Klaanon

Avainsana: Fikou

  • 10: Makutan kulmikas ja karvainen perjantai

    Auris Colliksen laakso, matoranien asuttama saari Xian eteläpuolella

    ”Alahan kuule uskoa. Mie en tuonne lähe. En vaikka kirveella tulisit minnuu uhkaamaan. Etkö sie oo ikinä kuullu työturvallisuusäätöksistä?”

    Valkoisen nietoksen keskellä kiivasta väittelyään käyvä kaksikko niukin naukin erottui maailman valkeudesta. Kahden pimeydessä loistavan silmäparin lisäksi ainoa jää-elementtiä edustavien eläjien silmiinpistävä tuntomerkki oli kaksikon turagapuoliskon pitämä punainen viitta. Vahvalla murteella solkottava vanhus oli selkeästi turhautunut seurassaan olevan nuoremman matoranin jankuttamiseen. Haupäinen nuori ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Asia oli vakava.

    ”Turaga Puk. Avustuspakettien jakaminen ei ole ainoastaan satavuotinen perinne. Moni tämän alueen saarikylistä on riippuvainen niistä. Lunta on kaikkialla, metsästys on muuttunut miltei mahdottomaksi ja suurin osa rannikkoalueista on jään peitossa. Veneet eivät kulje. Sinä olet aina ollut ja olet edelleen tämän saaren ainoa henkilö, jolla on mahdollisuus matkata ilmateitse. Nimeämispäivään on enää muutama tunti ja sinä haluat tuomita kaikki ne kylät nälkään silloin, kun pitäisi juhlia?”

    Punaviittainen Turaga pisti kätensä puuskaan ja röyhisti rintaansa uhmakkaasti. Ohi kulkeva tuulenpuuska sai vanhuksen ison valkoisen parran lepattamaan samaan tahtiin punaisen viitan kanssa. Talviyössä kököttävä kinastelupari oli seissyt paikallaan jo pitkään. Tuuli oli jo ehtinyt peittää väittelypaikalle johtaneet jalanjäljet.

    ”Kuulehan ny. En mie haluaisi jättää niitä raukkoja oman onnesa nojaan, mutta kato ny tätä ilmaa. Tuuli tekee lentämisestä käytännös täysin mahotonta. Ei tämmösessä säässä se kuulusa Toa Erkkikään lennä. Ja vaikka lentäski, nii eihän täällä hemmetti soikohon näe eteensä. Miun rakettireppufikout ei kuules ole mitään saamarin majakoita. Ei ne näin pimeässä erota edes puuta kaupunnin muurista. Huonosti siinä vaa kuule kävis.”

    Nuorempi matoran puri huultaan. Puk oli oikeassa. Jotakin oli keksittävä. Ja kuin taikaiskusta, juuri silloin sai matoran aattehen. ”Ilta on pitkä ja taival valoton. Siinä olet oikeassa, mutta etkös sinä nyt unohda jotain? Figgeri. Se yksinäinen fikou, jonka silmät hohtavat punaisena. Demoninen näky, mutta kiltti se on luonteeltaan. Aivan turhaan muut fikout sitä syrjivät. Pistä se jonon etummaiseksi. Se tarjoaa sinulle tarvittavan valon.”

    Turaga katsoi toveriaan epäuskoisena. ”Figgeri? Ootko ny poika iha varma? Viimeksi ku käytin sitä ulkona, nii pienemmät matoranit juoksi karkuun ku luulivat mokomaa syvyyksien hirmuksi.”

    ”Puk hyvä. Se saattaa johtua siitäkin, että sinun fikousi ovat suuria kuin metsien sarvipäät. Ja jos nyt totta puhutaan, niin ei rekeä vetävää kesyä rakettireppufikouta ihan joka päivä näe.”

    Turaga siveli partaansa ja käänsi katseensa kohti taivasta. Matoran ei tulisi luovuttamaan hevillä. Monet kahvikupposen äärellä käydyt väittelyt olivat elävä todiste siitä. Figgeri tosiaan olisi ratkaisu pimeyteen. Tuuli olisi edelleen ongelma, mutta Puk oli kokenut lentäjä. Ehkäpä hän selviäisi matkasta.

    ”Hyvä on. Sie voitat tällä kertaa. Mutta mie odotan saavani ison mehevän aterian, kuhan reissultani palaan. Onko tämä selvä?”

    ”Kyllä Puk! Sinua tulee odottamaan maailman mehevin ateria. Sen lupaan!”

    Puk hymyili. Ehkäpä se olisi sen arvoista.

    Rekitalli

    Punaisiin Auris Colliksen kansallishattuihin pukeutuneet matoranit kantoivat viimeisiä avustuspaketteja puiseen valtavaan rekeen. Reen eteen valjastetut valtaisat fikout hyppivät jo innoissaan. Edellisestä retkestä oli jo liian kauan aikaa. Jokaisen hämähäkin sekään sidotut rakettireput täyttivät ilman mekaanisella surinallaan. Ja aivan joukon kärjessä seisoi Figgeri. Punaiset silmät valaisivat edessä odottavan kiitoradan kirkkaalla punaisella hehkullaan. Jokaisen fikoun kaulaan oli ripustettu puinen laatta, johon oli jokaiselle käsin kaiverrettu näiden nimi. Figgeri, Muggeri, Mansiggeri, Sauggi, Bogu, Gipinä, Turbo, Vahvero ja Pentti. Jokainen hämähäkeistä kantoi omaa kylttiään ylväänä. Jopa yleensä niin alakuloinen Figgeri. Tämä oli sen suuri ilta.

    ”PUKIN REKI ON VALMIS! TOISTAN: PUKIN REKI ON VALMIS!”

    Tanakan punaisen matoranin huuto kaikui kauas muualle laaksoon. Ei mennyt kauaakaan, kun Puk itse löntysti paikalle punaisessa paksussa takissaan ja kotitekoisessa pitkässä kaulahuivissaan. Suu parran takana hymyili. Reki oli taas jokavuotisessa loistossaan.

    Reen kontissa komeilevat valtaisat kangassäkit ja käärityt paketit olivat hyvässä turvassa talven viimalta, kun Puk vielä sitoi niiden päälle harmaan pressun. Turagan Ko-matorantoveri auttoi vanhuksen turvallisesti rekensä selkään. Puk tarttui valjaksiin ja veti syvään henkeä. Lähdön hetki oli koittanut.

    Matoranit olivat peruuttaneet aivan rekitallin seinämille. Kaikki tiesivät, että oli vaarallista seisoa lähellä rekeä silloin, kun rakettimoottorit käynnistyivät. Puk vilkaisi vielä kerran matorantoveriinsa. Ystävykset tuijottivat toisiaan hetken hymyillen. Rekivalmisteluissa oli aina ollut oma sydäntälämmittävä tunnelmansa. Äkkiä matkan mahdolliset vaarat eivät enää haitanneet. Puk oli valmis matkaamaan.

    ”Muistathan sitte sen miun aterian? Nälkä tällä reissulla meinaan tulloo.”

    ”Älä sinä siitä huoli. Se on vähintä, mitä sinulle voin tarjota. Turvallista matkaa.”

    Puk nyökkäsi ja käänsi sitten katseensa kohti hämähäkkejään. Tämän tehdessään rakettimoottorit olentojen selissä käynnistyivät kuin itsestään. ”Nonnii pojjaat… ja Pentti. Eiköhän sitä lähetä matkaan. Hou hou hou ja sitä rataa.”

    Tulenlieskat syöksähtivät esiin rakettimoottoreista, saaden aikaan valtaisan tuulenkurimuksen tallin sisällä. Matoranit nostivat kätensä kasvojensa suojaksi, jotta puunhake ja lattioilla lojuva säilötty heinä ei pääsisi heidän silmiinsä. Valtaisan työntövoiman valjastaneet fikout syöksyivät eteenpäin sadan gukkolinnun voimalla, vetäen reen ja Pukin sen mukana kohti taivasta. Figgerin nenästä kajastava hehku oli pian ainoa asia, joka tuhatta ja sataa kiitävästä reestä oli näkyvillä. Pian sekin piste katosi ja tallin matoranit kääntyivät katsomaan toisiaan. ”Hou hou hou?”, ihmetteli Ga-matoran. ”Älä kysy. Vanha ukko hokee tuota joka vuosi.”

    Useamman tunnin uurastanut matorantiimi alkoi vähitellen hajaantua. Puk ei palaisi ennen kuin aamu olisi jo sarastamassa. Nimeämispäivä odottaisi pian ja monella oli vielä koristeltavaa kotimökeissään. Viimeisten joukossa paikalta poistuva Po-matoran, Ryth nimeltään, pysäytti kuitenkin lähtijöiden toimet. ”Hei! Heihei! Yksi paketti jäi! Yksi paketti jäi!”

    Paikalla olleet matoranit kerääntyivät nurkassa lojuneen ruskean pienen paketin ympärille. Muutama naamiopäistä vain hymähti, mutta osa näytti ottavan tilanteen vakavammin. Projektista vastuussa ollut Haupäinen Ko-matoran tyynnytteli joukkiota. Tämä kumartui nostamaan paketin maasta ja nosti sen sitten sivupöydälle Pukin henkilökohtaisten tavaroiden joukkoon. ”Se on vain yksi pieni paketti. Puk saa hoitaa sen palatessaan. En usko, että kukaan kaipaa mitään näin pientä.”

    Viisi minuuttia kului. Ko-matoran oli nyt viimeinen tallin paikallaolija. Valokatkaisin napsahti, valot sammuivat tallin sisältä ja valkoinen käsipari työnsi sen suuret puiset ovet kiinni. Kaksoisovien raosta talliin sisälle kajastava pieni valokiila osui jälkeen jääneeseen pakettiin. Tallilta poispäin kävelevä matoran ei tiennyt, että paketin matka oli ollut pitkä. Matoran ei myöskään tiennyt, että sen matka ei jatkuisi aivan heti.

    Merellä

    ”Huaahahha, hahahahahaa! Voi pojjaat. Mie en muistanukkaan miten mahottoman mukavaa tämä on. Taivaalla kuin linnut konsanaan. Miten mie saatoinkaan kuvitella jättäväni tämän väliin?”

    Syöksy. Kaarros. Humiseva tuuli Pukin korvissa. Jopa Figgerillä oli hauskaa. Innosta piipittävä rakettikiitäjä oli ensimmäistä kertaa eläessään taivaan kirkkain hämähäkki…

    ”Nonnii. Eiköhä se ole viimosen etapin vuoro tälle iltaa. Se olisi se kesäsin heinään peittyvä saari siellä avomerellä. Se vähän alkukantane porukka. Kulttimeininkihä siel vähä on, mutta vieraanvaraisia ja mukavia häiskiä kumminki. Pistettäänhä menoksi!”

    Kului puolikas tunti ja sitten toinen. Puk alkoi vähitellen lähestyä määränpäätään. Voimistuvasta tuulesta välittämättä turagan reki kiisi kohti viimeistä etappiaan ennen kotimatkaa. Kontti Pukin selän takaa oli vajunut. Viimeiset säkit sen pohjalla oli varattu Heinäsaaren asukkaille.

    Tuulenpuuska. Tällä kertaa huomattavasti edeltäjiään voimakkaampi. Yksi rekeä lennättävistä hämähäkeistä menetti miltei hallintansa. Ohjaksiin takaisin tarttunut Puk sai tilanteen viime hetkellä takaisin hallintaan. Jonon päässä lentävä Figgeri aavisti jo pahinta. Aavistus pienissä hämähäkinaivoissa tuskin ehti tulla päätökseensä, kun seuraava puuska iski jo.

    ”Voe ei, voe ei. Nyt vauhtia pojat… ja Pentti. Ny ei näytä hyvältä. Meijä on pakko päästä saarelle enne ku tämä menee ja äityy kunnon myrskyksi. Nämä puuskat o vaarallisia. Myö laskeudutaa heti kuhan Figgeri spottaa määränpään.”

    Figgeri nyökytteli valjakon kärjessä päättäväisenä. Vauhtia lisäävä merkillistä rekiretkeä pitävä joukkio jatkoi matkaansa tuulta vastustaen. Vauhdin kasvaessa Pukin korviin alkoi kantautumaan hentoa helinää. Aivan kuin kulkuset olisivat kilkattaneet hänen reessään. Puk ei kuitenkaan tiennyt, että helinä lähti Figgeristä ja tämän löystyneistä valjaksista. Metalliremmi kalkkasi toista vasten. Figge huomasi tämän, mutta ei välittänyt. Tämä oli hänen yönsä ja nyt ei ollut aikaa pysähtyä.

    Hö ö (Heinäsaari, duh.)

