Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit

Minä mitään Klaanonia kirjoita. Minä kirjoitan scififantasiatoimintalänkkäripoliisisarjakauhukomediaa.
Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah
Takomo

Guardian heräili vähitellen. Heräämistä auttoi hieman se, että häntä läpsittiin kovakouraisesti molemmille poskille.
“Ylös siitä”, Makuta Nuin ääni köhi. Guardian avasi silmänsä ja huomasi vähitellen nojaavansa kylmää tehtaan seinää vasten. Ilmassa haisi kaasu ja savu. Skakdin selkään sattui.
Mustelmia ja ruhjeita täynnä oleva Manu seisoi hieman kumarassa ja naksautti niskaansa ruman kuuloisesti. Hän köhi voimakkaasti.
Keltainen jättiläinen, Keetongu seisoi seinän vieressä ja naputteli sormiaan vasten valtavaa mutta keskeneräistä Exo-Toan käsivartta, joka nojasi seinään. Keetongun takana hahmottuivat tehtaan kemikaalivaraston liekehtivät jäänteet. Oviaukko oli repeytynyt monta metriä suuremmaksi ja näytti nyt enemmänkin suurelta luolan suuaukolta.

“…oho”, oli Guartsun ensireaktio.
Keetongu hymyili, mutta hänen yksinäisessä silmässään oli pientä tympeyttä. “Kahdenkymmenentuhannen rattaan edestä kemikaaleja.”
Makuta Nuin silmät pyöristyivät suuriksi ja hän raotti liskomaista etuhammashymyä. “No… ainakin se kuoli?”
“Mikään ei selviytyisi tuosta”, Guartsu sanoi yskäisten. Kemikaalihuoneen kaasut maistuivat yhä hänen suussaan. Päätä särki.

Tunto palaili vähitellen Guardianin raajoihin ja hän huomasi, että puristi vieläkin tiukasti Vartija-kiväärinsä liipaisinta. Sarjatulitoiminnon kytkin oli ylhäällä ja lipas naksahteli tyhjyyttään. Vartija kurotti varovaisesti kättään varustevyölleen täyttääkseen kiväärin uudella. Pettymyksekseen hän huomasi, että lippaita oli jäljellä enää vain kolme.
Guardian kurtisti kulmiaan. “Voi skarrararr. Minulla on vain kolme lipasta jäljellä.”

Makuta Nui piteli kyljestään kiinni. Hän huomasi, että jokin liikkui irtonaisena hänen rintakehänsä sisällä. Varjojen olennon katse vääntyi kivuliaaksi ja se puristi kylkeänsä molemmilla käsillään. Jokin naksahti inhasti takaisin paikoilleen.
“ARGH”, Manu ärähti, mutta muutti ilmeensä pian pirulliseksi hymyksi. “Luodit loppuvat, kun niillä ampuu”, hän sanoi sarkastiseen sävyyn.
Guardianin ilme oli hapan. “Viholliset kuolevat, kun niitä ampuu”, hän sanoi aivan yhtä sarkastisesti.

Keetongu hymyili. Hänenkin äänensävynsä tihkui sarkasmia.
“Loppupäätelmä taitaa siis olla, että…”, rahi aloitti. “…vihollisia kannattaa ampua.”
Guardian nauroi. Hän lopetti nauramisen huomatessaan, että hänen rintakehäänsä iski pistävä kipu. Skakdi huohotti ja piteli rintakehästään kiinni.

Keetongu havahtui ja siirsi kätensä pois seinään nojaavalta Exo-Toan raajalta. “Kaikki kunnossa, Gurvana?”
Guardian nyökkäsi valheellisesti purren hammasta. Hän siirsi kiväärinsä selkäänsä, mutta piti oikean kätensä rintakehällään. Guartsu nosti vasemman kätensä ylös.
Makuta Nui asteli kohti skakdia, tarttui tämän kädestä ja auttoi hänet pystyyn.

“Kiitos”, Guardian sanoi hiljaa. Kipu rintakehässä alkoi kadota, mutta ei kokonaan. Hän siirsi katseensa takaisin liekkehin. “Poistatan sarjatulitoiminnon. Vie liikaa ammuksia. Kukaan ei sitten…kerro Zaiggeralle.”
“Mmmm-hm”, Makuta Nui vastasi, kääntyen itsekin liekkejä kohti. “No, ainakin Arsesteinin lelu on rikki.” Manu naurahti hiljaa ja ivallisesti.
Tasan sekunnissa Nynrahin tehtaiden ilmoitusradiokanava aukesi kohinalla. Kohinan päätyttyä Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni kuului jälleen äänekkäästi ja kristallinkirkkaana.

