Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa – pieni ihme itsessään, evakkotulva huomioiden. Pyöreässä huoneessa oli kiviset seinät. Katto ja lattia olivat molemmat samasta, vaaleasta lankusta rakennetut. Tornihuoneen neljä ikkunaa aukesivat kaikki eri suuntiin, antaen mainion näköalan niin merelle, metsään, pelloille kuin kaupunkiinkin. Kahden matoralaisen katseet olivat kuitenkin pelilautaan kohdistetut.
”Hans?” toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti.
”Hm?” hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa.
”Eikö… Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?”
Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin.
”Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai.”
”Niin, mutta-”
”Sinun vuorosi.”
Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä säikähtäneinä seisaalleen ja katsoivat toisiinsa.
”Sinäkin kuulit sen?”
”Mikä se oli?”
”Ei aavistustakaan.”
”Se kuului alakerrasta, eikö?”
”Joo.”
Kaksi pikkuveikkoa kävivät mielessään, mitä heidän lempitorninsa alemmissa kerroksissa oli. Jotain vanhoja varastotiloja? Ja nyt sieltä kuului… laukauksia?
”Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?”
”Kai meidän on pakko.”
Matoranit askelsivat varovaisesti kohti portaikkoa.
Se kuului taas. Ilmiselvä laukaus. Nazorak-kivääri, kenties?
”Mikä se on?” Plaploo hermoili.
”En…” Hans piti tauon ja pysähtyi. Plaploo toisti tempun muutaman askelen päästä, huomattuaan ystävänsä jääneen jälkeen.
”Mitä nyt, Hans?”
”Tämä on typerää.”
”Mitä tarkoitat?”
Hans mietti hetken, miten sanansa asettelisi.
”Emme me tee tätä taas. Viime kerta oli riittävän hölmö.”
Plaploon ilme valahti välittömästi. ”Todellako?”
”No toki! Hermoilimme ja säntäilimme ympäri Klaanin käytäviä, salaperäistä ääntä metsästäen. Lopulta äänet aiheutti Moderaattori Paacon musiikki, olihan moinen n-”
”Ei se!” Plaploo parkaisi. Hänen äänensä oli yhtäkkiä paitsi paljon voimakkaampi, myös särkymispisteessä.
Hans hämmentyi ystävänsä voimakkaasta reaktiosta. ”Mekö emme puhu diskoteekkiselkkauksesta? Mitä en nyt ymmärrä?”
”Viime kerta, kun linnakkeeseen tunkeuduttiin. Etkö muista?”
Totta kai Hans muisti. Zyglakien yöllinen isku jäi kaikkien mieleen. Mutta Hansin ja Plaploon mieleen se jätti erityisen mustan jäljen.
”Jarp…” Hans sanoi hiljaa.
Kaksikon hyvä ystävä, sähkömies Jarp oli menettänyt henkensä zyglakien kourissa. Kuulemma yksi liskosoturi oli silpaissut pienen insinöörin pään harteilta yhdellä siistillä sivalluksella.
Hans ja Plaploo eivät koskaan puhuneet siitä. Hautajaisissa Jarpista oli sanottu muutama kaunis sana – sähkömies oli laskettu haudan lepoon yhdessä muiden zyglakien hyökkäyksessä menehtyneiden kanssa. Jarp oli saanut viimeisen lepopaikkansa koristeeksi kauniin kukkakranssin, samanlaisen kuin muutkin vainajat.
Vaan muistiko kukaan enää pikku-Jarpia? Niinä päivinä, kun oli sateista ja kahviossa myytävien lehtien etusivulla kirjoitettiin Allianssin hirmuteoista ja kaikkialla oli kova häly, Plaploo mietti, mikä kaikki unohtui sodan pauhussa. Toat seikkailivat ja muut sankarit tekivät uskomattomia asioita. Mikä arvo oli pienten ponnistelulla? Toisinaan Plaploo puristi haaleanvihreillä sormillaan kahvion pöydänreunaa niin lujaa että sattui – kun hän ei saanut katsettaan irti tiskillä mainostettavan lehden otsikoista.
”Totta puhuakseni…” Hans aloitti. Plaploo hätkähti ulos ajatuksistaan. ”Kuulin, että Jarpin kaulan… hengen riistänyt lisko on linnoituksessa vankina.”
”Mi-mitä?” Plaploo henkäisi.
Hans nyökkäsi. Todellisuudessa tieto ei perustunut epävarmaan huhuun: matoralainen oli asiasta varma. Hän oli ottanut asiakseen selvittää. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan siitä, mitä tiedolla teki.
Hans pudisti oranssia päätään. Ajatus kuulosti huonolta, erittäin, kovin huonolta. Hän oli jakamassa ajatuksiaan ystävälleen, mutta sitten se kuului taas. Se oli taatusti Nazorak-kivääri.
”Selvitetään tämä!”
”Jeh!”
Kaksi pientä jalkaparia tamppasi portaita alas, suorastaan uhmakkaan päättäväisyyden vallassa.
Kierreportaikon alas päästyään usein lautapelejä harrastava matoralais-duo huomasi laukausten äänen voimistuvan. Mysteerimelun lähde oli mitä ilmeisimmin erittäin lähellä… jopa…
”Tuon oven takana?” Plaploo ehdotti varovaisesti. Hänen urheampi ystävänsä painoi korvansa rappusten alapäässä olevaa puuovea vasten.
Sikäli kun Hans tahi Plaploo muistivat, tornin alaosan piti aueta muuannenteen vähän käytettyyn kellarivarastoon. Miksi Nazorakit sinne tunkeutuisivat? Ei auttanut kuin ottaa selvää.
Hansin oranssit sormet koskettivat vanhan puuoven karheaa pintaa. Uksin lukossa oli avain – kukaan ei ollut pakottanut itseään väkisin läpi. Ovi aukesi narahtaen, paljastaen takaansa ampumaradan.
Näkymä oli hämmentävä. Varaston tavanomaiset valtiaat – käyttämättömien moppien rivistöt, ylimääräiset jakkarat ja pari polkurapuvaunua oli raivattu pitkän tilan reunoille. Kauimmaisessa päässä varastoa/ampumarataa loisteputkilamput valaisivat Snowien, lähemmässä erittäin värikkään seurueen.
Hansin ja Plaploon edessä seisoskelivat Admin Guardian ja Hansille ja Plaploolle tuntematon, erittäin viiksekäs Matoran. Myös muutama muu muukalainen ja Telakan johtaja Tongu seisoskelivat ampumaradaksi muunnetun varaston laidoilla. Kaikilla oli kuulosuojaimet päässään.
Hans ja Plaploo olivat ilmaantuneet joukkion selkäpuolelle, joten muihin nähden vastakkain seisoskeleva Lumiukko huomasi saapujat ensimmäisinä.
”Hohoi, hei!” Snowie hihkaisi ja vilkutti. Ampuraattori ei kuitenkaan keskeyttänyt puuhiaan: seuraava laukaus kajahti ilmoille ja valkopullukka säikähti silminnähden. Zamor-kuula kuitenkin poksahti harmittomana Snowieta vasten. Lumimiehen rintakehässä oli jotain outoa.
Huoneen lössi kääntyi kannoillaan ja huomasi Hansin ja Plaploon. Kaksikko oli silminnähden hämillään, ja Guardian katsoi asiakseen avata tilannetta.
”Teemme vähän testejä”, Admin selitti. ”Saa tulla seuraamaan sivusta.”
Huoneen väki otti kuulosuojaimet pois päästään. Hans ja Plaploo katsoivat Adminia, sitten Nazorak-kiväärin kanssa heiluvaa Bladista. Liikkumarajoitteinen skakdi huomasi tuijotuksen. ”Kaipasivat loistavaa aseenkäyttelijää testauksen avuksi.”
Guardian pohti mielessään sanojen ’loistava’ ja ’innokas’ vivahteellisia eroja.
”Mutta ihan pettymys tämä on!” Bladis jatkoi. Hän viittasi ehkä kädessään olevaan torakka-aseeseen, tai ehkä koko tilanteeseen. ”Lelupyssy, skarrar.”
Ennen kuin mysteerioita ratkova matoralais-duo ehti ihmetellä sen enempää, Snowie avasi suunsa.
”Sitä paitsi ei mutta tämä on ihan mainiota!” lumiukko hihkui lönkötellessään huoneeseen saapuneen kaksikon tykö ampumaradan maalialueelta. Hänellä oli yllään sileä metallipanssari. Äärimmilleen pelkistettyssä ja muodoiltaan hieman pyöreässä metalliliivissä oli muutama lommo, mutta muuten se kiilteli uutuuttaan. Panssaria koristi siihen tökerösti sinisestä teipistä ja pullonkorkeista askarreltu Ussal.
”Tein sen ihan itse!” pyylevä klaanilainen kommentoi somistusta. ”Kuvan siis, en liiviä. Ja sehän tässä onkin se mainious, rautapaidan alkuperä! Sen auktorin tulkinnallisuus!”
Vihreä ja oranssi matoralainen kohottivat kulmiaan jaetun hämmentymisen kokemuksen merkiksi.
”Mitä Snowie tässä yrittää sanoa…” Guardian otti askeleen eteenpäin ”on että panssaripaita kehitettiin useita tekniikoita hyödyntäen.”
”Joo, ja siis, ovathan mestat parahultaisesti ahtaat – minäkin jaan tätä nykyä huoneen kahden Dapi-Korolaisen käsityöläisen kanssa – mutta se tässä juuri onkin pointtina! Tai siis, siitä tämä alkoi. Tämä tässä!”
Lumiukko koputti rintapanssariaan.
”Joo, hei vaan!” yksi huoneen seinustalla nojaileva matoralainen vilkutti. Kasvoillaan suurta Rauta kantava tulen matoran oli länkäsäärinen ja pyöreävatsainen. ”Uusi kämppiksemme sai kieltämättä oikein ideavonkaleen. Me…” Ta-Matoran tökkäsi vieressään istuvaa Fe-Matorania, joka keskittyi lähinnä sylissään tuhisevan mustan sammakon silittelemiseen ”…juttelimme Snowmanin kanssa työnteosta. Kerroimme olevamme vasta kisällejä, ja että mestarimme kiertelee Dapi-Koron, Askelman ja Rol-Horiin väliä, suurta sepänviisauttaan jakaen. Kerroimme hänelle kauniista naamioista, vahvoista vasaroista ja terävistä sahoista, jotka mestarimme loihtii pienimmänkin ahjon äärellä.”
”Ja sitten kysyin…” Snowie hömelössä haarniskassaan jatkoi taas ”…että onko hän koskaan kokeillut oikein isoa ahjoa? Ja siinä vaiheessa!”
Lumiukko pyörähti kömpelösti ja osoitti kummankin kätensä etusormilla varastotilan takaseinällä seisoskelevaa sähkön matorania. Pitkä matoralainen oli pukeutunut komeaan huopaviittaan, jossa oli mahtava röyhelökaulus. Sähkötär nyökkäsi lyhyesti.
”Siinä vaiheessa törmäsimme tähän mahtavaan naiseen!”
”Juu-u!” Dapi-Koron möhömaha vahvisti. ”Nui-Koron käsityöläiskilta oli jo löytänyt tiensä Telakkanne mahtavien roihujen äärelle. Teillä oli niin paljon opetettavaa!”
Killan johtaja hymyili pompöösin kauluksensa alta. ”Tunne on molemminpuolinen.”
Hans ja Plaploo katsoivat edessään intoilevaa joukkiota. Siinä todella oli matoralaisia ympäri pohjoista ja aimo liuta Suurkylän väkeä.
