Kolmikon punainen moottorivene kiisi merta pitkin, kohti kartan osoittamaa Rozumin saarta. “Kunhan pelottelin. Merimiestarut kertovat paikan olevan kovinkin kamala, mutta luulen että se on ihan tavallinen saari”, Matoro selitti Koogeebeelle kaksikon istuskellessa laivan takaosassa. “Jaa. Ei siis mitään vakavaa”, tummanpuhuva Klaanilainen vastasi. KGBio oli saanut tarpeekseen Destralista sinä aikana kun hän odotteli saaren rantamilla. Saaren tukikohta-osat olivat jotenkuten siedettävät, mutta tukikohdaton, luonnontilainen kallio oli suoraan sanottuna sairasta. Se ei noudattanut mitään luonnon- eikä fysiikan lakeja.
“Rozum on tämän Makuta Itrozin laboratoriosaari. Uskon, että löydämme tietoa Nimdasta sieltä. Haluan vähintäänkin tietoa naamiostani”, Matoro kertoi. Jään toa zoomaili kiikarisilmällään ulappaa aikansa kuluksi. “Tota. Tuolla saarella on laiva”, hän mainitsi. Hän todellakin näki suuren purjelaivan trooppisehkolta näyttävän saaren rannalla.
Laiva oli lähtenyt juuri liikkeelle. Matoro yritti tähytä lippua, jotta tunnistaisi miltä saarelta se on. “… siinä ei ole lippua.”, Matoro sanoi. “Piraatteja?”, Äksä sanoi kysyvästi. “Pahoin pelkään. Pois täältä!”, Matoro käski. Äks painoi kaasun pohjaan ja vene lähti kiitoon.
Laiva oli ilmeisesti huomannut punaisen moottoriveneen. Vaikka vene oli Klaanin nopein, se ei vetänyt vertoja suurelle purjelaivalla kun tuuli oli myötäinen.
“Arrrr! Pysäyttäkää vene tai ammumme sen tohjoksi!”, joku huusi laivasta. Tykinkuula lensi veteen veneen viereen. Kova pärkähdys heitti vettä veneen tuulilasille. “Mitäs nyt tehdään?”, Äks kysyi.
“Amazua, hoidit tehtäväsi mainiosti. Haluat varmasti jäädä leipiini? Noin upeita sotureita näkee harvoin”, Gaggulabio pauhasi työpöytänsä takaa mustalle mystiselle hahmolle. Amazua kuunteli ilmeenkään värähtämättä. Hän otti Gaggulabion pöydältä säkin rahaa, palkkionsa. “Lähden nyt”, hän sanoi hiljaa, ilmeettömänä. Musta hahmo nousi ja kääntyi ovelle.
Kolme pitkää, lihaksikasta skakdia syöksyivät oven eteen aseet tanassa. Toiset vartijaskakdit piirittivät Amazuan ja osoittivat aseillaan palkkasoturia.
Gaggulabio hymyili. Hän nosti jalkansa pöydälleen, nojasi taaksepäin ja venytteli käsiään. “Kuulehan, Amazua”, hän aloitti. “Asia on niin, että kun tarjoan sinulle töitä, niistä ei kieltäydytä”
“Nyt. Sinä joko jäät vakituisesti töihin minulle tai päädyt Zakazlaisen teräkasvin ruoaksi. Saat päättää itse”, Gaggulabio puheli. Hän oli ennen rakastanut kiristystä ja sitä, kuinka hän näki uhrinsa toivottomana. Nyt sana “kiristys” toi hänelle mieleen vain yhden asian.
Notfunin, sen rommia täyteen pumpatun matoranin omahyväisen ilmeen.
Amazua laskemoi päässään vaihtoehtojaan. Hyvällä tuurilla hän kykenisi selättämään vartijat ja pakenemaan huoneesta, mutta hän oli syvällä Nazorakien tukikohdan uumenissa. Gaggulabio hälyttäisi varmasti nazorakitkin vangitsemaan hänet. Olisi liian riskialtista paeta.
“Palkka juoksee taatusti, aivan kuten ennenkin”, Labio taivutteli. Hän tosiaan halusi tämän erinomaisen soturin joukkoihinsa.
Amazua mietti. Hän tajusi että hänellä ei ole juurikaan vaihtoehtoja.
“Otan työn”, hän sanoi päättävisesti.
