1836 istuutui viiden hengen pyöreän pöydän ainoaan vapaaseen paikkaan. Hänellä oli ollut rankka päivä; hän oli vain nipin napin selvinnyt elossa klaanilaisia vastaan käydystä taistelusta, hukannut eväspakettinsa ja saanut luodista jalkaansa. Nyt hän haki turvaa ruokapaikan seurapiireistä.
Ympärilleen katsoessaan 1836 huomasi, että kahvilassa oli tavallista vähemmän väkeä. Hänen pöytänsä lisäksi vain viisi muuta pöytää oli varattu. Tyhjiä pöytiä oli kymmenisen kappaletta. Useimmiten kahvio oli täpötäysi. Seuraavaksi Nazorak vilkaisi seuralaisiaan: yleisessä suosiossa oleva 1234, ikääntyneen puoleinen 1119, yli-innokas 1989 ja vielä joku, jota 1836 ei tuntenut. No mitä jätkät, 1836 huokasi väsyneenä. Se hullu laittoi taas viisi kaveriani kuolemaan, 1234 sanoi pyöritellen silmiään. Ei minkään näköistä kunnioitusta tai elämän arvostamista Joo, totta puhut, 1836:lle tuntematon torakka sanoi. Minäkin olin vähällä kuolla, mutta pääsin pakoon. Kuinka? 1836 kysyi. Noh, torakka jatkoi, ikään kuin en koskaan mennytkään paikalle, kun se pyysi. Eikö tämä tarkoita, 1119 kysyi, että sinä kuolet pian, kun et mennyt? Minä en aio kuolla, toinen yski. Minä olen vielä nuori torakka enkä aio haaskata koko uraani vain yhden sekopäisen Makutan takia. Minä en oikeastaan tajua, mitä te tarkoitatte, 1989 sanoi. Minä en ole edes tavannut koko tyyppiä. Hyvä, jos et ikinä tapaakaan, 1936 huokaisi. Hän on sekopää. Arvaamaton. Ei kukaan tiedä, mitä hän aikoo. Ja hän antaa meille nimiä. Kummallisia nimiä. Kuulitteko jo, kuinka herra kapteenimme on päässyt suosioon? kysyi 1234. Hän nuolee sen Makutan takamusta oikein urakkapalkalla. Karkeaa kielenkäyttöä, 1989 kauhisteli. Sellaista tämä elämä on, pikku mies. Jos et kestä kuunnella, painu takaisin sinne toukkaosastolle, 1119 hörähti. 1989 ei näyttänyt tyytyväiseltä, 1836 huomasi sen helposti. Sitten hän sanoi: Eikö 666:lle ole siis tapahtunut mitään ikävää sen Makutan seurassa? Ei, ei mitään. Häntä pidetään arvossa, koska hän on niin julma paskiainen, 1234 murahti. Kukaan meistä ei ole tainnut olla hänen komennossaan? Ei tosiaan ole tainnut, 1836 vastasi. Minä olen, torakka, jota 1836 ei tuntenut, sanoi. No, kerro meille. Millaista se oli? 1119 uteli. Eipä se paljon poikennut kenen tahansa upseerin johtamana olemisesta. Paitsi, että suuttuessaan 666 tappoi aina jonkun. Ja vihollisille ei annettu armoa. Jokainen surmattiin hitaasti ja tuskallisesti. He huusivat apua, kituivat kuin torakat Älä käytä tuollaista kielikuvaa, 1119 irvisti. Vihaan sitä. Toinen kohautti hartioitaan. En minä nyt tiedä, mitä tässä sanoisi. Älä sitten sano mitään, tyyppi, 1836 mutisi. Anteeksi, pelle, mutta minulla on numero. Olen 1473. Sitähän minä en tiennyt, 1836 ärähti.
Hetken aikaa oli täysin hiljaista. Tiskin takana myyjä kiillotteli oluttuoppia. 666 saisi painua hornan kattilaan, 1473 sanoi. Niin, kukapa häntä ei vihaisi, 1234 huokaisi.
Voi, minäpä tiedän, kuka, kuului ääni heidän takaansa. Kapteeni 666 seisoi aivan 1234:n takana. Ajattelitteko te pojat haukkua koko päällystön lyttyyn tässä pikku rupattelutuokiossanne vai pelkästään minuako täällä haukutaan? hän sanoi julmalla äänellään. Emme me 1836 kimitti. 666 siirsi katseensa häneen rusauttaen samalla rystysiään. Alempiarvoinen torakka hiljeni heti. Te saastat siis puhutte pahaa ylempienne selän takana? Tiedättekö, mitä minä ajattelen sellaisista sotilaista? Kahvilan henkilökunta näytti kaikonneen. Muiden pöytien väki oli hiljentynyt ja istui liikkumattomana paikallaan. Nazorakien yhteiskunta toimii tietyllä tavalla, kapteeni jatkoi. Tietyt asiat kuuluvat tietylle ryhmälle. Nazorak syntyy tiettyyn rooliin ja siinä myös pysyy. Ikuisesti. Tai sitten hänelle ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Kapinahenki poljetaan hengiltä, ennen kuin se ehtii edes näyttäytyä ilman verhoa, joka peittää sen yleisöltä. Johtoporras tekee päätökset, te tottelette. Johtoporsas 1119 kuiskasi hiljaa. Hänen päänsä lensi kaaressa. Kukaan ei ollut nähnyt kapteenin vetävän miekkaansa, mutta nyt se oli hänen kädessään, ja 1119 oli kuollut. Päättömän ruumiin kaulan tyngästä räiskyi verta muun seurueen päälle.
