Kaikki kirjoittajan Keetongu artikkelit

Sankari ylvään kuusiston, jonka harrastuksiin kuuluu rakentaminen ja parta.
Retro

keetongu

Kommentoi

Ilmaraptori I

Tren Kromin niemimaa oli jäänyt taakse ja sininen meri kiiti taaksepäin virtaviivaisen höyryaluksen alla. Matkalaisilla riitti runsaasti mietittävää kaiken maailman myysteriotusten kanssa (Eteenkin Manulla, joka oli itsekkin sellainen) mutta kaikkien päässä kasvoi toiveikkuus Klaaniin ja kotiin paluusta. Sen viivästyminen kaiken maailman hyökkäysten takia oli tuntunut välillä täysin toivottomalta, mutta nyt kun kaikki todisteet puhuivat aivan lähellä olemisen puolesta, Klaanilaiset valtasi kumma huojennuksen tunne. Guartsu mietti, miten kauan olikaan siitä, kun hän oli lähtenyt torakanraadoista koostuvan Makutan kanssa Klaanin satamasta ja nähnyt kumman kalastajan.

Haava adminin kyljessä oli parantumaan päin. Zorakin lääkärit, mitä ne ikinä olivatkaan olleet, olivat kumma kyllä tehneet ihan hyvää työtä. Pian hän pääsisi Klaanin sairaalasiipeen poistattamaan tikkinsä, Yön Kauhussa haavoittuneet olisi jo varmaan saatu kuntoon. Kupen porukka pystyi ihmeisiin oikeilla rohdoilla.

Keetongu haukotteli syvään kumealla kidallaan. Kuinka hän kaipasikaan omaa vuodettaan jossain Tahtorak-lippulaivan ylähyteissä. Kotona olisi aikaa nukkua, mutta myös tehtävää olisi keltaisen jättiläisen molemmille käsille. Viimeksi kun hän oli ollut yhteydessä Laivaston kakkosmieheen Tehmutiin, hän oli käskenyt tätä hankkimaan lisää Cordak-panoksia. Olikohan Laivaston voimasuhteet muuttuneet merkittävästi sen jälkeen? Luultavasti eivät, mutta sitä oli turha arvuutella.

Jättiläinen veti yksisilmäisille tarkoitetun kiikarinsa hansikaslokerosta ja tiiraili aluksen menosuuntaan lounaaseen. Hetken zoomailtuaan hän laski kiikarinsa ja tarkisti sijainnin merikartasta.

”Hyvät matkustajat, Ämkoo-vuori näkyvissä!” hän hihkaisi (Jos nyt keltaisen liha- ja panssarikykloopin ääntä voi kuvailla hihkaisuksi) takana istuvalle Manulle ja Guardianille. Manu hyppäsi kahdella loikalla ohjausistuimen vierelle ja nappasi kiikarin.

”Kyllä! Tuosta muodosta ei voi erehtyä!” hän huudahti innoissaan. G käveli hänen vierelleen ja nappasi näkökojeen itselleen.
”Kylläpä voi. Katsoit tuon horisonttiin uivan veitsivalaan harjaksia,” Admin sanoi ja kiikaroi Tongun osoittamaan suuntaan. Vuori kasvoi kasvamistaan suurella nopeudella etenevän aluksen edessä ja alkoi pikku hiljaa jäädä sen oikealle puolelle. Ilmaraptorin varjo kiisi Klaanin saaren pohjoisrannikon karujen saarien kallioita pitkin. Pian saaristoalue muuttui rannikoksi ja sitten havumetsäksi. Kauniit vihreän sävyt sekoittuivat toisiinsa aluksen lähestyessä kotia kilometri kilometriltä.

Bio-Klaani, Telakka

Laivaston Walsinats istuskeli Telakan takapihalla puutarhatuolissa ahmien evääksi tekemäänsä pähkinäpiirasta. Se maistui yllättävän hyvältä sokeriuppopaiston jälkeen.

Kakamapäinen hönömatoran katseli taivaalle, josko siellä näkyisi lintuja. Hän piti erityisesti niistä linnusta, joiden nokan kuviointi sai ne näyttämään nököhampaisilta. Ne saivat Walsinatsin hyvälle tuulelle, vaikka oli hänen vuoronsa tyhjentää rahtialuksen privaattitilat.

Yhtäkkiä pihan yli lensi musta kappale. Se näytti jättimäiseltä linnulta, mutta aikansa lentokoneiden kanssa työskennellyt Walsinats tunnisti kyllä ilma-aluksen taakseen jättämän savupilven ja moottoreiden jylyn. Pian sama alus lensi uudestaan yli. Se jäi kiertämään Telakan ylle. Walsinats hyvästeli piiraansa ja syöksyi sisälle. Hän juoksi johtajan toimistoon, jossa Tehmut istui naurettavan suuren työpöydän takana allaan iso nojatuoli ja tosi korkea kasa tyynyjä.

”Pomo pomo, siellä on alus! Lensi yli, mutta en tunnistanut sitä!”

”Aha? Oliko siinä tunnistettavia tunnuksia?”

”Eipä ei, pomo. Mutta se varmaan haluaa laskeutua, koska se jäi kiertämään kehää.”

”No lähdetäänpäs katsomaan.”

Kahden Onu-Matoranin mukaan käytäviltä tarttui kourallinen muita laivaston työntekijöitä. He ottivat mukaansa muutamat kiikarit, koodiviestien lähettämiseen tarkoitetun vilkevalonheittimen, pari laskeutumislupalippua ja megafonin. Pian improvisoitu vastaanottokomitea seisoi pihalla ja tiiraili alusta.

”Siinä ei tosiaankaan ole mitään tunnuksia, lippuja tai väritystä, mikä kertoisi miehistön puolesta”, Tehmutin sekundantti Ämtur sanoi, ”Eikä konetyyppikään ole tuttu. Mutta se toimii selvästi höyryllä ja se on hyvin nopea.”

”Ne lähettävät valokoodia! Sanakirja esiin!” Yksi laivastolaisista hihkaisi. Toinen otti esiin sanakirjan ja kolmas kynän ja paperia.