Gaggulabio hymyili. Hän sai taas kerran tahtonsa läpi. “Teit viisaan päätöksen, Amazua”, skakdi hymyili. “Haluatko kuulla tehtäväsi nyt heti?”
Amazua nyökkäsi. Tällä välin vartijaskakdit olivat jo siirtyneet takaisin huoneen kulmille.
“Klaani etsii jotakin ‘Nimdaa’, kuten myös Abzumo, Metsästäjät ja varmasti moni muukin. Emme tiedä mikä se on, mutta tiedämme että se on äärimmäisen arvokas”, Gaggulabio kertoi, painottaen viimeisiä sanoja. “Maksan ruhtinaallisesti jos toimitat tämän Nimdan minulle”
“Paljonko?”
“En sanoisi tarkkoja summia, mutta sanon, että Notfunista luvattu palkkio on pikkurahoja siihen verrattuna.”
Meren aaltoilu kuului puisen seinämän läpi Matoron huoneeseen. Hän istui pöydän ääressä ruuman huoneessa, Itrozin kansio pöydällä. Öljylamppu loi aavemaista valoa huoneeseen.
Nyt tämä kansio pitäisi tutkia perin pohjin…, Matoro ajatteli. Ensimmäisissä lehtiöissä makutojen historiasta ei löytynyt mitään Itrozista. Yleistietoa makutoista.
Itrozin omakuva hämmensi Matoroa. Makutalla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka kuitenkin oli tämän paikalla Epäonnistuineden Makutojen Seinällä. Sensijaan naamiona toimi jokin Matatun näköinen naamio (EN puhu Matatusta, vaan siitä Nujun naamiosta). Itse makuta näytti siltä miltä suurin osa heitä; tummanpuhuva hahmo, lepakonsiivet ja punaiset silmät.
Seuraavat rahipiirrokset Matoro vain selasi läpi. Paljon erilaisia raheja. Itroz oli ilmeisesti keskittynyt älykkäisiin raheihin. Erikoistunut mieleen. Toa nappasi käsiinsä Nimdan nimellä kulkevan alakansion. Hän nosti sen varovaisesti suuremman kansion välistä ja avasi sen. Kuvia Nimdasta. Tämä sivu näyttää ikivanhalta. Paperi on erilaista mitä muu kansio ja tekstistä ei saa selvää, Matoro ajatteli tunnustellessaan hapertunutta, hieman ruskeahtavaa paperia. Tekstin tulkkaus vaatisi kanohi Rauta
“Tutkimus myyttisistä artekrafteista”, Matoro luki otsikon. Hän selasi monisivuista esseetä erilaisista “myyttisistä artekrafteista”. Nimda, Makoki-kivet, Vahi, Ignika, Avohkii, Artakhan sauva, Avainkivet… Ne ovat kaikki täällä. Itroz vaikutti myös innokkaalta arkeologilta.
Matoro luki ajatuksella koko esitelmän läpi. Se ei juurikaan kartuttanut hänen tietojaan Nimdasta, mutta avasi uutta tietoa muutamasta muusta asiasta. Lähdeluettelo. Tämäpä kiintoisaa, Matoro ajatteli ja oli jo valmis kääntämään seuraavan sivun, kunnes jokin hänen päässään käski lukea lähteet.
“Rozum? Mikä paikka se on?”, Matoro mietti väkisin. Hän oli tainnut löytää laboratoriosaaren nimen. Enää olisi yksi ongelma. Missä se on.
Matoro kirjoitti nimen erilliselle paperille ja jatkoi kansion selaamista. Seuraava paperinippu oli otsikoitu “Projekti Nimda”.
Projektinimike: Nimda I Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia Status: ase ei tarpeeksi suuritehoinen
Projektinimike: Nimda II Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia Status: räjähti käytössä
Projektinimike: Nimda III Tavoite: luoda täydellinen ase, toimii yksin mielenvoimilla Status: keskeneräinen
Matoro mietti. Onko Itroz Nimdan luoja? Vai onko koko projekti Nimda nimenomaan kanohi Cencordin luominen? Jos projekti Nimdan piti luoda Mielen Naamio, sen pitäisi olla jäänyt keskeneräiseksi näiden tietojen mukaan. Matoro ei ollut enää lainkaan varma mistään Itroziin liittyvästä. Hän käänsi sivua.
