Nynrah
Neljän hahmon sekalainen joukkue hiipi rannikon havumetsissä. Nynrahin saaren metsien kärsimä vahinko oli osoittautunut huomattavasti pienemmäksi kuin klaanilaiset olivat odottaneet ensinäkymästä päätellen. Metsiä ei ollut tuhottu satunnaisesti sodan nimissä, vaan tuho oli pikemminkin järjestelmällistä ja harkittua. Savupatsaat nousivat rannan suunnalta, mutta saaren sisäosissa niitä ei näkynyt kuin yksi. Vaikutti siltä, että hyökkääjien tarkoituksena ei ollut tuhota saarta.
Guartsu kulki joukon etunenässä. Hän katsoi kiikarisilmällään syvemmälle metsään vaihdellen sen silmän linssin väriä sekuntien välein. Vartija nojasi havupuuta vasten ja tutki näkymiä joitakin sekunteja ennen kuin viittoi takana seuraaville merkin siitä, että reitti oli selvä. Guardian puristi Vartija-kivääriään tiukasti. Makuta Nuin lasipurkki oli kiinni adminin varustevyössä.
Keetongu käveli seuraavana. Keltaisen jättiläisen olisi vaikea pysyä huomaamattomana metsässä oikeassa tilanteessa, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä. Tongun olkapäillä ja niskassa roikkui pari suurikokoista oksaa, jotka hän oli nykäissyt irti puista.
“Kiva valeasu”, Guardian heitti.
“Kiitos vain.”
“Sinä näytät aivan puulta”, Guartsu sanoi naama peruslukemilla. Skakdin äänensävyssä ei erityisesti hehkunut varmuutta tehtävän onnistumisesta. “Kävelevältä, keltaiselta, ilmatorjunta-asetta kantavalta puulta.”
Keetongun käsissä oli yksi Kirikori II:n Cordak-tykeistä. Se painoi muutamia satoja kiloja ja tätä mallia ei missään nimessä tarkoitettu jalkaväen kannettavaksi.
Tämä jalkaväen yksikkö sattui tosin olemaan valtava kyklooppi, joka oli saanut tykin irti muutaman mutterin pyöräyttämisellä ja rennolla nykäisyllä. Nyt Tongu tähtäili ilmasta ilmaan -taisteluun tarkoitetulla aseella liikutellen sitä niin kevyesti, että se näytti höyhenkeveältä.
Keltaisen jättiläisen syvälle havumetsän maastoon painuvissa jalanjäljissä seurasivat matoranit Ontor ja Ternok. Innokkaiden laivaston matoranien käsistä ja selkärepuista pilkotti naurettavan suuri määrä varusteita. Ontor kantoi monenlaisia korjaus- ja ensiaputyökaluja, kun taas Ternok näytti ottaneen aluksesta mukaansa kaiken mahdollisen aseeksi kelpaavan. Matoranit yrittivät pysyä kahden suuremman hahmon perässä niin hyvin kuin niiden pienille jaloille vain kelpasi. Ternok läähätti voimakkaammin.
Näkyykö lautasia? Manu uteli.
Guardian kohautti olkapäitään lannistuneen näköisenä. “Ei, joudumme syömään käsin.”
…haa haa.
Tongu hörähti kumeasti. “Sinulla on huono vaikutus häneen.”
Se taitaa olla molemminpuolista.
Tongu hymyili huomaamattoman pientä hymyä ja kääntyi katsomaan perässään seuraavia matoraneja. Sitten hän käänsi katsettaan ja tutkaili metsää.
“Kaikki varmaan jo tietävät, että tämä ei ole torakanpenikoiden tekosia?”
Ternok ja Ontor vilkuilivat toisiaan hämmentyneinä. Guardianista ja Makuta Nuista ei tullut erityisempää reaktiota.
“Sähkölaitteet sammuivat kun olimme kilometrin päässä”, Guartsu kertasi katsoen Tongua. “Ja nuo lautaset eivät olleet aivan samanlaisia kuin aiemmin, mutta…”
Vartija vilkuili jalkojaan. Hetken oli hiljaista. Manun purkissa värisi jotain.
…’Avhrak Feterrat’?
