Xia
Hallintosektori (A-01)
”Xia hallitsee maailmaa, mutta kuka hallitsee Xiaa?”
Niin kuului yleinen sanonta, jota juonittelijat, skeptikot ja salaliittoteoreetikot rakastivat toistella.
Hyvin yleinen näkemys oli, että jonkinlainen salamyhkäinen kagaali hallitsi Xiaa. Se, keitä tähän salaliittoon kuului, vaihteli sen perusteella, keneltä kysyi. Ehkä sitä johtivat kuuluisat näyttelijät ja seurapiirijulkimot, kuten Meliarke tai Roodaka. Toisten mielestä kyse oli jostakin mystisestä Tulinoidan kultista tai Varjottua palvovasta lisko-illuminatista.
Joidenkin mielestä selvä hallitsija oli Xian Laivasto. Sen amiraalineuvosto oli lopulta viime kädessä se taho Xialla, jolla oli eniten aseita, ja joka käytännössä hallitsi huomattavaa imperiumia siirtokuntia. Eihän heillä valtaa virallisesti ollut, muuta kuin hallitseva markkina-asema Xian ja xialaisen omaisuuden turvallisuudessa – ja mikäpä muu olisi todellista valtaa, kuin se?
Runollisemmat sanoivat, että Xiaa hallitsi sen elävä Vuori, joka hitaasti nieli kaiken muun saarella. Siinä kestäisi vuosituhansia, mutta lopulta olisi vain Vuori. Elleivät xialaiset keksineet keinoa räjäyttää sitä ennen loppua. Luultavasti keksisivät.
Yksi asia oli päivänselvä. Valta ei todellakaan kuulunut Xian Neuvostolle tai Presidentti Stenyaxalle. Poliittinen johto oli lähinnä suurien ja mahtavien keskustelukerho ja edustus ulkomaille. Se pikemminkin peilasi Xian valtasuhteita kuin loi niitä.
Kysymys oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kiinnostava sellaisille, joiden päivätyö tapahtui juuri siellä vallan keskellä, sen verkostoja navigoidessa.
TOTUUDENJÄLKEINEN AIKA
Xian Neuvoston tiedustelukomitean loppulausunto Radakin toiminnasta ja siihen liittyvistä henkilöistä sekä tapahtumista
Yksi näistä byrokratian sisukkaista puurtajista oli liskomies nimeltä Thieler. Thieler oli valunut työpaikalleen, massiiviseen kuusikulmaiseen kivikolossiin nimeltä ”Hektagon” lähinnä hyvin kofeiini- ja sakariinipitoisen juoman voimalla. Se sijaitsi kaupungin sydämessä, Sektorilla A-01, muutamasta metropysäkin päässä Rubiinipalatsista ja Suurimmasta Tuliadoriumista. Työmatka ja vaellus Hektagonin ylimpien kerroksien toimistoihin kului kätevästi todellisuudesta eristettynä, kun korvanapit toistivat viimeisintä jaksoa yhdestä Thielerin suosikki-podcasteista. Kerros oli omistettu Heremus-konsernin toiminnalle. Heremus oli voittanut kilpailutuksen Xian hallinnon tiedustelupalveluiden organisoimisesta seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Vortixx valui työpisteelleen harmaaseen toimistoon. ”Vanhempi turvallisuuskonsultantti”, luki lätkässä hänen pöydällään. Alkutekijöiksi hän nakitti pari tylsempää ja yksinkertaisempaa tehtävää päivän ohjelmastaan nuoremmille työntekijöille, ja keskittyi itse vain vaikeimpiin ja (hädin tuskin) kiinnostavimpiin tehtäviin.
Niistä ensimmäinen oli päivän tapaamisista kiireisimpiä ja valitettavasti myös kalleimpia. Thieler nousi rutiininomaisesti kytkemään kaikki toimiston valvontalaitteet pois päältä. Informaatioteknologiayritys oli lyhytikäinen, jos se antoi mahdollisuuksia tuulettaa omaa likapyykkiään. Ja likapyykistä tapaamisessa olikin kysymys. Ovisummeri surisi pehmeästi ja Thieler käveli laiskasti avaamaan oven.
Ovella tervehti hontelo kermanvärinen lisko siistissä haarniskassa ja pyöreissä laseissa: melko hyvännäköinen mutta myös jotenkin välittömästi unohdettava nuori jantteri käsissään pino kansioita. Thieler ei enää edes harkinnut, kun hän nopealla vilkaisulla laski saapujan sormien määrän.
Jotkut yksityiskohdat oli helppo jättää huomaamatta, jos ei katsonut aivan liian tarkkaan. Mutta kun niitä alkoi nähdä, oli niitä mahdotonta olla enää huomaamatta. Yksi nuoren vortixxin sormista jakaantui kahdeksi sormenpääksi, kun taas toisessa kädessä kolme sormista oli sulautunut yhteen epämuodostuneeksi möykyksi.
Sormia ne eivät vain osanneet tehdä. Mikä piru siinä oli niin vaikeaa? Onneksi suurin osa ei katsonut tällaisia detaljeja kahdesti.
”Päivää, herra Thieler”, sanoi reipas ääni.
”Päivää, Baranna”, Thieler vastasi aneemisesti. ”Astu sisään.”
Ovi sulkeutui saapujan perässä. Thieler valui työpöytänsä taakse vilkaisten vielä puolihajamielisesti katonrajan kameroita. Virrat pois, hyvä. Ainoa turvallisuusjärjestelmä, jonka hän jätti päälle, oli vartijoiden kutsumiseen viritetty nappi pöydän alla. ”Baranna” organisaatioineen oli osoittanut heidän koko yhteistyönsä ajan pelkkää kuuliaisuutta ja neuvottelukykyä, mutta tähän muukalaiseen luottaminen voisi yhtä hyvin olla jokaisen poliittisen uran verinen loppu.
Toimistotuoli narahti, kun Thieler istui. Hän lukitsi katseensa aivan liian geneerisen komeaan vortixxiin. Pikkudetaljit jäisivät vähemmän huomiokykyisiltä henkilöiltä huomaamatta, mutta Thielerin koko turvallisuusalan ura oli opettanut häntä tunnistamaan epäautenttisia henkilöitä. Tai no, niitä jotka olivat sitä enemmän kuin autenttisia.
”Hoiditte sen Fexian homman ihailtavasti”, hän sanoi. ”Julkisessa viestinnässä kaivostyöläisten lakon sympatiat ovat laskeneet 50% aiemmista viikoista. Kohta siitä ei enää puhuta. Hyvää työtä.”
”Hyvä kuulla, herra Thieler. On puhdas ilo tarjota luovia ratkaisuja muuttuvassa maailmassa.”
”Olisi tietenkin uusi tehtävänanto, kersantti.”
”Kersantti” tuntui vuosi vuodelta ironisemmalta titteliltä. Thielerin oli vaikea sanoa sitä ilman, että hän tuhahti hieman. Vortixxin kasvoihin pukeutuva olento ei ollut mikä tahansa kenttäjohtaja, eikä ehkä ikinä ollutkaan. Sekin oli osa ’Barannan’ edustaman imperiumin käsittämätöntä disinformaatioverkostoa, joka teki jopa liittolaisille tai asiakkaille mahdottomaksi seurata, missä organisaatio liikkui ja vaikutti. Missä sen pää tai häntä meni.
Totuus, jota harvoin uskallettiin sanoa ääneen lieni se, että kaikkialla. Kaikissa sodissa, kaikissa imperiumeissa, kaikilla puolilla. Pimeyden metsästäjissä, Steltin senaatissa, Metru Nuilla, ties missä. Muodonmuuttajat eivät olleet vain kaksinaamaisia — kaksi oli naurettavan pieni summa naamoja tällaiselle valheiden valtakunnalle. Eiköhän ”kersantti” itse ollut suorittanut henkilökohtaisesti muutaman salamurhan tämänkin rakennuksen sisällä.
Salamurhat eivät olleet Thielerin tyyliä. Se oli muutenkin menneen maailman strategioita barbaarisemmilta ajoilta. Henkilöitä pystyi tuhoamaan huomattavasti lopullisemmin ideoilla.
Thieler nosti vetolaatikostaan muutaman valokuvan ja laittoi ne työpöydälle eteensä. ”Vortixx” laski katseensa niihin: lehtileikkeitä, paparazzikuvia, virallisia poliittisia mainoslehtisiä. Nuori ja nätti ja kirkassilmäinen, melko lyhytharjainen vortixx-nainen puhumassa koroilla ja toreilla sellaisella paatoksella, jota riitti vain nuorille ja ideologisille poliitikoille.
”Kohteemme, oletan”, epäautenttisesti hymyilevä vortixx sanoi.
”Yoderika on nousevia nuoria oppositiojohtajia tällä hetkellä. Viime aikoina hän on puhunut paljon Heremuksen kasvavasta roolista hallinnossa, ja esittänyt kritiikkiä valvontateknologiamme toimintaperiaatteista ja laajuudesta sekä vaatinut lisää läpinäkyvyyttä laitteistojen ja algoritmimme toiminnasta.”
”Mitä haluaisitte hänelle tehtävän, herra Thieler?”
Thieler tuhahti. Kersantti tiesi takuulla täysin, mitä hän halusi — mutta totta kai hän halusi kuulla sen. Ehkä kersantti haaveili vanhojen päivien perään — sotilas hän pohjimmiltaan kuitenkin oli, mutta sai enää vain modernin kaltaisia tehtävänantoja. Muodonmuuttajilla pystyi tuhoamaan henkilöitä paljon, paljon monipuolisemmin. Kuolemassa oli se huono puoli, että se tuppasi tekemään henkilöistä marttyyrejä.
Salamurha piti kohdistaa henkilöön paljon lopullisemmalla tavalla.
”Haluan, että hänet nähdään epätoivottavan salarakkaan kanssa. Joku liian nuori, tai liian vanha. Tai jonkun sellaisen henkilön, joka pistää hänen poliittiset arvonsa kyseenalaiseen valoon. Nuorisopoliitikot eivät tykkää mistään niin paljon kuin repiä kappaleiksi niitä, jotka ovat huonompia olemaan progressiivisia kuin he itse.”
”Ymmärrän”, kersantti sanoi samalla keinotekoisella pirteydellä. ”Onko toiveita tämän kampanjan ottamasta muodosta, tai erityisesti sen ajoituksesta?”
”Sen jätän teille. Kampanjan aika, no, niin pian kuin mahdollista. Kuvamateriaalin täytyy olla uskottavaa jopa niille, jotka ymmärtävät, miten te toimitte. Eli parempi pitää ne sormet kurissa tällä kertaa — joku muukin huomaa ne.”
Kersantti katsoi alas käsiinsä, ja naurahti.
”Sormet, sormet, sormet… miksi ne ovat niin vaikeita. Niitä on niin monta vierekkäin. Kuka noissa pysyy enää edes perässä?”
Thieler katsoi hieman ohi vortixxin muodon, kun tämä alkoi muuttaa sitä. Puolikomea vortixx kansiopinoineen muuttui puistattavaksi värien ja tekstuurien pyörteeksi, joka otti täysin uuden hahmon. Jotakuta muuta se olisi säikäyttänyt, mutta Thieler tunsi hyvin kersantin toimintatavat. Tätä muotoa hän tykkäsi käyttää eniten.
Jos se siis oli sama kersantti, jolle hän oli aina puhunut. Jos sellaista henkilöä oli ylipäätään olemassa. Lopulta oli aivan mahdoton tietää.
Muodonmuuttaja seisoi hänen edessään kiiltelevässä haarniskassa. Sen olkapäillä lepäsi suuri sininen viitta ja sen kädessä oli hehkuva sapeli. Kehon rakenne oli kuvottavalla tavalla insektoidimainen, mutta harteilla lepäävä pitkulainen, tummasilmäinen pää muistutti jostain zakazlaisesta satuolennosta, joilla keskenkasvuisia peloteltiin. Värit asettuivat uuteen muotoon sokaisevina ja vaikeasti hahmotettavina — sinistä, punaista, vihreää, kaikki iljettävän kirkkaaksi saturoituina, kuin kukaan tai mikään ei olisi tehnyt tietoista valintaa olemuksen värien suhteen. Skrallit olivat Thielerin mielestä pohjimmiltaan melko iljettäviä öykkäreitä, mutta resurssina he olivat muodostuneet harmillisen korvaamattomiksi.
”Kampanja tulee onnistumaan muutamassa viikossa”, kersantti naurahti. Ääni oli nyt matalampi ja hengitys raskaampaa. ”Mutta lisäuskottavuus vaatii huolellisempaa strategiaa, joten se tulee myös maksamaan tuplasti. Ymmärrät varmasti.”
”Kyllä, kersantti Turmanterä”, Thieler huokaisi tappavan sarkastisesti. ”On aina yhtä ilo asioida kunnioitetun ja pelätyn skralli-imperiumin kanssa.”
Legendojen kaviopedon hirvittävä naama näytti tyytyväiseltä siihen nuoleskeluun.
”Me taistelemme. Me voitamme. Me valtaamme. Me olemme skralleja.”
Jälleen toinen pahoinvointia aiheuttava väripyörre muutti kersantin muotoa, ja nyt lähes ilmetty valtuutettu Yoderika seisoi keskellä Thielerin toimistoa. Lähes. Jos ei laskenut sorminivelten määrää liian tarkkaan. Thieler nyökkäsi puoliksi tyytyväisenä, ja kersantti Turmanterä — jos se ylipäätään oli edes hän — otti ensimmäisen muodon, joka yllään hän oli saapunut toimistoon.
Thieler saattoi ”vortixxin” ovelle, huokaisi ja kytki toimiston valvontalaitteistoja yksitellen päälle.
Vai ”skralli-imperiumi”. Jälleen yksi osa järkyttävää potaskavuorta, jonka päällä kersantti ja hänen kaltaisensa seisoivat. Skrallit olivat satuolentoja toisesta maailmasta, täydellinen sotilasimperiumi loputtoman aavikon yllä. Tuollaisen nimen käyttäminen oli vallankäyttöä noloimmillaan.
Rehellisimmillään Turmanterä oli silloin, kun hän käytti ”oikeaa muotoaan” ja katsoi Thieleriä sen fiktiivisen kaviopedon silmien läpi. Sillä hevonpaskaahan tyyppi lähinnä tuotti. Siitä hänelle ja hänen imperiumilleen maksettiin.
