Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Uudet työt; ensimmäiset evakot

Bio-Klaanin saaren ranta

Pieni joukko matoraneja astui pois teräksenharmaasta veneestä. Heidän seurassaan oli muutamia, raskaasti aseistettuja Steltiläisiä, joilla oli pitkät viitat. Seurue asteli hiekkarannan poikki sanaakaan sanomatta, kohti Klaanin linnaketta. Pian heitä vastaan tuli vihreän värinen matoran. Tämä pikku klaanin saaren asukas kysyi muukalaisilta, keitä he olivat.
”En koskaan käytä liikeasioissa oikeaa nimeäni” vastasi ryhmän ensimmäisenä kävelevä harmaa matoran hieman ylimielisesti. ”Olemme tulleet koko matkan Nynrahilta, ja täkäläisellä makutalla on kuulemma meille töitä.”

Nazorakein tukikohta

Itse Kenraali 001 oli tarkkailemassa, kun huoneen, jonka ovessa luki 000, oven takaa saapui suurehko joukko nazorakeja kantaen metallisia säiliöitä. Jokaista syväjäädytyssäiliötä kohden oli neljä torakkaa kantamassa. Kenraali asteli joukkion ensimmäisenä kuljetettavan säiliön luo, ja katsoi sen kyljessä olevasta läpinäkyvästä luukusta. Kaikki näytti normaalilta.
”Kuljettakaa koko erä SS Rautasiivelle, siellä annetaan lisäohjeita” 001 käski. Torakat lähtivät kuuliaisesti kantamaan raskasta taakkaansa.

Bio-Klaanin linnake, kahvio

Snowman oli valmistellut kaiken tehtäväänsä varten, ja istui nyt kahviossa. Se oli melko tyhjillään, ja vähäiset keskustelijat puhuivat melko hiljaa, ja äänensävyt olivat paljon tavanomaista vakavampia.

Snowman kävi kuumeista keskustelua Keetongun kanssa Klaanin laivastosta. He olivat yhtä mieltä siitä, että se oli aivan liian pieni. Aivan liian pieni kohtaamaan nazorakien ja zyglakien yhdistetyn laivaston.
”Ja vaikka zyglakit laskettaisiinkin pois, jäämme silti selvästi suppeammaksi osapuoleksi” Keetongu mietti. Hän oli alkanut asennuttaa Klaanin höyrytoimiseen laivastoon lisää panssarointia ja tulivoimaa, mutta se ei silti tuntunut millään riittävän.
”Mutta emmekö voisi olettaa, että vihollisemme joukkojen pääpaino on jalkaväessä? Ehkä emme joudu kohtaamaan heitä meritaistelussa lainkaan?” Snowman ehdotteli optimistisena.
”Ei toimi noin” vastasi Keetongu asiantuntevasti ”Nazorakeilla on liian tulivoimaisia laivoja. He saattaisivat hyvinkin käyttää sitä tulitukena linnaketta vastaan. Niiden kantomatka ja tarkkuus mahdollistavat hyvinkin täsmällisen pommituksen, ja pelkään pahoin, että maavoimamme lytättäisiin jo senkin takia.”
”Eli jotain olisi kehitettävä.”
”Aivan. Vielä kun keksisi, että mitä.”

Keskustelun jatkuttua vielä hetken melko hedelmättömänä kaksikko hajaantui omille teilleen. Snowman jatkoi pihalle, ja aikoi mennä auttamaan eri puolelta saarta evakoitujen matoranien majoittamisessa.

Kepen koodikieli

Verstas

Verstaan läpäisemätön teräsovi aukeni taas, ja kaksi hahmoa astui pimeyteen. Toinen heistä oli ympärilleen pälyilevä, sininen otus kuin vanhasta tieteiselokuvasta, toinen taas valkovihreä toa.

Toa heilautti kättään hohtavan levyn edessä. Eteishuoneen kattoon syttyi valo. Valo, joka ei ollut ollut päällä viikkoihin.

