Umbra riuhtoi hyökkääjää irti hänen kimpustaan. Hyökkääjä käytti pitkää viikatetta ja tikareita, joilla se koetti osua Umbran pehmytkudoksiin. Valitettavasti hyökkääjäkään ei nähnyt sen paremmin pimeässä viidakossa, joten Umbran onnistui ottamaan viikatteesta kiinni, ja viskaamaan soturi viikatteen avulla maahan. Tämän jälkeen muutama tikari lensi päin Umbraa, mutta keltamusta panssari pysäytti iskut.
Umbran lähettyvillä, Samol oli hylännyt sotavasaransa, ja tappeli nyr nyrkein muutamaa tummaa hyökkääjää vastaan. Heittotähtiä lensi päin kiven toaa, mutta kivestä tehty suojamuuri torjui osan iskuista. Yksi sotureista heitti Samoliia pitkällä, silmukaksi laitetulla metalliketjulla, jolloin ketju kiertyi toan kivinyrkkien ympärille. Toa oli nyt ansassa.
”Auttakaa minua näiden kanssa”, Samol mutisi, jolloin Deleva laukaisi jousellaan plasmakärkisen nuolen päin yhtä tummapukuista soturia. Soturi pudotti suuren shurikeninsa maahan, koska kipu oli kova. Deleva oli itse joutunut taisteluun yhtä soturia vastaan, joka taisteli kahdella katanalla kilvellä ja jousella varustettua plasman toaa vastaan.
Äänetön skakdi iski katanansa kohti Delevaa, joka koetti torjua iskuja kilvellään, mutta prototeräsmiekat osuivat vain Delevan mekaaniseen, hopeiseen käteen. Skakdi vaihtoi iskusarjan suuntaa, sohaisten Delevan tervettä kättä toisella katanallaan. Toa pudotti kilven maahan, jolloin punainen hehku sammui.
”Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!” Deleva huusi, ottaen mustapukuista olentoa kurkusta. Deleva heitti olennon päin maata, mutta ketterä soturi osasi ilmalennon aikana laittaa jalkansa oikeaan asentoon, ja lensi kaaressa maahan. Skakdi oli nelinkontin maassa, jolloin katanat viistivät maata.
Skakdi ei sanonut mitään, vaan laukaisi silmäsäteen sinisistä silmistään. Säde painoi Delevaa päin maata, jolloin Toan oli vaikeaa liikkua.
”Ahaa. Käytät painonsuurennussädettä”, Deleva mutisi. Hän sai kätensä nostettua ilmaan, laukaisten plasmapallon kädestään. Kuumaa ainetta lensi päin skakdia, joka väisti iskun takaperinvoltilla. Skakdin keskittyminen silmäsäteistään herpaantui, ja Deleva pääsi vapaaksi.
Deleva oli lähdössä hyökkäykseen kohti mustapukuista olentoa, kun Nurukan huusi apua. Maan Toan käsi vuoti verta ja toa koetti taistella yhden kätensä avulla. Vanha Toa oli joutunut pinteeseen näiden koulutettujen soturien kanssa.
”Miten voit, Nurukan!” Deleva huusi, kun skakdi hyökkäsi hänen päälleen. Skakdilla oli suussaan tämän katana, ja toisessa kädessä toinen terävä katana. Skakdi koetti lävistää Delevaa terällä, mutta osui ohi.
Deleva heitti ninjan päältään, mennen suojelemaan Delevaa, jonka kimpussa vihreäsilmäinen soturi oli. Nunchakuja käyttävä soturi pyöritti aseitaan meditoivan Nurukanin edessä kun Deleva saapui paikalle. Soturi iski vinhaa pyörivät keppinsä päin toaa, joka lensi kaaressa maahan.
”En tarvitse enää apua”, Nurukan sanoi, nostaen sormellaan maata nunchakusoturin alta. Ninja kaatui maahan, jolloin maan toa ohjasi maan imemään sisuksiinsa maahan pudonneet aseet.
Äkkiä kaikki pysähtyi. Skakdit, jotka olivat alkaneet piirittää Umbraa ja Samolia saivat kokea suuren ilotulituksen, kun Umbra sokaisi pimeyteen tottuneet soturit.
”Nyt lähdetään täältä!” Umbra huusi, pidellen haavoittunutta miekkakättään. Kädestä tihkui vähän verta mättäille kun Toa juoksi hidas Samol perässään kohti Nurukania ja Delevaa, jotka olivat hekin vähän sokaistuneita.
”Käyttäkää Kanohi Kakamoitanne”, Umbra sanoi, kun ninjat alkoivat heräillä. Heittotähtiä ja tikareita alkoi lennellä kohti toia. Kaikilla Toilla oli pieniä haavoja kehoissaan, mutta he eivät jaksaisi kauaa taistella.
”Sisämaassa. On. Matoranien. Kylä”, Samol sanoi uupuneena. Kiven Toa oli uupunut vähäisen energiansa takia ja tarvitsi nopeasti jotain syötävää. Muutkin toat olivat uupuneita.
”Kyllä toimivat, ainakin joten kuten. Meidän on lähdettävä nyt!” Valon Toa vastasi. Nurukan säpsähti meditaatiostaan, nousten seisomaan. Hän piteli toista olkapäätään, josta valui yhä verta.
”Sinun pitää jaksaa kylään asti naamiosi voimalla”, Umbra sanoi vanhalle Toalle, joka katsoi vihreillä silmillään takana olevia mustia sotureita.
Samassa toan musta kakama alkoi hehkua harmaana, ja toa suhahti viidakkoon. Samol reppuselässään oleva Deleva lähti Nurukanin perään, kun Umbra jäi viimeiseksi. Hän koetti saada jalkojensa turbiineja toimimaan, mutta vain savua tuli ulos.
Viimein Umbra muisti, että hänellä olisi vähäisiä valovoimiaan jäljellä. Koska turbiinit eivät toimineet ja juoksuun ei olisi aikaa, valon toa päätti käyttää todella paljon elementaalienergiaa vievää temppua, valoksi muuttumista.
Umbra latasi itsensä kullankeltaiseksi, alkaen muuntautua puhtaaksi energiaksi. Tämä oli todella vaarallista, sillä Umbra voisi aiheuttaa järjetöntä tuhoa tässä muodossa. Lisäksi hän oli perin epävakaa viimeaikojen tapahtumien takia.
”Tästä se lähtee”, Umbra sanoi, ampaisten silmänräpäyksessä matoranien kylään, läpi tiheän metsän, jättäen jälkeensä vanan kaatuneista puista ja tuhotuista esteistä.
Klaanin sairasosasto
Pieni violettimusta olento uneksi klaanin sairasosastolla. Hänet oli tuotu vaivihkaa, kenenkään huomaamatta ja vain harvojen tietäessä klaanin sairaosaston ovelle, jätetty tajuttomana ja pahoin haavoittuneena avun luokse. Pieni sankarimme näki juuri unta, unta jonka hän oli nähnyt jo niin monesti…
Kipu hänen rinnassaan, ja ympäri kehoa oli suunnaton. Matoranin panssarin palasia putoili maahan hänen liikkuessaan ja hän yski kuolan, oksennuksen ja sisäisten hammasrattaiden palasia suustaan. Hänen naamionsa, musta pakari oli vääntynyt ja täynnä taisteluarpia ja hänen miekkansa oli hänen vierellään. Hiukan kauempana oli rikkoutunut tykki, suuri tykki toisesta maailmasta, joka oli ollut sankarimme ainoa tie kotiin.
Sankarimme raotti harmaita silmäluomiaan. Hän näki oransseilla silmillään, kuinka utuinen, punertava, nelijalkainen rahi tuli hänen lähelleen, tutki häntä ja tuli siihen lopputulokseen että haavoittunutta oli autettava ja että tämä oli avun arvoinen. Sitten rahi nosti haavoittuneen selkäänsä, lähtien viilettämään poukkoilevaa metsätietä kohti klaania. Miekka ja tykin rippeet jäivät mättäille, kuivuneen veren sekaan, muistuttamaan elämän raadollisuudesta ja epäreiluudesta…
Uni loppui. Sankarimme heräsi ties kuinka monetta kertaa. Hän vaipuisi taas pian uneen, jos ei saisi jotain tekemistä. Sairaspedissä tekemistä oli aika vähän. Matoran yskäisi. Verta ja muttereita lensi valkoiselle sairaspedille. Lakanat olivat taas likaisia. Viehkeä ce-matoran-hoitaja saisi taas vaihtaa hänen lakanansa, kuten oli usein tehty.
Nyt jokin oli kuitenkin erilailla. Ovi avautui, mutta sisään ei tuntunut astuvan ketään.
Fikou hyppäsi Umbran päälle, koettaen nuolla hänen kasvojaan. Rahi oli vihdoin löytänyt isäntänsä, ja oli iloinen löydöstään. Nyt olento osoitti innostuksensa löytönsä johdosta.
”Et voi jäädä tänne. Kannan tautia joka voi tappaa sinut”, Umbra sanoi. Rahi heilutti iloisesti eturaajojaan, tanssien voitonriemuisesti. Kuin ihmeen kaupalla olento oli löytänyt kauan kaivatun isäntänsä. Mikään ei erottaisi isäntää ja rahia toisistaan.
”Mene siitä! Hus!” Umbra huusi. Hän tiesi että Qewa oli hänen ainoa ystävänsä tässä maailmassa ja rahi oli todella uskollinen ja luotettava ystävä. Mutta Umbra ei halunnut Fikoun saavan tätä Zyglakien kantamaa vaarallista tautia.
Qewan koettaessa osoittaa hellyydenosoituksiaan isäntäänsä kohtaan, Umbra ei voinut muuta kuin työn, tuskan ja suurien ponnistusten avulla kurottaa kätensä kohti Qewan selkää, jossa oli hopeinen Pakari. Umbra riuhtoi sen irti, heittäen ovesta klaanin kivikäytävään.
Qewa inhosi sitä että sen naamioon koskettiin. Rahi puri Umbraa, lähtien surumielisenä ja vihaisena pois Umbran luota. Isäntä ei enää välittänyt hänestä, rahi ajatteli, lähtien etsimään muuta tekemistä.
Umbra jäi yksin sairasvuoteelle, nukahtaen. Sama uni pyöri kerta toisensa jälkeen hänen mielessään. Kuka hänet pelasti? Kuka se oli? Ja missä pelastaja nyt oli?
Punavalkoista haarniskaa kantava Kakama-naamioinen Toa katseli kuinka hänen matoranystävänsä kantoivat raskaita laatikoita laivoista sataman kivisille penkereille. Matoranit olivat juuri saaneet vaihtotavaraa Eteläiseltä mantereelta, ja olivat lähettäneet vastalahjaksi tekemiään taidokkaita kullan värisiä naamioita, joita käytettiin seremoniatarkoituksissa.
Deleva oli jätetty tälle Aeriksi kutsutulle saarelle ihan yksin. Hän oli aikaisemmin puolustanut saarta sekalaisista Toista koostuvan joukkion kanssa, johon kuului Halaweksi kutsuttu magnetismin Toa, ja yksinäisenä vaeltajana tunnettu viisas ja vanha tulen toa Svarle. Nämä kaksi Toaa tulivat ja menivät mielensä mukaan, he eivät pahemmin piitanneet saaren asukkaista. Delevaa vähän harmitti se että hänen toa-toverinsa laittoivat omat intressinsä näiden mukavien ja helposti haavoittuvien matoran-kyläläisten edelle. Toana Deleva tunsi velvollisuudekseen suojella Mata Nuin pyhintä kansaa, Matoraneja.
