Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Pimeyden valtiaan esiinmarssi

Kommentoi

Pohjoinen manner, Tren Kromin niemimaa

Illan viimeiset auringonsäteet värjäsivät taivaan verenpunaiseksi. Ilma oli kylmä ja kuiva. Vuorien välissä sojottavien kristallipiikkien väliin tuleva valo taittui valaisten hieman rinteitä. Kolea viima puhalsi epämiellyttävästi. Mikään ei liikkunut. Myrkyllisellä alueella ei edes kulkenut raheja. Joskus paikalla oli Nui-Ramoja, mutta nekään eivät juuri saaneet saalista vaarallisilla kallioilla. Hiljaisuus vallitsi lähestulkoon aina, kun oli hiljaista.
Kuinka ristiriitainen ajatus, luolasta ulos hiippaileva Vortixx ajatteli. Hän oli matkalla tapaamiseen.

Hän alkoi kiihdyttää askeleitaan; ulkona oli sen verran kylmä, että hänen ei tehnyt mieli jäädä sinne. Hän näki jo suuren laivan, joka ajelehti kohti niemimaata. Vortixxin rakentama satama – mikä ei tosiaankaan ollut hääppöinen – nökötti vähän matkan päässä. Hän käveli sen luo ja odotti. Pian laiva saapui. Melko ohut mutta pitkä lankku laskettiin alas. Sitä pitkin käveli hahmo alas laivasta. Tämä hahmo oli pitkä, Toaa pidempi. Hänen haarniskansa oli violetin ja hopean värinen, hänen harteillaan roikkui musta viitta. Hänen kasvoillaan oli violetinmusta Kanohi Avsa, Nälän naamio. Vortixx nielaisi. Hän ei olisi halunnut olla itse tekemisissä Makutan kanssa, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja: palkkio, joka hänelle oli ilmoitettu, oli liian houkutteleva. Hän saisi itselleen koko Matoran-orjakaupan suurimman lastin ikinä.

Vortixx vapisi, mikä ei johtunut kylmästä. Makutasta huokui pelottavuutta. Kun hän työnsi kasvonsa aivan Vortixxin lähelle, tästä tuntui, kuin hänen kaikki positiiviset emootionsa olisivat poissa. Mielialakin alkoi vaihtua synkemmäksi. Makuta saattoi käyttää naamiovoimaansa Vortixxiin; tai sitten tunne johtui siitä, että tämän oli piirittänyt joukko visorakeja. Makuta kumartui entistä enemmän hänen puoleensa ja kuiskasi: ”No niin, Vortixxssh. Kerrohan minulle, misssä sse on.”

Vortixx vapisi. ”Mi-mikä-kä?” Makuta vetäytyi kauemmas.
”Sinä tiedät ssen, sssaasssta”, hän sanoi Vortixxille. Tämä ajatteli, että ei voisi enää pelata aikaa.
”Bi-bi-bioklaani…” hän mutisi. Makuta nyökkäsi hitaasti.
”Se… se on…” Vortixx jatkoi, ”se on… jossain mantereiden välissä.”
”Hieman tarkemmat tiedot lienevät paikallaan, vai mitä sssanot?”
Vortixx alkoi saada jo hieman itsehillintäänsä takaisin.
”Minulla on kartta, joka näyttää sijainnin.”
”Hienoa, pikkuinen”, Makuta sanoi hymyillen erittäin häijysti. ”Sinä saat pian palkintosikin.” Vortixx luuli tämän jäävän hänen viimeiseksi hetkekseen. Mutta Makuta ei tappanut häntä, kuten hän oli epäillyt.
”Merkitsse tähän karttaan Nazorakien, Sskakdien ja Zyglakien liittouman tukikohta. Minä teen ssinne pienen visiitin.” Vapisevin käsin Vortixx piirsi pienen rastin. Makuta vetäisi kartan pois ja laittoi sen viittansa alle.
”Palkintosi toimitetaan piakkoin”, Makuta sanoi ja kääntyi lähteäkseen, ”Makuta Abzumo kiittää tiedoistasi.”

