Mitä? Missä olen? Alitajunnassani? Kuollut? Hrr. Tuntuu kylmältä. Nyt muistan. Taistelin sitä Skakdia vastaan. Mutta miksi kaikki täällä on valkoista? … En voi olla kuollut. En vain voi. Ei sankarit kuole, eihän? …
[spoil]Kapura lähti ulos Ropesta joten otan hänen hahmonsa komentooni lopun Xian tehtävän ajaksi…[/spoil]
Xia
Kapura oli suistanut juuri viimeisen metsästäjän maahan tuli-aallolla. Hän katselee nopeasti ympärilleen ja havaitsee muutaman kymmenen bion päässä Matoron ja Metorakin – tosin maassa. Ta syöksyy paikalle nopeasti.
Kapura katsoo Matoron sydänkiveä. Siinä palaa edelleen heikko sininen valo. Hän poimii jään Toan naamion ja rikkinäisen teleskooppisilmälisäosan vähän matkan päästä maasta. Hän oli aina luullut teleskooppisilmien olevan kiinteä osa naamiota.
Harmaa eliittivahki kävelee Kapuran luo. Se on menettänyt toisen kätensä äsköisessä taistelussa, mutta toimii muuten hyvin.
”Viedään hänet Gukkojen luo.”, Kapura ilmoittaa ja poimii valkoisen sirun maasta.
Nazorakien pesä
”Älä huoli. Metorakk hankkii ne sirut! Hän on paras näissä hommmissa.”, keltamusta skakdikomentaja puhelee torakkakomentajalle. ”Gaggulabio, en niin luottaisi sinun miehiisi. Mukaan olisi pitänyt lähettää joku eliittitorakoistani.”, 001 vastaa. ”Epäiletkö Metorakkia? Hän tuo sirut eniten maksavalle. Se on skakdin luonto.”, skakdi sanoo. ”… Sitä minä juuri mietinkin. Entä jos ne saastaiset metsästäjät tarjoavat enemmän?”, torakka mainitsee. Gaggulabio pysähtyy. Hän ei sano sitä ääneen, mutta tietää itsekkin Metorakkin antavan sirut eniten maksavalle. TSO haluaa sirun, maksoi mitä maksoi.
Keltamusta olento lähtee huoneesta pitkät piikit heiluen. Hän näppäilee radioon Metorakkin Haarniskan koodin ja alkaa odottaa. Piippauksia. Lisää. Gaggulabio paiskaa kuulokkeen raivoissaan maahan. Se särkyy helisten.
Pieni saari Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten
”Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin”, vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia. Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana. ”Päivää sinullekin Kelbuuno”, punainen Vortixx vastasi apaattisesti. ”Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?”, vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. ”Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma”, hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle. Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi. Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi. ”Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?”, yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, ”Oletko katsonut peiliin lähiaikoina”, toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti. Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.
Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta. Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan. Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle. Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; ”Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!”, Malcirem huusi ja marssi ovea päin. ”Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?”, ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia. ”Hyvää päivää hyvät herrat”, Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, ”Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis”. Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle. Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.
”Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan”, Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.
”Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra.”
Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.
”Loistavaa työtä Maxitrillian”, yksi heistä sanoi. ”Hienoa”, Kelbuuno lisäsi. Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi: ”Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian. Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia… Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!” Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.
”Teollisuuspohatta vai?”, Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, ”Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?” Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.
”Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys”, vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä. ”Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette”, Maxitrillian jatkoi. ”No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?”, Malcirem vastasi hampaiden välistä. ”Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?”, Kelbuuno lisäsi toverinsa perään. Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse. Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?”, Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.
Maxitrillian aloitti: ”Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen. Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun.”
”Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?”, Malcirem jatkoi kyselyään.
”Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.
Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden.”
Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata. ”… Maxitrillian”, Malcirem rikkoi hiljaisuuden, ”Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne”. Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin. Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. ”Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään”, nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.
Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan. ”Toa?”, yksi heistä sanoi, ”Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?” Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.
Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.
