Bio-Klaanin saari
Ei hiivatti kun laulattaisi, Snowman aprikoi. Harmi, ettei lauleskelusta ole hyötyä taistelussamme Klaanin puolesta.
Linnut lauloivat, heinät heiluivat tuulessa ja aurinko kapusi horisontin takaa. Snowie katseli edessään vaappuvia Makea ja Kepeä ja koetti pysyä reppunsa ja laukkunsa kanssa heidän perässään.
Ottaa kohta kunnon päälle, Snowie tuumi. Nämähän ovat pahempia kuin Guartsu.
Hän mietti sanojaan tarkemmin.
No eivät nyt sentään.
Bio-Klaanin linnake, foorumi
Aukiolla seisoi reilun tusinan verran erikokoisia- ja näköisiä hahmoja riviksi järjestäytyneinä. Kirjavaan joukkoon kuului Matoralaisia, pari Toan kokoista hahmoa sekä joukko isompia otuksia. Rivissä oli edustettuna melkein kaikki sateenkaaren värit, mutta jonkinlaista yhtenäisyyttä toivat sinisellä koristellut, valkoiset rintapanssarit, jotka eivät näyttäneet istuvan oikein kenellekään.
”Öh, eiköhän joku sepistämme saa noita vähän istuvimmiksi” rivin edessä seisova Bladis sanoi joukkiolle. ”Kapurasta en tiedä, mutta ainakin Pehhak, Judis ja pari muuta ovat käytettävissänne.”
Vastaukseksi moderaattori sai huojentunutta muminaa. Bladis kääntyi ympäri ja katsoi seuraavan kontin sisältöä. Kanoka-laukaisimia.
Pitänee antaa Matoralaisille, pikkuiset tuskin ovat hyödyllisimmillään etulinjassa, moderaattori aprikoi. Vaikka toisaalta, osa noistakin on aika tulisia luonnoltaan. Ehkä vain kysyn halukkaita, kuka minä olen heidän puolesta päättämään.
Bladis oli ajatellut vapaaehtoisten varustelun sotaa varten olevan huomattavasti heppoisampaa kuin paperitöiden, ja pitikin itseään onnekkaan päädyttyään kyseiseen työnjakoon Samen kanssa. Skakdi oli kuitenkin saanut huomata, että panssareita, aseita ja varusteita oli liian vähän, ne olivat vääränkokoisia, huonosti huollettuja, huonolaatuisia, tai muuten vain skakdilaisittain ilmaistuna skarrarrar. Lisäksi Allianssin merivoimat saartoivat Klaanin saarta melkoisen tehokkaasti, eikä kaupanteko ja uuden välineistön hankinta meinannut onnistua. Satamassa näkyi joka päivä aina vain enemmän tyhjiä laituripaikkoja.
Joten ehkä Same sittenkin veti pitemmän korren, Bladis tuumi mielessään.
Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone
Moderaattori huohotti väsyneenä pöytänsä ääressä. Kyniä, kumeja ja klemmareita lojui pitkin poikin. Sota alkoi viedä veronsa. Lisäksi kiireellisten papereiden pino näytti paksummalta kuin aamulla.
”Hittolainen”, Same mutisi.
SS Rautasiipi
Amiraali käveli omalla epätahtisella askelluksellaan Rautasiiven metallista kantta pitkin, ja vilkaisi taakseen. Valtavan, uskomattoman monikerroksisen laivan monet ikkunat kiiltelivät auringonvalossa, ja hän katsahti niistä suurimmasta sisään. Hän näki kliinisen puhtaan näköisen suuren hallin kattoa, ja koetti laskea päässään, monesko uusi sukupolvi tämä oli, jota varten koulutustilat taas putsattiin. Mutta tämä erä, ne olivat kieltämättä jotain aivan uutta.
Kaikki kaksikymmentäkaksi on siis jo siirretty tänne? Nazorak-laivaston johtaja kysyi vierellään kulkevalta Ylikersantti 1034:ltä. Nuori torakka suoristi sinisen baretin asentoa päässään, ei niinkään Amiraalia kuin kaikkia muita tarkkailevia laivaston Nazorakeja varten.
