Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Rautasiiven tunnelma

Kommentoi

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

Bio-Klaanin saaren ranta

Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.

Retro

Isku Nazorak-pesään: Kapteeni 666

Kommentoi

Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti

Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.

Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.

Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.

Ranta

Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
VAPAUS!
Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.

Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.

Retro

Killjoy vs. 437 – Round 1

Kommentoi

Vene

Killjoyn olkapäiden pienet tykit reagoivat itsestään ja ampuivat kohti venettä lähestynyttä sädettä. Säde räjähti suoraan ilmassa, havahduttaen koko seurueen.

Katseet käännähtivät salamannopeasti ja Killjoy näki ilmassa leijuvan eliittinazorakin. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Killjoy astui toimiin:

“Minun heiniäni.”

Killjoyn rakettimoottorit rävähtivät käyntiin ja hän kiisi taivaalle taklaten nazorakin suoraan ilmasta. Killjoy piti otteensa ja molemmat kiisivät kohti rantaa, rysähtäen kuuluvasti hietikolle.

Nazorak hypääsi ylös ensimmäisenä ja laukaisi pieniä ohjuksia kohti Killjoytä. Ohjukset osuivat kohteeseensa ja Killjoy lensi iskun voimasta useita metrejä.
Killjoy oli kuitenkin valmistellut tulipurkausta jo hetken ja nazorak joutui tekemään epäluonnollisen nopean liikkeen väistääkseen sen. Maahan osuessaan nazorak laukaisi verkon, joka sitoi Killjoyn, mutta sähkövoimillaan hän sulatti sen ympäriltään.

Nazorak otti askeleen taaksepäin hämmentyneenä. Tällä vastustajalla tuntui olevan vastine hänen jokaiseen hyökkäykseensä.
Killjoy huomasi tämän ja naurahti:

“Hah, ja taas yksi halpaan menevä. Pukuni on täysin samaa teknologian haaraa, kuin teidänkin ja omani osaa laskelmoida tekemisenne tarkalleen. Suosittelen luovuttamaan, kun vielä voit.”

Torakka katsoi Killjoyta epäuskoisena ja pudotti merkillisen purnukan maahan, muuntaen kätensä samalla valtavaksi tykiksi, joka ampui ison räjähteen kohti Killjoyta. Killjoy oli kuitenkin noussut ilmaan ja lensi suoraa vauhtia kohti nazorakia. Hän otti miekkansa esiin ja laskeutuessaan leikkasi nazorakin yhden käden irti.

Nazorak ulvaisi ja yritti tehdä vielä yhden hyökkäyksen, mutta Killjoyn käsistä luoma paineaalto lennätti tämän kauas hänestä. Killjoy valmistautui jo viimeistelevään iskuun, kun nazorak yllättäen räjäytti maan ympäriltään ja savun turvin lensi karkuun.
Killjoy sulki asejärjestelmänsä, sillä ne olivat päässeet ylikuumenemaan pahasti nazorakin hyökkäysten takia.

Juuri silloin hän muisti vihollisensa pudottaman purnukan ja lähti tutkimaan sitä.

