Matoro istui hämärässä huoneessa tutkien vanhoja papereita. Lamppu sädehti pödälle himmeää valoa. Pienestä ikkunasta, joka oli ulkomuodoltaan lähempänä ampuma-aukkoa, kuului öisiä rahien ääniä. Yöllä kukaan ei poistuisi linnoituksesta, ainakaan vapaaehtoisesti.
Hän oli onnellisen tietämätön Klaanin tapahtumista.
Toa raapi päätään. Laboratoriosaaren sijainnista hän ei ollut löytänyt mitään tietoja. Ainut sitä lähelläkään oleva tieto koski Itrozin ”valvontasaarta”. Jokaiselle makutalle oli joskus määritelty alue, josta nämä olivat vastuussa ja jonka asioista nämä huolehtisivat. Itrozilla se oli Pohjoisen Mantereen itärannikko. Sijaitsisiko saari sen lähettyvillä? Matoro oli siirtänyt Nimdasta kertoneen dokumentin pöydän sivuun. Se oli revitty ja sen alaosa puuttui. Joko makuta itse oli melkoisen vainoharhainen tai sitten jotakin muuta oli tapahtunut.
Vainoharhaisuus, paranoia, Matoro mietti. Hänen ajatuksensa harhailivat. Se johtui varmaankin vähästä unesta.
”Ei tästä tule mitään”, Matoro totesi ja meni nukkumaan. Suurin osa kaikista tukikohdassa nukkui. Vain pari vartijamatorania valvoi.
[spoil]Lyhyt oli. Minulla on sille toki syynsä. Ensinnäkin, minulla oli veilä vähän kuumettä tätä tekiessäni. Toiseksi, olin liian innostunut tuosta edellisestä viestistä. [/spoil]
[spoiler=Krhm.]Kyllä niin aivan, G on tässä vähintäänkin yhtä paljon kirjoittajana kuin minä.[/spoiler]
Admin-siiven kokoushuone
Make sulki oven perässään, ja ja kääntyi voitokkaana kohti huoneen klaanilaisia. Nyrkissään hänellä oli Nimdan siru. Tilauksenne hän hymähti ojentaessaan pienen metalliesineen Tawalle. Kiitos keltainen Toa vastasi, ja kääntyi kohti parasiitin riivaamaa Snowmania. Viimeksi kun Snowie koski tätä sirua, hän sai yhteyden Visokkiin. Miten tällä kertaa?
Hän nosti Snowmanin kättä, ja asetti sirun sen keskelle. Tawa puristi lumiukon käden nyrkkiin. Kaikki huoneessa katsoivat keskittyneinä sairasvuoteella makaavaa klaanilaista ja odottivat.
Snowmanin kasvojen tekohymy hyytyi hieman. Lumiukon sisällä olevan hahmon äänensävy kuitenkin pysyi samana. Snowmanin ja parasiitin äänen epäpyhä yhteensulautuma nauroi ivallisesti. ”Hihii. Vai niin. Mitä luulette saavuttavanne?”
Tawa ei vastannut loiselle. Muut huoneessa olijat tuntuivat ottavan tämän ikään kuin käskynä olla hiljaa. Snowmanin pää kääntyi klaanilaisesta toiseen löysin liikkein, mutta kaikki tuntuivat välttävän katsekontaktia. ”Hämähäkki pääsi tänne aiemmin juuri ja juuri”, loinen sanoi. ”Ja se pieni pää melkein käristyi sisältäpäin siinä kontaktissa. Miksi se pystyisi parempaan ny-” Loisen puhe keskeytyi. Snowmanin kasvot menivät täysin tunteettomaksi. Same osoitti lumiukon kättä sormellaan. Muut kääntyivät katsomaan. Kämmen puristi Nimdaa tiukasti ja voimakkaasti. Siru hohti sinistä, aavemaista valoa. Vähitellen valo alkoi toistua myös lumiukon silmissä.
”…hei, tyypit?” Snowmanin ääni ehti sanoa, kunnes toinen ääni peitti sen alleen. Snowmanin suulla huudettiin, mutta huutaja oli parasiitti. Se karjui petomaisesti usealla äänellä, mikä sai monet huoneessaolijat peittämään korvansa ja etenkin puolirahi Make näytti erityisen ahdistuneelta. Oli kuin hän olisi kuullut jotain, mitä muut eivät. Epäinhimillistä, sielua riipivää karjumista kesti aivan liian pitkään. Karjunnan alta kuului häiritsevää rikkinäistä radiota muistuttavaa kohinaa, joka pureutui hiljattain Tawan ja moderaattorien päihin.
Pian huuto lakkasi, mutta riipivä kohina jäi häiritsemään kaikkien huoneessaolevien ajatuksia. Yhä pöydällä makaava Snowman räpytteli nyt silmiään ja tiiraili ympäristöänsä. Lumiukko ei näyttänyt tietävän, missä oli, mutta Toan vilpittömästä katseesta kuitenkin näki, että hän oli paikalla. Hän ei ollut enää joku muu. Tawa katsoi lumiukon kasvoja helpottuneena, mutta helpotuksessa oli pieni ripe epäröintiä. Admin lähestyi vuodetta hitaasti. Snowie? Lumiukko katseli ympärilleen, huomaten olevansa tuttujen kasvojen ympäröimä. Kaverit? Mitä… Mitä tapahtuu? Yritämme selvittää, mitä pääsi sisällä tapahtuu Kepe vastasi virnistäen. Vaikka minusta moinen tutkimus olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Lumiukko hymyili takaisin. Sinä tiedät, mitä minä sinun mielipitäistäsi ajattelen. Rationaalisia ja tieteellisen näkökulman antavia? Uskottele sinä vain itsellesi noin. … …
Kupe tarttui Snowien kädestä, ja katsoi tämän ranteeseen kiinnitetyn piippaavan laitteen mittareita. En millään tahtoisi keskeyttää rakentavaa juttutuokiotanne.. lääkintätoa aloitti …mutta tämä ei oikein lupaa hyvää.
