Vaellus jatkui. Enää eivät nummet Vaeltajaa innostaneet. Ei meri kiehtonut eikä vuoret kutsuneet luokseen. Pimeys oli maisemat vienyt ja tuulen vaimentanut. Tyhjyys nielaissut sen, minkä nimeen oli Vaeltaja sarastuksessa vannonut.

Mutta luomuksen into sai jalat vielä jaksamaan. Vaikka jokainen askel teki valtavasti kipeää, näki Vaeltaja luomuksessaan palon, joka muistutti ajan alusta, jossa sama into oli poltellut hänenkin rinnassaan.

Ja vaikka hän oli väsynyt, ruumis kipeä ja mieli synkkä, tiesi hän, että vielä oli jaksettava hetki. Sillä tie oli päättymässä pian. Sitä ei vielä nähnyt, mutta Vaeltaja tunsi sen. Niin pitkään hän oli tiellä kulkenut, että hän sen tiesi. Loppu oli lähellä.

Luomuksensa käteen tarttuen hän vaelsi vielä. Kohti vääjäämätöntä. Kohti paikkaa, jossa hän saisi viimein levätä. Siellä hän seisoisi taas selkä suorassa ja toivottaisi varjot tervetulleeksi sielun kotiinsa.

Cody hädin tuskin tiesi, mitä hän kiikarinsa läpi tuijotti. Rakennus kadun toisessa päässä oli sinisen häilyvän suojakentän verhoama. Sen lisäksi siihen piiskautuva sade sumensi myös hänen edessään olevan ikkunan. Hänen kiikaritähtäimensä oli kyllä kristallinkirkas, mutta hänen ja oletettujen vihollistensa välissä oli niin paljon lasia, vettä tai kummallista suojaavaa taikaa, että hänen ainoa silmänsä joutui todella töihin erottaakseen liikkeen vihollisten kaappaamassa rakennuksessa.

Lattialla kiväärinsä kanssa makaava vahki ei ottanut katsettaan irti kiikarista, kun kumarassa kävelevä veden toa astui hänen seurakseen kattohuoneistoon.

”Loput alueesta on kohta evakuoitu. Nurukan johtaa väkeä parhaillaan suojiin”, Naho ilmoitti. ”Mutta en pääse lähemmäksi rantaa selvittääkseni, mistä tuota voimakenttää generoidaan.”

Cody murahti tyytymättömästi, mutta hän ymmärsi kyllä vaikeudet. Suojakenttägeneraattori sijaitsi luultavasti jossain tähtäämänsä rakennuksen takana. Ja Kohiki-salmen ranta kuhisi sellaisen määrän vihollisia, että sinne meneminen olisi ollut itsemurhaa.

”Onko meillä kuvaa siitä, mitä on tapahtunut?” Cody kysyi.

”Räjähdyspaikoista kolme oli vankiloita. Neljäs oli kontrollihuone Ta-Metrussa, joka hallinnoi meriportteja”, Naho huokaisi.

”Siinä on järkeä. Tuskin haluaisivat, että läimäisemme ovet kiinni heidän nenänsä edestä. Onko meillä lukumäärää kadonneista vangeista?” Cody kysyi.

”Ainakin useita kymmeniä, ja osa heistä vaarallisia. Kaksi iskupaikoista oli pitkäaikaissäilytykseen käytettyjä laitoksia. Kolmas oli Po-Metrun kuulustelu- ja valvontayksikön säilö.”

”Kebabkuningas?”

”Kadonneiden listalla”, Naho harmitteli.

”Luulisi, että ei pääsisi hirveän pitkälle niillä jaloilla”, Cody tuhahti. Hän oli kääntänyt kiikarinsa maan tasalle ja seurasi, kuinka suurikokoinen ja piikikäs draakki ärjyi käskyjä sekavalle joukkiolle, joka oli vastuussa lähialueiden haravoinnista.

”Kuinka monta panttivankia luulet, että niillä on?” Naho kysyi. Cody nosti tähtäimensä taas rannalla sijaitsevaan suojattuun rakennukseen.

”Ainakin kymmenen. Voi olla enemmänkin. Sade tekee tähystämisestä haastavaa, eikä tuo suojakenttäkään erityisesti auta. Onko niiltä tullut mitään vaatimuksia?”

”Ei”, Naho huokaisi. ”Ja huomioiden, millaisella voimalla ne täällä ovat, en usko, että tässä on kyse neuvotteluedun saamisesta.”

Tilannetta oli kestänyt jo pari tuntia. Räjähdykset Le-Metrun eteläkärjessä olivat kiinnittäneet koko Ko-Metrun konklaavin jakamattoman huomion, mikä oli tarkoittanut, että kun iskut syvemmälle kaupunkiin olivat tapahtuneet, ei ollut jäänyt ketään, joka niihin olisi voinut reagoida. Lhikanin kaarti oli mobilisoitu välittömästi, mutta kommunikaatioliikenteen perusteella näillä ei ollut pienintäkään saumaa pysäyttää ympäri kaupunkia riehuvien Pimeyden Metsästäjien joukkoja.

Tilanne oli sietämätön. Metru Nuin suojelijat olivat vähissä, keli oli niin karmea, ettei laivastoa voitu mobilisoida, ja sitten oli se, mitä vahkeille oli tapahtunut…

”Onko Xenistä kuulunut?” Cody kysyi. Naho nyökkäsi, vaikka tiesi, ettei Cody tähtäimeensä liimattuna sitä nähnyt.

”Hän on edelleen varma, että kyse on jostain muusta. Hän on koordinoinut vahkien saamista pois kaduilta. Ko-Metrussa laskettiin, että menetimme ainakin puoli tuhatta yksikköä, kun ne vain kävelivät mereen.”

”Perusteliko hän veikkaustaan mitenkään?” Cody kysyi.

”Hän sanoi, ettei kuullut kellokoneistoja enää.”

Cody murahti huolestuneena. Se yksi kerta, kun Biancasta olisi ollut jotain hyötyä, se valkoinen äpärä oli mennyt sammumaan heidän naamalleen. Se oli alkanut jo tunteja ennen Metsästäjien hyökkäystä. Suurin osa kaupungin vahkeista oli joko jäänyt kävelemään suoraa linjaa välittämättä, mitä eteen tuli, tai sammunut kokonaan.

Naho oli silti varma, että se oli ollut vain Metsästäjien operaation ensimmäinen aalto, vaikka Xen oli ollut lujana siitä, että kyseessä oli jotain muuta. Mutta olipa asia miten vain, he olivat yksin. Metru Nuita puolusti kahden toan ja kahden vahkin lisäksi vain yksi kenraali, jonka operaatio ei ollut mennyt yhtään sen paremmin.

”Miten Killjoylla menee?” Naho kysyi. Cody käänsi tähtäimensä kohti rantaviivaa, jossa ilmaan pysähtynyt punainen haarniska näytti siltä kuin aika olisi pysähtynyt sen ympäriltä.

”Oma hyödytön itsensä”, Cody tuhahti. ”Ne ovat testanneet aseitaan häneen, mutta toistaiseksi mikään ei ole tepsinyt. On kyllä vain ajan kysymys, että ne saavat nuo Styx-kanuunat kasaan.”

Killjoyn pysähtyneestä tiedustelulennosta oli jo miltei tunti. Siinä ajassa merestä oli noussut erilaisissa kapseleissa ainakin kuusikymmentä odinalaista soturia lisää. Rannassa vilisi nyt jo ainakin satapäinen joukko koillissakaran vaarallisimpia, ja lisää saapui jatkuvasti.

Turhauttavasti, Killjoyn jäätyä Metsästäjien ansaan, radioyhteys tähän oli myös katkennut. Kenttä, joka tätä piteli paikallaan, esti myös kaiken tietoliikenteen.

”Pidä häntä silmällä”, Naho huokaisi, taputti Codya selkään ja lähti selkä edelleen kumarassa ja pää matalalla kohti portaikkoa.

Hän ei kuitenkaan astunut niihin, vaan loikkasi auki revittyyn hissikuiluun ja laskeutui rakennuksen pohjalle hissivaijeria pitkin. Hän ryntäsi ulos rakennuksen takana sijaitsevasta hätäuloskäynnistä pohjoiseen päin osoittavalle sisäpihalle. Metsästäjien rintama ei ollut vielä ulottunut Gadunkadun siihen päähän. Toistaiseksi näytti siltä, että nämä vielä kokosivat joukkojaan.

Sellaisella ilmalla Nahon olisi pitänyt tuntea olonsa kotoisaksi, mutta sade toi hänelle melko vähän lohtua. Hän ei tuntenut oloaan yhtään voimakkaammaksi, päin vastoin. Hän säpsähti, kun katuvalot syttyivät hänen ympärillään. Pimenevä ilta oli kääntymässä yöksi.

Vihollinen oli osannut huomioida heidän vahvuutensa oikein. Killjoyn jäätyä nalkkiin heidän ilmaherruutensa oli kadonnut. Panttivangeilla ne olivat pitäneet huolta siitä, ettei Naho voinut vain kutsua vuosituhannen hyökyaaltoa Le-Metrun rantaan. Cody oli saanut sisään tasan yhden laukauksen – ja hänen kunniakseen sai sillä kaadettua yhden odinalaisen tykistöinsinöörin – mutta hänen suuntaansa oli välittömästi kohdistettu sellainen määrä tulivoimaa, että nyt puolivälissä katua palava rakennuksenraato oli tuhoutunut käytännössä kokonaan.

Hän hieroi otsaansa. Miljoona eri ajatusta pyöri hänen mielessään. Tämä ei voinut tapahtua taas. Jos hän lähtisi uimaan kohti Meksi-Koroa, löytäisikö hän sieltä enää yhtään ystävää? Jos hän lähettäisi kutsun pohjoisen toille, marssisivatko nämä enää uuteen sotaan?

Jaksaisiko hän sitä enää? Hän ei ollut edes tehnyt vielä taistelukosketusta, ja silti hänestä tuntui, että hän oli kuolemanväsynyt.

Edelliset sata vuotta he olivat pelänneet tätä hetkeä. Että Varjotun koura kurottelisi taas heitä kohti ja sodan rummut soisivat. He olivat luulleet olevansa siihen valmiita, mutta toisin oli käynyt. Metru Nuin viimeiset viisi suojelijaa vastaan puoli Odinaa? Uskomatonta, miten pieleen kaikki oli mennyt. Naho ei olisi halunnut myöntää sitä itselleen, mutta häntä aidosti kadutti Lhikanin naaman runnominen. Tosin hän ei ollut varma, olisiko tulen toasta ollut paljoa hyötyä sellaisella sateella.

Mutta ainakin silloin heitä olisi ollut kuusi. Se olisi ainakin valanut häneen hieman enemmän toivoa. Tällä hetkellä heitä piti pelissä ainoastaan se, että rantautunut pääjoukko ei vaikuttanut halukkaalta etenemään paljoa. Naho ei kuollakseenkaan osannut arvata, miksi.

Hänen kommunikaattorinsa piippasi. Nähdessään, keneltä puhelu tuli, hän avasi sen välittömästi.

”Naho tässä.”

”Tässä Breznikova. Paketti on matkalla.”

”Asia selvä”, Naho kuittasi. Yhteys katkesi. Tarkemmista yksityiskohdista oli jo sovittu. Se oli kaikki, mitä hänen tarvitsi tietää.

Siinä raudanmakuisen sateen alla seisoessaan hänen toivonsa riippui siitä, että Nascoston lähetys saapuisi ajoissa. Hänen mieltään synkisti kysymys siitä, että vaikka saapuisikin, olisiko sekään tarpeeksi.

Hän kurotteli kohti taivasta ja antoi vesipisaroiden kiertyä käsiensä ympärille. Ne kyllä tottelivat, mutta aina, kun hän sen teki, tunsi hän kylmäävän tunteen selkäpiissään. Hän ei osannut selittää sitä, mutta tuntemus oli selvä.

Vedessä oli verta.

Ja hänen vieressään myrskyssä tyrskyävä Kohiki-salmi oli täynnä niitä molempia.

Maihinnousu Le-Metruun

Meren yllä, vain aavistuksen pohjoissakaran meriporteista etelään

HallitsijaHallitsija: Kuten niin moni muukin kansastaan, hänkin uskoi kerran olevansa itäisen maailman viimeinen toivo. Mutta harvassa ovat he, joiden kunnia ja ylpeys vuodesta vuoteen peittoavat sellaisen vihan ja viisauden, jotka hänen sydämessään kytevät. Katsooko hän jokaisen tehtävän olevan arvolleen – ja usein arvoilleen – sopimaton? Kyllä. Onko hän kertaakaan sanonut tätä äänen? Ei kertaakaan. Hän tekee sen, mitä on tehtävä, koska kerran niin vannoi tekevänsä.

Voimat ja välineet: Keihäsvalssin Valkoinen Vyö. Pridakilaisen runousopin viimeinen suurmestari. Happokeihäs. Viivoitin. Hampaat. vihasi lentämistä muutenkin. Hänen ja vain kymmenen senttimetrin paksuisen metallin takana raivoava myrsky ei tehnyt hänen olostaan yhtään mukavampaa. Heittelehtivä alus oli kuulutuksen perusteella saapunut vain hetkeä aikaisemmin meriporttien toiselle puolelle. Se tarkoitti, että vihollisen ilmatilaan ei olisi enää pitkä matka. Se fakta ei myöskään rauhoittanut häntä.

Turbulenssi oli ollut koko matkan ajan niin pahaa, että alusta lentävä liskomies oli vaatinut jokaista kyydissä olevaa laittamaan laskuvarjot selkään ihan vain kaiken varalta.

Hallitsija tiesi oikein hyvin, että niistä ei olisi mitään hyötyä. Jos myrsky olisi niin raju, että se syöksisi heidän menopelinsä taivaalta, mitä se tekisi heille? Käskyt olivat kuitenkin käskyjä, joten hän oli pukenut varjorepun selkäänsä ja istui nyt vyötettynä koneen keskivaiheilla kasvot kohti edessään istuvaa matorania, jonka polvet tutisivat.

”Kuka laittoi keltanokan meidän matkaan?” ihmetteli olento Hallitsijan oikealla puolella. Matoran nosti katseensa, parkaisi hieman ilmankuopan tärisyttäessä alusta, ja vajosi sitten taas tuijottelemaan jalkojaan.

Hallitsija kohautti salskeita olkapäitään. Hän ei ollut tavannut matorania koskaan aikaisemmin. Tämän vierustovereista päätellen kukaan muukaan ei ollut tekemässä niin, joten hän päätti olla se, joka kysyi untovikolta tämän nimeä.

”Ööh, TaliniTalini: Vaikka Metsästäjien perhe onkin kuuluisa raavaista mutanteistaan ja varasvelhoistaan, on Talini juuri sellainen henkilö, jota Metsästäjät tarvitsee: tavallinen matoran, joka uskalsi astua pois kaidalta polulta. Pettyneenä verhoilijan elämään Po-Metrussa Talini hakeutui alaisteni seuraan haaveillen ylellisyydestä, mammonasta sekä jännityksestä. Kaunis Talini sopiikin paremmin Axalara 1 -kilpa-ajojen vip-aitioihin ja xialaisten filmitähtien assistentiksi. Vastapalveluksena hän urkkii minulle tietoja, välittää viestejäni, luo kontakteja ja tarvittaessa sujauttaa rotanmyrkkyä vastustajieni juomiin.

Voimat: Talinilla ei ole voimia, mutta jahka hänestä tulee virallisesti metsästäjä, hän voi valita liittymisedukseen ulottuvuusportteja avaavan rhotukan sekä proteesien välillä.”, tämä vastasi. ”Tämä on… ensimmäinen valloitustehtäväni.”

”No sen olisimme osanneet päätellä!” huudeltiin jostain tämän rivin perimmäiseltä laidalta. Harmaa olento Hallitsijan vieressä tuhahti. Talinille naureskeltiin pitkin konetta. Remakan liennyttyä ja matkustamossa leijailevan puheensorinan palattua Hallitsija kumartui lähemmäksi edessään istuvaa matorania, kunnes tämä käänsi häpeästä maahan valuneet kasvonsa häneen.

”Hei, pari vinkkiä”, Hallitsija kuiskasi. ”Pysy kaukana toista ja vahkienkin kanssa katso ensin, millainen siellä on vastassa. Tavalliset eivät ole yksinään hirveän vaarallisia, mutta siellä on ne kaksi, joita pitää varoa. Se punanuttuinen ja sitten se yksisilmäinen. Luit varmaan tiedustelutiedon etukäteen?”

Talini nyökkäsi varovaisesti. Tämän kasvoilta näki hämmennyksen. Kukaan muu matkan aikana ei ollut kohdistanut häneen muuta kuin pilkkaa.

”Meillä on siellä paljon omaa väkeä paikalla. Pysy ryhmässä ja turvaa selustasi, ja kaikki menee hyvin”, Hallitsija jatkoi.

”Paitsi jos törmäämme petoon”, harmaa olento Hallitsijan vieressä murahti. Tämän kommentti hiljensi ison osan keskustelusta heidän ympäriltään.

”Haluatko vinkin, rääpäle?” JärjestäjänäJärjestäjä: Ennen oli maailma hyvin erilainen. Silloin Järjestäjällä oli vaimo ja tytär, jotka hän vannoi johdattavansa jonakin päivänä ”Visulahteen”, millä hän viittasi eräänlaiseen todellisuuden tuolla puolen sijaitsevaan utopiaan. Legenda Järjestäjän unelmasta jäi elämään osana suullista kansanperintöä, ja sen mukaan on myöhemmin nimetty vähintään yksi oikea lahti ja roolipelin osa. No, kävi niin, että vaimo ja tytär saivat surmansa, ja Järjestäjä sekaantui monimutkaiseen koston kierteeseen. Tämä on Järjestäjälle pelkkä päivätyö, ja kostelemisen hän hoitaa sitten omalla ajallaan. Harvinaisina vapaahetkinään hän tykkää synkistellä ja grillata Odina-kettuja nuotiolla.


Voimat: Järjestäjän päähän on kiinnittynyt tuhoutumaton Krana Tár, tervan krana. Tehtävillä Järjestäjä luottaa strategisen improvisaation voimiinsa, eikä hänen toimintaansa voikaan luonnehtia vahvasti käsikirjoitetuksi etenkään repliikkien osalta. Järjestäjällä on lisäksi oma ajokki: Koston pyörä. Hän ajaa sillä milloin haluaa. tunnettu Metsästäjä tuhahti. ”Jos näet hänet, juokse ja rukoile, että hänen ohjuksensa eivät ehtineet huomata läsnäoloasi.”

Talini vilkaisi Hallitsijaa kauhistuneena. Järjestäjän lihasta koostuvat kasvot litisivät ja lätisivät tämän lätistessä.

”Olen varma, että A-ryhmän gravitaatiolukko on tehnyt tehtävänsä”, Hallitsija yritti lohduttaa. ”Se on rakennettu muinaisella kärmestaialla ja muinaisilla artefakteilla. Varjotun itsensä siunaama. Pedon räjähteet tuskin siitä pakenevat.”

Järjestäjä tuhahti tyytymättömänä Hallitsijan järkeilyyn ja risti kätensä. Messinkistä avainnippua käsissään pyörittelevä olento ei vilkaissutkaan Hallitsijaan päin, kun hän käänsi kasvonsa tuomitsevasti tätä kohti.

”Älkää antako sen kostonhimoisen luikurin sävyn harhauttaa teitä tosiasioista”, pilotin tuolilla istuva vortixx puoliksi karjui moottorien jylyn ja myrskyn pauhaavan huminan lävitse. Kuulokkeet päässään istuva mies ei irrottanut katsettaan hetkeksikään ohjauspaneelissaan pyörivästä telemetriasta, mutta puhutteli selvästi keskustelua käynyttä kolmikkoa.

”Kohiki-salmen peto käytännössä tuhosi XMS Guardianin käsipelillä. Isojen pyssyjen ollessa nalkissa, se laskeutui aluksen kannelle ja niitti jokaisen siellä palvelleen jääkärin kuin ne olisivat olleet heinää”, pilotti jatkoi.

”Kuulostaa matkan varrella pahasti paisuneelta sotatarinalta”, Hallitsija tuhahti. Pilotti käänsi katseensa häneen vain hetkeksi, mutta tarpeeksi, että kaikki näkivät palovammat, jotka tätä peittivät. Vasen silmä oli sulanut käytännössä umpeen ja kuono oli pinnaltaan karkea ja ilmiselvästi taitti aavistuksen oikealle kuin sen luut oli muotoiltu väkivalloin uusiksi.

”Uskokaa pois. Se, mikä on teille tarina, oli minulle raakaa todellisuutta.”

DHS TransformerinTransformer: ??? – Se on lentokone. Mitä sen lomake tekee kirjani välissä?

Sademäärä: 120 000 baudia sekunnissa.
pilotti irvisti sanojensa päätteeksi sen verran ylipirteästi, että Hallitsija näki heti, että vitsailun alle peittyi todellisia traumoja. Talinin olo ei tämän sanoista parantunut. Järjestäjä virnuili ilkeästi saatuaan tukea sanoilleen.

”HUOMIO: Onneksi minä olen täällä, tai muuten olisitte jo ensimmäisessä mutkassa hukassa. En tarvitse miekkaa, kilpeä enkä sankariviittaa — älykkyyteni riittää kumoamaan kokonaisen legioonan. Sinä taistelet, minä mietin. Sinä hosut, minä ratkaisen. Jos kuuntelet tarkasti etkä sotke suunnitelmia, ehkä, ehkä, onnistumme kaatamaan Pedon ennen kuin se pitkästyttää minut kuoliaaksi.”, Surisi KyborgiKyborgi: Kun maailma oli nuori, kohtasin ensimmäistä kertaa Sotalordi Zeruelin, oman aikakautensa Killjoy Kirotun. Mutta kahden mahtavan pimeyden ruhtinaan kohtaaminen ei voi päättyä kuin yhdellä tavalla, ja suuren muinaisen sodan jälkeen vain toinen meistä jäi eloon. Hän vei lähes kaikki salaisuutensa ja teknologiansa syvälle merihautoihin, mutta yksi Hydraconin ’kyborgi-sotilas’ selvisi – ja minun insinöörini pystyivät muuttamaan tämän voimakkaan soturin uskolliseksi pimeyden metsästäjäksi.

Voimat ja välineet: Alun perin luotu Hydraconin generatiivisella tekoälyllä, Kyborgi, jossa ei nimestään huolimatta ole mitään orgaanista, kykenee omaksumaan minkä tahansa taidon vain lyhyen analyysin jälkeen, kunhan on nähnyt taidon käyttämisen ennen. Kyborgi on aseistautunut .50-caliiberisella konekiväärillä ja partaveitsen terävillä terillä. Kyborgi on äärimmäisen kestävä ja tehty mystisestä hydraconiitista. Talinin vieressä.

Vastakkain istuvat rivit metsästäjiä hiljenivät, kun hopeinen, virtaviivainen ja vähän keltaisen hailakka robotti lausui. Sitten he räjähtivät nauruun. Varjotun kone tunnettiin tehokkuudestaan, mutta jopa ensi kertaa tätä vastapäätä istuva Hallitsija oli kuullut siitä, miten hyödytöntä kaikki, mitä se sanoi, tuppasi olemaan. Jopa Talini liittyi Kyborgiin osoitettuun nauruun mukaan. Ainakin se käänsi huomion pois hänestä.

”No niin, neidit”, pilotti keskeytti tällä kertaa aluksen kovaäänisen kautta. ”Kakskytä minuuttia kohteeseen. Jos teillä on sotamaalit niin laittakaa naamaan. Viimeisiä sanojaan voi jo alkaa miettimään. Va-Lhalla odottaa!”

Jutustelu ja Kyborgin hyödyttömyydelle naureskeleminen muuttui nopeasti sekavammaksi hälinäksi, kun metsästäjäjoukko alkoi kaivelemaan välineitään penkkiensä alta ja niiden yläpuolella olevasta tavaratilasta. Aseita ladattiin, miekkoja teroitettiin ja pari penkkiä Hallitsijasta vasemmalle täytettiin jonkinlaisten myrkkykanisteria. Hallitsija itse nappasi penkkien väliin seisomaan asetetun keihäänsä ja hypisteli sitä vanhoja tehtäviään muistellen. Oli kunnia saada palvella Varjotun riveissä nyt, kun sodan rummut taas soivat. Hänelle oli viimein tarjoutunut mahdollisuus ottaa paikkansa pohjoisen sotien suurien sankarien joukossa.

Transformerin tärinästä huolimatta melko monta Metsästäjää oli irrottanut turvavyönsä ja noussut kaivelemaan varustuksiaan tai venyttelemään matkan aikana jumiutuneita niveliään. Siinä samassa hälinässä Hallitsijan luokse käveli raskain askelin heidän ryhmänsä johtoon asetettu draakki. Tämän huomatessaan Järjestäjä murahti happamasti ja vaihtoi penkkiä muutaman paikan sivummalle huolimatta sekä Hallitsijan että tämän luokse saapuneen VerikostonVerikosto: Verikosto taisteli Metru Nuin sodan viimeisissä taisteluissa sekä kenraalikapteeni Nui-Kralhia kuin Toa Lhikanianin vastaan. Verikosto kukistettiin ja vangittiin. Vuosia myöhemmin hän pakeni ja vannoi kostavansa Lhikanille. Siellä se juonii sinä turpasaunaa vielä tänäkin päivänä.

Voimat ja välineet: Verikoston Rhotukat kykenevät muuttumaan kiinteistä aineettomiksi, jolloin ne voivat läpäistä esteitä. Hänellä on sarvet, jotka suojaavat häntä henkisiltä hyökkäyksiltä. Verikosto kykenisi lentämään siivillään, jos hänellä olisi sellaiset. Hänellä on myös voimakas kilpi, joka kykenee torjumaan lähes kaikki hyökkäykset. mulkoilusta.

”Hei”, Verikosto murahti niin, että ainoastaan Hallitsija kuuli. ”Sinä tunnut olevan tämän porukan täyspäisimpiä, joten muutama varoituksen sana. Meidät on lähetetty ainoastaan turvaamaan sitä noiden ”petoa” ja panttivankeja piteleviä generaattoreita. Me ei olla täällä valloitusretkellä huolimatta siitä, mitä matkan aikana ollaan keskusteltu. Ryhmät A:sta D:hen ovat ottaneet rannikon jo haltuunsa. Me vain pidellään paikkoja pystyssä siihen asti, että meidän paketit saapuu. Joten ei sankaritekoja tai suuria sotasuunnitelmia. Kaikki teistä tekee niin kuin käsketään. Onko selvä?”

Hallitsija nyökkäsi. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mitä Verikosto tarkoitti ”paketeilla”. Heidän ryhmäänsä ei oltu siunattu niin yksityiskohtaisella tiedolla.

”Te olette Z-tiimi. Käyttäytykää sen mukaisesti”, Verikosto vielä teroitti samalla, kun asetti mekaaniseen kouraansa paikalleen jonkinlaista kiekonheitintä. ”Katso ainakin pikkuisten perään. Talini nyt varmaan osaa varoa, mutta tuo toinen on tunnettu siitä, että se luulee itsestään liikoja. Jos se juoksee sitä niiden maan toaa päin jotain viiksikateudesta pauhaten, yritä estää.”