Se asia on nyt poissa päiväjärjestyksestä, Thieler mietti tyytyväisenä. Sitten alkaisivatkin päivän tylsemmät osat. Hän haki pari kolmioleipää lounaaksi työpaikan kahviosta ja kiirehti jo seuraavaan metroon, jolla pääsisi Rubiinipalatsille. Hän leimasi itsensä pois Hektagonin tiloista ja kun hän astui raskaiden muurien ulkopuolelle, olivat kadut jo täynnä kansaa. Joku feissari yritti tyrkyttää hänelle uutta puhelinta, ja toinen oli huolissaan Fexian uhanalaisen apinalajin kohtalosta. Ei olisi hänen ongelmansa, jos apinat tulisivat tuhoutumaan edistyksen rattaiden alle. Kuka niistä välitti.
Kolmas ehti jo ojentaa hänen käteensä punaisen lapun, jonka (oletettavasti poliittisesta) sisällöstä hän ei tajunnut yhtikäs mitään:
Kaikenlaista paskaa maailma olikin täynnä. Thieler sujautti lehtisen roskikseen, laittoi kuulokkeet korviinsa, eikä piitannut mistään ympärillään.
Hän napsautti podcastin päälle ja sukelsi metroasemalle.
”Mitä fantsuinta päivää sulle, sulle ja just sulle! Tervetuloa ajatusten huokuvaan koskeen, diippien kelojen Tona-Wahiin. Tervetuloa ottamaan chillisti, siemailemaan rauhoittavaa kombuchaa ja virittämään sun aivokytkentöjä sekä sentteröimään sun juurichakrat. Mä olen Aldous, mutta voit ihan hyvin kutsua mua… Noitatohtoriksi. Tänään mulla on kunniana esitellä vieraana todellinen monitaituri: sotasankari, liikemies, filantrooppi. Tervetuloa studioon, kenraali Gaggulabio!”
”Kiitos kiitos, arvon tohtori. En olekaan tällaisissa ohjelmissa ennen ollut, heh. Voisi sanoa, että olen sellainen vanhan liiton mies.”
”Se on totta, sä et ookaan aiemmin ollut meillä vieraana. Voin tässä kuulijoille kyllä paljastaa, että Gaggu ja meikä mennään ihan way back. Näillä aloilla sitä kohtaa aina vähintään yhteisten kamujen puutarhajuhlissa, ja onhan meillä pari huikeaa business venturea myös yhdessä ollut, eiks niin?”
”Juu, en ole niihin vielä muistelmissani edes päässyt. Toinen osa on ollut pitkään kirjoituspöydällä, mutta olen niin penteleen kiireinen mies ettei siitä tule aina mitään. Mutta ensimmäistä osaa voi kyllä tilata kaikista Liekkimiesten leipomoista, joita on jo neljällä eri saarella.”
”Hyvä pointti — kandee tsekkaa Gaggulabion elämämkerta sairaan nopee. Sanoitkin just, että oot penteleen kiireinen mies. Saattaa olla, että kaikki meidän kuulijat ei vielä tiedä miksi, niin haluaisitko vähän avata tota heitä varten?”
”Ainahan minä olen ollut sellainen, että on monta rautaa tulessa – samanlaista monialayrittäjyyttä kuin Voiton porukalla, joku sanoi. Viime aikoina firmani on ollut kiireinen tässä paljon puhutussa Välisaarten sodassa, missä taistelemme Bio-Klaanin merirosvoja vastaan–”
”Hei moi, sori että keskeytän mutta tämä on tärkeämpää kuin mitä kuuntelet.”
Se oli hyvin itsevarma esittely, eikä Thieler oikein voinut ohittaa sitä täysin, koska joku nainen puhui hänelle aivan hänen naamansa edessä silmät maanisesti kiiltäen. Olisi pitänyt mennä istumaan johonkin nurkkapenkkiin, mies mutisi, ja nosti hieman kuulokkeitaan.
Se rohkaisi naisen jatkamaan välittömästi tykitystä.
”Niin siis oletko sinä miettinyt ollenkaan, miten jumissa me ollaan, niinkuin yhteiskuntana?”
Tämä vortixx vaikutti aika nuorelta, ja oli iloisen punainen. Thieler kävi tämän läpi vilkaisulla: normaalit sormet, ei asetta, keskiluokkainen ulkoasu, rinnassa pinssi, jossa Sininoitien silmäpinssi. Eli siis roodakalainen, Thieler huokaisi.
”Me kyllä keksitään kaikkea uutta, ei siinä mitään, mutta milloin meillä on ollut mitään oikeasti uutta? Mitään semmoista, mikä muuttaa sitä, miten me oikeasti eletään ja ajatellaan?” nainen jatkoi. Thieler lähinnä katsoi tätä ja nyökkäili kohteliaisuudesta, mutta vain sen verran, että oli selvää sen olevan ainoastaan kohteliaisuutta.
”Meidän poliittinen järjestelmä, se on siis aivan mätä, aikansa elänyt. Xialainen unelma edistyksestä hautautuu paperiin ja komiteoihin. Eikö vaan? Me ollaan maailman fiksuin kansa ja silti me vaan jauhetaan sitä samaa mitä aina. Mikä on vikana?”
”Ehkä me kaikki vain olemme vähän idiootteja”, Thieler vastasi.
”Joo, ymmärrän miksi tuollainen kyynisyys on helppoa, kun valta on kaiken maailman muumioiden käsissä. Mutta ei siihen tarvitse vajota! Oletko nähnyt miltä Phimes-Metrussa näyttää?”
Thieler nyökkäsi. Hän oli ollut siellä pari kertaa työasioilla sen jälkeen, kun Roodaka oli laittanut… paikat uuteen uskoon. Vaikka silloin suuri osa metrusta oli ollut lähinnä rakennustyömaata. Heremuksella oli suuri kansio Roodakan tekemisistä, ja Thieler oli sen sisällöstä suhteellisen perillä. Kelbuunon ja Malciremin katoamisen jälkeen Roodaka – joka oli ollut lähinnä pyrkyri, joka sukkuloi Xian, Odinan, Veljeskunnan ja nyt myös terroristi Killjoyn väliä – oli jollakin ilveellä onnistunut hankkimaan valtavat omistukset Kelbuuno-Malcirem -konsernista ja sen myötä (tai omasta lähteestään?) suunnattoman omaisuuden. Kyse oli kaiketi jonkinlaisesta pyramidihuijauksesta, Thieler epäili, mutta eipä se ollut kovin poikkeuksellista. Xian tähtitaivaalla nousi nopeaan ja paloi vielä nopeampaan. Poikkeuksellista oli Roodakan projektin poliittinen aspekti.
Metrovaunu tärisi ja kalahteli ennen pysäkkiä. Liskoja kulki sisään ja ulos.
”Se on oikein malli siitä, mitä voidaan tehdä, kun ei tarvitse piitata kaiken maailman byrokraateista. Roodakalla on visiota! Me tarvitaan johtaja, jolla on visio, eikä mitään kynäliskoja. Semmoinen, joka tulee pölyisen politiikan ulkopuolelta ja joka oikeasti johtaa eikä vaan jahkaile. Hei, taidat ymmärtää niin hyvin, että voisin tarjota sulle ihan puoleen hintaan lippuja kierrokselle Phimes-Metruun, missä nähdään vähän tulevaisuutta. On kylpylää ja fine diningiä ja oikeesti jopa Roodaka itse käy tervehtimässä. Ei ole kun 1 300 kreduu. No voin laittaa 1 200 kun olet niin komee.”
Nainen työnsi Thielerin käteen jonkun poliittisen pamfletin, Phimes-Metrun mainoskupongin (millä sai alennetun hinnan) ja nipun muita mainoksia, jotka esittelivät Roodakan juuri lanseeraamaa kenkämallistoa. Hän vilkaisi lähinnä poliittisen pamfletin kansisivua. Sen iskulauseet olivat melko tuttuja monesta muustakin mainostilasta.
”Voin harkita”, Thieler valehteli. Hän mietti hetken jäävänsä pysäkin aikaisemmin päästäkseen eroon tyypistä, mutta sitten hän ei kyllä ehtisi istuntoon ajoissa.
”Roodakalla on kyllä ihan hyviä pointteja”, hän lopulta sanoi. Se ei ollut edes vale: hänen oli kuitenkin pakko ihailla Roodakan poliittisen operaation toimivuutta. Se oli nerokas ja häikäilemätön, todellinen PR-sota Xian vanhaa järjestystä vastaan. Politiikan ja brändäyksen sopusuhtainen yhdistelmä, diktaattorihaaveen muuttaminen trendikkääksi muotivirtaukseksi.
”Niin just! Oli kiva jutella”, nainen vielä sanoi, ja etsi itselleen uuden uhrin. Thieler laittoi kuulokkeen takaisin korvaansa. Hän oli vissiin missannut aika paljon, mutta ei jaksanut aloittaa podcastia uudelleenkaan.
”Siis tosi meditatiivinen ajatus toikin! Kaikkien meidän pitää vaan löytää se oma balanssi. Se on semmoinen porras sisäiseen temppeliin.”
”Se oma elämäm lähde.”
”Siis wou. Aivan totta. Jos raaskit meidän kuulijoille paljastaa — tai edes raottaa vähän mysteeristä verhoa — niin on mun pakko kysyä, että miten se elämäm lähteen etsintä meni?”
”No, enhän minä sitä löytänyt, mitä luulin etsiväni, mutta ehkä sillä reissulla opin todellisen elämäm lähteen olevan ystävät ja kokemukset, jotka sain matkan varrella.”
”Aivan uskomatonta, äijä. Siis tosi upeeta. Mä tapaan sanoa, että travellaus on oikeesti ainoa asia, jonka sä voit ostaa joka tekee susta rikkaamman.”
”Joo se on melkein ainoa asia mikä tässä nykyisessä pestissä vähän pännii, kun ne Välisaaret alkaa olla vähän nähty. Kyllä minä reissaan edelleen, muttei voi mennä kovin kauas, joku Xian reissu silloin tällöin. Silloin joskus purjehdittiin kaikilla sakaroilla ja mantereilla, poltettiin paikkoja ja myytiin kakkuja. Se oli elämää se.”
”Palataan ihmeessä tohon travellaukseen vielä, mutta nyt on pakko mennä vähän työasioihin ja kysyä tosta teidän Välisaarten operaatiosta. Harva meidän kuulija ehkä on kovin perillä, mutta aivan siellä Välisaarten keskellä on mitä ilmeisimmin kiehumassa melkoinen poliittinen kattila. Paljon jengiä samalla saarella, isoja laivoja ja moottoreita. Aina välillä kansainvälisen lehdistön huomio kiinnittyy tohon hommaan, mutta kun mä tuolla maailmassa puhun jengille, niin ei kovinkaan moni tunnu tietävän, mistä tässä on kyse. Haluaisitko vähän avata tätä sun viimeisintä työkeikkaa meidän kuulijoille?”
”No siis, että ymmärtää siitä mitään, pitää tietää tästä Bio-Klaanista. Se on tosiaan kaupunki, joka ottaa vastaan kaikenlaiset rikolliset ja pelkurit, semmoiset joilla ei ole mitään järkevää tekemistä. Pahamainen Kapteeni Notfun, sitten kanssa tämä Kenraali Killjoy joka on laajentanut terroriaan jo sinne teillekin, monta muuta. Yksi niiden johtajista, tää Guardian, on just tällainen Zakazin sodan tyyppi joka ei vaan osaa mennä eteenpäin. Ja sitten siellä on monta toaa aika kyseenalaisella moraalisella koodilla – mikä on tietty aika vaarallista – niin kuin se Mustalumi, joka oli koko Metru Nuin hommassa aika lailla aiheuttajana. Että tämä on se konteksti, tämmöistä organisaatiota vastaan me taistellaan. Juu, eihän meidänkään puolella ole mitään puhtaita pulmusia, mutta tämä Klaani on sellainen kaaoksen pesä, mistä melkein kaikki saaret on saaneet kärsiä.”
”Vou. Aikamoista settii. Kyllähän toi aika huolestuttavalta vähintään kuulostaa. Kenraali Killjoyn meidän moni kuulija tietääkin, hänen edesottamuksiaan on puitu meidän tosi suositussa kolmoisjaksossa arvon paronin kanssa. Jos viitsit kertoa, niin miten tää teidän erikoisoperaatio etenee?”
Äsh, pitäisi jäädä sille pysäkille. Mies työnsi kuulokkeet pois ja otti juoksuaskelia. Xian Neuvoston täysistunto alkaisi pian: onneksi matkaa asemalta palatsille ei ollut paljoa. Lehdistöä kiirehti Rubiinipalatsin yleisöovista sisään. Jono liikkui hitaasti vartijoiden perinpohjaisten tarkastuksien tähden. Kolme jääkäriä kiiltävissä haarniskoissa tarkastivat jokaisen tulijan dokumentit ja mukana olevat esineet, eivätkä suinkaan kaikki päässeet peremmälle. Ei auttanut, vaikka kerrottiin, ettei kiristetyistä turvatoimista oltu tiedetty. Thielerin Heremuksen ylemmän turvallisuusluokituksen passilla pääsi suurimmasta osasta tällaisia tarkastuksia läpi. Hän vain vilautti sitä ylimalkaisesti ja marssi sisään elkein, joista näki, että rakennus oli hänelle äärimmäisen tuttu.
Neuvoston 150 jäsentä toimivat Xian valtion ylimpinä vallan käyttäjinä. Olkoonkin, että valta oli lähes yhtä rajallinen kuin demokratiakin: pieni joukko varakkaimpia Xian kansalaisia päätti keskuudestaan vielä pienemmän joukon, jotka vastasivat lähinnä saaren ulkopoliittisesta edustuksesta, pakollisista hallinnollisista toimista ja toimivat kaupungin mahtitekijöiden välisinä neuvottelijoina ja konsensuksen hakijoina. Mahtava Rubiinipalatsi oli joskus Xian kaukaisessa historiassa kuulunut hallitseville kuningattarille, mutta nykyään he olivat vain kaukainen muisto (tai roodakalaisten tapauksessa, poliittista propagandaa kuvitellusta suuruuden ajasta). Palatsi kohosi harmaan ja mustan sävyissä Hallintosektorin (A-01) Tulinoidanaukion reunassa. Sen sisustus oli lähes yhtä suurta luksusta kuin saaren suurimpien mahtinaisten omat kartanot ja pääkonttorit, mutta yhdessä asiassa se poikkesi: rakennus oli vanha, uskomattoman vanha.
