Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit

Minä mitään Klaanonia kirjoita. Minä kirjoitan scififantasiatoimintalänkkäripoliisisarjakauhukomediaa.
Retro

Uutisia Tho-Korosta

Kommentoi

Tawan toimisto

Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.
”…anteeksi vain”, admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. ”Toistaisitko?”
Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan Tawan toimiston pöydälle.
”Torakkahyökkäys Tho-Koroon, Pomo”, Bladis sanoi karusti. ”Laivaston pojat tekivät täsmäiskun nopeilla hävittäjillä, mutta nazot olivat varautuneet isommalla kalustolla. Menetimme kolme Ramaa.”

Tawa räpytteli silmiään järkyttyneenä. ”Mi…miksi Tho-Koro? Ei se edes ole meidän aluettamme…”

Bladis ei tiennyt, mitä sanoa. Hän nieleskeli jotain hetken aikaa ja nuolaisi huuliaan liskomaisella kielellään. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Same vetäisi esiin tajunnanräjäyttävän puheensa sotataktiikoista, sotahistoriasta, aseista, eri osapuolten motiiveista ja painovoiman ja tuulen vaikutuksesta taistelukentällä. Tällöin Bladis pääasiassa nyökkäili ja täydensi entisen opettajansa lauseita yksittäisillä lisäyksillä ja korjauksilla.
Nyt komentaja Same oli kuitenkin muissa tehtävissä ja Bladis edusti koko moderaattorikuntaa yksin. Itsevarmuutta teräshaarniskaiselta skakdisoturilta ei puuttunut, mutta hänen Samen kanssa sopimansa menettely oli yksinkertaisesti se, johon he olivat molemmat vuosien varrella tottuneet. Same kuulusteli vihollisia rauhallisella äänensävyllä ja pettämättömällä katsekontaktilla ja BV hujautti näiden päät välillä pöytää vasten nopeuttaakseen kielenkantoja. Kaksikon yhteistyö yksinkertaisesti toimi.

BV avasi terävähampaisen suunsa vähitellen.
”Se saattaa olla jonkinlainen varoitus”, moderaattori sanoi kuulostaen pohdiskelevalta. Tawa kääntyi tuolillaan kohti moderaattoria ja huomasi samalla, että tämän takana huoneessa seisoivat myös Klaanin ahkerat arkistonhoitajat. Kirjapinoa kantava tulen Toa Vaehran ja tämän takaa vielä isomman kirjapinon kanssa huoneeseen ankkamaisesti vaappuva Gahlok Va tervehtivät Tawaa. Tai ainakin yrittivät. Molemmat kädet varattuina tervehtiminen osoittautui hieman vaivalloiseksi, joten arkistonhoitajat tyytyivät ilmehtimään oudosti. Tawa ilmehti takaisin ja heilautti oikeaa kättään kevyesti.

”Vai niin”, Tawa sanoi vilkuillen pöytänsä kulunutta pintaa ja kohottaen kulmiansa kypsyneen näköisenä. ”Tappavat siviilejä. Onko tämä sitä nazorakien sotilaskunniaa?”

Bladis köhäisi. ”Kaikella kunnioituksella, Pomo, mutta…”
BladeVezon mietti hetken, miten Same vastaisi. Sitten hän köhäisi uudestaan. ”…ne tappavat siviilejä. Mokomat kierosilmäiset kuoriaiset yrittävät usuttaa meitä hyökkäämään tuonne, että voisivat napata meidät yllätyksellä. Luulisin ainakin.”
Tawa nosti katseensa pöydästä. ”Samaa mieltä. Mutta mitä muuta me voimme tehdä, jos ne vain…jatkavat tuota?”
BladeVezonin katse siirtyi huoneen päästä päähän. Hän poimi yhden Tawan pöydällä olevista raporteista ja naputti sitä teräväkyntisellä skakdin sormella. ”Niinpä.”
Ärtymys laskeutui pois Tawan kasvoilta. Admin katsoi BV:tä nyt kasvoillaan pikemminkin syyllisyydentunnetta. ”Miten Laivaston…”
Jokseenkin poikkeuksellisesti BladeVezon päätti keskeyttää johtajansa. ”Ei huolta, Pomo. Keetongu on edelleen jossain matkoilla, mutta herra isoherra Tehmut teki onneksi jo aloitteen. Tämä ei voi olla niin iso operaatio, että emme saisi niitä ajettua pois.”
Tawa nyökkäsi pitäen ilmeensä kuitenkin samana. ”Hyvä.” Admin nosti Nöpön sylistään työpöydälle, josta Ussal kipusi seinäkiipeilyyn kehitetyillä jaloillaan alas lattialle. Maissinjyvien poksahtelulta kuulostava pikkuruinen napina kulki vauhdikkaasti lattiaa pitkin. Nöpö siirtyi paikasta toiseen tutkien huoneeseen ilmestynyttä kolmikkoa ruohonjuuritasolta. Bladis vilkuili ussalia hymyillen kevyesti. Nöpö nuolaisi skakdin jalkaa, maisteli hetken analyyttisen näköisenä ja siirtyi kohti seuraavaa jalkaa. Pian ussal kutitti märällä kielellään jo Gahlok Van jalkoja. Lyhyt sininen arkistonhoitaja olisi nauttinut tilanteesta huomattavasti enemmän, jos ei olisi yrittänyt samalla pitää painonsa verran kirjoja käsillään.

Tawa kääntyi jälleen ympäri ja tuijotti ikkunaa. Hän tarttui pieneen vihkoon työpöydällään ja selaili sitä perehtymättä siihen kuitenkaan kovin tarkasti. Vihkonen oli täynnä vanhoja valokuvia.
”Onko…etsinnöistä kuultu mitään?”

”Visokki?” Bladis sanoi ymmärtäväisenä. ”Ei, Pomo. Anteeksipyytöni.”

Tawa heilautti kättään. ”Eipä se mitään”, hän lausui hiljaa. Vihkonen sulkeutui ja Tawa laski sen takaisin pöydälleen kääntämättä katsettaan pois ikkunasta.
”Jotain kuitenkin taisi tapahtua”, BV sanoi ottaen muutaman askeleen lähemmäs Tawan pöytää. ”Umbra palasi.”
Tawa kohotti kulmaansa katsoen Bladiksen kasvoja ikkunan heijastuksesta. ”Umbra? Mitä ja missä?”
”Hän oli kuolemaisillaan. Joku oli tuonut hänet rakennuksen sisälle ilman, että kukaan oli edes huomannut. Piru vie, Paaco ei edes löytänyt valvontakameranauhalta mitään.”