”Mitä tämä on Maxitrillian?”, punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, ”Oletko seonnut?”. ”Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!”, Maxitrillianin ääni nousi heti, ”Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?”. Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, ”Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut… Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?” Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. ”Mitä hemmettiä sinä oikein teit…?”, Malcirem kysyi hermostuneemmin. ”En vielä mitään, rakas Malcirem”, Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti. ”Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.”, Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen. ”Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?”, Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta. ”Mitä ikinä sinä haluat, Arstein”, Sheelika vastasi. Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin. ”Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät”, Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä. Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. ”Luojan tähden Maxitrillian!”, hän huusi, ”Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!”. Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.
Umbra nousi pusikosta vaivalloisesti, hän oli saanut pieniä ruhjeita, mutta ei mitään vakavampaa, eversti selvitti päätään sokaistukselta.
”Sinä et sitten pysy kuolleena, vai?”
Eversti latasi asettaan, tällävälin Umbra iski tätä aseeseen.
Eversti ei ollut kovinkaan voimakas ja häpesi sitä, että joutui käyttämään isoa sinkoa ja tekoniveliä kyetäkseen edes puolustautumaan, eversti tähtäsi singolla toistamiseen Umbraa, Zamor-sinkoa ei ollut tarkoitettu lähitaisteluun se oli valmistettu lähinnä isojen massiivisten joukkojen torjumiseen, Sinko hölskyi everstin kädessä ja tämä laukaisi, Umbra väisti sen helposti.
Glatorianking oli kaatunut maahan pidelleen rintaansa, Glatoriantyranni lähestyi uhkaavan näköisenä.
”Miksi sinä teet tämän minulle?”, Toa köhi maassa.
”Sinä ’pieni’ olento et voi sitä ymmärtää ja nyt pysy vain hiljaa niin siistin tämän”. Mustan puhuva toa sanoi ilkeästi ja kohotti miekkansa viimeiseen iskuun.
Eversti oli epätoivoisena ladannut singon nopeasti ja Umbra näki Gekon tilanteen, olisi vain yksi mahdollisuus.
Everstin pitäessä sormeansa liipaisimella, Umbra pamautti nyrkillään sinkoa ja se kääntyi kohti kaksikkoa. Juuri sekuntia ennen laukaisua GK ehti kierähtää sivuun, ammus lensi suoraan kohti Glatoriantyrannin rintaa ja tämä lensi metsikköön.
Häkeltynyt eversti latasi viimeisen panoksen, Umbra löi everstiä päin näköä ja tämä horjahti kumoon pelokkaana.
”Anna se sinko tänne!”, Umbra huusi.
”Siinä on vain y….yksi panos.”
”Se riittää vallan mainiosti.”
”Umbra älä!”, Gekko huusi.
Umbra pamautti Everstin ruhon kohti metsikköä.
”Umbra, et olisi…”
Palava toa näkyi kävelevän heitä kohti se oli rähjääntynyt ja hajonnut, mutta se oli elossa ja käveli edeten hitaasti.
”Me voitimme.”, Matoro toteaa hiljaa katsellessaan tehdasalueelle. Kapura on jo toipunut edellisestä koitoksestaan ja on valmis toimintaan. Hän on asettanut Nimdan sirun panssareihinsa. ”Emme me vielä ole poissa tältä saarelta. Sitäpaitsi se toinen siru, mitä tulimme etsimään, on kateissa.”, tulen toa vastaa. Hänen päänsä on täynnä ajatuksia. Miten sain naamion hallintaani? Toistuisiko se?
”Havaitsin liikettä.”, kaksikon lähellä vartioiva harmaa vahki ilmoittaa koneäänellä. ”Mitä..?”, Matoro aloittaa. Vahkin kahdesta plasma-aseesta lähtee sarjat tulikuumaa plasmaa rakennusten joukkoon, aiheuttaen jonkin räjähtämisen. Naama nousee rakennustan välistä ja tulittaa jollakin joukkoa kohden. Toat syöksyvät matalaksi.
”…Eikö ne metsästäjät jätä meitä ikinä rauhaan…”, jään toa miettii tylsistyneenä.