Masokisti, 666 sanoi hyvin hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että sen ei olisi uskonut kuuluvan pitkälle. Vaan silti kaikki huoneessa kuulivat sen. Sadisti, hän jatkoi. Se koskee teitä kaikkia. Minulta siedetään minkälaista johtamistapaa hyvänsä, kunhan tulokset ovat halutut. Ja nehän, piru vieköön, ovat! Muut Nazorakit katsoivat kauhuissaan kapteenia. Tämän musta haarniska kiilteli baarin himmeiden lamppujen kajastuksessa. Punainen raita erottui selvästi hänen kypärästään. Musta viitta lehahti, kun 666 ojensi kätensä ja sormensa osoittaakseen 1119:n ruumista. Tämä on se, mitä tapahtuu niille, jotka eivät osaa käyttäytyä minun seurassani. Kuka hän oli? Hän oli 1119, sir, 1473 sanoi varovasti. Te olette anarkisteja. Haluatte tuhota järkevän järjestelmämme. Fasismi ei. Me olemme järjestäytynyt armeija, joka valtaa tämän saaren ja tekee, mitä haluaa. 666 hyppäsi pöydälle. Demokratia, hän huudahti, teillä ei ole valtaa. Kansa ei päätä mistään, sillä se ei tiedä omaa parastaan. Byrokraatit ovat syntyneet byrokraateiksi, joten totta kai he tietävät, mitä tekevät. Onko teidän asianne käydä heitä arvostelemaan? 1836 oli laskenut katseensa alas. Häntä hävetti oma käytöksensä. Realistejako te olette? 666 huudahti. Se ei koske teitä! Teidän todellisuutenne on se, mitä me käskemme. Te uskotte siihen, mihin me teidät käskemme uskomaan. Ateisteja? Ei, teidän jumalanne on johtoporras, joka antaa teille kaiken, mitä te omistatte, mitä olette, mitä teistä tulee. Teidän tulevaisuutenne, menneisyytenne ja nykyisyytenne riippuu meistä. 1234 nosti päänsä uhmakkaasti. Vapaus, hän sanoi. Veljeys. Tasa-arvo. SE EI KOSKE SINUA! 666 kirkui. Toinen pää lensi kaaressa, tällä kertaa baaritiskin taakse. Kärsi, 666 kuiskasi. 1989 hytisi. 666 käänsi katseensa häneen. Mitä sinä siinä täristelet? En minä mi-mitään, herra Se sattuu, 666 sanoi sulkien silmänsä, ja se koskee sinua. Sitten hän hyppäsi alas pöydältä, laittoi miekan huotraan ja lähti astelemaan ulos ovesta.
SENKIN SYVIMMÄN KARZAHNIN SKARRARRARRARIN PERSTEKNIKKO! Seinä, jolla ZMA:n kuva oli hetki sitten näkynyt, räjähti palasiksi. 25, Guardian huomautti. No perhana, Manu sanoi ja raapi uutta leukaansa. Miksi autoin teitä? Miksi näytin teille tämän paikan? Tein sen ja nyt ME KAIKKI KUOLLAAN! Matoran huusi. Manu otti hänen niskastaan kiinni ja nosti hänet viereisellä seinällä roikkuvaan koukkuun.
20 sekuntia, Guardian vinkaisi epätavallisen kimeästi. Miksette jo juokse? Manu sanoi ja näytti mietteliäältä. Todennäköisimmin tuo ryökäle piilotti pomminsa Manu alkoi tutkia ruumistaan. Aha. Ei sitten. Toiseksi todennäköisin paikka. Guardian käänsi katseensa pois. Miten tässä näin kävi? Ei siellä. Kolmas. Aika kuluu, Manu. TIEDÄN. Älä huuda.
Eijeijeijei. Eipä. ME KUOLLAAN. HILJAA, APINA. OLE ITSE. Onko meillä aikaa tähän? EI. HILJAA. MIKÄ SE OLI? KYMMEN SEKUNTIA. Auts. Tämä ei pääty hyvin. Minä en pidä. En yhtään. ME KAIKKI KUOLLAAN. Voiko nanopommi olla suutari? Miksi lähdin koko matkalle. Ei. Ei. En usko. Ehkä se pommi on bluffia. Mikä tuo tikitys sitten on.
Sitten: Sain idean. JUOSKAAAAAA! Manu huusi, minkä jälkeen hän romahti palasiksi. Guardian katseli sekunnin murto-osan tyrmistyneenä, sieppasi sitten Matoranin ja pyrähti niin nopeaan juoksuun, kuin pystyi. Pommi räjähti. He eivät ehtineet pakoon. Räjähdys saavuttaisi heidät ajatusta nopeammin. He kuolisivat. Ei. Guardian ei halunnut antaa sen tapahtua. Hän ehti juuri ja juuri huoneesta ulos ja tarrautui oveen. Räjähdys heitti paksun metallioven irti seinien räjähtäessä ympärillä. Kaikki tuhoutui.
Seinät menivät pirstoiksi. Katto samoin. Lattiakin musertui räjähdyksen voimasta. Useat käytävät ja huoneet, jotka olivat ympäröineet varastoa, olivat nyt poissa. Raunioita ja kivimurskaa lojui ympäriinsä. Metallinen kappale lensi raunioiden keskelle ja jäi siihen. Pahasti vääntyneen oven alta näkyi sininen raaja. Guardian keräsi kaiken voimansa heittääkseen oven päältään. Sitten hän yritti vielä nousta istumaan. Auts. Sininen Skakdi katseli ympäriinsä ja yritti selvitellä päätään.
Sitten hän äkkäsi pienen ruumiin. Matoran makasi maassa muutaman metrin päässä hänestä. Guardian tärisi. Hän yritti siirtyä Matoranin luo, mutta ponnistus sai hänet lyyhistymään maahan. Hänellä oli vakavia palovammoja enemmän kuin tarpeeksi. Luita oli murtunut, ja hän huomasi raajoissaan useita haavoja. Olemme sentään elossa Guardian olisi hypännyt viiden metrin korkeuteen säikähdyksestä, ellei olisi ollut puolikuollut vammojensa takia. Mitä missä miksi miten? Guardian änkytti. Sitten hän huomasi, että hänen panssarinsa alta ryömi esiin pienen pieni vihreä ja musta mato. Guardian tuijotti sitä äimistyneenä. Sinä. Mato. Älä viitsi muistuttaa siitä. Tuo oli oikeastaan aika nerokasta. Tarvitsen massaa. Ilmeisesti. Mutta Guardian yritti uudelleen nousta. Tällä kertaa hän onnistui, tosin tuskallisesti. Hän käveli Matoranin luokse. Pordok ei liikkunut. Guardian nosti kuolleen Matoranin käsivarsilleen. Pienet silmät eivät enää katsoneet mihinkään. Kanohi oli pahasti palanut, samoin muu ruumis. Kuollut, Guardian kuiskasi. Ehkä meidän pitäisi lähteä etsimään Tongua ja muita. Guartsu nyökkäsi hitaasti. Ei taida olla aikaa haudata häntä. Arsesteinin joukot voivat olla täällä milloin tahansa. Totta, Guartsu huokaisi ja laski maahan Pordokin ruumiin. Miksi tässä piti käydä näin. Syyllinen on se pirullinen Skakdin penikka. Kostakaamme hänelle. Guardian nyökkäsi jälleen ja lähti kävelemään pois raunioista. Jokainen askel sattui yhä enemmän. Eikä pelkästään ruumiillisten vammojen vuoksi. Makuta Nui roikkui mukana Guardianin olkapäällä ja katseli pienillä silmillään Matoranin loittonevaa ruumista. Hitaasti se katosi näkyvistä, kun raunioituneet kivikasat ja metalliesineiden vääntyneet jäännökset tulivat näkymän tielle. Hitaasti.