Deleva meni auttamaan matoraneja, jotka kantoivat isosta laivastaan suurikokoisia puulaatikoita satamaan. Sataman pienehköt, matoraneille mitoitetut puuhökkelitalot ja kalastajamajat paistoivat räikeästi harmaan saaren rannalta. Erivärisiä matoraneja parveili satamassa, rahdaten tavaraa pois tulevista ja lähtevistä laivoista, käyttäen usein apunaan ystävällisiä Ussal-rapuja, joita matoranit olivat kouluttaneet kuormajuhdiksi.
Deleva kurotti kätensä yhden laatikon ympärille. Hän ponnisti jaloillaan voimaa, jonka avulla hän sai laatikon nousemaan puiselta kannelta. Laatikko tuntui oudon painavalta, ja sisällä tuntui kuin jokin olisi äännellyt laatikkoa nostaessa. Sisällä oleva tavara myös haisi rahin raadoilta ja muulta mukavalta.
”Mitä teillä on täällä?” Deleva kysyi ohi kulkevalta matoranilta, jolla oli värikäs sulka pakarinssaan. ”Haisee näet aika kuvottavalta, ainakin tämä laatikko”, toa jatkoi.
”Rahtikirjan mukaan nämä ovat harvinaisia, parantavia sieniä Kerokero-korosta, Eteläiseltä mantereelta”, sulkapäinen, punaoranssi matoran kertoi.
”Kuuluuko niiden haista noinkin pahalta?” Deleva kysyi, nyrpistäen nenäänsä ja painottaen sanoja haista ja paha. Delevan äänensävystä huomasi ettei hän pelleillyt.
”Tarkastamme asian pikimmiten”, Matoran sanoi hätääntyneenä, kun tajusi toan olevan tosissaan. Hän oli jo aistinut jonkin olevan väärällä tolalla, kun joukko outoja kasvomaskeja kantavia toia oli tuonut laatikot laivaan, matoran-kyläläisten sijaan.
Sulkapäinen matoran meni puhumaan muiden miehistön jäsenien kanssa, ja jonkunaikaa supateltuaan, joukkio saapui Delevan luokse.
”Olemme tulleet siihen päätökseen, Deleva, että”, sulkapäinen piti tauon, ”että sinun on parasta avata yksi laatikoista. Emme tiedä mitä sisällä oleva on”, hän sanoi, katsoen Toaa suoraan silmiin.
”Hyvä on, katsotaan”, Toa vastasi, kaivaen taskustaan punaisen puukkonsa, joka kesti hänen elementaalivoimiensa kanavoimisen. Deleva iski puukon lähimpään laatikkoon, alkaen leikata puuta, lastujen tippuessa lattialle. Jokin laatikon sisällä liikkui, ja pian Deleva pudotti puukon hämmästyksestä lattialle.
Laatikosta pilkisti esiin orgaanista, liskon harjaa. Pian tuli näkyviin myös valkoisena säteilevä hammasrivi, kun olento laatikon sisällä päästi itsensä vapaaksi väkivaltaisesti, lennättäen puunkappaleita ympäriinsä.
Deleva hyppäsi vaistonvaraisesti kauemmas skakdista, joka huusi muita skakdeja heräämään.
” Skakdeja? Deleva kysyi itseltään. Suuret laatikot alkoivat räjähdellä auki niin satamassa kuin aluksessakin.
”Näyttää siltä että ette saaneetkaan niitä sieniänne?” Deleva sanoi matoraneille, jotka juoksivat pakokauhun vallassa ympäri laivaa. ”Nyt tosiaan tarvitsisin toa-veljiäni”, Deleva mutisi, katsellen surumielisenä kuinka skakdit kylvivät tuhoa ympäriinsä.
Seuraten tilannetta keskittyneesti, ja pysytellen takavasemmalla, Deleva sai nopeasti selville, että sininen, hopeista kypärää kantava Skakdi määräili muita groteskeja liskoja, ja vaikutti johtajaluonteelta.
Sininen skakdi komensi osan joukoistaan hyökkäämään satamakaupunkiin, osan valtaamaan aluksen. Liskoarmeija jakautui muutamiksi pienemmiksi ryhmiksi, ja lähti kylvämään tuhoa ympäriinsä.
Deleva piilotteli laivan peräpäässä, lähellä kapteenin hyttiä ja ohjainjärjestelmiä. Toa koetti keksiä suunnitelman miten pienehkön Skakdi-armeijan voisi voittaa, vaarantamatta matoranien henkiä. Punavalkoinen toa piilotteli erilaisten tynnyreiden takana, mutta hänen värityksensä ei toiminut kovin hyvänä suojavärinä.
Muutama skakdi huomasi Delevan, lähtien juoksemaan kohti toaa. Liskot latasivat elementaalienergiaa lyömäaseisiinsa ja olivat valmiita mukiloimaan toan Mata Nuin luokse, kun jokin pysäytti joukkion. Heidän johtajansa halusi itse taistella Toaa vastaan.
”Haluan tuon Toan naamion itselleni ja kokoelmiini”, Sininen skakdi sanoi, pyörittäen toisella kädellään kahden käden piikkinuijaa, jossa oli ketjun päässä suuri moukari, joka oli täynnä piikkejä.
Skakdit perääntyivät ja lähtivät potkimaan laivan miehistöä kohti ruumaa. Toa ja johtaja-skakdi jätettiin kahden laivan perään.
”Kukas se sinä olet?” veden skakdi kysyi, lähestyen toaa. Itsevarma skakdi oli valmis reiluun taisteluun, joka kääntyisi mitä todennäköisimmin hänen voitokseen.
”Olen Plasman Toa Deleva, Aerin saaren suojelija!” Deleva kuulutti itsevarmasti. Hän hyppäsi sinisen skakdin eteen, kilpi ja miekka valmiina. ”Ketä rohkenen puhutella, skakdin rumilus?”
”Olen Metorakk, Gaggulabion joukkojen komentaja. Paina mieleesi se nimi loppuelämäksesi”, Metorakk myhäili hopeisen kypäränsä alta.
”On sinullakin johtaja, Gaggulabio”, Deleva sanoi, naurahtaen. ”Pahoittelen sitä tulevaa kärsimystä, jonka joudut kohta kokemaan”, Plasman toa sanoi, kanavoiden plasmaa kilpeensä, ja iskien sen päin Metorakkia. Skakdi paiskasi moukarinsa päin kuumennettua kilpeä, jolloin moukari meni kuumentuneen kilven lävitse, ottaen mukaansa kuumentunutta materiaa kilvestä ja iskien punaisen metalliplasmapallon päin Delevan vatsapanssaria. Iskun voimasta, Plasman toa pudotti kilpensä ja horjahti taaksepäin, kaatuen muutamien tynnyreiden päälle. Toan paino rusensi tynnyreitä rikki, ja pian tynnyreiden sisältöä oli laivan kannella ja Delevan päällä.
Voi sinua, Deleva, Metorakk sanoi, katsellen kuinka hänen vastustajansa piteli vertavuotavaa alavatsaansa. Etkö tiedä, että minua ei ole kukaan Toa voittanut? Skakdi sanoi Toalle, jonka mielen täytti suuri viha. Kerta se on ensimmäinenkin, Deleva sai suustaan hampaitaan purren. Deleva näki satamaan, joka oli ilmi liekeissä ja musta savu täytti ilman. Matoraneja tapettiin surutta, otettiin orjiksi ja heitettiin mereen. Muutama Skakdi alkoi leikkiä matoraneilla, sytyttäen näitä palamaan silmäsäteillään, tai heitellen näitä kuin koripalloja. Deleva oli saanut tarpeekseen tästä. Hän otti miekkansa kannelta, kanavoiden siihen plasman voimaa, jolloin miekka kuumentui hohtavaksi. Hän taistelisi tuota Metorakkia vastaan. Ja toden totta hän taistelisi. Isku Delevan miekasta osui Metorakkia jalkaan, kun toa riuhtoi miekallaan ilmaa. Hopeinen jalkapanssari suli nesteeksi. Skakdi karjaisi tuskasta mutta pakotti itsensä pysymnään pystystä palovammoista huolimatta. Hän tajusi että toa olisi tosissaan, eikä tämä tässä mielentilassa kuuntelisi toa-koodia. Metorakk torjui joitain plasman toan iskuja omalla aseellaan, pyörivällä piikkimoukarilla. Skakdi onnistui saada moukari kietoutumaan Delevan miekan ympärille, ja alkoi armoton vääntö siitä, kumpi menettäisi aseensa.
Olet hyvä soturi, haavoittuneenakin, Metorakk sanoi, riuhtaisten kovalla otteella moukariaan, joka oli kiinni miekassa, mutta nyt ei vain hyvän soturin arvonimi ole kummoisenkaan arvoinen, skakdi sanoi, jolloin miekka lennähti Delevan kädestä, lentäen mereen. Mitä nyt teet, Toa? sininen skakdi murahti, ilkeän hymyn noustessa hänen kasvoilleen. Hän tiesi että hän oli voitolla. Taistelen. Taistelen. Ja vielä kerran taistelen, Deleva sanoi, kuumentaen nyrkkeihinsä plasmaa. Ennen kuin Metorakk ehti reagoida, aalto plasmaa syöksyi polttavana aaltona sokaisten hänet. Hän tunsi veden skakdin ihonsa miltei palavan ja panssarien sulavan. Deleva puski kahdella nyrkillään Metorakkia rintaan, mutta juuri oikealla hetkellä Skakdi heilautti moukariaan, jonka piikikäs pää paiskautui suurella voimalla Delevaa kylkeen, rikkoen sisäelimiä. Deleva lensi päistikkaa läpi kapteenin hytin seinästä, kolisten alas rappuja ja kadoten näkyvistä.
Helppo voitto, Metorakk murahti peittäen kipunsa. Hän halusi jostain nopeasti vettä palovammoihinsa.
Puisen kannen läpi syöksyi kaksi oranssina hohtavaa kättä, jotka alkoivat puristaa Metorakkin alaraajoja, samalla polttaen skakdin jalkoja kuumalla energialla. Suuret palovammat syöpyivät skakdin jalkoihin Metorakkin karjuessa.
Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!, Metorakk karjaisi, potkaisten itsensä irti Toan kahleista. Skakdi työnsi kätensä rikkoutuneiden lankkujen läpi, nostaen toan kannelle. Kun Deleva roikkui hänen edessään, hopea nyrkki iskeytyi Toaa naamioon.
Delevan maailma pyöri hänen ympärillään. Hän tunsi suunnatonta kipua ylävartalossaan, ja sai koko ajan iskusarjan hopeisista skakdinyrkeistä, joita sateli päin naamiota ja yläruumista. Iskut olivat voimakkaita ja tekivät pahaa jälkeä, jolloin verta alkoi vuotaa entistä enemmän. Ehkä on parasta lopettaa sinun kärsimyksesi, Metorakk sanoi, ottaen käyrän, tummanhopeisen tikarinsa. Hän iski sen syvälle toan rintaan, hiukan ohi valokivestä, ja alkoi viiltää sitä kohti toan alaruumista.
