilanne oli vakava. Summerganon oli vähllä pudota jatkuvasti, mutta sai tiukalla otteella jopa hillittyä Mustekalaa hieman, tai ainakin häirittyä sitä sen verran, ettei se hoksannut pintaan noussutta Kapuraa, joka ei valitettavasti voinut hyödyntää tulivoimiaan.

    Summerganon joutui irrottamaan toisen kätensä valtavasta rahista, jonka selässä ei todellakaan ollut mukava istua, varsinkaan kun koko ajan oli olemassa riski, että se huitaisee lonkerollaan Sugan selästään. Suga hapuilu vapautuneella kädellään miekkaa selästään ja sai kuin saikin vedettyä sen esiin ja viillettyä rahia hieman. Rahi alkoi huitoa hurjasti tuskissaan ja Summerganonkin lensi mereen. Kapura ja Suga katsoivat nyt, kuinka valtava peto huitoi heidän edessään. Suga oli onnekseen pudonnut aivan veneen vieraan ja sai heitettyä painavat varusteensa veneeseen.

    Sitten kuului Seranin hihkaisu: ”Onnistuin!” Toivo syttyi Kapuran ja Sugan sydämiin, ja teräaseita pelkäävä rahikin epäröi hieman. Se oli haavoittunut, muttei vakavasti ja vihainen se totta vie oli. Mutta se myös pelkäsi.

    ”Nyt on tilaisuus… onko sinulla jotain millä saisit tuon otuksen kanveesiin?”, kysyi Kapura Seranilta. Peto alkoi taas lähestyä venettä ja yksi isku riittäisi tekemänä pakomatkasta vain haaveen. ”Ota varusteideni seaste veitsi ja heitä sillä tuota!”, huikkasi Summerganon peloissaan Seranille.

    Seran teki työtä käskettyä ja otti kätevän, Kapuran takoman kevyen heittoveitsen käteensä ja viskasi sillä otusta joka kiisi hurjaa vauhtia venettä sekä vedessä kyhjöttävää kaksikkoa kohti. Veitsi, joka oli itseasiassa irroitettava teräosa Sugan toisesta miekasta, jonka hän oli jättänyt veneeseen, pureutui jättimäisen Mustekalan kasvoihin ja koska se ei ollut kovinkaan paksua tekoa, upposi se tehokkaasti syvälle ja sai pedon pysähtymään ja lysähtämänä hurjien pärskeiden saattelemaan mereen.

    ”Se tokenee vielä, äkkiä pois!”, Seran huusi kauhuissaan.

  • Itrozin aikajana

    Nazorak-pesät

    Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.

    Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.

    Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.

    Ovi aukesi.

    ”Kenraali”, yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria.
    ”Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla”

    Kiven Skakdi oli hetken hiljaa.
    ”Pysykää erossa siitä hullusta”, Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille.
    ”Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-” hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.

    ”Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?”, hän sanoi hyytävästi.

    Gaggulabio nielaisi.
    ”Ei, et mitään”

    ”Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio”, Abzumo sanoi ja lähti.

    Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.

    Bio-Klaani

    Projekti Nimda

    704 eDv.
    Rozumin tukikohta perustetaan.
    Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga.
    Turaga kertoo Nimdasta minulle.

    689 eDv.
    Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon.
    Tukikohta rakennettiin pysyväksi.

    688 eDv.
    Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan.
    Löysin suuren temppelin.
    Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle.
    Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä.
    Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta.
    Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.

    687 eDv.
    Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset.
    Lainasin sirua tutkimuksiin.
    Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta.
    Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.

    Muistiinpanoja sirusta

    -valkoinen, tunnistamatonta metallia.
    -delta-kirjain.
    -mitat noin 2,5 – 1 – 1 cm
    -massa muutama gramma.
    -altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen.
    -luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.

    686 eDv.
    Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla.
    Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy.
    Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa.
    Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.

    557 eDv.
    Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion.
    Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.

    556 eDv.
    Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa.
    Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.

    345 eDv.
    Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon.
    Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.

    247 eDv.
    Luulen tulleeni vainoharhaiseksi.
    Rakennutin maanalaisen laboratorion.
    Eristäydyin.
    Olentoja.

