Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Isku Nazorak-pesään: itsemurhatehtävä

Kommentoi

Nazorakien tunneli

Viisi Klaanilaista kävelevät syvän hiljaisuuden vallitessa matalaa käytävää. Tiimin johtaja, Makuta Nui uudessa haarniskassaan hiippailee etummaisena. Hänen punaiset silmänsä loistavat pimeydessä.
“Shh!, tuolla näkyi liikettä”, Manu kertoo telepaattisesti tiimiläsille. Jokin liikahti käytävän päässä.
Matoro astuu Makutan takaa esiin. Hänen teleskooppisilmänsä ääntelee pimeydessä.
Yökiikari aktivoituu. Jään Toan teleskooppisilmä (tai oikeastaan yksi kolmesta) muuttuu vihreäksi ja Matoro katsoo eteenpäin.
Matoro näkee kaksi laihaa hahmoa – torakoita. Ne olisivat helppo nakki.
Hän jatkaa tutkimista – seinässä on pieni tietokonepaneeli. Siitä voi todennäköisesti hälyttää jos jokin menee vikaan.

Matoro hiippailee käytävää pitkin. Torakoilla on hyvä pimeänäkö, mutta Manun luoma pimeyden verho estää heitä näkemästä. Pimeydessä vilahtaa nopeasti valkoinen terä, toinen Torakka kaatuu kuolleena maahan. Toinen yrittää tehdä jotain, mutta Manu on jähmettänyt sen. Torakka likvidoidaan nopeasti ja joukko jatkaa etenemistä.

“Tiedättekö kuinka kauas meidän pitää kulkea?”, Make kysyy jono hänniltä, keihäs valmiina.
“Torakkapesän keskukseen on pitkä matka. En ole mitään kilometrejä laskenut, mutta useampi tunti menee. Siis ilman ongelmia.“, Makuta Nui puhuu.

Neljä muuta ovat melko varmoja siitä että ongelmia tulee.

“Torakoiden pesissä on useita osia. Eri puolilta saarta lähtee erinäisiä, yksittäisiä tunneleita valvontapaikkoineen. Syvemmällä Mt. Ämkoon alla alkaa tulla vastaan valtavia saleja täynnä “kennoja” joissa Nazorakit asuvat. Varastot löytvät myös täältä. Sen syvemmälle ei ole kukaan mennyt ja tullut takaisin…”, Matoro lukee puoliääneen ranteensa tietokonenäytöstään. Hän latasi siihen ennen matkaa kaiken hyödyllisen tiedon. Tämä on peräisin eräästä Ortonien tutkimusmatkasta vuosikymmen sitten.

“…Paikasta jonne menemme ei ole siis palannut kukaan?”, Summerganon pohtii.

“Itseasiassa eräs uhkarohkea tutkimusmatkaaja ilmeisesti kävi siellä. Joku torakka toi ruumiin Klaaniin.”, Manu valaisee.

“Okei, sieltä on palattu, muttei elossa. Ei yhtään lohduttavaa.”, Keetongu toteaa yhteenvedoksi.

Viisikko kävelee yhä syvemmälle tunneleita pitkin.

Retro

Yö kauhu: Seppä ja lemmikki

Kommentoi

Klaanin kahvio

Kapura istuutui tyhjään pöytään. Muutama päivä sitten hän oli kohdannut oudon Matorania muistuttavan olennon, joka oli taivutellut häntä petturuuteen. Kapura ei ollut kertonut kohtaamisesta kenellekkään. Tänään Kapuran huoneeseen oli ilmestynyt eräs lappu…

Tiedät, missä tavata
Avde

Vaikka Kapura ei ollut varma petturuudestaan, hän halusi kovasti käydä katsomassa. Itse asiassa hän oli melko varma, ettei osaisi takaisin huoneeseen, jossa tämä Avde oli häntä puhutellut. Mutta luultavasti ei ollut kyse siitä. Avde oli luvannut hänelle täyden kontrollin naamiostaan…

Kapuran naamio, Shan, loi satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Sitä oli vaikeaa, ellei mahdotonta, hallita. Naamio oli pelastanut Kapuran monta kertaa, mutta pessimistinen Toa ei mieluiten luottaisi tuuriinsa.

Kapura nousi pöydästä. Hän halusi palavasti kertoa jollekulle. Mutta kenelle? Ehkä ei kuitenkaan pitäisi. Sitä paitsi hän oli melko varma, että Avde tarkkaili häntä. Jotenkin. Tarjouksen hylkääminen saattoi maksaa hänelle henkensä.

