Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Guardian

Meri

Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.

Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?

Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.

Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.

Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.

Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.

Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.

Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.

“Nomutta ‘ltapäevää”, vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.

“Heipä hei”, ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. “Syökö?”

Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua.
“Vähäse. Par’ vaivasta rukinruikkua vaan.”

Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken.
“Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa…” Manu kuiskasi.

Guardian kohautti olkapäitään. “Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?”

Manu nyökkäsi varovaisesti.

“Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä”, Guardian sanoi. “Miten sinulla voi olla nälk-“
Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.

Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti.
“Kalamies”, Guardian aloitti. “Mikä sinun nimesi on?”

“Ei mi’ä muista”, kalamies sanoi rennosti katse siimassa. “Siit’ o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa.”

“Kalamies”, Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. “Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?”

Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.

Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.

“Mikäs’ siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo.”

Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.

“Kiitos”, Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden.
“Kiitos kovasti”, Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.

“Olkaa hyviä”, kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.

“Pah”, kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. “Taas jottaan ‘iton natorakkiromua.”
Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua.
“Halluutteko?”
Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen.
“Pyssyis’ ny pois miun vesiltä.”

Makuta Nui kohotti kulmiaan. “Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis.”
Kalastaja nyökkäsi. “Joku ‘iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis.”

Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.

“Tykillä”, kalastaja lisäsi.

Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa’an kalan alkuvoimalla.

Operaatio Beeta osa 24: Mähinää ja mäiskettä

Xia, metsästäjien tukikohta

Kapura ja Summerganon ovat saaneet Trackerista selvän niskalenkin ja tämä tuntuu olevan jo peloissaan, mutta taistelee kuitenkin tehokkaasti vastaan ja Summerganonilla on täysi työ torjua hänen iskujaan. Kapura iskee välillä tulta peliin ja Tracker perääntyy sen voimasta aina jokusen askeleen.

Matoro väistää muutaman metsästäjän lyönnit ja säntää tovereidensa avuksi. Yhdessä he olisivat ehkä voineet kukistaa Trackerin, mutta tämän lemmikkipeto ryntää isäntänsä avuksi, murskaten sarvillaan esteet, kuten kolossimaisten metsästäjien ruhot tieltään. Summerganon ja Matoro väistävät täpärästi Trackerin vastaiskun ja (onneksi) ohi kiitäneen pedon sarvet, mutta aseeton Matoro on nyt kaksistaan Trackerin kanssa, sillä hänen ja toveriensa välissä vaanii peto, jonka sarvien takia Kapura ja Summerganon joutuvat olemaan varuillaan… Heidän täytyy miettiä liikkeensä tarkkaan.

Kapura hoksaa käyttää tulta, sillä siitä peto ei pidä ja saa sen huutamaan tuskasta ja perääntymään hieman. Tämä antaa Summerganonille tilaisuuden viilettää pedon ohi. “Matoro, ota tämä!”, Suga huikkaa Trackerin huitaisuja väistelevälle Matorolle ja antaa toverilleen kirveensä. Lainakirveellä aseistettu Matoro ja miekkaa heilutteleva Summerganon ajavat Trackeria nyt nurkkaan ja Kapura, joka ansaitsee Sugalta ja Matorolta suuret kiitokset pedon pidättelemisestä, hätistelee petoa tulellaan. Lopulta peto ja sen isäntä, Tracker on saarrettu hallin keskustaan ja muut metsästäjät ovat joko liikuntakyvyttömiä tai lopullisesti poissa pelistä.

Kolmikko katsoo kylmästi Trackeria, joka on nyt kahdestaan petonsa kanssa sisukkaiden vihollisten saartama. “Ei tämän näin pitänyt mennä.”, metsästäjä puhisee ja tämän kärventynyt peto suorastaan uikuttaa vieressä. Trackerin silmät tuntuvat palavan, kun hän tekee raivokkaan ja epätoivoisen hyökkäyksen Summerganonin kimppuun, saaden Sugan miekasta lukuisia vammoja ympäri kehoa. Epätoivoinen ja harkitsematon hyökkäys ei tehoa tovereidensa lujuudesta vaikuttunutta ja itsevarmuutta saanutta soturia, vaan Tracker kaatuu voihkien maahan, mutta yhä hän on raivoissaan. Summerganon ei ehdi edes harkitsemaan, mitä tekisi loukkaantuneelle viholliselle, kun hän huomaa miten Matoro ja Kapura ovat vaikeuksissa pedon kanssa. Se ei tunnu enää välittävän kivusta, vaan haluaa ainoastaan päästää kolmikon päiviltä. Matoro ja Kapura perääntyvät Sugan luokse ja katsovat voihkivaa Trackeria, joka (kolmikon epäonneksi) huutaa lemmikilleen: “PUSKII!”

Peto tekee työtä käskettyä ja syöksyy kohti kolmikkoa, joka alkaa jo hieman väsyä. He väistävät, mutta pedon sarvet osuvat suurta portaikkoa kannattelevaan rautapilariin ja portaikko alkaa huojua. Pylväät kaatuvat ja kiveä putoilee, kun portaikko sortuu rymisten pedon päälle, kolmikon ennättäessä juuri ja juuri pois alta. Peto ei tunnu olevan moksiskaan, vaan vielä korventuneena ja ruhjottunakin sen puskee sortumakasan alta ja valmistautuu lopettamaan soturit. Trackerkin pääsee jaloilleen, vaikka ontuu ja kolmikko valmistautuu jälleen taisteluun…