Kyllä on. Laajensivat jopa hieman asutustiloja, kun tätä erää on sen verran vähemmän.
Molemmat Nazorakit pysähtyivät.
Kai 23:lle soturille on kuitenkin jätetty oma sijansa?
Luullakseni.
Älä luule vaan tiedä. Painu selvittämään.
1034 näytti säikähtäneeltä ja lähti hätäisesti kohti Rautasiiven sisätiloja. Amiraali painoi päänsä ensin mietteliään näköisenä, mutta nosti sitten katseensa kohti kimaltelevaa, sinistä horisonttia ja käveli laivan kaiteelle.
Valtavan, monikymmenmetrisen tykin varjossa kaiteeseen nojaava Amiraali mietti, oliko tehnyt oikein ottaessaan 1034:n silmätikukseen.
Mutta poika on liian arka ja pehmeä. Hänen täytyy karaistua, ettei koe kaikkea kerralla. Liian hyväuskoisena ja kokemattomana.
Amiraali katsoi merellä lentävää lokkiparvea.
Hänen täytyy karaistua, ettei hänelle käy samoin kuin minulle.
Sitten Nazorak 002 kurtisti taas kulmansa, loksautti leukojaan ja jatkoi kulkuaan pitkin Rautasiiven pitkää kantta. Ohimennessään hän komensi paria Nazorakia kuuraamaan kantta kovemmin.
Bio-Klaanin saari, suuri niitty
Makella, Kepellä ja Snowiella oli takanaan pitkä päivä. Nyt päivä oli kuitenkin vaihtumassa illaksi, ja kaikki arvelivat hyvin levätyn yön olevan hyväksi. Leiriytymispaikaksi valittu, pitkää heinää ja monia muita erilaisia kasveja kasvava niitty ei ehkä ollut kaikista suojaisin valinta, mutta muuten se oli ihanteellinen paikka. Maa oli miellyttävän pehmeää ja niityn keskellä oli suurehko, hieman kyljellään makaavaa pyramidia muistuttava kallio, josta pulppusi raikas lähde.
Snowie laski reppunsa ja laukkunsa maahan. Hän kaivoi makuupussinsa esiin ja levitti sen mielestään mukavaan asentoon. Lumiukko ei kuitenkaan vielä aikonut käydä nukkumaan, ensin hän aikoi hankkiutua nälästä eroon.
Kaverit, mitä luulette: Kannattaako meidän sytyttää nuotiota? hän kysyi.
Kepe ja Make katsahtivat toisiinsa.
Jaa. Ei kai se haittaa, että meidät nähdään? Kepe tuumi ääneen. Ja onhan se kiva pysyä lämpimänä.
Make nyökkäsi hyväksyvästi, ja pian klaanilaisilla olikin kasassa mukava pieni kasa polttopuita. Puolirahi moderaattori sylkäisi pienen tulipallon siihen, ja nuotio syttyi iloisesti roihahtaen.
Snowien repusta löytyi kaikille evästä ja kolmikko aloitti ruokiensa lämmittämisen. Nuotion hehkussa kaikkien oli mukava istua ja klaanilaiset tunsivat olonsa turvalliseksi.
Huomenna meidän olisi tarkoitus päästä Nui-Koroon asti. Toivottavasti saamme siellä vähän selvyyttää tähän tutkimukseen Kepe puheli, ja sai vastaukseksi hyväksyvää mutinaa mussutuksen lomasta.
Vaikka iltapala sujuikin rauhallisissa merkeissä, päättivät he jättää jonkun vartioon. Maken ja Kepen suureksi yllätykseksi yleensä kernaasti sahgen paljon nukkuva Snowie ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja Kepen pienistä pysyykötuohereillä-henkisistä epäilyistä huolimatta Lumiukko oli pian ainut valveilla oleva klaanilainen.
