Kaikki kirjoittajan Matoro artikkelit

Hautasaaret 8: Alku lyö

Hautasaari

Matoro oli hetken miettinyt tilanteen outoutta. Hän taisteli matoranin ja puolikuolleen Ämkoon kanssa kahta zombia ja Ilman Toaa vastaan.

Ei tapahtunut ihan joka päivä.

Hyökkääjät olivat vetäytyneet pari askelta kaksikon saavuttua paikalle. Tharkon laskelmoi päässään tilannetta. Matoran ei olisi ongelma, mutta uusi Toa saattaisi vaikeuttaa. Ämkoo ei ollut kovin vaarallinen.

Ilman Toa loi nopealla käden liikkeellä pienen tuulipyörteen kolmikkoa kohti ja syöksyi tämän turvin iskuun. Hän löi salkoaseellaan kohti Matoroa, joka väisti iskun täpärästi, kaatuen tuulen voimasta. Tharkon jatkoi liikesarjaansa, pyöräytti asettaan ja iski uudestaan. Tällä kertaa Matoron valkoinen miekka torjui iskun ja Toa kierähti pystyyn. Kaksi nopeaa miekaniskua tulivat Tharkonin torjumiksi.

Atyan ja Herkan tyhjyyteen tuijottavat hahmot lähtivät taas hyökkäykseen, ne tähtäsivät nyt ensisijaisesti Ämkoohon. He – tai ne – tappaisivat kohteensa vaikka tulisikin viivästyksiä.

Jään Toalle toista Toaa vastaan taisteleminen tuntui oudolta ja tavallista vaikeammalta – Jos Toa-Koodi kieltää kaiken tappamisen ehdottomasti, mitä se sanoo toisen Toan tappamisesta.
Matoro hyppäsi ilmaan ja potkaisi Tharkonia rintaan, ollen vain hieman nopeampi kuin vastustajansa.

Ämkoo väisti nopeasti Atyan hieman kömpelön lyönnin ja heittäytyi sivuun myös toisen zombin iskulta. Hänen olonsa ei ollut vieläkään erityisen voittoisa, vaikka hänellä oli peräti nyt jotakin aseena. Ase ei tosin ollut kättä pidempi, mutta kelpasi.

Matoro ja Tharkon miekkailivat nopeatempoisesti ja intensiivisesti, keskittyneinä liikkeisiinsä. Kumpikin heistä pyrki samalla silmäilemään muita muuttujia ja keksimään keinoa, jolla saisi ylilyönnin vihollisestaan.
Matoro heittäytyi yhtäkkiä taaksepäin monta askelta, ojensi kätensä ja loi kymmeniä kovaa syöksyviä, äärimmäisen teräviä jääteriä. Tharkon loi nopeasti pienen tornadon hänen ja Jään Toan väliin, aiheuttaen sen, että jääterät imeytyivät pyörivään ilmamassaan.
Vihreän Toa hymähti ja alkoi keskittyä Ilman manipulointiin, kuoleman jäätornado lähti syöksyyn kohti Matoroa.

Mustavalkea Toa heittäytyi pitkällä hypyllä sivuun, lähemmäs muuta taistelua. Tharkon nauroi ja keskittyi tornadon ohjaamiseen. Mikä tahansa tornadon sisälle joutuva tulisi jääterien lävistämäksi.

Herkan aalto tulta iskeytyi Matoroa selkään Mäksän väistäessä sen hypyllä. Jään Toa karjaisi kuuman aallon osuessa tähän mutta nousi nopeasti, vain hypätäkseen suojaan tornadolta. Nyt Atyakin hyökkäsi, sillä Jään Toa oli juuri hypännyt tämän ja Mäksän väliin. Matoro torjui nopeasti Veden Toan lyönnin. Kaksi miekkaa hankasivat toisiaan.

Kuolleen Toan silmät näyttivät kauhistuttavilta. Yksi syy, miksi Toat eivät normaalisti käytä Trynaa.
Matoron miekkaan ilmestyi pieni viilto.
Alku olisi vahvempi kuin hänen energiateränsä.

Potku Veden Toan säreen sai tämän horjahtamaan taaksepäin. Matoro hyppäsi taaemmas luonottoman olion luota ja loi silmäyksen taistelukentälle: Herka jahtasi Ämkoota, Tharkon oli hyökkäämässä tornadoineen jälleen, Enki yritti auttaa mestariaan miten parhaiten näki.