Kipu lähes tajuttoman Delevan ruumiissa oli suunnaton, niin suurta ei monikaan osaisi edes kuvitella. Sisäelimet olivat monesta kohtaa murskana, ja ruostunut terä viilsi tappavaa vanaansa toan panssariin ja ruumiiseen. Plasman Toa tunsi menettävänsä tajuntansa.
Metorakk jätti pahoin haavoittuneen Delevan kannelle virumaan, mennen tarkistamaan miten hänen joukkonsa olivat edistyneet. Skakdit pitivät hauskaa matorankyläläisillä, ampuen niitä jalkoihin ja potkien mereen, mutta Metorakkin lähestyessä, skakdit menivät vakaviksi.
”Tajuatteko että pilaatte kauppatavaraa!?” Metorakk karjui skakdille. Samalla jonkinlainen rhotuka lensi hänen olkansa yli ja osui sihisten laivan kanteen. Metorakk käänsi katseensa ja näki kaksi Metsästäjien lipun alla olevaa laivaa. Häivytään! Metorakk komensi ja potkaisi Delevan ruumiin laivasta mereen. Skakdit alkoivat välittömästi vangita viimeisiä matoraneja, ja tuuppia kyläläisiä aseilla osoittaen kohti laivaa. Metorakk valvoi joukkojaan, ja skakdit siirtyivätkin hyvässä järjestyksessä laivaan käynnistelemään moottoreita. Osa lastasi suurta ryöstösaalista ruumaan vankien kera.
Osuimme liian lähelle Metsästäjien reviiriä. Odina on ihan tässä lähellä. Lähdetään ettei tule ongelmia, Metorakk selitti skakdille, joka meni ohjaamoon. Suuri rahtilaiva lipui matoranien lipuissa poispäin saarelta Metästäjien laivan rantautuessa saarelle.
Sekalainen joukko eriskummallisia Toia istui hiekkaisella rannalla. Ussal-ravut keräsivät laskuveden aikana ruokaa kostealta hietikolta, kun joukkio koetti tutustua toisiinsa. Tämä uusi tuttavuus, lyhyenläntä, puista kasvomaskia käyttävä kiven Toa oli osoittautunut ihan kelpo tuttavuudeksi, tosin hän oli välillä vähän sekaisin. Umbra ja Samol olivat käyneet pienimuotoisen taistelun rannalla vähän aiemmin. Nyt uupuneet Toat katselivat kuinka mustaa panssaria ja Kakamaa käyttävä Nurukan otti repustaan turagana käyttämänsä virkamerkin, johtajuuden poran, ja alkoi piirtää sillä ympärilleen ympyrää.
”Saamme varmaan kuulla uuden tarinan Nurukanilta”, Deleva tuhahti. Hän ei pitänyt siitä että aikaa haaskattiin turhiin tarinoimisiin ja turinoihin. Hän halusi toimintaa, vaikka olikin saanut sitä viimeisten viikkojen aikana ihan tarpeeksi. Toan mekaaninen käsi kitisi hammasrattaiden naksuessa paikoillaan, kun toa taivutteli sormiaan, osoittaen pitkästymisen merkkejä.
Nurukan ei välittänyt tästä, vaan tyhjensi hiekkakasan päälle reppunsa sisällön. Musta, hopeisilla terillä varustettu tykki tippui hiekalle, samoin kuin kasa värikkäitä kiviä. Yksi kivi oli keltainen ja sopi yhteen mustan ja rosoisen kiven kanssa, kuin palapeli. Muita kiviä oli sekalainen joukko ja ne kuvasivat oletettavasti sotureita ja kyläläisiä.
Nurukan köhi kurkkuaan, aloittaen tarinansa. ”Olipa kerran, kauan sitten, saariryhmä jota Suuren hengen auringonsäteet ja lämpö hellivät. Saaristoa kutsuttiin siitä syystä Avra Nuiksi, joka tarkoittaa suurta auringonsädettä. Saarilla elämä kukoisti ja eri matoranheimot harjoittivat kauppaa keskenään. Valitettavasti rauhaa ei kestänyt kauaa”.
Umbra katseli vanhaa Maan Toaa kun tämä kertoi tarinaansa. Hän piteli toisella kädellään kanuunaansa, johon oli mennyt sisään hiekkaa. Aurinko porotti Umbran niskaan ja tummat kohdat imivät tehokkaasti auringonsäteitä soturiin, saaden hänet hikoilemaan. Umbran vieressä, kiven Toa Samol kuunteli tarkkaavaisena Nurukanin tarinaa sankareista jotka kutsuttiin suojelemaan saarta eräältä pahalta Makutalta, joka erinäisten sattumusten kautta olikin vain pääsankarimme pahoista ajatuksista ja tunteista muodostunut kopio.
”… Toia kerääntyi eri saarilta yhteen, yhdistäen voimansa Yhtenäisyyden hyveen avulla, taisteluun makutan illuusiotoia vastaan. Nämä pahat toamaiset soturit olivat vain toa-energiaa ja varjoja, joilla ei ollut tunteita tai mitään. Vain tehtävä: tuoda keltainen soturi isännälle. Toa Avraxeiksi kutsutut soturit taistelivat urheasti näitä pimeyden olentoja vastaan, mutta illuusiotoat kaappasivat ryhmän kinetiikan toan, vieden hänet joukkion mestarille, Makuta KraUmbralle, koska kyseinen toa oli keltainen”, Nurukan jatkoi, siirtäen pienen keltaoranssin kiven kohti mustaa kiveä, joka oli puolikas toisesta keltaisesta kivestä. Joukko pienempiä, mustia kiviä siirrettiin myös kahden kiven ympärille.
Deleva haukotteli. Oli tylsää kuunnella tarinaa, joka oli melkein maksanut hänen henkensä. Plasman toa vilkuili puista seremonianaamiota kantavaa Samolia, joka kuunteli mielenkiinnolla tarinaa. Umbra näpersi laitteidensa kanssa, siltä varalta että niille tulisi jotain tarvetta tulevaisuudessa.
”… Toat tekivät vastahyökkäyksen Makutan linnoitukseen, vapauttaen veljensä, Belekin. Matkalla Ma Wetin tunnelistoa pitkin, he kohtasivat uusia liittolaisia, kolme Toa Ortonia, jotka liittyivät sekalaiseen seurueeseen. Päästyään meren ali saarelle, joukkio teki tuhoa makutan linnoitukseen ja Makuta oli syystäkin raivoissaan…” Nurukan jatkoi, heittäen mustan kiven maahan, jolloin pienemmät mustat kivet hajaantuivat, näyttäen kuin kumartavan mestariaan.
Äkkiä jokin keskeytti Nurukanin tarinan kerronnan. Hän näki kaukana, metsän laidassa, jonkin hopeisen kimmeltävän. Samassa sininen ammus lähti lentämään ilmassa kohti Toia.
”Varokaa!” Nurukan huusi, tuupaten Delevan sivuun ammuksen tieltä. Kun ammus osui hiekkaan, hiekasta tuli lasimaista.
”Tuo oli aika kuuma ammus”, Nurukan sanoi hymyillen, kun ammuksia alkoi sadella kohti joukkiota. Umbra latasi kanuunansa, Deleva jousensa ja Nurukan laittoi mutaatiotykkinsä kuntoon. Samol katseli kuinka toat latailivat aseitaan kiireessä.
”Miten tarina jatkuu?” Kiven toa kysyi, kun joukkio lähti juoksemaan kohti ammusten suuntaa. Samol otti juoksussa sotavasaransa selästään, puuskuttaen muiden perässä. Kiven toana hän oli painava ja lyhyet jalat eivät ainakaan antaneet hänelle apua nopeaan juoksuun. Juostessaan, Samol latasi käsiinsä kiven energiaa ja hänen jättimäinen vasaransa alkoi hohtaa kellertävää valoa, kun se oli ladattu kivienergialla.
Deleva torjui kuumennetulla plasmakilvellään skakdien zamor-ammuksia, joita lenteli päin poppoota. Muut väistelivät lenteleviä kuulia, joita sateli ilmassa. Kun nelikko oli tarpeeksi lähellä vihollistaan, he huomasivat että joukkio skakdeja tulitti heitä.
”Tulee ihan vanhat ajat mieleen, vai mitä?” Umbra kysyi Delevalta, joka muisti Umbran kanssa käydyt taistelut erinäisiä vihollisia vastaan, joihin kuuluivat niin skakdit, zyglakit kuin rahkshitkin.
”Tottahan tuokin on, Umbra”, Deleva myhäili. Hän pääsisi taas tositoimiin, löylyttämään näitä universumin saastoja, typerillä hammasrivillä varustettuja skakdeja.
Deleva viritti ladatun jousensa, ampuen sillä kilven suojista päin yhtä punaista Skakdia, joka pudotti kirveensä ja pistoolinsa aika nopeasti maahan. Plasmajousi lävisti skakdin panssarin, sulattaen sydänkiven jolloin skakdi huusi tuskissaan, kaatuen hiekkaiseen maahan. Skakdin alle muodostui lammikko sulaneesta metallista ja verestä.
Skakdit hyppivät alas puista ja osa hyökkäsi puiden takaa joukkion kimppuun. Samol pääsi nopeasti mätkimään nyrkeillään ja sotavasarallaan näitä groteskeja liskoja, joita parveili joukkion ympärillä. Hampaita lenteli ilmassa kun lyhyenläntä toa iski skakdeja kumoon kuin heinää, iskien liskoja joko aseellaan tai samol punch nimisillä kivinyrkeillä.
Umbra miekkaili erään jään skakdin kanssa, joka tulitti Umbraa hidastavilla silmäsäteillä. Umbran liikeet hidastuivat huomattavasti, ja skakdin iskusarjojen torjuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta. Miekka iski vasten miekkaa, kun ketterä skakdi sivalteli pitkällä miekallaan Umbraa eri puolille panssaria.
Nurukan huomasi Umbran saamat iskut, ja ravisutti maata Skakdin jalkojen alla, saaden valkoisen, hopeista panssaria kantavan soturin kaatumaan maahan, jolloin silmäsäteiden vaikutust loppui. Umbra painoi jalkansa skakdin vatsapanssariin, pitäen keltaista miekkaansa skakdin kurkulla. Umbran toisessa kädessä ylöspäin osoitettu kanuuna savusi juuri ammutun laukauksen jäljiltä.
Skakdi katseli kauhistuneena Umbraa, kun tämän silmät kiiluivat. Keltamusta soturi koholla olevaan kanuunakäteen oli muodostumassa kellertävä ammus.
”Olkoon Mata Nui sinulle armollinen”, Umbra murahti, vaihtaen tykin asentoa, osoittamaan kohti Skakdin ohimoa. Virne skakdin kasvoilla oli muuttumassa hätääntyneeksi.
”Toathan eivät tapa, joten minulla ei ole hätää”, Skakdi sanoi, muka kuulostaen itsevarmalta ja pelaten aikaa. Hän kyllä näki toan kasvoita, jos tämä bluffasi.