”Lopulta saimme yhteyden itse kunnioitettuun pohjoisen valumamestariin – siinä vasta eri jehu – ja johan alkoi rautasoppa kuplimaan ja sotisopa räätälöitymään”, Snowie hymyili. ”Siinä oli osaajaa monenlaista, ja koko ajan vaan tuli lisää. Pohjoisen muinaistieto ja Nui-Koron käsityökulttuuri ja tulipa mukaan sitten kiinnostuneita klaanilaisiakin… Siinäpä vasta resepti! Olisipa Kapura ollut näkemässä!”
”Ruuhka-aika Telakalla”, Tongu ilmaisi huvittuneisuutensa. ”Melkoista. Omat poikamme ja tyttömme osallistuivat seppähetkeen innolla ja taidolla.”
Tongun vieressä nököttävä ta-matoran Garson otti pomonsa kehut vastaan tyynesti. Hän ei yleensäkään turhia intoillut.
Keltajätti naksautti mikrouunin kokoisia rystysiään. “Enpä malta odottaa russakoiden ilmeiden näkemistä, kun niiden piruparkojen panokset pysähtyvät kuin seinään!”
“Juu, vaikka tietty olisikin kivempi, etteivät meikäläiset joutuisi ensinkään tulilinjalle”, lumimies tuumi testitulilinjastolta, “Mutta jos joudumme, niin ainakin olemme satsanneet hengissä pysymiseen.”
“Vihollisten ampuminen on mainio satsaus hengissä selviytymiseen”, Bladis murahti. Skakdinaattorilla oli aurinkolasit, kellarissakin.
“Niin ne torakatkin varmaan ajattelevat”, vanhempi skakdi sanoi mietteliäästi.
“Tai siis ajattelevat kunnes saavat vastaansa kovan paidan!” yksi pohjoisen kisälleistä rohkaistui lohkaisemaan. Bladis naksautti jälleen torakkatussaria.
Plam!
Bladis puhalsi Nazorak-kiväärin piippua. Haarniskaan jäi vain pieni lommo. ”Niin että tuollaisen saivat aikaan.”
Moni läsnäolija mulkaisi vihaisesti Bladista – väki oli jo ottanut kuulosuojaimet päästään – mutta useat myös nyökkäsivät hyväksyvästi. Panssari oli todella vaikuttava.
”Henkilökohtaisesti pidän tässä kaikessa eniten siitä, että tämä on oikeastaan Allianssin lahja meille”, Guardian virnisti. ”Jos he eivät olisi pakottaneet hyvää väkeä pakosalle, käsityöläiskonklaavi olisi jäänyt väliin.”
Makea karman tuoksu leijaili ampumaradan yllä.
”Eli…” Hans hahmotteli tilannetta. ”Te yhdistitte eri kylien tietämyksen ja lopputuloksena saitte aikaan torakkakiväärin osumilta suojaavan haarniskan?”
”Kyllä”, Nui-Koron käsityöläiskillan johtaja hyväksyi. ”Tarkka tiivistys.”
“Siis: Imperiumin rautasaappaan alla yhtenäisyys muodostaa uuden rautamuurin, jonka suojassa kulttuuri ja perimätieto nousee uuteen, ennenäkemättömään kukoistukseen!” kisälli lausui mahtipontisesti.
“Tuon voisi painattaa paitaan, jos käyttäisin sellaista”, Guartsu virnisti.
“No, voit painattaa sen tuohon haarniskaan.”
”Mutta jos haluamme, että metallivelhojen uurastus todella auttaa meitä, tarvitsemme aika lailla työvoimaa – enemmän, kuin mitä saarella on seppiä”, Faxon-kasvoinen po-matoran mutisi viiksiensä alta. Hans ja Plaploo tuijottivat vaikuttuneina suurkyläläisen naamakarvoja ja tunnistivat hahmon Nui-Koron ylikomisario Harkeliksi.
”Testikappaleen taontaan meni Bio-Klaanin, pohjoisen ja meidän suurkyläläisten parhaimmistoltakin päiviä. Vaikka työnjako olisi seuraavien sarjojen saralla pätevämmin hoidettu, tahtimme on parhaimmillaankin vain paita pari per päivä”, Harkel jatkoi.
Guardian hymähti uuden toverinsa puheille ja loi kysyvän katseen katseen Tonguun.
”Minä tiedän miehen”, Keltaisen Jättiläisen puhe kumisi tilassa. ”Todellinen takomisen mestari – hän ja alaistensa armeija. Asuu puoli maailmaa tuohon suuntaan.” Tongu huitaisi huolimattomasti koilliseen avautuvaa ikkunaa kohti. ”Kelpo mies.”
”Ai?” Guardian varmisti epäilyksensä. ”Hän on saanut bisneksen taas rullaamaan viime kerran jäljiltä?”
”Kelpo mies.”
Harkel tyytyi vastaukseen – viikset vapisivat myöntymisen merkiksi. Nui-Koron ylikomisario oppi kunnioittamaan Admin Guardiania päivä päivältä enemmän. Sotaveteraani oli käytännön mies, ja poliisin oli helppo ymmärtää, miksi klaanilaiset seurasivat sinistä johtajaansa uskollisesti. Bio-Klaanin sotastrategi oli organisoinut sirkusmaisen seurueensa sotakuntoon, kaiken aineksen kyvykkäästi hyödyntäen. Ja ainesta oli päivä päivältä enemmän.
”Admin Guardian”, Harkel jatkoi ajatuskulkuaan ääneen.
Sininen skakdi käänsi päätään. ”Ylikomisario Harkel?”
”Onko meillä tänään aikaa suunnitella Siniviittojen organisoimista osaksi Bio-Klaanin puolustusta?”
Pronssisen Hahnahin puolustajien alistaminen Bio-Klaanin alaisuuteen oli kiistelty aihe. Monet Suurkylän vanhoista päättäjistä olivat ehdotusta vastaan, koska tiesivät sen vähentävän Nui-Koron autonomiaa. Saaren vanhassa valtakeskittymässä oli yhä vain katkeruutta bio-klaanilaisia ”vallananastajia” kohtaan. Jos turaga Tahae olisi yhä ollut vallan kahvassa, olisi ajatus Siniviitoista osana Bio-Klaanin komentoketjua tukahdutettu jo suunnittelupöydälle. Mata Nuin kiitos ettei ole… Harkel tuumi.
Useimmat muut kiittelivät vallanvaihdoksesta Harkelia itseään – olihan viiksikomisario vastannut henkilökohtaisesti siitä, että pahan pormestarin valtakausi päättyi Nui-Korossa. Ylennyksensä lisäksi Harkel oli saanut virallista asemaansa enemmän vaikutusvaltaa Siniviittojen johdossa: Nui-Koron poliisipäällikkö Arnopin osuutta pormestari Tahaen korruptioskandaaliin ei oltu onnistuttu todistamaan, mutta yleinen mielipide oli, että Arnop kuului pahan pormestarin sisäpiiriin. Huhu oli sikäli perusteltu, että juuri Arnop oli antanut Harkelille potkut, kun viiksikyttä oli alkanut nuuskimaan Nui-Koron verovarojen virtaa.
Tilanne Suurkylän evakkojen valtapoliittisella kentällä oli sekava, vaan ei Harkelin kannalta toivoton. Hänellä oli taskussaan useimpien Siniviittojen uskollisuus, sekä ammattimainen ja toimiva suhde väliaikaiseen valtuutettuun, Nui-Koron viralliseen ylimpään päätöksentekijään. Yhdessä he olivat onnistuneet raivaamaan Klaani-myönteisen kannan läpi Nui-Koron päätöksentekoelimien. Näkemyksen eteenpäin ajamisessa oli auttanut kahden klaanilaisen – Toa Kepen ja Snowmanin – avustus veroja kiertävän ja väärinkäyttävän pormestarin nappaamisessa. Sama seikkailu oli lopullisesti vakuuttanut Harkelin itsensäkin Bio-Klaanin sakin mainioudesta.
Lopulta Harkel oli saanut hyväksynnän Siniviittojen ja Bio-Klaanin puolustuksen yhdistämisestä. Sotku se oli ollut, mutta valmista tuli kuitenkin. Kunhan Sulfrey vain olisi auttamassa paperitöiden kanssa… ylikomisario kaipasi avustajaansa.
”Illasta”, Guardian vastasi, mietti hetken ja muutti lausumaansa. ”Tai huomenna. Lupauduin Tawan poliittiseksi tulitueksi. Kuulemma jotain närää mehiläistarhaajien ja poronhoitajien välillä. Ilmeisesti kumpaakin elinkeinoa on haasteellista harjoittaa samalla torilla.”
Harkel tuhisi ymmärtäväisesti viiksiensä takaa. Mehiläistarhaajat ja poronhoitajat…
”Hunajasta kun on melkein puhe”, Snowie heitti väliin pirteästi ja rupesi riisumaan rautapaitaansa. ”Voisi olla iltapäiväteen paikka. Olemme kykkineet täällä kellarissa, mitä, aamusta asti?”
Tongu nyökytteli keltaista päätään (vaikka sitä olikin hankalaa havaita) ja nosti peukkunsa pystyyn. ”Joo, kuulostaa suunnitelmalta! Ehkä me ollaan teehetkemme ansaittu, itse kukin. Meitä kaivataan muutenkin Telakalla vasta puolentoista tunnin päästä. Ja sitä teetä tulisi kyllä muutenkin juotua sielläkin. Illasta pitäisi kunnostaa pari höyrykattilaa, mutta ehkä ne jaksavat odottaa.”
”Niitä isoja”, Garson vahvisti ja levitti kätensä niin laajalle alueelle kun vain kykeni.
”Joskus minä mietin, miten saatte kaikki härvelinne pysymään ilmassa”, Dapi-Koron kisälli tuumaili. ”Ne ovat iiisoja.”
”Näitä kattiloita ei asennetakaan lennokkiin”, Garson vastasi vakavana. Ennen kuin seppä pohjolasta ehti ihmetellä Telakan mekaanikon vastausta, Bladis otti osaa keskusteluun.
Plam! Plam! Plam! Klik.
Moderaattori varmisti varaston takaseinään tyhjentämänsä pyssykän lippaan tyhjäksi. ”Joo mentiin.”
Tohtori Kupe olisi taatusti närkästynyt korvakäytävien tarpeettomasta ja jatkuvasta vaarantamisesta, jos olisi ollut läsnä. Muutama ”ulko-klaanilainen”, jotka eivät Moderaattori Bladista aiemmin tunteneet, suunnittelivat pitävänsä kuulosuojaimet jatkuvasti päässään pyssy-skakdin välittömässä läheisyydessä.
”Virallistan tämän olleen niinsanotusti tässä”, Guardian hyväksyi spontaanin teetauon. ”Saimme haluamamme tulokset. Tongu, uskon projektin etenemisen käsiisi.”
”Selvä peli.”
Värikäs seurue alkoi tehdä lähtöä. Seinäännojailijat suoristautuivat ja Dapi-Koron rautamatoran nousi seisomaan. Napo loikkasi hänen sylistään laiskasti, kurnutteli hetken aikaa ja pomppi sitten isäntänsä jalkojen juuren. Snowie sieppasi lemmikkinsä syliin.
”Sinusta on tullut laiska.”
”Kroaak.”
Harkel hieroi käsiään yhteen. ”Iltapäivätee pitää selän suorana ja mielen kirkkaana. Lainvalvojan voimajuoma!”
”Mikä siinä teessä”, Guardian jupisi itsekseen. ”Vettä, jossa on makua. Vähän.”
”Voin tietty puhua vain omasta puolestani”, Garson kommentoi Adminin monologia pakatessaan romppeitaan ”mutta meillä Telakalla kiehuvaa vettä tulee sammioittain ihan jo jäähdytysjärjestelmien kautta. Sama vaivahan se on maustaa.”
”Mitä. Öljylläkö?”
”No yleensä silläkin”, ta-matoran myöntyi. ”Mutta inkivääri peittää kiusallisen maun.”
