Skakdikenraali oli piristyneempi nyt kuin ennen kokousta. Vaikka Nimda-asioiden paljastuminen oli ollut ikävää, Skakdit olivat saaneet jotakin tekemistä. Keltaruskea skakdi pyyhkäisi nopealla otteella pöydältään kaiken ”turhan” alas. Hän nappasi seinältä Klaanin lähisaarten kartan ja hetken tutkittuaan hän löysi nimettömät saaret, joita Ilmavoimat yrittivät parhaillaan valloittaa. Tunarit, skakdi ajatteli. Ei ollut edes tiedossa mitä saarella oli vastarintana. Silti torakat eivät olleet edenneet juuri mitenkään. Gaggulabio kelasi suunnitelmaansa mielessään. Pari kuljetusalusta, skakdit maihin, rynnäkkö läpi viidakon ja saari olisi puhdas.
Skakdille tuli mieleen Ninja-ryhmä. Hän oli lähettänyt joukkojaan Nimdan perässä auttamaan Amazuaa. Amazua oli palannut, skakdeista ei ollut kuulunut mitään. Ilmeisesti Amazualla ei ollut ollut edes kontaktia skakdiehin saarella.
Nazorak-tiedustelu oli luovuttanut Gaggulabiolle jokin aika sitten raportin, jossa skakdien alus oli saapunut Klaaniin klaanilaisten ohjastamana.
Käytävästä kuului askelia, kuten tavallista. Skakdi otti sikarin ja ajatteli onnellisena tulevaa valloitusretkeä. Skakdit saisivat taas tehdä sitä mihin heidät on tarkoitettu.
Ovi avautui. Ei, se potkaistiin auki. Gaggulabio jähmettyi nähdessään tulijan.
Skakdi oli hopean ja sinisen sävyinen. Sen kulunut ja paikoin sulanut haarniska näytti hahmon olleen lukuisissa taisteluissa. Vyöltä roikkui lukuisia teriä sekä tuliaseita.
”M-metorakk?” Gaggulabio ähisi. ”Sinä”, Metorakk vastasi ja lähti kävelemään päättäväisenä kohti kenraaliaan. ”Sinä skrarrarrarrin peluri! Heit kun minusta ei kuulu, sinä skrarrarrar unohdat minut. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, olet nimittänyt jonkun skrarrarrarin luuserin paikalleni. Etkö sinä skrarrarrar ole oppinut, että minua ei skrarrar lyödä!” skakdi vaahtosi aivan Gaggulabion edessä.
Gaggulabio oli yllättynyt eikä hänen olonsa ollut mukava. Hän tiesi, millainen Metorakk oli vihaisena. Hän tiesi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia Metorakkia vastaan, ja että hänen joukkonsa olivat uskollisempai Metorakkille kuin hänelle.
”… sinä. Sinä palasit! Hyvä, nyt voinkin potkia sen pellen virastasi! Tervetuloa hommiin, Metty!” Gaggulabio teeskenteli ilahtunutta ja puhui erittäin imelällä ja myötäilevällä äänellä. Oikeasti hän oli ilahtunut Metorakkin paluusta, mutta Skakdin ei sopinut näyttää positiivisia tunteitaan.
”Oi Labio, sinä luulet että kaikki olisi anteeksiannettu tältä seisomalta. Ei, se ei ole. Haluan sinun tietävän, että voin ottaa paikkasi koska itse haluan. Sinun ei siis kannata ärsyttää minua”, Metorakk selitti. Hänen äänesä oli palautunut hänelle tyypilliseen matalaan ja kylmään ääneen.
Sitten sininen skakdi kääntyi ja lähti pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Kepe pinkoi pakoon kahta salamurhaajaa minkä kintuistaan pääsi. Hän yritti parhaansa mukaan suunnata kohti valtaisaa katedraalia, jonne muu ryökälejoukkoo oli suunnannut. Hän puuskutti, salamurhaajat kirivät pikkuhiljaa kiinni, zamor viuhahti ohi, hän jäädytti kadunpintaa, salamurhaajat liukastelivat, sama uudestaan.
Pian hän saapui katedraalin juurelle. Snowieta ei näkynyt missään, mutta onneksi ei myöskään salamurhaajia. Missä Snowie mahtoi olla? Kaukana ylhäällä olevasta ikkunasta paistoi valoa, mutta ei kai…
Läheisestä läjästä hilloa alkoi kuulua ähkintää, ja valkoinen otus kohosi mönjän keskeltä kuin sieni ulkohuussin pohjalta. Hedelmäisen raikkaan tahnan peittämä Snowie muistutti jäätelöannosta. Kepelle tuli nälkä.
Nälkä tosin katosi heti kun melkoisen ylikypsän soseen tuoksu leijaili hänen nenäänsä.
”Vielä hetki sitten nuo olivat kokonaisia hedelmiä. Kehnoa laatua täälläpäin, täytyy sanoa”, Snowie totesi tahmaa päältään pyyhkien.
”Sangen. Mitä jos pistetään juoksuksi”, Kepe ehdotti viitaten kahteen salamurhaajaan jotka ilmestyivät hänen takaansa. Myös katedraalin ovesta sinkoutui muutama yönmusta, vihamielinen hahmo.
”Hyvä idea.”
He juoksivat sivukujalle, joka vaikutti ainoalta avoimelta kulkutieltä. Ahdas kuja ahtautui ahtautumistaan kahden kivitalon välillä. Snowie nappasi kasvoillaan koomisen tahattomasti mukaansa jonkun puhdasta pyykkiä, joka roikkui pään tasalla muuannen ikkunan tienoilla.
Kuja päättyi tiehen. Salamurhaajat tulivat kolmesta suunnasta: takaa sekä oikealta ja vasemmalta. Tälläkin kertaa etenemisvaihtoehtoja oli vain yksi. Suoraan eteenpäin. Suor…
”…aan joen poikki. Pahus.”
Snowie perässään Kepe syöksyi joenpenkalle. Taidokkaasti hän pyöräytti hoksottimistaan idean ja ryhtyi pudottamaan veden lämpötilaa. Joen pinta hyytyi lasimaiseksi sillaksi. Kepe ja Snowie liukastelivat kokeneesti sen yli, ja ensinmainittu räsäytti sillankorvikkeen rikki ensimmäisten salamurhaajien ennätettyä vasta puoliväliin. Rannalle jääneet lähtivät kiertämään läheisen sillan kautta ja jokeen pudonneet polskivat leppymättömästi tarinan sankareita kohti. Kuu möllötti taivaalla. Sudet ulvoivat jossain.
Kaksikko suuntasi Mmöhnä-kapakan suuntaan. Sen epämääräisen loukon rannalla, jonka eteen oli pysäköity huolimattomasti muutama purjevene ja jonka he olivat ohittaneet aiemmin päivällä. Sieltä alati vainoavaiset salamurhaajat eivät heitä osaisi etsiä.
”…eikä siellä ollut kuin tämä hölmö t-paita. Onko tämä tosiaan se aarre…” pussihousuinen matoran valitti kolmelle piraattikonkarille. Kepe ja Snowie istuivat autioon nurkkapöytään. Se olikin koko paikan ainoa autio pöytä; koko sali oli täynnä iloisesti remuavua jokirosvoja grogimukeineen. Kattokruunussa kieppui muuan miekkonen. Heidän naapuripöydässään istui merimiesasuinen, juron näköinen kaappi jonka hatussa luki ”Kysy minulta KANGASPUISTA.”
”Kuulepa…” Kepe aloitti aloitettuaan tilaamansa kummallisen juoman.
”…onko sinustakin tässä paikassa jotain outoa. Kuin joku olisi yrittänyt sovittaa jonkinlaisen huonon viittauksen tähän hypoteettiseen fantasiakertomukseen, josta taisin joskus mainita.”
”Taisitpa juu. Mitä muuten luulet, jos siis elämme tarinassa, voitaisiinko tämän luvun kirjoittaja haukkua lyttyyn neljännen seinän härnäämisestä.”
”Aika varmasti. Miksi hän kuitenkaan kirjoittaisi tällaista?”
”Koska hän olisi väsynyt eikä keksisi parempaakaan dialogia meidän suuhumme pantavaksi?”
”Ehkä vähän kaukaa haettua.”
”Mutta toimii.”
”Emmekö voi kuitenkin aika pitkälti olettaa että tämä on todellisuutta. Tai siis, eikö tällaisen dialogin kirjoittaminen olisi yksinkertaisesti aika tyhmää.”
”Mutta täysin mahdollista.”
”Jollain tasolla.”
”Miksi muuten tätä lukua venytettäisiin tällaisella tekstillä?”