“Voi, Makuta!” Zorak lausui juhlavasti. “Sinun jos jonkun olisi pitänyt oppia jo, että kaunokaiseni on suunniteltu loppuun asti.”
Makutan ilme täyttyi ärtymyksellä. Hän etsi katseellaan huoneen katonrajasta mahdollista valvontakameraa ja pohti ruminta tietämäänsä käsimerkkiä. Pohdinta kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä liekkien joukosta kuului ääniä.

Äänet olivat mekaanisia. Jotain naksahteli. Joku puhui.
Koko kolmikko käänsi katseensa tuleen. Liekeissä käveli joku.

“Mitä”, Guardian aloitti.
Manu jatkoi innokkaasti. “Hel-“

Liekehtivästä oviaukosta asteli jokin, joka oli ilmiliekeissä. Sen metallinen pintakerros oli tahrittu tummilla kemikaaleilla, jotka paloivat napalmin lailla.
Feterrasta ei ollut jäljellä paljoakaan, mutta se liikkui. Puolet sen alaruumiista oli räjähtänyt irti ja mukana oli kadonnut sen lentomoottori – tai mikä sen sitten ilmassa pitikään. Se ei kuitenkaan estänyt Feterramaista metalliraatoa liikkumasta.
Pitkiä, luurankomaisia käsiä oli jäljellä vain kolme ja nekin olivat halkeamispisteessä. Monista puuttui sormia, mutta se ei etenemistä hiljentänyt. Mekaaniset nytkähtelyäänet ja sähköinen särinä täyttivät huoneen, kun liekehtivä raato käveli kohti kolmikkoa huterien käsiensä varassa.
Ilmiliekeissä olevan ja hämähäkkimäisesti lattiaa pitkin juoksevan Avhrak Feterran haarniska oli revennyt täysin auki monesta kohtaa ja sisältä valui jotain mustaa. Se, mitä päästä oli jäljellä pyöri ympäri kuin karuselli. Vaikka Makuta Nui oli saanut metalliolennon silmäaukot umpeutumaan, oli kemikaaliräjähdys repinyt sen naaman auki ja kaksi heikosti särisevää silmää roikkui kiinni pään jäänteessä juuri ja juuri. Kolmas oli jäänyt matkalle.

Feterra yritti vielä puhua jotain, mutta sai aikaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Tunteettomat lausahdukset olivat epäselviä eivätkä liittyneet mihinkään.
“K-k-k…KäSkY: k-uoL-E. K-k-k-k-EhoTuS. k-YS-ymyssss.”
Satunnaisten mekaanisten lausahdusten alta kuuluva voimakkaampi ääni kuulosti tuskaisalta huudolta.
“vALOn t-t-t-Toa. Z-M-A. Z-M-A. Z-MA. Z-M…“
Vielä yksi silmä putosi irti Feterrasta. Olento jatkoi yhä nopeaa etenemistä käsiensä varassa. Guardian haparoi vielä hieman puutuneilla käsillään revolveriaan vyötäröltään ja Makuta Nui tähtäsi hämähäkkiraatoa omalla Feterra-kourallaan. Keetongu katsoi ainoalla silmällään omaa tykkiään, joka lojui vielä lattialla. Hän ei ollut aivan varma, ehtisikö sen luokse.

Kävelevä, palava ja sulaneella metallilla päällystetty raato pysähtyi kahden metrin päähän kohteistaan ja horjui hetken kolmella luurankomaisella jalallaan. Se näytti valmistautumaan ponnistamaan ilmalentoon.
Ennen hyppyään Feterran päästi vertahyytävän rääkäisyn, jossa ei ollut enää merkkiäkään mekaanisuudesta. Sitten se ponnisti.
“MOLEMMAT ALAS!” Keetongun kumea ääni karjaisi raivokkaasti. Guartsu ja Manu hätkähtivät ja tottelivat välittömästi.

