Aihearkisto: Klaanon Rope

Kelkkailevat klaanilaiset

Mt.ÄmKoon rinne…

Umbra, Jake, Troopperi, Kapura ja Matoro katselivat alla olevaan laaksoon jonne he aikoivat lähteä. Pakkanen alkoi kiristyä kun vuorella yleisesti tavattavat jääpyörremyskyt alkoivat kerätä voimiaan.

”Meidän pitää päästä pois täältä, tai ainakin alemmalle”, Matoro sanoi. ”Jääpyörremyrskyt ovat niin voimakkaita että voimakkaimmatkin Toat jäätyvät”, jään Toa lisäsi.

”Miksei ryhmässämme ole Sään hallinnan Toaa…” Umbra mutisi, potkaisten jääkalikan alas rinteeseen. Kalikka liukuu rinnettä pitkin osuen johonkin kovaan ja metalliseen.

”Mikä Tuo on!?” Kapura huutaa kun vähän lunta putoaa hökötyksen päältä.

”En tiedä, mutta koetan saada sen esiin lumen alta”, Matoro sanoo, alkaen imeä lunta ja jäätä pois metallisen koneen päältä.

Suuret lumimassat lentävät Matoron käsiin jotka Jään Toa heittää alas vuorelta. Pian hän on saanut härvelin esiin ja se paljastuu klaanilaisten vanhaksi Steampunk-laivaksi.

”Toimiiko tuo vielä?” Jake kysyy muilta. Kapura ja Umbra koettavat laittaa koneen päälle mutta kuuluu vain pieni pihahdus ja kone hajoaa osiin.

”Voisimmekohan tehdä tuosta itsellemme kelkan?” Umbra ehdottaa.

”Hyvä ajatus!” Matoro innostuu ja pian Klaanilaiset ja Hikka alkavat rakentaa aluksen osista ja Matoron luomasta jäästä kelkkaa, joka on sininen.

Jonkun aikaa huhkittuaan, Kelkka on valmis.

”Se on aika näppärän näköinen”, Troopperi sanoo ” Mutta kantaako se meidät kaikki?”

”Kohta sen näemme”, Kapura sanoo ja hyppää kelkan kyytiin. ”Tulkaa!”

Pian Klaanilaiset viilettävät alas vuoren rinnettä rakentamallaan kelkalla…

Pelastetaan sotamies Troopperi

Mt. ÄmKoo

Troopperi heräsi kun hänet nostettin pois lunikasasta. Hän yski. Hikka tuli hänen viereensä. ”Kas, päivää vaan”. Troopperin sanoi huomatessaan Matoron ja kumppanit.

”Kiitos kun kaivoit minut esiin.”

”Huomasin lumivyöryn, ja näin lämpökameralla, että siellä on eläviä olentoja. Hikakisi löytyi ensin.”

”Miksi tulit tänne” Kapura kysyi.

”Olin matkalla erään Turagan luo. Hän Sieppasi minut kahden torakan kanssa. Pakenin vuorelle, ja lumimyrsky yllätti. Sitten tuli vyöry. Mitä te täällä?”

”Yritämme etsiä tietä pois.” Umbra sanoi.

Troopperi kertoi, että hän näki ylhäältä alaspäin loivasti viettävän kurun. ”Se voisi olla hyvä reitti”

”Mutta vaarallinen” Jake huomautti.

”Sen reunoille on lumimyrskyn jälkeen kasaantunut lunta, ja jos ne putoaisivat päällemme…” Matoro sanoi.

”En haluaisi kokea tuota uudestaan.” Troopperi sanoi. ”On toinenkin reitti.”

Matoro havaitsee Troopperin

Mt. Ämkoo (nyt alatte merkkaamaan aina viestinne alkuun missä tapahtuu)

Vaikka on keskipäivä ja aurinko on korkealla, vuoristossa on kolea ilma. Aurinko kyllä paistaa myttei lämmitä kunnolla.
Vuoristossa kaikuu kova ääni, jäämassat lähtevät taas liikkeele ja hautaavat lumivyörynä yhden laakson alleen.

Matoro on matkannut hieman kauemmas Jaken löytämältä luolalta jossa muut Klaanilaiset ovat.
Hän tutkii aluetta, pikkuhiljaa he ovat tulleet vuoren länsipuolelle. Rinteet loivenevat edessäpäin, tästä voisi hyvinkin mennä alas. Sitten on kukkulaista ylänkömaastoa ja metsää rannikkoon asti, rantaviivaa pitkin Klaaniin.

Hän näkee kun Klaanilaisten leirin alueen jyrää lumivyöry ylhäältä, se syöksyy kalliolta alas valtavaa vauhtia. Ilmeisesti luola jossa toivon mukaan Jake, Umbra ja Kapura olivat, selvisi täysin kun lumi tippui tasanteelle ja siitä edelleen alas. Sensijaan hän näkee lämpökamerasilmällään kaksi punaista kohdetta Klaanilaisten yläpuolella!
Matoro ampaisee juoksuun. Tarkempi lämpökamerakatselu paljastaa toisen Toamaiseksi, toisen jonkin sortin rahimaiseksi otukseksi. Jään Toa kertoo muille Klaanilaisille mitä näki ja nelikko etsii loivemman kohdan ja kiipeää kalliolle. Matoro paikantaa lumen alle haututuneet olennot ja he aloittavat kaivamisen.

