Kepe ja Snowie olivat hiljaa. Kumpikin heistä punnitsi Kepen kertomusta mielessään.
”Tarkoitatko siis…”, Snowie aloitti nielaisten. ”…Että yksi Nimdan siruista voi olla… Verstaassa? Koko ajan nenämme alla?”
”Näin epäilen”, Kepe vastasi. ”Ei kuitenkaan aivan nenämme alla, kuten jo kerroin. Emme voi rynnätä noin vain hakemaan sitä; me emme tiedä mikä sitä vartioi.” Hän viittasi ovelle, jolta he juuri olivat tulleet.
”Kuinka me sitten saamme sen? Ja entä jos Liiga saa tietää?”
”Luulen että se tietää jo.”
”…Mistä niin?”
”Dox ja Valvoja. Valvoja sai tiedon kahdesta tuntemattomasta henkilöstä Verstaan turvalliseksi luokitellulla vyöhykkeellä juuri ennen Doxin katoamista. Se sai myös napattua epäselvän pätkän Doxin niin harvoin kuultua soperrusta. Valvoja?”
Doxin ahdistunut ääni kaikui huoneen joka nurkasta kohinan säestämänä. ”Kaksittain” – kohinaa – ”kätöset siniset” – lisää kohinaa.
”Meille voi tulla kiire”, Kepe sanoi.
”Kai meidän on puhuttava tästä jonkun adminin kanssa?”
”Totta. Lisäksi tahdon nyt tietää mikä on Tawan tietous tästä paikasta. Sitä ennen…” Kepe asteli takaisin pöydän luokse. ”…tutkimme tämän.” Kepe nosti repaleisen videonauhan pöydältä. Hän valikoi siitä mahdollimman ehjän pätkän; videon alku oli täysin tuhoutunut. Hän kaivoi projektorin hyllystä ja viritti nauhanpätkän siihen. ”Katsotaan mitä tästä tulee.”
”…Liikkuiko joku äsken meidän takanamme?” Seran kysyi huolestuneena ja kääntyi ympäri. Ei mitään. Ei Rahia. Seran katsahti turhautuneena ympärilleen. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Vain kasvusto, pääosin vihreät juuret, oli kasvanut huomattavasti. Mutta eiväthän kasvit päästäneet hiiviskelyn ääniä. ”Ehkä se oli joku Rahi?” Kapura ehdotti vaikka ei nähnyt Raheja missään. ”Olisipa minulla jälleen se Rahien käyttäytymisestä kertova kirja mukana. Ehkä se kertoisi Raheista, jotka osaavat kätkeytyä kasvustoon.” ”Tai ovat näkymättömiä”, Summerganon sanoi hiljaa. Ketään ei miellyttänyt ajatus näkymättömästä Rahista, joka hiiviskeli heidän takanaan.
Vain yksi.
”Sanoitteko te juuri jotain?” Kapura kysyi. Oudot sanat jäivät kaikumaan hänen päähänsä. ”Se ei ilmeisesti ollut mielikuvitustani”, Seran sanoi mietteliäänä. ”Vaikuttaa mielensisäiseltä iskulta”, Summerganon sanoi. Ketään ei myöskään miellyttänyt ajatus älykkäästä, näkymättömästä Rahista, joka käytti mielenvoimia. ”Vai oliko se Rahi?” Kapura lausui kaikkia polttelevan kysymyksen ääneen. Jälleen jokin rasahti.
Vain yksi.
”Pitäisikö häipyä”, Kapura sanoi mutta kuulosti enemmän mietteliäältä kuin pelästyneenä. Matka olikin ollut melko tylsä. ”Kenenkään mieli ei taida olla suojattu?” Seran varmisti. Seurasi hiljaisuus. ”Okei, ehkä meidän pitäisi lähteä. Ei täältä kuitenkaan mitään löy-”, Summerganon aloitti.
Aika
”Juostaan!” Kapura huikkasi ja kaatui rähmälleen maahan. Hänen jalkansa olivat sotkeutuneet kasvillisuuteen. ”Miten me kaikki onnistuimme jäämään kiinni näihin juuriin”, Summerganon sanoi mietteliäänä auttaessaan Kapuraa ylös. Seran hakkasi hänen jalkansa ympärille kietoutuneita juuria.