”Olet oikeassa sen asian suhteen, mutten olekaan tavallinen Toa”, Umbra sanoi, katsoen skakdia suoraan silmiin. Umbra oli päästänyt vapaaksi taisteluviettinsä, joka ei antaisi armoa. Kuinka ihanaa olikaan taas olla karski soturi, joka ei pehmoile.
Tykki savusi Skakdin ohimolla, kun Umbra keskitti energiansa tykkiin. Hän katsoi tähtäimen läpi skakdia, joka makasi hänen allaan tyynenä. Antaen tykilleen merkin mielessään, valoammus leimahti päin skakdin päätä, jättäen jälkeensä palaneen, tohjoksi ammutun ja päättömän skakdin, jonka miekka makasi soturin vieressä.
”Toivotaan että nuo mokomat oppivat ettei meille ryppyillä”, Umbra murahti. Muut skakdit katselivat kuinka valkoinen skakdi päästeli viimeisiä lihaskouristuksiaan, ennen kuin liikkeet loppuivat ja skakdi varmistui kuolleeksi. Umbra asteli pois skakdin luota, ladaten tykkinsä valmiiksi seuraavaa koitosta varten.
Nurukan ei pitänyt siitä että Umbra oli näin karski taistelussa tämmöisiä, tylsiä vihollisia vastaan. Eivät nämä skakdit saisi ketään tapettua, olivathan nämä vain jotain rivisotilaita, joita ei oltu koulutettu kuin perus taisteluun. Maan Toa toivoi että Umbra kunnioittaisi toa-koodia, joka kieltää tappamisen, muttei viitsinyt sanoa sitä ääneen, sillä Umbran pitäisi oppia hallitsemaan takaisin saatu vihantunteensa ja synkät ajatuksensa, jotka hän oli vasta saanut takaisin.
Deleva ja Samol taistelivat nyrkein skakdeja vastaan, heitellen ja potkien skakdeja ympäri hiekkaista metsää, jonne taistelu oli kulkeutunut. Maassa makasi sikin sokin haavoittuneita ja tajuttomia skakdeja, joita oli niin mättäillä, kuin pää hiekan alla. Skakdien rivit alkoivat hajota, kun Toat osoittautuivatkin näin kokeneiksi sotureiksi.
Jonkin aikaa taisteltuaan erästä kasvillisuuden skakdia vastaan, Nurukan päätti että nyt riittää, ja ampui vihersinistä skakdia mutaatiotykillään. Skakdista muuttui sinivihreä, groteskilla hymyllä varustettu pallokalamainen olento, joka poksahti osuessaan puuhun, levittäen vihreää mönjää ympäri metsää.
”Haluatteko saman Kohtalon!” Nurukan huusi, tähdäten vuoron perään harvalukuisten skakdien rivejä mutaatiotykillään, jolloin muutamat soturit pudottivat aseensa ja olivat valmiita antautumaan. Muutamat lähtivät karkuun, joiden perään Deleva ampui plasmajouset, merkiksi ettei takaisin olisi tulemista.
Skakdit alkoivat perääntyä kun itsevarmat Toat keräsivät ryhmänsä kokoon ja näyttivät uhmakkailta ja verenjanoisilta. Jotkut skakdit alkoivat kantaa tajuttomia veljiään pois rannan suuntaa, toiset vain yksinkertaisesti lähtivät juoksemaan, kuka minnekin.
”Älkää tulko takaisin!” Umbra huusi, ampuen muutaman laukauksen ilmaan tykillään. Valon Toa heilutteli keltaista miekkaansa ilmassa merkiksi voitosta.
Uupuneena Toat jäivät mättäille istumaan ja selvittämään sitä mitä tehdä seuraavaksi. Samol ehdotti että joukkion kannattaisi vaeltaa sisämaahan, sillä siellä olisi eräs matoranien temppeli.
”Ai että matkaamme oikein temppelille? Toivottavasti sieltä saisimme ravintoa, sillä minun on nälkä”, Umbra lisäsi, hien virratessa pitkin Kanohi Mordusia.
”Oi kyllä, siellä on paljon syötävää”, Samol sanoi. ”Odottakaa vain kun näette kokin juhla-annokset”, hän lisäsi iloisesti. ”Tämä taistelu oli muuten mahtavaa. Meidän pitäisi ottaa joskus uusiksi”, Kiven toa lisäsi innoissaan.
”Veikkaan että saamme paljon enemmänkin taistelua, kun Umbra ja Nurukan ovat mukana”, Deleva sanoi, odottaen jo seuraavia mittelöitä. Hän piti taistelun tuomasta adrenaliinipiikistä.
”Jatkakaamme matkaamme piakkoin, mutta nyt lepäämme”, Nurukan keskeytti juttutuokion väsyneenä. Veteraani-Toa ei jaksanut enää sotia entiseen tapaansa.
”Hyvä on, Nurukan”, Umbra murahti. Hän olisi halunnut lähteä jo kylään, mutta tämä vanhus vain hidasti matkaa.
Pieni, merirokkojen peitossa oleva vene, joka oli tehty uppotukeista, lillui hopeisessa meressä kohti pienen hiekkaisen saaren rantaa. Veneessä istui kolmikko, joka oli kokenut paljon viimeisten viikkojen aikana. Veneessä istui sekalainen, kolmen Toan poppoo, joka oli taistellut Avra Nuin kohtalosta viimeisten viikkojen aikana. Nyt sekalainen joukkio oli matkalla kohti tuntematonta.
”Toivon tosiaan että pääsemme klaaniin edes joskus”, Umbra murahti kun venematkaa oli kulunut jo muutaman päivän. Etäisyydet universumissa olivat valtaisia, ja suunnistaminen oli vaikeaa kun ei ollut kunnollisia karttoja.
”Koeta rauhoittua, Umbra”, Maan Toa ja metsästäjiäkin vastaan sotinut Nurukan sanoi keltamustalle soturille. ”Tiedäthän että kaikki tapahtuu ajallaan”, Toa lisäsi, katsahtaen horisonttiin. Vaikka hän olikin maan toa, hän oli harjaannuttanut silmänsä näkemään kauas ja huomasi horisontissa pienen saarentapaisen.
”Katsokaapa tuonne, nuoret”, Nurukan sanoi, osoittaen kynnellään kaukana olevaa vaaleaa läikkää. ”Tuolta voimme saada lisää muonaa ja tarvikkeita klaaniin pääsemiseksi”, Maan Toa lisäsi.
Deleva ja Umbra koettivat nähdä saarta, mutta eivät nähneet niin hyvin kuin sotaveteraani. Kaksikkoa vähän ärsytti tämä toan kokemus ja itsevarmuus, mutta olihan se ymmärrettävää kun oli puolustanut matoranien legendaa tuhansia vuosia ja ajanut jopa Makuta Bitilin joukot pois Avra Nuilta.
”En usko sinua, Nurukan”, Umbra sanoi. ”Käyn katsomassa edeltä onko sitä saarta oikeasti olemassa”, toa lisäsi, hypäten valtamereen, jolloin hänen haarniskansa mukautui meriolosuhteisiin, synnyttäen moottorit jalkoihin ja hengityssuojan Mordusiin.
”Voi tuota poikaparkaa”, maan toa tuhahti. ”Ei voi uskoa edes tällaista vanhaa rahin raatoa, joka sai juuri toa-voimansa takaisin ja on taas elämänsä kunnossa”, toa kertoi Delevalle, joka katseli merta. Umbra jätti jälkeensä keltaisen vanan, kun hän meni vedessä kuin kala. Suuren Artakhan luoma tekniikka oli maineensa veroista, Deleva ajatteli, ihmetellen mikä hänen valonsäteenä liikkuvalle veljellään kesti.
”Toivon ettei Umbralle ole sattunut mitään, sillä ei veljelläni yleensä näin kauan kestä”, Plasman Toa sanoi, hänen täysin mekaanisen, vasemman puolensa kimaltaessa aurinkojen valossa.
”Meidän on lisättävä tämän merirokkoveneen vauhtia”, Nurukan sanoi yhtäkkiä. Hän näki horisontissa, kuinka pieni kellertävä piste otti yhteen ruskean pisteen kanssa. ”Umbra on pulassa ja tiedät miten saamme lisää vauhtia”, hän jatkoi, jolloin Deleva hyppäsi veteen veneen taakse. Hänen mukautuva haarniskansa rakensi hänen jalkoihinsa propellit, joiden avulla veneen vauhtia olisi helpompi nopeuttaa.
”Toivottavasti ehdimme ajoissa”, Deleva huikkasi Nurukanille, joka seisoi kokassa, tähystellen saaren tapahtumia, pisteiden suuretessa koko ajan…
”Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Mata Nui meitä suojelkoon”, Toa sanoi itsekseen, puheen hukkuessa Delevan roottoreiden hurinaan ja laineiden ääniin.
Zyglakien voimalaitos oli kaaoksen vallassa. Nazorakien tekniikka oli alkanut pettää ja voimalaitos alkoi pikkuhiljaa sortua. Laitoksen työntekijöitä, oransseihin haalareihin ja kypäriin sonnustautuneita Zyglakeja juoksi ulos voimalan pääovista, koska hälytykset olivat pärähtäneet käyntiin. Voimalan keskustietokone oli ylikuumentunut viallisten johtojen ja sortumien takia syttyen tuleen. Nyt sitlä sammuttivat vain sammuttimet, Zyglakit itse eivät uskaltaneet lähteä voimalaa pelastamaan. Voimalan työntekijät uskoivat näet että Rhak’elakk jumala oli rankaissut heitä siitä että jumalan pyhättö oli syttynyt tuleen lähistöllä ja veriuhrit olivat paenneet.
Kymmeniä voimalan työntekijöitä ravasi ulos ovista ja teki kolmionmerkkejä ilmaan, ettei Rhak’elakk tappaisi heitä suuttuessaan.
Voimalan sisätilojen rakenteet alkoivat sortua vesimassojen osuessa laitteistoihin. Sähköiskuja lenteli ympäriinsä ja metallikehikot huojuivat kun nazorakien rakentama laitois alkoi palapalalta hajota käsiin. Umbra ja Flygel taistelivat keskenään hajoavan voimalaitoksen sisätiloissa. Ovi joka johtaisi päähallintakeskukselle ja keskustietokoneelle, oli jumittunut kiinni ja kaksikko taisteli siitä, kumpi pääsisi ensimmäisenä kallisarvoisen ulottuvuusporttitykin luokse.
Anna minun hakea tykki, niin pääsen kotiini! Umbra huusi, vesimassojen pauhatessa ja veden noustessa pikkuhiljaa. Flygel ei kuunnellut, vaan heitti Umbraa toisella terällään, jonka Umbra paiskasi maahan kontrolloidulla painovoimalla. Kuolemme molemmat! Umbra huusi, lyöden miekallaan Flygeliä, jonka käsipanssariin tuli viilto. Zyglak otti matorania kiinni mahasta, paiskaten tämän päin yhtä huteraa pilaria.
* * *
Vesimassat nousivat kaksikon taistellessa kun Flygel iski miekallaan Umbraa. Umbra väisti, potkaisten Zyglakia päähän, samalla iskien painovoimalla Zyglakin maahan. Flygel nousi, karjuen ja löi nyrkeillään Umbraa, mutta Umbra leijaili nyrkkien yläpuolelle.