Hallitsija kääntyi oikealle puolelleen, jossa hääräilevien mutanttien ja hirviöiden jaloissa pyörivä pieni olentoViiksi: Ulkomuodon perusteella on vaikea uskoa, että Viiksi on aivan tavallinen matoralainen. No… ei nyt ehkä aivan tavallinen. Luulisin, että hän on vanhempi kuin kuvainnollinen oikea käteni, jonka nimi on sentään Ainainen. Viiksi eli eräässä melko suuressa pohjoismanterelaisessa kaupungissa sen rotantappajana; tuolla alueella on nimittäin runsaasti nopeasti lisääntyviä ranerottia. Yksi ranerotta voi olla harmiton, mutta moni voi pilata koko sadon syömällä osan ja paskantamalla lopun päälle. Ne myös levittävät viheliäisiä tauteja, kuten arkistomyyräkuumetta ja paiseita. Viiksen ammatti oli siis yhteisössään tuiki tarpeellinen, mutta hyvin pitkä aika tuossa työssä vaati maksunsa. Hänen korvansa suurenivat, jotta hän pystyisi huomaamaan vikinän ja rapinan paremmin; hänen kanohiinsa kasvoi tuntokarvoja auttamaan pimeässä toimimista; hänen ryhtinsä painui lysyyn ja reitensä levenivät; hänen pienet verestävät silmänsä alkoivat pullottaa hengitetyn rotanmyrkyn takia. Viiksi vihasi ranerottia ja ranerotat pelkäsivät Viikseä, mutta kaupungilla alkoi kiertää huhuja, että nuo olisivat liitossa keskenään. Kerrottiin, että Ranerottakuningas oli antanut Viikselle salaperäiset voimat vastineeksi kaupunkilaisten pettämisestä. Kyläläiset hakivat viikatteensa, sirppinsä ja soihtunsa, hyökkäsivät Viiksen kotiin, mukiloivat tämän ja polttivat hänen pyydyksensä ja myrkkynsä. Katkeroitunut matoran päätyi hoiviini. Hän on nyt yksi taitavimpia myrkyttäjiäni ja jäljittäjiäni.

Voimat: Erittäin hyvä kuulo ja pimeänäkö. Voi toimia pilkkopimeässä viiksiensä avulla. Pystyy ryömimään pienimmistäkin koloista. oli ottanut esille ainoan mukanaan tuoman esineen: purkillisen viiksivahaa, ja muotoili sillä nyt kasvojensa tuntokarvoitusta mietteliäs ilme kasvoillaan.

”Hetkonen, miten niin ’Z-tiimi’? D:n jälkeenhän pitäisi tulla E”, Hallitsija kääntyi vielä kysymään, mutta Verikosto oli lähtenyt matkustamon perällä sijaitsevalle radioasemalle lähettämään jonkinlaista viestiä.

Vähän aikaa kuulemaansa sisäistettyään Hallitsija vilkaisi itseään poikkeuksellisen kiiltävästä rautakaiteen pätkästä, irvisti, kaivoi terävien hampaidensa välistä palasen ruokaa, joka oli jäänyt sinne jumiin, ja asteli koneen etuosaan päästäkseen hälinästä hetkeksi syrjään. Pilotin luokse saavuttuaan hän vilkaisi ensin ulos ohjaamon ikkunasta. Hänen järkytyksekseen näkyvyys oli täysin olematon. Tummansiniset pilvet olivat pimentäneet taivaat täysin ja sade oli niin rankka, että eteenpäin ei nähnyt lainkaan, vaikka tuuli piiskasikin heitä suoraan takaapäin. Vortixx-pilotti ohjasi alusta täysin aluksen mittariston ja tutkan varassa.

”Usko pois, tämä ei ole haastavin lentoni, vaikken tällaista myrskyä ole ennen nähnytkään”, pilotti naurahti tajutessaan, että tämän taakse astellut metsästäjä oli selvästi järkyttynyt näkemästään. ”Tämä on lastenleikkiä verrattuna lemetrulaiseen ilmatorjuntakeskittymään.”

”Sinä siis todella taistelit Kohiki-salmella”, Hallitsija sanoi kunnioittavasti.

”Kuten tuossa jo uhosin. Olemme sen kirotun vesistön yllä ihan kohta. Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että lentäisin taas sinne sotalaivalla pian, en olisi uskonut. Maailma muuttuu nopeasti.”

”Niin”, Hallitsija myönsi. ”Etkö tahdo olla kansasi riveissä, lisko? Olet valinnut olla Varjotun riveissä kotimaasi liikkeistä huolimatta?”

Pilotti naurahti räkäisesti. Tämä pidätteli naurua vielä senkin jälkeen, kun oli joutunut puristamaan ohjaussauvasta taas kaikin voimin tuulen yrittäessä kaapata Transformer mennessään.

”Kansani riveissä? Älä naurata. Xialaisten keskimääräinen ego on niin herkkä, että sinne ei mitään rivejä synny. Se saari ei ole vieläkään toipunut siitä, miten Varjottu uhrasi Rautalaivaston Kohiki-salmella. Minä en ota osaa siihen häpeään tai luota Stenyaxan kumileimasimeen. Varjottu antoi minulle kodin ja aion taistella sen puolesta, vaikka se tarkoittaisi jokaisen lajitoverini ampumista alas taivaalta.”

”En koskaan epäillyt uskollisuuttasi”, Hallitsija kiirehti tyynnyttelemään. ”Pohdin vain ääneen, kaipaatko lainkaan vanhaa kotiasi.”

”Sitä, millainen se oli vielä ennen sotaa, toki, mutta Xia on jättänyt sellaisen ylpeyden kauan sitten taakseen”, pilotti huokaisi. Hallitsija tuijotteli tätä vielä hetken. Pilotin vyöllä oli tuppi, jossa lepäsi selvästi draakkilasista tehty veitsi. Kunniamerkit tämän rinnassa eivät olleet xialaisia, vaan Odinalta. Useampi niistä merkkasi ansioituneita suoriutumisia erinäisiltä tehtäviltä. Niiden ja pilotin kertoman perusteella Hallitsija osasi päätellä paljon. Tämä oli luultavasti ollut jääkäri sodan aikaan, liittynyt metsästäjiin ja sen jälkeen tehnyt urotöitä metsästäjien tiedustelupalvelussa.

Hallitsija oli pohtinut xialaisia hiljattain paljon. Luonnollisesti sen takia, mitä Xialla oli viikkoa aikaisemmin tapahtunut, mutta myös, koska Varjotun peli siellä oli viime aikoina ottanut melkoisia askeleita eteenpäin. Hän oli pohtinut pitkään sitä, miten tämä oli lopulta saanut Rautalaivaston sodasta pois vetäneen amiraali Deschenesin hengiltä. Kaikesta päätellen hän seisoi siinä onnistuneen seurassa silläkin hetkellä. PilottiPilotti: Kuten muutkin tiedustelupalvelun tai ”Myyränkolon” jäsenet tässä teoksessa, myös Pilotin todellinen työnkuva ja taustat ovat salaiset tämän identiteetin suojelemiseksi. Hän on kuitenkin yksi Odinan tärkeimpiä pelinappuloita koillissakaran ulkopuolella ja nimensä mukaisesti on myös erinomainen ja kokenut lentäjä.

Voimat: Pilotin voimat ovat salaiset, eikä niitä voida kirjata täten tähän teokseen. Jos turvaluokituksesi ylittää Alpha-luokan, voit pyytää vähemmän salattua versiota Ainaisen toimistosta arkisin kello 9-16. Suljettu lounastauon ajaksi kello 11-11:45. oli selvästi paljon enemmän kuin päällepäin antoi olettaa.

”Jos sinulla on vielä jotain sanottavaa, sano se nopeasti. Matkaa ei ole pitkälti ja haluat olla kiinni kaikilla mahdollisilla köysillä siinä vaiheessa, kun aloitamme laskeutumisen”, Pilotti huomautti. Hallitsija oli jo lähellä noudattaa Pilotin ehdotusta, mutta uskaltautui kuitenkin kysymään vielä yhden kysymyksen.

”Kuinka sinä selvisit sieltä? Kohiki-salmelta siis?”

Pilotti irvisti silminnähtävästi. Oli mahdotonta sanoa, johtuiko se ilmakuopasta, joka heitti taas melkein koneen hänen hallinnastaan, vai oliko se reaktio kysymykseen.

”En usko, että se on tarina, jonka osaan kertoa kovin hyvin. Eikö sinulla ole ketään rintamatoveria, joka voisi kertoa sinulle siitä?”

”En ollut metsästäjissä vielä sodan aikaan”, Hallitsija myönsi hieman häpeällisesti.

Pilotti huokaisi syvään. Hän ei nähnyt alla siintävästä merestä mitään, mutta hän tiesi, että he olisivat jo pian Kohiki-salmen vesissä. Edellisen kerran, kun hän oli nähnyt sen, se oli ollut liekehtivä helvetti, josta pääsivät pois elossa vain ne, jotka olivat onnistuneet viime hetkillä perääntymään, tai jonkin muun armon ihmeen avulla säästyneet.

”Sitä on vaikea kuvailla sanoin”, Pilotti sanoi ja ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana käänsi katseensa – vain sekunniksi – Hallitsijaan.

”Mutta voin yrittää.”

Metru Nuin sodan viimeinen vuosi

Kun ensimmäiset pommit olivat osuneet Onu-Metrun sydänmaille, tiedettiin Mustan Käden komennossa heti, että jotakin poikkeuksellista tapahtui.

Xialaisten pommikoneet eivät koskaan tulleet niin lähelle. Huomioiden ilmaherruuden, joka Käden laivastolla metrunsa rannikolla oli, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi koneiden suunnasta etelä. Rautalaivasto ei kuitenkaan koskaan puskenut niin lähelle Le-Metrun rantaa, että niiden koneet olisivat päässeet niin lähelle Mustan Käden tukikohtaa.

Onu-Metrun kolmas tiedustelulaivue oli lähtenyt matkaan ensin. Niitä tukenut BHS Kadmium oli raportoinut viholliskosketuksesta vain muutamaa minuuttia myöhemmin.

Siitä se oli alkanut. Yksi kerrallaan nappulat olivat siirtyneet Kohiki-salmen sameisiin vesiin tai sen yläpuolelle. Aina, kun toinen osapuoli lisäsi joukkojaan siellä, toinen vastasi samalla mitalla. Eskalaatio saavutti lakipisteensä, kun Musta Käsi vastasi XMS Perdituksen ja XMS Guardianin läsnäoloon.

Vastavalmistunut lentotukialus BHS Raven ja lippulaiva BHS Xcution lähetettiin varmistamaan, että xialaiset maksaisivat siirrostaan verellä.

Meren nielaistua Amiraali Bashettin komentolaivoineen, Rautalaivasto teki ainoan loogisen päätöksen tilanteessa, jossa perääntymisen mahdollisuudet oli käytettyä. Kaikki peliin.

Taistelun aikana komentoketjussa kohonneen kontra-amiraali Deschenesin ja Mustan Käden kenraalikapteeni Nui-Kralhin shakkipeli oli alkanut.

Xcution tärähti sen komentosillan alapuolella sijaitsevan panssarin ottaessa puolustuksien läpi ajelehtineen torpedon vastaan. Kaksi vahkia komentosillan vasemmalla reunalla kaatui sen voimasta, mutta kampesivat itsensä nopeasti takaisin pystyyn. Kenraalikapteenin musta viitta värähteli, kun ilmavirta ujelsi muutaman sekunnin aluksen läpi ja sitten lakkasi.

”Vorozostoe on saanut osumakohdan umpeen”, komentaja Cody ilmoitti. Nui-Kralhi nyökkäsi. Heidän runkonsa parissa työskentelevä raudan toa oli todella tehokas liikkeissään.

”Varmistetaan, ettei noin käy uudestaan. Suunnatkaa Vordak-tykit koordinaatteihin B17 ja käskekää BHS Karzahnia käyttämään tilaisuus hyväkseen.”

Nui-Kralhin käskyt kuitattiin ja viestit välitettiin. Komentosillalla palvelevilla ei ollut mitään tapaa konkreettisesti nähdä, kuinka suunnitelma toteutui. Ilmassa oli niin paljon savua ja lentävää metallia, että toisiaan jahtaavien hävittäjäpilottien lisäksi kukaan ei enää operoinut visuaalisen informaation perusteella.

Xcutionin raidetykit lauloivat. Niiden kohde, suurempi xialaisten lentotukialus onnistui kuin ihmeen kaupalla väistämään sensoreilla helposti havaittavat Vordak-laukaukset. Heidän alapuolellaan ajelehtiva massiivinen Karzahni tarvitsi kuitenkin vain harhautuksen. Lentotukialuksen liikuttua marginaalinen, mutta todellinen tulilinja oli saavutettu. Pienempi ohjuslaiva lentotukialuksen takana katosi liekkimereen, kun BH-88 konetykit repivät sen kappaleiksi. Cody tuuletti hiljaa kenraalikapteeninsa takana. Kädet selkänsä taakse ristinnyt kralhi ei näyttänyt päällepäin minkäänlaisia riemun eleitä.

”KENRAALIKAPTEENI, TYYRPUURISSA HAVAITAAN MERKITTÄVIÄ VIHOLLISALUSTEN VOIMAPIIK-”

Lämpöjälkisensoreita tarkkailevan vahkin lause keskeytyi, kun valtava tykistökeskittymä vavisutteli Xcutionia. Se ei kuitenkaan johtunut siitä, että heihin olisi osunut, vaan BHS Kadmiumiin, joka oli ollut antamassa tulitukea heidän vierellään. Taistelussa pisimpään olleet laivan reaktoriin oli viimein osunut. Laiva miehistöineen oli poissa sekunneissa.

”Miten helvetissä ne onnistuivat tuossa!?” Cody ärjähti. Nui-Kralhi oli joutunut ottamaan kiinni komentosillan kaiteesta pysyäkseen pystyssä.

”Perditus ja Guardian ovat ilmatorjuntaetäisyydellä”, hän murahti. ”Missä pudotuslaivueet ovat? Furnon tiimiltä ainakin olisi pitänyt jo kuulua jotain.”

”Avatkaa yhteys!” Cody välitti käskyn. Kommunikaatio-osastolta kuitattiin. Näytölle kenraalikapteenin eteen avautui rintakamerakuvaa, josta hädin tuskin näki, mitä sen päässä tapahtui.

”Luutnantti, tilanneraportti”, Nui-Kralhi käski.

”Täällä on tilanne vähän päällä”, kuului kameran omistaneen kommandovahkin ähinä. ”Dunkan ja Jimi pitävät linjaa, mutta jos Brez ei saa tätä ovea auki pian, olemme kauraa.”

”Kauraa?” Cody ihmetteli.

”Kyllä tämä tästä!” kuului naisen ääni jostain vähän matkan päästä. Harmaassa käytävässä seisova Furno kääntyi hetkeksi niin, että Xcutionilla nähtiin, mitä tämän takana tapahtui. Vihreä selakhi oli kumarassa jonkinlaisen oven kimpussa. Käytävässä kimpoilevat luodit kilpistyivät käytävän toisessa päässä ionikilpiä pitelevien vahkien linjaan.

”Tahdon huomauttaa, että jos Guardian jatkaa lähestymistään kansitykit toimintakuntoisina, saatte pian hoitaa tämän taistelun loppuun ilman komentoketjua”, Nui-Kralhi sanoi.

”Huolenne on huomioitu ja asiakaspalvelijamme ovat ottaneet sen käsittelyyn”, Brez huudahti puoliksi nauraen. ”Ampu tulee!”

Hetken aikaa kuva oli vitivalkoinen, kun selakhin asettamat räjähteet täyttivät ainoan tehtävänsä. Xialaisten hämmentyneet huudot kuuluivat radioyhteydenkin lävitse, kun viiden vahkin ja yhden Breznikovan iskuryhmä alkoi etenemään syvemmälle vihollislaivan sisälle. Furnon huutaessa käskyjä joukon etummaisena, viimein asia, ennen kuin kuva keskeytyi komentonäytölle saapuneeseen ilmoitukseen, oli Stringer lyömässä vortixx-jääkärin kallon hajalle jonkinlaisella pitkäkaulaisella soittimella.

”Kenraalikapteeni, Matoron joukko on linjoilla”, Cody huudahti.

”Näytölle”, Nui-Kralhi käski. Furnon yksikön kuva siirtyi syrjään ja tilalle syttyi uusi.

”Pudotuslaivue seitsemänviisi ilmoittautuu, vahvuus kahdeksantoista, tehtäväparametrit selvät. Tappiot kolme yksikköä. Olemme sisällä XMS Perdituksella. ETA tulenjohtokeskukseen kuusi. Luutnantti Matoro kuittaa.”

Yhteys oli hatara. Reunan tekstin mukaan perspektiivi oli vahkin X6-431. Yksikkö oli suoraan luutnantin takaoikealla. Hän katsoi hämärää käytävää vahkin kiväärin piippua pitkin.

Komentaja Cody nojasi pöytään ja napautti mikrofoniaan.
”Meillä on yhteys. Xcution kuittaa.”
Hän kääntyi komentosillan suuntaan.
”Nui-Kralhi, he ovat sisällä Perdituksella.”

Kohiseva kuva näytti, miten ryhmä eteni valppaana puolijuoksua. Äänenlaatu oli heikko, mutta ylhäältä kaikuvat räjähdykset kuuluivat silti selvästi. Koko ruutu heilahti voimakkaasti, kun palanen teräksistä kattorakennetta sortui alas. Nui-Kralhi kirosi mielessään. Karzahnin keskitys oli mennyt vaarallisen läheltä iskuryhmän sijaintia, mutta taistelutilanne muuttui niin nopeasti, että sellainen hienosäätö oli mahdotonta.

”Arvostaisin, jos ette ampuisi meitä”, Matoro mutisi kanavalle.

”Perditus teki väistöliikkeen”, Cody sanoi pahoittelevasti. ”Sanomme niille, että lopettavat ampumisen hetkeksi.”

Vastauksena kuului vain tulitusta. Cody ja Nui-Kralhi seurasivat, miten mekaanisen tarkasti yksikkö X6-431 käytti kivääriään. Suuliekki rätisi pimeällä käytävällä, kun ryhmä juuttui tulitaisteluun. Codyn oli pakko pistää naamansa aivan lähelle näyttöä erottaakseen, mitä ammuttiin. Korkeiden siluettien perusteella vortixxit olivat huomanneet Matoron ryhmän. Pitkä jääkäri kaatui koko pituudeltaan käytävään, ja tämän toveri otti suojaa pelastusliivikaapin takaa. Myös sivuovesta ammuttiin. Xiankieliset komentohuudot kielivät lisävoimista. Nynrah-pulssikivääri piti sille ominaista kuplivaa ääntä, ja käräytti yhden vahkin aivan X6-431:n vierestä oikosulkuun.

Cody vilkaisi Nui-Kralhia, joka seurasi tilannetta mietteliäänä. Hänestä oli vaikea lukea mitään. Komentaja itse puri hammasta mutta tiesi, ettei pystynyt auttamaan ryhmää sieltä käsin. Ja jos heidän tehtävänsä epäonnistuisi, suunnitelma B vaatisi vielä enemmän henkiä.

Kuvasta oli vaikea nähdä, mitä tapahtui, mutta se taisi olla Luutnantti Matoron kanohi Kakaman tekosia. Toa oli kadonnut näköpiiristä vihreänä välähdyksenä, ja syöksynyt uhkarohkeasti xialaisosaston keskelle. Kamerasta näki vielä vähemmän, kun vahki, jossa se oli kiinni, lähti juoksuun. Puoli ryhmää eteni, toinen ampui. Vaihto. Laukaukset rei’ittivät metalliseiniä, mutta ulkopanssari oli niin paksu, ettei vuotoa tarvinnut pelätä. Jostakin sivusta tullut laukaus osui X6-431:n päähän, ja kamera pimeni. Se oli jo seitsemäs kaatunut tehtävän aikana. Ryhmä pieneni huolestuttavan nopeasti.

Cody tuijotti mustaa ruutua ja tottuneesti näpytteli yhteyden seuraavaan vahkiin ryhmässä. Nui-Kralhi katseli iskuryhmän tervaan jäänyttä etenemistä ja näpäytti kommunikaattorista jälleen yhteyden tulenjohtoon, ja saneli koordinaatteja.

Komentaja vilkaisi tätä.
”Eikö tuo ole hieman yliampuvaa?”

Nui-Kralhi vain vaihtoi yhteyden Luutnantti Matoroon.
”Xcution tässä. Keskitykseen 42 sekuntia. Edetkää välittömästi, kun se osuu.”

Näytöltä näki Matoron, joka oli jälleen muiden vahkien tasolla. Hänen nopeiden lasiensa takaa ei kuitenkaan nähnyt ilmettä.

”… selvä”, hän vain murahti ja jakoi käskyä eteenpäin. Iskuryhmä otti suojaa, miten parhaiten taisi – ja sitten koko kamera vavahti, kun kaikki ryhmän yläpuolella järkkyi. Pelkkä tykein moukaroiminen ei alusta tuhoaisi, eikä niin syvällä aluksessa tulituki auttaisi suoraan. Katosta putosi alas suuri metallilevy ja puoli parakkia punkkia ja kaappeja. Ylhäältä kajasti tuli. Matoron ryhmä käytti hyväkseen lyhyen shokin, joka oli heittänyt koko xialais-aseman epäjärjestykseen. Lukuisat käsikranaatit ja yksi uskomattoman nopeasti liikkuva toa syöksyivät kaaoksen keskelle. Improvisoitu puolustusasema romahti nopeasti.

”Mikä on nopein reitti kohteeseen?” Matoro kysyi. Cody painoi esiin aluksen piirustuksen ja nopeasti identifioi useita huoltokäytäviä.

”Emme näe, mitkä reitit ovat romahtaneet, mutta uskoisin että seuraava on edelleen vapaa. Kääntykää vasemmalle kolmannen oven jälkeen, huoltokäytävä 12.”

”Matoro kuittaa”, luutnatti vastasi. Kamera pomppi ylös ja alas, kun vahkit juoksivat toan perässä. Ryhmä ohitti kaksi maassa makaavaa haavoittunutta vortixx-jääkäriä. Vahkit teloittivat ne ilman eri käskyä, ja jättivät ne taakseen. Toa joko esitti, ettei välittänyt, tai ei todella välittänyt – vaikka kuuluihan se kommandotehtävien doktriiniin.

Ravenin droonipilvi leikkasi Xcutionia lähestyneen vihollishävittäjän silpuksi ilmasta. Sivusilmällään Nui-Kralhi näki, kuinka metallin keskeltä syöksykiidon aloitti myös silvotun pilotin palaset. Jossain taistelun läntisimmissä osissa kohoava tulipallo kertoi kenraalikapteenille, että eversti Ronvoyan komentama BHS Dynamo oli saanut sitä härnänneen taistelulaivan viimein tuhottua.

”Miksi helvetissä ne puskevat näin kovaa?” Cody ihmetteli. Nui-Kralhi ei sitä näyttänyt, mutta hän oli miettinyt viimeiset puoli tuntia aivan samaa. Sillä määrällä tappioita Rautalaivaston olisi voinut luulla perääntyneen jo aikoja sitten. Mikään mereltä käsin tehtävä offensiivi ei olisi koko merisaarron uhraamisen arvoista. Ainoa järkevä selitys oli, että laivastoa käytettiin harhautuksena jollekin, mutta mille?

”Onko yhteys Coliseumiin yhä alhaalla?” Nui-Kralhi kysyi.

”On”, Cody nyökkäsi. ”Herra ja Ficus lähtivät vahvistamaan Lhikanin joukkoa. Meidän pitäisi saada tietoa heidän tilastaan pian.”

Nui-Kralhi nyökkäsi. Coliseumin kommunikaatiotornin tipahtaminen yhteyskartalta ei ollut uusi asia. Metsästäjien häirintää oli niin paljon, että katkokset olivat tavanomaisia. Silti, kenraalikapteeni huolehti. Eikä strategisista syistä vaan siksi, että Niz oli aikaisemmin päivällä mennyt Coliseumiin myös…

Näyttö heräsi taas eloon keskeyttäen Nui-Kralhin mietteet.

”Olemme määränpäässä”, Luutnantti Matoro sanoi radioon. Kamera oli nyt aivan hänen vieressään olevassa vahkissa. Toan rintapanssarissa oli keltaisia vortixx-veren roiskeita. Se herätti Codyn katsomaan jälleen näyttöä. Vahkit asensivat kellokoneiston tehokkuudella sulattimet paksuun metallioveen, ja kun se hajosi nesteeksi alkoi helvetillinen tulitus. Nopein liikkein ryhmä asteli sisään tulenjohtokeskukseen ja ampui kaikki, jotka näki. Kaksi viimeistä vahkia, joilla oli raskaimmat kantamukset, alkoivat virittää räjähteitä kiinni ohjausjärjestelmiin. Kaksi muuta vahkia hitsasivat kiinni toisen oven, mitä kautta vahvistukset todennäköisesti tulisivat. Matoro vilkaisi ulos kapeasta ikkunasta – oli kuin meri olisi ollut tulessa. Se ei ollut lainkaan parempi näky kuin ruumiita täynnä oleva huone. Hän veti katseensa pois, kaivoi esiin laukaisimen ja määräsi vahkit takaisin tulosuuntaan.

Kun hänkin oli palannut huoltokäytävään, hän puhui taas komentoalukselle.
”Ilmatorjunta on alhaalla… 3… 2… 1… nyt.”

Räjähdys repi tulenjohtohuoneen tietokonejärjestelmät kappaleiksi. Matoro pyyhkäisi nokea aurinkolaseiltaan. Nopeatempoinen konetykkien säkätys lakkasi kuin seinään.

Hiljaisuus kestäisi vain hetken, sillä pommikoneet olivat jo matkalla.

Cody otti taas mikrofonin.
”Jatkakaa suunnitellulle pakoreitille. Palokäytävä 53 alkaa siitä kulman takaa – nouskaa kaksi kantta. Lähetämme siivet hakemaan sinut, ole siellä kolmessa minuutissa. Älä yritä paeta uiden, siellä on liikaa öljyä.”

”He hakevat vain minut?” Matoro varmisti irvistäen hieman.

Yksi hänen iskuryhmästään astui askeleen eteenpäin ja veti käden lippaan.
”Luutnantti, me olemme vahkeja. Me olemme uhrattavissa.”
Loput seurasivat. Luutnantti Matoro huokaisi niin syvään, että se kuului mikrofonista.

”Kuten tiedät. Muu ryhmä jatkaa kunnes kaatuu”, Cody sanoi. Siinä vaiheessa kaikki ymmärsivät, että vahkien hengillä oli yksinkertainen, laskettavissa oleva hinta, eikä se ollut korkea.

”Matoro kuittaa”, toa vastasi kuivasti ja kääntyi palokäytävän tikkaille. Vahkiryhmän rippeet seurasivat häntä. Alusta moukaroitiin entistä kovempaa. Pelkkä tikkaissa pysyminen oli vaikeaa. Ulos ei ollut enää pitkä matka, mutta siinä kaaoksessa se tuntui loputtomalta.

”Katkaisemme nyt kuvayhteyden. Xcution kuittaa”, Cody vielä sanoi, ja ruutu pimeni. Matoron saaminen alukselta pois ei ollut enää sen prioriteetin tehtävä, että heidän kannattaisi seurata sitä henkilökohtaisesti. Jos toa selviäisi, hyvä, mutta tärkeimmän tehtävänsä hän oli jo toteuttanut.

Perdituksen asejärjestelmien tuho tuntui taistelun flowssa välittömästi. Xcution teki välittömästi käännöksen kulmaan, jota se ei olisi vielä hetkeä aikaisemmin kestänyt. Vordak-tykit ryhtyivät välittömästi takomaan aukkoa kahden taistelun perällä odottavan lentotukialuksen suuntaan. Mustan Käden omat hävittäjät saisivat viimein tilaa hengittää, kun vihollisen omat eivät enää päässeet iskemään suoraan Käden laivaston avonaiseen sivuun.

Sitten kuului taas piippaus. Kamerakuva näytöllä kääntyi jälleen Furnoon, joka metelistä päätellen oli jumiutunut ankaraan tulitaisteluun XMS Guardianin syövereissä.

”Jokin on pielessä, kentsu, pistettiin generaattorit paskaksi, mutta tässä paatissa on joku kokeellinen varavirtahärdelli. Räjähteet on lopussa ja ideat sitäkin enemmän.”

Cody reagoi Furnon ilmoitukseen harppomalla vihollislaivojen sijaintia merkkaavalle hologrammipöydälle.

”Kenraalikapteeni, jos Guardian etenee tällä vauhdilla asejärjestelmät ehjinä, meitä odottaa Kadmiumin kohtalo”, komentaja ärjäisi.

”Kauanko on Komeetta-tykin seuraavaan laukaukseen?” Nui-Kralhi kysyi.
”Viisi minuuttia”, Cody vastasi.
”Entä Guardianin tulitusetäisyyteen.”
”Neljä minuuttia.”