Guardian otti esiin vartijan kiväärinsä. Se ei ollut kärsinyt räjähdyksessä; pinta vain oli hieman nokinen. Muidenkin Matoranien ruumiita näkyi ympäriinsä. Myös Avhrak Vaiden musertuneita jäännöksiä pystyi huomaamaan ympäristössä. Ilmeisesti Arsestein ei pyrkinyt säästämään omia joukkojaan tai työvoimaansa. Guardian ei vastannut. Hän katseli järkyttyneenä pienten Matoranien murjoutuneita ruhoja. Ei, hän ajatteli. Minä olen tottunut sotaan. Muutaman sivullisen uhrin kuoleman ei pitäisi vaikuttaa minuun. Siihen ei voi tottua, kaikui Makutan ääni hänen päässään
Sininen Skakdi kyykisteli kaasusäiliön takana tarkkailemassa Matoraneja. Mukanaan hänellä oli vihreää nestekaasua sisältävä purnukka, josta huokui vähä väliä ajatuksia. Keetongu oli siirtynyt Matoranien kanssa toiseen suuntaan. Hänen tarkoituksenaan oli puhua eräälle tuntemalleen Matoranille. Sillä välin Guartsu ja Manu tekivät tutkimustyötä.
Kuoleekohan Matoran, jos sen pään sisälle laittaa viiden ilmakehän paineen? Älä kokeile, Guardian ärähti. Hän oli huolissaan Matoraneista jo muutenkin. Pieniä lentäviä lautasia ei ollut näkynyt hetkeen. Niitä on pakko olla lisää eivät ne jättäisi heitä vartiotta. Eivät niin. Tai sitten ne ovat tyhmiä. Mikä voi olla myös mahdollista. Voiko, Guartsu huokaisi. Ei, Manu myönsi.
Guardian piti huolen, että kukaan ei nähnyt, kun hän juoksi aukean paikan ohi tuntematonta ainetta sisältävän tynnyrin luokse. Heitä kohti purjehti pieni, lentävä lautanen. Se ei kuitenkaan ehtinyt pitkälle, kun Guardian oli siepannut sen ja repinyt irti sen tykin. Se alkoi piipittää isoon ääneen, mutta Guardian hakkasi sitä kiväärillään niin, että sen kuori meni muodottomaksi. Samalla rikkoutuivat kaiuttimet. Seuraavaksi Guardian avasi Manun purkin. Makuta valui ulos purkista Avhrak Van päälle ja kulkeutui sen sisään. Epämukavan ahdas. Robotti alkoi liikkua hieman. Pian se nousi ilmaan. Hee. Nyt katsotaan, kuinka paljon tehoja tästä saa irti. Jospa ei, Guardian tuhahti ja tarttui robottiin. Jatketaan suunnitelmien mukaan. Hmmprghhhffcv.
He jatkoivat eteenpäin. Pian näkyi joukko muita Avhrak Vaita. Nyt, Guardian kuiskasi, soluttaudu. Kyllä, kyllä. Älä hoputa. Ei tämän ohjaus mitään helppoa ole. Sen sanottuaan Avhrak Va tussautti Guartsun naamalle savupilven ja lähti kohti muita robotteja, joiden joukko leijaili matkan päässä.
Kun Manu saapui ryhmän luokse, hänen ruumiinsa tiettyihin kohtiin alkoi tulla viestejä. Avhrak Vat yrittivät selvästi kommunikoida jonkinlaisen tietoverkon välityksellä. Hiih. Halusinkin tietää, miten ne tajuavat mistään mitään. Mutta mitä minä teen näillä binääriluvuilla? Guardian katseli jännittyneenä. Avhrak Vat leijuivat hetken paikoillaan, mutta lähtivät sitten kulkemaan hänestä poispäin. Guartsu huokaisi. Sitten hänet tavoitti satunnainen ajatus: Kivoja binäärilukuja saa näemmä laittamalla ykkösiä ja nollia satunnaiseen järjestykseen
[spoil]Pieni ja lyhyt. Mutta joko G tai Tongu jatkakoon.[/spoil]
Geeniperimä. Telomeeri. Isomeeri. Isotooppi. Trooppi. Tropia. Entropia. Energia kuolee. Lämpökuolema. Universumi ei ole pysyvä. Mikään ei ole. Tuo pihvi näyttää kyllä hyvältä.
[spoil]Guartsu kirjoitti puolet[/spoil] Nazorak-pesä Laboratorio
Laboratorion valkoiseen oveen koputettiin varovaisesti. Ainoa vitivalkoisessa tiedehuoneessa sillä hetkellä työskentelevä henkilö ei vaivautunut edes huomioimaan koputtajaa. Makuta Abzumo tuijotti työpöydällä lojuvaa läpinäkyvää lasimaljaa ja sen kemikaalisisältöjä pitkään hiljaa.
Ovi avautui. Nazorakien tutkimusten johtajan, Tohtori 006:n hiekanruskea pää ja läpinäkyvän suojahansikkaan alla oleva hyönteiskäsi tulivat varovaisesti esiin oviaukosta. Tohtori katsoi Makuta Abzumon suuntaan ja oli jo avaamassa suutaan, mutta keskeytti puheensa ja vetäytyi suojaan oven taakse, kun lasinen koemalja pirstoutui aivan hänen päänsä vieressä. Moniväriset nesteet valuivat pitkin seinää sekoittuen keskenään ja muodostaen aivan uusia värejä. Epäonnistuneen koenesteen taakseen heittänyt Abzumo seisoi nyt työpöydän edessä nojaten siihen molemmilla käsillään. Hän heilautti muutamalla aggression voimistamalla kädenliikkeellä työvälineet pöydältä lattialle. Yksi mikroskoopeista menetti linssinsä.