Vielä kaksitoista tuntia sitten Matoro oli ollut Rozumin viidakoissa.

Hautasaaret 6: Gukkoväki saapuu

Meri, Gukkolintu

Gukko kohosi jo taivaalle. Jään Toa ei itseasiassa tiennyt mitä tämä outo matoran tahtoi hänestä, mutta oli silti jostakin syystä linnun selässä Le-Matoranin takana.
”Halutko kertoa”, Matoro aloitti kun lintu oli vaakalennossa.
”Mitä?” matoran kysyi irroittamatta katsettaan horisontista.
”… jotain. Ihan mitä vain”
”Ai, joo. Tunnet Ämkoon?”

Matoro muisti neljännen Adminin hyvin. Salaperäinen ja omalaatuinen heppu. Jään Toa ei vain muistanut koska olisi nähnyt saati jututtanut tätä viimeksi. Hän oli lähtenyt Klaanista nopeasti jonkin tehtävänsä jälkeen.

”Mitä hänestä?”, Matoro kysyi. Hän aavisteli pahinta, sillä jos Mäksä olisi ongelmissa, se vaatisi vastukselta jo jotakin.
”Hän on ongelmissa”, Enki vastasi sanomatta muuta.

Lintu lensi hiljaisuuden vallitessa aamutaivaalla. Aurinko oli noussut juuri hetki sitten taivaalle, mutta monet pilvet estivät sen täydellisen näkyvyyden. Meren yllä puhalsi kolea, jäinen tuuli.

”En muuten esittäytynyt. Matoro The Blacksnow. Klaanilainen”, Matoro rikkoi hiljaisuuden.
Nimen ”The Blacksnow” -käyttäminen tuntui hänestä hetken oudolta. Se sai hänet aian miettimään menneisyyttä, sitä mistä nimi on tullut. Hän ei nimittäin tiennyt sitä.
Nykyään ”Blacksnow” vain muistutti kulkuri-Toasta joka oli yksin taistellut Matoranein puolesta eri puolilla Universumia.

”Enki”, matoran vastasi. Hän tähysti jatkuvasti eteenpäin, toivoen ettei ole myöhässä.
Hän ei nyt miettinyt mitään muuta kuin Mestariaan.

”Minne olemme menossa?” Matoro kysyi.
”Kutsumme niitä Hautasaariksi”, Enki vastasi.

Saari horisontissa oli kallioinen ja synkkä. Matoro muisti kuulleensa joskus noista saarista. Autioita, joissa edes rahit eivät viihtyneet.
Gukko lensi jatkuvasti lähemmäs. Kallioita ja kivikoita, muutamia kitukasvuisia puita. Meren tyrskyt hajosivat rantakallioihin.

”Sano jos näet jonkun!” Enki huusi ja ohjasi lintuaan alaviistoon.
Matoron teleskooppisilmä surisi. Hän sääteli ensin zoomia, mutta tajusi lämpökameran olevan paras vaihtoehto.
Toa katsoi nyt alimman silmänsä läpi sinisenä hehkuvaa saarta. Yksi kohde loisti aivan kirkkaana jossakin saaren sisäosissa. Tämän lähellä näkyi kolme muutakin, huomattavasti himmeämpää kohdetta.
Tulen Toa, Matoro ajatteli. Hän ei pitänyt tulesta.

”Neljä olentoa edessäpäin, saaren sisäosissa”, Matoro sanoi.
Gukko lähti huimaan syöksyyn alaspäin.

He näkivät kivikon joukossa muutamia liikuvia hahmoja. Kolme Toamaista hahmoa, jotka lähestyivät neljättä uhkaavasti.

Destralille ja sen ohi XXXXVI: Majakka (astrologimunkkien rakentama)

Yön Timo II, Bio-Klaanin sataman edusta

Aurinko oli nousemassa jokusen tunnin kuluttua. Suuri purjelaiva lipui jo märäänpääsaaren edustalla, katselleen uneliasta kaupunkia. Tuulet olivat olleet matkalaisten puolella.

