Punamaskinen kädetön Matoran, jolla oli puujalka avasi kapakan oven.
“Yarr. Onko Jardirt täällä?”, Notfun kysyi.
“Yarr.. Dirt..?”, Kapakoitsija ihmetteli.
“Yarr. Dirt.”, Notfun vastasi.
“Yarr. Tuolla nurkassa. Enemmän humalassa kuin sinä”, Kapakoitsija kertoi.
Piraatti nilkutti puujalallaan ärtyneenä kohti nurkkapöytää. Kun hän oli pöydässä, hän löi Jardirtia rommipullolla päähän. Erittäin kovaa.
“AAAAAAHHH, Mitä sinä teet, se en ollut minä!”, Jardirt kiljui.
“Missä minun jalkani, miehistöni, ja laivani?”, Notfun ärjyi.
“En tiedä. Joku vei sen. Heräsin tästä kapakasta. Äsken. Olen umpihumalassa. En ollut kun nukahdin. Siitä jo kauan”, Jardirt selitteli.
“Vai niin.. Me hankimme uuden miehistön. Nyt”, Notfun sanoi.
“YARRR, Kaikki kanssaelijäni, kapteeni Notfun etsii miehistöä! Ilmoittautua voitte auringonnousuun mennessä tämän kapakan yläkerrassa”, Notfun huudahti, maksoi kapakoitsijalle, ja käveli yläkertaan.
Siitä on jo vuosia, kun Tawa ja Visokki perustivat Bio-Klaanin. Vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja. Vuodet ovat kuluneet suurimmaksi osaksi rauhan merkeissä – ellei lukuun oteta muutamaa vakavaa välikohtausta. Klaanin historian aikana niitäkin on ollut. Elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa ruusuilla tanssiminen on. Klaani on rauhan tyyssija. Sinne hakeutuvat ovat yleensä rauhaa kaipaavia Matoraneja, työnsä päättäviä Toia, hylkiöitä, syrjittyjä olentoja. Klaani on turvapaikka niille, jotka sitä hakevat.
Näiden vuosien aikana olemme saaneet rakennettua suunnattoman linnoituksemme saaren etelärannikolle. Lisäksi hieman Bio-Klaanin linnoituksesta pohjoiseen sijaitsee suuri Arkistomme, johon keräämme kaiken tiedon. Arkistoissa minäkin istun kirjoittamassa tätä muistelmaa. On hienoa tietää, että on paikka, minne mennä, missä asua – ilman pelkoa hyökkääjistä, jotka ryöstävät kodit ja tappavat asukkaat. Ilman Bio-Klaania suurin osa meistä olisi kuollut. Onneksi Klaani ottaa suojiinsa apua tarvitsevat. Mata Nuin ritarikunnalta, Makutain veljeskunnalta tai Pimeyden metsästäjiltä pakenevat saavat turvapaikan. Yksikään noista järjestöistä ei vie meiltä ystäviämme.
Näin päätän tämän luvun muistelmissani ja siirryn jatkamaan tärkeiden paperikääröjen järjestelyä ystäväni ja kollegani Gahlok Van kanssa. Eläköön Bio-Klaani ikuisesti.
Kolme Matorania istuivat Kahvilassa, juttelemassa. Jokainen oli eri Matoran-kylistä, joissa Die Tärtä oli vieraillut. Kylät voisi korjata, mutta silloin Merirosvot hyökkäisisivät uudelleen. Olisi aika tehdä asialle jotain.
Keltainen Po-Matoran istui keskimmäisinä. Hänellä oli keltainen Hau naamionaan, ja hänessä oli vihreän värejä. Hän oli aika pieni muihin Matoranien verrattuna, mutta vaikutti älykkäältä.
Vasemmalla istui Ko-Matoran, joka oli suurempi kuin kaksi muuta Matorania. Hänellä oli valkoinen Miru naamionaan ka piti kädessään pientä tikaria. Hän oli vihaisen oloinen ja hänen toisessa kädessä näytti olevan todella paha arpi.
Oikealla istui Fe-Matoran, jonka naamiona oli harmaa Komau. Hän oli keskikokoinen ja piti käsissään pientä laitetta. Hänellä oli oikeassa kädessä kaksi mekaanista sormea ja vsen jalka oli kokonaan mekaaninen.
“Emme voi antaa merirosvojen hyökkäävän enää. Menetimme taas arvokkaita tavaroita ja heti kun korjaamme kylämme, ne piraatit hyökkäävät uudestaan. Mutta kylät pitää korjata”, keskimmäinen Po-Matoran sanoi.
“Vel hyvä, voimmehan tehdä ansan. Vai mitä mieltä sinä olet Hyg?” oikealla puolella istuva Fe-Matoran kysyi.
Vasemmalla puolella istuva Hyg-niminen Ko-Matoran näytti pitävän ajatuksesta. “Sopii minulle, mutta minkälaisen? Ja pyydämmekö Klaanilaisia apuun?”