Kun Kapura oli jo melkein huoneensa ovella, hän huomasi jonkin seuraavan häntä. Vaistonvaraisesti hän käännähti ympäri ja valmistautui hyökkäämään… Seuraaja oli Fikou. Eikös Umbralla ollut tuollainen? Rahi hyppäsi ilmaan pari kertaa ja juoksi muutaman metrin. Kapura tajusi seurata Umbran lemmikkiä.

Retro

Pitkän yön alku

Kommentoi

Pimeys

GK heräsi ja näki vain mustaa.

Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.

“Haloo?” hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. “Onko täällä ketään?”
Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.

GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.

“Ei”, joku puhui pimeydestä hiljaa. “Et ole kuollut.”

Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
“Ku-kuka siellä?”

“Et ole tosiaankaan kuollut, GK”, pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. “Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on.”
Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
“Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni”, suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. “Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa.”

GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
“Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!” kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. “Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä.”

Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
“Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?”
Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.

Bio-Klaani, komentokeskus

“Sinussa on loinen, Snowman!” Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.

Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
“Ongelma?” Paaco sanoi.

“Kyllä”, Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. “Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi.”

Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
“Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?” hän sanoi.

“Kyllä?” Guardian sanoi kysyvästi.

“Sitten en voi tehdä mitään.”

“…”

“Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä.”
Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
“Anna minulle minuutti”, hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.

Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.

Hän aavisti pahaa.

Retro

Ämkoo

Kommentoi

Taivaspiraattien ilmalaivan kannella

Kannelle jääneet piraattimatoranit juoksentelivat sinne sun tänne virkkoen samalla mitä epämääräisimpiä merenkävijöille ominaisia voimasanoja. Heidän yläpuolellaan viuhuva kevyehkö ilma-alus ei tehnyt satunnaisella tulituksellaan merirosvojen ryöstöhetkestä lainkaan helppoa. Lentokoneen alas tulittamista vaikeutti vieläpä se seikka, että ilmalaivan kapteenit jakelivat perin ristiriitaisia käskyjä.

Tulittamista vaikeutti myös se, että lentokone kurvasi hurjaa vauhtia suoraan ilmalaivan kantta kohti. Jos kone saisikin osuman, se syöksyisi liekehtien ilmalaivan kannelle – ja vauhdista päätellen tämän läpi.

– – – –

Ämkoo myhäili lentokoneen ohjaamossa. Hän painoi vielä kerran itsellensä kupposen kuumaa, kulautti sen yliluonnollisella vauhdilla suuhunsa ja heitti kahvikupin olkansa yli ohjaamon takaosan lattialle. Hän alkoi varovasti vähentää koneen vauhtia ja painoi laskeutumistelineet esiin. Urheimmat merirosvot uskaltautuivat vielä tulittamaan Ämkoon konetta, mutta lopulta nämäkin ymmärsivät vaarantavansa sillä vain ja ainoastaan oman laivansa turvallisuuden.

Lentokone laskeutui laivan puiselle kannelle. Kone pysähtyi yllättävän nopeasti ( tämän Ämkoo huomasi lyötyään otsansa koneen tuulilasiin pysähdyksen aiheuttaman liikkeen voimasta ) ja pienet matoran-piraatit tuijottivat alusta hyvän matkan päästä varovaisin ilmein. Muutama piraateista tosin makasi koneen laskutelineiden juuressa yrittäen parhaansa mukaan peittää päänsä tärisevillä käsillään. Nämä piskuiset piraatit luulivat kai juuri tulleensa lentokoneen yliajamiksi.

– – – –

Kapteeni Ghekula astui ulos laivan kannelle ihmettelemään juuri saapunutta lentokonetta. Hän lähestyi konetta varmoin askelin ja oikoi samalla hattunsa asentoa. Sitten hän määräsi miehistönsä piirittämään lentokoneen ja jäi odottamaan.

Odotusta ei kestänyt kauan. Ämkoo nousi ulos lentokoneesta ja jäi seisomaan sen vierelle huvittunut ilme kasvoillaan. Hän katsahti kapteeni Ghekulaa ja virnisti tämän massiiviselle päähineelle. Ghekula tuijotti takaisin ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

“Kiva hattu.”
“Yarrr.”

Samaan aikaan laivan sisätiloissa sijaitsevassa varastohuoneessa itkeskeltiin valtavaa menetystä. Ämkoon ankaran tulituksen aiheuttama reikä oli saanut ilmalaivan varastohuoneen seinän käytännössä katsoen repeämään kahtia ja täten valtaosa huoneen sisällöstä oli päässyt valumaan ulos. Kaksi rosvomatorania ihmetteli tilannetta.