Toa katseli ympärilleen, tunnistaen tutun tilan. Tila ei kuitenkaan ollut aivan siinä kunnossa kuin hänen lähtiessään. Suurimman osan huoneen keskustasta kattava projektipöytä oli hattupinojen peitossa. Pöydän alle oli tuoleista ja peitteistä rakennettu jonkinlainen epäsiisti leiri.
Varastoon vievä ovi oli laudoitettu umpeen viisituumaisilla nauloilla. Ovessa oli ammottava aukko, kuin joku olisi väkivalloin puskenut siitä läpi.

Toa vilkaisi otukseen, joka katsoi anteeksipyytävästi.
“Sinulla lienee tälle joku todella hyvä selitys”, Kepe sanoi Doxille.

Tämä näytti vaivaantuneelta. “But i just wunted sum haz.”
Kepekin vaihtoi tähän koodikieleltä kuulostavaan puhetilaan. “but how culd u ddi all dis?”, hän kysyi vallitsevaa kaaosta osoittaen.
“Se oli Amazong”, Dox protestoi Ignikaan viitaten.
“Missäs hän muuten on?” Kepe kysyi.
“Ei ole näkynyt tuon… murron jälkeen”, ääni sanoi huoneen toiselta laidalta. Valvoja oli herännyt ja huomannut kahden henkilön läsnäolon.
Kepe näytti ilmettä, joka kertoi tulevan, valitettavan mutta pakollisen siivoustehtävän vastenmielisyydestä.
“En tiedä ketä teistä neljästä syyttää”, hän kohdisti sanansa Doxille, Valvojalle sekä kateissa olevalle Ignikalle ja Paacolle, jolla oli paikan vara-avain.
“Wants to bui Ellis cap?” Dox kysyi, yrittäen luoda aasinsiltaa.
“En, edellisestäkin oli vaikea päästä eroon.”
“Just one Zephaniahs greed?”
Kepe kaivoi esiin avaimen, jolla avasi toisen panssaroidun oven. Kyseinen ovi johti hänen privaattitiloihinsa. “Kun palaan, tämän sotkun on paras olla siistitty”, hän virnisti Doxille ovenraosta. Samalla Ignika ryömi esiin jonkun pöydän alta hyvin pöllämystyneen näköisenä.
“Wut did ai mis?”
“fail”, Dox kommentoi.

Kepe sulki oven perässään. Tähän pimeään huoneeseen hän ei valoja sytyttäisi, yleisen turvallisuuden nimissä. Aavemainen kuraus kuului jostain nurkasta, mutta Kepe vain hymähti sille tietävästi.
Hän kulki huoneen läpi toiselle ovelle, jonka avasi, astui sisään ja sulki perässään. Tähän huoneeseen hän sytytti valot. Se oli huippusalaisten projektien huone.

Huone oli pienehkö, mutta täynnä tavaraa. Pöydällä istui tietokone ja sen vieressä pino levykoteloita. Nurkassa möllötti kokeellinen, toimimaton taisteluhaarniska. Joitain aseentapaisia roikkui seiniltä. Eräässä nurkassa oli kierreportaat. Niitä ylös kulkiessa pääsi salaoven kautta suoraan linnakkeen eteishalliin, alas kulkiessa vielä synkempiin ja salaisempiin linnakkeen syövereihin.

Saavuttuaan Klaaniin Kepe oli vallannut kellarin tyhjän varaston itselleen. Sieltä käsin hän pystyi salaisten mekanismien sun muiden avulla kulkemaan Klaanin sisällä kätevästi ja valvomaan joka paikkaa. Eräs mielenkiintoinen historiallinen detalji oli se, etteivät kaikki järjestelmät olleet hänen tekosiaan. Joku oli jo aiemmin käyttänyt varastoa johonkin. Tästä kielivät myös Verstaaksi ristityn paikan muut salaisuudet, jotka Kepe oli jo oppinut tuntemaan.

Linna oli jo vanhentumassa eikä sen muureissa ollut enää alkuaikojen jykevyyttä. Kepe alkoi siksi rakentaa jotakin, jolla voisi täyttää oman roolinsa Klaanin puolustuksessa vihollisia vastaan.