Mahtavan rubiinisilla tulenliekeillä koristetun puhujanpaikan takana patsasteli itse Presidentti Stenyaxa. Hän oli pukeutunut dramaattiseen tulenpunaiseen jakkuun, ja hänen harjansa loimusi kultaa. Nainen hymyili leveää, teennäistä hymyä, jonka lämpö katosi sekunneissa, kun kuvaaminen lopetettiin. Ah, Presidentti Stenyaxa, niin tyhjäpäinen ja turhanpäiväinen tyyppi että oli presidenttinä jo 13. vuottaan, Thieler mietti kuivasti seuratessaan tilannetta sivulehteriltä. Stenyaxan poliittisen menestyksen takana oli nerokas strategia: ole aina samaa mieltä sinulle juuri sillä hetkellä puhuvan henkilön kanssa. Auttoi, että Stenyaxan aviomies omisti 32 000 hehtaaria maata Steltillä ja vielä monta veitsipellavaplantaasia etelässä. Poliittinen mitäänsanomattomuus ja raha oli tavallisesti paras tapa päästä mukaan Xian politiikkaan.
”Tervetuloa hyvät naiset ja herrat!” Stenyaxa hymyili. ”Miten hyvä nähdä teitä kaikkia täällä tänään. Kokoonnumme taas täyttämään kansalaisvelvollisuutemme rakasta kotiamme kohtaan. On monia asioita jotka vaativat meidän parasta ohjastustamme. Toivottavasti keskustelumme tuottavat hedelmää!”
Thieler ei juuri käyttänyt Xian ylempien luokkien muoti-ilmiöksi muodostunutta ”sosiaalista mediaa” kuin työasioissa. Hän kaivoi puhelimensa, sellaisen epäkäytännöllisen tiiliskiven joka kesti putoamiset hyvin. Siinä oli tyylitelty Akaku-logo, joka tuli sen valmistaneelta Heremus-konsernin tytäryhtiöltä, joka erikoistui tiedustelu-elektroniikkaan. Lisko katseli feediä joka koostui lähinnä poliitikoista ja teknologia-influenssereista. Täysin ennalta-arvattavasti ensimmäisenä vastaan tuli Phimes-Metrun valtuutetun, Beriken päivitys.
Korulauseita jaeltiin, katsottiin ketkä ovat paikalla, niin edespäin. Neuvoston istunnot olivat olleet aikanaan melko kuolettavan tylsiä, mutta viime aikojen geopoliittiset muutokset olivat tehneet niistä suorastaan tulisia. Thieler piti siitä – mitä enemmän politiikassa oli draamaa, sitä mukavampi hänen työnsä oli.
Ensimmäinen huomattava poliittinen muutos oli ollut seurausta Ko-Metrun tapahtumista. Xialla oli aina ollut huomattava odinanvastainen ryhmittymä, mutta he olivat saaneet Metsästäjien puuttumisesta Metru Nuin asioihin niin paljon tulivoimaa, että olivat runnoneet läpi diplomaattisen välirikon Xian ja Odinan välillä. Etenkin vanhemmat Neuvoston jäsenet vielä usein nostalgisoivat Metru Nuin sodan päiviä, jolloin Varjottu ja Xia olivat yhdessä sotineet Metru Nuita vastaan, mutta heitä pidettiin lähinnä fossiileina Xian nykyisessä tilanteessa. Ei, tuulet puhalsivat voimakkaasti Xian oman edun puolesta, ja Varjottuun luotti yhä harvempi. Vanha Odinaa tukenut puolue oli heikentynyt suuresti, kun suuri osa sen tukijoista oli joko loikannut toiselle puolelle tai luopunut politiikasta painostuksen seurauksena.
Mutta se oli ollut vain ensimmäinen poliittinen mullistus. Seuraava oli ollut Roodakan ilmiömäinen nousu Xian tähtitaivaan huipulle – millä rahalla, sitä kyseltiin, mutta sitä kuitenkin löytyi suuria määriä. Heremus-konsernilla oli tietysti oma pikku tutkimuksensa Roodakan selustasta, mutta sitä ei toki sopinut paljastaa eikä käyttää ennen kuin se oli tarpeellista. Roodakan kampanja oli houkutellut monia puolelleen. Hänen lupauksensa uudesta, loisteliaasta suunnasta Xialle maailmassa, joka oli vajoamassa uuteen sotaan ja kaaokseen tehosi. Se oli loistavaa poliittista propagandaa, Thieler ymmärsi, mutta se oli myös hyvin muodikas näkemys. Neuvoston enemmistö ei ollut vielä tukenut Roodakaa, mutta hyvin äänekäs vähemmistö tuki. Ja juuri nyt he olivat aloittaneet jälleen yhden iskun vanhan liiton naisia vastaan.
Neuvoston ”konservatiivit” olivat enimmäkseen vanhaa rahaa – niitä, joiden varallisuus oli teollisuudessa, kaupassa, siirtokunnissa – tai heidän edustajiaan. Vernixin rahoittama edustaja, Rogul, istui Neuvostossa jo toista vuosisataa. Eräs draakki-pankkiiri istui melkein samoissa lukemissa. Konservatiivien kanssa samoilla linjoilla oli yleensä Turaga Rocke, joka oli pitkäaikainen Pehkui-Metrun, Xian matoralais-kaupunginosan edustaja. Pienet oppositioryhmät kuten Nuori Xia ja Kristallisdemokraatit – ja nyt myös roodakalaiset – nousivat enimmäkseen ”uudesta rahasta” – siitä mikä syntyy finanssimaailman taikuudesta ja markkinointimaailman brändeistä, eikä todellisten asioiden tekemisestä.
”Roodakalaisia” johti nuori ja karismaattinen Berike, joka oli lähtenyt politiikkaan musiikkibisneksestä (ja tuonut legioonan fanaattisia faneja mukanaan).
Hän oli todellinen Roodakan ihailija, sellainen nerokas typerys, joita suurnaiset ja -miehet tarvitsivat imperiumiensa ylläpitämiseen. Berike ja hänen tukijansa esittelivät kovaan ääneen ”todistusaineistoa”, joka osoitti johtavan konservatiivin, Anrican kiusallisen läheisistä taloudellisista suhteista Varjottuun, joita tämä ei ollut ilmeisesti katkaissut vieläkään. Bisnes olikin monille tärkein argumentti ylläpitää välejä Odinaan, etenkin nyt kun Metru Nui oli ottanut selviä askeleita kohti eristäytymistä.
Thieler kuunteli hyvin tarkasti. Tämä tieto ei ollut heidän yritykseltään peräisin. Roodakalla oli selvästi oma lähde. Hänen korvaansa todistusaineisto vaikutti klassiselta ”melkein valhe”-tapaukselta – murusia oli tosiaankin löydetty, mutta niiden muuttaminen aseeksi vaati karismaa ja päättäväisyyttä. Taktiikka oli vanha ja hyväksi todettu – poliittisten vastustajien savustaminen ulos mustaamalla. Hän hyvin tiesi, että se toimi.
Tietysti, Xialla maine ei niinkään liittynyt moraaliseen suoraselkäisyyteen, mutta se oli tärkeää yhtä kaikki – ja juuri tämänhetkisessä xian ilmastossa yhteydet Varjottuun olivat muuttuneet koko ajan enemmän mainehaitaksi. Maine tarkoitti oikeasti lähinnä sitä ”haittaako tämän tyypin kanssa kaveeraaminen bisneksiäni.”
Alkoi istuntotauko. Thieler kertasi vielä päässään selvitystä, jonka hän tulisi esittelemään ulkopuolisena asiantuntijana Neuvostolle. Se oli otsikoitu ”Xian Neuvoston tiedustelukomitean loppulausunto Radakin toiminnasta ja siihen liittyvistä henkilöistä sekä tapahtumista.”
Tapahtumista selvän ottaminen oli ollut melkoinen sotku, ja siinä oli kestänyt hyvän tovin. Vasta, kun yksi Heremuksen oma konsultti, Nedan, oli käynyt Metru Nuilla henkilökohtaisesti, oltiin saatu selvyys tietyistä asioita, vaikka Metru Nuin viranomaiset kieltäytyivätkin melkein kaikesta yhteistoiminnasta, eikä ”Mustasta Kädestä” oltu saatu ketään järkevää kiinni. Nyt olisi viimein aika esitellä koko raportti Neuvostolle Virallisena Totuutena. Se olikin Thielerin mielityötä – valita lukuisista eri totuuksista se Oikea, jonka asiakas haluaa, ja kertoa, miksi se oli ainoa oikea totuus.
Hänet pysäytti sivukäytävällä Berike itse. Hän tuoksui hyvin voimakkaasti kallille parfyymille, ja jo hänen kävelytapansa oli diivan, joka rakasti huomiota. Siniseen sonnustautunut nainen oli vain vähän Thieleriä pidempi. Hän tuli hieman liian lähelle, mutta Thieler ei ottanut askeltakaan vetäytyäkseen. Niin läheltä näki glitterin tämän haarniskassa ja kasvoissa, ja silmien ympärille oli maalattu Roodakan tunnus, joka mukaili ikivanhojen Xian kuningattarien muotia. Se trendasi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #tradqueen.
”Arvon neuvoston jäsen”, Thieler sanoi kuivasti ja suoristi ryhtiään.
”Minä haluaisin kovasti nähdä sen selvityksen ennen kuin luet sen Neuvostolle!” Berike hymyili aurinkoisesti. ”Olisi ikävä, jos siinä olisi vaikka jotain virheitä.”
Periaatteessa se ei ollut kiellettyä. Se vain oli hieman epäilyttävää. Mutta toisaalta ”epäilyttävää” oli Thielerin työnkuva.
”Arvon neiti, voin vakuuttaa että me Heremuksella emme tee virheitä”, Thieler vastasi käytännössä ulkoa opitun mantran.
”Tietty, tietty!”, liskonainen sanoi. ”Mutta näistä asioista on kaikenlaisia huonoja näkemyksiä. Niin olisi tärkeää varmistaa että sinun on silleen, hyviä.”
Hän livautti Thielerin käteen kirjekuoren. Sinne ei tarvinnut katsoa osatakseen sanoa, että siellä oli melko paljon rahaa.
”Ymmärrän huolen”, Thieler hymyili melko teennäisesti. Kun heidän kätensä kohtasivat, hän varmistui, ettei keskustellut muodonmuuttajan kanssa. ”Totta kai voimme käydä joitakin yksityiskohtia läpi.”
”Arvasin, että olisit fiksu”, Berike sanoi. ”Oletko muuten harkinnut uutta työnantajaa?”
”Minä olen erittäin tyytyväinen nykyisessä tehtävässäni. Sitä paitsi luulen, että tällä menolla Roodakalla on joka tapauksessa Neuvoston enemmistö taskussaan… jolloin olisin kai tällä töissä joka tapauksessa.”
”Toivotaan niin!” Berike vastasi ja mittaili miestä vielä hetken. ”Sinä osaat kyllä vaikuttaa todella tylsältä tyypiltä. Oikeastaan aika vaikuttavaa jopa. Taidat tietää aika paljon, eikä juuri kukaan täällä noteeraa sinua…” Hän astui vielä lähemmäksi, vei kätensä miehen hartialle ja kuiskasi. ”Ehkä sinulle on paikka mustan kuningattaren hovissa~”
”Se tarkoittaa vain, että teen työni hyvin”, Thieler kehaisi, mutta hänelle oli saman tien selvää, kun poliitikko yritti lähinnä nuoleskella hänestä jotakin hyödyllistä. Joku muu olisi varmaankin antautunut mahdollisuudelle nopeasti, mutta hän oli ylpeästi aivan liian tylsämielinen piitatakseen Berikestä kovin paljoa.
”Woah, mikä kivikasvo, todella”, Berike nauroi, kaivoi puhelimensa ja otti heistä iloisen selfien. Thieler mietti lähinnä, että Beriken faneja oli niin paljon, että Heremuksen osakekurssi saattaisi jopa nousta hieman tämän postauksesta.
Nainen jatkoi vielä:
”Nyt, jos avustajani käy tekstin läpi…”
Thieler seisoi pienemmän puhujanpöydän takana neuvostosalin etualalla. Kun vertasi Neuvoston jäsenten luksukseen ja väriloistoon, hän näytti harmaalta ja melkein sotilaalliselta. Jotkut toki arvostivat Xialla sellaista yksinkertaista tyyliä – turvallisuusbisneksessä sen ainakin koettiin tekevän henkilöstä luotettavamman. Thielerin oma tyyli oli harkitun huolittelematon, sellainen, joka antoi kuvan miehestä, joka oli liian hyvä työssään olemaan kiinnostunut yrittääkseen todistaa sitä ulkonäöllään. Etäinen Beriken parfyymin tuoksu oli jäänyt kummittelemaan hänen ympärilleen, mutta se ei ollut erityisen kummallista. Kyseinen tuoksu oli yksi Xian myydyimmistä tänä syksynä.
”No niin, minulla on tässä Heremus-konsernin tekemä loppuselvitys niin sanotusta Angoncen tapauksesta. Tiedustelukomitea tosiaan näki aiemman version jo aiemmin, mutta olemme sittemmin saaneet vielä uutta tietoa.” Hänen esiintymistyylinsä oli kuivakka ja melko tylsä. Katseet olivat nauliutuneet häneen, joskin kovin moni ei edes näyttänyt kiinnostuneelta. Berike katsoi häntä itsevarma ja ärsyttävä voiton ilme kasvoillaan.
”Radak ei edustanut mitään xialaista tahoa eikä hänellä ollut xialaisia yhteistyökumppaneita. Hänen tärkeimmät yhteistyökumppaninsa olivat monikansallinen Voitto Korporaatio sekä Pimeyden Metsästäjät. Näiden lisäksi Radak oli värvännyt kromidilaisen palkkasoturikomppanian. Voitto Korporaatio oli myös hänen aiempi työnantajansa, ja lähde suurelle osalle teknologiaa, jota Radak käytti. Pimeyden Metsästäjät tukivat häntä lähettämällä omat agenttinsa hänen lähipiiriinsä, ja meillä on perusteltu syy uskoa, että vahkien hakkeroinnin seurauksena Metsästäjien tarkoitus oli hyökätä Metru Nuille.”