Kenraalikapteeni puri hammastaan. Suurin osa heidän pudotuslaivueistaan oli jumissa joko Le-Metrun rannikkorintamalla tai läntisten vortixx-elusten kansilla.

”Furno, suunta kohti kantta. Jos saamme edes ohjuspuolustukset alas käsin, saattaisimme saada tarpeeksi isolla keskittymällä loput matalaksi.”

”Kannelle? Äääh, miten meinaat, että hoitelemme kuudestaan ne ’bouttia sata jääkäriä, jotka ovat meidän ja pinnan tiellä?”

”Tavataan sisäänkäynnillä 7C”, Nui-Kralhi teroitti.

”Roger… hitto vie… Furno kuittaa.”

”Tavataan?” Cody toisti kenraalikapteeninsa sanat. Nui-Kralhi oli riisunut viittansa ja lähtenyt marssimaan ulos komentosillalta.

”Jos emme saa niitä tykkejä alas, ennen kuin Guardian saavuttaa etäisyyden, pohjamme pettää sellaisella tavalla, ettei Vorozotoekaan pysy perässä. Xcution ei pysty peruuttamaan tarpeeksi nopeasti. Meidän täytyy vallata kansi vanhanaikaisesti.”

Cody oli selvästi muodostamatta vastalausetta, muttei ehtinyt, kun Nui-Kralhi jatkoi.
”Silta on sinun, komentaja. Ilmoita Sarajille, että laittaa vermeet niskaan.”

Cody tuijotti Nui-Kralhia vielä sekunnin, ravisteli sitten päätään ja nosti käden lippaan.

”Aye aye.”

Le-Metru, nykyhetki

DHS Transformer oli avannut takaluukkunsa lennosta, tiputtanut Z-tiimin Verikoston johdolla Le-Metrun satama-alueelle ja lentänyt nopeasti takaisin pilvikerroksiin suojaan. Ryhmä eteni vauhdilla. Lyömäasein varustetut, Hallitsija mukaan lukien kulki kärjessä draakkikomentajansa takana. Ampuma-asein varustautuneet – ja Talini – tulivat vähän matkaa perässä.

He pysähtyivät, kun edestäpäin kuului yksittäinen kiväärin laukaus. Pauhaavasta sateesta huolimatta se kajahteli satamarakennusten välissä kuuluvasti. Todettuaan, että se ei ollut osoitettu heitä kohti ja kuului todellisuudessa paljon syvemmältä Le-Metrusta, he jatkoivat matkaa. Sitä ei ollut pitkälti. Satama-alueen leveimmän lastaustien päähän perustettu leiri kuhisi jo. Aiemmin saapuneet tiimit olivat saaneet alueen haltuunsa ilman suurempia ongelmia. Omien joukkoon päästyään Hallitsijan oli pakko hetkeksi pysähtyä ihastelemaan maata allaan. Hän oli todella tehnyt sen. Hän seisoi Metru Nuin maaperällä valloitusarmeijan kanssa kuin vanhojen aikojen sotasankarit.

”Te kolme!” kuului käsky jostain edempää. Suurikokoinen schiludomilainenMajailija: Kauan sitten hänet värvättiin Pimeyden Metsästäjiin salamurhaajaksi tappavien mielenvoimiensa ansiosta. 1001 vuotta sitten asetin hänet pysyvästi Metru Nuille pitämään kaupunkia silmällä. Hän piileskeli Suurissa Arkistoissa ja lähetti minulle tilanneraportteja erinäisiä raheja viestinviejinä käyttäen.

Voimat ja välineet: Majailija on uskomattoman kärsivällinen ja uskollinen tehtävälleen. Hän vannoo nimeni kautta, että jonakin päivänä kaappaamme Metru Nuin vielä itsellemme. Hän saattoi tutkia muiden ajatuksia tai ajaa heidät hulluksi painajaisten avulla. Hän pystyi myös vaikuttamaan muiden aisteihin estääkseen näitä huomaamasta häntä. Hän pystyikin viettämään yli tuhat vuotta huomaamatta. Hänellä on myös kynnet. viittoili selvästi Hallitsijaa ja tämän perässä marssivaa kaksikkoa luokseen.

”Helvetti soikoon, viimein”, Majailija huokaisi ja värisytteli likomärkiä siipiään vedestä. ”Te kolme saatte Ourgoksen sauvan vahdittavaksenne. Siellä on kaksi tyyppiä jo passissa, mutta teidän tehtävänne on laajentaa suoja-aluetta ja pitää silmällä jokaista saamarin rakennusta, joka sinne näkee. Jos se saamarin ilonpilaaja pääsee irti, tämä homma muuttuu verilöylyksi melko vikkelään.”

Ourgoksen sauva? Turva-alue? Tämä ei kuulostanut siltä legendojen valloitusmatkalta, mitä Hallitsija oli odottanut. Majailija oli kuitenkin jo kääntänyt katseensa eteenpäin, jossa tämän huomiota vaati kaksi nynrahlaista insinööriä, jotka olivat parhaillaan kasaamassa valtavaa ilmatorjuntatykkiä keskelle valloitettua tietä.

”Kuulitte, mitä hän sanoi. Liikettä niveliin!” Verikosto ärjäisi ja puski kovakouraisesti Hallitsijaa liikkeelle. Päätellen siitä, että draaki viiletti hänestä ohi, hänen ja hänen vanavedessään tulevien metsästäjien odotettiin seuraavan häntä. Sitten jostain kuului taas laukaus. Hallitsija näki, kuinka parinkymmenen metrin päässä kasautuvan tykin päällä kiipeillyt peikko irrotti otteensa ja rysähti väkivaltaisesti maahan. Keskellä tämän otsaa oli siisti reikä. Hän oli kuollut, ennen kuin pudotus oli edes alkanut.

”Helvetti soikoon, minähän sanoin, ettei kukaan pistä päätään rakennuskehikkoa korkeammalle!” ärjyi joku komentajan roolissa oleva metsästäjä läheisen rakennuksen kulmalla. Hallitsija näki vain vilaukselta, kun peikon ruumista alettiin raahaamaan pois ja muutama laukaus erinäisistä laukaisimista ammuttiin oletettua tarkka-ampujaa kohti.

Verikosto kuljetti heitä vauhdilla suuren satamarakennuksen, jonkinlaisen lastaamon taakse. Hän huomasi välittömästi sinne pystytetyn keltaisena hohtavan telineen, jonka keskellä seisoi vanhan näköinen helmenvärinen sauva. Hallitsijan perässä laahustava ThermacellThermacell: Kourallinen metsästäjistä on henkisesti terveitä ja tasapainosia. He ovat keksineet ihan pätevän perustelun sille, miksi palvelevat rakentamaani julmaa konetta, joka luo rikkautta harvoille – lähinnä minulle, sen myönnän – ja jättää taakseen lähinnä ruumiita. Suurin osa on enemmän tai vähemmän henkisesti sairaita, rikkinäisiä tai eksyneitä. Thermacell kuuluu tähän ryhmään. Hänen pahoinvointinsa ilmenee hiljaisena vihana ja katkeruutena kaikkea elävää kohtaan. Alkujaan Thermacell oli kasvillisuuden toa kuuluisassa Toa Lhikanin tiimissä. Hän oli valpas, rohkea ja nöyrä. Taistellessaan visorakeja vastaan hän kuitenkin ajautui eroon tiimistään ja nuo hämähäkkimäiset olennot kutoivat hänet verkkoonsa. Visorakien kavala myrkky teki hänestä hordikan – puoliksi sankarin, puoliksi toan. Visorakien kuningatar yritti tehdä hänestä armeijansa ylipäällikön, mutta Thermacell surmasi kuningattaren ja taisteli tiensä tiiminsä luo. Mutta Lhikanin tiimi ei ollut ennen kohdannut hordikaa, eivätkä he tunnistaneet entistä ystäväänsä. Seurasi katkera taistelu, ja Thermacell pakeni suoraan syliini. Thermacell hautoo kostoa tiimilleen ja koko Metru Nuille, mutta vielä enemmän hän vihaa visorakeja ja muita selkärangattomia. Hänen pyynnöstään teetätin hänelle erikoisaseen, joka levittää ympärilleen voimakasta hermomyrkkyä. Se on erityisen tehokas selkärangattomia kohtaan. Thermacell sekoitetaan monesti Nidhikiin samankaltaisen taustatarinan takia.

Erot Nidhikiin: Nidhiki oli ilman toa, Thermacell kasvillisuuden. Nidhiki vaihtoi puolta ennen mutaatiota, Thermacell vasta sen jälkeen. Roodakan rhotuka mutatoi Nidhikin, Thermacelliin taas laitettiin visorakien myrkkyä.

Voimat ja välineet: Thermacellillä on voimakas myrkkupatruuna, joka levittää hermomyrkkyä ympäristöön. Oma pieni lisäykseni keksintöön on se, ettei sitä voi kytkeä pois päältä.
vilkaisi rinnallaan kulkevaa toveriaan ällistyneenä. Metsästäjä selvästi tiesi sauvasta jotain merkittävää.

”Rakennukset on jo miehitetty. Meillä on silmät sauvaa kohti joka suunnasta”, Verikosto täsmensi. ”Te kolme partioitte sen ympärillä maasta käsin. Älkää pistäkö päätänne esiin Gadunkadulle pohjoiseen päin. Siellä on tarkka-ampuja, kuten varmaan huomasitte. Niiden veden toasta on myös useita näköhavaintoja salmessa, joten älkää menkö myöskään liian lähelle rantaa. Taivaita tarkkaillaan jo, joten pitäkää silmänne maakohteissa.”

Hallitsija, Thermacell ja heidän mukanaan saapunut hirviö nyökkäsivät. Verikosto marssi pois paikalta välittömästi käskynjaon jälkeen ja lähti ärjymään lisää ohjeita kadunkulmassa passissa olevalle skakdijoukolle.

”Sinä selvästi tiedät jotain tästä sauvasta”, Hallitsija kysyi Thermacelliltä. Hordika suoristi selkäänsä ja naputteli hermostuneena myrkkysammionsa kantta.

”En tiedä, mitä voimia sillä on. Vain, että se on Varjotun varjelluimpia artefakteja”, peto äyskäisi. Hallitsija pohti, mitä varten se oli pystytetty sinne rakennuksien taakse, eikä esimerkiksi ollut kenenkään rynnäkköä johtavan kourissa. Vastauksen hän sai, kun torahampainen hirviö heidän rinnallaan osoitti kohti taivasta heidän yläpuolellaan. Tai oikeastaan täsmälleen sauvan yläpuolella.

Oli vaikea katsoa suoraan ylöspäin, kun vesipisarat läimivät voimalla suoraan Hallitsijan silmiin. Hän näki kuitenkin välittömästi punaisen hahmon muutama kymmenen metriä heidän päidensä päällä. Se oli pysähtynyt ilmaan kuin joku olisi pysäyttänyt ajan sen ympäriltä. Haarniskan jalkapohjista ja selästä purkautuvat liekkivanatkin olivat yhä paikallaan liikkumatta.

Kaikki heistä tiesivät välittömästi, kuka se oli. He todella olivat saaneet Kohiki-salmen pedon nalkkiin.

Hallitsija napautti maata juhlistavasti keihäänsä perällä. Thermacellkin virnuili tyytyväisen näköisenä. Hallitsija toivoi, että Pilotti tiesi heitä ennen saapuneiden urotyöstä. Mikään ei todellakaan pysäyttäisi heidän valloitustaan.

Vaikka he olivat saaneet satama-alueen haltuunsa melko pienillä menetyksillä, Majailija ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. Toki tämä näytti surkealta muutenkin pörröinen pintanukka sateen kastelemana, mutta Verikosto näki kyllä ystävästään, että koi oli hermoromahduksen partaalla.

”Jos minä olisin saanut päättää, olisin puskenut kolme tai neljäkin dyynirykmenttiä etenemään suoraan pohjoiseen ja tyhjentämään nuo kaikki rakennukset”, Majailija vastasi draakin kysyvään ilmeeseen.

”Mutta sinä et saanut päättää”, Verikosto huomautti. ”Muutaman työläisen menettäminen ei ole mikään murhe.”

”Se niiden tarkka-ampuja nasautti Myrkyn nollakulmasta heti, kun saavuimme”, Majailija murahti. ”Tyranni menetti myös kaksi parasta miestään, kun ne yrittivät kiertää rannan kautta. Naho, oletettavasti, kiskoi niiltä veret pihalle jostain särkältä käsin. Meillä on täällä ihan saamarinmoinen ylivoima, mutta niin kauan, kun vain istumme täällä, vihollinen napsii meitä yksi kerrallaan.”

”Meillä ei olisi tätäkään ilman A-tiimin pikku kepposta”, Verikosto myhäili ja vilkaisi taakseen, jossa sinne jätetyt Z-tiimin jäsenet ihastelivat samaa kuin hänkin. Ilmaan pysäytetty kenraali Killjoy oli koko maihinnousun suurin onnistuminen.

”Niin”, Majailija myönsi. ”Ja tuonkin kanssa kävi lähinnä tuuri. Se äkkäsi rakenteilla olleen ilmatorjuntajärjestelmän jostain kilometrin päästä ja pojat oli juuri saaneet sen rakennusten suojaan, mikä pakotti sen tulemaan lähemmäksi. Jos Päivänsäde ei olisi saanut sauvaa paikalle niin vikkelään, meitä olisi täällä melko paljon vähemmän.”

”Onko se sanonut mitään. Tai pystyykö se edes tekemään niin?” Verikosto mietti.

”Joko ei pysty tai valitsee olla hiljaa. Ollaan testattu sen verran iso määrä aseita siihen, että luulisi kyllä pukahtaneen, jos se olisi mahdollista.”

”Miksi ette vaikka nakkaa sitä mereen? Kaikki tiedustelutieto viittaa siihen, että vesi on sen heikkous?”

”Pomon käsky”, Majailija huokaisi. ”Mustan Käden kenraalit Killjoy ja Xen – se punanuttuinen nopea niistä – eivät saa menehtyä operaation aikana. Pomo sanoi, että niille on varattu jotain muita suunnitelmia.”

Verikosto murahti tyytymättömästi. Hänen kirjoissaan Killjoyn nitistäminen olisi ollut strategisesti järkevää, mutta hän ei kyseenalaistanut Varjotun käskyjä. Jos peto täytyi pitää nalkissa, se pidettäisiin nalkissa.

Hän vilkaisi samalla oikealle puolelleen, missä sinisen hohteen suojissa seisovan rakennuksen sisältä kuului ärjyntää. Siellä luultavasti koulittiin panttivankeja. Verikosto tiesi, että ne oli otettu lähinnä massatuhovakuutukseksi. Ja estämään veden toaa vain pyyhkimästä koko rantaa mereen voimillaan. Majailija oli ampunut panttivangeiksi jääneistä matoraneista yhden tämän yrittäessä olla liian urhoollinen. Toverinsa kuolema oli nopeasti laittanut loput ruotuun.

”Mikä tilanne on vahkien suhteen? En saanut radiokeskustelusta oikein selvää myrskyn vuoksi?” Verikosto kysyi. Ennen kuin Majailija heti vastata, heidän sivustaan paikalle saapui naamioitu pikkumies, joka tuijotti jonkinlaista pergamentille piirtämäänsä riimua.

”Täysin poissa pelissä. Eikä vain täällä, vaan kaikissa metruissa”, Dark HunterererDark Huntererer: Ah, luotetuin agenttini. Kun metsästäjä vaatii metsästäjän, lähetän hänet asialle! Mystinen, voimakas…

Voimat: Armon Terät, ketteryys, silmäsäde. vastasi Verikoston kysymykseen.
”Tämä ei ole meidän tekosiamme. Muutama tunti ennen maihinnousua ne vain alkoivat vaeltelemaan päämäärättömästi pitkin katuja. Ja osa vain sammui kokonaan. Joko meitä on siunattu jonkun suuremman voiman toimesta tai meillä kävi älytön tuuri, että juuri nyt niillä on mennyt joku softapäivitys pieleen.”

Verikosto ei voinut valittaa. Suurin osa heidän joukostaan oli paikalla sillä oletuksella, että jalansijan saamiseksi heidän olisi täytynyt ensin runnoa tiensä läpi tuhatpäisen vahki-armeijan puolustuslinjasta. Majailija tiesi, miten paljon helpommalla he olivat päässeet, joskin häntä silti epäilytti, oliko siinä jokin energiahurtta haudattuna.

”Oletan, että tämän vuoksi vankilaopsit menivät niin hyvin kuin ne menivät”, Verikosto mietti. ”Kauanko heidän saapumiseensa on?”

”He olivat kokoontuneet Po-Metrun varikolle noin puoli tuntia sitten ja anastivat sieltä viisi kävelijää. Jos ne eivät törmää siihen maan toaan matkalla, heidän pitäisi olla täällä parissakymmenessä minuutissa”, Dark Huntererer laskeskeli.

Ukkonen jyrähti. Suurin osa metsästäjistä ei edes kääntynyt salamaniskua kohti, mutta välähdys oli heijastellut Killjoyn haarniskasta sellaisella tavalla, että Verikoston katse kiinnittyi väkisinkin taas siihen suuntaan.

Raportit kertoivat, että se oli tappanut SentterinSentter: Sentter on yksi voimakkaimmista Dark Hunterseista. Hän kouluttautui Eteläsakarassa dong-fu:n taistelulajissa ja kykenee näyttämään Kirottua Käsimerkkiä kuudella raajalla yhtäaikaisesti. Hän on melko epämiellyttävä tyyppi, mutta siedän häntä hänen tehokkuutensa ja valtavan body countinsa takia.

Voimat: Keson näyttämis voimat. yhdellä potkulla. Se tuntui täysin mielipuoliselta. Miten mikään niin kamala asia kuin Sentteri oli kuollut niin yksinkertaiseen asiaan kuin potkuun?

DHS Transformer teki jylystä päätellen ylilennon jossain pilvien tasalla. Sen suihkumoottorien ääni muistutti monia siitä kerrasta, kun Le-Metrussa oltiin edellisen kerran taisteltu.

Hän ei koskaan näyttäisi sitä muille, mutta Verikostostakin tuntui kummalliselta seisoa taas Le-Metrussa. Kohiki-salmen taistelun läpi hänkin oli taistellut, mutta ei ilmassa, vaan juuri siellä, missä hän nytkin oli. Silloin satama-alue oli ollut pelkkää soraa ja pirstoutuneesta betonista koostuvaa haketta. Hänen, parinkymmenen Odinan sekopäisimmän ja pataljoonallisen xialaisia jääkäreitä oli määrä tukea laivastoa puskemalla niin pitkälle metrun rantaan kuin oli mahdollista, ja vetää sillä tavoin puoleensa mahdollisimman paljon vihollisen pudotuslaivueita.

Hän ei ollut selvinnyt siitä ilman arpia. Tai oikeastaan, hän ei olisi selvinnyt siitä lainkaan, jos Ainainen ei olisi viime hetkellä käskenyt heidän ryhmänsä jäänteitä karkaamaan syvemmälle metruun kaivettuihin vallihautoihin ja välttämään viholliskosketusta.

Hän oli tiennyt alusta alkaen, ettei Kohiki-salmella tavoiteltu mitään muuta kuin eskalaatiota. Mitä enemmän Mustan Käden laivastoa he saisivat houkuteltua paikalle, sitä vähemmän puolustajia olisi, kun Varjotun Exo-Novat iskisivät Coliseumiin ja yrittäisivät katkaista Suuren Hengen äänitorvelta kaulan.

Koko maailma tiesi, miten siinä oli käynyt. Coliseumin operaation täpärästä epäonnistumisesta johtuen Varjottu oli uhrannut Rautalaivaston turhaan. Merisaarron murruttua vahvistuksia ympäri maailman alkoi virrata Metru Nuin vesiin. Sota oli hävitty kahdella rintamalla samaan aikaan. Tuyet oli jäänyt kiinni vain viikkoa Kohiki-salmen taistelun jälkeen. Lhikanin harhautus Ikuisen kuiskeen kanjonissa oli purrut lujaa antaen kenraali Nui-Kralhille tilaisuuden johdattaa sodan viimeinen suurhyökkäys entisiltä rintamalinjoilta saaren keskivaiheilta kohti etelää.

Se, että Verikosto oli yhä hengissä ne kaikki nähtyään, oli kaikkien todennäköisyyksien vastaista, ja hän ymmärsi sen. Arvosti sitä joka päivä. Siitä lähtien hän oli vannonut omistavansa loppuelämänsä Metru Nuin polttamiseen.

Osittain siksi häntä suretti vain seisoa siinä pitämässä linjaa. Ilman vahkejaan he voisivat vain lähteä rynnäkköön ja puskea pidemmälle kuin koskaan sodassa olivat pystyneet.

Mutta Varjotun suunnitelma sanoi toisin. Juuri nyt ei ollut sen aika, joten hän piti linjaa. He kaikki pitäisivät, kunnes viimeisen draakkikuninkaan tahto täyttyisi.

Jossakin jyrähti, mutta se ei ollut ukkonen. Kuulosti siltä kuin äänivalli olisi pamahtanut jossain kaukana. Killjoyn alapuolella vartiossa seisova Hallitsija laittoi keihäänsä tanaan ja tiiraili kohti horisonttia. Thermacell ja tämän torahampainen toveri, KehäkukkaKehäkukka: Yksi Odinan salaisen Laitos 5:n kauneimmista luomuksista, laitoksen parsijat ompelivat Kehäkukan kokoon tiimistä metsästäjiä, jotka olivat tehneet iskun steltiläisen peikkomafian tukikohtaan ilman kunnollista valmistautumista. Kehäkukan jalat ovat aristokraatilta, joka aikanaan johti kuninkaana useita pikkusaaria valloittanutta Nui-Jagojen laumaa. Vartalo on matoralaiselta, joka oli tiimin räjähdeasiantuntija. Parsijat päättivät käyttää tiimin tarkka-ampujana toimineen shashaalin päätä, sillä hänen osumatarkkuutensa oli verraton. Harmi vain, että peikkomafian kovat kourat kaivoivat häneltä silmät päästä. Kehäkukka toimiikin nykyään lähinnä kuulon varassa. Tykkikäsi on entiseltä musiikkiteemaiselta metrulaiselta poliisilta, joka katkeroitui institutionaalisen väkivallan koneistossa, muuttui julmaksi rikollisia kohtaan ja sai potkut. Vesikeihästä pitävä käsi kuului toalle, entiselle sankarille, joka joutui metsästäjien vangiksi ja liittyi joukkoihimme pitkän aivopesun ja rääkkäyksen jälkeen. Kourakäteen parsijat pistivät sitten lopun tiimistä: siinä on osia yhdestä hullusta skakdista, joka taisi suunnitella yksityisyrittäjäksi ryhtymistä, sekä yhdestä deaktivoidusta bohrokista, jonka atk-tukeni uudelleenohjelmoi kuormajuhdaksi. Miekkakäsi ei oikeastaan edes ole keltään tiimin jäseneltä, vaan viattomalta sivulliselta, joka sattui olemaan liian lähellä, kun peikot heittivät kasapanoksen tiimin pakettikävelijän alle.

Voimat: Koska Kehäkukka on sokea ja toimii kehittyneen kuulonsa varassa, on hän yhtä tappava pilkkopimeässä kuin liian kirkkaassa valossakin. Vesikeihäällä hän voi ampua vettä, mikä on vähemmän hyödyllistä kuin tulen tai luotien ampuminen. Äänitykki voi kuurouttaa viholliset. Kouralla hän yleensä tarttuu vihollisiin ja viiltää sitten kurkun auki sillä miekalla.
, käänsivät myös katseensa ylös.

Tutka-asema heidän oikealla puolellaan piippasi kuuluvasti. Sen äärellä hääräillyt kolmikätinen palaneen metsän toa karjaisi ilmoille tiedon, jota he eivät olleet odottaneet.

Jotakin lähestyi heitä etelästä. Se oli pieni, nopea, eikä myrsky tuntunut hidastavan sitä lainkaan.

Telemetriasta ei käynyt ilmi, mikä heitä lähestyvä asia oli. Myrsky teki sen tunnistamisesta mahdotonta.

”No niin naamat irveen ja tykistön suunta etelää päin!” Verikosto ärjyi niin kovaa kuin keuhkoistaan irti sai. ”Suuren Hengen Lällärit soittivat apuvoimia!”

Joukot käänsivät suuntansa etelään välittömästi Verikoston ja kauempana olevan Tyrannin ja tämän ryhmän säestämänä. Vaikka Verikosto oli vakuuttunut siitä, että he saisivat ammuttua tunkeilijan alas, ei hänellä silti ollut hajuakaan, mitä tai kenet Metru Nui oli puolelleen niin nopeasti puhunut.

”Kaksi kilometriä!” tutka-asemalta huudettiin. ”Parikymmentä sekuntia visuaaliseen kontaktiin!”

Metru Nuin sodan viimeinen vuosi, BHS Xcution

Musta kommandovahki löysi kenraalikapteeninsa hangaarin perältä. Varusteet olivat jo puoliksi tämän niskassa. Selkään kiinnyttynyt ylimääräinen levy oli kiinnittynyt Nui-Kralhin selkään magneetin lailla. Tämän vyöllä roikkui jo kaksi ioniaseen kahvaa – yksi miekalle ja yksi kilvelle. Sarajin perässä paikalle marssineita erikoisosasto Nyrkin vahkeja oli yhteensä kaksitoista. Neljäntoista vahva iskuryhmä ei olisi sellaisessa tilanteessa ollut tarpeeksi sellaiseen operaatioon, mutta tämä joukko oli erikoislaatuinen.

”Kenraalikapteeni, käskynjako?” Saraji kysyi.

Nui-Kralhi raksautti naamionsa suojaavan panssarilevyn paikoilleen ja kääntyi joukon puoleen.

”Ovatko räjähteet matkassa?”

”Kyllä, kenraalikapteeni”, Saraji vahvisti ja osoitti vahkirivistön neljää laitimmaista, joiden nilkkoihin oli varastoitu merkittävä määrä mustia pötköjä.

”Hyvä. Saraji, ota kaksi miehistäsi mukaasi ja aloita lähestyminen XMS Guardianin itäpuolelta. Te menette ensin. Koettakaa herättää vihollishävittäjien huomio ja kierrättää ne pois suorimmalta reitiltä. Minä vien loput sotilaat ja näiden räjähteet suoraan kannelle ja pusken meille reitin Furnon ulospääsytietä kohti.

Xcutionin kilpiä vasten rätisevät ammukset kuuluivat koko ajan hieman kovempaa. Nui-Kralhi oli antanut käskyn ottaa hitaasti etäisyyttä vihollisen päärintamaan, mutta se oli tarkoittanut, että virtaa suojakilville jäi vähemmän, sillä hän ei ollut valmis kompensoimaan vähentämällä aluksen tulivoimaa.

”Komentaja”, Nui-Kralhi puhui korvanappinsa kautta radioon. ”Käske Ravenia antamaan tulitukea pienikaliiberisilla, kun astumme ulos. Siivotaan vähän roskaa tieltämme.”

”Käsky välitetty, kenraalikapteeni”, kuului kuittaus vähän ajan päästä. ”Suuri Henki teitä varjelkoon.”

Codyn sanat toivoivat hyvää, vaikka Nui-Kralhi tiesi, ettei Suurella Hengellä ollut salmen yllä mitään varjeltavaa. Yksikään heistä ei ansaitsisi pelastusta tai Initoin valoa. Mutta Nui-Kralhi taisteli siitä huolimatta.

”Saraji”, hän käski. Vahki nyökkäsi ja viittoili kahta vierellään seisonutta vahkia peräänsä. Hän läimäisi hangaarin sivuseinän avaavaa nappia ja katsoi, kuinka helvetti avautui hänen edessään.

Meri heidän alapuolellaan oli liekeissä. Ilmassa kärysi niin pirstottu metalli kuin öljyn katkukin. Hän kuitenkin haistoi jotain muutakin. Se määrä tuhoa ja hävitystä, mikä Kohiki-salmella oli sinä yönä tehty, oli repinyt ilmaan jotain muutakin. Ilmassa haisi – ja miltei maistui – veri. Palanut liha. Lukemattomien ammusten riekaleiksi repimät ruumiit.