Yksinäinen majakka seisoi sataman reunalla, hylättynä. Se oli vartioinut rannikkoa jo ennenkuin Tawa oli saapunut tänne. Huhut kertovat astrologimunkkien rakentaneen sen joskus kauan, kauan sitten. Nykyään majakka on hylättynä.
Matoro on joskus miettinyt liittyisikö majakka jotenkin siihen vanhaan majakkaan saaren pohjoisosissa, jossa hän poikkesi muiden kanssa palatessaan Xialta.

Purjelaiva ui aallonmurtajan ohi ja matoran ruorissa käänsi aluksen taitavasti kohti oikeaa paikkaa. Laiva hiljensi vauhtia kun jokunen hereillä oleva heitti kyöden sataman paalun ympärille. Kun Yön Timo II oli kiinnitetty huolella, se vain jäi satamaan.
Suurin osa miehistöstä jatkoi uniaan. Matoro oli kuitenkin jo havahtanut heidän saapuessaan Klaaniin ja nyt istui uneliaana riippumatossaan. Hetken kuluttua hän nousi, nappasi suuren laukun joka makasi kaidetta vasten ja käveli alakannelle.
Laukussa oli koodattu kansio, kasetti ja muistiinpanoja Manulle.

Toa hyppäsi ketterästi laivasta laiturille. Klaanin linnoitus nukkui, vain muutaman yökyöpelin huoneessa paloivat valot. Jossakin lensi Gukkolintu vasten tähtitaivasta.

Destralille ja sen ohi XXXXV: Matoro muistelee

Yön Timo II

Matoro makoili pitkällään punakankaisessa riippumatossa, jonka hän oli virittänyt takamaston ja kaiteiden väliin. Hän makasi selällään katsellen tähtitaivasta. Laiva lipui kevyesti ja lämmin iltatuuli puhalsi leppoisasti alukselle vauhtia.

Loputon tähtitaivas kaareutui Toan yläpuolella. Tuhannet pienet valkoiset pisteet säteilivät korkeuksissa. Mystinen Punainen Tähti näkyi nyt itätaivaalla. Matoro muisteli matoranien ennustusmerkkejä.
Välittömästi tähdistä hänelle tuli mieleen vanhasta tiimistään magnetismin Toa Magan, joka oli lapsenomaisen innostunut astronomiaan että astrologiaan. Kyseinen Toa oli joskus haaveillut matkasta Punaiselle tähdelle. Mitähän hänelle kuuluisi nykyään.

Matoro mietti. Mihin hänen tiiminsä oli hajonnut. Häntä ahdisti, kun hän tunsi muistoistaan puuttuvan palasen.
Tiimi olijoskus lähtenyt rauhaisalta kotisaareltaan suureen maailmaan, Metru Nuille, taistelemaan ”rauhan, oikeuden ja Mata Nuin” puolesta.
Se ei ollut tosiaankaan sitä. Se oli kylmää sotaa, jossa miteltiin vallasta. Metru Nuin hallitsija hallitsisi maailman taloutta.

Se sota oli pitkä ja ankea. Loputtomat Toa-armeijat marssivat vahkien kera Metsästäjiä vastaan – Dume eikä TSO suostunut kumpikaan lopettamaan. Oli onni, että tiimistä ei ollut kuollut ainuttakaan jäsentä sodassa.

Kun Metsästäjät vetäytyivät raunioiksi tuhotusta kaupungista, kaikki muuttui. Toat lähtivät. Sillävälin Gaggulabion Skakdi-armeija oli ryöstänyt ja polttanut tiimin kotisaaren ja tappanut Matoranit. Toista oli tullut koditon kulkuritiimi joka taisteli eri alueilla oikeuden puolesta.

Sitten muistot haalistuivat.

Tämä matka oli herättänyt paljon kysymyksiä. Se mielensisäinen hyökkäys. Itrozin ääni. Valot. Lonkerot. Salakieli.
Tämä Makuta osasi salata todellisen perintönsä täydellisesti.

Toa käänsi kylkeä riippumatossa. Jardirt istui ruorissa unisen näköisenä. Pari muuta merirosvoa nukkui myös kannella, valmiina herätettäväksi ohjausvuoroon.
Äks oli sanonut että yö on turhan viileä hänen makuunsa ja nukkui sisätiloissa.