    Heinäsaaren matoraneilla oli mustin nimeämispäivä miesmuistiin. Lumenpuutteesta mustuus ei johtunut. Sitä ”pirskuleen valkomassaa on niin joka hemmetin paikassa, että hyvä kun mökistään aamulla ulos pääsee”. Saaren ainoan kylän keskusaukio oli ainoa valaistu paikka, mitä silminnähden pystyi havaitsemaan. Kyläläiset olivat kerääntyneet nuotion ympärille. Kaikki viisikymmentäkaksi heistä. Ruokaa oli enää muutamaksi päiväksi, kaikilla oli kylmä ja ainut lohtu löytyi toisten seurasta lämpimän tulen äärellä. Moni matoraneista oli jo nukahtanut hankeen ja osa oli jäänyt kuuntelemaan kylähullun tarinaa matoranista, joka tuhosi makuta-armeijan aivastamalla vuoren kumoon. Tarinan hulluudesta huolimatta osa nälkää näkevistä, jo selkeästi järkeään menettävistä matoraneista uskoi tarinaan. Niin rappiolle kylä oli mennyt. Kyläläisten tilannetta ei auttanut voimistuva tuuli, joka oli jo aiemmin kaatanut aukion laidalla sijainneen ilmoitustaulun kumoon. Se taulu täytti nyt uutta virkaansa nuotiossa. Ei kylässä muutenkaan enää paljoa ilmoiteltaisi, jos sama meno jatkuisi.

    Mutta juuri silloin kun kyläläisten mieli oli apeimmillaan ja toivo kaikkein kauimpana heidän mielistään, kaikuivat taivaalla sanat. Ja vielä vuosituhansia myöhemmin nuo sanat tulisivat olemaan legendaariset. ”VOI MAKUTAN KULMIKAS JA KARVAINEN PERJANTAI! NYT SE ON MENOA!”

    Punainen valo välähti. Jotain suurta ja elävää rysähti aukiolle matoranien keskelle. Vikisevä ja huutava objekti vääntelehti tuulen pimentämällä aukiolla samaan aikaan, kun kahdeksan muuta vingahdusta molskahti veteen kauemmaksi saaresta. Kylänjohtaja oli hätkähtänyt hereille rysähdyksen myötä ja tämän sytyttämä soihtu lähestyi omistajansa kädessä kohti tulokasta. Mutta soihtua ei tarvittu. Tulokas avasi silmänsä ja punainen valo täytti kylän. Valtava Fikou oli noussut seisomaan törmäyksen aiheuttamassa kuopassa. Se pyöritteli tärähtänyttä päätään ja yritti ottaa selville olinpaikkaansa. Se ei kuitenkaan muistanut mitään. Kaikki sen muistot olivat varjojen peittämät.

    Kyläläiset tuijottivat valtavaa hämähäkkiä suut ammollaan. Moni olisi varmasti kiljunut kauhusta, jos pakkanen ei olisi turruttanut heidän kurkkujaan. Mutta ennen kuin kukaan ehti toimia vielä yksi ihme tapahtui. Pienempiä tömähdyksiä kuului nyt ympäri kylää. Yksi tömähdyksien aiheuttajista laskeutui aivan kylänjohtajan ruskeiden saappaiden juurelle. Se oli paketti. Paketti josta pursusi keksejä.

    Vähitellen kyläläiset alkoivat tutkimaan ympäristöään. Paketteja oli kaikkialla. Kaikki täynnä pakattua ruokaa ja metallitynnyreihin säilöttyä juotavaa. Kylä oli pelastunut. Ravintoa riitti kaikille. Sinä yönä Heinäsaarella juhlittaisiin.

    Kylänjohtajan kasvoille leviävä hymy sai myös punasilmäisen Fikoun hyvälle tuulelle. Hämähäkki ei tiennyt, kuka oli tai missä sijaitsi, mutta hän näki, että riemuitsevat kyläläiset hänen ympärillään eivät häntä satuttaisi. ”Nämä ovat hyviä olentoja”, se olisi sanonut, jos olisi omannut puhumisen taidon.

    Kylänjohtaja astui aivan Fikoun eteen. Hämähäkki ja matoran katsoivat toisiaan silmiin. Matoranin Nuparukasvot kiinnittivät kuitenkin nopeasti huomionsa Fikoun kaulassa roikkuvaan pieneen laattaan. Laatta oli selvästi murtunut törmäyksen voimasta ja siitä näytti puuttuvan iso pala, mutta siitä sai silti selvää. Käsin kaiverrettu teksti sanoi ”Figge”.

    ”Mata Nui on tullut avuksemme. Hän on lähettänyt meille Figgen. Hän on lähettänyt meille pyhän lahjan!” Ensin polvistui kylänjohtaja ja pian hänen perässään kaikki muut. Kylän keskustassa seisova hänähäkki ei aivan ymmärtänyt kylän muuttunutta ilmapiiriä, mutta toiveikkaana se ajatteli oppivansa paikan tavoille. Figge-huudot kaikuivat kylässä myöhään yöhön. Kyläläiset juhlivat perheidensä kanssa juhlaruoan ääressä. Figge itse käperyi nukkumaan sille nopeasti kyhättyyn heinäpetiin kylän laidalle. Hämähäkki oli väsynyt, vaikkei tiennyt miksi. Sillä oli kaiketi ollut pitkä päivä.

    Tuntien juhlimisen jälkeen kylä viimein hiljeni. Vaikka nimeämispäivän aurinko alkoi jo kurkkimaan horisontissa, koki kylä levon tarpeelliseksi. Matoranit nukkuivat, Figge nukkui, jopa meressä jäälautalla kököttävä Puk ja kahdeksan muuta Fikouta nukkuivat, tietämättä sitä, että kestäisi vielä kolme kokonaista päivää, ennen kuin heidät löydettäisiin ja siitä vielä kaksi päivää lisää, että Puk saisi luvatun herkkuateriansa.

    Auris Colliksen laaksossa puhuttaisiin kuitenkin vielä pitkään tuntemattomiin kadonneesta Fikousta ja aattoilta pitkästä jolla oli taival valoton. Sillä Figgeri Punasilmä oli fikou nimeltään, ollut ei loiste huono Figgerimme silmien.

  • Tappelu Sali-Nuin temppelissä

    Klaanin saari, metsikkö

    Flygel katseli kuinka harmittomat palikkamaiset ja biomekaaniset mustekalat uiskentelivat rauhaisasti saaren sisämaajärvessä. Harmittomat mustekalat olivat helppoa saalista, mutta syötävää niissä ei ollut oikein lainkaan. Flygel oli viime viikkojen ajan vain seuraillut luonnon eläväisten elämää ja ollut yksinään. Itsekseen eläminen oli aika vapauttavaa kun ei tarvinnut alistua Rhak’elakkin kannattajien sensuurille ja jumalanpilkkasyytöksille. Järvikotakylän elämä oli perin uskontopainotteista ja zyglakimme ei voinut vakaumuksensa takia sopeutua tähän silmät ummessa menoon.

    Valkomusta zyglak oli rakentanut itselleen oman hökkelirakennelmansa kivihakulla ja keräämillään puun osilla ja muilla resursseilla mitä saarelta löytyi. Hän oli tyytyväinen ettei ollut aivan poropeukalo ja toimeton, vaikka olikin enemmänkin tieteisiin perehtynyt olento. Flygelin armeijavuodet olivat viimein tuottaneet jonkinlaista hyötyä kun hän viimein pystyi hyödyntämään erämiestaitojaan selviytyäkseen täällä metsässä, kaukana sivistyksestä. Liskomainen ystävämme oli ryöstellyt yllätyshyökkäyksien ja pimeän turvin matoranien karavaaneista erilaisia tarvikkeita, mutta oli jättänyt muuten nämä pienet olennot rauhaan, koska ei nähnyt matoraneissa mitään uhkaa hänelle itselleen.

    Flygel asteli kohti vuorenrinteeseen syntyneeseen luolastoon, jota hän oli alkanut muuttaa kodikseen. Hiilestä ja oksista zyglak oli rakentanut soihtuja joilla hän valaisi luolastoa ja pelotti pois sen asukkeja, kofo-jagoja ja fikou-hämähäkkejä jotka eivät olleet erityisen hyviä naapureita. Vuorenrinteeseen tehty asuinpaikka sisälsi pöydän, tulisijan ja kirstuja, joihin Flygel oli säilönyt tekemiään kivi- ja luuaseita.
    Silmälappuinen tuttavamme avasi oven ja meni sisään luolastoon. Oli aika häätää kivirottia, kofo-jagoja ja fikou-hämähäkkejä luolista. Flygel otti zamor-laukaisimensa ja luumiekkansa mukaansa ja lähti tutkimaan luolastoja.

    Laittaen soihtuja ympäri luolastoa, Flygel varmisti sen ettei eksyisi luoliin. Zyglak halusi näes joskus löytää takaisin luolista ja oli päättänyt että pimeyden asukit eivät saisi jalansijaa hänen uudessa kodissaan. Samalla hän voisi löytää maan alaisia mineraaleja joiden avulla hän voisi rakentaa jotain hienoa.

    Ei kulunut aikaakaan kun vihollinen hyökkäsi Flygelin kimppuun. Nopea huitaisu hännällä selätti vihulaisen, jolloin se oli helppo iskeä tainnoksiin jalkojen kynsien avulla. Viimeistely tapahtui iskemällä luumiekalla skorppioonin pää irti ja katkaisemalla sen pistin matkamuistoksi.
    Flygel asteli yhä syvemmälle luolastoon, tutkien kaikkea ja varoen jokaista askelmaansa. Klaanin maan alainen maailma oli arvaamaton ja täynnä mysteerejä jotka Flygel halusi selvittää…

    Klaanin linnoitus, Umbrien huone

    Valon toa heräsi sängystään ja muisteli yön tapahtumia. Keltamusta toa haukotteli ja hieroi rähmäisiä silmiään. Hän katsahti lattialla olevaan säkkituoliin, jossa hänen toisen maailman vastineensa yhä nukkui. Fikou Qewa oli herännyt jo aikaa sitten ja tuonut postiluukusta pudonneen Klaanilehden moderaattorillemme.

    Umbra katseli sotkuista huonettaan. Olisi aika hankkiutua eroon pölystä ja käytetyistä elementaalienergian naamioista. Myös huoneiston sisustusta voisi muuttaa, koska jokainen toa tarvitsee itselleen jonkinlaisen Toa-Suvan naamioiden vaihtamista varten. Hänhän voisi kysyä tähän tehtävään yhtä sympaattista po-matorania, Bobia, jonka Umbra voisi löytää helposti kierroksellaan klaanin linnoituksessa.

    Umbra päätti myös etsiä ystävänsä Nurukanin ja Delevan ja keskustelevansa heidän kanssaan jatkosta ja oman menneisyytensä löydöistä.

    Toa alkoi kerätä tavaroita lattialta ja sulloa niitä jättiläismäiseen mustaan jätesäkkiin. Erilaiset juomakanisterit, wanhat klaanilehdet ja muut rojut, aina pizza ja sushilaatikoista muropaketteihin lensivät automaattisesti roskikseen. Moderaattorin huhkittua tarpeeksi kauan hänen onnistui herättämään toisen maailman vastineensa, joka heräsi pölyn mennessä hänen sieraimiinsa. Violettimusta matoran pärskähteli pedissään hypähtäen vähän väliä ylös säkkituolista.

    ”Sinun on aika tarttua imuriin”, moderaattori sanoi ystävälleen, antaen tälle N00N00-6 merkkisen imurin kouraan, jonka jälkeen moderaattori lähti ovet paukkuen pois huoneestaan, jättäen unenpöpperöisen ja hölmistyneen matoranin heräilemään imuri kainalossaan…

    Klaanin kahvio

    Nurukan asteli kahvioon hörppimään aamusumppiaan. Maan toa tarvitsi kipeästi jotain virkistävää sillä hän oli herännyt yöllä johonkin outoon tunteeseen siitä että jotain pahaa tapahtui. Nurukan oli viimeksi kokenut tällaisia öitä Avra Nuin sodassa ja ollessaan Metru Nuilla. Myös erilaiset muistot olivat alkaneet tupsahdella maan toan päähän, muistot joita hän ei tunnistanut omikseen.

    Nurukan ihmetteli vieläkin näitä mekaanisia sotureita joita hän eräässä avautuneessa muistossaan oli komentanut. Mekaanisia tappajia, jotka kantoivat katanoita. Miksi hän johti niitä, sitä hän ei tiennyt. Toa itse muisti olevansa vain toain kenraali ja taistelleensa pahoja metsästäjiä vastaan Toa Lhikanin, suuren Toa soturin joukoissa ja puolustaneensa Turaga Dumen kunniaa.