Se ei ollut täysin totta. Joukko Metsästäjiä oli yrittänyt päästä Metru Nuille noina päivinä, mutta säätä kontrolloivat hait olivat nostaneet Kristallisaarilla myrskyn, jonka seurauksena metsästäjät olivat haaksirikkoutuneet, eivätkä koskaan päässeet Metru Nuille. Todellisuudessa todisteet Metsästäjien osallisuudesta Radakin operaatioon olivat erittäin heikkoja, mutta se oli sekä Metru Nuin virallinen kanta että näkökulma, jota Berike oli toivonut korostettavan. Ja olihan se paljon yksinkertaisempi vastaus, kuin se saamarin sotku, mikä Radakin ympärillä oli oikeasti pyörinyt.
”Tämä Radakin, Voitto Korporaation ja Pimeyden Metsästäjien salajuoni pyrki – parhaan ymmärryksemme valossa – heikentämään Metru Nuita tulevan sodan varalle. Myöhempi hyökkäys Onu-Metruun on edelleen epäselvä, mutta vaikuttaisi, että sen takana on samoja tahoja. Selvitys tästä valmistuu myöhemmin.”
Carnium Enten edustaja, hintelä nainen sairaan nopeissa laseissa, huusi väliin: ”Carnium Ente ei ainakaan tiedä mitään mistään Radakista!”
Oli yleisesti tunnettu fakta, että Radak oli ollut Carnium Enten insinööri ennen tämän uran aiempaa katastrofia viime sodan aikana.
Thieler piti tauon ja joi vettä. Hän ei ollut edes yrittänyt mennä sen yön varsinaisiin tapahtumiin. Sana ”Nimda” oli tullut esiin, mutta se näytti johtolankana vesiperältä, eikä siihen liittynyt mitään käteviä poliittisia kytköksiä, joten ihan sama. Sen sijaan Ko-Metrun tapahtumien suurin mysteeri – mistä ohjukset oli ammuttu – oli jotakin, mistä oli paljon enemmän selvityksiä. Moni luuli, että kyse oli ollut siitä, että Radakin ilmalaiva oli iskeytynyt Tiedon torniin, mutta Thieler tiesi paremmin. Silminnäkijähavaintojen perusteella Angonce oli kyllä ollut törmäyskurssilla, ja ehkä yrittänyt kääntyä, mutta sarja kupolienvälisiä ohjuksia oli osunut Angonceen, mikä lopulta aiheutti yhden Tiedon tornin tuhon. Koko juttu oli käsittämätön, ja ohjuksia pidettiin toisinaan vain salaliittoteoriana, joka ei yksinkertaisesti sopinut tapahtumien kulkuun.
”Salajuonen estivät joukko Bio-Klaani -nimisen järjestön toia sekä entisen Mustan Käden toimijat.”
Nyt päästiin osaan, mistä yleisö tiesi paljon vähemmän.
”En usko, että kovinkaan moni teistä, arvon neuvoston jäsenet, tuntevat tätä Bio-Klaania. Moni luulee sen olevan merirosvokaupunki, mutta todellisuudessa se on organisaatio Välisaarilla. Sen hallitsemalle saarelle on kerääntynyt melko huomattava määrä kaikenlaisia pakolaisia – ja toia. He toimivat eräänlaisena alueensa suojelijoina. Ei ole täysin selvää, miksi Bio-Klaanin toat olivat Metru Nuilla. Heistä ainakin yksi, Matoro Mustalumi, tunnetaan tälläkin seudulla. Hänet kollegoineen on etsintäkuulutettu taannoisen Varjotun tornin tapauksen johdosta. Ymmärtääksemme he olivat etsimässä kaupungista jonkinlaista muinaista asetta.”
Sitten tuli osa, jota Berike oli käskenyt lisätä.
”Mustan Käden sodanaikainen kenraali, Killjoy, on Bio-Klaanin liittolainen. Tämän ’tyttären’, Vahkikenraali Xenin johtama ’Uusi Musta Käsi’ toimii Metru Nuilla, ja on myös Bio-Klaanin liittolainen. He asettuvat selvästi Pimeyden Metsästäjien vastustajiksi Metru Nuin tapahtumissa. Myöhemmin Kenraali Killjoy tuhosi Voitonhampaan, Radakia – ja Pimeyden Metsästäjiä – tukeneen Voitto Korporaation pääkonttorin.”
Puhua Killjoyn puolesta Xialla? Naurettavaa. Hän oli ollut pahamaineinen viholliskenraali Metru Nuin sodassa. Ajat olivat tosiaankin muuttuneet, jos roodakalaiset uskoivat saavansa sellaisen näkemyksen läpi.
”Bio-Klaani on ollut aiemminkin tekemisissä Xian kanssa. Aiemmin syksyllä Killjoy, Mustalumi ja kaksi muuta toaa tekivät iskun Pimeyden Metsästäjien Xian linnakkeeseen. Vaikuttaisi siltä, että Bio-Klaani – ja Kenraali Killjoy – ei ole vihamielinen Xiaa kohtaan, mutta heillä on jonkinlainen sota Pimeyden Metsästäjiä vastaan.”
Thieler köhi pari kertaa ja saapui viimeiselle sivulle.
”Mietinnön johtopäätökset. Yksi. Odinan uhka on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Angoncen tapaus selvästi osoittaa, että Pimeyden Metsästäjät ovat valmiita turvautumaan suuren mittakaavan terrori-iskuihin muita valtoja vastaan ilman sodanjulistusta. Kaksi. Näin ollen Pimeyden Metsästäjien linnake Xialla muodostaa huomattavan turvallisuusuhan. Kolme. Bio-Klaani ja Kenraali Killjoy ovat Xialle ulkopoliittisesti myötämielinen taho.”
Alkuperäinen versio raportista oli ollut hädin tuskin sanonut mitään hyvää Kenraali Killjoysta. Siinä oltiin yksinkertaisesti todettu Bio-Klaanin ja Killjoyn rooli tapahtumissa, mutta johtopäätökset näiden xialaismielisyydestä tulivat täysin Berikeltä. Roodakan ja Killjoyn ymmärrettiin olevan jollakin tavalla liittoutuneita, eikä se ollut Thieleriä yllättänyt, että raportista oli väännetty näinkin Killjoy-mielinen. Se pysyi edelleen totuudessa – ei hän olisi suoraan valheellista raporttia suostunut lukemaan (ei moraalisista vaan oikeudellisista syistä) – mutta tietysti, kuten Berike oli sanonut, totuutta voisi tulkita monesta näkökulmasta.
Se nosti myrskyn istuntosalissa, kun useampi edustaja nousi seisomaan esittämään vastalauseitaan. Häly jatkui kiusallisen pitkään ennen kuin Presidentti Stenyaxa paukutti puheenjohtajan nuijalla järjestystä saliin.
”Arvon edustajat! Järjestystä saliin!” tämä huusi, ja sai salin vain vaivoin rauhoittumaan. ”Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta esittää, että edellä esitetty mietintö hyväksytään pohjaksi tulevalle ulkopolitiikalle. Puheenvuoroja saa esittää mutta toivoisin että emme vatvo tätä kovin pitkään.”
Konservatiivien johtaja Anrica oli pitkä ja hienostunut liskonainen, oikea perinteisen etiketin läpeensä kyllästämä (ja satumaisen rikas), joka oli hankkinut kreivittären arvon Steltin rankeista. Hän puhui hitaasti ja selkeästi.
”Ymmärrän, että nuoremmat täällä tahtovat toimintaa ja dramatiikkaa”, hän tuhahti. ”Mutta meidän velvollisuutemme – xialaisen kansan velvollisuus – on olla rakentajia, ei tuhoajia. Eikö Xian parhaat ajat ole aina olleet ne, kun olemme olleet ystävällisissä väleissä naapureihimme? Eikö niinä aikoina xialainen taito ole levinnyt laajimmalle? Jotkut täällä sanovat, että minä toistan Varjotun sanomaa – mutta se vain todistaa heidän poliittista ymmärtämättömyyttään. Metru Nui on jo kääntämässä selkäänsä ulkomaailmalle. Jos me rikomme välit kaikkien kanssa – vieläpä vain jonkin salaliittoteorian tähden – se on meidän kaikkien yhteinen tappio.”
Berike koki sen suorana hyökkäyksenä häntä vastaan ja nousi tomerasti.
”Arvon kreivitär taitaa tarkoittaa, että sellaisina aikoina hänen kaltaisensa äveriköt elävät kaikkein leveimmin”, sininen (myös satumaisen rikas) liskoneito naurahti melodramaattisesti mikrofoniin. ”Emme me tarvitse muun maailman ihailua ymmärtääksemme, että Xia on kaunein ja kehittyinein sivilisaatio, mikä sakaroilla on rakennettu! Siis miksi me vaivaamme päätämme kaikkien muiden miellyttämisellä?”
Hän piti tauon ja katsoi läpi salin hitaasti. Hänen esiintymisessä oli takana energiaa ja tahtoa.
”Odina, Stelt, Metru Nui… he vain himoavat edes pientä kipinää siitä lieskasta, jonka Tulinoita meille jätti. Miksi me antaisimme sen heille? Muinaiset Xian kuningattaret eivät tarvinneet muiden maiden ja kansojen ihailua; minkä tähden me sitä tarvitsisimme? Haluatteko todella olla jälleen Odinan pikku nukkevaltio niin kuin viime sodassa? Saarellamme on vieläkin odinalaisia joukkoja!”
Lukuisia puheenvuoroja jaettiin. Etenkin vanha kaarti aloitti raivokkaan retorisen rynnäkön. Vaikka juuri kukaan ei suoraan puolustanut Varjotun linnoituksen läsnäoloa Xialla, samat vanhat argumentit kyllä kuultiin. Ettei kannata sotkea ihan hyviä välejä, ja että riita Varjotun kanssa haittaisi kauppasuhteita koillissakarassa ja muualla. Miten pörssitkin reagoisi, etenkin nyt kun xialainen bisnes Metru Nuilla oli heikoimmillaan? Bio-Klaania hädin tuskin mainittiin. Kenraali Killjoy sen sijaan sai kuraa niskaansa, kuten oli odotettua. Vaikka Voitto oli aina ollut hieman outo lintu Xian korporatiivisella taivaalla, siitä salista oli silti vaikea löytää sympatiaa miestä kohtaan, joka pommitti suuryrityksen pääkonttorin.
Mutta roodakalaisten vastapuheenvuorot olivat vähintään yhtä hyviä. Etenkin Berike itse lumosi monet salissa visioilla itsenäisestä Xiasta joka ei tarvinnut mitään Varjottua, edistyksen ideoista, joiden tähden vanha maailma ja sen draakkikuninkaat oli jätettävä taakse. Ei siinä kovin montaa järkiargumenttia ollut, Thieler mietti seuratessaan keskustelua yllättävän kiinnostuneena. Mutta kyllä Berike osasi voittaa yleisön puolelleen, ja oli postannut ainakin viisi selfietä salista seuraajilleen.
Seuraavan puheenvuoron otti edustaja Stegery. Tällä oli leveä vihreä harja ja satoja vuosia kokemusta tylsimmistä osista Xian politiikkaa.
”Minä haluaisin nostaa arvon edustajien huomioon sen seikan, että entinen pimeyden metsästäjä Puhdistaja on tälläkin hetkellä Sektorin A-55 omistaja, ja operoi siellä useita teollisia laitoksia. Eikö ole oletettavaa, että toimemme Odinaa vastaan ajavat meidät myös häntä vastaan? Tulisiko sektorin valtausta harkita?”
Ehdotus ajoi saliin kiusallisen hiljaisuuden.
”Ymmärtääkseni meillä on paikalla henkilö, jonka työ on tietää tällaisia asioita”, Stenyaxa sanoi tyytyväisenä. ”Arvon vanhempi turvallisuuskonsultantti, mikä on Heremuksen näkemys Puhdistajan uhasta?”
Thieler asteli jälleen puhumaan, joskin lyhyesti.
”Puhdistaja ei ole enää liitossa Varjotun kanssa, kuten sanat ’entinen pimeyden metsästäjä’ implikoivat.”
Hänen huomionsa sai pari kuivaa naurahdusta salista.
”Tietojemme perusteella hän on villi kortti, mutta kaikki viittaa hänen passiivisuuteensa Xian ja Odinan politiikassa. Lisäksi hän on toimittanut kaikki tarvittavat luvat ja ollut hyvin yhteistyökykyinen rakennustarkastajille, joten meillä on hyvä käsitys siitä, mitä hän tekee. Meidän nähdäksemme hän ei ole uhka juuri nyt.”
Se oli kuin munankuorilla tanssimista. Thieler tiesi paljon enemmän – A-55:ssa rakennettiin armeijaa, mutta sitä ei säilytetty Xialla. Kukaan ei tiennyt Puhdistajan tarkoitusperistä tai tavoitteista, mutta ei ollut mitään syytä uskoa, että Xia olisi tämän kohde. Hän tiesi myös Roodakan sihteerin ja Puhdistajan kapteenin tapaamisesta jokin aika sitten – mutta vaikutti siltä, että heidän välinsä olivat nuivat. Thielerin näkemys oli, että Puhdistajasta oli hyötyä vastavoimana Roodakaa vastaan. Juuri kukaan ei kuitenkaan halunnut puhua asiasta julkisesti, ja koko Puhdistajan sektori oli kuin vaiettu salaisuus.
Berike otti puheenvuoron ja heilautti harjansa olallensa dramaattisesti.
”Puhdistajan pikku teollisuusalue on kyllä piikki uuden ja kauniin Xian lihassa”, hän virnisti. ”Mutta kenties se ei ole prioriteetti juuri nyt. Vaan se, että armaat edustajat tässä salissa tajuaisivat, että Varjottu on se, joka pitää potkia helvettiin täältä!”
Hän sai tukihuutoja omiltaan.
Nyt puheenvuorot koskivat enemmän yksityiskohtia. Roodakalaiset vaikuttivat melko itsevarmoilta voitostaan äänestyksessä, mutta monilla oli pieniä maine-asioita jotka tuli käsitellä pöytäkirjaan, ettei vain jäisi mitään epäselvyyttä.