Hänen silmiensä eteen tuli puolikas sivu, jonka puolitettu kohta oli palanut. Yläosassa näkyi kuvia Nimdan siruista, jostakin sauvasta, erikokoisista kiteistä, kanoka-kiekoista… Oliko tässä ollut jonkinlainen resepti? Miksi siitä puuttui puolet, sitä Matoro mietti eniten.
Tämän jälkeen tuli sivu, jossa luki vain “Projekti epäonnistunut”. Itroz ei siis saanut koskaan projektiaan valmiiksi? Eli voisiko projekti ollakaan kanohi Cencord? Lisäksi näytti siltä että Nimda olisi ollut projektin esikuva, ei tuote. Itroz yritti siis jäljitellä Nimdan voimaa. Koko muistiinpanoissa ei oltu mainittu, tai edes näytetty, kanohi Cencordia. Silti naamiossa luki “Makuta Itroz: Projekti Nimda”.
Matoro selvensi ajatuksensa ja heitti alakansion pöydälle. Hän jaktoi tutkimustyötään. Seuraavaksi tuli pitkä teksti otsikolla “Henkilökuva”. Matoro luki sen, ja sai käsityksen siitä että kyseinen makuta olisi ollut sulkeutunut mielispesialisti, jota muut makutat lähinnä pilkkasivat. Hän ei pitänyt seurasta ja tekikin suurimman osan kokeistaan omalla tukikohtasaarellaan. Toa vilkaisi lappua. Tukikohtasaari oli mitä luultavimmin se “Rozum”.
Viimeinen sivu kansiosta on omistettu tekstille, joka kertoo että Itroz teloitettiin tärkeässä projektissa epäonnistumisessa. Matoro katsoi päiväystä. Se osui kohdakkain Metru Nuin Makutan Vallankaappauksen kanssa. Olisiko Itroz ollut Miserixin kannattaja ja kuollut siksi? Ehkä.
Matoron päässä oli nyt paljon enemmän kysymyksiä kuin ennen kansion avaamista. Hän pakkasi kansion kunnolla ja lähti huoneesta, jättäen vain öljylampun liekin hohkaamaan yksinäistä valoaan.
“Hei! Onko karttaa?”, Matoro huusi kauempaa. Äksä ja useita matoraneja istuskeli laivan yläkannella, myös kapteenimatoran.
Yksi matoraneista hyppäsi ylös penkiltä ja lähti Toan luo. “Näytän navigointihuoneen”, ga-matoran sanoi ja lähti melkein juoksemaan kohti yhtä ovea.
Pian Matoro ja tämä sininen matoran saapuivat suureen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja sekä navigointivälineitä. Olipa huoneen keskellä suuri kompassikin.
“Tunnetko paikkaa nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi muina miehinä tutkiessaan suurta karttaa. Matoran oli hetken hiljaa. “S-se tarujen Rozum vai?”, matoran kysyi hämmentyneenä. “Mitä?” “Etkö tunne legendaa Rozumin kuolonsaaresta?” “… en ole perehtynyt teidän merilegendoihin, mutta kerro” “Rozum on saari Pohjoisen Mantereen edustalla. Saaren ympärillä on suuri määrä karikoita ja sitä ympäröivää merta vartioi merikäärme joka voi upottaa laivoja syöksymällä niiden läpi! Sinne ei ole yksikään laiva päässyt, ikinä. Saari on täysin tavoittamattomissa!”, Matoran pauhasi. Matoron ilme ei ollut vakuuttunut. “Kai sieltä löytyy myös hirviömustekala ja tulivuori?”, Jään Toa kysyi ivallisesti. “Olin juuri pääsemässä vaiheeseen, jossa massiivinen msutekala vetää laivat pohjattomiin syvyyksiin, ja vaikka saaren pinnalle pääsisikin, laavavirrat tuhoavat kaiken tieltään ja tulisade murskaa rantautujat!”
Hetken hiljaisuus. “Jaha, ei kuulosta pahalta. Olen ollut pahemmissakin paikoissa”, Matoro totesi nopeasti. Hänestä näki että hän ei ollut uskonut sanaakaan. “En kaipaa esitelmää saaren luonnontieteestä. Haluan sen koordinaatit”, hän jatkoi. Matoran näytti Pohjoisen Mantereen lähivesien kartan vastahakoisesti. Siellä oli ympäröity punaisella koko pelätty alue. “Tuo saari tuossa on Rozum”, Matoran osoitti sinisellä sormellaan karttaa “Mutta et saa ketään merenkävijää tulemaan mukaasi. Kukaan ei ole niin hullu” Matoron piti kysyä jotakin ivallista hulluudesta mutta katsoi asiallisemmaksi ottaa kartan ja nousta kannelle.