Lumiukko tallusti vähän matkan päähän nuotiosta, niittyä hallitsevalle kalliolle. Sen tummanharmaa pinta oli illan pimetessä muuttunut lähes mustaksi. Hän kapusi hieman kömpelösti sileähkön kallion päälle ja katseli ympäristöään. Pienen nuotion ympärillä nukkuvat klaanilaiset ystävät, kauniiden kasvien peittämä niitty ja alati tummuva tähtitaivas saivat väistämättä Snowien kasvot vääntymään haikeaan hymyyn.
Oikeastaan häntä melkein laulatti. Kaunis tilanne ja vaikeat ajat nostivat hänessä esiin monenlaisia tunteita, ja laulaminen oli Snowiesta hyvä tapa purkaa tunteitaan. Hän kuitenkin arveli tovereidensa kaipaavan unta niin paljon, ettei rohjennut ottaa riskiä, että hänen laulantansa valvottaisi Kepeä ja Makea. Luonnon omat äänet olivat nekin kauniita. Lähteen vaimea pulputus ja tuulessa humisevat puut kuulostivat nekin musiikilta Snowien korviin.
Hän tarkkaili taivasta tarkasti. Lumiukko ei ollut koskaan perehtynyt tähtien liikkeisiin, eikä osannut peilata niistä universumin tapahtumia. Kukaan ei ollut opettanut häntä, mutta se ei haitannut. Hän näki tähdissä jotain muuta, hän osasi arvostaa niiden kauneutta ja rauhoittavaa voimaa. Tänä sodan aikana hän tunsi tämän erityisen tarpeelliseksi, ilon aiheet ovat katoavainen asia.
Snowie siirsi katseensa miltei mustasta tähtien kirjailemasta taivaasta hieman alemmas, kohti etelää. Taivaanrannasta näkyi himmeänä Klaanin linnakkeen ja sitä ympäröivän asutuksen, matorankylän ja sataman, valot. Tämäkin loi häneen vain turvallisuudentuntta. Mutta luoteessakin näkyi loistetta, ja Lumiukko tiesi sen olevan Nazorakien infrastruktuurista peräisin.
He ovat olleet tässä maailmassa pidempään kuin me järjestönä, hän tuumi. Ja silti tuntuvat niin… luonnottomilta. Ellei Klaania olisi, torakat varmaan leikkaisivat koko saaren metsät mataliksi, patoaisivat joet ja saastuttaisivat rannikon.
Lumiukko siirsi katseensa taas Nazorakien valoista Bio-Klaaniin päin.
Olemmeko me… olemmeko me ajaneet ne siihen tilaan, missä ne nyt ovat?
Nyt Snowien katse siirtyi tulen leimussa uinuviin Kepeen ja Makeen. Kaksi klaanilaista näyttivät rauhallisilta nukkuessaan.
Ei, klaanilaisiin minä luotan. Tawa perusti tämän järjestömme oikeista syistä, oikeista lähtökohdista. Hän on yksi niistä hyvistä, joihin on luotettava. Joiden on uskottava tekevän oikein. Koska jos ei hän, jos ei Klaani, niin kuka muukaan?
Yllättäen Snowien mieleen palautui lähtöä edeltänyt keskustelu Neqetta-nimisen Ga-Matoranin kanssa.
Aikovatko Tawa ja muut todella tuhota Nimdan? Vai käyttää sitä?
Lumiukko pudisti päätään. Hän oudoksui omia ajatuksiaan. Häntä pelotti, sillä tällä kertaa infernaalinen närhi ei riivannut häntä ja istuttanut ajatuksia hänen päähänsä, vaan ne olivat aivan hänen omiaan.
Hän päätti sysätä synkät aatteet mielestään ja keskittyä kauniiseen yöhön. Klaani oli pystyssä, sota ei riehunut ja hänen äskettäin nauttimansa grillivoileipäkin oli ollut oikein maukas. Hymy yritti parhaansa mukaan palata Snowien kasvoille, se vain oli päivä päivältä vaikeampaa.