”Ooo-o, joo, ensimmäinen on oo, selvästi… Sitten, hmh, äl. Jep, äl niin kuin liisteri. Tuo on ee, helppo merkki. Olé, ovatko nämä Etelä-Zakazin sombreroskakdeja? Sitten on än niin kuin napalmi, eli siis Olen. Ehkä saamme kohta kuulla kuka tuota ajaa. Sitten tee niin kuin Tehmut, jos sallitte sanaleikin… Uuu niin kuin umpitumpelo. Taas ällä. Tämä on äs, ei kun ei olekaan vaan oo. Tulo. Sitten äs, ja selvä, toinenkin äs… Tuo on aa, yksinkertaisin merkki. Olen tulossa! Huomaamme kyllä, herra lentokone, mutta se ei ihan riitä. Koodi jatkuu! Tee niin kuin taverna. sitten taas aa, ja joku monimutkaisempi merkki, taitaa olla, hmm, kaksoisvee! Ja taas aa. Olen Tulossa Tawa! Onko tämä joku hänen kadonnut ystävänsä? Ei, se jatkuu vielä! Mikä ihmeen kooditus tuo on? Kolmiosulku? Miksi karzahnissa joku koodaa kolmiosulkua? Ja sen jälkeen kolmonen? Tuliko tunkeutujamme hulluksi, vai onko tuo salakieltä? Toinen kolmiosulku ja taas kolmonen! Ehkä tuo on joku heraldinen kuvio, Mata Nui tietää, mutta ehkä meidän pitää kysyä Admin Tawalta, koska tällä on selvästi jotain tekemistä hänen kanssaan…”

Ilmaraptori I

Makuta Nuilla oli hauskaa taskulampun kanssa. Hupi joutui kuitenkin väistymään, kun Adminin auktoriteettinen koura nappasi lampun.

Telakan piha

”Oo, äl, ee, äm, toinen äm, ee, koo, äl, aa, toinen aa, än, ii, äl, aa, ii, äs, ii, aa, gee, uu, aa, är, dee, ii, aa, än, koo, ee, toinen ee, tee, oo, än, gee, uu, äm, aa, än, ähv, är, ee, dee, aa, än, tee, aa, koo, aa, taas aa, äl, aa, äs, koo, ee, uu, tee, uu, aa” Saneli jo sujuvammin koodiräpsyttelysanakirjan kumppaniltaan napannut Matoran kirjurille. ”Olemmeklaanilaisiaguardiankeetongumanfredantakaalaskeutua” kirjautui paperille Laivaston väen odottaessa silmä tarkkana. He olivat innoissaan näistä ilouutisista, ja vaikka huijauksen vaara oli olemassa, Tehmut käski avata yhden Telakan sisätiloihin johtavista kiitotieporteista. Suuret rautaliuku-ovet avattiin ilmanpainejärjestelmällä ja lippuja heiluttelevat Matoranit ohjasivat Ilmaraptoria oikealle radalle.

Ylhäällä aluksessa sankarit kiinnittivät turvavyönsä viimeisen kerran matkan aikana. Alus kaarsi vielä kerran laskeutuen kokoa ajan alemmaksi. Tongu avasi hansikaslokeron ja plärräsi siellä olevaa vinyylikiekkojen valikoimaa. Hän valitsi Kirikori II:n jäämistöön kuuluneen lempilaskeutumisfanfaarinsa ja heitti sen kojepöydän grammariin. Laskeutumistelineet laskeutuivat kolosistaan, neula osui levyn pintaan ja alus liukui sulavasti Koti-Klaanin maaperälle.

Ilmaraptorin höyrykoneiden mittapuulla huipputeknologiset siivet taittuivat sen kylkiä vasten. Ovi aukesi sihahtaen ja laskuportaat kolahtivat vaimeasti Telakan lentokonehallin betonilattiaan. Ulos käveli urheina, mutta väsyneinä seikkailijoina omalaatuinen Makuta, sininen sotaveteraaniskakdi kivääriään kantaen, keltainen ranteitaan venyttelevä kyklooppi ja kaksi kovin nokista mutta tarmokasta Onu-Matorania.

Laivaston Matoranit eivät kuitenkaan meinanneet edes huomata kauan kaivattuja Klaanilaisia, sillä Ilmaraptorin kauniit muodot ja huippuunsa hiotut teknologiat veivät näiden koko ikänsä höyrykoneita rukanneiden pikku mekaanikkojen ja lentäjien kaiken huomion. Kuinka Keetongu olikaan kaivannut kaikkia näitä hassuja pikku veikkoja. Oli ihanaa olla kotona.

Kumpa se ihanuus ja ennen kaikkea koti vain kestäisi.

Retro

Nynrah osa X: Äänet sumussa

Kommentoi

Merellä

Ternok heräsi Ilmaraptorin hyttiin levitetyssä makuupussissaan. Uni oli virkistänyt, mutta masentava tunnelma ja karu totuus iskivät päälle kuin lauma Kikanaloja. He olivat yksi keskellä merta ja vailla paon mahdollisuutta. Onu-Matoran puhdisti Kaukaunsa linssin ja kiipesi tikkaita veneeksi muuttuneen ilma-aluksen katolle, missä hänen toverinsa Ontor istui tähystämässä, josko meren keskeltä löytysi maata tai jopa sivistystä. Matoranin avattua kattoluukun paksu hernerokkasumu iskytyi vasten hänen naamansa.

”Huomenta”, Ternok sanoi mannaryyniasennossa istuvalle ystävälleen, ”Näkynyt mitään?”

”Tässä sumussa ei huomaisi edes majakkaa, vaikka kulkisi vierestä”, Ontor vastasi masentuneella äänellä.

”Karzahnimpi homma. Pääsemmeköhän koskaan kotiin tai mihinkään, mitä voi sanoa kodiksi”, Ternok manasi ja istahti Ontorin viereen.

”Olisi pitänyt taistella! Meistä ei ole mitään apua näin. Ne voittivat, Ternok. Me räjäytimme heidät ja hukutimme heidät, mutta ne voittivat. Kaiken vaivan jälkeen! Ja me piilouduimme.”

”Ainakin tottelimme Keetongun viimeistä käskyä.””

”Tuskin sillä enää mitään väliä on. Haen meille aamupalaa. Tai iltapalaa, miten vain”, Ontor sanoi, kipusi alas ohjaamoon, kaivoi Nynrahin teollisuushallista otetusta laatikosta hieman lisää haamujen kanttiinamössöä ja sytytti tulen aluksen höyrykoneiston tulipesään. Sille ei ollut nyt muuta käyttöä kuin ruoan ja Matoranien pitäminen lämpimänä, sillä Feterrat olivat tuhonneet aluksen vasemman moottorin eikä korjaustyöt onnistuneet merellä. Pian husibroilerin tuoksu täytti koko aluksen. Ontor täytti kaksi lautasta, otti leilin ja kipusi lautaset toisessa kädessään takaisin katolle.

Ternok otti lautasen vastaan ja alkoi mussuttaa mössöä. He istuivat siinä vierekkäin kymmenisen minuuttia maailman sumujen keskellä. Toivoa ei juuri ollut, mutta maisemassa oli jotain kiehtovaa. Täällä Nazorakein sodat tai Rautaiset kuolemat eivät järisyttäneet maailman järjestystä.

”Katsho”, Ternok sanoi yhtäkkiä iso kasa ruokaa suussaan ja osoitti viistosti vasempaan, ”Eikhö tuoltha loistha khumma valoh?”

”Näen sen! Siellä on jotain. Kumma! Ehkä se on Lentävä Steltiläinen. Yksi Klaanin Turagoista höpisi siitä joskus.”

”No se nyt on ihan humpuukia”, Ternok vastasi, jätti ateriansa ja nousi, ”Mutta se voi ihan hyvin olla laiva tai vene. KUULETTEKO SIELLÄ! OLEMME HAAKSIRIKOSSA! KAKSI TOAA JA MATORANEJA! AUTTAAKAA!”

”Eihän meillä mitään Toia ole.”

”Minä en halua joutua orjaksi”, Ternok kuiskasi, ”Merillä liikkuu paljon merirosvoja nykyään. Ne eivät uskalla hyökätä Toain kimppuun. KUULETTEKO! APUA!”

”Hiljaa! Kuulin sieltä jotain. Ihan kuin skarrarrar, skakdien puhepartta! Ne on saletisti skakdeja!”

”Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono juttu. Arpa on heitetty.”

Matoranit hiljenivät kuin jonkinlainen punainen salama singahti sumussa näkyvien valojen lulta ja katosi rätisten ilmaan. Se valaisi hetken sumun läpi ja paljasti luodon ja kivikehän, jossa oli kolme viittoilevaa, erikokoista hahmoa. Valo kuitenkin sammui ja sumu peitti hahmot.

”Hätäraketti. Hekin ovat merihädässä! No, ei auta kuin mennä tuonne. Virta kuljettaa meitä sopivasti. Vähän pelottavaa kyllä.”

Piakkoin vetiseen elementtiin muuttaneen Ilmaraptorin keula osui valokivikehän rantaan.

”…” Makuta Nui kommentoi.

”Mitä. Oikeasti”, G sanoi ja tuijotti Matoraneja epäuskoisena. Se ei kuitenkaan onnistunut pitkään, kun Keetongun sulki alaisensa isoon halaukseen.

Jonkun aikaa myöhemmin

Husibroilerikattilan porina oli iloisin ääni, mitä luodon Klaanilaiset olivat kuulleet pitkään aikaan. Gurttu ja Manfred santsivat kunnolla, sillä olihan tämä heille ensimmäinen lämmin ateria hetkeen. Tongu oli syötyään vetänyt Ilmaraptorin hajonneen moottorin rannalle ja korjaili sitä puuhakkaana. Höyrykoneiden kanssa pelailemin karkoitti keltaisen jätin murheet ja huolet. Kohta tämä beibi hurraisi kuin kissanpoikanen.

”Okei”, täysi Guardian aloitti puheensa tyhjennettyään kolmanne lautasellisensa, ”Me kerroimme tarinastamme sen osan, mistä olemme perillä. Entä te? Miten kaksi Matorania löytyy ilma-aluksesta täynnä murkinaa ja vahingoittumattomina, kun kolme raavasta klaanilaista on saanut tuta liikaakin Zorak von Maxtrillianin vieraanvaraisuudesta?”

”Me vain toteltiin käskyjä, G-mies. Tongu käski meidän piiloutua, ja hyppäsimme hansikaslokeroon. Olimme siellä hipi hiljaa, kunnes SPLASH, tunsimme, kun alus tippui mereen. Vesi ei onneksi päässyt sisään (Kauan eläköön Nynrah-haamut ja heidän ammattitaitonsa!) ja kun oli ollut jonkin aikaa hiljaista, tulimme esiin. Ja te olitte kadonneet kuin tuhka tuuleen. Meinasimme lähteä partioimaan, mutta kun käynnistimme moottorit, niin WIIUH! Alus pyöri vinhasti ympyrää, koska toinen moottori oli rikki! Luulimme ensin, että se oli hajonnut alassyöksyssä, mutta siinä oli palojälkiä, joten hyökkääjät, Feterrat, kai tuhosivat sen. Emme voineet korjata sitä merellä. Onneksi pomo hoitaa homman!” Matoranit selittivät asiansa puhuen vuorotellen ja välillä toistensa päälle.

”Yksi asia kummastuttaa”, Manu sanoi miettien, ”Miten te löysitte meidät näin helposti? Jumalattomasta sumusta aavalta mereltä? Mahdollisuudet ovat tosi pienet.”

”Kaipa joku halusi meidän pääsevän takaisin Klaaniin”, G sanoi ja pyöritteli Vartija-kivääriään, ”Miksi ne muuten olisivat antaneet aseeni takaisin. Siinäkään kun ei tunnu näin yksinkertaisesti olevan järkeä.”

”Tässä maailmassa on vanhempia ja mahtavampia voimia kuin torakat tai skakdiaateliset”, Manu sanoi. Makuta oli huomattavasti paremmalla tuulella kun aikaisemmin. Hän katsoi taivaalle ja sitten omiin käsiinsä.
”Esimerkiksi minä.”

Retro

keetongu

Kommentoi

Bio-Klaani, sairaalaosasto

Ta-Matoranin mieli oli käynyt monilla poluilla. Ne olivat olleet ihania ja kauniita ja kaikkia siltä väliltä, mutta hän ei muistanut niistä mitään. Tuli ja sota tulivat mieleen, mutta myös kaunis tähtitaivas, mereen laskeva aurinko ja pehmeä pimeys.

Ei. Ei se ollutkaan aurinko. Se oli alus. Sota. Sehän selitti.

Mutta jos hän ajatteli näin selvästi, hänenhän täytyi olla elossa.

Bio-Klaanin laivaston pilotti Morthank avasi silmänsä. Oli ihanaa olla elossa.

Hän makasi sinisillä lakanoilla ja valkoisella peitteellä vuoratussa sängyssä. Raajat olivat pehmeissä siteissä ja niihin meni isosta pömpelistä letkuja. Hänen vieressään makasi samanlaisella sängyllä limenvihreää Mirua kantava muuten musta Matoran, jota hän ei tunnistanut. Vähän matkan päässä yöpöydällä oli kukkaruukku, kortteja ja kolmeen osaan mennyt tummanharmaa Kakama.