Kun Keetongun heilauttama irtonainen Exo-Toa-raaja kohtasi hämähäkkimäisen Feterra-romun kasvot, syntyvä metallin rusentumisen ääni oli korviahuumaava. Kahden irtonaisen käsiraajan jäännöksiä ja useita satunnaisia ja hyvin liekehtiviä metallikappaleita kolahteli huoneen lattialle ja seiniin. Feterran yksikätinen jäännös lensi takaisin liekkeihin.

Sen käsi jatkoi yhä psykoottista sätkimistä. Keetongu pudotti pahasti lommoutuneen Exo-Toa-raajan lattialle ja Guartsu ja Manu nousivat varovaisesti pystyyn.
Feterran raato liikkui yhä kituvasti. Kolmikko päätti juosta.

* * *

Sukellusvene
Vartin päässä Nynrahista

Zorak von Maxitrillian Arstein tarkkaili Nynrahin valvontakameroiden kuvamateriaalia intensiivisesti pystyasennosta. Tuoli seisoi tyhjänä hänen takanaan Zorakin nojatessa hieman näyttörykelmän ohjauspaneelia kohti.
Harmaa skakdi paljasti koko hammasrivistönsä virneeseen, kun hän löysi oikean kameran. Pitkän tehdaskäytävän läpi juoksivat revolverilla tähtäilevän Guardianin perässä Feterra-kouransa käyttöä harjoitteleva Manu ja suurta tykkiä kaksin käsin kantava Tongu. He eivät vaikuttaneet huomioivan käytävän valvontakameraa.
Zorak tarttui radiopuhelimeen ja painoi linjan auki.
“Sektori 5”, hän kuiskasi.

* * *

Ampiaisparven lailla syöksyvät Avhrak Va -lautaset täyttivät käytävän, mutta satunnaiset revolverin osumat pudottivat niitä. Keetongu räjäytti jykeviä Cordak-ammuksia saadakseen parven hajaantumaan, mutta huoneeseen virtasi vain lisää. Manu kamppaili käytävän päässä olevan turvaoven lukitusjärjestelmän kanssa jonkin aikaa ennen kuin turvautui lateraaliseen ajatteluun ja lainasi Keetongun tykkiä. Kolmikko jatkoi juoksuaan seuraavan huoneen läpi.

“Jännittävää. Tuossa huoneessa ei ole kameroita. Antakaa hetki, tutkin pohjapiirustuksia…”

“Eli…kerrataan!” Guardian läähätti ampuen satunnaisia laukauksia perässä roikkuviin lautasiin. Hän laski äänenvoimakkuuttaan huomattavasti, että ZMA ei kuulisi.
“Meidän pitää…pysäyttää näiden ja Feterrojen tuotanto.”

Suuri räjähdys tuhosi kokonaisen Va-parven. Keetongu huusi äänen alta.
“Minulla on idea!”

“Mahtavaa”, Manu sähisi. “Mutta meidän pitäisi varmaan selviytyä myös hengissä.”
“Yritetään”, Guartsu sanoi. “Ja pelastaa matoranit?”
Manu kohautti olkapäitään ja kyykistyi Va:n energia-ammuksen alta. “Ei kai niin vaikeaa.”
“Ja murtaa jokainen luu ‘herra ZMA:n” ruumiissa”, Tongu sanoi irvistäen.
“Oikein mielelläni!” Makuta Nui naurahti.

“Tutkin vähän pohjapiirustuksia, ystäväiseni. Olisitte voineet valita paremmankin huoneen.Ja niin, niistä luista…”
Zorak von Maxitrillian Arstein piti uhkaavan tauon. Sitten hän karjahti rauhalliselle mielentilalleen epätyypillisesti.
“YHTÄKKIÄ, MURSKAIN.”

Huoneen seinästä valtavan rysähdyksen säestämänä syöksyvä murskain pysähtyi, kun Keetongu otti sen kahdella kädellä vastaan. Keltaisen jättiläisen nyrkit kaivautuivat metalliseinämään, joka yritti musertaa kaikkia kolmea klaanilaista. Vahva rahi siirtyi vähitellen taaksepäin, mutta onnistui kuitenkin pidättelemään murskainta tarpeeksi kauan, että kolmikko pystyi vetämään itsensä pois sen edestä.
“Mi…mitä”, Manu inahti.
“Ihmettelette varmaan, miksi käytävään on asennettu tehokas metallinmurskain.”
“Tavallaan”, Keetongu jyrisi huohottaen.
“Myös ystävänne Q kyseenalaisti muutokseni pohjapiirustuksiin. Vastaus teille: samasta syystä kuin tuohon toiseen seinään.”
Jotain rysähti.