“En tiedä Hyg. Ehkä meidän pitäisi pärjätä omillamme. Klaanilaisilla on kiireitä sen hyökkäyksen jälkeen ja kun on niitten kristalli-juttujen hakua jne. Ehkä annamme vain heidän olla. Emme me voi pyytää Klaanilta aina apua. Kyllä me pärjäämme”, Vel sanoi.
“Hyvä on. Mutta mikä se ansa on? Minkälaista sinä suunnittelet Kjotr?” Hyg kysyi ja näytti olevan entistä kiinnostuneempi asiasta.
“En ole tullut vielä siihen vaiheeseen. Katsos, piraatit tietävät kyllä aika paljon ansoja. Joten mitä käyttäisimme?”
Kolmikko hiljeni ja katsoivat toisiaan. Pian heidän taakseen tuli joku henkilö. Kukaan ei ollut nähnyt häntä aiemmin.
“Minä voin auttaa teitä”, hän sanoi.
Kolmikko katsoi jälleen toisiaan ja antoivat hänelle tilaa. Nelikko aloitti sitten suunnittelun.
Moisesta sysäyksestä mikä tahansa tavallinen käsi olisi saattanut murtua parantumattomasti. 437:n sekä Ämkoon kädenkorvikkeet suorastaan tärisivät. Kumpikin pystyi hyvin tuntemaan kehojensa oikeasta puoliskosta lähtevän kipuaallon tunkevan läpi kehonsa. Pian sekä torakkaeverstin että ninjajohtajan nyrkit ponnahtivat toisistaan pois kuin kaksi samantapaista magneettia konsanaan. 437 sekä Ämkoo olivat vähällä kaatua kumoon.
Nazorakien leiri, muutaman sadan metrin päässä
3056 -niminen torakka kellahti rullilla pohjustettuine tuoleineen kumoon vartiotornin kovalle lattialle tornin heilahdettua häiritsevästi. Torakan lempikuppi kaatui peittäen pöydän limonadia muistuttavalla vaaleanvihreällä nesteellä. Nazorak hämyili kädellään edessä olevan pöydän reunaa, saaden siitä lopulta tarpeeksi tukevan otteen ponnistaakseen takaisin pystyyn. Torakka nousi hitaasti ja varovaisesti seisomaan. Kesti hetken ennen kuin torni tuntui seisovan taas vakaassa asennossa. 3056 kirosi vaimeasti. Nopeasti koottu torni ei kestäisi moista rynkytystä. Vahtivuoroon määrätty torakka pystyi havaitsemaan tornin laajoista ikkunoista suuren osan Nazorakeista kömpineen esiin teltoista tuli- ja räjähdeaseet tulitusvalmiudessa. Hyökkäyskö?
Alhaalla teltoissa tutkijatorakat painivat mittauslaitteiden sun muiden vempainten kanssa. Kone väritti valkean paperin mustilla viivoilla samalla kun kärsimätön komentaja tivasi tutkijaparoilta tuloksia. Osa nazorakeista oli komennettu vahvistamaan vartiotornin tukirakenteita. 3056 oli poiminut kiikarit käteensä, ja torakka alkoi tiedustella ympäristöään.
Ämkoo välttyi iskeytymästä selälleen hiekkaan hyppäämällä voltin. Hypyn voimakkuudesta johtuen admin viisti laskeuduttuaan hetken rannan hiekkaa pitkin, jättäen jälkeensä kaksi syvää uraa. 437 katkaisi oman lentonsa työntämällä metalliset sormensa kiinni hiekkaan. Nazorak suoritti pyörähdyksen saaden laskettua jalkansa turvallisesti maahan.
Mäksä tarjosi tujun luuvitosen everstin rintaan tunteakseen sen kuitenkin koostuvan metallista. 437 ei voinut olla virnistämättä tarttuessaan vastustajansa käsivarteen. Kyvyttömänä väistöliikkeeseen admin sai kokea metallisen polvilumpion iskun vatsaansa. Nazorak, sormet edelleen Ämkoon käden ympärillä, pyörähti heittäen adminin olkansa yli. Ämkoo mätkähti selälleen hiekalle. Eversti kohotti metallisen nyrkkinsä valmiina iskemään sen adminin vatsaan. Mäksä vastasi nopealla jalkojen heilautuksella torakan onnistuen potkaisemaan torakkaa rintaan. 437:n hetkellisen herpaannuksen turvin Ämkoon onnistui heilauttaa itsensä turvaan.
Ämkoo pyörähti nopeasti vasemman jallkansa avulla takaisin torakkaa päin. Hän vaihtoi nopeasti painonsa toiselle jalalle, suorittaen samalla nopean kierähdyspotkun. Torakka torjui iskun äkillisesti kyynärvarrellaan. Mäksä ei aikaillut, vaan suoritti liikkeen uudelleen toisella jalallaan. Uusi isku onnistuikin hhieman hipaisemaan torakan mahdollisesti orgaanista kylkeä. Everstin tuskaisesta tuhahduksesta päätellen Mäksän arvaus oli oikea. Torakka ei kuitenkaan antanut Ämkoon olla ainoa joka hallitsi jalkatyön. 437 rohotti vasemman metallisen jalkansa ja antoi Toalle jämäkän potkun vatsan alueelle. Admin päästi yskähdyksen ja perääntyi hieman.