Portit aukeavat, valtava määrä metsästäjiä rynnii sisään ja tilanne laukeaa. Tracker ja peto yllättyvät liittolaisista ja kolmikko saa sekunnin murto-osan aikalisän, jonka he hyödyntävät sännäten toiselle puoelle hallia, eli kierreportaikkoon, jota he pian kipuavat ylöspäin. He kuulevat Trackerin raivon, metsästäjien pilkan ruhjotulle “toverilleen” ja kuinka takaa-ajo lähtee taas kerran käyntiin. Kolmikko pääsee seuraavaan kerrokseen ja laukaisee alas portaisiin jää- ja tulisäteitä, jotka saavat aikaan dominoefektin ja metsästäjät valuvat ryminällä alas huutaen tuskasta. Kun kolmikko kerran pääsi vauhtiin, päättävät he tehdä työn kunnolla: Kapura pinnistää ja onnistuu väsymyksestään huolimatta, silkalla sisulla luomaan suuren roihun portaikkon puisiin osiin ja pian koko kierreportaikko palaa siellä ja täällä. Matoro kanavoi jäävoimansa Sugalta saamansa kirveen läpi ja luo jääesteitä aivan heidän eteensä, jotta alakerran takaa-ajailla olisi työn ja tuskan takana päästä ylempiin kerroksiin, varsinkin jos tuo oli ainoa tie.

“Kartoittakaamme vähän tilannetta. Missäs me oikein olemme?”, Summerganon kysäisi.
“Ja mihin tästä?”, Kapura tivasi hengästyneesti.
“Ihankuin minun pitäisi tietää kaikki.”, Matoro sanoi huvittuneena, vaikka käsitti kyllä, että kysymykset olivat aika yleisiä. He olivat nyt päässeet pois alimpien kerrosten suurista halleista ja kokoustiloista, nyt heidän pitäisi välttää kiinnijäämistä linnoituksen tornien käytävissä ja löytää määränpäänsä. Ja jos mahdollista, suunnitella ja järjestää pakoreittiäkin. Mutta nyt he eivät ajatelleet aivan niin pitkälle, vaan lähtivät kävelemään käytäville, etsien pientä levähdy- ja piilopaikkaa. Ja omituista kyllä, he kävelivät rennosti vihollisen linnakkeessa. “Olemmekohan olleet täällä vähän liian kauan, kun olemme kuin kotonamme?”, Kapura sanoi havaittuaan heidän kepeytensä.
“Kenties, mutta olemme ainakin puhdistaneet tätä paikkaa ihan kiitettävästi.”, Summerganon vastasi.

Kolmikko oli seikkaillut ympäri linnaketta, aiheuttaen hämminkiä yllin kyllin. Ja paljon oli vielä edessä, sillä tehtävä oli täyttämättä.

Operaatio Beeta osa 23: Kattokruunujekku

Xia, Metsästäjien tukikohta

Korkea piikkihaarniskoitu metsätäjä seisoo tappavan tehokkaan vainuhärkänsä kanssa Klaanilaisten edessä. Tracker pyöräyttää sahalaitaista miekkaansa valmiiksi.

Matoro kelaa mielessään erilaisia toimintavaihtoehtoja. Härän voimista hänellä ei ole tietoja. Itse Pimeyden Metsästäjä hoituisi oletettavasti parhaiten kolmikon yhteishyökkäyksellä, yhdellä miekalla ei paljoa tee kolmea kohdetta vastaan.

Summerganon syöksyy nopeasti, iskien kierreliikkeellä Trackeria kylkeen. Tämä lyö takaisin, ja Kapurakin hyökkää pitkän metsästäjän kimppuun.
Matoro vetäisee miekkansa ja on astumassa eteenpäin, kunnes yhtäkkiä valkoinen härkä syöksyy Jään Toaa päin. Tämä vetäisee miekkansa nopeasti torjumaan tulevan iskun. Otuksen sarvet osuvat kovaa Matoron miekkaan. Miekka alkaa murentua.

“Mit-“, Matoro ehtii sanoa miekkansa hajotessa tomuksi. Nopea hyppy väistää hyökkäystään jatkavan olennon.
“Ikävät sarvet.”, Matoro toteaa. Rahi-olento kääntyy ja valmistautuu uuteen syöksyyn.

Hän huomaa sivusilmällään huoneen takaosaan saapuneet metsästäjät. Niitä on paljon.
Iso joukko vihaisen näköisiä muskelikasoja lähtevät kohti klaanilaisia ja Trackeria.

Kapura ja Summerganon kaksin- eh, kolmintaistelevat Trackeria vastaan. Kahden Klaanilaisen yhteistoiminta on heikentönyt huomattavasti metsästäjän asemaa, mutta paikalle rynnistävä lauma kääntää asetelman päälaelleen.

Suurikokoinen metsästäjä hyökkää nuijan kanssa Matoron kimppuun. Toa väistää, vetäisee vyöltään…
“Ei mitään. Pahus!”, Matoro kiroaa muistaessaan ettei ottanut vara-asetta. Nuijanisku pamahtaa häntä selkään, iskien Jään Toan maahan pitkälle.

Matoro hyppää korkealle ilmaan potkaisten takakierrepotkulla liaan lähelle tulevaa metsästäjää otsaan. Tämä tavoittelee ilmojen halki lentävää mustavalkoista sankaria jalasta, mutta epäonnistuu. Matoro nappaa katossa olevan kattokruunun reunasta.