Kepe ja Snowman kääntyivät katsomaan. Kupe käänsi elintoimintoja skannaavan koneen näyttöä hieman. Snowmanin ruumiinlämpö oli vaarallisen korkealla ja elintoiminnot poukkoilivat hallitsemattomasti. Lumiukko nielaisi hiljaa. ”Ööööh. En ole mikään ekspertti näissä. Voisitteko…selittää?”
Kupe pudisti päätään. Hän nosti kättään varovaisesti ja osoitti sormellaan Snowien käden suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan. Snowmanin nyrkki oli puristunut yhä tiukemmin sokaisevan sinisenä hohtavan Nimda-sirun ympärille. Käsi tärisi halllitsemattomasti, vaikka Snowman oli muuten täysin rauhallinen. ”Ööööh.”
Sitten tapahtui jotain muutakin. Sänkyyn kiinnitetyn näytön lukemat välkkyivät hetken, ja alkoivat sitten järjestäytyä uudelleen. Kupe, hoitajamatoran ja Kepe syöksähtivät varmistamaan johtojen liitoksia, mutta missään ei tuntunut olevan vikaa. Kupe kääntyi Snowien puoleen, joka vaikutti holtitonta kättään lukuun ottamatta aivan normaalilta. Mitä tapahtuu? Make ihmetteli hieman hätääntynyt ilme kasvoillaan. Onko kaikki okei?
Juuri kun Kupe oli vastaamassa, monitori rauhoittui. Lukemat palasivat mittaamaan lumiukon elintoimintoja, kaikki paitsi yksi. A-aivotoimintoja mittaava käyrä… hoitajamatoran aloitti. Miksi se… pysähtyi? ”Hehe”, rehellisyyden nimissä erittäin huolestunut Kepe kuiskasi katsoen Snowieta silmiin. ”Minä en ainakaan huomaa mitään ero-” Kepen puhe keskeytyi, kun Samen valkoinen käsi peitti hänen virnuilevan suunsa. Kaikki tuijottivat mittareita ja havaitsivat kauhukseen Snowien ruumiin kaikkien elintoimintojen hidastuvan. Aivotoimintokäyrä oli jo täysin pimeänä.
”Snowman”, Kupe sanoi katsoen elintoimintomittaria huolissaan. ”Niin?”, vielä typertyneenä hymyilevä lumiukko kysyi. ”Olethan tosi rauhassa juuri nyt?” ”…ainakin yritän.” ”Okei, tosi hyvä että olet rauhassa. Tämä seuraava lause on nimittäin vähän pelottava.” ”Antaa palaa.” ”Sinun elintoimintosi ovat pysähtymässä.”
Snowmanin hymy hyytyi lopullisesti. Hän sanoi ”apua”, mutta niin hiljaa, että se oli vain luettavissa lumiukon huulilta.
”Mutta…” Tawa aloitti. ”Miksi Visokki ei tee mitään?”
”Ehkä hän ei pysty”, Snowman sanoi. Kaikki kuitenkin huomasivat, että nyt suusta tulevat sanat eivät olleet lumiukon omia. Lohduttomien äänten kuoro puhui jälleen. ”Hi hi. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi tilaa. Hyvä yritys, hämähäkki.”
Snowman räpytteli silmiään. Hän avasi suunsa puhuakseen taas, mutta nyt kuului vain hänen oma äänensä. ”Aaaah! Kuka tuo oli? Puhuinko minä juuri?”
Sitten yhdessä silmänräpäyksessä lumiukon ilme muuttui jälleen tyhjäksi ja ääni vaihtui. ”Hiii. En olekaan kokeillut näitä osia hänen päästään aiemmin. Saisinkohan sydämen pysäytettyä jostain kokonaan…” Ruumiin ohjaus vaihtui välittömästi takaisin Snowmaniksi. Hän ei vaikuttanut kovin iloiselta sanomastaan ja kuulemastaan.
Kupe nielaisi. Hän nyökkäsi lääkintämatoranille ja osoitti laukkua, jossa leikkaustarvikkeet olisivat. ”Same ja Make! Voisitteko pidellä Snowmania paikallaan?” Moderaattorit tarttuivat tuumasta toimeen äärimmäisen epävarmoina, kun Kupe ja lääkintämatoran valmistelivat leikkausvälineitä.
Loisen ääni hihitti jostain Snowmanin sisältä. Lumiukko itse näytti poikkeuksellisen ahdistuneelta. Lääkintäskannerin hiljenevä piippaus ei auttanut tilannetta yhtään.
”Naiset ja herrat”, loinen sanoi lumiukosta, ”tänään teemme tieteelliseen kokeen: Voikohan pelkoon kuolla?”
Tawa ja Kepe jäivät ainoina tuijottamaan lääkintäskannerin ruutua. ”Onkohan tämä ihan turvallista?” Kepe kysyi epäröivänä katsellen leikkausoperaation valmistelua. ”Parasiitti on kuitenkin vielä täysin kunnossa, entä jos se-” Kepe vaiennettiin tänään jo toista kertaa. Tällä kertaa käsi kuului Tawalle. ”Mmmph rmmmgh?” Tawa katsoi tarkkaan lääkintäskannerin ruutua. Hän ei ymmärtänyt näkemäänsä aluksi, mutta sitten se valkeni.