Vortixxin päähän nousi kummallinen ajatus: Onpas typerä nimi. Hänen ajatuksensa alkoivat virrata. Hän oli tavannut Makutan ja selvinnyt jopa elossa hyvän kaupan lisäksi. Makuta näytti lähtevän pois päin, mutta sitten hän yhtäkkiä vetäisikin esiin miekkansa. Hän heilutteli sitä ympäriinsä, teki taidokkaita liikkeitä, pyöritti päänsä ja ruumiinsa ympäri, yhdellä ja kahdella kädellä. Sitten, yhdistelmän viimeisenä liikkeenä, miekka suhahti sopivasti Makutan olan yli ja lävisti Vortixxin pään; terä sujahti onnettoman olennon silmien väliin kuin kuuma veitsi voihin. Vortixxin silmät pullahtivat ulos, hän ei ehtinyt edes kiljaista. Makuta työnsi miekkansa vielä syvemmälle. Se oli nyt kahvaansa myöten Vortixxin pään sisässä. Makuta väänsi sitä vielä kierroksen. Visorakit katsoivat vieressä tätä sadistista miekkaesitystä. Lopulta Makuta veti hitaasti terän ulos. Vortixxin päässä oli suurehko aukko. Visorakit syöksyivät syömään ruumiin. Makuta katseli, kuinka hänen palvelijansa mässäilivät typeryksen lihalla.

Kukaan, Makuta ajatteli, ei pilkkaa nimeäni.

Retro

Jääsaari 11: Lisää pelaajia

Kommentoi

Eteläinen saari, metsä

Matoran seisoi hangessa. Se odotti jotakuta suojaten itseään kylmyydeltä viitalla.
Matoranin vaaleansininen Pakari oli ilmapiiristä johtuen huurussa ja vaikutti kaukaa katsottuna enemmänkin valkoiselta. Naamio ei ollut uusi ja tulisi kaipaamaan kunnostustöitä erittäin pian.

Matoran katsoi kohti Ath-Koron kylää, joka näkyi juuri ja juuri puiden takaa. Kyläläisiä oli liikkeellä laumoittain ja Suuren temppelin sivupuolella taisteltiin.

Matoran kuuli askelia takaapäin. Jäinen lumi rutisi ja naksahteli äänekkäästi ja tarkasti kuuntelemalla Matoran pystyi kuulemaan hengityksen.
Hän kääntyi. Yksi Suuren temppelin Toan kokoisista vartijoista katsoi häntä kaapunsa sisältä. Matoran katsoi vartijaa hetken kauhistuneena ennen kuin tajusi, kuka hupun sisällä oikeasti oli.

“Olet myöhässä”, Toan vakava ääni sanoi hupun sisältä.
“Nöyrimmät anteeksipyyntöni”, Matoran sanoi vankasti. “Kuinka kauan olet ollut vartiossa?”
“Liian kauan”, Toa sanoi. “Muut vartijat epäilevät taatusti jo jotain.”
“Mitä teit kuudennelle?” Matoran kysyi lähestyen Toaa.

Toa oli hetken hiljaa. Hän kääntyi ympäri ja tähysti hetken kauemmas.
“Kolmas puu vasemmalta”, Toa sanoi vaatimattomasti.
“Aika ihailtavaa”, Matoran sanoi kunnioittavalla äänensävyllä.
“Et usko, kuinka vaikeaa on sitoa puuhun jotain, joka osaa sytyttää haarniskansa tuleen”, Toa vastasi rauhallisesti.

Matoran katsoi taakseen kohti temppelin sivureunaa. “Yhteinen ystävämme näyttää pärjäävän hyvin”, hän sanoi. “Ehkä hän ei tarvitse apua juuri nyt.”
Matoran kuuli Toan vetävän aseensa esiin.
“Hän pärjää”, Toa sanoi. “Mutta rannalla on jotain, joka vaatii kaiken huomioni. Suonet anteeksi, joudun poistumaan pian.”

Matoran laittoi kätensä viittansa sisään ja kaivoi jotain esiin. Hän ojensi kuluneen paperinpalan Toalle.
“Muista antaa tämä yhteiselle ystävällemme”, Matoran sanoi hieman varovaisemmin ja hiljaisemmin. “Tämä on elintärkeää meille kaikille.”
Toa katsoi paperinpalaa kaapunsa syvyyksistä. Se tarttui siihen ja piilotti palan kaapuunsa.
“En kysy”, Toa sanoi. “Nyt, minulla on kiire. Hyvästi.”