“Äks, löysin laboratoriosaaren sijainnin”, Matoro huudahti iloissaan. Toinen Klaanilainen tuli Matoron luo ja katsoi karttaa. “Hienoa. Saavumme Destralille parissa tunnissa, sitten voimme jatkaa tuonne” “Näillä on jotain ihme legendoja tuosta paikasta. Kukaan matoran ei kuulemma uskalla purjehtia saarelle. Rehellisesti sanottuna, minä en usko pätkääkään huhupuheista”, Matoro kertoi. “En väitä että uskoisin jokaisen legendan”, Äks aloitti. “Mutta aika usein niillä on jotakin todellisuuspohjaa” “Mitään todellisuuspohjaa. Kun tulemme Klaaniin, hankitaan joku tarpeeksi hullu laivuri viemään meidät sinne. Voimme tarvittaessa vaikka lentää jos pelottaa”, Matoro kertoi itsevarmana.
Samaan aikaan joku hykerteli Matoron pään sisässä.
[spoil]Se kuka keksii mistä nimi “Rozum” tulee, saa keksin.[/spoil]
“… tästä suuttuneena hän heitti Makutojen laivan ympäri ja puhalsi rahkshi-armeijan takaisin mereen! Äijärakk hyppäsi sitten mereen ja ui Destralille, jossa hän taisteli yksin tuhatpäistä makutalaumaa vastaan, voittaen saastaiset viholliset silkalla skakdien sisulla. Äijärakk löylytti makutat niin perusteellisesti että kukaan heistä ei enää uskaltanut tulla Zakazille! Sitten sankari ui takaisin kotisaarelleen jossa hän juhli eri kapakoissa vuosia! Äijärakkin nimi herättää vieläkin pelkoa makutojen keskuudessa! Olkaamme ylpeitä suuresta sankarista! Meissä jokaisessa on pieni pala Äijärakkia sisässämme! Näyttäkää se maailmalle!”, vanhan oloinen skakdi pauhasi leiritulen edessä. Parinkymmenen skakdisoturin rinki kuunteli hurmoksessa vanhan ja viisaan skakdin kertomuksia Äijärakkin urotöistä aikana ennen aikaa.
Abzumo oli kieltänyt jokin aika sitten tarinat Äijärakkista, koska ne kuulemma pilkkasivat Makutoja. Skakdit kertoilivat silti samoja tarinoita edelleen lukuisissa leireissä ja vartioasemilla ympäri saarta.
Gaggulabio oli organisoinut armeijansa uudelleen taannoisen laivaston tuhon jälkeen. Hän oli menettänyt kaksi laivaa mutta saanut kauan himoitsemansa makuta-viruksen. Suurin osa skakdeista oli jaettu alakomentajien johtamiin leireihin ja vartioasemiin kaikkialle saarelle. Noin kolmasosa joukoista, eliittiyksiköt, elivät Nazorak-tukikohdassa Skakdijohtajiston kanssa. Labio aikoi muutella makuta-viruksella eliittiskakdeillekkin runsaasti voimia, jolloin näiden tappavuus vain korostuisi.
Rlorzedt on ylennetty Skakdien kakkosmieheksi Metorakkin paikalle. Tämä ylimielinen kyborgiskakdi saa miehensä pelkäämään itseään sekä on suhteellisen hyvä soturi. Psykologinen vaikutin on suuri, sillä jotkin sotilaat ovat luonnehtineet Rlorzedtia jonkin verran Irnakkmaiseksi ulkonäöltään. Skakdi näytti tosiaan siltä kuin siinä yhdistyisi skakdien ja Steltin aristokraattien rumat puolet.
Gaggulabio on antanut etsintäkuulutuksen Kapteeni Notfunista. Palkkio on 25 000 kappaletta muttereita. Skakdijohtaja sanoi itse ettei lepää ennenkuin “se petollinen roskakapteeni” on saatu kiinni ja tapettu mahdollisimman piinallisesti.
Amazua sai Gaggulabiolta palkkansa viruksen hankkimisesta ja on nyt vapaana palveluksesta.