Tilanne keskeytyi yllättäen kuuluvaan pamaukseen. Kaksikko ei ehtinyt tiirailla ympärilleen hetkeäkään, sillä Ämkoon takaa kohosi jysähdyksen säestämänä valtava tomupilvi. Säikähtänyt Admin hypähti äkisti sivummas, vilkaisten everstin suuntaan. Hän näki tämän ilmeestä torakan olevan vähintään yhtä yllättynyt. Kaksikko säpsähti jälleen uuteen pamaukseen. Refleksinsä äärimmilleen harjoittanut miekkapiru kiskaisi miekkansa esiin. Samalla häntä yläviistosta uhannut räjähde halkesi kahdeksi puolikkaaksi.
437 sävähti yhden ammuksista räjähdettyä metrin päässä itsestään. Nopeasti reagoiva Nazorak muunsi kätensä zamorkivääriksi pohtien, että ilmeisesti kumpikin kamppailijoista oli kauempaa tähdätyn hyökkäyksen kohteena. Everstin pohdiskelu keskeytyi hänen huomionsa herpaantuessa hetkeksi päänsä metallisen puoliskon sisään piilotetun kommunikaattorin kohinaan. “Eversti?“ Nazorak aikoi painaa sormensa kommunikaattorin napille tiedustellakseen puhujan henkilöllisyyttä. Pian tuttu ääni kuitenkin nousi esiin hänen mustinsa. perukoilta. Ei helkutti…
Eversti suuntasi katseensa meren puolelle. Tässäkin pimeydessä erotti ammusten piipuista singahtamisen synnyttämät pienet valonpilkahdukset. Kiikareita kantava komentaja torui äskeistä ampujaa samalla syöttäen ampujille tarkempia koordinaatteja. “MITÄ HELVETTIÄ!?”, eversti karjaisi kommunikaattoriinsa. “Pahoittelumme. Eräs tykkimies erotettiin juuri virasta!” Komentajatorakka yritti puhua esimiehelleen tykkitulen läpi. “Tulimme avuksenne! Pyydän teitä perääntymään. Tilanne on hallinnassa!” 437 pureskeli hampaitaan yhteen. Mokoma puolisokea haaska
Kauempaa lentelevät ammukset pakottivat Ämkoon pysymään liikkeessä. Liian lähelle ennättäneet ammukset saivat tuta miekkamiehen terästä. Samalla Ämkoo kirosi puoliääneen huolimattomuuttaan. Kiivas taistelu oli sekoittanut adminin suuntavaiston siinä määrin, että tämä ei ollut ollenkaan huomannut torakan kanssa käytävän kamppailun vieneen kaksikon näin lähelle nazorakien rantatukikohtaa. Mäksä joutui tuon tuosta vilkuilemaan everstiä varmistaakseen, että torakka ei ehtisi käyttää Ämkoon hankalaa tilannetta hyväkseen.
Klaanilaisen pelko kävi todeksi everstin syöksyessä yllättäen tätä kohti. Ämkoo huitaisi kerran miekallaan 437:n suuntaan hakien samalla etäisyyttä vastustajaansa, mutta eversti kiiti päättäväisesti yhä vain lähemmäs. Silloin Ämkoo huomasi myös taivaalta syöksyvän ammuksen. Admin tiesi, että ei kykenisi torjumaan kumpaakin hyökkäystä ja tilanne vaikutti toivottomalta.
Veljeskunnan tukikohta
“MITÄ?” Veljeskunnan ylin käskynhaltijamatoran Leiter ei ollut uskoa korviaan kuultuaan sinivihreän vakoojansa tuoman ilmoituksen. Johtajan silmät muuttuivat ohuiksi viiruiksi tummanvihreän Miru-naamion takana Leiterin miettiessä seuraavaa siirtoaan.
Asiat etenivät liian vikkelästi. Klaanilaisten mukana tullut tieto Ämkoon joutumisesta kamppailuun mystisen nazorak-soturin kanssa ei ollut liiemmin Leiteriä huolestuttanut, sillä matoran luotti vahvasti herransa taistelutaitoihin. Juuri saapunut informaatio Ämkoon tilanteesta sai kuitenkin huolen nousemaan tummankirjavan matoranin kasvoille. Nyt oli toimittava nopeasti.
Leiter jakoi muutaman harkitun käskyn sysipimeän metsän pohjalla tehtävänantoa odottaville alamaisilleen. Häntä kuulemassa olleet organisaation upseerit katselivat hetken toisiaan ja lähtivät sitten Leiterin kanssa liikkeelle.
