Klaanin linnake
“Ai, että kun sattuu päähän, missäköshän minä olen”, toa näki ympärillään vain Kapuran, joka tuijotti häntä tyrmistyneenä, matoranien kanssa.
Zyglakit eivät enään olleet pelästäytyneitä ja valmistautuivat uuteen hyökkäykseen “Juuri kun pääsen taistelusta joudun heti uuteen, aina sama juttu, no antaa tulla liskopuolet!”
Keetongu Sep 30 2010, 05:27 PM
Klaanin linnake
“Hmm, voisinpa tullakin. Voisimme käyttää näitä lentopelejä, ne voittavat kyllä patikoinnin. Kuulin reissustanne. Jotain samantapaista kaiketi tulossa?”
“Ehkäpä”, Matoro vastasi. “Onko sinulla mitään, millä voi liikkua maalla?”
“Juu, ruumissa on erilaisia käveliöitä, minun itseni suunnittelemia, niillä pääse aika pitkälti mihin tahansa niin kauan kuin vettä ja polttopuuta on saatavilla. Ilmoita tai käske jonkun ilmoittaa kun olette valmiita.”
Klaanin linnake
Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.
Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
“Onko sinulla jotain kesken?”, hän aloittaa.
Keltainen hahmo nousee.
“Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?”, Keetongu kysäiee.
“Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?”
Luolat
Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet “luomukset” ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.
Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee…
Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.
Jake löysi itsensä klaanista. Hän käveli ympäriinsä ja mietti. Avde oli antanut hänelle mahdollisuuden muuttua takaisin entiselleen, mutta mitä Jaken pitäisi tehdä? Avde saattaisi käskeä Jakea tekemään mitä vaan, vaikka tappamaan jonkun ystävistään. Mutta Jake ei tekisi mitään sellaista.. Vai tekisikö…? …Ei. Hän ei haluaisi pettää heitä eikä varsinkaan tappaa.. Jake ajatteli ajattelemistaan mutta lopulta lopetti. Hän ajatteli että voisi teettää itselleen uuden, hieman aerodynaamisemman haarniskan ja uuden miekan, hän ei ollut sopeutunut raskaiden aseiden puolelle. Jake otti maasta pienen rahi-olennon. Hän katsoi sitä. “Onpa kaunis…” Sitten Jake murskasi sen. “…Mutta kaiken kauniinkin täytyy kuolla…”
Pieni matorankylä Klaanin saarella
Yliluutnantti hymyili sisäisesti. Hän kierteli savuavassa, ja nyttemmin täysin hiljentyneessä kylässä, pienten talojen joukossa. Hän käveli avoinesta oviaukosta sisään mökkiin. Tai oikeastaan mökin puolikkaaseen, kaksi seinää olivat romahtaneet harmaaksi kivimurskaksi. Pöytä oli nurin, ja tavarat olivat suurimmalta osin tiessään. Vai on näillä raukoilla ollut ihan aikaa pakata tavaroitaankin, hän ajatteli. No, mikäs siinä. En minä mikään pahainen Skakdi-ryöväri ole.
Sitten Nazorak siirtyi suurempaan, osittain kallionseinämää vasten rakennettuun rakennukseen. Se huokui arvokkuutta ja perinteitä. Tai ei ehkä enää, nyt patsaat olivat säpäleinä ja taljat revenneinä. Lamput olivat kaatuneet pitkin lattioita ja suuri pöytä huoneen keskellä oli kahtia. Jossain nurkassa taisi maata matoranin eloton ruumiskin.
Tyytyväisenä kättensä jälkeen Yliluutnantti asteli pois kylästä. Olisi aika käydä vielä korjauttamassa puvun saamat vauriot, ja varsinainen tehtävä voisi alkaa.
Merellä. Ei muuta.
Snowman alkoi saada tarpeekseen tulppana olemisesta. Hän tiedusteli, josko lähistöllä näkyisi saaria, jossa paatin voisi korjata. Kepe ilmoitti hilpeästi matkan varrella olevan metsäisen saaren, jahka kokematon merimies saisi venosen sinne ohjastettua.
Lyhyen merimatkan ja töyssyisän rantautumisen jälkeen kaksi Klaanilaista kapusivat rantaan. He katselivat ympärilleen, ja näkivät joka suunnassa vehreää metsää. Kaipa niistä jonkinmoisen tukkeen saisi kyhättyä.
“Kepe?” Snowman aloitti “Kasvivoimien käytön paikka?”
“Selvästi.”
Kepe katkaisi erään puun elementaalivoimillaan, ja muovasi vielä jäästä sahat kaksikolle. Metsurinhommat voisivat alkaa.
Siinä rungosta oksia karsiessaan Kepe pohti vielä ääneen, mikä se kamera oli ollut. Erityisesti teknologian hyönteismäisyys karmi häntä.
“Meinaatko, että sen takana olisivat Nazorakit?” Snowman vastasi toverinsa pohdintoihin.
“Mitään varmaa en voi sanoa, mutta eikö kameran pinnassa ollutkin samanlaista tuntua kuin torakoiden kuoressa?”
“Uhkaava ajatus.”
“Eikö vain olekin.”
“On.”
“Yleensä tuohon ei vastata.”
“Ei niin.”
“Hyvä kun tiedät.”
“Eikö vain olekin.”
“…”
“…”
Merellä taas kerran, ohoi
Kamerahökötyksen pudottamisen jälkeen Kepe ja Snowman olivat varuillaan. Nyt he tiesivät jonkun seuraavan heitä. Jonkun, joka tahtoi samaan päämäärään kuin hekin. Jonkun tuntemattoman pahan.