Teidän osaltanne se on
”Niinpä. Miten ihmeessä”, Kapura sanoi hiljaa. Jokin rasahti jälleen, mutta tällä kertaa ääni kuului selvästi, aivan kuin jokin viidakossa lymyävä ei välittänyt enää piileskellä. ”Hei muuten, näissä mielensisäisissä viesteissä voi olla järkeä”, Summerganon sanoi. ”Miten nämä nyt menivätkään? Ensin sanottiin ’Vain yksi.’. Sitten-”
Ohi
Maan alta, puiden latvoista, syvältä viidakosta ja muista lukemattomista paikoista syöksähti vihreitä juuria. Mutta nämä eivät vaikuttaneet kasvimaiselta. Ne tönivät toisiaan, aivan kuin kilvoitellen parhaasta paikasta. Ja ne osoittivat tiettyyn pisteeseen. Juuriin sotkeutuneet Seran ja Summerganon näkivät sen. Juuret olisivat nähneet sen jos niillä olisi silmät.
Sulavalinjainen ilma-alus halkoi yötaivasta verkkaiseen tahtiin. Sen viisihenkinen miehistö oli ottanut kuuden tunnin yöunet Xian pohjoispuolella ennen kuin pitkä matka jatkui jälleen. Klaanin laivaston johtaja Keetongu käänteli ja paineli Kirikori II:n ohjaimia, jotka oli selvästi luotu hänen valtavia kämmeniään varten. Keltaisen jättiläisen ainoa silmä oli raukeana puoliummessa.
Toinen laivaston matoraneista heitti lapiollisen hiiliä lentokonetta ilmassa pitävään ja sen matkustajia lämmittävään höyrymoottoriin, kun taas toinen kiristeli ruuveja koneen rungossa. Guardian istui tuolillaan Tongun takana ja nojasi aluksen ikkunaa vasten. Hän katseli maisemia toisesta ikkunasta. Makuta Nui leijaili tummanvihreänä pilvenä läpinäkyvän purkin sisällä. Itse purkki lojui vakaasti pöytämäisellä tasolla, mutta pahimpien ilmakuoppien iskiessä se kaatui, putosi tasoltaan ja vieri lattialla vauhdikkaasti. Guardian joutui nostamaan Manun purkin lattialta pari kertaa ennen kuin päätti sijoittaa sen Kirikori II:n juomatelineeseen.
Ilmakuoppapommituksen loputtua vauhti muuttui jälleen tasaiseksi. Nyt ikkunasta näkyi vain pilviä. Guartsu vilkaisi koneen takaosaan ja huomasi, että toinen matoraneista nukkui lakisääteisellä tauollaan. Toinen vahti höyrykoneen tulta. Myös purkissa oleva antidermis oli lopettanut telepaattiset lausahduksensa täysin. Jos se oli täysin mahdollista, Makuta Nui nukkui.
”Guartsu”, Keetongu sanoi tuttavallisesti. ”Aikapoika”, sininen skakdi sanoi virnistäen. Keltainen jättiläinen naurahti tälle kumeasti. ”Mitä luulet, että Nynrahilla tapahtuu?” Keetongu kysyi.
”En tiedä. Voi olla Allianssi. Voi olla jotain täysin meidän toimivaltamme ulkopuolella.”
”Voi olla”, Tongu vastasi. Hän siirsi kätensä ohjaamon kattoon ja painoi kolmea kytkintä. ”Minä silti haluan sen tilaukseni. Ja minähän sen saan.”
”Miksi et lähettänyt matoranejasi?” Guartsu kysyi kohottaen kulmaansa. Keetongu oli hetken hiljaa ja kääntyi adminia kohti. ”Miksi lähteä Zakazille yhden kiväärin takia?”
Guardian hymyili. ”Niinpä. Me emme kai vain osaa pysyä poissa etulinjoilta.”
”En kykene vain istumaan jossain lennonjohtotornissa”, Tongu sanoi. ”Lentäminen on liian mukavaa.”
”Varmasti”, Guardian sanoi. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Kirikori II oli noussut pilvikerroksen yläpuolelle. Puolikuun ja tähtien kajastama valo sai pilvet hohtamaan hopeisina. Vartija tuijotti maisemaa vaikuttuneena. Jossain kauempana lensi muodostelmassa jotain siivekästä. Guardian tarkensi parveen kiikareillaan. ”Lohrakeja”, hän lausahti.