    17 eDv.
    Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta.
    Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä.
    Saarella on jotakin.
    Ei.
    Vainoharhaa.

    0 eDv.
    Sain naamion valmiiksi.
    Destralilla tapahtui vallankumous.
    Kannatin Miserixiä.

    20 235 jDv.
    Itroz 1 – kuolema 0.

    Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.

    Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.

    Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa.
    ”Pääsemme kohta tapaamaan Funia”, hän sanoi pirteästi.
    Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.

    [spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen
    [/spoiler]

  • Troz versus Jask

    Viidakko

    Troz osoitteli pistooleillaan vihertävää hahmoa, joka sitten äkkinäisesti potkaisi nämä hänen käsistään huoneen seinää vasten. ”Hitto, refleksini ovat päässeet ruostumaan…” Troz harmitteli, ja otti miekkansa esiin. Hän hyppäsi voltilla taaksepäin, ja ponkaisi kovalla vauhdilla miekka ojossa ja iski miekkansa sen läpi.

    Ei mitään. Sille ei tapahtunut mitään. Troz hämmentyi, hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja katsoi miekkaansa. ”… Eihän siitä tullut edes verta”, hän ihmetteli. Siinä vaiheessa se hahmo katosi kuin tuhka tuuleen. Poof. ”Mitä hel-” Troz ehti sanoa, mutta keskeytyi, kun vihreä otus iskikin häntä niskaan.

    ”Hologrammiteknologia. Niin ihanaa”, otus sanoi, jatkaen: ”Olen Jask. Se tosin jää viimeiseksi asiaksi minkä kuulet”, Jaskiksi itseään kutsuva hahmo sanoi, ja otti ison sapelin esiin. Sitten Jask lähti juoksemaan Trozia päin, miekka olalla, lyömävalmiina, ja polvistuneen Trozin viereen päästyään nosti miekkansa ilmaan ja huitaisi.

    Troz ei kuitenkaan enää ollut siinä, vaan hänen takanaan. ”Et tiennytkään että osaan teleportata?” Troz sanoi, pitäen Jaskia kurkusta kiinni, ja iski puukkonsa tämän ohimoon. Troz virnuili tyytyväisenä, ja yritti nypätä puukon Jaskin päästä irti, mutta jumissa oli. ”…Nojaa, hätä ei lue lakia”, Troz hymähti ja viilsi Jaskin pään irti katanalla.

    ”Irrotan tämän sitten kotona, saanpahan seinälle jotain koristetta tylsään asuntooni”, hän päätti, ja lähti tepastelemaan Klaanin suuntaan.

    Klaanin linnoitus

    Troz oli kävellyt monta tuntia vuoren läheisen viidakon keskeltä Klaania kohden, ja oli viimeinkin saapunut paikalle. Porteille päästyään hän ei mennytkään sisälle, vaan lähti vasemmalle, ja kävelin nurkan taakse, jossa oli selvästi äkkiä väsätty, Toalle sopivan kokoinen hökkeli jossa kelpasi asua ja elää. Troz kopautti puukkoansa seinään, ja Jaskin pää irtosi siitä. ”Viimeinkin”, Troz tokaisi ja lähti takaisin portille. Hän käveli portista sisään, ja pistäytyi Klaanin kahvioon hakmaan kupposen kahvia. Paikalla ei ollut ketään, ja seuran puutteesse meni kahvikuppi mukanaan Aulaan, toivoen että paikalle tulisi juttuseuraa, tai mahdollisia töitä tarjoavia.

  • Johtolanka Deltan temppeliin

    Verstaan labra

    ”… mitä tuo oli?” Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.

    ”… ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen”, Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.

    Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.

    ”Mitä te kamut teette?” Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita.
    ”Selvitämme tätä salakirjoitusta”, Kepe aloitti.
    ”Jaa. Mistä se kertoo?”
    ”Yhden Makutan tutkimus Nimdasta”, Matoro jatkoi.
    ”Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke…” Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.

    Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin.
    ”On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta”, Kepe huomautti.
    ”Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?” Matoro vastasi.
    ”Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?”
    Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia ”Projekti Nimda” -tekstin alla.

    ”Löytyi”, hän sanoi ja suurensi zoomiaan.
    Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.

    Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.

    ”Kiitos!” Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.

    Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.

    Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.