Vähän matkan päässä, Metsästäjäien vartioaseman katolla steltiläismetsästäjä katselee kaukoputkella tilannetta. ”Kolme yksikköä, tarvitsemamme objektin kanssa. Suoritetaan hyökkäys sivustaan.”, olento puhuu. ”Lopeta se sotilastermeillä pelleily, tyyppi.”, hänen vieressä oleva olento murhataa ja lyö kyynerpäällään tätä. ”Tehkää jotakin hyödyllistä, menkää edeltä!”, heidän taakseen tullut hopeasininen skakdi murahtaa ja tönäisee kaksikon alas.
”TSO maksaa toisesta sirusta niin paljon, että se on pakko saada.”, Metorakk murisee ja käskee vartioasemalta lisää metsästäjiä.
”Antautukaa!”, joku lyhyt metsästäjä karjuu ja ryntää kolmikkoa kohti. Kapura taklaa olennon maahan, iskien tämän tajuttomaksi. ”Mikseivät nuo ikinä opi huutamaan ’antautukaa’ vasta kun on oikea hetki?”, Kapura pohtii ääneen. ”Mikset kysy?”, Matoro kysäisee kevyesti miekkaillessaan yhtä vastaan.
Silloin alkoi tapahtua. opea ohjussade sivusta osui vahkiin, irroittaen tältä toisen käden ja kaaten olennon. Metorakk syösyy erikoishaarniskassaan paikalle, ampuen lisää ohjuksia Matoroon ja Kapuraan. Metorakk tajuaa ettei ollut pohtinut kummalla toista siru on.
Pikkuvikoja…, skakdi ajattelee ja syöksyy terineen kahden Toan kimppuun. Matoro torjuu taitavalla liikkeellä iskun ja Kapura suorittaa vastaiskun skakdiin. Tämän panssariin ilmestyy viilto. Eliittipanssari ei kestä enää kauaa Xian taisteluita. Skakdi vetäisee ketjun päässä olevan piikkimoukarinsa ja huitaisee sillä nopealla liikkeellä eteenpäin. Tulen toan punainen panssari saa pahan osuman, toan itsensä lentäessä selälleen maahan. Nimdan siru putoaa maahan.
Metorakk syöksyy, nappaa nyrkkiinsä valkoisen aarteen kouraansa ja nousee. Matoron miekka iskeytyy hyökkääjän olkapäähän, iskien palan panssaria irti. Skakdi karjaisee ja huitaisee kohti toaa. Kaksikko aloittaa nopeatempoisen miekkailun kauemmaksi taistelun polttopisteestä. Kaksikko pitää miekkojaan toisiaan vasten.
Pitkä vihollinen on Matoroa runsaasti pidempi. Se tuijottaa jään toaa punaisilla silmillään kypärän aukoista. Ilkeät skakdinhampaat puristuvat tiukasti yhteen. Metorakk laukausee ranneohjuksena lähietäisyydelta. Ne osuvat Matoron valkoiseen miekkaan, heittäen tämän kauas taakse. Seuraava nyrkinisku heittää toan kovaa maahan.
Metorakk osoittaa zamor-pistoolilaan aseetonta toaa. ”Tiedän että tämä on erittäin kliseistä, joten en kysy viimeisiä sanoja.”, skakdi myhäilee.
”Ei edes ihan pieniä viimeisiä sanoja?”, Matoro kysyy, yrittäen saada lisäaikaa.
”Ei.”, hopeahaarniskainen soturi murahtaa. Skakdinhampaat vääntyvät hymyyn, joka on kaikkea muuta kuin kaunis.
Matoro suorittaa nopean kierähdyksen maassa, napaten miekkansa. Metorakk astuu taaemmas ja ampuu. Matoro torjuu ammuksen. Metorakk tulittaa zamor-pistoolinsa lippaan tyhjäksi. Toa torjuu, torjuu toiseen suuntaan, kunnes yksi ammus osuu Matoroa naamioon. Teleskooppisilmälisäosa repeää irti ja loppu naamio lentää pois. Matoro kaatuu maahan puolitajtuttomana. Metorakk asettaa pistoolinsa toan sydänkiveä vasten.