Umbra iski nyrkeillään Flygeliä rintaan sarjan iskuja, mutta vahinkoa ei juurikaan tapahtunut. Leijaileva Matoran oli Flygelin korkeudella ja valmiina tekemään vihollisestaan kalanruokaa. Huitaisu Flygelin kynnestä, joka osui Umbraa päähän, saaden Pakarin vääntymään, tiputti Umbran maahan, jolloin Umbra joutui ottamaan tukea miekastaan.
Flygel iski miekallaan Umbraa jalkaan, jolloin Matoran kaatui taaksepäin, horjahtaen metalliromun sekaan. Flygel asteli voitonriemuisena Umbran luokse, kun Zyglakin paino alkoi äkkiä nousta ja liikkumisesta tuli vaikeaa.
Miten sinä Matoran teet tuon? Zyglak kysyi vaikeasti hengittäen. Painovoima pusersi hänen keuhkojaan kasaan ja mekaaniset osat hänen kehossaan rikkoutuivat yksikerrallaan. Umbra nousi romun seasta, nilkuttaen ja miekka oikeassa kädessään, valmiina iskemään Zyglakia.
Olen toisesta maailmasta, muistatkos? Ja siellä olin mahtava soturi, kuten tämän maailman vastineenikin on, Umbra kertoi.
Huone ei kestänyt enää taistelua ja katto alkoi sortua niskaan. Betonia, kivenjärkäleitä ja metallisia tukipilareita alkoi sataa kaksikon niskaan. Umbra leijaili Flygelin ylitse, kohti ovea joka johtaisi seuraavaan huoneeseen.
Umbra juoksi romujen seassa, rynnien oven läpi, jonka hän paiskasi voimillaan maahan, kohti käytävää. Käytävä oli valaistu valokivin, jotka oli otettu tapetuilta Ortoneilta. Fikou Qewa oli löytänyt tiensä Umbran luokse ja kaksikko juoksi Flygel perässään osittain tukkiutunutta käytävää pitkin kohti päähallintajärjestelmää. Ympärillä kuului hälytyslaitteiston huutoa kun sireenit varoittivat voimalan hajoamisesta.
Umbra lennätteli metalliromua tieltään, kun Flygel alkoi saavuttaa häntä voimakkaiden takaraajojensa tuomalla lisänopeudella. Zyglak läähätti pian Umbran niskaa, vaikkei ollutkaan kovin rautaisessa kunnossa. Umbran Fikou, Qewa hyppäsi violettimustan sankarimme olkapäälle, ampuen perästään seittiä Flygeliin, joka häiritsi Zyglakia, antaen kaksikolle etumatkaa. Juoksu kipeällä jalalla perässä valkomusta hullu tiedemieslisko ei ollut kaikkein helpoin tehtävä, varsinkaan tuhoutuvassa rakennuksessa.
Rautaromua lenteli ilmassa, sorruttaen samalla lisää rakennusta. Umbran onnistui heittää voimillaan romua päin Flygeliä, joka horjahti läheisen suuren ikkunan läpi toiseen käytävään, joka johtaisi myös päähallintajärjestelmään. Tämä käytävä oli huonommassa kunnossa, täynnä railoja ja reikiä lattiassa, mutta Flygel juoksi varmoin askelin, ottaen kynsillään tukea, kohti tykin säilytyspaikkaa.
Umbra ja Qewa tekivät yhteistyötä, juosten kohti suurta railoa, jonka yli Umbra ei voinut turvallisesti levitoida. Hän nosti Qewan kattoon voimillaan, jolloin Fikou eritti seittiä, jonka avulla Umbra lennätti itsensä toiselle puolelle. Umbra laskeutui kepeästi keventämällä painovoimaa allaan, kivilattialle, jolloin hänen takaansa metallikehikot alkoivat sortua ja tukkia takaisinpääsytien. Valokiviä rysähteli seiniltä maahan, hajoten sirpaleiksi, jolloin kellertävää valoa tuikki sirpaleista iloisesti.
Hmm Toivottavasti pääsen tykin avulla kotiin, Umbra ajatteli, juosten samalla ryskettä ja sortuvaa tunnelia eteenpäin, hyppien välillä metallikehikoiden yli, tai ryömien niiden ali, riippuen siitä, kuinka pahasti ja miten ne olivat sortuneet.
Flygel oli jo tahollaan saavuttanut oven, jonne hän koetti naputella numerosarjaa. Metallinen ovi ei auennut vaikka Zyglak kuinka yritti näpytellä koodeja, jolloin Flygel joutui käyttämään voimiaan, ja käytti itseään muurinmurtajana, saaden metallioven lentämään huoneeseen, jossa välkkyivät punaiset hätävalot ja sireenit soivat. Tahollaan, Umbra oli myöskin päässyt metalliselle ovelle, jossa oli myös salasanalukitus. Umbra näpytteli hetken koodeja, mutta tuli siihen johtopäätökseen että olisi nopeampaa vain rusentaa ovi painovoimalla. Umbra painoi oven sormensa painvoimalla muserruksiin, hypäten sen yli päähallintakeskukseen.
Fikou seurasi Umbraa perässä, hyppien romun seassa. Flygel oli jo huoneessa ja kaivoi luista mappikaappia, jonne hän oli piilottanut tykin.
Flygelin etsiessä tykkiä, Umbra otti kiinni Zyglakin hännästä, jolloin Zylak paiskasi Umbran päin tuolia, joka oli tehty Ortonien luista. Tuoli hajosi luupirstaleiksi jolloin Umbra lensi sirpaleet mukanaan lattialle. Ruhjottu ja haavoittunut Matoran ei kestäisi enää kauhean suurta ja väkivaltaista taistelua. Flygel penkoi innokkaasti laatikoita, heitellen kivitauluja ja papereita ympäriinsä. Tykki olisi löydyttävä, muuten hän ei pääsisi eroon tästä Matoranin rääpäleestä ja tämän hämähäkistä ja pääsisi pois rakennuksesta.
Viimein Flygel löysi tykin, ottaen sen voitonriemuisena käsiinsä. Vihreänaamainen Zyglak painoi etusormellaan tykin nappuloita. Zyglak ei tiennyt kovinkaan tarkkaan mitä mistäkin nappulasta tapahtui, ja tykin Olmak symboli ja matorankaiverrukset alkoivat hohtamaan kellertävää valoa. Tämän jälkeen tykin etuosaan syntyi sinertävä valo ja tykki alkoi suoltamaan ulottuvuusportteja ympäriinsä.
Tapat meidät molemmat! Umbra huusi, kömpien lattialta jaloilleen. Matoran paiskasi tuolinkappaleet päin Flygeliä, joka ampui portaaleja, jotka imivät palaset sisäänsä. Valitettavasti tykki oli siinä asennossa, että portaaleja syntyi sattumanvaraisesti ja tietylle alueelle tykin läheisyydestä. Luun palaset putosivat Umbran päälle, jolloin matoran kaatui lattialle, kun hänen päälleen putosi jotain äkisti.
Molemmat? Sinähän tämän tykin halusit. Sinä kuolet, koska jos viet tykin minulta, minulle ei jää mitään, Flygel sanoi, painaen etusormellaan tykkiä uudelleen. Siniset, ilmassa leijailevat portaalit sammuivat äkisti.
Ja osaan kuule käyttää tätä tykkiä, ainakin jotenkuten, Matoran, Flygel sanoi, osoittaen voitonriemuisena Umbraa. Hän voisi siirtää Matoranin jonnekin tuhoutuneen voimalan raunioiden alle ja kuolemaan.
Matoran. Hah! Voisiko Matoran tehdä näin? Umbra vastasi Zyglakille, nostaen liskomaisen olennon voimillaan ilmaan. Kun Flygelin pää kosketti katonrajaa, Umbra paiskasi hänet voimillaan päin lattiaa, jolloin jalat menivät hauraan betonilattian läpi.
Vieläkö sanot että olen vain Matoran? Umbra kysyi lattialta nousevalta Zyglakilta. Zyglak nousi, rynnisti kohti Umbraa ja tarrasi Umbraa mahasta kiinni, paiskaten hänet voimillaan päin teräksistä seinää.
Flygel kaappasi lattialta ulottuvuusporttitykin käsiinsä. Zyglak paineli nappeja, jolloin neljä ulottuvuusportaalia muodostui maassa makaavan Umbran ympärille. Flygel ohjasi portaaleja kohti Umbraa, jolloin siniset pyörteet alkoivat vetää Umbran raajoja puoleensa.
Siniset portaalit kiskoivat Umbran raajoja eri suuntaan, jolloin Umbran jalka törrötti seinään ilmestyneestä portaalista, toinen jalkaterä oli katossa, ja Umbra pystyi koskettamaan kämmenellään selkäänsä. Hänen toinen kämmenensä tuli näkyviin lipaston päälle ilmestyneestä portaalista.
Jos nyt painan tätä nappia, portaalit sulkeutuvat ja sinä hajoat kivoihin pikku paloihin, jotka voin sitten lähettää postissa Thaokin miehistölle. He kyllä keksivät sinulle käyttöä, Umbra, Flygel sanoi voitonriemuisena. Isokokoinen violettimusta maanvaiva oli nyt ansassa, eikä hän pääsisi mitenkään niskan päälle.
Umbra katseli hätääntyneenä tilannettaan. Hän tunsi kolmella sormellaan selkänsä ja näki kuinka kolme sormea liikkuivat lipaston päällä. Myös katossa oleva jalkaterä ja seinässä oleva jalkaterä liikkuivat normaalisti kun Umbra vain liikutti raajojaan. Pelaten aikaa pakenemiseen, Umbra keksi nerokkaan, joskin useinkäytetyn harhautuksen. Hän alkoi jutella hullulle zyglakille.
Hei Zyglak. Nyt kun olet saanut minut tilanteeseen etten voi päästä vapaaksi, haluaisitko tietää tarinani ennen kuolemaani. Ymmärrän että olet kiinnostunut ulottuvuuksista ja ajasta, joten tämä voisi olla hyvä tilaisuus, Umbra aloitti, miettien samalla kuumeisesti pakokeinoa.
Olisi todellakin mukavaa tietää vähän maailmastasi, ihmematoran, Flygel sanoi, nuoleskellen samalla verisiä huuliaan tiedonjanon takia. Zyglak selvästi nautti tilanteesta jossa oli niskanpäällä.
No, kaikki alkoi kauan sitten maailmassani. Minut valittiin osalliseksi eräiden matorantiedemisten projektia, jonka tarkoituksena oli siirtää toinen elementaalivoima matoranille. Tiedemiehet eristivät voimia erilaisista kristalleista ja upottivat muokattuun, voimien hallintaan kestävään kehooni painovoimaa hallitsevan kristallin. Kristalli antoi minulle hallinnan painovoimaan ja samalla pystyin pienissä määrin kontrolloimaan valoa, olinhan Av-Matoran. Samaisessa laitoksessa jossa minulle tehtiin kokeita, luotiin myös Olmakin sirusta tuo tykki jota pitelet käsissäsi. Tiedemiehet eristivät Olmakin voimaa ja siirsivät sen tykkiin, jonka avulla oli mahdollista liikkua paikassa portaalien kautta. Valitettavasti tietyt tahot halusivat sen ja tekniikan jonka avulla matoraneille annetaan elementaalivoimia, itselleen. Hyökkäyksen aikana sitten pakenin tykin avulla tähän maailmaan ja nyt haluan vain lähteä kotiin tykillä ja lopettaa maailmani kärsimyksen ja verenvuodatuksen, Umbra kertoi. Pieni kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan kun hän kertoi tarinaansa ja muisti kotimaailmansa.