Majesteettiset käärmeet syöksyivät öisen ilman läpi räpytellen siipiään hitaasti. Niiden suurten silmien hohto näkyi kauas. Käärmeiden pitkät perät kiemurtelivat öisessä ilmassa sulavasti niiden ratsastaessa tuulella. Keetongu hymyili. Hän paineli hitaasti erilaisia nappeja Kirikori II:n ohjaimissa. Sitten hän tarttui suureen puiseen kahvaan oikealla puolellaan. ”Pitäkää kiinni”, Keetongun kumea ääni kaikui. Hän veti kahvasta. Jotain räjähti.
Kirikori II syöksyi uskomattomiin nopeuksiin ja harvat lentokoneessa nukkuvat hätkähtivät hereille. Kun alus kääntyi hieman vinoon, Manun purkki putosi jälleen lattialle ja pyöri villisti. Sisällä oleva kaasumassa ei ollut huvittunut. Kirikori II ui läpi kuunvalon hopeaksi värjäämien pilvien ja halkoi niitä siivillään. Pian se kulki Lohrakien joukossa kuin yksi niistä. Lentävät käärmeet eivät näyttäneet edes huomaavaan puista ja teräksistä kanssalentäjäänsä. Alus kulki Lohrakien imussa useita tunteja. Laivaston matoranit katselivat ikkunoista suuria käärmeitä haltioituneina niin tiiviisti, että ehtivät unohtaa työnsä.
Guardian käveli kohti ilma-aluksen puisella lattialla makaavaa purkkia ja poimi sen käteensä. Purkissa leijuva vihreä nestekaasu sihisi vihaisesti. ”Nautitko lentomatkasta?” Guardian kysyi väsyneenä. ”Tarvitsen uuden ruumiin”, purkki kumisi. ”Tapetaan joku.” ”Rauhoitu.”
Punainen, luiseva ja väreilevä Zyglak sivalsi hännällään, Umbraa käteen, joka pudotti iskun voimasta miekkansa maahan. Voiman aura säteili olennon ympärillä, kun korviaraastava mielensisäinen isku vaikutti Umbran herkkään mieleen.
”Olisi kannattanut kuunnella mitä sanoin”, ääni Umbran päässä karjui. ”Sinä olet minun ja tavoitteeni tiellä, siis Gekon”, ääni huusi.
Umbra koki vihlovaa päänsärkyä, rysähtäen maahan punaisen Zyglakin eteen. Zyglak nauroi, kuolan roiskuessa hänen suustaan.
Qewa ampui vihertävää seittiä kohti punaista olentoa, mutta seitti hajosi ilmassa kappaleiksi. Punainen hirvitys nosti painovoimakyvyillään rahin ilmaan, paiskaten olennon päin metallista palkkia, jolloin hopeinen Kanohi Pakari lähti rahin selästä, kolisten lattialle.
Gekko otti Artakhan miekkansa selästään, valmistautuen iskemään kaksosveljeään, kun tämä oli syventynyt Umbran kurittamiseen, mutta Flygel ampui valkoista Toaa zamorpistoolillaan, jonka Zyglak oli ottanut selästään.
Zyglak ampui sinisiä ammuksia kohti Gekkoa, jolloin Toa joutui väistämään ja torjumaan ammuksia miekallaan. Muutama ammus lensi ilmassa, osuen metallikehikoihin joita oli katossa. Sähköiskuja alkoi väreillä katonrajassa. Gekko otti kaksin käsin miekastaan kiinni, iskien miekallaan Flygeliä, joka torjui suuren prototeräsmiekan omalla luusta tehdyllä terällään. Zyglak sivalsi hännällään Gekkoa jalkaan, jolloin valon Toa kaatui ja Zyglak pääsi niskanpäälle.
”Ei olisi kannattanut haastaa Zyglakia, ei tosiaankaan. Tykkiä ette saa, sen avulla Zyglakien paikka Allianssissa paranee”, Flygel sanoi, ampuen maassa makaavaa Gekkoa nyt tummalla Zamorilla. Kuula lensi ilmassa, osuen aseetonta Toaa rintapanssariin, mennen sen läpi ja halvauttaen osan Gekon elimistöstä.
Gekko oli tottunut kidutuksiin ja kaikkiin raakoihin keinoihin, joilla häntä oli painostettu luovuttamaan. Valon Toa nousi, vasen käsi velttona ja halvaantuneena, Flygelin kauhistukseksi. ”Et uskokaan mitä kaikkea olen kokenut elämäni aikana”, Toa aloitti, luoden murhaavan katseen Zyglakiin. ”Minua on kidutettu, minua on lyöty ja minun elämästäni on tehty yhtä Karzahnia, joten en taivu sinunlaisesi liskon komentoon”, Gekko sanoi uhmakkaana ja päättäväisenä.