Näytölle muodostui sanoja.
Älkää.
Leikatko.
Parasiitti.
Vahva.
Kaverit? Miksi te hiljenitte? Snowman oli hämillään, ja huolestuneen näköinen. Sanat jatkoivat ilmestymistään monitorin ruudulle.
Snowman.
Kuolee.
Heeeei. Mitä tapahtuu?
Same lois Snowmaniin tylyn katseen, ja lumiukko tajusi vaieta. Visokki? Tawa kysyi hiljaa, pitäen katseensa monitorissa.
Minä.
Oma.
Elegantti.
Itseni.
Jos emme voi leikata parasiittia isti Snowmanista, niin mitä voimme tehdä?
Voisitte.
Kuunnella.
Kohinaa.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan yllättyneinä, eivätkä oikein tienneet, mitä tehdä. Kaikki koettivat olla hiljaa, ja kuunnella, mutta parasiitti piti huolen, ettei se ollut helppoa. Hih. Tein juuri kiintoisan havainnon. Ilmeisesti pelkojen syntymiseen vaadittavia ärsykkeitä voi muovata melko vapaasti.
Kuunnelkaa.
Kohinaa.
Mutta mitä tapahtuu parasiitti jatkoi jos niitä ärsykkeitä keksii lisää. Ja lisää. Ja lisää.
Kohina.
Same sulki silmänsä ja mielensä, koettaen keskittyä aivoissaan kuuluvaan taustameluun. Visokki yritti ottaa heihin yhteyttä, ja parasiitti teki parhaansa estääkseen sen.
Snowmanin hengitys kiihtyi, ja kuulosti kaikin puolin ahdistuneemmalta. Lisäksi hänen katseessaan tapahtui jotain. Asteittan, mutta selkeästi lumiukon silmissä näkyi kauhu. Snowman? Kepe kiinnitti huomionsa vuoteella makaavassa klaanilaisessa tapahtuviin muutoksiin. Same! Make! Tawa korotti ääntään huomattavasti. Tiukentakaa otteitanne. Mitä te… Mitä täällä tapahtuu? Miksi- Snowmanin ääni säröili hieman hänen katseensa harhaillessa ympäri huonetta äkkinäisin liikkein. Hän on menossa paniikinomaiseen tilaan Kupe ilmoitti kohotettuaan katseensa mittareista. Parasiitti ei pelleile. Hän näyttää pelkäävän… kaikkea.
Parasiitti aloitti naurunsa. Se ei kuitenkaan jäänyt vaimeaksi hihittelyksi, vaan siihen tuli lisää ääniä mukaan. Ei kestänyt kauaa, kun hohottamassa oli jo kokonainen kuoro ääniä, jotka eivät kaikessa monipuolisuudessaan kuulostaneet siltä, kuin olisivat voineet lähteä samasta eliöstä. Make ja Same painoivat tosissaan vastaan Snowmanin aloittaessa hätäisen rimpuilun, vaikka Mahrikingin kasvoista näki, että äänet aiheuttivatkin hänessä pahoinvointia. Hoitajamatoran kääntyi selin sairasvuoteeseen ja peitti korvansa koettaen sulkea naurun päänsä ulkopuolelle. Kupe tuijotti silmä kovana näyttöä, ytittäen saada tilanteeseen jotain järkeä.
Tawa! Same huusi nauravan kuoron yli. Sulje mielesi, meillä on jo yhteys Visokkiin! Se on heikko, mutta on kumminkin. Sähkön Toa noudatti vinkkiä parhaansa mukaan. Hän yritti olla keskittymättä nauruun, olla keskittymättä holtittomasti rimpuilevaan klaanilaiseen, tai hiljaa nyyhkyttävään matoraniin. Hän sulki silmänsä, ja painoi päänsä alas. Ja kuuli yhä demonisen kuoron, kuuli hädässä olevat klaanilaiset.
Tawa istuutui lattialle, ja laittoi jalkansa ristiin. Visokki, nyt olisi hyvä hetki, hän sanoi mielessään. Olet hyvä tässä. Klaanin paras. Nyt, tee taikasi, ja sano minulle jotain.
Kohina oli silti liian vaimeaa verrattuna huoneen muihin ääniin. Parasiitti lopetti naurunsa hetkeksi, vain aloittaakseen puheensa. Tämähän paljastui oikeaksi pelkuriksi. Ei minun tarvinnut kuin vain vähän nostaa muutamia tunteita pintaan, ja heti tämä meni aivan hysteeriseksi. Miten käykään vihan kanssa? Huono kohde Kepe vastasi Snowie ei ole niinkään kova ärsyyntymään kuin ärsyttämään. En edes muista, milloin olisin nähnyt hänet oikeasti vihaisena. Hih. Kuulehan tiedemies. Sinun lienee parasta pysytellä koneiden parissa jatkossakin, mielen toiminnasta et ymmärrä pätkääkään. Kiltit ja rauhalliset, heitä vasta täytyykin varoa. Mutta ei sinua voi syyttääkään, tiedemies. Eihän sinulla ole kunnollista kontaktia muihin, käytät kaiken aikasi yksin pimeydessä, koneiden parissa.
Sitten parasiitti vaihtoi taas omaan ’naurava piinallinen kuoro’ -repertuaariinsa, ja jätti Kepen tuijottamaan melko mitäänsanomattomana takaisin. Kupen oli pakko kääntyä hoitajamatoranin puoleen, jottei tämä olisi täysin vaipunut epätoivoon. Kaoottisessa tilanteessa moderaattorit saattoivat vain keskittyä rimpuilevan Snowmanin pitämiseen vuoteessa.