Ranta
Ämkoo yllättyi nazorakin kääntyessä yllättäen yläilmoja kohti zamor-aseensa kera. Eversti ampui lähestyvää räjähdeammusta kerran saaden sen räjähtämään kappaleiksi kaksikon yläpuolella. Tumma savu leijaili hetken taivaalla ennen haihtumistaan ilmaan. Koko tilanne oli seisahtunut. Pataljoonan komentaja pystyi tuntemaan everstin katsovan häntä suoraan silmiin jopa niinkin kaukaa. Hitaasti zamorase vetäytyi takaisin everstin mekaanisen kyynärvarren sisään tehden tilaa mekaaniselle kädelle, joka laskeutui hitaasti alas. Oli hiljaista. Ämkoo tuijotti everstiä hämillään.
Eversti asetti sormensa kommunikaattorilleen, ja sääteli sen taajuutta. Komentajan vieressä olevan nazorakin sylissä pitämä radiolähetinlaatikko alkoi piippailla ja rahista. “Huomio.” Torakat kuulivat selkeästi everstinsä yllättävän tyynen äänen kommunikointilaitteen kaiuttimista. Mäksä valmistautui muiden lailla kuuntelemaan everstin sanat. “Vetäytykää.” Ämkoon silmät laajenivat yllätyksestä. “M-m-mutta…” komentaja sönkötti hämmentyneenä kommunikaattorin mikkiin. Eversti ei sallinut keskeytyksiä. “Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen saanut arvoiseni vastuksen. En aio sallia kenenkään vievän tätä tilaisuutta minulta pois.” Everstin kommentit saivat paikallaolijat hiljentymään. “Seuraava joka edes hipaisee mustavihreää Toaa, vastaa siitä minulle.”
“…Ymmärretty”, komentaja puhui mikrofoniin vaimeasti. Hän viittasi kädellään Nazorakeja pakkaamaan aseensa ja vetäytymään.
“Odotahan”, kuului kuitenkin yllättävä ääni Everstin pään sisällä. Torakka murahti tunnistaessaan kanavalle tunkeutuneen äänen. “Minä kuulin, kuka sinulla on siellä”, ilmavoimien komentajan ääni sanoi vakavana. 437 kääntyi nyrpeänä katsomaan kaukana taivaalla erottuvaa ilmalaivaa päin. “En salli klaanilaisen pakenevan”, 003 jatkoi tavoistaan poiketen suorastaan jäätävällä äänellä. “Jos niin käy, sinä vastaat siitä minulle.“
437 murahti.
“Niin ei käy”, torakkasotilas vastasi tympeänä. “Minä voitan tämän mittelön.” “Saat kamppailla yksin ainoastaan yhdellä ehdolla”, ilmavoimien komentajan ääni selitti. “Pakota klaanilainen lähemmäs, jotta voimme vahtia tilannetta. Ja puuttua siihen, jos epäonnistut.” “Luuletko, että minä-” 437 aloitti, mutta linja oli jo hiljentynyt.
Ämkoo ja Eversti kääntyivät katsomaan torakkatukikohtaa päin. Aseistetut sotilasrivistöt alkoivat levittäytyä odottavan näköisinä rannalle, ja 437 tunsi itsensä suorastaan loukatuksi. Ämkootakaan tilanne ei lainkaan miellyttänyt, vaikkakin klaanilaisen syy tuntea olonsa ikäväksi oli hieman erilainen.
“Tämäkö on käsityksesi kaksintaistelusta?” Ämkoo ärähti vastustajalleen pyöräyttäen miekkaansa kerran ilmassa. “Tunnet varmaan itsesi todella ylpeäksi jos nujerrat minut satapäisen toverilaumasi avustuksella.” “Nuo eivät puutu tähän”, 437 vastasi. “Pidän siitä huolen.”
Taistelevan kaksikon ajatustenvaihto keskeytyi kauempaa rannalta singahtaneen valokeilan häikäistessä kumpaisenkin silmiä. Valokeilan loiste kohosi kuitenkin ylemmäs ja Ämkoo kääntyi silmiään siristellen katsomaan mistä valo oli peräisin. Admin huomasi valokeilan lähtevän yhdestä torakoiden tiedustelutorneista. Nazorakit olivat huomanneet jotain, mutta mitä?
Jossain kajahti korvia vihlova kiljaisu.
Niin Ämkoon kuin rannalle kokoontuneiden nazorak-sotilaidenkin päät kääntyivät valokeilan perässä kauempana rannan reunamalla kohoavan mäen suunnalta kuulunutta ääntä kohti. Tarkkanäköisimpien nazorakien silmät erottivat hatarasti valaistun kukkulan päällä seisovan lyhyen hahmon, mutta yksikään torakoista ei kyennyt tunnistamaan hahmoa tarkemmin. Pian rannalle asennetuista valonheittimistä loputkin osoittivat mäkeä kohti valaisten tarkemmin vihreänmustan matoranin laihan hahmon.