Jään Toa kieriskeli huolestuneena. Hän ei saanut näitä kaikkia asioita päästään, hän ei kyennyt rentoutumaan. Hän ei lepäisi ennenkuin olisi selvittänyt kaiken naamiostaan ja menneisydyestään.

Destralille ja sen ohi XXXXIII: Kuulitko koskaan Puikko-Petterin tragediaa?

Rozum

Piraatit olivat pistäneet joksikin aikaa juhlat pystyyn laboratorionraunioiden edustalle, mutta ne olivat päättyneet epämiellyttävästi erään hyvin tunnetun kapteenin huutoon ”MIKSI ROMMI ON LOPPU! MIKSIIIIIH”
Sitten he olivat lähteneet kohti rannikkoa.

Matoro oli toisten juhliessa tutkinut kansiota. Se oli kirjoitettu oudoilla merkeillä, joista ei saanut selvää. Siinä kuitenkin toistui tietyt merkit tietyin väliajoin varmistaakseen että se oli Matoran-kieltä, tosin puettuna outoihin merkkeihin. Salakieltä.

Matka viidakon läpi sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Mitä nyt jokunen pieni rahi tai vastaava. Puoli matkaa taas kärsittiin Notfunin jutuista. Tällä kertaa hän kertoi kaveristaan nimeltä Puikko-Petteri. Kyseiselle tyypille piti laittaa puusilmä, mutta tulikin vahingossa puujalka.
Toinen puoli matkasta Notfunin suu oli tukittu teipillä.

”Meillä voi mennä Klaanissa jonkin aikaa”, Matoro selitti. Hän käveli Äksän kanssa Jardirtin rinnalla, sillä Notfunista ei ollut keskustelukaveria juuri nyt.
”Aye”, matoran vastasi lyhytsanaisesti.
”Kepsukka saa auttaa tämän salakielen kanssa”, Matoro puheli itsekseen. ”Paperit ovat Manulle ja katsotaan filmi Klaanissa”

Suurin osa loppumatkasta sujui hiljaisesti. Viidakkomaisema toisti itseään, rahit ääntelivät metsässä. Jossain välissä he saapuivat kultaisille rannoille jonka edustalla Yön Timo III odotti uskollisena osan miehistö kanssa.

Matka laboratoriolta takaisin oli kestänyt kuusi tuntia. Kello oli melko lähellä iltakuutta, ja aurinko oli jo laskemassa. Joukkio siirtyi nopeasti laivaan ja pian he nostivat ankkurit ja lähtivät kohti Klaania.

Destralille ja sen ohi XXXXI: Labra palaa

Rozum, maanalainen laboratorio

Kaksi sekuntia sitten laboratorion luukku oli paiskautunut kiinni. Sekunti sitten öljylamput olivat sammuneet.

Laboratorio avautui vihreänä Jään Toan yökiikarin läpi. Hän tähyili huonetta ja kaikkea, mikä olisi voinut aiheuttaa äsköisen. Hän tiesi että mitään ei löytyisi.

Toalla oli mukana suuri nippu mitä mielenkiintoisimpia muistiinpanoja pienessä Notfunilta saamassaan laukussa. Manu voisi ilahtua näistä tiedoista.

”Ei aukea!” kuului Notfunin ääni. Hän yritti työntää luukkua auki Jardirtin kanssa.
Matoro ei ollut uskoa tilannetta. Hän otti pari harppausta väistäen muita merirosvoja ja kokeili luukkua metalliportaiden päässä. Hän oli ainut kuka pystyi täällä liikkumaan tai näkemään, kiitos yökiikarin. Liian moni heistä voi lähinnä vain arvailla asioiden suuntia.

Matoro löi voimakkaasti metallia. Se kumahti muttei auennut.
Jään Toa iski kätensä otsalleen. Upea tilanne.
”Onko tulitikkuja? Saatteko lamppuja uudestaan palamaan?” Matoron kysymys halkoi pimeyttä. Kuului tulitikun raapaisu, pieni liekki mutta lamppu ei syttynyt.

Äksän silmät alkoivat tottua pimeyteen, jonka ainoat valot tulivat huoneessa olijoiden sydänkivistä. Hän tunnusteli hetken pöytiä ja koeputkia jotta sai hieman tietoja sijainnistaan.
Suurikokoinen olento asteli varovasti kohti Matoroa ja ovea. Yhtäkkiä hän kuitenkin kompastui kovalla ryminällä maahan vatsalleen.