006 katsoi makutan aiheuttamaa tuhoa kiristellen torakanhampaitaan, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän päätti uskaltautua ovesta kokonaan sisään. Tohtori hiipi laboratorion marmoriselle lattialle hyönteismäisillä jaloillaan ja sulki oven takanaan mahdollisimman hiljaa. Torakkatohtori etsi pitkään sanoja, mutta ei tiennyt miten aloittaa. Uhkaava varjomainen makuta näytti poikkeuksellisen vihaiselta epäonnistumisestaan.
006:n ei tarvinnut miettiä kauaa. Makuta naurahti uhkaavasti. ”Kuulen sinut.” 006 nielaisi. Makuta oli kääntynyt tuolissaan katsomaan häntä. Näen sinut, hän jatkoi. Tunnen sinut. Aistin sinut. Sinä et voi kulkea minnekään minun tietämättäni, jos niin haluan. No, tuota 006 sanoi epävarmasti. Makuta teki välinpitämättömyyttä osoittavan eleen kädellään ja jatkoi puuhiaan. Minun täytyy vielä muuttaa tuota geeniä
006 katseli tuhoja, jotka Makuta oli läsnäolollaan aiheuttanut. Työvälineitä oli lattialla, muutama lasikaappi oli rikki ja eräs hyvin kallis laite oli hajotettu. 006 ei toisaalta ollut koskaan edes käyttänyt laitetta, sillä se ei kuulunut hänen toimenkuvaansa. Se oli jonkinlainen termodynaaminen vempele. Voi, sinulla on paljon opittavaa, pikkuinen, Makuta Abzumo sanoi hiljaa. 006 vilkaisi häneen päin. Anteeksi? Makuta käänsi kasvonsa torakkaan. Kuulehan, Stephen, tulepa tänne. 006 harkitsi tarkkaan, mennäkö vai ei. Lopulta hän päätti, että olisi vaarallisempaa olla menemättä. Makuta odotti, että torakka saapui hänen luokseen. Sitten hän laittoi kätensä 006:n olalle ja sanoi: Mitä näet, poikaseni? 006 laittoi kummastuneena silmänsä mikroskoopille. Siellä lillui joitain tunnistamattomia molekyylejä. Öh tohtori sanoi. Mössöä? Makuta katsoi häntä uhkaavasti ja sanoi: Juuri niin. 006 oli hämmentynyt. Mösssssöä, Makuta jatkoi. 006 yritti peittää huvittuneen ilmeensä. Tarvitsemme tehokkaammat välineet, Stephen. Mistä me niitä saamme? Minä en tiedä, poikani. Siksi minä sanon tästä sinulle. Sinä hankit meille välineet. Sanoiko Makuta me? Minäkö siis, 006 aloitti, saan osallistua tutkimukseen? No mutta tietyssssti ssssaaat! Mitä minä tekisssin ilman päteviä työntekijöitä. Voin olla varma, että olet parempi mies tehtävään kuin Charlie-parka oli. 006 oli varma. Lisäksi hän ei oikeastaan pitänyt siitä, että Makuta antoi hänen olla mukana hänen omassa tutkimuksessaan.
Varastosta löytyi tarpeeksi tarkkoja laitteita. Makuta oli tyytyväinen. Hän kutsui sisään laboratorioapulaisiakin. Nämä olivat peloissaan ja pudottelivat tavaroita. Makuta raivosi näille, kun kallista välineistöä meni rikki, vaikka oli vielä tunteja sitten tehnyt itse yhtä pahaa tuhoa. Nyt, Stephen, me teemme tämän. Tieteen vuoksi.
Tilanne on seuraavanlainen, Makuta aloitti, kun kaikki oli valmista. Me siirrämme tämän uuden geeniperimän tähän uuteen torakan yksisoluiseen alkioon jos sitä voi vielä alkioksi kutssssua. Sitten me laitamme hänet pika-kasvuun, kuten Le-Matoran ssssanoisi. Hän lausui sanana Le-Matoran erittäin halveksivasti. Niin ikävältä se kuulosti, että 006:n täytyi estää puistatus.
Sillä välin, kun torakkatiedemiehet siirsivät geeniperimää, Abzumo itse suoritti tutkimusta viereisessä huoneessa. Hänen edessään oli hiiltynyt Nazorakin ruumis. Se oli kuollut taannoin taistelussa Klaania vastaan. Abzumo otti skalpellin ja leikkasi Nazorakin pään auki. Hän tutki hieman hermojen liittymiskohtia ja etsi aivoista paikkoja, joissa hermot kiinnittyivät eri alueille. Aivot eivät olleet kärsineet erityisen merkittävästi, sillä ruumis oli ollut säilössä kylmässä. Nazorakit olivat kyllä vakuuttaneet, että tämä kylmä paikka ei ollut ollut jääkaappi. Abzumo ei uskonut. Ainakaan sen jälkeen, kun oli tyhjentänyt torakoiden ajatukset omaan päähänsä ja murhannut nämä erittäin julmasti.
Hetken kuluttua Abzumo oli saanut työnsä päätökseen. Hän ei ollut edelleenkään varma, mihin geeniin oli piilotettu ohje siitä, että ruumiissa tuli olla tuntoaisti, eikä asia tainnut olla niin yksinkertainen, mutta lähemmäs päästiin koko ajan. Abzumo käveli steriilin valkoisen huoneen ovelle, avasi sen ja huusi: Tahdon tuoreet aivot! En ruumista. Sen jälkeen hän meni takaisin laboratoriohuoneeseen. Siirto oli valmis. Superkasvu oli käynnistetty. Supertietokoneen edessä istuva 006 katsoi Makutaa merkittävästi. Abzumo käveli hänen luokseen. Jos minun on pakko luottaa palvelusväkeeni, luotan mieluiten pätevimpään mahdolliseen torakkaan, Abzumo ajatteli. Yhden miehen tiedemieheily ei ole kovin tuotteliasta, mikä on valitettavaa.