Joukko ammuksia lentää ylös. Matoroa osuu jalkaan joku mitätön pikkupaukku. Mustavalkea hahmo kieräyttää itseään kerätäen liikevoimaa hyppyyn.
Punainen ammus viuhahtaa aivan hänen valkoisen naamionsa ohi. Toinen iskeytyy kattoon. Cordakinammuksen synnyttämä paineaalto heittää kattokruunun kovaan liikkeeseen sivulle, ja harhaosuma itse valaisimeen saa tämän irti.
“Voi-“, Matoro ehtii todeta ennenkuin keltametallinen kruunu lähtee lentoon liikkeestä.

Matoro pysyy tiukasti kiinni huoneen halki lentävässä kruunussa. Parimetrinen kruunu kalahtaa sienämään, karisten siinä roikkuvan klaanilaisen maahan. Valokiviä täynnä oleva valaisulaite lentää poikittain metsätäjäjoukkoa päin, iskien monet maahan raskaan kruunun alle.

Matoro hymyilee väkinäisesti hetken kattokruunun alle jääviä metsästäjiä.

Notfun ja skakdien taika-aine

Bioklaani

Notfun oli omassa huoneistossaan, hän oli päässyt vihdoinkin klaanin päärakennukseen. Hän otti vyönsä pois, ja tyhjensi vyön taskun. Pöydälle oli tippunut pari nappia, kolikko, melkein loppuun poltettu kynttilä, rikkinäiset käsiraudat ja pieni lasinen pullo, jonka sisällä oli vihreää nestettä. Notfun otti pullon käteensä ja katseli sitä. “En tiedä yhtään, mikä tämä on, mutta tiedän että se on tärkeä sille Skadkille..” Tässä kohtaa Notfunin kasvot täyttyivät ärsyttävästä, omahyväisestä virneestä. “Tällähän voisin saada vaikka laivan siltä typerältä Skadkilta..”

Operaatio Beeta osa 22: Yllätyshyökkäys

Xia, metsästäjien tukikohta

Kapura, Summerganon ja Matoro roikkuvat teräskaapelissa ja pimeyden metsästäjät saapuvat seinässä olevaan aukkoon, valmiina ampumaan kolmikon alas. “Meidän on kiivettävä ylös, pystymme ehkä kipuamaan parvekkeellekin!”, Summerganon huutaa tovereilleen, jotka ovat ilmeisesti samaa mieltä, mutta suunnitelman toteutus onkin hankalampi juttu. Kolmikkoa ammutaan taas, mutta Kapura onnistuu sateesta huolimatta laukaisemaan tuli-iskun aukkoa päin, joten metsästäjät perääntyvät taas hetkeksi. Matoro ottaa toiseen käteensä miekan ja ampuu itse jääsäteen aukon suulle, jolloin se tukkeutuu hetkeksi. “Aikaa ei ole hukattavaksi!”, Matoro toteaa jäätävän säteensä ampumisen jälkeen ja alkaa kiivetä vaijeria ylöspäin. “Toivottavasti tämä kestää kiinni…”, Kapura mutisee ja seuraa Summerganonin kanssa Matoron esimerkkiä. He pääsevät aivan parvekkeen alle ja parilla heilautuksella Matoro saa kiinni parvekkeen reunasta ja kiipeää sen päälle. Samalla hetkellä metsästäjät puskevat jääseinäistä läpi ja yrittävät ammuksillaan joko irroittaa vaijerin, pudottaa Summerganonin ja Kapuran tai jos mahdollista, romahduttaa parvekkeen…

Mutta Summerganon onnistuu torjumaan miekallaan jokusen zamorin ja ne kimpoavat ympäriinsä ja viimein koko kolmikko on parvekkeella, joskin Summerganon sai osuman panssariinsa suojatessaan torjuntaliikkeillään Kapuraa, yhdellä kädellä roikkuessaan. Savuava reikä haarniskassa oli kuitenkin kolmikon murheista pienin, sillä parvekkeeltakin he kuulivat, miten sisällä metsästäjät juoksentelivat, ilmeisesti heitä etsien. “Ne löytävät meidät kyllä täältä.”, Kapura toteaa ja on aivan oikeassa. Niinpä kolmikko pitää pikapalaverin ja päättää siirtyä Matoron harppuunaa jälleen hyväksi ja kipuavat sen avulla linnakkeen ylemmästä kerroksesta lähtevän ulokkeen, ilmeisesti tähystyskielekkeen päälle. He ovat nyt muurilla, joka on vielä tyhjillään, mutta heidän juuri taakseen jättämältään parvekkeelta kuuluu meteliä. “Ne livahtivat taas! Mutta ei hätää, alempiin kerroksiin vieviä reittejä vartioidaan, ne eivät pääse enää karkuun.”, metsästäjät rääkkyvät.

Sade jatkuu yhä ja kolmikko kyhjöttää linnakkeen merenpuoleisen sivustan korkeimmalla muurilla, odottaen vihollisiaan. “Ei, tämä ei voi mennä näin.”, rikkoo Matoro hiljaisuuden. “Taistellaan tiemme läpi.”, ehdottaa Kapura ja suuntaa katseensa Summerganoniin, joka seisoo vaiti katsoen merelle. “Piileskely käy kieltämättä hankalaksi. Ehkä piileksimme, teemme suunnitelman. Silloin linnakeen kaikkia alueita varmasti vartioidaan. Tai…”
“…taistelemme nyt tiemme piiloon, kun metsästäjät ovat ilmeisesti vielä hajallaan?”, sanoi Matoro, joka luki Summerganonia sillä hetkellä kuin avointa kirjaa. “Heh, aivan. Kumpaa ehdotatte?”, Summerganon sanoi hymyillen. Koko kolmikkon valtasi sillä hetkellä pieni hilpeys. He seisoivat linnoituksen sateisella tähystysmuurilla, tietäen että minne he siellä menivätkään, olisi vihollisia vastassa. Mutta se ei heitä estänyt. Kolmikko lepäsi hetken aikaa sisälle johtavan oven katoksen alla, kuulostellen koko ajan vihollisten varalta ja sitten he avasivat oven ja astuivat takaisin sisään, vaaroja pelkäämättä.