* * *

Jotain rysähti. Zorak seisoi paikallaan pidellen tiukasti kiinni kommunikaattoristaan. Tavallaan hän toivoi onnistuneensa, mutta harmaa skakdi ei halunnut menettää Guardianin tasoista vastustajaa ennen tämän näkemistä silmästä silmään. ZMA:n mielessä oli ristiriitaisia tunteita.
“Kuolitteko, ystäväiseni?” hän sanoi kommunikaattoriin. “Kuolitteko?”

Hetken oli hiljaista.
“Suunnitelmissasi oli yksi aukko”, Keetongun ääni sanoi.
Zorakin ilme oli merkillinen. “…niin mikä, jättiläinen?”
“Cordak-tykki.”
Zorak von Maxitrillian Arsteinin toinen kämmen puristui nyrkkiin.
“…ah. Niitä siis…valmistetaan vielä.”
“Jep.”
“No…pysykää siinä, missä olette, niin kaunokaiseni vain…vangitsevat teidät..”
“Emme ajatelleet.”
Toisesta päästä kuului jälleen juoksuaskelia.

“Omapa on valintanne”, Zorak sanoi virnuillen.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nazorak-pesä
Laboratorio

Valkoisessa laboratoriossa oli hiljaista. Kello tikitti seinällä ja jossain sen lähellä nazorakien koko geeniperimän sisältävä vati porisi, kun entsyymit liikehtivät, kuumenivat, höyrystyivät ja muuttuivat toisenlaisiksi. Tohtori 006 kuunteli porinaa tarkkaillen vatia ja nojaten syvälle tuoliinsa. Valkoinen suojapuku oli hiostavan ilmapiirin ansiosta auki ja Tohtorin kädessä oli kupillinen viileää juotavaa. Nazorak-tiedemies näytti lievästi väsyneeltä.

Muut tiedemiehet olivat menneet tauolle kahdenkymmenen tunnin tuloksettoman työputken jälkeen, mutta 006 pysyi laboratoriossaan. Hän tunsi olevansa lähellä läpimurtoa. Se olisi voitokas tunne, jos hän ei olisi ollut lähellä läpimurtoa viimeiset yhdeksän tuntia. 006 alkoi turhautua lievästi.
Sisimmässään torakkatiedemies tiesi, että avain täydelliseen sukupolveen ei välttämättä ollut nazorakein perimässä. Sen voisi löytää myös jostain toisesta rahista.
006 vilkuili epäröiden pöydällään lojuvaa skalpellia ja muisti, kuinka hän oli joskus yömyöhään tutkinut pientä määrää kudosmassaa, joka oli saatu kerättyä, kun eräs Klaanin joukoissa toimiva Keltainen Jättiläinen oli hyökännyt pesään joitakin viikkoja sitten. Jättiläisellä oli ollut eräs geeni, joka olisi sopinut täydellisesti nazorakeille.

Ennen edes testihenkilön kutsumista 006 oli kuitenkin muistanut kaikkien nazorakien johtajan, Kenraali 001:n järkkymättömän puheen.

Me olemme puhtaita.
Jokainen toukka, joka kuoriutuu munastaan. Jokainen aikuinen, joka kasvaa toukasta. Kaikki meistä kantavat pyhää perintöä, joka meille on siunattu.
Olemme ainutlaatuisia. Ruumiissamme virtaa verta, jollaista ei löydy yhdeltäkään olennolta tästä maailmasta. Kenelläkään ei ole meitä puhtaampaa verta.

Miksi saastuttaisimme puhtautemme? Miksi yhdistyisimme kummajaismaisiksi Kaitoiksi toisten, epäpuhtaampien olentojen kanssa? Miksi edes sylkisimme fuusiosauvojen suuntaan?
Ja ennen kaikkea, miksi muuttaisimme puhdasta, pyhää vertamme?

Yksikään sekaverinen hirviö ei ole oikeutettu kutsumaan itseään Nazorakiksi.