Toa nosti Artakhan miekkansa kaksin käsin, paiskaten sen päin kohtaa jossa Flygel seisoi. Miekka iskeytyi voimalla Flygelin eteen, josta Gekko otti tukea ja hyppäsi ilmassa kohti Zyglakia, potkaisten vihreänaamaista liskoa päähän. Flygel sylki suustaan hampaitaan, kun hän koetti pysytellä pystyssä törmäyksen aiheuttamasta heilahduksesta. Zyglak tarrasi jalkojensa sirppikynsillä lattiaan, pitäen samalla tasapainoaan yllä mustalla ja piikikkäällä hännällään.
”Tämäpä huomaavaista, ulottuvuusmatkustaja”, Flygel sanoi, lähestyen samalla valkoista soturia, jonka toinen käsi roikkui yhä veltohkona muun ruumiin mukana. Flygel otti vyöltään toisen miekkansa, samanlaisen punavalkoisen ja piikikkään terän, jota hän oli jo käyttänyt Gekkoa vastaan. ”Kerrohan minulle, mikä tässä maailmassa meni pieleen että sinusta tuli tässä universumissa tuollainen”, Flygel osoitti miekallaan punaista olentoa, joka piteli Umbraa nyrkillään ilmassa, Matoranin rimpuillessa mielensisäisen iskun ja kuristusotteen tuomasta kivusta.
”Erehtyikö jokin Nui-Rama surisemaan väärässä paikassa, väärään aikaan, vai Matoran hengittämään eri aikaan kuin olisi pitänyt? Niin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäilemättä nytkin on muodostunut jo ääretön määrä vaihtoehtoismaailmoita”, Flygel selitti Valon Toalle, samalla iskien tätä punertavalla luumiekallaan. ”En tiedä mistä puhut, Zyglak”, Glatorianking sanoi, torjuen iskun terveessä kädessään pitämällään miekallaan. Raskastekoista miekkaa, jonka legendaarinen Artakha oli luonut, oli hankala pitää yhdessä kädessä, mutta Gekon toinen käsi oli nyt vähän poissa pelistä.
”Millaista siellä sinun maailmassasi oikein oli ja miksi tulit tähän maailmaan, Toa?” Flygel kysyi uteliaisuuttaan, samalla iskien sarjan iskuja kohti Gekkoa. Muutama miekan isku osui Toan panssareihin, mutta suurimman osan suurikokoinen Toa onnistui väistämään. ”En voi kertoa, ainakaan sinulle, hirviö”, Gekko sanoi, lyöden nyrkillään Flygeliä alaleukaan. Iskun voimasta muutama hammas lensi ilmassa, kolisten lattialle.
”Hirviö? Minäkö? Nimeni on Flygel, olen yksi harvoista tieteeseen perehtyneistä Zyglakeista, sinä Toan moukka”, valkomusta olento kertoi, syljeksien verta lattialle. ”Ja nyt saat opetuksen” Flygel raapaisi kynnellään valkoista soturia mahaan, jolloin kolmen kynnen jäljet jäivät hyvin valkoiseen panssariin. Gekko horjahti kivusta ja iskun voimasta hiukan taaemmas, nähden silmäkulmastaan kuinka hänen paha kaksosensa hakkasi Umbraa päin metallista pilaria. ”Taistele Umbra! Pystyt kyllä voittamaan hänen mielensä jos vain haluat sitä!” Glatorianking huusi, potkaisten samalla Flygeliä mahaan. Zyglak käännähti, jolloin piiskamainen häntä osui Gekkoa päinnäköä.
Näkökyky alkoi palautua hiljalleen, jolloin Zyglak käytti tilaisuutta hyväkseen ja kamppasi Toan jalallaan. ”Olen voitolla, enkö olekin, Toa?” Flygel sanoi, lipoen huuliaan, jotka olivat veressä, Gekon iskusta otuksen leukaan. Silmälappua kantava Zyglak piteli oikean jalkaansa Gekon rintapanssarin päällä, valmiina iskemään sirppikyntensä Toan panssarin läpi. ”Viimeisiä sanoja, Toa?” velociraptor kysyi, kun Glatorianking ei vastannut. Gekon näkökyky oli alkanut palautua ja hän huomasi kellertävän hahmon Flygelin takaa. Fikou oli alkanut heräillä ja rahi etsi naamiotaan lattialta.