Mt. Ämkoon rinne
”Tulkaa esiin, ja pitäkää kädet ilmassa!” isolla pyssyllä sohiva torakka ärjyi. Hän heilautti päätään hieman eri suuntiin, ja vaunusta juuri esiin astuneet Nazorakit lähtivät hitaasti kiertämään kiveä eri puolilta, jonka takana klaanilaiset kyyristelivät.
”Pahalta näyttää” Kepe mutisi ja mietti heidän mahdollisuuksiaan taistelussa. Näkyvissä oli vain muutama torakka, mutta vaunussa ja lähistöllä saattaisi olla enemmänkin. Eivätkä nämä näyttäneet miltään klaanilaisten aiemmin kohtaamilta Nazorakeilta ja olivat siten arvaamaton uhka. Lisäksi minä ja Snowie olemme kehnoja taistelijoita, Kepe tuumi.
Yllättäen Make kuitenkin nousi seisaalleen, vinkkasi tovereilleen huomaamattomasti ja nosti kätensä ylös. Hän lähti hitaasti torakoita kohti.
”Ei mitään temppuja, kutale” yksi, hieman muita lyhyempi Nazorak älähti. ”Ja tulkaa muutkin esiin!”
Kepe ja Snowie vilkaisivat toisiaan, ja nousivat hekin kiven takaa esiin kätöset pään päällä.
”Riviin siitä” muuannen torakka komensi. Nazorakit aloittivat klaanilaisten piirittämisen, mutta ennen kuin he olivat ehtineet kiltisti seisovan kolmikon taakse, Make avasi suunsa.
Puolirahin kidasta syöksähti polttavan kuuma liekkiverho, joka sai Nazorakit nostamaan kätensä kasvojensa peitoksi. Make syöksähti salamana kahden edessä seisovan torakan kimppuun. Snowie ja Kepekin ymmärsivät taklata sivuilleen ehtineet vihulaiset. Kepen hyökkäyksen voima ei kuitenkaan ollut riittävän suuri ja Nazorak potkaisi hänet maahan.
”Auts!” tiedemiestoa päästi suustaan lyödessään selkänsä nyrkinkokoiseen kiveen.
Make huitoi kynsillään kahden torakan rumia pärstöjä ja lennähti siipiensä varassa äkkinäisellä syöksyllä kohti vaunusta ulos rymisteleviä vahvistuksia. Yksi Nazorak ehti kuitenkin laukaista poratykkinsä, ja ilman halki kovaäänisesti suriseva terä teki pahan viillon moderaattorin vasempaan reiteen. Tästä lannistumatta Make kuitenkin tulta suustaan tuprutellen hyökkäsi raivoisasti eteenpäin.
Snowie paini kaatamansa torakan kanssa maassa, saaden ensin suuremman kokonsa puolesta jonkinasteisen yliotteen vihollisestaan, mutta sitten villisti raapiva torakka pääsi päälle.
”Oletpas sinä aika sitkeä kaveri” Snowie puhisi huohotuksensa alta.
Lumiukko kaivoi hätäisesti toisella kädellään olallaan roikkuvasta laukusta ensimmäisen käsiinsä sattuvan kovan esineen (pullollinen Klaanin kahvion herkullista jäähilekermakahvijuomaa) ja rikkoi pullon Nazorakin päähän. Torakka näytti olevan pyörtymisen partaalla, ja Snowie heitti vastustajansa sivuun. Sitten hän ymmärsi haaskanneensa hyvää juomaa.
Voi pannahinen.
Maassa makaavaa Kepeä suurella ja mekaanisella aseellaan osoittava torakka irrotti yllättäen otteensa poratykistään. Se oli muuttunut jääkylmäksi, ja torakka ulvahti kipeitä käsiään. Virnistävä Kepe sieppasi pyssykän maasta, eikä jään Toana satuttanut itseään kylmentämäänsä aseeseen. Surrur vain, ja yksi Nazorak sai pyörivän poranterän vatsaansa. Kivuliaan näköisesti oman aseensa ammusta vatsassaan kantava torakka tanssi yhdellä jalalla suoraan poravaunun tuloreikään.