Retro

Isku Nazorak-pesään: Everstin haamuimuri

Kommentoi

Laavakenttien läheinen metsä

Torakka nro. 437 ja Manun ohjaama valtava monipäinen Rahi tuijottivat toisiaan, ikään kuin toijotuskilpailussa. manu oli tosin hieman huolissaan, Rahin keho saattoi olla jo aika heikossa kunnossa maattuaan metsässä jo pidempään. Manu päätti kuitenkin yrittää. Hän työnti Rahin päätä eteenpäin, suu auki. Torakka kuitenkin antoi Rahin puraista mekaanista titaanikättään. Manu usko itehneensä vahinkoa, muttei torakalle. Kesti hetken ,ennen kuin hän tajusi Rahin leukojen terävien, mutta haurastuneiden hampaiden katkenneen. Torakkaluutnantti kaivoi pistoolin selässään olevasta varustekotelosta, ampuen Rahiruumista päähän, jolla hänen käteensä oli isketty, kohdisten sen vasempaan sieraimeen. Laukaus. Manu äännähti, ikään kuin tuskissaan. Pian Manu huomasi antidermiksen valuvan Rahin päästä, paljonkin. Hän päätti siirtää mielensä viereiselle päälle, yksi oli pois pelistä. Manu ei kuitenkaan hetinyt reagoida, ennen kuin kyborgitorakka ampu tohjoksi raadon muutaman muun pään, leikaten myös yhdeltä kaulan, joten enää yksi pää olisi jäljellä, eikä ekän varmaan enää kauan. Manu päätti olla kärsivällinen, pään tuhouduttua hän ei voisi enää juuri kontrolloida Rahiraadon kehoa hyvin, joten piti varoa, ettei sekin tuhoutuisi. MAnu ei ehtinyt miettiä kuvaakaan, kun torakka iski kyborgisen käaensä Rahin otsaan. Pian manu huomasikin olevansa vankina, pienessä lasisäiliössä, erittäin ahtaassa pienessä lasisäiliössä. Torakka vetäisi säiliön pois oudoksi aseeksi muunnetusta kädestään. Torakka nosti purkin kasvojensa tasalle. “Pidätkö uudesta kodistasi?”, torakka kysähti ivallisesti ja jatkoi; “Tiesin, että saisin Makutan vastaani, joten otin mukaani pienen kaasuja imevän aseen, joka tepsii myös Makutojen olemukseen”. Torakka ripusti lasisäiliön vyötärölleen.

“Sinusta tulee oiva näyte-esine pieneen galleriaamme”, 437 kuiskasi säiliölle, “Nyt,Klaanilaismetsästys voi alkaa…”. Torakkakyborgi nousee ilmaan selkäsuihkumoottoriensa avulla, laittaen mekaanisen silmänsä lämpösensoriasrtukselle. Samalla hän tuli katsahtaneeksi merelle, huomaten melko korkearuumiinlämpöisiä olioita kulkevan kovaa vauhtia kohti rantaa joidenkin kilometrien päässä. Hän vaihtoi silmäänsä päälle kiikaritoiminnon, tunnistaen venessä istuvat hahmot. Tai, osan heistä. Ainakin viiden hahmon hän tunnisti hepuiksi, joiden oli kerrottu osallistuneen erään arvoisan torakan kuolemaan. Koston aika olisi nyt… Kyborginen käsi muttuu pienssä hetkessä kuolettavaksi kanuunaksi. Samaksi, jola hän oli hoidellut Matoron, joten se tepsisi varmaan hyvin kuuteen Klaanilaiseenkin. Ainakin, jos osuisi räjhtävällä laserpanoksella veneen moottoriin. Siitä tuskin olisi huolta, hän oli tarkka-ammunnan veteraaneja. Torakkaluutnantti ampuu nopean laserammuksen kohti venettä…

Retro

Kotiinpaluu, jotenkin

Kommentoi

Vene

Aamuaurinko häikäisi taivaanrannassa ja viesti uuden päivän olevan alkamassa. Snowman oli ottanut takaisin paikkansa ruorin takana ja nyt teräksinen paatti kiisi läpi aaltojen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kukaan ei ollut nukkunut erityisen hyvin ja siksi keskustelu alkoi hieman jähmeytyä.

Guardian tuijotti horisonttiin. Tarkennettuaan kiikarilla hieman hän huomasi, että Klaanin päämaja alkoi hahmottua auringonsäteiden alla.

“Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa saaressa. “Kuinka pian oletat, että olemme perillä tällä vauhdilla?”
“Minä olen vain ohjaaja, kysy Kepeltä”, Snowman sanoi väsyneenä.
“Kepe, kuinka pian olemme perillä?” Guardian kysyi.
“Noin kahdenkymmenen minuutin päästä”, Kepe sanoi väsyneempänä rapistellen karttoja. Syystä tai toisesta Guardian päätti lisätä päässään Kepen antamaan lukuun kymmenen minuuttia saadakseen hieman realistisemman arvion.

Matka jatkui ja määränpäänä oleva saari suureni horisontissa. Veneessä pitkään leijaillut hiljaisuus rikkoutui viimeistään silloin, kun Domek heräsi. Kaikki kääntyivät kohti veneen lattialla makaavaa valon Toaa, joka siristeli silmiään poissaolevan näköisenä ja etsi vaistonomaisesti hattuaan ympäriltään kädellään. Ämkoo ojensi sen hänelle ja Domek tarttui hattuun refleksinomaisesti vetäen sen syvälle päähänsä. Kukaan ei tulisi Domekin ja tämän hatun väliin.