Tawa istuutuii huoneen keskelle ja risti jalkansa, koettaen keskittyä telepaattiseen yhteyteen vanhan ystävänsä kanssa. Visokki. Kerää voimasi. Olen kuulolla.
Kas kas kas parasiitti puheli. Hänellä on kyllä kärsivällisyyttä, myönnetään. Tai ehkä vain vertaan sitä hänen urheuteensa, joka loppui huomattavasti nopeammin kesken.
Kupe vilkaisi olkansa yli lumiukon elintoimintoja kuvaavia mittareita. Hän ei pitänyt näkemästään. Tyypit… Snowien ruumiinlämpö huolettaa minua. Se kohoaa. Nopeasti.
Tawa koetti olla välittämättä kaikesta ympärillään. Keskittyä vain kohinaan. Keskittyä vain yhteyteen.
Tawa. Visokki? Mata Nuin kiitos, luulin ettei tämä ikinä onnistuisi. Nyt, kuuntele tarkkaan. Saatan tietää, miten saamme Avden parasiitin pois Snowmanin ruumiista. Tawa nielaisi. Antaa kuulua. Snowman rimpuili moderaattorien otteessa, mutta silti Make ja Same näyttivät keskittyvän sisimpäänsä mahdollisimman hyvin. Kepekin näytti keskittyneemmältä kuin aikoihin. Se ei kuule meitä nyt, Visokin ääni sanoi. Siksi tarvitsin tämän yhteyden. Tähän asti se on kuunnellut teitä. Se lukee teitä ja käyttää reaktioitanne hyväksi. Mutta tämä yhteys on sitten turvallinen? Same ajatteli. On. Olen tarkkaillut sitä. Ja en usko sen edes yrittävän tappaa Snowmania.
…mitä tarkoitat? Tawa pohti.
Miettikääpäs. Miksi tuo otus haluaisi tappaa Snowmanin? Mikä taktinen hyöty siitä olisi Allianssille ja Avdelle?
Tuossa on järkeä, Tawa pohti. Jostain kaukaa kuitenkin kaikui yksi Kepen ajatuksista, joka oli harvinaisen pysäyttävä: Entä jos…se on vain sen mielestä kivaa?
Kaikki katsoivat hetken Snowmania, jonka sisällä hihitti jokin. Niin, Visokki ajatteli. En ole ollenkaan varma tästä, mutta jotain on tehtävä! Tawa, luulen, että Snowman ei ole sen oikea kohde.
Tawa pysähtyi hetkeksi pohtimaan. Se…haluaako se minut?
Visokki oli hiljaa hetken. En tiedä. Siinä olisi järkeä. Välillä kuulen, kuinka Avde ja Se puhuvat. Ne…ne haluavat ’syödä valkoisen kuningattaren’.
Tawa ja moderaattorit katselivat toisiaan epäroivinä. Me olemme siis siirtämässä sitä minuun. Nättiä.
Täytyy edes yrittää, Visokki sanoi, mutta olkaa valmiina. Se vaihtaa kohdetta heti kun sinä…avaudut.
…?
Se pääsi Snowien sisään, kun Snowie nukkui, Visokki sanoi. Mielen täytyy olla avoin. Pahaa-aavistamaton. Sinun pitää näyttää pelokkaalta ja anovalta. Tawa nyökkäsi ja katsoi muita ajatusyhteydessä olevia. He näyttivät ymmärtäneen asian täysin.
Olkaa valmiina, Visokki viesti. Huomaatte kyllä, jos se on tulossa ulos. Mutta teidän pitää olla tosi nopeita.
Entä jos emme ole?, Kepe kysyi, ja sai vastauksensa kirjaimellisesti ajatuksen nopeudella: Sitten se saa Tawan.
Hyvä on, Tawa sanoi. Ei tässä muutakaan voi. Kaikki, olkaa valmiina nappaamaan se heti kun Visokki antaa merkin.
Visokki puhui taas, mutta hämähäkin ääni oli nyt suorastaan epävarma. Anteeksi, Tawa, mutta se ei toimi. Heti kun parasiitin ote Snowmanista ja Nimdasta herpaantuu, en voi puhua teille enää.
Kepe ei pitänyt kuulemastaan. Eli…nappaamme sen fiilispohjalla? Ehhhh.
Tawa kurtisti kulmiaan. Visokki. Ennen kuin katoat lopullisesti, kerro edes missä olet.
En voi. Anteeksi.
Miksi et? Pyydän, kerro!
Visokki tuntui väistävän kysymystä. Hän sanoi vielä vain jotain pientä: Napatkaa se.
Kohina kaikkien mielissä vaimeni. Nyt oli jäljellä enää vain epätoivoisesti rimpuileva Snowman, parasiitin riipivä nauru ja seinäkellon jätättävä ääni. Tawa nielaisi. Hänen täytyisi olla uskottava. Hänen täytyisi näyttää oikeasti pelokkaalta. Klaanin pääadmin sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kulki ajatuksissaan jonnekin kauas menneisyyteen ja kaivoi esiin sanoja, jotka hän luuli jo unohtaneensa.
Sinä olet turha. Sinä olet hyödytön. Sinä olet tyhjä.
Minä voin tehdä sinusta täyden.
Kylmä hiki nousi pintaan. Jotkin asiat oli tarkoitettu unohdettaviksi. Niiden kaivaminen esiin toi myös ylös tuntemuksia, jotka oli haudattu jonnekin syvälle.