Killjoy mahtuu ilmastointikanavaan

Adminien salakokous – Klaanin bunkkeri, 5 kerrosta kahvion alapuolella.

Betonisen huoneen keskellä olevan puisen, pyöreän pöydän ääressä istui kaksi hahmoa. Kolmas, hämähäkkimäinen hahmo riippui seinällä vähän heidän takanaan.

Hahmot olivat selkeästi keskustelleet jo jonkin aikaa. Puheenvuoro oli naispuolisella keltaisella Toalla.

“Tiimit siis tarkistavat sektoreita moderaattorien johdolla. Asennamme kameroita jokaiseen pisteeseen”, Tawa selvitti.

Guardian nyökkäili.

“Kyllä, näin varmistamme, ettei meille tule ikäviä yllätyksiä. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että varastetut palaset ovat meille yhtä iso huolenaihe.”

Silloin kuitenkin pimeästä nurkasta kuului tuttu ääni ja Killjoy astui esiin.

“En usko, Guardian, asioille on tullut uusi tärkeysjärjestys.”

Tawa ja Guardian nousivat seisomaan ja Visokki tiputtautui maahan louskutellen leukojaan ja aloittaen telepaattisen saarnauksen:

“Killjoy, tunkeutuminen adminien kokoukseen on pahemman luokan rike!”

“Miten edes pääsit sisään huomaamattamme?”, Guardian tivasti.

Killjoy napautti kypäräänsä.

“Tunnistaa admin-kivien lämpöjäljet ja nämä ilmastointikanavat ovat muuten mukavan tilavia.”

Adminien katse kiinnittyi katossa auki repsottavaan ilmastointikanavan luukkuun. Killjoyn katse taasen kiinnittyi Guardianiin.

“Teidän tulee kuulla, mitä olen saanut tietää”, Killjoy sanoi vakavana ja odotti, kunnes adminit olivat jälleen istuneet alas.

“58 tuntia sitten, hieman ennen Matoron ja Umbran retkikunnan eksymistä Kummitusten rämeelle, yksi vahtidroideistani sai kaapattua informaatiota Nazorakien radioviesteistä ja tiedot kuultuani menin tarkistamaan tilanteen. Lensin alueen yli Gukkoni selässä ja reissu vahvisti tiedon.

“Minkä tiedon?”, Tawa kysyi katse naulittuna Killjoyn punaisena hohtavaan kypärään.

“Vihollistemme yhdistyminen on huomattavasti laajempi kuin osasimme kuvitella. Vihollinen on koonnut jo usean tuhatta Nazorakia, arviolta sadoissa laskettavan määrän Zyglakeja ja jokaista joukko-osastoa johtaa jokin eliittinazorakeista tai Skakdeista. Määrä kuitenkin lisii koko ajan.”

Adminit haukkoivat henkeään. Guardian näytti epäuskoiselta.

“Millä voit todistaa tietosi?”

Killjoy heitti pöydälle ilmasta ottamiaan valokuvia, jotka olivat tummanaan nazorakien rivistöjä.

“Tuo ei ole vain sotajoukko, tuo on valloitusarmeija. Mukana on teknologiaa ja laitteistoa, jollaista emme ole koskaan ennen kokeneet”, Killjoy jatkoi.

“Sellainen joukko… Klaani ei mahda mitään”, Visokki huokaisi ja romahti maahan.

“Klaani saisi tukijoukkoineen ja apulaisineen kokoon maksimissaan tuhannen yksikön puolustusjoukot, mutta se ei riitä. Klaanilla ei ole armeijaa millä taistella tätä joukkoa vastaan.”

Killjoyn lause päättyi kuin kesken ja Guardian avasi suunsa:

“Mutta?”

Killjoy käänsi katseensa Skakdiin:

“Minulla on.”

Adminit olivat totaalisen hämmentyneitä, joten Killjoy päätti valaista heitä.
Hän kohotti kämmenensä ja se muodosti Klaanin johtokunnan eteen kolmiuloitteisen hologrammin. Hologrammissa pyöri toan kokoinen raskaasti aseistettu ja panssaroitu hahmo, jonka taustalla näkyi skorpionin hännän muotoinen logo.