Leiter katseli alhaalla avautuvaa synkkää rantamaisemaa ja sitä pitkin levittäytyvää tiheää torakkavalloitusta. Matoran levitti toisen kämmenensä kasvojensa tasalle suojatakseen silmänsä valonheitinten kirkkaalta loisteelta. Samalla Leiter kohotti toisen kätensä kohti taivasta, ojensi sen sitten alhaalla hämillään tuijottavia nazorakeja kohti ja sanoi yhden sanan.
“Hyökkäykseen.”
Nazorakit katsoivat äimistyneitä mäen takaa esiin kohoavia valtavia petolintuja suurten rahien pahoinpidellessä ilmamassaa mittavilla siivillään. Taivas täyttyi raivokkaiden petolintujen kirkkaista kiljaisuista ja linnuilla ratsastavien vihreiden matoranien uhmakkaista sotahuudoista. Leiter katseli kuolemanvakavana kolmenkymmenen luottolentäjänsä perään ja kääntyi sitten kadotakseen mäen takana odottaviin varjoihin.
Nazorakit karjuivat ja tulittivat taivaalla kiitäviä vihollisiaan samalla kun petolintuparvi hajosi useampaan pienempään muodostelmaan. Tätä kaikkea katseellaan seuraava Ämkoo kirosi itsekseen palauttaen katseensa sitten takaisin ensisijaiseen viholliseensa. Miekkapaholainen ei pitänyt lainkaan Leiterin suunnitelmasta, sillä veljeskunnan huomaamaton perääntyminen Klaanin saarelle oli Ämkoolle ensisijaisen tärkeää. Klaanilainen kuitenkin ymmärsi mitä Leiter oli arvatenkin ajatellut, ja olihan yllätyshyökkäyksen avulla voitettu aika tilanteen huomioiden tervetullutta.
Veljeskunnan tukikohta
Rannalla aloitettiin juuri hyökkäys. Tavoitteenamme on ostaa heille ja Ämkoolle sen verran aikaa, että pääsette kaikki ehjinä sukellusveneelle”, sinivihreää Hau-naamiota kantava muuten vaaleanvihreä veljeskuntalainen selitti kollegalleen. “Ilmoita klaanilaisille, että aikaa ei ole hukattavana. Heidän tulee kuljettaa kaikki ensisijainen materiaalimme rannalla odottavaan alukseensa niin pian kuin mahdollista. Johtaja komensi kaikki tänne jääneet taisteluyksiköt auttamaan klaanilaisia evakuointitehtävässä.”
Hau-kasvoisen matoranin kumppani nyökkäsi ja lähti viemään viestiä veljeskuntaa auttaville klaanilaisille. Matoran eteni juoksuaskelin, sillä aikaa ei ollut hukattavana.
Rantametsä
“Ibra, Raham, Amel”, lausui Leiter päästyään mäen takana alkavan metsän reunalle. Metsän kätköistä pyörähti salamannopeasti esiin kolmen vihreänkirjavan matoranin ryhmä. Kukin Rau-kasvoisista sotureista polvistui rutiininomaisesti johtajansa eteen.
“Menkää mukaan. Tyyli vapaa, kunhan aiheutatte mahdollisimman paljon kaaosta.”
Ibra ja Raham myhäilivät omahyväisinä. Jopa Amelin kasvoilla käväisi hetken ajan ilkikurinen hymy. Matoranit nousivat ja lähtivät sitten juoksemaan rivissä taistelukenttää kohti. Mäen päällä kolmikko kuitenkin tarttui toisiaan käsistä ja sekunnin ajan aamyön pimeydessä kirkkaana välkkyneen vihreänkeltaisen välähdyksen jälkeen matkaa taittoikin vain yksi hahmo.
“Otlek”, Leiter jatkoi käännyttyään takaisin metsän puoleen. Veljeskunnan uskollinen jousimies nousi esiin pensaikosta nuoliyksikkönsä kera. “Sinä ja muut jousimiehet kierrätte torakkavalloituksen toiselle puolelle. Ranta on täynnä puurakenteita. Tulinuolet ovat siis sallittuja. Antakaa myös Ibrahamelille suojatulta, jos vain voitte.” “Teemme parhaamme”, Otlek vastasi kumartaen kevyesti. Sitten matoran lähti joukkoineen kiertämään taistelukentän toiselle puolelle ystäviensä kera. Leiter katseli tovin jousimiestensä perään, laski sitten katseensa ja katosi pimeän metsän suojiin.
– – –
Ämkoon energiakäsi leimahti kuin punaisiin liekkeihin miekkapaholaisen ottaessa vastustajansa raivokkaan iskusarjan vastaan miekallaan. Myös eversti oli kiskaissut teräaseensa uudemman kerran esiin ja terien mahtipontinen kalina säesti kauempaa kuuluvia huutoja ja räjähdyksiä.