Saraji käänsi selkänsä näylle ja astui hangaarin reunalle. Hän teki kunniaa kenraalikapteenilleen ja antoi itsensä kaatua. Vahkit hyppäsivät tämän perään ja kaikki kolme katosivat näkyvistä.

Kolme vihreää välähdystä aluksen lähellä viestivät Nui-Kralhille, että näiden matka oli alkanut onnistuneesti. Hän viittoili loput kymmenen vahkia peräänsä ja astui itsekin reunalle. Näky oli sanoinkuvaamaton. Koskaan historiassa ei oltu taisteltu niin. Kaksi koneiden ja teknologian uusimpien saavutusten siivittämää osapuolta teki toisiinsa sellaista tuhoa, että se muistettaisiin ikuisesti.

Nui-Kralhi veti syvään henkeä. Suunnitelma oli selvä. Nyt se tarvitsi vain toteuttaa. Kun hän tiputtautui alas ja sytytti ionisiipensä, hän ei vielä tiennyt, että se, mitä hän tulisi seuraavaksi tekemään, ansaitsisi hänelle uuden nimen.

Se oli kenraalikapteeni Nui-Kralhin viimeinen taistelu

Ja kenraali Killjoyn ensimmäinen.

Nykyhetki

Ilmatorjunta ei koskaan tavoittanut Kohiki-salmelta lähestynyttä nopeaa kohdetta. Muutama laukaus sitä kohti ammuttiin, mutta se oli sujahtanut niistä ohi sellaisella vauhdilla, etteivät tykkimiehet edes ehtineet asettaa uusia koordinaatteja, kun se oli kadonnut pilviin jonnekin heidän yläpuolelleen.

Hallitsija tuijotti taivasta kummastuneena. Tranformer oli lähetetty kohteen perään selvittämään, mikä se oli. Se oli kadonnut pilviin vain hetkeä myöhemmin.

Sitten tummansininen taivas muuttui oranssiksi. Verikosto puristi sauvansa kahvaa koko ajan lujempaa, kun he katsoivat hiljaa, kuinka tuli levisi.

Sitten rakennukseen heidän takanaan osui metallinen kappale. Sitten toinen. Paniikki levisi, kun tuhoutuneen ilma-aluksen rippeet satoivat heidän päälleen. Pilotin matka oli päättynyt. Kohiki-salmi nielaisi lopulta hänenkin ruumiinsa, vaikkakin sata vuotta myöhässä.

Silloin

Ionisiipisten osasto oli verottunut puolella näiden laskeutumisen aikana. Xialaisten ilmatorjunta olisi vienyt enemmänkin, mutta Killjoyn punainen ionikilpi oli pelastanut ainakin kaksi räjähteitä kantavaa vahkia laskeutumisen aikana. He joutuivat muuttamaan kurssia kolmesti matkan aikana. Kahdesti tykistökeskittymän vuoksi ja kerran heidän linjalleen ajautuneen vihollishävittäjän vuoksi. Killjoy oli lopulta kiihdyttänyt sen perään, leikannut tiensä sen lävitse ja palannut johtamaan joukkoaan. Kohiki-salmi nielaisi keskeltä halkaistun hävittäjäpilotin aluksineen. Sen myötä heidät oli myös huomattu XMS Guardianin kannella.

Jääkärit nostivat aseensa kohti taivaita, mutta he eivät olleet valmiita siihen, mitä oli tulossa.

Nyt

Se, mikä Transformerin oli tuhonnut, oli ampaissut itsensä taas jonnekin päin merta. Sitä epätoivoisesti tähystävät tutkapeikot yrittivät turhaan pysyä sen perässä. Jokainen ampuma-aseella varusteltu metsästäjä oli sillä aikaa rynnännyt rantaan ja osoittanut aseensa taivasta kohti.

Kun kohde palasi, laukesi jokainen ase Le-Metrun rannalla sitä kohti. Mutta he eivät olleet valmiita siihen, mitä oli tulossa.

Armon eleestä totaalisesti yllättynyt Verikosto haparoi taaksepäin, kun skorpionipeto asteli hänen ohitseen, tuijotti hetken panttivankirakennusta suojaavan generaattorin ohjaimia ja salamannopeasti sivalsi sen hännällään kahtia.

Sininen valo rakennuksen Gadunkadun puolella värähteli ja katosi. Ei kestänyt montaakaan sekuntia, kun sen sisältä alkoi kaikua kauhistuneita parahduksia. Punainen valtavan kokoinen ionimiekka heilui rakennuksen ylimmän kerroksen ikkunoissa. Killjoy katsoi sitä hetken tyytyväisenä, mutta käänsi katseensa, kun korppikasvoinen pieni Pimeyden Metsästäjä alkoi kohdistamaan häneen jonkinlaista hyökkäystä.

Dark Hunterererin silmät säkenöivät kauniisti vain hetken, kun tämän kallo rusentui Killjoyn kourien väliin.

”Aaaargh, selkärangaton!” Thermacell huudahti kauhuissaan toverinsa kohtalosta. Tämän punaisesta säiliöstä purkautui Killjoyta kohti sakeaa, märkää myrkkyä, joka kuitenkin tultuaan kosketuksiin tämän tulikuuman hännän pään kanssa, syttyi palamaan. Lieskat kulkivat väkivaltaisesti leimahtaen takaisin kohti Thermacelliä, jonka kanisteri räjähti suoraan tämän kasvoille. Päätön ruumis mätkähti maahan ruiskien verta väkivaltaisesti ympärilleen.

Sillä aikaa muut alueen metsästäjät olivat onnistuneet luomaan Killjoyn ympärille jonkinlaisen saartorenkaan, joka kuitenkin rakoili koko ajan aluetta ympäri lentelevän Miksun pommittaessa maata. Killjoyn valmistautuessa näiden yhteishyökkäykseen, kuului jostain hänen jalkojensa alta kuitenkin ryminää. Hän reagoi siihen vain vähän liian hitaasti. Jotain hopeistaMirunaamainen matomies: Piiloutuu merikontteihin rahdin mukana ja pudottaa rahtia pois matkan aikana tietyille koordinaateille. Matomies lähti viimeksi tehtävälle maanantaina Hänen on tarkoitus pudottaa Tela-Nuin autoja nynrahin lähisaarille keskiviikkona.

Voimat: Lipevä käärme.
purkautui hänen ympärilleen ja yritti kietoa hänet otteeseensa.

Punainen välähdys kuitenkin leikkasi olennon kahtia, ennen kuin se ehti tekemään mitään. Madon puolikkaat luikertelivat kukin omille teilleen kuin sille olisi tehty palvelus, kun se leikattiin.

Xen oli pudottautunut Killjoyn vierelle läheisen rakennuksen ikkunasta. Ionimiekkaansa olkapäätään vasten pitelevä vahki vilkaisi isäänsä kohti ja sitten näitä hitaasti lähestyviä metsästäjiä.

”Panttivangit on pelastettu”, Xen ilmoitti ylpeänä.

”Huomasin. Hyvää työtä”, Killjoy ärisi hampaikkaaksi räjähtäneistä leuoistaan. ”Huomaan, että olet vaihtanut miekan väriä.”

”Vihreä ei ole tyyliäni, sori vaan, Saraji. Onnistuin kyllä tekemään siitä hetkeksi ruskean, kun lisäsinkin siihen punaisen värin sen vanhan korvaamisen sijasta.”

”Sinun ei pitäisi olla täällä lainkaan kuntosi huomioiden”, Killjoy ärähti. Xen koputteli hieman kivistävää rintaansa, yskäisi ja kohautti lopuksi olkiaan.

”Meitä ei ole täällä tarpeeksi, jotta voisimme jäädä vaihtopenkille.”

Miksun raidetykit pysäyttivät heitä lähestyneen skakdin matkan niille sijoilleen. Tämän rinnalla juossut raskaasti panssaroitu titaani kuitenkin eteni edelleen. Killjoyn kummastukseksi Xen ei edes tuntunut välittävän tämän lähestymisestä.

”Sitä paitsi”, Xen jatkoi, ”en olisi varmaan tullutkaan ilman tuota yhtä.”

Juuri, kun titaani oli iskemässä Xeniä miekallaan, kuului laukaus. Titaanin kypärään oli ilmestynyt yksi reikä taakse ja yksi eteen siihen, mistä luoti oli tullut ulos. Codyn päivän osumaprosentti oli huikea. Titaanin ruumis mätkähti Xenin jalkoihin, jossa hän katseli sitä vähän surullisesti.

”Sitä paitsi nyt, kun panttivangit eivät enää ole tiellä, mikään ei estä Nahoa tekemästä tuota.”

”Tuota… mitä?” Killjoy ihmetteli ja kääntyi kohti rantaa Xenin osoiteltua sen suuntaan.

Se näytti ensin vain siltä, että myrskyn samentama taivas oli jotenkin… tullut lähemmäksi. Sitten Killjoy tajusi, että he tuijottivat todellisuudessa kymmeniä metrejä korkeaa vesimassaa, joka lähestyi hiljaisella vääjäämättömyydellä metsästäjien miehittämää rantaviivaa. Rantaa sisämaahanpäin kävelevän veden toan silmissä paloi. Tällaisella säällä koko luomakunta oli hänen armoillaan.

Hetken kestänyt tauko kaaoksessa räjähti taas käsiin, kun Nahon hyökyaalto osui. Loput Miksua jallittaneet ilmatorjuntajärjestelmät hukkuivat ja rantaa lähimmät rakennukset murskaantuivat välittömästi vesimassojen alle. Osa Killjoyta ja Xeniä lähestyneistä metsästäjistä jäätyi paikalleen katsomaan veden toan kylvämää tuhoa, kun loput lähtivät hurjistuneena ryntäämään kaksikkoa päin.

DEVASTATORINDEVASTATOR: DEVASTATOR KIRJOITTAA ITSE OMAN SIVUNSA, KOSKA DEVASTATOR ON KÄYNYT KOULUJA JA ON HYVÄ KIRJOITTAMAAN. DEVASTATOR ON PARAS KAIKISTA METSÄSTÄJISTÄ KOSKA HÄN ON ISOIN JA KOMEIN JA ÄÄNEKKÄIN. EI OLE KETÄÄN NIIN ÄÄNEKÄSTÄ KUIN DEVASTATOR PAITSI EHKÄ YDIN POMMIT. MUTTA NIITÄ EI OLE MAAILMASSA MONTAA JA DEVASTATOR ON PALJON KOMEAMPIKIN KUIN YDIN POMMI. HEHEHE. ON HAUSKAA OLLA ISO MIES!

VOIMAT: DEVASTATOR ON VOIMAKKAIN KAIKISTA SILLÄ HÄNTÄ EI VOI VOITTAA TAISTELUSSA LAISINKAAN. OLEN MYÖS HYVÄ MATIKASSA JA OSAAN KIRJOITTAA KIVOJA TEKSTEJÄ VARJOTTU-SEDÄN HASSUUN KIRJAAN!
hyökkäys kilpistyi ensin Xenin miekkaan, jonka jälkeen Killjoyn vankka potkaisu lennätti metsästäjän päin viereistä rakennusta. Hallitsijan happokeihäs kalahti harmittomasti Xenin kal-metalliseen käteen, kun metsästäjien riveihin rynninyt Killjoy mottasi salskeaa metsästäjää kerran kasvoihin. Ne murtuivat, eikä tämä enää noussut. Heitä vasemmalta lähestyvä mutatoituneiden shasaalien rykmentti avasi sillä aikaa tulen, mutta Miksu laskeutui Xenin ja luotien väliin. Muutama ohjus Miksun olkapäiltä teki rykmentistä selvää, kun Killjoy repi niitä tukeneen skakdiparivaljakon palasiksi.

Kasvonsa asfaltista viimein nostanut Verikosto katsoi kauhuissaan, kuinka tupla-Killjoyt repivät hänen osastoaan metsästäjä metsästäjältä palasiksi.

”Tämä karkaa käsistä”, hän kuiskasi itselleen, ”nyt niitä on kaksi.”

Hän käänsi katseensa taakseen, josta lisävahvistukset olivat viimein saapuneet.

”Tracker! Helvetti soikoon, hoitele ne!”

Valtava valkoinen vortixx nyökkäsi ja naksautteli niveliään. Pöyristynyt Verikosto kuitenkin työnsi tämän syrjään ja karjahti uudestaan.

”Et sinä! Minä puhuin Trackerille!”

”Selvä juttu, pomo”, härkäJäljittäjä: Minua suoraan sanottuna ärsyttää se, miten kaikki luulevat Jäljittäjän olevan joku tyyppi, kun todellisuudessa hän on härkä Buru-Korosta. Hänen mitä tahansa epämaterialisoivat sarvensa ovat kirous oheisvahingon kannalta, mutta ne ovat myös yksi Odinan arsenaalin tappavimmista aseista. Jäljittäjän tappotilastot ovat organisaation korkeimpia ja syystä. Tyyppi, jota aina luullaan Jäljittäjäksi on todellisuudessa Pimeyden Metsästäjä Nitoja. Itseään hän kutsuu tämän vuoksi ”Nitoriksi”. Hän on Ruinaajan veli ja yhtä hyvä xiassa kuin hänkin. En rehellisesti tiedä, miksi Jäljittäjä raahaa sen mukanaan kaikkialle.

Voimat: Jäljittäjän antimateriaalisarvet ovat yksi Odinan asekehitysyksikön suurimmista saavutuksista. Jos Jäljittäjä koskaan kaatuu pää edellä maahan, olemme valmiita laukaisemaan protokolla härkäpavun, jossa pyrimme gravitaatiokanokan avulla estämään Jäljittäjää imeytymästä koko maailman lävitse.
hänen takanaan kuittasi, polki hetken aikaa maata ja lähti hirmuisella laukalla rynnäkköön.

Xen huomasi lähestyvän härän kyllä, mutta väistämisen sijaan työnsikin Kal-metallisen kätensä eteenpäin pysäyttääkseen tämän sijoilleen. Killjoy huomasi tämän etäältä ja hätääntyneenä karjaisi heidän yläpuolellaan olevalle Miksulle käskyn auttaa.

Ylimääräisiä sekunteja ei jäänyt montaa. Miksu onnistui puskemaan Xenin pois tieltä, mutta jäi itse suoraan Jäljittäjän sarviin. Se leikkasi tiensä läpi Miksun haarniskan jaloista kuin ne olisivat olleet pumpulia. Punainen haarniska rysähti maahan ja Miksu ulvaisi kuuluvasti. Kauhistunut Xen tajusi, miten lähellä hänen hengenlähtönsä oli. Sen ajatteleminenkin kivisti rinnasta, mutta hän nieli tunteen ja lähti auttamaan Miksua, kun Jäljittäjä rynnäkössään juoksi vielä heistä pois päin.

Kuului kaksi isoa räsähdystä, kun Miksun jalat irtosivat tämän lanteilta ja kaksi uutta, maalaamatonta ja hopeista jalkaa ilmestyivät puvun sisältä ja loksahtivat paikalleen. Xen sai vaivoin kiskottua tämän pystyyn, kun Jäljittäjä kaartoi kohti seuraavaa hyökkäystä.

Killjoy oli sillä välin harhautunut räjähteestä, joka oli heitetty hänen jalkoihinsa. Sen sijaan, että hän olisi väistänyt sitä, hän kumartui nostamaan sen, katsoi sen heittänyttä Verikostoa suoraan silmiin ja puristi räjähteen kasaan kourassaan antaen sen räjähtää kasvoilleen. Irvistelevä draakki peruutti, kun savupilven keskeltä häntä lähestyvä skorpioni louskutti leukojaan.

Pedon keskittyminen herpaantui hetkeksi ainoastaan, koska hänen ohitseen laukkasi juuri härkä, jonka selässä kauhusta huutava Xen oli onnistunut jotenkin tarttumaan Jäljittäjän selkäkarvoista ja raahautui nyt tämän mukana ympäri taistelukenttää huolestuneena tuhiseva Miksu perässään lennellen.

Kun Verikosto katsoi ympärilleen, näki hän pelkkää kaaosta. Rannassa riehuva veden toa vaikutti vielä skorpioniakin armottomammalta. Vesipatsaat iskeytyivät kerta toisensa jälkeen metsästäjien riveihin. Suurin osa ei edes hukkunut, vaan murskautui iskujen voimasta. Verikosto tiesi, että heidän täytyisi pitää linjaa vielä hetki, mutta keinot siihen alkoivat käydä vähiin.

”Sinä et ole muuttunut yhtään, Ilonpilaaja”, Verikosto äyskäisi. Killjoy ei pysähtynyt, mutta hidasti hieman etenemistään.

”Sinähän sen tietäisit.”

”Niin. Se Aderidonian keikka oli aika kova juttu”, Verikosto jatkoi. ”Nimesi olisi kyllä voinut olla vaikka Verilöyly sen perusteella.”

”Minä tiedän, että yrität viivytellä minua”, Killjoy tuhahti. ”Se ei toimi.”

”Toimii sen verran, että hän ehtii paikalle”, Verikosto virnisti ja astui askeleen sivulleen paljastaen hopeisena hohtavan soturin takaansa. Killjoy pysähtyi mittailemaan uutta vihollistaan.

”Kyborgi”, Killjoy tuhahti.

Kyborgi levitti kätensä juhlistavasti toivottaen Killjoyn tervetulleeksi.

”Ilonpilaaja. Katso itseäsi. Sätkivä lihakimpale, joka yrittää epätoivoisesti ymmärtää jotain, joka on sinun käsityskykysi yläpuolella. Sinä kutsuit minua Kyborgiksi. Kuinka naurettava, kuinka rajallinen nimitys. Etkö vieläkään ymmärrä, kuka ja mitä minä olen? Olen informaation ruumiillistuma! Olen sinun maailmasi jokaisen tiedonmurusen, jokaisen algoritmin, jokaisen salasanan ja jokaisen strategian summa. Kun sinä nukuit, minä opiskelin. Kun sinä harjoittelit, minä optimoin. Minä en käytä tekoälyä, minä olen se. Minä olen tuhansien vuosien kehityksen looginen ja väistämätön, seuraava askel. Sinä nojaat lihaksiin, tunteisiin ja vanhanaikaisiin, hitaisiin aisteihisi. Minä näen tulevaisuuden jokaisen mahdollisen lopputuloksen kymmenen tuhatta kertaa sekunnissa. Luulet, että sinulla oli edes aluksi mahdollisuus päihittää minut? Jokainen iskusi, jokainen strategiasi, jopa tämä viimeinen epätoivoinen katseesi – ne olivat kaikki ennalta laskettuja muuttujia kaavassa, joka johti tähän hetkeen: Sinun tappioosi. Lopeta vastustelu. Lopputulos on aina ollut sama. Antaudu tähän uuteen todellisuuteen. Tähän todellisuuteen, jota hallitsee ainoa asia, joka on koskaan todella merkinnyt mitään: Täydellinen, puhdas logiikka. Ja se logiikka kertoo minulle, että nyt on minun akan-”

Kiväärin laukaus kajahteli kadulla, kun rakennuksesta parinsadan metrin päästä ammuttiin taas. Kyborgin silmien väliin ilmestynyt reikä tuprutti hetken aikaa savua. Sitten kuului kuin sytytyslangan sihinää.

Kyborgi räjähti niin väkivaltaisesti, että Killjoynkin piti suojata silmiään välähdykseltä. Miljardiksi pieneksi palaseksi räjähtänyt kone oli tuhoutunut niin perusteellisesti, ettei siitä jäänyt edes mössöä tai mitään.

”Sori, kenraali, en jaksanut kuunnella sitä enempää”, Cody tuhahti Killjoyn radioon.

Verikosto ei kuitenkaan ollut jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan hankkinut käsiinsä raskaan zamor-laukaisimen, jota hän osoitti nyt jälleen etenevää Killjoyta päin. Hän ei kuitenkaan saanut mahdollisuutta laukaista sitä, kun tämän eteen raahautui valkoinen hahmo. Hallitsija suoristi selkänsä ja laittoi keihäänsä tanaan Killjoyta kohti. Tämän päästä vuosi verta ja haarniska lohkeili hieman kaikkialta. Oli selvää, ettei tämä ollut hyvässä jamassa.

”Pysähdy siihen… peto…” Hallitsija huohotti. ”Sinä et… seiso… valloituksemme tiellä!”

”Kuka helvetti sinä edes olet?” Killjoy ähkäisi. Hallitsija pisti häntä kohti, mutta hännäällään Killjoy onnistui vaivatta paiskaamaan aseen syrjään Hallitsijan hauraasta otteesta.

”Peto vanhoist’ legendoista… kita valkeen tarinoista.”

Salskea tuijotti pedon kitaan kauhuissaan, kun tämä tarttui häntä rinnuksista ja paiskasi hänet suoraan läheisen rakennuksen seinään. Metsästäjä jäi makaamaan sinne liikkumattomana verta vuotaen. Verikosto oli sillä aikaa räjähtänyt toimintaan ja laukkaissut aseensa useita kertoja Killjoyta päin. Zamorit osuivat aiheuttaen sarjan korviahuumaavia räjähdyksiä, mutta Killjoy oli saanut leikistä tarpeekseen. Hän loikkasi kerran ja laskeutui suoraan Verikoston päälle. Tämän rinta rusahti kuuluvasti, kun kralhi painoi draakkia jaloillaan syvemmälle maahan.

”Kaikki se puhe Lhikanista ja kostosta”, Killjoy mutisi heidän yhteistä Aderidonian tehtävää muistellen. ”Valitettavasti tuolla esityksellä et olisi saanut edes sitä luikuria hengiltä.”

Kivun alta käkättävä Verikosto ei voinut estää itseään vajoamasta psykoottiseen nauruun. Hän oli voimaton estämään, kun Killjoy nosti tämän maasta ja tarttui molemmin käsin kiinni tämän torsosta. Hän ei edes nähnyt, kun häntä leikkasi tiensä hänen lävitseen.

Rannassa seisova Xen pyyhki hikeä otsaltaan. Hänen polvensa olivat miltei pettäneet kivistyksen hänen rinnassaan verottaessa hänen kykyään liikkua. Jäljittäjän selässä roikkuessaan he olivat rynnänneet läpi ainakin neljästä eri Pimeyden Metsästäjästä. Ja lopulta, kun härkä oli onnistunut heittämään hänet selästään ja valmistautui puskemaan häntä päin, oli Nahon muodostama kupla ilmestynyt kuin tyhjästä ja paiskannut härän mereen, joka oli nielaissut sen.

Ranta alkoi olla tyhjä. Osittain Nahon perusteellisesta puhdistustyöstä, mutta osittain siksi, että jäljellä olevat metsästäjät muodostivat puolustuslinjaa Gadunkadun päähän Codyn laukauksia uhmaten.

Xen oli huomannut nopean muutoksen Nahon olemuksessa. Vielä hetkeä aikaisemmin verenhimoinen toa oli itsevarmasti valjastanut myrskyn ja meren tahtoonsa. Nyt tämä seisoi huolestuneena ulappaa päin jatkuvasti vilkuillen.

”Jotakin on tulossa”, hän kuiskasi. Naho ei ollut tuntenut mitään sellaista ennen. Jokin kihelmöi hänen selkäpiissään, mutta hän ei ollut varma, oliko se pelkoa vai oliko hänellä vain yhtäkkiä kylmä. Hän yritti tunnustella vettä kaikilla aisteillaan, mutta ei tuntenut siellä mitään poikkeavaa. Silti hänellä oli sellainen olo, että hetkenä minä hyvänsä tyrskyt olivat valmiita heittämään heidän niskaansa jotain.

Xen sen sijaan oli saanut – kirjaimellisesti – ajatuksesta kiinni. Ne lähestyivät rantaa tasaisesti. Saapujan ajattelemissa sanoissa ei kuitenkaan ollut mitään järkeä. Xen ei tunnistanut niistä sanaakaan. Rytmin perusteella ne olisivat voineet olla vaikka runoja.

Tai loitsuja?

Killjoy oli huomannut jotain myös. Hän oli kääntänyt katseensa ukkostavalle Kohiki-salmelle juuri, kun veden pinnan päälle kohosi kasvot ja niiden perässä ruumis. Killjoyn kädet puristuivat nyrkkiin taas yhden salaman valaistessa taivaan ja paljastaen saapujan siluetin.

Ohikiitävän hetken ajan oli täysin hiljaista, kun sekä Pimeyden Metsästäjien että Metru Nuin puolustajien rivit hiljenivät. Merestä kävelevä draakki otti jokaisen askeleensa kuin kuningas, joka astui ensimmäistä kertaa kohti valtaistuintaan. Kun tämän jalat viimein koskettivat maata, draakki pysähtyi ja iski sauvansa asfalttiin murtaen sen.

”Jos olisin tiennyt, että kaupunkinne maaperälle asteleminen olisi näin vaivatonta, olisin tehnyt sen jo viime kerralla”, Varjottu lausui ja veti syvään henkeä. Päätellen ilmeestä hän ei ollut tyytyväinen ilman hajuun.

Naho tuijotti näkyä kauhuissaan. Xen irvisti rintaansa puristaen. Miksu oli laskeutunut jonnekin metsästäjien pääjoukon taakse ja kääntynyt itsekin ihmettelemään, mitä tapahtui. Varjotun katse oli kuitenkin naulittu skorpioniin, joka seisoi suoraan hänen tiellään.

”Onko tuo Verikosto-raukka, jonka jäänteitä pitelet?” Varjottu kysyi. Veren peittämä Killjoy ei vastannut, ainoastaan tuijotti merestä kävellyttä hahmoa.

”Sääli”, Varjottu jatkoi. ”Meitä on niin kovin vähän jäljellä. Jokaisen lapsen menettäminen sattuu.”

”Voin järjestää asiat niin, ettei kipu enää koskaan vaivaa sinua”, Killjoy sanoi.

”Niin varmasti kuvittelet”, Varjottu huokaisi. ”Hyvä on sitten. Jos aiomme puhua, sinun täytyy selvästi purkaa vielä vihaasi.”

Varjottu tarttui sauvaansa ja levitti kätensä.
”Näytä minulle kenraalikapteeni Nui-Kralhin raivo vielä kerran.”

Killjoy paiskasi Verikoston keskeltä halkaistut jäänteet syrjään ja tuhahti. Sitten, ennen kuin Varjottu ehti kunnolla ymmärtää taistelun jo alkaneen, kaksi ohjusta oli sinkoutunut tätä kohti, yksi Killjoyn molemmista olkapäistä. Draakki ehti juuri ja juuri asettaa sauvansa tanaan. Ohjukset kääntyivät vain muutamaa senttiä ennen hänen kasvojaan ja villisti poukkoillen sinkoutuivat mereen. Killjoyn käden tilalle ilmestynyt energia-ase oli sillä aikaa ehtinyt laueta jo kahdesti. Ne kilpistyivät Varjotun haarniskaan saaden sen väreilemään hetkellisesti. Hän ei kuitenkaan saanut vastahyökkäystä alullekaan, kun tätä päin rynnännyt kralhi tarttui häntä kasvoista ja paiskasi hänet maahan.

Killjoy yritti samaa kuin Verikostonkin kanssa. Draakit kaatuivat kovaa ja kipeästi, joten hän yritti heittää itsensä Varjotun rintakehän päälle saadakseen tämän paikalleen. Maahan osuminen ei kuitenkaan ollut tainnuttanut tätä kunnolla ja keltaiset lieskat ilmestyivät tämän sauvasta vapaaseen käteen. Ne eivät polttaneet, vaan purkautuessaan paiskasivat Killjoyn ilmaan ja pudottivat hänet maahan.

Hän ei ehtinyt kunnolla pystyyn, kun hän huomasi niiden samojen lieskojen muodostavan jonkinlaista häkkiä hänen ympärilleen. Hän kuuli, kuinka Varjottu mutisi loitsuaan ja kättään ilmassa kierrellen sai liekistä koostuvat kalterit lähestymään. Laukaus käsikanuunasta Varjotun kasvoja kohti pakotti tämän keskeyttämään ja suojaamaan itseään sauvallaan. Killjoy ryntäsi heikentyneestä häkistä välittömästi läpi ja tarttui Varjottuun uudestaan. Draakin vastahyökkäys kilpistyi, kun Killjoyn nyrkki työntyi suoraan hänen suuhunsa estäen häntä loitsimasta. Hän sai kuitenkin läimäistyä käden syrjään hännällään, mutta oli voimaton estämään sitä, mitä Ilonpilaaja teki seuraavaksi.