Troopperi aiheuttaa lumivyöryn

Troopperi oli juossut. Juossut, kunnes väsyi. Hikka ilmestyi hänen vierelleen läähättäen.
”Taisimme karistaa sen” Troopperi sanoi. Hän katsoi ympärilleen. He olivat Mt. ÄmKoon kallioisilla rinteillä. Lumiraja häämötti noin puolen kilometrin päässä edessä. Troopperilla ei ollut aikomustakaan palata takaisin, se Rahi oli ehkä yhä siellä, ja petturituraga on varmasti hälyttänyt lisää natsitorakoita. Jos kaksi oli jo kova pala, entä sata? Troopperi päätti lähteä kiertämään vuoren länsipuolta, idässä oli liian jyrkät rinteet. Hän joutui nousemaan vaikeiden kallioden takia ylemmäs, kohti lumirajaa.

Lopulta, hän oli lumen verhoamalla alueella. Lunta sateli hiljalleen, mutta lumisade koveni hiljattaen myrskyksi. Troopperi tallusti vaivalloisesti lumessa, sitä oli vyötäröön asti. Näkyvyys oli surkea. Hikka painautui kylmissään Troopperia vasten.
”Hikka kylmettyy. Se tarvitsee lämpöä” Troopperi kaivoi lumeen luolan, jonne hän ja Hikka painautuivat. Siellä hän tuulen suojassa pystyi luomaan varovasti liekin, vältellen katon sulamista. Troopperi yllättäen muisti sinisen kiven. Hän kaivoi laukkuaan. Torakat eivät ilmeisesti olleet tutkineet sitä, ja hän löysi himmeästi hohtavan sinisen kiven. Se oli tasainen ja soikea. Hauraan näköinen, mutta kova. Siitä heijastuva valo muistutti aaltoilevaa merta.
”Tämä kivi on kaunis. Se on varmasti harvinainen. Troopperi silmäili sitä. Se oli kostea, vaikka se oli ollut kuivassa laukussa monta tuntia.

Yllättäen sää selkeni. He tulivat luolasta ulos. Lumimyrsky oli mennyt ohi, se liikkui samaan syyntaan kuin hän aikoi. Tuuli hiljalleen etelästä, suoraan hänen etenemissuuntaansa.
”Hienoa, tuuli ei hidasta.” Lunta oli paljon, mutta Troopperin onneksi, ilma oli kylmennyt, ja lumi oli kovaa. Hän pystyi kulkemaan sitä pitkin.

Aurinko paistoi kirkkaasti. Troopperi oli matkannut toista tuntia, kun hän pysähtyi. Hän istahti kiven päälle lepäämään. Troopperi kuuli puhetta, joko tuuli teki tepposet, tai joku oli lähellä. Hän kurkisti rinteeltä alas. Noin kahdenkymmenen metrin päässä alapuolella, hän näki Toia. Hän alkoi huutaa heille jotta he huomaisivat. Yllättäen kuului pahenteinen jyrähdys. Hän kääntyi. Ylhäällä, vuorella näkyi liikettä, ja jyrinä voimistui ja läheni.
”Voi ei. Lumivyöry” hän ehti sanoa ennen kuin valtavat lumimassat vyöryivät hänen ylitseen.

Klaanilehden toimitus ottaa omaa lomaa

Keetongu Sep 10 2010, 05:59 PM

Klaanin ilmalaivatelakka

Keetongu katseli vierestä, kun joukko Klaanin ulkopuolelta tulleita Onu-Matoraneja viimeisteli erään höyryilmalaivan moottorin korjausta. Alusten koneistojen putket piti putsata aika ajoin, eikä Klaani olisi pärjäisi ilman ulkoista työvoimaa.

Keetongu jätti Matoranit korjaamaan alusta ja käveli Klaanin kahvioon. Se oli tyhjä lukuunottamatta kahta tylsistyneen näköistä klaanilaista, jotka lätkivät kortteja pöytään. Keetongu nappasi päivän Klaanilehden sen normaalilta paikaltaan ja vilkaisi kanteen.

”Hei! Tämähän on ainakin viikon vanha! Missä uusin lehti on?” Keetongu huudahti.

”Päätoimittaja on ollu poissa ainaski viikon, samoin kourallinen normaalisti aktiivisia tyyppejä”, toinen klaanilainen totesi hajamielisesti.

”No pahus”, Keetongu sanoi. ”Ei ihme, että nämä ovat tylsiä aikoja”.