“Sinun joukkojasi?” Eversti uteli iskiessään samalla miekkansa Ämkoon olkapäätä kohti. Klaanilainen kyyristyi, heitti itsensä taaemmas ja huitaisi sitten kolmesti nazorakia kohti pysäyttäen tämän etenemisen. Kysymykseen Ämkoo vastasi kuitenkin vain kevyellä virneellä. Torakka tuhahti ja jatkoi kiivasta hyökkäystään.
– – –
Raskaalla ilmatorjuntasingolla varustautunut torakkavalloituksen reunamilla seisova jämäkkä torakkasotilas tiiraili kiivaasti taivaalle vaihtaen tuon tuosta tähtäyskohdettaan. Nazorak ei tahtonut tuhlata viimeistä ammustaan, mutta taivaalla suunnattoman suurella nopeudella viuhuvat petolinnut olivat koostaan huolimatta epävarmoja maaleja. Torakka nielaisi, latasi aseensa väkevällä liikkeellä ja valmistautui ampumaan.
“Hei sinä, naamassasi on jotain.” Nazorak kääntyi miltei Toan pituisen puhujan puoleen vain saadakseen kaksi terävää vihreää sormea suoraan silmiinsä. Karjuva nazorak pudotti aseensa ja lyyhistyi vaikertaen maahan vihreän matoran kaitan eteen. “Nimittäin TUSKAA!!” Ibrahamel nauroi ja kiskaisi selässä kantamansa ketjusirppinsä esiin. Sitten matoran kaita singahti juoksuun väistellen samalla taivaalta putoilevia ammuksia ja lentoromua.
“On todella ärsyttävää, kun hän ei kerro asioista, vaikka tietäisi niistä. Miten hän kuvittelee meidän tekevän mitään, kun hän ei kerro koko totuutta. Ja joo, minä olen varma, että hän tietää niistä rumiluksista jotain.”
Creedyn valitus oli jatkunut koko sen ajan, kun hän ja Saraji olivat istuneet Kahviossa Killjoyn kanssa erkanemisen jälkeen. Matoran oli tuohtunut ja nyt hän purki kaikkea mahdollista edessään istuvaan Vahkiin. Saraji näytti poissaolevalta ja vastaili Creedylle lähinnä mumisemalla.
Matoran keskeytti puheensa tajutessaan, ettei Vahkia kiinnostanut. Creedy oli tottunut siihen, että häntä kuunnellaan, joten hän päätti näpäyttää vastineeksi. “Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että välittääkö Killjoy sinusta millään tapaa? Mieti nyt, onko hän koskaan kysynyt sinun mielipidettäsi. Ei ole. Hän vain kertoo mitä sinun pitää tehdä. Sinä olet hänelle vain alainen, työkalu johonkin omaan typerään asiaansa.”
Saraji vajosi vähitellen nojaamaan otsaansa ja mulkaisi edessään vaahtoavaa Matorania. Sarajilla olisi tehtävää, hänelle oli jätetty töitä ja nyt hän joutui väittelemään yliaktiivisen Matoranin kanssa. “Kenraalin teoilla, tavoilla eikä tunteilla ole mitään väliä. Hän on johtaja, hän on järjestön ylin ja minä teen hänen käskyjensä mukaan. Se on minun työni ja siksi minä olen täällä. Minut luotiin seuraamaan johtajaa ja olen uskollinen vain ja ainoastaan hänelle.”
“Äääh, älä anna minulle taas tätä. Se teidän ikiaikainen juttunne on kuollut. Sinä et tiedä mitä kaikkea Killjoy teki lähtönsä jälkeen. Hän ei ole mikään johtaja…”
Saraji nousi pöydästä ja tuijotti Creedyä tuimana. Hänellä ei ollut aikaa tälle. “Sinä puhut asioita, joita sinä et ymmärrä. Kukaan ei pakota sinua tekemään mitään. Minä menen nyt huoneeseeni hoitamaan asioita ja sen jälkeen lähden vartioimaan mökkiä, kuten minua käskettiin. Sinä et ole osa Kättä. Voit tehdä mitä haluat.”
Saraji käveli rajuin askelin pois kahviosta, Creedyn jäätyä ärtyneenä istumaan. Juuri sillä hetkellä Matoran vihasi Sarajia. Hän vihasi tämän asennetta ja vihasi hänen naiiviuttaan. Punaisen Matoranin mielessä vilisivät kuvat Killjoyn päiväkirjasta, siitä päiväkirjasta, joka lojui sillä hetkellä palasina mökin raunioissa.
Creedy oli päättänyt. Hän ostaisi tarvikkeita ja muonaa ja menisi hakeman päiväkirjan. Hän todistaisi Sarajille, sillä hän oli varma siitä, että hänen vanha ystävänsä ei ollut, mikä hän väitti olevansa…
Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa. Onko se- Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen. On, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena. Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli? miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa. Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. Emme.
Matoro loi katseen koko joukkioon. Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.
Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.
Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.
Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä. Valmistelkaa laivanvaltausosasto.
Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.
Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.
Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.
Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.
Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle. Muistakaa, Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!
Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.
Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.
Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..
Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.
Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.