”Onhan hän jo hoidossa?” Tawa sanoi huomattavasti huolestuneemman näköisenä, suoristaen selkänsä. Bladis nyökkäsi, mutta kulutti hieman aikaa seuraavan suustaan tulevan lauseen muotoiluun.
”Huolestuttavaa kuumeen nousua lukuunottamatta hän pärjäilee. Onneksi hän on ihan hyvissä käsissä. Juttu on vain niin, että hän on…ömmmm…”
Vaehran ja Gahlok Va vilkuilivat toisiaan jakaen hyvin samanlaisen katseen. Tulen Toa kohautti olkapäitään.
”Mitä?” Vaehran sanoi, puuttuen keskusteluun ensimmäistä kertaa.
”Sanotaanko, että…” BV takelteli. ”…hän on päättänyt tulla taas matoraniksi.”

Vaehran, Gahlok Va ja Tawa katsoivat kaikki skakdimoderaattoria etsien paljastavaa virnettä. He eivät löytäneet sellaista. Skakdin kasvoilla oli vain sen luonnollinen terävähampainen irvistys. Bladis nyökytteli sanaakaan sanomatta ja siirteli katsettaan kaikkiin kolmeen.
”Tälle on varmaan joku selitys”, Vaehran uskotteli itselleen hiljaa.
Pieni puolibohrok surisi hyönteismäisesti. ”En olisi niin varma…” Gahlok Va sanoi.
Tawa availi suutaan useamman kerran. Hän ei saanut huultensa välistä pakotettua edes kunnollista kysymystä.
”Saat jututtaa häntä tämän jälkeen”, Tawa sanoi kasvoillaan harmoninen sekoitus huolestuneisuutta vanhasta ystävästä ja yllättyneisyyttä tapahtumien hämmentävästä kulusta. Hän oli kokenut molempia viime viikkoina enemmän kuin koskaan.
Joku Tawan kuulemista kymmenistä johtajahahmoista oli joskus sanonut, että oikean johtajan oli piilotettava tunnetilansa. Muut admineista tottelivat tätä kehotusta monin tavoin. Visokki oli telepatiansa takia monin tavoin sulkeutunut itseään ympäröivistä elävistä olennoista. Hän antoi muiden kuin ystäviensä tietää vain sen, mikä oli pakollista. Ämkoo pysyi hyvin harvoin Klaanin linnoituksen sisällä tarpeeksi kauan muodostuakseen kaikkien klaanilaisten silmissä oikeaksi henkilöksi. Kaikista pahin oli Guardian, joka vaikutti monissa tilanteissa sosiaalisesti avoimelta ja rehelliseltä soturilta, mutta oli piilottanut sisäänsä enemmän salaisuuksia ja pimeyttä kuin kukaan pystyisi päättelemään.

Tawa yritti parhaansa mukaan pitää tunnetilansa mahdollisimman avoimina ja rehellisinä niille, joiden kanssa keskusteli. Hän ei halunnut olla sotilaiden palvoma ikoni tai jumalainen pelastajahahmo. Hän halusi näyttää olevansa yksi muiden joukossa. Johtaja tarvisi karismaa, mutta johtajan oli tarkoitus vain näyttää olevansa monin tavoin vain yksi muista. Se ei vain ollut aina yhtä helppoa.
Tawa nousi seisomaan tuoliltaan ja nosti siinä samassa viittansa sen selkänojalta, sitoen sen paikalleen. Hän hymyili Bladikselle hymyä, joka ei ollut täysin rehellinen.
”Kiitos kovasti, Bladis. Pyydän, mene katsomaan, miten Umbra voi.”

Adminien sanansaattaja nosti kätensä sotilastervehdykseen ja katsoi johtajaansa silmiin. ”Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan käskyä, Pomo”, hän sanoi. Hopeinen skakdi kyykistyi maahan ja rapsutti Nöpöä hieman silmien takaa. Hän vilkuili kirjojen kantamiseen kyllästyneitä arkistonhoitajia ja näytti hetken mietiskelevältä.
”Mitä olette tekemässä nyt, muuten?” skakdi kysyi varovaisesti. ”Jos minulla on lupa kysyä.”

”Tuplasalama”-Vaehran haukotteli. Tämä ei ollut kannanotto puheenaiheen kiinnostavuuteen, vaan merkki siitä, että hän oli valvonut kantamansa kirjapinon kera melkein koko yön.
”Nimda”, Vaehran sanoi.
”Nimda”, GV:n epäselvä mumina tuli kirjapinon läpi.
Tawa nyökkäsi hieman. ”Teemme vielä pieniä etsintöjä Matoron tuoman videonauhan perusteella.”

”Hmh”, BV äännähti. ”Onko tämä nyt…tarkoitan…”
Skakdi nousi täyteen mittaansa ja liikutti käsiään moneen suuntaan. ”Me olemme sodassa ehkä tämän merialueen isoimman ja vaarallisimman limanuljaskaliittouman kanssa. Anteeksi nyt suorasanaisuuteni, mutta metallinpalasten jahtaaminen ei…auta.”

Tawa järjesteli omalla pöydällään olevia kirjoja keskittyneesti. ”Nimda on yksi syistä, miksi tämä sota on alkanutkin”, hän sanoi nostaen katseensa. ”Meidän täytyy mennä alkuun, jos haluamme ymmärtää kaiken.”
Vaehran raahautui Tawan pöydän eteen ja laski painavan kirjapinonsa mahdollisimman siististi alas. Gahlok Va teki samoin ja hengähti uupuneesti saatuan kirjat Tawan pöydälle.
”Niinpä kai”, BV sanoi. Hänelle tuli pian mieleen jotain, josta hän oli väitellyt Samen kanssa. ”Mutta eikö tämä vain vie aikaa? Torakat, zyglakit, palkkasoturit tai ne metallipöntöt voivat hyökätä milloin tahansa. Meidän pitää olla valmiina.”
Tawa kohautti olkapäitään hieman mietiskelevänä. ”Tjaa.”
”…ja sitä paitsi, en minä itse näihin huhuihin usko, mutta…” BV sanoi hiljaa. ”…oletteko nähneet ne torakkapropagandat?”
”Joo. Substanssitonta, mahtailevaa sekasotkua”, GV jupisi. Vaehran päätti hyssytellä toveriaan hieman.

”En jaksanut lukea”, Tawa hymähti vakava ilme kasvoillaan. ”Mutta minua tyrannia ne varmaan kirosivat?”

”Ne istuttivat hyväuskoisten kyläläisparkojen mieliin ajatuksen siitä, että te aikoisitte käyttää Nimdaa aseena Allianssia vastaan”, BV sanoi. ”Tällainen paneutuminen sen tutkimiseen ei varmaan…anteeksi taas, auta uskottavuuttamme.”
Tawa ei vastannut. Hän ja arkistonhoitajat olivat kaivautuneet syvälle kirjapinoon. Bladis katsoi Tawaa pitkään hiljaa.
”Anteeksi, oikeasti”, BV sanoi synkästi. ”Jos se on ase, olemmeko me…käyttämässä sitä Allianssia vastaan?”