”Kerro minulle, miten sinusta tuli tuollainen, siis tiedemies, ei kultisti kuten sukulaisesi?” Gekko aloitti, ostaen aikaa Qewalle, joka voisi auttaa häntä vapautumaan Zyglakin otteesta. ”Ja olisi muuten kiva tietää missä ulottuvuusporttitykkiä säilytetään”, Toa lisäsi viekkaasti. ”No, tykki on tämän laitoksen päähallintakeskuksessa, lukkojen takana. Tämä tietohan on sinulle yhdentekevää, koska kohta sinä kuolet”, Flygel kertoi. ”Siitä miksi valitsin tieteen hirviöjumala uskonnon sijaan voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta tiedäthän, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. On sääli tappaa sinut, olisi ollut mielenkiintoista tutkia sinua ja tehdä sinusta muistiinpanoja, ulottuvuusmatkaaja”, Flygel lisäsi, jolloin Gekko näki hänen kasvoillaan pienen pettymyksen ilmeen.
Qewa hiipi Flygelin takana, Glatoriankingin antaessa tälle neuvoja suutaan liikuttamalla. Fikou tajusi että tämä iso valkomusta olento pitäisi nujertaa jotenkin, mutta ainoa keino jolla hän voisi nujertaa Zyglakin olisi älykkyys. Fikou kiipesi läheistä palkkia pitkin katonrajaan, alkaen erittään seittiä, josta muodostuisi pian verkko. Ja verkon voisi aina pudottaa alla olevan vastustajan niskaan.
Fikou katseli kuinka hänen isäntäänsä heitettiin ympäri seiniä. Umbra oli joutunut johonkin outoon transsiin, jonka naruja pelottava, punertava olento veteli.
Umbran pään sisällä, ajatukset risteilivät ja olivat milloin hänen, milloin punaisen olennon tai muiden huoneessa olijoiden. Gekon paha muoto koetti sekoittaa Umbran hulluuden partaalle, lähettämällä tämän aivoihin mitä sekavampia ajatuksia.
”Miksi edes vaivaudut taistelemaan tämän maailman puolesta? Eikö omassasi ole tarpeeksi ongelmia? Miksi liityt Klaanilaisten sotaan?” punamusta olento iskosti Umbran aivoihin.
”Aluksi halusin vain löytää tieni kotiin, mutta sitten aloin tajuta että oli parempi saada ystäviä ja liittolaisia joiden avulla kotiin pääsy voisi olla mahdollista. Aloin tuntea syyllisyyttä tämän universumin tilasta, vaikken ollutkaan ollut siihen osallisena. Klaanilaisten tuomat menetykset Yö Kauhun aikaan, saivat minut liittymään heidän joukkoihinsa”, Umbra vastasi viestiin.
Flygel ja Gekko taistelivat nyrkein toisiaan vastaan, Qewan luodessa seittiä Flygelin yläpuolella. Pieni hämähäkki oli nopeasti saanut aikaan suurehkon verkon, joka voisi vangita Zyglakin.
Gekko katsahti ylöspäin. Hän antoi Qewalle merkin, jolloin pieni hämähäkki pudotti vihreän verkon suuren Zyglakin niskaan. Limainen verkko takertui tiukasti kiinni liskon ruumiiseen, jolloin Zyglak joutui pyristelemään vapaaksi.
Gekko katsahti Umbraa. Matorania pidettiin kurkusta kiinni ja roikotettiin ilmassa lähellä yhtä palkkia, joka oli vääntynyt osumien takia. Punainen olento oli täysin keskittynyt matoranin mielen tuhoamiseen riekaleiksi, eikä huomannut sitä että Gekko lähestyi häntä, heittäen kaikilla fyysisillä voimillaan, raskaan Artakhan miekan päin olennon selkää. Miekka viilsi punaista massaa kuin vetsi voita, kadoten suoraan olennon sisään. Punainen massa kerääntyi miekan ympärille, jättäen vain miekan kahvan törröttämään olennon selästä.
Punainen olento pudotti Umbran maahan, kääntyen kohti Gekkoa. Umbra kärsi suunnattomasta päänsärystä ja hänen oli vaikea hengittää.