”Herää kysymys, mistä Radak oli saanut aluksensa reaktorin”, Quing-Leciun tyylitajuinen edustaja Zerici esitti ja osoitti syyttävästi kohti Mantross AB:n edustajaa, prameasti pukeutunutta miestä, jota ei näyttänyt kiinnostavan keskustelu kovinkaan paljoa.
”No varmaan joltakulta muulta”, Mantrossin edustaja mutisi.
”Mistä muualta muka saa laivojen käyttämiä adoriniumreaktoreita?” Zerici pisti. Kyse oli selvästi pienestä sivurintamasta, missä valjastettiin suurempi kysymys pienen mittakaavan välienselvittelyyn.
”No varmaan se oli Voiton tekemä piraattikopio”, Mantrossin edustaja puolustautui.
”Vastalause!” huusi Voitto Korporaation edustaja. ”Voitto Korporaatio ei ole milloinkaan tehnyt ’merirosvo-versioita’ muiden kehittämästä teknologiasta.”
”Kenties meidän tulisi tiukentaa turvallisuusmääräyksiä reaktoreiden ympärillä”, Zerici ehdotti. ”Sellaisen räjähtäminen Metru Nuin ilmatilassa on erittäin huonoa mainosta sekä Mantross AB:lle että Xialle yleensä.”
”Taidat vain olla hiililobbarien taskussa, tai pahempaa, kanoka-lobbarien”, Mantrossin edustaja puolustautui. ”Me tuotamme täysin puhdasta, vain hieman säteilevää energiaa, aivan kuin Tulinoita itse halusi! Joku siirtomaista kaivettu hiili on menneisyyttä. Ei ole MITÄÄN todisteita, että Radakin reaktori oli hankittu meiltä.”
”Kukaan muu ei tee niitä!”
Se oli teknisesti totta, Thieler noteerasi. Kelbuuno-Malciremillä oli ollut kaikki edellytykset tuottaa vastaavia. Olipas sääli että yritysfuusio johtoportaineen oli kadonnut vasta käytännössä täysin maan alle. Mantrossin edustaja jatkoi puolustuspuhettaan:
”Jos se oli huono ja räjähti, se ei ilmiselvästi ollut meiltä, vaan se oli kopio tai laittomasti välitetty ja käytetty kappale. Yleisesti hyväksyttyjen lähteiden mukaan Mantross AB:n reaktorit eivät ole koskaan aiheuttaneet ainuttakaan ympäristö-onnettomuutta, ja muitakin onnettomuuksia on vain joitakin tusinoita, mutta ne ovat aina käyttäjän itse aiheuttamia.”
”No niin ketä kiinnostaa”, Presidentti Stenyaxa paukutti vasaralla. ”Hieman järjestystä saliin. Voitto Korporaation edustaja pyytää puheenvuoroa!” hän sanoi.
Voi ei. Tämä tyyppi taas, Thieler mietti.
Seisomaan noussut henkilö ei ollut vortixx, vaan Steltin aristokraatteja. Tai no, etnisesti steltiläinen, mutta hänen tiedettiin pitävän kartanoaan aivan toisaalla. Tässä ei ollut sinänsä mitään poikkeuksellista — vortixx-enemmistöisessä Xian valtuustossa nähtiin ties minkälaisia tyyppejä edustamassa Voitto Korporaatiota. Teknologiayrityksenä Voitto piti Xian pörsseissä pintansa eksentrisestä johtajastaan huolimatta, tai ehkä jopa sen ansiosta. Kaikenlaiset sekopäät pärjäsivät maailmassa voimakkaiden henkilökulttien takia. Xian ylimystö oli yrittänyt saada DOKTOR VIKTOR VON NEBULAN aisoihin useilla pragmaattisilla avioliittoehdotuksilla, mutta aristokraatti ei ollut kovin helposti rengastettavissa — milloin ties mistäkin syystä.
Voiton edustajana toimi tänään Bropaka, Bro-Koron ritari. Roteva aristokraatti viininpunaisessa haarniskassa tuijotti yleisöään värikkäiden sälekaihtimilta näyttävien lasien läpi. Päässään hänellä oli Bro-Koron ritariston perinteikäs nurinkurinen lippalakki, kaulassaan painavan kultaketjun päässä jonkinlainen kolmio. Aristokraatti tussautti ilmoille tuhdin pilven palaneen nurmen käryä, tuijotti neuvostoa punertavilla silmillään ja puhui:
”Yo. Kuulin vähän juttuu että täällä puhuttiin meitsin duunipaikasta palturia. Voitto Korporaatio ei itseasiassa tunne koko Radakia. Tai tuntee mutta se oli meillä vaan työharkassa. Oikeastaan Voitto Korporaation CEO tuntee about kaikki. Sutkin. Mutta se ei ole kovin ihmeellistä.”
Siinä Thielerin oli pakko pysähtyä vain raapimaan päätään. Voitto Korporaation johtaja oli todella kovimpia verkostoitujia tässä koko maailmassa. Kaikki ne linkit eivät olleet hänelle erityisen positiivisia, mutta kai tietyssä mielessä politiikassa oli tärkeämpää olla paljon jotain, ihan sama mitä.
Thieler pysähtyi tarkistamaan puhelimeltaan, oliko hän itseasiassa linkittynyt arvon paroniin somessa. Piru vie, olihan hän. Voitto Korporaatio teki itsensä vakoilusta tavallaan helppoa, mutta toisaalta ”paljon informaatiota” ei tarkoittanut ”hyödylllistä informaatiota”.
Bropaka jatkoi puheenvuoroaan.
”Oikeestaan musta on aika vähän fresh, että täällä pidetään kentsu Killjoytä jotenkin hyvänä tyyppinä ja Xian liittolaisena. Haluan muistuttaa että Killjoy teki ihan hirveen tempun Voitto Korporaatiolle ja romutti Voitonhampaan tossa jonnin aikaa takaperin. Täten
DOKTOR VIKTOR VON NEBULAN”
”— vannottuina liittolaisina me, Bro-Koron ritaristo liitymme paronin oikeutettuun sotaan tätä terroristia vastaan!”
Se aiheutti kuhinaa. Tämän hyväksyminen tai vastustaminen ei ollut neuvoston edessä mitenkään yksiselitteistä. Roodakalaisille Killjoy oli liittolainen ja arvokas ase metsästäjävastaisen rintaman rakentamiseen, kun taas konservatiivit ja Rautalaivaston vanhat jarrut suorastaan intoilivat siitä suu vaahdossa, että joku saattaisi Xian vannottua vihollista Nui-Kralhia vihdoin oikeuden eteen. Kohiki-salmen taistelu tuntui vieläkin kirvelevän Xian vanhemman sotilas-teollisen kompleksin puolella.
Kuhina ja poliittinen vääntö vaimenivat jälleen presidentti Stenyaxan ääneen.
”Järjestystä! Voitto Korporaation huomio lisätään pöytäkirjaan. Äänestyksen jakolinjat ovat muuten näemmä selkeät, joten on aika… vai mitä asiaa teillä oli, valtuutettu Rodonius?”
”Rouva presidentti”, eräs ikivanha lisko ähisi.
”Meidän täytyy vielä puhua tästä vakavasta asiasta, joka uhkaa koko maailmaa. Tämä ’Maister KillKongu’ on pysäytettävä.”
Saliin laskeutui tyrmistynyt hiljaisuus. Vaari latoi puheensa juhlallisesti koko valtuustolle:
”Kuten hyvin tiedämme, onu-metrulainen kenraali Maister KillKongu — tuo katala Exo-Toa — on myös merirosvojärjestö Bio-Klaanin johtaja eli admin. Tämä julma ja kaksinaamainen henkilö valmistelee äärettömyysohjuksia, Genisystä ja Armageddonia, uhatakseen Xiaa ja kaikkia liittolaisiamme. Huhu kertoo, että hän absorboi itse Xian makutan itseensä, ja sai näin myös makutan voimat. Tällä hetkellä hän treenaa solua terroristeja ninja-tempuissa tuntemattomassa tukikohdassa — varmaan Bio-Klaanin lähivesissä olevalla viidakkosaarella. Hän lienee se, jota syyttää Voitto Korporaation tukikohdan tuhosta, kuten myös Hydraconin tukikohdan. Pidän tämän henkilön pysäyttämistä äärimmäisen elintärkeänä. Emme voi antaa terroristien voittaa, ja Xian on arvioitava suhdettaan myös Bio-Klaaniin kriittisesti, mikäli tämmöinen KillKongun kaltainen henkilö siellä vaikuttaa. Häpeällistä, että tässä samaisessa valtuustossa puhutaan tällaisesta tyypistä potentiaalisena liittolaisena.”
Siihen ei ollut juuri kenelläkään mitään sanottavaa.
Edes Thieler ei osannut sanoa, oliko tämä seniilien höpötystä vai skrallijohtoinen disinformaatiokampanja. Joskus oli vilpittömästi mahdotonta sanoa. Myös sitä, mitä tällä yritettiin saada aikaan, jos niin oli. Ehkä vain täyttää ilmatilaa.
Nykyiseen äänestykseen se ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan. Lopulta vanhalla kaartilla ei vain ollut tarpeeksi ääniä voittaakseen, ei siinä poliittisessa ilmapiirissä. Maister KillKongun vakavasta uhasta huolimatta Xia oli valmis hyväksymään Odinan todelliseksi vihollisekseen. Heremuksen laatima raportti päätettiin lopulta hyväksyä äänin 79-62. Presidentti Stenyaxa ilmoitti äänestystuloksen.
”On iloista nähdä arvon edustajat niin yksimielisinä!” hän julisti. Kameroiden salamat välkkyivät, ja hän hymyili parasta, itsevarmaa hymyään. ”Neuvoston päätöksen perusteella auktorisoin kaikki toimet vieraan vallan linnoituksien haltuunottamiseksi Xialta. Saanko Amiraali Raedan linjoille!” hän vaihtoi julkisesta puheesta huomioon, joka oli suunnattu hänen avustajalleen huoneen sivussa. Tämä toi kultaisen presidentillisen puhelimen Stenyaxalle, joka vetäytyi istuntosalin kulmaan puhumaan Amiraalille enemmän kuin jollekin vanhalle tutulle.
Thieler oli kaivanut puhelimen esiin jo hetki sitten, noin kaksi sekuntia sen jälkeen kun presidentti oli ilmoittanut suorassa lähetyksessä, että sotatoimet tulee aloittaa. Presidentti ei ole kyllä kovinkaan välkky tyyppi, turvallisuuskonsultti mietti… mutta mikäli johtajat olisivat hyviä niissä asioissa, turvallisuuskonsulteilta loppuisi työt. Thieler otti yhteyden Hektagoniin.
”Tässä Thieler. Kyllä, seurasin paikan päällä. Ei helvetti. Joo, katkaiskaa viestiyhteydet sieltä tornista. Ei haittaa, vaikka menee koko sektori. Ja ilmoita operatiiviselle, että yrittävät paikalle ennen muita.”
Samanlaisia puheluita taatusti kulki läpi Xian juuri sillä hetkellä monia muitakin. Kaikki, joiden kiikarissa oli ollut Metsästäjien omaisuutta Xialla, ymmärsivät, että nyt oli paras hetki tehdä ahneita uusia aluevaltauksia. Olisi sääli, että metsästäjiä varoitettiin käytännössä suorassa lähetyksessä. Oli todennäköistä, että he olivat paraikaa tuhoamassa kaikkea arvokasta, mitä tornissa oli.
No, jos sota eskaloituu, se tietää Heremukselle hyviä aikoja, Thieler onnistui jopa hieman hymyilemään. Hän kuvitteli osastojohtajan mukavan, hyvin tuuletetun toimiston, joka tällä urakehityksellä voisi olla pian hänen. Disinformaatio-osaston johtaja herra Thieler? Unelmia piti olla! Hän soitti pian seuraavan puhelun.
”No, miltä näyttää?” hän kysyi. Puhelun toinen pää oli nuorempi turvallisuuskonsultantti Sihanna, joka päivysti sillä hetkellä tietoliikennettä (eli lähinnä juorusi toimistolla.)
”Haha, teknisen tytöt laittoivat radioaallot niin täyteen roskaa, että ainakaan viestiä Odinalle ei enää saa. Ja siis näkyisi olevan koko sektori ilman sähköjä, kurja kohtalo jos siellä asui. Tornissa on varavirta, tietty, mutta Laivasto ampui sitä EMP:llä.”
”Olen vielä täällä hemmetin istuntosalissa, puhu minulle tilannetta.”
”Okei, tiedämme, että Laivasto laittoi juuri ison osaston tornin suuntaan, ja ne on valmiina moukaroimaan jos siellä ei antauduta. Mutta ne on hitaita. Meidän ryhmä on menossa katon kautta sisään, yritetään saada niiden koodiavaimet, mutta operatiiviselta sanottiin just että ilmeisesti Koboltin jengillä on sama ajatus. Pomo antoi luvan käyttää torjuntaohjuksia niitä vastaan.”
”Oikeasti? Miten ne lihapäät toimivat niin nopeasti?”
Koboltti oli toinen huomattava turvallisuusyritys – tosin verrattuna Heremuksen stiletintarkkaan toimintaan, he toimivat enemmän klassisen palkkasoturijoukon tapaan. Koboltin johtaja, Caudipteryx, oli olevinaan oman elämänsä Varjottu, ja tehnyt organisaatiostaan Heremuksen verisimmän kilpailijan silloin, kun puolustuskontrakteja jaettiin.
”No kai nekin osaa, kun arvon rouva presidentti ilmoitti koko maailmalle, että nyt mennään.”
”Nii-in”, Thieler huokaisi turhautuneesti. ”No minun työpäiväni on kohta hoidettu, kunhan tämä näytelmä täällä loppuu. Että onnea niille jotka joutuu setvimään tätä illan.”
Langan toisessa päässä toistui huokaus. ”No kiitos, lol. Moikka.”
Thieler mutisi jotakin vastaukseksi ja laittoi puhelimen pois. Kun hän palasi katsomaan istuntosalin tilannetta, Denceen edustaja oli pitämässä puhetta siitä, miksi kenkäteollisuuden tukeminen oli ensiarvoisen tärkeää Xian turvallisuudelle. Oltiin siis päästy esityslistan turhimpiin osiin. Thieler huokaisi ja meni hakemaan itselleen Bohrokin energiajuoma-automaatista.