Tämän kirjoitettuaan kiven skakdin henkilökohtainen elämänkerturi pisti suuren kirjan kiinni ja alkoi nukkua.
Matoro oli käyttänyt viimeiset elementtivoimansa pienen jäälautan tekemiseen. Nelikko roikkui lautassa kovien aaltojen riepottelemana. Meri vei heitä johonkin suuntaan, mutta heillä ei ollut mitään tietoa sijainnistaan saatika sitten suunnastaan.
Jään Toa tähyili jatkuvasti ympärilleen kiikarisilmällä. Hän yritti paikantaa maata, laivan, mitä vain. “Ei mitään”, hän totesi hiljaa muille. Hän ei ollut aivan varma kuulivatko muut sitä meren ääniltä.
Aikaa kului.
“Hei! Laiva!”, jäävuoren päällä roikkuva Matoro alkoi kiljua. Kolmen muun matkalaisen ilmeet kirkastuivat nopeasti ja he käänsivät katseensa kohti alusta. Se oli keskikokoinen, ränsistyneen näköinen rahtilaiva jonka savuopiippu puski mustaa savua taivaalle. Nelikko alkoi huutaa ja huitoa jotta laiva huomaisi heidät. Äks ampui käsitykillään ilmaan useasti.
“Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”, eräs merimies-matoran totesi katsottuaan kiikareillaan haaksirikkoisia. “Montako niitä on?”, kapteeni kysäisi. “Kaksi toan näköistä. Kaksi matorania. Näyttävät haaksirikkoisilta”, merimies selitti. “Nappaa kyytiin, saavat kuurata kantta. Ja toille on aina käyttöä seudulla jossa on merirosvoja”, kapteeni sanoi. Rahtilaiva muutti kurssinsa kohti jäälauttaa.
“Mahtavaa! Ne huomasivat meidät!”
Joukko poimittiin kannelle. Sitten heidät pisttettiin kuuraamaan kantta.
“Paremminkin olisi voinut mennä…”, Äks marisi. “Älä aina valita, saimmepahan kyydin”, Matoro vastasi harjaten pitkällä siivousvälineellä puukantta. “Mutta minne?”, Äks jatkoi. “… niin. Voisimme kysäistä kapteenilta minne tämä alus on menossa”, Matoro puheli puoliksi itsekseen. Hänen Itroz-kansionsa oli kieritetty rullaksi vyöhön. Se oli kastunut. Jään Toa heitti mopin toiselle Klaanilaiselle ja vilkaisi ympärilleen. Hän kiipesi metalliset, kapeat portaat yläkannelle, jossa kapteeni seisoskeli kaidetta vasten. “Saanko kysyä minne olemme matkalla?”, hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä violetilta matoranilta. “Kuljetamme sinappilastia Bio-Klaani -nimiseen paikkaan”, painovoiman matoran vastasi. Matoro ei ollut uskoa korviaan.
Tämä oli maineikkaan Turkanen-sinapin kuljetusalus. “Minä ja Xxonn olemme Bio-Klaanista”, Matoro kertoi nopeasti. “… haluatko kertoa mitä teille oli tapahtunut?”, kapteeni kysyi. “Tuota, se on aika pitkä tarina. Meidän pitää kuitenkin poiketa Destralilla hakemassa yksi ystävämme”, Matoro kertoi.
“Destral? Se makutapaikka?”, kapteeni kysyi. “Juuri se… onnistuuko se?”, Matoro kysyi. “Voin antaa sijainnin jos on ongelmia saaren löytämisen kanssa.” “Eihän kukaan täysjärkinen mene sille saarelle vapaaehtoisesti”, Kapteeni selitti tyrmistyneenä. “No mitä jos ajatte sinne melko lähelle ja minä ja Äks käväisemme siellä rannalla pelastusveneellä?” “Tuohon voin suostua.” “Mainiota.”
Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa – ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella. Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista. Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.
“Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?”, Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni. “Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?”, Äks ehdotti.
“Hei, tämä man-“, Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.
Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.
Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa. “Olett-“, Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan. Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä. Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään. Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin. Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen. Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.
Tehdä jotakin tai olla tekemättä.
Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.
Matoron nopea potku kaatoi laivan perämiehen ruoria vasten. Arrar- niminen sidorakin lajia oleva perämies karjaisi nimensä ja nappasi toan jalasta kiinni. Matoro loi jäästä elementti-iskun joka jäädytti olennon rintaa. Se irroitti toan jalasta, ja sai itsensä tajuttomaksi nopean potkun saattelemana.