    Nurukan koki yleensä öisin tällaisia muistojen aukaisuja. Unet jotka hän koki olivat liian realistisia ja todentuntuisia ollakseen vain unia. Mutta miksi hän sai nämä muistot takaisin ja miksi ne edes olisivat olleet piilotettuja, sitä Nurukan ei tiennyt. Siemaillen kahvikuppostaan toa-kanisterin muotoisesta kupposesta, toa alkoi seurata kahvioon saapuvien asukkien tekemisiä ja ajatteli jututtaakin osaa heistä…

    Klaanin maan alaiset kuntosalit

    Deleva nosteli painoja hikihatussa Klaanin linnoituksen maanalaisessa kuntosalissa. Punavalkoinen plasman toa harjoitti oikean kätensä lihaksistoa ja piti yllä vasemman, mekaanisen kätensä keinotekoisia lihaksia. Kova työ ja harjoittelu pitivät myös mielen virkeänä ja antoivat uutta puhtia uusiin haasteisiin ja seikkailuihin. Toa oli alkanut tottua elämäänsä klaanissa, näiden kaikkien outojen örvelöiden ympäröimänä.

    Deleva tarkkaili ympäristöön, samalla kun hikikarpalot nousivat hänen lihaksistaan pintaan. Fyysinen kunto piti pitää yllä lihasreeneillä ja liikunnalla, kun taistelua ei viime aikoina ollut ollut hänelle tarpeeksi. Deleva ajatteli haastavansa sen Metorakk-nimisen skakdinpöljäkkeen jossain vaiheessa uuteen taisteluun ja tällä kertaa voittavansa kyseisen skakdin. Juuri sillä hetkellä eräs skakdi, joka muistutti etäisesti tätä Metorakkia, astui salin ovesta sisään, pyyhe olkapäällään…

    Klaanin kuntosali, vastapäätä Delevaa

    Guardian asteli raskain askelin kiviportaita alas klaanin kuntosaleihin vieviin käytäviin. Skakdi ei ollut saanut pahemmin unta viimeöisten tapahtumien johdosta, kasa zyglakeita ja kuolleita matoraneja oli jotain todella kauheaa. Vammoistaan huolimatta Guardian oli päättänyt lähteä vähän tuulettamaan itseään salille, koska lihasreeni teki aina eetvarttia ja auttaisi vapauttamaan lihasjännitteitä ja selvittämään ajatuksia.

    Guardian laittoi sormensa tunnistimeen, jolloin pääsi sisään ilman widgetien maksamista. Perus klaanilaiset ja muut joutuivat yleensä maksamaan muutaman widgetin klaanin kassaraan, jotta adminit saisivat ostaa itselleen hummeria, kaviaaria ja hanhenmaksaa sekä kalliita viinejä. Guardian myhäili sitä että adminit olivat keksineet itselleen jonkin ansaintimahdollisuuden tässä kommunistisessa yhteiskunnassa, astellen samalla virnistäen sisään ovesta, joka aukeni hänen edestään.

    Tawan kanssa juttelu oli tehnyt Guardianista hiukan apaattiseksi. Admin oli miettinyt paljon näitä yön tapahtumia ja unen laatu oli kärsinyt. Tawa oli yhä hänen mielessään kun admin käveli muovimatolla kohti painonnostopaikkaa. Miehinen painonnosto maksimeilla teki aina eetvarttia.

    Jotain Guardian ei osannut ottaa huomioon, nimittäin rasistisen plasman toan nopeaa toimintaa.

    KABLAM! nyrkki osui Skakdia leukaan, jolloin hampaissa kivisti. Hopeinen metallinyrkki osui lujaa kohteeseensa. Valkopunainen toa kihisi raivosta ja oli aivan hiestä märkä. Hiki höyrysi ja kupli toan panssarilla, niin tohkeissaan toa oli.

    Guardian ärsyyntyi, hänen rauhallinen salireissunsa oli pilattu täysin. Hieroen leukaansa, skakdi aikoi antaa tälle toalle opetuksen. Sininen skakdinyrkki viuhahti, osuen valkopunaista toaa palleaan. Toa haukkoi henkeään, yrittäen lyödä metallinyrkillään skakdia, joka otti iskun vastaan kämmenellään, heittäen toan niskalenkillä lattiaan.

    ”Toivottavasti sait tästä jonkinmoisen opetuksen, sinä typerä toa!” Guardian karjui, teleskooppisilmän hohtaessa punertavaa hehkuaan. Guardian oli vihainen.

    ”Skakdit, te barbaarit ette puhu minulle näin, varsinkaan sinä, Metorakk” Deleva vastasi, iskien plasmaa nyrkistään. Skakdin panssariin tuli pieni naarmu tästä plasmaiskusta, mutta se ei menoa haitannut.

    ”Minun rodullani on kyllä aika synkkä menneisyys, mutta yleistys kaikissa tapauksissa on tyhmää. Ja en ole Metorakk, olet erehtynyt henkilöst, mutta kukaan ei lyö rankaisemattomasti admin Guartsua”, Guardian vastasi, purren hammastaan. Adminina hän ei voinut sentään näyttää huonoa esimerkkiä ja mättää toaa turpaan ihan turhaan, mutta jonkinlainen opetus piti antaa.

    Deleva aloitti taas uuden hyökkäyksen Guardiania kohti, mutta tällä kertaa Guartsu oli aktivoinut teleskooppisilmänsä röntgenkatseen ja oli saanut selville toan heikkouden. Hopeinen, mekaaninen käsi oli paitsi toan heikkous, myös yksi keino laittaa toa toimintakyvyttömäksi ilman suurempaa vahingontekoa toan elimiin.

    Guardian otti molemmilla käsillään hopeisesta, mekaanisesta nyrkistä kiinni ja riuhtaisi kovaa kun nyrkki alkoi iskeytyä skakdia kohti. Mekaanisen käden hammasrattaat menivät jumiin, mutterien pudotessa kädestä kun Guardian väänsi kättä toan kanssa. Toan käsi vääntyi yhdeksänkymmenen asteen kulmaan ja jäi jumiin, näyttäen perin muodottomalta.

    Toa huusi raivosta, yrittäen taistella yhdellä nyrkillä, mutta riuhtova ja väkivaltainen toa ei kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ympäristöönsä, jolloin Gn onnistui kampittaa toa.

    Deleva kompuroi selälleen lattialle, katsellen vihamielisesti yläpuolellaan olevaa skakdia, jonka salikäynnin hän oli pilannut.

    ”Toa, olemmekohan selvittäneet välimme jo tarpeeksi”, Guardian murahti, ottaen penkiltä pyyhkeensä. Skakdi pakkasi kamppeensa ja lähti pois salilta, salin osalta päivä oli jo pilattu. Kuuma kahvi kahviossa voisi tehdä skakdille terää. Mutta toisaalta, pieni kärhämä oli hyvää vaihtelua penkinnostamiselle…

    Deleva hieroi mekaanista, muodottamaksi vääntynyttä kättään, joka vaatisi pikaista korjausta. Käden mekanismit eivät onneksi sisältäneet paljoa tuntohermoja, joten Toa piti nämäkin tunnot sisällään. Olisi aika lähteä jonkun klaanin mekaanikon luokse korjaamaan mekaaninen käsi…

  • Kala ja gorserkkeri

    Uroijegen

    Vesi loiskahti.

    Tiikeli kalasti rantakalliolla vain muutama Fikou seuranaan. Hän oli onkinut jo useita, mutta ei malttanut poistua milloin minkäkin syyn takia. Kalojaa hän olisi halunnut saada. Toivoen ja toivoen. tunnit vierivät Tiikelin kalastellessa turhaan. lopulta hän oli aikeissa lähteä.

    ”Vielä Hetki.” hän huokaisi, huomatessaan erään Fikoun käpertyvän hänen lämpimälle hartialleen. Tiikeli painoi hienoa musiikkia soimaan uudella Kohliipallollaan, johon oli asennettu MP3, räjähteitä ja valokiviä.

    Silloin koukkuun tarttui jotain suurta.

    Tiikeli yritti katsoa kasvillisuudesta likaantuneen veden läpi, mutta ei pystynyt hahmottamaan, mikä onkeen tarttui.

    Fikout alkoivat käydä levottomiksi. Ne alkoivat perääntyä takaisin synkän metsän suojaan, mutta silloin vesi alkoi kuplia. Tiikelin uteliaisuus alkoi käydä sietokyvyn yläpuolella.

    ”Haha, Lulz…” hän huusi kuplivalle vedelle ja poimi hetken mielijohteesta maasta Kohliipallonsa joka oli varustettu MP3-soittimella, räjähteillä ja valokivillä, jonka heitti keskelle kuplia tietäen, että tulisi joskus vielä katumaan tekoaan. Saalis olisi tärkeämpi kuin mikään omistamansa soitin.

    Kuplat alkoivat hävitä, jo eikä musiikin lisäksi kuulunut mitään. Olihan kyseessä sentään ”Explodes With Music”- malli. Silloin Tiikeli uskoi kolkanneensa vonkaleen. ”Tämä Voi Periaatteessa Olla Näin Helppoa, Olen Tyhmempiäkin Fisuja Nähnyt Mutta Silti Jotenkin Epäilyttää…”

    Vedestä hyökkäsi nopeasti järkyttävän pitkä rahi, joka sieppasi säikähtäneen Tiikelin mukaansa veteen. Hän kuitenkin toipui nopeasti ja valmistautui puraisemaan pienehköillä ja tylpillä hampaillaan, jotka kuitenkin olivat kiinni vahvassa leuassa. Hän osui silmään. Niin kauheaa makua ei voisi sanoin kuvailla.

    Rahi alkoi kiljumaan, eikä kivuistaan ymmärtänyt Tiikeli ehtineen uida takaisin pinnalle. Rahi ei ollut tuntenut kipua vuosiin.

    Tiikeli yritti kiivetä liukasta kalliota ylös, mutta hän ei pystynyt siihen. Hänen olisi pakko uida matalalle.

    Rahin silmästä vuotanut neste oli saastuttanut laajan alueen, ilman merkkejä tyrehtymisestä. Itse rahi taasen oli alkanut sietää kipua silmässään ja suunnisti puolisokeana kohti Tiikeliä.

    Rahi oli omassa elementissään nopea uimari ja näin ollen saavutti Tiikelin hetkessä. Rahi iski nopeasti hännällään Tiikelin päin kalliota, jossa hänen selkänsä painautui terävää kalliota päin.

    Tiikelin ilmavarat hupenivat nopeasti hänen yrittäessään paeta. hän alkoi nähdä elämän kulkevan kuvina silmissä ja oli jo luopumassa toivosta.

    Kallion raosta tuli öljyä. Tämän huomattuaan Tiikeli muisti hänen mielijohteesta heittämänsä Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä, jota ei muistanut sammuttaa. musiikki kuului läheltä, se oli tarttunu rahin vesikilpeen kuulokkeista. Tiikeli yritti kurottautua, mutta ei pystynyt siihen. hän joutuisi päästämään kaiken ilman vapaaksi. … Ja niin hän teki.

    Rahi katsoi ainoalla silmällään tyytyväisenä hidasta kuolemaa, hellittäen otettaan Tiikelistä ja alkoi lähestymään häntä suullaan hitaasti, nauttien hetkestä.

    Tiikeli tunsi vapautuvansa Rahin otteesta ja nappasi Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä. Hän laittoi eeppisimmän tuntemansa kappaleen soimaan ja valmistautui räjäyttämään vihollisensa.

    Hän painoi kielletyn punaisen napin päin terävää kiveä, jolloin hän tunsi ihanaa lämpöä vaimenevassa musiikissa. Tämä lämpö sai Rahin palamaan elävältä, mutta Tiikelistä se tuntui vain ihanalta.

    Kunnes lopulta hänen taju himmeni.

    Sillä hetkellä Gorserkkeri nimeltä Joumah hyppäsi käpälät edellä veteen pelastaakseen kissaystäväänsä. Ottaessaan Tiikelin kainaloonsa, huomasi hän liekehtivän Rahin ja rupesi naureskelemaan ilkeästi katsellen tapahtumaa silmät kiiluen ja nautiskellen. Hän ei voinut Gorserkkerin luonteelleen yhtään mitään.
    Joumahille tulikin pakottava tarve repiä Rahilta ainakin yksi raaja irti, ja onnistui sivussa unohtamaan täysin Tiikelin, vaikka hän oli Joumahin kainalossa.

    Joumah kaivoi toisen taistelukynsistään esille ja aloitti repimään palavalta Rahilta toisen käden irti. Nauttien tilanteesta niin paljon kuin Gorsekkeri voisi raajan repimisestä nauttia. Hän oli aikeissa irroittaa toisenkin häden, mutta silloin hän muisti Tiikelin. Joumah alkoi hätääntyä ja ui niin nopeasti kuin pystyi rannalle.