Olipa tuokin tärkeä tieto, Flygel sanoi hiukan pettyneenä. Odotin ehkä vähän dramaattisempaa tarinaa sinulta, ulottuvuusmatkustaja, Zyglak lisäsi ja jatkoi: Et haluaisi kuulla minun tarinaani?
Tätä Umbra oli odottanutkin. Zyglak avautuisi hänelle, antaen lisäaikaa suuren paon suunnittelemiseksi. Qewa oli kadonnut jo jonnekin, mutta Umbra toivoi että hämähäkki olisi jossain lähellä.
Kaikki alkoi vuosituhansia sitten. Minut kasvatettiin Zyglakien jalkaväkeen ja rivisotilaaksi, jonka tarkoituksena olisi vain totella johtajia ja ylempiä tahoja. No osallistuin moniin sotiin joissa joukkomme pärjäsivät hyvin, yleensä Matoraneja ja muita lajeja vastaan. Eräs taisteluoperaatio oli ihan toisenlainen Hyökkäsimme korkeakulttuurilliseen, Orto Nuin pikkusaarelle, saarelle joka oli tunnettu valkokultaisesta rakentamistyylistään ja Valtuustostaan, joka johti saarta Turagoiden ja Matoranien kanssa. Saarella oli rikkauksia ja huono armeija joka koostui vain kuudesta Toasta ja Gukko-ilmavoimista. Täydellinen valloituskohde siis. Me Zyglakit hyökkäsimme saarelle, ammuimme alas keihäillä ja tykeillämme, suurimman osan ilmavoimien joukoista ja taistelimme saaren kuutta Toaa vastaan. Kyseisessä kahakassa menetin toisen silmäni, kun ryhmän Tulen Toa, ja johtaja, iski tuliporansa suoraan silmääni, jolloin poranterä meni ihan aivoihini asti. Se sai aikaan suunnatonta kipua, mutta samalla muutti persoonaani ja älykkyyttäni. Samalla menetin kiinnostuksen sotimiseenkin, vaikka vanhat taitoni eivät unohtuneetkaan. Aloin tutkia eri asioita ja kirjata niitä muistiin, tehden seikkaperäisiä päätelmiä ja kirjoittaa pöytälaatikkoon havaintojani. Samalla menetin kiinnostukseni Rhakelakkismiin, koska en nähnyt siinä mitään järkeä, Flygel kertoi, pitäen pienen hengähdystauon.
Umbra kuunteli kiinnostuneena Zyglakin kertomusta. Hän tunsi osaltaan sääliä olentoa kohtaan, osaltaan vihaa.
Ja nyt kun sinä toit tämän tykin tähän maailmaan, olen alkanut vihdoin tajuta ajan olemuksen. Emme voi vaikuttaa juuri mitenkään aikaan, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ratkaisevasti. Kutsun tätä Nuiramavaikutukseksi, sillä jos Nui-Rama pörrää väärässä paikassa oikeaan aikaan, ei pörrää ollenkaan, tai jättää huitaisemasta matorania pistimellään, kaikki vaikuttaa osaltaan aikaan ja luo äärettömän määrän vaihtoehtoismaailmoja. Pelkkä tämän ajatteleminenkin saa jo pääni sekaisin, eikö sinunkin? Flygel esitti kysymyksen vangilleen. Umbra kuunteli tarkkaavaisena zyglakin sanoja. Olennon mielessä piili älykkyyttä, mutta se oli vain valjastettu väärälle puolelle, eli Allianssiksi kutsutun oudon organisaation palvelukseen. Umbra oli myös tämän tarinatuokion aikana saanut keksittyä suunnitelman Zyglakin ikeestä pääsemiseksi.
Kiitos tarinasta, Flygel, Umbra sanoi virnistäen. Hän oli muuttanut tarinatuokion aikana ruumiinsa värit vastaamaan valoasetuksiaan ja latasi nyt Flygelin takana olevasta portaalista pilkistävässä kädessään olevaa valopalloaan. Umbra tiesi ettei saisi valolla vahingoitettua zyglakia, mutta aina sopi yrittää.
Loistava valopallo kiisi ilmassa Umbran kädestä kohti Zyglakia kun Umbra päästi sen valloilleen. Kellertävä voimapallo osui Flygeliä alaselässä olevaan hammasrattaaseen, joka tuotti suunnatonta kipua tiedemiehessä, joka oli jo taistelujen aikana saanut vammoja ruumiiseensa. Ulottuvuusporttitykki putosi hänen käsistään lattialle, tykin sammuessa sen off-napin kytkeytyessä päälle. Ulottuvuusporttitykit katosivat, Umbran ollessa taas entisellään lattialla. Matoran nousi ylös, katsellen edessään olevaa Zyglakia, joka makasi tuskissaan lattialla, selkä kohollaan ja nelinkontin.
Umbra vaihtoi värinsä takaisin violetin ja mustan väriin, saaden painvoiman hallinnan takaisin. Hän nousi voimiensa avulla ilmaan, ja koetti pitää voimalan sortumavaarassa olevaa kattoa paikallaan. Miekastaan hallitulla painvoimalla Umbra nosti ulottuvuusporttitykin ilmaan, mutta Flygel nappasi sen käsiinsä. Näyttää siltä ettet saa vieläkään tätä käsiisi, Flygel sanoi ivallisesti, laukaisten pari portaalia hetken naputtelun jälkeen, ilmaan. Toinen osui Umbran luokse tullutta Fikoua, joka katosi nopesti portaalista ties minne.
Ammuit ystäväni tuntemattomaan! Umbra huusi ilmasta, Flygelin ampuessa portaaleja pitkin huonetta. Portaalit imaisivat sisäänsä kattoa kannattelevia rakenteita, jotka olivat jo muutenkin todella hauraita. Umbra koetti voimillaan kannatella kattoa, mutta se kävi koko ajan työläämmäksi.
Tapat meidät molemmat! Umbra huusi, syöksyen Flygelin kimppuun. Kaksikko alkoi repiä tykkiä toistensa käsistä, jolloin tykin nappuloita sohittiin tarkoituksettomasti, jolloin portaaleja syntyi kokoajan enemmän ja enemmän. Kiihkeän painimisen päätteeksi Umbran musta miekka onnistui halkaisemaan tykin osiin, jolloin molempien käsiin jäi osa tykkiä.
Katso mitä nyt kävi kun olit ahne, Flygel sanoi, juosten nopeasti yhteen portaaleista. Portaali sulkeutui juuri kun Zyglak meni sen läpi ja katto alkoi sortua Umbran niskaan. Uupuneena Matoran koetti keventää katon massaa, muttei saanut paljoa mitään aikaiseksi. Pahempaa oli luvassa sillä portaalit alkoivat yksi toisensa jälkeen sulkeutua.
Minun on pakko päästä pois täältä! Umbra huusi juosten niin lujaa kuin pystyi kohti viimeisten portaalien rypästä. Hän ehti juuri ja juuri viimeiseen sinertävään ikkunaan, hypäten sen läpi kohti tuntematonta.
Portaali avautui metsässä, muutaman kion päässä järvestä josta kuului kova ryske ja pauke kun suuri voimala rysähti maahan. Sitä seurasi suurehko räjähdys, joka vavisutti lähialueen maastoa.
Uupuneena, pettyneenä, ystävät kadonneina ja tykki rikkinäisenä hänen käsissään, Umbra aloitti vaivalloisen matkansa kohti Bioklaania. Hänen koko tehtävänsä oli epäonnistunut surkeasti. Kaiken kukkuraksi hän alkoi yhtäkkiä voida todella pahoin ja oksentaa suustaan hammasrattaita. Umbra lysähti maahan nelinkotin ja kakoi.
Miksi Kohtalo koettelee minua näin!? Mitä tein väärin?! Kaikki ystäväni täältä ovat kaikonneet, tykki on pirstaleina ja toivo on menetetty. Miksi? Mata Nuin nimeen miksi!? Umbra huusi metsässä, hänen panssarinsa palasten alkaessa pikkuhiljaa haurastua.
Umbran mieli oli musta kuin ikuinen pimeys. Viimeaikojen ponnistelut ja epäonnistumiset, aina Levahin kuolemasta asti olivat vaikuttaneet hänen positiiviseen luonteeseensa. Pieni sankarimme, joka oli taistellut urheasti Zyglakeja ja Feterroja vastaan oli nyt vaipunut syvälle epätoivoon. Epätoivoon joka raastoi hänen sieluaan.
Umbra kaatui maahan, sydänvalo heikosti välkkyen. Hänen hengityksensä oli vaikeaa lukuisten metallinkappaleiden mennessä keuhkoihin. Sylkien suustaan hammasrattaita, Umbra lysähti uupuneena sammaleelle
Umbra hakkasi raivokkaasti metallista, ruostunutta ja lukittua ovea nyrkeillään. Hän oli raivostunut tähän matkaan, joka tuntui pitenevän koko ajan. Oliko tykki niin loppujen lopuksi tämmöisen matkan arvoinen, voisihan hän etsiä jostain jonkun Olmakin ja kadota sen avulla omaan maailmaansa, Umbra oli viimeisten minuuttien aikana ajatellut.
Jyskyttäen ovea monta kertaa peräkkäin, outo ääni alkoi puhua Umbran mielessä. Matoran lopetti tekemisensä, kylmyyden vallatessa hänen mielensä. Jollain pahalla oli asiaa Umbralle, ja Umbra tiesi hyvin kuka tämä oli.
”Hei Umbra, suuri-pieni-matoran”, ääni sanoi Umbran pään sisällä. ”Eikö tämä juoksu olekin aika turhaa, ystäväni?” bassoääni jatkoi.
”Mitä haluat minusta?” Umbra ajatteli henkisen yhteyden välityksellä.
”Haluan kertoa sinulle joitain asioita ystävästäsi Gekosta”, ääni kertoi. ”Hän on oikeasti toisesta maailmasta, kuten sinäkin, ja tullut sotkemaan tämän maailman järjestyksen ja aikajatkumot, estääkseen vaihtoehtoisen tulevaisuuden tapahtumisen,” ääni kertoi.
”Eikö tämä olekin aika moraalitonta, siis muuttaa aikajatkumon suuntaa, jonka Mata Nui on määrännyt meille?” ääni jatkoi asiaansa.
Umbra pysyi hiljaa. Ajatukset risteilivät hänen päässään, ajatukset jotka tämä ääni, jonka hän ajatteli kuuluvan Gekon pahalla versiolle, pystyi lukemaan aivan helposti.
”Olet hämmentynyt, etkö olekin?” ääni jatkoi. ”Niin minäkin olisin jos ystäväni olisi aikavääristymien aiheuttaja, joka väittää edustavansa hyvyyttä. Mistä tiedät ettei hän valehtele?”
