Kaikki kirjoittajan Umbra artikkelit

Rakennan maailmani neljänteen seinään nojaamalla ja sitä naarmuttamalla.
Retro

Valottujen suosekoilu osa 19: Paino-ongelmia

Kommentoi

Järvi, sisämaassa

Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.

Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.

Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden ”puhdistamon” avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.

”Meidän on aika lähteä veteen”, Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.

”Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan”, Gekko kiitti.

”Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista”, Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.

Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.

”Olet ovela pieni Fikou”, Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.

”Nyt tarkkana, Glatorianking”, Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.

Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.

Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.

”Seuratkaa minua”, Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.

Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.

Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.

”Kuinka pääsemme noiden olentojen ohitse?” Glatorianking kysyi, osoittaen Zyglakeja.

Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.

Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.

Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.

Retro

Valottujen suosekoilu osa 15: On aika taitsella!

Kommentoi

Metsä, Pahan GKn ja GKn mittelö

Umbra katseli kuinka tumma Glatoriankingiä lyhyempi olento, joka kantoi Avohkiimaista Kanohia ja mustaa miekkaa, käski Nazorakit hyökkäämään hänen ja Glatoriankingin kimppuun. Olento oli noin Toan kokoinen ja sen punaisissä silmissä väreili itse pahuus (aika geneerinen pahishahmo ja varjonkäyttäjä)

Ottaen miekkansa vyöltään, Umbra valmistautui taisteluun. Hänen selässään olevat potkurit työntyivät taisteluvalmiiksi, ja Qewa alkoi äännellä agressiivisesti Nazorakeille.

”Mitä nuo ovat?” Umbra kysyi torakoilta. Maailmassa josta hän oli kotoisin, hän ei ollut kohdannut torakoita.

”Olemme Nazorakeja, tämän saaren todellisia valtiaita ja hallitseva herrarotu!” yksi Nazorakeista huusi, osoittaen samalla zamorminigunillaan Umbraa ja GKta sekä Fikoua joka oli heidän edessään ja loksutteli leukojaan ja levitteli eturaajojaan, samalla suihkuttaen myrkkyä ilmaan. Torakat piirittivät joukkoa aseillaan uhaten.

”Ai että oikein puhuvia torakoita?” Umbra sanoi huvittuneesti. ”Toivottavasti että haise liian pahalla ja tapa minua löyhkäänne, mokomatkin ötökät”, Umbra naurahti.

Puhunut torakka käveli Umbran eteen, lyöden tätä paljaalla nyrkillään kasvoihin. Isku sai Pakarin vääntymään Umbran kasvoilla ja hän joutui asettelemaan sen takaisin paikoilleen. Torakka kääntyi joukkojensa puoleen ja muut torakat hurrasivat, kun yksi niistä oli onnistunut tekemään jotain ”bad-assia”.

”Kukaan, ei kukaan koske minun naamioni, mokomakin säälittävä ötökkä!” Umbra karjui, ottaen miekkansa vyöltään. Hän juoksi kohti Nazorakia, iskien miekkansa ötökän läpi, jolloin verta purskahti otuksen sisuksista ja se kaatui kituvana maahan.

Muut torakat alkoivat tulittaa Umbraa ja Glatoriankingiä, mutta kaksikko sai täpärästi torjuttua miekkojensa avulla suurimmat ammukset. Kaksikko poukkoili jonkinaikaa ammuksia väistellen kun Glatoriankingin kaksonen, Glatoriantyranni, käveli Umbran luokse heittäen hänet maata päin ja vangiten Fikoun magnetismilla maahan.

”Tämä taistelu on tarkoitettu minulle ja Glatoriankingille”, Toa sanoi, iskien miekkansa yhteen Glatoriankingin kanssa.

[spoil]Jatkuu…[/spoil]

Retro

Valottujen suosekoilu osa 12: Ajatteletko portaaleilla?

Kommentoi

Zyglakien sisämaatukikohta

Flygel nousi kylmästä vedestä Ulottuvuusporttitykki kätkettynä lumpeenlehtinipun alle. Hän ei halunnut että hänen vähä-älyiset lajitoverinsa olisivat alkaneet palvoa tykkiä lahjana Rhak’eladdilta, heidän hirviöjumalaltaan. Flygel itse oli ateisti, eikä uskonut näihin hömpötyksiin, joita hänen hullut veljensä hänelle tyrkyttivät. Flygel oli matkalla metsikköön, jossa hän voisi harjoitella rauhassa tykkinsä kanssa. Hän oli onnistunut luomaan ulottuvuusportin päin seinää, joka oli romahduttanut hänen oman huoneensa. Nyt sitä korjasi muutama Zyglak-työläinen.