”Nyt minä sinut kohtaan, veljeni!” punainen olento huusi, lähestyen Gekkoa, joka oli ilman aseita…
***
Umbra makasi juuri ja juuri tajuissaan mielensisäisen iskunsa jälkeen ja huohotti kuin viimeistä päivää hänen kurittajansa edetessä kohti valkoista toaa.
”Olet ruma jopa makutaksi.”, toa sanoi ja Flygelin arvelu kävi toteen, itseasiassa hänestä tuntui siltä, että voisi hyvin päästä pakenemaan ja jättämään Rujon otuksen kaksikon hoideltavaksi, Flygel esitti tajutonta odottaen sopivaa hetkeä iskeä.
Makuta oli liian keskittynyt taisteluun tajutakseen kaivaa Zyglakin mieltä. Harva olisi tässä tilanteessa pysynyt niin tyynenä kuin toa, harvaa oli myöskään kidutettu ja hakattu koskaan niin pahasti. Aseeton toa pinkaisi kohti Umbraa jonka vieressä aseet olivat, hän nappasi uhrausmikean ja löi sillä parhaansa mukaan punaista jättiläistä, se toki tuotti vahinkoa, mutta aivan kuin otuksella olisi ollut jälleen jokin varasuunnitelma eikä se siksi tuntunut olevan kovinkaan suutuksissaan nähdessään tipan vihreää nestettä valuvan selästään, tokihan se tällä kertaa kosti. ”Umbra, jos voisit nousta…”, toa sanoi, mutta kuristusote hänen kaulallaan keskeytti hänet ja punainen jättiläinen alkoi hakkaamaan hänen mieltään vielä kovemmin mitä hän oli Umbralle aiheuttanut. Toa kiemurteli tuskissaan Makutan otteessa kun tämä yhtäkkiä päästi irti hänestä. Umbra nousi seisomaan. Samalla hetkellä Zyglak repi verkon auki ja lähti juoksemaan kohti tykkinsä säilöntä paikkaa. ”Sinähän et minulta karkaa!”, Matoran karjaisi suustaan ja lähti pinkovan Zyglakin perään, Matoran heitti miekkansa Zyglakin kylkeen jääden itse aseettomaksi, mutta kaataen liskon maahan, ”Sinä pieni, pieni matoran.”, Flygel sanoi ivallisesti ja lähti laahustamaan eteenpäin, Umbra seurasi halvaannutettua vastustajaansa ja sai hetken päästä miekkansa jalkaansa, Flygel lähti juoksuun kohti ovea, Fikou kipitti isäntänsä perään niin lujaa kuin pystyi, sillä ovi oli sulkeutumassa, hämähäkki ehti juuri ja juuri ovesta, jättäen Toan ja Makutan kahdestaan huoneeseen taistelemaan siitä kumpi pääsisi ulos hengissä.
”Ystäväsi hylkäsi sinut, sinut petettiin.”, Makuta suolsi suustan loukkaavasti, toa katsoi selviytymismahdollisuuksia jotka tuntuivat olevan pyöreässä nollassa Jättiläisen ilmestyessä hänen kasvojensa eteen.
Toa hyppäsi ilmaan ja iski jälleen selkään suurta oliota kultisteilta varastetulta miekalla ja nappasi samalla omansa takaisin, Makuta päätti pahentaa tilannetta särkemällä lasin, joka esti vettä virtaamasta sisään.
”Mitä Karzahnia sinä oikein yrität!”, Toa huusi vesipatsaan sinkoutuessa naamaansa vasten kun loput paukahtivat jättiläisen eteen, huone täyttyisi nopeasti ja silloin Zyglakia olisi mahdotonta päihittää. ”Sinun pitäisi tietää paremmin, veljeni.”, Olento sanoi äänellä, joka kuulosti siltä kuin se olisikin niin. Vesimassat kasvoivat, ja kaksikko nousi ylöspäin huoneessa, joka alkoi näyttää sen hajotessa aivan muulta kuin laitokselta. Miekka kalahti Zyglakiin kerran jos toisenkin saamatta aikaan kuitenkaan tarpeeksi vahinkoa. Toa kiipesi ylöspäin ja hyppäsi Zyglakin selkään, olento oli edelleen hyvin kokematon taistelija, koska se ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta, se oli joutunut opettelemaan kaiken itse. Sitten odottamatta se parkaisi kivusta kun vihreää nesttä näkyi lilluvan vedessä enemmän kuin se terveys olisi sallinut, se lyyhistyi veden alle.