    Ranta oli vain muutaman parinkymmenen Bion päässä, mutta sekin matka olisi voinut olla Tiikelille kohtaloksi. Hän oli täysin paniikissa. Hän ei pystynyt ajattelemaan, että Tiikeli saattoi olla jopa kuollut!

    Kauniilla, lämpimällä ja hiekkaisella rannalla rankan uinimatkan päässä hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen vettä, mutta se ei toiminut. Sen jälkeen hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen olutta, mutta Vsekään ei toiminut, tästä Joumah alkoi olla erittäin peloissaan.

    Tiikeli olisi kuollut. Ei enää olisi olemassa sitä hienoa musiikkimiestä. Hänen viimeinen oljenkortensa täytyisi ottaa käyttöön. Niinpä hän viskasi Tiikeliä päin tynnyrillisellä Stiimpäkki-Huumeetta, josta Tiikeli säpsähti pystyyn.

    ”OLET ELOSSA!” Joumah huusi onnesta ellipsinä.

    ”Kiva Tietää Näin Kolmelta Aamuyöstä” Vastasi Tiikeli erittäin sekavalla äänellä. Joumah tiesi ettei Tiikeli olisi seuraavat kaksi kuukautta sekaisin siitä määrästä Stiimpäkkiä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Hänelle oli tärkeintä, että Tiikeli oli (fyysisesti) kunnossa.

    [spoil]Tiikeli kirjoitti ja oli Tiikelinä Tiikelin paikalla. Kaikki kunnia hänelle.[/spoil]

    Bio-Klaani, verstaan ovella
    Bloszar oli jättänyt verstaan oven auki, jotta näkisi millaisia osia hän voisi uuteen haarniskaansa pistää. Toa tunsi rakennellessaan jonkun seuraavan häntä. Ehkä se johtui vain oranssisilmäisestä varjoissa liikkuvasta hahmosta.Silloin ulkoa kuului tykin laukaisun tapainen ääni. Allianssi? Bloszar säikähti.

    Vartiossa ollut Matoran oli saanut verkkoon jotain mitä oli metsästänyt. Lentävän akvaarion. Täydellisen kulmattoman jatkuvassa muodonmuutoksessa olevan jään tapaisesta kirkkaasta, turkoosista aineesta vamistetun kauniisti sisustetun akvaarion. Akvaarion sisällä oli ankeriasmainen rahi, joka oli kirkas. Niin kirkas ettei sen väriä voinut tunnistaa. Ankerias näytti pitävän kiinnijäämisestä. Se näytti pitävän kaikesta ja kaikista.

    ”Yay!” kuului hihkaisu suunnasta, jonka voisi sanoa olevan kaikkialla.

    ”Sinä, uusi Toa olet vastuulla tästä riiviöstä.” Matoran sanoi komentavalla, mutta silti arvostavalla äänellä. ”Äläkä kerro sille mikrobeista. Muuten se täytyy taas aivopestä.”

    Bloszar katseli kummissaan outoa rahia ja sen akvaariota. ”Mitä mieltä Kepe nyt olisi?”

  • Valottujen suosekoilu osa 43: Verkonkutoja pelasti henkesi (Deltan temppeli crossover)

    Metsä, NINJOJA!

    Umbra riuhtoi hyökkääjää irti hänen kimpustaan. Hyökkääjä käytti pitkää viikatetta ja tikareita, joilla se koetti osua Umbran pehmytkudoksiin. Valitettavasti hyökkääjäkään ei nähnyt sen paremmin pimeässä viidakossa, joten Umbran onnistui ottamaan viikatteesta kiinni, ja viskaamaan soturi viikatteen avulla maahan. Tämän jälkeen muutama tikari lensi päin Umbraa, mutta keltamusta panssari pysäytti iskut.

    Umbran lähettyvillä, Samol oli hylännyt sotavasaransa, ja tappeli nyr nyrkein muutamaa tummaa hyökkääjää vastaan. Heittotähtiä lensi päin kiven toaa, mutta kivestä tehty suojamuuri torjui osan iskuista. Yksi sotureista heitti Samoliia pitkällä, silmukaksi laitetulla metalliketjulla, jolloin ketju kiertyi toan kivinyrkkien ympärille. Toa oli nyt ansassa.

    ”Auttakaa minua näiden kanssa”, Samol mutisi, jolloin Deleva laukaisi jousellaan plasmakärkisen nuolen päin yhtä tummapukuista soturia. Soturi pudotti suuren shurikeninsa maahan, koska kipu oli kova. Deleva oli itse joutunut taisteluun yhtä soturia vastaan, joka taisteli kahdella katanalla kilvellä ja jousella varustettua plasman toaa vastaan.

    Äänetön skakdi iski katanansa kohti Delevaa, joka koetti torjua iskuja kilvellään, mutta prototeräsmiekat osuivat vain Delevan mekaaniseen, hopeiseen käteen. Skakdi vaihtoi iskusarjan suuntaa, sohaisten Delevan tervettä kättä toisella katanallaan. Toa pudotti kilven maahan, jolloin punainen hehku sammui.

    ”Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!” Deleva huusi, ottaen mustapukuista olentoa kurkusta. Deleva heitti olennon päin maata, mutta ketterä soturi osasi ilmalennon aikana laittaa jalkansa oikeaan asentoon, ja lensi kaaressa maahan. Skakdi oli nelinkontin maassa, jolloin katanat viistivät maata.

    Skakdi ei sanonut mitään, vaan laukaisi silmäsäteen sinisistä silmistään. Säde painoi Delevaa päin maata, jolloin Toan oli vaikeaa liikkua.

    ”Ahaa. Käytät painonsuurennussädettä”, Deleva mutisi. Hän sai kätensä nostettua ilmaan, laukaisten plasmapallon kädestään. Kuumaa ainetta lensi päin skakdia, joka väisti iskun takaperinvoltilla. Skakdin keskittyminen silmäsäteistään herpaantui, ja Deleva pääsi vapaaksi.

    Deleva oli lähdössä hyökkäykseen kohti mustapukuista olentoa, kun Nurukan huusi apua. Maan Toan käsi vuoti verta ja toa koetti taistella yhden kätensä avulla. Vanha Toa oli joutunut pinteeseen näiden koulutettujen soturien kanssa.

    ”Miten voit, Nurukan!” Deleva huusi, kun skakdi hyökkäsi hänen päälleen. Skakdilla oli suussaan tämän katana, ja toisessa kädessä toinen terävä katana. Skakdi koetti lävistää Delevaa terällä, mutta osui ohi.

    Deleva heitti ninjan päältään, mennen suojelemaan Delevaa, jonka kimpussa vihreäsilmäinen soturi oli. Nunchakuja käyttävä soturi pyöritti aseitaan meditoivan Nurukanin edessä kun Deleva saapui paikalle. Soturi iski vinhaa pyörivät keppinsä päin toaa, joka lensi kaaressa maahan.

    ”En tarvitse enää apua”, Nurukan sanoi, nostaen sormellaan maata nunchakusoturin alta. Ninja kaatui maahan, jolloin maan toa ohjasi maan imemään sisuksiinsa maahan pudonneet aseet.

    Äkkiä kaikki pysähtyi. Skakdit, jotka olivat alkaneet piirittää Umbraa ja Samolia saivat kokea suuren ilotulituksen, kun Umbra sokaisi pimeyteen tottuneet soturit.

    ”Nyt lähdetään täältä!” Umbra huusi, pidellen haavoittunutta miekkakättään. Kädestä tihkui vähän verta mättäille kun Toa juoksi hidas Samol perässään kohti Nurukania ja Delevaa, jotka olivat hekin vähän sokaistuneita.

    ”Käyttäkää Kanohi Kakamoitanne”, Umbra sanoi, kun ninjat alkoivat heräillä. Heittotähtiä ja tikareita alkoi lennellä kohti toia. Kaikilla Toilla oli pieniä haavoja kehoissaan, mutta he eivät jaksaisi kauaa taistella.

    ”Sisämaassa. On. Matoranien. Kylä”, Samol sanoi uupuneena. Kiven Toa oli uupunut vähäisen energiansa takia ja tarvitsi nopeasti jotain syötävää. Muutkin toat olivat uupuneita.

    ”Otan sinut selkääni”, Deleva sanoi. ”Umbra, toimivatko jalkojesi turbiinit?”

    ”Kyllä toimivat, ainakin joten kuten. Meidän on lähdettävä nyt!” Valon Toa vastasi. Nurukan säpsähti meditaatiostaan, nousten seisomaan. Hän piteli toista olkapäätään, josta valui yhä verta.

    ”Sinun pitää jaksaa kylään asti naamiosi voimalla”, Umbra sanoi vanhalle Toalle, joka katsoi vihreillä silmillään takana olevia mustia sotureita.

    Samassa toan musta kakama alkoi hehkua harmaana, ja toa suhahti viidakkoon. Samol reppuselässään oleva Deleva lähti Nurukanin perään, kun Umbra jäi viimeiseksi. Hän koetti saada jalkojensa turbiineja toimimaan, mutta vain savua tuli ulos.

    Viimein Umbra muisti, että hänellä olisi vähäisiä valovoimiaan jäljellä. Koska turbiinit eivät toimineet ja juoksuun ei olisi aikaa, valon toa päätti käyttää todella paljon elementaalienergiaa vievää temppua, valoksi muuttumista.

    Umbra latasi itsensä kullankeltaiseksi, alkaen muuntautua puhtaaksi energiaksi. Tämä oli todella vaarallista, sillä Umbra voisi aiheuttaa järjetöntä tuhoa tässä muodossa. Lisäksi hän oli perin epävakaa viimeaikojen tapahtumien takia.

    ”Tästä se lähtee”, Umbra sanoi, ampaisten silmänräpäyksessä matoranien kylään, läpi tiheän metsän, jättäen jälkeensä vanan kaatuneista puista ja tuhotuista esteistä.

    Klaanin sairasosasto

    Pieni violettimusta olento uneksi klaanin sairasosastolla. Hänet oli tuotu vaivihkaa, kenenkään huomaamatta ja vain harvojen tietäessä klaanin sairaosaston ovelle, jätetty tajuttomana ja pahoin haavoittuneena avun luokse. Pieni sankarimme näki juuri unta, unta jonka hän oli nähnyt jo niin monesti…

    Kipu hänen rinnassaan, ja ympäri kehoa oli suunnaton. Matoranin panssarin palasia putoili maahan hänen liikkuessaan ja hän yski kuolan, oksennuksen ja sisäisten hammasrattaiden palasia suustaan. Hänen naamionsa, musta pakari oli vääntynyt ja täynnä taisteluarpia ja hänen miekkansa oli hänen vierellään. Hiukan kauempana oli rikkoutunut tykki, suuri tykki toisesta maailmasta, joka oli ollut sankarimme ainoa tie kotiin.

    Sankarimme raotti harmaita silmäluomiaan. Hän näki oransseilla silmillään, kuinka utuinen, punertava, nelijalkainen rahi tuli hänen lähelleen, tutki häntä ja tuli siihen lopputulokseen että haavoittunutta oli autettava ja että tämä oli avun arvoinen. Sitten rahi nosti haavoittuneen selkäänsä, lähtien viilettämään poukkoilevaa metsätietä kohti klaania. Miekka ja tykin rippeet jäivät mättäille, kuivuneen veren sekaan, muistuttamaan elämän raadollisuudesta ja epäreiluudesta…

    Uni loppui. Sankarimme heräsi ties kuinka monetta kertaa. Hän vaipuisi taas pian uneen, jos ei saisi jotain tekemistä. Sairaspedissä tekemistä oli aika vähän. Matoran yskäisi. Verta ja muttereita lensi valkoiselle sairaspedille. Lakanat olivat taas likaisia. Viehkeä ce-matoran-hoitaja saisi taas vaihtaa hänen lakanansa, kuten oli usein tehty.

    Nyt jokin oli kuitenkin erilailla. Ovi avautui, mutta sisään ei tuntunut astuvan ketään.

    Fikou hyppäsi Umbran päälle, koettaen nuolla hänen kasvojaan. Rahi oli vihdoin löytänyt isäntänsä, ja oli iloinen löydöstään. Nyt olento osoitti innostuksensa löytönsä johdosta.

    ”Et voi jäädä tänne. Kannan tautia joka voi tappaa sinut”, Umbra sanoi. Rahi heilutti iloisesti eturaajojaan, tanssien voitonriemuisesti. Kuin ihmeen kaupalla olento oli löytänyt kauan kaivatun isäntänsä. Mikään ei erottaisi isäntää ja rahia toisistaan.

    ”Mene siitä! Hus!” Umbra huusi. Hän tiesi että Qewa oli hänen ainoa ystävänsä tässä maailmassa ja rahi oli todella uskollinen ja luotettava ystävä. Mutta Umbra ei halunnut Fikoun saavan tätä Zyglakien kantamaa vaarallista tautia.