”Tämä tykki tulee olemaan arvokas Zyglakeille Allianssissa”, Flygel puheli itsekseen, kävellen mutaisella maalla, kohti metsää, jättäen tukikohdan taakseen.

Talsien jonkinaikaa metsässä, Flygel päätteli että oli päässyt jo tarpeeksi kauas tukikohdasta. Hän heitti lehtinipun maahan, ottaen tykin käteensä. Tykin perään oli painettu kultareunuksinen Kanohi Olmakin kuva ja tykissä risteili Matoralaisten kirjoitusta. Flygel oli jo jonkinaikaa tehnyt kokeita tykillään ja oppinut käyttämään sitä.

”No niin. Nyt pääset tositoimiin”, Flygel sanoi, laittaen peukalonsa liipasimella ja tähdäten suurta puuta. Puu katosi ulottuvuusporttiin ja portti sulkeutui.

”Hienoa. Pitäisi vain tietää minne se puu siirtyi”, Flygel ajatteli, kun huomasi tykin toimivan lähes moitteettomasti.

Nyt Flygel päätti painella tykin sinisenä hohtavia nappeja, ja ampui ulottuvuusportin päin yksinäistä Nui-Ramaa, joka lensi korkealla puiden latvojen yläpuolella. Portti osui Rahiin ja siirsi sen jonnekin universumissa.

Äkkiä Flygel aisti jotain. Jotain isoa, joka vavisutti maata, oli tulossa häntä kohdin. Puiden kätköistä syöksähti jättiläismäinen lentokyvytön ja biomekaaninen lintu kohti Flygeliä. Lintu aukaisi suuren nokkansa ja rääkäisi koettaen iskeä nokallaan Flygeliä. Zyglak väisti iskun kierähtämällä pois linnun tieltä ja sivalsi lintua jalkaan piikikkäällä piiskahännällään.

Flygel otti nopeasti varustevyöltään luuteränsä, valmistautuen taisteluun lintua vastaan. Sinipunainen lintu rääkäisi, koettaen potkaista Flygeliä suurella kolmivarpaisella ja kyntiellä jalallaan. Isku meni ohi ja lintu hyppäsi ilmassa kohti Flygeliä. Zyglak paineli hädissään ulottuvuusporttitykin nappeja ja laukaisi portin päin lintua, joka katosi porttiin.

”Mistä näitä outoja hirviöitä oikein tulee?” Flygel mutisi, jatkaen tykkinsä testailua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maassa oli kasa linnusta varisseita höyheniä, jotka putosivat taistelun tiimellyksessä.

Retro

Valottujen suosekoilu osa 10: Uhrimenot Meren isälle

Kommentoi

T’haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak’eladdin palvontamenot

Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T’haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit olivat rakentaneet tukikohtansa, hallintorakennelmia, jotka risteilivät olennon selästä aina vatsaan asti. Olennon perässä oli joukko suurempia lonkeroita, joiden avulla otus oli kiinnittynyt merenpohjaan. Imukuppiensa avulla otus pysytteli tässä paikassa, koska juuri tälläkohtaa meren virtaus toi enemmän saalista suoraan T’haokin kitaan.

Olennon sisällä, suuressa salissa jossa ei ollut ollenkaan kattoa, joukko Zyglakeja oli kokoontunut kuulemaan shamaaninsa, Vanhuksen saarnaa Rhak’eladdista, heidän pääjumalastaan sekä tämän sanansaattajasta, tuomionpäivän demonista, R’lkeihista.

Vanha Rhak’eladdin symboli-riipusta, kolmiota jonka kulmissa on kolmen kynnen sarja, keskellä kukannuppua muistuttava Rhak’eladdin pää ja tämän kaikkinäkevä silmä, kantava Zyglak nousi kaapu päällään korokkeelle, ottaen käsiinsä vanhan Zyglakiksi kirjoitetun kivitaulun, alkaen lukea tuhansia vuosia vanhaa tarinaa heidän jumalastaan ja tämän sanansaattajasta, R’lkeihista.