Elementaalivoimat, Ruki henkäisi. En tunne niitä enää. En tunne… Merta.
Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa. Vaietkaa. Ja valmistautukaa. Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla. Amiraali tahtoo tavata teidät.
006 heräsi mitä epämiellyttävimmällä tavalla: kapteeni 666 oli kumartuneena hänen ylleen ja hönkäili kuumaa ilmaa hänen kasvoilleen. Ruumiin lemu sai tohtorin melkein oksentamaan. Mmmitä sinä teet? 006 parkaisi. Minut lähetettiin hakemaan sinut, toinen vastasi pahansuovasti. Tule mukaan. Sinulle on töitä. 006 pakottautui nousemaan sängystään. Hän oli nukkunut vasta kaksi tuntia tehtyään vuorokauden ajan töitä. Mitä te haluatte? hän sopersi 666:lle, joka käveli jo pois huoneesta. Pue jotain yllesi, tieteilijä, kapteeni sanoi välinpitämättömästi ja jäi ovelle. 006 otti tuolin päältä työtakkinsa ja veti sen huolimattomasti unenpöpperössä päälleen. Sitten hän raahautui mustan Nazorakin perään.
He kävelivät käytäviä pitkin, kunnes tulivat huoneeseen, jonka 006 tunnisti Abzumon uusiksi tiloiksi. Tämä oli saanut yhden valtaisimmista huonetiloista, mitä pesästä saattoi löytää. Se sisälsi valtaisan suuren salin ja muutaman pienen huoneen. Tämä oli yksi pienistä. Odota hetkinen, 666 sanoi. Sitten hän katosi seuraavasta ovesta. 006 katseli ympärilleen. Yksi öljylamppu valaisi huoneen, jossa hädin tuskin mahtuisi olemaan kolme henkilöä. Se oli vain välitila käytävän ja huoneen välillä. Orgaaninen katto ja seinät näyttivät elävältä. Metallitukirakenteet huojuivat hieman samassa tahdissa kuin seinät.
Sitten 666 saapui takaisin. Tule, hän tiuskaisi viittoen kädellään tohtoria siirtymään eteenpäin. Tämä kompuroi seuraavan oven kynnyksen yli. Kun hän kohotti katseensa, hän toivoi koko sydämellään ja sielullaan, mikäli hänellä sellainen oli, ettei olisi katsonut.
Huone oli avara, mutta silti aika pieni ehkä kymmenen metriä joka suuntaan. Neljä pilaria piteli huonetta osaltaan pystyssä, ja lattialla oli vettä. Joka oli punaista. Seinällä roikkui viiden Matoranin päätön ruumis. Lisää ruumiita oli lattialla, ja ne olivat vuodattaneet verensä lainehtimaan 006:n jalkojen senhetkiseen sijaintiin. Katosta roikkui kettinkien varassa muutama ruumis lisää. 666 hymyili ilkeästi. Eikö ole kaunista, hän sanoi lumoutuneena näystä. 006 oli oksentaa siihen paikkaan. Hän ymmärsi hyvin kapteenista lähteneen ruumiin hajun. Mmmmitä sinä teit? hän kysyi epäuskoisena. Älä oksenna, tohtori, 666 sanoi nähtyään toisen ilmeen. Sinun pitää pitää oma aineksesi erillään tästä kaikesta. Kuinka niin? 006 kysyi ottaen tukea pylväästä. Veri oli värjännyt hänen jalkansa tumman punaisiksi. 666 hymyili nyt hänelle erittäin innostuneena. Sinä tutkit jokaisen ruumiin. Otat DNA-näytteet ja toimitat ne labraan. Mmmmiksi? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, ystäväiseni. Teen vain työtäni. Ja hyvää työtä ssssssinä teetkin, kuului kolmas ääni 006:n takaa. Tämä kääntyi hitaasti katsomaan taakseen.
Makuta Abzumo seisoi suoraan hänen takanaan niin, että hän olisi pystynyt koskettamaan tätä kädellään. Makuta katsoi suoraan alaspäin 006:ta, joka vapisi. Hei, Sssstephen, Abzumo sanoi pirteästi. Kuulitko jo tehtävänantossssi? 006 nielaisi ja nyökkäsi sitten kerran. Abzumon naamalle levisi virne. Hienoa, hienoa. Tulehan, Christopher, hän jatkoi. 666 poistui ovesta. Pidä hausssskaa, Sssstephen.
006 jäi yksin. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Mistä hän saisi välineet työhönsä? Miten kauan hänen pitäisi olla ruumishuoneella, joka oli täynnä Matoraneja? Mistä nämä olivat peräisin? Miettien näitä asioita 006 kiiruhti yhdelle huoneessa olevista ovista näitä oli kaikkiaan kaksi sen yhden lisäksi, josta hän oli tullut sisään. Yhdestä sivuhuoneesta näytti löytyvän välineistöä ja toisesta tietokoneisto. 006 huokaisi. Hänen olisi parasta alkaa hommiin. Hän käveli tietokonehuoneeseen, istahti tulille, käynnisti koneen ja oksensi sen taakse.