”Vanha kunnon tulijuuri”, lumiukkeli hyväksyi kulinarismin. ”Maukkaistaa niin teen kuin olusenkin.”
”Alkaa olla tyyristä tuontitavaraa”, Tongu harmitteli. ”Näillä näkymin jäävät sadot saamatta niin Nui-Koron niityiltä kuin Päättisten pelloiltakin.”
”Hei, onko okei jos menemme johonkin paikkaan Satamakadun varrella?” Snowie lörpötteli ampumarata-alueen tyhjetessä. ”Menen tästä suoraan veneilemään, joten moinen olisi kannaltani kätevää.”
”Mikä jottei” Harkel vastasi. Muutkin näyttivät hyväksyvän, ja hymy lumiukon kasvoilla leveni. ”Jes! Uskon, että meri-ilma selventää ajatuksiani muutamasta, öö, jutusta. Plus käyn ehkä samalla tapaamassa vanhoja kavereitani.”
”Oletko edes ajanut venettäsi tosi ison sushin tapauksen jälkeen?” Guardian kysäisi. Tuntui kuin tosi isosta sushista olisi kulunut melko pieni ikuisuus.
”Itsepä asiassa en ole. Taidan kyllä mennä puisella paatilla.”
”Mistä moinen?”
Lopputarina jäi kuitenkin Hansilta ja Plaploolta kuulematta. Seppäsaattue, oheiset klaanilaiset ja yksi ylikomisario saapastelivat ulos samaisesta ovesta, josta matoralaiskaksikko oli hetki sitten tepastellut sisään. Bio-Klaanissa sattui ja tapahtui: toisinaan tahti oli kova ja päätöksentekoprosessi spontaani. Vain Bladis jäi halliin Hansin ja Plaploon seuraksi.
Iltapäiväteesakin äänet kaikuivat vielä käytävästä, kun Plaploo avasi suunsa.
”Moderaattori Bladis”, pieni ääni aloitti varovaisesti.
”Mmh?” skakdi reagoi, nostamatta kuitenkaan katsetta puhdistamastaan Nazorak-kivääristä.
”Muistatko sinä Jarpia?”
Hopeiset skakdinsormet lakkasivat hetkeksi työskentelemästä. ”Se pikku sähköinsinööri?”
”Hän juuri.”
Bladis testasi kiväärin lukon liikkuvuutta ja katsoi sitten pientä vihreää matoralaista. ”Eikös hän ole sitä teidän sakkia?”
Hans ja Plaploo nyökkäsivät; Hans ripeästi, Plaploo varovaisesti.
”Korjasi joskus taukotilan töllöttimen. Pätevä sälli. Kertoi harrastavansa kalastusta”, Moderaattori muisteli öljytessään aseen piippua. ”Väitti istuksivanskarrar!”
Bladis sylkäisi kämmeneensä ja yritti hinkata kiroamista aiheuttaneen öljyläikän asevyöstään. Tahra vain levisi entisestään. Hans ja Plaploo vilkaisivat toisiaan.
”Niin”, Bladis jatkoi todettuaan puhdistusoperaationsa toivottomaksi. ”Väitti itsuksivansa ongen kanssa pari mutkaa yläjuoksuun aina iltapäivisin.”
”Ei tosin viime aikoina…” Plaploo mumisi.
”Ei niin”, Bladis vastasi jämptisti. Hän kääri tuliaseen huopaan ja laski nyytin syliinsä.
”Sinäkö…” Hans yritti aloittaa, mutta sai vastauksen ennen kuin ehti esittää kysymystään loppuun.
”Minä muistan. Että hän menehtyi liskonkutaleiden iskussa.”
Bladis käänsi pyörätuolinsa oven suuntaan ja alkoi hivuttaa itseään uloskäyntiä kohti. Hans ja Plaploo katsoivat moderaattorin menoa hiljaisina.
”En ollut ampumassa kunnialaukauksia silkasta pyssyttelyn ilosta”, skakdi vielä kertoili kadotessaan oviaukosta. ”En minä kenen tahansa muistolle ammu.”
Piikkiharjainen moderaattori hävisi Hansin ja Plaploon näköpiiristä. Joku muisti pikku-Jarpia.
”Lelupyssy, skarrar!” joku kirosi käytävästä. Hans ja Plaploo jäivät kuuntelemaan, kuinka Bladis keräsi käytävälle levinneen Nazorak-kiväärin komponentteja lattialta.
[spoiler=Tsiih-klapaum.]Domek, Snowie ja Make vauhdissa olivat, tuloksena Klaanon-tekstit rapiat, joten ottakaapa lukuasennot jouhevat, nyt loppui Köyden hiljaisuudesta johtuvat napinat.[/spoiler]
Bio-Klaani
Yö oli laskeutunut Bio-Klaaniin. Suurin osa linnakkeesta oli kuitenkin yhä valaistu, ja muurien harjoilla ja torneissa voimakkaat valonheittimet odottivat päällekytkemistä mahdollisten vihollisten varalta. Partiot kulkivat ympäri linnaketta, ympäri tiluksia, ympäri lähiseutuja. Valvontakamerat tuijottivat elektronisilla silmillään vääjäämättä tärkeitä sijainteja. Viimeisimmät alisuoriutumiset vihollisen hyökätessä olivat nostaneet linnakkeen hälytystilan aivan uudelle tasolle.
Siltikään se vanha kellari ei ollut valaistu, sitä ei partioitu eikä siellä ollut valvontakameroita. Se oli vain tyhjä, kiviseinäinen huone, jonka maalattia oli paksun pölykerroksen peitossa. Ainoa portaikon yläpäästä himmeänä kajastavan valon varassa havaittava asia koko huoneessa oli pyöreä kaivo. Ja nyt, ensimmäistä kertaa vuosiin, kenties vuosikymmeniin, tuo kaivo avattiin.
Sieltä kömpi esiin tummanpunainen, vankkarakenteinen matelija. Sitä seurasi muutama Zyglak lisää. Ja sitten taas lisää. Lopulta pimeydessä oli kokoontuneena hieman yli kaksikymmentä hyvin aseistautunutta liskosoturia. Hrum. Pääsimme ykköspesälle kohtaamatta lainkaan vartijoita, ansaa tai lukittua ovea, kuomaseni, joukkion vanhimpiin kuuluva Olthal murahteli tyytyväisenä. Tämä on ihme, totta vie, vastasi hänen hyvä ystävänsä ja ikätoverinsa Welsix.
Viimeisenä sisään kiipeävä, mustaan taisteluliiviin ja viittaan pukeutunut Alinnel loi kahteen turisijaan tyypillisen tuiman katseensa, ja pian kaikki odottivat täydessä hiljaisuudessa, mitä tapahtuisi seuraavaksi. He kääntyivät johtajansa puoleen.
Guechex sytytti varustevyöltään kaivamansa soihdun ja katseli sen valossa ryhmäänsä. Siinä oli kokoelma hänen parhaita sotureitaan ja läheisimpiä ystäviään. Kaikkiin heistä hän luotti, ja Guechex tiesi heidän luottavan häneen. Punainen Zyglak nosti soihdun päänsä tasalle. Zyglakit-soturit, hän aloitti äänellä, joka oli riittävän hiljainen, niin ettei se varmastikaan kuulunut huoneesta vievän pitkän portaikon yläpäähän, mutta riittävän voimakas kuulostaakseen vahvalta. Tämän ZMA:n kartta todella näytti meille tien: Ortonien tunneliverkosto ja Klaanin kellarit yhdistyvät tavalla, josta Klaanin väki ei tiedä. Minä tiedän, että osaa teistä tämä kaikki epäilyttää vieläkin. Tämä saattaa olla ansa. Heti tuosta portakosta noustessamme meidät saatetaan piirittää ja ottaa vangeiksi. Meidät saatetaan lävistää terin ja myrkyin, ja tehtävämme voi jäädä ikuiseen unohdukseen.
Guechex hengitti syvään muiden kuunnellessa täyden hiljaisuuden vallitessa.
Mutta emme anna sen haitata. Me emme anna sen haitata, koska emme muutakaan voi. Epäonnistumme, ja kansamme on mennyttä. Tämä on viimeinen tilaisuutemme lunastaa oikea paikkamme Allianssin riveissä, viimeinen tilaisuutemme näyttää, mihin Zyglakit pystyvät.
Hän nosti soihdun korkeammalle, päänsä yläpuolelle.
Me emme tee tätä uudelle hyväntekijällemme. Me emme tee tätä oman kunniamme tähden. Me emme tee tätä Rhak’elakille. Me emme tee tätä Allianssille. Me teemme tämän Zyglakeille! Me teemme tämän omalla kansallemme, omille perheillemme, omalla verellemme!”
Seurasi hetken hiljaisuus, ainoastaan soihdun vaimea lepatus puhui kieltään. Sitten Guechex jatkoi: ”Nyt, kaikki tiedätte tehtävänne, alkakaa toimia!
Muiden liskosotureiden siirtyessä nopeasti mutta äänettömästi portaikkoon Guechex jäi puolisonsa kanssa kahden. Hän laski soihdun kaivonreunalle, ja Alinnel tarttui tätä lujasti käsistä. Vaikka Alinnel oli suurikokoinen, varmastikin Toaa päätä pidempi Zyglak-soturi, oli hän puolisonsa rinnalla siron näköinen. Guechexin jänteikäs, tummanpunaisen ja mustan värinen keho oli kaikilla Zyglak-mittapuilla suurimmasta päästä, ja hän oli ryhdikkäästi seistessään lähisaarten pisin liskosoturi. Kaksi hahmoa katsoivat toisiaan silmiin ääntäkään päästämättä. Alinnelilla ja Guechexilla oli samanväriset silmät, sama syvä jäänsini hohti kummankin katseessa. Heidät oltiinkin joskus, kauan sitten, tunnettu jääkatseisena kaksikkona. Pari oli ollut yhdessä pitempään kuin useimmat tohtivat muistella, ja vain harvat ja valitut tiesivät, kuinka he olivat kohdanneet. Yleinen oletus oli, että Alinnel ja Guechex puhuivat tästä vain ollessaan kahden. Nyt he eivät kuitenkaan sanoneet sanaakaan, uppoutuivat vain toistensa katseisiin muutamaksi pitkäksi sekunniksi.
Alinnel nyökkäsi ja Guechex perässä. He irrottivat otteensa toisistaan ja lähtivät muiden sotureiden perään. Oli aika toimia, oli se kuinka kivuliasta hyvänsä.
Toa Vakai käveli miekka vyöllään halki Klaanin maanalaisia kerroksia. Kaulassaan Toalla roikkui valokiviriipus, joka valaisi hänen askeleensa niilläkin alueilla, jotka olivat syvällä maan alla ja vailla kunnollista valaistusta. Vakai oli klaanilainen, joka oli sotatilan puhjettua tahtonut auttaa järjestöään. Siksipä hän nyt vaelsi pohjakerroksia vartioiden, valmiina toimintaan ystäviensä puolesta.
Toa Vakai katseli ympärilleen kolkossa käytävässä. Se oli yllättävän korkea, kivilattiasta kattoon oli varmasti ainakin seitsemän metriä. Seinän vierellä kulki pylväsrivistö, joka näytti kuin se olisi tuotu sinne jostain muualta varastoon. Tolpat oli kaiverrettu kauniisti, ja ilmeisesti kertoivat tarinaa, josta ei kuitenkaan ottanut selvää Matoralais-aakkosten kadotessa korkeuden pimeyteen.
Kuinkahan moni klaanilainen edes tietää tämän hallin olemassaolosta, Vakai mietti mielessään. Onhan tämä aika erilaista kuin vaikkapa ensimmäinen näkemäni asia täällä…
Vakai palautui mielessään takaisin siihen kauniiseen iltaan. Pitkä merimatka oli takana, ja hän astui puiselle laiturille. Miellyttävän satama-alueen takaa alkoi toisaalla metsää, toisaalla suuren linnakkeen suojaama kaupunki.