“Huomenta”, Ämkoo sanoi. “Miten voit?”

Domek katseli ympärillä olevia klaanilaisia pitäen yhä kiinni hatustaan tiedostamattomasti. “Pääni”, hän sanoi hieroen otsaansa. “Au. Hiivatti. Mitä. Tapahtui.”

“Mekin haluaisimme kovasti tietää”, Killjoy sanoi. “Mutta ne ovat poissa.”

“Miksi aina pää”, Domek kysyi ärtyneenä.

Hetken hiljaisen kiroamisen jälkeen Domek aloitti pitkästä aikaa keskustelua veneellä. Klaanilaiset miettivät nyt yhdessä lähiaikojen tapahtumia ja yrittivät yhdistellä asioita toisiinsa. Villiintyneet Rahit, Nazorakien joukkojen kasvaminen ja Pimeyden metsästäjien paluu kuvioihin aiheuttivat veneessä paljon keskustelua ja teorioita. Guardian liittyi mukaan keskusteluun vain satunnaisesti, vaikka hänellä olisi ollut taatusti paljon sanottavaa. Sen sijaan hän keskittyi kopeloimaan kommunikaattoriaan.

Kommunikaattori oli pieni ja metallinen ja siinä ei näyttänyt olevan ulkoista vikaa. Lähettimenä toimiva siru kommunikaattorin sisällä oli täysin ehjä, eikä muitakaan ilmiselviä vikoja löytynyt, mutta kun Guardian yritti yhdistää Tawalle tai Visokille komentohuoneeseen, hän sai vain epämääräistä särinää. Vene oli jo niin lähellä Klaanin päämajaa ja niin kaukana häiriösignaalin potentiaalisesta lähtöpaikasta, että yhteyksien olisi kaiken järjen mukaan toimittava.

“Guardian kutsuu, saavumme pian”, Guardian sanoi välillä hiljaa laitteeseen, mutta vastausta ei tullut. Hän kokeili parin minuutin välein, mutta särinä vain paheni. Guardian laski kommunikaattorin veneen lattialle ja katsoi sitä mietiskelevänä. Edes sähkömagneettisen pulssin ei pitäisi rikkoa laitetta, sillä sen tekninen puoli oli melko vaatimaton, mutta hyvin suojattu. Killjoyn kommunikaatiolaitteiden viat kuitenkin antoivat ymmärtää, että sirujen yhdistäminen oli lähettänyt jonkinasteista sähkömagneettista häiriötä.

Guardianin kommunikaattorin oli kuitenkin sotkenut jokin muu. Klaanin johtajien kommunikaatiolaitteet eivät olleet sähköisiä. Paacon ja Kepen yhteistyö Visokin kanssa oli saanut toistettua jotain, joka oli lähempänä telepatiaa kuin radioaaltoja. Se, että jokin signaali oli saanut sotkettua tämänkin laitteen huolestutti Guardiania suuresti.

Guardianin ajatukset keskeytyivät, kun kommunikaattori päätti yhtäkkiä puhua hänelle.

“…’allo”, kommunikaattorista tuleva ääni sanoi suorastaan hurmaavasti. “Kuulin, että olette tulossa visiitille. Kuinka monta teitä on?”
Veneessä oleva keskustelu pysähtyi hetkellisesti. Kaikki katsoivat kommunikaattoria hämmentyneenä. Guardian poimi pienen laitteen lattialta ja nosti sen kaikkien ulottuville.
“Meitä on kuusi”, Guardian vastasi laitteelle. “Kaksi vakavasti vahingoittunutta, kerro Radiakille ja lääkintäosastolle. Mukava kuulla kaunis äänesi, Paaco.”

“Samoin sinun”, Paaco sanoi naurahtaen. “Laitteissa oli häikkää, joten minut päästettiin korjauspuuhiin. Nyt koko hoito toimii entistä paremmin. Ja olen kuulutushuoneessa ja minulla on mikrofoni!”
Paaco naurahti. Guardian ja Snowman katsoivat toisiaan pitkään. Heidän ei tarvinnut sanoa sanaakaan, mutta molempien päässä pyöri mahdollisia kauhuskenaarioita.