“Rommi… On mennyttä?”
“Kyllä. Rommi on mennyttä.”
“Mutta MIKSI rommi on mennyttä!!??!!”

[spoil]Lyhyt ja tylsä. Pahoittelen, mutta nyt ei inspaa.[/spoil]

Retro

Isku Nazorak-pesään: Nazorakien reikä

Kommentoi

Bio-Klaanin linnoitus, ”takapiha”

Epämääräinen viiden hengen joukkio hiippaili ulos linnasta. Oli jo melkein täysin valotonta. Makuta Nui johdatti tiiminsä pensaaseen. Ja metsään. He kulkivat pimeydessä lähelle paikkaa, jossa Manu vakuutti sijaitsevan Nazorakien reiän. Muut eivät pitäneet tästä ilmauksesta, mutta lähtivät tietysti mukaan. Pian he löysivät aukon maasta. Se oli peitetty hyvin, mutta muutama Nazorak sattui tulemaan ulos, kun he kököttivät viereisessä puskassa. Keetongu kalautti yhden tajun kankaalle. Loput klaanilaiset hyökkäsivät muiden torakoiden kimppuun. Pian he kiipesivät alas tunnelia pitkin.

[spoil]Blargh. Tämä vie vain tarinaa eteenpäin. Ei muuta pointtia.[/spoil]

Retro

Karanteeni

Kommentoi

Snowmanin huone

Kepe seisoi keskellä Snowmanin huonetta. Se oli laitettu karanteeniin heti, kun mystisen paketin merkitys oli selvinnyt. Kepe oli kuitenkin saanut luvan tulla etsimään johtolankoja, joilla parasiitin luonteen jäljille päästäisiin.

Kepeä harmitti se, ettei Snowmaniin saanut yhteyttä eikä häntä varoitettua hänen päänsä sisäisestä uhkasta. Ei voinut tietää, koska se tekisi hänelle jotain anteeksiantamatonta. Tai ehkä se oli jo tehnyt. Ehkä oli jo liian myöhäistä.

Kuu näkyi leveästä ikkunasta. Sen ääressä oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli edelleen jauheen jättämä läiskä. Otus oli kaivautunut ulos paketista Snowmanin nukkuessa. Mutta miksei hän ollut avannut pakettia ennen levolle käymistä? Taas yksi vastaukseton kysymys.

Kepe oli tonkinut paketin pohjia myöten, muttei ollut löytänyt muita jälkiä kuin joitakin kuolleita soluja. DNA-analyysi ei niihin onnistunut, sillä jonkinlainen itsetuhomekanismi oli kadottanut sen. Otus ei selvästikään tahtonut jättää mitään jälkiä itsestään.

Kepe tai kukaan muukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta otuksesta. Se kuitenkin oli äärimmäisen vaarallinen ja heille vihamielisten tahojen käsialaa. Olisiko sen luonut joku makuta? Makutan voisi olettavan luovan jotain tällaista.

Hän kääntyi ja jätti huoneen taakseen. Hänen täytyisi kysyä Manulta asiantuntijan näkemystä ennen kuin tämä ehtisi lähteä.

Retro

Kipitä kipitä lemmikkini

Kommentoi

Umbran huone, portaikko

Pieni limevihreä Fikou kipitti pölyisiä kierreportaita alaspäin linnoituksesta. Jokin oli tunkeutunut sen isännän huoneeseen ja Umbra oli käskenyt häntä ilmoittamaan klaanilaisille tunkeilijoista. Pienet jalat kopisten Rahi viilletti alas synkkää portaikkoa, ohittaen klaanilaisten huoneita.

Juosten liian lujaa, Fikou horjahti, pudoten noin kaksikymmentä porrasta alas, jolloin Rahi törmäsi lopulta erääseen kivipatsaaseen ja pökertyi vähäksi aikaa.

Fikou ei ollut taintuneena kuin hetken, vaan nousi pölyn seasta, lähtien kipittämään lattiaa pitkin etsimään joitain tuttuja klaanilaisia…

Retro

Ilmapiraatteja ja äreä Amiraali

Kommentoi

Ilmalaivapiraattimatoranien alus, pimeä huone

Snowman otti metallisesta hyllystä tukea kulkiessaan kohti huoneen oletettua oviaukkoa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä huimaus oli äkkiseltään iskenyt, mutta pystyssä pysyminen oli kuitenkin vaikeaa. Huono hetki, hän pohti mielessään. Lumiukon edestä kuului narinaa, ja ovi aukesi. Oviaukossa seisoi viisi raskaasti aseistettua matorania. Hyvin huono.