Uusi kotini, hän oli ajatellut. Ilta-auringon säteiden valaistessa monet Bio-Klaanin linnakkeen torneista, ikkunoista ja sinivalkoisista viirestä näky oli ollut pikkusaaren Toalle ällistyttävä. Hän muisti vieläkin sinisen Ussalin heiluvan tuulessa valkoisella pohjalla purppuraa iltataivasta vasten.
Nyt hän vaelsi kellareissa ja näki oman verensä violetiksi värjäämän terän tunkeutuvan vatsansa läpi. Vakai yritti huutaa kivusta, mutta äänen sijaan suusta pulpahti ulos lisää verta. Hän huomasi nousevansa ilmaan, ja äkkäsi pian tuijottavansa Zyglakia suoraan jäänsinisiin silmiin.
Pylvään yläpäähän kyntensä upottaneen liskosoturin ja tämän väkevän hännän ilmaan nostaneen Toan kasvot olivat toisistaan vain muutaman senttimetrin päässä. Ja tämä naaras-Zyglakin vakava ilme jäi Vakain viimeiseksi näyksi klaanilaisena. Ei uljaita torneja, ei sinistä Ussalia purppuraa taivasta vasten, ainoastaan jäänsinisten silmien herkeämätön tuijotus.
Se lakkasi hengittämästä, Alinnel ilmoitti päästäessään ruumiin valahtamaan hännästään maahan. Vaikuttavaa, täysin ääntentä, yksi ryhmän nuoremmista Zyglakeista ihaili. Oikeastaan uskomattoman yksinkertaista. Kun keuhkot ovat riekaleina, apua on vaikea huutaa. Nyt, hiljaa.
Muutkin liskosoturit laskeutuivat pylväiköstä. Ryhmän tarkka-aistsimpana tunnettu Vasell sulki silmänsä ja kuulosteli ja veti muutaman kerran sieraimiinsa ilmaa. Hetken täydellisen vaitonaisuuden jälkeen hän nyökkäsi, ja Cuechex viittoi tarkoin käsimerkein muita seuraamaan käytävää pitkin.
Valtavan monitoriparven keisari Paaco oli ymmällään. Muutama valvontakameroiden kuvaa näyttävistä näytöistä oli vaihtanut lumisadeohjelmistoon, eikä moinen käynyt lainkaan päinsä.
Nyt eivät ole kaikki pellet kanootissa. Aika kutsua remonttireiskat apuun.
Guechex irrotti paksun, kaarevan heittoveitsensä irti seinästä valvontakameransäpäleiden keskeltä. Sotureiden oli ollut pakko siirtyä käyttämään hiljaisempia aseita Welsixin ja Olthalin vanhojen kivääreiden sijaan lähestyttäessä Klaanin tarkemmin vartioituja alueita. Ei ollut varaa päästää yhtään ylimääräistä ääntä. Nyt he olivat jo maan yläpuolisissa kerroksissa, eikä Admineiden tiloihin ollut enää juurikaan matkaa.
Kaikki oli sujunut suunnitelman puitteissa. Kukaan kolmesta kohdatusta klaanilaisesta ei ollut ehtinyt tehdä hälytystä, ja tapot olivat olleet siistejä ja hiljaisia. Soturit olivat jakaantuneet vartioimaan määrättyjä sektoreita, ydinjoukossa oli jäljellä vielä kaksitoista Zyglakia. Yli kaksinkertainen määrä harjaantuineita sotureita kukistamaan kaikista vaarallisimmankin vastustajan.
Hei, mitä täällä t- ehti nurkan takaa ilmestynyt Matoralainen ihmetellä, ennen kuin hänen päänsä oli irti muusta ruumiista. Eloton hahmo lysähti maahan samalla, kun Matoralaisen kädestä pudonneen työkalupakin sisältö levisi käytävän siniselle matolle. Kukaan ei ollut ehtinyt nähdä Vasellin edes kiskaisevan katanaa vyöltään.
Nurkan takana oli kuitenkin toinenkin hahmo, ja tämä oli huomattavasti suurempi. Vortixx. Pyöreällä kypärällä päänsä peittävä vartija oli jo toisella kädellään nappaamassa radiopuhelinta vyöltä huomatessaan tilanteen. Hän torjui Vasellin ällistyttävän nopean katanahyökkäyksen, mutta ei ehtinyt mitään Alinnelin keihäälle, joka iskeytyi hänen vatsaansa. Pian Vortixxkin oli päätä vailla.
Klaanilaiset eivät ole tyhmiä, he huomaavat äkkiä, mitä on tekeillä. Jo kaksi kertaa liittoumamme muodostumisen jälkeen olemme onnistuneet yllättämään heidät. He ovat varmasti jo oppineet, että vaikka Allianssilla on numerot puolellaan, emme välttämättä hyökkää voimalla. Tulemme yön turvin. Joten vastassa on äärimmäisen tiukat turvatoimet, joista selviämme vain äärimmäisen harkitulla toiminnalla., Guechex johti joukkojaan, ja neljätoista Zyglakia lähtivät paikalta ääneti, jättäen jälkeensä kaksi entistä klaanilaista.
Bio Klaanin Tyrmä
Ilmoitus: Neiti Sheelika. Tulimme hakemaan teidät Tuttu mekaaninen ääni kuului Nais-Toan korvissa. Sheelika nosti päänsä äänen alkuperän suuntaan, sellin ovea päin. Feterra seisoi sellin edessä. Metalliolento repi kalterit vaivattomasti irti. Toa itse ei tiennyt pitäisikö reagoida riemuitsevasti vapaudesta vai vihaisesti myöhästymisestä. Oikeastaan, hän ei edes tiennyt pitäisikö reagoida kummallakaan tavalla, vaan tuli sellistä ulos hiljaisesti. Feterra mursi Sheelikan käsiraudat, mikä tuntui Toasta suurelta helpotukselta. HEI! Mitä luulet tekeväsi!? Kova ääninen huuto kuului heidän takaa. SUPER Toa Santor oli huomannut heidät, mutta ennen kuin hän itse ehti tehdä mitään, metalliolento iski kouransa Toan kasvoihin ja tarttui lopuilla kädellä hänen käsivarsiin. Älä tapa häntä, Sheelika pyyteli Feterraa, joka ei edes vilkaissut häntä tämän puhuessa. Tottele neitiä. Älä tapa Toaa. Metalliolento läimäytti voimakkaasti Santorin pään seinää vasten, joka ei ollut tarpeeksi tappaakseen häntä mutta oli tarpeeksi kolkatakseen hänet tajuttomaksi. Sheelika katsoi hieman tympeänä olennon luomaa jälkeä. Entä muut tyrmänvartijat? Vastaus: Vartijat eivät ole huomanneet., Feterra vastasi yhtä tunteettomasti katsoessaan Nais-Toaa. Kehotus: Seuraa. Toa-nainen vilkaisi hetken selliinsä ja seurasi Feterran kanssa pois. Lähtiessään hän kuuli hillityn naurun kaikuvan yhdestä sellistä, mutta päätti olla huomaamatta sitä. Nauru alkoi kuulua yhä vain kovemmin.
Kauempana muista joukoista, kaksi Zyglak-vanhusta pitivät vartiota sovitussa sektorissa Vasellin kanssa, varmuuden vuoksi. Heidät oli määrätty eliminoimaan kaikki silmiinnäkijät, jotteivät moiset herättäisi Klaanin huomiota ja pilaisi koko operaatiota.
Hei, tuolla säntää yksi, yksi Zyglak-vanhuksista, Olthal, huomautti toveriaan Welsixiä. Kauempana heistä juoksi hädissään matoralainen kaupunginvartija. Zyglak-vanhus tähtäsi kiväärinsä ja ampui heti pakenevan vartijan. Kiväärin ääni oli hiljennetty, mutta silti perin kuuluva. Veijari ehti melkein livistää, Olthal sanoi rennolla äänellä. Kovin, alanko tulla vanhaksi? Welsix vastasi virittäessään kivääriään. Naurettavaa, vanha kuoma. Nuoruuden tarmo ei koskaan kuole, Olthal hymähti mukavasti. Welsix hymähti hänen kanssa. Vanhusten naurehdellessaan nais-Zyglak saapui heidän taakse vihaisesti. Mitä te teette? Joku olisi voinut kuulla tuon! Vasell paasasi tarpeeksi hiljaisesti mutta silti kuuluvasti vanhuksia päin. Noh noh, rauhoitu nyt Vasell-rakas, Welsix vastasi keveästi. Olemme pahoillamme Niin. Me kaikki teemme virheitä, Olthal lisäsi perään. Vasell yritti koota yhtenäisiä virkkeitä kuinka paljon vanhusten keveä asenne olisi tuomita koko operaation, puhumattakaan siitä kuinka raivostuttava vanhusten keveä asenne yleisesti on, mutta päätti hallita raivonsa ja jättää sen tälläkin kertaa myöhemmäksi. Älkää toistako tätä uudelleen, Vasell puhui hampaittensa lävitse. Ei tietenkään. Emmehämme koskaan toistele virheitämme, Olthal vastasi iloisesti. Vasell alkoi katua päätöstään, kuten oli tapana tapahtua.
Yhtäkkiä, Zyglakien takaa päin hyppäsi miekkaa heilutteleva Selakhilaani. Klaanin puolesta ELÄKÖ-, ennen kuin Selakhilaani ehti edes iskeä, hänen kehonsa putosi maahan kahtena osana. Vasell viskoi tyyneesti veren pois katanastaan ja sen laittoi takaisin huotraansa. Hetkinen, missä Gorix on, Vasell kysyi Zyglak vanhuksilta katsellessaan ympärilleen. Gorix?, Olthal toisti perässä hieman typertyneen kuuloisena. Poika on varmaan lähtenyt hipsumaan muualle, Welsix vastasi. Nuoret ovat aina niin tarmokkaita ja energisiä. Mitä, Vasell vastasi yhdellä, täysin tilanteeseen sopivalla sanalla.
Yön keskellä kaupunginvartija Jutap marssi ylpeästi Klaanin Tornin sillalla, joka oli yhteydessä useisiin rakennuksiin jotka oli rakennettu sen lähelle, kuten sairaalat, Klaanilaisten asumukset ja muut välttämättömät laitokset. Häntä, toisin kuin muita kaupunginvartijoita, ei yhtään harmittanut hänen äkkiseltään määrätty yövuoronsa. Jutap oli oikeastaan hyvin iloinen siitä, että sai viimein omaa aikaa jota hän ei olisi saanut tyttöystävältään, vaikka se olisikin tuntien pituinen yritys pysyä onnistuneesti hereillä. Steltinpeikko oli häviöllä tässä taistelussa.