“Näkemiin”, Matoran sanoi kylmästi katsoessaan Toan juoksevan kohti rantaa.

Komentokammio

Nazorakien johtaja, Kenraali 001 seisoi täysin valaistussa huoneessa tutkien edessään hohtavaa karttanäyttöä. Lähialueen saaret näkyivät siinä tarkasti ja pienen punaisen pisteen liike hangaarista kohti pientä eteläistä jääsaarta erottui kauas.

“Herra Kenraali”, yksi huoneessa työskentelevistä komentotorakoista sanoi virallisesti. “955 lähestyy kohdetta. Mitkä aseet valtuutamme?”

Kenraali vastasi salamannopeasti.
“Kaikki.”

“Mutta herra Kenraali”, toinen komentotorakka sanoi äkkinäisesti mutta kunnioittavasti. “Eikö tarkoitus ollut vain vangita kohde?”

“Kaikki”.

Komentotorakka nielaisi.
“Kyllä, herra Kenraali”, se vastasi vaitonaisesti ja avasi kommunikaatiokanavan. “955. Täysi arsenaali.” Linjan toisesta päästä kuului innokasta naurua.
“Herra Kenraali”, komentotorakka aloitti jälleen. “955 havaitsee suuren kerääntymän eläviä kohteita. Suositeltu toimintaperiaate?”

Kenraali puristi kätensä nyrkkiin. Hän tarttui komentotorakan kädessä olevaan kommunikaatiovälineeseen ja puhui suoraan yliluutnantti 955:lle.
“Ei silminnäkijöitä”, hän sanoi vankasti. “Eikä todisteita käynnistäsi. Puhdista koko saari.”

Jossain meren yllä yksi Nazorak oli hetken iloisempi kuin kukaan muu tässä maailmassa.

Retro

Jääsaari 10: Vartija ja Ilonpilaaja

Kommentoi

Ath-Koro

Killjoy ryntäsi valtavalla vauhdilla kohti taistelevaa kaksikkoa. Guardian suojautui muutaman kiven taakse, tulittaen samalla pistoolillaan ympäriinsä riehuvaa Purifieria.

Purifier ei odottanut Killjoyn seuranneen häntä, joten Killjoy onnistui tekemään täydellisen taklauksen ja rysäytti Purifierin suoraan pienen mökin seinän läpi. Killjoy kapusi ylös, mutta Purifier onnistui massiivisella kädenheilautuksellaan iskemään Killjoyn takaisin ulos, hypäten itse perään.

Killjoy peruutti, kunnes huomasi seisovan aivan Guardianin vieressä.

“Hyvä ajoitus.”

“Pahoittelen viivästystä, ystävämme hidasti hieman matkaani”, mutisi Killjoy ja veti miekkansa esiin.

Purifier puhkui taisteluintoa ja tanssahteli mielipuolisena ympäriinsä, pärskien tulta ympärilleen.

“Kas Killjoy! Mukavaa, että liityit seuraamme”, Purifier käkätti.

Guardian loi merkillisen silmäyksen Killjoylle: “Tunnetteko?”

“Vanha tuttu”, Killjoy tuumasi ja kohensi asentoaan.
Tilanne oli kaksi yhtä vastaan. Edes Purifier ei olisi tarpeeksi tyhmä käydäkseen molempien kimppuun.

“Meitä on kaksi”, Guardian aloitti.
“Kammottavaksi”, Killjoy jatkoi.
“Sinä olet yksin.”
“Sinulla ei ole asetta.”
“Meillä on aseet.”
“Haluatko harkita jotain uudelleen?”

Purifier oli hämmentynyt tästä odottamattomasta vuoropuhelusta ja peruutti muutaman askeleen, Killjoy odotti tämän perääntyvän, mutta äkisti Purifier teki valtavan spurtin kaksikkoa kohti ja kaatoi nämä molemmat maahan.
Metsästäjä sähähti Guardianille ja jatkoi sitten kaksikon yli juoksuun kohti metsää.
Killjoy oli aikeissa lähteä prään, kunnes Guardian pysäytti hänet.