Umbran lähellä, Gekko katseli vipuja ja laitteita jotka olivat sikin sokin huoneessa. Hän myös ihmetteli sitä miksi Umbra oli paikallaan, kuin transsissa.
Gekko tuli epäluuloiseksi ja alkoi ravistaa Umbraa hereille, muttei onnistunut.
”Hän yrittää tehdä sinulle jotain, Umbra”, ääni Umbran pään sisällä sanoi. ”Hän koettaa katkaista meidän yhteytemme, koska tietää ettei ole aivan puhdas. Tee mikä on oikein, Umbra”. ääni sanoi, lähtien Umbran pään sisältä.
Ensimmäinen teki mitä Umbra teki oli lyödä violetilla nyrkillään häntä ravistellutta Gekkoa.
Iskun voimasta, Gekko lensi lattialle. ”Mitä sinä pirulainen teet!?” hän huusi. ”Koetin auttaa sinua!”
”Et ole kertonut kaikkea itsestäsi Gekko, et ole todellakaan kertonut kaikkia motiivejasi”, Umbra sanoi. ”Aikajatkumon turvaamiseksi, minun on taisteltava sinua vastaan”, Umbra sanoi, kaivaen selästään kaksi miekkaansa, Rhak’elakkin symbolilla varustetun miekan ja oman mustan miekkansa. Qewa vinkaisi ja lähti piiloon seinälle, seuraamaan tulevaa mittelöä mahdollisimman kaukaa ja turvasta.
”Huoh, jos sitä vaadit, Umbraseni”, Gekko sanoi, ottaen raskaan miekkansa selästään. Tästä taistelusta tulisi outo, hän ajatteli, hyvin outo…
Umbra ja Glatorianking hiipivät puisten kotarakennelmien lomitse, etsien kuumeisesti aseitaan ja naamioitaan. Glatorianking piteli olkapäällään Qewaa, joka pyöritteli kuumeisesti eturaajojaan ympäriämpäri. Fikou oli selvästi hermostunut uhkaavasta hukkumiskuolemasta. Kaksikko katseli kuinka kaksi vihreää, kaapuihin pukeutunutta Zyglakia liikkui sulavasti veden alla, pidellen käsissään epämääräistä myttyä, josta pilkotti jotain tuttua. Heidän aseensa!
Lähellä Gekkoa ja Umbraa oli roskapönttöön tungettuna heidän naamionsa, jotka Qewa löysi etsiessään ruokaa. Fikou toi naamiot kaksikolle kun nämä kuuntelivat Zyglakeita.
”Uhraamme nämä aseet, jotka tulivat pinnalta, Rhak’elakkille”, toinen Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. Hän sai aina kiksejä uhrausseremonioista.
”Tästä seremoniasta tulee suurenmoinen”, toinen sanoi, hihittäen outoa nauruaan, jolloin veden täytti ilmakuplaparvi, joka tuli Zyglakin pitkästä ja hammasrivien täyttämästä kidasta.
Joukkio kuunteli kotarakennelmien kätköistä, mitä Zyglakit puhelivat. Ympäristön täytti outo ja aavemainen hehku, jota tuli meduusoista, jotka toimivat lamppuina. Tämän jälkeen Zyglakit lähtivät kävelemään kohti suurinta kotaa, kotaa jossa oli jopa iso ja koristellulla lasilla varustettu ikkuna. Ikkunassa oli Rhak’elakk hirviöjumalan symboli, kolmio, jonka kärjissä kolmet kynnet, ja kaikkinäkevä silmä jonka yläpuolella kukan nuppu.
Seuraten kotarakennelmien takana pysytellen kaksikon kulkua suuren kodan syövereihin, kaksikko tai siis kolmikko, koetti pysytellä kultistien vanavedessä. Zyglakien seuraaminen osoittautui hankalaksi, kun nämä liikkuivat niin sulavasti vedessä ja Umbra joutui säätelemään potkuriensa voimaa ja ääntä, ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota.
Hiipimisoperaatio melkein loppui heti alkuunsa, kun toinen Zyglakeista kääntyi katsomaan taakseen, jolloin Glatorianking työnsi Umbran läheiseen saviruukkuun ja syöksyi itse Qewa sylissään läheisen kodan taakse. Zyglakit jatkoivat matkaansa rupatellen uhrausmenoista ja kuinka jännää se olisikaan, vihkiytyä Rhakkelakk munkiksi. Tulevassa seremoniassa heidät olisi määrä korottaa oppilaista munkeiksi, olivathan he opiskelleet Rhakelakkismia jo vuosien ajan.
Umbra ja Glatorianking katselivat kauempaa, kuinka Zyglakit menivät kaavut kasvojensa suojana sisään kotaan, näyttämällä kolmio-amulettia, jonka keskellä oli pyörivät punainen kivi. Kivi teki säteen oveen, jolloin muodostui portaali, jonne kaksikko astui sisään.
Miten pääsemme tuonne jättikotaan? Umbra kysyi Glatoriankingiltä. Meidät tapettaisiin heti jos astuisimme portaalista sisään Zyglakien vanavedessä, Umbra jatkoi. Hän mietti kuumeisesti suunnitelmaa muttei saanut mitään järkevää aikaiseksi. Glatorianking mietti myös suunnitelmaa, ja huomasi kuinka Qewan tekemään seittiin tarttui kasvinosia ja merilevää, jolloin hämähäkki alkoi muistuttaa elävää pensasta. Keksin juuri suunnitelman, Glatorianking sanoi, alkaen kerätä Qewan selässä olevaa kariketta ja muuta. Fikou alkoi erittämään enemmän seittiä kaksikon kehoituksesta ja Umbra lähti etsimään lisää vesikasveja. ******* Tästä tulee hienoin idea ikinä, Gekko myhäili kun Umbra saapui kasvien kanssa. Umbra oli haravoinut pitkin aluetta ja löytänyt kukkurallisen limaisia vesikasveja, jotka hän antoi Gekolle.
Valkoinen soturi laittoi vauhtia tekemisiinsä ja kaatoi tekemänsä seittivesikasviklöntin Umbran päälle.
Miksi sinä näin teet? Umbra huusi, mutta Gekko laittoi kätensä Umbran suun eteen. Ei huutoa. Selitän sinulle suunnitelman
Ensin me huijaamme paria kaapua kantavaa Zyglakia tällä puhuvalla kasvihirviöllä, eli sinulla U, Gekko aloitti. Sitten vangitsemme Zyglakit Qewan verkkoihin ja viemme heidät jonnekin säilöön ja sitten menemme heidän kaavuissaan sisään palvomaan hirviöjumalaa, Gekko kertoi. Ookkei Umbra ihmetteli. Tämä oli niin älyvapaa idea että se voisi toimiakin. Ja oli hyvä että Gekko teki jotain reissun hyväksi.
Glatorianking lisäili kaikenlaisia kasveja Umbran päälle, ja pian Umbra muistutti kävelevää pensas-matoran-hybridiä. Umbran panssarit olivat täynnä vihertäviä kasveja ja muuta mukavaa, simpukankuoria ja näkinkenkiä. Tämän uuden ulkoasun avulla heidän olisi siis saatava aseensa
Glatorianking nauroi ja tirskui Umbralle kun tämä uusi ulkoasu oli valmis. Fikoukin hyppi Umbran ympärillä, nauraen omalla rahimaisella tavallaan. Lopettakaa jo, Zyglakeja on tulossa, Umbra kuiskasi ja lähti paikoilleen. Nämä Zyglakit olivat tosiaankin taikauskoisia, tai toivottavasti olivat, Umbra ajatteli, kun Zyglakit lähestyivät pensasmaista röykkiötä.
Kaksi harmaisiin kaapuihin pukeutunutta Zyglakia lipui Umbran ohitse kohti jättikotaa. Kun liskot olivat oikealla kohdalla, rupesi Umbra puhumaan.
Täällä puhuu Jumalanne, Rhakelakk, Umbra aloitti möreällä äänellään.Hän piti toista silmäänsä kiinni jolloin syntyi kuva yksisilmäisestä pensaasta. Punainen valo välkehti Umbran silmässä kun huojuva pensasmatoran puhui.
Zyglakit kääntyivät katsomaan Umbraa, tai siis kasvihirviötä. Liskot olivat aluksi epävarmoja mutta pensas jatkoi.
Osoittakaa uskollisuuteni minulle, Rhakelakkille, ottakaa taskuissanne olevat myrkkykapselit, pensas mörisi.
Oi kyllä suuri johtaja, kyllä suuri johtaja, Zyglakit sanoivat peloissaan ja ottivat taskuistaan myrkkykapselit, jotka heittivät kitoihinsa. Zyglakien suusta alkoi valua vaahtoa ja silmät alkoivat vilkkua villinä päässä ja kaksikko kaatui kuolleina maahan.
Umbra hätääntyi. Mistä karzahnista nuo kapselit olivat oikein tulleet? Jotkut asiat on tosin hyvä jättää mysteereiksi, hän ajatteli. Gekko heitti Zyglakien raatojen päälle Fikoun verkon, ja kolmikko alkoi viedä Zyglakeja pois. He löysivät nopeasti roskapöntön, jonne tunkivat kultistien ruumiit. Oli ovelaa aiheuttaa noiden tyyppien itsemurha, Gekko sanoi. Mistä sait kapselit? hän kysyi. Itse asiassa, en minäkään tiedä mistä nuo kapselit ilmestyivät, Umbra sanoi, heitellen vesikasveja panssaristaan. Tämän jälkeen hän kiskoi päälleen harmaan kaavun. Kaavun reunoihin oli laitettu pienoisia simpukoita, ettei se hulmuaisi vedessä. Glatorianking puki myös kaavun päälleen, ja kaivoi taskusta Rhakelakk symbolilla varustetun medaljongin. Kultasininen kolmio, jonka keskuksessa oli punainen pyörivä kivi. Tästä tulee jännä operaatio, Gekko sanoi, kun hän katseli symbolia. Se toi hänelle mieleen etäisesti tarinat eräistä matoran-munkeista jotka palvoivat kaikkinäkevää, yksisilmäistä jumalaa. Tule Gekko, meidän tulee kiirehtiä. Haluammehan saada aseemme takaisin, eikö niin? Umbra huikkasi, lähtien talsimaan kohti jättikotaa.
Kodalle pääsy ei tuottanut ongelmia, vaikka vastaan tuli useita Zyglakeja jotka kiiruhtivat eri asioille, hakemaan uhreja Rhakelakkille tai etsimään pyhiä kivitaulutekstejä. Jotkut Zyglakit kantoivat mukanaan urkujen puhdistusvälineitä. Kävellen rauhallisesti ovelle, Gekko otti kaulallaan olleen riipuksen, ja osoitti sillä seinää. Punainen valonsäde lähti riipuksesta, luoden portin kodan sisätiloihin. Sankarimme hyppäsivät empimättä sisään.