Tawa pysäytti kirjan selaamisen ja käänsi silmänsä hitaasti teräshaarniskaista skakdia kohti. Admin aprikoi kysymystä pitkään ja hartaasti.
”En tiedä.”

BV nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka olisi halunnut kuulla huomattavasti enemmän. Hän kääntyi ympäri sanomatta sanaakaan ja avasi Tawan toimiston oven.
”Onnea…siihen, mitä yritätte.”

Arkistonhoitajat kiittivät, mutta Tawa oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ei ollut aikaa miettiä sodankäynnin moraaleja. Nyt pitäisi löytää Adorium Selecius.

* * *
[spoiler=Näytinpä esimerkkiä.]Ihmiset, käyttäkää enemmän näitä ”yhteisiä” hahmoja.[/spoiler]

Retro

Nynrah osa 14: Robotit rakentavat robotteja

Kommentoi

Nynrah

Metsän reuna tuli vastaan ja viisikko hahmotti edessään yhden suurimmista matoran-kylistä tällä puolella maailmaa. Oli vaikea puhua enää pelkästä kylästä, sillä Nynrah-haamujen asuinalue oli kooltaan lähempänä pientä kaupunkia. Tiilistä, kivestä ja teräspalkeista kyhätyt asunnot olivat kukin rakenteiltaan omankaltaisiaan arkkitehtuurisia taideteoksia, mutta niistä näki hyvin, että kovin harva Aaveista oli taiteilijoita. Toisiaan isommat ja rakenteiltaan toistaan uskaliaammat talot olivat väreiltään suurilta osin hyvin perinteisiä ja tehdasmaisen hillittyjä. Niissä pystyi kuitenkin todennäköisesti asumaan erittäin mukavasti.
Nyt rakennukset kuitenkin näyttivät enemmän henkilökohtaisilta vankiloilta. Seinissä oli pieniä plasma-ammuksien ja Kanoka-kiekkojen jälkiä, mutta taistelu oli jäänyt lyhyeksi.

Kylässä oli hiljaista. Joka ikinen ovi ja ikkuna oli järjestelmällisesti suljettu ja sisältä ei tullut edes valoa. Matoraneja ei ollut kaduilla, mutta katujen epäsiistiydestä päätellen he olivat juuri lähteneet kävelemään poispäin äärimmäisellä kiireellä. Tai ainakin he olivat yrittäneet sitä erittäin tiiviisti.
Avhrak Vat leijuivat hiljaisesti läpi katujen ja katselivat ympäriinsä punahohtoisilla silmillään. Ne eivät vaikuttaneet yksinään erityisen uhkaavilta, mutta metallisten lautasten suuri määrä herätti kunnioitusta. Lisäksi jokainen tämänkaltaisen lentävän lautasen aikaisemmin nähnyt oli todennäköisesti joskus nähnyt myös, minkä seurassa ne yleensä liikkuivat.

Klaanilaisten viisikko oli hipsinyt pienen tiilisen pajan taakse ja kurkisteli varovaisesti kaduille nurkan takaa. Keetongu siirsi päänsä mahdollisimman lähelle Guardiania ja kuiski.
”Lisää lautasia. Fantastista.”
Guardian kiikaroi varovaisesti lämpökatseesta oranssilla silmällään. ”Möröt yrittävät piilotella taloissa. Näitä se ei taida kiinnostaa.”

Lentävien lautasten pienimuotoinen joukkue sujahti viisikon ohi. Parin sekunnin ajan kaikki olivat Makuta Nuita lukuunottamatta aivan hiljaa. Vihreän antidermiksen ajatukset kaikuivat kaikkien pääkopissa. Tavallaan hieman kaoottisen olennon monenlaisissa ajatuksissa oli muiden mielestä jotain rauhoittavaa, mutta tilanteen paine häiritsi kaikkia.

Mekaaniset lautaset kantoivat yhdessä pohjastaan sojottavilla pitkillä käsiraajoilla suurta laatikkoa, joka oli täynnä raskasta metalliainesta. Lautaset ja laatikko kiisivät kohti kylän suurimpia rakennuksia, joiden tehdasmaisista piipuista nousi tummanharmaata savua.
Robotit rakentavat robotteja. Aika perverssiä.
”Hiljaa”, Guartsu kuiski hampaat irvessä peittäen Manun purkin kourallaan.
Laivaston matoran Ternok hymyili kevyesti katsellessaan Avhrak Va -ryhmittymien lentoa. ”Hehehe, nuohan ovat tavallaan todella suloisia…”
Ontor henkäisi raskaasti. Hän ei nauttinut tilanteesta yhtään. Matoran oli mekaanikko eikä taistelija ja katseli taaksensa jatkuvasti huolestuneen näköisenä. Mikä tahansa metsikön suunnalta kutsuvista äänistä oli potentiaalinen syy huolestua. Ontor kuitenkin ymmärsi, että hänet oli koulutettu tällaisia tilanteita varten. Matoran sulki pian silmänsä ja henkäisi syvään laskien mielessään kuuteen. Avattuaan silmänsä hän yritti näyttää mahdollisimman rohkealta ja päättäväiseltä, vaikka se vaikeaa olikin.

Viisikko hiipi lähemmäs suuren kylän keskiosissa erottuvaa koollaan kunnioitusta herättävää tehdas- ja pajarakennusten ryhmittymää. Konemainen kilke kaikui tehtaiden ytimistä ja yönmustaksi muuttunut savu purkautui varjomaisesti piipuista tuoden ilmaan hajun, joka muistutti vanhaa Vartijaa sodasta. Monenlaiset työkalut kilisivät, metalli suli ja sähkönpurkaukset rätisivät.
Haamujen suurta keskuspajaa ympäröi armeija sen erilaisista ikkuna- ja oviaukoista sisään ja ulos lenteleviä Avhrak Va -lautasia. Ne kantoivat metalliosia täynnä olevia laatikkoja kohti tehtaita eri suunnista. Myös pieni joukko teräksenvärisiä matoraneja kantoi laatikoita lannistuneina kohti tehdasrakennuksen portteja. Ruuveja putoili täyteen ahdattujen laatikoiden kansien välistä harmaille kaduille.

Yksi ainoa nelikätinen, kasvoton ja tunteeton metallihirviö leijui ”TAKOMO”-nimellä kulkevan rakennuksen suurten teräsporttien yllä tarkkaillen sisään kulkevien matoranien ja lentävien lautasten kiireistä massaa kylmän sinisellä ja sieluun porautuvalla katseellaan.