Kepe ja Snowie katsoivat, kuinka torakkain kulkupeli hytkyi oudosti. Sitten tuli hiljaista, ja ovi aukesi. Sieltä astui ulos vihertävien roiskeiden peittämä Make. Kolme klaanilaista katselivat voitonriemuisina ympärilleen.
”Kukistimme ne!” Snowie huudahti hilpeästi. ”Olemme elossa!”
”Siltä näyttäisi” Kepe vastasi. ”Tosin tahtonemme siirtyä tapahtumapaikalta, siltä varalta että joku kaipailee näitä kyseisiä Nazorakeja.
Kolmikko lähti tarpomaan ripeästi tietä pitkin alamäkeen, kohti Nui-Koroa.
SS Rautasiipi
Amiraali vilkaisi vielä kerran ulos työhuoneensa ikkunasta, ja kävi sitten paperipinon kimppuun.
Surkeaa luettavaa.
Laivaston oli tarkoitus tarkkailla ja asteittain kontrolloida Klaanin saarta ympäröivää merialuetta. Estää lisäjoukkojen tuonti, rajoittaa aseiden kuljetusta ja muuta mukavaa. Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Torakat olivat aloittaneet taistelun Kolmennenkuun Festivaalin laivan kannella. Rautasiiven isoimman tykin törkkiminen paatin suuntaan oli kyllä lopettanut mähinän, mutta laivalta yllättäen löytynyt klaanilainen, jonkinasteinen velho, oli miltei lyönyt taistelun tuoksinassa Eversti 437:lta pään poikki.
Klaanilainen Festivaalilaisten laivalla. Yrittääkö hän hakea apua, vai paeta?
Amiraali otti teräväkyntisillä käsillään seuraavan paperin luettavakseen.
Hän kiroili mielessään omalla kielellään.
Nazorakit olivat hyökänneet sinappilaivan kimppuun. Amiraali ei tiennyt, tahtoiko hän lukea raporttia yhtään pidemmälle.
[spoil]Kiitosta vaan Manulle ja G:lle, jotka menivät siirtelemään tarvitsemaamme amiraalia pitkin poikin kesken festivaalikohtauksen. Terveisin Make.[/spoil]
Klaanin saari, luola
Guechex katsoi iskuryhmäläisiään, jotka kaikki pakkasivat viimeisiä kamppeita reppuihinsa. Zyglakit olivat varustautuneet kevyesti mutta tehokkaasti. Tehtävän luonne ei sallinut äänekkäitä tai liian raskaita aseita tai apuvälineitä, oli liikuttava nopeasti, tehtävä johtoportaasta mahdollisimman tehokkaasti selvää ja poistuttava paikalta.
Guechex ei ollut ainoastaan karismaattinen johtaja, vaan myös hyvä sotastrategi, eikä määrällisesti ylivoimainenkaan vastustaja ollut hänen laskuissaan mahdoton tehtävä. Se oli vain haaste, joka vaati uuden lähestymistavan. Klaanin poikki liikuttaisiin ripeästi ja äänettömästi, yli kymmen Zyglakin joukkio repisi yllätetyn vastarinnan helposti kappaleiksi.
Mutta vaikka Klaanin johtajien luokse päästäisiinkiin nopeasti, oli valmistauduttava äärimmäisen kovaan taisteluun. Pelkkä Tawa oli paikalla Bio-Klaanin legendaarisesta johtajanelikosta, sikäli kun huhuihin oli luottaminen. Guechex oli tästä kiitollinen, ei ainoastaan pienemmän vihollismäärän vuoksi, sekin oli helpottava tieto, että he kohtaisivat Toan. Zyglakien luonnollinen immuniteetti elementaalihyökkäyksiä vastaan olisi iso valttikortti, eikä taitavinkaan Toa mahtaisi yli kymmenelle Zyglak-sotilaalle.