”Se ei voi olla näin helppoa, en usko sitä.”, aivan kuin vastauksena toan lausahduskeen luinen käsi iskeytyi pintaan riuhtiasten toan syvyyksiin, jostain syystä kelluva antidermis painui veden alle ja kuului korvia särkevä parkaisu: ”Voi ei, eiiii!”, ääni hävisi syvyyksiin.
Valkoinen toa nousi vedestä, kiiveten tarmokkaasti ylöspäin, niillä voimilla mitä hänellä enään oli jäljellä.
”Pakoreittini”, Gekko sanoi läähättäen. Toa oli onnistunut pääsemään seinään josta hakkasi tietään läpi, väsyneenä, riutuneena ja vihaisena se lävisti haurastuneet laitoksen seinät päästen ulos, vihdoin ja viimein, hän ei kuitenkaan jäänyt ihailemaan maisemia, kun yksi seinistä räjähti irti. Umbra ja Quewa olivat ehkä mennyttä. Valkoinen olento käveli metsään, kiihdyttäen tahtiaan päästäkseen pois täältä kamalasta paikasta, välttäen viimeksi sattuneen seurauksena pihkapuut hän oli juosten perillä hyvin nopeasti, koska hänen ei ollut tarvetta odotella Umbraa, joka tuli taas tämän seurauskena hänen mieleensä. Toa kuitenkin jatkoi matkaansa, joka saattaisi viedä aikaa. Sisimässään hän saattoi olla, sekä surullinen, että iloinen Umbran takia, ilman häntä tuo Makuta olisi saattanut päästä rellestämään klaaniin, tosiaan. Klaaniin.[spoil]Umppeli kirjoitti tuon alkuosan, yrittää nyt sitten selviytyä ulos sieltä, ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ[/spoil]
Notfun istui eräässä huoneessa. Hänelle oli luotu uusi käsi. Se oli mekaaninen, ja siinä oli joitakin hienoja toimintoja, mukaanlukien piraatin suosikki, rommikone, ja kengänkiillotin. Notfun ei ollut yhtä hilpeä kuin yleensä, itseasiassa hän oli hieman vaisu. Hän käveli sairaalan kahvioon, ja käskytti miehiään:
”Noniin, miehet, vaikka minä olenkin toipilas, tämä käsi kurittaa teitä viisimiljoonaakaksikymmentäseitsemän kertaa kovemmin kuin ennen, joten laivaan siitä, hus”
Miehistö lähti kohti Yön Timo toista, ja Notfun myös.
”Metsäpalo?” Seran sanoi mietiskellen ja jatkoi sitten: ” Niin sen täytyy olla.” Kolmikko antoi katseensa kiertää surkean näköisessä ympäristössä. Kun he tutkivat hökkelien jäännköksiä tarkemmin, he näkivät selvästi, että liekit olivat niitä nuolleet.
”Mitä luulet, luonnollinen metsäpalo, vai jonkin ilkeämmän voiman aikaansaannos?” kysyi Summerganon hiljaa. Tunnelma oli hieman painostava, aivan kuin jokin tarkkailisi heitä. Mutta se oli vain tunne… ”Jaa-a, kuka tietää”, mutisi Seran, mutta Kapura pysytteli hetken aikaa aivan hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. ”Ja olen hieman huolestunut. Tämä paikka ei tunnu turvalliselta, vaikka täällä ei näytä olevan ristin sielua”, Kapura sanoi. ”Maailma on täynnä syrjäisiä saaria, villejä petoja ja voimia, joita emme ole kohdanneet. Erämaassa on olemassa mahdollisuus, että kohtaamme jotain, joka ylittää vaarallisuudessaan suuretkin viholliskenraalit”, puhui Summerganon ja hetken aikaa kolmikko tunsi pienen väristyksen. ”Mutta turha meidän on villipetoja pelätä, ne tuskin ovat isokaan tekijä tällä retkellä”, kommentoi Seran ja niink olmikko jatkoi tarpomistaan tällä karulla saarella.