Voi piru, Makuta Nui sanoi. Niillä on selvästi iso tilaus toimitettavana.
Keetongu murisi. ”Takomo…” hän sanoi hiljaa kieli hampaidensa välissä.
Guardian kääntyi keltaista jättiläistä kohti. ”Kyvykkäimmät Aaveet työskentelevät tuolla, eikö niin? En pelkäisi vanhojen ystäviemme puolesta.”
”No niinpä niin. Nuo tarvitsevat heitä johonkin. Mutta…”
Keetongu hiljentyi, kun lähiympäristöä kamerasilmällään tarkkaileva Avhrak Va ilmestyi noin metrin päähän klaanilaisviisikosta. Se katseli heidän piilopaikkansa suuntaan pitkään, mutta kuittasi havaitsemansa liikkeet pian jonkinlaisena näköhäiriönä.

Guardian tarkisti pistoolinsa ja kiväärinsä lippaat moneen kertaan. Hän vilkuili, kuinka uupuneiden matoranien suuret joukot kantoivat nyt sisään massiivisia kontteja. Tehtaiden omistajan vaihduttua tätä kontteihin pakattua Bio-Klaanin laivastolle tarkoitettua kalustoa oltiin sijoittamassa uudelleen. Guardian, Keetongu ja matoranit vilkuilivat toisiaan.
Jos ketään nyt yhtään kiinnostaa, niin yhden tuollaisen suurimman kokoluokan kontin tilavuus on… Manu aloitti, mutta Guartsu hyssytteli makutaa välittömästi.
”Tiedämme kaikki kyllä, mitä haet.”
Hienoa, Manu hyrisi. Nyt pitäisi vain löytää lisää xialaisia miinoja.
Guardian hymyili ja pyöritti silmiään. ”Ei.”
Minä pidin ideastani.
”Niin me kaikki”, Guardian sanoi. ”Mutta ei. Tongu, nosta matoranit mukaasi. Tästä voi tulla vähän ahdasta.”

Kymmenen minuutin päästä valtava teräskontti liikkui verkkaisesti nynrahilaisen tehtaan liukuhihnaa pitkin. Automatisoidut magneettikourat siirsivät sen valtavan punertavan kannen irti ja neljä kahdella jalalla kävelevää hahmoa hyppäsi vaivihkaa vilkkaalle liukuhihnalle. Tehtaassa haisi öljy ja kuolema. Koneiden takana työskentelevien matoranien katseissa hehkui pelko.
Viisi kulkijaa kiipesivät yksi kerrallaan toisen kontin päälle ja odottivat, että liukuhihna vei sen valtavan ja karusellimaisesti pyörivän osanlajittelukoneen ohi, jolloin kaikki kiipesivät sen päälle. Laitteen päältä he tarkkailivat tehdasympäristöä yrittäen puhua mahdollisimman hiljaa.
”Saanen kysyä seuraavaa siirtoamme, komentaja”, Ternok kuiski.
”Sinä ja kaverisi voisitte ensinnäkin yrittää pysyä mahdollisimman kaukana niistä nelikätisistä”, kyykyssä istuva Guardian sanoi hieroen leukaansa.
Minä olen nähnyt niitä vilaukselta kaksi. Ehkä vaara ei ole niin suuri.
Guardian kiristeli hampaitaan. ”Jos me emme jotenkin pysäytä koko laitosta, niitä on kohta sadoittain.”
Klaanilaiset tuijottelivat toisiaan synkeinä. Muutaman viikon takaisen tuhoisan yön tapahtumat muistuivat hetkessä jokaisen mieleen. Matoranit katsoivat toisiaan epävarmoina. Manu sihisi poikkeuksellisen hiljaa. Keetongu istui kädet puuskassa.
Tehtaan hajuja nuuhkivan Guardianin mieleen tuli jälleen kerran, kuinka paljon tehdasrakennuksen aseisiin tarkoitettu rauta-aines haisi vereltä jo ennen valmistumistaan. Admin nojasi käteensä.
”Ajattele, ajattele, ajattele…”, hän sanoi. Sininen skakdi naputti otsaansa kevyesti rystysillään.

Koneiden hypnoottinen liike oli kuin jonkinlaista raivokasta tanssia. Valmiit muotit iskeytyivät tulikuumana hehkuvaan teräsainekseen ja pian niiden jäähdyttämiseen tarkoitetusta nesteestä nousi osia. Osat siirtyivät parille Nynrah-haamulle, jotka vastentahtoisina hioivat ja kiillottivat niitä. Suurella koneiden yläpuolella hohtavalla näytöllä näkyi tehtaan tällä hetkellä tuottamien osien malleja, muotteja ja pohjapiirustuksia. Avhrak Feterran ilmeettömien, tuhoa ja kuolemaa tarkoittavien kasvojen siluetti piirtyi näytölle uudelleen ja uudelleen.

Keetongu nousi varovaisesti täyteen mittaansa. Hän katsoi jonnekin kauemmas yksinäisellä silmällään ja hieroi leukaansa. ”Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki jututtaa Q-miestä.”

Retro

Nynrah osa 12: Under New Management

Kommentoi

Nynrah

Neljän hahmon sekalainen joukkue hiipi rannikon havumetsissä. Nynrahin saaren metsien kärsimä vahinko oli osoittautunut huomattavasti pienemmäksi kuin klaanilaiset olivat odottaneet ensinäkymästä päätellen. Metsiä ei ollut tuhottu satunnaisesti sodan nimissä, vaan tuho oli pikemminkin järjestelmällistä ja harkittua. Savupatsaat nousivat rannan suunnalta, mutta saaren sisäosissa niitä ei näkynyt kuin yksi. Vaikutti siltä, että hyökkääjien tarkoituksena ei ollut tuhota saarta.
Guartsu kulki joukon etunenässä. Hän katsoi kiikarisilmällään syvemmälle metsään vaihdellen sen silmän linssin väriä sekuntien välein. Vartija nojasi havupuuta vasten ja tutki näkymiä joitakin sekunteja ennen kuin viittoi takana seuraaville merkin siitä, että reitti oli selvä. Guardian puristi Vartija-kivääriään tiukasti. Makuta Nuin lasipurkki oli kiinni adminin varustevyössä.
Keetongu käveli seuraavana. Keltaisen jättiläisen olisi vaikea pysyä huomaamattomana metsässä oikeassa tilanteessa, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä. Tongun olkapäillä ja niskassa roikkui pari suurikokoista oksaa, jotka hän oli nykäissyt irti puista.

”Kiva valeasu”, Guardian heitti.

”Kiitos vain.”

”Sinä näytät aivan puulta”, Guartsu sanoi naama peruslukemilla. Skakdin äänensävyssä ei erityisesti hehkunut varmuutta tehtävän onnistumisesta. ”Kävelevältä, keltaiselta, ilmatorjunta-asetta kantavalta puulta.”