Weedolin naamio.

Ja minkälainen Onu-Matoran käyttäisi limeä Mirua.

”Weedol!” Morthank huusi vieressä makaavalle Matoranille. ”Oletko kunnossa? Luulin että meidät tapettiin!”

”Mhhf. Eipä ei.”

”Öhh. Oletko ollut pitkäänkin… täällä? Minä luulin tosiaan, että olimme jo menneet, eteenpäin tai mitä ne nyt sanovat, Mata Nuin luokse… Kumma tunne.”

”Mutta tässä sitä ollaan, totta vie.”

”Ja me… voitimme? Näimme torakkojen aluksen tuhoutuvan. Ja tämä on Klaanin sairaalaosasto, eikö? Aina vain paranee!”

”Tehmut kävi jonkun aikaa sitten. En ole oikein varma milloin, olen nukkunut paljon. Me voitimme joo, mutta monet meistä kuolivat… En muista kaikkia, vaikka tuntuu, että pitäisi. Edriv ainakin, ja Cetal, hänen ampujansa. Uhrasivat henkensä ja ajoivat läpi ohjaamon. Kunnia heille. Muita olivat ainakin Kurston ja Qevtan. Levätköön rauhassa! En muista enää. Hoitajat käskivät olla vaivaamatta päätäni noilla asioilla.”

”Aha. Voi kumpa tämä sota loppuisi! Harmittaa ajatellakkin, että me selvisimme vain, jotta voimme kuolla seuraavassa taistelussa.”

”Päivä, taistelu ja sota kerrallaan.”

”Niinpä kai. Mitähän ne tiputtavat meihin? Tuntuu taas tosi uneliaalta. Taidan nukkua vähän. Nähdään pian, Weedol, sinä olet hyvä miesh. Mffh.”

Bio-Klaanin saaren etelärannikko, Klaanin lähellä

Sukellusaluksen messinkinen pinta pulpahti ylös aaltojen keskelle. Sen kannella oleva luukku aukesi narahtaen ja kannelle hyppäsi tanakka Onu-Matoran sekä hänen kömpelönoloiseen sukelluspukuun pukeutunut toverinsa. Alus lipui rantaan, jossa kohosi betonijalustalla suuri rattaiden, kiilahihnojen ja höyrykattiloiden sekmelska, josta lähti kaksi paksua ja vähän ruostunutta rautaketjua veden alle. Matoranit hyppäsivät kojeen vieressä olevalle laiturille ja kävelivät sen varjossa olevaan komentokeskukseen.

”Saimme ketjut kiinnitettyä”, sukellusaluksen ohjaaja sanoi, ”Voitte aloittaa hinauksen. Sieltä pitäisi nousta keskiosaa ja toivon mukaan polttoainesäiliöitä, mikäli arvauksemme torakka-alusten anatomiasta pitävät paikkaansa.”

”Mahtavata!” Komentopaneelin luona häärilevä Matoran vastasi ja veti suuren vivun ala-asentoon. Kuului narinaa ja kitinää ja suuret rattaat alkoivat pyöriä. Ketju lähti hitaasti nousemaan vedestä. Sitä tuli metrikaupalla, kunnes yhtäkkiä veden pinnan rikkoi suuri rikkinäinen metallipinta, joka paljastui lopulta valtavaksi ja erittäin märäksi kimpaleeksi Nazorakien ilmailuteknologiaa. Ketjuvinssi hinasi sen matalaan rantaveteen ja Laivaston Onu-Matoranit kahlasivat innoissaan tutkimaan uuttaa arrettaan.

Tämä erilaisten raaka-aineiden ja teknologisten vempeleiden sikermä takaisi huomattavat raaka-ainevarat Laivaston mielikuvituksellisille mekaanikoille. Pinnan paksuista mutta kevyistä metallilevyistä saisi kätevää rakennusainetta lähes mihin tahansa, ja teknologian tunteminen takaisi paremman varustautumisen tulevia iskuja varten. Koi oli pudonnut kuin taivaanlahjana Klaanille.

Ennen aluksen purkamista Klaanin Matoranit kuitenkin etsivät kaikki hukkuneet torakkain mädät raadot ja hautasivat ne hiekkakuoppaan Klaanin tilusten liepeille. Haju oli kammottava.

Retro

Paremman Klaanin puolesta

Kommentoi

Bio-Klaani, Telakka

Bio-Klaanin Laivaston voitokas päälikkö Tehmut seisoi Telakan kyljestä putkahtavalla parvekkeella ja katseli länteen kohti Klaania ja merta. Laivaston Matoranit toivat paikasta jonne Hydraulinen Vapaus oli tehnyt pakkolaskunsa kärrykaupalla irtotavaraa. Kaikki irronnut raaka-aine tuotiin uusiokäyttöä varten joko Matoranien tai Mahi-vuohien vetämissä kärryissä. Tehmut huokaisi ja katseli kaikkia niitä hajonneita Keetongun leluja. Kahdestatoista taisteluun lähteneestä Lohrakista jäljellä oli viisi ja kestäisi kauan, ennen kuin Laivaston toisiksi suurin ilmalaiva Hydraulinen vapaus saataisiin kuntoon.

Ne kuitenkin olivat jaloa violettia Hunaa kantavan Matoranin mielessä taka-alalla. Laivaston päälikkö yritti miettiä niitä kaikkia hienoja Matoraneja, jotka olivat saaneet surmansa tässä sodassa. Vielä pari päivää sitten he olivat puhdistaneet putkia ja öljynneet koneita. Nyt heidän ääntään ei koskaan kuuluisi. Kuolema ja menetys olivat liian suuria asioita Tehmutin käsitettäväksi, mutta hän teki parhaansa. Ymmärtääkseen. Kaatuneiden kunniaksi.

Parvekkeen ovi aukesi. Ovesta astui Ämtur ja tämän jäljessä suuri nelijalkainen rahi, joka kantoi päänsä päällä teetarjotinta, jossa oli kolme kuppia. Tapiiri laski aterimet parvekkeella olevalle puutarhapöydälle, nousi kahdelle jalalle nojaten paksuilla eturaajoilla pöytään ja alkoi juoda höyryävää juomaa kärsällään. Ämtur ojensi johtajalleen tämän mielikuvituksellisen muotoisin teekupin.

”Voittomme kunniaksi,” Mustaa Akakua kantava Matoran sanoi juhlallisesti.