“Specterit. Armeija täysin mekaanisia sotatoimiin erikoistuneita Vahkeja, jonka lisäksi mittaamaton määrä arvokasta sotakalustoa, suunniteltu ainoastaan minun komentooni ja minun hallitsemani teknologian oheen.”

Guardian nyökytti.

“Se ei siis ollutkaan taru. Sinä siis annoit ne alunperin TSO:lle.”

“Tavallaan kyllä, mutta poistuttuani viime kerralla Odinalta, osasin varautua joukkojen laajamittaisempaan väärinkäyttöön. Lukitsin joukot pomminvarmaan halliin maan alle, paikka on edelleen koskematon, mutta matkassa on pieni mutta: halli vaatii kaksi avainta, minulla on niistä vain yksi.”

“Ja toinen?”, Guardian kysyi.

“Liekehtivä ystävämme on vienyt sen minulta vuosia sitten, luultavasti tietämättä, mikä se todella on.”

“Purifier”, Guardian mietti, “Jälleen yksi syy löytää hänet.”

“Purifierin tukikohta sijaitsee Xialla ja tunnen paikan kuin omat taskuni. Lähden hänen peräänsä huomenillalla ja haen samala reissulla sekä avaimen, että palasesi.”

“Et selviä moisesta matkasta yksin”, Tawa ilmoitti, “Tarvitset tiimin.”

“Työskentelen yksin, en halua muiden tulevan tielleni. Minulla on omatkin syyni löytää Purifier, hän kuuluu minulle.”

Guardian tiesi, ettei tästä asiasta kiisteltäisi, joten hän vain iski Tawalle tervettä silmäänsä ja jatkoi:

“Kaksi viikkoa Killjoy. Aikaa ei ole paljoa.”

Killjoy nyökkäsi. Visokilla oli kuitenkin epäilyksensä. “Ja miten sinä ajattelit siirtää kokonaisen armeijan metsästäjien alueelta ilman, että saat puolta heidän sotavoimista perääsi.

“Se on murhe, josta huolehdimme myöhemmin”, Guardian puuttui, “Toivotan sinulle onnea matkalle, meidän tulee silti hoitaa Klaanin puolustus ja tässä tilanteessa ehdotan, että alamme evakuoida koko saaren kyliä Klaanin muurien sisäpuolelle.”

Muut adminin nyökkäilivät.

“ÄmKoo on mitä ilmeisimmin lähdössä hoitamaan puuttuvien palasten etsintää, sillä aikaa, me alamme valmistaa Klaania pahimpaan. Emme voi luottaa suunnitelmasi varmuuteen Killjoy”, Guardian sanoi, ryhdistäen samalla selkäänsä.

Killjoy nyökkäsi ja kääntyi kohti ovea.

“Keskustelemme huomenna lisää, minun täytyy hoitaa vielä asioita Klaanissa.”

Niine hyvineen Killjoy kääntyi ja asteli pois. Tawa hautasi kasvonsa käsiinsä, näyttäen murheelliselta.

“Klaani on valtavassa vaarassa ja me laitamme luottamuksemme henkisesti epävakaan mekaanisen hullun ohuen suunnitelman varaan.”

“Siksi emme päästäkään Killjoyta yksin. Lähetän tiimin hänen mukaansa vähän lähtönsä jälkeen. Meidän täytyy maksimoida onnistumisprosenttimme”, Guardian sanoi ja istuutui takaisin pöydän ääreen.

“Kokous jatkukoon siis.”

Bobin ensiesiintyminen

Klaanin linnake, Ämkoon huone

“Tästä kaikesta pölystä päätellen täällä ei ole tainnut käydä ketään lähtöni jälkeen. Mikä sotku.”

Ämkoon katse harhaili hylätyn oloisen työhuoneen pimeydessä. Minkäänlaista valaistusta huoneessa ei ollut. Valokatkaisija saattaisi toki löytyä jostain, mutta Ämkoo ei kaivannut valoa. Pimeänäkö kun sattui olemaan yksi Makuta-voimien mukanaan tuomista eduista.