Matoro nappasi perämiehen vyöstä pistoolin ja heitti sen vyölleen. Äksä syöksyi hänen viereensä kolkattuaan kapteenin kabinetin ovella seisseet vartijat. Kaksi matorania odottivat peräkannella.
Nyt haettaisiin nopeasti se kansio ja kaikottaisiin paatilta vaikka pelastusveneillä. Kaksi sankaria syöksyivät kapteenin huoneen taidelasiseinän läpi (kyllä, aivan jok’ikisessä laivassa pitää olla taidelasiseinä). Matoro laskeutui kevyesti suuren flyygelin päälle, tulittaen pistoolista laukauksia kolmea merirosvoa päin. Yksi piraateista veti pöydän joukon eteen suojaksi, mutta Äksän hehtaaritykki repi sen pirstaleiksi.
Matoro syöksyi polvilleen lipastojen juurelle ja repi auki laatikoita. Kapteenilla oli uskomattoman paljon erilaista romua kaapeissaan. Viimein Toan käsiin osui ruskea kansio, jonka sisältä pursusi Itrozin papereita. “Sain sen!”, Matoro ilmoitti nopeasti, tavoitellen toveriaan katseellaan. Silloin kuului outo hajoamisen ääni ja valtava paine tarttui toaa kaikkialta kehosta. Hän syöksyi kovaa mustaa flyygeliä päin, ja soitin jatkoi matkaansa syöksyen puuseinän läpi pääkannelle. Hetken kuluttua Äks lensi korkeassa kaaressa lasiseinän läpi ja osui mastoon.
“Painetykki”, yksi piraateista aloitti. Mustan värinen toalta näyttävä olento poimi maasta mustan kolmikolkan. “Harvinainen ase, joka ampuu painetta.” Pitkä, musta viittaan pukeutunut kapteeni asteli hitaasti kannelle. Matoro näki heikosti laudanpätkien joukosta ja tunsi pyörtyvänsä pian.
“Olen kapteeni Manos. Joko te antaudutte?”, hän kuuli äänen. Tämä painetykkiä pitelevä tummanpuhuva hahmo nauroi.
* * *
Matoro ei tuntenut maata jalkojensa alla. Hän nosti päätään, joka tuntui painavan tuhansia kiloja. Sitä se kovat iskut päähän teettää, hän ajatteli huvittuneesta. Silloin vasta hän tajusi roikkuvansa köytettynä Äksää vasten. Ilmassa. Nopea panikoitunut vilkaisu ympärille; hänet oli tosiaan köytetty Äksään selkä selkää vasten. Köysi heilui tuulessa aina välillä. Alhaallapäin oli pelkkää sinistä ja pitkä puutolp – hetkonen. Hän roikkui pää alaspäin.
Alla vellohti merta. Jokin olento liikahti aaltojen alla.
“Tällä laivalla on yritetty kapinaa tai hyökkäystä ennenkin.”, kapteenin ääni kajahti. Kymmeniä piraatteja seisoi laivan kannella katselemassa tuhoonsa tuomittua kaksikkoa, jotka roikkuivat pää alaspäin köytettynä meren yllä. “Se ei ole onnistunut kertaakaan.” “Kerta se on ensimmäinenkin”, Matoro sanoi hammasta purren. Piraattijoukko puhkesi nauramaan.
“Sanokaa hei pikku ystävälle!” samainen kapteeni Manos huuteli kannelta. Matoro katsoi ylöspäin – tai siis alaspäin – ja näki ikävän hammasrivistön kurkistavan vedestä. Kala avasi suunsa ja paljasti tuhansia pieniä violetteja silmiä kitalaestaan. Se ie kuitenkaan ollut suurin ongelma. Eniten toaa huoletti lukuisat sahalaitaiset hampaat.
“Laskekaa hitaasti!”, Manos komensi. Piraatti laivan mastossa alkoi kelata hitaasti suurta puolaa.
Nopean katsauksen jälkeen oli selvinnyt, että tyhjä huone ruumassa oli täynnä hyllyjä ja tyhjiä, lukittuja laatikoita. Laatikot olivat kaikki avattu. Ovi ja seinät olivat vahvistettu teräksellä ja pieni ikkuna oli kalteroitu. Jos siitä meinasi läpi, putosi mereen laivan takaosasta. Lisäksi oven murtaminen aiheuttaisi suuren kohun, eikä heillä ollut aseita.