“Juoksemme heidät kumoon. Kun me sitten poistumme tältä saarelta Killjoyn kanssa, ovat metsästäjät kokeneet sellaisen löylytksen etteivät uskalla laittaa päätään ulos puoleen vuoteen.”, hymisi Kapura ja ensimmäiset vastaantulevat metsästäjät, jotka he kohtasivat suurella käytävällä heti sisään päästyään, saivat ensin niskaansa jäätävät ja tuliset säteet ja heti perään nuo viisi metsästäjää paiskattiin seinille miekkojen väkevien huitaisujen voimasta. Kolmikko kiisi käytävää pitkin melkoisella vauhdilla ja he suunnistivat parhaansa mukaan ylimpiin kerroksiin.

He saapuivat linnakkeen keskushalliin, josta lähti portaita joka suuntaan. Hallissa partioi useita metsästäjiä ja keskellä hallia oli Tracker, lemmikkinsä kanssa. “Hm, näyttää pahalta.”, Matoro arvioi tilannetta portaikon yläpäästä, jonne kolmikko oli lopulta päätynyt ja katseli nyt alas keskushalliin, jossa oli myös portit eteishalliin ja sitä kautta ulos. “Meillä on nyt mainio tilaisuus iskeä, voimme niittää noita kuin heinää, jos yllätyskortti toimii parhaalla mahdollisella tavalla.”, Summerganon ehdotti tasaisella äänellä, josta oli aistittavissa myös ripaus synkkyyttä ja jopa pelkoa. Sillä vaikka kolmikko oli rohkealla mielellä, ei ajatus siitä, että minne he menivätkään, tiedettiin heitä varoa ja etsiä juurikaan innostanut heitä. Niinpä he katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi hoitaa niin monta vihollista taistelukyvyttömiksi, kuin mahdollista. Summerganon otti miekkansa ja kirveensä esiin ja Matoro ja Kapura aseistautuivat myös. “Tästä se lähtee.”, Matoro sanoi ja lähti juoksemaan portaita alas. Kapura ja Summerganon seurasivat esimerkkiä. Kapura valmistautui laukaisemaan tuliaallon, mikäli he joutuisivat saarretuiksi. Summerganon, aseet molemmissa käsissä loikkasi korkealle ja valmistautui tekemään raivokkaimman hyökkäyksensä ikinä.

Ja niin voimakas oli sankarikolmikon yllätyshyökkäys, että ainakin kymmenen metsästäjää lensi kirjaimellisesti ympäriinsä, tietämättä mikä heihin iski. Tracker ryntäsi lemmikkinsä kanssa kolmikon kimppuun, joka valmistautui kohtamaan tuon metsästäjän ja sen vaarallisen pedon.

Kolmikko valmistautui puskemaan tiensä läpi näiden vihollisten, ylimpiin kerroksiin asti, jonne pääsi ilmeisesti hallin vastakkaisella puolella olevasta kierreportaikosta. Heidän edessään oli vain Tracker ja tämän peto. Ja jokunen muu metsästäjä, jotka säntäsivät karkuun ja hakemaan vahvistuksia… ja kolmikon olisi päästävä livohkaan ennen niiden saapumista.

“Teidän vierailunne päättyy tähän.”, Tracker sanoi ääni viime kertaisen kohtaamisen epäonnistumisesta johtuvaa inhoa ja raivoa tihkuen. Peto valmistautui taisteluun sarvet ojossa…

MahriKing

Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä

Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä

Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto…

Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten

On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.

Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta… Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen…

Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.

Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala…

Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä…

Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin…

[spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä…[/spoil]

Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta

Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. “Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta”, Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. “Mitä asiaa?” “Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää”, Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, “Heti.” Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. “Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan”, hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.

Domek the light one

Bio Klaanin Linnoitus, asuintilat

Domek käveli taas tutuissa, laajoissa valkoisissa käytävissä, kävellen ohi saman kukkaruukun ja ikkunan ohi. Hänen jalkansa oli parantunut tarpeeksi, mutta hänen kyynärvartensa oli yhä siteissä.
Hän ei enään ollut yhtä elävöitynyt arkiseen tapahtumaan kuin olisi ennen. Klaanilaisiakin oli paljon vähemmän kuin yleensä, eivätkä hekään tuntuneet olevan keskittyneitä maailmaansa. Feterrojen hyökkäys oli selvästi vaikuttanut heihin hyvin paljon, eivätkä he tulisi toipumaan siitä niin nopeasti.
Kultapunainen Toa saapui taas asunnonsa eteen, otti avaimensa esiin ja avasi oven. Hän sytytti valot ja ensimmäinen asia minkä hän näki huoneessa oli hänen tumma lierihattunsa joka makasi maassa. Domek otti hatun käteensä ja katseli sitä hyvin tyhjästi.

“… öhm, anteeksi”, ääni kuului hänen takana.
Domek säikähti hieman tästä, mutta käänsi katseensa oven eteen jossa seisoi pieni punainen ja keltainen Matoralainen Kiril-naamiolla.
“Ai, terve Nookki”, Domek vastasi Matoralaiselle hieman lakonisesti.
“Sinua käsketään tyrmään. Sinun iltavuorosi, katsos”, Nookki sanoi hieman veijarimaisella sävyllä.
“Niin, tiedän. Itsehän sinne ilmoittauduinkin”, Domek huokaisi.
“Ja löysit näköjään hattusikin. Hieno homma. Sinä erotut aina niin hyvin kaikesta muusta sen kanssa”, Nookki lausui.
Toa käveli piittaamatta ovesta ulos ja toivotti Nookkille lähtiessä, pidelleen lierihattua kädessään laittamatta sitä päähän.