”Aih…”, hän ensin vaikeroi. Sitten hän oli näkevinään kassakaapin lukon näköisen kohouman edessään.
”Hei. Tämä näyttää ihan kassakaapin avainsysteemijutulta…”, hän sanoi.
Matoro kiinnostui. Hän syöksyi ketterästi matoranien lävitse ja kumartui pöydän alle. Hän tosiaan näki kassakaapin kierrelukkoineen.
”Sitä sanotaan kierrelukoksi, valopää”, Matoro ilmoitti ja tönäisi Äksää kyynerpäällään. Hän tutki lukkoa ja mietti mikä olisi järkevintä tehdä.

Äks otti kaapin reunoista kiinni, veti sen avoimelle lattialle ja käänsi kansi ylöspäin.
”Ei kannata hankkia niveltulehdusta, höhlä”, Äks kosti.

”Notfun, kokemusta kassakaapeista”, Matoro kysäisi.
”Ne saa räjäyttämällä auki”, kuului vastaus.
”…”
”Eikö kelpaa?”
”En halua tuhota sisältöä”
”Timantit ovat ikuisia”
”Luulen että siellä on jotain herkempää”
”…”

Toa painoi pääsä vasten kassakaappia. Avauskoodin arvaileminen olisi ajanhukkaa ja pimeys vaikutti toimimista. Matoro nappasi Energiateränsä vyöltään ja ohjasi elementaalivoimaa miekkaansa. Valkoinen miekka alkoi hohtaa kellertävän kirkkaana energiasta.

Terä kosketti herkästi metallisen kaapin oven reunoja. Se poltti lukkolevyt väleistä rikki elementaalienergiallaan. Matoro kuitenkin varoi tarkasti sytyttämättä kaapin sisältöä tuleen.
Pian ovi putosi muutaman millin. Lukko aukesi.
Äks tarttui pienene kahvaan ja tempaisi paksun kannen auki. Sillä sekunnilla kymmeniä lonkeroita lensi kaapista ulos päin Toan kasvoja ja rintakehää.
Punahopean sankarin pulssi hyppäsi korkeuksiin yllätyksestä. Hän tarttui vahvoilla käsillään lonkeroista jotka hakeutuivat hänen kaulalleen. Heti silloin Matoron Energiaterä viuhahti aivan Klaanilaisen Haun edestä katkaisten monta lonkeroa.

Musta otus hyppäsi metallisesta pesästään korkealle ilmaan ja sivalsi Jään Toaa lonkerolla kasvoihin. Pian olento hyppeli ympäriinsä saaden piraatit kaaoksen valtaan.
Notfun vetäisi piilukkopistoolinsa esiin ja yritti ampua satunnaisesti äänen suuntaan. Pimeydessä vilahti olento, ja metallikuula lähti lentoon.

Kuului vingahdus ja mörkö jatkoi sekopäistä hyppelyään kirkuen kovaa. Äks yritti pysyä sen liikkeissä mukana – joka ei ollut helppoa pimeässä. Onneksi hänen silmänsä olivat yhä tottuneemmat jatkuvaan pimeyteen.

Laukaus. Äksän tykin suuliekki valaisi huoneen sekunneiksi. Lonkero-olento vingahti ja lensi kovaa seinään ammuksen kera.
Pieni räjähdys.
Pöydällä olevat paperit syttyivät ilmiliekkeihin.

”Karzahni”, Äks kirosi itsekseen ja ampui suoraan kohti aukkoa, josta he tulivat. Täräys Notfunin pään yläpuolella heitti luukun irti ja valo alkoi paistaa sisään. Piraatteja alkoi virrata ulos paikasta, kun Matoro polvistui tutkimaan kassakaappia.

Jokin vahna kasetti. Kansio jonka kannessa lukee ”Projekti Nimda”. Toivonkipinä heräsi Toan päässä.
Hän nappasi kansion ja kasetin nopeasti ja syöksyi ulos. Kuiva paperi lietsoi liekkejä vain enemmän ja enemmän ja pian koko toinen huone oli liekeissä. Kemikaalit sihisivät ikävästi.