    Qewan koettaessa osoittaa hellyydenosoituksiaan isäntäänsä kohtaan, Umbra ei voinut muuta kuin työn, tuskan ja suurien ponnistusten avulla kurottaa kätensä kohti Qewan selkää, jossa oli hopeinen Pakari. Umbra riuhtoi sen irti, heittäen ovesta klaanin kivikäytävään.

    Qewa inhosi sitä että sen naamioon koskettiin. Rahi puri Umbraa, lähtien surumielisenä ja vihaisena pois Umbran luota. Isäntä ei enää välittänyt hänestä, rahi ajatteli, lähtien etsimään muuta tekemistä.

    Umbra jäi yksin sairasvuoteelle, nukahtaen. Sama uni pyöri kerta toisensa jälkeen hänen mielessään. Kuka hänet pelasti? Kuka se oli? Ja missä pelastaja nyt oli?

  • Valottujen suosekoilu osa 41: Kuinka Umbralle kävikään?

    Voimalaitos Tapahtui ennen Gekon pakoa Klaaniin…

    Zyglakien voimalaitos oli kaaoksen vallassa. Nazorakien tekniikka oli alkanut pettää ja voimalaitos alkoi pikkuhiljaa sortua. Laitoksen työntekijöitä, oransseihin haalareihin ja kypäriin sonnustautuneita Zyglakeja juoksi ulos voimalan pääovista, koska hälytykset olivat pärähtäneet käyntiin. Voimalan keskustietokone oli ylikuumentunut viallisten johtojen ja sortumien takia syttyen tuleen. Nyt sitlä sammuttivat vain sammuttimet, Zyglakit itse eivät uskaltaneet lähteä voimalaa pelastamaan. Voimalan työntekijät uskoivat näet että Rhak’elakk jumala oli rankaissut heitä siitä että jumalan pyhättö oli syttynyt tuleen lähistöllä ja veriuhrit olivat paenneet.

    Kymmeniä voimalan työntekijöitä ravasi ulos ovista ja teki kolmionmerkkejä ilmaan, ettei Rhak’elakk tappaisi heitä suuttuessaan.

    Voimalan sisätilojen rakenteet alkoivat sortua vesimassojen osuessa laitteistoihin. Sähköiskuja lenteli ympäriinsä ja metallikehikot huojuivat kun nazorakien rakentama laitois alkoi palapalalta hajota käsiin.
    Umbra ja Flygel taistelivat keskenään hajoavan voimalaitoksen sisätiloissa. Ovi joka johtaisi päähallintakeskukselle ja keskustietokoneelle, oli jumittunut kiinni ja kaksikko taisteli siitä, kumpi pääsisi ensimmäisenä kallisarvoisen ulottuvuusporttitykin luokse.

    ”Anna minun hakea tykki, niin pääsen kotiini!” Umbra huusi, vesimassojen pauhatessa ja veden noustessa pikkuhiljaa. Flygel ei kuunnellut, vaan heitti Umbraa toisella terällään, jonka Umbra paiskasi maahan kontrolloidulla painovoimalla.
    ”Kuolemme molemmat!” Umbra huusi, lyöden miekallaan Flygeliä, jonka käsipanssariin tuli viilto. Zyglak otti matorania kiinni mahasta, paiskaten tämän päin yhtä huteraa pilaria.

    Vesimassat nousivat kaksikon taistellessa kun Flygel iski miekallaan Umbraa. Umbra väisti, potkaisten Zyglakia päähän, samalla iskien painovoimalla Zyglakin maahan. Flygel nousi, karjuen ja löi nyrkeillään Umbraa, mutta Umbra leijaili nyrkkien yläpuolelle.

    Umbra iski nyrkeillään Flygeliä rintaan sarjan iskuja, mutta vahinkoa ei juurikaan tapahtunut. Leijaileva Matoran oli Flygelin korkeudella ja valmiina tekemään vihollisestaan kalanruokaa. Huitaisu Flygelin kynnestä, joka osui Umbraa päähän, saaden Pakarin vääntymään, tiputti Umbran maahan, jolloin Umbra joutui ottamaan tukea miekastaan.

    Flygel iski miekallaan Umbraa jalkaan, jolloin Matoran kaatui taaksepäin, horjahtaen metalliromun sekaan. Flygel asteli voitonriemuisena Umbran luokse, kun Zyglakin paino alkoi äkkiä nousta ja liikkumisesta tuli vaikeaa.

    ”Miten sinä Matoran teet tuon?” Zyglak kysyi vaikeasti hengittäen. Painovoima pusersi hänen keuhkojaan kasaan ja mekaaniset osat hänen kehossaan rikkoutuivat yksikerrallaan. Umbra nousi romun seasta, nilkuttaen ja miekka oikeassa kädessään, valmiina iskemään Zyglakia.

    ”Olen toisesta maailmasta, muistatkos? Ja siellä olin mahtava soturi, kuten tämän maailman vastineenikin on”, Umbra kertoi.

    Huone ei kestänyt enää taistelua ja katto alkoi sortua niskaan. Betonia, kivenjärkäleitä ja metallisia tukipilareita alkoi sataa kaksikon niskaan. Umbra leijaili Flygelin ylitse, kohti ovea joka johtaisi seuraavaan huoneeseen.

    Umbra juoksi romujen seassa, rynnien oven läpi, jonka hän paiskasi voimillaan maahan, kohti käytävää. Käytävä oli valaistu valokivin, jotka oli otettu tapetuilta Ortoneilta. Fikou Qewa oli löytänyt tiensä Umbran luokse ja kaksikko juoksi Flygel perässään osittain tukkiutunutta käytävää pitkin kohti päähallintajärjestelmää. Ympärillä kuului hälytyslaitteiston huutoa kun sireenit varoittivat voimalan hajoamisesta.

    Umbra lennätteli metalliromua tieltään, kun Flygel alkoi saavuttaa häntä voimakkaiden takaraajojensa tuomalla lisänopeudella. Zyglak läähätti pian Umbran niskaa, vaikkei ollutkaan kovin rautaisessa kunnossa.
    Umbran Fikou, Qewa hyppäsi violettimustan sankarimme olkapäälle, ampuen perästään seittiä Flygeliin, joka häiritsi Zyglakia, antaen kaksikolle etumatkaa. Juoksu kipeällä jalalla perässä valkomusta hullu tiedemieslisko ei ollut kaikkein helpoin tehtävä, varsinkaan tuhoutuvassa rakennuksessa.

    Rautaromua lenteli ilmassa, sorruttaen samalla lisää rakennusta. Umbran onnistui heittää voimillaan romua päin Flygeliä, joka horjahti läheisen suuren ikkunan läpi toiseen käytävään, joka johtaisi myös päähallintajärjestelmään. Tämä käytävä oli huonommassa kunnossa, täynnä railoja ja reikiä lattiassa, mutta Flygel juoksi varmoin askelin, ottaen kynsillään tukea, kohti tykin säilytyspaikkaa.

    Umbra ja Qewa tekivät yhteistyötä, juosten kohti suurta railoa, jonka yli Umbra ei voinut turvallisesti levitoida. Hän nosti Qewan kattoon voimillaan, jolloin Fikou eritti seittiä, jonka avulla Umbra lennätti itsensä toiselle puolelle.
    Umbra laskeutui kepeästi keventämällä painovoimaa allaan, kivilattialle, jolloin hänen takaansa metallikehikot alkoivat sortua ja tukkia takaisinpääsytien. Valokiviä rysähteli seiniltä maahan, hajoten sirpaleiksi, jolloin kellertävää valoa tuikki sirpaleista iloisesti.

    ”Hmm… Toivottavasti pääsen tykin avulla kotiin”, Umbra ajatteli, juosten samalla ryskettä ja sortuvaa tunnelia eteenpäin, hyppien välillä metallikehikoiden yli, tai ryömien niiden ali, riippuen siitä, kuinka pahasti ja miten ne olivat sortuneet.

    Flygel oli jo tahollaan saavuttanut oven, jonne hän koetti naputella numerosarjaa. Metallinen ovi ei auennut vaikka Zyglak kuinka yritti näpytellä koodeja, jolloin Flygel joutui käyttämään voimiaan, ja käytti itseään muurinmurtajana, saaden metallioven lentämään huoneeseen, jossa välkkyivät punaiset hätävalot ja sireenit soivat.
    Tahollaan, Umbra oli myöskin päässyt metalliselle ovelle, jossa oli myös salasanalukitus. Umbra näpytteli hetken koodeja, mutta tuli siihen johtopäätökseen että olisi nopeampaa vain rusentaa ovi painovoimalla. Umbra painoi oven sormensa painvoimalla muserruksiin, hypäten sen yli päähallintakeskukseen.

    Fikou seurasi Umbraa perässä, hyppien romun seassa. Flygel oli jo huoneessa ja kaivoi luista mappikaappia, jonne hän oli piilottanut tykin.

    Flygelin etsiessä tykkiä, Umbra otti kiinni Zyglakin hännästä, jolloin Zylak paiskasi Umbran päin tuolia, joka oli tehty Ortonien luista. Tuoli hajosi luupirstaleiksi jolloin Umbra lensi sirpaleet mukanaan lattialle. Ruhjottu ja haavoittunut Matoran ei kestäisi enää kauhean suurta ja väkivaltaista taistelua.
    Flygel penkoi innokkaasti laatikoita, heitellen kivitauluja ja papereita ympäriinsä. Tykki olisi löydyttävä, muuten hän ei pääsisi eroon tästä Matoranin rääpäleestä ja tämän hämähäkistä ja pääsisi pois rakennuksesta.

    Viimein Flygel löysi tykin, ottaen sen voitonriemuisena käsiinsä. Vihreänaamainen Zyglak painoi etusormellaan tykin nappuloita. Zyglak ei tiennyt kovinkaan tarkkaan mitä mistäkin nappulasta tapahtui, ja tykin Olmak symboli ja matorankaiverrukset alkoivat hohtamaan kellertävää valoa. Tämän jälkeen tykin etuosaan syntyi sinertävä valo ja tykki alkoi suoltamaan ulottuvuusportteja ympäriinsä.

    ”Tapat meidät molemmat!” Umbra huusi, kömpien lattialta jaloilleen. Matoran paiskasi tuolinkappaleet päin Flygeliä, joka ampui portaaleja, jotka imivät palaset sisäänsä. Valitettavasti tykki oli siinä asennossa, että portaaleja syntyi sattumanvaraisesti ja tietylle alueelle tykin läheisyydestä. Luun palaset putosivat Umbran päälle, jolloin matoran kaatui lattialle, kun hänen päälleen putosi jotain äkisti.

    ”Molemmat? Sinähän tämän tykin halusit. Sinä kuolet, koska jos viet tykin minulta, minulle ei jää mitään”, Flygel sanoi, painaen etusormellaan tykkiä uudelleen. Siniset, ilmassa leijailevat portaalit sammuivat äkisti.

    ”Ja osaan kuule käyttää tätä tykkiä, ainakin jotenkuten, Matoran”, Flygel sanoi, osoittaen voitonriemuisena Umbraa. Hän voisi siirtää Matoranin jonnekin tuhoutuneen voimalan raunioiden alle ja kuolemaan.

    ”Matoran. Hah! Voisiko Matoran tehdä näin?” Umbra vastasi Zyglakille, nostaen liskomaisen olennon voimillaan ilmaan. Kun Flygelin pää kosketti katonrajaa, Umbra paiskasi hänet voimillaan päin lattiaa, jolloin jalat menivät hauraan betonilattian läpi.

    ”Vieläkö sanot että olen vain Matoran?” Umbra kysyi lattialta nousevalta Zyglakilta. Zyglak nousi, rynnisti kohti Umbraa ja tarrasi Umbraa mahasta kiinni, paiskaten hänet voimillaan päin teräksistä seinää.

    Flygel kaappasi lattialta ulottuvuusporttitykin käsiinsä. Zyglak paineli nappeja, jolloin neljä ulottuvuusportaalia muodostui maassa makaavan Umbran ympärille. Flygel ohjasi portaaleja kohti Umbraa, jolloin siniset pyörteet alkoivat vetää Umbran raajoja puoleensa.

    Siniset portaalit kiskoivat Umbran raajoja eri suuntaan, jolloin Umbran jalka törrötti seinään ilmestyneestä portaalista, toinen jalkaterä oli katossa, ja Umbra pystyi koskettamaan kämmenellään selkäänsä. Hänen toinen kämmenensä tuli näkyviin lipaston päälle ilmestyneestä portaalista.