Gue? kuului ääni Guechexin selän takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki edessään hyvin hintelärakenteisen naaraspuoleisen Zyglakin.
Mei? Mitä sinä täällä? Tiedät hyvin, ettet saisi-
Guechexin lause kuitenkin jäi kesken, kun pienempi ja tummemmanpunainen Zyglak halasi häntä.
Gue, en tahdo että lähdet! Meiksi kutsuttu lisko sanoi yllättäen pitäen pitäen käsivarsiaan tukevasti Zyglak-ryhmän johtajassa.
Mei, minä…
Minä vain tiedän, että tämä ei pääty hyvin. Minä aavistan niin.
Mei, kaikki hyvin, Guechex sanoi rauhoittavaan äänensävyn, ja pienempi Zyglak irrotti otteensa. Minun täytyy tehdä tämä. Zyglakien täytyy tehdä tämä. On tä-
Zyglakien täytyy tehdä sitä ja Zyglakien täytyy tehdä tätä, mutta entä perheemme? Entä Alinnel? Entä minä?
Minä… Sinä… Mei, sinä tiedät, että sinä ja Ali olette minulle tärkeämpiä kuin kukaan muu.
Miksi sitten lähdet?
Mutta… Äh, Alinnel, tule tänne.
Musta, parhaillaan hajotuskeihäällä ilmaa keskittyneesti huitova musta naaras-Zyglak keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan puhuttelijaansa. Alinnel käveli kohti kaksikkoa.
Mei, sinä olet niin nuori… Zyglakit ja perhe ovat yhtä ja samaa. Mustan liskon matala ääni oli rauhallinen.
Mei käänsi katseensa Guechexista Allinneliin, muttei vastannut mitään. Musta Zyglak jatkoi puhettaan.
Jonain päivänä ymmärrät.
Hän laski kätensä äidillisesti Mein olkapäille, ja katsoi tätä silmiin. Sitten Alinnel lääntyi kohti Guechexiä ja tarttui tätä käsistä.
Ymmärrät varmaan, että meidän on viivästytettävä operaation alkua. Mei täytyy lähettää takaisin muiden luo.
Totta kai, rakas, totta kai. Odota kun kerron miehille. Yritä sinä saada tyttö uskomaan, ettei hän voi hiipiä leiristä meidän mukaamme.
Abzumon mahtipontinen laiva
Jotain voisi tapahtua, Harmaa Aine tuumi.
Pieni mökki luodolla
Onneksi mitään ei tapahdu, Kapher myhäili mielessään.
Ko-Huna-Koro
Make, Kepe ja Snowie seisoivat miltei lantioon ulottuvassa nietoksessa kylän suurimman mökin ulkopuolella. Öinen myrsky oli jättänyt jälkensä, ja nyt paikalliset Matoralaiset hyvästeltyään klaanilaiset huomasivat matkansa kohti saaren sisäosia jatkuvan sangen kahlaushenkisissä tunnelmissa. Lisäksi Make hytisi kylmästä.
”Eh, tarvitsisitko jotain lämmikettä?” Kepe huolesteli toverinsa puolesta.
”Onhan täällä aika viluisaa,” Make vastasi. ”Se, että aurinko paistaa ei riitä tulen olennolle näissä korkeuksissa.”
”Onkohan minulla mitään ylimääräistä,” Kepe mutisi tonkiessaan reppuaan.
Snowie kuitenkin jo iloisesti hymyillen ojensi paksun, laukustaan kaivamansa kaavun kiitokseksi nyökkäävälle Makelle.
Kepe oli jo aloittamassa kävelyn, mutta pysähtyi sitten kesken ensimmäisen askeleensa.
”Hetkinen, eikö tuo kaapu ollut minun?”
”Oli.”
”Se oli sinun laukussasi.”
”Jepulis.”
”Jonka sinä pakkasit huoneessasi?”
”Näin juuri.”
”Eh?”
”Eh.”
”…”
”…”
Kolme klaanilaista lähtivät talsimaan/kaivautumaan halki puhtaana kiiltelevien nietosten.