”Rhak’eladd, Suuri Jumalamme, Herramme, kuule meitä kun jaamme taas sukupolvia vanhan tarinan sinusta ja Demoni R’lkeihista, Suuresta Sanansaattajastasi, joka tulee syömään valon ja varjon, antaen täten Universumin herruuden takaisin meille!” Vanhus pauhasi suurelle Zyglak-joukolle. Zyglakit menivät rituaaliin suosittamaan asentoon, muodostamaan ruumiistaan ja hännistään pallon, mikä merkitsi heille Rhak’eladdin silmän symbolia, ympyrää joka pyörii ikuisesti. Muutama Zyglak alkoi pyöriä hiljaa lattialla tehden samalla outoa huminaa. Kohta koko sali oli transsissa ja Vanhus pauhasi Rhak’eladdin tuhoavan kaikki Suurten olentojen luomat olennot, jättäen lopulta vain Zyglakit johtamaan universumia.

”Rhak’eladd nouse ottamaan vastaan tämä lahja, uhrimme jonka kaappasimme mantereelta. Ota vastaan tämä saasta jonka Suuret olennot loivat johtamaan universumia!” Vanhus jatkoi kerrottuaan tarinaansa jonkun aikaa.

Lavalle tuotiin vanki, Matoran, joka katseli peloissaan Zyglakeja, jotka olivat hurmoksessa ja nousseet seisomaan. Joukkio huusi Zyglakien kielellä ”Uhraa vanki! Uhraa vanki!”

Matorania tönittiin eteenpäin ja kahlehdittu naamioton olento katseli itkuisilla silmillään Zyglakeja, olentoja jotka olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ryöstäneet kaiken ja sen jälkeen sytyttäneet tuleen koko kylän, tappaen pakenijat. Tämä pieni Ta-Matoran oli kylänsä ainut elossasäilyjä. Hän katseli Zyglak-massan punaisia silmiä, jotka vaativat palavasti veriuhria rakkaalle jumalalleen. Pelko ja viha näitä liskoja kohtaan kasvoi Matoranin sydämessä kokoajan, mutta hän tajusi pian että se olisi vain ajan hukkaa. Nämä olennot saisivat haluamansa ja Matoran pääsisi takaisin Suuren Hengen huomaan.
”On tullut taas aika vuodattaa veriuhri Rhak’eladdille!” Vanhus huusi taas, osoittaen känsäisellä kynnellään, jossa oli Rhak’eladdin sinetillä varustettu sormus, kohti uhria jota tönittiin kohti lavaa.

Väkijoukko alkoi taas mylvimään hysteerisesti kun uhria alettiin tuuppia yhä kovakouraisemmin kohti alttaria, jossa Vanhus saarnasi.
”Uhri ! Uhri! Uhri!” väkijoukko huusi, heilutellen häntiään ilmassa, jolloin syntyi outo puistattava ääni. Lähes yhtä aikaa tapahtuva heilutus värisytti ilmaa ja liekkejä, joita oli alttarin soihduissa.

Matoran oli tuotu Vanhuksen luokse. Zyglak osoitti Matorania, lausuen liudan manauksia zyglakiksi. Matoran katseli palavan vihaisena Zyglakia. Tämä vain myhäili. Hän tiesi tarkkaan mitä Matoranin päässä liikkui. Ja se oli Rhak’eladdin tahto.
Kaksi isoa Zyglakia nousi alttarille ja alkoi repiä Matoranin raajoista. Lihakset, verisuonet ja metalliset osat katkeilivat kun kaksi raavasta liskoa alkoi murskaamaan Matorania joka ei huutanut ollenkaan.

Matoran ajatteli ettei antaisi näille hirviöille sitä tuskan huudon kuulemisen nautintoa ja puri hammastaan, samalla kun hänen raajansa irtosivat ruumiista ja vihreää verta lenteli ympäri lattiaa. Matoran näki kuinka Zyglakit keräsivät raajan kappaleet vadille ja Vanhus teki loitsuja ja mutisi kaikkea käsittämätöntä. Tämän jälkeen hän iski kuluneen ja uurteisen, Rhak’eladdin symbolilla varustetun miekan Matoranin sydämeen, jolloin sydänvalo särkyi ja lakkasi välkkymästä. Matoran oli nyt kuollut ja Rhak’eladdin verenjano oli tyydytetty.