”Martti! Tule jo!”, Äks huusi portaikosta. Matoro syöksyi tavarat kainalossaan läpi kuuman ilman ja kiipesi yskien pinnalle. Sankka savu nousi aukosta.

Destralille ja sen ohi XXXX: Laboratoriossa käytetty alkoholi ei ole tarkoitettu juotavaksi

Rozum, maanalainen laboratorio

Metalliset portaat kumisivat etummaisena kulkevan Jään Toan alla. Hän tähyili eteenpäin yökamerallaan. Luukusta tuleva valo ei valaissut paljoa.

Paikka oli aivan makutamainen. Matoro tunnisti sieltä samoja laitteita mitä oli nähnyt Manun käytössä. Monensorttisia jähmetysputkia, kemikaaleja, outoja tutkimusvälineitä. Matoron silmät osuivat öljylamppuun pöydällä.
”Onko teillä tulta?” Matoro kysyi. Ääni oli häiritsevän kova pimeässä paikassa.
Jardirt heitti tulitikkuaskin.
Lamppu syttyi kahden yrityksen ja palaneiden näppien jälkeen. Pian lepattava valo näytti monia muitakin öljylamppuja, joita alettiin sytyttää.

Klaanilaiset katselivat laboratoriota mielenkiinnolla. Ensimmäinen huone näytti varsin tavalliselta laboratoriolta, sellaiselta missä luotiin raheja. Pitkillä pölyttyneen valkoisillä pöydillä oli riveittäin erilaisia pulloja kirkkaine aineineen.
Äks huomasi sivuoven ja koitti avata sitä. Lukittu avi oli pian maassa vahvan Klaanilaisen potkaistua sen auki.

Kun Martti astui seuraavaan huoneeseen, ensinäky oli erikoinen. Vähempään tottunut Äks oli kauhistunut.

Suuressa, läpinäkyvää nestettä täynnä olevassa lasipurkissa leijui sinikultainen Matoran ilman naamiota. Matoranin otsa oli auki ja aivot näkyivät selvästi.
Jokin johto kulki päästä aparaattiin säiliön vieressä.

”Pidin Itrozia vielä vähän aikaa sitten sivistyneenä”, Matoro sanoi hiljaisuuden jälkeen.

Joku merirosvoista löysi kaapista 90-prosenttista alkoholia.

Äks asteli eteenpäin hieman järkyttyneenä, pidellen öljylamppua korkealla päänsä yläpuolella. Hän pyrki välttämään matoraniin katsomista.

Toinen huone oli selvästi enemmän erikoistuneelle tieteelle. Seinillä roikkui kuvia aivoista ja hermoista ja useita aivoja näkyi säilöttynä lasipurkkeihin. Toisaalla oli erikoisia käyriä ja monituisia laitteita, joiden toiminta oli lakannut aikaa sitten.

Matoro penkoi yhden pöydän laatikostoja. Hän löysi lukuisia tutkimuksia mielestä, unista, muistista, tunteista ja ajattelusta yleisesti.
”Todella mielenkiintoisia tutkimuksia”, hän puhui itsekseen. Viimein hänen silmiinsä osui papereita otsikoituna ”mielensisäiset iskut”.
Hän napapsi koko nipun pöydälle.
”Äks, täällä on jotakin”, Matoro ilmoitti. Punahopea Klaanilainen tuli nopeasti selkäpiitä karmivien koeputkien luota. Hänkin alkoi selata paperia.

”Tässä on jotain Nimdasta”, Äks kertoi. Hän veti paperin Matorolle.
Matoro katsoi.

Pitkän tutkimuksen jälkeen mitään Nimdan sijainnista ei ollut löydetty.
”Eihän tämä ole mahdollista”, Matoro valitti iskien paperinipun pöytään.

”Tyypit, unohtakaa se litku! Täällä on ysikasia!” joku piraateista huuteli löydettyään yhdestä kaapista vielä väkevämpää alkoholia.

”… hei, olettehan tietoisia että laboratoriossa käytetty alkoholi ei ole tarkoitettu juotavaksi?” Matoro hihkaisi naapurihuoneesta.

Hiljaisuus.

Yhtäkkiä laboratorion katossa olevasta kaiuttimesta alkoi kuulua kohinaa. Aavemaista, syvää kohinaa.
Paikassa jossa ei ollut sähköjä.

”Te etsitte ratkaisuja itseänne suurempiin asioihin”, kuului ääni kaiuttimesta.
Kuuntelijat olivat lievästi sanottuna hämmästyneitä.
”Minä tuhlasin niihin koko elämäni. Te ette saa lopullista salaisuutta selville”
Tässä kohtaa Matoro tajusi olennon Itroziksi.
Miten ajat sitten kuollut Makuta puhui nyt kovaäänisistä ilman sähköä.
”Te ette ymmärrä mitään todellisesta voimasta. Todellinen voima ei ole elementissä tai miekassa…”

”Sillä mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”

Nuo sanat kaikuivat metallirakenteisessa kellarissa pitkään kahinan tauottua.

Destralille ja sen ohi XXXVII: Mielensisäinen hyökkäys

Rozum

Metsästä kuului salaperäisiä ääniä. Siritystä, havinaa.
Normaaleja viidakko-ääniä.

Kolme telttaa seisoivat pystyssä miltei pystysuoran kalliorotkon reunamilla. Sammutettu nuotio savusi vielä hieman. Teltat olivat juuri pimentyneet.

Matoro koitti rentoutua. Tämä saari karmi hänen selkäpiitään. Täällä hänen naamionsa aloitti oikkuilun. Täällä hänen harppuunatemppunsa miltei epäonnistui. Piraatit olivat päättäneet leiriytyä, joten niin piti heidänkin.

Saari oli suurempi miltä se aluksi vaikutti. Täällä saattaisi kulua useampikin päivä, ajatteli Matoro. Metsässä rasahti jotakin. Jään Toan päässä vallitsi ristiriitaiset tunteet. Ruumis halusi nukkua. Hän ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Pää ei pystynyt nukkumaan. Saarella oli jotakin, joka painosti Matoron mieltä. Jotakin tuntematonta ja pelottavaa. Unessa mieli oli täydellisen haavoittuvainen iskuille, Martti tiesi.
Äks kuorsasi kasvot teltan seinään päin. Matoron silmät – tai oikeammin silmä – painuivat välillä väkisin kiinni. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia.
Lopulta hän veti naamionsa irti kasvoiltaan ja asetti sen viereensä.

Matoro nukahti.

Oli pimeää. Jono toia astelivat pimeää luolaa pitkin eteenpäin.
Joku heistä kuiskasi jotakin. Toinen nyökkäsi. Matoro hiippaili tiiminsä – tai pikemminkin ”tiimin, jonka osa hän oli”, hänhän ei ollut sen johtaja – kanssa näissä pimeissä luolissa. He olivat matkalla kohti erään Xialaisen salakuljettajan piilopaikkaa samaisen teollisuussaaren viemäreissä. Radak saisi maksaa tekosistaan pohjoisella matoran-saarella.

Maan Toa kiipesi nopeasti tikkaita ylöspäin. Hän iski nyrkkinsä läpi ylläolevasta luukusta ja hyppäsi ylös huoneistoon. Karax vetäisi järeän poransa esiin ja osoitti sillä punamustaa vortixxia.

Muut Toat kiipesivät ylös. Heitä oli yhteensä kuusi. Johtajana toimi itsevarma Salaman Toa Rali. Hänen temperamenttinsä oli yhtä sähköinen kuin elementtinsä. Matoro oli tuolloin vielä valkoinen keholtaan, kuin normaali Jään Toa. Hän oli vielä suhteellisen kokematon soturi. Karax oli kokenut ja uhkarohkea Maan Toa, joka oli paljon normaalia Maan Toaa agressiivisempi ja väkivaltaa ihannoivampi. Nike oli tiimin toinen Maan Toa. Hän oli pirteä ja ystävällinen, ehkä hieman höpsö. Magan taasen oli Magnetismin Toa joka oli äärimmäisen innostunut tähtitieteestä. Kuudes oli…

Matoro heräsi nopeasti. Hänen unensa oli katkennut kuin seinään.
Hän muisti kirkkaasti tiimin kuusi toaa. Hän tajusi silloin että muisti vain viisi tiimiläistä. Hän ei myöskään muistanut miksi hänen haarniskansa oli muuttanut väriä.
Jään Toa kelasi hämmentyneenä muistojaan yön pimeydessä. Kaikki oli kristallinkirkasta aluksi. Pimeydenmetsätäjäsodan jälkeen hänen muistonsa hämärtyivät, tuli kuin lävitsepääsemätön usva. Seuraava muistikuva oli kuva hänestä mustahaarnikaisena soturina.