“Meillä on tällä hetkellä isompiakin ongelmia”
Killjoy hätkähti ja tajusi, että heidät oli piiritetty. Sadat matoranit kulkivat ympyrämuodostelmassa heitä kohti, sininen hohde silmissään.

“Nimda.”

Guardian hätkähti ja alkoi penkomaan tarvikevyötään. Nahkapussi oli kadonnut.

“Voi hitto. Voi hiton hitto.”

Killjoy loi kysyvän katseen Guardianiin.

“Ystäväsi vei sen, mitä tulin hakemaan täältä. Sen asian, jota nämä pikkukaverit haluavat tällä hetkellä”, Guardian tilitti, matoranlauman lähestyessä hetki hetkeltä.

“Nimda.”

“Meidän tulee siis raivata tiemme ja löytää hänet”, Killjoy totesi ja alkoi lataamaan käsiinsä sähköpurkauksia.

“Ei. Muista se yksi sääntö, jota emme koskaan saa rikkoa. Viattomia ei saa vahingoittaa”, Guardin toppuutteli.

“Nimda.”

“Missä kohtaa viattomuuden spektriä raivokkaat aivopestyt Matoranit ovat?”, Killjoy mutisi.

“Nimda.”

“Missä kohtaa viattomuuden spektriä ME olemme?”, Guardian jatkoi matoranlauman ollessa jo pelottavan lähellä.

“Tartu kiinni!”, Killjoy huusi matoranlauman ollessa enää kahden metrin päässä heistä.

“Nimda.”

“Mitä?”, Guardian ihmetteli.

“Nimda.”

“Äkkiä nyt!”, Killjoy huusi matoranien ollessa miltei kosketusetäisyydellä.

Guardian tarttui kiinni Killjoysta ja samalla hetkellä Killjoyn jalkapohjista aukesi kaksi aukkoa, jotka paljastuivat suihkumoottoreiksi.
Kaksikko ampaisi tuhatta ja sataa kohti taivasta, jättäen hölmistyneen matoranlauman ihmettelemään kohteidensa katoamista.

“Nimda?”

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Mysterys Nuin tappajakani

Kommentoi

Klaanin Linnake

“Juu, jos sinulla on tässä helposti saatavilla jonkun sortin kävelijää niin pistäppä valmiiksi. Tulen ilmoittamaan kun lähdemme.”, Jään Toa ilmoittaa ja lähtee pois hallista. Matoro vilkaisee Chat-kahvioon, Mahriking istuu pödän ääressä lukemassa viimeviikkoista Klaanilehteä. Matoro istahtaa vastapäätä tätä Klaanilaista, ja aloittaa tervehtimällä. Make nostaa päänsä lehdestä, tarjoaa makkaraa sekä kysyy mitä asiaa.
“Tuotanoin, MaNu tarvitsee Klaanilaistiimiä johonkin hommaansa. Tehtävä sisältää todennäköisesti taistelu-“, Matoro selittää tilannetta.
“JEE! Tulen heti, täällä on tylsää.”, Mahriking innostuu.
“…Minne menemme?”, hän jatkaa, nyt hiljempaa.
“Haemme vielä yhden tyypin, sitten lähdemme Keeton meille hankkimalla ajoneuvolla Manun luo, hän on viidakossa.”, Matoro selventää.

MaNun luola

Vaaleanpunainen jänismäinen hirviö kävelee hitaasti synkkää käytävää. Se silmäilee yhdellä punaisella silmällään seinämiä, ja havaitsee Torakan, joka jähmettyy paikalleen. Keihäs lentää, iskeytyy Rahin rinnasta läpi, mutta olento ei siitä hätkähdä, osoittaa kädellään Nazorakia, joka kaatuu kuolleena maahan: Rahi pystyy tohamaan heikkomielisten tajunnan.