Taivas oli ikävän harmaa ja iltapäivä oli ilmeisesti pitkällä. Aurinko näkyi harmaiden pilvien läpi valaisematta kuitenkaan piristävästi matkalaisten tietä; kolmikko oli villissä erämaassa kaukana Klaanista. Kolmikko käveli hiljaa sinne tänne. Rennosti, mutta pitäen kuitenkin aseet käsillä. Kapura johti heitä saarella aivan, kuin jokin olisi vetänyt häntä. ”Hassua sinänsä, mutta tässä on oikean seikkailun tunnelmaa”, totesi Summerganon iloisesti ja hämmästeli itsekin innostunutta sanavalintaansa. Mutta juuri kun kolmikon epävarmuus oli vaihtumassa hilpeydeksi, rasahti jossain jotakin kovaäänisesti. He pysähtyivä jännittyneenä.
Toat katselivat ympärilleen. Mitään erikoista ei näkynyt. Tai no, maa oli epätavallisen täynnä vihreitä juuria, mutta se todennäköisesti oli vain merkki säännöllisen asutuksen puutteesta. ”Aika karu paikka”, Seran totesi. ”Älä muuta sano”, Summerganon säesti. ”Mitäs nyt?” ”Katsotaan hieman ympärillemme”, Kapura sanoi. ”Mikä tuo on?” Seran kysyi ja osoitti erästä puuta. Toat käännähtivät katsomaan sitä päin.
Ensisilmäyksellä puu näytti täysin normaalilta. Kuten koko muukin saari, sekin oli outojen juurien peitossa. Tarkempi kataus paljasti, että se kasvoi jonkin puusta tehdyn rakennelman päällä. ”Mennään”, Summerganon sanoi. Klaanilaiset lähtivät hiljaisena kohti muodostelmaa. Lähemmäksi tullessaan kolmikko huomasi tarkempia yksityiskohtia: Laudoilta näyttävät puiset kappaleet oli naulattu myöskin puisen kehikon ympärille. Rakennelma oli melko varmasti jonkun entinen asumus. Seinissä oli reikiä, mutta ne eivät olleet talon läpi työntyneen kasvuston aiheuttamia.
”Täällä on asunut joku”, Seran sanoi. ”Ja muitakin”, Kapura sanoi katsahdettuaan syvemmälle viidakkoon. ”Katsokaa!”
Katsoessaan Kapuran osoittamaan suuntaan Summerganon ja Seran näkivät jotain, jotka olivat luultavasti jonkinlaisen kylän jäänteet. Ensisilmäyksellä he erottivat vain kaksi tai kolme ränsistynyttä mökkiä, mutta puut ja vihreät, paksut juuret peittivät monia melkein kokonaan näkyvistä. Maassa näkyi useita kasoja, jotka näyttivät jäänteiltä ison Rahin hyökkäyksestä tai luonnonmullistuksesta. Tämäkin aukion tapainen paikka oli täynnä kasvustoa.
”Näyttää kylältä”, Summerganon totesi. ”Tuo on voinut olla nuotiopaikka”, Kapura arveli katsoessaan pientä mutta säännöllisen muotoista ränsistynyttä puupenkkimuodostelmaa, jonka keskellä oli sekalaista puusälää. ”Mikä tämän hävityksen on aiheuttanut?” Seran ajatteli ääneen. ”Ehkä Rahin hyökkäys… Tai pyörremyrsky… Kenties tämä on ollut sotatanner?” Summerganon pohti.
Kapura palasi mielessään outoihin uniinsa. Täysi pimeys. Punaista hehkua.
Kapura, Seran ja Summerganon olivat ajaneet pienellä, puisella veneellä jo pari päivää merellä. Matka oli sujunut melko rauhallisesti, sen jälkeen kun Mustekala oli hyökännyt. Mutta kun se oli toennut siitä, että Seran oli heittänyt Sugan miekan päin sen naamaa, se unohti ne ja lähti poispäin. Seran tiesi, ettei tästä tulisi mitään helppoa. Jos hän olisi luullut, että kaikki maailmassa olisi helppoa, hän ei olisi selvinnyt Nynrahin-saaren ulkopuolelle, jolta hänet karkotettiin. Nyt se saari, jolle he seilasivat oli jo näköetäisyydellä. Kun vene ajautui rannalle, kolme hahmoa nousi veneestä ja Seran sitoi veneen maahan.
”No”, Kapura sanoi, ”Perillä ollaan”
Kolmikko otti aseensa esiin, kaiken varalle ja menivät tutkimaan saarta.
[spoil]Lyhyt, mutta postaan tämän Kapuran käskystä.[/spoil]