Jake etsii suojaa viimalta

Odotettuaan muutaman tunnin Toat päättivät lumimyrskyn laantuessa lähteä laskeutumaan hitaasti. Muutamaan tuntiin mitään ei tapahdu. Ei mitään. Ei raheja, torakoita tai muuta.

”Eikä tämä hiljaisuus ala olla jo epäilyttävää?” Umbra kysyi.

”Emme ole kyllä nähneet Rahin varjoakaan muutamaan tuntiin…” Kapura myänsi. ”Mutta voihan se olla sattumaa. Enemmän olen huolissani torakoista.”

”Lumimyrsky piti torakat pois täältä.” Matoro sanoi. ”Siitä puheen ollen, lumimyrsky voimistuu jälleen.”

Matoro oli oikeassa; Näkyvyys huononi koko ajan. Kapura valaisi liekillä ympäristää.

”Ehkä olisi sittenkin pitänyt jäädä sinne luolaan.” Jake sanoi.

”Jäädään tähän hetkeksi.” Matoro ehdotti. ”Tuskin pystymme kiipeämään jos myrsky vielä pahentuu, ja tämä vaikuttaa hyvältä paikalta lepäämiseen.

”Tarkistan, onko täällä luolaa.” Jake sanoi.

Lumimyrsky saapuu

Mt. Ämkoo

Matoro miettii tulevaisuutta ja sitä kuinka oudoksi kaikki meni yhdessä vuorokaudessa. Hän katsoo Killjoyn kiitävän Gukollaan ja katoavan pilviverhon taa.

Sitten hän katsoo taakseen. Umbra ja Kapura odottavat lähtöä nuotion ääressä, Jake ihmettelee koko tilannetta kallion reunalla.
”No, lähdetään etsimään reittiä alas. Emmehän halua kuhnia täällä nimeämispäivään saakka.”, Jään toa ilmoittaa. Nelikko lähtee kävelemään lumista kallionreunaa pitkin, aikomuksenaan löytää kohta laskeutua vuorelta.

Kuluu aikaa.

Tylsää aikaa.

Kallio on ja pysyy jyrkkänä, parista kohdasta he ovat onnistuneet laskeutumaan jokusenkymmentä metriä. Juuri kun he ovat sitä mieltä etä löytävät hyvän kohdan jossa ei ole sadan metrin pudotusta, lumimyrsky alkaa nousta taas. He hakuetuvat suojaan läheisen kallion taa.

Herra Ilonpilaaja lähtee omille teilleen

Matka-aikomukset keskeytyivät jo kolmannen lentävän objektin saapuessa klaanilaisten tykö. Punamusta, pienen hyönteisen kokoinen robotti surahteli Killjoyn eteen ja yhdellä ketterällä syöksyllä kiinnitti itsensä saumattomaksi osaksi punamustan metsästäjän haarniskaa.

”Ja missä sinäkin olet ollut… luulin jo sinut kadonneeksi.”

Valot välkkyivät Killjoyn kypärän sisällä ja muut seurasivat sivusta, kuinka Killjoy analysoi pienen vakoojansa tuomaa tietoa. Metsästäjä päästi huolestuneenkuuloisen murahduksen ja kääntyi sitten kohtaamaan toverinsa.

”Jatkakaa matkaanne. Minä ja GS lähdemme etelään. Minun täytyy käydä tapaamassa vanhaa ystävää.”

Umbra nyökkäsi ja muutkin näyttivät hyväksyntänsä. Jake kuitenkin oli ihmeissään.

”Sinulla on Gukko! Tehän olisitte voineet lentää pois milloin vain.”
.
”GS ei jaksa kantaa kuin yhtä kerrallaan. Matka täältä pois olisi niin pitkä, että loput ehtisivät paikalle nopeammin jalan”, Killjoy huomautti kärkkäästi.

Matoro astui esiin lähtöä tekemästä ryhmästä ja veti Killjoyn sivummalle: ”En tiedä mitä yrität tai etsit, mutta toivon, että tiedät mitä teet. Jotain on tapahtumassa Killjoy ja meidän täytyy pitää rivimme ehyenä.”

”En sano mitään, ennen kuin tietoni on varmaa. En jaa mitään virheellistä, se vain hukkaisi kaikkien aikaa.”

”Kerro jotain, jotain mikä antaa meille osviittaa.”

Killjoy madalsi ääntään etteivät muut kuulisi: ”Rahien viimeaikainen outo käytös ei ole sattumaa. Ne ovat osa luontoa, joten luonnossa tai maaperässä on tapahtumassa suuri mullistus. Luulen, että kuka ikinä onkaan Nazorakien aktiivisuuden takana tietää tästä jotain ja aion ottaa selvää, mitä.”

Matoro kääntyi takaisin muiden luo, jotka olivat jo valmiita lähtöön.

”Onnea matkaan siis, Killjoy.”

Killjoy nousi GS:n selkään ja valmistautui jättämään loput klaanilaisista taakseen.

”Kulkekaa vahvoina.”

Ja yhtä gukkomaista suhahdusta myöhemmin, metsästäjä kiiti kohti taivasta.