Käytävän jälkeen auennut suurehko huone oli täynnä elämää ja kiirettä. Tummansinisiin, puolipitkiin viittoihin pukeutuneet Matoralaiset kävelivät ympäriinsä, keskustelivat kiivaasti, puuhailivat kaikkea tärkeän näköistä ja joivat kahvia hyvin intensiivisesti. Kaikki se sekamelska kuitenkin oikein hohkasi tehdyksi tulevaa työtä tuoden Kepen ja Snowien mieliin Klaanilehden toimituksen aina julkaisua edeltävinä päivinä.
Ja, nyt vain löydämme sen sinun Po-Matoranisi? Kepe kysyi kaksikon yrittäessä epätoivoisesti kurotella kaiken kaaoksen yli. Siltähän tämä näyttää. Jos sinä etsisit tuon kuvaseinän luota ja minä menisin välipala-automaatin tykö, ja-
Lumiukon puheen virta kuitenkin keskeytyi kuin Keetongun työt humpan alkaessa, kun hän hoksasi vierestään muuannen muita astetta epäkiireisemmän näköisen Matoralaisen ja pyyhälsi spontaanisti tämän luo. Snowie kiinnitti hahmon huomion, ja huomasi haaleankeltaisen Matoralaisen katselevan hieman ujosti takaisin. Katseessa oli jotain hätkähdyttävää, suuren Kanohi Komaun muotoiseksi tehdyn naamion silmäaukkojen takaa Kepeä ja Snowieta tuijottivat vihreät, surumieliset silmät. Anteeksi, arvon neiti. Etsimme semmoista Faxon-pärstäistä Po-Matorania, räleidensä puolesta minä ja partnerini tässä- Snowie piti pienen tauon laskeakseen kätensä Kepen olkapäälle ja hymyilläkseen leveästi ajattelimme hepun työskentelevän täällä. Satutko tuntemaan?
Keltainen Matoralainen näytti säikähtäneen, mutta avasi pienen hetken jälkeen suunsa. Tuota, ta-tarkoitatte varmaankin komisario Harkelia? vastasi hahmo nopeasti, ja käänsi katseensa lattiaan. Kannattaa kysyä toimistolta. Ääntä tuskin kuului toimiston melskeen yli. Kiitos kovasti Snowie sanoi astetta hillitympään sävyyn. Päivänjatkot.
Klaanilais-duo asteli kuulomatkan ulkopuolelle, ja Kepe mulkaisi toveriaan vihaisesti. Sinähän säikytit pikkuisen aivan tolaltaan. Etkö sinä joskus oppisi olemaan? …en, en minä pahalla. Ei kai se pahasti? Kyllähän se pärjää?
Kepen kurtistuneet kulmat nousivat. Häntä huvitti hieman nähdä ystävänsä huomaavan värikkään persoonansa ja hieman tunkeilevan luonteensa vaikutus vähemmän tutuissa tapauksissa. Ehkä tuokin tuosta oppii jotain. Kyllä hän varmasti pärjää. Tule nyt, höhlä, Kepe puheli iloisesti ja veti Snowieta olkapäästä kohti toimistoa. …mutta hän vaikutti niin herkältä.
Kop kop sanoi toimiston ovi, kun Kepen nyrkki sitä koputteli. Pian ovi avattiin, ja kaksikko astui sisään. Melkein yhtä pian heidät lähetettiin ulos. Ai ei.
Ilmeisesti kukaan ei ollut nähnyt Harkelia sen jälkeen, kun tämä oli lomautettu hämärissä olosuhteissa. Tällä oli ollut jotain närää pormestarin kanssa, ja komisario oli laitettu sivuun tutkintahommista. Virallisesti Harkel oli poissa kuvioista vain tilapäisesti, mutta harva vartiokaartin jäsen uskoi hänen enää palaavan töihin.
Kepelle ja Snowielle oli annettu vartiokaartin päämajassa työskentelevän toimisto-Matoralaisen nimi keltaisella tarralapulla. Tämän työntekijän pitäisi kuulemma johdattaa heidät komisario Harkelin asunnolle, joka oli muutaman korttelin päässä. Hah, Snowie hahahti. Väittävät minun käsialaani huonoksi, mutta eihän tästä saa selvää. Mikä tämä nimi on? Kepe nappasi paperilipareen kumppaninsa näpeistä ja tihrusti sitä vähemmän mikroskoopin näköistä silmäänsä. Hm. Ilmeisesti Suflery. Ja, ilmeisesti.
Snowie ei käsittänyt Kepen merkitsevää katsetta.
Kepe teki uuden merkitsevän katseen.
Snowie käsitti.
Suflery oli se arka Matoralainen, joka oli heidät toimistoon lähettänyt. Kepe katsoi Snowieta. Jospa minä hoidan puhumisen tällä kertaa? Jospa.
[/spoil]