Ko-Huna-Koro, mökki
Kepen väsyneet silmät laajenivat hetkessä.
Luinko minä juuri oikein? hän mietti ääneen. Valkoinen Toa kaivoi vieressään olevan käännösoppaan ’Minä mitään Rauta tarvitse’ paperipinon alta, ja etsi oikean kohdan. Sitten hän vertasi sitä muuannen Arkistoista lainattuun muinaiskirjoituskarttaan, tutki paikallisen Matoran-väestön murrekaaviota ja viimein nosti kivitaulun käsiinsä, ja luki kohdan uudelleen.
Kyllä, siinä tosiaan lukee Nimda.
Valkovihreä Toa kääntyi tuolillaan ympäri ja huikkasi: Snowie, Make, tulkaa kat-
Kaksi klaanilaista nukkuivat.
Snowie! Make!
Ei reaktiota.
Kepe keskitti voimansa, ja aktivoi harvinaisen vähän käyttämänsä elementaalivoimat. Hänen avoimesta kämmenestään singahti pieni valkoisena hohtava säde kumpaankin uinailevaan klaanilaiseen, ja nämä säpsähtivät kylmän vaikutuksesta hereille.
Mhhmhmmmolenhereillä!
Hynngh kuka missä mitä?
Kaverit tänne nyt!
Make ja Snowie laahustivat silmiään hieroen kärsimättömän näköisen Kepen luo.
Oliko pakko herättää? Näin juuri kivaa unta ja ai joo sinä et ole saanut nukkua ollenkaan ei mitään niiiin oli asiaa?
Kepe mulkaisi höpöttävää Snowieta hassusti, mutta kumartui sitten kivitaulun puoleen.
Luulen, että tässä puhutaan Nimdasta.
Näytäpäs Make hihkaisi, ja poimi kivitaulun käsiinsä. Muinaisella kielellä kirjoitetun kivitaulun. Hetken hiljaisuus. Tai jos sinä lukisit ääneen?
Sitä minäkin Kepe tokaisi, ja otti taulun vastaan. Hän kaivoi käännösmuistiinpanot, ja aloitti hitaasti etenevän mutta sangen painokkaan lukemisensa.
Kolmannenkymmenennen päivän aattona Hän tuli ensimmäisen kerran. Vielä Hän, Profeetta, antaa meille uuden mielen, ja niin me puhumme viisain suin, huudamme kaikki Hänen nimeään, kaikki me palvelemme Häntä.
Hän vai HÄN?
Shh, antaa Kepen lukea.
Vihervalkoinen Toa rykäisi kurkkuaan, ja jatkoi vaivalloista käännösluentaansa.
Hän, Profeetta, tuo takaisin ne, jotka murehtivat kaukana sieltä, missä kansansa kokoontuu. Olet meidän kotimme, meidän tähtemme yössä. Nimdan valo loistaa siellä missä Sinä-
Hei, Nimda!
Oikeastiko?
Ai joo anteeksi, jatka.
… kuljet ja johdat kansamme hyvyyteen. Vaikka kylvätte vähän ja leikkaatte vähemmän, jäätte syödessäkin nälkäiseksi, ei viisauden valo teitä jätä. Saatte mielen rikkaudet, kun Profeettaa seuraatte. Hän… Eh, tässä koko loppupätkässä ei lue enää mitään Nimdasta. Mutta ilmeisesti tämä ’Profeetta’ matkusti syvemmälle saaren sydämeen, ylös Mt. Ämkoon rinteitä.
Uhrak oli ilmestynyt kolmikon taakse.
Hyvää luettavaa?
Kas, hei herra.
Tuota noin… Kepe aloitti hieman epävarmasti. Ihan kuin Klaanin saarella olisi kokonaan oma uskontonsa. Miten on mahdollista, ettemme tiedä tästä mitään?