”Koska osa olisi muuten liian lyhyt? Rivikiintiö ei tulisi täyteen?”
”Vähän outoa.”
”Mitä pirua näihin juomiin laitetaan?” Kepe tiirasi tyhjentynyttä lasiaan.
Sillä hetkellä kun Kepen lasi pamahti pöytään pamahti myös kapakan ovi auki – ja Snowien lasi lattiaan.
Kolme salamurhaajaa, viiksimies, sävelmä ja se yksi kolmas, astuivat sisään.
Eeeh, Snowman tuumasi painokkaasti mielessään. Faxonia kantava, siniviittainen Po-Matoralainen oli poistunut kiireellä huoneesta parvekkeen kautta ääniä kuultuaan jättäen sidotun lumiukon makaamaan keskelle lattiaa. Käytävältä kantautuva puheensorina kävivät hetki hetkeltä voimakkaammaksi, ja Snowie ymmärsi pormestarin palaavan, ilmeisesti muutaman muun henkilön kanssa.
Sitten tapahtui jotain ääliömäisen näköistä. Valkoinen tukeva hahmo alkoi kiemurrella ja jakautua pienempiin osiin, ähkien ja puhisten samalla vaivalloisuutta sykkivällä äänellä. Sangen hämmentävän liikesarjan päätyttyä maassa ei enää maannut sidottu lumiukko, vaan laiha ja epämuodostunut valkoinen hahmo, kasa lumennäköistä mössöä ja köysiä.
”Hah!” Snowie äännähti oltuaan köyttä nokkelampi. (Tämäkin vain siksi, että erikoisluonteiset voimat, hän kuuli Kepen äänen mielessään.)
Valkea sankarimme kiinnitti massansa taas itseensä, poimi hätäisesti laukkunsa lattialta, ja oli juuri kompuroimassa ulos parvekkeelle, kun huomasi maassa lojuvan johtorykelmän. Hän arveli siniviittaisen pikkumiehen vehkeen tärkeäksi, poimi sen, sulloi laukkuunsa ja sukelsi parvekkeelle juuri kun pormestari avasi työhuoneensa oven. ”Mitä tääl-” huoneen omistaja hämmästeli, mutta huomasi pian ikkunansa ulkopuolisella ulkonemalla tasapainotaiteilevan valkoisen pullukan. ”TAKAISIN, SENKIN KONNA!”
Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä Snowie oli heittäytynyt alas kadulle, toivoen alla olevan hedelmäkasan olevan yhtä ylikypsyydestä pehmennyt kuin silloin, kun Suga oli yrittänyt viljellä tomaatteja.
Nui-Koro, takakuja
Flzoooooooooooooooooom! ”Aiiih!” toinen mustakaapuisista Matoralaisista huudahti kivusta Kepen käyttäessä silmänsä teleskooppivartta. Hän ZOOMASI PALKKAMURHAAJAA SILMÄÄN ja vetäisi sitten silmämikroskooppinsa irti mustakaapuisen pikkumiehen silmästä. Tämä kiljahteli horjahtaessaan maahan, kaataen samalla kollegansakin. Klaanilainen ymmärsi tilanteensa tulleen, ja kirmaisi lähimmän nurkan taa.
Kepe heitti parhaan osaamansa kuperkeikkaväistöliikkeen (se näytti tahattoman koomiselta) oranssien Zamor-ammusten viuhahdellessa hänen ohitseen.
Vähemmän silmävaurioinen Matoralainen on siis ilmeisesti päässyt sangen piakkoin jaloilleen, Kepe demonstreerasi ällistyttäviä deduktiivisiä kykyjään. Hän yritti hakea suojaa tynnyrin takaa (hajosi ammusten voimasta), penkin alta (hän ei mahtunut) ja valaan vasemmalta puolelta (valasta ei löytynyt). Tiedemies jatkoi juoksuaan kujien poikki, heittellen taakseen satunnaisia jäähyökkäyksiä toivoen niiden edes hidastavan takaa-ajajiaan.
Neljä tuntia. 12 minuuttia. 32.6 sekuntia, kaikui Nazorak-kenraali 001:n karismaattinen ääni läpi heikosti valaistun kokoushuoneen.
Kenraali 001 asteli ryhdikkäin marssiaskelin kokoushuoneeseen, jossa odotti vain kaksi henkilöä hänen lisäkseen: Makuta Abzumo ja skakdi Gaggulabio. Huoneen takaseinällä oli suuri holografinen näyttö, joka toimi huoneen ainoana valonlähteenä näyttäen videokuvaa nazorakien lippulaiva Koin tuhosta. Itsestään uudelleen käynnistyvässä videokuvassa mahtava ilma-alus räjähti liekehtiviksi kappaleiksi meren yllä uudelleen ja uudelleen valaisten melkein koko synkän kokoushuoneen vaikuttavalla oranssilla hehkulla. Makuta Abzumo istui tuolinsa takana niin, että hänen kasvonsa jäivät täysin varjoon ja vain punaiset silmät hehkuivat pimeyden syvyydestä, jonne holografisen näytön valo ei heijastunut. Gaggulabio oli nojannut tuolillaan tylsistyneenä keskellä kokoustilaa seisovaa pöytää vasten, mutta nousi kenraalin nähdessään salamannopeasti ryhdikkäämpään asentoon.
Oppikaa tämä, liittolaiseni. Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia. Säälittävät matoranit vastaan mahtava Nazorak-imperiumi, kenraali jatkoi, kävellen kokouspöydän taakse ja kääntäen selkänsä suurelle näytölle. Nazorak-johtajan mainitsema luku vilkkui suuren näytön vasemmassa yläkulmassa punaisilla numeroilla. Vihollisen aliarviointi johtaa kuolemaan. Ylpeys on heikkous.
Kenraali seisoi kokouspöydän edessä hetken ylpeän näköisenä, ja takaseinän videolla uusiutuva räjähdys värjäsi hänen ylvään viittansa oranssiksi muutamiksi sekunneiksi. Gaggulabio lysähti jälleen ryhdittömään asentoon pöydän toisella puolella.
Teidän ilmaiskussanne ei ollut mitään järkeä”, Gaggulabio sanoi äänessään sekä välinpitämättömyyttä että ärtymystä. ”Se oli itsemurha. Kenraali vilkaisi vihaisena skakdiin. Itsemurha, Gaggulabio? Abzumon silmät kiiluivat varjoista ilmeettöminä. Olen eri mieltä”, Kenraali jatkoi pohdiskelevana. Tohtori 006 kutsuisi tätä tieteelliseksi kokeeksi, 001 sanoi ovelasti. Jos tämä oli tieteellinen koe, se epäonnistui. Eikö niin? Gaggulabio mutisi. En näe mitään voittoa hyökkäysjoukon täydellisessä tuhossa.
001 tuijotti Gaggulabiota ilmeettömänä. Opetettiinko Zakazin sisällissodassa strategista ajattelua? Zakazilla riitti, että omisti enemmän tulivoimaa kuin vastustaja. Sssskakdit ovatkin aina olleet barbaareja, Abzumo naurahti kuivasti. Siitä minä heille maksankin, 001 hymähti melkein hyväntuulisesti, mutta torakkajohtajan ilme kertoi muuta. Ja tulivoima on tärkeää, liittolaiseni. Teillä on sitä. Tämä sota tarvitsee sitä. 001 piti puheessaan hetkellisen tauon ennen kuin kumartui Gaggulabiota kohti, pitäen molemmilla hyönteiskäsillään kiinni kokouspöydästä. Torakkajohtaja yritti piilottaa ärtymystään ammattimaisesti asiallisen ilmeen ja äänensävyn taakse. Strategioitasi en taas tarvitse, 001 lausui artikuloiden hyvin tasaisesti. Tämä hyökkäys toi Nazorakien vakoiluyksikölle tuntikaupalla videokuvaa Klaanin Laivaston puolustuksesta.
Oli pienen hetken ajan hiljaista. Gaggulabio raapi terävällä skakdinkynnellään sotavasaramaista skakdileukaansa ja näytti pohtivan hieman, oliko häntä jotenkin loukattu. Sitten 001 jatkoi: Nyt tiedämme, mihin he pystyvät. En halua jättää mitään yllätyksen varaan. Skakdikenraali joutui nöyrtymään torakan edessä. Hän tajusi 001:n olevan oikeassa, vaikkei halunnut myöntää sitä. Tiedämmekö? Abzumo kysyi hymyillen maireasti. Tiedämmekö yhden hyökkäyksen perusteella, mihin Klaani pysssstyy? Tiedämmekö, mikä on heidän täyssssi puolussstusssvoimansssa, jossss hyökkäämme ssssilloin, kun he ovat toipumassssa ja vajain joukoin paikalla? 001 kääntyi Abzumon puoleen sotilaallisen jäykästi kuin mekaaninen robotti. Samaan aikaan ilmaiskun kanssa 003:n joukot alkoivat vallata pientä viidakkosaarta Klaanin eteläpuolella. Tämä saari on kohta käsissämme, hän sanoi kireästi, puristaen puoliksi huomaamattaan vasemman kämmenensä nyrkkiin, kuin tarttuen johonkin näkymättömään. Tähän Abzumo vastasi ovelan näköisenä: Miksi pieni ssssaari olisssi meille tärkeä?