Hei. Tässä on Paaco kuulutushuoneesta. Toivottavasti nautitte äänestäni yhtä paljon kuin minä itse. Pienellä lisämaksulla voitte saada äärettömästi Paacoa ilman keskeytyksiä…

Molemmat päättivät ravistaa kyseisen ajatuksen pois päästään.
“Mutta”, Paaco sanoi pitäen pienen tauon. “Keitä siellä on? Ja ketkä tarvitsevat ensiapua?”
“Guartsu”, Guardian sanoi.
“Snowman”, veneen kuskina toimiva lumiukko sanoi. “ja minä kai tarvitsen vähän ensiapua.”

“Kepe”, Kepe sanoi häiritsevän pirteästi. “Ja minä olen aivan kunnossa!”
“Hän ei ole”, Snowman sanoi.
“Olenpas”, Kepe vastasi.
“Etpäs”.
“Joopas”.
“…”
“…”

“Killjoy”, mekaaninen pimeyden metsästäjä huudahti veneen kärjestä.
“Domek”, valon Toa sanoi.
“…ja Ämkoo, terve”, Ämkoo sanoi viimeisenä.

Kukaan ei tiennyt, mitä Paacon suussa oli sillä hetkellä, mutta äänistä päätellen hän oli juuri tukehtumassa siihen. Yskimistä kesti kymmeniä sekunteja ja veneilijät kuuntelivat sitä piinaavan hiljaisina.

“Mitä minä nyt tein”, Ämkoo kysyi katsellen muita. Guardian vastasi pienellä olankohautuksella. Pian Paaco onneksi lopetti yskimisen ja rikkoi veneessä syntyneen hämmentävän hiljaisuuden.

“…niin”, hän sanoi. “Kiva kuulla, paria teistä ei ole näkynyt hetkeen. Rantautukaa mahdollisimman lähelle lääkintäsiipeä. Voin pistää Radiakin ja pari muuta ottamaan teidät vastaan. Heti kun olen tehnyt hänelle pienen källin. Ette usko, kuinka paljon täällä komentohuoneessa saa aikaiseksi.”

“Sinä olet ihana heppu”, Guardian sanoi naama peruslukemilla.
“Kiitos samoin, kulta”, Paaco sanoi ja vaikka kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan, kykenivät kaikki kuvittelemaan niillä olevan virneen. “Voisi ehkä myös päästää Doxin ja Ignikan ulos Kepen varastosta. Kun nyt näin kiltiksi tunnen itseni.”
Paaco hiljeni hetkeksi. Äänistä päätellen hän oli jo töissä. Ennen linjan sulkeutumista hän kuitenkin sanoi vielä jotain.
“Tiimi odottaa teitä viidessä minuutissa. Tervetuloa takaisin.”
Kaikki veneilijät kiittivät Paacoa vuorollaan. Snowman päätti innostuksissaan nostaa kulkuneuvon vauhtia.
“…mutta”, Paaco sanoi. “Pieniä ongelmia vain. Torakoita. Pari skakdia. Matoro ja muut. Voitte varmaan ojentaa auttavan käden?”

Guardian nyökkäsi, vaikka Paaco tuskin kykeni näkemään sitä. Hän latasi pistooliaan jo valmiiksi.

Retro

Jake trippailee

Kommentoi

Jake käveli linnakkeessa. Hän mietti, missä Guardian oli. Monia klaanilaisia oli ilmeisesti tehtävällä, luultavasti hakemassa Guardiania. Jake käveli eteenpäin. Yhtäkkiä kaikki muuttui sumuiseksi ja taas selkeni. Hän oli eri paikassa kuin äsken. Se oli outoa karua vuoristoa, varmaankin klaanin saaren ulkopuolella, hän näki Turagan kävelemässä eteenpäin. Turagan panssarointi oli valkoista, mutta hänellä oli pääosin mustanharmaa vartalo. Hänen naamiotaan Jake ei kuitenkaan nähnyt. Turagalla oli musta sauva jonka päässä oli pora. Jake huomasi turagassa jotain oudon tuttua, aivan kuin hän olisi nähnyt sen aiemminkin. Jake käveli eteenpäin ja näki turagan naamion. Se oli tummanharmaa matatu, jossa oi valkoinen raita. Se oli täysin samanlainen kuin Jakella. Yhtäkkiä kaikki taas muuttui sumuiseksi ja oli taas klaanissa. Hän oli erittäin hämmentynyt. Mitä tämä tarkoitti…?