Voi, poikaseni Uhrak selitti. Kun tänne muutti muilta alueilta väkeä, ja varsinkin järjestönne saavuttua tänne vanhat ja uudet perinteet sekoittuivat keskenään. Mutta mitä syvemmälle saaren sisäosiin mennään, sitä enemmän vanhoja tapoja on jäljellä.
Eli. Jos jatkamme matkaamme Mt. Ämkoon rinteitä ylös, saatamme saada lisää selville Nimdasta?
Luonnollisesti.
Toverit Kepe julisti. Näyttää siltä, että matkamme jatkuu.
Aamulla Make lisäsi, ja käpertyi mukavasti huoneen nurkkaan Snowien asettuessa pehmeään tuoliinsa.
Kepe jäi tuijottamaan matkakumppaneitaan hetkeksi, mutta kävi sitten itsekin pitkäkseen suuren taljan päälle.
Ko-Huna-Koro, iso mökki
Snowman avasi silmänsä. Sitten suunsa.
”Mhhmömmöm?”
”Kas vain, herätys sinullekin” hänen vieressään loikova Make sanoi huvittuneisuutta äänessään.
Snowie nousi hieman ryhdikkäämpään asentoon pehmeässä tuolissaan ja katseli ympärilleen.
”Torkahdin?”
”Voi kyllä.”
”Eh, paljonko kello on?”
”Et sinä uinaillut kolmea tuntiakaan, katso ulos ikkunasta niin näet.”
Näennäisen suuren ponnistelun tuloksena lumiukko vääntäytyi ylös tuolista ja tallusti ikkunalle.
”Kappas. Pimeää tuolla ulkona.”
Makekin nousi seisomaan ja liikkui Snowien rinnalle.
”Joo. Vasta äsken tummui tuollaiseksi, ei se ole vasta kuin myöhäinen ilta. Tai ehkä tämä on jo aikainen aamu. Paha sanoa, kun minäkin nukuin tovin.”
”Mitenkäs Kepen tutkimus, saiko hän-”
Snowie kuitenkin sai vastauksen omaan kysymykseensä, kun hän näki ikkunan heijastuksesta takan ääressä kyhjöttävän vihervalkoisen Toan. Kepe oli selvästi hereillä, mutta näytti kuitenkin olevan jonkinasteisessa transsissa. Hän käänteli edessään olevia papereita aina vähän väliä ympäri ja mutisi hieman itsekseen. Hänen silmänsä verestivät selvästi, eikä Toa näyttänyt pysyvän hereillä kuin ajatuksen voimalla.
Tarkkailtuaan toveriaan hetken Snowman viittoili Makea kumartumaan puoleensa, ja supatti tämän korvaan.
”Kutsun tuota ’Spinsterin uskomattoman jääräpäiseksi mutta ihailtavan sinnikkääksi onkominunmuktarkoitustutkiajotainilmankahvia -tilaksi’. Olisit nähnyt pari kuukautta takaperin, kun hänen Valvojansa reistaili. Kaveri pysyi hereillä varmaan kolme päivää putkeen.”
Make katseli siirsi katseensa Kepestä Snowieen.
”Tuota, sepä hienoa. Eikö meidän pitäisi auttaa häntä noiden papereiden kanssa tai jotain?”
”Muuten kyllä, mutta ainakaan minun työpanostani hän ei niinkään arvosta kuin pidä äärimmäisen häiritsevänä. Joten, ehkä annamme hänen hoitaa käännöstyön.”
”Aa. Okei.”
Sitten Make kääntyi takaisin ikkunaan päin, Snowie teki perässä.
”Myrsky tuntuu vain voimistuvan” punainen moderaattori mietti ääneen. ”Hellittääköhän se tuosta vielä?”
Kummatkin klaanilaiset tuijottivat pimeyteen. Lumimyrskyn näkeminen kaikesta siitä valottomuudesta oli vaikeaa, mutta tuulen tuiverruksen kuuli hiljaiseen mökkiin hyvin.
”Sen täytyy. Emmehän me muuten voi jatkaa matkaamme, vai mitä?” Snowie sanoi hymyillen.