Matoro tavoittelee silmät kiinni miekkaansa. Metorakk puristaa liipasinta. Aseesta kuuluu pelkkä naksahdus. Skakdi iskee ranneteränsä Matoron rintapanssarista läpi, mutta juuri silloin Matoro sivaltaa maasta miekallaan Metorakkin käden irti. Skakdi karjuu tuskasta. Toa koittaa pysyä kaikesta kivusta huolimatta tajuissaan ja lataa energialatauksen miekkaansa, ampuen sen vastustajaansa, kärventäen Metorakkin totaalisesti. Panssari hehkuu punaisena skakdin kaatuessa maahan. Matoro menettää viimein tajuntansa.
Kaksi puolikuollutta ruumista makaa Xian tuhkaisessa maassa. Pieni valkoinen siru hohtaa kaksikon välissä.
Hiekka suhahti hiekkamaisesti Ämkoon ja Snowmanin laskeutuessa sukellusveneen katolta sen päälle. ”He sanoivat paenneensa tälle kääpiösaarelle?” Ämkoo kysyi, ja etsi katseellaan metsänrajasta vihjeitä matoralaisten olinpaikasta. ”Jepulis” Snowman vastasi, ja alkoi huutamaan. ”Haloo? Minä täällä!”
Lumiukko huitoi käsillään suurin elein ilmaa, ja koetti muutenkin tehdä itsensä näkyväksi. Ämkoo katseli hetken hiljaa, ja huomautti sitten matoralaisten luultavasti jo huomanneen hänet, jos tosiaan olivat rannan tuntumassa. Snowie lopetti toimensa, ja hetken liikkumattomuuden jälkeen viidakon siimeksestä astui kolme vihreää hahmoa. Yhden lumiukko tunnisti vastarintaliikkeen Ternokiksi.
Matoralaiset tervehtivät Snowmania, joka vastasi heille iloisesti. Ämkoo seisoi hieman syrjemmällä lumiukon selittäessä vastarintaliikkeen jäsenille Klaanilaisten tilannetta. ”Selvä asia” Ternok vastasi. ”Saatte kyllä lepopaikan, ja tuo toverisi ensiapua. Mutta sinut tahdomme palkita hyvistä töistäsi.” ”Voi kiitos?”
[spoil]Öh, lyhyt ja viimeistelemätön. Piti saada valmiiksi ennen lomamatkaani. [/spoil]
Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa. Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.
Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.
Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään. Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten. Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki. ”Meillä on vene”, Manu sanoi. ”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.
Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko. Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?
Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt. ”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti. ”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.” ”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.” ”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.” ”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?” ”Minä saan häneltä tietoja.” ”Selvä.” Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.
Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.
He näkivät pikkuisen luodon. ”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.
Tohtori 006 katseli munahautomoa rauhallisin mielin panssarilasin läpi. Työpäivä oli ohi ja Nazorak-tiederyhmän ylijohtaja oli jo riisunut valkoisen suojapukunsa päältään. 006:n oikeassa kädessä oli pieni kuppi, josta torakkajohtaja nautiskeli elimistöönsä kirkkaankeltaista nestettä. Nesteen vaikutus sai 006:n tuntemaan olonsa hieman väsyneeksi. Tohtorin onneksi työpäivä oli kuitenkin jo ohi.
Joku yksinäinen torakkainsinööri työskenteli vielä munanlämmittimien kimpussa lasin toisella puolella. Tämä suhteellisen uusi insinööri ei ollut millään tapaa kovin älykäs, mutta osoittautui erittäin tottelevaiseksi. Insinööri myös muistutti etäisesti erästä torakoiden maavoimien korkea-arvoista upseeria. 006 ei ollut aivan varma, kannattiko kyseisen kenraalieverstin hetki sitten tapahtunutta katoamista kyseenalaistaa.
Tohtori huokaisi. Hän kääntyi ympäri ja käveli kohti omaa työpöytäänsä. Matkalla beigen värinen torakka erehtyi katsomaan itseään eräästä laboratorion peilistä ja sai välittömästi kivuliaan muistutuksen siitä, miksi ei ollut koskaan joutunut kouluttautumaan taistelua varten. 006:n käsivarret olivat säälittävän laihat ja hänen keskiruumiissaan ei ollut näkyvää lihaksistoa. Tohtori ei myöskään pystynyt juoksemaan kovin montaa minuuttia hengästymättä. Sillä ei kuitenkaan onneksi ollut väliä. 006:n aivot olivat poikkeuksellisen suuret ja hän ei ollut koskaan joutunut yhteenkään taistelutilanteeseen.