Metorakk on palaamassa tunneleiden kautta tukikohtaan. Hän oli miehineen etsimässä Matoroa metsästä, muttei löytänyt. Skakdi jähmettyy nähdessään hieman itseänsä pidemmän, kahdella jalalla kulkevan olennon.
Suuri Rahi osoittaa Skakdia kädellään, Metorakk tuntee kosketuksen mielessään. Skakdijohtajan pää täyttyy kivusta, mutta se kestää Rahin voimat.
Pienissä aivoissaan otus miettii alkavansa syömään kun on hoidellut tämän saaliin.
“En tiedä mikä sinä oikein olet, mutta taidan tehdä sinusta selvää… Kokeilit jonkunnäköistä mielihyökkäystä, mutta epäonnistuit.”, karhea ääni sanoo, ja Skakdi lähtee hyökkäykseen. Rahi on kummissaan, nostaa kätensä huitaisee Metorakkia. Kova lyönti vavisuttaa Skakdi panssaria, mutta hän pysyy pystyssä, ja iskee tikarin Rahiin. Se mylväisee, mutta pian unohtaa ja huitaisee Metorakkin maahan. Otus painaa itseään kaatuneen uhrinsa päälle, painaen jalkansa tämän rintaan. Murskaava voima kohdistuu Skakdiin. Metorakk pitää kuitenkin pään kylmänä, ja iskee moukarillaan olentoa polveen. Vaalenpunainen rahi karjaisee, Metorakk kierähtää pois jalan alta ja lyö moukarilla kohdettaan selkään. Raji kääntyy ja lyö kohti Skakdia, tämä kierähtää, mutta sitten Rahin terveen jalan potku osuu kohdettaan leukaan. Metorakkin kypärästä lentää siruja itse kypärän ja suusuojan irrotessa paloiksi, hampaita lentää ja Skakdi lentää kovaa vauhtia käytävän reunaan, verta vuotavana.
Rahiotus on varma voitostaan. Metorakk ottaa viimeisenä keinonaan Zamorinsa, lataa siihen piikkikuulan ja tähtää.
Tämän on osuttava, Skakdi tuumii ja puristaa liipaisinta. Piikeillä höystetty kuula lähtee lentoon, lentää kohti olennon päätä, ja iskeytyy suoraan olennon yhteen silmään. Piikkinen kuula lävistää silmän, iskeytyy pään läpi voimalal ja osuu seinään Rahin takana. Se kaatuu maahan, tunneli alkaa tosin vavista ja ilmeisesti sortuu tärähdyksestä.
Metorakk lähtee haavoittuneena äkkiä pois luolasta, ja takana alkaa jo rymistä, kiviä putoilee.

Retro

Minä olen enemmän kuin minä

Kommentoi

Sumun keskellä veneessä

“Niin”, varjo jatkoi. “Teidän – ei pidä tästä kulkeman.”
“Mutta sinulla ei ole mitään konkreettista syytä estää meitä”, Snowman intti.

Snowman oli kerännyt rohkeutensa ja kävi kiivasta väittelyä saaristoa riivaavan henkiolennon kanssa. Kepe huomasi varjon alkavan pikkuhiljaa kalveta. Se ei enää ollut pimeydenmusta, vaan hämäränharmaa, mutta ei vielä kuitenkaan yhtä valkoinen kuin tämän kasvoilla leijuva Pakari. Sen tahdonvoima ei näyttänyt olevan kovinkaan vahva. Toisaalta sillä ei ilmeisesti ollut ollut väittelykumppania vuosisatoihin.

“Me palaamme – vielä asiaan – me palaamme”, se mylväisi ja haipui pois. Sen lähtöä saatteli pettynyt henkäys.
Sumu alkoi hälvetä, ja pian lähiympäristön saaret alkoi jo erottaa.
“Sepäs oli virkistävää”, Snowman sanoi.

Vene jatkoi matkaansa. Pian heidän päämääränsä näkyi jo horisontissa. Se oli lumivalkoinen, suuri saari. Omituinen sininen valo hohti sisämaasta.
“Siinä se nyt on. Matkamme määränpää.”

Vene pysäköitiin suojaisaan lahteen, ja kaksikko astui maihin. Vaikka sumu oli kadonnut, kolea ilma leijui edelleen ympäristössä. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, olisi paikalla soinut “varokaa heikkoa jäätä” -musiikki.
“Minne tästä”, Kepe kysyi.
“Eteenpäin”, Snowman vastasi.
“Missä suunnassa on eteenpäin?” Kepe kysyi, Snowmanin pyöriessä ympyrää.
“…”
“…”
Leppoisa veneretki muuttui tarpomikseksi polvensyvyisessä lumihangessa.