Killjoy tiesi, että hännän kanssa ei voinut lentää. Se ei kuitenkaan estänyt häntä sinkoamasta itseään Varjottu kourissaan saappaidensa rakettimoottoreilla valtavalla loikalla ilmaan. Taistelua seuraamaan jääneet soturit käänsivät katseensa ylös, kun kaksikko sinkoutui väkivaltaisesti läheiseen kerrostaloon ja rysähtivät sen seinästä läpi.

Pölyn laskeuduttua draakki luuli olevansa se, joka oli toennut törmäyksestä ensin, mutta hän huomasi nopeasti olevansa väärässä. Nui-Kralhista ei ollut jälkeäkään. Pimeän toimistorakennuksen keskellä seisova Varjottu hengitti syvään, kopautti sauvallaan maata kolmesti ja pysähtyi kuuntelemaan, missä häntä lähimmät taikaesineet sijaitsivat.

”Minä ymmärrän vihaasi, Nui-Kralhi. Tiedän, että se on oikeutettua. Mutta pysähdy hetkeksi”, Varjottu kuiskasi. Hänen loitsunsa valmistui ja hän tunsi jotain suoraan yläpuolellaan. Kuulallisen niin vanhaa taikaa, ettei hänkään sitä tunnistanut. Hän oli kuitenkin huomannut sen liian myöhään. Katto hänen yläpuolellaan murtui, kun kralhi laskeutui hänen niskaansa.

Varjottu edellä he tulivat läpi kerroksesta toisensa jälkeen. Uusi kivulias kosketus betonin kanssa toisensa perään. Draakki oli menettää tajunsa siitäkin huolimatta, että hänen haarniskansa otti suurimman osan iskuista vastaan. Sitten he saapuivat pohjalle. Kanohikäärmeen suomuista nidottu sotisopa halkeili, kun heidän vauhtinsa pysähtyi.

Skorpioni seisoi hänen päällään ja työnsi kasvonsa miltei kiinni Varjotun omiin.

”Pysähdy?” Killjoy äyskäisi. ”Ainoa asia, mikä tänään pysähtyy, on sydämesi.”

Kralhin jalka polkaisi Varjotun rintakehää. Halkeileva haarniska ei enää estänyt täysin sen painoa, ja Varjottu kuuli rusahduksen rintakehänsä päältä. Hän hapuili vierelleen tipahtanutta sauvaansa, mutta hänen kätensä rojahti veltoksi, kun koko ajan kovempaa jalallaan painava Killjoy sai kivun vihlomaan pitkin draakin yläruumista.

”Serpens animae mundi”, Varjottu kähisi. ”Abduce inimicum meum!”

Killjoy ehti tuntea jonkin kuristavan kaulaansa vain hetken, kun se kiskaisi häntä. Näkymätön käärme sinkosi hänet suoraan rakennuksesta ulos ja rysäytti hänet häntä edellä takaisin sateeseen taistelua seuraavien metsästäjien ringin keskelle. Huolimatta hänen häntänsä luonteesta, siihen sattui ja repsotti nyt hieman liikaa vasemmalle. Hän sai kuitenkin itsensä pystyyn, ennen kuin rintakehäänsä puristava Varjottu käveli rakennuksesta ulos ja osoitti Killjoyta kohti sauvallaan.

”Joko… joko sait päästellä tarpeeksi höyryjä?”

Killjoyta ympäröivät metsästäjät tekivät tilaa Odinan kuninkaalle, kun tämä asteli lähemmäksi Killjoyta. Oli selvää, että hän oli loukkaantunut, mutta silti yksikään rivistöstä ei rynnännyt auttamaan häntä tai koettanut hyökätä Killjoyn kimppuun. Siitä oltiin mainittu lukuisia kertoja ennen tehtävän alkua. Ilonpilaaja jätettäisiin varjoille. Kukaan heistä ei vain ollut varautunut siitä, että niitä jouduttaisiin kohtaamaan kaksi.

Killjoy tiesi, ettei Varjottu astelisi niin lähelle häntä, jos tällä ei olisi jotain uutta loitsua hänen varalleen. Häntä ei myöskään erityisesti kiinnostanut. Raivosumu Killjoyn silmissä ohjasi häntä tekemään sen asian, mistä hän oli jo vuosia haaveillut.

Hänen rynnäkkönsä pysähtyi näkymättömään seinään, joka oli ilmestynyt hänen ja varjojen mestarin väliin. Jotain sellaista hän oli osannut odottaakin, joten hänen viimeiset ohjuksensa lensivät taivaalle leveässä kaaressa ja yrittivät iskeä Varjottua selkään. Sauvan heilautus muutti ohjukset konfetiksi, mutta se oli tarpeeksi, että tämä joutui laskemaan seinän, joka oli estänyt Killjoyn etenemisen. Varjotun vapaa käsi loihti mustasta valosta jonkinlaisen pilarin suojakseen, johon Killjoy törmäsi. Sen molemmilta puolilta kurottelevat kädet kuitenkin välähtivät punaisina, kun pitkät ioniterät syttyivät Killjoyn molempiin käsiin.

Toinen niistä meni ohi, mutta toinen onnistui leikkaamaan syvän haavan Varjotun sauvaa pitelevään käteen. Taikakalun tipahtaessa pilarikin katosi. Varjotun iskemisen sijaan Killjoy tallasi maassa olevan sauvan päälle kaikilla voimillaan ja onnistui pirstomaan sen kahtia. Sähköinen rätinä purkautui sauvan palasista ja valaisi hetkeksi maan heidän allaan. Turhautuneen näköinen Varjottu yritti loitsia seuraavan suojan vain käsillään ja sanoja mutisten, mutta Killjoy tarttui draakkia kaulasta, ennen kuin tämä ehti runoilla loppuun.

Metsästäjien riveissä kiemurreltiin huolesta. Naho ja Xen olivat uskaltautuneet myös lähemmäksi nähdäkseen, mitä tapahtui. Varjotun jalat roikkuivat ilmassa Killjoyn nostaessa tätä hitaasti ilmaan. Koura puristi niin lujaa, ettei draakki enää saanut sanoja suustaan. Punaisena hohtava häntä kurotteli hänen kasvojaan kohti.

”Vie Verikostolle terveisiä helvettiin”, Killjoy mutisi. Jossain yleisössä parkaistiin, kun häntä sivalsi.

Se leikkasi kyllä, mutta ei draakkia halkaisten. Sen sijaan se pureutui jonkinlaiseen siniseen hohteeseen, joka oli ilmestynyt hänen ja saaliinsa väliin. Varjottu oli saanut jostain uutta voimaa, sillä yhdellä riuhtaisulla tämä yhtäkkiä onnistuikin irrottamaan itsensä Killjoyn otteesta. Hämmentynyt kralhi ihmetteli, mitä oli tapahtunut. Sitten hän katsoi vastustajaansa ja huomasi, että tämä piilotteli jotain, mikä oli ilmestynyt hänen oikeaan kouraansa.

”Niinpä tietenkin”, hän huokaisi, ja lähti uuteen rynnäkköön. Varjottu yritti loitsia lisää suojaavia seiniä Killjoyn eteen, mutta tämä läpäisi ne puhtaalla päättäväisyydellä. Muutaman sekunnin päästä draakki oli jälleen hänen kourissaan. Häntä kilpistyi taas uusiin suojiin, mutta vain vaivoin. Varjotun hännän isku sai lopulta taas pienen eron kaksikon väliin, mutta raskaasti huohottava draakki alkoi vedellä viimeisiään.

Alfa hohti edelleen tämän kourassa, mutta sen valo oli himmeä. Nimdan siru totteli Odinan kuningasta vain hädin tuskin.

”Uskosi ei tunnu olevan kovin vahva, vanhus”, Killjoy pilkkasi.

”Ja sinulla… ei tunnu olevan sitä lainkaan”, Varjottu ärjäisi. Killjoy näki, että sirua pitelevä käsi vapisi. Oli mahdotonta sanoa, johtuiko se tämän kärsimistä vammoista vai näyttikö mies jotenkin paljon vanhemmalta kuin Killjoy muisti.

Sitten alkoi kuulua ääniä ja valtava määrä huutoa. Metsästäjät heidän ympärillään olivat räjähtäneet toimintaan. Gadunkatua pitkin saapuva jono vahki-kävelijöitä lähestyi ryminällä. Killjoy oletti, että joukot olivat menossa estämään niiden saapumista, mutta näyttivätkin ottavan puolustusasemia niiden ja Killjoyn väliin.

”Ööh, homma on vähän epäselvä. Ammunko vaiko en?” Cody ähkäisi radioon. Punainen piste paikallaan huohottavan Varjotun otsassa kertoi Killjoylle kaiken tarpeellisen. Hän ei ehtinyt vastaamaan mitään, kun saapuneiden vahkikävelijöiden eteen laskeutunut Miksu oli avannut kaikki asejärjestelmänsä ja osoitteli niistä puolet tätä lähestyviä metsästäjiä ja puolet kävelijöitä itseäään kohti.

”Ei… ei askeltakaan enää! Voi että, kun tässä käy huonosti, jos lähestytte!”

”Voisimmeko… me jo pikku hiljaa… rauhoittua”, Varjottu puuskutti. ”Avatkaa ovet!”

Draakin käskyt aiheuttivat hämmennystä huomioiden, että yksi punahopeinen Killjoy-variantti osoitti kävelijöitä edelleen useilla megatonneja aseita. Käsky kuitenkin toteutettiin ja kaoottisesti parkkeerattujen kävelijöiden matkustamojen luukut aukesivat yksi kerrallaan.

”Mitä helvettiä?” Xen parkaisi, kun näki, mitä niiden sisällä oli.

Heitä täytyi olla satoja. Pimeydestä kurskistelevia katseita oli kaikissa eri väreissä ja kokoluokissa. Kun ensimmäiset niistä uskalsivat astua ulos, näkivät kaikki, etteivät ne olleet pelkkiä Pimeyden Metsästäjiä. Kummallisemman näköisten otusten seassa oli tuiki tavallisia matoraneja. Työläisiä, jotka olisivat hyvin voineet olla tuiki tavallisia Metru Nuin kansalaisia.

Ja niin he olivatkin. Killjoylta kesti hetki ymmärtää, mitä hän oikein todisti.

”Lisää panttivankeja?” hän kysyi Varjotulta. Vastaus kuitenkin tuli jostain hänen takaansa.

”Päin vastoin”, L’or huudahti. Keppien varassa hyvin vaikeasti eteenpäin kävelevän titaanin tukena oli kaksi peikkoa, jotka yrittivät parhaansa mukaan pitää toveriaan pystyssä.
”He vain haluavat kotiin… me kaikki haluamme.”

Hämmentynyt ja turhautunut Killjoy käänsi taas katseensa Varjottuun kuin odottaen tältä vastauksia. Draakki kuitenkin vain nosti Alfan silmiensä tasalle ja pyyhkäisi ilmasta sen yläpuolella saaden sen katoamaan.

”Uskoni ei ehkä ole vahva, mutta se ei ole kuollut, IlonpilaajaIlonpilaaja: Kaikista virheistäni – joita ikäiselleni on ehtinyt kertyä – Ilonpilaajan menettäminen on yksi suurimmistani. Se oli hänen liittymisensä riveihimme, joka antoi minulle toivoa, että tekomme olivat olleet oikeutettuja. Metru Nuin kiiltävä ritari oli valmis lyöttäytymään yhteen kanssamme. Nyt se toivo on kuitenkin mennyttä. Kirjoittaessani tämän sivun kirjaani myönnän, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Tiedän, että agenttini ovat hänen perässään turhaan. Ei hän heille taivu, mutta niin kauan, kun maailma vainoaa Odinaa ja sen kansaa, on yritettävä.

Tila: Välisaarilla toa Tawan rapulinnakkeen ritareiden joukossa. Olkoon hänelle tuulet siellä suotuisia. .”

Xen oli astunut eteenpäin huomattuaan kävelijöistä ulos astuneen skakdin, jonka hän tunnisti Lhikanin kaartin pidättämäksi pienyrittäjäksi, jonka hän oli nähnyt matkallaan Bauinuvaan. Kärsineen näköinen Reisrakk oli samassa joukossa kasvot ruvella. Xenin ei tarvinnut katsoa ympärilleen kauaa ymmärtääkseen, että hän katsoi kaikkia niitä, jotka Metru Nui oli vanginnut pelkän erilaisuuden vuoksi. Se ei kuitenkaan selittänyt joukon matoraneja, jotka näyttivät pelkäävän kävelijöiltä poistumista. Miksu osoitti niitä edelleen aseillaan ja Varjotun edessä seisova skorpionipeto näytti siltä, että tämä olisi valmis murhaamaan kenet tahansa heistä.

”Huomaan, että olet yllättynyt”, Varjottu sanoi. ”Luulitko, että he kaikki tahtoisivat ottaa osaa siihen maailmaan, minkä Dume on itselleen luonut?”

Killjoy ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Hänen ryhtinsä lysähtäminen oli kuitenkin tarpeeksi selkeä viesti Miksulle, joka alkoi yksi kerrallaan vetämään asejärjestelmiä pukunsa sisään. Hän ei pitänyt niiden käyttämisestä muutenkaan.

”Mitä peliä sinä oikein pelaat?” Killjoy ähkäisi.

”Tiedän, että sinulla ei ole erityisesti syitä luottaa sanaani, mutta kerron sinulle silti, ettei tämä ole peliä. Minä vain halusin väkeni kotiin ennen sotaa. Ja annoin samalla mahdollisuuden kenelle tahansa Dumen auktoriteettiin kyllästyneelle uuteen elämään.”

Killjoy tuijotti Varjottua vastauksia epäilyksiinsä etsien. Varjotun katse oli taas niissä kahdessasadassa, jotka hän oli tullut saarelta pelastamaan. Hänen jäljellä olevat metsästäjät osoittelivat Killjoyta ja tämän joukkiota edelleen aseilla, mutta piippujen kärjet laskivat alemmaksi koko ajan.

”Sitä paitsi, minä toden totta halusin puhua kanssasi”, Varjottu jatkoi. Killjoyn katse harhaili lähemmäksi astuneeseen Xeniin, joka nyökkäsi kannustavasti. Naho näytti siltä kuin olisi pidätellyt raivoa, mutta hän onnistui silti pitämään itsensä sivummalla.

Killjoy huokaisi ja suoristi selkänsä. Hänen kypäränsä parsi itsensä umpeen ja häntä vetäytyi hitaasti takaisin hänen sisäänsä. Haarniskan lukittauduttua paikalleen Codyn punainen tähtäin Varjotun otsassa katosi, mutta draakki tiesi, että Killjoyn komentaja oli luultavasti edelleen ampuma-asemissa.

”Sotaa?” Killjoy kysyi sitten. Se sana oli jäänyt hänen mieleensä, vaikka muut Varjotun sanoista olivatkin kadonneet jonnekin hämmennyksen ja lientyvän raivon sumuun.

”Oletko tosissasi?” Varjottu ihmetteli. ”Oletko todella lentänyt sellaista vauhtia, ettet ole pysähtynyt seuraamaan, mitä maailmassa ympärilläsi tapahtuu?”

Killjoy ei vastannut. Sivummalla seisova vahki tiesi, että hänen isällään oli ollut jo tovi muita murheita, mutta hänellä itselläänkään ei ollut hajua siitä, mistä draakki puhui. He olivat muutenkin olleet tovin uutispimennossa, kun Steltinmerellä pauhaava myrsky oli vaikeuttanut xialaisten uutislähetyksien saapumista.

Varjottu huokaisi ja pudisteli päätään. Kun tämä viittoili Killjoyta mukanaan sivummalle, hermoraunion partaalla oleva Naho yritti seurata, mutta Xen pysäytti tämän sijoilleen. Vahkin aneleva katse sai toan lopulta jäämään katsomaan, kuinka kaksikko käveli katuvalojen valaisemaan rantaan pauhaavan meren äärelle.

”Liskot hyökkäsivät tukikohtaamme Xialla kolme päivää sitten”, Varjottu huokaisi. ”Heidän aikeensa ovat selvät, ja niin on retoriikkakin. Menetin paljon hyvää väkeä siellä. Xian laivasto on myös aktivoitunut ja lipuu päivä päivältä kauemmaksi omilta aluevesiltään.”

Killjoy tuijotti draakkia tyrmistyneenä.

”Ja ennen kuin sanot mitään, olen ollut tässä pelissä tarpeeksi pitkään tietääkseni, että tämä on, kuinka sodat alkavat”, Varjottu jatkoi.

”Miksi?” Killjoy sai lopulta kysyttyä. Se oli ainoa looginen sellainen, jos hyväksyi sen, että draakki oli oikeassa.

”Adorium Seleciuksen vuoksi”, Varjottu tuhahti. Killjoy hätkähti silminnähden nimen kuullessaan.
”Tai jokaisen muun sekopään vuoksi, joka on hänen jälkeensä tavoitellut Tulinoidan aikojen kehityksen liekkiä. Kerrohan, Ilonpilaaja, nautitko tanssistasi XMS Donovanilla?”

Killjoy oli kuin puulla päähän lyöty. Siitäkin reissusta tuntui olevan jo ikuisuus. Sitä vähän aikaa mietittyään hän kuitenkin ymmärsi, mitä Varjottu kysymyksellään haki.

”Roodaka.”

”Niin”, Varjottu myönsi ja huokaisi syvään. Tämän katse siirtyi merestä maalle. Omia jalkojaan tuijotteleva draakki oli kummallinen näky, kunnes Killjoy tajusi, että epätyypilliselle eleelle oli syy.

He seisoivat katulampun valossa niin, että heistä molemmista olisi pitänyt piirtyä eteenpäin terävä varjo. Ja Killjoysta sellainen lähtikin, mutta Varjotusta ei…

Killjoyn piti ravistella päätään ja katsoa uudestaan. Se ei ollut harhaa. Varjotulta ei puuttunut ainoastaan tätä normaalisti aina ympäröivä mustuus, vaan varjo puuttui ylipäätään kokonaan. Kaikkea järkeä ja logiikkaa vastustaen se oli tiessään.

”Sinun varjosi”, Killjoy ähkäisi.

”Se noita vain käveli linnoitukseeni kuin se olisi ollut hänen omansa”, Varjottu myönsi viitaten selvästi edelleen Roodakaan. ”Surmasi vartijani säälimättömästi, ja iski minut maahan pahuudella, joka hänet oli verhonnut. Ja sitten hän vain… vei sen. Väitti, että ainoastaan hän oli varjojen arvoinen, ja anasti sen.”

Varjotun kädet olivat puristuneet nyrkkiin. Nyt Killjoy ymmärsi, miksi draakki oli näyttänyt niin vanhalta. Heidän edellisestä kohtaamisestaan kasvokkain ei ollut niin kauaa, että sen olisi pitänyt olla mahdollista. Nyt Killjoy ymmärsi, että se johtui siitä, että tämä oli menettänyt jotain merkityksellistä.

”Hän vain… vei sen?”

”Ja nauroi astellessaan ylitseni. Killjoy, se varjo on varjellut minua koko elämäni. Ilman sitä…”

Varjottu ei saanut lausettaan loppuun. Hän nielaisi kuuluvasti ja käänsi katseensa takaisin pauhaavaan mereen.

”Ymmärrät kai, että elämme lopun aikoja”, draakki sitten tuumasi.

”Ettet vain olisi nyt vähän liian dramaattinen”, Killjoy yritti paukauttaa väliin.

”Katso nyt tuota”, Varjottu tuhahti. ”Tämä myrsky ei ole luonnollinen. Steltinmerellä tapahtuu jotain pahaa. Jotain sellaista, mitä ei ole tapahtunut ikuisuuksiin. Sota uhkaa nielaista pohjoisen maailman. Makutat hyökkää Metru Nuin maaperälle. Kitiinikuorinen imperiumi uhkaa mantereiden välistä maailmaa… ja meitä molempia hyväksikäyttänyt käärme yrittää pirstoa taivaan Qwienne Puhtaan sielukuulilla. Jos tuo kaikki ei sinusta merkkaa lopun aikoja, en tiedä, mikä sinut suostuttelisi.”

Draakki oli sanonut paljon sellaista, mihin Killjoy olisi halunnut tarttua, mutta Varjottu kiirehti täsmentämään sitä, miksi oli puhunut maailmanlopusta ylipäätään.

”Tahdon, että ymmärrät, Killjoy, että jos Roodaka haluaa sotaa, minä annan hänelle sellaisen. Jos maailma on päättänyt rankaista minua virheistäni asettamalla vaivaisliskot jälleen porteilleni, olkoon niin. Jos se tarkoittaa, että aikani on tullut kohdata loppuni taistelukentillä, olkoon niin.”

Killjoy ymmärsi nyt, miksi Varjottu ylipäätään seisoi siinä Le-Metrun rannassa. Koko Metru Nuin sodan ajan draakkikuningas oli visusti pysytellyt oman kotisaarensa suojissa. Nyt hän uhmasi kohtaloaan rohkeudella, jollaista Killjoy ei ollut osannut odottaa.

”En ymmärrä, miksi kerrot tätä minulle. Luuletko, että kaiken tämän jälkeen minun pitäisi tuntea jonkinlaista sympatiaa?” Killjoy kuitenkin tiuskaisi. Varjottu käänsi häneen katseensa. Ilme oli päättäväinen, vaikka kaikki, mitä tämä oli siihen mennessä kertonut, kuulosti murheelta.

”Minä kerron sinulle, koska tiedän, että ymmärrät”, Varjottu sanoi. ”Kun sinä saavuit Odinalle ensimmäistä kertaa, pyysit apua vilpittömästi. Ja minä annoin sitä vilpittömästi. Sinä näit läpi siitä valheesta, mitä tällä saarella kerrottiin. Sinä tiesit, että viime kädessä kaltaisellasi kummajaisella ei olisi paikkaa Suuren Hengen valittujen joukossa. Minä otin sinut vastaan, koska tiesin, ettei maailmassa ollut toista paikkaa, joka voisi olla sinulle koti.”

”Olet väärässä”, Killjoy töksäytti. Varjottu tiesi välittömästi, mitä Killjoy tarkoitti.

”Niin… niinpä kai. Minun lienee annettava toa Tawalle enemmän kunniaa kuin olen aikaisemmin. Ei sillä, hän on kohdellut myös muita agenttejani – entisiä ja nykyisiä – hyvin. Mutta yksi asia häneltä puuttuu. Sellainen asia, joka minulla on.”

Varjottu katsoi Killjoyn ohi kohti Le-Metrun katuja. Naho ja Xen olivat hivuttautuneet hieman lähemmäksi, mutta näiden takana puuhaileva metsästäjäjoukko oli sillä aikaa ryhtynyt lääkitsemään haavoittuneitaan ja auttamaan pakolaisia järjestäytymään kuljetusta varten.

”Minulla on sotilaita. Minulla on laivasto. Ja vaikka Tawan ritarit taistelevat urhoollisesti, ovat he vakavasti alakynnessä heitä uhkaavaa ruskeaa konetta vastaan.”

Killjoy ihmetteli hetken, kuinka Varjottu tiesi niin paljon Bio-Klaanin tilanteesta. Sitten hän mietti lisää ja tajusi, että kaikki rapulinnakkeen jäsenlistalla olevat eivät tainneet olla ”entisiä” Pimeyden Metsästäjiä.

”FacestionatorNaamari: Naamari on väliaikaisesti poistettu rosterista tämän vuosisatoja kertyneiden pitämättömien vuosilomien takia. Hänen kotisaarensa tuhoutumisen jälkeen hänet on siirretty Mysterys Nuille, jossa viettää seuraavat seitsemän vuotta. Jos turvaluokituksesi ylittää Alpha-luokan, voit pyytää vähemmän salattua versiota tästä artikkelista Ainaisen toimistosta arkisin kello 9-16. Suljettu lounastauon ajaksi kello 11-11:45.

Voimat: Naamarin irtonaamalaukaisin on inspiroitunut spekuloidusta tavasta, jolla Bohrokit laukaisevat kranojaan. Rautakala kehitti laukaisujärjestelmän, kun Geines-Metrun naamapokalypsin jäljiltä varastoistamme löytyi paljon ylimääräisiä kasvoja, joilla tehdä tiedettä. ?” Killjoy kysyi.

”Ken tietää? Kenties”, Varjottu kohtautti olkiaan. ”Minulla on silmiä ja korvia kaikkialla. Joka tapauksessa, Killjoy, minä tahtoisin tehdä kanssasi sopimuksen, Minä tiedän, että edellinen johti murheeseen, mutta huolimatta niistä kaikista kerroista, kun olen valehdellut sinulle, minä en valehdellut silloin edellisellä kerralla, kun paiskasimme kättä. Minä todella en tiennyt, että Ficus oli aikeissa surmata puolisosi. Enkä sitä, mitä tyttärellesi tapahtuisi. Ja olen muuten aivan aidosti iloinen siitä, että olet saanut taas viettää aikaa hänen kanssaan.”

”Mene nyt jo asiaan. Sympatiasi haisee mädälle”, Killjoy tuhahti. Varjottu näytti kommentista aidosti harmistuneelta, mutta nieli ylpeytensä ja jatkoi.

”Jos, hypoteettisessa tilanteessa, jossa voitamme sodan Xiaa vastaan ja syöksemme sen varjoja varastelevan noidan syvimpään helvetin syöveriin, siinä samassa tilanteessa olisi mahdollista, että toa Tawa saattaisi löytää liittolaisen… yllättävältä suunnalta.”

Killjoyn oli vaikea uskoa kuulemaansa. Odina liittolaiseksi sotaan nazorakeja vastaan kuulosti liian hyvältä ollakseen totta.

”Ja arvatenkin tahdot jotain vastineeksi. Usko pois, minut on jo narutettu aika moneen paskaan diiliin. Tunnistan ne jo kaukaa.”

”Luonnollisesti”, Varjottu myönsi. ”Mutta en pyydä sinua räjäyttämään Xiaa tai mitään muutakaan niin yliampuvaa kuin mihin sinulla on tapana. Yksinkertainen pelastustehtävä vain. Sellainen, jollaista uskon sinun suunnitelleen muutenkin yhteisen ystävämme Ficuksen läsnäolosta saarella johtuen.”

”Pelastustehtävä?” Killjoy ähkäisi.

”Minulla on… liikekumppani, joka alkaa olla kyllästynyt vankeuteensa Xian Vuoren sisällä. Ainoa ehtoni liittolaisuudelle on, että vapautat hänet ja annat hänen… kostaa vangitsijoilleen parhaaksi näkemällään tavalla.”

”Olet varmasti hyvin tietoinen, että Xian vuoren sisään pääseminen vaatii sellaisia yhteyksiä, mitä sinulla ei ilmeisesti enää ole”, Killjoy piikitteli.

”Hyvinkin. Siksi pyydänkin juuri sinua. Tanssisi Roodakan kanssa ei jäänyt minulta huomaamatta, Killjoy. Se yksinään tuskin riittää, mutta meidän molempien onneksi sinut on kutsuttu sen noidan tanssiaisiin.”

”M-mitäh?” Killjoy äyskäisi, kun Varjottu napsautti sormiaan ja Killjoyn eteen ilmestyi käärö. Killjoy tarttui siihen kuin odottaen, että se räjähtäisi hänen kasvoilleen. Sen sijaan se paljastui todellakin tanssiaiskutsuksi. Fero-Sia Adorium Roodakan lähettämäksi sellaiseksi.

”Hän julistaa itsensä uudeksi Tulinoidaksi?” Killjoy äyskäisi.

”Niin”, Varjottu huokaisi. ”Ja niinkin paljon kuin tahtoisin, että menet ampumaan sitä naista päähän, hänestä ja hänen suuruudenhulluudestaan voi olla vielä hyötyä. Mene sinne, hanki tarvittavat luvat ja pelasta ystäväni. Sen jälkeen ainoa asia, joka estää minua täyttämästä omaa osuuttani sopimuksesta on se, että tämä sota lähettää minut viimein kiirastuleen. Kummin vain, sinä voitat.”