Tämä saari on täydellisessä paikassa puolustaakseen Bio-Klaanin linnoitusta eteläisiltä hyökkäyksiltä. Se on siksi myös täydellinen paikka valtausjoukon piilottamiselle, 001 vastasi. Abzumo, liittolaiseni. Miksi antaisimme Klaanin palautua täyteen puolustusvoimaan? Miksi antaisimme heidän toipua tästä iskusta? Abzumo nyökkäsi pitkään ymmärtäväisen näköisenä, vilauttaen pientä käärmemäistä hymyä varjoista.Steve, entäpä sssaaren asutussss? Mitä olen kuullut, saaren valloitus ei suju lainkaan suunnitellusti. Ilmavoimat eivät hallitse maataistelua, Gaggulabio pisti väliin omahyväisesti.
Kenraali huokaisi. Ymmärrän huolenaiheenne. Voin kuitenkin vakuuttaa, että saari tulee olemaan meidän päivien sisällä, 001 tuhahti itsevarmana. Ja jos se ei onnistu, tiedän kyllä, kenestä tulee toukkien aamupalaa ensimmäisenä, hän jatkoi ajatuksissaan. Abzumo vetäytyi takaisin tuolinsa perälle ja hänen nuolenkärkiä muistuttavat kyntensä riipivät pöydän puiseen pintaan pitkät urat. Mutta mitä herra kivipää on sssaanut aikaan koko tänä aikana? makuta kysyi ivallisesti. Missstä Steve on maksanut teille koko tämän ajan? Kuullessaan sanan Steve 001 vilkaisi pikaisesti ärtyneenä Abzumoa. Torakkajohtaja ei kuitenkaan vaivautunut keskeyttämään Abzumoa, sillä tämän kysymys kiinnosti myös häntä. Tässä on vähän paha tehdä mitään, kun emme saa hyökätä minnekään. Olemme täällä vain, koska palkka juoksee, Gaggulabio ilmoitti närkästyneenä. Hän ei pitänyt makutan äänensävystä laisinkaan. 001 käänsi katseensa takaisin skakdijohtajaan. Kuinka paljon joukkoja sinulla on, Gaggulabio? hän kysyi kohottaen kulmaansa. Kaksisataa skakdia, Gaggulabio arvioi summittaisesti kalkinvalkoiset hampaat vilkkuen ja äänensävy omahyväisyyttä tihkuen. Kuinka tottuneita joukkosi ovat taistelemaan tavallista hankalammassa maastossa? 001 kysyi. Jos kävisit Zakazilla, näkisit koko saaren olevan hankalaa maastoa. Mieheni pärjäävät missä haluavat, Labio päti ylpeänä.
001 näytti miettivän pitkään. Nazorakit ja skakdit eivät yleensä olleet erityisen hyvä yhdistelmä samalla taistelukentällä. Lajien suhtautuminen taisteluun oli tunnetusti hyvin erilainen. Kun nazorakit suhtautuivat taisteluun suorastaan matemaattisen tarkasti, tapasivat skakdit niin sanotusti antaa tunteiden komentaa. Tämä näkemysero aiheutti monia hyvin noloja riitoja nazorak- ja skakdi-sotilaiden välillä. Lisäksi niillä oli paha tapa tapattaa puolivahingossa toistensa joukkoja. Hyvä on, 001 sanoi yllättäen. Lähetä joukkosi saarelle Klaanista etelään. Varmistakaa, että saamme sen haltuumme. Suonet, että otamme Laivastoltasi ne kuljetusalukset, joita tarvitsemme? skakdi tiedusteli yllättyneenä saadusta luvasta. Torakkakenraali käänsi katseensa pois Gaggulabiosta ja jäi jälleen katsomaan takaseinän videota. Ottakaa, mitä tarvitsette.
Gaggulabio nyökkäsi tyytyväisenä. Viimeinkin he saisivat tehdä oikeasti jotain. Abzumo näki tilaisuutensa tullen ja virkkoi: Kuinka ollakaan, tarvitsssssisssin tilan. Ssssuuren tilan, jossssa suorittaa… toimenpiteitäni. Kenraali kääntyi jälleen Abzumoon päin. Hän ei aikonut päästää tätä helpolla näin isossa asiassa. Arvostan apuasi Uuden Sukupolven kanssa, Abzumo. Nyt kuitenkin haluan tietää, mitä aiot. Abzumo ei sanonut sanaakaan vaan tyytyi tuijottelemaan liittolaistaan. Huoneessa ei ole ylimääräisiä korvia. Olen varma siitä, 001 jatkoi. Gaggulabio vilkaisi ovelle ja hätkähti hieman huomatessaan ensimmäistä kertaa, että puoliksi aukinaisen oven kummallakin puolella ovea seisoi musta, sinikätinen torakka. Skakdijohtaja ei ollut edes kuullut torakka-agenttien saapumista. Siniset Kädet eivät päästäneet ääntäkään. Siniset Kädet eivät ikinä edes puhuneet. Eikä kukaan mennyt heidän ohitseen. Abzumo sihahti hiljaisen naurun. Minä loin uuden sukupolven. Minä hoitelin telomeerit. Minä skannasin joka hemmetin intronin ja eksonin binääridataksi. Minä muotoilin uudestaan entsyymintuotannon. Minä tein lajistanne täydellisssssen. Ja voin sanoa, että 006 oli hyvä apu. Etkä sinä vieläkään, kaiken tämän jälkeen, tahdo luottaa hyväntahtoisssssuuteeni? 001 katsoi makutaa pitkään silmiin. Voin luottaa sinuun silloin kun olet täysin rehellinen kanssani, Abzumo.
Kenraali napsautti sormiaan, ja vasemmanpuoleinen Sinisistä Käsistä asteli vähin äänin kokoushuoneeseen kantaen jotain vaivattomasti toisella sinihohtoisella robottikädellään. Se heitti kasan valokuvia kokouspöydälle, ja Gaggulabio kääntyi heti niiden puoleen kiinnostuneena. 001 oli edelleen ilmeetön. Torakka-agentti puolestaan marssi takaisin vartiopaikalleen niin hiljaa, että edes sen hengitystä ei kuulunut.
Taisit unohtaa kertoa minulle tästä, Abzumo hyvä, Kenraali 001 sanoi tiukasti tuijotellen valokuvia. Gaggulabio näki kuvissa makuta Abzumon ja androidisen olennon marssimassa viidakon siimeksessä kohti tuntematonta. Lopulta Abzumo ja mekaaninen olento katosivat kuvista kokonaan jonnekin metsän syvyyteen. Skakdikenraali kohotti kulmiaan ilmeisen hämmentyneenä. Mitä luulit löytäväsi sieltä? 001 tiukkasi. Abzumon ilmekään ei värähtänyt. Avdeko sinua on informoinut, Steve? 001 hymähti pitäen katseensa tiiviisti Abzumossa. Yhteinen hyväntekijä ei ole ollut linnoituksessa viikkoihin. Enkä usko, että hän ottaisi asiakseen kertoa tästä. Hitaasti makuta sulki silmänsä. Minä uskoisin, Steve. Minä usssskoissssssin. Sssinä olet siissss varjosssstanut minua, ysssstäväissseni? Mihin me edes tarvitsemme Avdea?”, Gaggulabio keskeytti ärtyneenä kuultuaan Avden mainittavan. ”Minusta tuntuu, että hän pelaa omaa peliään välittämättä meistä.” Gaggulabion tajunnan syvyyksissä pihisi raivo ja hän alkoi vähitellen kaivata rauhoittavaa sikaria. Se pieni punainen rääpäle saisikin pysyä erossa heidän asioistaan. Abzumo ja kenraali 001 tuijottivat äänettöminä toisiaan silmiin. Hiljaisuus oli piinaava.
Siinä olet täysin väärässä, ystäväni, tuttu ääni kuului oviaukosta.