Et voi tuhota minua. Minä olen itse tuho. Sinä? Et mitään.
Tawa avasi silmänsä ja katsoi Snowmania silmiin. Klaanin pääadminin kasvoilla oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niillä koskaan aikaisemmin. Se oli pelkoa. ”Pyydän. Jätä hänet rauhaan. Ota…ota minut.”
Snowmanin kasvot vääntyivät virneeseen, jossa oli jotain tyhjää. Loinen katsoi sähkön Toan kasvoja. ”Kyllä, neiti”, se sanoi, pitäen tyhjän katseensa Tawassa. ”Sinä olet parempi, neiti. Sinut haluamme, neiti.”
Sitten Snowmanin pää retkahti veltosti taaksepäin, ja oli aivan hiljaista. Tawa, Same, Make, Kupe, hoitajamatoran ja Kepe tuijottivat kaikki ääneti vuoteella makaavaa hahmoa.
Yllättäen lumiukko aloitti hillittömän vapisemisen. Moderaattorikaksikko syöksyi äkkiä paikoilleen pitelemään valkoista hahmoa aloillaan, kun Snowien heiluminen muuttui täysin hysteeriseksi, ja hän alkoi yskiä ja kakoa. Muutkin vuoteen vierellä auttoivat lumiukon paikallaan pitämisessä, ja elintoimintoja tarkkailevat monitorit heittäytyivät aivan villeiksi.
Äkkiseltään se kuitenkin loppui. Snowie jähmettyi paikalleen merkilliseen asentoon, rintakehä eteenpäin työntyneenä. Klaanilaiset irrottivat otteensa hänestä.
Lumiukon vartalo nyki muutaman kerran luonnottoman oloisesti, ja valkoisen rintakehän läpi työntyi jotain mustaa.
Ja mustaa se oli. Lumiukon elastisesta rintakehästä ulos tiensä raapiva olento oli musta kuin pimeys tähtien välissä. Se liikkui letkeästi kuin ilman luiden tai ulkoisen tukirangan tuomaa rajoitetta. Kun tarpeeksi sen mustasta ruumiista oli tullut ulos Snowmanin kehosta, se avasi kaksi verestävän punaista silmää, jotka sijaitsivat pikimustan pään vastakkaisilla puolilla. Ne katselivat ympärillä olevia klaanilaisia liikkuen kuopissaan villisti. Pian olennon koko pää tuli ulos. Paksu kaula työnsi sen pientä ja pyöreää päätä ulos lumiukon rintakehästä. Keskellä päätä olennon silmien välissä ulkoni terävä nokka, joka napsahteli saksimaisesti auki ja kiinni. Pitkä, pieniä punaisia silmiä täynnä oleva kieli höllyi nokan sisällä.
Klaanilaiset katsoivat vähitellen ulos tunkeutuvaa olentoa epäuskoisina ja hieman kauhuissaan. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, miksi olentoa olisi pitänyt kutsua. Kaikille tuli mieleen yksi äärimmäisen sopiva sana, mutta sen käyttäminen olisi liian absurdia. Olento nousi Snowmanin rintakehään kaivamastaan kuopasta kokonaan. Pyöreän pään alla oli isompi pyöreä vartalo, jossa oli terävä pyrstö. Olentoa kannattelivat pitkät ja laihat jalat, jotka olivat vielä osittain Snowmanin sisällä. Olento käänteli nyt pyöreää ja terävänokkaista päätään ympäri luonnottomasti, tarkkaillen ympäröiviä klaanilaisia.
Lääkintämatoran oli kohdannut tänään jo monenlaisia asioita. Pelottavuudessaan ja absurdiudessaan tämä kuitenkin ylitti kaiken. ”Mi-mi-mi-mik…” matoran aloitti. Hänet kuitenkin keskeytettiin. Musta ja groteski loinen avasi terävän nokkansa ja puhui kirkkaalla ja pirullisella äänellään. Ääni sai huoneen lasiesineet resonoimaan voimakkaasti. ”Mi-mi-mikä se oooooon”, hirviö kirkui pilkallisesti. Sitten sen ruumiissa avautui jotain.
Olento paljasti siipensä. Se avasi ne täyteen mittaansa. Siivet olivat hyvin lintumaiset, mutta niiden molempien sisällä oli kolme verenpunaista silmää, jotka tarkkailivat ympäristöä nykien. Siipien kärjissä oli myös vähän sinistä hohtoa. Se oli ainoa kohta hirviön ruumiissa, joka ei ollut musta tai punainen.
Yönmusta olento kääntyi kohti Tawaa ja räpytteli siipiään kuin valmistautuen lentoon. Se nauroi. Infernaalisen närhen nauru täytti koko huoneen.
Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raaalla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.
Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja. Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin. Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.
Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria. Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa. Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhakelakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.
Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.
Järvi
Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhakelakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.
Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.
Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa. Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.
Mitä oikein yrität? Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.
Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani, Umbra kertoi. Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia, Umbra kertoi.
Älä vaivu pessimismiin, ystävä, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.
Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.
Nazorakien tekemiä lukkoja, Glatorianking sanoi. Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida, hän kertoi murheellisena.
Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä. Olet hyvä lemmikki, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle. Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.
Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs! Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.
Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on? Gekko kysyi ohimennen.
En, miten niin? Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä. Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.
Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.
Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon. KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.
Aika lähteä täältä, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. Ai niin, Umbra sanoi, Tässä Qewa, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.
Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.
Järvi, Flygelin mökki
Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.
Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.
”Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä”, Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.
”Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä”, olento örisi.
”Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?” Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!
”Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa”, punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. ”Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?”
Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.
Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta…
Aamu oli koittanut ja aurinko paistoi. Hän otti kylmiöstään vihreää poreilevaa juotavaa. Se oli erittäin raikasta ja virkistävää. Hän avasi oven ja lähti kävelemään kohti rappusia, jossa hän kompastui ja lensi rappuset alas.
”WHEEEE HEEEE!” ”Mitä ihmettä sinä riehut?” ohi kävelevä Toa kysyi.
Ilman Toa astui hotellin pääovesta ulos ja lähti kävelemään kohti Lehu-metsää. Taas.
Lehu-metsä
Hän kiipesi puuhun lepäämään. Ilma Burnak kiipesi samaan puuhun. Toa nukkui ylhäällä. Rahi alkoi nuolemaan Toan naamiota. Hän heräsi.
”WHEEEE!”
Konguboss istuutui Burnakin viereen. Hän hyppäsi puusta alas, hidastaen vauhtia Mirulla, mutta Burnak seurasi häntä.
”Okei”, Konguboss mietiskeli, ”tiedän että et ymmärrä minua, mutta miksi seuraaat?”
Rahi hankasi päätänsä Toan jalkaan. Hän ajatteli, että ei olisi pahitteeksi, jos hän ottaisi Burnakin omakseen. Toa nimesi sen Burnikiksi, joka muistuttaa vähän nimeä Burnak.
Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa. Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.
Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin. Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.
Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää. Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.
Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta. Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.
”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti. ”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi. Matoro näytti miettivän. ”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle. ”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti. ”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.
”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä. ”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.
Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.
Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.
”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”
Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.
”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi. ”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana. ”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä. ”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.” ”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.” ”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi. Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.
Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.
Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”. Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.
Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.
Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan. Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa. Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.
Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää. Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.
Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa. Paperi oli revitty puolivälistä sivua. Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.
Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.
Matoro avasi viimeisen ja luki sen. ”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”
Sitten kansio loppui.
Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi
Meri
Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.
Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.
Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu. Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.
Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.
”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.
”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle. Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.
Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.
Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.
”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.
Matoro ja Xxonn seisoivat tuntemattoman saaren hiekkaisella, Matoranien ja Visorakkien välisessä taistelukentällä. Krika oli juuri siirtänyt heidät Destralilta saarelle.
He eivät ehtineet ajatella kovin kauan aikaa, kunnes iso Rhotuka lensi heitä päin. Jään Toa ja Äksä hyppäsivät pois tieltä. Koska ei ollut paljon järkeä lojua maalla ja odotella kuolemaa, he päättivät taistella. He päättivät auttaa Matoraneja, koska jos auttaisi Visorakeja, saisi palkinnoksi erikoiskutsun heidän illallsipöydän tarjottimelle. Xxonn otti kuolleen Makutakenraalin tykin ja alkoi ampua Visorakeja. Matoro taas ampui energialla miekastaan.
Xxonn huomasi kaukaisuudessa, kuinka pari Visorakkia ympäröi yhden Matoranin, ja kun he lähtivät pois, ainoa, mikä jäi jäljelle Matoranista oli hänen vahvoilla leuoilla pureskeltu ruumis. Äksä olisi halunnut auttaa häntä, muttei voinut, kun hän oli liian kaukana. Kukaan ei voinut olla näkemättä, kun iso Rahi hyökkäsi Zivonin kimppuun, mutta iso Visorak vain tarttui sitä, piteli sitä paikoillaan ja pisteli sitä kuoliaaksi hännällään. Matoro näki, kun 7 Visorakkia hyökkäsi Äksän kimppuun, joten hän riensi apuun. Matoro onnistui käristämään niistä suurimman osan ja Xxonnilla oli voimaa vielä tappaa loput. Äksä ja Matoro lähtivät auttamaan Matoraneja, joitten kimpussa oli kymmeniä Visorakkeja. He tappoivat monia Visokkeja, kunnes yksi niistä pisti Matoroa takaa. Hän karjaisi. Xxonn kääntyi ja katsoi, mitä oli tekeillä. Hän halusi mennä apuun, mutta hänen piti puolustaa itseään. Matoro taas jäi makaamaan maahan. Hän ei pystynyt nousta.
Hänellä vain sumeni näkö…..
***
Matoro yritti avata silmiään.
Hän makasi jollakin, katse ylöspäin. Hän näki kivisen katon.
”Varovasti nyt”, joku sanoi, ”pyörryit, kun sinut puraisi tuo ilkeä Visokki”
Jään Toa voihkaisi.
”Joo. Yleensä se sattuu”
Matoro käänsi katsettaan ja näki ruskean Matoranin.
”Missä minä olen?”, Toa kysyi.
”Olet turvassa”, Matoran vastasi.
”Mikä paikka tämä on?”, Matoro kysyi voihkaisten, ”mikä saari?”
”Tämä saari on Iganata”, Matoran vastasi, ”Tai ainakin kutsumme sitä sillä nimellä.”
”Missä me olemme juuri nyt?”
”Tämä on tukikohtamme. Ainoa piilopaikkamme Visorakeilta. Mutta joskus tulee aika, kun meidän aikamme tulee. Kun ne pääsevät tänne, ja me kaikki kuolemme”
”Miksi minä en ole kuollut?”, Matoro kysyi.
”Me nähtiin, kuinka sinä taistelit. Emme voineet jättää sinut kuolemaan. Joten toimme sinut tänne, kun saimme mahdollisuuden. Ajattelimme, että voisit auttaa meitä. Mutta jos haluat lähteä, lähde vain. Luulisimme, että voisit suostua auttaa meitä. Mutta lähteminen ei ole helppoa. Visorakkeja on kaikkialla ympärillä.”