Kota oli sisältä huomattavasti suurempi kuin ulkoa näytti. Sen sisällä oli maalattu kupolikatto, joka kertoi Zyglakien tarinaa, merenkulkijoista aina näihin päiviin. Yhdellä seinällä oli suuret kalmankalpeat urut, joiden ääressä vanha silmälaseja käyttävä Zyglak koetti harjoitella päivän seremonioiden kappaleita, vaikka hänen toverinsa olikin puhdistamassa urkujen piippuja. Tuloksena moskaa lensi ylös piipusta suoraan puhdistajan kasvoille. Tämä kota oli täysin vesitiivis, eikä kosteudesta ollut juuri tietoakaan. Umbra huomasi sen nopeasti kun hänen varahappisäiliönsä happi loppui. Umbra katseli mielenkiinnolla, kuinka kymmenet, ellei sata Zyglakia hääri ympäri alttaria. Alttarin keskipiste oli Rhakelakk-patsas, jonka eri osaset pyörivät hiljaa ja ääneti eri suuntiin. Patsasta koristivat kaksi rubiinia, jotka toimivat patsaan pään silminä, jolloin yksi silmä osoitti aina kultisteja. Patsaan edessä oli uhripaasi, laakea harmaa kivi, jossa oli paljon uurteita ja veriläiskiä. Hirviöjumala oli varmaan todella verenhimoinen, Umbra ajatteli.
Alttarin läheisyydessä oli pääpapin koroke ja hiukan siitä vasemmalle oli tutunoloinen käärö, josta pilkotti Umbran musta miekka ja Gekon kivääri. Aseemme ovat tuolla, Gekko kuiskasi Umbralle hiljaa. Umbra katsoi ja näki aseet ja nyökkäsi.
Meidän pitää keksiä tapa päästä alttarille, Umbra kuiskasi, kun suurten rumpujen pauke alkoi kuulua, jolloin kaikki huppupäiset menivät paikoilleen laajalle lattialle ja alkoivat kumartaa pääpappia, joka käveli verenpunaista mattoa pitkin alttarille, kädessään Matoranin päästä tehty sauva, jossa oli punainen rubiini kaiverrettuna kolmanneksi silmäksi. Pappi asteli kumarassa asennossa korokkeelle, nostaen luisevat kätensä ilmaan. Zyglakit! Tähdet ovat suotuisassa asennossa. Pian on aika Rhakelakkin, nousta merestä ja tuoda täysi VALTA Meille! vanhus huusi, punaisen auran nostaessa hänet ilmaan. Pappi oli joutunut transsiin. Zyglak soperteli manauksia ja kaikenlaista outoa Zyglakiksi, alttarilla olleiden liekkien lepattaessa. Polvistuneet Zyglakit kuuntelivat heidän hengellisen johtajansa mesoamista alttarilla. Joukko munkkikokelaita seisoi rivissä lähellä alttaria. Heidät olisi tarkoitus vihkiä Rhakelakkin palvelijoiksi loppuiäkseen, tämä olisi heidän seremoniansa. Nuorehkot Zyglakit seurasivat lumoutuneina pääpapin puhetta ja saarnaa, kun tämä osoitti kuuntelijoihin. Joukossamme on vääräuskoisia! Zyglak kailotti, osoittaen koukkusormellaan väkijoukkoon. Syyttävä sormi osui juuri siihen kohtaan missä Umbra ja Gekko olivat, piilossa, kumartuneina kaavut päällään. Väkijoukko alkoi riuhtoa Gekkoa ja Umbraa kohti alttaria, kaksikon koettaessa pitää itsensä piilossa kaapujen alla. Nyrkit viuhuivat kun kaksikko koetti estää väistämätöntä. Zyglakeja tuli yhä enemmän ja enemmän. Liskomaiset kultistit repivät kaavut kaksikon yltä, ja sitoivat heidät luuköysillä etteivät he pääsisi pakoon. Rhakelakk haluaa veriuhreja näiden uusien munkkiensa vihkimiseen! Pääpappi huusi, punaisen rubiinin kimaltaessa hänen päähineessään. Muut Rhakelakkin palvojat lähtivät paikalleen kuulemaan toimitusta ja jättivät vangitut vääräuskoiset ja köytetyt sankarimme odottamaan veriuhriseremoniaa. Tuokaa Matoran minulle, vanhus sanoi, osoittaen sormellaan kahta kirvestä kantavaa kyöpeliä, jotka olivat erikoistuneet veriuhrien kiduttamiseen ja etsimiseen. Kaksikko tarttui Umbraa käsistä kiinni ja lähti raahaamaan häntä kohti kivipaatea, joka toimi uhrialttarina. Umbra katseli kauhuissaan kuinka Zyglakit sohivat Qewaa palavilla soihduillaan, kuinka Pääpappi ylisti hirviöjumalaa tästä veriuhrista ja sai aikaan transsintunteen kuuntelijoissa. Kaiken tämän kauheudenkin jälkeen, Umbra huomasi jotain positiivista tässäkin hetkessä. Hänellä oli nyt naamionsa ja hän olisi lähempänä miekkaansa, jonka avulla hän voisi pelastaa Gekon, joka hieroi polveaan, johon oli lyöty kirveen varrella. Pääpappi messusi uskolliselle kuulijakunnalleen, kauan kauan Umbra tiesi että jossain vaiheessa tämäkin tulisi loppumaan ja ei olisi kiva olla ensimmäinen klaanilainen Zyglakien veriuhri. Jotenkin se ei vain ollut järin houkuttelevaa. Mutta mitä muuta hän voisi ajatella? Pakenemiskeinoa? Ehkäpä. Umbra koetti liikuttaa käsiään, jotka oli sidottu paaden reunohin. Hänen jalkansakin olivat sidotut ja hän muistutti nyt aivan Elämän naamion symbolia.
Umbra näki silmäkulmastaan miekkansa, joka oli luisella hyllyllä Gekon aseiden kanssa. Nämäkin aiottiin kuulemma uhrata, sen Umbra oli tajunnut Zyglakin saarnasta.
Umbran mietinnän katkaisi yhtäkkiä pahaenteinen hiljaisuus, jonka aikana soihdut sammuivat. Tämän jälkeen oli pimeää jonkin aikaa, kunnes soihdut syttyivät itsestään ja alkoivat valaista kappelia.
Zyglakit olivat kumarassa, päät painuneena maahan. Muut paitsi pääpappi olivat kovassa transsissa ja uskonnollisessa hurmoksessa.
Sankarimme näki kauhukseen, kuinka vääntyneet, vanhat ja hauraat liskon kasvot katsoivat häntä punaisilla, tulta ja hulluutta uhkuvilla silmillään, ja kuinka vanhus liikutti Rhakelakkin symbolilla varustettua miekkaa kohti Umbran sydänkiveä.
Rhakelakk zumb aler akla, vanhus sanoi, iskien miekalla kohti Umbraa.
Umbra käytti tahdonvoimansa painovoima-aaltoon, jonka hän ampui sormestaan päin pappia. Miekka uursi jälkeä Umbran panssariin, jättäen kuitenkin elintärkeät elimet vahingoittumattomiksi. Samalla miekan onnistui myös katkaista Umbran vasemman käden köysi, jolloin hänen olisi helpompi paeta.
Pappi ei pitänyt siitä kuinka niskoitteleva kiitosuhri hänelle oli tuotu. Hän otti miekkansa maasta, syöksyen voimalla kohti Umbraa.
”Nyt sinä kuolet!” raivostunut pappi huusi, sohien miekallaan Umbraa, joka koetti pyristellä pois köysistään. Hän joutui torjumaan miekan iskuja kädellään, jolloin panssaria meni rikki.
”Minun on pakko saada miekkani”, Umbra ajatteli, riuhtoen itseään vapaaksi. Köydet alkoivat pettää ja Umbra nousi paadelle, potkaisten timantein koristellun miekan papin kädestä.
”Osat taisivat vaihtua, Zyglak”, Umbra sanoi häijysti, osoittaen miekalla kohti papin rintaa. Umbra piti katseensa tiukasti Zyglakissa, mutta syöksyikin yhtäkkiä luuhyllylle, ottaen Gekon ja hänen oman miekkansa.
Repien raivokkaasti kääreitä aseiden päältä, Umbran onnistui saada Artakhan miekka, oma miekkansa ja Gekon plasmapistoolihökötys revittyä ulos kääreistä. Umbra juoksi aseet käsissään vanhuksen vierestä Gekon ja Qewan luokse, samalla kaataen muutaman soihdun, jotka sytyttivät alttarilla olevat kankaat tuleen.
Umbra sivalsi miekallaan Gekon köysiä, jolloin tämä putosi lattialle. Gekko alkoi heräillä savun hajuun ja Qewa ilmaisi rääkynällään haluavansa myös vapaaksi. Umbra päästi myös Fikoun vapaaksi.
Valitettavasti tulipalo sai aikaan myös sen että uskonnollisessa transsissa olleet Zyglak-kultistit alkoivat heräillä ja pääpappi usutti Zyglakeja Umbran ja Gekon kimppuun.
Umbra käytti tätä uutta, kevyttä ja hopeista timantein koristeltua miekkaansa ja omaa mustaa miekkaansa, sivaltaen Zyglakien orgaanista kudosta kappaleiksi, jolloin Umbran panssari värjäytyi Zyglakin verestä. Taistellen urheasti ylivoimaista vihollista vastaan, kolmikon onnistui paeta kohti ulospääsytietä, mutta Gekon onnistui hukata hänen plasmapistoolinsa Zyglakeille. Osa Zyglakeista oli alkanut sammuttaa tulta puhaltamalla siihen, mutta tyhmäkin tietää ettei puhaltaminen sammuta tulipaloa.
Miekat viuhuivat ilmassa kun liskomaisia olentoja kaatui maahan kaksikon käsittelyssä. Umbran oli onnistunut päästä oviaukolle.
Kanavoiden painvoimaiskun oveen, Umbra rikkoi sen kappaleiksi, jolloin vettä alkoi syöksyä liekehtivään kappeliin.
”Tule Gekko, nyt lähdetään pintaan!” Umbra huusi, ottaen Qewan syliinsä ja käynnisti pukunsa moottorit, jotka alkoivat kuljettaa Umbraa kohti pintaa. Ennen kodan lopullista jättämistä, Umbra kanavoi sormestaan lasersäteen suureen, koristeltuun ja värikkääseen ikkunaan, joka särkyi vedenpaineen voimasta, saaden aikaan tulvan Zyglakien kappeliin.
”Olet sinä Umbra aikamoinen pahis”, Gekko mutisi kun he uivat kohti pintaa, muutamien Zyglakien uidessa heidän perässään.
Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raaalla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.
Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja. Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin. Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.
Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria. Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa. Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhakelakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.
Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.
Järvi
Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhakelakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.
Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.
Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa. Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.
Mitä oikein yrität? Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.
Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani, Umbra kertoi. Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia, Umbra kertoi.
Älä vaivu pessimismiin, ystävä, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.
Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.
Nazorakien tekemiä lukkoja, Glatorianking sanoi. Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida, hän kertoi murheellisena.
Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä. Olet hyvä lemmikki, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle. Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.
Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs! Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.
Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on? Gekko kysyi ohimennen.
En, miten niin? Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä. Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.
Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.
Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon. KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.
Aika lähteä täältä, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. Ai niin, Umbra sanoi, Tässä Qewa, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.
Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.
Järvi, Flygelin mökki
Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.
Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.
”Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä”, Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.
”Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä”, olento örisi.
”Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?” Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!
”Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa”, punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. ”Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?”
Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.
Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta…