Geeniperimä. Telomeeri. Isomeeri. Isotooppi. Trooppi. Tropia. Entropia. Energia kuolee. Lämpökuolema. Universumi ei ole pysyvä. Mikään ei ole. Tuo pihvi näyttää kyllä hyvältä.
[spoil]Guartsu kirjoitti puolet[/spoil] Nazorak-pesä Laboratorio
Laboratorion valkoiseen oveen koputettiin varovaisesti. Ainoa vitivalkoisessa tiedehuoneessa sillä hetkellä työskentelevä henkilö ei vaivautunut edes huomioimaan koputtajaa. Makuta Abzumo tuijotti työpöydällä lojuvaa läpinäkyvää lasimaljaa ja sen kemikaalisisältöjä pitkään hiljaa.
Ovi avautui. Nazorakien tutkimusten johtajan, Tohtori 006:n hiekanruskea pää ja läpinäkyvän suojahansikkaan alla oleva hyönteiskäsi tulivat varovaisesti esiin oviaukosta. Tohtori katsoi Makuta Abzumon suuntaan ja oli jo avaamassa suutaan, mutta keskeytti puheensa ja vetäytyi suojaan oven taakse, kun lasinen koemalja pirstoutui aivan hänen päänsä vieressä. Moniväriset nesteet valuivat pitkin seinää sekoittuen keskenään ja muodostaen aivan uusia värejä. Epäonnistuneen koenesteen taakseen heittänyt Abzumo seisoi nyt työpöydän edessä nojaten siihen molemmilla käsillään. Hän heilautti muutamalla aggression voimistamalla kädenliikkeellä työvälineet pöydältä lattialle. Yksi mikroskoopeista menetti linssinsä.
006 katsoi makutan aiheuttamaa tuhoa kiristellen torakanhampaitaan, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän päätti uskaltautua ovesta kokonaan sisään. Tohtori hiipi laboratorion marmoriselle lattialle hyönteismäisillä jaloillaan ja sulki oven takanaan mahdollisimman hiljaa. Torakkatohtori etsi pitkään sanoja, mutta ei tiennyt miten aloittaa. Uhkaava varjomainen makuta näytti poikkeuksellisen vihaiselta epäonnistumisestaan.
006:n ei tarvinnut miettiä kauaa. Makuta naurahti uhkaavasti. ”Kuulen sinut.” 006 nielaisi. Makuta oli kääntynyt tuolissaan katsomaan häntä. Näen sinut, hän jatkoi. Tunnen sinut. Aistin sinut. Sinä et voi kulkea minnekään minun tietämättäni, jos niin haluan. No, tuota 006 sanoi epävarmasti. Makuta teki välinpitämättömyyttä osoittavan eleen kädellään ja jatkoi puuhiaan. Minun täytyy vielä muuttaa tuota geeniä
006 katseli tuhoja, jotka Makuta oli läsnäolollaan aiheuttanut. Työvälineitä oli lattialla, muutama lasikaappi oli rikki ja eräs hyvin kallis laite oli hajotettu. 006 ei toisaalta ollut koskaan edes käyttänyt laitetta, sillä se ei kuulunut hänen toimenkuvaansa. Se oli jonkinlainen termodynaaminen vempele. Voi, sinulla on paljon opittavaa, pikkuinen, Makuta Abzumo sanoi hiljaa. 006 vilkaisi häneen päin. Anteeksi? Makuta käänsi kasvonsa torakkaan. Kuulehan, Stephen, tulepa tänne. 006 harkitsi tarkkaan, mennäkö vai ei. Lopulta hän päätti, että olisi vaarallisempaa olla menemättä. Makuta odotti, että torakka saapui hänen luokseen. Sitten hän laittoi kätensä 006:n olalle ja sanoi: Mitä näet, poikaseni? 006 laittoi kummastuneena silmänsä mikroskoopille. Siellä lillui joitain tunnistamattomia molekyylejä. Öh tohtori sanoi. Mössöä? Makuta katsoi häntä uhkaavasti ja sanoi: Juuri niin. 006 oli hämmentynyt. Mösssssöä, Makuta jatkoi. 006 yritti peittää huvittuneen ilmeensä. Tarvitsemme tehokkaammat välineet, Stephen. Mistä me niitä saamme? Minä en tiedä, poikani. Siksi minä sanon tästä sinulle. Sinä hankit meille välineet. Sanoiko Makuta me? Minäkö siis, 006 aloitti, saan osallistua tutkimukseen? No mutta tietyssssti ssssaaat! Mitä minä tekisssin ilman päteviä työntekijöitä. Voin olla varma, että olet parempi mies tehtävään kuin Charlie-parka oli. 006 oli varma. Lisäksi hän ei oikeastaan pitänyt siitä, että Makuta antoi hänen olla mukana hänen omassa tutkimuksessaan.
Varastosta löytyi tarpeeksi tarkkoja laitteita. Makuta oli tyytyväinen. Hän kutsui sisään laboratorioapulaisiakin. Nämä olivat peloissaan ja pudottelivat tavaroita. Makuta raivosi näille, kun kallista välineistöä meni rikki, vaikka oli vielä tunteja sitten tehnyt itse yhtä pahaa tuhoa. Nyt, Stephen, me teemme tämän. Tieteen vuoksi.
Tilanne on seuraavanlainen, Makuta aloitti, kun kaikki oli valmista. Me siirrämme tämän uuden geeniperimän tähän uuteen torakan yksisoluiseen alkioon jos sitä voi vielä alkioksi kutssssua. Sitten me laitamme hänet pika-kasvuun, kuten Le-Matoran ssssanoisi. Hän lausui sanana Le-Matoran erittäin halveksivasti. Niin ikävältä se kuulosti, että 006:n täytyi estää puistatus.
Sillä välin, kun torakkatiedemiehet siirsivät geeniperimää, Abzumo itse suoritti tutkimusta viereisessä huoneessa. Hänen edessään oli hiiltynyt Nazorakin ruumis. Se oli kuollut taannoin taistelussa Klaania vastaan. Abzumo otti skalpellin ja leikkasi Nazorakin pään auki. Hän tutki hieman hermojen liittymiskohtia ja etsi aivoista paikkoja, joissa hermot kiinnittyivät eri alueille. Aivot eivät olleet kärsineet erityisen merkittävästi, sillä ruumis oli ollut säilössä kylmässä. Nazorakit olivat kyllä vakuuttaneet, että tämä kylmä paikka ei ollut ollut jääkaappi. Abzumo ei uskonut. Ainakaan sen jälkeen, kun oli tyhjentänyt torakoiden ajatukset omaan päähänsä ja murhannut nämä erittäin julmasti.
Hetken kuluttua Abzumo oli saanut työnsä päätökseen. Hän ei ollut edelleenkään varma, mihin geeniin oli piilotettu ohje siitä, että ruumiissa tuli olla tuntoaisti, eikä asia tainnut olla niin yksinkertainen, mutta lähemmäs päästiin koko ajan. Abzumo käveli steriilin valkoisen huoneen ovelle, avasi sen ja huusi: Tahdon tuoreet aivot! En ruumista. Sen jälkeen hän meni takaisin laboratoriohuoneeseen. Siirto oli valmis. Superkasvu oli käynnistetty. Supertietokoneen edessä istuva 006 katsoi Makutaa merkittävästi. Abzumo käveli hänen luokseen. Jos minun on pakko luottaa palvelusväkeeni, luotan mieluiten pätevimpään mahdolliseen torakkaan, Abzumo ajatteli. Yhden miehen tiedemieheily ei ole kovin tuotteliasta, mikä on valitettavaa.
Mitä olet saanut aikaan? Zumo kysyi. Muut torakat katsoivat vaivihkaa häneen ja pyörittelivät silmiään. 006 ei ollut saanut mitään aikaan: hän oli istunut koneella ja tarkkaillut tilannetta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Hierarkiaa ei käynyt kyseenalaistaminen. Eikä myöskään Makutan tahtoa. Saattoi menettää päänsä jo pelkästä ajattele-
Eräs torakka sai pian kokea hirveän kuoleman.
Kasvu on aloitettu, 006 sanoi välikohtauksen loputtua. Hienoa, hienoa, Abzumo tokaisi ja istahti jakkaralle, joka oli erään melko tyhjän pöydän ääressä. Hän katseli hetken ääniä ja kuunteli valkoisuutta. Steriili huone, torakoiden takit ja suurin osa välineistöstä oli valkoista. Miksi se oli valkoista? Miksei vaikka keltaista. Valkoiseen tarttui värikin niin hyvin. Toisaalta, niin keltaiseenkin. Miksei vaikka musta? Musta on hyvä väri, Abzumo sanoi puoliääneen. Anteeksi? 006 kysyi. Ei mitään, Abzumo tuhahti. Tuokaapa paperia. Ööh NYT. Paperia tuotiin. Kukahan idiootti keksi papyruksen. Tuo ei ole Tiedän, että sssse ei ole. En minä ssssanonut, että ssssse olissssi, enhän, rakassss? Ette, 006 huokaisi ja palasi tietokoneen ääreen mallintamaan DNA- ja RNA-molekyylejä. Makuta otti esiin kynän ja alkoi raapustaa paperille jotakin. 006 ei voinut olla osoittamatta uteliaisuuttaan, vaan nousi hetken kuluttua ja katsoi, mitä Makuta puuhaili. Tämä oli kirjoittanut jo sivun verran kaavoja, joita tiedemiestorakka ei tajunnut. Öhm, hän sanoi epävarmasti. Mistä tuo tulee? Makuta käänsi katseensa 006:ta päin. Oletko sinä perillä matematiikassssta? Luulisin olevani Siispä sinä ymmärrät, että jos tämän funktion raja-arvo
Useimmat laboratorioapulaiset tukkivat korvansa korvatulpilla. Välillä niiden läpi kuului sellaisia sanoja, joita he eivät ymmärtäneet eivätkä halunneetkaan ymmärtää. 006 nyökkäili Makutan keskittyessä selittämään seikkaperäisesti työtään. Ehkä noin tunnin kuluttua eräs Nazorak tuli nykimään 006:ta hihasta. Höm, sir, eiköhän tuo olisi jo aika valmis? 006 kääntyi katsomaan vielä muutama tunti sitten alkiona esiintynyttä olentoa. Älä käännä selkääsi, kun puhun sinulle, Stephen! Abzumo ärisi nousten seisomaan. Sitten hän näki toukan. Ihana, hän tokaisi ja käveli sen luo. Mitäs tämä mahtaa osata? Tuota noin 006 sanoi. Sillä on kidukset. No sehän ei ollut tarkoitus. Ei kai? Ei todellakaan. Tiesin, että näin nopeaa kasvavat toukat voivat olla epävakaita, sillä menetelmät eivät ole vielä täysin turvallisia, saati sitten tarpeeksi kehitettyjä, mutta että kidukset Eikö se johdu DNA:sta? Luultavasti. Sinä epäonnistuit sen kanssa, Stephen. Mutta tehän Hiljaa. Minä valmistelen seuraavan genomin itse. Kuten teit tälle edellisellekin, 006 ajatteli. Pari tuntia kului. Kun Abzumon käsittelemä genomi valmistui, pari lähettitorakkaa haki laboratorioon toukan alkioita hautomosta. Tiedemiesmakuta ja nazorakien tiederyhmän johtaja käsittelivät alkioiden aivolohkoja, mutta eivät saaneet paljoa aikaiseksi. Tunnin kuluttua seuraava perimä oli valmis. Abzumon ei ollut tarvinnut muokata edellistä juurikaan hän oli löytänyt kidusten koodit tietokoneelta ja poistanut ne DNA:sta. Sitten hän oli muokannut kohtaa, jossa hän oletti määriteltävän jotain tuntoaistista. Sitten hän sattui vilkaisemaan kelloa. Jaha, ruoka-aika. Torakat huokaisivat helpotuksesta. Neljäntoista tunnin työvuoro ilman taukoja oli rankkaa. En minä teille puhunut, orjat, Abzumo ärjäisi. Takaisin töihin! Monen torakan suu loksahti auki. He katsoivat, kun Makuta käveli ovelle, avasi sen ja katosi ulos. Ovi meni kiinni. Vankilan ainoa poispääsy katosi. Julmuri kun vielä lukitsi oven ulkoapäin.
Tohtori 006 rojahti työpöytänsä edellä olevalle tuolille ja huokaisi. Hän otti suojahansikkaansa pois ja heitti ne työpöydälle yhden vastikään puhdistetun petrimaljan viereen. 006 suoristi ja napitti valkoista suojatakkiaan, jonka päälle oli roiskunut hetki sitten kirpeänhajuisia ja monivärisiä kemikaaleja. Tiedemiestorakka nojasi kyynärpäät edellä työpöytään ja hieroi kämmenillään silmiään. ”Johtaja 006”, yksi tiedemies-nazorakeista sanoi kysyvällä äänensävyllä. ”Oletteko…kunnossa?”
”Kyllä”, 006 sanoi hiljaa. ”Jatkakaa telomeerikokeiluja. Minä…tulen ihan kohta.”
Tiedemies-nazorak nyökkäsi hämmentyneen näköisenä ja käveli takaisin kokeen pariin. Tohtori 006 vilkaisi luotettavimpien tiedemiestensä joukkoa, joka keskittyi vielä työhönsä. Torakkatohtori ihaili alaistensa ahkeruutta, mutta hänen skeptisyytensä kasvoi hetki hetkeltä. Makuta Abzumo oli 006:n mielestä täysin sekaisin, mutta torakkatohtori ei uskaltanut sanoa tätä makutalle suoraan. Tämä mystinen makuta tiesi genetiikasta ja etenkin nazorakien anatomiasta ihailtavan paljon, mutta oli torakkatohtorin mielestä aivan liian arvaamaton, epäsivistynyt ja julma. Joitakin tunteja sitten nazorakien tutkimusten ylijohtaja ja genetiikkatietoinen makuta olivat yhteistoimin yrittäneet parantaa syntyvän toukan aivotoimintaa aikuisen tasoiseksi. Syntyessään jo ruumiillisesti ja mieleltään täysin aikuinen nazorak-sotilas olisi osa täydellisen sotilaan määritelmää. Kun toukkaiän yli saataisiin hypättyä täysin, vastasyntyneitä sotilaita voisi lähettää taistelukentille heti asekoulutuksen päätyttyä.
Abzumo ja 006 olivat onnistuneet osittain. He olivat saaneet aikuisen nazorakin aivot sijoitettua munahautomosta haetun toukka-alkion sisään. Koe ei ollut yllättäen tappanut alkiota ja se olikin puhunut ensimmäiset kaksi sanaansa miltei välittömästi. Sanat olivat olleet ”tappakaa minut”. 006 oli ollut oksennuksen partaalla, mutta krokotiilimaisella hammasrivillä hymyilevä Abzumo oli sanonut kokeen onnistuneen puoliksi.
Sanomattakin oli selvää, että 006 ei pitänyt uudesta työkumppanistaan ja nautti tästä hiljaisesta taukohetkestä huomattavasti. Stephen, 006 ajatteli hymyillen itsekseen. Hän pakotti ryhtinsä sotilaallisemmaksi ja suoristi takkiaan arvokkaan näköisenä. Mikä se luulee minun olevan. Vielä minä sille…
006 lopetti ajatuksen ennen kuin se ehti alkaakaan. Hän tiesi valehtelevansa itselleen. Torakkatohtori veti yhden paperin siististä pinosta pöydälle silmiensä eteen ja napsautti takkinsa etutaskussa roikkuvan mustekynän korkin irti. 006 tökkäsi kynän keskelle paperia ja ryhtyi piirtämään. Paperille ilmaantui karkean yksinkertaisia kuvia soluista, kromosomeista ja geeneistä. 006 ei ollut täysin varma, mitä edes yritti piirtää. Hänen katseensa harhaili ympäri laboratoriota. Monenlaiset ajatukset sinkoilivat nazorak-tohtorin aivoissa ja mitä pidempään hän mietti, sitä kauemmas hän etääntyi alkuperäisestä aiheestaan. 006 nyrpisti naamansa ärtyneeksi ja läimäytti itseään otsalle, keskittäen katseensa takaisin paperiin.
Telomeeri, hän pohti hieroen leukaansa. Telomeeri, telomeeri, telomeeri. Ikääntyminen.
006 naputti otsaansa kynän tylpällä päällä. Sitten hän tökkäsi mustekynän takaisin kiinni paperin ja piirsi jotain ellipsimäistä. Sen oli tarkoitus muistuttaa nazorak-munaa, mutta 006 ei ylpeillyt piirtotaidoillaan erityisesti. Ikääntyminen. Entä jos toukkavaiheesta aikuiseksi kehittyminen tapahtuisi jo…munassa? Tohtori 006 piirsi tikku-ukkomaisen nazorak-sotilaan munan sisään. Se vaatisi hormonitoiminnan lisäämistä ja aikaistamista. Mutta henkinen kasvu ei ole sellainen asia, jota voisi vain…vauhdittaa. 006 liikutteli kynää paperilla huomaamattaan ja sotki käytännössä kaiken jo piirtämänsä. Hänen katseensa oli keskittynyt yhteen työpöydällä lojuvista muistilapuista, mutta hän ei varsinaisesti katsonut sitä. Edes muiden tiedemiesten ahkera testailu ja jostain pesän syvyyksistä kaikuva sotilasmarssi ei harhauttanut häntä pohdinnastaan.
Mitenköhän saisimme valmiiksi aikuisia mieliä vastasyntyneiden kehoihin, 006 pohti. Hänen silmänsä laajenivat. Ei. Ei aivonsiirtoa. Ei tuon äskeisen jälkeen. 006 nousi äänekkäästi tuoliltaan ja pudotti kynän pöydälle. Hän siirsi tuolin siististi pois kävelyväylältä, työpöydän alle. 006 käveli ympäri laboratoriota hieroen leukaansa. Muiden tutkijoiden mielestä 006 näytti hieman poissaolevalta. Osa katsoikin Tohtoriin huolestuneina ennen kuin Yli-intedentti 082 kehotti koko joukkiota palaamaan telomeerientsyymin monistamisen pariin.
006:n kasvoille vääntyi ilme, josta näki, että kaikesta huolimatta hän nautti ongelmien ratkaisemisesta. Hän ei hymyillyt, sillä se saisi hänet näyttämään mielenvikaiselta. Torakkatohtori pysähtyi tyhjennettyjen alkiotankkien eteen. Mutta…mieli. Aivojen kapasiteettia ja kasvua voimme takuulla jotenkin vahvistaa hormoneilla, mutta itse mieli. Miten saada laajennettua tajunnan rajoja. 006 pysähtyi. Hän tunsi olevansa läpimurron rajoilla. Häneltä puuttui vain jokin todella ilmiselvä. Torakkatohtori sulki silmänsä ja hieroi otsaansa molemmin käsin hyvin keskittyneen näköisenä. Ratkaisu oli aivan hänen hyppysissään.
Laboratorion ovi paukahti auki väkivaltaisesti ja ajatuksiinsa uppoutunut 006 hätkähti. Hän pomppasi paikallaan ja inahti perin epämiehekkäästi, kääntyen siinä samassa ympäri. Nähdessään Makuta Abzumon laboratorion oviaukossa häntä huvitti kiroilla tälle ja näyttää äärimmäisen ärtyneeltä, mutta torakkatohtori päätti hillitä itsensä. Jopa ajatukset voisivat olla vaarallisia. Makutan petomainen katse liikkui nykivästi ympäri huonetta. Käärmemäiset hampaat pilkistivät hirviön suusta. Se hymyili. ”Takaissssssin töihin, Ssssstephen hyvä. Tiede ei odota.”
006 nyökkäsi ja veti kämmenensä suojatakkinsa hihojen sisään lannistuneen näköisenä. Hihoihin piilotetut kämmenet puristuivat nyrkeiksi.
Nektann makasi pöydän alla. Miten hän oli sinne päätynyt, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että jokin oli hyökännyt ja tarkka-ampunut viisitoista hänen kolmestakymmenestä sotilaastaan. Heihin oli iskenyt paniikki, ja muutama jalkoihin jäänyt Skakdi oli tallautunut kuoliaaksi. Nektann olisi kyllä poistunut pöydän alta, mutta eräs soturi nimeltä Bodyrakk oli päättänyt tuupertua kyseisen pöydän päälle. Pöydän jalat olivat musertuneet suuren Skakdinjärkäleen alle, ja Nektann oli jumissa. Kaiken lisäksi salaperäinen sala-ampuja ammuskeli lisää hänen sotilaitaan ainakin äänistä päätellen. Ei olisi pitänyt luottaa siihen Makutaan, Nektann ajatteli. Lisäksi olimme varomattomia omalla maaperällämme. Sitä virhettä en tee toiste.
Hetkisen kuluttua Nektann oli saanut raahattua ruhonsa pois pöydän alta. Tarkka-ampuja päätti osua häntä jalkaan. Sotalordi karjaisi hypähtäen pystyyn. Hän kuitenkin kaatui saman tien jalkaan sijoitetun luodin takia. Nektann kierähti nopeasti pois näkyviltä suuren tynnyrin taakse. Hän oli onnellinen vartioaseman kalustuksesta, vaikkakin se kattoi vain muutaman tuolin, pöydän ja pari tynnyriä.
Nektann vilkuili ympärilleen etsien katseellaan sala-ampujaa, joka oli verottanut vartioaseman ryhmästä jo yli puolet. Hän käytti strategista ajattelukykyään etsiäkseen parhaat tarkka-ammuntapaikat. Erään pienen mäennyppylän huipulla kasvavan kaktuksen takana oli sotalordin mielestä kolmanneksi paras paikka tarkka-ampujalle. Siispä tämä luultavasti olisi siellä. Paras paikka oli huono paikka, koska sinne voitiin odottaa väijytystä. Toiseksi paras paikka oli vielä liian hyvä paikka, jos ampuja oli hyvä. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä tarkka-ampuja valitsisi ensimmäisen paikan; jos sitä odotettiin, sitä ei oikeasti odotettu. Nektann lakkasi sotkemasta päätään mokomilla ajatuksilla ja otti esiin löytämänsä zamor-singon. Sitten hän laukaisi kohti mahdollista tarkka-ammuntapaikkaa. Kuului räjähdys. Suojautunut Nektann nousi esiin tynnyrin takaa ja vilkuili kukkulalle. Ammuskelun ääniä ei enää kuulunut.
Sotilaat, ilmoittautukaa! Nektann huusi. Kymmenen ääntä vastasi. Perhana. Kaksi kolmasosaa kuoli Skakdit tulivat esiin piiloistaan. Kuoliko se, joku pohti. Ehkä. Toivottavasti, Nektann vastasi. Ja piru periköön sen Makutan, joka päätti hyökätä minun kimppuuni!
Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.
Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan. Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen. Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä Tiedetään, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. Olisit hävittänyt tämän sumun. Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.
He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi: Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista. Sepäs mukava uutinen, Guartsu vastasi väsyneenä. Käypä herättämässä Tongu. Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.
Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.
Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä. Mitä tämä on? Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen. Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.
He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja. Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen. En saa niitä karistettua! Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.
Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja. Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia? G, me joudumme pakkolaskeutumaan! Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus. Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin Ja se on ? G kysyi. Paha asia, Tongu vastasi.
He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.
Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.
Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon. Se ei saa päästä karkuun! Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.
Mitäs nyt? Tongu sanoi. En tiedä, Guartsu vastasi. Ehkä noudatte minut täältä? Ai, juu, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös. Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi: Oli vähän kiire Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? toinen Matoraneista kysyi. Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista. Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi: Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja Hyvä huomio, Manu kommentoi. ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi. Tongu nyökkäsi. Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun. Olin sanomassa täysi idiootti, Tongu hörähti. ai. Mitä me teemme? Matoranit kimittivät yhteen ääneen. Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme, Guartsu sanoi. Täällä on vaarallista. Eli meidän täytyy jättää Kirikori? Tongu sanoi haikeasti. Kyllä, Guardian vastasi, ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä. Jos mitään poispääsyä on. Pessimismiä tuollainen. Realismia. Eli pessimismiä. Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti? Guardian ei vaivautunut vastaamaan.
He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle. Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.
Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.
Zakaz
Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?
Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä. Minulla ei ole niitä, Nektann sanoi, koska ne pääsivät karkuun.
Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä. Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi. Mitä sinä puhut, Nektann sihahti. Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani. Ei aivan niinkään, Nektann. EI? Ei. Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui: Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA! Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi: Sssssanoinko minä Hän piti taukoa. että sinä ssssaisit yrittää uudestaan? Mitä sinä Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää? No mitä skarrarrarrin väliä sil- Ssssssssssssanoinko minä, Abzumo kuiskasi, että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä Hän alkoi nauraa hiljaa. ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen? Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.
Lopulta Makuta puhui jälleen. Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä. Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen. Mitä sinä olet tehnyt, Makuta? hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä. Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi. Sitten helvetti pääsi irti.
Veljet, sisaret, puhetta pitävä, mustaan kaapuun verhoutunut Matoran lausui suureen luolaan kokoontuneelle yleisölleen. Meitä on kohdannut suuri tragedia. Meidän sieluntoverimme Ath-Nuin saarella ovat kärsineet suunnatonta vääryyttä: heidän pyhäinjäännöksensä on varastettu! Kaavullisessa väkijoukossa kuohui. Sen lisäksi trooppisen saaren ystävämme on teurastettu viimeiseen mieheen ja naiseen sekä lapseen. Isä Bartax joutui uhraamaan heidät paremman hyvän puolesta. Nimittäin samasta syystä, joka kalvoi arkisten alueiden ystäviämme! Nimdan sirut eivät ole turvassa.
Mitäkö me teemme? Meidän on käytävä sotaan. Keräämme kaikki uskovaiset ja lähdemme uskonsotaan pakana-Klaania sekä torakkasortajia vastaan! Väkijoukko hurrasi. He lähtisivät viimein sovittamaan vääryydet. Ei, sanoi hiljainen, mutta kuuluva ääni jostain luolan takaosasta. Yhtä lailla kaapuun pukeutunut hahmo astui esiin väkijoukon takaa. Se käveli korokkeelle, jolla puhuja seisoi. Lakkaa kiihottamasta kansaasi, veli Kernok. Isä, Kernok henkäisi. Te olette Minä tiedän, mitä minä olen. Ja te lakkaatte vihan lietsomisen. Vielä ei ole aika hyökätä. Te näitte, mitä meille tapahtui, kun kiivauksissani lähetin heidät kaikki kuolemaan. Se ei saa toistua. Kyllä, toinen sanoi vapisevin äänin. Minä perun sanani. Hän yskäisi ja kääntyi sitten kansan puoleen.
Me emme hyökkää. Asiat muuttuivat. Mutta voitte odottaa toimintaa lähiaikoina. Pysykää valmiina. Rohkeutta teille, veljet ja sisaret! Pettyneenä mutta hämmentyneenä Matoranit palasivat koteihinsa ja töidensä pariin. Kertokaa, Kernok sanoi, mitä tapahtui. Kaikki aikanaa, veli, Bartax sanoi. Nyt minä tarvitsen ison kupillisen vahvaa yrttiteetä. Kyllä, isä, heti.
Kirikori II
Nyt herätys, me lähdemme! Keetongu huusi. Oli aikainen aamu. Guardian hieroi silmäänsä unisena. Mmmitä Me lähdemme nyt, jotta ehdimme löytää koilisväylän ylihuomenna. Sinä. Minut. Herättää. Miksi. Olisit mennyt ajoissa nukkumaan. Vaikea nukkua, kun ei pysty edes sulkemaan silmiään. Sinulla ei ole silmiä! Siinä se vaikeus piileekin. Jopa suuri ja mahtava Keetongu kumartaa sananmahtini alla! Äh, hiljaa siinä, Guartsu ähkäisi noustessaan ylös punkastaan. Hän oli nukkunut tuoleista improvisoidulla sängyllä Keetongun torkkuessa kapteenin tuolissa. Matoranit olivat molemmat nukkuneet moottorin päällä.
Puolisen tuntia kului, kun kaikki paitsi Manu söivät aamiaisen ja alus laitettiin lähtövalmiuteen. Ruokaa oli vähän, mutta siitä riittäisi vielä näiden kahden päivän ajaksi jonkin verran. Keetongu alkoi ohjata alusta kohti koillista. Toinen Matoraneista oli aina lappamassa hiiliä uuniin ja toinen oli navigoimassa Tongun kanssa. Guardian hyräili itsekseen erästä sävelmää. Kun pääsemme koilisväylän ohi, kaikki muuttuu helpommaksi, Tongu sanoi. Tuota noin, Guartsu sanoi pohdiskelevasti. Miksi se on koilisväylä? Eikä sen pitäisi olla koillisväylä? Ei, Tongu totesi. Miksihän ei? En tiedä. Mutta se ei ainakaan johdu kirjoitusvirheestä papereissa. Aha. Selvä. Kaikki valehtelevat, Manu tuumaili. Tongu soi hänelle häijyn mulkaisun ainoalla silmällään.
Heidän tullessaan Xian yläpuolelle Guardian katseli alas industrialistiselle saarelle. He eivät uskaltaneet lentää aivan Xian päällä, mutta melko lähellä sitä he olivat. Tehtaiden piipuista nousi savua. Saasteet olisivat tulleet sisään alukseen, mutta suodattuivat pois Tongun nerokkaista tuuletusjärjestelmistä. Mitä pikemmin pääsemme ohi, sitä todennäköisemmin kukaan ei huomaa meitä, Tongu sanoi värisevällä äänellä. Guartsu nyökkäsi.
He pääsivät Xian ohi ilman välikohtauksia. Mikä oli epätodennäköistä, Manu sanoi. Me kaikki tiedämme sen, Guartsu tuhahti. Tiedän, että tiedätte. Hyvä tietää. Meidän tulee vielä ylittää useita kymmeniä saaria, Tongu sanoi. Matoranit vaihtoivat jälleen vuorojaan. Guardian alkoi tutkia Tongun karttoja. Mielenkiinnon vallassa hän selasi Xian alueiden tarkkoja ilmakuvien perusteella laadittuja piirroksia. Manu päätti huvitella tappamalla kärpäsiä mielensä voimalla. Kun yksi tipahti haukottelevan Guartsun suuhun, tämä käski Makutan lopettaa. Ei saa edes huvittaa itseään tylsässä lasipurkissa Tiputella nyt toisten suihin kärpäsiä! Guardian ärisi. Minkä minä sille voin, että sinä avaat suusi juuri, kun kärpänen kuolee sen yllä?
Illan lähestyessä Keetongu sanoi: Minusta meidän täytyy ottaa vuorot. Kaikkien on nukuttava, joten joidenkuiden meistä on oltava myös hereillä. Ja koska vain neljällä meistä on ruumis HAH HAH HAA! meidän neljän täytyy pitää vuoroja niin, että kolme on aina hereillä. Guardian nyökkäsi. Kuulostaa järkeenkäyvältä. Tosin Manu olisi viides. Eipä siitä mitään hyötyä olisi. Skakdi on hiljaa. Ja minun myös täytyy opettaa sinut lentämään, Tongu jatkoi. Guardian kohotti kulmiaan. Eikö jompikumpi noista pikkumiehistä voi hoitaa lentämisen? Lentämiseen tarvitaankin kaksi. Ai. No ne voivat tehdä sen yhdessä. Miksi muuten minulla olisi navigaattori aina mukana ohjaamassa? Ei koko ajan tarvitse olla kahta miestä lentäjän paikoilla istumassa, mutta pääsääntöisesti tämä on kahden henkilön ohjauksen vaativa alus. Ja sinä lennät, koska minä haluan sinun lentävän. Ja koska jonkun on lapettava hiiliä.
Muutaman tunnin kuluttua Guartsu osasi jo lentä Kirikori II:sta. Hieman epävarma hän oli, mutta homma hoitui mallikkaasti. Kun vuorot oli sovittu, Keetongu meni nukkumaan. Guardian vihelteli hiljaa toisen Matoraneista räplätessä kompassia. Hiilien lappamisen ääniä kuului konehuoneesta. Minä voin laulaa pääsi sisällä, jos olet nukahtamaisillasi, älä huoli. Voi kiitos. Mitä vain, kultaseni. joskus en tajua sinua. En minäkään. Eikö se ole jo aika hyvin? Tjaa.
Niin kului ensimmäinen ilta ennen koilisväylän löytymistä.
Ilma-alus laskeutui pienelle saarelle. Saari oli niin pieni, että puolet siitä jäi aluksen leveyden alle. Siinä olisi vain pieni kiitorata seuraavalle päivälle. Saari oli trooppinen; palmut varjostivat pieniä patsaita, joita makasi ympäriinsä pikkuisella maanläntillä. Keetongu hyppäsi ulos aluksen ovesta ja katseli ympärilleen. Tänne jäämme yöksi, hän julisti. Olipa onni, että löysimme tämän. Tämä on niin pieni, ettei täällä varmasti ole miinoja. Ei tosin ruokaakaan… Guartsu tuli myös ulos kantaen Manun purkkia. Okei, Skakdi sanoi. Milloin on lähtö? Aamulla. Niin, tietysti, mutta Niin? Kellonaika? En tiedä. Sitten kun herään. Aha. Guartsu laski Manun maahan ja istahti itsekin hiekkaiselle rannalle. Tyypillinen hiekkasaari, jossa kasvaa vain kookospalmuja hän mutisi. Voithan sinä syödä kookospähkinöitä, jos haluat. Tosiaan, Guartsu vastasi Manun ajatukseen. Sitten hän huusi Tongulle: Hei, otetaan mukaan muutama kookospähkinä. Niistä saa sentään jonkin verran ravintoa.
Tongu ja Matoranit hankkivat parikymmentä pähkinää alas palmuista. Hetken kuluttua, kun he olivat päättäneet työnsä Guartsun istuskellessa hiekalla, Tongu sanoi: Taidan mennä sisälle nukkumaan. Muistakaa tekin mennä ajoissa, ettei aamulla väsytä liikaa. Guartsu vastasi. Gurvana ei pidä siitä, että joku muu kuin Tawa käskee häntä kuin pikkulasta, Manu sanoi. Purkki on hiljaa, Guardian murahti.
Tähdet alkoivat näkyä pilvien takaa. Guartsu makasi selällään katsoen niiden kimallusta. Tähdet, Makuta Nuin ääni kuiskasi Guardianin päässä. Niin kauniita. Guardian käänsi katseensa kohti Manun lasipurkkia. Vihreä nestekaasu pyöri purkissa hitaasti. Koko elämämme ajan meitä Makutoja ovat kiinnostaneet maailmankaikkeus ja sen synty. Pilviä ei enää näkynyt juuri ollenkaan. Tämän maailmankaikkeuden salat elämän tarkoitus kaikki, Makuta jatkoi. Mikä olisikaan sen mielenkiintoisempaa, kuin saada selville, mihin tämä kaikki pyrkii. Eikö olisi mahtavaa, jos pystyisi tietämään kaiken? Kuka tahansa Makuta antaisi siitä vaikka oikean kätensä ja kasvattaisi sen jälkeen uuden. He eivät todella ymmärrä, mikä merkitys tällä kaikella on. Makuta oli hetken hiljaa. Guardian käänsi katseensa takaisin tähtiin.
Jos minä johtaisin Makutain vejeskuntaa, olisimme valinneet aivan toisenlaisen suunnan. Tutkimustyöhön panostettaisiin enemmän. Me selvittäisimme tämän maailman salaisuudet sen sijaan, että vainoaisimme Universumin kansaa kateuden sokaisemina. Kauniit, sokaisevat tähdet. Voi, me emme tiedä yhtikäs mitään. Me loimme vain itse sellaista tietoa, mitä tarvitsimme. Ja Suuri Henkemme loi meille tietoa. Mutta minä en usko. En usko enää mihinkään. En ainakaan, ennen kuin löydän tarkoituksen. Abzumo oli toinen mielenkiintoinen persoona. Mutta hänen tiedonjanonsa ei ollut todellista. Hän haluaa vain hallita ja tuhota. Guartsulle tuli sellainen tunne, että Manu olisi huokaissut, jos olisi voinut. Millainen maailma voisikaan olla, jos tuhoa ja hävitystä ei olisi. Jos minä en olisi tehnyt menneisyyteni virheitä, olisiko Klaanissa nyt rauha? Zyglakit Guartsu mutisi. Eivät pystyisi yksin juuri mihinkään. Nazorakeja on hyvin monta. Kuinka monta? Epäilen, että useampi tuhat. Guardian hätkähti. Se on paljon. Valitettavasti. Jokainen tekee virheitä. Mutta mitä vaikutusvaltaisempi ja viisaampi henkilö on, sitä pahemmat seuraukset virheillä on. Tämän olen oppinut. Guardian nyökäytti päätään hiekassa. Minullakin on siitä hieman kokemusta, hän sanoi hiljaa. Me olemme sokeita protodiitteja maan tomun seassa, Manu kuiskasi. Kenelläkään meistä ei ole todellista voimaa. Millä hetkellä tahansa meidänkin päällemme voisi pudota taivaalta suuri kivinen kappale, joka murskaisi koko tämän pienen saaren. Toisaalta aivan yhtä todennäköistä olisi, että Nazorakien asevarasto räjähtäisi ja koko heidän tukikohtansa palaisi maan tasalle. Tai, Manu naurahti, ehkä he eivät pääsisi pinnalle, vaikka kuinka palaisivat. Jos minä päättäisin, he palaisivat ikuisesti jossakin hyvin ikävässä paikassa. Hmm Guardian hymisi katsellen yhä tähtiä. Ne eivät juuri liikkuneet. Vain yksi tähdenlento pyyhälsi hänen näkökenttänsä ohi. Guardianin kasvoille nousi hymy. Mikä on elämän tarkoitus? Manu oli hetken hiljaa. Odottamaton kysymys. Minä olen etsinyt vastausta siihen koko ikäni. Ehkäpä on niin, että jokainen määrää itse oman tarkoituksensa. Tai sitten sen päättää kohtalo. Niin tai näin, meidän ei ole järkevää ajatella, ettei meillä olisi vapaata tahtoa. Jos jokin on määrännyt ennalta kaiken tapahtuvan ja tiedämme sen, elämästä menee maku, eikö totta. Mikäli asia näin on, en halua tietää elämän tarkoitusta. Guardian sulki silmänsä. Manun purkista huokui kyynisyyden tunnetta hänen viestittäessään: Eikö olisi oikein sopivaa, jos me olisimme vain työläisiä, jotka pitävät elossa jotakin siivoojarobottia? Kuin soluja. Olisimme osa isompaa tarkoitusta joka olisi siivota planeetta. Ja ehkäpä koota palapelejä Mistä saat päähäsi noita sekopäisiä ideoita? En ole varma. Ehkä ne tulevat alitajunnasta. Olet oikeastaan melko mielenkiintoinen tyyppi, jos näin voidaan sanoa. Otan tuon kohteliaisuutena. Ota.
Sitten Guardian nousi, poimi Manun hiekasta ja käveli sisään ilma-alukseen rauhallisin mielin. Tähdet jatkoivat kimalteluaan kirkkaalla taivaalla muutaman ohuen pilvenhattaran välillä leijaillessa niiden edestä. Palmut huojuivat hienoisen tuulen vaikutuksesta. Tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi saanut hetken hengähtää.
Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta
Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.
Tervetuloa kyytiin, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa. Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös. Nynrahille, Tongue, Manu yskäisi. Sinne olemme menossa, Tongu vastasi. Kuinka sattuikaan, Guardian sanoi hieroen silmiään.
Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla. Ei näytä kovin hyvältä, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla. Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.
Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä. Et sitten kestänyt Nynrahille asti? hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.
Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin. No teillä ei näyttänyt hyvin menevän, hän sanoi hilpeästi. Ei, Gurtsu myönsi tuskaisesti. Minulla on luoti Keetongu katseli odottavasti. Niin? Missä? En sano enempää. Aha.
Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös. Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle. Guartsu valpastui. Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta? Luultavasti, Tongu vastasi. Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria? Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista. On tuolla parikin. Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.
Jospa menemme tuonne? Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista. Kelpaa, Keetongu sanoi. Sinne siis. Tahtoo ruumiin. Niin minäkin tahtoisin, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.
006 ei pitänyt tilanteesta laisinkaan. Hän seisoi laboratorionsa ulkopuolella kuuntelemassa, kuinka hullu Makuta turmeli hänen laitteistoaan ja välineistöään. 006 ei olisi halunnut päästää Abzumoa sisään, mutta auktoriteettia ei käynyt uhmaaminen. Tiedemiestorakka huokaisi ja istahti konttorituoliinsa käveltyään toimistoonsa. Hän lajitteli hetken papereitaan, mutta lakkasi lopulta teeskentelemästä itselleen, että asiat olisivat olleet kunnossa. Ne eivät olleet. Hän oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kenraali teki pahan virheen liittoutuessaan sadistisen Makutan kanssa. 006 oli nähnyt, mitä tämä hirviö oli tehnyt eräälle Matoran-paralle, joka lojui yhä tyrmässä. Hän oli kerran vienyt ruokaa tälle, mutta katunut tekoaan heti, kun oli melkein jäänyt kiinni. Torakoiden luonteeseen ei sopinut sellainen käytös.
Makuta Abzumo oli saanut eteensä kaiken tarvittavan tutkiakseen Nazorakin genomia. Tiedätkös, Charlie, Makuta virkkoi vieressään seisovalle Nazorak-avustajalle, te olette puutteellisia. Niin ovat kaikki olemassa olevat olennot, toinen vastasi nyrpeänä. Makuta vähät välitti vastauksesta. Minä tein virheen, hän mutisi. Jos olisin ryhtynyt toimeen yksin ilman sitä petollista Mukau-lehmänlannan syöjää Nazorak kuunteli puolella korvalla Makutan jupinoita. kyllä. Puutteet. Ne pitää poistaa. Sanohan, Charles Makuta sanoi yhtäkkiä. Mitä puutteita Nazorakeihin luotiin? Apuri häkeltyi moisesta kysymyksestä. Minä tuota, hän takelteli. Öh, tunteet? Makutan silmät kiiluivat pelottavasti. Tunteitahan te olette ilmeisesti yrittäneet poistaa. Työ on hankala, mutta mahdollinen. Hyvin mahdollinen. Noh, Charlie, muita heikkouksia? Nazorak mietti hetken. Sitten hän vastasi: Kuolevaisuus. Se on heikkouksista suurin, ja sitä ei voi poistaa. Keneltäkään. Lienet oikeasssssa, ysstävä hyvä, Makuta naurahti. Hänen äänensä oli kylmä ja vailla iloa. Nazorak ei tiennyt, pitäisikö hänen hymyillä vai pysyä ilmeettömänä. Makuta katseli vielä hetken mikroskoopin avulla soluja, joita oli tutkinut. Sitten hän veti silmänsä irti linssistä ja alkoi hivellä leukaansa mietiskelevänä. Kuolevaisuus mikä meidät tappaa. Nazorak ei tiennyt, oliko kysymys tarkoitettu hänelle, mikäli se kysymys oli. Hän ei kuitenkaan uskaltanut jättää vastaamatta: Verenhukka. Kudosvauriot tärkeiden elinten toimintojen lakkaaminen. Sinähän olet fiksu poika. Ehkä minä sentään tein jotain oikeinkin, Abzumo sanoi. Nazorak ei pitänyt äänensävystä, vaikka sen tarkoitus oli ilmeisesti olla ystävällinen. Siinä olet oikeassa, että näitä heikkouksia ei poissstamaan pyssssty. Mutta mikä essstää taistelemassssta, kunnessss kuolee? Makuta ravasi hetken ympyrää. Sitten hän pysähtyi. Hänen kasvoilleen levisi groteski virnistys. Hän tarttui läheisellä pöydällä olevaan sirkkeliin ja ryntäsi Nazorakin luo. Tämä ei ehtinyt edes yrittää pakoa; Makuta oli liian nopeasti antanut aikeensa ilmi. Nyt, Charles, Makuta sanoi häijysti, tämä sattuu.
Nazorak aloitti kirkumisen, kun Makuta käynnisti sirkkelin. Tämä alkoi sahata poikki Nazorakin kättä. Tämä pyristeli, mutta turhaan. Makuta jatkoi julmaa työtään, kunnes Charlie oli käsipuoli. Tämä tunsi hirvittäviä tuskia, mutta pysyi vielä tajuissaan. Miltä nyt tuntuu? Abzumo sanoi nauraen ilkeää naurua. Nazorak voivotteli ja itki lattialla. Olet heikko typerys! Makuta huusi. Sinä tunnet kipua, ja se on kaikista suurin heikkoutesi! Vaan eipä ole tulevilla sukupolvilla! Sitten Makuta tarttui jälleen sirkkeliin hullun kiilto silmissään ja sahasi Nazorakin toisenkin käden irti. Tämä vaipui tajuttomuuteen verenhukan vuoksi jo ennen, kuin hänen toinenkin raajansa oli poissa. Makuta potkaisi labran oven auki ja heitti kädettömän Nazorakin vartijoita kohti. Viekää se pois, se on täyttänyt tarkoituksssssensssssssa. Vartijat raahasivat tiedotonta, lähes kuollutta Charlie-parkaa pois Makutan hirvittävän naurun kaikuessa tunnelissa.