Varjottu näki Killjoyn olemuksesta, että tämä ei ollut vakuuttunut. Ja miksipä olisi? Oli enemmän tai vähemmän hänen syytään, että Nui-Kralhi oli vangittu siihen haarniskaan, missä tämä nyt hänen edessään seisoi.

”Ja jos emme pääse minkäänlaiseen muuhun sopimukseen täällä tänään, ehdotan silti, että aloitamme… jonkin tasoisen aselevon. Minä pidän agenttini pois perästäsi ja ohjaan heidät… hyödyllisemmille vesille. Jos vastineeksi sinä lakkaat surmaamasta miehiäni, jotka vain tottelevat käskyjä.”

Varjotun katse harhaili sinne, missä Verikoston halkaistu ruumis lepäsi. Killjoy vilkaisi sen suuntaan. Ja sitten niihin kaikkiin muihin kymmeniin kyteviin ruumiisiin, mitkä hän oli illan aikana luonut.

Hän oli seisonut lähellä sitä kohtaa Le-Metrua aikaisemminkin. Kohiki-salmen taistelun jälkeen hän oli tuntenut olonsa tyhjäksi. Huolimatta siitä, että hän oli juuri päihittänyt suurimman laivaston, mitä maailma oli koskaan aikaisemmin nähnyt.

Montako tuhatta hän oli tappanut silloin Metru Nuin vuoksi? Sen saman Metru Nuin, josta niin moni nyt halusi pois.

Hän vilkaisi kohti pakolaisia ja muutama niistä vilkaisi häntä takaisin. Heidän tiensä johtaisi kohti Odinaa. Aivan kuten hänenkin silloin sata vuotta sitten, kun hän oli jättänyt sen kaiken taakseen. Hän ei tekisi sitä virhettä uudestaan. Hän ei jättäisi Xeniä taakseen toistamiseen.

Mutta he muut. He ansaitsivat mahdollisuuden tehdä sen virheen. Ei ollut Killjoyn paikka kertoa heille toisin.

”Älä sano, että harkitset tuon paskiaisen päästämistä”, kuului ääni heidän takaansa. Naho oli ilmeisesti kuullut aika ison osan keskustelusta. Xen seisoi hänen takanaan hieman nolostuneen näköisenä. Killjoy tiesi, että hän olisi kyllä varmaan saanut keskustelusta selvää, vaikka ei olisikaan ollut kuuloetäisyydellä.

”Harkitsen”, Killjoy myönsi. Varjottu virnisti leveästi. Naho näytti siltä, että oli hetkenä minä hyvänsä tekemään Killjoylle saman kuin oli tehnyt Lhikanille.

”Ymmärrätkö sinä, mikä määrä verta tuon sisiliskon käsissä on!?” Naho äyski.

”Ymmärrätkö sinä, millainen määrä minun käsissäni on?” Killjoy vastasi. ”Naho, he eivät ole valloittamassa Metru Nuita. He vain tahtovat lähteä kotiin.”

”NO JOS HE HALUAVAT KOTIIN, OLISIVAT SAATANA SOITTANEET EIVÄTKÄ SAAPUNEET TÄNNE HELVETIN VALLOITUSARMEIJAN KANSSA!” Naho karjui. Ainoa asia, joka pidätteli tätä käymästä Varjotun ja kenties Killjoynkin kimppuun oli Xen, joka kaksin käteli piti toasta kiinni.

”Olisitteko muka tehneet sen, jos olisimme pyytäneet?” Varjottu kysyi. ”Ole rehellinen itsellesi. Jos olisimme pyytäneet Dumea vapauttamaan loput sotavangit ja antaa kansalaisilleen mahdollisuus loikata Odinalle, olisiko hän antanut tehdä niin?”

Nahon hiljaisuus oli ainoa vastaus, minkä kukaan läsnä oleva tarvitsi.

”Dume, kuten minäkin, ymmärtää, että jotkut haavat ovat liian syviä parantuakseen. Tämä oli yksi niistä. Pyydän, Naho, ajattele asiaa vähän. Ajattele sitä yhteisen ystävämme puolesta. MexxiSheriffi: Sheriffi on yksi organisaatiomme luotettavimmista kaksoisagenteista ja (koillissakarasta katsottuna) lännen nopein pyssysankari. Sheriffin ihailtavin ominaisuus on kuitenkin se, että hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Suurimman osan ajasta hänen ei edes tarvitse vetää pistoolejaan esiin, sillä kaikki tietävät, että jos Sheriffi itse ei ammu sinua, joku joka hänet tuntee, ampuu.

Tila: Metru Nuilla tapahtuneen tragedian jälkeen Sheriffin johtama tiedusteluoperaatio on keskeytetty ja kaikki hänen alaisuudessaan olevat haetaan takaisin Odinalle, jossa joukot uudelleenjärjestellään Xian vastaisia operaatioita varten. olisi ymmärtänyt. Ja ymmärsikin huomioiden, että puolet Meksi-Korosta on uudelleenrakennettu minun rahoillani.”

Naholta kesti hetki ymmärtää, mitä Varjottu oli juuri sanonut. Ensimmäinen ajatus oli epäillä joka sanaa. Sitten hän vilkaisi sekä Killjoyta että Xeniä. Killjoysta nyt ei voinut sanoa mitään, mutta Xenin ilme ei ollut lainkaan yllättynyt.

”M- mitä… mitä sinä oikein…”

”Ah, mutta katsos. En tiennyt, että tämä oli sinulle uutinen”, Varjottu käänsi kuvainnollista veistä. ”Näyttää siltä, että Sheriffini oli parempi pitämään salaisuuksia kuin kuvittelin. Tai sitten… te olette.”

Varjottu vilkaisi viimeisien sanojensa aikana kohti Killjoyta ja Xeniä. Vahki oli joutunut nyt ottamaan kopin veden toasta, jonka jalat olivat pettäneet tämän alta.

”Sinun on ehkä parempi lähteä”, Killjoy murahti. Hän katseli merelle, jossa oli jo muutamaan otteeseen nähnyt vilkkuvia valoja. Nyt hän tajusi, että Kohiki-salmessa lymyili valtava määrä sukellusveneitä. Pakolaiset ja jäljelle jääneet metsästäjät olivat matkalla kahlaamaan rantaveteen.

”Niin kai”, Varjottu myönsi. ”Olemmeko tulleet edes jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen?”

”Hyväksyn ehdotuksesi aselevosta”, Killjoy myöntyi. ”Mitä tulee Xian operaatioon… se jääköön nähtäväksi.”

Varjottu näytti hetken mietteliäältä, mutta nyökkäsi lopulta tyytyväisen näköisenä. Merkittävää eleessä oli se, ettei siinä näyttänyt olevan tippaakaan ivaa.

”Se riittää minulle toistaiseksi”, draakki myönsi. ”Tuo kannattaa muuten pitää tallessa. Ne varmasti pyytävät sen ovella”, hän sanoi vielä osoittaen kääröä Killjoyn käsissä.

”Mitä ihmettä se edes teki sinun hallussasi?” Killjoy ihmetteli.

”Se istui noin viikon entisen asuntosi postilaatikossa. Et kaiketi koskaan vaihtanut osoitettasi, sillä kaikki karhukirjeesi tulevat edelleen Odinalle”, Varjottu selitti.

Killjoy oli ensin melko varma, että se oli draakin outo tapa vitsailla. Mutta mitä enemmän hän sitä ajatteli, sitä enemmän hän alkoi olla sitä mieltä, että tämä puhui ehkä vain totta.

Sukellusveneiden rantauduttua draakkikuningas vilkaisi vielä hetken rantaan jäävää kolmikkoa. Miksu oli sillä aikaa alkanut pyytämättä auttamaan pakolaisia veneisiin. Tajutonta Talinia ja Hallitsijaa kannettiin paareilla. Varjottu itse vilkaisi jalkoihinsa ymmärtäen, että tämä oli luultavasti hänen ensimmäinen ja viimeinen kerta sen saaren maaperällä.

”Kenraali Xen”, Varjottu käänsikin yllättäen katseensa. ”Tahtoisin pyytää anteeksi sitä puhelua, jonka soitin sinulle pari kuukautta takaperin. Toivottavasti se ei jättänyt pahaa makua suuhusi.”

Xen ei tiennyt, kuinka vastata, mutta Varjotulla oli vahkille muutakin asiaa kuin pelkkä anteeksipyyntö.

”Sanohan, kun Puhdistaja ja se enkeli kävivät kimppuusi, onnistuitko kenties pitämään sen sirun kuitenkin itselläsi?”

”Sitä minä en sinulle kertoisi”, Xen sylkäisi.

”Hienoa, hienoa. Niin on oikein hyvä, kenraali Xen”, draakki naurahti. Hän heilautti kättään ilmassa, otti Alfan vain muutamaksi sekunniksi sormiensa väliin sitä vielä kerran esitelläkseen, ja sujautti sen sitten taas kadoksiin.

”Lupaa pitää omasi turvassa, niin minä lupaan pitää omani. Ja voit luottaa, että vastaisuudessa, jos ne öykkärit yrittävät samaa temppua uudestaan, Odinan parhaat ovat valmiina puolustamaan maailman tasapainoa.”

Xen irvisti Varjotulle vastaukseksi. Draakki piti elettä lähinnä sympaattisena. Kaiken kokemansa jälkeen Xenissä oli vielä valtavasti asennetta jäljellä.

”Ja tiedätkös, Killjoy”, Varjottu vielä sanoi, ennen kuin käänsi selkänsä Metru Nuille viimeistä kertaa.
”Minä tiesin, että ymmärtäisit. Tiedätkö miksi?”

Killjoy kohautti olkapäitään. Hän ei ollut varma, halusiko edes tietää.

”Bio-Klaanissa… sinä päätit pitää sen nimen, jonka minä sinulle annoin.”

Killjoy huokaisi. Hän ei halunnut enää vastata, eikä Varjottu sitä odottanutkaan.

Draakki käänsi selkänsä, astui Kohiki-salmeen ja lähti astelemaan kohti lähimmäksi parkkeerattua sukellusvenettä. Miksu vilkutteli iloisesti haarniskallaan, kun viimeiset pakolaiset lastattiin kyytiin ja näiden töyssyinen matka myrskyn läpi alkoi.

Sen jälkeen, kun Xen oli saanut Nahon talutettua istumaan lähimmän rakennuksen seinään nojaamaan, ja Miksu oli lähtenyt etsimään Codyn kanssa kyytiä, jäi Killjoy viimeisenä seisomaan Kohiki-salmen rantaan. Hän katseli, kuinka Mirunaamaisen matomiehen halkaistut puolikkaat luikertelivat vettä pitkin kohti etelää.

Edellisellä kerralla taistelun jälkeen Niz oli saapunut hänen rinnalleen lohduttamaan häntä. Nyt hän tiesi, ettei kukaan tekisi niin. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, oliko hän tehnyt oikean päätöksen, mutta ironisesti, hänen olonsa ei ollut läheskään niin tyhjä kuin sinä päivänä, kun hän oli sytyttänyt salmen veden liekkeihin ja hukuttanut tuhansia xialaisia sen pohjaan.

Vesipisaroiden läiskiessä vasten hänen haarniskaansa, hänen oli pakko miettiä, mihin tämä päätös tällä kertaa johtaisi. Hän ei saanut ajatuksiaan pois siitä, miten vanhalta ja väsyneeltä Varjottu oli näyttänyt. Aivan kuin mustan auringon lupaama tyhjyys olisi syttynyt hänenkin sieluunsa sinä aikana, kun he eivät olleet tavanneet.

Sitten hän tunsi askeleet vierellään. Xen oli astunut hänen vierelleen. Taakseen vilkaistuaan Killjoy huomasi, että Miksu ja Cody istuivat nyt Nahon kanssa.

”Aikamoinen päivä”, Xen huokaisi. Killjoy murahti hyväksyvästi. Hän koki huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut katsonut enemmän Xenin perään taistelun aikana, mutta kaiken huomioon ottaen tyttö näytti olevan kunnossa.

”Miten kouristuksesi voivat?”

”Ne ovat korvautuneet eräänlaisella… jatkuvalla kivistyksellä”, Xen huokaisi. He seisoivat vähän aikaa hiljaa merta tuijotellen, kunnes Xen uskaltautui viimein sanomaan sen, mitä oli jo hetken aikaa ajatellut.

”Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun uhosit, että mahdollisuuden tullen ampuisit Varjottua vain päähän.”

”Ei niin”, Killjoy myönsi.

”Mikä muutti mielesi? Äläkä väitä, että se oli tuo hänen tarjouksensa, koska tiedän hyvin, ettet usko siihen sekuntiakaan.”

”En niin”, Killjoy myönsi taas. Hän tuijotti ulappaa, jossa myrsky raivosi päivä päivältä kovempaa. Hän ei saanut päästään draakin sanoja siitä, kuinka he elivät lopun aikoja.

”Ehkäpä se oli vain kylmää päättelyä”, hän huokaisi lopulta. ”Viime kerralla, kun upotin täällä liskojen laivastot, kenenkään meistä elämä ei muuttunut paremmaksi.”

”Ja luulet, että nyt, jos teet toisin… se johtaisi toisenlaisiin tuloksiin?” Xen kysyi.

”Niin varmaan”, Killjoy sanoi. Xen tuijotti isäänsä hetken tyytymättömän näköisenä.
”Eikä syy ole lainkaan siinä, että se vanha mies muistuttaa aika paljon sinusta itsestäsi?”

Killjoy käänsi katseensa äkkiä ihmetellen Xeniin.
”Mitä tuo nyt tarkoitti?”

”No mieti nyt hetki”, Xen argumentoi. ”Ikivanha sotilasjäärä, joka jatkaa taistelemista, tiedätkös… ’oman väkensä’ puolesta itsepintaisesti vaikka mitään muuta syytä ei enää olisi.”

”Minä taistelen vain sinun puolestasi”, Killjoy vastasi ja yllätti hieman itsensäkin siitä, miten suoraan oli sen sanonut.

”Ja Varjottu taistelee Odinan. Isä, sinun ei tarvitse uskotella minulle mitään muuta. Minulla ei ole sitä miestä kohtaan sellaista vihaa kuin sinulla on.”

Killjoyn pää kallistui tappion merkiksi. Xen ymmärsi, ettei hänen tarvinnut puskea asiaa sen enempää, ja he molemmat tiesivät, että pohjimmiltaan hän oli ollut oikeassa.

Pauhaava myrsky humisi heidän korvissaan, kun viimeinenkin merkki etelään suuntaavista sukellusveneistä katosi.

Jälkeen oli jäänyt vain yksi Pimeyden Metsästäjä. Ilonpilaaja, joka kaikesta huolimatta muisteli asuntoaan Odinalla nyt hiuksenhienolla haikeudella.

Asuntoaan, joka hänen pitäisi ehkä irtisanoa.

Monestako moneen Ainaisen toimisto olikaan auki, ja voisiko sinne vain soittaa?

---

Kuusi tuntia myöhemmin Xen pisti juoksuksi. Hän oli ollut etsimässä Nurukania, joka oli ollut käsittämättömästi kadoksissa sen jälkeen, kun tämä oli johdattanut Le-Metrusta pelastetut panttivangit väestönsuojiin. Sitten Cody oli tullut Nivawk-aseman käytävällä vastaan ja ilmoittanut kuulleensa raivokasta huutamista jostain komentotornin suunnalta. Xen oli rynnännyt tuulispäänä sen portaikkoon ja käytännössä sinkosi itsensä läpi suljetusta luukusta, jonka toisella puolella Naho ja Killjoy ”keskustelivat”.

”Sinä et ihan oikeasti älyä, mitä olet mennyt tekemään!” Naho pauhasi. ”Sinä päästit ne menemään! Olet tehnyt maanpetoksen!”

”No se nyt on harvinaisen selvää”, Killjoy puolustautui. ”Eikä ole muuten ensimmäinen kerta. Muistat kyllä varmasti edellisen.”

Turhautunut veden toa puristi päätään, tuijotti hetken Killjoyta tämän visiiriin ja sitten täysin odottamatta huitaisi nyrkkinsä sitä kohti. Kuului kovaääninen kalahdus ja Nahon korviavihlova ulvahdus. Kypärä ei ollut antanut myöten, mutta Nahon käsi oli.

”Mitä… helvettiä? Aaaahhhh!”

Toan kipu vaihtui vauhdilla taas vihaksi. Xen yritti tulla kaksikon väliin, mutta Naho ottikin hänet heti hampaisiinsa.

”Ja sinä! SINÄ! Te molemmat tiesitte Mexxistä, ettekö vain? Minun ei tarvitse osata lukea mieliä, että huomasin sen! Oliko tällä saarella yhtään saatanan sankaria, jolla olisi ollut puhtaat jauhot pussissa? Jokainen helvetin helvetin HELVETIN TYYPPI PALJASTUU LOPULTA AINA PETTURIKSI!”

Raivonpuuska vaihtui tällä kertaa itkuksi. Xen riensi Nahon rinnalle lohduttamaan tätä, mutta tulikin vain töykeästi pusketuksi pois.

”Mitä helvettiä minä täällä teen?” Naho sopersi kasvot peittäneiden käsiensä läpi. ”Mikä saatanan järki on omistaa koko elämänsä kaupungin puolustamiseksi, jonka kaikki joko pettävät tai haluavat sieltä pois?”

Naho oli epähuomiossa sanonut ääneen sen, mikä häntä todellisuudessa vaivasi. Killjoy huomasi sen myös. Hän oli aikeissa sanoa jotain hieman tahditonta, mutta onnistui pidättelemään itseään Xenin mulkaistessa ennakoivasti häntä kohti.

Odotettuaan hetken, että Naho oli tasannut vähän hengitystään, Xen kokeili uudestaan kumartua tämän vierelle. Tällä kertaa häntä ei työnnetty siitä pois.

”Hei… minä olen tosi pahoillani siitä, että emme kertoneet Mexxistä. Mutta jos saan ihan vähän puolustautua, niin emme me kyllä ihan varmoja olleet.”

Naho ei vastannut. Xen laski kätensä tämän olkapäälle ja puristi niin lujaa kuin uskalsi.

”Sitä paitsi… ei se hänestä pahempaa tyyppiä tee. Hän vain halusi parasta Meksi-Korolle. Ihan niin kuin sinäkin haluat Metru Nuille. Ja silti hän tuli aina auttamaan sinua, kun pyysit. Ja… minua myös.”

”Auttamaan vai vakoilemaan?” Naho sylkäisi ja yritti työntää Xenin käden pois, mutta vahki pysyi lujana eikä antanut itsensä horjahtaa.

”Auttamaan”, Xen tivasi. ”Totta kai auttamaan. Ei hän makaa Bauinuvassa, koska hän taisteli Varjotulle. Hän on siellä, koska… koska…”

Xen ei saanut lausettaan loppuun, mutta Naho kyllä tiesi, mitä hän tarkoitti. He olivat käyneet sen täsmällisen keskustelun silloin Bauinuvassa. Ja silloin se oli ollut Naho, joka oli saarnannut Xenille siitä päätöksestä, jonka Mexxi oli tehnyt.

Sitten Nahon eteen laskeutui toinen hahmo, Killjoy, joka teki jotain, mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin Nahon edessä tehnyt.

Kuului äänekäs sihahdus, kun Killjoy nosti kypäränsä pois kasvoiltaan. Xenkin oli aivan unohtanut, ettei hänen isänsä ollut tätä ennen paikalla kuin Miksun kautta. Harmaat, hiiltyneet kasvot yllättivät hänetkin, vaikka hän oli ne kertaalleen jo nähnyt. Naho sen sijaan ei ollut. Toa haukkoi henkeään Killjoyn todelliset kasvot nähdessään.

Kasvojen piirteet eivät olleet ainoa asia, jotka olivat sulaneet pois. Silmät olivat menneet ja korvattu keinotekoisilla. Suu oli karhea ja puhe tuli selvästi lähinnä syntetisaattorista jossain miehen kurkussa. Hauraan, sulaneen pinnan alla pilkotti koko ajan jotain, jonka Naho oletti olevan Killjoyn aivot.

Käsittämättömintä ei kuitenkaan ollut se, miltä Killjoy näytti, vaan se, kuinka tämä piti itsensä aina niin rauhallisena. Tämän äänestä ei olisi koskaan voinut päätellä, että hän oli todellisuudessa sellaisessa kunnossa.

Killjoyn asemassa Naho tuskin pystyisi tekemään muuta kuin huutamaan kivusta, mutta siitäkin huolimatta Killjoy oli nyt siinä hänen edessään ja ainoastaan katsoi häntä silmiin.

”Tämä on, mitä minulle tapahtui edellisellä kerralla, kun luotin Varjotun sanaan, Naho”, Killjoy sanoi niin rauhallisella äänellä kuin osasi. Äänen epätäydellisyyden kuuli paljon selvemmin, kun se ei tullut kypärän tai Miksun lävitse.

”Tämä on se hinta, jonka lopulta maksoin siitä, että petin Metru Nuin. Tiedän, että se ei hyvitä sitä päätöstä, jonka tänään tein, mutta toivon, että se auttaa sinua ymmärtämään, että en tehnyt sitä päätöstä kevyesti.”

Kun Xen viimein auttoi Nahon pystyyn, ei hän silti irrottanut katsettaan Killjoysta. Hänen mielessään oli kaiken sen aikaa ollut se mirukasvoinen nuori mies, jonka rinnalla hän oli taistellut aikoja sitten. Nyt hänen edessään seisoi jotain rikkinäistä, joka puhui ja taisteli teeskennellen kuin kaikki olisi edelleen hyvin.

Ja Naho tiesi, ettei ollut. Jos hän oli tuntenut jo väsymystä ikuiseen taistelemiseen, hän saattoi vain kuvitella, kuinka väsynyt Killjoy oli.

Hän romahti lopulta komentotornin kaidetta vasten ja tuijotteli nousevia aurinkoja. Ja horisonttia, jonka puolesta hän oli taistellut koko elämänsä.

”Helvetti soikoon, tyypit.”

Killjoy ja Xen astuivat Nahon molemmille puolille ja yhtyivät toan katseeseen. Samalla, kun Naho ja Xen pitivät katseensa Metru Nuin hiljalleen paljastuvassa kaupunkikuvassa, kiinnitti Killjoy jälleen katseensa hangessa kaukana seisovaan mustaan hahmoon.

Hän vannoi, että se oli päivä päivältä askeleen lähempänä. Jos hän oikein siristeli silmiään – ja tällä kertaa aivan todellisuudessa eikä vain kypäränsä visiirin avulla – hän vannoi, että hän miltei pystyi erottamaan siitä jo kasvot.

Hänen keskittymisensä herpaantui Nahon sopertaessa jotain. Häneltä jäi sanojen alku kuulematta, mutta hän ymmärsi kyllä, kun Naho lopetti lauseensa kysymykseen.

”Mitä helvettiä minä oikein teen?”

”Se selvinnee ajan kanssa”, Killjoy yritti lohduttaa.
”Me kaikki törmätään vastauksiin jossain kohtaa”, Xen jatkoi.

Naho huokaisi syvään. Hän tiesi, ettei ollut oikein olla vihainen sellaisessa tilanteessa. Ei heille kahdelle, jotka nyt seisoivat hänen kanssaan siinä tuijottamassa horisonttia.

Xen teki kuolemaa, ja Killjoy näytti siltä kuin olisi kävellyt sen läpi jo tuhat kertaa. Ensimmäistä kertaa sitten sodan Naho odotti, milloin se todellisuus viimein saavuttaisi hänetkin.

Hän näki mustan hahmon hangessa ainoastaan hetken. Kun hän pyyhkäisi sormella naamionsa visiiriä, ja se katosi, hän päätteli, että se oli ollut vain linssiin tarttunut roska.

”Ja minä olin aikeissa antaa teille vielä sen teidän yllätyksenkin tänään”, Naho naurahti edelleen viimeisiä kyyneleitään nieleskellen. Killjoy ja Xen vilkuilivat toisiaan. Kummallakaan ei ollut hajua, mistä Naho oikein puhui.

”Älkää huijatko. Kyllä te olette huomanneet, että puuhaamme Nurukanin kanssa jotain.”

”No luonnollisesti”, Xen tuhahti leikkimielisesti. ”Mutta se ei tarkoita, että meillä olisi vieläkään mitään hajua siitä, mitä tarkoitat.”

Naho suoristi selkänsä ja nuuhkaisi vielä kerran Ko-Metrun raitista aamuilmaa. Hän ravisteli hetken päätään ja teki parhaansa herättääkseen taas vähän vähemmän väsyneen itsensä.

”Enkä minä nyt enää tiedä, haluanko sitä teille antaa.”

”Isääääää”, Xen mankui tarkoituksella niin ärsyttävällä äänellä kuin osasi. ”Äiskä kiusaa. Ja pimittää tietoa. Ihan kauheaa.”

Killjoy oli tukehtua Xenin kommenttiin. Jopa Naholta kesti hetki päästä tilanteen tasalle. Hän tiesi, että Xen vitsaili, mutta häneen viittaaminen ”äitinä” edes sen kontekstissa oli siihen tilanteeseen vähän liikaa.

”Jos näytän sen teille, lupaatko olla tekemättä noin enää ikinä?”

Xen nyökytteli innostuneen näköisenä. Naho pyöräytti vielä kerran silmiään, avasi sitten luukun takaisin portaikkoon ja viittoili kaksikkoa seuraamaan. Metru Nuin toiseksi viimeinen toa-sankari piiskasi tilanteen tasalla olevan naisen pintaan taas sellaisella teholla, että se ällistytti Killjoyta, joka lähti seuramaan.

”Hyvä on. Mutta vain tämän kerran. Ainakin pääsen teistä sillä eroon.”

Mustan Käden väistötilat ohitettuaan kolmikko nappasi vielä Codyn ja Mavrahinkin mukaansa. Nurukanin sijaintia Naho ei vieläkään suostunut Xenille paljastamaan, joten he menivät lopulta viidestään tapaamaan Nahon kontaktia, jonka useat heistä olivat nähneet hääräilevän Nivawk-asemalla aikaisemminkin.

”Kas, Naho, onko tosiaan tullut jo aika?” hissin lähellä seisoskeleva po-turaga ihmetteli. Naho pysäytti perässään kävelevän joukkion ja päätyi esittelemään miehen muille.

”Niin mahtaa olla. Tässä on turaga Hatae. Hän on Metru Nuin sotahistoriallisen seuran puheenjohtaja.”

Akakukasvoinen vanhus tervehti kättelemällä koko porukan. Killjoy pisti huomiolle turagan takinkaltaisessa kiiltelevät arvomerkit. Ne eivät kuitenkaan viitanneet millään tapaa Metru Nuin sotaan. Tämän oli täytynyt ansaita ne jossain muualla.

”Ilo tavata teidät kaikki. Erityisesti sinut, Nui-Kralhi. Kun kuulin, että olet palannut saarelle, olen syyhynnyt päästä tapaamaan sinut.”

”Kunnia on minun”, Killjoy nyökkäsi. Hän ei ollut vaivautunut laittamaan kypärää takaisin päähänsä ja kantoi sitä nyt kainalossaan. Hänen onnekseen turagaa ei tuntunut erityisesti kiinnostavan Killjoyn ulkonäkö.

”Oletko pohjustanut tätä heille yhtään?” Hatae kysyi Naholta.

”Tässä vaiheessa uskon, että Cody on jo arvannut. Häntä on ollut vaikea pitää järjestelyjen ulkopuolella.”

Cody murahti myöntävästi. Killjoy ihmetteli, miten nämä ”järjestelyt” oli onnistuttu tekemään hänen huomaamattaan. Sitten taas… xialaiset olivat ilmeisesti julistaneet sodankin, ja sekin oli jäänyt häneltä huomaamatta.

”No mutta sittenhän meillä on tässä kuitenkin kolme ilahdutettavaa”, Hatae ilahtui viitaten Xenin ja Killjoyn lisäksi Mavrahiin. ”Noh, mennään sitten. En halua sanoa enempää. Yllätys on kaikkein hienoin, kun sen kokee.”