Mitä olet saanut aikaan? Zumo kysyi. Muut torakat katsoivat vaivihkaa häneen ja pyörittelivät silmiään. 006 ei ollut saanut mitään aikaan: hän oli istunut koneella ja tarkkaillut tilannetta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Hierarkiaa ei käynyt kyseenalaistaminen. Eikä myöskään Makutan tahtoa. Saattoi menettää päänsä jo pelkästä ajattele-
Eräs torakka sai pian kokea hirveän kuoleman.
Kasvu on aloitettu, 006 sanoi välikohtauksen loputtua. Hienoa, hienoa, Abzumo tokaisi ja istahti jakkaralle, joka oli erään melko tyhjän pöydän ääressä. Hän katseli hetken ääniä ja kuunteli valkoisuutta. Steriili huone, torakoiden takit ja suurin osa välineistöstä oli valkoista. Miksi se oli valkoista? Miksei vaikka keltaista. Valkoiseen tarttui värikin niin hyvin. Toisaalta, niin keltaiseenkin. Miksei vaikka musta? Musta on hyvä väri, Abzumo sanoi puoliääneen. Anteeksi? 006 kysyi. Ei mitään, Abzumo tuhahti. Tuokaapa paperia. Ööh NYT. Paperia tuotiin. Kukahan idiootti keksi papyruksen. Tuo ei ole Tiedän, että sssse ei ole. En minä ssssanonut, että ssssse olissssi, enhän, rakassss? Ette, 006 huokaisi ja palasi tietokoneen ääreen mallintamaan DNA- ja RNA-molekyylejä. Makuta otti esiin kynän ja alkoi raapustaa paperille jotakin. 006 ei voinut olla osoittamatta uteliaisuuttaan, vaan nousi hetken kuluttua ja katsoi, mitä Makuta puuhaili. Tämä oli kirjoittanut jo sivun verran kaavoja, joita tiedemiestorakka ei tajunnut. Öhm, hän sanoi epävarmasti. Mistä tuo tulee? Makuta käänsi katseensa 006:ta päin. Oletko sinä perillä matematiikassssta? Luulisin olevani Siispä sinä ymmärrät, että jos tämän funktion raja-arvo
Useimmat laboratorioapulaiset tukkivat korvansa korvatulpilla. Välillä niiden läpi kuului sellaisia sanoja, joita he eivät ymmärtäneet eivätkä halunneetkaan ymmärtää. 006 nyökkäili Makutan keskittyessä selittämään seikkaperäisesti työtään. Ehkä noin tunnin kuluttua eräs Nazorak tuli nykimään 006:ta hihasta. Höm, sir, eiköhän tuo olisi jo aika valmis? 006 kääntyi katsomaan vielä muutama tunti sitten alkiona esiintynyttä olentoa. Älä käännä selkääsi, kun puhun sinulle, Stephen! Abzumo ärisi nousten seisomaan. Sitten hän näki toukan. Ihana, hän tokaisi ja käveli sen luo. Mitäs tämä mahtaa osata? Tuota noin 006 sanoi. Sillä on kidukset. No sehän ei ollut tarkoitus. Ei kai? Ei todellakaan. Tiesin, että näin nopeaa kasvavat toukat voivat olla epävakaita, sillä menetelmät eivät ole vielä täysin turvallisia, saati sitten tarpeeksi kehitettyjä, mutta että kidukset Eikö se johdu DNA:sta? Luultavasti. Sinä epäonnistuit sen kanssa, Stephen. Mutta tehän Hiljaa. Minä valmistelen seuraavan genomin itse. Kuten teit tälle edellisellekin, 006 ajatteli. Pari tuntia kului. Kun Abzumon käsittelemä genomi valmistui, pari lähettitorakkaa haki laboratorioon toukan alkioita hautomosta. Tiedemiesmakuta ja nazorakien tiederyhmän johtaja käsittelivät alkioiden aivolohkoja, mutta eivät saaneet paljoa aikaiseksi. Tunnin kuluttua seuraava perimä oli valmis. Abzumon ei ollut tarvinnut muokata edellistä juurikaan hän oli löytänyt kidusten koodit tietokoneelta ja poistanut ne DNA:sta. Sitten hän oli muokannut kohtaa, jossa hän oletti määriteltävän jotain tuntoaistista. Sitten hän sattui vilkaisemaan kelloa. Jaha, ruoka-aika. Torakat huokaisivat helpotuksesta. Neljäntoista tunnin työvuoro ilman taukoja oli rankkaa. En minä teille puhunut, orjat, Abzumo ärjäisi. Takaisin töihin! Monen torakan suu loksahti auki. He katsoivat, kun Makuta käveli ovelle, avasi sen ja katosi ulos. Ovi meni kiinni. Vankilan ainoa poispääsy katosi. Julmuri kun vielä lukitsi oven ulkoapäin.
Tohtori 006 rojahti työpöytänsä edellä olevalle tuolille ja huokaisi. Hän otti suojahansikkaansa pois ja heitti ne työpöydälle yhden vastikään puhdistetun petrimaljan viereen. 006 suoristi ja napitti valkoista suojatakkiaan, jonka päälle oli roiskunut hetki sitten kirpeänhajuisia ja monivärisiä kemikaaleja. Tiedemiestorakka nojasi kyynärpäät edellä työpöytään ja hieroi kämmenillään silmiään. ”Johtaja 006”, yksi tiedemies-nazorakeista sanoi kysyvällä äänensävyllä. ”Oletteko…kunnossa?”
”Kyllä”, 006 sanoi hiljaa. ”Jatkakaa telomeerikokeiluja. Minä…tulen ihan kohta.”
Tiedemies-nazorak nyökkäsi hämmentyneen näköisenä ja käveli takaisin kokeen pariin. Tohtori 006 vilkaisi luotettavimpien tiedemiestensä joukkoa, joka keskittyi vielä työhönsä. Torakkatohtori ihaili alaistensa ahkeruutta, mutta hänen skeptisyytensä kasvoi hetki hetkeltä. Makuta Abzumo oli 006:n mielestä täysin sekaisin, mutta torakkatohtori ei uskaltanut sanoa tätä makutalle suoraan. Tämä mystinen makuta tiesi genetiikasta ja etenkin nazorakien anatomiasta ihailtavan paljon, mutta oli torakkatohtorin mielestä aivan liian arvaamaton, epäsivistynyt ja julma. Joitakin tunteja sitten nazorakien tutkimusten ylijohtaja ja genetiikkatietoinen makuta olivat yhteistoimin yrittäneet parantaa syntyvän toukan aivotoimintaa aikuisen tasoiseksi. Syntyessään jo ruumiillisesti ja mieleltään täysin aikuinen nazorak-sotilas olisi osa täydellisen sotilaan määritelmää. Kun toukkaiän yli saataisiin hypättyä täysin, vastasyntyneitä sotilaita voisi lähettää taistelukentille heti asekoulutuksen päätyttyä.