Ainakin kunnes hän kuuli yhtäkkiä ääniä takaansa. Hän ei kyennyt määrittämään, mikä kyseinen ääni oli, mutta se auttoi häntä viimein keskittymään muuhun kuin nukahtamiseen. Kaupunginvartija kääntyi katsomaan taakse, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin sillan reunaa. Jutap käveli pari askelta ja katsoi sillalta alas. Jutapia oli aina hieman vaivannut korkeanpaikankammo, joten hän lopetti tarkistuksen melkein heti ja jatkoi partioimistaan, arvelleen vain kuulleensa harhoja. Jutap päätti alkaa kehittellä omia teorioita mikä seuraavan Huudon Vaeltajan-kirjan suuri juonenkäänne tulisi olemaan. Jutapin marssiessa pois, liskomainen siluetti kiipesi sillan alta kaiteelle ja astui tyyneesti pinnalle ilman, että Steltinpeikko huomasi. Se oli Zyglak. Toiset kaksi Zyglakia kiipesivät sillan päälle hänen takanaan. Zyglak teki muutamia käsimerkkejä tovereilleen. He eivät saaneet herättää liian paljon huomiota. Zyglak otti miekkansa esiin ja hiipi nopeasti mutta rauhallisesti Steltinpeikon taakse. Zozo jigozu n risu. Jutap katsoi taakseensa. Terävä nuoli osui Zyglakin asetta pitävään käteensä. Zyglak yritti kestää osuman, mutta silti valitti kivusta. Jutap kaatui selälleen peloissaan. Kauempana heidän takana, vaaleanpunainen Toa oli ampunut jousella suoraan Zyglakiin estäen hänen murhayrityksensä. Toa otti toisen nuolen ja tähtäsi sitä uudestaan Zyglakeja kohti. Zase zo musezando! Zyglak-soturi käski tovereitaan, kunnes toinen nuoli osui hänen rintakehäänsä surmaten hänet. Muut Zyglakit juoksivat aseet kädessään Toaa kohti, joka viritti jousensa ampumavalmiiksi. Seis siihen paikkaan! äänen Toa hyppäsi nais-Toan ylitse suoraan Zyglakien eteen, riisuen heidät aseista kirveensä heilautuksella. Kyberi! nais-Toa vastasi ilahtuneesti äänen Toan yhtäkkiseen saapumiseen. Terve sinullekin, GT, äänen Toa vastasi yhtä uljaasti. Zyglakit ottivat veitsensä esiin ja hyökkäsivät Kyberiin päin. Silloin äänen Toa otti kirveensä kainaloon ja alkoi soittamaan sen kieliä.
Zyglakit juurruttivat jalkakyntensä siltaan ja yrittivät pysyä pystyssä Toan ääniaalloissa. Kirves-kitaran kuuluva ääni ei auttanut heidän tilannettaan yhtään. Toan soitto vain kiihtyi ja koveni, täten myös ääniaalloista tuli paljon vahvempia. Ennen kuin he itse huomasivatkaan, Zyglakit eivät enää seisoneetkaan sillan päällä. Kyberi lopetti soittonsa ja laski kirveensä alas. GT ryntäsi yhä maassa makaavan kaupunginvartijan luokse. Onko kaikki hyvin? Toa nainen kysyi. Zy-Zyglakeja, Jutapin sydän pamppaili kovasti, vaikka vaara oli ohi. Klaani. Klaania on varoitettava! Ei hätää, poju, Kyberi vastasi rauhoittavasti hikoilevalle Steltinpeikolle. Jos tuo ei herättänyt huomiota, niin ei sitten mikään. Äänen Toan lopetettua heidän takanaan tornin seinään räjähti yhtäkkiä aukko kaataen heidät hätkähdyksessä. Aukon läpi lensi sylinterimäinen olento ja Toa. Ainoastaan GT ehti nähdä keitä ne olivat, ennen kuin ne katosivat nopeasti pois. Okei, äänen Toa nousi hitaasti jaloilleen kaupunginvartijan kanssa, perun sanani. Mutta GT pysyi yhä maassa ja vain katseli olennon ja Toan suuntaan. Sheelika, Toa-nainen kuiskasi itselleen.
Klaanin sairaalahuone
Valkoteemainen yksiösairaalahuone oli lähes pimeä. Ainoa valonlähde oli ikkunasta kajastava vaimea, pimeyden värjäämien pilvien takaa loistava kuun valo. Make aukaisi taas silmiään. Uni ei tullut. Huolimatta siitä, että viime aikojen tutkimusrumba oli ollut rankkaa, Make ei ollut juurikaan väsynyt. Tiputushoidot oli lopetettu tänään. Viereisellä pöydällä lepäsi litteällä lautasella hämyä, kaurapuuromaista soossia, aisaparinaan lasillinen mahdollisesti lämmennyttä vettä. Muutama mitä sievin postikortti sekä ruukku muutamine kukkineen seisoi samaisella pöydällä.
Make työnsi mukavan peiton pois päältään, nostaen päänsä tyynyltä. Hitaasti hän nousi istuma-asentoon. Make hieraisi vasenta silmäänsä. Kumpikaan silmistä ei ollut väsynyt juuri nimeksikään. Hittolainen… Make loi katseensa jälleen vasemmalla olevalle pöydälle. Monissa korteissa toivoteltiin jaksamista ja voimia. Yhdessä niistä taas oli jokin maininta sotavangista. Hetkessä pieni ahdistus ja tuskaisuus riipivät Maken elimistöä. Pommi-iskun aikaiset tapahtumat olivat edelleen epäselkeitä hänen päässään.
Make muisti kuitenkin, mitä oli viimeksi ahdistuneena yöllä tehnyt. Hän heilautti jalkansa sängyn reunalle. Hitaasti, sekä hieman heikon oloisesti Make nousi pystyyn. Hän tunsi valtavan painon ja alavatsakivun tunteen tunkeutuvan hermostoihinsa. Kävely kuitenkin luonnistui.
Käytävä
Tyylikkäin tauluin, huonekaluin sekä asein koristeltu vasemmanpuoleinen seinä jatkui kantamattoman tuntuisesti. Oikea seinä oli omistettu massiivisille ikkunoille. Ovia ei juuri ollut. Make asteli rauhallisesti syvänpunaisen karvamaton päällä. Se tuntui mukavalta jalkapohjissa. Jokaisella askeleellaan Make jyysti kangasta hieman varpaanpäillään. Häntä hymyilytti. Pieni kävely osoittautui hienoksi tavaksi
Maken ajatukset katkaisi kauempaa yleensä niin yksinäisestä käytävästä kuuluvat askelten äänet. Make pysähtyi siihen paikkaan. Hän kuulosteli niin tarkkaan kuin pystyi. Yksi hahmo. Kaksi jalkaa. Kaksi muuta mahdollista äänen aiheuttajaa. Luultavasti raahausta. Rahin kuulo oli tällaisissa tilanteissa hyvinkin tarpeen. Mahdollisesti joku muukin pienellä jaloittelulla. Tai yövartija, kenties. Ääni tuntui lähestyvän. Kolmivarpainen jalka astui esiin hämäristä. Sitä seurasi pian pitkä, vaalea… nokka? Maken silmät suurenivat. Teräpäistä, pitkää keihästä kantava linnun ja liskon risteytystä muistuttava olento asteli ikkunoiden heikkoon valonkajoon pimeästä käytävästä. Ikäväkseen moderaattori tunnisti sen. Zyglak… Mitä se täällä teki? Miten se pääsi tänne? Maken päähän tulvi kysymyksiä. Zyglakin ottaessa muutaman askeleen eteen Make puolestaan perääntyi. Pian olento erottui valkoisessa kuunvalossa kaikessa komeudessaan.
Maken suu aukesi. Tämä oli paha. Tosi paha. Hänen oli päästävä tekemään hälytys. Zyglak ei varmaankaan ollut yksin. Kuitenkin tarpeeksi monen vahvan Klaanilaisen avulla ne varmasti voitettaisiin. Moden ajatukset katkesivat siihen paikkaan hänen huomattuaan, mitä Zyglak raahasi mukanaan. Olennon oikean käden sormet olivat kietoutuneet tiukasti vatsa maahan päin rehottavan Matoranin ympärille. Maken suu sekä silmät aukenivat miltei äärimmäisiin mittoihin. Zyglak huomasi tämän. *PLÄTS Veltostunut, tuore Onu-Matoranin ruumis lässähti kiviselle lattialle. Sen alle muodostui nopeasti tumma lammikko. Maken jäsenet tärisivät. Pieni, viaton Matoran…
Mode siirsi hitaasti katseensa takaisin Zyglakiin. Se aukaisi suunsa, mutisten ilmeisesti jotain omalla kielellään. Tästä Make ei kuitenkaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Ainoa, mikä hänen mielessään pyöri, oli raivo… Maken teki mieli asettaa suunsa niin rumaan irvistykseen kun hän vain pystyi… Moden kummankin käden neljä sormea puristuivat tiukasti kiemurassa toisiaan vasten, muodostaen tehokkaat nyrkit. Millä oikeudella tuo rumilus hiipi linnakkeeseen surmaamaan viattomia pikku piipertäjiä? Maken hengitys kiihtyi kiihtymistään. Itsehillintä katosi…
Mode aloitti raivokkaan ryntäyksen tunkeilijaa kohti. Nyrkit peittyivät liekkeihin. Make heilautti oikean kätensä taakse ja eteen. Seuraavalla hetkellä Make tulisi katumaan siirtoaan… Zyglakin kämmen oli ottanut iskun vastaan vaivattomasti. Maken raivo ja kiihtymys vaihtuivat hätäännykseen ja oman typeryyden tajuamiseen. Hän ei kuitenkaan luovuttaisi helpolla. Kahden tulisen nyrkin iskusarja ei kuitenkaan pärjännyt mahtavalle Zyglakille, tämän torjuessa jokaisen iskun melkein nyhdellä kädellä. Olennon sormet takertuivat Maken olkapäähän.
Moderaattori kohosi ilmaan, ei tosin omasta tahdostaan. Mikäli Zyglak olisi ollut jonkinlainen salainen agnetti, tätä olisi voinut varmaan pitää jonkinlaisena nukutusotteena. Ainakin Make toivoi että hän olisi jäänyt nukkumaan… Zyglak vetäisi vaimeasti sätkivän Klaanilaisen itsensä tykö. Moderaattoria pidellyt käsi heilahti pian voimakkaasti ja nopeasti takaisin eteen, vapauttaen tämän otteestaan. Make ei onnistunut vältäämään kierähdystä selkänsä kautta. Puolirahi nousi neljälle raajalle välttääkseen liikkeen toistumisen.
Varoittamatta Zyglaksoturi ryntäsi hetkessä Makea kohti. Tuuhea matto peitti askelten äänet. Make ehti hätkähtää ennen kuin refleksinomaisesti tarttui viereiseen ötökkämehua juovaa tapiiria esittävään tauluun, heittäen sen olentoa kohti. Zyglak löi kuvan tehokkaasti kahtia terällään. Pian se seisoi sopivalla iskuetäisyydellä. Niin läheltä Zyglakin keihäs näytti jo epämiellyttävän kookkaalta. Make väisti täpärästi päänsä halkeamisen vikkelällä sukelluksella Zyglakin vasemmalle puolelle. Kipuaalto säteili välittömästi hänen vatsansa läpi. Tilaa ei helpottanut se, että Zyglak potkaisi häntä kylkeen.
Olento suoritti nopean käännähdyksen keihäs ojossa. Make avasi nopeasti siipensä liitäen pois keihään tieltä. Zyglakin nopea häntä kuitenkin ehti tarrautua hänen nilkkaansa. Zyglak pyörähti uudelleen, heittäen tämän kiviseen seinään. Kaikki taulut ja koriste-esineet tipahtivat maahan pienen matkan säteellä itsensä Maken tavoin. Klaanilainen tunsi kuinka hänen toinen siipensä venähti. Zyglak lähestyi modea, nostaen keihäänsä ylös. Make noukki seinällä levänneen suuren sapelin käteensä. Zyglak hämmästyi Klaanilaisen tilaan verrattuna melko voimakkaasta ja nopeasta torjunnasta. Make joutui tukemaan miekkaansa lappeen kautta välttäkseen kummankin aseen työntymisen muutamaa senttiä alaspäin, rintakehäänsä. Katse Zyglakin silmissä oli tulinen.