Yhtäkkiä sisään asteli punainen, sinistä Pakaria kantava Matoran. Tämän takana käveli valkoinen, pitkänhuiskea ja laiha olento, joka hirviömäisen luonnottomasta kasvottomuudestaan ja silmättömyydestään huolimatta vaikutti siltä, kuin se olisi tarkkaillut jokaista huoneessa olijaa. Taukoamatta. Laiha ja pitkäraajainen Marionetti ja sen pienikokoinen mestari ohittivat Siniset Kädet, jotka eivät tehneet elettäkään estääkseen kaksikon pääsyä huoneeseen. Pieni matoran pysähtyi neuvottelupöydän eteen, kun taas tappava sätkynukke jäi seisomaan tästä hieman kauemmas, kuin vartioon. Onko teillä ollut ikävä minua? Avde kysyi hymyillen katse siirtyen Allianssin johtajahahmosta toiseen.
Ah, Avde. Kuten aina, ssssaapumassa kreivinajan jälkeen, Abzumo sanoi hunajaisella äänellä. Ai, itse taikurikin suvaitsee saapua paikalle? Gaggulabio lausahti kevyesti ottamatta edes katsekontaktia tulijaan. Avde huomioi Gaggulabion ja Abzumon ivailun hymyillen näille, mutta ei vastannut sanallakaan. Hän viittoili Marionettia pysymään paikallaan katsomatta tämän suuntaan, ja Marionetti totteli mukisematta, kun Avde puolestaan jäi seisomaan matorania muistuttavalle hahmolle hieman liian ison neuvottelupöydän ääreen. Viime tapaamisestamme taitaa olla pitkä aika. Pyydän anteeksi poissaoloani ja vähäistä tiedonvälitystä, hyvät ystävät. Olen ollut… kiireinen.
Suvaitsetko valaista meille mitä olet tehnyt kaiken tämän ajan? Gaggulabio kysyi hieman vakavoituneena. Kenttätyötä, Gaggulabio hyvä, Avde vastasi yksinkertaisesti. Omien taitojeni lisäksi minulla on teille tarjottavana vain joukko äärimmäisen hyviä ystäviä… ja ystävien ystäviä… ja ystävien ystävien ystäviä. Kaikki katsoivat nyt Avdea, joka hymyili. Tämä sota ei toimi, jos joku ei ylläpidä jonkinlaista verkostoa. Hänen hymynsä näytti siltä, kuin hän olisi puhunut rakkaasta ystävästä. Tokihan jokaisssella meissstä on jonkinlaisia verkosssstoja, eikö vain? Abzumo sihisi. Ssssinä sssiisss väität keränneesssi joukkoja meidän puolellemme. Ehkäpä ssssinä voit sssiisss selittää, mitä kätyrisssi puuhailivat ssssillä välin. Piilotteletko sssssinä jotain, rakasssssss Avde?
001 katsoi Abzumoa epäluuloisesti. Hän ei ollut ehtinyt unohtaa äskeistä selkkausta. Ei varsinkaan, kun joukko paljastavia valokuvia Abzumon hämärähommista lojui yhä hänen näkökentässään. Abzumo tuijotti Avdeen hymyillen terävillä hampaillaan ja yrittäen lukea mysteerien peittämää matoran-hahmoa parhaansa mukaan. Telepatiaan hän ei kuitenkaan voinut enää turvautua. Avde käänsi päätään hieman kenoon ja katseli vuorotellen Allianssin eri johtajia kuin arvioiden näitä. Gaggulabion oli jo vaikea saada makutan puheesta selvää. Hän pudisti päätään ja hieroi sormillaan ohimoitaan ärsyyntyneenä. Migreeni teki paluutaan skakdijohtajan otsalohkoon. Hän tarvisi kohta sikaria.
Minusta tuntuu, että meillä on vahva luottamusongelma, 001 huokaisi. Ihanko totta? Abzumo hämmästeli sarkasmia tihkuvalla äänellä. No haahuileminen maailmalla ei ainakaan auta asiaa, Labio totesi pistävästi. Olen täysin samaa mieltä Kenraalin kanssa, Avde myöntää. Tosiystävät eivät piilottele asioita toisiltaan. Tämän sanottuaan hän otti kaksi askelta laiskasti nojaavaa Gaggulabiota kohti.
Eiväthän, Gaggulabio hyvä? Avde kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kuin vastauksena Gaggulabion aiempaan huomautukseen. Minulla ei ole mitään salattavaa tässä operaatiossa”, Gaggulabio sanoi halveksuvasti. ”Te saisitte sen sijaan kertoa, mitä puuhaatte, ihan vain edistääksenne meidän luottamustamme. Avde hymyili skakdille leveästi. Gaggulabio. Ystävä. Minusta olisi hyvä, jos aloittaisimme sinusta. Gaggulabio tuijotti pientä, heiveröisen näköistä matorania kummissaan. Hänen suunsa jäi auki. On jotain, mitä sinä halusit niin paljon, että tarvitsit kuuluisaa palkkasoturia, Avde lausui hymyillen. Mutta et kuitenkaan voinut käyttää omaa satapäistä palkkasoturiarmeijaasi. Skakdi muuttui selkeästi kalpeammaksi hetkessä. En halua tehdä mitään oletuksia, hyvä ystävä… mutta ulkopuolisen palkkaaminen ainakin varmistaisi, että toimesi eivät näy nazorakien miellyttävän tarkoissa raporteissa. Abzumo tutkiskeli nyt kynsiään näyttäen välinpitämättömältä keskustelua kohtaan. 001 kääntyi hitaasti Gaggulabion puoleen yrittäen kovasti näyttää neutraalilta, mikä oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Gaggulabio mietti kuumeisesti mitä tekisi. Jos hän kieltäisi kaiken, hän näyttäisi että hänellä olisi jotakin salattavaa. Jos hän taas kertoisi tavoittelevansa Nimdaa, hänellä olisi siltikin jotakin salattavaa.
Pssssykologisessssti kiehtova tilanne, eikö totta, Kivipää? Abzumo tirskahti. Gaggulabio mulkaisi vihaisena makutaa ja puraisi huultaan. T-tämä on naurettavaa. Palkkasin Amazuan kiinteäksi osaksi joukkojani. Teen kaiken, mistä Kenraali minulle maksaa! Gaggulabio korotti ääntään ja nousi seisomaan nojaten pöytään kahta isoa graniittimurikkaa muistuttavilla nyrkeillään. Oletko aivan varma, että haluat pitää tuon vastauksen, Gaggulabio? 001 sanoi tuijottaen skakdijohtajaa silmiin.
Gaggulabio oli ansassa. Hänen olisi pakko niellä ylpeytensä. Skarrarrar teidän kanssanne, hyvä on! Tavoittelin sitä skarrarrarin Nimdaa ja epäonnistuin siinä! Oletteko nyt niiin skarrarrarrin tyytyväisiä? Gaggulabio miltei karjui. 001 huokaisi syvään. Nimda? hän sanoi epäuskoisena ja tuijotti Nazorak-pesän orgaaniseen, tasaisesti sykkivään kattoon. Edistystä, ystäväiseni, Avde sanoi Abzumon mielestä epäilyttävän lempeästi. Sinulla ei ole mitään syytä hävetä. Nopeuttaaksemme asioita sanon suoraan, että minäkin olen… tutkinut asiaa. Vai olet sinä tutkinut! Abzumo karjaisi. Sinä, piru vieköön, yritit varastaa minun ssssssiruni!
001 kääntyi nyt kohti Abzumoa. Torakkajohtajan silmäkulma nyki. Hän vilkaisi pöydällä lojuvia vakoilukameran kuvia ja alkoi viimein hahmottaa yhteyden, joka tapahtumalla oli kaikkeen. Abzumo tuijotti nyt Avdeen avoimen vihamielisesti. Mitään sirua ei ollut varastettavaksi, eihän? Avde vastasi nyökäten hitaasti. Pyydän kyllä anteeksi siitä, mitä rakas Silmäni teki. Se oli epäkohteliasta ja hän pyytäisi takuulla anteeksi, jos voisi. Aivan, hän oli tavatesssammekin niin monisssanainen, Abzumo tuhahti. Hän ei ole ystäväni puheenlahjojensa takia, Avde vastasi. Minulla on siihen aivan toinen ystävä. Uskon, että pitäisit hänestä. Näin olen kuullut, ystäväiseni. Verkostonsa kullakin. Abzumo myhäili hampaat vielä vihaisesti yhdessä. Gaggulabio pohti, oliko Abzumo tarkoituksella sanomassa aina viimeisen sanan. 001 tuijotti turtana kaksikkoa. Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa. Mitä te kaksi olette tehneet?
Sinä taidat aika hyvin tietää, mitä minä olen puuhaillut, Steve hyvä. Ja jos tahdot tietää, mitä Avden nukkesotilaat ovat käpälöineet, voit kysyä sitä heidän mestariltaan. 001 käänsi katseensa Abzumosta jälleen Avdeen, jonka hymy hiipui vain vähän. Kenraali tuhahti ja vilkaisi vielä nopeasti Gaggulabioon. Ei, Avde sanoi myöntyvästi. Minusta tuntuu, että hänen ei tarvitse kysyä.