Se ei silti poistanut hänen omaa häpeäänsä. 006 vilkuili hetken itseään peilistä ennen kuin käveli takaisin pukukoppiin ja piiloutui syvälle valkoiseen suojapukuunsa.
006 käveli työpöytänsä ääreen. Hän istahti askeettiselle tutkimustuolilleen ja nosti pöydän laatikosta raporttipinon viime viikkojen edistyksestä.
RAPORTTI #923: PROJEKTI ”ERIKOISHAARNISKA” TILA: TUHOUTUNUT
Tohtori 006 pyöräytti silmiään ja huokaisi. ”Erikoishaarniska”, 006 sanoi puoliääneen. Mekaniikkaosastolla ei tunnetusti ollut yhtään mielikuvitusta. 006 laittoi raportin siististi takaisin laatikkoon.
RAPORTTI #1043 PROJEKTI ”AVARUUSJUNA” TILA: HYVIN EPÄONNISTUNUT Teknikko 129 alennetaan täten upseerista siivoojaksi
006 naurahti kuivasti. ”Avaruusjuna”, torakkatohtori sanoi karhealla äänellään. ”Kuka idiootti antoi tälle projektille suostumuksens…” Tohtori vaikeni nähdessään oman kädenjälkensä ja allekirjoitetun suostumuksen paperissa. Tohtori taittoi paperin varovaisesti kaksinkerroin ja ajoi sen pöydällään lojuvan silppurin läpi ennen kuin jatkoi raporttien selaamista.
RAPORTTI #1103 PROJEKTI ”UUSI SUKUPOLVI” TILA: KESKENERÄINEN SYY: Kohde 000:n elimistö hylkii hormoneja
Tohtori 006 laski paperit käsistään pöydälle ja kääntyi tuolillaan kohti panssarilasi-ikkunaa. Hän huokaisi. 000. Kuningatar. Kaikkien Nazorakien luoja. 006 oli yksi kolmesta tiedemiehestä, joiden annettiin koskea kuningattareen. Johtoporras vaati nopeampaa munantuotantoa. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati sotilaiden toukkavaiheen täydellistä ohittamista. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati uuden sukupolven kaikkien tunteiden ja alkukantaisten viettien poistamista sotatehokkuuden maksimoimiseksi. Sekään ei ollut onnistunut.
Torakkatohtori nojasi syvemmälle tuoliinsa avaten hieman työpukuansa. Hän käänsi katsettaan kohti laboratorion panssarilasista ikkunaa ja katsoi sen läpi munanhautomon takana hahmottuvaa suurta teräksistä palloa, jonka sisällä Nazorak-kuningatar oli. Yleensä tähän aikaan 000 nukkuisi jo rauhallista untaan, mutta nyt se karjui. Valtavalle olennolle annettujen hormonien tarkoituksena oli ollut rauhoittaa se, mutta efekti oli ollut täysin päinvastainen. Tiimi torakoita oli yrittänyt jo joitakin tunteja tainnuttaa raivoavaa kuningatarta tainnutussäteillä ja unikaasulla. Ne olivat toimineet, mutta herättyään 000 oli vain jatkanut raivoamistaan. Ketjuilla kammioonsa vangittu kuningatar ei ollut vain raivoissaan. Se kärsi.
Tohtori 006 käänsi katseensa pois 000:n kammiosta ja yritti olla kuuntelematta kuningattaren huutoja. Nazorak-tiedemies katsoi omia kasvojaan pitkään juomakuppinsa sisältämän nesteen heijastuksesta. Sitten 006 sanoi kaksi sanaa. Hän ei ollut käyttänyt kumpaakaan kertaakaan elämässään ennen tätä päivää ja suorastaan yllättyi, kuinka luonnollisesti molemmat tulivat ulos.