Keetongun käsissä oli yksi Kirikori II:n Cordak-tykeistä. Se painoi muutamia satoja kiloja ja tätä mallia ei missään nimessä tarkoitettu jalkaväen kannettavaksi.
Tämä jalkaväen yksikkö sattui tosin olemaan valtava kyklooppi, joka oli saanut tykin irti muutaman mutterin pyöräyttämisellä ja rennolla nykäisyllä. Nyt Tongu tähtäili ilmasta ilmaan -taisteluun tarkoitetulla aseella liikutellen sitä niin kevyesti, että se näytti höyhenkeveältä.

Keltaisen jättiläisen syvälle havumetsän maastoon painuvissa jalanjäljissä seurasivat matoranit Ontor ja Ternok. Innokkaiden laivaston matoranien käsistä ja selkärepuista pilkotti naurettavan suuri määrä varusteita. Ontor kantoi monenlaisia korjaus- ja ensiaputyökaluja, kun taas Ternok näytti ottaneen aluksesta mukaansa kaiken mahdollisen aseeksi kelpaavan. Matoranit yrittivät pysyä kahden suuremman hahmon perässä niin hyvin kuin niiden pienille jaloille vain kelpasi. Ternok läähätti voimakkaammin.

Näkyykö lautasia? Manu uteli.
Guardian kohautti olkapäitään lannistuneen näköisenä. ”Ei, joudumme syömään käsin.”
…haa haa.
Tongu hörähti kumeasti. ”Sinulla on huono vaikutus häneen.”
Se taitaa olla molemminpuolista.

Tongu hymyili huomaamattoman pientä hymyä ja kääntyi katsomaan perässään seuraavia matoraneja. Sitten hän käänsi katsettaan ja tutkaili metsää.
”Kaikki varmaan jo tietävät, että tämä ei ole torakanpenikoiden tekosia?”
Ternok ja Ontor vilkuilivat toisiaan hämmentyneinä. Guardianista ja Makuta Nuista ei tullut erityisempää reaktiota.
”Sähkölaitteet sammuivat kun olimme kilometrin päässä”, Guartsu kertasi katsoen Tongua. ”Ja nuo lautaset eivät olleet aivan samanlaisia kuin aiemmin, mutta…”
Vartija vilkuili jalkojaan. Hetken oli hiljaista. Manun purkissa värisi jotain.
…’Avhrak Feterrat’?

Matoranit pysähtyivät hetkeksi. Ternok nielaisi äänekkäästi. Matoranit muistivat aivan hyvin tuon kohtalokkaan yön. Molemmat olivat menettäneet ystäviä ja kaksi laivaston suurta sankaria olivat kuolleet tuhoisien metallitynnyrien luisevissa kourissa. Ontor oli ollut yksi hautajaiskulkueen arkunkantajista. Nyt hän hieroi olkapäätään ja tuijotti maastoa vaitonaisena.

Guartsu nyökkäsi ja vilkuili varustevyöstään roikkuvaa Makuta Nuita. ”Vanhat merkit sanovat että kyllä.”

…ja minä kun halusin vain haarniskan.

Guardian kääntyi kohti Tongua. ”Mitä mieltä olet. Onko meillä mitään mahdollisuutta?”

Keltainen jättiläinen kohautti olkapäitään ja niillä makaavat kuusenoksat rahisivat. ”En tiedä. Nynrahin valtaaminen ei kyllä isoa joukkoa vaadi.”
Guardian nyökkäsi. ”En minä niiden määrää pelkääkään. Mutta miksi hyökätä Nynrahille…”
Entä jos nekin haluavat jotain? Manu viesti.

Tongun suurille kasvoille ilmestyi jotain merkillistä. Hänen suuri silmänsä näytti huomaavan jotain, mitä muut eivät. Hämmentyneet matoranit etsivät katseillaan sitä, minkä laivaston johtaja oli löytänyt, mutta kaksikko hämmensi pieniä päitään vain entisestään.
Keetongun suu avautui puoliksi. ”Ah.”

Ah?
”Ah?”

Keetongu nosti valtavan kätensä vähitellen aseensa päältä ja osoitti yhdellä vasaran kokoisella sormella jonnekin kauas.
”Tuo savu on ihan normaalia.”
Missä mielessä.
Keetongu hieroi jämerää leukaansa hetken. ”Tuotantolaitoksissa ei pala mitään. Tuo tulee savupiipuista.”
Ymmärryksen verho laskeutui aavemaisesti koko joukkion päälle.Tongu hymähti.
”Herra ZMA maksaa tilauksensa mielenkiintoisella tavalla.”

* * *

Nynrah
Takomo

Pienen matoran-ryhmän äänet kuiskailivat pimeässä varastohuoneessa. Kukaan ei nähnyt mitään ja kaikilla oli tukalan ahdasta.
”Näkikö kukaan Cefiä?”
”…e-e-en usko. Hän oli tuotantosiipi kolmosessa kun tämä alkoi.”
”Voi luoja.”
”Samat sanat. En nähnyt mitään, mutta kuulin kaiken.” Elteksi kutsuttu matoran pisti kätensä puuskaan ja hieroi kyynärpäitään. Hän oli poikkeuksellisen hermostunut, mutta pystyi olemaan onnellinen siitä, että kukaan ei nähnyt.

”Kuvitelkaa, että se pisti meidät rakentamaan niitä nelikätisiä piruja”, vanhemman matoranin auktoriteettia puhkuva ääni jyrisi vihaisena. ”Kuin pistäisi miehen sitoman oman hirttosilmukkansa.”

”Tulisi vain eteeni puhumaan tämä ’herra ZMA’!” hieman nuorempi matoran-mies puhkui innostuneen vihaisena. ”Tämänkaltainen on todella infant-”
Aiemmin puhunut Nynrah-haamu huokaisi ja hyssytteli toveriaan, joka vaikeni miltei välittömästi. ”…ei nyt. Ne voivat kuulla.”
Innokas matoran vaikeni melkein välittömästi. Se oli melkein jo hankaamassa vastaan ennen kuin kuuli jotain ulkoa.

Varastorakennuksen ulkopuolelta kuului mekaanisia ääniä. Jotain leijaili aivan liian lähellä. Koneen kepeistä ja hiljaisista liikkeistä ei voinut päätellä, oliko se yksi nelikätisistä painajaisista vai vain pieni ryhmittymä ’lautasia’. Ääntä kesti hetken eikä yksikään Haamuista edes hengittänyt ennen kuin äänet olivat kauempana.