Sitten Matoro muisti Xxonnin.
”Muuten, oletteko nähneet sellaista isoa tyyppiä? Sellaisen punaisen, jolla on robottisilmä ja tykki toisessa kädessä.”
”Ai, hänet”, Matoran aloitti, ”Joo. Näimme hänet. Hän taisteli hyvin…”
”Kuoliko hän?”
”Ei. Mutta hän haavoittui todella pahasti. Hän on nyt nukkumassa toisessa kammiossa”
”Voinko nähdä hänet?”
”Riippuu. Pystytkö kävelemään?”
Matoro yritti nousta. Se sattui aluksi ja tuntui epämukavalta, mutta hän pysyi pystyssä.
”Muuten”, Matoran sanoi, ”En vielä ole esittäytynyt. Nimeni on Irvan”
”Matoro the Blacksnow”, Matoro vastasi.
”Mukavaa tavata, Matoro”, Irvan sanoi.
”Voitko nyt viedä minut hänen luo?”
Irvan lähti kammiosta. Matoro seurasi häntä. Hän huomasi, että koko huone oli kiveä, paitsi maassa oli hiekkaa. Kun hän lähti kammiosta, hän huomasi, että he olivat maanalaisessa kivisessä tunnelissa. Irvan vei hänet toiseen kammioon. Kammiossa, Xxonn lojui kivisellä ”sängyllä”. Oikea jalka näytti veltolta ja käsitykki näytti toimimattomalta.
”Jalka on vähän havoittunut”, Irvan sanoi.
”Voimme ehkä parantaa sen”, hän jatkoi.”Pystymme ehkä paikkaamaan luun, jos se johtuu siitä”
”Ettekö siis tiedä, mistä se johtuu?”, Matoro kysyi.
”Emme ole vielä tutkineet häntä, mutta ehkä olisi viisainta tehdä se, kun hän nukkuu.”
Siinä samassa hän kutsui paikalle kaksi lääkintämisetä. Hän sanoi niille jotain ja he alkoivat sorkkia Äksän jalkaa jollakin välineellä.
”Ehkä heille pitää antaa hieman yksityisyyttä”, Irvan sanoi ja ohjasi Matoron pois kammiosta.
Sitten Matoro huomasi, ettei hänen vyöllään ollut Itrozin kansiota Destralilta.
”Kansioni!”, hän huudahti.
”Anteeksi?”, Irvan sanoi.
”Minun vyölläni oli kansio. Oletko nähnyt sitä?”
”Ai. Sitä. Panimme sen talteen. Haluatko, että esittelen kansani ensin? Silloin voisin viedä sinut kansiosi luo.”
”Hyvä on…”
Irvan esitteli paikkoja Matorolle. Tukikohta näytti isolta kiviseltä muurahaispesältä. Hän myös kertoi, kun tappajahimoinen Makuta, nimeltä Iredax tunkeutui saarelle ja alkoi luomaan Visorakkeja, Protodermisluolasta, joka oli saarella. Aluksi he halusivat puolustaa kotimaataan. Kun monet heistä olivat kuolleet, he päättivät hylätä saaren ja paeta. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Visorakit olivat kaikkialla ja tappoivat kaikki, ketkä lähtivät pois. Myöhemmin, he loivat ryhmän, jota kutsuttiin Iganatan Puolustusryhmäksi.
Irvan myös esitteli Matorolle tukikohdan asukkaista.
”Hienoa”, Matoro sanoi, ”visitko nyt viedä minut kansion luo?”
”Hyvä on”, Irvan vastasi ja vei Matoron tunnelia pitkin toiseen kammioon, joka oli vahvasti vartioitui.
”Tuossa se on” hän osoitti.
Matoro näki paksun kansion, ison mustan tykin vierellä. Hän otti sen ja alkoi lukea sitä heti paikalla.
Notfun, edelleen päällään hopeanmusta huna, istui hytissään tyytyväisenä. Hänellä oli kädessään rommipullo ja hän luki karttoja. Notfun hörppäsi rommista silloin tällöin. Yhtäkkiä hänen silmänsä laajenivat ja rommipullo tippui kädestä. Tämä tapahtui sen seurauksena, että Jardirt juoksi hyttiin. ”Kapteeni, eräs laiva lähestyy meitä. Mitä teemme?”, Jardirt kysyi Notfunilta. Notfun katsoi perämiestä epäluuloisena. ”…Jardirt, ystäväni”, Notfun sanoi ja nousi tuoliltaan. Hän laittoi käteensä matoranin olkapäälle. ”Tunsin kerran miehen, jonka kädessä oli koukku. Myöhemmin, hänen päänsä lähti irti ja siihenkin laitettiin koukku”, Notfun selitti. ”Miten ihmeessä tuo liittyy mitenkään?”, Jardirt kysyi. ”Ystäväni, se on pointti. Ei mitenkään. Miten tuo laiva liittyy mitenkään mihinkään? Olen nähnyt laivoja ennenkin”, Notfun sanoi perämiehelleen. ”Oikeastaan ainoa ongelma on, että he tulittavat meitä”, Jardirt kertoi kauhistuneena. ”Tulittavat vai. Millä?”, Notfun kysyi. ”Kumiankoilla, kapteeni”, Jardirt vastasi…
Matoro rullasi nopealla liikkeellä paperidokumentit vyöhänsä. ”Tänne tulee pian väkeä. Pitä häipyä ja äkkiä!”, Matoro sanoi nopeasti, tutkien katseellaan huonetta. Kaksi ovea. Toisesta he tulivat, ja näemmä toisesta he menisivät.