—

Taku katsoi kulmiensa alta, kuinka Ghekula myhäili tyytyväisenä. Se hölmö pikku matoran oli mennyt kysymään tuolta neuvoa tunkeilijan nappaamisessa, Taku mietti katkerana. Olen meistä selkeästi se karsimaattisempi johtaja.

Kuitenkin kummankin matorankapteenin huomio keskittyi kantea vavisuttavaan räjähdykseen. Lentokoneesta oli tehtävä loppu. Ghekula päätti ottaa johdon käsiinsä:
“Arrrr, nostakaa kannen alta ekstralinssit tykkeihin, nyt olisi hyvä hetki ampua tuo pikku pörriäinen alas taivaalta!”
“Ei, perukaa äskeinen! Kaivakaa saman tien esiin tarkkuuskiväärit, ja ladatkaa ne panssarintorjunta-ammuksilla!”
“Perukaa peruminen. Arrr, tykkien tarkkuutta tulee parantaa!”
“Arrrrr!”

—

Snowman haparoi varustelaukustaan hakkua. Toinen käsi otti yhä tukea hyllystä, ja mielessään Snowman pohti, oliko taistelu voitettavissa. Olkoonkin vain matoraneja, hänen oli myönnettävä piraattien kantavan melkoista tulivoimaa, eikä huimaaminenkaan varsinaisesti auttanut asiaa.

“Arrrrr” eräs pikku piraatti aloitti omaperäisesti. “Tahdotko lankulle, ruoja?”
“Ei meillä ole lankkua, Punajalka-Pete.”
“Arrrrr, se oli kielikuva!”
“Itse olet kielikuva!”
“Arrrrrr!”

Sillä hetkellä suuri valkoinen toa kuitenkin lysähti varoittamatta “Punajalka-Peten” ja muiden merirosvojen päälle tajunsa menettäneenä.
“Nostakaa tämä pullukka päältäni, niin heitämme hänet tyrmän puolelle!”

—

Ämkoo veti lentokoneen ohjaustankoa rajusti sivulle tehdäkseen väistöliikkeen. Hän huomasi Snowmanin kadonneen ilmalaivan sisäpuolelle. Taivas oli täynnä kaikennäköisiä ammuksia, ja Ämkoo totesi ainoaksi kunnolliseksi vaihtoehdokseen laskeutua ilmalaivan kannelle. Ongelmana oli vain vihainen miehistö ja parisataa ammusta joka suunnalla.

SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

Kapteeni 666 asteli komentosillalle Amiraali 002:n kanssa.
“Hieno puhe” Kapteeni totesi. “Oikein innostava.”
“Kiitos. Oli hyvä saada kaltaisesi kokenut soturi nuorukaisille roolimalliksi.”

Torakat asettuivat suurehkon hologrammikartan laidoille muutaman tutkijatorakan seuraksi. Eräs näistä valkotakkisista nazorakeista avasi ruman suunsa, ja toi ilmi kaikkia tutkimuspuolen torakoita huolestuttavan aiheen: “Entä jos kiihdytetty ikääntyminen vaikuttaa ‘uuden sukupolven’ psyykkeeseen radikaalisti? Voimmeko olla varmoja, että he kasvavat normaaleiksi?”
Amiraali mulkaisi tiedemiestä pahasti.
“Olen luovuttanut laivani sitä varten, jotta he saavat ihanteellisen kasvuymäristön. Jossa heidät voidaan kasvattaa pienestä pitäen tehtäväänsä, jossa he voivat koko ikänsä kouliintua mahtaviksi sotureiksi. Mitä muuta vaadit?”
“En mitään, mutta onko tämä varmasti viisasta? Oletteko miettineet tätä loppuun asti?”

Kapteeni 666 katsoi eleettömänä vierestä, kun Amiraali nosti mekaanisen jalkansa. Kuului vaimea ‘klik’, ja jalasta singahtava harppuuna lävisti suunnitelmaa kyseenalaistaneen tutkijatorakan.
“Asia loppuunkäsitelty” 002 sanoi kylmästi, ja ooistui kohti huonettaan. Yllättävää, 666 mietti. Yleensä Amiraali piilottaa ovelasti tunteensa, ja ratkaisee asiat puhumalla. Ehkä ‘Rautasiiven’ menettäminen on hänelle kovempi pala kuin luulinkaan.