Abzumo ja 006 olivat onnistuneet osittain. He olivat saaneet aikuisen nazorakin aivot sijoitettua munahautomosta haetun toukka-alkion sisään. Koe ei ollut yllättäen tappanut alkiota ja se olikin puhunut ensimmäiset kaksi sanaansa miltei välittömästi. Sanat olivat olleet ”tappakaa minut”. 006 oli ollut oksennuksen partaalla, mutta krokotiilimaisella hammasrivillä hymyilevä Abzumo oli sanonut kokeen onnistuneen puoliksi.
Sanomattakin oli selvää, että 006 ei pitänyt uudesta työkumppanistaan ja nautti tästä hiljaisesta taukohetkestä huomattavasti. Stephen, 006 ajatteli hymyillen itsekseen. Hän pakotti ryhtinsä sotilaallisemmaksi ja suoristi takkiaan arvokkaan näköisenä. Mikä se luulee minun olevan. Vielä minä sille…
006 lopetti ajatuksen ennen kuin se ehti alkaakaan. Hän tiesi valehtelevansa itselleen. Torakkatohtori veti yhden paperin siististä pinosta pöydälle silmiensä eteen ja napsautti takkinsa etutaskussa roikkuvan mustekynän korkin irti. 006 tökkäsi kynän keskelle paperia ja ryhtyi piirtämään. Paperille ilmaantui karkean yksinkertaisia kuvia soluista, kromosomeista ja geeneistä. 006 ei ollut täysin varma, mitä edes yritti piirtää. Hänen katseensa harhaili ympäri laboratoriota. Monenlaiset ajatukset sinkoilivat nazorak-tohtorin aivoissa ja mitä pidempään hän mietti, sitä kauemmas hän etääntyi alkuperäisestä aiheestaan. 006 nyrpisti naamansa ärtyneeksi ja läimäytti itseään otsalle, keskittäen katseensa takaisin paperiin.
Telomeeri, hän pohti hieroen leukaansa. Telomeeri, telomeeri, telomeeri. Ikääntyminen.
006 naputti otsaansa kynän tylpällä päällä. Sitten hän tökkäsi mustekynän takaisin kiinni paperin ja piirsi jotain ellipsimäistä. Sen oli tarkoitus muistuttaa nazorak-munaa, mutta 006 ei ylpeillyt piirtotaidoillaan erityisesti. Ikääntyminen. Entä jos toukkavaiheesta aikuiseksi kehittyminen tapahtuisi jo…munassa? Tohtori 006 piirsi tikku-ukkomaisen nazorak-sotilaan munan sisään. Se vaatisi hormonitoiminnan lisäämistä ja aikaistamista. Mutta henkinen kasvu ei ole sellainen asia, jota voisi vain…vauhdittaa. 006 liikutteli kynää paperilla huomaamattaan ja sotki käytännössä kaiken jo piirtämänsä. Hänen katseensa oli keskittynyt yhteen työpöydällä lojuvista muistilapuista, mutta hän ei varsinaisesti katsonut sitä. Edes muiden tiedemiesten ahkera testailu ja jostain pesän syvyyksistä kaikuva sotilasmarssi ei harhauttanut häntä pohdinnastaan.
Mitenköhän saisimme valmiiksi aikuisia mieliä vastasyntyneiden kehoihin, 006 pohti. Hänen silmänsä laajenivat. Ei. Ei aivonsiirtoa. Ei tuon äskeisen jälkeen. 006 nousi äänekkäästi tuoliltaan ja pudotti kynän pöydälle. Hän siirsi tuolin siististi pois kävelyväylältä, työpöydän alle. 006 käveli ympäri laboratoriota hieroen leukaansa. Muiden tutkijoiden mielestä 006 näytti hieman poissaolevalta. Osa katsoikin Tohtoriin huolestuneina ennen kuin Yli-intedentti 082 kehotti koko joukkiota palaamaan telomeerientsyymin monistamisen pariin.
006:n kasvoille vääntyi ilme, josta näki, että kaikesta huolimatta hän nautti ongelmien ratkaisemisesta. Hän ei hymyillyt, sillä se saisi hänet näyttämään mielenvikaiselta. Torakkatohtori pysähtyi tyhjennettyjen alkiotankkien eteen. Mutta…mieli. Aivojen kapasiteettia ja kasvua voimme takuulla jotenkin vahvistaa hormoneilla, mutta itse mieli. Miten saada laajennettua tajunnan rajoja. 006 pysähtyi. Hän tunsi olevansa läpimurron rajoilla. Häneltä puuttui vain jokin todella ilmiselvä. Torakkatohtori sulki silmänsä ja hieroi otsaansa molemmin käsin hyvin keskittyneen näköisenä. Ratkaisu oli aivan hänen hyppysissään.
Laboratorion ovi paukahti auki väkivaltaisesti ja ajatuksiinsa uppoutunut 006 hätkähti. Hän pomppasi paikallaan ja inahti perin epämiehekkäästi, kääntyen siinä samassa ympäri. Nähdessään Makuta Abzumon laboratorion oviaukossa häntä huvitti kiroilla tälle ja näyttää äärimmäisen ärtyneeltä, mutta torakkatohtori päätti hillitä itsensä. Jopa ajatukset voisivat olla vaarallisia. Makutan petomainen katse liikkui nykivästi ympäri huonetta. Käärmemäiset hampaat pilkistivät hirviön suusta. Se hymyili. ”Takaissssssin töihin, Ssssstephen hyvä. Tiede ei odota.”
006 nyökkäsi ja veti kämmenensä suojatakkinsa hihojen sisään lannistuneen näköisenä. Hihoihin piilotetut kämmenet puristuivat nyrkeiksi.