006 huokaisi.
“Jääräpäät.”
Hän joi juomansa loppuun ja tarttui mustekynään pöydällään. Hän ryhtyi jälleen piirtelemään valkoisen raporttilomakkeen kääntöpuolelle. Torakkatohtorin kynästä ilmestyi tällä kertaa kuitenkin vain valkoisia kuutioita ja tikku-ukkomaisia nazorakeja. Lopulta kynänjälki meni pelkäksi sotkemiseksi. Paperi täyttyi mustesotkusta ja tulisi päätymään hyvin pian roskakoriin, mutta se auttoi Tohtoria ajattelemaan. Usein hän ei edes katsonut paperia, vaan kohdisti silmänsä jonnekin kauas.

Hetken sotkemisen jälkeen 006 katsoi paperia ja ymmärsi, mitä oli mennyt tekemään. Sotkun keskelle oli ilmestynyt siistejä nazorak-kielisiä kirjaimia.
Stephen. Minä olen Stephen.

Torakkatohtorin silmät laajenivat. Nimi. Ei. Nimistä ei saanut puhua. Ne eivät vain käyneet.
Hiekanruskeat hyönteiskädet tarttuivat paperiin ja rytistivät sen palloksi. Sitten 006 laittoi paperipallon pöytänsä vieressä olevaan pienikokoiseen polttouuniin.
Nimi. Miksi hän oli kirjoittanut itselleen nimen? Mikä oli pistänyt hänet tekemään sen? Torakkatohtorin sydän pamppaili aggressiivisesti.
Ei hätää. Ne eivät…ne eivät…ne eivät kuule. Ne eivät ole kuuntelemassa.
Kätöset, siniset. Niillä on muuta tekemistä. Niillä täytyy olla parempaa tekemistä.

006 henkäisi ja nojasi kämmeniinsä. Hän ei pitänyt yhtään Abzumosta. Makuta oli hirviömäinen, julma, epävakaa ja inhottava, mutta jostain Tohtori hänessä silti piti. Hän piti nimestä. Hän ei välttämättä pitänyt Abzumon antamasta nimestä, mutta hän piti siitä, että joku kutsui häntä nimellä.
Jotain muuta palasi 006:n mieleen. Jotain, jonka kaikkien nazorakien johtaja oli joskus sanonut.

Ette tarvitse nimiä. Nimet ovat tarpeettomia.
Teillä on vain yksi tehtävä elämässänne ja tiedätte sen tehtävän, kun katsotte tunnistelaattaanne. Minun omassani lukee Kenraali. Siinä lukee 001.

Se tarkoittaa, että minut on tarkoitettu johtajaksi. Se tarkoittaa, että olen ensimmäinen. Se tarkoittaa, että kukaan ei ole yläpuolellani. Vaikka voitte nousta joukoissa, teidän täytyy ymmärtää, että ette tule koskaan olemaan ensimmäisiä.
Rotumme ei elä ilman kaikkien panosta. Kaikilla on paikkansa. Kone ei pyöri, jos osia puuttuu.

Nimet ovat saastaisille, epäorganisoiduille ja omasta olemassaolostaan ylpeille matoraneille. Me emme tarvitse niitä.

Veremme on pyhää.
Järjestys on pyhää.
Työ on pyhää. Na Zora.

006 heitti kynän sivuun ja yritti unohtaa “Stephenin” parhaansa mukaan. Tällaiset asiat vain häiritsisivät työtä.
Työ oli pyhää.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah
Varasto

Paksun teräsoven palaset putoilivat lattialle kolisten.
Ammuskelusta lommoinen ja vaurioitunut Avhrak Feterra leijaili verkkaisesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania, jotka perääntyivät askel askeleelta taaemmas koodilukon takana olevaan huoneeseen. Juuri kaksikon huoneeseen siirtänyt Manu tunsi olonsa uupuneeksi. Uuden kehon kanssa tulisi olemaan vielä tottumista, ja makuta-voimien täysi hallinta tulisi olemaan näin vähillä voimilla hyvin vaikeaa.
Kaksikkoa lähestyvä mekaaninen hirviö venytti teräskäsivartensa niiden äärimmäiseen pituuteen, mikä sai olennon näyttämään huomattavasti suuremmalta ja uhkaavammalta. Feterran metallinen pää oli kyyristynyt mahdollisimman etukenoon ja lähelle sen kahta uhria. Metallinen pää kääntyili tarkoituksenmukaisesti puolelta toiselle, mutta sinisten silmien jäinen hohde pysyi tarkasti makutassa ja skakdissa.
Feterran mukana huoneeseen leijaili kaksi syyttävästi tuijottavaa Avhrak Va:ta, jotka asettuivat sen molemmille puolille. Tainnutussäteiden lasertähtäimet syttyivät.