Ämkoo asteli peremmälle huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän nosti nuhjuisella pöydällä lepäävän heittoveitsen käteensä ja pyöritteli sitä sormiensa ympärillä mietteliäänä.

“Tuntuu oudolta ajatella, että olen täällä. Vielä hetki sitten vaeltelin aivan toisaalla ja nyt olen palannut. Onneksi klaanilaiset ovat ottaneet minut ihan suopeasti vastaan…”

Sulava heittoliike. Heittoveitsi törrötti huoneen seinässä.

“…mutta vihaan sitä matorania. Voisin vaikka suolistaa sen.”

Ämkoo asteli ikivanhan näköisen puisen kaapin tykö. Hän avasi oven hillityllä eleellä ja poimi kaapin kätköistä mytyn mustaa kangasta.

“No jaa, turha huolehtia… En edes viivy täällä kauaa. Toimitan nyt vain tehtäväni ja sitten voin tehdä mitä sitten ikinä haluankaan…”

Ämkoo ravisti kangasmyttyä kunnes se alkoi saada muotonsa. Ämkoo puki siistin mustan viitan ylleen.

“Vai voinko? Mitä jos minua tarvitaan vielä sen jälkeen? He pitävät minua edelleen yhtenä heistä. Olenko velvollinen auttamaan heitä?”

Ämkoon tumma käsi kiskaisi heittoveitsen irti seinästä.

“No jaa…”

Ämkoo käveli valtavan ikkunan tykö ja avasi sen. Sitten hän suoritti voimakkaan heittoliikkeen. Heittoveitsi lennähti hänen kädestään kadoten korkealle taivaisiin.

“Haha.”

Ämkoo hyppäsi ikkunasta.

– – – –

Erään Klaanin linnakkeen varastorakennuksen katto

“Ain raataen työtäs tee…”, totesi iltamyöhään töissään uurtava katonkorjaaja-matoran. Hänen nimensä oli Bob.

Bob ei pitänyt työstään.

“Katsos, ongelmana tässä on se…”, Bob aloitti puhumaan, luultavasti itselleen, “…että mitään ei koskaan tapahdu. Yhtään mitään. On vain katto. Sitten on reikä. Sitten reikää ei ole, koska minä tulen kuvioihin. Sitten on taas katto ja katossa taas sellainen hemmetin reikä ja…”

Siinä samassa Bob päästi elämänsä ikävimmän rääkäisyn. Pienen matoranin sydän hyppäsi kurkkuun tämän väistäessä kohti kiitävää mustaa viittahahmoa. Hahmo oli tosin jo poissa.

Ämkoo ilmestyi Kualsin voimasta muutaman sadan metrin päässä sijainneen savupiipun huipulle. Sitten hän otti vauhtia ja loikkasi viereisen talon katolle. Katolla juostessaan hän vilkuili tuon tuosta taivaalle, etsien katseellaan kiiltävää pistettä.

Siinä se oli.

Teleportaatio.

Ämkoo nappasi veitsen käteensä ja pudottautui alas, jaloilleen.
Sitten hän nauroi. Ääneen.

“No jaa… Ehkä minun on parasta olla heille hyödyksi”, hän mietti kääntyen ympäri.

Ämkoo heitti veitsen takaisin taivaalle. Harjoitus jatkui.

[spoil]Tässä ei ollut mitään pointtia. Kunhan fiilistelin.[/spoil]

Gekko o torni

BIO-KLAANI

Glatorianking juoksi ulos salista hän oli saanut eräänlaisen paniikkikohtauksen, “jokin siinä törmäyksessä sai minut pelkurimaiseksi”, hän ajatteli tisekseen tähyillen porraskäytävässä,”Minun on saatava urheuteni takaisin, “muuten olen lähesvarmasti yksi niistä pettureiksi saatavista”, Glatorianking mietti itsekseen ja käveli horjuen rappusista kompastellen, jokin hänen päässään oli oolut vialla törmäyksestä lähtien hän ei tuntenut itseään.