Kenraali nojasi pöytään tuijottaen Sinisten Käsien tuomia valokuvia. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään epäuskoisena. Nimda. Nimda, liittolaiseni? Oikeasti? Hän suoristi ryhtiään ja vilkaisi heistä jokaista vuoron perään. Abzumo, olet älykäs. Arvostan tieteellistä kyvykkyyttäsi nazorakien puhtaan ja pyhän veren kanssa. Avde, arvostan strategiantajuasi ja yhteyksiäsi, joita tuot tälle liittoumalle. Gaggulabio, arvostan pääasiassa tulivoimaasi ja joukkojesi taistelutaitoa, mutta sinäkään et ole tyhmä. Nimda… on säälittävää matoran-tarustoa, 001 pihisi äänessään inhoa. Pakanallista vouhotusta mielen pyhyydestä ja jumaluuksista. Jotain, mitä köyhät ja heikot käyttävät uskotellakseen itselleen, että heillekin löytyy vielä toivoa.
001 pudisti päätään pettyneen näköisenä. Älkää väittäkö, että uskotte siihen.
Minä en itse usko Nimdaan, mutta tiedän, että jotkut rahakkaat tahot uskovat. Haluan Nimdan rahan takia, Gaggulabio sanoi puolustautuen nopeasti Kenraalin kysymykseltä. Mitä ovat nämä rahakkaat tahot, ssskakdiyssstäväisssseni? tivasi Abzumo silmät kiiluen. Metsästäjät, Nektann ja monet muut antaisivat mitä vain edes yhdestä legendaarisesta Nimdan sirusta, Gaggulabio jatkoi. Häntä alkoi kaduttaa koko kokoukseen osallistuminen. Lisäksi hän kaipasi kipeästi sikaria. Missstä he olissssivat sssaaneet kuulla niisssstä, yssstäväisssseni? Ssssain ssssellaissssen kässsitykssssssen, että sssssinä sssssait kuulla koko assssiassssta vassssta kuultuasssssi sssssiitä Avdelta. Gaggulabio kuunteli sihinää yrittäen käsittää, mitä ääntelijä tarkoitti sanoillaan. Minä en tiedä heidän lähteistään, sihisijä. Se ei ole minun asiani. Kertokaapa minulle, liittolaiseni… 001 aloitti. Miksi? Miksi arvoton muinaisjäänne on sen arvoinen? Ssssteve, josss ottaisssit asioisssta ssselvää, Abzumo sanoi halveksuntaa äänessään, sssaattaisssit sssaada tietää jotakin. Sillä ei ole minulle mitään väliä. Pääasia on, että se on arvokas, Gaggulabio selitti entistä kiivaammalla puhenopeudella. Avde oli ollut hiljaa jo pitkään, ja hänen ilmeensä oli vakavoitunut hieman.
Ystävät, hän sanoi hiljaisella, melkein kuiskaavalla äänellä, joka kuitenkin kantoi huoneen joka nurkkaan asti, tietääkö kukaan teistä, minkälaisesta asiasta puhumme? Voi kyllä, minä tiedän, mistä puhun, Abzumo kuiskasi.
Koko muu Allianssin johto kääntyi katsomaan Abzumoa, joka istui yhä vakavailmeisenä tuolissaan punaiset silmät uhkaavasti kiiluen. Kerro siis meille, 001 sanoi auktoriteettia huokuvalla äänellä ottaen pari askelta kohti Abzumoa. Mitä tämä liittouma hyötyy säälittävien matoranien muinaisjäänteestä? Abzumo nousi seisomaan. Hän tuijotti heitä kaikkia. Sitten yhtäkkiä hän iski nyrkkinsä puiseen kokouspöytään, johon tuli iskun voimasta suuri halkeama. Nimda, hän sihahti, on maailmankaikkeuden voimakkain ase.
Hetken oli jälleen hiljaista. Sitten Abzumo sanoi: Kuvitelkaa, mitä voitte saada aikaan aseillanne. 001 kohotti kulmaansa. Kuvitelkaa, mitä voitte saavuttaa tappamalla, murhaamalla, ryöstämällä, alistamalla fyysisesti. Gaggulabio hymyili. Se kaikki on turhaa Nimdan edessä. Abzumo nousi pöydän yltä ja istahti takaisin tuoliinsa. Puhut mielenvoimista, 001 sanoi hiljaa. Telepatia. Telekinesia. Gaggulabio ryhtyi miettimään, kuinka paljon hän voisikaan saada aikaan tässä kammiossa vanhalla kunnon zamorkonekiväärillä. Eräs arvostettu sotastrategikko joukoissamme sanoi kerran, että paras ase on sellainen, jota ei tarvitse edes käyttää, 001 luennoi.
Zyxax, Avde tarkensi hymyillen. Zyglakien komentaja. En usko teidän huomanneen hänen täyttä telepaattista potentiaaliaan. 001 katsoi Avdea silmiin. Hän on kuollut nyt. Mitä se kertoo meille? Abzumo vastasi kysymykseen. Se kertoo meille… että hän oli typerysssss… Ehkä olikin, Abzumo hyvä, Avde sanoi pohdiskelevasti, mutta hän ymmärsi psykologisen sodankäynnin arvon. Hän ymmärsi mielen voiman aseena. Sodankäynnin ymmärtämisestä ei ole etua, jos tietojaan ei osaa käyttää taistelussa, Gaggulabio pisti väliin. Zyglakit, Gaggulabio, Avde lausui rauhallisesti. Zyglakit ja heidän meridemoninsa, Rhak’elakk. Vaikka Zyxax olikin hyvä esittämään muuta, hän ei koskaan uskonutkaan tähän jumalolentoon. Mutta jos ohjaat kansan uskoa ohjaat kansaa, 001 jatkoi kohottaen kulmaansa. Gaggulabio tyytyi olemaan hiljaa. Hän halusi kuulla, mitä Avde ajoi takaa. Ymmärrän, että teidän voi olla vaikea uskoa Nimdan olemassaoloon, ystäväni, Avde sanoi rauhallisesti mihin Abzumo vastasi vääntämällä naamansa groteskiin irveeseen, mutta se on täysin todellinen. En koskaan halunnut sotkea teitä mukaan, sillä halusin pitää asian minun ja työnantajani välillä.
Haluan kuitenkin vakuuttaa, että työnantajani ja minä arvostamme apuanne. Emme jätä velkaanne maksamatta, Avde lopetti puheensa. Sinä autat meitä, Avde, 001 sanoi tiukasti. Ymmärrä paikkasi. Gaggulabio katseli Avdea vahingoniloisesti virnistäen. Abzumo istui jälleen tuolinsa perällä niin, että hänen kasvonsa eivät juuri erottuneet varjoisasta massasta. Minun puolestani te saatte uskoa vanhoihin taruihin. Te saatte uskoa Nimdaan ja saatte tehdä sillä mitä ikinä haluatte, torakkakenraali jatkoi määrätietoisella äänellä. Mutta hyväksyn sen vain ja ainoastaan niin kauan, kuin se ei haittaa Allianssin ensisijaisten tavoitteiden suorittamista, torakka puhui nyt käskevämmin. Voi, Steve kultaseni, Abzumo sanoi maireasti. Voit olla varma, ettei Nimda haittaa sinun sodankäyntiäsi vielä pitkään aikaan. En pidä äänensävystäsi, Abzumo, 001 sanoi ärtymystään piilotellen. Eikä minua kiinnosta tippaakaan, mitä haluat matoran-muinaisjäänteillä. Minulle on tärkeää, että jatkatte tieteellisiä kokeilujanne Tohtori 006:n kanssa. Minulle on tärkeää, että saatte tuloksia. Jatkan toki kokeilujamme, Abzumo sanoi pilkallisesti. Tieteen puolesta. Mutta haluaisin myös tilat omia erillisiä… tarkoitusperiäni varten. Nazorak-sukulinja ei ole ainoa asia, jota tieteen avulla voi kehittää. Muistat taatusti, että et missään nimessä saa sekoittaa meidän puhdasta vertamme muiden lajien saastaiseen vereen, 001 sylkäisi inhoa äänessään. Jo pelkkä ajatus sai hänen sappensa kiehumaan. Älä huoli, Steve. Miten voisinkaan olla niin julma, että likaisin teidän puhtautenne. Gaggulabio kiinnitti jälleen huomion siihen, miten Abzumo sanoi viimeisen sanan.