”Viekää uhrin kappaleet mereen!” Vanhus huusi kun suoritus oli ohi. Matoranin repijät veivät tarjottimilla ruhon kohti aluksen keulaa, jossa T’haokin suu sijaitsi. Olento veti lonkeroillaan kaksikon tuoman välipalan kitaansa ja mörisi tyytyväisenä, samalla kun sahalaitaiset hampaat alkoivat ensin pilkkoa, murskata ja jauhaa onnetonta olentoa.

Metsä

Umbra ja GK olivat perustaneet leirin pieneen laaksoon, jossa ei ollut paljoa puita. Kaksikko oli juossut päivän mittaa pakoon niin tappavia lihansyöjämuurahaisia, joiden pesän GK oli tuikannut tuleen, luullen sitä risukasaksi, herättänyt Tuhkakarhun uniltaan, joka oli ajanut kaksikon puuhun ja hajottanut lahon puunrungon, joka sattui olemaan tappavien herhiläisten pesä. Kaksikko oli joutunut kokemaan monia vastoinkäymisiä tässä kirotussa metsässä, jonka jokaisella kivellä ja käpylehmällä oli jotain kaksikon matkaa vastaan.

””Olen vähän ajatellut”, Umbra sanoi, ”että meidän pitäisi lähteä erisuuntiin, sinä kun tahdot tappaa oman kaksoisolentosi ja minä haluan vain päästä kotiin täältä, ja ainoa keino on ulottuvuusporttitykki”, Umbra sanoi, sörkkien nuotion liekkejä kepillä. Liekit nostivat ilmaan savupatsaan. joka pudotteli tuleen pökertyneitä hyttysraheja.

”Mutta tarvitsen tykkiä tehtävässäni palata omaan maailmaani, jossa mitään pahaa ei tule tapahtumaan jos onnistun tehtävässäni”, GK intti.

”Hyvä on. Saat tulla mukaan, jos olet kunnolla…” Umbra murisi, painuen nukkumaan lehden alle.

Retro

Valottujen suosekoilu osa 6: Jotain epäklanoonista

Kommentoi

Metsä

Umbran, Glatoriankingin ja Fikoun talsiessa metässä kuusten luota pois, jotain tapahtui Umbralle. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä villisti hänen päässään.

”Mitä tapahtui?” Glatorianking kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Umbra oli nyt jossain aivan muualla.

KraUmbran saari lähellä Avra Nuita

Joukko Toia hiipi Makutan linnoituksen käytävillä. Umbran ja Delevan johtama Koneiden Toa Zawista, Säteilyn Toa Ahjekista, Tulen Toa Ruthista, Valon Toa Aksta ja Rahien Toa Ulvakista koostuva tiimi oli lähtenyt etsimään Makutan toisesta maailmasta tuotujen Varjo-Toien kaappaamaa Kallioiden Toa Belekiä. (Nämä oudot elementit johtuivat saaren Turagoiden lähettämistä hätäsingaali Toa-kivistä, jotka muuttivat muutaman Matoranin ympäristölleen sopivaan elementtiin.)

Vankityrmien kosteat käytävät olivat epämiellyttäviä ja niissä vilisi kivirottia ja muita pieniä raheja. KraUmbra säilytti vankityrmissä erilaisia vankeja joita ei viitsinyt antaa Zyglak-armeijansa käsiin.

”Meidän pitää hiipiä nopeasti ohi Kameleontti ja Pikaparannusvoimilla varustettujen Rahkshien”, keltaista Rurumaista Kanohia kantava Umbra sanoi muille. Ahjek nyökkäsi ja lähti hiipimään varjoissa Rahkshien kimppuun.

Kameleontti Rahkshi, joka vartioi vankityrmiin vievää metalliseinää, huomasi Ahjekin ja muutti tämän värit pinkiksi. Ahjek ärsyyntyi ja iski suuren latauksen säteilyä, joka teki Kraatalle syövän. Kasvaimia tuli läpi Rahkshin haarniskan ja mato kuoli. Toinen Rahkshi heräsi ja iski sauvallaan Ahjekia jolloin tämän lihaskudos repesi, mutta parani ennalleen.