Bio Klaanin Tyrmä

Valtavien paperikasojen seassa GT huokaisi tylsyydestä; hän ei keksinyt mitään tekemistä työnsä aikana. Vaikka uusi vanki olikin tuotu paikalle, BodyGuard vahti hyvin tarkasti ja tiukasti, mikä esti GT:n puhumasta vangin kanssa. Hopeanvaaleanpunainen nais-Toa alkoi taitella tyhjistä papereista, joista vain osa näytti muistuttavat jonkinlaista Rahia ja kaikki muut hyvin abstraktia modernitaidetta taidegallerioiden pohjakerroksista.
GT:n huokaistaessaan taas, oveen koputettiin, jolloin hän melkein salaman nopeudella kiisi avamaan sen.
“Hei GT”, kultapunainen Toa Domek tervehti.
“Domek! Moi! Sinua en ole nähnyt aikoihin! Mitä sinä täällä teet?”, GT vastasi yhtä innokkaasti kuin yleensä.
“Ilmoittauduin tyrmän iltavahdiksi eilen, tulin tänne tuuraamaan Santoria”, Domek vastasi hieman innottomasti.
“Ahaa, aiotko olla täällä kauankin?”, GT kysyi heti.
“En tiedä, en oikein ajatellut siitä”, Domek vastasi, “mutta siis, mitä tietä kautta pääsen erikoisvankien selleihin?”
“Seuraa vain minua”, GT sanoi ja lähti Domekin edeltä. “Muuten, miksi et laita hattuasi päähän?”, GT kysyi Domekilta samalla.
“En vain taida tänään”, Domek vastasi.

Domek vältteli pitämästä silmäkontaktia vankien kanssa. He liikkuivat pölyisen korridorin läpi ja kävelivät useiden eri sellien ohi. Domek ei tottunut kovin hyvin synkkiin kivikäytäviin, mutta kesti sitäkin vähemmän heidän peräänsä heitettyjä vankien kirouksia ja kuiskauksia.
Käveltyään pitkän tovin, he viimein saapuivat Santor luokse, joka seisoi sellien edessä.
“Moi Super Santor!”, GT tervehti Toaa, joka vastasi tervehdykseen takaisin.
“Tässä olisi Domek tuurraamaan sinua”, GT sanoi hiukan juhlallisesti.
“Selvä”, Santor vastasi hieman piristyneemmän kuuloisena ja alkoi marssimaan pois. Liikkuessaan ohi Santor varoitti Domekia tietyistä vangeista. Domek asettui samaan kohtaan sellin eteen, samalla kun GT seurasi Santorin perässä hyvästeli Domekia positiivisesti.

“Mukava tyttö, eikö olekin?”, Sinimustavalkoinen nais-Toa Sheelikan ääni kuului sellistä. Domek ei vastannut ja jatkoi vartioimista.
Sheelika käveli lähemmäksi kaltereita.
“Kerrohan, mitä sinun kaltaisesi valon Toa tekee täällä”, Sheelika kysyi pehmeällä äänellä.
“Ei ole sinun asiasi”, Domek vastasi tunteettomasti, mutta hieman ärsyyntyneisesti.
“Miksi noin salaileva? Emmehän me ole vihollisia”, Sheelika jatkoi ja ulotti yhden kädestään kaltereiden välistä ja laittoi Domekin kasvoihin, “voisimme jopa olla parhaimmat ystävät”.
Domek käänsi päänsä pois Sheelikan kädestä ja pysyi silti hiljaisena.
Sheelika alkoi tulla kärsimättömämmäksi ja silloin vilkaisi kultapunaisen Toan kädessä olevaan hattuun.
“Hieno hattu sinulla”, Sheelika aloitti taas vietteliäästi, “miksi et laita sitä päähäsi?”. Sheelika kosketti Domekin päälakeen, “hatun koko on kyllä väärä sinulle, mikset vaihda sitä uuteen? Onko se jonkun tärkeän?”.
Sheelika silloin alkoi ulottamaan kätensä lierihattua päin,
jolloin Domek melkein refleksimäisesti tarttui voimakkaasti Sheelikan käteen ja kääntyi häneen päin.
“Pidä likaiset kätesi pois hatusta”, Domek käski heti uhkaavammalla äänellä Sheelikaan päin. Nais-Toa ei reagoinut tähän hyvin, mutta yritti hillitä itsensä. Domek päästi irti ja kääntyi taas poispäin Sheelikasta, hänen haavoittunut käsivarteensa sattui liiallisesta rasituksesta.
Sheelika perääntyi takaisin sellin sisälle.
“… Et ollut Klaanissa kun oli vielä jäsenenä, vai mitä?”, Sheelika kysyi katkerasti. Kesti hetken ennen kuin Domek vastasi myönteisesti.
Sheelika jatkoi kyselyään: “Kerro, mitä muut klaanilaiset sanovat minusta”.
“Sinä tapoit Matoralaisia ja vahingoitit muita klaanin jäseniä. Rikoit Klaanin ensimmäisen säännön”, Domek vastasi välinpitämättömästi. “… He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta”, Sheelika kertoi, “luuletko, että minä tahdoin sitä?”. Valon Toa pysyi vaiti.
“He tuomitsivat minua, kutsuivat minua murhaajaksi, vaikka eivät ymmärtäneet tilanteesta yhtään. Kukaan ei ymmärtänyt, kukaan ei tahtonut. Eivät edes Adminitkaan. Luovuttivat minut Makutoille ja unohtivat minun olemassaolon”, Sheelika alkoi puhua yhä ja yhä vihaisemmin, mutta Domek pysyi vaiti. Hän ei halunnut uskoa täysin rikollisen tarinaan, koskaan ei voi olla liian varma.