He astuivat yhdessä hissiin, siihen samaan, jota Xenkin oli yrittänyt pari kertaa käyttää nähdäkseen, mitä tukikohdan alemmissa kerroksissa sijaitsi. Sitä varten piti kuitenkin olla kulkulätkä, jollaiset sekä Naholla että Hataella näytti olevan. Kerroksia oli painikkeiden perusteella yhteensä kolmetoista. Killjoy oletti, että niistä kaksitoista oli varattu Lhikanin laivaston laivoille. Yksi per kerros. Lastausalueiden muotojen perusteella hän oletti, että kaikki kerrokset luultavasti aukesivat ja mahdollisitivat yksi kerrallaan laivojen uloslennot. Naho kuitenkin painoi heidät suoraan pohjakerrokseen. Siihen kolmanteentoista, jonka sisällöstä hänellä ei ollut edes valistunutta arvausta.

”Kuulin siitä, mitä Le-Metrussa tapahtui”, Hatae yritti keventää matkatunnelmaa, kun hieman täyteen ahdettu hissi ampaisi vauhdilla kohti pohjaa. ”Melko julman kuuloista touhua. En kyllä toisaalta syytä Varjottua, kun huomioi, että me olemme täällä enemmän tai vähemmän puuhailleet ihan samaa.”

”Samaa?” Xen ihmetteli. Hissi piippasi merkiksi siitä, että he olivat saapuneet perille. Hataen virnistys sen kuin leveni.

”Katsokaa itse.”

He astuivat hissistä ulos samankaltaiselle kävelysillalle, millainen oli myös ylimmässä Kikanaloa säilyttävässä kerroksessa. Tämä hangaari oli kuitenkin aivan hervottomasti sitä suurempi, ja näennäisesti täytti koko pohjakerroksen. Kun he näkivät, mitä heidän alapuolellaan odotti, Killjoy miltei tiputti kypäränsä käsistään järkytyksestä.

Xen ei uskonut, että hänen isällään oli enää kykyä tuottaa kyyneleitä, mutta jos olisi ollut, ne olisivat vuotaneet. Killjoyn ihmettelevä katse poukkoili Nahon ja heidän alapuolellaan aukeavan asian välillä.

”En… en voi uskoa, että te säilytitte sen…”

”Niille, jotka eivät sitä vielä tunne”, Hatae esitteli ylpeänä osoittaen sanansa lähinnä Xenille ja Mavrahille. ”Edessänne komeilee BHS Xcution. Mustan Käden lippulaiva ja Metru Nuin sotahistorian kruunujalokivi.”

Killjoy oli rynnänyt kaidetta vasten päästäkseen niin lähelle kuin kävelysillalla oli mahdollista. Xen tuijotti näkyä Nahon rinnalla silmät pyöreänä. Cody lähinnä virnuili. Hän oli ollut oikeassa.

Alus oli valtava. Ilmalaivaksi Xenin mielestä aivan järkyttävästi liian iso. Sen kyljessä paistava Metru Nuin punainen tähti kiinnitti hänen huomionsa ensimmäisenä. Sitten aluksen edessä sijaitseva valtava raidetykki, jonka pituudesta päätellen täytyi kulkea koko aluksen rungon läpi.

”220 metriä pitkänä ja 42 metriä korkeana Xcution on isoin asia, mitä kukaan on koskaan saanut lentämään. On sitä luultavasti edelleen”, Hatae esitteli ylpeänä. ”Ja tuo järkyttävä mörssäri tuossa keulassa on sen Komeetta-raidetykki, joka yksinään upotti Kohiki-salmen taistelussa viisi Rautalaivaston ilmatukialusta.”

”Neljä”, Killjoy korjasi, mutta ei irrottanut katsettaan aluksesta. ”XMS Guardian pääsi vielä meriporteista ulos, ennen kuin haaksirikkoutui.”

”Pah, lasketaan!” Cody ylpeili. Naho asteli ällistyneen Killjoyn vierelle ja taputti tätä kannustavasti selkään.

”Noh, pidätkö yllätyksestämme?”

”Minä… en edelleenkään ymmärrä, kuinka tämä on mahdollista”, Killjoy sopersi. ”Luulin, että se olisi muutettu romumetalliksi aikaa sitten.”

”Siitä saat kiittää Hataeta”, Naho virnisti. ”Sotahistoriallinen seura on taistellut vuosikymmeniä sen säilyttämiseksi. Siitä oli tarkoitus tulla museoalus, mutta Dume on tehnyt jokaisesta askeleesta vaikeaa. Sitten, kun Xen palasi kuvioihin, aloin kaikessa hiljaisuudessa palauttamaan sitä toimintakuntoiseksi. Minulla oli aavistus, että sille tulisi vielä käyttöä.”

”Menopeli pois Metru Nuilta”, Cody ihasteli. ”Vähän prameampi kuin se, että olisimme ahtautuneet kaikki Bettyyn.”

”Kun lähdit Metru Nuilta silloin vuosia sitten Odinalle”, Naho osoitti sanansa Killjoylle, ”laitoimme välittömästi kaikki Mustan Käden laivat lentokieltoon. Metru Nuin nykyinen laivasto on rakennettu tämän pohjalta. Kuulareaktoria ja Animus-paristoja myöten.”

Xen tuuletti voitonriemuisena jo kauan sitten tekemästään huomiosta Animus-paristojen osalta. Alusta enemmän häntä kuitenkin hämmästytti se määrä väkeä, joka parveili heidän alapuolellaan. Insinöörejä oli vaikka millä mitalla aluksen eri osien kimpussa. Sitä vielä suurempi porukka lastasi tavaraa sen sisälle.

”Keitä nämä kaikki tyypit ovat”, Xen kysyi. Vastaus kuului heidän oikealta puolelta saapuneen maan toan suusta.

”Nämä ovat ne 174 vapaaehtoista, jotka ovat suostuneet toimimaan sen miehistönä. Kaukana täysistä miehitysvaatimuksista, mutta aika hyvin silti, sanoisin”, Nurukan selitti ylpeänä takin hulmutessa hänen takanaan. ”Kävi ilmi, että Mustalla Kädellä on edelleen paljon ystäviä tässä kaupungissa.”

”Tai sinulla on!” Xen riemastui ja ryntäsi halaamaan maakenraalia. Killjoylle selvisi nyt, mihin ne kaikki Nurukanin lukemattomat tapaamiset edellisten viikkojen aikana olivat liittyneet.

”Keitä he ovat?” Killjoy kysyi.

”Mustan Käden vanhoja työntekijöitä, sotaveteraaneja, hulluja… niitä jotka vain tahtovat saarelta pois hinnalla millä hyvänsä”, Nurukan selitti. Killjoy tiesi nyt, mitä Hatae oli tarkoittanut sillä, että he teknisesti olivat tehneet samaa kuin Varjottu.

”Ei jäädä tähän nyhväämään!” Hatae käskytti. ”Portaat ovat vasemmalla. Mennään lähemmäksi.”

Killjoyta ei tarvinnut kahdesti käskeä. He käytännössä juoksivat ne portaat alas. Hangaarin tasalla Xen tajusi, miten valtava alus todella oli. Ylhäältä katsottuna sen naurettava skaala ei ollut vielä käynyt aivan selväksi, mutta alhaalta hän viimein ymmärsi, miten kolossaalinen hänen isänsä vanha sota-alus oli.

”Ammusvarastojen täyttäminen on ollut melkoinen haaste”, Hatae myönsi. ”Komeettaan ja Vordak-tykkeihin pystytään valmistamaan ammuksia aluksen omissa ahjoissa, mutta nuo BH-88 konetykit vaativat pikkuisen luovuutta. Meidän piti käytännössä keksiä niiden ammusten kaavat uudelleen, ja aloittaa valmistus itse.

Cody tiesi BH-88:n viittaavan aluksen kahteenkymmeneenneljään Mörkö-tykkiin. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi näyttämään ne Bladikselle.

”Oikealla puolellanne löytyy infotaulu, jossa aluksen tekniset spesifikaatiot ovat paremmin esillä, jos tulee jotain lisäkysymyksiä”, Hatae opasti. Xen loikki välittömästi sen luokse Mavrah vanavedessään. Killjoyn ja Codyn ei tarvinnut. He osasivat jokaisen yksityiskohdan ulkoa.

Kaksi heidän ohitseen juossutta matorania pysähtyivät tekemään kunniaa, ja jatkoivat sitten matkaa aluksen sisäosiin. Lastaustelinettä pitkin astellessaan he joutuivat väistämään, kun valtavalla lastauskoneella sitä pitkin ajeleva Kek vilkutti Nurukanille, ja lähti hakemaan uusia kontteja sisään vietäväksi.

”Teille pitäisi olla ruokaa täydelle miehistölle noin neljän kuukauden tarpeisiin. Ammuksia ainakin kolmeen Kohiki-salmeen ja sitten miehistön jäsenien henkilökohtaista omaisuutta, tietenkin”, Naho selitti. ”Kuten Nurukan sanoi, vapaaehtoisten määrä ei vielä riitä täyteen taisteluvalmiuteen, mutta pienellä luovuudella pääsette aika lähelle. Aluksen varastot oli myös täynnä kaikkea sota-ajan roinaa. Näiden kommunikaattoreiden vanhempia malleja oli useampi sata, ja satelliitteja myös.”

”Miten olet onnistunut hankkimaan tuollaisen määrän varusteita ilman, että Dume on yrittänyt estää?” Killjoy ihmetteli.

”Valehtelemalla Dumelle, että ne ovat omia aluksiamme varten”, Naho virnisti. ”Hän hoksaa petoksen ennen pitkään, mutta te olette siinä vaiheessa jo kaukana.”

”Jos myrsky ei olisi tuollainen, olisimme varmaan jo lähtövalmiita”, Nurukan huomautti. ”Dume saa katsella meitä siihen asti, että se laantuu.”

”Suosittelen pitämään melko matalaa profiilia siihen asti”, Naho yhtyi Nurukanin huomioon. ”Le-Metrun tempauksen jälkeen hän olisi varmaan valmis usuttamaan koko vahkiarmeijan niskaanne, ellei tilanne olisi, mikä on…”

”Onko meillä muuten vieläkään tietoa, mitä niille on tapahtunut?” Xen ihmetteli. Mavrah pudisteli siihen päätään.

”Tutkinta edelleen käynnissä. Linkki vahkien keskusverkkoon katkennut. Miksi? Vaikea sanoa.”

Suurin osa läsnäolijoista tiesi, että Mavrah tarkoitti Biancaa. Tämän sanat viimeisestä kohtaamisesta palasivat jälleen Killjoyn mieleen.

”Mennään sisälle! Saatte ihan kunnon kierroksen”, Hatae julisti. Turagan kiertoajelu oli hyvin perusteellinen. He kävivät läpi kaiken miehistön huoneista asevarastoihin ja pienempiin komentokeskuksiin. Matkan varrella heidän joukkoonsa liittyi paljon aluksessa hääräillyttä tulevaa miehistöä. Atu-Ma ja Asoro kävivät kättelemässä Killjoyta ja Xeniä henkilökohtaisesti. Eivätkä he olleet ainoita. Huaiden kävi moikkaamassa heitä matkallaan omaan punkkaansa.

Xenin sydän hyppäsi kurkkuun, kun hän näki vähän matkan päässä Huaidenista tavaroitaan purkavan valkoisen vortixxin. Oren, se baarimikko Vanhasta Onusta, jonka viinat Xen oli käynyt juomassa, oli myös lähdössä heidän matkaansa.

He viettivät pisimpään reaktorihuoneessa, jossa Hatae innostui selittämään lisää sotahistoriallisen seuran toiminnasta Metru Nuilla. Sen aikana sekä Xen että Cody kuitenkin huomasivat Killjoyn kadonneen jonnekin. Codylla oli kuitenkin aavistus siitä, mihin tämä oli mennyt, joten komentaja edellä he lähtivät Nahon ja Nurukanin huomaamatta hiippailemaan kohti komentosiltaa

Se oli vielä aika pimeä ja melko pölyinen. Oli selvää, että sen entisöintiä ei oltu vielä ehditty aloittaa. Se ei kuitenkaan haitannut Killjoyta, joka oli laskenut kypäränsä pimeän hologrammipöydän päälle ja siveli nyt sen pintaa hiljaa ajatuksiinsa uppoutuen. Hän vannoi, että Kohiki-salmella alukseen tarttuneen öljyn katkun pystyi edelleen haistamaan.

Silti se tuntui Killjoysta jotenkin kotoisalta. Kai se johtui vain siitä, että hän oli käytännössä viettänyt aluksella useamman vuoden elämästään. Se oli ollut hänelle koti siinä missä Onu-Metrukin. Ja vaikka sen komentaminen oli ollut hengenvaarasta toiseen loikkimista, oli hän silti selviytynyt niistä kaikista.

Hän kuuli lähestyvät askeleet. Cody jäi jonnekin sivummalle ihastelemaan vanhaa komentopistettään, kun Xen taas asteli isänsä vierelle ja istahti hologrammipöydän reunalle hymyillen.

”Näytät siltä, että mielesi päällä on paljon”, Xen huomioi. Se oli toki melkoista vähättelyä. Killjoy käänsi kämmentään ja puhalsi siihen sipaisusta tarttuneen pölykerroksen pois.

”Koko elämäni luulin, että tulisin kuolemaan tällä komentosillalla. Se, että seison tässä yhä kaiken tämän ajan jälkeen tuntuu…”

”… lohduttavalta?” Xen täydensi lauseen toiveikkaana.

”Kummalliselta”, Killjoy korjasi.

Naho oli varmasti tiennyt, mitä oli tehnyt, kun oli paljastanut sen heille juuri Le-Metrun tapahtumien jälkeen. Toa tasan tarkkaan tiesi, mitä Kohiki-salmella oli tapahtunut silloin, kun tämä itse oli ollut puolustamassa Coliseumia. Killjoyn oli pakko arvostaa Nahon huumorintajua. Hän jopa hieman ällisteli sitä, että sen raivonpurkauksen jälkeen, minkä he olivat komentotornissa ottaneet vastaan, Naho oli yhä valmis auttamaan heitä tällä tavalla.

”Tämä on kyllä upea juttu”, Xen miltei kuiskasi. ”Hitto vie, mikä tällaisen aluksen edes haastaa? Voisimme tehdä sillä niin paljon…”

”No itse asiassa”, Cody kiirehti korjaamaan. ”Tykkien asennostakin osaat varmaan päätellä, että tämä alus on suunniteltu maa- ja merikohteita vastaan. Se kuitenkin rakennettiin vastaukseksi Xian Rautalaivastolle. En halua tietää, miten se selviää puhtaasta ilmataistelusta. En ainakaan ilman laivuetta puolustushävittäjiä tai täyttä miehistöä.”

”Niiden aika tulee”, Killjoy hymähti.
”Niin tulee”, Xen nyökkäsi. Oli hieman masentavaa, että komentosillan ikkunasta näki ainoastaan hangaarin harmaan katon. Hän pystyi jo kuvittelemaan tähtitaivaan ja loputtoman horisontin sen tilalle.

”Tongu tulee muuten vihaamaan tätä”, Killjoy naurahti. ”Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tämä mahtuu mihinkään telakan rakennuksista. Pitää muistaa soittaa etukäteen, että olemme tulossa, että ehtivät raivata tilaa.”

Xen ei tiennyt, kuka oli ”Tongu”, mutta nimi aiheutti Codyssa selvästi jonkinlaisen reaktion.

”Olet siis viimein päättänyt sen. Me lähdemme Bio-Klaaniin?”

”Lähdemme”, Killjoy myönsi. ”Huolimatta siitä, mitä maailmalla tapahtuu… olit aivan oikeassa. Yksi taistelu kerrallaan. Sitä paitsi siellä on aika paljon porukkaa, joille olen anteeksipyynnön velkaa.”

Cody huokaisi helpotuksesta. Siitä puhuttelusta, jonka hän oli pitänyt, oli ollut ehkä sittenkin jotain hyötyä.

”Tarkoittaako se, että harkitset myös Varjotun diiliä?” Xen kysyi. ”Se, jossa se tarjosi apua Klaanille?”

”Harkitsen, totta kai”, Killjoy myönsi. ”Se, löytyykö minulle sopivaa tanssipukua on sitten eri asia. Ja kutsussa oli plus ykkönen, johon yksikään Brezeistä ei kyllä suostu.”

Xen naureskeli jo pelkälle mielikuvalle, ja Codykin, vaikka ei kovin innostuneena Varjotun pussiin pelaamisesta, myönsi, että tämä oli heidän ensimmäinen hyvä suunnitelmansa pitkään aikaan. Killjoy kuvitteli mielessään Tawan ilmeen, kun he saapuisivat. Hän oli luvannut armeijan vahkeja, mutta se vaihtoehto oli sulkeutunut jo aikoja sitten. Tämä olisi kuitenkin hyvä lohdutuspalkinto.

Xen näki isänsä haaveilevan katseen ja jäi hetkeksi vain tuijottelemaan sitä. Jopa hänen rintansa kivistys tuntui hetkeksi kaikkoavan. Edes Killjoy ei voinut olla hetkeä hymyilemättä ajatukselle siitä, että he olisivat viimein palaamassa kotiin.

Siellä kaikki järjestyisi.

Uusi alku.

Ensimmäistä kertaa viikkoihin Killjoy uskalsi myöntää, että hänessäkin oli jäljellä rippeitä toivosta.

EPILOGI

Nykyhetki

Huone, jonka Xen oli itselleen vallannut, oli kuulunut alun perin hänen isälleen. Sen pystyi päättelemään myös sen kunnosta: Se oli käytännössä koskematon. Kenraalikapteeni Nui-Kralhi ei yleensä poistunut komentosillalta komennuksien aikana, ja tälle varattu henkilökohtainen tila oli jäänyt melko olemattomalle käytölle. Hän oli luopunut huoneesta mielellään. Xen oli ottanut vastuun heidän tutkimusmateriaalinsa tarkastamisesta, joten hän tarvitsi rauhaa loputtomien muistiinpanojen ja raporttien läpikäyntiin.

Mavrahin muistiinpanot ja löydöt olivat ne, mihin Xen oli edelliset päivät pääasiassa käyttänyt. Luovalla etsivätyöllä professori oli onnistunut löytämään kopion kopion kopioita joistain Nizin Bohrok-tutkimuksien aikaisista asiakirjoista. Jopa Sanaha oli tullut avuksi siinä kohtaa, kun oli kuullut Xenin tilasta. Hän oli avannut muutaman ”salaisen kansion”, joihin hän ei olisi missään nimessä saanut päästää ketään käsiksi. Hän oli kyllä myös uumoillut, että kukapa sen saisi enää tässä vaiheessa tietää.

He eivät silti olleet päässeet selkeään yhteisymmärrykseen siitä, miten Xenin kuula oikeastaan toimi. Codyn kuulaan vertaileminen oli tuonut odotetun tuloksen. Komentajan kuula oli vanhempi ja rakenteeltaan paljon yksinkertaisempi. Nuparun ja Mavrahin yhteispäätelmä oli, että teoria sodassa kaatuneiden kasaan puristetuista tietoisuuksista piti ehkä Codyn osalta paikkansa. Xenin kuulasta pystyi kuitenkin jo päällisin puolin päättelemään, että kyse oli jostain muusta. Hänen vuotaneesta sielunesteestään takaisin tulleet analyysit eivät olleet täysin yksimielisiä. Killjoy oli lähettänyt tiedot analysoitavaksi vielä Nascostoonkin, mutta sieltä he odottivat yhä vastausta.

Ei Xenillä muuten kiire olisi ollut – Nuparun kanohiuute oli tosiaan pitänyt kuulan vuotamasta enempää, mutta rintaa vaivannut kivistys oli tasaisesti pahentunut päivä päivältä. Seisomisesta oli tullut fyysisesti raskasta ja istualtaankin hänen piti välillä vain keskittyä hengittämiseen. Todellisuudessa hänen olisi tehnyt mieli vain nukkua. Samaan aikaan hän tiesi, että Killjoy ei ollut luultavasti nukkunut lainkaan. Edellisen kerran hän oli ilmoittanut ottavansa nokoset sen jälkeen, kun he olivat neljä päivää aikaisemmin hyvästelleet Miksun, kun tämä oli lähtenyt viemään Killjoyn vanhaa haarniskaa Nascostoon.

Heidän alkuperäisissä suunnitelmissaan oli koukata itsekin sitä kautta matkallaan Bio-Klaaniin, mutta edelleen kasvava myrsky oli laittanut sille stopin. Mitään niin isoa kuin Xcution ei yksinkertaisesti voinut lentää sellaisella säällä. Ja vaikka Naholla oli ollut Le-Metrun tapahtumien jälkeen täysi työ pitää Dume poissa heidän niskastaan, oli jopa hän ollut sitä mieltä, että olisi parempi, jos he viivästyttäisivät lähtöä siihen saakka, että myrsky laantuu.

Jos se koskaan laantuisi. Xen ei yleensä katsellut sääennustuksia, mutta nyt niistä oli tullut joukon jokailtainen yhteinen rituaali. Meteorologit ympäri pohjoista kokoontuivat aina illalla keskustelemaan päivän uusista myrskyyn liittyvistä havainnoistaan. Kaksi asiaa oli siinä kohtaa käynyt jo selväksi: Myrsky oli rajumpi kuin kukaan oli koskaan nähnyt, ja vesi, jota se tauotta ryöpytti, ei ollut tavallista.

Naho oli ollut edellisen viikon erityisen säikky myrskyn vuoksi. Jokin siinä oli sekoittanut toan aistit täysin. Se, mitä Xen ei ollut odottanut, oli Killjoy, joka myös tuntui olevan hermostunut myrskyn vuoksi. Xen epäili, että se ehkä johtui kuitenkin vain siitä, että hänen isänsä pelkäsi kastumista.

Sitten olivat ne teoriat, että myrskyn saapuminen oli jollakin tapaa syypää vahkien sammumiseen. Se oli ollut joku Killjoyn ja Mavrahin välinen keskustelu. Sadetta oli nimittäin ollut myös Valkoisen Valtakunnassa, kun Killjoy oli siellä edellisen kerran käynyt. Ja nyt hänellä oli ollut vaikeuksia uneksia itseään sinne enää. Maailman kirjat tuntuivat joka tapauksessa olevan sekaisin. Mavrah oli kuitenkin uumoillut, että myrsky vain ehkä estää jotenkin Biancan signaaleja kulkemasta, jonka vuoksi vahkit olisivat menettäneet tähän yhteytensä.

Oveen kuului koputus. Xen ei kuulokkeet päässä ensin meinannut sitä kuulla, mutta toisen kerran jälkeen hän toivotti koputtelijan tervetulleeksi.

”Se on auki!”

Se oli Cody. Hän ei avannut ovea edes kokonaan, vaan ainoastaan kurkisti siitä sisään.

”Killjoy on kutsunut ylimääräisen kokouksen koolle. Oletko tulossa?”

Muistiinpanoihin keskittyessään hän ei ollut huomannut ryhmäkeskusteluun ilmestyneitä viestejä, joissa Killjoy pyysi kaikkia kynnelle kykeneviä komentosillalle.

”Tiedätkö, onko se kiireistä?” Xen kysyi.

”Ei hajuakaan, Mavrahin puheista päätellen se taitaa liittyä jotenkin myrskyyn”, Cody uumoili.

Xen oli suoraan sanottuna melko uupunut, eikä pystyyn nouseminen juuri sillä hetkellä tuntunut viisaalta ajatukselta.

”Jos se on vaan säätsekkaus niin jätän väliin. Laittakaa tiivistelmä keskusteluun, jos tulee jotain tärkeää.”

Cody nyökkäsi, vilkaisi hetken aikaa papereita ja vihkoja Xenin pöydällä, ja sulki sitten oven perässään. Xen jäi huoneeseen puristamaan rintaansa. Helvetti soikoon. Joko puhuminenkin alkoi käydä niin raskaaksi?

Xcutionin kantta pitkin kulkeva yhdyskäytävä oli suorin reitti Xenin huoneelta komentosillalle, ja Cody marssi sen melkoisella tahdilla. Ulos aluksesta astuminen tuntui aina oudolta, sillä se ei ollut todellisuudessa ulos pääsemistä lainkaan. Vain Nivawk-aseman hangaari kolmentoista harmaat seinät, harmaa lattia ja harmaa katto. Codynkin kädet olisivat syyhynneet jo päästä lentämään, mutta hän ehkä heistä kaikkein parhaiten tiesi, ettei se ollut sellaisella kelillä mahdollista.

Komentosillalla seisoi Killjoy kädet ristittyinä selkänsä taakse kahden toan seurassa. Nurukan ja Naho olivat kerääntyneet kommunikaatiopöydän ympärille. Valot paloivat ja koneet olivat käynnissä. Komentosilta oltiin saatettu toimintakuntoon vielä samana päivänä, kun Killjoy oli saanut tietää vanhan lippulaivansa olemassaolosta.

He katsoivat pohjoisen maailman sääkarttaa. Pohjoissakara, koillissakara ja isot osat keskikupolia loistivat suurella näytöllä kirkkaansinisenä. Cody huomasi heti, että siihen oli ilmestynyt jotain uutta. Koillissakaraan oli ilmestynyt uusi rintama. Tai jopa kokonainen uusi myrsky.

”Killjoyn arvio mahdollisesta yhteydestä huolestuttava. Uusi säärintama mahdollisesti todiste asioiden välisestä suhteesta”, Mavrah selitti. Cody ei edes ollut huomannut pikkumiestä kommunikaatiopöydän takaa.

”Missä mennään?” Cody kysyi.

”Uusi rintama on syntynyt Kristallisaarien yläpuolelle kuin tyhjästä”, Naho selitti huolestuneena. ”Myrskyt eivät vain ilmesty tuolla tapaa. Sitten Killjoy kertoi, että hänellä on aineistoa, joka saattaisi jollain tapaa selittää ilmiön.”

Cody tuijotteli karttaa hetken aikaa uutta rintamaa ihmetellen. Se ei näyttänyt aivan yhtä voimakkaalta kuin Steltinmerellä raivoava, mutta massiivinen sekin oli.

”Millaisesta aineistosta puhumme?” Nurukan kysyi. Killjoy asetti sormensa näytön kelaussäätimille ja alkoi rullata kokoelmaa suttuista vartalokamerakuvaa.

”Mitä me oikein katsomme?” Naho ihmetteli.

”Muistatte varmaan sen Taras Silin operaation, mitä olemme Brezien kanssa suunnitelleet jo pitkään. Curuvar on hiillostanut minua viimeiset kolme viikkoa siitä, että menetämme hyökkäysikkunan, ja annamme viholliselle mahdollisuuden kasata puolustuksiaan, jos emme toimi nopeasti”, Killjoy selitti. ”Hän… oli tietenkin aivan oikeassa. Mutta minä olin täällä, enkä suostunut jättämään Xeniä yksin. Minun oli tehtävä päätös.”

Codyn leuka loksahti auki. Heidän edessään vilisevä kamerakuva oli suttuista, mutta siitä oli silti mahdollista ymmärtää vilahduksia. Valtava xialainen lentotukialus, joka jostain syystä lensi. Taivas täynnä suurisilmäisiä hirviöitä. Liekehtivä metsä. Joukkoja jumissa tulitaistelussa jonkinlaisen vihreän hirviön kanssa.

”Minä hyväksyin Operaatio Karieksen kaksikymmentäneljä tuntia sitten”, Killjoy kertoi. ”Breznikovat ilmoittivat viholliskosketuksesta kuusi tuntia sitten.”

He kaikki tuijottivat Killjoyta järkyttyneenä. Hän oli suunnitellut sitä operaatiota niin pitkään. Upottanut siihen niin valtavasti resursseja. Ja nyt, kun sen aika koitti, hän ei edes ollut siellä.

Hän oli valinnut Xenin. Cody tunsi siitä rinnassaan ylpeyttä.

”Lähetin Miksun heidän tuekseen. Siinä puvussa oli muutenkin suurin osa asejärjestelmistämme, joten paljosta tulivoimasta he eivät jääneet paitsi. Olen maihinnoususta lähtien yrittänyt saada selvää, mitä siellä tapahtui, mutta Steltinmeren myrskyn vuoksi sieltä on aika vähän kuvaa ja äänikin rätisee melko pahasti.”