”Etkö tiedä että voimasi on Pikaparannus?” Ahjek kysyi ilkikurisesti, lyöden piikkipallomoukarillaan Rahkshia, jolloin tämän vatsapanssari murtui. Rahkshi aikoi huutaa apua, mutta Delevan ampuma plasmajousi sulatti Rahkshipanssarin kokoon, jolloin Kraata koetti lähteä paikalta.

Ahjek nosti Kraatan maasta ja heitti sen Ruthille. Mustaa haarniskaa käyttävä Tulen Toa Orton poltti Kraatan tuhkaksi puristaessaan sen nyrkkiin ja luomalla sinne liekin.

”Nyt hakemaan Belekiä”, Zaw mutisi, iskien konekourallaan ovea. Ovi kaatui rytisten maahan ja joukko Rahksheja alkoi tulittaa Toia. Zaw otti nopeasti komennon yhdestä Kurahkista ja sai tämän laittamaan Lämpönäön ja Laserkatseen Rahkshit taistelemaan keskenään. Säteet lentelivät ympäri huonetta kun viimein Rahkshit ampuivat toisensa kasaksi tomua.

Umbra hyppäsi Zawin vierelle oviaukkoon, ampuen Exo-kanuunastaan valopanoksen. Panos osui Kurahkia, jolloin Rahkshi muuttui valopatsaaksi. Samaan aikaan Zaw oli tähtäämässä yhtä Suojakenttien Rahkshia, joka torjui Umbran tykistään ampumia murtamissäteitä.

Kaksi muuta Rahkshia seisoivat Suojakenttien Rahkshin suojakentän takana. Hidastamisen ja Elastisuuden Rahkshit. Nämä koettivat käyttää voimiaan oviaukossa seisoviin Umbraan ja Zawiin, mutta voimat eivät tehneet paljoa vaikutusta.

Zaw ampui kivääristään koneidenhallinnan elementaalienergiaa, jolloin se rikkoi suojakentän, jota Rahkshi koetti pitää kasassa. Nyt sen toverit jäivät ilman suojaa ja hyökkäsivät sauvat tanassa kohti Umbraa ja Zawia. Zaw iski kyntensä Elastisuuden Rahksin sauvaan, mutta Rahkshi venyi ja venyi, lopulta kietoutuen Koneiden Toan ympärille.

Umbra taas miekkaili Suojakenttien ja Hidastamisen Rahkshien kanssa. Sauva iski vasten miekkaa kun Umbra torjui ja väisti iskusarjoja, joita Rahkshit saivat aikaan pyörittämällä terällisiä sauvojaan.

Viimein Umbra kyllästyi Rahkshien kanssa leikkimiseen ja latasi miekkansa täyteen valoenergiaa. Hän iski terän päin Suojekenttien Rahksia, jonka sauva ja oikea käsi lähtivät kokonaan irti. Hidastamisen Rahksi iski sauvansa Umbraa selkään, mutta selkäpanssari pysäytti iskun.

”Nyt tuhoudutte”, Umbra sanoi, iskien tykistään valonsäteen, joka hajotti suojakenttien Rahksin pään tohjoksi. Hidastamisen Rahksi joutui Zawin nyrkin tielle ja tältä Rahkshilta lähti pää irti. Kone kaatui rymisten lattialle.

Joukko Toia juoksi vankityrmien käytäville ja pian Belek löytyi kahlittuna ilman naamiota ja aseita. Ulvak antoi nämä aseet hänelle ja joukkio lähti pois tyrmistä.

Metsä

Umbran silmät lopettivat pyörimisen. Hän pystyi taas liikkumaan. Glatorianking ja Fikou Qewa ihmettelivät vieressä kun Umbra alkoi taas hengittää.

”Missä sinä olitkaan?” Glatorianking kysyi, Fikoun hyppiessä Umbran ympärillä.

”Jossain kaukana tämän maailman Umbran kanssa…” Umbra kertoi. ”Nyt jatkakaamme Zyglakien tukikohdan etsimistä”, hän jatkoi.

Kaksikko jatkoi märässä metsässä rämpimistä kohti määränpäätään…

Retro

Valottujen suosekoilu osa 4: Pihkassa

Kommentoi

Arkistot

Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.

Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.

Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.

”Hmm… Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten… ” Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.

”Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?” Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.

”En itsekään pidä näistä seinistä”, Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.

Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.

”Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu”, Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.

Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.

”Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?” Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.

”Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?” Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.

”Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa”, Gahlok Va kertoi.

”Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?” Vaehran ehdotti.

”Hyvä on VT”, Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.

Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä

Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.

Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.

Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.

”Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!” isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. ”Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut”, Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.

Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.

Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.

Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.

”Kyllä minä sinut vielä saan”, Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.

”Kuolet sitten sinne”, Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.

Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.

”Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin”, Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.

”Olen vapaa!” Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.

Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.

Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.

Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.

Metsä, jättimäisten kuusten luona

Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.

Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.

”Mitä minä teen. Mitä minä teen?” Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.

Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.

”Kuka olet muukalainen!?” Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.

”Samaa voisi kysyä sinulta”, heleä naisääni sanoo huohottaen. ”Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana”, Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.

Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.

”Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää”, Gekko kertoi. ”Nyt en tiedä missä ystäväni on”, hän kertoi murheissaan.

”Oi ei! Pihkaa!” Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. ”Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!”

Puiden luona

Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.

Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. ”Ei onnistu!” Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.

[spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]

Retro

Valottujen suosekoilu osa 3: Tulkoon valo

Kommentoi

Metsä, Zyglakien leiri

Glatorianking ja Umbra olivat juuri ohittaneet haisevan Zyglakien leirinuotion, jolla liskomaiset olennot olivat syöneet Matoraneja ja Ortoneja joita olivat tappaneet ja paistaneet nuotiolla. Kaksikko oli ohittanut leirin nopeasti koska eivät halunneet olla tekemisissä ruumiiden kanssa.

”Tiedäthän sinä että järvitukikohdalle on matkaa?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä, joka vältteli vesilätäköihin astumista.

”Kuinka pitkä matka sinne oikein on?” Valkoinen Toa vastasi, katsahtaen Umbraa. Fikou oli hypännyt kumpareelta Umbran olkapäälle.

”En tiedä tarkkaan, mutta tiedämme olevamme perillä, kun olemme perillä”, Umbra vastasi.

Kaksikon kävellessä metsän puut tuntuivat käyvän yhä pahaenteisimmiksi ja pelottavammiksi. Havupuut muodostivat tiheitä ja synkkiä kohtia ja neulaset varisevat märät neulaset tarttuivat kaksikon haarniskoihin.

Kun tuli niin pimeää että kumpikaan ei nähnyt eteensä ja he kompastelivat puiden juuristoissa, Umbra muutti värinsä keltaisiksi ja sytytti etusormeensa valon.

”Tulkoon valo!” Umbra kuulutti ja valo tuli.

Kaksikon suut loksahtivat auki. He olivat päätyneet suuren puun juurelle jonka runko oli täynnä oranssia, läpinäkyvää, ja osin kovettunutta pihkaa.

Se mikä heitä eniten hätkähdytti oli se että pihkassa oli vangittuna joukko Nazorakeja, aseet käsissään ja valmiina sotaan. Jokin oli onnistunut vangitsemaan torakat pihkaan salaman nopeasti ja siihen torakat olivat jääneet. Vangittuina aikakapseliin tulevien sukupolvien ihailtaviksi.

”Jos jokin on saanut noin monta Nazorakia vangittua tuohon pihkaan”, Glatorianking sanoi. ”En tohdi ajatella mitä se voisi tehdä meille”

Umbran Fikou oli hämmentynyt pihkan hajusta ja alkoi kiipeillä puun runkoa pitkin kohti vastustamatonta oranssia mönjää…

Retro

Valottujen suosekoilu osa 1

Kommentoi

Metsä lähellä Klaania

Umbra ja Glatoriankin taivalsivat metsikössä vaivalloisesti. Matka oli alkanut sillä että he olivat tutkineet maata ja löytäneet Zyglakien jalanjälkiä. Kaksikko oli päättänyt lähteä seuraamana jälkiä määränpäähän, joka mahdollisesti olisi Keetongun mainitsema tukikohta.

”Miksi tykki on sinulle näin tärkeä että lähdet kanssani surman loukkuun?” Glatorianking kysyi Umbralta, kun tämä hyppäsi kaatuneen puunrungon ylitse maahan. Fikou kirmasi ympäri metsän puita, luoden seittejä joita pitkin pääsisi puusta puuhun.

”Tulin sen avulla tähän maailmaan, ja sen avulla aion lähteä takaisinkin”, Umbra kertoi, kävellen eteenpäin. Glatorianking juoksi hänen perässään höyryn noustessa mechapuvustaan.

Kaksikko jatkoi matkaansa kohti metsäpolkua…