Retro

Delekistä ei Arkistoissa ollut mitään mainintaa

Kommentoi

Bio-Klaani
Tawan toimisto

Pitkään kestäneen etsinnän jälkeen Tawa, Gahlok Va ja yli-innokkaat kirjastoapulaiset olivat löytäneet kaiken tiedon, mikä Rozum-nauhalla mainituista kolmesta nimestä oli löytynyt. Matoron ennakkotiedoista Tawa oli jo saanut kuulla, että Kezeniksi kutsuttu turaga oli antanut tietonsa Nimdasta Makuta Itrozille. Arkistojen merkintöjen mukaan Kezen oli ollut joskus Toakin, mutta siitä oli niin kauan, että hän ei ollut edes taistellut Toien ja Pimeyden metsästäjien välisessä tuhoisassa sodassa. Kezen-niminen kiven Toa mainittiin Pohjoisen mantereen vanhojen Toa-ritarien joukossa, mutta hänen urotöistään ei mainittu paljoa. Matoran Kezen oli taas ollut niin kauan sitten, että minkäänlaisia merkintöjä ei ollut.

Tawa siirsi Kezen-merkinnät sivuun toisella kädellään ja siirtyi katsomaan ainoaa dokumenttia, joka pystyttiin yhdistämään nimeen ”Selecius”. Lukiessaan paperia Tawa silitti pöydällä nukkuvaa Nöpöä vasemmalla kädellään.

Adorium Selecius mainittiin paperissa. Tawa luki nimen moneen kertaan hämmentyneenä. Tästä nimestä ei pystynyt päättelemään mitään siitä, minkälaiselle olennolle se kuului. Dokumentti oli myös todella vanhaa kieltä ja sen täydellinen tulkitseminen vaatisi takuulla Rau-naamiota. Se vähäinen tieto, mikä paperista kävi ilmi selvitti, että Selecius oli ollut jonkinlainen yksityisyrittäjä, joka oli rahoittanut aivotutkimuksia vuosisatoja sitten. Dokumentti ei paljastanut käytännössä mitään uutta.

Delek-nimisistä ei taas Arkistoissa ollut mitään mainintaa.

Tawa huokaisi ja jatkoi Nöpön silittämistä. Hän katsoi pöydällään olevaa valokuvaa. Mustavalkoisessa kuvassa poseerasivat kaikki Klaanin johtajat.
Tämä oli siitä harvinainen kuva, että kaikki adminit oli saatu ikuistettua samaan aikaan. Visokki näkyi kuvan alareunassa juuri ja juuri.
Klaanin pääjohtaja vilkuili ulos panssarilasisesta ikkunastaan. Visokin katoamisesta oli jo viikkoja. Epämääräisiä huhuja liikkui satunnaisista havainnoista, mutta mitään ei pystytty varmistamaan. Hyödyttömiä olivat jopa ne Klaanin alakerroksien valvontakamerat, jotka eivät olleet sammuneet sinä kohtalokkaana yönä.
Kameroiden mukaan Visokki oli yksinkertaisesti astunut pääreaktorikammion ovesta sisään eikä ollut tullut koskaan ulos. Etsintäpartiot eivät olleet löytäneet huoneesta pientäkään merkkiä Visokin nykyisestä olopaikasta.

Tawa huokaisi. Hän nojasi kättään vasten ja tuijotti valokuvaa. Klaanin johtaja päätti ummistaa silmiään hieman.
Nöpö tuhisi hiljaa hänen kämmenensä alla.

[spoiler=. . .]Nopea viesti koska Snowie. Syyttäkää presidenttiä.[/spoiler]

Retro

Nynrah osa 10: Odina Boys

Kommentoi

Kirikori II
Koillinen sakara

Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti.
Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri.
Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi.
”Odina, kyllä”, Guardian nyökkäili. ”Lennetään matalalla.”

Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi.
Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.

”No hei, pikku kaveri”, Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa.
Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan.
Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.

”Muuten”, Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. ”En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä…’Nimda’-sirusta ole tuolla Odinalla?”

”Mitä luultavimmin”, Guartsu sanoi mietteliäänä. ”Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti.”
Makuta Nuin purkki sihisi.
Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle.
Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti.
Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen.
…Tongu? Onko kaikki kunnossa?

Keetongu tuhahti. ”Kyllä on.”

”Oletko aivan varma?”, Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.

”Huonoja muistoja vain”, Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä.
Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain.
Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en…muistanut asiaa.

Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä.
Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. ”Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua.”

Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. ”Niinpä kai”, hän sanoi hiljaa. ”Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun.”
”Mikäs siinä”, Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.

Psst, Manu viesti vain Guartsulle.
”Niin?”
Onkohan hän vihainen minulle.
”Miten niin?”
Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa.
”Ai oikeasti?” Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia.
Joo.

Guartsu nojasi suureen istuimeen. ”On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain…”
Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.

”…Tehmut?” Keetongu kysyi koneen perältä. ”Yrittäkää vastata sille.”

Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa.
”Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?”

Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä.
Mitä sinä teit.
”Puhuin”, Guartsu vastasi hämmentyneenä.
Älä tee sitä enää.
”En usko sen auttavan.”
Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.

Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.

Retro

Nynrah osa 8: Aikamatkustaja menneisyydestä

Kommentoi

Bio-Klaani
Bioarkistot

Tawa käveli läpi Klaanin valtavan kirjaston. Hänen kullankeltaista naamiota kantavilla kasvoillaan oli pohdiskeleva ilme. Klaanin johtajan kädessä oli Matoron ja tämän retkikunnan Rozumilta löytämä videonauha, jonka täydelliseen tutkimiseen hän oli käyttänyt melkein koko edeltävän yön. Raukean näköinen hopeinen Ussal-rapu oli tiukasti kiinni Tawan olkapäässä ja räpsytteli silmiään hitaasti. Nöpö päästi pienestä suustaan hiljaisen haukotuksen ja sulki silmänsä. Pian se tuhisi kuin kuorsaten.

Tawa käänteli päätään edestakaisin. Hän etsi katseellaan parhaansa mukaan Arkistojen hoitajia, Vaehrania ja Gahlok Vata. Joidenkin minuuttien kirjastoharhailun jälkeen hän löysi pienen turagamaisen hahmon, joka uppoutui valtavaan numeroituun kirjavuoreen.
”Eikä tietenkään lähdemerkintöjä”, Gahlok Va mutisi kääntäen sivua. Hän oli niin keskittynyt työhönsä, että ei huomannut Tawan kävelevän eteensä. Unista ussalia ja kulunutta videonauhaa kantava admin tuijotti Gahlok Va:ta hetken.
”Helei?” hän sanoi. GV säpsähti lukemisestaan ja pudotti kirjansa. Hän pomppasi pystyyn ja siirsi kätensä sotilastervehdykseen.
”Tervetuloa Arkistoihin, neiti Taw-”
”Lepo, kiitos”, Tawa sanoi rennosti.
”…a.” Gahlok Va:n kädet menivät löysiksi. ”Voinko auttaa jossain?”

