Metru Nui
Zairyh jatkoi hiljaista levittäytymistään ympäri saarta.
Toajoukko oli lähtenyt liikkeelle. Pian he saavuttaisivat viimeisen etapin ennen aarteista suurinta.
Ga-Metrun väsyneet työntekijät nousivat uuteen työpäivään, mutta harva huomasi legendojen kaupungin alle kurottautuvaa hulluuden kasvustoa. Ja Zairyh kasvoi. Palapelin viimeiset palat loksahtelivat paikoilleen, ja pian voisi olla aika toimia. Mutta nyt odotti eräs keskustelu. Oikeastaan kaksikin.
Toat lähestyivät Bauinuvan mielisairaalaa. Perässä kulki Kapura, jonka mieltä Zairyh jatkuvasti tarkkaili löytämättä mitään uutta. Tulen soturi saattaisi olla ratkaisevassa osassa. Kaikki riippui siitä, säilyikö tämä Zairyhille uskollisena. Ja vielä enemmän siitä, mitä Kapura muille kertoisi päättäessään sanoutua irti sopimuksesta.
Sillä Zairyhin taktiikka perustui yllättämiseen.
Eikä yllätystä saanut pilata.
Mutta sen keskustelun aika ei ollut vielä. Nyt oli eräs toinen, jonka tilanne oli hyvä varmistaa ajatellen Jouera-jahdin loppupeliä. Metru Nui oli tärkeä osa suunnitelmaa, mutta maailma ei suinkaan loppunut siihen.
Eikä tätä osapuolta ei tunnettu stabiiliuudestaan.
Metru Nuin lähistöllä
Meri
Metru Nuita ympäröivä meri oli tyyni ja hiljainen. Ehkä niin oli parempi, sillä väärään paikkaan väärään aikaan eksynyt kalastaja olisi kohdannut hyvin oudon ilmiön.
Keskellä Hopeista merta leijui ilmassa etäisesti neliötä muistuttava kappale, joka vaikutti vääristävän valoa.
Lähestyvä matoran tai muu olento huomaisi myös jotain muuta. Kappaletta osuvampi ilmaisu oli massa, sillä olento (mikä?) väreili ja velloi jatkuvasti. Se sylki ympärilleen itseään muistuttavia partikkeleita, jotka levisivät painovoimaa uhaten kaikkiin suuntiin ja katosivat hetkisen kuluttua sähisten kovasti.
Pian tarkkailijan oli myös todettava, ettei outo ilmestys vääristellyt ainoastaan valoa… vaan kaikkea ympärillään. Aallot hidastivat vauhtiaan kohdatessaan sen mereen piirtämän varjon, mutta palasivat siitä poistuessaan tavalliseen nopeuteensa. Taivaalla pilvet kiertyivät spiraaliksi sen ylle. Tulta muistuttavia valoilmiöitä syntyi massan säteillessä paloja itsestään mereen.
Ja pian kuultaisiin myös ääni.
Siinä vaiheessa suurin osa potentiaalisista ilmiön havaitsijoista kääntyi jo pois ja toivoi kovasti, että oli juuri nähnyt harhoja.
Massa päästeli jatkuvasti mitä oudoimpia ääniä. Osa muodosti vääristyneiden luonnonäänien orkesterin. Osa oli puhetta… mutta puhujat eivät olleet suullisia olentoja. Vaan erilaisia soittimia. Rahien ärinää. Liian kimeä nauru. Pillillä imemisen ääni. Eikö sanoista saanut selvää, vaikka ne jättivätkin kuulijalle vahvan tunteen siitä, että jotain oli sanottu.
Myös visuaalinen aistimus oli samaan aikaan kiehtova ja pelottava. Muuttaessaan muotoaan massa muistutti vain erilaisten geometristen muotojen epäselvää yhdistelmää, ei mitään oikeaa… Vai muistuttiko? Hetken tarkkailtuaan oli pakko myöntää, että siellä toden totta vaikutti näkyvän jotain… Mutta mitä?
Melko pian epäonninen kalamies tai muu olento vannoisi nähneensä jotain tuttua.
Sitä seuraisi toinen havainto.
Ehkä kolmaskin.
Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä.