”Äkkiä!”, Matoro huutaa juostessaan käytävää pitkin, kohti ohjaamoa. Vahkeja odottaa siellä valmiina ottamaan klaanilaiset selkäänsä ja lentämään alas.
Alhaalla oleva tykki on tähdätty suoraan ilmalaivan moottoreihin. Skakdipari asettaa massiivista ammusta piipusta sisään.
Kapura syöksyy sirun kanssa yhden vahkin selkään, ja olento lähtee lentoon. Alta kajahtaa laukaus ja ilmalaivan kaasua täynnä oleva pallo leimahtaa liekkeihin, tulimyrskyn edetessä moottoreista ohjaamoa kohti. Yksi taaempana ollut vahki sulaa kasaksi protodermistä. Ohjaamossa olevat toat ja vahkit iskeytyvät paineaallon vaikutuksesta ilmaan, ja muutamassa sekunnissa aikaisemmin niin komea ilmojen valtias syöksyy maahan palaen.
Jään toat ja vahkit syöksyvät kovaa kohti vuorta, jossa on ilmeisesti puhjennut tulimyrsky. Matoro on näkevinään jonkun vuoren huipulla. Yksi vahki iskeytyy vuoren pintaan, jääden tämän valtavan olennon ruoaksi. Kolme vahkia tulittavat ilmasta vuorta, jolloin tämä jättää joukon hetkeksi rauhaan. Matoro osuu kovaa kiveen, saaden panssarointiinsa useita rikkoumia. Summerganon iskeytyy myös kivikkoon. Vahkit laskeutuvat hetkeksi.
”Meidän pitää päästä pois vuorelta!”, Suga huutaa. Laavaa ja kiveä valuu alas vuorta. ”Kylmennetään lämpötilaa!”, Matoro huutaa. Hän kutsuu elementtivoimien rippeitään kylmentämään lämpötilaa laavan yltä. Summerganon tekee samoin, ja laava alkaa hidastua. Viisikko alkaa kulkea jyrkänteitä alaspäin. Lisää laavaa ja kiviä jyrisee rinnettä alas. Vuori yrittää imaista jonkun osaksi itseään, mutta kohteet ovat liian nopeita. Olento alkaa nostaa massiivista kiviseinämää pakenevan aterian ympärille.
Kapura katsoo hätääntyneenä ystäviensä ongelmia vuorella. Tämän kuljettanut vahki on valmiina tulen toan vieressä, miettien itsekkin. Se on kuitenkin valmiina ampumaan jokaisen vihollisen joka tulisi häiritsemään heitä.
Kapura kutsuu kanohi Shanin voimia. Hän tietää että satunnaisista elementeistä ei ole juuri hyötyä, sillä vain muutamat, kuten kivi, voisi pelastaa muut Vuorelta. Tulen toa keskittyy naamioonsa, häivyttäen mielestään kaiken ylimääräisen.
Suuri, orgaanisesta kivestä koostuva seinämä nousee hitaasti mutta varmasti vuoren rinnettä pitkin, lukiten toat ja vahkit sen sisään. Maa näiden jalkojen alla alkaa rakoilla, makutojen sairas luomus valmistautuu syömään heidät.
Silloin tapahtui jotakin. Kiviseinämä alkaa vetäytyä, Kapuran lujasti keskittyessä siihen. Joukko syöksyy madaltuneen seinämän yli, juuri ennenkuin maa heidän altaan olisi kadonnut. Tulen toa keskittyy kivimassan hallintaan jatkuvasti. Vaatii kaiken hänen päättäväisyyden pitää Vuori aisoissa.
Muutaman minuutin kuluttua…
”Mitään tietoa Killjoysta?”, Matoro kysäisee maassa väsyneenä istuvalta Kapuralta. ”Gukko-lintu pelasti Kenraalin. Se lensi tehdasalueelle.” ”Mennään!”, Suga ilmoittaa. ”Kapura ei taida jaksaa. Mene sinä parin vahkin kanssa. Jään tänne odottamaan.”, toinen jään Toa ehdottaa. Kaksi kolmesta vahkista lähtee suuren valkohaarniskaisen perään kohti tehtaita.