    ”Jos nyt painan tätä nappia, portaalit sulkeutuvat ja sinä hajoat kivoihin pikku paloihin, jotka voin sitten lähettää postissa T’haokin miehistölle. He kyllä keksivät sinulle käyttöä, Umbra”, Flygel sanoi voitonriemuisena. Isokokoinen violettimusta maanvaiva oli nyt ansassa, eikä hän pääsisi mitenkään niskan päälle.

    Umbra katseli hätääntyneenä tilannettaan. Hän tunsi kolmella sormellaan selkänsä ja näki kuinka kolme sormea liikkuivat lipaston päällä. Myös katossa oleva jalkaterä ja seinässä oleva jalkaterä liikkuivat normaalisti kun Umbra vain liikutti raajojaan. Pelaten aikaa pakenemiseen, Umbra keksi nerokkaan, joskin useinkäytetyn harhautuksen. Hän alkoi jutella hullulle zyglakille.

    ”Hei Zyglak. Nyt kun olet saanut minut tilanteeseen etten voi päästä vapaaksi, haluaisitko tietää tarinani ennen kuolemaani. Ymmärrän että olet kiinnostunut ulottuvuuksista ja ajasta, joten tämä voisi olla hyvä tilaisuus”, Umbra aloitti, miettien samalla kuumeisesti pakokeinoa.

    ”Olisi todellakin mukavaa tietää vähän maailmastasi, ihmematoran”, Flygel sanoi, nuoleskellen samalla verisiä huuliaan tiedonjanon takia. Zyglak selvästi nautti tilanteesta jossa oli niskanpäällä.

    ”No, kaikki alkoi kauan sitten maailmassani. Minut valittiin osalliseksi eräiden matorantiedemisten projektia, jonka tarkoituksena oli siirtää toinen elementaalivoima matoranille. Tiedemiehet eristivät voimia erilaisista kristalleista ja upottivat muokattuun, voimien hallintaan kestävään kehooni painovoimaa hallitsevan kristallin. Kristalli antoi minulle hallinnan painovoimaan ja samalla pystyin pienissä määrin kontrolloimaan valoa, olinhan Av-Matoran. Samaisessa laitoksessa jossa minulle tehtiin kokeita, luotiin myös Olmakin sirusta tuo tykki jota pitelet käsissäsi. Tiedemiehet eristivät Olmakin voimaa ja siirsivät sen tykkiin, jonka avulla oli mahdollista liikkua paikassa portaalien kautta. Valitettavasti tietyt tahot halusivat sen ja tekniikan jonka avulla matoraneille annetaan elementaalivoimia, itselleen. Hyökkäyksen aikana sitten pakenin tykin avulla tähän maailmaan ja nyt haluan vain lähteä kotiin tykillä ja lopettaa maailmani kärsimyksen ja verenvuodatuksen”, Umbra kertoi. Pieni kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan kun hän kertoi tarinaansa ja muisti kotimaailmansa.

    ”Olipa tuokin tärkeä tieto”, Flygel sanoi hiukan pettyneenä. ”Odotin ehkä vähän dramaattisempaa tarinaa sinulta, ulottuvuusmatkustaja”, Zyglak lisäsi ja jatkoi: ”Et haluaisi kuulla minun tarinaani?”

    Tätä Umbra oli odottanutkin. Zyglak avautuisi hänelle, antaen lisäaikaa suuren paon suunnittelemiseksi. Qewa oli kadonnut jo jonnekin, mutta Umbra toivoi että hämähäkki olisi jossain lähellä.

    ”Kaikki alkoi vuosituhansia sitten. Minut kasvatettiin Zyglakien jalkaväkeen ja rivisotilaaksi, jonka tarkoituksena olisi vain totella johtajia ja ylempiä tahoja. No osallistuin moniin sotiin joissa joukkomme pärjäsivät hyvin, yleensä Matoraneja ja muita lajeja vastaan. Eräs taisteluoperaatio oli ihan toisenlainen… Hyökkäsimme korkeakulttuurilliseen, Orto Nuin pikkusaarelle, saarelle joka oli tunnettu valkokultaisesta rakentamistyylistään ja Valtuustostaan, joka johti saarta Turagoiden ja Matoranien kanssa. Saarella oli rikkauksia ja huono armeija joka koostui vain kuudesta Toasta ja Gukko-ilmavoimista. Täydellinen valloituskohde siis. Me Zyglakit hyökkäsimme saarelle, ammuimme alas keihäillä ja tykeillämme, suurimman osan ilmavoimien joukoista ja taistelimme saaren kuutta Toaa vastaan. Kyseisessä kahakassa menetin toisen silmäni, kun ryhmän Tulen Toa, ja johtaja, iski tuliporansa suoraan silmääni, jolloin poranterä meni ihan aivoihini asti. Se sai aikaan suunnatonta kipua, mutta samalla muutti persoonaani ja älykkyyttäni. Samalla menetin kiinnostuksen sotimiseenkin, vaikka vanhat taitoni eivät unohtuneetkaan. Aloin tutkia eri asioita ja kirjata niitä muistiin, tehden seikkaperäisiä päätelmiä ja kirjoittaa pöytälaatikkoon havaintojani. Samalla menetin kiinnostukseni Rhak’elakkismiin, koska en nähnyt siinä mitään järkeä”, Flygel kertoi, pitäen pienen hengähdystauon.

    Umbra kuunteli kiinnostuneena Zyglakin kertomusta. Hän tunsi osaltaan sääliä olentoa kohtaan, osaltaan vihaa.

    ”Ja nyt kun sinä toit tämän tykin tähän maailmaan, olen alkanut vihdoin tajuta ajan olemuksen. Emme voi vaikuttaa juuri mitenkään aikaan, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ratkaisevasti. Kutsun tätä Nuiramavaikutukseksi, sillä jos Nui-Rama pörrää väärässä paikassa oikeaan aikaan, ei pörrää ollenkaan, tai jättää huitaisemasta matorania pistimellään, kaikki vaikuttaa osaltaan aikaan ja luo äärettömän määrän vaihtoehtoismaailmoja. Pelkkä tämän ajatteleminenkin saa jo pääni sekaisin, eikö sinunkin?” Flygel esitti kysymyksen vangilleen.
    Umbra kuunteli tarkkaavaisena zyglakin sanoja. Olennon mielessä piili älykkyyttä, mutta se oli vain valjastettu ”väärälle” puolelle, eli Allianssiksi kutsutun oudon organisaation palvelukseen. Umbra oli myös tämän tarinatuokion aikana saanut keksittyä suunnitelman Zyglakin ikeestä pääsemiseksi.

    ”Kiitos tarinasta, Flygel”, Umbra sanoi virnistäen. Hän oli muuttanut tarinatuokion aikana ruumiinsa värit vastaamaan valoasetuksiaan ja latasi nyt Flygelin takana olevasta portaalista pilkistävässä kädessään olevaa valopalloaan. Umbra tiesi ettei saisi valolla vahingoitettua zyglakia, mutta aina sopi yrittää.

    Loistava valopallo kiisi ilmassa Umbran kädestä kohti Zyglakia kun Umbra päästi sen valloilleen. Kellertävä voimapallo osui Flygeliä alaselässä olevaan hammasrattaaseen, joka tuotti suunnatonta kipua tiedemiehessä, joka oli jo taistelujen aikana saanut vammoja ruumiiseensa. Ulottuvuusporttitykki putosi hänen käsistään lattialle, tykin sammuessa sen off-napin kytkeytyessä päälle. Ulottuvuusporttitykit katosivat, Umbran ollessa taas entisellään lattialla.
    Matoran nousi ylös, katsellen edessään olevaa Zyglakia, joka makasi tuskissaan lattialla, selkä kohollaan ja nelinkontin.

    Umbra vaihtoi värinsä takaisin violetin ja mustan väriin, saaden painvoiman hallinnan takaisin. Hän nousi voimiensa avulla ilmaan, ja koetti pitää voimalan sortumavaarassa olevaa kattoa paikallaan. Miekastaan hallitulla painvoimalla Umbra nosti ulottuvuusporttitykin ilmaan, mutta Flygel nappasi sen käsiinsä.
    ”Näyttää siltä ettet saa vieläkään tätä käsiisi”, Flygel sanoi ivallisesti, laukaisten pari portaalia hetken naputtelun jälkeen, ilmaan. Toinen osui Umbran luokse tullutta Fikoua, joka katosi nopesti portaalista ties minne.

    ”Ammuit ystäväni tuntemattomaan!” Umbra huusi ilmasta, Flygelin ampuessa portaaleja pitkin huonetta. Portaalit imaisivat sisäänsä kattoa kannattelevia rakenteita, jotka olivat jo muutenkin todella hauraita. Umbra koetti voimillaan kannatella kattoa, mutta se kävi koko ajan työläämmäksi.

    ”Tapat meidät molemmat!” Umbra huusi, syöksyen Flygelin kimppuun. Kaksikko alkoi repiä tykkiä toistensa käsistä, jolloin tykin nappuloita sohittiin tarkoituksettomasti, jolloin portaaleja syntyi kokoajan enemmän ja enemmän. Kiihkeän painimisen päätteeksi Umbran musta miekka onnistui halkaisemaan tykin osiin, jolloin molempien käsiin jäi osa tykkiä.

    ”Katso mitä nyt kävi kun olit ahne”, Flygel sanoi, juosten nopeasti yhteen portaaleista. Portaali sulkeutui juuri kun Zyglak meni sen läpi ja katto alkoi sortua Umbran niskaan. Uupuneena Matoran koetti keventää katon massaa, muttei saanut paljoa mitään aikaiseksi. Pahempaa oli luvassa sillä portaalit alkoivat yksi toisensa jälkeen sulkeutua.

    ”Minun on pakko päästä pois täältä!” Umbra huusi juosten niin lujaa kuin pystyi kohti viimeisten portaalien rypästä. Hän ehti juuri ja juuri viimeiseen sinertävään ikkunaan, hypäten sen läpi kohti tuntematonta.

    Portaali avautui metsässä, muutaman kion päässä järvestä josta kuului kova ryske ja pauke kun suuri voimala rysähti maahan. Sitä seurasi suurehko räjähdys, joka vavisutti lähialueen maastoa.

    Uupuneena, pettyneenä, ystävät kadonneina ja tykki rikkinäisenä hänen käsissään, Umbra aloitti vaivalloisen matkansa kohti Bioklaania. Hänen koko tehtävänsä oli epäonnistunut surkeasti. Kaiken kukkuraksi hän alkoi yhtäkkiä voida todella pahoin ja oksentaa suustaan hammasrattaita. Umbra lysähti maahan nelinkotin ja kakoi.

    ”Miksi Kohtalo koettelee minua näin!? Mitä tein väärin?! Kaikki ystäväni täältä ovat kaikonneet, tykki on pirstaleina ja toivo on menetetty. Miksi? Mata Nuin nimeen miksi!?” Umbra huusi metsässä, hänen panssarinsa palasten alkaessa pikkuhiljaa haurastua.

    Umbran mieli oli musta kuin ikuinen pimeys. Viimeaikojen ponnistelut ja epäonnistumiset, aina Levahin kuolemasta asti olivat vaikuttaneet hänen positiiviseen luonteeseensa. Pieni sankarimme, joka oli taistellut urheasti Zyglakeja ja Feterroja vastaan oli nyt vaipunut syvälle epätoivoon. Epätoivoon joka raastoi hänen sieluaan.

    Umbra kaatui maahan, sydänvalo heikosti välkkyen. Hänen hengityksensä oli vaikeaa lukuisten metallinkappaleiden mennessä keuhkoihin. Sylkien suustaan hammasrattaita, Umbra lysähti uupuneena sammaleelle…

  • Valottujen suosekoilu osa 35: PAHA GEKKO ja Flygel liittoutuvat

    Zyglakien voimalaitos

    Punainen, luiseva ja väreilevä Zyglak sivalsi hännällään, Umbraa käteen, joka pudotti iskun voimasta miekkansa maahan. Voiman aura säteili olennon ympärillä, kun korviaraastava mielensisäinen isku vaikutti Umbran herkkään mieleen.

    ”Olisi kannattanut kuunnella mitä sanoin”, ääni Umbran päässä karjui. ”Sinä olet minun ja tavoitteeni tiellä, siis Gekon”, ääni huusi.

    Umbra koki vihlovaa päänsärkyä, rysähtäen maahan punaisen Zyglakin eteen. Zyglak nauroi, kuolan roiskuessa hänen suustaan.

    Qewa ampui vihertävää seittiä kohti punaista olentoa, mutta seitti hajosi ilmassa kappaleiksi. Punainen hirvitys nosti painovoimakyvyillään rahin ilmaan, paiskaten olennon päin metallista palkkia, jolloin hopeinen Kanohi Pakari lähti rahin selästä, kolisten lattialle.