Sitten kenraali kääntyi skakdin puoleen. Gaggulabio, en vaadi sinulta paljoa. Haluan sinun ja joukkojesi varmistavan, että trooppinen saari Klaanin eteläpuolella jää tämän liittouman käsiin. Sen voin luvata, Gaggulabio vastasi jämerästi. Lisäksi haluan sinun pistävän Zyglakeihin vähän kuria. Hymy nousi skakdin suulle. Mitä… tarkoitat? Te skakdit olette parempia sellaisten… eläinten käsittelyssä, 001 sanoi ääni inhoa tihkuen. Luulen, että niiden kyvyt pitää vain valjastaa oikeaan tarkoitukseen. Kyllä… meillä on kokemusta eläimistä, Gaggulabio vastasi hymyillen ja muisteli miinakenttien paljastukseen käytettyjä kinlokia Zakazin sodan ajoilta. Ja Avde, mitä sinuun tulee. Sinä olet osa Allianssia. Ymmärräthän, että liiton toimivuuden vuoksi kukaan ei saisi toimia yksin. Olemme tiimi, Avde. Sinä saat tulevaisuudessa tiedoittaa retkistäsi meille kaikille, Kenraali puhui tasaisella mutta päättäväisellä äänellä katsoen punaista matorania suoraan silmiin.
Minusta tuntuu, että olen hyödyllisempi koko liittoumalle omillani, Kenraali 001, Avde sanoi. Mutta myönnän jättäneeni teidät liian pimentoon toimistani. Olettehan sentään osa verkostoani, joten ehkä teidän täytyy tietää. Kenraali tunsi pienoista onnistumisen iloa. Oletan, että kerrot toimistasi tulevaisuudessa enemmän? Kyllä, Avde sanoi nyökäten, mutta pahoittelen, että kaikkea teille en voi edelleenkään kertoa. Kukapa voissssssi… Abzumo sihisi omahyväisesti. Työnantajani pitää tietynasteisesta… kasvottomuudesta. Ymmärrättehän, rakkaat ystäväni? Ymmärrän sen, 001 nyökkäsi. Sitten tuli täysin hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään. Lopulta kenraali huokaisi. Onhan meillä erimielisyytemme, 001 sanoi nousten seisomaan. Mutta jos meitä jokin yhdistää, niin päämäärämme. Bio-Klaani kaatuu. Abzumo käänsi katseensa torakkaan. Avde ei yllättäen hymyillyt ja näytti tuijottavan tyhjyyteen pohdiskellen asioita, joiden ajatteleminen ajaisi hieman hidasälyisemmän hulluksi. Gaggulabio kaivoi esiin sikarin ja sytytti sen.
Kokous on päättynyt. Voitte kukin poistua asioillenne, 001 julisti. Abzumo nousi ja katosi varjoihin. Skakdikenraali löhösi tuolissaan eikä näyttänyt huomaavankaan, että kokous oli päättynyt, ennen kuin huomasi Avden katselevan häntä. Skakdi poistui kammiosta mutisten jotakin, mitä kumpikaan jäljelle jääneistä ei kuullut. Avde hymyili Kenraalille vielä kerran ja lähti kävelemään hitaasti pois huoneesta. Valkoinen ja kasvoton soturi seurasi tämän perässä. Vain Kenraali ja Siniset Kädet jäivät huoneeseen. Kenraali sammutti takanaan välkkyvän holonäytön napinpainalluksella ja istahti kokouspöydän päässä olevalle tuolille. Hän nojasi kyynärpäät edellä kokouspöytään pohdiskelevan näköisenä.
Kenraali tuijotti Avdea siihen asti, että matorania muistuttava hahmo oli kaukana. Silloin hän vilkaisi merkillisesti molempia Sinisistä Käsistä. Niitä ei tarvinnut käskeä erikseen. Ne tietäisivät tehtävänsä ilman sanaakaan. ”… ja kun hän palaa, haluan hänet valvontaan. Haluan vähintään viisi 007:n valvontakameraa seuraamaan sen pirulaisen toimia.
Ympäri. Vuorokauden. Ymmärretty?”
001 nojasi syvemmälle tuoliinsa ja hymähti hieman. Allianssin keskinäinen luottamus oli hyvä asia.
[spoil]Gurputse ja Martini kirjoittivat omien hahmojensa puheen, minä tukin reiät ja Guartsu hioi tasaiseksi. Sitten suoritin kielenhuoltotarkistuksen epämääräisesti lukien koko roskan läpi, joten virheitä voi olla edelleen. Urgh.[/spoil]
Viidakon suojissa koko pitkän ikänsä elänyt rupinen lehtisammakko oikoi raajojaan ja nousi varovasti ylös. Öisen metsän pohjalle hetki sitten katkenneelta vakio-oksaltaan pudonnut kostea möngertäjä katseli hämillään ympärilleen, lipoi kieltään ja loikkasi sitten suojaan läheisen mättään taakse. Sammakko ei saanut koskaan tietää mikä sen oli juuri ohittanut.
Muut metsän eläjät tajusivat kuitenkin väistyä ajoissa pois eversti 437:n helvetillisesti jylisevän hahmon tieltä. Torakan selkää koristava suihkumoottoriviritelmä pahoinpiteli metelillään nazorakin korvia, mutta se ei kuitenkaan vienyt everstin huomiota pois tämän edellä loikkivasta ninjasta. Nazorak sai kerta toisensa jälkeen Ämkoon kiinni suunnattomalla vauhdillaan, mutta admin onnistui kuitenkin aina torjumaan torakan väkivaltaisen töytäisyn joko miekallaan tai energiakädellään.
Metsän poikki miltei lentävä Mäksä huitoi miekallaan vinhasti, mutta kuitenkin harkitusti. Oli ainoastaan ympäröivän pimeyden ja nazorakin huiman vauhdin ansiota, että everstin kaula ei ottanut osumaa huippuunsa hiotusta teräaseesta. Iskujen osumatarkkuutta heikensi myös Ämkoon jatkuva tarve varoa metsän oksistoa ja muuta kasvillisuutta. Tämä ei ollut lainkaan helppoa johtuen siitä seikasta, että klaanilaisen vihreänmustat jalat eivät ennättäneet tavoittamaan maata juuri lainkaan.
Vauhdin hurman ja tilanteen yleisen kaoottisuuden nostattama taisteluvimma sai everstin silmät kiilumaan silkasta innosta. Nazorak-sotilaan raivokas nauru raikui suihkumoottorien väkivaltaisen jyminän taustalla, ja eliittisoturi näytti maata viistäen lentäessään kerrassaan hirviömäiseltä. Tästä huolimatta paljolti järkyttävämpienkin näkyjen kovettama Ämkoo ei pelännyt. Yhtälailla taistelun innoittama miekkasoturi purskahti kauhistuttavaan nauruun, ja metsän halki kiitävä teräasein varustettu kaksikko muuttui sillä hetkellä kirjaimellisesti painajaismateriaaliksi.
Miekkojen iskut seurasivat toisiaan. 437 pisti miekkansa kärjellä suoraan kohti Mäksän rintaa, mutta tämä väisti iskun täpärästi mätkäisten torakan miekan omallaan viistämään maata. Mäksä iski toisen jalkansa ohittamaansa oksaan suorittaen täten tyylikkään pyörähdyksen. Samaan aikaan klaanilaisen toisen jalan kantapää osui lähes tarkalleen 437:n mekaaniseen silmään. Mäksä vaihtoi nopeasti jalkaa, suunnaten seuraavan potkunsa torakan metalliseen kylkeen. Yhä valtavalla vauhdilla kiitävä 437 lennähti hieman poispäin vastustajastaan. Hänen mekaanisen silmänsä kuva rätisi.
Mekaanisen silmän virhekuvan hämmentämä nazorak ei ehtinyt väistää ajoissa kohdalle sattunutta ikivanhaa oksankarahkaa. Oksa räsähti kappaleiksi osuessaan epätoivoisen väistöliikkeen suorittaman nazorakin lentopeliin, ja osuman saatuaan toinen suihkumoottoreista päätti lakata toimimasta. 437 ei onnistunut enää kontrolloimaan lentoaan, ja nazorak singahti täysin holtittomasti Ämkoota kohti, vieden tämän mukanaan.
Pian maanläheisen lentoradan omaava pari lennähti ulos metsästä. Nazorakin suihkumoottorit pettivät lopullisesti samalla kun torakka yritti hätäisesti tavoitella jaloillaan maata. Tämä onnistui, ja 437 mätkähti rannan vaalealle hietikolle samalla kun Ämkoo heittäytyi paljon kauemmas. Ämkoon tumma viitta pelmahti adminin epäonnistuttua laskeutumaan jaloilleen, ja hetken kumpainenkin kamppailijoista makasi paikoillaan hämärällä rannalla.