Make aprikoi. Hänen rintakehäänsä pisteli. Jotain selkeästi pyrki ulos. Moderaattori nielaisi vaimeasti mutta täpärästi muutaman kerran. Hänen oli jotenkin selviydyttävä tilanteesta. Make tarttui läheisimpään esineeseen varpaillaan niin lujaa kuin pystyi, ponnistaen alavartalollaan ja koukistaen jalkansa. Kankaasta tehty taulu iskeytyi Zyglakin nokan läpi. Olento perääntyi häkeltyneen, sallien Maken nousta pystyyn. Hän piteli myllertävää vatsaansa. ”Älä petä minua nyt…”
Zyglakilla ei ollut aikaa yrittää irrottaa taulua. Silmäkulmastaan se näki Maken yrittävän iskeä. Jokainen miekanisku ohjattiin sivuun propellin tavoin pyörivän keihään toimesta. Taitava Zyglak suoritti nopean heilautusliikkeen, riisuen Klaanilaisen aseista. Make alkoi perääntyä vastustajan repiessä taulun pois näkökentästään. Zyglak katsoi häntä erittäin vihastuneesti, juosten pian jälleen tätä kohti. Hätäinen Klaanilainen poimi metallein kehystetyn maalauksen maasta. Metalli kesti hyvin terän osuman. Tilannetta kesti hetken ennen Maken kompastuttua yhteen maassa makaavista esineistä.
Zyglak yritti käyttää tilannetta hyväkseen, Maken kuitenkin saaden täpärästi torjuttua lyönnit. Hänen otteensa maalauksesta ei kuitenkaan pitänyt, ja Zyglak heitti taulun suoraan ulkoseinän suureen lasiin, joka täyttyi halkeamilla. Moderaattori ikään kuin ponnahti lasin pinnasta kohti lattiaa käsiensä varassa. Raajakkeet tärisivät kuin vimmatut.
Olento valmistautui lopetusiksuun, saaden kuitenkin Maken suusta syöksemän liekkisuihkun päälleen. Make tiesi otusten olevan voimilleen immuuni, tehden siksi liekistä niin kirkkaan kuin pystyi. Zyglak heittäytyi poispäin hieroen tuskastunena silmiään. Mode nousi pystyyn yrittääkseen suoraa hyökkäystä. Zyglak huomasi hämäyksensä toimineen, iskien Makea keihäänsä tylpällä alapäällä suoraan vatsaan. Make päästi tuskastuneen huudahduksen, joutien pian Zyglakin hännän iskun kohteeksi. Moderaattori lennähti muutaman metrin päähän Zyglakista.
Voivotteleva ja yökkivä Make kääntyi lattialla kyljelleen. ”GYAAAAHRRGHHH.” Maken tuskastunut yökkäily kaikui käytävässä jonkin matkaa. Hänen kielensä roikkui suun ulkopuolella hieman häiritsevän pitkänä. Varoittamatta Zyglak heilautti häntänsä oikean puolensa ohitse. Uloke kietoutui tiukasti moden niskan ja leuan ympärille. Zyglak nosti Maken hiljalleen ylös. Make tunsi näkönsä hieman hämärtyvän. ”Gaigo n zododa, Toa?” Make ei edelleenkään osannut tulkita Zyglakin sanoja. Epätoivoissaan Make avasi suunsa mahdollisimman avonaiseksi, iskien pian hampaansa Zyglakin hännän nahkaan. Olento päästi närkästyneen, vaimean rääkäisyn. Zyglak heilahti näyttävästi ympäri, viskaten moden pois otteestaan suoraan viereiseen ikkunalasiin. Kestävä, paksu, koristeikas ikkuna antoi periksi.
Melko lyhyen putoamismatkan jälkeen Make mätkähti vatsalleen ruohikkoiseen maahan. Zyglakin jalat tömähtivät parisen metriä hänen taakseen. Olento asteli muutamalla askeleella tämän luo. ”Gazadan zigozu, guzogi Toa zi padagi n zago zo jazu”, Zyglak puhui omalla kielellään hyvin pöyhkeästi. Make yritti nousta punnerrusmaisesti pystyyn, minkä Zyglak kuitenkin esti tallaten moden selälle. ”Gosepagazadagu risu gagigo zorondozasuzegogu.” Lievä viuhahduksen ääni kantoi ilmassa Zyglakin asettaessa aseensa kärki alaspäin.
Make katsoi eteensä. Kolme Zyglakia aseineen katsoi häntä yllättyneenä. Yksi sirompi, kaksi vankempaa ja miltei vanhentuneempaa katanoineen ja kivääreineen. Paikalla oli myös Matoranin ruumis. Maken tunteet olivat ristiriitaiset. Yhtäaikaista ahdistusta, raivoa, katkeruutta ja pelkoa. Pienet, vaittomat matoranit. Tapettu julmien, piittaamattomien olentojen toimesta. Eikä kukaan linnakkeessa huomannut. Tällä menolla nuo pirut aiheuttaisivat paljon, paljon enemmän vahinkoa. Hittolainen. Jos hänellä vain olisi ollut kylliksi voimaa, hän olisi repinyt nuo olennot kappaleiksi. Maken pää tuntui hetkessä raskaalta kuin kivi. Klaanilaisen väsyneet kaulanikamat antoivat periksi. Hän tunsi tajuntansa himmenevän…
Syvä kihelmöivä tunne kulkee aaltomaisesti pitkin ruohikolla makaavan Klaanilaisen velttoa kehoa. Kaikkialla on pimeää. Tumma, suuri liskomainen olento makaa keskellä loputonta tyhjyyttä. Se avaa syvän punaisina kiiluvat silmänsä. Tyytyväisyyttä ilmaiseva murina muuttuu yhä matalammaksi ja matalammaksi…
Aika lähteä liikkeelle…
Zyglak oli valmis viimeistelemään työnsä. Hitaasti maassa makaana Klaanilainen kuitenkin tarttui sormillaan olennon kylkensä viereen asettamaa toista jalkaa. Zyglak hymähti tajutessaan moden sinnittelevän yhä. Olento yllättyi uhrinsa kääntyäen hitaasti katsomaan tätä oransipupillisilla, viirumaisilla silmillään. Klaanilainen irvisti. Hetkessä punaisista sormista ilmestyvät kynnet upposivat Zyglakin jalkaan. Klaanilaisen käsi syttyi palamaan. Kirkuva Zyglak riuhtaisi jalkansa irti, perääntyen leikehtivän moden viereltä. Kaksi vanhempaa yksilöä osoitti Klaanilaista kivääreillään. Syvän karjahduksen säestämänä mode ympäröi lähimaastonsa syvänoransseilla lieskoilla.
Yhdenkään sisäpihaa ympäröivän ikkunan taakse ei kuitenkaan syttynyt huomiosta kertovaa valoa, alue oli Bio-Klaanin hiljaisimpia.
Pitkä naiszyglak kielsi lajitovereitaan laukaisemasta aseitaan. Laukausten äänet herättäisivät varmasti entistä enemmän huomiota. Nelikko piti katseensa roihuavassa liekkimassassa. Vihertävä ruohikko suorastaan paloi pystyyn.
Oranssipunaisten liekkien keskellä, olento nousi hitaasti mutta varmasti seisomaan. Muttei suinkaan pystyyn. Sen keho raksui, natisi ja nyki jäseneineen kaikkineen. Eturaajojen sormet irtosivat hetkellisesti palaneen maan alta paljastuneesta mullasta. Kynnet pitenivät kaartuen alaspäin sirppien tavoin. Piikkimäiset, käyrät ulokkeet työntyivät esiin kyynärvarsista. Olennon hengitys seisahtui hetkeksi kokonaan sen pään alkaessa heilua hetken holtittomasti suun päästämien älähdysten ja murahdusten saattelemana.
Hitaasti liekkipatsas alkoi hälvetä. Petomainen, neljälle raajalle noussut, kuuluvasti ja syvään hengittävä olento paljastui sen keskeltä. Sen keho hehkui tummanpunaisen ja oranssin niin tummissa kuin kirkkaammissakin sävyissä. Pedon kurkussa ja vastassa oli jaokkeisia muotoja. Paksuja, piikkejä muistuttavia panssarimaisia ulokkeita työntyi esiin sen olkapäistä, kyynärvarsista, sekä muutamista muista kehonosista. Suomuja oli siellä täällä. Pupillit eivät erottuneet oransseina hehkuvien silmien seasta.
Tästä seikasta huolimatta Zyglak pysti tuntemaan otuksen katsovat suoraan sen silmiin, vihaisesti… Otus raotti suutaan paljastaen terävät, hienossa rivissä seisovat hampaansa. Sen levitetyt, hieman repalaituneet siivet pyyhkäisivät viimeisetkin liekinrippeet kuin ilmaan, taittuen pian tiukasti kiinni sen selkään sateenvarjon lailla. Kuuluva, möreä karjunta kiiti halki taivaan.
Olento seisoi kyyristyneenä paikallaan, eturaajat vain muutamia senttiä maasta. Yksi vanhemmista Zyglakeista tähtäsi kiväärinsä groteskia otusta päin, mutta hänen viereinen nais-Zyglak esti hänet. Padazi za juu zitsuide gazada zazi tsudaesuza?!
Nuorempi Zyglak ryntäsi petoa kohti, välittämättä tämän groteskista ulkomuodosta. Ainoa mitä häntä kiinosti oli voiton kunnia. Kynnet viilsivät nuoren Zyglakin rintakehän läpi ennen kuin tämä ehti edes osua. Zyglak kavahti kivusta, mutta yritti kestää sen.
Make nousi jaloilleen ja huusi taivasta kohti kuin viillieläin.
Peto loikkasi vimmattuna Zyglakin kimppuun. Otus repi kynsillä nuoren Zyglakin kehoa, joka ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin hänen ruumiinsa oli verisien haavojen peittämä. Peto kaatoi nuorukaisen maahan toisella kynnen viillolla. Veripisaroita osui olennon kasvoihin, joka vain murahteli ja huusi petomaisesti.
Vanha Zyglak tulitti kivääriään Makea kohti. Peto hyppäsi aseen laukaisulta suoraan tämän taakse. Vanha Zyglak ei ehtinyt huomata kunnes otus otti hänestä kiinni ja upotti hampaansa hänen solisluuhun. Sakea veri virtasi olennon hampaiden välistä Zyglakin parkaessaan sietämättömästä kivusta. Zase gu gizu jo zi, ronguda! toinen vanhoista Zyglakeista karjui vihaisesti sitä päin ja yritti vetää sen pois toverinsa luota. Toa piti otteensa kovemmin Zyglakista, pahentaen hänen tuskaa entisestään. Toa vaistosi toisen Zyglakin ja väistyi hänen nopealta miekan viillosta. Nais-Zyglak ei voinut uskoa miten nopeasti hän ehti pois iskusta. Purettu Zyglak kaatui maahan, hänen toverinsa yrittäessä auttaa häntä. Verta vuoti haavasta liian paljon, vaikka kuinka sitä yritettiin pysäyttää. Toa rähjäsi eläimen tavoin Zyglakeja päin, kasvot veren peitossa.
Nais-Zyglak asettui vanhusten eteen puolustavaan asentoon. Peto katsoi suoraan Zyglakia silmiin. Groteskin ilmestyksen silmissä ei enää näkynyt tietoisuuden tai inhimillisyyden ripeitä. Jäljellä oli vain petomaisuus ja raaka verenhimo. Nais-Zyglak valmistautui pedon seuraavaan iskuun ja piti kätensä tiukasti kiinni miekastaan, kunnes nuorempi Zyglak nousi ylös maasta ja ryntäsi päättömästi petoa kohti. Gorix, jareso!, Nais-Zyglak huusi hänen peräänsä, mutta nuorukainen ei kuunnellut. Zosogidejasu! Nuori Zyglak yritti iskeä keihäällä uudelleen petoa. Se väisti nopeasti ja ennen kuin Zyglak huomasikaan tämä iski kyynärvarteensa veitsimäisillä ulokkeilla hänen olkapäähän repien sen auki. Zyglakin veri pursui repeymästä ja jokainen pisara osui otuksen kehoon. Zyglak parkui kivusta ja kaatui maahan otuksen raapiessaan hänen kasvonsakin vereen.