Tawa vilkaisi kädessään olevaa paperia ja kulunutta videonauhaa. Paperille oli merkitty useita muistiinpanoja videonauhasta. Osa niistä oli nauhalla mainittuja nimiä. Osa taas vaikutti suurempaan kokonaisuuteen verrattuna harvinaisen yhdentekevältä.
Tawa vilkaisi väsyneellä käsialalla kirjoitettua muistiinpanoa, joka kertoi nauhan selvän kuvamateriaalin kuusi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkästä kestosta. Hän oli jo kysymässä itseltään kysymystä, johon ei löytyisi vastausta. Kysymykseen liittyi eräs tuttu numero.
Tawa kuitenkin siirsi katseensa nauhalla mainittuihin nimiin. Kezen. Delek. Selecius.

Tawa kääntyi kohti Gahlok Va:ta ja hymyili lievästi. ”Joo. Haluaisitko auttaa minua etsimään jotain?”

Turagamainen sininen hahmo nosti pudottamansa kirjan lattialta ja laittoi sen hyllylle. Sitten hän otti vastaan Tawan ojentaman paperin.

* * *

Kirikori II
Matkalla kohti koilliskäytävää

Tiedättekö.
”Emme”, Kirikori II:n ohjaimia tottumattomasti mutta melko kätevästi käyttävä Guardian sanoi vihreänhehkuiselle lasipurkille, joka lojui juomatelineessä.
Minä olen tässä miettinyt, Manu viesti. Entä jos Nynrahille on hyökännyt vaikka…ööh, joukko uusia haarniskoita haluavia makutoja.
”Niiiiiin?” Keetongu lausahti koneen takaosasta. Hän oli päättänyt nukkua hetken, mutta teki nyt jotain valtavalla jakoavaimella Kirikori II:n moottorille.
…sitä vain, että viisi meitä ei ole kovin hyvä vastus Makutain veljeskunnalle.
”Neljä ja näsäviisas kaasupurkki” Guardian sanoi vetäen vivulla ilma-aluksen moottorin isompiin nopeuksiin.
Vaiti tai laulan.
”No tuo oli nyt kyllä aika vakuuttava uhkaus”, Guartsu naurahti. ”Mutta olen kyllä ajatellut asiaa.”

”Ja…jos saanen kysyä mihin tulokseen päädyitte, herra Guardian?” toinen matoraneista, Ternok nimeltään, päätti kysyä.
”Älä kutsu minua herraksi tai tästä voi tulla entistä pidempi matka”, Guardian tuhahti kääntäen koko ilma-alusta. ”Ja koska minua ei oikein huvita ajatella potentiaalisen makuta-törmäyksen lopputulosta…sovitaan, että Aikapoika pelastaa meidät kaikki.”
”Tittididii”, Keetongu sanoi väsyneellä äänellä.

Miksi Karzahnissa hän on Aikapoika.
Guardian rykäisi. ”Satutko huomaamaan, että suurimmassa osassa ilmalaivoista on nykyään levitaatiokiekot siivissä tai pieni reaktori energiantarpeeseen?”
Joo?
”Ja että me emme edes tiedä, mikä pitää Nazorakien hävittäjät nykyään ilmassa?”
…joo?

Guardian vilkaisi koneen takaosaa. ”Triviakysymys. Mikä pitää meidät ilmassa?”
Hetken koneessa oli hiljaista. Ainoa ääni kuului siitä, kun hiilet kalahtivat rautaisen uunin seinämiin ja paloivat iloisesti.
…aiiiivan.
”Aikapoika”, Guardian sanoi mahtipontisella äänensävyllä. ”Aikamatkustaja menneisyydestä! Maailmasta, jota kehitys ei ole vielä pilannut!”

”Levitaatiokiekot ja reaktorit ovat yliarvostettuja”, Keetongu sanoi vääntäen jostain moottorissa niin voimakkaasti, että koko kone tärähti.
Matka jatkui pian vauhdikkaammin. Koilliskäytävä lähestyi.

Retro

Nynrah osa 4: Agitato!

Kommentoi

ZMA

Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
”Agitato!”

Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”

Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. ”Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?”

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”

Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”

”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…”
Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”

”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”

Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?”
ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”

Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.”
”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”

Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.”
”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.”
”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”

”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”

Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?”
Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.”
”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.

”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.”
”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”

* * *

Nynrah
Paja

Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.

Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.

* * *

[spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]

Retro

Turaga Kezenin toisiksi viimeinen viesti

Kommentoi

Verstas

Kepe huokaisi.
”Syteen tai saveen.”

Kepe painoi pientä sinisenä välkkyvää nappia työpöydällä lojuvan näppäimistön keskellä ja nauha lähti vihdoin pyörimään. Ongelma nauhan kanssa ei vaikuttanut aiemmin olleen se, että sillä ei olisi mitään. Muinainen nauhoite oli päinvastoin täpötäynnä kuvamateriaalia ja ääntä.

Ongelma oli siinä, että siitä ei saanut mitään irti. Sekavasti liikkuvasta värimassasta ja ääniraidan korvia riipivästä kakofoniasta erotti ehkä välillä osia jostain isommasta, mutta nauhan seuraaminen sellaisenaan sai sitä silmäilevät lähinnä voimaan pahoin. Vähitellen verkkaisesti nakuttava ja tulikuumaksi lämpenevä prosessori sai kuitenkin koottua kasaan nauhasta niin paljon kuin vuosisatojen kulutus ja useat naarmut mahdollistivat.
Kepe ja Snowman ohittivat nauhan täysin tuhoutuneen alkuosan. Ensimmäinen minuutti jäi kaksikolta väliin, mutta siitä he eivät ehtineet harmistua. Videokuva oli monta sataa vuotta vanhaksi erittäin terävää, vaikka ruutu sumenikin parin sekunnin välein hieman.

Ruudulla oli turaga. Tämä aavikon väreihin verhoutunut ja mustaa Rau-naamiota käyttävä pieni kylänjohtaja tuijotti suoraan kameraan, joka lojui kuvakulmasta päätellen jonkinlaisella pöydällä. Turaga istui steriilin valkoiseksi maalatulla työtuolilla. Hänen takanaan heijastui steriilin valkoinen sairaalamainen seinämä. Turaga piti käsiään pöydän alla ja puhui jotain, mutta nauhalla hallitsi vain hiljaisuus.
Sitten repesi korvia raastava rätinä, joka sai Snowmanin ja Kepen vetämään kätensä kuuloelimiensä päälle. Se kesti vain pari sekuntia. Pian turagan puheesta sai jopa selvää.