”En ole oikein juhlatuulella. Me voitimme, niin… Mutta se ei tuo heitä takaisin.”

”Jos olisimme hävinneet, vielä useampi olisi vainaa. Juhlikaamme niiden kunniaksi, jotka antoivat kaikkensa muiden puolesta. He onnistuivat, Tehmut, ja nukkuvat nyt rauhassa. Sinä onnistuit. Sait ne ajettua pois Klaanin linnakkeen yltä tekemästä tuhojaan. Harva tuima Toakaan on pystynyt moiseen.”

”Kiitos”, Tehmut sanoi ja otti kuppinsa. ””En tiedä, Ämtur… Nämä asiat ovat liian suuria meille Matoraneille. Sitä aina toivoo, että Adminit ja Toat hoitavat asiat puolestamme ja me vain kuljetamme tavaraa, rakennamme taloja ja elämme onnellisesti. Niin kai Suuri Henki tarkoitti.”

”Mutta juuri Matoranit hoitivat homman. Edriv teki sen, mihin kukaan Admin tai Toa tai moderaattori ei kyennyt. Hän pelasti Klaanin varmalta tuholta. Hän nosti kansamme korkeampien lajien tasolle. Seuratkaamme hänen esimerkkiään!” Ämtur sanoi, tyhjensi kuppinsa ja laski sen tarjottimelle.

”Tarkoitatko siis, että meidän pitäisi uhrata henkemme suuremman hyvän puolesta?” Tehmut kysyi vakavana.

”En!” Ämtur vastasi hieman kevyemmin. ”Meidän pitää tehdä se, mikä meistä tuntuu oikealta. Sokea uhrautuminen on torakoiden heikkous. Me teemme sen, minkä sydämemme sanoo. Sen, mikä on oikein. Edriv ei pelännyt. Hän on sankari. Mutta hän ei ole ainoa. Kaikki kadonneet pilotit eivät olleet ruumiita! Jotkut vietiin Klaanin lääkintäsiipeen. Meidän kannattaisi mennä katsomaan, miten siellä voidaan. Sitä tulinkin kertomaan.”

”Toivottavasti saamme hyviä uutisia kaiken sodan ja sorron hetkellä”, Tehmut sanoi ja laski kuppinsa. ”Menkäämme siis.”

”Snörf”, Tapiiri kommentoi. Kolmikko jätti parvekkeen ja lähti kävelemään kohti Klaanin linnoitusta, jossa väsymättömät Matoranit tekivät talkootöitä paremman Klaanin puolesta.

[spoil]Jee jeesustelu[/spoil]

Retro

On eräs manöveeri

Kommentoi

Klaanin etelärannikko, ilmatila

Tehmut tarkkaili suuresta nojatuolistaan Hydraulisen Vapauden kamppailua Nazorakien suurta Koita vastaan. Vihollisten herneenpalkoaluksen ohjausjärjestelmät olivat selvästi vioittuneet, sillä se ei ollut kääntänyt paremmassa taistelukunnossa olevaa kylkeään Bio-Klaani Laivaston höyrykonetta vastaan. Hydraulisen vapauden kiivas Cordak-tulitus oli tuhonnut suurimman osan Koin vasemman sivustan Zamor-aseista, ja huomattavasti paremmassa kunnossa olevan oikeanpuoleisen asekannen tykit ja pyssyt seisoivat toimettomina. Vielä ilmassa olevat Lohrakit kiertelivät Koin ympärillä ja aiheuttivat vahinkoa siellä, mihin Vapauden pitkä käsi ei yltänyt.

Mutta ei Hydraulinen Vapauskaan ollut selviytynyt ilman vahinkoja. Kaksi koinpuoleisen sivustan telineissä olevaa nostopropellia oli ammuttu säleiksi. Tehmut oli joutunut sammuttamaan myös kaksi toisen puolen nostopropellista, jottei alus olisi kiepsahtanut kyljelleen. Ilmalaiva pysyi yhä ilmassa, mutta sen nosto ylemmäs ei enää onnistunut. Miesvahingoilta Hydraulisen Vapauden miehistö oli kuitenkin välttynyt. Alusten panssarointi oli ollut huomattavasti halvempaa kuin aseistus, ja jokaisen Cordak-tykistöä suojasi ampuma-aukoilla varustettu paksu seosmetallilevy. Zamorit olivat polttaneet siihen kuoppia ja lommoja, mutta ne eivät olleet päässeet vielä läpi. Tehmut pelkäsikin enemmän potkurien puolesta.

Tehmutin sekundantiksi ruvennut Ämtur katseli suurella kuparisella kaukoputkella ja Akakunsa teleskooppisilmällä Koin järjestelmiä ja jakeli huomiota taistelun kulusta. Zamor-tulitus vaimeni. Ämtur yritti selvittää tilanteen syyn ja tarkensi aluksen etuosaan.

”Aaargh”, hän sanoi yhtäkkiä ja laski kaukoputkensa, ”Meille tuli ongelmia. Ne lataavat jotain tosi jytkyä pommia meidän päämme menoksi. Itse asiassa” ne taitavat tähdätä juuri komentosiltaa! Jolla me seisomme! Tämä ei kyllä kestä tuota, pitäisikö meidän evakuoitua aluksen alaosiin piakkoin?”

”Toki pitäisi”, Tehmut sanoi ja käveli hänen vierelleen, ”Mutta se sujuu paremmin erään manööverin kautta.”

”Minkä manööverin?” Ämtur kysyi. Häntä hermostutti. Hän olisi ollut mieluummin lentämässä pientä hävittäjäkonetta kuin seisomassa täällä isojen täsmäohjusten maalina.

”Tämän maailmanajan tyylikkäimmän väisömanööverin avulla, poikaseni”, Tehmut vastasi, avasi yhden komentopöydän laatikoista, otti sieltä pienen rauta-avaimen, irrotti komentonojatuolin istuintyynyt ja avasi avaimella siellä olevan luukun. Luukussa oli pieni komentopaneeli ja suuri vipu. Ämtur ja Tehmut tarttuivat kumpainenkin siihen kaksin käsin ja väänsivät sen alas.

Jossain aluksen sisäosissa valtava rautapaino pääsi alas tukiensa päältä ja vajosi hitaasti alaspäin. Suuret kiilahihnapyörät ja hammasrattaat lähtivät pyörimään. Koko komentosilta nytkähti ja alkoi vajota. Pian se oli aluksen monin seinäkerroksin ja panssarilevyjen suojaamassa öljylamppujen valaisemassa rahtiruumassa.