Pikku hiljaa lumihiutaleita alkoi putoilla heidän päälleen. Pikku hiljaa se yltyi myrskyksi.

Verstas

“Niin… Minä olen siellä. Minä olen täällä. Minä olen enemmän kuin minä.”

Retro

Kenttätestaus suoritettu

Kommentoi

Torakkain asevarasto

”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”

Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”

Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.

Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.

Retro

Aave

Kommentoi

Ties kuinka monenteen kertaan korjatussa veneessä keskellä merta ties kuinka monetta kertaa, matkalla kohti alati lähenevää määränpäätä.

Kun veneen pohjaan ilmestynyt, Nazorakien luotaimen spontaanin itseräjäytyksen tuottama reikä oli korjattu, matka jatkui taas. Ilma alkoi selvästi kylmetä, ja se tuntui jopa jään toasta ja lumesta koostuvasta samanlaisesta epäluonnollisen kalsealta. Kumpikin heistä tiesi matkan pikku hiljaa lähenevän loppuaan, mutta pahimman olevan vasta edessä. Ehkä koko tarinan lopullisen lopun.

“Kuinka pitkä matka tästä on maaliin”, Kepe kysyi. Snowman vastasi mitäänsanomattoman ympäripyöreästi, kuin salaten jotain. Tehtävän salaisuus ja sen todellisen tarkoituksen mysteeri alkoi taas korostua.

Saaria alkoi näkyä ympäristössä yhä enemmän, ja aava meri oli pikku hiljaa jäämässä taakse. Taivas oli harmaiden, aavemaisten pilvien peitossa. Ilmapiiri oli hyvin uhkaava. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, tässä kohdassa olisi soinut kaukaista ja mystistä sotarummutusta. Oli kuitenkin aivan hiljaista. Kuin edes tuuli ei olisi uskaltanut puhaltaa.

Läheiseltä saarelta, joka oli metsän peitossa, kaikui värisyttävä huuto. Parvi yönmustia lintuja lehahti ilmaan. Huudon aiheuttajasta ei ilmennyt muuta merkkiä.

Entä jos se olikin vain heidän mielikuvituksensa tuote? Kuvitelmaa? Niin he ainakin toivoivat.

Pikkuhiljaa luonnoton sumu alkoi luoda peittoa heidän ylleen. Veneen vauhti hiljeni selittämättä. Vesi liplatti, moottori hurisi hiljaa. Muuten oli aivan hiljaista.
Mihinkään suuntaan ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle.
Luonnottoman sumun ylle lankesi luonnoton varjo, joka karmi kummankin urhean sankarimme selkäpiitä. Varjo tuntui syövän ympäristöä, vaikka oli vasta keskipäivä. Kumpikin heistä pysyi hiljaa, huolestuneita silmäyksiä toisiinsa luoden.

Vene pysähtyi. Oli aivan hiljaista.

Kepe tarkkaili ympäristöä. Yhtäkkiä Snowman tarttui häntä hihasta sen näköisenä kuin olisi nähnyt aaveen ja osoitti kokan suuntaan.

Vedenpinnan yläpuolella leijui muodoton, musta varjo, joka haki olemusta pitkillä, mustilla nauhoilla.

Verstas

Dox kuunteli, mitä äänellä oli sanottavanaan.

“Vuokraaja ja Viitoittaja ovat kohdanneet Vihollisen, ja se viivästyttää heitä matkalla Vartijan luokse. Veistäjä ja jopa itse Varoittaja tulevat vielä puutumaan asioihin.”

Dox nielaisi. Valvoja oli puhunut.

Retro

Jääsaari 9: Tahdottomien marssi

Kommentoi

Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi

Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.

Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.

Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
“Olemmeko me tavanneet?” Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.

“Emme vielä”, punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.

Guardianin katse viileni.
“Niin, tietenkin”, hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. “Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?”
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
“Purifier”, metsästäjä sanoi innokkaasti. “Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään.”

Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin…seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.

“Nättiä”, Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. “Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa.”

Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
“Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan”, metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.

Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
“Plasma“, Guardian ajatteli. “Päälle.”

Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.

Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
“Sinä”, metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. “Senkin!”
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.

* *

Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.

Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.

“Nimda.”

* *

Spoileri ValitseNäytä