Nais-Zyglak hyökäsi katanallaan petoa kohti saadakseen tämän pois nuoren Zyglakilta luolta. Peto ehti väistyä, mutta miekanviilto osui lievästi tämän vatsaan. Olento viilsi samalla kyynärvarren ulokkeilla nais-Zyglakin vyötärön läpi ja puri hänen miekkaa pitävää käsivarttaan. Zyglak piteli tuskanhuutoa tiukasti ja löi nyrkillä pedon pois itsensä luolta. Nais-Zyglak yritti pysyä jaloillaan miekkansa varassa.
Otus ärjäisi nais-Zyglakia kohti, mutta pian huomasi maassa ryömivän Zyglakin. Hän nappasi heti pakenevaa nuorta Zyglakia hännästä vetäen hänet luoksensa. Toa tarttui nuoren Zyglakin leukoihin. Nuorukainen yritti taistella vastaan, mutta ei kyennyt haavoiltaan tekemään mitään.
Luun rasahdus kuului ja nuori Zyglak makasi pedon jalkojen juurella liikkumatta. Peto karjui voitokkaasti muiden Zyglakien katsoessa kauhuissa veren peittämää hirviötä.
Zasepa gazura, Zyglak-vanhus voihki. Olento siirsi verenhimoisen katseensa Zyglakeja kohti. Nais-Zyglak piteli asettaan tiukasti kädessä ja oli valmis taistelemaan uudestaan petoa vastaan. Ennen kuin peto ehti hyökätä, toinen, viittaan pukeutunut nais-Zyglak saapui ja laskeutui maahan yläpuolelta pedon ja muiden väliin. Alinnel, nais-Zyglak hämmästyi toverinsa saapumista. Dazzu zi darotsu, viittaan pukeutunut Zyglak-naaras ilmoitti muille. Padagi zabonon gepa zo dosu jo Nais-Zyglak nyökkäsi. Zyglakit perääntyivät yhdessä turvaan.
Peto riehaantui tästä heti ja hyökkäsi Zyglak-naisen kimppuun. Zyglak riisui viittansa ja heitti sen petoa kohti. Sen raivo kasvoi enemmän riisuessaan viitan pois, jolloin Zyglak-nainen tarttui sen molempiin eturaajoihin. Otus ja Zyglak alkoivat painia toistensa kanssa. Peto räyhäsi villisti Zyglak-naarasta päin. Zyglaknaaras yritti kaataa toisella jalallaan pedon kumoon. Olento iski kyntensä keskelle Zyglakin kehoa ja veti syvän aukeaman. Zyglak kesti kivun. Otus raapi terävillä kynsillä uudestaan Zyglakia, joka vastasi heittämällä oikean yläkoukun pedon kasvoihin kaataen hänet takaisin maahan. Hän tarttui nopeasti kaatuneen otuksen kurkkuun, mutta pedon kyynärvarren ulokkeet iskeytyi hänen käteen estäen Zyglakin yrityksen.
Molemmat perääntyivät toisistaan. Raivoisa olento karjui Zyglakia kohti. Zyglak karjui takaisin sitä päin. Heittokeihäs lensi yhtäkkiä Toa-hirviötä kohti, joka ehti torjua osuman. Zuyi Alinell! muut Zyglakit saapuivat auttamaan Zyglak naista ja ympäröivät pedon. Zyglakit hyökkäsivät pedon kimpuun, joka taisteli jokaista vastaantulijaa kynsillään ja veitsimäisillä ulokkeilla, mutta pian Zyglakit alkoivat vallata pedon ylivoimallaan. Otus levitti siipensä yrittäen pakoon, mutta Zyglakit tarttuivat Toan jaloista ja vetivät hänet takaisin alas. Zyglakit saivat kiinni Toan raajoista ja saivat pedon viimein pysymään maassa.
Zosoze, Zyglak nainen määräsi muita Zyglakeja. Yksi heistä otti kirveensä esiin ja tähtäsi sitä pedon kurkkuun.
Peto vain karjui ja murisi väsymättä Zyglakeja kohti.
Klaanilainen vartija ei katsonut patsaan taakse, mutta ainakin se pelasti hänen henkensä. Guechex ja kaksi muuta Zyglak-soturia odottivat Matoralaisen menevän ohitse ja tulivat sitten esiin jonkinsorttisen katollaan etenevää Muaka-vaunua esittävän patsaan takaa. Okei, aika hajaantua, punamusta joukkion johtaja sanoi hiljaa. Colhax, Ogaral, muistatte suunnitelman. Älkää päästäkö ketään tuon oven läpi. Guechex viittasi kädellään jykevää, porraskäytävään johtavaa puuporttia, joka oli koristettu yksinkertaisilla kaiverruksilla ja suojattu sinisellä voimakentällä.
Kaksi soturia nyökkäsivät johtajalleen, joka oli jo tekemässä lähtöä, kun vielä kääntyi. Hyvää työtä. Sitten Guechex vielä kääntyi kaksikosta pidemmän Zyglakin puoleen. Yhteinen opettajamme olisi ylpeä.
Toinen paikalle jäävä Zyglak ei jäänyt pohtimaan johtajansa äsken lausumia sanoja. Hän ei tiennyt, kenestä puhuttiin, mutta varsinaisesti ollut kiinnostunutkaan. Hänellä oli nimittäin todella, todella outo olo. Kädet tuntuivat normaalia pidemmiltä ja selkä kyömymmältä, vaikka hän näki selvästi, että näin ei ollut. Zyglak pudisti päätään ja koetti keskittyä.
Hiekanharmaa Zyglak otti kahdenkätisen pitkämiekan ja tähtäsi terän punaoranssin Toa-pedon kurkulle. Tämän kaltaista luonnonoikkua ei saisi jättää eloon. Peto taisteli vastaan epätoivoisesti, mutta liskojoukko todisti olevansa liikaa. Hiekanharmaa Zyglak nosti miekan korkealle ilmaan ja iski välittömästi maahan. Mutta miekan terä ei osunut petoon, se ei edes ollut lähelläkään sitä. Yksi liskoista oli hellittänyt otteensa tarpeeksi antaen pedolle mahdollisuuden paeta käsistä. Peto kaatoi yllättyneet Zyglakit pois ja levitti siipensä. Peto lensi nopeasti pois liskojen luota ennen kuin nämä ehtivät saada hänet uudelleen kiinni. Alinell otti kuin vaistonomaisesti viereiseltä sotilaalta tämän kiväärin ja painoi liipaisimesta. Aseen laukaisu. Peto putosi alas Klaanin rakennuksen päälle, sen siipi lävistetty luodeilla, mutta yhä elossa. Alinell palautti aseen takaisin sotilaalle, joka ei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, ja alkoi torua joukkojaan. Kuka hemmetissä päästi tuon pakoon?! Alinell puhui hillityllä, mutta selvästi vihaisella sävyllä. Mitä hän sai sotilaiden syyttävien paheksunnan ja syyttelevien sormien sijasta oli yhden Zyglak-soturin parkaisu. Punaisen värinen lisko huusi selittämättömästi. Mitä tämä on? Alinell kysyi Zyglak-joukolta, jotka yrittivät rauhoittaa parkuvaa toveriaan. En tiedä, rouva Alinell. Ralhox vain menetti sen yhtäkkiä, yksi sotilaista selitti. Muut liskot pitelivät kiinni toveristaan jottei tämä aiheuttaisi itselleenkin vahinkoa, mutta punainen Zyglak työnsi heidät sivulle eikä lopettanut huutamistaan. Alinell löi kiväärillään Ralhoxin päähän tainnuttaakseen hänet. Kova luun naksahdus kuului. Tainnutuksen sijaan Zyglakin niska taittui, mikä ei kuuluisi tapahtua, sillä isku ei ollut tarpeeksi tappamaan edes Muakan pentua. Alinell oli muiden joukkojen kanssa erittäin hämmentynyt ja pahoillaan, mutta samalla hieman helpottuneita, että heidän yhtäkkiä järkensä menettänyt toverinsa hiljeni.
Alinellin käskiessään joukkonsa poistumaan pikaisesti aivan liikaa huomiota keränneeltä alueelta, näennäisesti kuolleen Zyglakin ruumis liikkui. Toinen luun naksahdus. Yhtäkkiä heidän kuollut toverinsa nousi jaloilleen ja jatkoi huutamista. Huuto oli veren kostuttama, joka valui Zyglakin leualta. Lisko kaatui yhtäkkiä maahan ennen kuin muut edes ehtivät prosessoida mitä he näkevät. Ralhoxin ruumis sätki ja nykisi luonnottomasti. Hänen nahkansa repeili kehonsa ympärillä. Zyglakin jokainen raaja alkoivat taittua useisiin suuntiin, hänen nivelet säröillen kuuluvasti. Muut eivät enää edes pystyneet käsittämään mitä he näkivät. Tapahtuma oli kuin jonkinlainen sairas vitsi. Pari liskoja joukoista alkoi tuntea olonsa pahoin eivätkä jatkaneet ruumiin seuraamista. Zyglak ruumiin huuto muuttui yhä ja yhä verta hyytäväksi ja epäluonnolliseksi, jolloin se ei enää muistuttanut minkään heidän tunteman olennon, puhumattakaan sitten Zyglakin, ääntä. Alinell otti välittömästi kiväärin takaisin käteen ja ampui muutamia kertoja ruumista päin. Tulikuumista luodinaukkoista huolimatta luonnoton kiljuminen ja luiden rasahtelu vain jatkui. Zyglak-naaras alkoi lyödä kiväärillä nuijamaisesti ruumista, joka viimein lopetti huutamisen monien väsyttävien iskujen ja veren räiskeen jälkeen. Alinell hikoili ja hengitti raskaasti katsellessaan kuinka hänen entisen toverinsa raato makasi verilätäkön keskellä, hänen kätensä nykien vieläkin ties kuinka pitkään. Okei, mitä ihmettä tuo oli? iskuryhmän nuorin Zyglak kysyi. Hän ei ollut kääntänyt katsettaan hetkeksikään, mutta näytti samaan aikaan siltä, kuin ei näkisi mitään. Hän tuijotti tyhjyyteen.
Sitten se jatkui, kaikkialta, samaan aikaan. Miltei koko Zyglakien aukiolla oleva joukko alkoi täristä, huutaa, sätkiä ja muuttua. Aivan väärään suuntaan.
Guechex ei usein ollut näin hermostunut tehtävien aikana. Nyt hän ei kuitenkaan osannut olla lainkaan tyyni tai rauhallinen: Hän yksin oli kohtaamispaikalla. Admin-siiven ovet olivat nurkan takana, mutta ketään ei näkynyt, vaikka ryhmän pääjoukon olisi pitänyt kohdata tässä paikassa jo useita minuutteja sitten. Linnake oli selvästi jo huomannut hyökkäyksen, sillä kaukaisissa osissa jo soivat hälytysäänet. Adminien asuinsijan luona oli kuitenkin hiljaista. Vartijat ehtisivät tänne, kyllä, mutta ainakin he pääsisivät tekemään saaren hallitsijasta selvää.
Jos muu ryhmä nyt tulisi paikalle. Juuri kun Guechex epäili näin pieniin, hänen omassa tapauksessaan jopa yhden miehen kokoisiin ryhmiin hajaantumisen olleen virhe, käytävän päähän ilmestyi Zyglak. Rakaal? Guechex ihmetteli. Kyseisen tummanvihreän lääkintäekspertin ei ollut tarkoitus tulla tänne asti, hänen piti suojata erästä käytävien risteystä kerrosta alempana. Mitä sinä- Ei ole aikaa. Nyt on mentävä, äkkiä! liskosoturin käheä ääni sanoi. Kaikille ryhmille… Tapahtui jotain, ja meidän on hävittävä täältä.