Samalla kun neuvosto väitteli jostakin turhanpäiväisistä säädöksistä, Metsästäjien linnakkeella käytiin täyttä sotaa. Ei tosin kovin kauaa, mutta kuitenkin. Thieler odotti vain istunnon päättymistä, eikä kerrankin osannut odottaa, miten nopeasti politiikka joskus liikkui. Kun sali oli antanut päätöksensä fexialaisten tuotteiden tuontitullien laskemisesta, ehdottivat roodakalaiset valtiopäiväsäännön poikkeustilapykälien perusteella välitöntä erityisistuntoa juuri alkaneen konfliktin johdosta. Presidentti Stenyaxa hyväksyi painostuksen alaisena tämän, lopetti tavanomaisen istunnon ja erityisistunto aloitettiin välittömästi avoimella esityslistalla. Nyt myös Thieler seurasi salia intensiivisesti.
”Nyt kun rakas kotikaupunkimme on joutunut todistamaan sotaa omalla maaperällään”, Berike julisti dramaattisesti. Hän oli loistava puhuja, joka osasi pitää yleisön jännityksessä. ”Me koemme, että on tämän Neuvoston velvollisuus ohjata huomattavasti enemmän yhteisiä varojamme puolustukseen.”
Thieler tiesi, että erityisistunnolla oli valta hyväksyä ylimääräinen lisäbudjetti yhdeksi vuodeksi ⅔ enemmistöllä. Puolustusbudjetin nosto oli tietysti hänen omalle alalleen mitä loistavin uutinen. Jos se oli roodakalaisten tavoite, he tulisivat oikein hyvin toimeen tulevaisuudessa.
”Täten ehdotan, että hyväksymme 12 miljoonan krediitin erityispuolustusbudjetin, joka käytetään kauniin kotimme puolustuksen kohentamiseen. Nähdäkseni jokainen xialainen on tässä tilanteessa pakotettu myöntämään sodan uhka, ja suuri tarpeemme puolustautua tahoilta, jotka tahtovat tuhota meidän ideaalimme.”
Lisärahoitus haettaisiin käytännössä lainamarkkinoilta, koska Neuvosto ei juuri koskaan nostanut verotusta, eikä tullitason nosto nykyisestä ollut sekään suosittua. Thieler saattoi jo nähdä, miten Heremuksen osakkeiden arvo lähti nousukiitoon. Onneksi hänellä oli niitä sopiva salkku, jonka hän oli saanut bonuksina hyvin hoidetuista tehtävistä.
Budjetista käytiin lyhyt keskustelu, mutta edes konservatiivit eivät vastustaneet roodakalaisten ehdotusta. Pari velkalaiva-argumenttia heitettiin, mutta kukaan ei tosissaan halunnut puoltaa kantaa, joka olisi helppo nähdä jonkinlaisena Varjotun ymmärtämisenä, tai pahempa, kotimaisen aseteollisuuden vastustamisena. Lopulta budjetti hyväksyttiin äänin 143-1. Todellinen taistelu käytäisiin vasta puolustusvaliokunnassa, missä päätettäisiin, kenelle rahat menee. Thieler soitti välittömästi Heremuksen PR-osastolle, joka laittoi lobbaajat asialle varmistamaan, että Heremus saisi mahdollisimman suuren siivun valiokunnan mietinnössä. Sen kokous oli onneksi vasta ensi tiistaina, ja Thielerin oma päivä alkoi olla siinä. Hän nappasi salkkunsa ja livahti pois salista ennen pahinta ruuhkaa.
Rubiinipalatsin raskaasti haarniskoidut vartijat ja vakoiludroonit katselivat poistuvan vortixxin perään, kun tämä asteli laiskasti Tulinoidanaukion läpi mainoksia täynnä olevalle rautatieasemalle. Teleruudut aseman aulassa näyttivät kuvaa savuavasta Metsästäjien tornista, mikä oli ilmeisesti Laivaston jääkärien varmistama. Taistelua oli ollut ilmeisesti melko lyhyt, ja antautuneet Metsästäjät lähinnä karkoitettaisiin. Thieler ei oikeastaan edes kuunnellut lähetystä vaan laittoi kuulokkeet päähänsä. Aamun podcast sai vihdoin jatkoa. Hän loikkasi junaan, jonka kylkeen oli maalattu lukemattomia kasvokuvia Voitto Korporaation toimitusjohtajasta, joka oli tietysti ostanut mainostilaa yhdestä vaunusta.
Thieler jäi seisomapaikalle nojailemaan huonoryhtisenä. Hän tarkasti teksti-tv:n puhelimestaan. Heremuksen osakkeen arvo oli noussut yli 20% viimeisen tunnin aikana. Sen sijaan metsästäjien kanssa tekevien yrityksien lukemat olivat kovassa pudotuksessa. Sinä päivänä syntyisi monta voittajaa ja häviäjää (ja pari kuollutta, ainakin siellä tornilla, mutta se ei ollut kovin tärkeää.) Sen lisäksi Thieler laski Berikeltä saadun anteliaan ”lahjoituksen” ja sulloi sen piiloon. Melko hyvä työpäivä, hänen oli pakko myöntää. Yksi tuhottu poliittinen ura, yksi aloitettu sota ja totaalinen kaaos Xian pörssissä – ja mikä tärkeintä, Heremuksen osakkeenomistajat olivat tyytyväisiä.
Keskustelu hänen korvanapeissaan jatkui.
”No helvetti, kai sitä pitää kokeilla, josko Galin läheltä löytyisi ensi vuonna joku pikku sota mihin tulisi mukaan. Voisi samalla katsoa, että mistä ihmeestä sinä mies oikein puhut.”
”Tätä on aina ilo kuunnella — jengi tulee tähän studioon sekä Oppimaan että Opettamaan. Kyllä mä uskon että me täällä tänään ollaan todella oman aikakautemme ääniä. Se mitä me sanotaan täällä tänään määrittää sen, miltä tää aika näyttää, jos tajuut mitä silleen haen.”
”Semmoinen on meidän suurmiesten taakka.”
”Ja oppimisesta puheen ollen: taitaakin olla aika meidän tokalle kaupalliselle tiedotteelle. Kenraali Gaggulabio, mistä just sä saat sun uutiset näinä epävarmoina aikoina?”
”No kyllä minä olen vielä niitä jotka lukee vielä ihan perinteiset sanomalehdet, kyllä tuo Steltin sanomat on se klassikko, mikä tuntuu olevan eniten omissa kiinnostuksen kohteissa.”
”Se on vanha perinteikäs perusta, pakko arvostaa. Mä voisin tässä kuitenkin antaa tilaa vähän uusille äänille. MK-lehti eli Mitä Karzahnia? tarjoo uuden, poliittisesti sitoutumattoman näkökulman maailmaan ja siihen, mitä kaikkialla päin sakaroita tapahtuu. Monissa noissa vanhoissa medioissa on monesti vähän se ongelma, että aina ne on kiinni jonkun rahavirroissa tai sellaisissa ajatuksissa, joita ei oo tuuletettu silleen hetkeen. Tai sit ne ei vaan saa sanoa juttuja niinkuin ne on, tiiätkö. Kyllä kuitenkin totuus on sellainen juttu mitä monet yrittää vaientaa — vaikka kyllä me kaikki tiedetään että totuus on voimakkaampi kuin mikään prototeräs. Eikö just näin?”
”Kyllähän se totuus voittaa aina lopussa, niin minä aina sanon.”
”Se on just näin. Meidän kuulijoille voisin ilokseni kertoa, että koodilla NO1TA saatte 50% alennuksen ensimmäisen kolmen kuukauden tilauksesta. Jos ei niin maistu niin sen saa totta kai lopetettua nopeesti myös. Mutta aina kannattaa avartaa horisonttejaan. Jos palataan taas vielä vähän aikaisempiin aiheisiin, niin haluaisin kysyä: Kenraali Gaggulabio, mikä on hyvän leipomisen salaisuus?”
”Siis jotenkin ihailtavaa nöyryyttä, pakko respektaa. Moni olis valmis uskomaan että sun kaltainen leipuri olis löytänyt sieltä elämämlähteeltä jonkun suuren salaisuuden, tai oivaltanut jotain ihan uutta. Mutta jotenkin säkin näet itsesi osana vaan, en mä tiiä, historian loputonta pullapitkoa.”
”Se minua näiden muistelmienkin kirjoittamiseen innosti. Minä olen aina arvostanut historiaa, se on semmoinen asia, mistä ei nykyään välitetä tarpeeksi. Kyllä se auttaa meitä tajuamaan oman paikkamme maailmassa, ymmärtämään semmoisia syvempiä totuuksia. Se on sääli että Zakazillakin tuhoutui niin paljon sellaista vanhaa mikä muistuttaisi meitä siitä, mitä olimme ennen. Minusta se on suurin syy sille, miksi nykynuoret on rauhattomia ja jotenkin juurettomia. Ettei tiedetä sitä taikinajuurta mistä tulee.”
”Mieletöntä. Just tollaisia oon miettinyt monesti etsiessäni omia juuriani tästä maailmasta. Oon jotenkin sellainen maailmankansalainen, vaikka kyllä mä Steltillä syntynyt olen. Ehkä just ton taikinajuuren etsinnässä jengi päätyy luomaan identiteettejä kaikenlaisiin juttuihin. Eikä sillä, kyllä munkin todellinen koti on jollain tavalla Galilla — mutta kaikille ei käy niin hyvin, että ne löytäisi sellaista paikkaa juurtua, joka on niille hyväksi.”
”Joo, mieti vaikka toa-koodia. Kyllä minä periaatteessa arvostan sellaista vanhan liiton matoran-meininkiä, missä vahvat suojelee heikkoja ja viisaat neuvoo muita, mutta kun sellainen vanha kyläyhteisö on tuhoutunut nykyään niin monessa paikassa – niin kuin ne tuhoutui Zakazillakin – niin siitä seuraa vaan tätä, no, anarkiaa. Toia jotka seikkailee ties missä ja kuvittelee olevansa jotain Suuren Hengen tahdon toteuttajia, vaikka vaan jahtaa kiksejä ja voiman tunnetta. Jos porukka vaan asuisi maalla silleen perinteisesti niin minusta tämmöistä olisi paljon vähemmän.”
”Joo. Sitä pitää kunnioittaa maata jolla astelee. Joka ruokkii sut. Tosi diippii.”
”Joo ja siitä minä Steltissäkin pidän, kun siellä tiedetään tämä, ja kunnioitetaan vanhoja hommia. Ei sitä aina tarvitse keksiä kaikkea uutta ja yrittää tanssia menneiden haudoilla. Ei, siellä ei pelkästään muisteta menneitä mutta eletään vielä niillä vanhoilla tavoilla. Monessa paikassa se menneisyys on vaan otettu semmoiseksi lyömäaseeksi, että ollaan sen ja sen suurmiehen jalanjäljissä, vaikka oikeasti ei paljoa piitata menneestä. Se on minusta todella surullista, mutta siihen maailma on mennyt.”
”Mut on tosi tärkeetä, että joku muistelee ja ajattelee noin. Kun se on sellaista hiljaista tietoa. Perimätietoa. Semmosta pitää vaalia.”
”Tohon mäkin uskon, tohon uuden ja vanhan kättelyyn. Mä olen shamaani, mutta mä olen myös tiedemies. Mä olen noita sekä tohtori. Kato luin Xialla vaihdossa tosi paljon tästä niiden kansallismyytistä, ja siellä se jo näkyy — noita sekä hänen apurinsa tohtori. Taika ja tiede paiskaa kättä yhteen. Ihan mieletöntä.”
”Juu meillä on oikeastaan ihan salatieteiden osasto Liekkimiehissäkin, tullut vähän kokkailtua sitäkin puolta. Ihan harrastetasolla kyllä.”
”No tämä on vielä vähän semmoinen sotasalaisuus, mutta sanon vaan, että olisihan se hienoa jos me skakdit saataisiin valta siihen, mitä se makutan ketale meille teki, eikä oltaisi vaan passiivisia uhreja sille. Ei siis että yrittäisi kumota sen, vaan että hallittaisi sitä. Tuntuu jo vähän oikeudelta jos me onnistumme.”
”Kuulostaa kyllä tosi jännältä proggikselta. Noista makutahommista tiiän aika vähän, mutta ehkä tässäkin semmoinen horisonttien avartaminen auttaa jo tosi pitkälle. Ehkä NuiForce vois olla hyvä lisä tän tutkimiseen — se kuitenkin auttaa vapauttamaan sun täyden potentiaalin.”
”No hemmetti ehkä tuossa on ideaa, pitääkin vinkata Rlorzedtille että tutkii asiaa vähän. Sinä nyt kuitenkin tunnet nämä noitahommat paremmin kuin minä.”
”Ehkä voit sit ens kerralla kun oot täällä kertoa, että miten nää hommat on edennyt! Meidän aika alkaa tässä hiljalleen loppua. Kenraali Gaggulabio, haluutko vielä sanoa meidän kuulijoille jotain? Tai plugata jotain mainoshommaa, omia proggiksiasi jne.”
”No kyllä minun on pakko mainita että kun tässä on siitä leipomisesta puhuttu, niin meillä on paikat Mahr-Korissa, Rumisgonessa, Roadassa ja Gendopoliksessa. Parhaita vanhan Zakazin makuja ja vaihtuvat talon erikoiset, turvallisuuspalveluita voi ostaa kylkiäisenä. Jos arvostat hyviä leivoksia – ja jos väittää ettei arvosta, niin valehtelee – niin poikkea käymään lähimmässä, kun ehdit.”
”Siis ehdottomasti puollan tätä lausuntoa — ei ole Gaggun pullien voittanutta. Ja äijä vielä kehtaa väittää, että ei löytänyt sitä elämän lähdettä, haha.”
”Joo, kiitoksia kiitoksia tästä mahdollisuudesta vähän jakaa ajatuksiani niin nuorille kuin vanhoille. Sinä Aldous teet tärkeää työtä.”
”Kiitti, Gaggu! Aina yhtä ilo käydä hyviä keskusteluita. Teille kuulijoille — minä olin Noitatohtori, ja vieraanani oli tänään kenraali Gaggulabio. Jatkakaa ikuista totuuden etsimistä, te avaruusajan shamaanit, te viidennen asteen chakrasurffaajat, te tähtien perilliset. Ensi viikolla sinä, ja sinä, ja sinä ja minä katsomme taas yhdessä alas totuuden reunalta. Siihen asti… tsau ja moi.”