”Aika huikaisevaa”, Ämtur kommentoi. ”Nojatuoleista voi löytää kummallisia asioita.”

”Tosiaankin voi. Harmi vain, että joudumme johtamaan tätä taistelua sokkona. Menkäämme ylemmille kansille, taistelu ei ole vielä ohi”, Laivaston varapomo vastasi. He lähtivät komentosillalta ja menivät ylemmille kansille johtaville tikkaille.

Koi, Ohjuspatterikansi

Ohjusaseman komentaja 168 valvoi 088:n käskyn toimeenpanoa Koin vasemmanpuoleisella ohjuspatterikannella. Valtava raskas ohjus oli asetettu patteriin, ja laukaiseminen alkoi olla ajankohtaista.

”Aloittakaa lähtölaskenta. Tulta viidennellä”, 168 sanoi alempiarvoisille miehistötorakoille. ”Mikä ipana komentaakaan tuota romukasaa, hänestä ei ole kohta muistoakaan jäljellä.”

Yksi.

”Öh, pieni ongelma, komentaja”, yksi heijastesuojakypärällä varustetuista ampujatorakoista (kaksi) sanoi, ”Kohde ikään kuin katosi. Näemme vain panssaroitua puukylkeä.”

Kolme.

”Hmh?” komentaja 168 hymähti, ”Ehtikö joku pommikoneistamme ensin? Kerrankin niistä keltanokista on hyötyä.” Hän käveli ampujan näytön luo.

Neljä.

”Eh, ei aivan. He taisivat esiväisää.”

”Peru-”

ViisSHIIIIIIUPH

Joku räjähti paikassa, jossa oli ennen sijainnut Hydraulisen vapauden komentosilta. Yksi rungon nostopotkureista sai vahinkoa, mutta muuten laarikaupalla ruutia ja räjähteitä meni Kewoille.

Komentosillan asejärjestelmänäytössä Raskaat Ohjukset -kohdan perässä oleva numero kaksi muuttui ykköseksi. 088 oli raivoissaan.

Retro

Hydraulinen Vapaus nousee

Kommentoi

Bio-Klaani, Telakka

Hydraulinen Vapaus oli lähes lähtövalmiina. Kaikki Laivaston Matoranit, jotka olivat jääneet Telakalle, olivat käynnistelleet sitä viimeisen tunnin aikana. Vesikattilat oli kuumennettu, tulipesiin sytytetty valtavat roihut ja järjestelmät oli käyty läpi. Tehmut istui komentosillan suurella komentonojatuolilla, ja nyppi hieman hermostuneena nukkaa sen käsinojista. Alus oli pari sataa metriä pitkä ja Laivaston suurin alus massiivisen Tahtorakin jälkeen, vaikka jäikin sen varjoon. Tämä alus poikkesi useimmista siinä, että sen sivuilla oli tasaisin väliajoin telineitä, joihin suuret nostopropellit oli kiinnitetty. Suhteellisen vasta-asennetut Cordak-tykit ja harvat ohjuspatterit pilkistivät niiden välissä olevien messinkiliukuovien aukoista. Kukaan ei ollut koskaan taistellut tällä ilmalaivalla. Tehmut ei tiennyt, oliko ylipäätänsä koskaan taisteltu näin suurilla ilma-aluksilla.

Laivaston varapäämiehen edessä olevasta kaarevasta jalopuupöydästä törrötti kymmenen kuparitorvea, joita pitkin pystyi huutamaan käskyjä kaikkiin Hydraulisen Vapauden osiin. Puheputket risteilivät pitkin alusta höyry- ja vesiputkien seassa. Asevastaava Onu-Matoran juoksi komentosillalle ja ojensi Tehmutille nopeasti kirjoitetun paperilapun HV:n asejärjestelmistä: Raskaita Cordak-tykkejä oli kahdeksan ja pienempiä parikymmentä; ammuksia oli viimeisten asekauppahankintojen tarpeeksi. Laivaston tiliote oli nyt entistä surullisempi näky, mutta mieluummin monen Klaanilaisen henki kuin muutama ratas. Aluksessa oli myös pari ohjuspatteria ja pommisiilo, mutta näihin tarvittavia ammuksia oli aivan liian vähän.

Kaikki tuntui nyt olevan valmista. Tehmut huusi lähtökäskyjä puhetorviin. Suuret nostoroottorit alkoivat pyöriä, ensin hitaammin, mutta sitten yhä vauhdikkaammin. Kevyt irtaimisto lensi pois niiden läheisyydestä. Hydraulisen Vapauden nousu oli varmasti majesteettinen näky, mutta kukaan ei ollut näkemässä sitä ulkopuolelta: Kaikki joukot olivat työskentelemässä aluksen syövereissä. Jopa Walsinats oli jättänyt omelettinsa kesken ja lappoi nyt hiiliä yhteen lukemattomista tulipesistä.

Bio-Klaani, ilmatila

Laivaston Lohrak-hävittäjät risteilivät Bio-Klaanin yläpuolella iskin tästäiskuja Koihin ja syöksypommittajiin. Taistelu meni jo paljon paremmin. Nazorakein pommittajista ainakin puolet oli saatu alas, ja kahdestatoista Lohrakista kahdeksan on täydessä kunnossa ja radiolinjoilla. Muut olivat pudonneet tai menettäneet radioyhteydensä muista syistä.

Hieman sen jälkeen, kun Morthankille tuntematon Toa-soturi oli pelastanut hänet kiperästä tilanteesta, hänen ja Weedolin punamustaan Lohrakiin oli osunut valoammus, joka oli pian hiljentänyt sähkölaitteet. Morthank oli sytyttänyt tulen ohjaamossa hätävarana olevaan öljylamppuun ja ohjasi nyt hävittääjänsä öisellä taivaalla kunnon tunnelmavalaistuksessa. Sähkön puute haittasi hieman Weedolin tähtäystä, mutta kaikeksi onneksi Cordak-laukaisimet eivät vaatineet sähköistä virtalähdettä.

Morthank yritti selvittää kokonaiskuvaa taistelusta: Koi leijui paikallaan Klaanin Admin-aukion yläpuolella, ja keskittyi yhä enemmän Lohrakien hätistelyyn kuin pommittamiseen. Maankamaran tapahtumista oli vaikea saada selvää, mutta koko kylä on selvästi hereillä, ja torakkokoneita putoili muidenkin kuin Lohrakien ammuksista. Morthank uskalsi jopa väittää, että he olivat voitolla. Mutta Koi kesti, ja sen täydellinen tuhoaminen Klaanin yläpuolella ei tullut kysymykseenkään.