Koko maailman tietous velloi Hopeisella merellä leijuvassa massassa.
Jokainen paikka. Jokainen elävä olento. Jokainen joskus tapahtunut historian käänne. Ja jokainen tulevaisuuden sekä hypoteettinen että oikea tapahtuma. Maailman jokainen mysteeri. Jokainen historian tuuliin kadonnut artefakti. Jokainen nelikirjaiminen sana, joka valvotti öisin salaliittoteoreetikoita. Jokainen todellinen ja kuviteltu tiedonjyvä näytti osia itsestään ja hypnotisoi tarkkailijan.
Mutta eihän siellä oikeasti mitään ollut.
Vai oliko?
Hypoteettinen tarkkailija ei enää edes välittänyt.
Ehkä se oli vain hyväksi, sillä ilmiön todellisuuden myöntäminen herätti ison pinon epämiellyttäviä jatkokysymyksiä. Miten jotain tällaista voi olla? Kuka voi luoda jotain tällaista, vai oliko se jonkinlainen luonnonilmiö? Mikä piti massaa paikallaan, mikä esti sitä työntämästä sisuksiinsa Metru Nuita? Mikä esti sitä laajenemasta?
Ja ehkäpä kaikkein tärkeimpänä…
Mitä jonkin tuollaisen olemassaolo kertoi todellisuuden luonteesta?
Kysymyksiä oli paljon, ja aikaa niitä miettiä oli vaikkapa Bauinuvan mielisairaalassa. Mutta tarina massalla oli, vaikkei kovin moni sitä tiennytkään.
Massa oli joskus ollut matoran. Enää se ei konkreettisessa mielessä ollut, ja silti oli. Jouera oli saanut inspiraation ja vienyt läheisestä matorankylästä koekappaleen. Inspiraation mistä? Kuka oli kuiskannut tiedemiehelle idean? Oliko Mies puhunut kaikilla äänillään punaista? Vai oliko Joueran oma, sairas mieli halunnut kokeilla, kuinka syvälle fyysiseen olemukseen hän kykeni tunkeutumaan? Rätisevä muoto ei välittänyt.
Jouera oli tehnyt kokeitaan. Olento, joka voisi muotoutua vastustajien pelkojen, vastustajien suurimpien heikkouksien mukaan? Loistava idea. Mutta jokin oli mennyt pieleen. Matoranin massan saaminen täydellisesti mukautuvaksi oli ollut vaikeaa. Aluksi Jouera luuli onnistuneensa. Hän oli asentanut itseensä ja työtovereihinsa testipelkoja, ja massa oli ottanut niiden muodon. Mutta saarelta pyydystetyllä rahipedolla tehty koe oli epäonnistunut.
Massa oli muuttanut muotoaan, kyllä. Mutta vain varjoltaan. Sen fyysinen olemus katosi täysin.
Rahi poistettiin koetilasta, ja matoran muuttui takaisin muotoonsa… tai pikemminkin muotonsa varjoksi. Jouera oli ymmällään. Valo, ääni ja erilaiset kappaleet kulkivat helposti läpi siitä, missä olennon kehon piti kaiken järjen mukaan sijaita. Mutta vain sen varjo vaikutti olevan olemassa.
Jossakin vaiheessa Jouera tajusi, että joillakin asioilla ei pitänyt leikkiä. Hän säilöi nyt Matoranin varjona tunnetun olennon kapseliin, sillä kaikki yritykset tuhota se olivat epäonnistuneet. Oliko epäonnistunut koe vain tikittävä aikapommi, joka voisi hetkenä minä hyvänsä tuhota koko laboratoriokompleksin? Jouera oli päättänyt, ettei enää koskisi tähän projektiin.
Mutta kriisiajat vaativat epätoivoisia ratkaisuja.
Paetessaan Zairyhin tuhoa, joka tappoi lajinsa muut edustajat, Jouera otti massattoman olennon mukaansa. Nyt sen massa palasi vähän väliä ja katosi pian jotenkin. Silti se vaikutti yhä sopivalta tarkkailuun, ja siihen Jouera sen valjastikin nimittäen varjoa nyt Joueran liittolaiseksi. Zairyh oli poistunut saareltaan. Tulen toa epäonnistui kasvin tappamisessa ja selvitti nyt hyvää vauhtia menneisyyttään. Jouera lähetti Liittolaisen tarkastamaan tilanteen.