Lopulta äkkinäisen juonenkäänteen sekoittama nazorak onnistui kokoamaan ajatuksensa. 437 avasi silmänsä huomatakseen, että Ämkoo oli jo kohonnut istumaan.
”Olet todellakin arvoiseni vastustaja”, 437 tokaisi ja nousi pystyyn suihkumoottorien pettämisen aiheuttaman savun ja tomun keskeltä. ”Mutta miekkatekniikkasi ei riitä peittoamiseeni.”
Ämkoo yskäisi pölyä keuhkoistaan ja nousi seisomaan nojaten miekkaansa. Miekkasankari vastasi torakan uhitteluun ainoastaan terävällä katseella.
”Sinä et ymmärrä, klaanilainen. Vaikka miekkasi onkin väkevä, se on silti vain miekka. Kun sinut erottaa aseestasi, olet täysin tarpeeton. Mutta katso minua. Vahvin aseeni olen minä itse.”
Eversti otti vauhtia ja lähti juoksemaan kauempana hietikolla seisovaa klaanin adminia kohti. Everstin yllätykseksi Ämkoo jäi kuitenkin seisomaan paikoilleen, pidellen miekkaansa veltosti sivullaan.
”Itse et ymmärrä”, miekkapaholainen murahti katsoen vakavana lähemmäs syöksyvää torakkaeverstiä. Nazorak kuuli tämän, ja kuvitteli klaanilaisen pitävän tätä suorastaan pilkkanaan.
Eversti karjaisi ja heilautti asekättään kaikin voimin osoittaen sen pisimmällä terällä suoraan vastustajansa vihreitä kasvoja kohti. Ämkoo ei edes yrittänyt kohottaa teräänsä vastaamaan iskuun.
Verenpunaisena välkkyvän energiakouran raaka hohde oli vähällä sokaista everstin kun Ämkoo tarttui kasvojensa tasalla viilettävään nazorak-terään puhtaasta varjoenergiasta koostuvalla nyrkillään. Energiakäden raa’an voiman turvin onnistui admin kiskomaan everstin lähemmäs, potkaisten samalla tätä jalkaan. Nazorak horjahti vastustajansa vierelle, joka yhä piteli kiinni torakan kädestä työntyvästä teräaseesta. Pian Ämkoo päästi kuitenkin irti, kohotti miekkaansa ja iski.
437:n entisen miekan katkaistu terä pyöri villisti ilmassa ja upposi sitten kymmenten metrien päässä kasvavan puun paksuun runkoon. Eversti tuijotti katkenneen teränsä perään, ärähti sitten ja muisti hypätä pakoon uuden iskun pelossa. Ämkoo ei kuitenkaan lyönyt, vaan painoi valkean samuraimiekan huolellisesti huotraansa, tuhahti ja katsoi sitten everstiä.
”Jos voimani olisivat lähtöisin tästä miekasta eivätkä itsestäni, jääsaarella kuollut haarniskoitu toverisi olisi nujertanut minut jo aikoja sitten”, Ämkoo puhui ja päästi irti vyötäisillään roikkuvasta aseestaan. ”Mutta niin ei ole. Minä selvisin valkean turagan koulutuksesta kauan ennen kuin olin koskenut yhteenkään miekkaan.”
Ämkoo kohotti punahehkuisen nyrkkinsä kasvojensa tasalle, avasi sen ja heilautti sitten sormiaan kutsuvasti.
”Ala tulla”, Ämkoo sanoi. ”En miekkaile aseetonta vastustajaa vastaan. Näytän sinulle turaga Bakmein tyhjän käden tekniikan.”
Everstiä ei tarvinnut käskeä. Mielenkiinto paistoi verenhimoisen nazorakin silmistä tämän iskiessä nyrkkinsä yhteen ja lähtiessä samalla astelemaan vahvoin askelin Ämkoota kohti.
Metallinen kalahdus kaikui pitkin öistä viidakkoa kahden miekan iskeytyessä toisiaan vasten. Nazorakien eversti ja ninjaveljeskunnan johtaja jakoivat tiukan katseen keskenään silmästä silmään. Kumpaisenkin taistelijan äärimmilleen jännittynyt miekkakäsi tärisi kummankin yrittäessä työntää toista voimakkaammin kauemmas, molempien painaessa jalkojensa kynnet mahdollisimman jykevästi maahan. Niin Ämkoo kuin 437:kin loi hetkellisen katseen vastustajansa aseeseen. Kumpikin osoitti täydellistä kestävyyttä sekä tehokkuutta. Pian aseiden kontaktissa syntynyt voima kuitenkin vapautui ja kumpikin kamppailijoista lennähti taaksepäin. Huojuva Mäksä joutui tekemään kaikkensa säilytääkseen tasapainonsa. Hänen vastustajansa mekaaninen jalka ilmeisesti ei totellut painovoiman lakeja.
Hiljaisuus laskeutui metsään kummankin soturin ottaessa tukevamman asennon. Ämkoo ja 437 päästivät muutaman äänekkään hengähdyksen.
”Alan päästä jyvälle tuosta tekniikasta”, 437 ajatteli ja laski hieman teräänsä. ”Klaanilainen luottaa nopeuteensa, muttei pärjää keholleni raa’assa voimassa. Jos saan täyden osuman tuosta miekasta, peli on pelattu. En anna sen tapahtua.”
437:n asekäsi päästi kevyen sihahduksen samalla kun kädestä esiin työntyvä miekka lyheni hieman. Samalla kädestä työntyi myös esiin lyhyt kenttäpuukko, jonka Eversti kiskaisi irti ja poimi sitten toiseen käteensä. Kahdella terällä aseistautunut torakka lähti harppomaan Klaanin adminia kohti.
Ämkoo ei jäänyt ihmettelemään, vaan heilautti miekkansa pituussuunnassa kehonsa sivulle ottaakseen vauhtia tehokkaaseen pistoliikkeeseen. Valkea katana välähti kuunvalon loistaessa sen terää pitkin ja eversti sai nähdä vaivaa väistääkseen äkkinäisen iskun. Torakka onnistui varomaan lähestyvää terää heittäytymällä hieman taaemmas ja heittämällä samalla kantamansa puukon klaanilaisen kasvoja kohti.
Silloin miekkapaholainen teki kuitenkin nimelleen kunniaa. Pikainen kiskaisu toi miekan takaisin Ämkoon etualalle torjuen samalla ilman halki viilettävän puukon ohjaten sen kauas metsän pimeyteen. Liike jatkui Ämkoon ottaessa pitkän askeleen edemmäs ja tarttuen samalla miekkaansa kaksin käsin.
Korkeassa kaaressa tapahtuva viilto miltei tavoitti everstin, joka horjahti äkillisen väistönsä voimasta taaemmas joutuen väistämään seuraavan lyönnin kierähtämällä maata pitkin sivuun.
Tottumattomaan silmään Ämkoon seuraava liike olisi saattanut näyttää miltei tanssilta, mutta eversti tunnisti monimutkaisen koreografian. Nazorak katsoi hämmästyneenä kun admin hyppäsi vauhtia otettuaan ilmaan heittäytyen samalla vaakatasoon, pyöri villisti ja jakeli samalla torakkaa kohti useita taitavasti tähdättyjä pistoja. Sitten toinen Ämkoon jalka käväisi maassa ja miekkapiru lennähti miekka ojossa everstiä kohti.
Legendaarinen katana oli vähällä tehdä tuttavuutta everstin rinnuksen kanssa, mutta nazorak ennätti viime hetkellä käynnistää selkäänsä asennetut suihkumoottorit. Lentolaitteella ei ollut aikaa kerätä tarpeeksi voimaa taivaalle nousemiseen, mutta eversti sai suihkumoottoreista kuitenkin juuri tarpeeksi lisäenergiaa hypätäkseen pois huippunopean miekaniskun tieltä. Ämkoon katse seurasi loitommas laskeutuvaa nazorakia.
”Hieno väistö”, Ämkoo mainitsi. Nazorak ei ollut varma aistiko tämä Ämkoon äänessä ihailua vaiko ironiaa, mutta sillä ei ollut väliä. ”Minä tunnen tuon miekkatekniikan”, 437 puhui. Nazorakin äänestä paistoi hämmennys kun tämä jatkoi: ”Aamuyön muaka. Tuon taitajia ei pitäisi olla enää hengissä.”
Ämkoo yllättyi saadessaan näyttöä torakan tiedoista. Pienen yllättyneisyyden päätteeksi miekkamies naurahti, ja vastasi: ”Silti seison tässä edessäsi.”