Väistettyään taas kerran Nazorakien ilmalaivan alakansien raivokasta Cordak-tulitusta Morthank sattui vilkaisemaan läntiselle taivaalle. Hän haukkoi henkeään ja huojentui: Tilusten yli eteni väli-ilmassa Laivaston tunnuksilla merkitty suuri ilma-alus. Morthank erotti hämärässäkin Siivekkään Ussalin Hydraulisen Vapauden kyljessä.

Muut Lohrakit olivat taas kerääntyneet Klaanin ilmatilan pohjoisreunalle. Morthankin kone oli varmasti jäänyt ilman kutsua sähkökatkoksen takia. Hän vetikin aluksen heti pohjoista kohti ja liittyi uuteen muodostelmaan. Samaan aikaan Hydraulinen Vapaus lipui muurin yli. Raivokas Cordak-tulitus leimahti käyntiin aluksen sivusta ja Koin länsilaita peittyi pieniin räjähdyksiin. Lohrakit karauttivat ilma halki kiertäen luoteesta. Nazorakit jäivät vasaran ja alasimen väliin. Koiperhonen oli tullut taloon sivistyksen valojen houkuttelemana ja nyt sen pakotien oli suljettu.

Saalistajasta oli tullut saalistettava.

Retro

Mata Nui suojelkoon siipiämme

Kommentoi

Tuntematon

Horisonttiin asti levittäytyvistä tehtaista, pajoista ja halleista nousevat mustat ja ruskeat huurut peittivät auringon, kuun, tähden, oikeat pilvetkin. Yksisilmäinen, pitkä ja kuninkaallinen keltainen hahmo seisoi korkean tornin parvella ja katsoi alla levittäytyvää maata. Päällään hahmolla oli sotapuku kimaltelevine epoletteineen. Rinnuksilla kimalteli tusinoittain prenikoita ja mitaleja.

Väli-ilmassa, missä tulten punainen hehku kohtasi savumassan, leijaili ympäriinsä lukemattomia kauheita ja kauniita ilma-aluksia. Alla, kidutettuun maahan kaiverretuissa loputtomissa onkaloissa tuhannen ilmeettömät Matoranit takoivat metalleista uusia koneita, rattaita, laitteita. Puiden rungot, Rahien mädäntyneet ruumiit, kaikki palava heitettiin kuiluihin, joiden reunoja ahnaat liekit nuolivat.

Keltainen hahmo hymyili.

Jossain tuon maailman seinien ulkopuolella vastaava, mutta alaston hahmo vikisi käppyrässä.

[muzak pois]

Bio-Klaani, Telakka

Klaani ei ollut yksin.

Tarkkojen suunnitelmien mukaan ehkäisevään ensi-iskuun varustautuneet Lohrak-lentueet odottivat pilottejaan Telakan avatun pressukaton varjossa. Erään punamustaksi maalatun hävittäjäkoneen ohjaamoon ja tykkipesäkkeeseen juuri asettuneet laivaston Morthank ja Weedol kiristivät valjaitaan ja tekivät aluksen viimeisiä valmisteluja. Höyrykoneiden mekaniikka oli näin hienoissa leluissa monimutkaista, mutta Laivaston Matoranit naksuttelivat kytkimiä kuin vanhat tekijät. Cordak-ampuja Weedol ei ollut ennen lentänyt Ta-Matoranin kanssa, mutta oli tutustunut hyvin Morthakiin ja luotti tähän kuin maaperään. Morthank väänsi kytkimestä ja alus suhahti taivaalle tusinan muun Lohrakin kanssa.

”Mata Nui suojelkoon siipiämme,” Morthank lausui yhteydenpitoradioon.

Telakan päähallin keskellä Tehmut jakoi käskyjä ympärillä häärääville Matoraneille. Johtotehtävät olivat alkaneet pikkuhiljaa sujua violettihunaiselta Onu-Matoranilta, vaikka hän olikin varma, että Keetongu olisi pystynyt paljon parempaan. Hänen seurassaan oli hälytyksen tuonut Ämtur. Jos merkki hyökkäyksestä olisi tullut vasta sireenien kimeän huudon mukana, vastahyökkäys olisi viivästynyt kohtalokkaasti.

”Ankhtor? Mikä suurista aluksista on parhaassa lähtötilassa, ja kuinka kauan sen saamiseksi lentokuntoon menee?” Tehmut kysyi rivakasti suurten alusten mekaniikkakoordinaattorilta.

”Hydraulinen Vapaus, pomo”, suurta Komauta kantava leveä Matoran sanoi, ”Mutta meillä menisi parhaittekin arvioitten perustteella jotain puolitoista tuntia tai vastaavaa.”

”Pistäkää hoovee valmiiksi”, Tehmut vastasi päättäväisesti, ”Minä johdan takaa-ajoa. Lohrakit ajakoot torakkojen hirvityksen pois Klaanin ilmatilasta.”

Klaanin ilmatila

Tiukassa muodostelmassa lentävä Lohrak-laivue syöksyi yössä kohti Klaanin muureja. Klaanin tilusten niityt kiitivät alla harmaana merenä. Lentäjät tuijottivat tuulilasien takaa tiukan keskittyneinä Klaania ja sen yläpuolella tuhoa kylvävää Koita ja nopeita syöksypommittajia.

”kkzzhk- Sen tiedemiestoan asentama suojakenttä taitaa olla alhaalla?” yksi lentäjistä kysyi radioon.

”Kaikuluotain ei ainakaan havaitse sitä. Ne eivät kestä ikuisesti. Lienee ylikuormittunut ensimmäisten pommien osuttua siihen”, eräs ampujista vastasi.

”Karzahnin ötökät. Niillä on varmasti hävittäjiä meitä vastassa.”

”Sen näemme kohta. Hyökkäykseen!” huusi kärjessä lentävän Lohrakin ohjaaja, nosti koneensa ylös muurin edestä ja saapui Matoran-kylän yläpuolelle. Cordak-tykit aloittivat Nazorakien joukkomurhaa enteilevän nopeatahtisen fanfaarinsa. Yksi torakoiden monista syöksypommittajista sai monta räjähtävää pienoisrakettia alukseensa ja räjähti spontaanisti. Takea-hain innoittamilla kuvioilla varustettu Lohrak väisti räjähdyksen ja sen ammuntapesäkkeessä istuva Tarfunk käänsi arsenaalinsa kohti seuraavaa kohdetta. Ruudin haju ja räjähdysten kumina täyttivät ilman. Erään torakkokoneen etuosa rämähti suoraan Admin-aukion kellotorniin tappaen sen lentäjän heti.