Ainoat varusteet mitä heillä oli, oli Äksän käsitykki, Matoron tarttumakoukku ja pieni terä sen sisästä.
“Eikö tuosta ikkunasta mahdu matoran ahtautumaan läpi?”, Matoro kysyi. “Luulen että mahdun, jos siinä ei olisi kaltereita.”, Seran vastasi mittaillen pyöreää ikkunaa.
Matoro astui kalteroidun ikkunan eteen. Hän asetti kätensä sitä vasten ja kutsui elementtivoimaansa. Jäänsiniset säikeet kiertyivät metallitankojen ympärille huokuen kylmyyttä. Jään elementtienergia katosi metalliin. Äksän nyrkinisku hajoitti kalterit mereen. Matoro työnsi päänsä pienestä ikkunasta läpi, katselleen ympärilleen. Alla vellohti meri ja takana näkyi aavikkosaaren siluetti. Ikkuna oli laivan takaosassa. Kapteenin hytti näytti olevan suoraan yllä. Tai sen ulkoseinä.
Matoron tähystäessä Fe-matoran Seran oli saanut veistettyä Matoron pienellä veitsellä hyllyistä irrotetuista puutolpista teroitettuja hakoja. Hän asetti niitä vyöhönsä, jossa roikkui myös nippu Matoron harppuunan varakaapelia.
“Ser, oletko valmis?”, Matoro kysyi, vetäen päänsä pois ikkunasta. Hau-kasvoinen matoran nyökkäsi ja hyppäsi ikkunankarmille. Matoro työnsi kätensä ulos ja ampui tarttumakoukun laivan kylkeä myöten ylöspäin. Se kilahti kiinni puiseen kaiteeseen korkealla ylhäällä. Toa kelasi koko kaapelin ulos harppuunastaan ja vetäytyi ikkunasta. Seran nappasi ohuesta langasta kiinni ja ahtautui ikkunasta.
Raudan Matoran horjahti köyden varaan kovaan tuuleen. Hän kiinnitti kaapelin vyöhönsä ja iski puisen piikin laivan kylkeen kovaa. Hän alkoi liikutella itseään sivusuunnassa. Pitäisi löytää toinen ikkuna, joku kalteroimaton. Sitten pitäisi hakea avain ja avata ruuman ovi.
Seran liikkui kylki menosuuntaan seinää vasten. Kaapeli hänen hyössään antoi periksi ylävisitoon, joten matoran nousi itsekkin siihen suuntaan. Hän jo näki yhden ikkunan.
Fe-Matoran ahtautui sisään pienestä, pyöreästä ikkunasta. Matoran tajuaa, että parin metrin päässä on pitkä korttipeluupöytä kymmeninen merirosvoineen.
“Oho”, Seran totesi. Pari merirosvoa lähti juoksemaan kohti ikkunaa. Ne iskeytyivät kovaa ikkunankarmiin matoranin pudottautuessa kaapelin varaan. Seran putosi hetken aikaa nopeasti, kiristi kaapelin sekä syöksyi takaisin kohti vankilansa ikkunaa. Matoran irvisti. Ikkunasta sateli satunnaisia laukauksia laivan kylkeä pitkin.
“Minä osuin ikkunalle, jossa ne olivat!”, Seran selitti nopeasti. Luulen, että marirosvot tulevat selliimme!”, hän jatkoi.
Matoro tajusi suunnitelman menneen pieleen. “Äks, räjäytä ulkoseinä!”, hän huusi lopulta kääntäen punaisen titaanin kättä. Klaanilainen ihmetteli hetken mutta sitten ampui. Ikkunaseinä räjähti kovaa, lennättäen puutavaraa mereen. Matoro nappasi roikkuvasta kaapelista ja lähti kiipeämään ylöspäin. Pian Irvan hyppäsi myös kiipeämään. Äks ampui pari laukausta kohti ovea ja hyppäsi Seranin mukaan kiipeämään kaapelia pitkin. Piraaatteja rynnisti kovaa selliin Äksän voimakkaiden laukausten jäljiltä. Merirosvot ihmettelivät hetken minne vangit olivat menneet, kunnes joku vilkaisi ammutusta ikkunasta ylöspäin. Joukkion oli kiipeämässä komentosillalle.