ROODAKA WILL RETURN
Psst! Jos haluat aloittaa podcastin alusta myös niillä osilla, jotka Thieler missasi jonkun feissarin takia, klikkaa tästä!
Noita Tohtori Experience #69: Kenraali Gaggulabio
”Mitä fantsuinta päivää sulle, sulle ja just sulle! Tervetuloa ajatusten huokuvaan koskeen, diippien kelojen Tona-Wahiin. Tervetuloa ottamaan chillisti, siemailemaan rauhoittavaa kombuchaa ja virittämään sun aivokytkentöjä sekä sentteröimään sun juurichakrat. Mä olen Aldous, mutta voit ihan hyvin kutsua mua… Noitatohtoriksi. Tänään mulla on kunniana esitellä vieraana todellinen monitaituri: sotasankari, liikemies, filantrooppi. Tervetuloa studioon, kenraali Gaggulabio!”
”Kiitos kiitos, arvon tohtori. En olekaan tällaisissa ohjelmissa ennen ollut, heh. Voisi sanoa, että olen sellainen vanhan liiton mies.”
”Se on totta, sä et ookaan aiemmin ollut meillä vieraana. Voin tässä kuulijoille kyllä paljastaa, että Gaggu ja meikä mennään ihan way back. Näillä aloilla sitä kohtaa aina vähintään yhteisten kamujen puutarhajuhlissa, ja onhan meillä pari huikeaa business venturea myös yhdessä ollut, eiks niin?”
”Juu, en ole niihin vielä muistelmissani edes päässyt. Toinen osa on ollut pitkään kirjoituspöydällä, mutta olen niin penteleen kiireinen mies ettei siitä tule aina mitään. Mutta ensimmäistä osaa voi kyllä tilata kaikista Liekkimiesten leipomoista, joita on jo neljällä eri saarella.”
”Hyvä pointti — kandee tsekkaa Gaggulabion elämämkerta sairaan nopee. Sanoitkin just, että oot penteleen kiireinen mies. Saattaa olla, että kaikki meidän kuulijat ei vielä tiedä miksi, niin haluaisitko vähän avata tota heitä varten?”
”Ainahan minä olen ollut sellainen, että on monta rautaa tulessa – samanlaista monialayrittäjyyttä kuin Voiton porukalla, joku sanoi. Viime aikoina firmani on ollut kiireinen tässä paljon puhutussa Välisaarten sodassa, missä taistelemme Bio-Klaanin merirosvoja vastaan yhdessä ötökkäin imperiumin kanssa. Ja heh, onhan sitä muitakin bisneksiä, leipomista en ole tietenkään hylännyt, ja aina tartun uusiin tilaisuuksiin tehdä vähän voittoa.”
”Shoutout Voitto Korporaatiolle! Gettaan ton monialaisuuden tosi hyvin — meidän kuulijat hyvin tietääkin, että hammaslääkärin ja farmasiayrittäjän lisäksi oon myös shamaani ja henkiparantaja. Elämämkerrassasi sä sanotkin, että olit leipuri ennen kuin olit sotilas. Kumpi sä näistä mielestäsi enemmän olet?”
”No kyllähän se yksikön vääpeli pitää sodan pyörät pyörimässä! Itse ajattelen, että armeija marssii vatsallaan, ja huolto – sieltähän tämä kaikki alkoi – on se mitä ilman mitään sotaa ei sodittaisi. Niin kyllä se leipurin homma on siellä pohjalla se oikea juttu, ja sota on sitten jotain mitä se mahdollistaa.”
”Aivan, aivan, joo, se on just näin. Koetko sä, että oot saanut säilytettyä hommassa jonkinlaisen autenttisuuden? Nautitko sä vielä itse leipomisesta?”
”No onhan se haaste, suurmiehille usein käy niin ettei enää ole aikaa tehdä niitä juttuja, joilla suureksi tuli alkujaan. Vaikka olisi miten pätevää väkeä hoitamassa asioita, niin oma aika on aina niin pirun rajallista. Yritän laittaa joka sunnuntai vähän aikaa sivuun ihan vaan leipomista varten, semmoisena rauhoittumisena, mutta kyllä sitä mieluusti tekisi enemmän. Jotkin parhaista muistoistani ovat ajalta, kun vaan järkkäsin pitopalvelupuolta Varjotun pitoihin ja semmoista.”
”Toi on musta tosi freesii ja, sanoisinko jopa, että viisasta. Sitä helposti aattelee, että kun tulee mahis leipoa isompia kakkuja, se vois olla jotenkin automaattisesti hienompaa. Ja onhan se. Mutta kyllä elämässä kandee palata sellaisiin tiettyihin perusasioihin aina välillä, vai mitä oot mieltä?”
”Juu, kyllä minä olen nautiskelija. Mitä järkeä on asemassa ja rahassa, jos sitä ei kaada kurkusta alas tai vedä savuna keuhkoihin? Kyllä sitä pitää osata nauttia työnsä hedelmistä.”
”Siis tosi meditatiivinen ajatus toikin! Kaikkien meidän pitää vaan löytää se oma balanssi. Se on semmoinen porras sisäiseen temppeliin.”
”Se oma elämäm lähde.”
”Siis wou. Aivan totta. Jos raaskit meidän kuulijoille paljastaa — tai edes raottaa vähän mysteeristä verhoa — niin on mun pakko kysyä, että miten se elämäm lähteen etsintä meni?”
”No, enhän minä sitä löytänyt, mitä luulin etsiväni, mutta ehkä sillä reissulla opin todellisen elämäm lähteen olevan ystävät ja kokemukset, jotka sain matkan varrella.”
”Aivan uskomatonta, äijä. Siis tosi upeeta. Mä tapaan sanoa, että travellaus on oikeesti ainoa asia, jonka sä voit ostaa joka tekee susta rikkaamman.”
”Joo se on melkein ainoa asia mikä tässä nykyisessä pestissä vähän pännii, kun ne Välisaaret alkaa olla vähän nähty. Kyllä minä reissaan edelleen, muttei voi mennä kovin kauas, joku Xian reissu silloin tällöin. Silloin joskus purjehdittiin kaikilla sakaroilla ja mantereilla, poltettiin paikkoja ja myytiin kakkuja. Se oli elämää se.”
”Palataan ihmeessä tohon travellaukseen vielä, mutta nyt on pakko mennä vähän työasioihin ja kysyä tosta teidän Välisaarten operaatiosta. Harva meidän kuulija ehkä on kovin perillä, mutta aivan siellä Välisaarten keskellä on mitä ilmeisimmin kiehumassa melkoinen poliittinen kattila. Paljon jengiä samalla saarella, isoja laivoja ja moottoreita. Aina välillä kansainvälisen lehdistön huomio kiinnittyy tohon hommaan, mutta kun mä tuolla maailmassa puhun jengille, niin ei kovinkaan moni tunnu tietävän, mistä tässä on kyse. Haluaisitko vähän avata tätä sun viimeisintä työkeikkaa meidän kuulijoille?”
”No siis, että ymmärtää siitä mitään, pitää tietää tästä Bio-Klaanista. Se on tosiaan kaupunki, joka ottaa vastaan kaikenlaiset rikolliset ja pelkurit, semmoiset joilla ei ole mitään järkevää tekemistä. Pahamainen Kapteeni Notfun, sitten kanssa tämä Kenraali Killjoy joka on laajentanut terroriaan jo sinne teillekin, monta muuta. Yksi niiden johtajista, tää Guardian, on just tällainen Zakazin sodan tyyppi joka ei vaan osaa mennä eteenpäin. Ja sitten siellä on monta toaa aika kyseenalaisella moraalisella koodilla – mikä on tietty aika vaarallista – niin kuin se Mustalumi, joka oli koko Metru Nuin hommassa aika lailla aiheuttajana. Että tämä on se konteksti, tämmöistä organisaatiota vastaan me taistellaan. Juu, eihän meidänkään puolella ole mitään puhtaita pulmusia, mutta tämä Klaani on sellainen kaaoksen pesä, mistä melkein kaikki saaret on saaneet kärsiä.”
”Vou. Aikamoista settii. Kyllähän toi aika huolestuttavalta vähintään kuulostaa. Kenraali Killjoyn meidän moni kuulija tietääkin, hänen edesottamuksiaan on puitu meidän tosi suositussa kolmoisjaksossa arvon paronin kanssa. Jos viitsit kertoa, niin miten tää teidän erikoisoperaatio etenee?”
”No ehkä hitaammin kuin toivoisi, mutta sille on ihan syy. Samalla saarella tämän Klaanin kanssa asuu tosiaan tämmöinen nazorakein hyönteiskansa, kai ne on jotain schilujen sukulaisia, ja niitten johtaja, Kenraali Ykkönen on se joka minut palkkasi. Messissä on muitakin, mutta kyllä sodan johto on näiden nazorakien puuhia. Ja no, niillä on koko niiden sivilisaatio uhattuna, niin ne on halunnut edetä aika hitaasti ja metodisesti, etenkin kun vastapuoli on täynnä hulluja tooia. Mutta en minä valita, minähän olen vain töissä siellä.”
”Ja mitä tärkeetä duunia siellä teettekään. Kyllähän se nyt varmasti meille kaikille oli selvää, että Välisaaret on pikkuisen ongelmasektori kaiken maailman merirosvouden tee äm äs suhteen. Moni mun vieraista onkin sanonut, että sen merialueen siistiminen olis ihan mahdollista, jos poliittista tahtoa olisi näillä isoilla valloilla.”
”Vaikka kyllähän me kummatkin vähän tiedetään, että semmoinen sotku kanssa antaa mahdollisuuksia tämmöisille monialayrittäjille…”
”Niin just, onhan se hirveen kompleksia. Tollaiset vähäisen säätelyn alueet on hirveän tärkeitä paikkoja, varsinkin vastapainona Metru Nuin kaltaisille paikoille, joissa talous on… no, kehtaanko ees sanoa. Hitto! Sanotaan kuitenkin. Dumen tossun alla.”
”Niin, voitko uskoa että ne uudet tullilait pakotti meikänkin firman lopettamaan toimimisen siellä, enkä ole kuin yksi monesta. Ne on ihan selvästi suunniteltu ajamaan ulkopuoliset sieltä muualle – ja tääkin on siis seurausta vaan siitä, että ne pari Bio-Klaanin tyyppiä sotki asiat kunnolla siellä. Ja sen vuoksi kunnolliset liikemiehet kärsii.”
”Kyllä mä monesti tapaan sanoa, että mikäli ei oo sisäinen balanssi jotenkin kunnossa, sitä päätyy sotkemaan kaikkien muidenkin juttuja. Mikäli tän Bio-Klaanin johtajisto sattuukin olemaan kuuntelijoissani, niin hei, olkaa yhteydessä. Keskustelen mielelläni ihan kaikkien kanssa. Olishan se ilo pohtia, onko ’juuriadminilla’ varmasti kaikki juurichakrat hyvässä tasapainossa. No mut hei, tähän väliin yksi pikku kaupallinen tiedote: sanokaapa, kenraali hyvä, millä varmistatte balansoidun ruokavalion kiireisessä palkkasoturin arjessanne?”
”Niin liittyykö tämä niihin ihmeen pillereihin mitä teikäläinen myy? No en kyllä ole kokeillut, syön mitä huvittaa.”
”No kuule tässä olis sekä sulle että meidän kuulijoille vahva suositus. NuiForce-ravintolisäpillerit buustaa sun luonnollista aineenvaihduntaa sen maksimiteholle. Näistä löytyy kaikki ravinteet mitä päivässä saattaa kaivata luonnollisen sterodermis-kapselikuoren sisällä. Yhdellä tällaisella voi siis käytännössä korvata yhden lämpimän aterian päivässä, ja sen lisäksi se auttaa sua toimimaan maksimiteholla omasta potentiaalistasi. Kaikki te kotistudioiden akshimiehet, tää auttaa teitä todella hehkumaan kuumempana kuin muut ympärillänne. Mulla on ollut perinteenä antaa tämmöinen kuukauden kokeilupurkki jokaiselle vieraalle ihan vaan testattavaksi — ja kiitokseksi siitä, että ootte päässeet tänne studioon. Oot Gaggu melkoinen ori jo tollaisenaan, niin luulen että tyypistä kuoriutuu suoranainen skerde kun pääset kokeilemaan näitä!”
”Kyllä minä olen enemmän semmoinen, jolle maistuu kolmoskalja ja grillimakkara, mutta kyllähän nyt tämmöiseen tarjoukseen pitää tarttua, ihan jo näin kunniotuksesta kollegan hommaan. Palkkasoturi-bisnes on semmoista, missä ei koskaan voi olla liian skerde.”
”Se o jämpti. Kenraali Gaggulabiokin suosittelee, miksi ette siis kokeilisi? Mutta tahtoisin tässä palata pikkuisen aiemmin puhuttuun. Tää erikoisoperaatio Bio-Klaania vastaan vie selvästi aika paljon teidän aikaa ja huomiota — ja onkin melkoinen poliittinen kuuma peruna, jota me tullaan varmaan seurailemaan tässä syksyn, jollei jopa talven, yli. Bisnespoliittisesti tuntuisi, että teidän tulevaisuus on aika turvattu. Mikä odottaa Liekkimiehiä sit kun tässä konfliktissa on päästy kaikkia tyydyttävään ratkaisuun?”
”Eihän sitä koskaan tiedä. Meillä on ne sellaiset jatkuvat taustahommat – leipomot ja muut – ja pari kanta-asiakasta, mutta että mikä on seuraava paikka, minne Liekkimiesten mahti laitetaan kokonaan? Heh heh, ehkä minä toivon että siihen mennessä alkaa joku toinen sota jossain, niin ei tarvitse pitää poikia turhan panttina. Kyllä moni niistä tykkää näistä rauhallisemmistakin hommista, mutta hei, skakdi tarttee vähän tappelua pysyäkseen vireessä.”
”Jos vähän saa vihjata, niin mikäli paketoitte ne hommat siellä Bio-Klaanin kanssa nopeesti, löytyisi varmasti koillisen suunnilta seuraava aika mehevä keikka. Oho oho, puhuinkohan liikaa. No mut nää on näitä.”
”Kyllä mies minun kontakteillanikin on siitä vähän jotain kuullut, katsotaan katsotaan. Oikeastaanhan tässä ollaan samassa sodassa, sinne Bio-Klaaniinhan ne jäljet johtaa kummassakin tapauksessa, Voitolla ja meillä.”