Samaan aikaan neljä muuta, Guechexin omaa soturia ryntäsivät nurkan takaa kuin joukko kouluttamattomia Skakdeja. He näyttivät aivan yhtä järkyttyneiltä kuin edeltänytkin ryhmäkurin kyseenalaistaja.
Nyt. Mitä täällä tapahtuu? Guechex vaati miehiään vastaamaan. Me emme tiedä. Me emme tiedä! Eikä nyt ole aikaa tähän, vihreä lääkintämies jatkoi. Vartijat saivat meidät heti kiinni, kun ryhmä… Muuttui.
Guechex ei ollut lainkaan perillä tilanteesta. Ja hän oli aina perillä operaatioidensa tilanteesta. Muuttui? Minä olen lääkinnyt joukkojamme niin kauan kuin olemme asuneet tällä saarella, vihreä Zyglak vastasi. Enkä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Aivan kuin heidän mielensä olisivat päättäneet, etteivät enää kuulukaan Zyglakeille, vaan jolleikin aivan muille. Ruumiit eivät pysyneet perässä. Mutta nyt on mentävä!
Käytävän päästä kuului jo vartijain ääniä.
Alinnel, Guechex sanoi täysin eleettömästi. Muut Zyglakit katsoivat toisiinsa. Olemme pahoillamme…
Joukon punamusta johtaja nosti päänsä. Ei. Ei?
Sen enempää vastaamatta Guechex lähti paikalta juosten.
…enkä minä tosiaan käsitä, mistä ne pääsivät sisään. Ensimmäiset kamerat hajosivat pohjakerroksen tuntumassa, Paaco selitti juostessaan kiireellä sinimattoista käytävää pitkin. Hänen vierellään kiisivät moderaattori Same sekä Steltiläisten aristokraattien rotuun kuuluva yövartija.
Same oli ollut ensimmäinen, joka oli osannut laskea mystisesti hajoavien valvontalaitteistojen johtavan, haarautuen ja harhauttaen, kohti Admin-siipeä. Siitä olikin klaanilaisille tullut hoppu, sillä vaikka Admineisto osasi yleensä pitää huolen itsestään, hyökkääjät olivat selvästi äärimmäisen taitavia.
Seis! Samen matala ääni leikkasi ilmaa ja katkaisi trion juoksun. Vastapäisestä suunnasta, Admin-siiven luota, juoksi heitä kohti neljä Zyglakia. Liskosoturit eivät kuitenkaan pysähtyneet, vaan kohottivat aseensa. Luulin, että teillä on hoppu toiseen suuntaan, Paaco koki tarpeelliseksi mainita, ja otti esiin hakkunsa. Hänen vierellään kaksi klaanilaista ottivat taisteluvalmiiksi viikatteen ja keihään.
Steltiläinen ojensi keihäänsä, ja sen sivuun kiinnitetystä laatikosta singahti räikeän oranssi säde. Kimeän äänen saattelemana energia-ammus iskeytyi joukon ensimmäiseen Zyglakiin. Liskon lihakset veltostuivat hetkeksi, ja se romahti maahan. Toinen Zyglak kompastui lajitoveriinsa, mutta kolme muuta kävivät taisteluun klaanilaisten kanssa.
Paaco ja steltiläinen jäivät nopeasti alakynteen, mutta Same iski viikatteensa terän tummanvihreän vihollisensa pään läpi sekunneissa. Hän siirtyi auttamaan vartijaa, Paacon torjuessa oman taisteluparinsa hyökkäyksiä villien taisteluhuutojen/ähkäisyjen kera. Uli! Uli!
Taistelu raivosi käytävässä vain parikymmentä sekuntia, kun Admin-siiven suunnasta lähestyi neljä vartijaa ja yksi Tawa lisää. Takaapäin laukaistut Rhotukat lamauttivat kolme elossa olevaa liskosoturia, steltiläisen keihäs oli avannut yhden kurkun.
Nyt, Tawa puhui lähestyessään äskeistä taistelupaikkaa. Mitä minun Klaanissani on tapahtunut?
**
Raskastekoinen ovi sai kokea hajoamista, kun punainen lisko rymisteli sen läpi. Käytävän päässä ollut vartija koki sai myös uuden käänteen elämäänsä, kun hänen Kanokansa vain kimmahti pois jänteikkäästä, paksunahkaisesta Zyglakista. Sinisilmäinen matelija jätti kuitenkin järkyttyneen Matoralaisen kiekonheittimineen miltei koskemattomaksi ja pieni vartijatar ainoastaan työnnettiin sivuun.
Guechex muisti Klaanin pohjapiirroksen, hän oli jo kuukausien ajan painanut sitä mieleensä iskua varten. Hän muisti suunnitelman. Hän muisti, missä Alinnelin olisi kuulunut olla missäkin vaiheessa operaatiota.
Metalliset kalterit tukkivat käytävän, linnake meni hälytystilaan. Yksikään Matoralainen, joka tulisi tilanteen jälkikäteen tallenteilta näkemän, ei tulisi tietämään, mikä loisti Zyglakin silmistä, kun se mursi tieltään esteet, eivätkä kalterit olleet poikkeus.
Mutta Matoralaiset eivät osanneet nähdä liskopetojen silmissä muuta kuin vihaa. Jos he olisivat osanneet, he olisivat nähneet puhtaan epätoivon.
Punaisen matelijasoturin päämäärä siinsi jo edessäpäin: Keskisuuren Kasteen Sisäpiha. Suurehkon, nurmikon peittämän pihan suihkulähde pulputti yksinäisesti vettä kivisestä, pientä soturia esittävästä patsaasta. Kivimomentti oli miltei ainoa asia koko aukiolla, joka ei ollut veren tahrima tai palanut. Saapuessaan aukiolle Guechex todisti kovan elämänsä vaikeinta näkyä.
Hänen hyvät ystävänsä, soturiveljensä ja -siskonsa, jotka ainoastaan tahtoivat kansansa parasta, makasivat aukiolla omassa veressään. Zyglakit olivat kuolleet. Paitsi että ne eivät olleet Zyglakeja. Raajoja oli liikaa, suhteet vääristyneitä, rangat kieroutuneita. Jopa Guechexille oli vaikeaa katsoa entisten aseveljiensä kasvoja, niin hirvittävän muodonmuutoksen ne olivat kokenet.
Klaanin kaukaa katsovat vartijat eivät puuttuneet tapahtumiin, kun yksinäinäinen, suuri Zyglak etsi raatojen joukosta sitä, mitä ei missään nimessä tahtonut löytää. Vauhkomielisesti pihan poikki vaeltava Guechex pysähtyi. Edessään hän näki kasan lihaa, raajoja ja haarniskaa. Hän näki kiväärin, sulautuneena elävään massaan. Mutta se ei häntä sykähdyttänyt. Hän näki kaiken sen epämuodostuman keskeltä jäänsinisen silmän.
Tawa, Guardian ja Same seisoivat käytävässä. Heidän olisi pitänyt olla jo johdon kriisipalaverissa, mutta olivat jääneet siihen tuijottamaan pienen Matoralaisen liikkumatonta ruumista. Kaikki olivat nähneet liikkumattomien, pienten Matoralaisten ruumitta ennenkin, eikä tämä ollut edes kuollut rumalla tavalla. Tämä oli kuitenkin kuollut omaan kotiinsa, heidän kaikkien yhteiseen kotiin. Taas, jo kolmannen kerran, olivat vihollisten voimat iskeneet suoraan heidän elämiinsä sen henkilökohtaisimmalla tasolla, kotona. Tunsiko teistä kumpikaan häntä? Tawa kysyi hiljaa. Kaksi muuta hahmoa pudistivat päitään. Admin Tawa, Same lausui, vielä hiljempaa. Hän oli ainoa Tawan tuntema henkilö, joka osasi puhua äärimmäisen muodollisesti mutta suoraan sydämestä. Se ei varmaan lohduta yhtään, mutta strategisesti tämä oli meille voitto. Menetimme alle kymmenen vartijaa, heiltä menehtyi yli kaksikymmentä eliittisoturia. Ei lohduta.
Guardian mutisi äänettömästi muutaman sanan, kääntyi pois ja lähti kävelemään kohti palaveria ja elämää jälleen yhden surunäytelmän jälkeen.
Tawa, Same sanoi vielä, kun juuriadmin kumartui sulkemaan pienen vainajan silmiä. Hmm? Sheelika on hävinnyt.
Siniset matot, värikkäät taulut ja mitä monimuotoisinta kulttuuria edustava arkkitehtuuri pyörivät merkityksettömänä massana Guechexin silmissä, kun Zyglak-soturi eteni tuulen vauhtia linnoituksessa. Koko muu joukko oli jo kuollut tai muutaman poikkeuksen tapauksessa vankina, ainoastaan operaation johtaja oli jäänyt jäljelle.
Mei…
Hänen mielensä oli kuuro kaikelle muulle, paitsi puolisonsa viimeisille sanoille. Ne ja ainoastaan ne täyttivät hänen ajatukensa.
Hän…
Ääni ei ollut kuulunut Alinnelille, ei sille tulisieluiselle mutta uskolliselle Zyglakille, jota Guechex rakasti. Se kuului muodottomalle hirviölle. Mutta sanat, ne olivat olleet Alinnelin.
Ei tämä…
Seuraavan selkeät havaintonsa Guechex teki vasta linnakkeen ulkopuolella. Aamu alkoi jo sarastaa, kun hän raahautui ympäri metsää. Ilmeisesti vartijat olivat osuneet häneen useammallakin heikentävällä Kanokalla, ja oli hänessä syvä viiltohaavakin. Tajuntansa rajamailla tasapainoileva Zyglak tiesi kuitenkin, ettei häntä seurattu. Klaanilaiset eivät haaskaisi aikaa kostolle.
Viimeiset asiat tajuttomuuteen lipuvan liskon mielessä olivat edessä kasvava kuollut puu, sekä hinkuvan, raastavan ja vihamielisen äänen hänelle lausuma maailman kaunein sana.
Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.
Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.
”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.
”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.
Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.
”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.
”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.
”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.
”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.
”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.
”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.
”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.
”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.
”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”
”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”
”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.
”Milloin?” Plaploo kysyi.
”Nyt.” Hans käski.
Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.
”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.
”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.
Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.
hiljaista
hiljaista
hiljaista
*vaimea humina**
”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi. ”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi. ”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.
*ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*
”AUTTAK-” ”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.
*askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*
*keksimäsi ääni*
*keksimäsi ääni vielä kerran*
*keksimäsi ääni auto-tunetettuna*
!!!!!!!!
!!!!
!
…
”Moi tyypit.”
”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.
”Olen Paaber. Teen musiikkia.”
”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.
”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”
”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.
”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”
”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.
”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”
Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.
…
”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”
”EI!” Hans rääkyi.
”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.
”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.
Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.
Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.
Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.
”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.
”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.
”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.
”Ette vielä.”
Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.
”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.
”Mitäs tässä.” Hans vastasi.
”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.
”Kahvi.” Jarp sanoi.
”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.
”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.
”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.
”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”
…
…
…
…
[spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]
Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.
Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.
Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.
Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.
Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän. ”Maakeee.” ”Hm?”
Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä. ”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?” Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan. ”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?” Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa. ”Kerro lisää.”
Bio-Klaanin linnake
Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen. ”Ei tämä voi olla totta…” ”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!” ”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…” ”Sen täytyy.” ”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…” ”Mitä me voimme tehdä?” ”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!” ”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”
Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.
Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.
”Hans”, Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin. ”Hm?” ”Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde… Se on Klaanin linnakkeen sisällä!”