Nektann makasi pöydän alla. Miten hän oli sinne päätynyt, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että jokin oli hyökännyt ja tarkka-ampunut viisitoista hänen kolmestakymmenestä sotilaastaan. Heihin oli iskenyt paniikki, ja muutama jalkoihin jäänyt Skakdi oli tallautunut kuoliaaksi. Nektann olisi kyllä poistunut pöydän alta, mutta eräs soturi nimeltä Bodyrakk oli päättänyt tuupertua kyseisen pöydän päälle. Pöydän jalat olivat musertuneet suuren Skakdinjärkäleen alle, ja Nektann oli jumissa. Kaiken lisäksi salaperäinen sala-ampuja ammuskeli lisää hänen sotilaitaan ainakin äänistä päätellen. Ei olisi pitänyt luottaa siihen Makutaan, Nektann ajatteli. Lisäksi olimme varomattomia omalla maaperällämme. Sitä virhettä en tee toiste.
Hetkisen kuluttua Nektann oli saanut raahattua ruhonsa pois pöydän alta. Tarkka-ampuja päätti osua häntä jalkaan. Sotalordi karjaisi hypähtäen pystyyn. Hän kuitenkin kaatui saman tien jalkaan sijoitetun luodin takia. Nektann kierähti nopeasti pois näkyviltä suuren tynnyrin taakse. Hän oli onnellinen vartioaseman kalustuksesta, vaikkakin se kattoi vain muutaman tuolin, pöydän ja pari tynnyriä.
Nektann vilkuili ympärilleen etsien katseellaan sala-ampujaa, joka oli verottanut vartioaseman ryhmästä jo yli puolet. Hän käytti strategista ajattelukykyään etsiäkseen parhaat tarkka-ammuntapaikat. Erään pienen mäennyppylän huipulla kasvavan kaktuksen takana oli sotalordin mielestä kolmanneksi paras paikka tarkka-ampujalle. Siispä tämä luultavasti olisi siellä. Paras paikka oli huono paikka, koska sinne voitiin odottaa väijytystä. Toiseksi paras paikka oli vielä liian hyvä paikka, jos ampuja oli hyvä. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä tarkka-ampuja valitsisi ensimmäisen paikan; jos sitä odotettiin, sitä ei oikeasti odotettu. Nektann lakkasi sotkemasta päätään mokomilla ajatuksilla ja otti esiin löytämänsä zamor-singon. Sitten hän laukaisi kohti mahdollista tarkka-ammuntapaikkaa. Kuului räjähdys. Suojautunut Nektann nousi esiin tynnyrin takaa ja vilkuili kukkulalle. Ammuskelun ääniä ei enää kuulunut.
Sotilaat, ilmoittautukaa! Nektann huusi. Kymmenen ääntä vastasi. Perhana. Kaksi kolmasosaa kuoli Skakdit tulivat esiin piiloistaan. Kuoliko se, joku pohti. Ehkä. Toivottavasti, Nektann vastasi. Ja piru periköön sen Makutan, joka päätti hyökätä minun kimppuuni!
Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.
Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan. Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen. Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä Tiedetään, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. Olisit hävittänyt tämän sumun. Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.
He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi: Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista. Sepäs mukava uutinen, Guartsu vastasi väsyneenä. Käypä herättämässä Tongu. Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.
Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.
Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä. Mitä tämä on? Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen. Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.
He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja. Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen. En saa niitä karistettua! Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.
Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja. Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia? G, me joudumme pakkolaskeutumaan! Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus. Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin Ja se on ? G kysyi. Paha asia, Tongu vastasi.
He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.
Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.
Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon. Se ei saa päästä karkuun! Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.
Mitäs nyt? Tongu sanoi. En tiedä, Guartsu vastasi. Ehkä noudatte minut täältä? Ai, juu, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös. Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi: Oli vähän kiire Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? toinen Matoraneista kysyi. Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista. Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi: Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja Hyvä huomio, Manu kommentoi. ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi. Tongu nyökkäsi. Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun. Olin sanomassa täysi idiootti, Tongu hörähti. ai. Mitä me teemme? Matoranit kimittivät yhteen ääneen. Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme, Guartsu sanoi. Täällä on vaarallista. Eli meidän täytyy jättää Kirikori? Tongu sanoi haikeasti. Kyllä, Guardian vastasi, ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä. Jos mitään poispääsyä on. Pessimismiä tuollainen. Realismia. Eli pessimismiä. Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti? Guardian ei vaivautunut vastaamaan.
He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle. Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.
Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.
Zakaz
Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?
Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä. Minulla ei ole niitä, Nektann sanoi, koska ne pääsivät karkuun.
Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä. Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi. Mitä sinä puhut, Nektann sihahti. Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani. Ei aivan niinkään, Nektann. EI? Ei. Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui: Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA! Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi: Sssssanoinko minä Hän piti taukoa. että sinä ssssaisit yrittää uudestaan? Mitä sinä Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää? No mitä skarrarrarrin väliä sil- Ssssssssssssanoinko minä, Abzumo kuiskasi, että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä Hän alkoi nauraa hiljaa. ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen? Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.
Lopulta Makuta puhui jälleen. Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä. Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen. Mitä sinä olet tehnyt, Makuta? hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä. Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi. Sitten helvetti pääsi irti.
Veljet, sisaret, puhetta pitävä, mustaan kaapuun verhoutunut Matoran lausui suureen luolaan kokoontuneelle yleisölleen. Meitä on kohdannut suuri tragedia. Meidän sieluntoverimme Ath-Nuin saarella ovat kärsineet suunnatonta vääryyttä: heidän pyhäinjäännöksensä on varastettu! Kaavullisessa väkijoukossa kuohui. Sen lisäksi trooppisen saaren ystävämme on teurastettu viimeiseen mieheen ja naiseen sekä lapseen. Isä Bartax joutui uhraamaan heidät paremman hyvän puolesta. Nimittäin samasta syystä, joka kalvoi arkisten alueiden ystäviämme! Nimdan sirut eivät ole turvassa.
Mitäkö me teemme? Meidän on käytävä sotaan. Keräämme kaikki uskovaiset ja lähdemme uskonsotaan pakana-Klaania sekä torakkasortajia vastaan! Väkijoukko hurrasi. He lähtisivät viimein sovittamaan vääryydet. Ei, sanoi hiljainen, mutta kuuluva ääni jostain luolan takaosasta. Yhtä lailla kaapuun pukeutunut hahmo astui esiin väkijoukon takaa. Se käveli korokkeelle, jolla puhuja seisoi. Lakkaa kiihottamasta kansaasi, veli Kernok. Isä, Kernok henkäisi. Te olette Minä tiedän, mitä minä olen. Ja te lakkaatte vihan lietsomisen. Vielä ei ole aika hyökätä. Te näitte, mitä meille tapahtui, kun kiivauksissani lähetin heidät kaikki kuolemaan. Se ei saa toistua. Kyllä, toinen sanoi vapisevin äänin. Minä perun sanani. Hän yskäisi ja kääntyi sitten kansan puoleen.