Kepe oli pannut oudosta laitteenromusta, joka edelleen oli vaarattomaksi todettuna veneen kannella, merkille joitakin kummallisia piirteitä. Se ei ollut perinteistä, ahjossa taottua metallia, vaan pikemminkin… kasvatettua. Siinä oli jotain orgaanista ja… hyönteismäistä.
Kepestä tuntui, että tämän matkan etenemisen teille tulisi vielä monta estettä ennen lopullista määränpäätä, finaalista destinaatiota.
Hän hätkähti. Oliko hän kuullut oikein? Korkea, hänen naamionsa sensoreiden nappaama ääni. Snowman ei näyttänyt huomanneen mitään.
“Hei, pysähdytään hetkeksi”, Kepe sanoi.
“Selvä. Mutta miksi?” uteli lumenvalkea ukko.
Ääni voimistui. Se oli signaali… Mutta signaali mille?
Kamerahökötykselle.
“Var…” Kepe aloitti ehtien sanoa vähemmän kuin kissan kun laite räjähti. Sen paineaalto heitti heidät miltei laidan yli. Vene värjäytyi tuhkasta mustaksi ja sen pohjaan aukeni reikä kalojen valtakuntaan.
“Siinä oli joku kätketty mekanismi. Ja minä kun luulin kolunneeni sen läpikotaisin”, Kepe sanoi.
Snowman asetti ruumiinsa korkiksi reiän päälle. “Jollakulla on tosiaan jotain meitä vastaan.”
“Signaali räjäytti laitteen, mutta ehtiköhän se lähettää viime hetkellä tietoa sijainnistamme?” Kepe ihmetteli. “Ja se kuka meitä valvoo: tahtooko hän seurata meitä… vai tuhota meidät?”
“…”
“…”
Kumpikin heistä mietti vaihtoehtoja.
Kepen verstas
Dox oli onnistunut pakenemaan, mutta vain täpärästi. Saaliinsa hän oli saanut turvaan päässään kuljettaen, mistä hän oli iloinen. Hän oli miettimässä, mitä tapahtuisi, jos hän yhdistäisi sen varhaisemman saaliinsa kanssa, kun ääni keskeytti hänet.
Hän istui leirissään verstaan päähuoneen nurkassa. Huoneesta lähti kolme ovea: yksi Kepen huoneeseen, yksi ulos (se oli lukossa ja niin raskaasti panssaroitu ettei sitä saanut murrettua. Tai ehkä olisi, mutta Kepe ei ehkä olisi tykännyt siitä) ja yksi varastoon. Tämän oven hän oli parrunnut tiukasti umpeen pitääkseen pahat voimat sisällä.
Huoneessa oli pimeää, kuten varastossakin. Valoa tuli tosin sisään yhdestä ainoasta ikkunantapaisesta, joka oli katonrajassa yhdessä seinustalla. Pieniä merkkivaloja paloi myös tietokonelaitteistoissa, joiden takaa tapettia ei meinannut nähdä. Yhdestä näistä laitteista kumpusi ääni.
“Tästä tulee jotain suurta. Todellakin. Jotain suurta. Kunhan vain pysyisivät hengissä.”
“Wut?” ihmetteli Dox.
Metsä
Matoro ja Suga yrittivät väistää kiviryöpyn, ja siinä he osin onnistuivatkin, tosin Matoron jalka jäi kivien alle. Hetken kuluttua he pääsivät vapaaksi kivikosta ja jatkoivat matkaansa metsässä, joka muuttuu jatkuvasti valoisammaksi ja avoimemmaksi.
“Mikä ihme se torakka oli?”, Summerganon ajattelee ääneen kävellessään.
“Olisiko joku torakkojen supermies? Siihen ei vaikuttavan tehoavan mikään.”, Matoro vastaa ja oikoo selkäänsä.
“Klaaniin pitää ainakin ilmoittaa.”, Suga jatkaa.
Pusikosta kuuluu rapinaa. Matoro pelkää pahinta.
Summerganon ottaa meikkansa, pusikosta hyppää punaruskea olento kovalla vauhdilla, iskien hampaansa Klaanialisen rintaan. Matoro ampuu nopeasti jääisen säteen rahiin, joka paljastuu Kinlokaksi. Se vetäytyy hieaman ja murisee.
“Kinloka. Syö kaikkea.”, Matoro, kävelevä tietosanakirja diagnosoi.
“Ihan sama mikä se on, miten siitä pääsee eroon?”, Suga ilmoittaa ja sohii olentoa miekallaan.
“Se syö kaikkea. Loputtomasti. hankitaan sille jotain muuta syötävää, ja sitten häivytään.”, Matoro sanoo, ottaen askelia taaksepäin. Kinlokan Kanoka-keikko osuu Jään Toaan, ja hän tuntee voimiensa heikkenevän, liikkeidensä hidastuvan… Matoro kaatuu maahan.
Suga miettii mitä tehdä, hyppää nopeasti Kinlokan yli, sen päälle ja ottaa sieltä Kanoka-kiekon hännästä. Klaanilainen tunkee hidastavan kiekon Kinlokan omaan suuhun, Rahi nielaisee sen itseasiassa mielellään, kunnes tajuaa hidastuvansa. Matoro ja Suga lähtevät poispäin, ennekuin kiekon vaikutus lakkaa.
Pitkähkön kävelymatkan jälkeen kaksikko näkee jo Klaanin tornit.
“Okei, haemme siis kolme muuta mukaamme.”, Matoro sanoo ja he astuvat sisään suureen, harmaaseen linnakkeeseen.
Luola
Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.
Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.
“Kuka siellä?” Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. “Paljasta itsesi!”
Ei vastausta.
“Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta.”
Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.
Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: “Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?” Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.
955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.
Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.
Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa
Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.
Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.
Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.
Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?