”-des vuosi ja viides kuukausi Suuren Olentojen ajanlaskua. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä.” Nämä sanat tulivat turagan suusta erittäin virallisesti. Se näytti lukevan niitä papereista, jota piteli käsissään. Paperit eivät näkyneet kameralle, mutta niiden rahina kuului erittäin hyvin. Pian hahmo nosti paperit pöydän alta ja siirsi se sivuun. Se piti katseensa kamerassa ja vilautti merkillisen hymyn.

”Nimeni on Kezen ja olen yksi tämän tutkimuslaitoksen pääintendenttejä”, turaga sanoi. ”Työskentelen useiden matoran-, steltiläis- ja vortixx-tovereideni kanssa. Työtämme ohj-”
Seuraavaan Kepe ja Snowman eivät olleet varautuneet. Molemmat pomppasivat tuoleillaan ja Kepe meinasi melkein kaatua. Kaiuttimista kuului järkyttävää, voimakasta säröääntä, josta molemmat olivat erottavinaan Kezeniksi kutsutun matoranin ääntä, mutta sanoista ei saanut selvää. Samalla videonauhan kuva sekoittui useaksi sekunniksi. Kaikkiin väreihin sekoittui tummanpunaisia ja mustia sävyjä ja ruudulla oli voimakasta kohinaa. Yksittäisiä hajakuvia nauhan muilta osilta näkyi alle sekunnin ajan ruudulla. Kuva muuttui niin sumeaksi, että Kezen näkyi ruudulla vain aavemaisena, kasvottomana hahmona.

Sitten häiriö loppui ja kuva parani jälleen. Ääni oli tosin kadonnut uudelleen.

”…etkö voisi tehdä tälle jotain”, Snowman sanoi hiljaa.
”…taidan laskea äänenvoimakkuutta pari astetta”, Kepe vastasi.
”Ihan fiksua, mutta tästä nauhasta oli tarkoitus varmaan kuulla jotain?” Snowie sanoi virnuillen. Ikään kuin vastauksena lumiukolle nauha palautti jälleen äänensä.

”- ja Selecius -säätiö. Rahoittajamme ovat olleet perin anteliaita ja ovat antaneet minulle vastuun dokumentoida kaikki tämän tutkijakunnan saamat tulokset.”
Kezen ryhdisti selkänsä. ”Tervetuloa seuraamaan läpimurtoa, ystävät”, hän sanoi hymyillen leveämmin. ”Yhdessä otamme selvää, mitä sijaitsee tämän maailmankaikkeuden parhaassa piilossa!”
Kezen hymyili leveästi ja osoitti sormella otsaansa. ”Aivoissa.”

Kepe ja Snowman vilkaisivat toisiaan.
”Olenko se vain minä, vai…” Snowie kuiskasi, ”…alkaako tässä muodostua jonkinasteinen kaava?”
Kepe hyssytteli Snowieta, sillä Kezen puhui jälleen nauhalla.

”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 22.”
Turaga näytti hieman väsyneeltä. Syy tähän saattoivat olla vähäiset yöunet.
”Ei merkittäviä edistyksiä tutkimuksissa”, Kezen sanoi. ”Saamme kuitenkin olla iloisia, sillä johtaja Selecius on luvannut huomattavia uudistuksia toimintaamme. Tämänhetkisen päätutkimusasemamme lisäksi rahoittajamme aikaisemmin lupaamat lisätutkimusasemat on luvattu valmistuviksi viikon sisällä! Nämä kaksi pienempää asemaa sijoitetaan etelään kahdelle eri saarelle. Onnekseni saan itse pysyä tällä asemalla.”
Kezen näytti kameralle saarikarttaa, jonka saarien muodoista ei kuitenkaan saanut paljoakaan selvää huonon kuvanlaadun takia. Kolme niitä joka tapauksessa oli.
”Asemat 2 ja 3 on merkitty tälle kartalle punaisella. En pidä kummankaan ilmastosta, mutta eivätköhän ne hoida asiansa.”
Ruutu pimeni sekunniksi. Kezen oli kuitenkin taas pian ruudulla.

”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 26. Lieviä harppauksia tutkimuksissa. Delek ei suostu uskomaan kantaani. Uskomme molemmat, että sielu kuuluu olennaisesti psyykeeseen, mutta Delekin mukaan sielun voisi poistaa ja ajatukset toimisivat täydellisesti.”
Kezen vaikutti hieman harmistuneelta. ”Toivon löytäväni tavan todistaa hänelle, että asia ei ole niin”, hän sanoi. ”Sielu ei ole vain sivutuote, ajatukset ovat sielun työkaluja!”
Tutkijaturaga oli jo sammuttamassa kameraa, kunnes muisti jotain.
”Myöskin. Tänään törmäsimme joihinkin saaren matoraneihin. Minua ei heidän primitiivinen kulttuurinsa kiinnostanut, eikä kyllä Delekiäkään. Valjaiden osastolla toimiva ystävämme tuli kyllä heidän kanssaan toimeen.”

Ruutu pimeni. Se tuntui merkitsevän aiemman päiväkirjamerkinnän alkua ja uuden loppua.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 30.”
Kezen vaikutti entistä väsyneemmältä. ”Se on käsissämme”, hän sanoi voitokkaana. ”Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme. Kaivoimme auki hautoja, otimme haltuumme salaisia asiakirjoja ja turvauduimme jopa alamaailman tietolähteisiin. Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme.”
Kezen hymyili todella leveästi.
”Nyt voin näyttää Delekille. Jos ajatukset ovat sielun työkalut, niin mieli on -”
Kuva muuttui jälleen sotkuiseksi. Tällä kertaa se kesti vain sekunnin. Pian Kezen oli taas ruudulla. Nyt hän näytti hieman pahoinvoivalta. Turaga piteli päästään kiinni.

”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 31. Ensimmäinen testi…”
Turaga yskäisi.
”…olisi voinut mennä paremmin. Opimme, että käsiimme saamaamme kohteeseen ei välttämättä kannata kokeilla…”
Turaga kuulosti siltä kuin se olisi halunnut oksentaa.
”…suoraa kontaktia. Kohde sisältää niin paljon puhdasta energiaa, että suosittelen käsittelemään sitä työkaluilla.”
Kezen piti pohdiskelevan hiljaisuuden. ”Olen kuullut sadut. En ollut ihan varma, että ne voisivat olla totta.”
Turaga peitti kasvonsa käsillään.
”Mihinköhän olemme sotkeutuneet.”

Sitten nauha räjähti taas sekalaiseen mustan ja punaisen kaaokseen. Äänet katosivat täysin, mutta aavemainen, kasvoton hahmo jäi tuijottamaan ruudulle.
”…ja siinä taisi olla kaikki, joka oli pelastettavissa”, Kepe sanoi painaen pysäytysnappia.
Snowman räpytteli silmiään. ”Minusta tuntuu, että Matoro ja Tawa haluavat nähdä tämän.”