    Gekko otti Artakhan miekkansa selästään, valmistautuen iskemään kaksosveljeään, kun tämä oli syventynyt Umbran kurittamiseen, mutta Flygel ampui valkoista Toaa zamorpistoolillaan, jonka Zyglak oli ottanut selästään.

    Zyglak ampui sinisiä ammuksia kohti Gekkoa, jolloin Toa joutui väistämään ja torjumaan ammuksia miekallaan. Muutama ammus lensi ilmassa, osuen metallikehikoihin joita oli katossa. Sähköiskuja alkoi väreillä katonrajassa.
    Gekko otti kaksin käsin miekastaan kiinni, iskien miekallaan Flygeliä, joka torjui suuren prototeräsmiekan omalla luusta tehdyllä terällään. Zyglak sivalsi hännällään Gekkoa jalkaan, jolloin valon Toa kaatui ja Zyglak pääsi niskanpäälle.

    ”Ei olisi kannattanut haastaa Zyglakia, ei tosiaankaan. Tykkiä ette saa, sen avulla Zyglakien paikka Allianssissa paranee”, Flygel sanoi, ampuen maassa makaavaa Gekkoa nyt tummalla Zamorilla. Kuula lensi ilmassa, osuen aseetonta Toaa rintapanssariin, mennen sen läpi ja halvauttaen osan Gekon elimistöstä.

    Gekko oli tottunut kidutuksiin ja kaikkiin raakoihin keinoihin, joilla häntä oli painostettu luovuttamaan. Valon Toa nousi, vasen käsi velttona ja halvaantuneena, Flygelin kauhistukseksi.
    ”Et uskokaan mitä kaikkea olen kokenut elämäni aikana”, Toa aloitti, luoden murhaavan katseen Zyglakiin. ”Minua on kidutettu, minua on lyöty ja minun elämästäni on tehty yhtä Karzahnia, joten en taivu sinunlaisesi liskon komentoon”, Gekko sanoi uhmakkaana ja päättäväisenä.

    Toa nosti Artakhan miekkansa kaksin käsin, paiskaten sen päin kohtaa jossa Flygel seisoi. Miekka iskeytyi voimalla Flygelin eteen, josta Gekko otti tukea ja hyppäsi ilmassa kohti Zyglakia, potkaisten vihreänaamaista liskoa päähän.
    Flygel sylki suustaan hampaitaan, kun hän koetti pysytellä pystyssä törmäyksen aiheuttamasta heilahduksesta. Zyglak tarrasi jalkojensa sirppikynsillä lattiaan, pitäen samalla tasapainoaan yllä mustalla ja piikikkäällä hännällään.

    ”Tämäpä huomaavaista, ulottuvuusmatkustaja”, Flygel sanoi, lähestyen samalla valkoista soturia, jonka toinen käsi roikkui yhä veltohkona muun ruumiin mukana. Flygel otti vyöltään toisen miekkansa, samanlaisen punavalkoisen ja piikikkään terän, jota hän oli jo käyttänyt Gekkoa vastaan.
    ”Kerrohan minulle, mikä tässä maailmassa meni pieleen että sinusta tuli tässä universumissa tuollainen”, Flygel osoitti miekallaan punaista olentoa, joka piteli Umbraa nyrkillään ilmassa, Matoranin rimpuillessa mielensisäisen iskun ja kuristusotteen tuomasta kivusta.

    ”Erehtyikö jokin Nui-Rama surisemaan väärässä paikassa, väärään aikaan, vai Matoran hengittämään eri aikaan kuin olisi pitänyt? Niin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäilemättä nytkin on muodostunut jo ääretön määrä vaihtoehtoismaailmoita”, Flygel selitti Valon Toalle, samalla iskien tätä punertavalla luumiekallaan.
    ”En tiedä mistä puhut, Zyglak”, Glatorianking sanoi, torjuen iskun terveessä kädessään pitämällään miekallaan. Raskastekoista miekkaa, jonka legendaarinen Artakha oli luonut, oli hankala pitää yhdessä kädessä, mutta Gekon toinen käsi oli nyt vähän poissa pelistä.

    ”Millaista siellä sinun maailmassasi oikein oli ja miksi tulit tähän maailmaan, Toa?” Flygel kysyi uteliaisuuttaan, samalla iskien sarjan iskuja kohti Gekkoa. Muutama miekan isku osui Toan panssareihin, mutta suurimman osan suurikokoinen Toa onnistui väistämään.
    ”En voi kertoa, ainakaan sinulle, hirviö”, Gekko sanoi, lyöden nyrkillään Flygeliä alaleukaan. Iskun voimasta muutama hammas lensi ilmassa, kolisten lattialle.

    ”Hirviö? Minäkö? Nimeni on Flygel, olen yksi harvoista tieteeseen perehtyneistä Zyglakeista, sinä Toan moukka”, valkomusta olento kertoi, syljeksien verta lattialle. ”Ja nyt saat opetuksen”
    Flygel raapaisi kynnellään valkoista soturia mahaan, jolloin kolmen kynnen jäljet jäivät hyvin valkoiseen panssariin. Gekko horjahti kivusta ja iskun voimasta hiukan taaemmas, nähden silmäkulmastaan kuinka hänen paha kaksosensa hakkasi Umbraa päin metallista pilaria.
    ”Taistele Umbra! Pystyt kyllä voittamaan hänen mielensä jos vain haluat sitä!” Glatorianking huusi, potkaisten samalla Flygeliä mahaan.
    Zyglak käännähti, jolloin piiskamainen häntä osui Gekkoa päinnäköä.

    Näkökyky alkoi palautua hiljalleen, jolloin Zyglak käytti tilaisuutta hyväkseen ja kamppasi Toan jalallaan.
    ”Olen voitolla, enkö olekin, Toa?” Flygel sanoi, lipoen huuliaan, jotka olivat veressä, Gekon iskusta otuksen leukaan. Silmälappua kantava Zyglak piteli oikean jalkaansa Gekon rintapanssarin päällä, valmiina iskemään sirppikyntensä Toan panssarin läpi.
    ”Viimeisiä sanoja, Toa?” velociraptor kysyi, kun Glatorianking ei vastannut. Gekon näkökyky oli alkanut palautua ja hän huomasi kellertävän hahmon Flygelin takaa. Fikou oli alkanut heräillä ja rahi etsi naamiotaan lattialta.

    ”Kerro minulle, miten sinusta tuli tuollainen, siis tiedemies, ei kultisti kuten sukulaisesi?” Gekko aloitti, ostaen aikaa Qewalle, joka voisi auttaa häntä vapautumaan Zyglakin otteesta. ”Ja olisi muuten kiva tietää missä ulottuvuusporttitykkiä säilytetään”, Toa lisäsi viekkaasti.
    ”No, tykki on tämän laitoksen päähallintakeskuksessa, lukkojen takana. Tämä tietohan on sinulle yhdentekevää, koska kohta sinä kuolet”, Flygel kertoi. ”Siitä miksi valitsin tieteen hirviöjumala uskonnon sijaan voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta tiedäthän, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. On sääli tappaa sinut, olisi ollut mielenkiintoista tutkia sinua ja tehdä sinusta muistiinpanoja, ulottuvuusmatkaaja”, Flygel lisäsi, jolloin Gekko näki hänen kasvoillaan pienen pettymyksen ilmeen.

    Qewa hiipi Flygelin takana, Glatoriankingin antaessa tälle neuvoja suutaan liikuttamalla. Fikou tajusi että tämä iso valkomusta olento pitäisi nujertaa jotenkin, mutta ainoa keino jolla hän voisi nujertaa Zyglakin olisi älykkyys. Fikou kiipesi läheistä palkkia pitkin katonrajaan, alkaen erittään seittiä, josta muodostuisi pian verkko. Ja verkon voisi aina pudottaa alla olevan vastustajan niskaan.

    Fikou katseli kuinka hänen isäntäänsä heitettiin ympäri seiniä. Umbra oli joutunut johonkin outoon transsiin, jonka naruja pelottava,
    punertava olento veteli.

    Umbran pään sisällä, ajatukset risteilivät ja olivat milloin hänen, milloin punaisen olennon tai muiden huoneessa olijoiden. Gekon paha muoto koetti sekoittaa Umbran hulluuden partaalle, lähettämällä tämän aivoihin mitä sekavampia ajatuksia.

    ”Miksi edes vaivaudut taistelemaan tämän maailman puolesta? Eikö omassasi ole tarpeeksi ongelmia? Miksi liityt Klaanilaisten sotaan?” punamusta olento iskosti Umbran aivoihin.

    ”Aluksi halusin vain löytää tieni kotiin, mutta sitten aloin tajuta että oli parempi saada ystäviä ja liittolaisia joiden avulla kotiin pääsy voisi olla mahdollista. Aloin tuntea syyllisyyttä tämän universumin tilasta, vaikken ollutkaan ollut siihen osallisena. Klaanilaisten tuomat menetykset Yö Kauhun aikaan, saivat minut liittymään heidän joukkoihinsa”, Umbra vastasi viestiin.

    Flygel ja Gekko taistelivat nyrkein toisiaan vastaan, Qewan luodessa seittiä Flygelin yläpuolella. Pieni hämähäkki oli nopeasti saanut aikaan suurehkon verkon, joka voisi vangita Zyglakin.

    Gekko katsahti ylöspäin. Hän antoi Qewalle merkin, jolloin pieni hämähäkki pudotti vihreän verkon suuren Zyglakin niskaan. Limainen verkko takertui tiukasti kiinni liskon ruumiiseen, jolloin Zyglak joutui pyristelemään vapaaksi.

    Gekko katsahti Umbraa. Matorania pidettiin kurkusta kiinni ja roikotettiin ilmassa lähellä yhtä palkkia, joka oli vääntynyt osumien takia. Punainen olento oli täysin keskittynyt matoranin mielen tuhoamiseen riekaleiksi, eikä huomannut sitä että Gekko lähestyi häntä, heittäen kaikilla fyysisillä voimillaan, raskaan Artakhan miekan päin olennon selkää. Miekka viilsi punaista massaa kuin vetsi voita, kadoten suoraan olennon sisään. Punainen massa kerääntyi miekan ympärille, jättäen vain miekan kahvan törröttämään olennon selästä.

    Punainen olento pudotti Umbran maahan, kääntyen kohti Gekkoa. Umbra kärsi suunnattomasta päänsärystä ja hänen oli vaikea hengittää.

    ”Nyt minä sinut kohtaan, veljeni!” punainen olento huusi, lähestyen Gekkoa, joka oli ilman aseita…

    ***

    Umbra makasi juuri ja juuri tajuissaan mielensisäisen iskunsa jälkeen ja huohotti kuin viimeistä päivää hänen kurittajansa edetessä kohti valkoista toaa.

    ”Olet ruma jopa makutaksi.”, toa sanoi ja Flygelin arvelu kävi toteen, itseasiassa hänestä tuntui siltä, että voisi hyvin päästä pakenemaan ja jättämään Rujon otuksen kaksikon hoideltavaksi, Flygel esitti tajutonta odottaen sopivaa hetkeä iskeä.

    Makuta oli liian keskittynyt taisteluun tajutakseen kaivaa Zyglakin mieltä. Harva olisi tässä tilanteessa pysynyt niin tyynenä kuin toa, harvaa oli myöskään kidutettu ja hakattu koskaan niin pahasti. Aseeton toa pinkaisi kohti Umbraa jonka vieressä aseet olivat, hän nappasi uhrausmikean ja
    löi sillä parhaansa mukaan punaista jättiläistä, se toki tuotti vahinkoa, mutta aivan kuin otuksella olisi ollut jälleen jokin varasuunnitelma eikä se siksi tuntunut olevan kovinkaan suutuksissaan nähdessään tipan vihreää nestettä valuvan selästään, tokihan se tällä kertaa kosti. ”Umbra, jos voisit nousta…”, toa sanoi, mutta kuristusote hänen kaulallaan keskeytti hänet ja punainen jättiläinen alkoi
    hakkaamaan hänen mieltään vielä kovemmin mitä hän oli Umbralle aiheuttanut. Toa kiemurteli tuskissaan Makutan otteessa kun tämä yhtäkkiä päästi irti hänestä. Umbra nousi seisomaan. Samalla hetkellä Zyglak repi verkon auki ja lähti juoksemaan kohti tykkinsä säilöntä paikkaa. ”Sinähän et minulta karkaa!”, Matoran karjaisi suustaan ja lähti pinkovan Zyglakin perään, Matoran heitti miekkansa Zyglakin kylkeen jääden itse aseettomaksi, mutta kaataen liskon maahan, ”Sinä pieni, pieni matoran.”, Flygel sanoi ivallisesti ja lähti laahustamaan eteenpäin, Umbra seurasi halvaannutettua vastustajaansa ja sai hetken päästä miekkansa jalkaansa, Flygel lähti juoksuun kohti ovea, Fikou kipitti isäntänsä perään niin lujaa kuin pystyi, sillä ovi oli sulkeutumassa, hämähäkki ehti juuri ja juuri ovesta, jättäen Toan ja Makutan kahdestaan huoneeseen taistelemaan siitä kumpi pääsisi ulos hengissä.