Retro

Isku Nazorak-pesään: ajatustenlukua

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä

Laavazone, lähellä meren rantaa


Häikäisevä valo.
Äkillinen pimennys.
Maailman äänet hiljenevät.

Mitä tapahtui?
Onnistuiko suunnitelma?
Eikö?

Olenko elossa?,
Jään Toa miettii päässään.

Hän tuntee kuinka hänen ruumiinsa kelluu pimeydessä.
Kylmyydessä.

Ei, se on vettä!, Matoro tajuaa. Hän avaa vain vaivoin silmänsä. Päälle jäänyt lämpökamera näyttää pelkkää sinisyyttä.

Kyllä, Matoro tajuaa pudonneensa mereen.
Uskomaton onni.

Hän alkaa kauhoa ylöspäin, kohti valoa. Matoro ottaa hiekkaisesta rantatörmästä kiinni ja jää makaamaan puoliksi veteen.
Tulikuuma keskipäivän aurinko lämmittää selkää.

Jään Toa mietiskelee miten tämä tapahtui. Viimeinen muistikuva häneltä on se, kun hän yritti ohjata tippumistaan mereen, kunnes kaikki pimeni.

Hänellä on rinanssa, vain parin sentin päässä Sydänkivestä, paha polttohaava. Kenties laser? No, hänen panssarinsa sisällä ollut parannuskivi korjasi aukon suhteellisen hyvin vedessä, vaikka siihen sattuukin vielä.

Matoro säätää teleskooppisilmiään. Ne eivät toimi aivan täydellisesti veden takia. Jään Toa tarkentaa kaukonäön metsän reunaan.

Kraateri. Maassa taistelun jälkiä., Matoro ajattelee. Hän on todella väsynyt unen puutteen takia mutta lähtee rantaa pitkin kyseiseen paikkaan.

Matoro aktivoi naamionsa, hän koittaa tavoittaa Kanohi Cencordilla lähimieliä.
Matoro pysähtyy ja keskittyy naamioonsa. Hän aistii muutamien Rahien ajatuksia, koostuvat pääosin ruoan etsinnästä. Mitä kauemmas hän kurottaa, sen enemmän näitä Rahien ajatuksia hän taltioi.
Kaukaa metsästä kuuluu ihan älykästä ajattelua:
Nyt tuhoan sinut…
Teidän jälkeenne, Makuta.

Matoro tunnistaa ensimmäisen puhujan olevan Manu.
Manu ehtii tajuta vain lyhyen ajatustenluvun ennekuin Matoro lopettaa ja lähtee juoksemaan siihen suuntaan.

Nazorakien luolastot

Metorakk on saanut Torakkahaarniska mod. 2.0:n päällensä. Pitkä Skakdi on nyt entistä vaarallisempi. Hänellä on hopeinen, kevyt mutta äärimmäisen kova ihonmyötäinen panssarointi. Hänen kypäränsä on myös päälystetty samalla metallilla. Hänen punaiset silmänsä katsovat kypärän pienistä viiruista. Hänen suuri hammaskalusto on metallisen ristikon takana.
Selässä hänellä on tehokkaat rakettimoottorit. Ranteessa on useita avattavia teriä, pistooli, ohjuksenehittimet ja miekka. Metorakk ei ole luopunut ihanasta ketjun päässä roikkuvasta piikikkäästä mopukarista, joka roikkuu hänen vyötäröllään.

Gaggulabio on hyvillä mieleillä, Skakdien voimavarat ovat juuri parantuneet huimasti.

Retro

Isku Nazorak-pesään: Punaisen miehen liitto

Kommentoi

Laavakentät

Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.

Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.

Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.

Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.

”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
”Hah.”
”Kyllä.”

Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.

Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.

Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.

437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.

Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.

Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.

Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.

437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.

Torakoiden tukikohta

Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
”Missstä löydän tämän Avden?”
”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
”Selvä, kiitosss yssstävä.”

Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.

Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.

”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”

Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.

”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.

”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
“Me?” Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”

Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”

Spoileri ValitseNäytä