* * *

Retkue oli ollut liikkeellä jo useamman tunnin. Aurinko porotti viidakon yllä armottomasti, mutta onneksi suuret puut tarjosivat viilennystä varjoina. Matka jatkui vääjäämättömästi syvemmälle saaren sisuksiin. Maasto oli jo alkanut nousta, ja laivalta tähystetty kukkula alkoi olla lähellä. Sieltä näkisi helposti laboratorion sijainnin.

Matoro mietti yöllä tajuamiaan asioita. Aivan kuin hänen muististaan puuttuisi osia. Tai ehkä tämä oli vain normaalia huonomuistisuutta.
Matkalla joukko oli löytänyt yhden sudenkuopan, jonne kaksi piraattia oli pudonnut. Oli kulunut pitkä tovi ennenkuin kaksikko oli saatu ylös.
Se oli ollut jonkun tekemä ansa.

Notfun pyyhki hikeä naamioltaan. Hänen kolmikolkkansa alta roikkui valkoinen harso jonka tarkoitus oli viilentä häntä. Jokeen kasteltu kangas kuitenkin oli pian ilman lämpöinen. Trooppiset itikat surrasivat kiinnostuneina matkalaisten ympärillä.

”Tämä on kehnoin kehnoista saarista joille olen kehnosti joutunut”, Notfun valitteli kahdelle Klaanilaiselle vähän hänen takanaan.
”Olen aivan samaa mieltä”, Matoro valitti.
”Tyypit, vähän positiivisuutta!”, Äks ilmoitti väliin.
Matoro mietti. Koska joku oli käskenyt häntä olemaan positiivinen? Yleensä hän sanoi noin.

Silloin yksi piraatti kaatui huutaen maahan. Matoran oli kiitänyt muiden edellä ja nyt makasi maassa tajuttomana.
Mitään erikoista ei näkynyt.

”… mitä?”, Äks kysyi.
”Älä minulta kysy”, Martti vastasi ja lähti kohti pyörtynyttä.

Silloin hän tunsi sen taas.
Sana ”Nimda”- tunkeutui hänen mieleensä valtavina aaltoina. Toa kompastui ja yritti ylläpitää mielensä suojausta. Hän muisti tämän tilanteen. Näin oli käynyt ennen hänen naamionsa ensimmäistä äksyilyä.
Jään Toa iskeytyi multaan naama edellä. Hän piteli päätään ja keskittyi suojaamiseen.
Sekalaiset sanat kuten ”Itroz”, ”Mieli” ja ”Makuta” iskeytyivät kohti hänen mielensä muuria Nimdojen saattelemana.
Toa koitti saada liikutettua jäseninään. Hän nousi ylös ja otti askeleita taaemmas.

Pommitus katosi.

Notfun, Äks ja merirosvot katselivat ihmeissään tapahtunutta.
”… mit”, Äks aloitti.
”Mielensisäinen hyökkäys”, Jään Toa vastasi vakavana.
”Mistä se tuli”, toinen Klaanilainen kysyi.

”En tiedä”, Matoro vastasi.
Notfun näytti siltä kuin hän olisi täysin ulalla tapahtumista. Niin hän tosin olikin.

Matoro yritti aktivoida naamiotaan. Cencord aktivoitui hitaasti. Toa sulki silmänsä ja keskittyi. Naamio loi näkyviin muiden mieliä. Hän yritti tutkia mikä oli hyökännyt.
Toan suljettujen silmien sisään muodostui kuva maastosta, jossa mielet hehkuivat sinisinä aaveina. Se oli vain yksi tapa miten kanohia käytettiin. Sillä voi myös suojata mielen sekä lukea ajatuksia. Ja varmasti muutaki, mitä Matoro ei ole ikinä kokeillut.
Hän suuntasi tutkimuksensa kohti paikkaa, jossa kaikki oli tapahtunut. Hän ei havainnut kuin toveriensa mielet lähistöllä.

”Minä luulen että olemme lähellä laboratoriota”, Matoro sanoi hiljaa.