Alhaalla muureilla ja kaduilla Matoranit saivat moraalinsa uuteen nousuun, kun Laivaston kaivattu tukivoima pääsi vauhtiin. Pommitusta hillitsi sen, että sinne tänne puikkelehtivat Lohrakit kiinnittivät Koin miehistön ja pommittajien lentäjien huomion. Eräällä sivukadulla liian pieneen, mutta siistiin pukuun pukeutunut Frakerak syöksyi ulos ja alkoi ampua taivaalle peliluolansa baaritiskin yläpuolella pitämällään tosi, tosi viritellyllä metsästyskiväärillään (Walsinats oli ainoa, joka tiesi sen olevan toimiva eikä museoase). Klaanin vapaapalokunta syöksi vettä kohti liekkejä urheasti välittämättä räjähteistä. Kaatuneita ja haavoittuneita kannettiin turvaan.

Morthank ohjasi punamustan Lohrakinsa suoraan Koin alle, mutta joutui pian perääntymään, sillä suuren torakka-aluksen alapintaan piilotetut useat Zamor-laukaisimet alkoivat tulittaa vääjäämättä. Höyryhävittäjä sai osumia vasempaan kylkeensä, mutta oli tarpeeksi tukevaa tekoa jatkaakseen lentoa. Laivaston johto oli käskenyt ajamaan ruman ilmalaivan pois kodin ja ystävien yläpuolelta, ja sen Morthank oli valmis tekemään. Weedol käänsi Cordak-tykin piiput Koin kylkeä kohti ja tulitti siinä olevia ikkunoita kohti. Ilma-aluksen sisätiloissa paukkui, mutta elintärkeät koneistot olivat syvällä panssarin piilossa. Morthank joutui taas perääntymään, mutta samalla huimapäisen Swenardin ohjaama salamakuvioinen höyryhävittäjä syöksyi vasemmalta sivustalta ja tuhosi Morthankin ja Weedolin konetta pommittaneet tykit.

”Muodostelmaan! Muodostelmaan!” Lohrak-komentaja huusi radioon. ”Pohjoistuuli-kuvio! Meidän on ajettava iso alus pois päärakennusten ja pommisuojien yltä. Kaverit alhaalla alkavat saada otteensa takaisin. Pommikoneet eivät uhkaa meitä. Muodostelmaan! Klaanin puolesta!”

Lohrakit kerääntyivät yhteen Koin pohjoispuolella tykinkantaman ulkopuolella. Kahdestatoista oli jäljellä kymmenen, mutta torakoiden kevyitä pommittajia oli pudonnut monta ja Klaanin takkuileva ilmatorjuntapatteristo tulitti niitä yhtenään. Torakoiden ote alkoi lipsua, mutta Klaani oli yhä rautaisen pihtikäden alla. Pommeja puotoili.

Retro

Nynrah osa X: Köysiradalla

Kommentoi

Nynrah, Takomon raunioiden lähimaasto

Joki virtasi nyt ärjyen Klaanilaisten ja ensimmäisten varastojen välissä. Virtaus oli rauhoittunut purkauksen jälkeen, mutta vauhti oli silti melkoinen. Maassa lojui kaikenlaista roinaa, rakennusmateriaalia ja kivenmurikoita. Tongu laski G:n jollekin pehmeää materiaalia olevalle kappaleelle ja katseli jokea.
”No niin, nyt meidän on viimeistään päästävä yli”, Keetongu sanoi.
”Minulla ei ole kyllä hajuakaan miten”, G urahti vaivoin.
”Nyt tai ei koskaan, Rahkshit tulevat tänne milloin tahansa”, Manu sanoi ja tuli Tongun vierelle joen partaalle.
”Manu, sinä olet Makuta. Voisitko venyttää itsesi sillaksi? Se kolibritemppu oli aika nätti”, keltainen jätti sanoi ja silmäili Manfredia ainoalla silmällään.
”Teoriassa mahdollista, mutta minäkään en voi venyä loputtomiin. Minun pitäisi laskea oikea kaarikulma, jänneväli, sinun ja G:n massa, materiani lujuus ja niin edespäin. Toisin sanoen, minun on imet-”
”Hmm, ehkei”, Tongu vastasi ja kääntyi romujen puoleen. Hän oli Klaanin Telakan pääinsinööri. Hän oli suunnitellut ja toteuttanut satojen metrien pituisia höyryilmalaivoja. Ja tässä pieni puronpahanen tukki sankareiden reitin. Hän otti kättensä rautapalkin, väänsi sen vahvoilla sormillaan jakoavaimen muotoiseksi ja aloitti rakentamisen.

Kului kaksikymmentä minuuttia.

”Mikä skarrrararrar tuo on”, Manu sanoi.

Keetongun edessä oli epämääräinen kasa vaijeria, hammasrataskoneistoja ja rautaputkimöykkyjä. Kyklooppijätti otti pitkiin käsiinsä vaijeriin kiilahihnapyörällä kiinnitetyn koukun, pyöräytti sitä laajassa kaaressa päänsä yläpuolella ja paiskasi vastarannalle. Koukku tarttui rannalla kasvaneeseen kuivaan puunrunkoon kuin Matoron harppuuna aikoinaan. Vaijeri pingottui joen yli pari metriä sen yläpuolelle. Klaanilaisten puoleinen pää oli kiinni hammasrataskoneistossa, joka oli paalutettu maahan.

”Täysin yksinkertainen lihasvoimalla toimiva köysirata”, Tongu sanoi ja nosti Guartsun vaijerissa riippuvaan putkikasaan. ”Kyytiin vain, se kestää kyllä teidät molemmat. Minä uin perässä”, hän jatkoi. Manfred katsoi epäillen laitetta, mutta oli liian väsynyt lentämiseen ja hyppäsi koriin Guartsun seuraksi. Tongu pyöritti hammasrattaassa olevaa kampea ja vaijeri lähti liikkeelle. Manu ja Gurvana vaappuivat hiljalleen vastarannalle. Perille päästyään Manu veti G:n korista, kiipesi puusta alas ja jäi odottamaan Tongua. Keltainen jätti hyppäsikin hetimiten virtaan ja ui pitkiä ja vahvoja jäseniään käyttäen vastarannalle. Vaikka virrassa uinti olikin rankkaa, viileä vesi virkisti takomokokemusten jälkeen ihanasti.