Silloin askelia alkoi kuulua käytäviltä. Vankien huudot ja kiroukset alkoivat kuulua äännekkäämmin kuin koskaan, hautaen askeleiden kaiun.
Domek käänsi päänsä käytävän puoleen ja näki keltaisen Toan ja korkean titaanin hänen takana; Se oli Tawa ja BodyGuard.
“Ehtoota”, Domek tervehti pää-Adminia. Sheelika näytti äärimmäisen murhanhimoiselta, mutta yritti hillitä itseään; hän ei pystyisi taistelemaan kahleet käsissä kolmea klaanilaista.
“Helei”, Tawa vastasi saapuen Domekin luokse, “miten kätesi voi?”
“Ihan hyvin, ei paljon muuta”, Domek vastasi lakonisesti. Sheelikan suuttumuksen ääni kuului selliltä.
Tawa vilkaisi hieman Sheelikaa päin.
“Hyvä kuulla. Tulin tänne puhumaan Sheelikan kanssa, jos ei haittaa”.
“Ei tietenkään”, Domek vastasi, “siis täällä vai missä?”
“Kuulusteluhuoneessa. Avaa sellin ovi”, Tawa käski Domekia, joka avasi sellin kalterit heti. Nais-Toa käveli ulos sanomatta tai tekemättä mitään.
“Sinun ei tarivtse tulla mukaan”, Tawa ilmoitti Domekille ja lähti BodyGuardin kanssa viemään Sheelikan.
Joukon lähdettyä Valon Toa jatkoi vartioimista. Yhdessä paikassa seisominen rasitti hieman Toan jalkoja, joten hän päätti kävellä hieman ja liikkui pois Sheelikan sellin edestä.
Käveltyään vasta kahden metrin, Valon Toa hätkähti saapuessan toisen sellin eteen.
Sellin asukas seisoi oven lähellä; hänen naamansa peitetty huiveihin ja kaulaan ripustettu kyltti. Hän piteli painavasti kahlitut kätensä tiukasti kiinni kaltereista, mutta ei liikkunut yhtään.

Vanki kikatti hyytävästi Toaa päin.

Tawa ja BodyGuard saapuivat Sheelikan kanssa kuulusteluhuoneeseen. Huone oli hyvin pieni, sen keskellä oli työpöytä jossa oli tuoleja vastakkain. Ainoa valonlähde koko huoneessa oli pieni valokivi.
“Voit mennä BodyGuard. Voin hoitaa tämän itse”, Tawa vakuutteli titaanille, joka lähti vastahakoisesti mutta tottelevaisena.
Sheelika istui huoneen perässä olevaan tuoliin, kun taas Tawa istui hänen eteen.
Molemmat olivat hiljaa hetken, kunnes Tawa aloitti puhumisen:
“Helei”

Ei vastausta.

“Sheelika. Haluan vain auttaa sinua…”

“Et halua. Haluat vain puristaa minusta tietoa ja lukita minut ikuisiksi ajoiksi”, Sheelika vastasi hyvin kiivaasti.

Tawa jatkoi.
“Sheelika, sinun täytyy ymmärtää, ihmisiä on tapettu ja riistetty kodistaan ja omaisistaan…”

“Et ymmärrä mitään”, Sheelika jatkoi.

Tawa yritti olla piittaamatta ja jatkoi puhumista:
“… Emme halua kenenkään kuolevan enään. Jos voisit…”

“Kuuntele minua…”, Sheelika alkoi sanoa.

“… Kertoa meille miksi…”

“Kuuntele minua.”

“… Liittolaisesi tekivät tämän…”

“Kuuntele minua.”

“… Tai edes kuka tämän teki…”

Kuuntele minua.”

“… Voisimme ehkä…”

“MIKSI ET KARZAHNI KUUNTELE MINUA EDES KERRAN ELÄMÄSSÄSI!”

Sheelika löi raivostuneesti työpöytää.

Tawa hiljeni.
Hiljaisuus peitti huoneen taas.

“… Tiedätkö, mitä tapahtui kun karkotitte minut Klaanista?”, Sheelika aloitti, “tiedätkö läheskään?”

“Makutat ottivat sinut takaisin”, Tawa vastasi hyvin syyllisenä.

“Mutta tiedätkö, mitä he tekivät?”, Sheelika jatkoi. Tawa ei vastannut kysymykseen ja hänen katseensa alkoi yhä keskittyä pois Sheelikasta.

“Sinä jos kukaan pitäisi tietää, minkälaiset Makutat ovat”, Sheelika sanoi, “He eivät pidä siitä, kun yksi alaisistaan eroaa heistä”.

Sheelika otti kahlitut kätensä pois pöydän päältä.
“Kun minut karkotettiin pois Klaanista, Makutat lähettivät Rahkshinsa vangitsemaan minut ja viemään takaisin heidän luokseen. Yritin taistella vastaan, mutta tiedät minkälaiset Rahkshit ovat. He saivat minut kiinni ja kolkkasivat minut.”