Mutta sitten tapahtuikin romahdus.
Enää Liittolaisen massa ei ollut pelkästään häilyvä. Nyt se käyttäytyi suorastaan fysiikan lakeja uhmaten. Olento oli hylännyt Joueran tottelemisen ja halventavat nimet, joilla tiedemies oli sitä kutsunut. Se tiesi olleensa joskus tavallinen matoran. Se myöskin tiedosti, että Jouera oli syyllinen sen nykyiseen tilaan.
Mitä olennon tulisi nyt tehdä?
Kostaa Joueralle?
Tuhota itsensä?
Kävi ilmi, että päätösten tekeminen ilman aivoja (ja kuitenkin varustettuna äärettömällä määrällä aivoja) oli vaikeaa. Joueran etsiminen tuntui kuitenkin järkevältä. Tai ainakin luontevalta. Olihan Jouera syyllinen kaikkeen, mitä fyysisesti epästabiili olento nyt tunsi… jos tunsi. Enimmäkseen se vain oli olemassa. Tai tunsi kaikkea mahdollista olemassaolostaan.
Mutta Jouera osasi piiloutumisen taidon loistavasti. Vaikka olennon epäselvästä olemassaolosta löytyisikin tieto tiedemiehen olinpaikasta, ei se kuitenkaan pystynyt tarttumaan siihen kiinni.
Sitten oli ilmestynyt Zairyh.
Kasvin mieli oli palanen Joueraa, ja kaikki Joueraan liittyvä oli yhtä lailla syyllistä ja epäpyhää. Mutta Zairyhillä oli ollut suunnitelma Joueran löytämiseksi. Olento oli suostunut auttamaan, mutta se oli lisännyt sopimukseen ehdon: Ennen Joueran kohtaamista taisteltaisiin kuolemaan. Voittaja jatkaisi tiedemiehen luo ja toivottavasti tappaisi tämän. Näin se pääsisi eroon sekä Zairyhistä että Jouerasta. Pystyisikö Zairyh tuhoamaan massan? Se ei tiennyt. Saattoi olla, että se oli kaikkia maailman armeijoita vahvempi. Mutta saattoi myös olla, että juuri oikeaan kohtaan lentävä biomekaaninen kärpänen pystyisi poistamaan sen tästä maailmasta.
Silti suunnitelma sopi olennolle mainiosti.
Joueran luo oli päästävä. Jouera tuli ehkä tappaa. Joueran voisi vetää massan sisään ja toivoa, että seuraisi mahdollisimman kivulias reaktio. Tai Joueran voisi antaa tuhota olento ja päättää sen kärsimykset. Jos se edes kärsi. Mutta Joueran luo pääseminen oli hyvä. Koska ennen oli ollut matoran, jolla oli ollut nimi ja elämä. Jouera oli vienyt sen kaiken pois. Tuskin kosto mitään ratkaisisi, mutta mitä teki passiivisuus? Olento ei aikonut vain pysyä paikallaan. Sen elämä saattaisi kestää ikuisesti. Tai sitten se voisi selittämättömästi kadota. Mutta sitä odotellessa Jouera oli hyvä tavoite.
Ja nyt saapui joku antamaan päivityksen suunnitelman etenemisestä.
Meri ei varsinaisesti Zairyhiä pysäyttänyt, mutta sen pohjassa oli kuitenkin vaikeampi edetä kuin maalla. Siitä syystä Zairyh matkusti mieluummin millä tahansa löytämällään kulkuneuvolla. Mielenvoimillaan ja tarvittaessa pienellä koollaan kasvi onnistui olemaan tarpeeksi huomaamaton: kukaan ei ollut huomannut kasvin oleskelua veneissä tai Kapuran panssareissa matkalla kohti Metru Nuita. Nyt se oli kuitenkin kasvanut pitkin Hopeisen meren pohjaa, sillä asialla ei ollut varsinaista kiirettä. Oli kriittisempiäkin tehtäviä.