”Oot kyllä siinä aivan oikeessa. Siinä me ollaan erilaisia, Gaggu hyvä, että mä oon mielestäni silleen fundamentaalisesti rauhan mies. Mutta mä kunnioitan hirveän monenlaisia eri visioita — maailma on kaksi- eikä kolmiulotteinen. Ja vaikka mulla on tosi syvä sisäinen zen enkä silleen ihan 100% usko väkivaltaan, niin kyllä mun mielestä on kuitenkin oikeutettua puolustaa silleen niin kuin hyviä juttuja, tiedäthän.”
”No en ole mikään filosooffi mutta mitä oon funtsinut, niin sitä sotaa on aina ollut ja ei sitä kyllä kukaan saa loppumaankaan. Että mulle palkkasoturi on vaan yksi ammatti ammattien joukossa. Semmoiset tyypit, jotka ei osaa muuta kuin taistella tulee tekeen niin joka tapauksessa, niin eikö ole parempi yrittää edes vähän organisoida hommaa, silleen rakentavasti eikä jatkuvana kaaoksena. Siitähän meillä Zakazillakin oli kyse, sanoo mitä sanoo Nektannista niin kyllä siinä haluttiin saada paikat järjestykseen, kun etelä aloitti sen ihme anarkiahomman.”
”Joo ja siis anarkiahan on harmonian ikuinen vihollinen, ja maailmaan mahtuu kaiken maailman anarkian lähettiläitä. Kyllä se pistää vähän miettimään, että mitä sellaisistakin olis tullut, jos joku joskus olis päässyt avartamaan niiden maailmankuvaa. Ehkä jos tää kenraali Killjoy olis joskus käynyt Galilla, se olis oppinut näkemään kui siistei juttuja maailmassa oikeesti on.”
”Juu ei, sen sijaan se tuli piiloon sinne Klaaniin ja asui mökissä korvessa, varmaan vatvoi vanhoja juttuja kunnes taas flippasi ja lähti räjäyttämään porukkaa. Että tää on ehkä se mun ajatus Liekkimiestenkin kanssa, monesta olisi enemmän harmia jos ne vaan jätettäisi yksin, mutta ainakin näin saadaan joku tarkoitus eikä olla vaan henkilökohtaisilla kostoretkillä ja muulla.”
”Kyllähän sitä itsekin kelailee että tulis vaan uitua himmeen synkissä vesissä, jos olis kaiket päivät oman päänsä sisällä. En mä usko, että mulle olis voinut käydä mitään noin synkkää — oon ite sillä tavalla empaatikko aina ollut — mutta kyllähän sitä kelailee kaikenlaista yksin ollessaan. Pitää vaan osata löytää sellaista perspektiiviä oman kallonsa ulkopuolelle. Mulla isoin kehitys tapahtu oikeesti silloin kun koin sen 12 tunnin egokuoleman Galin hiekkarannoilla, se oli aika kreisii. Ootko ikinä kokeillut amana-huascaa?”
”No en kyllä tunne, mutta sinähän meistä se ekspertti olet näiden aineiden kanssa. Itse en ole koskaan kauheasti huumebisneksistä ymmärtänyt.”
”Joo kyllähän se on aluksi aika pelottavaa jopa, mut kyl siihen tottuu. Ja jotenkin musta tosi siistii oli tehdä se oma rauha itsensä kanssa, ja nähdä itsensä osana sitä kaikkea kosmista taustasäteilyä ja silleen. Tajuta että hitto mä oon oikeesti siisti tyyppi ja mä voin tehdä maailmassa ihan mitä tahdon. Musta kaikkien pitäis käydä sillä matkalla — en usko että se muuttaa sua, vaan paljastaa sun todellisen tahdon.”
”No helvetti, kai sitä pitää kokeilla, josko Galin läheltä löytyisi ensi vuonna joku pikku sota mihin tulisi mukaan. Voisi samalla katsoa, että mistä ihmeestä sinä mies oikein puhut.”
”Tätä on aina ilo kuunnella — jengi tulee tähän studioon sekä Oppimaan että Opettamaan. Kyllä mä uskon että me täällä tänään ollaan todella oman aikakautemme ääniä. Se mitä me sanotaan täällä tänään määrittää sen, miltä tää aika näyttää, jos tajuut mitä silleen haen.”
”Semmoinen on meidän suurmiesten taakka.”
”Ja oppimisesta puheen ollen: taitaakin olla aika meidän tokalle kaupalliselle tiedotteelle. Kenraali Gaggulabio, mistä just sä saat sun uutiset näinä epävarmoina aikoina?”
”No kyllä minä olen vielä niitä jotka lukee vielä ihan perinteiset sanomalehdet, kyllä tuo Steltin sanomat on se klassikko, mikä tuntuu olevan eniten omissa kiinnostuksen kohteissa.”
”Se on vanha perinteikäs perusta, pakko arvostaa. Mä voisin tässä kuitenkin antaa tilaa vähän uusille äänille. MK-lehti eli Mitä Karzahnia? tarjoo uuden, poliittisesti sitoutumattoman näkökulman maailmaan ja siihen, mitä kaikkialla päin sakaroita tapahtuu. Monissa noissa vanhoissa medioissa on monesti vähän se ongelma, että aina ne on kiinni jonkun rahavirroissa tai sellaisissa ajatuksissa joita ei oo tuuletettu silleen hetkeen. Tai sit ne ei vaan saa sanoa juttuja niinkuin ne on, tiiätkö. Kyllä kuitenkin totuus on sellainen juttu mitä monet yrittää vaientaa — vaikka kyllä me kaikki tiedetään että totuus on voimakkaampi kuin mikään prototeräs. Eikö just näin?”
”Kyllähän se totuus voittaa aina lopussa, niin minä aina sanon.”
”Se on just näin. Meidän kuulijoille voisin ilokseni kertoa, että koodilla NO1TA saatte 50% alennuksen ensimmäisen kolmen kuukauden tilauksesta. Jos ei niin maistu niin sen saa totta kai lopetettua nopeesti myös. Mutta aina kannattaa avartaa horisonttejaan. Jos palataan taas vielä vähän aikaisempiin aiheisiin, niin haluaisin kysyä: Kenraali Gaggulabio, mikä on hyvän leipomisen salaisuus?”
”Kyllä se on, että pysy perinteissä. Me ollaan leivottu niin pitkään kun on historiaa, hemmetti, varmaan pidempään. Kyllä ne leipomisen salat on ratkottu, ja sellainen mestarilta oppilaalle kulkeva tieto, se on missä oikea taito on, ei missään metrulaisessa opistossa. Että kun teet jotain niin kuin on aina tehty, niin kyllä siitä tulee hyvä. Ei mitään pelleilyä vaan ihan vaan laadukkaat raaka-aineet ja hyväksi todetut tekniikat, lisukkeilla voi sitten revitellä.”
”Siis jotenkin ihailtavaa nöyryyttä, pakko respektaa. Moni olis valmis uskomaan että sun kaltainen leipuri olis löytänyt sieltä elämämlähteeltä jonkun suuren salaisuuden, tai oivaltanut jotain ihan uutta. Mutta jotenkin säkin näet itsesi osana vaan, en mä tiiä, historian loputonta pullapitkoa.”
”Se minua näiden muistelmienkin kirjoittamiseen innosti. Minä olen aina arvostanut historiaa, se on semmoinen asia, mistä ei nykyään välitetä tarpeeksi. Kyllä se auttaa meitä tajuamaan oman paikkamme maailmassa, ymmärtämään semmoisia syvempiä totuuksia. Se on sääli että Zakazillakin tuhoutui niin paljon sellaista vanhaa mikä muistuttaisi meitä siitä, mitä olimme ennen. Minusta se on suurin syy sille, miksi nykynuoret on rauhattomia ja jotenkin juurettomia. Ettei tiedetä sitä taikinajuurta mistä tulee.”
”Mieletöntä. Just tollaisia oon miettinyt monesti etsiessäni omia juuriani tästä maailmasta. Oon jotenkin sellainen maailmankansalainen, vaikka kyllä mä Steltillä syntynyt olen. Ehkä just ton taikinajuuren etsinnässä jengi päätyy luomaan identiteettejä kaikenlaisiin juttuihin. Eikä sillä, kyllä munkin todellinen koti on jollain tavalla Galilla — mutta kaikille ei käy niin hyvin, että ne löytäisi sellaista paikkaa juurtua, joka on niille hyväksi.”
”Joo, mieti vaikka toa-koodia. Kyllä minä periaatteessa arvostan sellaista vanhan liiton matoran-meininkiä, missä vahvat suojelee heikkoja ja viisaat neuvoo muita, mutta kun sellainen vanha kyläyhteisö on tuhoutunut nykyään niin monessa paikassa – niin kuin ne tuhoutui Zakazillakin – niin siitä seuraa vaan tätä, no, anarkiaa. Toia jotka seikkailee ties missä ja kuvittelee olevansa jotain Suuren Hengen tahdon toteuttajia, vaikka vaan jahtaa kiksejä ja voiman tunnetta. Jos porukka vaan asuisi maalla silleen perinteisesti niin minusta tämmöistä olisi paljon vähemmän.”
”Joo. Sitä pitää kunnioittaa maata jolla astelee. Joka ruokkii sut. Tosi diippii.”
”Joo ja siitä minä Steltissäkin pidän, kun siellä tiedetään tämä, ja kunnioitetaan vanhoja hommia. Ei sitä aina tarvitse keksiä kaikkea uutta ja yrittää tanssia menneiden haudoilla. Ei, siellä ei pelkästään muisteta menneitä mutta eletään vielä niillä vanhoilla tavoilla. Monessa paikassa se menneisyys on vaan otettu semmoiseksi lyömäaseeksi, että ollaan sen ja sen suurmiehen jalanjäljissä, vaikka oikeasti ei paljoa piitata menneestä. Se on minusta todella surullista, mutta siihen maailma on mennyt.”
”Mut on tosi tärkeetä, että joku muistelee ja ajattelee noin. Kun se on sellaista hiljaista tietoa. Perimätietoa. Semmosta pitää vaalia.”
”Ehkä tämä mitä tässä tehdään on semmoinen uuden ja vanhan kättely. Että minä pääsen käyttämään näinkin modernia mediaa kuin sinulla on, ja puhumaan tosi monelle siitä, mikä on tärkeää. Olen minä lehtiin silloin tällöin kirjoitellut, mutta kuten sanottua, olen kovin kiireinen, ja kyllä se minun Liekkimiehet on aina ollut se selvin tapa jolla jätän merkkini maailmaan.”
”Tohon mäkin uskon, tohon uuden ja vanhan kättelyyn. Mä olen shamaani, mutta mä olen myös tiedemies. Mä olen noita sekä tohtori. Kato luin Xialla vaihdossa tosi paljon tästä niiden kansallismyytistä, ja siellä se jo näkyy — noita sekä hänen apurinsa tohtori. Taika ja tiede paiskaa kättä yhteen. Ihan mieletöntä.”
”Juu meillä on oikeastaan ihan salatieteiden osasto Liekkimiehissäkin, tullut vähän kokkailtua sitäkin puolta. Ihan harrastetasolla kyllä.”
”Oho! Tosta meidän kuulijat varmana kuulis mielellään edes pikkuvihjeitä, jos kehtaat tätä arkkua raottaa! Magiajaksot on aina niitä suosituimpii.”
”No tämä on vielä vähän semmoinen sotasalaisuus, mutta sanon vaan, että olisihan se hienoa jos me skakdit saataisiin valta siihen, mitä se makutan ketale meille teki, eikä oltaisi vaan passiivisia uhreja sille. Ei siis että yrittäisi kumota sen, vaan että hallittaisi sitä. Tuntuu jo vähän oikeudelta jos me onnistumme.”
”Kuulostaa kyllä tosi jännältä proggikselta. Noista makutahommista tiiän aika vähän, mutta ehkä tässäkin semmoinen horisonttien avartaminen auttaa jo tosi pitkälle. Ehkä NuiForce vois olla hyvä lisä tän tutkimiseen — se kuitenkin auttaa vapauttamaan sun täyden potentiaalin.”
”No hemmetti ehkä tuossa on ideaa, pitääkin vinkata Rlorzedtille että tutkii asiaa vähän. Sinä nyt kuitenkin tunnet nämä noitahommat paremmin kuin minä.”
”Ehkä voit sit ens kerralla kun oot täällä kertoa, että miten nää hommat on edennyt! Meidän aika alkaa tässä hiljalleen loppua. Kenraali Gaggulabio, haluutko vielä sanoa meidän kuulijoille jotain? Tai plugata jotain mainoshommaa, omia proggiksiasi jne.”
”No kyllä minun on pakko mainita että kun tässä on siitä leipomisesta puhuttu, niin meillä on paikat Mahr-Korissa, Rumisgonessa, Roadassa ja Gendopoliksessa. Parhaita vanhan Zakazin makuja ja vaihtuvat talon erikoiset, turvallisuuspalveluita voi ostaa kylkiäisenä. Jos arvostat hyviä leivoksia – ja jos väittää ettei arvosta, niin valehtelee – niin poikkea käymään lähimmässä, kun ehdit.”
”Siis ehdottomasti puollan tätä lausuntoa — ei ole Gaggun pullien voittanutta. Ja äijä vielä kehtaa väittää, että ei löytänyt sitä elämän lähdettä, haha.”
”Joo, kiitoksia kiitoksia tästä mahdollisuudesta vähän jakaa ajatuksiani niin nuorille kuin vanhoille. Sinä Aldous teet tärkeää työtä.”
”Kiitti, Gaggu! Aina yhtä ilo käydä hyviä keskusteluita. Teille kuulijoille — minä olin Noitatohtori, ja vieraanani oli tänään kenraali Gaggulabio. Jatkakaa ikuista totuuden etsimistä, te avaruusajan shamaanit, te viidennen asteen chakrasurffaajat, te tähtien perilliset. Ensi viikolla sinä, ja sinä, ja sinä ja minä katsomme taas yhdessä alas totuuden reunalta. Siihen asti… tsau ja moi.”
”Poltimme matkallamme yhden liskoaluksistanne”, yksi kromideista murahti ja nousi pystyyn. ”Ja tapoimme sen miehistön.” Muodonmuuttaja ei tiennyt, oliko se totta, mutta hän ei ajatellut kyseenalaistaa tätä.