Sheelika lopetti hetken ja veti syvään henkeä. Hänen hengitys vapisi hieman.
Musiikkia
“Kun heräsin iskusta, olin keskellä tyhjyyttä. Mustaa mitättömyyttä oli ympärilläni, mutta en pystynyt liikkumaan. En tiennyt missä olin ja yritin vain väittää itselleni tämän olevan vain unta.

Juuri silloin… Juuri silloin, käsiä ilmestyi minun ympärille. Monta mustaa kättä ilmestyi ja tarrautuivat tiukasti kiinni raajoihini. Kädet olivat kuin kiehuva vesi minun ihoni päällä. En voinut huutaa kivusta, mutta mikään ääni ei syntynyt suustani. He eivät antaneet minun huutavan.
Raajani tuntuivat palavan irti ruumiistani. Kipu ulottui luuytimeeni saakka. Silloin kaksi, punaista silmää ilmestyi eteeni. Ne katsoivat minuun, enkä voinut siirtää katsettani pois. Lisää mustia käsiä ilmestyi ympärilleni ja ne kietoutuivat kehoni ympärille. Ne polttivat. Ne polttivat minun ihoni päällä ja tuntui kuin se repisi yksitellen jokaista verisuontani ja raapi niitä.
Lisää silmiä ilmestyi ympärilleni, jokainen heistä keskittivät katseensa minuun.
He olivat ylimielisiä, he tietävät olevansa parempia ja olivat hyvin kylläisiä siitä. Heidän silmien ilmestyessä ympärilleni myös lisää käsiä, jotka nappasivat ja ympäröivät jokaista kehoni osaa, jättäen vain yhden silmästäni näkyville.
Niiden kosketus, se tuntui kuin vastasulatettuja neuloja olisi upotettu minun ruumiini sisään. Kasvoni paloivat niiden käsien alla.

Ja minä vain katsoin. En voinut huutaa.

Kun kipu oli ympäröinyt minun koko kehoni, he alkoivat puhua. Heidän ääni oli korvia raastava. En, en pysty kuvailemaan sitä.

user posted image

He eivät pelkästään puhuneet; he pilkasivat minua.

user posted image

He pilkkasivat jokaista minuun liittyvää asiaa.

user posted image

Minun olemustani, minun tekoni, kaikki. He nauroivat minua päin ja vain tiukensivat otteensa.

user posted image

Kehoni paloi sisältä päin. Se tuntui kuin kuohuva vesi olisi minun sisälläni.

user posted image

Tunsin, kuinka hermostoni pureskeltiin ja raavittiin.

user posted image

Heidän raajoistaan purkautui esiin useita eri Rahien silmiä, jokainen niistä tuijottivat minuun halveksuttavasti.

user posted image

Minä paloin.

user posted image

Minä aloin itkemään. Ja juuri sitä he toivoivatkin.

Kyyneleeni tuntui kuin hiekkapaperi olisi hierottu silmiini. Silloin heidän kätensä alkoivat repiä minua. Ne repivät minut sisältä päin ja repivät minut auki. Raajani vedettiin useisiin suuntiin. Ne alkoivat repiä kasvojani.

Ne repivät yhden ainoan silmäni, mikä oli vielä näkyvillä.

En nähnyt mitään. Tuska oli ainoa asia minkä tunsin. Heidän pilkkaukset olivat ainoa asia mitä kuulin. Pimeys oli ainoa asia mitä näin.

Sitten, yksi pitkä ja laiha hahmo ilmestyi eteeni. Se oli heidän herransa, heidän johtaja. En tiennyt mitä tapahtui, mutta minä näin taas. Minä kuulin ja minä tunsin kuinka ilma ympärilläni kosketti minua.

Hän tuijoitti minua.
Hän ei ollut halveksiva, hän ei ollut ylimielinen, hän ei pöyhkeillyt olemuksestaan ja asemastaan.

Hän vain katsoi minuun.

Hänen katseensa, se ei ollut mitään, mikä olisi syntynyt tästä maailmasta.
Se on kaikkea, mitä me emme edusta, mutta oli jokaisessa sydämmessämme.
Se on osa meitä.

Se oli tyhjyys.

Se oli Makuta.”

Silloin Tawa nousi tuolistaan ja alkoi kävelemään ovea päin.
“Ja tiedätkö mitä, Tawa?”, Sheelika nopeasti lisäsi, “kaukaa katsottuna, hän näytti melkein sinulta.”

Tawa poistui huoneesta.

Spoileri ValitseNäytä

Makuta Nui

Hopeinen meri, edelleen naurettavan pieni höyrypaatti

Makuta Nui puristi ruoria kaksin käsin. Hänen kasvonsa olivat varjossa.

”Erimielisyyksiä Abzumon kanssa on aina ollut. Se ei ollut syy siihen, miksi häivyin. Ja se, että häivyin, on syy Abzumon vihamielisyyteen.” Hän huokaisi ja vilkaisi sinistä Skakdia, joka istui veneen perässä. Manu vaipui ajatuksiinsa.

Destral, noin 79 100 vuotta sitten

”Petturuutta”, Miserix sanoi. ”Pahempaa kuin petturuutta – typeryyttä. Jos onnistut suuressa suunnitelmassasi, vaarannat koko universumin.”

”Sen riskin”, Teridax sanoi, ”olen valmis ottamaan.”

”Ja millä hyökkäät Suuren Hengen kimppuun?” Miserix kysyi ivallisesti. ”Varjokädelläsi? Rahkshi-ryhmällä? Olet vain hyönteinen Mata Nuin silmissä… ja minun silmissäni.”