Me emme hyökkää. Asiat muuttuivat. Mutta voitte odottaa toimintaa lähiaikoina. Pysykää valmiina. Rohkeutta teille, veljet ja sisaret! Pettyneenä mutta hämmentyneenä Matoranit palasivat koteihinsa ja töidensä pariin. Kertokaa, Kernok sanoi, mitä tapahtui. Kaikki aikanaa, veli, Bartax sanoi. Nyt minä tarvitsen ison kupillisen vahvaa yrttiteetä. Kyllä, isä, heti.
Kirikori II
Nyt herätys, me lähdemme! Keetongu huusi. Oli aikainen aamu. Guardian hieroi silmäänsä unisena. Mmmitä Me lähdemme nyt, jotta ehdimme löytää koilisväylän ylihuomenna. Sinä. Minut. Herättää. Miksi. Olisit mennyt ajoissa nukkumaan. Vaikea nukkua, kun ei pysty edes sulkemaan silmiään. Sinulla ei ole silmiä! Siinä se vaikeus piileekin. Jopa suuri ja mahtava Keetongu kumartaa sananmahtini alla! Äh, hiljaa siinä, Guartsu ähkäisi noustessaan ylös punkastaan. Hän oli nukkunut tuoleista improvisoidulla sängyllä Keetongun torkkuessa kapteenin tuolissa. Matoranit olivat molemmat nukkuneet moottorin päällä.
Puolisen tuntia kului, kun kaikki paitsi Manu söivät aamiaisen ja alus laitettiin lähtövalmiuteen. Ruokaa oli vähän, mutta siitä riittäisi vielä näiden kahden päivän ajaksi jonkin verran. Keetongu alkoi ohjata alusta kohti koillista. Toinen Matoraneista oli aina lappamassa hiiliä uuniin ja toinen oli navigoimassa Tongun kanssa. Guardian hyräili itsekseen erästä sävelmää. Kun pääsemme koilisväylän ohi, kaikki muuttuu helpommaksi, Tongu sanoi. Tuota noin, Guartsu sanoi pohdiskelevasti. Miksi se on koilisväylä? Eikä sen pitäisi olla koillisväylä? Ei, Tongu totesi. Miksihän ei? En tiedä. Mutta se ei ainakaan johdu kirjoitusvirheestä papereissa. Aha. Selvä. Kaikki valehtelevat, Manu tuumaili. Tongu soi hänelle häijyn mulkaisun ainoalla silmällään.
Heidän tullessaan Xian yläpuolelle Guardian katseli alas industrialistiselle saarelle. He eivät uskaltaneet lentää aivan Xian päällä, mutta melko lähellä sitä he olivat. Tehtaiden piipuista nousi savua. Saasteet olisivat tulleet sisään alukseen, mutta suodattuivat pois Tongun nerokkaista tuuletusjärjestelmistä. Mitä pikemmin pääsemme ohi, sitä todennäköisemmin kukaan ei huomaa meitä, Tongu sanoi värisevällä äänellä. Guartsu nyökkäsi.
He pääsivät Xian ohi ilman välikohtauksia. Mikä oli epätodennäköistä, Manu sanoi. Me kaikki tiedämme sen, Guartsu tuhahti. Tiedän, että tiedätte. Hyvä tietää. Meidän tulee vielä ylittää useita kymmeniä saaria, Tongu sanoi. Matoranit vaihtoivat jälleen vuorojaan. Guardian alkoi tutkia Tongun karttoja. Mielenkiinnon vallassa hän selasi Xian alueiden tarkkoja ilmakuvien perusteella laadittuja piirroksia. Manu päätti huvitella tappamalla kärpäsiä mielensä voimalla. Kun yksi tipahti haukottelevan Guartsun suuhun, tämä käski Makutan lopettaa. Ei saa edes huvittaa itseään tylsässä lasipurkissa Tiputella nyt toisten suihin kärpäsiä! Guardian ärisi. Minkä minä sille voin, että sinä avaat suusi juuri, kun kärpänen kuolee sen yllä?
Illan lähestyessä Keetongu sanoi: Minusta meidän täytyy ottaa vuorot. Kaikkien on nukuttava, joten joidenkuiden meistä on oltava myös hereillä. Ja koska vain neljällä meistä on ruumis HAH HAH HAA! meidän neljän täytyy pitää vuoroja niin, että kolme on aina hereillä. Guardian nyökkäsi. Kuulostaa järkeenkäyvältä. Tosin Manu olisi viides. Eipä siitä mitään hyötyä olisi. Skakdi on hiljaa. Ja minun myös täytyy opettaa sinut lentämään, Tongu jatkoi. Guardian kohotti kulmiaan. Eikö jompikumpi noista pikkumiehistä voi hoitaa lentämisen? Lentämiseen tarvitaankin kaksi. Ai. No ne voivat tehdä sen yhdessä. Miksi muuten minulla olisi navigaattori aina mukana ohjaamassa? Ei koko ajan tarvitse olla kahta miestä lentäjän paikoilla istumassa, mutta pääsääntöisesti tämä on kahden henkilön ohjauksen vaativa alus. Ja sinä lennät, koska minä haluan sinun lentävän. Ja koska jonkun on lapettava hiiliä.
Muutaman tunnin kuluttua Guartsu osasi jo lentä Kirikori II:sta. Hieman epävarma hän oli, mutta homma hoitui mallikkaasti. Kun vuorot oli sovittu, Keetongu meni nukkumaan. Guardian vihelteli hiljaa toisen Matoraneista räplätessä kompassia. Hiilien lappamisen ääniä kuului konehuoneesta. Minä voin laulaa pääsi sisällä, jos olet nukahtamaisillasi, älä huoli. Voi kiitos. Mitä vain, kultaseni. joskus en tajua sinua. En minäkään. Eikö se ole jo aika hyvin? Tjaa.
Niin kului ensimmäinen ilta ennen koilisväylän löytymistä.