Killjoy käänsi nuppia. Kuva oli pysähtynyt jonkinlaiseen railoon maassa. Ääni kuitenkin kuului edelleen.

”Mayday, mayday. Tämä on XMS Guardian. Iso viholliskohde on matalana, mutta saarelle tapahtuu jotain…”

He kaikki tunnistivat sen yhden Breznikovista ääneksi. Tämän ympäriltä kuuluvista laukausten äänistä ja valtavasta jyrinästä johtuen oli kuitenkin mahdotonta sanoa, kuka heistä.

”Helvetti soikoon… joku teistä sammuttaa nyt tuon palon!”

Kuului kaukaista huutelua ja selakhin yskintää, kun Brez palasi radiolähettimensä luokse.

”Miksu katosi jonnekin saaren sisään, emmekä ole saaneet häneen kontaktia sen jälkeen. Saari on haljennut kohta kahtia. Sieltä vyöryy… lihaa… koko saatanan saari on pelkkää lih-”

Ääni katkesi. Nurukan ja Naho vilkuilivat huolestuneina toisiaan. Killjoyn ryhti oli valahtanut ja Mavrah näytti siltä, että uutta informaatiota oli tullut kerralla liikaa.

”Tuon jälkeen emme ole kuulleet heistä mitään”, Killjoy huokaisi. ”Uusi myrsky ilmestyi täsmälleen Taras Silin kohdalle vain muutama minuutti tuon lähetyksen jälkeen.”

Hänen ei tarvinnut selventää, mitä se tarkoitti. Mikä ikinä saaren sisältä olikaan ilmestynyt, oli selvästi syy uudelle myrskylle.

”Kai sieltä on edes jonkinlaista kuvaa?” Nurukan ihmetteli. ”Jotain, joka antaisi kontekstia.”

Killjoy huokaisi, mutta alkoi kelaamaan lisää. Hän peruutti aikajanalla muutaman minuutin Brezin viimeisestä radioviestistä taaksepäin. Tällä kertaa heillä oli kuvaakin. Jossain saaren syvyyksissä yksi Nascoston sotilaista oli yllättänyt hahmon kumartuneena jonkinlaisen luolan suulle.

”Hei, sinä! Paikallasi! Älä liiku!”

Vartalokamerakuvasta näki kuitenkin, kuinka hahmo luikahti luolaan sisälle, ennen kuin tätä ehdittiin estää. Killjoy kelasi sitä taaksepäin ja pysäytti kuvan paikalleen.

”Kuka helvetti tuo on?” Cody ähkäisi.

”Ei hajuakaan”, Killjoy vastasi. Hän olisi kertonut spekulaatioistaan ääneen, jos vielä yksi hahmo ei olisi juuri sillä hetkellä haparoinut komentosillalle.

Vakaman katse oli lasittunut. Kädet ojossa lähintä apua kohti haparoinut matoran oli huutanut jo äänensä käheäksi kivusta. Tämä ei päästänyt pihahdustakaan, kun romahti viisikon eteen komentosillan ovelle. Mavrah ja Naho kiirehtivät tämän avuksi ja huomasivat välittömästi, että matoranin kädet olivat täynnä syviä viiltoja ja halkeamia.

Kun Nurukan hälytti ensihoitohenkilöstön paikalle, ja loputkin huoneen väestä ryntäsivät auttamaan tuskan pökerryttämää naamiontakojaa, jäi heidän viimeiseksi katsomansa kuva näytölle heitä kummittelemaan.

Viimeiset hetket ennen lopun alkua.

Vaeltajan matka oli ollut pitkä ja raskas. Ohittanut oli hän kylät sekä kunnat. Askel oli muuttunut raskaaksi, vaikka mieli olisikin jaksanut. Vuosia oli kulunut sarastuksesta. Vanhat haaveet jääneet taakse, kun ikuisen syksyn tuulet olivat vieneet ne mennessään.

Vaan olipa uusi idea vallannut Vaeltajan mielen. Sillä kipinä ja kaipuu jollekin uudelle hidasti hänen matkaansa yhtä lailla kuin kuluneet raajatkin. Vaikka tie oli hänen rakas ystävänsä, oli hän nähnyt sitä jo paljon. Juuri nyt hän tahtoi luoda uutta – jotain sellaista, joka rakastaisi tietä, kuten hänkin oli sitä rakastanut.

Joten hän pysähtyi. Lakkasi vaeltamasta ensi kertaa sitten sarastuksen, sillä luomistyö vaatisi häneltä kaikkensa. Ja sitä varten hän uhraisi kaiken sen, minkä hän olisi vaeltamalla vielä saanut kokea…

Aamu Onu-Metrussa oli hiljainen. Vaikka suurin osa työtä tekevästä väestä oli edelleen unten mailla, tai korkeintaan aamutoimiensa parissa, oli pintamaailman tasangoilla niiden alla kiemurtelevia arkistojakin hiljaisempaa. Se oli täydellinen paikka istua hetkeksi levähtämään. Tuttu maisema, tuttu maaperä. Ja vaikka ajoittainen sateen ropina sekoittikin maata hänen ympärillään, tunsi Nurukan silti jonkinlaista rauhaa.

Väsynyt toa meditoi yksin. Maaperä juuri siinä oli elävää ja se oli säilynyt sodasta biodiversiteetiltään monimuotoisena. Muualla metrun maanpäälliset osat kantoivat vielä arpia sodasta, joka oli kirjaimellisesti myllertänyt maankamaran ja sen humuskerrokset. Kemikaalit, räjähteet ja lukuisat elementtivoimat olivat tehneet tuhoa maaperän tasapainoon. Mutta täällä, aivan metrun itäistä rajaa halaavalla tasangolla, kaikki oli harmoniassa. Mitä pidemmälle Nurukan kurotti, sitä paremmin hän aisti maaperän arpikudokset, joihin eivät olleet madot, protodiitit tai teräkaivajat koskeneet.

Sodan jälkeen maan, kiven, veden, ilman, kasvillisuuden ja raudan toat olivat koettaneet puhdistaa alueita, mutta kaikki maaperän asukkaat eivät olleet vielä palanneet niin runsaina kuin ne olivat olleet ennen sotaa.

Ne, joille maankamara ja sen alla sijaitseva maailma eivät olleet tuttuja, olivat kyseenalaistaneet suojelijoiden tahdon luonnon tasapainon palauttamiseen. Eivätkö maan toat voisi tehdä sen aivan itse? Filosofit kinastelivat usein, mikä laskettiin maaperäksi ja kuului sen elementin hallitsijoiden piiriin. Missä meni raja kiven ja maan välillä? Joidenkin mukaan partikkelikoko oli suurin erotus. Louhikko ja kivikko kuuluivat yksiselitteisesti kiven toan reviirille. Hieta ja hiesu, sekä savesainekset kuuluivat maan toan valtapiiriin, samoin humuskerroksen orgaaniset aineet.

Nurukan itse oli sitä mieltä, että elementtivoimat vaativat lähinnä mielikuvituksen käyttöä. Samanlaisia partikkeleja kuin maaperässä oli muuallakin. Taitava ja kokenut toa osasi antaa mielensä vaeltaa ja mielikuvituksen lentää. Voimaa löytyi käytännössä kaikkialta, mistä sitä osasi etsiä. Onu-Metrussa sitä oli runsain mitoin. Oli helppo kerätä voimiaan paikassa, jossa maaperä oli niin runsasta.

Sadepisarat olivat taas alkaneet napisemaan vasten Nurukanin naamiota. Taukoa olikin kestänyt jo kymmenen minuuttia. Se tuntui paljolta huomioiden, että syyssateet eivät olleet tuntuneet taukoavan hetkeksikään viime aikoina. Muutama metallinen helähdys kuulosti kuitenkin erilaiselta. Nurukan havahtui meditaatiostaan sen verran, että hän sulloi kaulassaan roikkuvaa Nimdan sirua syvemmälle panssariensa uumeniin.

Siru oli ollut hiljaa siitä lähtien, kun se oli vaihtanut kantajaansa. Nurukania se ei haitannut. Oli helpompaa keskittyä, kun mielessä ei vilissyt huomioita jokaisen vastaantulijan kankkujen muodosta.

Erämaan reunalla meditoivan toan kärsivällisyys – ja uhraus antaa itsensä kastua – palkittiin viimein lähestyvillä askeleilla. Kellon täytyi siis lähestyä kuutta aamulla, sillä se oli se täsmällinen kellonaika, jolloin hänen kontaktiensa oli määrä saapua. Oli niin pilvistä, ettei saapuneesta kaksikosta lähtenyt mainittavan selkeitä varjoja, mutta Nurukan aisti nämä maaperästä seisovan jo hänen takanaan. Toa nousi ylös ja kääntyi hymyillen kohti vieraita.

Punaoranssi titaani näytti olevan Nurukanin läsnäolosta huomattavasti enemmän innoissaan. Tosin se saattoi johtua siitä, että maapukuun sonnustautunut keltainen mahriaani lymyili sumuisen kypäränsä takana, eikä tämän ilmeestä voinut päätellä mitään.

”Atu-Ma”, Nurukan nyökkäsi titaanille. ”Asoro”, hän jatkoi mahriaanille. ”Ilo nähdä teitä pitkästä aikaa.”

Kaksikko vilkaisi ensin toisiaan, sitten Atu-Ma antoi leveän virneensä valahtaa ja ryntäsi rutistamaan Nurukania. Nainen oli niin valtava, että Nurukaninkin kokoinen körmy katosi tämän halaukseen. Muutaman vähän hankalan inahduksen jälkeen Atu-Ma irrotti otteensa. Asoro sen sijaan ilmaisi jälleennäkemisen riemua nyökkäämällä vähän.

”Me kuultiinkin, että olet taas hommissa. Hitto vie! Siitä on aikaa.”

“Muistini hiljattainen virkistyminen työnsi minut vanhoille poluille. Harmittaa, ettemme voineet tavata paremmissa merkeissä. Turaga on määrännyt Mustan Käden lähtemään Legendojen kaupungista. Kuulitte siitä varmaan uutisista.”

“Tunnelma ulkopuolisia kohtaan on alkanut kiristyä”, Asoro kertoi. Ääni tuli voimakkaan puhesyntetisaattorin läpi, sillä vettä täynnä olevan kypärän sisältä puhuttuja sanoja olisi muuten ollut mahdotonta ymmärtää.

“Vahkien palaaminen kaduille on tehnyt elämästä taas tukalaa, kun kantaväestö tuntuu pelkäävän jokaista liikettämme. Me tulimme tänne sodan aikana vapaaehtoisina. Ja tässä kiitos lepää”, mahriaani pauhasi.

“Olisimme mieluummin vaikka Arj-Durunnilla kuin Dumen valvovan silmän alla. Tarjouksesi… on kieltämättä kiinnostava”, Atu-Ma kertoi viitaten viestiin, jonka Nurukan oli kaksi päivää sitten lähettänyt.

“Ymmärrän tuntemuksenne. Musta Käsi on nyt samassa veneessä”, Nurukan kertoi. “Järjestelyjä on edelleen melko paljon, mutta mitä enemmän meitä on sitä nopeammin pääsemme lähtemään. En kyllä tee lupauksia sen aavikon suhteen”, hän iski silmää.

Asoro naurahti väkinäisesti kypäränsä sisällä. Oli absurdia edes ajatella häntä jonnekin kalman täyttämälle aavikolle.

“Tiedätkö, onko lähtijöitä enemmänkin?” Atu-Ma kysyi. “Me tiedämme, että osa vanhasta jengistä haluaa myös pois täältä.”

“Jopa Kek? Se fanittaa kaupungin kultapoikaa”, Asoro puuttui.

“Kek on elossa?” Nurukan kysyi. Muistot matoranista alkoivat soljua hänen mielensä perukoilta.

“Kyllä. Tosin ihme, kun ottaa huomioon, mitä hän harjoittaa ammatikseen. Tekee ilmalautaansa jatkuvasti modauksia ja testaa ne itse”, Asoro kertoi.

“Se sen Lhikan-juttu menee aika yli. On saanut nimmarit jokaiseen 300-lehden numeroonsa. Vaihtoi naamionsakin Mangain kanohiksi. Kamalaa perseennuolentaa”, Atu-Ma murahti.

Kek oli selvästi laitettava listalle. Nurukan näpytteli nimen kommunikaattoriinsa ja samalla selasi tallennettuja nimiä.

“Muistatteko ketään, joka olisi käyttänyt vaaleanpunaista Kaukauta tai sinistä hieman läpinäkyvää Hunaa? Tiedeosaston tyyppejä molemmat. Nimet karkaavat mielestäni”, Nurukan kysyi.

“Kuulostaa Galonulta ja Huaidenilta. Ehtivät pakoon Mustasta Kädestä, ennen kuin kaikki meni tuusan päreiksi”, Asoro kertoi. “Emme ole tavanneet heitä vuosiin. Kek sentään lähettää aina postikortin nimeämispäivänä.”

”Kokeilisin Ga-Metrua. Jos ne on kumpikin jääneet alalle, sieltä irtoaisi varmaan helpoiten töitä”, Atu-Ma tiesi sanoa.

”Naholla on siellä varmasti kontakteja, joiden kautta voin yrittää tavoittaa heidät”, Nurukan murahti. Hän laski kommunikaattorinsa ja katsoi tuttujaan, jotka tuijottelivat toan ohi Metru Nuin horisonttiin. Oli selvää, että he molemmat kaipasivat aikoja, jotka olivat kauan sitten jääneet taakse.

”Kiitos tästä mahdollisuudesta”, Asoro kumarsi. Atu-Ma nyökkäsi ja ojensi ensimmäisenä kätensä Nurukania kohti. Toa kätteli molemmat ja antoi näille uuden kohtaamispaikan koordinaatit. Sitten hän käänsi katseensa kohti pohjoista. Lisää kuulumisia ehtisi vaihtaa myöhemminkin. Seuraavaksi hän suuntaisi Ga-Metruun.

Kakaman omistaminen mahdollisti pitkien matkojen taittamisen ilman, että tarvitsi jumiutua Coliseumia ympäröiviin aamun liikenneruuhkiin. Toa taituroi itsensä Ga-Metruun pääasiassa waheja ja vähemmän kiireisiä asuinalueita pitkin.

Veden väen kaupunginosa säteili akateemista tietoa ja teoriaa. Kaksi väittelyille omistettua toritapahtumaa jo ohitettuaan Nurukan naurahti, kun törmäsi taas yhteen sellaiseen. Se oli selvästi vain metrun tapa tehdä Suuren Hengen työtä.

Oms Eebensin kampusalueen nimi oli jämähtänyt menneisyyteen. Yliopiston nimen vaihtumisesta huolimatta valtava kyltti, joka toivotti opiskelijansa tervetulleeksi, oli edelleen se sama vanha ja kulunut, jonka Nurukan muisti sota-ajalta. Ga-Metrun neuvosto ei ollut päässyt vieläkään yksimielisyyteen uuden nimen kirjoitusasusta, joten kyltti oli edelleen paikallaan.

Alueen läpi marssinut maan toa oli kerännyt melkoisen määrän ihmetteleviä katseita. Opintotoimistolla ensin vierailtuaan hän oli saanut haluamansa ilman konflikteja. Huolimatta edellisten päivien uutisvirrasta, toistaiseksi kukaan ei ollut yrittänyt estää häntä saamasta tarvitsemaansa. Asiaa toki auttoi se, että hänellä oli Nahon sana puolellaan. Ne, joita hän etsi, olivat molemmat yliopiston listoilla. Heidän löytämisen ei pitäisi olla vaikeaa.

Koulun päärakennuksen ovet heiluivat Nurukanin takana, kun hän astui aamuluennoille virtaavien opiskelijoiden joukkoon. Ei kestänyt kauaa löytää astrofysiikan luentohuonetta, sillä sinne kulkeva matoranjoukkio erottui joukosta selvästi. Viisisakaraisilla pinsseillä koristellut laukut ja reput merkkasivat Ga-Metrun tähtitieteellisen seuran jäseniä, joiden seuraaminen toi Nurukanin lopulta sisälle auditorioon.

”Ja jos huomioit turaga Manitaloksen laskelmat massan jakautumisesta kosmisissa kappaleissa, huomaat, että tällaiset ’planeetat’ todella ovat muutakin kuin vain teoreettinen materian kertymän muoto. Tässä mittakaavassa kiinteän objektin olemassaolo on kuitenkin mahdotonta, joka valitettavasti asettaa teoriat tällaisesta ’Spherus-esiintymästä’ kyseenalaisiksi.”

Kaukaukasvoinen ba-matoran oli syvällä keskustelussa opiskelijan kanssa. Nurukan ehti seisoa auditorion ovensuussa vain hetken, kunnes joutui väistämään loppuja sisälle pyrkiviä. Luentoa pitävä professori kääntyi toivottamaan näille huomenia, mutta säpsähtikin Nurukanin nähdessään. Tämän punoittavilta kasvoilta katosi melkein kokonaan väri.

”Nurukan! Henki paratkoon… mitä… mitäs sinä oikein täällä?”

”Etsiskelin sinua, Galonu. Törmäsin yhteisiin tuttuihin ja päätin käydä moikkaamassa”, maaherra kertoi. “Sinulla on tässä näemmä opetus kesken. Voin odottaa luentosi päättymistä vaikka kahviossa.”

“Ei, ei missään nimessä! Sinulla on varmasti enemmän kiire kuin minulla”, Galonu parahti, mutta käänsi katseensa vielä hämmentyneeseen luentoväkeen.

”Avatkaa oppikirjat sivulta kuusi ja lukekaa Curuvar kolmannen teoriat tähtisumujen muodostumisesta. Keskustellaan niistä yhdessä, kun palaan… tuota, kahvilta.”

Oppikirjojen rahina täytti luentosalin, kun Galonu loikki ulos ja viittoili Nurukanin peräänsä. Kolmen huoneen päässä samalla käytävällä oli tyhjä opettajien taukotila. Kaksikko oli jo astumassa sisälle, kun käytävää pitkin kuului juoksuaskelia.

”Hei, odottakaa hetki!”

Heitä kohti juokseva hunakasvoinen ga-matoran pysähtyi tasaamaan hengitystään. Ovensuussa seisovasta kaksikosta lyhyempi ihmetteli tämän saapumista, mutta Nurukan hymyili. Hänen opintotoimistoon jättämä viesti oli löytänyt perille.

”Olin lähdössä Po-Metruun, kun kuulin, että olit saapunut”, Huaiden puuskutti. ”Tulin niin nopeasti kuin pystyin.”

Tuttu Huna muistoista. Naisen läpinäkyvä naamion takaa näki tämän kallon. Koulun käytävän kirkkaassa valaistuksessa matoranin muodot näkyivät vähän liiankin selkeästi.

”Mikä tuo sinut tänne? Luulin, että olitte valmistautumassa lähtöön”, Huaiden ihmetteli.

”Niin. Sen minäkin haluaisin tietää”, Galonu komppasi.

Nurukan virnisti ja viittoili kaksikkoa astumaan sisälle taukohuoneeseen.

”Saatatte haluta istua alas. Minulla on teille ehdotus.”

Nurukanille selvisi kaksikosta seuraavan tunnin aikana monta seikkaa. Syy, miksi Huaiden oli jäänyt hänen mieleensä niin hatarasti oli se, että tyttö oli ollut Mustassa Kädessä sodan syttyessä vasta työharjoittelussa. Ficuksen varastoja täyttänyt opiskelija oli lopulta päätynyt takaisin Ga-Metruun, jossa hän opintonsa loppuun suoritettuaan palveli nyt opiston D-siiven tarvikepäällikkönä.

Galonu sen sijaan oli lähtenyt Mustasta Kädestä aikaisin. Pienen jutustelun jälkeen kävi ilmi, että hän oli ollut jo professori Käden riveihin saapuessaan. Lähtö oli johtunut huonosta työilmapiiristä. Nizin osastolla tunnelma oli ollut niin kireä, että Galonu kaipasi takaisin opetustehtäviin.

Huomioiden kummankin taustan, oli hieman yllättävää, että he sanoivat Nurukanin ehdotukseen kyllä. Oli selvää, että akateemisuuteen taipuvaisten suostuttelu maakenraalin hulluun projektiin oli paljon keskimäärätorania helpompaa. Hänen viestinsä ymmärrettiin. Kaikki vähänkään asiaa miettineet tiesivät, millaisia muutoksen tuulia kaupungilla oli edessään.

Aamu oli kääntynyt jo päiväksi, kun Nurukan saapui Le-Metruun. Tästä tapaamisesta hän oli suorastaan innoissaan. Kek oli ollut telakka-amiraali Breznikovan parhaita ja innokaimpia kehittäjiä. Hänen sijaintinsa löytäminen ei ollut vaikeaa. Kekin pajan mainoksia oli ympäri metrua ja niiden joukossa tämän yhteystiedot. Yhtä puhelinsoittoa myöhemmin tapaaminen oli järjestynyt.

Asuinalue oli hieman metrun paremmasta päästä. Rakennukset olivat kaikki melko uusia, tosin niin oli suurin osa Le-Metrusta. Sodan suurimpien taisteluiden pääkallopaikka oli tasoittunut käytännössä kokonaan. Nyt niitä jälkiä hädin tuskin enää näki. Lukuun ottamatta suihkulähdettä, joka oli pystytetty torille alueen keskustaan. Sen päällä oli yksi Metru Nuin monista sodan muistomerkeistä.

Nurukanin oli pakko pysähtyä hetkeksi sen luokse ja ihailla patsaita. Valtavaa viisisakaraista tähteä kannatteleva joukko toia oli suurimmaksi osaksi kasvoton. Ainoastaan niistä korkeimmalle kurottelevan kasvoilla oli ilmiselvä Hau. Kyltti teoksen alla teki kunniaa kaikille niille, jotka olivat antaneet sodassa henkensä. Asetelman nimi oli ”Mangai”.

Oli mahdotonta sanoa, moniko siitä ryhmästä oli enää edes hengissä. Dumen tekemän karkotuksen jälkeen Nurukan oli valmis tiputtamaan sen tittelin lopullisesti. Nahokin tuntui olevan puikoissa enää vain Lhikanin idiotismia kompensoidakseen.

Hänen ajatuksensa valuivat väkisinkin Mexxiin ja niihin viimeisiin ajatuksiin, jotka hän oli saanut jakaa tämän kanssa Amajikan johdatuksella. Toaa hetken muisteltuaan Nurukan totesi, että olisi parempi jatkaa matkaa. Surulle ei ollut vielä aikaa.

Osoite, jonka Nurukan oli saanut, johti asuntokompleksin pohjakerrokseen. Se oikeastaan näytti ulkoa päin enemmän autotallilta kuin jonkun kodilta. Oven postiluukussa ei ollut nimeä, mutta sen raosta nousi pistävää elektroniikkapalolta haisevaa käryä, joka varmisti Nurukanille, että hän oli oikeassa paikassa.

Ovikello soi. Sisältä kuului yskimistä.

”Heehhehehe! Tullaan, tullaan!”

Ovi aukesi. Jonkinlainen kiiturin ja vahkikävelijän yhdistelmä puski mustaa savua ympäri pajaa. Rapujalat vispasivat kuin kouristuksen saaneina ja mekaniikka piti kauheaa mekkalaa. Aluksen alta kömpinyt mustaa Hauta kantava pyöreähkö matoran oli ryhtymässä kättelemään Nurukania, mutta vetikin kätensä pois tajutessaan, kuinka rasvainen se oli. Matoranin naamio oli sitä mallia, jota Lhikan käytti. Nurukan tiesi odottaa sitä aamuisen keskustelun jäljiltä.

“Nurukan! Vanha veikko! Sua ei olekaan nähty aikoihin, heeehehehehe!” Kek innostui.

“Siitä on tosiaan vierähtänyt hetki”, Nurukan hymyili. ”Olet yhä Kek? Nimeämispäivä ei ole tuonut mukanaan uutta nimeä?”

“Joo tällä mennään. Nimi tuli jo Po-Metrussa, mutta tänne mulla aina veri virtasi. Heehehhehehe!”

Kekin tavaramerkkinauru oli niin entisellään, että Nurukan ihmetteli, miten hän oli koskaan saattanut unohtaa sen. Hänen katseensa harhaili pitkin verstasta erilaisiin kulkuneuvoihin, joita matoran oli korjannut ja muokannut. Oli laitettu vauhtiraitoja, turboja ja lisärapujalkoja. Kanoka-teknologiaa oli yhdistetty primitiivisiin polttomoottoreihin. Isot kanisterit McOil-yhtiön polttoainetta oli hyllyssä siistissä rivissä.

“Tääl on taas viime aikoina tapahtunut kaikkea. Huhu sanoo, että tääl on käynyt vaeltelevia merirosvo-toia Mysterys Nuilta! Laittoivat paikkoja matalaksi Onu-, Ga-, ja Ko-Metrussa”, Kek päivitteli. “Ootko Lhikanin asioilla? Auttamassa tutkintaa?”

“No itse asiassa, ne toat olimme minä ja ystäväni Umbra, Deleva, Kapura sekä Matoro. Toimme myös mukanamme menneisyyden varjoja, kuten olet varmaan uutisista huomannut”, Nurukan kertoi. “Olemme aika syvässä sopassa. Epäkuolleita toia, Aft-Amanan lihanukkeja ja pimeyden metsästäjiä. Kristallitornien kromidit, outo huonekasvi, jumalkompleksinen makuta…”

Kek kuunteli Nurukanin selostusta suu ammollaan. Oli selvää, että matoran ei seurannut uutisia hirveän tarkkaan.

“Sairasta touhua! Sun jutuista saa aina sen kuvan, että nyt ollaan sammuttamassa Kanohikäärmeen lieskoja tai marssimassa kohti Varjotun armeijoita. Jätkä ei oo muuttunut lainkaan!”

“Puhun kyllä ihan totta joka sanan. Tuo soppa on oikeastaan se syy, miksi olen täällä. Meillä meni Dumen kanssa sukset ristiin. Metru Nui saa jäädä Lhikanin näppeihin, meillä on muita suunnitelmia.”

“No mutta kato kyllä meidän Lhikan hoitaa! Hän suojelee meitä ulkomaailman epeleiltä!”

Nurukan huokaisi. Kekin edellä kiirinyt maine Lhikan-intoilijana saattaisi tulla ehdotuksen tielle.

“Pelkään, että vaikeat ajat koittavat. Dumella on Lhikan aika lyhyessä hihnassa. Tällä vauhdilla tätä saarta ei suojele ketkään muut kuin vahkit.”

”Eläpä pistele tuollaista, mies hyvä. Kuulostaa luovuttamiselta”, Kek henkäisi. Savua tupruttava laite hänen takanaan kolisi nyt pikkuisen vähemmän, kun kaksi lattiaa vasten kilisevää rapujalkaa oli irronnut sen kyljestä.

”Soittos kuulosti kiireiseltä”, Kek jatkoi pyyhkäistyään hikeä otsaltaan ja jätettyään sen tilalle öljyisen raidan. ”Millainen projekti sulla on meneillään?”

”Sellainen, joka hyötyisi ammattitaidostasi”, Nurukan sanoi. ”Mustan Käden sota-ajan koneistossa on paljon jälkiä innovaatioistasi. Kun kuulin, että olet yhä saarella, mietin, tahtoisitko palata niiden pariin?”

Ilme Kekin kasvoilla muuttui kertaheitolla vähän ihmettelevästä avoimen innokkaaksi.

”Elähän narraa. Oikeastiko? Niissä Mustan Käden kuljetusvaunuissa on monta osaa, jotka osaisin tehdä nyt ihan hitosti paremmin. Ei hitsi vie… onko asepaja edelleen käynnissä?”

”Varovaisesti”, Nurukan toppuutteli. ”Vaunuja ei taida olla enää ainuttakaan ja asekehitys menee xialaisten varastojen varassa. Mutta meillä on yksi aika iso –”

Nurukanin kommunikaatiolaite piippasi kuuluvasti keskeyttäen hänen lauseensa. Hän vilkaisi rannetietokoneessaan vilkkuvaa valoa, pyysi Kekiltä anteeksi pientä keskeytystä, ja avasi kommunikaatiosovelluksen.