Matoranit pysähtyivät hetkeksi. Ternok nielaisi äänekkäästi. Matoranit muistivat aivan hyvin tuon kohtalokkaan yön. Molemmat olivat menettäneet ystäviä ja kaksi laivaston suurta sankaria olivat kuolleet tuhoisien metallitynnyrien luisevissa kourissa. Ontor oli ollut yksi hautajaiskulkueen arkunkantajista. Nyt hän hieroi olkapäätään ja tuijotti maastoa vaitonaisena.
Guartsu nyökkäsi ja vilkuili varustevyöstään roikkuvaa Makuta Nuita. “Vanhat merkit sanovat että kyllä.”
…ja minä kun halusin vain haarniskan.
Guardian kääntyi kohti Tongua. “Mitä mieltä olet. Onko meillä mitään mahdollisuutta?”
Keltainen jättiläinen kohautti olkapäitään ja niillä makaavat kuusenoksat rahisivat. “En tiedä. Nynrahin valtaaminen ei kyllä isoa joukkoa vaadi.”
Guardian nyökkäsi. “En minä niiden määrää pelkääkään. Mutta miksi hyökätä Nynrahille…”
Entä jos nekin haluavat jotain? Manu viesti.
Tongun suurille kasvoille ilmestyi jotain merkillistä. Hänen suuri silmänsä näytti huomaavan jotain, mitä muut eivät. Hämmentyneet matoranit etsivät katseillaan sitä, minkä laivaston johtaja oli löytänyt, mutta kaksikko hämmensi pieniä päitään vain entisestään.
Keetongun suu avautui puoliksi. “Ah.”
Ah?
“Ah?”
Keetongu nosti valtavan kätensä vähitellen aseensa päältä ja osoitti yhdellä vasaran kokoisella sormella jonnekin kauas.
“Tuo savu on ihan normaalia.”
Missä mielessä.
Keetongu hieroi jämerää leukaansa hetken. “Tuotantolaitoksissa ei pala mitään. Tuo tulee savupiipuista.”
Ymmärryksen verho laskeutui aavemaisesti koko joukkion päälle.Tongu hymähti.
“Herra ZMA maksaa tilauksensa mielenkiintoisella tavalla.”
* * *
Nynrah
Takomo
Pienen matoran-ryhmän äänet kuiskailivat pimeässä varastohuoneessa. Kukaan ei nähnyt mitään ja kaikilla oli tukalan ahdasta.
“Näkikö kukaan Cefiä?”
“…e-e-en usko. Hän oli tuotantosiipi kolmosessa kun tämä alkoi.”
“Voi luoja.”
“Samat sanat. En nähnyt mitään, mutta kuulin kaiken.” Elteksi kutsuttu matoran pisti kätensä puuskaan ja hieroi kyynärpäitään. Hän oli poikkeuksellisen hermostunut, mutta pystyi olemaan onnellinen siitä, että kukaan ei nähnyt.
“Kuvitelkaa, että se pisti meidät rakentamaan niitä nelikätisiä piruja”, vanhemman matoranin auktoriteettia puhkuva ääni jyrisi vihaisena. “Kuin pistäisi miehen sitoman oman hirttosilmukkansa.”
“Tulisi vain eteeni puhumaan tämä ‘herra ZMA’!” hieman nuorempi matoran-mies puhkui innostuneen vihaisena. “Tämänkaltainen on todella infant-“
Aiemmin puhunut Nynrah-haamu huokaisi ja hyssytteli toveriaan, joka vaikeni miltei välittömästi. “…ei nyt. Ne voivat kuulla.”
Innokas matoran vaikeni melkein välittömästi. Se oli melkein jo hankaamassa vastaan ennen kuin kuuli jotain ulkoa.
Varastorakennuksen ulkopuolelta kuului mekaanisia ääniä. Jotain leijaili aivan liian lähellä. Koneen kepeistä ja hiljaisista liikkeistä ei voinut päätellä, oliko se yksi nelikätisistä painajaisista vai vain pieni ryhmittymä ‘lautasia’. Ääntä kesti hetken eikä yksikään Haamuista edes hengittänyt ennen kuin äänet olivat kauempana.