”Valkean turagan oppeja”, 437 jatkoi. ”Joillekin tuo kaikki on pelkkää legendaa.” ”Vanhus elää ja voi hyvin”, Ämkoo sanoi ja kohotti asettaan. ”Voin viedä tälle kuolinterveisesi.”
Eversti nauroi ääneen ja käynnisti suihkumoottorinsa uudelleen. Moottorien ladattua itsensä täyteen voimaansa nazorak ponnisti ja sanoi: ”Ei ole tarvetta.”
Sitten torakka lähti syöksymään huimaa vauhtia Ämkoota kohti. Miekkamies yritti väistää laitonta vauhtia kohti syöksyvän eliittisotilaan, mutta eversti kykeni luonnollisesti ohjaamaan lentonsa suuntaa. Edes Ämkoon uhmakas miekanisku ei riittänyt pysäyttämään hyökkäyksen omalla terällään torjuvaa torakkaa ja nazorak pamahti koko painollaan vihollistaan vasten.
Metsässä rymisi Ämkoon lentäessä saamansa iskun voimasta pitkälle paksujen puiden sekaan. 437 ei antanut vastustajalleen aikaa toipua iskusta vaan jatkoi vauhdikasta lentoaan suoraan tätä kohti. Tämä koitui kuitenkin osaltaan myös everstin tappioksi, sillä lähestyttyään Ämkoota tarpeeksi sai torakka kokea tuntuvan iskun loisteellaan metsän verenpunaiseksi värjänneestä varjonyrkistä.
Iskuja sateli puoleen jos toiseen kaksikon kiitäessä rakettimoottorien huimalla vauhdilla pitkin metsän pohjakerrosta. Ämkoo onnistui useaan otteeseen torjumaan miekallaan torakan pitkän teräaseen harkitut lyönnit, mutta jokainen torjunta heitti klaanilaisen taaemmas juuri sillä samalla vauhdilla jolla nazorak kulki. Aluskasvillisuus sai väistyä vimmatusti toisiaan teräasein sohivan kaksikon tieltä samalla kun näiden vauhdikas kulku vei taistelun lähemmäs ja lähemmäs metsän rantapuolta.
Peelo ja Gekko juoksivat henkensä edestä raivokasta Nazorak-joukkiota pakoon. Heidän oli saatava Nazorakit mahdollisimman kauas linnakkeen salaisen sisäänkäynnin luota, hinnalla millä hyvänsä. Tästä pitäisi myös selvitä itse hengissä, jotta heistä olisi enemmän apua, mutta hengissä selviämistä hankaloittivat jatkuva luotisade ja Nazorakien laukaisemat raketit, jotka vähän väliä tuhosivat ympäristöä Peelon ja Gekon ympäriltä heidän juostessa pakoon. Peelo hyppäsi isokokoisen Gekon olalle, kaivoi kiväärin selästään ja alkoi tähtäillä takana tulevia Nazorakeja. ”Mitä ihmettä si-” ”Ole hiljaa ja juokse”, Peelo keskeytti hämmentyneen Gekon. Gekko jatkoi juoksemista pitäen vasemmalla kädellään Peelon tasapainossa hänen olallaan.
Nazorakit huutelivat ja kirosivat sitä sun tätä yrittäessään saavuttaa kaksikkoa. Joku muita ylempiarvoisempi jopa kirosi ja sadatti muiden osaamattomuutta. Eräs Nazorak alkoi latamaan sinkoaan ja oli valmiina ampumaan uudelleen. Peelo napautti Gekkoa sormella takaraivoon, saaden Gekon kuulolle. ”Yritä olla loikkimatta, nyt on paha paikka”, Peelo tokaisi, ja Gekko katsahti hänen kasvoilleen. Hänen ilmeettömästä kaasunaamarista ei voinut päätellä mitään, mutta hänen äänestään suorastaan paistoi omahyväinen itsevarmuus. Taka-alalle jäänyt Nazorak jäi tähtäilemään Gekkoa ja Peeloa singollaan, ja yritti saada lukittua ammuksen heihin. Ja onnistui.
Nazorak laukaisi järeämmänpuoleisen raketin Gekkoa ja Peeloa päin, joka kaarteli epämääräisesti ilmassa yrittäen myötäillä kaksikon liikkeitä. Peelo nosti kiväärinsä, veti syvään henkeä, ja tähtäsi hartaasti. Gekko huomasi tämän, hidasti piirun verran vauhtia, ja yritti juosta mahdollisimman tasaisesti poukkoilematta ympäriinsä. Juostessaan hän vilkaisi taakseen, ja näki lähestyvän ohjuksen. ”Ammu se jo!” hän huudahti Peelolla, jolloin Peelo hyssytteli ja jatkoi tähtäämistä. Nazorak huusi edempänä juokseville tovereilleen että väistäisivät, ja he tekivät keskellä tilaa jotta raketti pääsisi lentämään läpi. Raketti lähestyi Nazorakeja, jotka taas olivat kirineet kaksikkoa huomattavan paljon. Peelo naurahti hiljaisesti, ja ampui.
Luoti osui suoraan rakettiin, räjäyttäen sen, ja kaikki Nazorakit sen ympäriltä. Gekko ja Peelo heittivät ylävitosen, jonka jälkeen Peelo ponkaisi Gekon olalta, ja jatkoi itse juoksemista. Muutama Nazorakien joukosta jäljelle jäänyt yksikkö kiiruhti jo hälvenevän savupilven keskelle, ja yksi viimeisiä hengenvetojaan vetelevä ryhmän komentaja tokaisi näille ”Älkää päästäkö niitä karkuun idiootit”, jolloin hän päästi hiljaisen parkaisun, ja veti veltoksi maahan. Nazorakit nousivat äkkiä pystyyn, kaksi niistä jatkoi juoksemistä, ja kolmas jäi puhumaan radiopuhelimeen. ”Tarvitsemme auttavaa kättänne.”
Peelo ja Gekko olivat jo turvallisen välimatkan päässä jahtaajistaan, ja pitivät hetken hengähdystauon. Gekko katsahti Peeloa päin, ja nosti kasvoilleen onnittelevan virneen. ”Hyvin ammuttu”, hän naurahti. Peelo ei sanonut mitään, ja kiipesi lähimmän puun rukoa pitkin ylemmäs tarkkailemaan tilannetta. Ketään ei näkynyt, hyvä näin. Hän loikkasi takaisin alas, ja selitti Gekolle ”Jos kierrämme oikealta tuon tiheämmän osan kautta, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin oviaukolle huomaamatta”. Gekko nyökkäsi, ja kaksikko lähti tepastelemaan takaisin oviaukkoa kohti.
Jonkun ajan päästä, linnakkeen sisäänpääsyn alueella
Paikalle oltiin lähetetty kolme Nazorakia tutkimaan ympäristöä, ja mahdollisia johtolankoja sisäänpääsyn löytämiseen. Eräs Nazorak tutkiskeli maata, joka oli tiheän kasivillisuuden peitossa. Astellessaan ympäriinsä hän kuuli kolahduksen jalkansa alta, katsahti alas, ja huikkasi kahdelle muulle ”Taisin löytää jotain”. Kauempana, puiden takana ympärsitöä tutkinut Nazorak oli jo vastaamassa huutoon. ”Lähden tulemaan sin-” ja siinä samassa hänen kurkusta pilkisti terä, rajun verenpurskahduksen saattelemana. Peelo väänsi terää oikealle, viiltäen Nazorakin pään melkein irti. Kaksi muuta nostivat aseensa ja lähestyivät nyt kuollutta toveriaan. Ennen kuin he edes ehtivät saada katsekontaktia kuolleeseen toveriinsa, Gekko hyppäsi korkeammalta toisen niskaan, kaataen tämän vatsalleen maahan. Nazorak parahti, ja ennen kuin ehti tönäistä Gekkoa pois selästään, Gekko polkaisi hänen päätänsä väkivaltaisesti, rusentaen sen. Toinen nazorakeista oli jo valmiina tulittamaan, mutta Peelo huitaisi kiväärin pois hänen kädestään, johon Nazorak vastasi oikealla suoralla, jonka Peelo torjui kyynerpäällään. Juuri kun Peelo oli sivaltamassa Nazorakin pään irti, Gekko ampui sitä päähän happoaseellaan, sulattaen sen.
Peelo katsoi kuolevaa Nazorakia, käänsi katseensa kohti Gekkoa, ja tokaisi tympääntyneenä ”Se oli minun tappo.”
”Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne” Gekko juoksahti ylempään kerrokseen ”Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.
Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. ”Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: ”Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle. Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta. ”Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.
Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. ”Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.
”Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. ”Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: ”Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää. Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: ”Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: ”Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.
”Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota” ”Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.
[/spoil]