    ”Ystäväsi hylkäsi sinut, sinut petettiin.”, Makuta suolsi suustan loukkaavasti, toa katsoi selviytymismahdollisuuksia jotka tuntuivat olevan pyöreässä nollassa Jättiläisen ilmestyessä hänen kasvojensa eteen.

    Toa hyppäsi ilmaan ja iski jälleen selkään suurta oliota kultisteilta varastetulta miekalla ja nappasi samalla omansa takaisin, Makuta päätti pahentaa tilannetta särkemällä lasin, joka esti vettä virtaamasta sisään.

    ”Mitä Karzahnia sinä oikein yrität!”, Toa huusi vesipatsaan sinkoutuessa naamaansa vasten kun loput paukahtivat jättiläisen eteen, huone täyttyisi nopeasti ja silloin Zyglakia olisi mahdotonta päihittää. ”Sinun pitäisi tietää paremmin, veljeni.”, Olento sanoi äänellä, joka kuulosti siltä kuin se olisikin niin. Vesimassat kasvoivat, ja kaksikko nousi ylöspäin huoneessa, joka alkoi näyttää sen hajotessa aivan muulta kuin laitokselta. Miekka kalahti Zyglakiin kerran jos toisenkin saamatta aikaan kuitenkaan tarpeeksi vahinkoa. Toa kiipesi ylöspäin ja hyppäsi Zyglakin selkään, olento oli edelleen hyvin kokematon taistelija, koska se ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta, se oli joutunut opettelemaan kaiken itse. Sitten odottamatta se parkaisi kivusta kun vihreää nesttä näkyi lilluvan vedessä enemmän kuin se terveys olisi sallinut, se lyyhistyi veden alle.

    ”Se ei voi olla näin helppoa, en usko sitä.”, aivan kuin vastauksena toan lausahduskeen luinen käsi iskeytyi pintaan riuhtiasten toan syvyyksiin, jostain syystä kelluva antidermis painui veden alle ja kuului korvia särkevä parkaisu: ”Voi ei, eiiii!”, ääni hävisi syvyyksiin.

    Valkoinen toa nousi vedestä, kiiveten tarmokkaasti ylöspäin, niillä voimilla mitä hänellä enään oli jäljellä.

    ”Pakoreittini”, Gekko sanoi läähättäen.
    Toa oli onnistunut pääsemään seinään josta hakkasi tietään läpi, väsyneenä, riutuneena ja vihaisena se lävisti haurastuneet laitoksen seinät päästen ulos, vihdoin ja viimein, hän ei kuitenkaan jäänyt ihailemaan maisemia, kun yksi seinistä räjähti irti. Umbra ja Quewa olivat ehkä mennyttä. Valkoinen olento käveli metsään, kiihdyttäen tahtiaan päästäkseen pois täältä kamalasta paikasta, välttäen viimeksi sattuneen seurauksena pihkapuut hän oli juosten perillä hyvin nopeasti, koska hänen ei ollut tarvetta odotella Umbraa, joka tuli taas tämän seurauskena hänen mieleensä. Toa kuitenkin jatkoi matkaansa, joka saattaisi viedä aikaa. Sisimässään hän saattoi olla, sekä surullinen, että iloinen Umbran takia, ilman häntä tuo Makuta olisi saattanut päästä rellestämään klaaniin, tosiaan. Klaaniin.[spoil]Umppeli kirjoitti tuon alkuosan, yrittää nyt sitten selviytyä ulos sieltä, ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 33: Voiko kohtaloa muuttaa?

    Zyglakien sähkövoimala

    ”Tämä ei ole sitä mitä luulet, minä olen nähnyt tulevaisuuden, tulevaisuuden jota kukaan meistä ei halua, Quewa, meidän pitää rauhoittaa hänet.”, valkoinen jättiläinen huusi. Pelästynyt Fikou parka epäröi hetken ja kipitti sitten isäntänsä luo.

    ”Valehtelet toa,!”, Umbran miekka kalahti Gekon omaan ja toa vastasi: ”Sinä tiedät miten tässä käy, lopeta suosiolla, liika vesi on pehmentänyt pääsi!”

    Matoranin raivoa ei tuntunut pysäyttävän mikään kun tämä nosti miekkansa uuteen iskuun kohti tilanteesta häkeltynyttä toaa.

    ”Sinä et tosiaan halua tätä, mutta minun on tehtävä se jos et muuten usko, jokin on sekoittanut sinut, et tosiaan ole oma itsesi!”, Toa nosti viittaansaa lisää suun peitoksi ja rupesi antaumuksetta taisteluun joka antoi Umbralle yhden hänen elämänsä kovimmista haasteista.

    ”Sinä se tässä olet vikana! Sinun takiasi jouduimme tänne typerään laitokseen jossa odottaa vain varma umpikuja!”, Rhak’elakkin miekka syöksyi jalokivet kiiluen kohti toan jalkaa, joka halvaannutti toan. ”Mitä minun pitää tehdä, että ymmärrät tekeväsi väärin?”, Gekon silmät alkoivat näyttää vihaisilta, on kulunut ikuisuuksia sellaisesta hetkestä. ”Sinulla on omia tarkoituksiasi, jotka tuhoavat tämän maailman aikajatkumon, sen miksi Mata Nui oli sen luonut!”, Umbra karjui saaden pienen hämähäkkinsä pelokkaaksi. ”Minä olen nähnyt tulevaisuuden, tiedän mikä on tämän universumin parhaaksi! Mata Nuikaan ei ole kuin pelkkä-!”, Toan sana keskeytyi kun heidän yläpuolellaan oleva katto alkoi tärisemään ja valumaan alas, fikou pelästyi uutta käännettä ja ”kaverukset” keskeyttivät taistelunsa. Lattialle oli ilmestynyt katosta salaperäistä kirjoitusta.

    ”Seuraava asia mitä huoneessa tapahtuu voi olla meille kaikille kohtalokas, kuuntele minua!”, Toa nousi ontuen maasta ja käveli hitaasti kohti Umbraa valmiina tekemään lopun tästä oudosta taistelusta.”

    ”Mitä sinä teet!”, kuului pelästyneen Matoranin suusta tämän uuden miekan ja sukellsu varusteiden hajotessa.

    ”Näitä tuskin enään tarvitset. Tule, hoidetaan itsemme ulos täältä, minäkään en pidä tästä läävästä.”, Toa sanoi rauhoittuessaan.

    Matoran huohotti maassa, huomaten hetkensä tulleen.hän nousi, otti mustan miekkansa ja syöksyi kohti toaa, joka oli jäänyt tiirailemaan raapustuksia. Toa parahti tuskasta tuntiessaan miekan osuessaan selkäänsä, ainut mikä pelasti hänet kuolemalta oli hänen kestävä haarniskansa, joka esti miekkaa upotautumasta häneen. Toa riuhtaisi miekan irti selästään, mutta niinkuin Umbralla ei olisi ollut uutta yllätystä luvassa tämän varalle. Matoran painoi toaa maahan, mutta Gekko sai itsensä Matoranin luo juuri kriitisellä hetkellä ja pelasti syöksyllä, hänen takanaan putosi jotain katosta.

    ”Kerro, mitä aiot tehdä.”, Umbra sanoi hieman rauhoittuneena.

    ”Pelastaa oman universumini ja palata tänne estämään sen mitä olisi tulossa, Varjo laskeutuu universumin ylle, monet kuolevat, syntyy sota joka huipentuu taisteluista suurimpaan.”, Toa sanoi hiljaa.

    Umbra kuunteli hiukan hämillään toan profeettamaista lausahdusta.

    ”Nyt, hoidetaan itsemme ulos täältä.”, Toa sanoi ja laittoi miekan selkäänsä.
    ”Umbra käveli epäröiden tämän perässä.

    Fikou uskaltautui tulemaan lähemmäksi.

    ”Jos kalamies hyvän kalan saa, ei ongella väliä ole siinä laisinkaan”,toinen kuului: ”Leveällä miekalla vain leveyttäsi esittelet.”, toisiksi viimeinen kuulosti joltakin mitä Manfred voisi opettaa humala päissään:”Jos saat ison ensin niin mihin sinä pientä tarvitset?”, ”Vortixxin palkka puolita.” Kolmikko katseli hämillään seinien paljastamia tekstejä, sitten vipuja, tarkastelun jälkeen he huomasivat niiden kaikkien näyttävän erilaisilta.

    ”Luulen, että meidän pitää siis vääntää oikeat vivut, mutta onko tässä jokin järjestyskin”, Gekko sanoi. Äskeisen jälkeen Umbra tunsi vain itsesääliä ja tunsi, että olis parasta olla sanomatta mitään vähään aikaan, heidän välinsä olisivat kuitenkin lopuliisesti tulehtuneet.

    Katossa rupesi seuraavassa hetkessä pyötimään pilari, josta törrötti neljä terävää asetta, se pysähtyi välillä, samaan asentoon. Ja jatkoi taas pyörimistään, aseet oli numeroitu.

    Molemmaista heistä tuntui, että oven takana odottaisi se mitä he olivat tulleet etsimään.

    Sitten kaikki ovet akalhtivat kiinni ja koko tila sulkeutui kokonaan happi alkaisi pian loppua, heillä olisi kiire, joten välienselvittelylle ei jäisi aikaa, ovi oli heidän ainut tiensä vapauteen.

  • Valottujen suosekoilu osa 31: Sähkö ei tule vain töpselistä?

    Järven läheinen laitos

    Heti kun ääni oli kantautunut heidän korviinsa kuului humahdus ja paneelit seinissä ja mut laitteet lattioilla rupesivat rätisemään sähköä. Umbra tuskin ehti väistää purkausta hänen vieressään Gekon vetäistessä tämän pois tieltä.

    ”Nyt siis, mitä me oikein teemme?”, hän kysyi Umbran huohottaessa.
    ”Etenemme, varovaisesti. Yritämme sammuttaa tämän aparaatin”, Umbra vastasi.

    Pienen hämähäkin hyppiessä seinän paljaita kohtia pitkin kaksikko eteni varovaisesti sähköisessä ympäristössään, Gekon suurin ongelma oli hänen märkä viittansa jota parhaillaan yritti kuivata. Silloin seinä heidän takanaan räsähti kiinni. ”Mikä naurutalo tämä on olevinaan?”, Umbra kummasteli.

    Sitten pahin tapahtui. ”Mitä tuo lotina on”, Gekko kysäisi. ”Nyt. Juokse!”, Umbra huusi nähdessään vesivanan perässään. Fikou hyppäsi huonoja sattumuksia kohtaavan isäntänsä olalle. Sitten sähköt sammuivat ja tuli pilkkopimeää. Seinä heidän edessään sulkeutui jaVesimassa alkoi nousta.

    ”Ne koettelevat meitä”,Umbra sanoi hädissään pelon ja ihmetyksen välimuoto kasvoillaan.

    Kaksikko nousi putkimaista rakennelmaa pitkin henkeään pidättäen ylöspäin. He tulivat uuteen huoneeseen, mutta vesi vain jatkoi nousuaan vääjäämättä, tila oli umpikuja, kaikki ulospääsy tiet sulkeutuivat. Quewa keräsi happea ja piti näin ystäviensä tajunnan toien mennessä hakkamaan seinää palasiksi, se petti ja edess odotti valtavan syvä putous suoraan alaspäin, jonka pohjaa ei näkynyt. Umbra oli saanut otteen jostain Gekon huuhtoutuessa suoraan alaspäin, toa tarrasi urhean matoranin jalkaan veden valuessa suoraan heidän päällensä.

    ”Kestä vielä hetki!”, Gekko huusi kun vesimassa oli repimässä matoranin otetta. Vesi massan mentyä Umbra nosti toan ylös painovoimavoimillaan. Edessä oli kuilu ja sen takana taas maata. Kaksikko hyppäsi sen yli Umbran juuri ja juuri yltäessä kaiteeseen. Josta valkoinen toa tämän nosti ylös.

    ”Nyt tämä pelleily saisi jo riittää.”, Gekko sanoi äreänä katsoen uuden käytävän päähän.

    Kaksikko jatkoi matkaansa suureen saliin, se oli täynnä kahvoja ja vipuja. Edessä odotti lukittu ovi.

    ”Tämä alkaa tosissaan sapettamaan…”, Umbra olisi halunnut karjua tämän, mutta ei tehnyt sitä koska se olisi voinut laukaista ties mitä.