Makuta Nui ja Abzumo seisoivat muiden tavoin pöydän ympärillä. Abzumon silmistä loisti mielenkiinto. Teridax hyppäsi huoneen toiselle puolelle kohti Miserixiä ja tarttui tätä kurkusta. Hän heitti toisen Makutan kohti seinää, sitten toista, ja lopulta kaatoi hänet maahan. Ennen kuin Miserix ehti nousta, Terryn ase oli hänen kurkullaan.

”Olet muinaisjäänne”, Teridax sanoi. ”Universumi kuuluu vahvoille, ja valta-asemasi on tehnyt sinusta heikon.”

Miserix tarttui kiinni Teridaxin sauvaan ja antoi sitä pitkin hänelle sähköiskun, mikä sai Teridaxin lentämään taaksepäin. ”Röyhkeä mato”, Miserix sanoi noustessaan maasta. ”Johtaisit veljeskunnan tuhoon ja häpeään!”

”Johtaisin sen… ylivaltaan”, Teridax sanoi. ”Ylivaltaan, joka kuuluu meille.” Hän kääntyi muita. Manusta näytti, tämä olisi katsellut häntä. ”Jätän sen teille… valinnan, ketä seuraatte.”

Gorast ja Bitil, siirtyivät heti Teridaxin puolelle huonetta, Vamprah, Antroz, Chirox ja Spiriah seurasivat heti perässä. Mutrankin hetken epäröityään siirtyi voittajan puolelle.

Makuta Nui ja Abzumo siirtyivät kumpainenkin Teridaxin puolelle.
Typeryyttä, Makuta Nui ajatteli. Tässä ei ole järjen hiventäkään. Suunnitelma on epärealistinen, Miserix lienee Teridaxia parempi johtaja, kaikki kannattavat väärää Makutaa.

Krika ja Icarax olivat viimeiset. Muutamat jäivät Miserixin puolelle – hetkeksi. Lopulta kukaan ei ollut hänen kanssaan, sillä viimeisetkin olivat siirtyneet, vaikkakin haluttomasti. Miserix oli jäänyt yksin.

”Otan veljeskunnan johdon kokouksen tahdosta”, Teridax sanoi. ”Suunnitelma etenee. Ensimmäisenä tekonani… minä tuomitsen sinut, Miserix, kuolemaan. Krika, Spiriah, te toteutatte tahtoni.”

”Olette itsetuhoisia ääliöitä, jotka leikkivät universumin järjestyksellä. Ja tämä… mielipuoli ei johda teitä minnekään muualle kuin kuolemaan!” Miserix karjui entiselle veljeskunnalleen. ”Tämä ei ole ohi, Teridax. Tapa minut, levitä jäännökseni täältä Metru Nuille, mutta jonain päivänä… minä saan kostoni.”

Makuta Nui käveli ulos linnoituksesta. Abzumo seurasi.
”Mikä ssssinulla nyt on? Et näytä järin iloissssselta.”
”Tämä veljeskunta on rappiolla.”
”Kuinka niin?”
”Etkö näe? Kaiken maailman hullut saavat kokouksen suosion.”
”Itssssekin sssssiirryit hänen puolelleen.”
”Tavoitteeni oli hengissä pysyminen. Ne harvat, jotka aluksi jäivät Miserixin puolelle, kuolevat pian.”
”Sssse lienee totta.”
”Minusta tuntuu, että en halua olla osa tätä yhteisöä.”
”Mitä sssanoit?”
Manu katsoi toveriaan epämiellyttävästi irvistäen.
”Minä jätän veljeskunnan. Mutta ensin hankin jotain, mitä tahdon. Ja sen saan jostain muualta kuin täältä.”
”Mitä aiot?”
”Yksi sana riittänee: Olmak.”
”Sinä et uskalla.”
”Mihin katossssi sssssssssuhinasssssi, veli?”
”Pilkkaatko minua, rakasssss ysssstäväisssseni?”
”En tietenkään. En vain voi, valitettavasti, osallistua enää Nazorak-projektiin. Enkä halua.”
”Me loimme ne! Et voi vain hylätä niitä!”
”Voin. Ja hylkään. Projekti epäonnistui. Munista ei kuoriutunut kunnollisia toukkia.”
”Ne kasvavat! Niistä tulee jotain suurta!”
”Sittenhän sinä varmasti nautit ajastasi niiden suurimpana herrana.”
Abzumo katsoi Manua vihaisesti.
”Pakene”, hän sylkäisi. ”Häivy, kun vielä voit! Teridax varmasti lähettää perääsi tuhansittain tappajia.”
”Hän ei ole kiinnostunut minusta. En ole niin tärkeä hänen ah, niin suuren suunnitelmansa kannalta.”
Abzumo jäi yksin seisomaan ulos, kun Makuta Nui käveli sisään linnoitukseen.

”MANU!”
”Mitäh?”
”Mitä sinä ajattelet?” Guardian kysyi. Makuta oli ollut kauan hiljaa. Nyt hän hymyili ilkeästi.
”Sinä pyysit takaumaa. Minä koin sellaisen.” Guardian pyöräytti silmiään.
”Viitsisitkö kertoa, mitä tapahtui?”
Ja Manu kertoi.

”Mitä oli se, jota lähdit hakemaan toisesta ulottuvuudesta?” Guardian kysyi. Makuta kopautti naamiotaan.
”Niitä on tehty yksi tässä universumissa. Tämä on vaihtoehtoismaailmasta. Ja sinä tiedät, kuka omistaa tämän universumin Kraahkanin.”
He kumpikin tiesivät. Ja Guardian tiesi myös, että Abzumo olisi erittäin vaarallinen vastustaja.