Äksä ampui voimakkaan ammuksen oveen lähettäen sen ilmaan. Hän ampui muutaman suojalaukaukauksen taaksepäin kaksikon juostessa matalaan ovesta. Rahskhien säteitä iskeytyi ovenpieliin ja lattiaan.
Eteen avautui pimeä ja suora käytävä. He olisivat täydellisiä maaleja moisessa paikassa. ”Mitä teemme?”, Xxonn kysyi nopeasti juostessaan. ”En tosiaankaan tied-”, Matoro yritti vastata mutta jalkaan osunut varjosalama heitti hänet maahan. Jään Toa kierähti taitavasti pystyyn. Hän ampui satunnaisia elementti-iskuja taaksepäin, hidastaen rahksheja.
Kaksikon eteen ilmestyi yhtäkkiä mustaa massaa. Seinämä. Matoro ja Äksä törmäsivät pimeydestä ilmestyneeseen seinämään, mutta tällä kertaa ehtivät siitä pois ennen kuin seinä alkoi vetää. He olivat umpikujassa. Koko käytävä leimusi mustan ja tummanpunaisen väreissä ja seiniä tuntui tulevan kaikkialle. Maailma pyöri kaksikon silmissä.
Sitten kaikki pimeni.
”Iltaa, matoset.”, mustan ja valkoisen värinen makuta lausui hiljaa. Matoro alkoi erottaa muotoja pimeyden joukosta. Häntä huimasi taas. Toa koitti liikkua. Hän ei voinut. Xxonn kökötti Matoron vieressä. Punaiset jähmetyskentät säikeet kiertelivät kaksikon ympärillä estäen kaikki liikkeet.
Makutan pitkä, luinen pää kääntyi Matoroon. Olennon silmistä paistoi tyhjyys. ”Mikä sai teidät niin epätoivoisiksi että tulitte tänne?”, Krika kysyi hitaasti. Makutan valkoiset alueet suorastaan hohtivat varjojen joukosta.
Matoro silmäili huonetta. Ei ollut mitään huonetta. Vain pimeyttä.
Matoro yritti selventää ääntään. Hän mietti mitä kaikkea kannattaisi kertoa. Nimdasta hän ei mainitsisi mitään.
Samaan aikaan Krika kirosi mielessään. Tällä olennolla oli mielensuojaus.
”E-etsin tietoja Makuta Itrozista…”, Matoro pystyi kertomaan. Krikan demoniset silmät pimeydessä miettivät hetken. Sitten Makuta taas puhui. ”Te pienet toat siis tulette universumin vaarallisimpaan paikkaan vain… kouluesitelmän vuoksi?”, Krika kyseli, tavanomainen pilkka äänessään.
Seurasi hiljaisuus.
”Kaikki ovat onnellisia jos tapamme tiedät. Paitsi te, mutta teiltähän ei kysytä.”, Krika kertoi. Sitten hän vain katosi.
”Äks,” Matoro aloitti. Vastaukseksi kuului epämääräistä muminaa. ”Oletko kunnossa?” ”En. Emme ole kunnossa.”, Äksä vastasi. Punainen aaltoilu kaksikon kehoilta hiipui pikkuhiljaa Makutan lähdettyä. Se vapautti sankareiden lihakset. Kentän kadottua kokonaan kumpikin heistä iskeytyi selälleen maahan.
Ei, ei maahan. He leijuivat pimeydessä.
Matoro koitti liikkua. Kaikkialla oli vain pimeyttä. Hän ei tuntenut mitään askelissaan – hän vain käveli pimeydessä.
Hän muisti muinaisen opetuksen Makutasta.
”Mutta Makuta on täällä nyt, näissä palaneissa puissa, tässä kuolleessa maassa. Kaikki tämä on Makutan tuhoamaa eikä puhdistu siitä ikinä. Niin hänestä tulee vahva. Hän tuhoaa asioita.”
Jään Toa katseli ympärilleen. Ainut mitä hän näki, oli Äksän hehkuva sydänvalo. ”Tämä taisi sitten olla tässä.”, Matoro sanoi masentuneena.
”Sinähän olet normaalisti optimisti. Näet aina asioiden valoisat puolet!”, Äksä rohkaisi. ”Näetkö täällä valoisia puolia.”, Matoro sanoi.
Hetken hiljaisuus.
”Sitä minäkin. Ainut positiivinen asia täällä on se, että meillä on se kansio tässä vyössäni.”
Silloin kirkas valo tuli jostakin takaa, häikäisten kaksikon pimeään tottuneet silmät. Pimeyteen aukesi valoa tännä oleva aukko jota reunusti violetti siluetti. Kaksikko lähti juoksemaan kohti valoa. Aukko pimeydessä suureni hitaasti. Matoro hypääsi aukosta pitkän vauhdin jälkeen. Hän iskeytyi kovaa hietikkoon ja iski kätensä kiveen. Äksä lensi häntä päin. Matoro katsoi nopeasti ympärilleen. Visorakeja. Matoraneja. Raheja.
”… ZIVONIN!!!”, kuului kova huuto.
Portista Pimeyden Ulottovuuteen astui ulos hirviömäinen legendojen Visorak – massiivinen Zivon. Sen kymmenmetrinen pistin saalisti vastustajia ja aisteja tuhoavat rhotukat alkoivat lennellä.
Kun olento oli tullut pois pimeydestä, portti sulkeutui sen vanneen Kahgarakin toimesta. Kaksi klaanilaista tajusivat olevansa keskellä Visorakien ja paikallisten valtavaa taistelua.