“miten. edistyt?” massa kysyi lähettäen viestinsä sekä ääniaaltoina että mielessä. Sanoi kasvista mitä tahansa, huomaamattomuus ei ollut värisevän massan vahvuus. Kyetäkseen kommunikointiin olemuksestaan huolimatta sen täytyi pinnistellä kovasti.
Toajoukko etenee tasaisesti kohti sirua, Zairyhin juuri merenpohjassa ilmoitti. Olen levittänyt itseni ympäri saarta ja yrittänyt pysyä huomaamattomissa.
“yrittänyt?”
Minut havaitsi ainakin eräs ko-matoran, jonka mieli oli suojattu poikkeuksellisen vahvasti, kasvi sanoi. Yritin selvittää tilannetta tulen toalla, mutta matoran katosi.
Massa päästi sarjan ääniä, jotka muistuttivat sirkkelöintiä. Se muovautui vähitellen uuteen muotoon ja alkoi muistuttaa siivekkään olennon luurankoa.
“haluatko. että. tutkin.”
Älä, Zairyh kehotti tiukasti ja katsoi massan paluuta entiseen muotoonsa. Tähän mennessä ko-matoran ei ole tehnyt minkäänlaista siirtoa, vaikka hän todennäköisesti tietää kaiken luettuaan tulen toan mieltä.
“uhka.”
Tuskin edes löytäisit hänen huomaamatonta mieltään. Lisäksi olet huono piiloutumaan. Saarella vaikuttaa olevan useita hämäriä osapuolia, jotka minun on voitettava sirujahdissa. Yllätys voi olla suuri etu.
Olennon massa muistutti nyt sen aiempaa muotoa. Se jatkoi partikkeleiden viskomista joka suuntaan.
Ainoa huolenaihe on, että tulen toan uskollisuus rakoilee.
“hae. siru. itse.”
On järkevämpää odottaa. Jos toa säilyy luotettavana, voin ottaa sirun paluumatkalla ilman muiden osapuolten uhkaa. Jos ei, voin kuitenkin seurata huomaamattomasti. Kaikki riippuu siitä, miten muut pelaavat korttinsa.
Massa päästi äänen, jonka oli ehkä tarkoitus olla naurua, mutta nyt se muistutti enemmän itkua.
“toa. pettää. sinut. kuvitteletko. muuta?”
Ei välttämättä, Zairyh vastasi. Minulla on vielä pari korttia, joilla voin muuttaa hänen mielensä. Lisäksi hän aliarvioi pahasti minut ja sen mielellisen ylivoiman, joka minulla tässä vastakkainasettelussa on.
Tähän massa ei vastannut.
Taitava mielenkäyttäjä saattaa päihittää minut helposti. Siihen pystyi jopa enemmän tai vähemmän tavallinen ko-matoran. Mutta Kapura, jonka mielen minä tunnen läpikotaisin? Kapura, jota olen käsitellyt? Kapura, jolla ei ole minkäänlaisia mielenvoimia? Tulen toasta ei ole minkäänlaista uhkaa.
“entä. ketä. muita. osapuolia. saarella.”
Zairyh mietti hetken. Joku taho on tunkeutunut vahkiverkkoon. Lisäksi toat taistelivat äskettäin erään toisen Metru Nuin ulkopuolisen ryhmän kanssa. Heidän mieliinsä en pääse huomaamattomasti, mutta toat vaikuttavat olevan hyvinkin huolestuneita. Mitään ylitsepääsemätöntä ei kuitenkaan ole.
“sano. jos. tarvitset. apua.”
Pysy täällä, Zairyh sanoi. Saan kaiken hoidettua siten, että osapuolet jäävät ihmettelemään, mitä oikein tapahtui. Sinua sekoittamasssa pakkaa ei tarvita.
Massa vaikutti sanoneen kaiken haluamansa.
Jätän juureni tähän. Ilmoita, jos jotain tapahtuu, Zairyh sanoi.
Keskityn nyt tulen toaan.
Katsotaan, kuinka järkevän ratkaisun hän osaa tehdä.
Metru Nui
Ga-Metru
Zairyh paikallisti Kapuran ja jäi odottamaan sopivaa tilaisuutta. Hermostuneen odotuksen ilmapiiri vallitsi klaanilaisten ympärillä, mutta eräällä tietyllä tulen toalla oli siihen useampikin syy.