Glatorianking astui ulos porteilta ja lähti selvittämään pelkuruutnesa syytä, paikkaan jonne oli rysähtänyt, Matoranit kertoivat toisilleen pelästyneinä kuulemiaan uutisia Adminien puheesta.
“Naamioni ei toimi täällä en voi teleportata, mutta minusta tuntuu, että se aukko johon jouduin omassa universumissani, sekoitti minut, tosiaan jouduin mustaan aukkoon, mutta nythän vasta olenkin sekaisin, mitä minulle on tapahtunut, niin… epäonnistuin tehtävässäni ja nyt minun naamiovoimani… Aseeni, ja jopa mieleni muuttunut, Ja istuttanut päähäni tämän paikan niinkuin olisin täällä aina ollut… Mikä enään on todellisuutta ja mikä mitäkin, olen aivan sekaisin, mutta minusta tuntuu, että nämä molemmat ulottuvuudet ovat erilaisia. Voi Karzahni puhunko tosiaan jotain tällaista… Minun on nyt vain löydettävä jokin keino saada voimani takaisin, muttae n voi jättää muita täällä pulaan heitä on myös autettava”.

Spoileri ValitseNäytä

Avde lumiukon unissa

Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
”Kiitos, ja näkemiin.”
Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
”Kuka olet?”
”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ‘syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: “Yleensä olen joko ‘ystäväsi’ tai ‘vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ‘Punainen Mies’. Tai ‘Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
”Hyvä on, ‘Avde’” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: “Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: “Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
“Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
“…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

Hetken oli aivan hiljaista.

“Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
“Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
”Mutta…”
”Niin…?”
Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

[spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]

Killjoy on suuri olento

Suuri huone. Valkoinen. Sen seinien vierustat ovat täynnä pöytiä, joilla lojuu kemikaaleja viruskalvoja. Huone on suuri laboratorio. Ovi aukenee. Kaksi tummaa hahmoa astuu sisään. He ovat valmiina luomaan.

Aineita yhdistellään epämääräisesti. Räjähdykset kuumentavat lattioita. Taustalla soi urkumusiikki. Kuka lienee laittanut päälle. Limainen, inhottava otus on syntynyt. Se ei ole toivotunlainen. Se heitetään ulos linnoituksen ikkunasta kaatopaikalle, Destralin synkimmälle osalle.

Uusi yritys. Siitä tulee jotain hyvin epämuodostunutta. Toinen hahmoista kiroaa. He ovat jo kuluttaneet paljon aikaa.

Seuraava luomus on jotain suurta. Se on iso. Se on valtava. Se karjuu luojilleen. Se iskee toista luojistaan niin, että tämä lentää seinän läpi. Toinen hahmoista nauraa julmasti. Limainen jättiläinen alkaa tuhota paikkoja.

Paikalle saapuu Exo-Toia kahlitsemaan olennon suurilla ketjuilla. Luojat ovat onnistuneet luomisessaan. Seuraava vaihe voi alkaa.

“Manu?” Matoro palautti Makutan takaisin maan pinnalle. Lehdistötilaisuus oli ohi. Heidän olisi aika poistua. Makuta Nuin väliaikainen ruumis oli hänen omasta mielestään äärimmäisen ruma. Ajatus katkesi myös inhottavasti.
“Kyllä, kyllä. Ja kaikki tämä vain, koska Killjoy on suuri olento”, tämä vastasi.
“Öh.”
“Siis ei Suuri Olento. Hän on tietääkseni olento ja melko suurikin vielä.”
“Ööh.”
“Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Pääasiahan on, että minua ei kutsuttu niihin puutarhajuhliin.”
“Öööh.”
“Se oli Rasva-Apinan syytä.”
“…”
“…”
“Mitä ovat Suuret Olennot?”
“Hmm. Uskoakseni olentoja. Ja varmaan ovat suuria nekin.”
“Okei…”
“Tiedätkös, pelaamme nyt erän Simpukkashokkia.”

Lumiukko – ninjan sidekick

Bio-Klaani, Suuri sali

Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
“Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
“Itse asiassa” Snowman aloitti “En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ‘niitä tavallisia'”.
“Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ‘tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
“Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ‘vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ‘apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ‘sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?