Guardian vilkuili ympärilleen. Huone, johon rautainen kuolema oli ajanut kaksikon oli täynnä suuria teräskanistereita, joiden pintaa ruoste alkoi jo joistakin kohdista syödä. Matoran-kielisiä kemikaalien ja kaasujen nimiä luki kanisterien etiketeissä.
Huoneen seinät olivat kivisen harmaat ja erittäin jykevät, eikä niiden pinnassa ollut ainuttakaan naarmua tai edes kulumaa. Vain yhdestä ovesta pääsisi ulos.
Guardian katsoi sinihohtoisiin silmiin ja piti ilmeensä vakavana.

“Vai niin. Ajoit meidät umpikujaan.”
Guardian nosti kiväärinsä hitaasti esiin ja piti tähtäyksensä Feterran keskimmäisessä silmässä.
“Nokkelaa”, Guardian joutui myöntämään hampaidensa välistä.

Makuta Nui seisoi Guardianin vieressä, osoitellen Feterraa sen lajitoverin irtonaisella kouralla. Hän vilkuili Feterran takaa näkyvää oviaukkoa toisella silmällään, mutta katsoi vihjailevasti Guardianiin toisella. Makuta raotti suuaukkoaan ja ilmeili Guardianille niin huomaamattomasti kuin vain kykeni.

Ennen kuin makuta ehti lähettää Guartsulle minkäänlaista viestiä, jokin tukki oviaukon ja sulki ulos siitä huoneeseen pilkistävän valon. Guartsun ja Manun silmät laajenivat. Oikeanpuoleisesta Va:sta alkoi kuulua radionomaista säröääntä.
“…hieno ajatus, nokkelat antagonistini, mutta olen askeleen teitä edellä”, Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni sanoi suorastaan kohteliaasti. “Astuitte juuri teollisuuskemikaalien ja kaasujen säilytyshuoneeseen, ja turvallisuussyistä noita seiniä ei kaataisi edes ohjusisku.”

Makuta Nui pihisi happamasti ja sekä Makuta- että Feterra-käsi puristuivat nyrkeiksi. “Rrrrrgh. Hieno palo-ovi.”

Zorak hykerteli. “Nimenomaan. Toisaalta taas…en haluaisi heittää näin hyvää vastustajaa roskiin näin…tylsässä paikassa. Jos jaksatte kuunnella tarkasti, voin antaa pienen mutta hyödyllisen vinkin.”
Skakdi-tiedemies naurahti taas lämpimästi, mutta nauru loppui lyhyeen. Yhden kemikaalivarastossa kaikuvan plasmalaukauksen jälkeen oikeanpuoleinen Avhrak Va putosi maahan kolmena savuavana osana, jolloin sen jäänsininen silmävalo välkkyi vähitellen sammuksiin. Guardian siirsi tähtäimensä takaisin uhkaavasti leijuvaan Feterraan.

Kesti joitakin sekunteja radiohiljaisuutta, ennen kuin jäljelle jääneestä Avhrak Va:sta kuului ääntä.
“…otan tuon kieltävänä vastauksena. En siis pakota. Hyvästi, Vartija. Hyvästi, hirviö.”

Radioäänien kaikottua Va ja Feterra hyökkäsivät välittömästi, mutta niin tekivät myös Guardian ja Makuta Nui. Huoneen katonrajaan vetäytynyt Avhrak Va ehti ampua seitsemän lumenvalkoista tainnutussädettä skakdin ja makutan suuntaan ennen kuin äänekkäiden siivenheilahdusten myötä Manu sinkoutui korkealle. Viimeinen näkymä kamerarobotin sinisessä silmässä oli metallinhohtoinen Feterra-kämmen, joka musersi sen ruttuun.

Sillä aikaa Guardian opetteli tanssimaan. Hän hypähteli suorastaan rytmikkäästi edestakaisin väistellessään Feterran ammuksia. Rautarobotin kämmenpohjista syöksähtelevät valkoisena hohtavat sarjatuliammukset kimpoilivat pitkin huonetta ja ajoittain hipaisivat Guartsun jalkoja aiheuttaen pieniä palovammoja. Päästyään jaloilleen Guardian jakoi pari hajanaista laukausta kivääristään kohti Feterraa. Molemmat tärähtivät sen pintaan voimakkaasti ja saivat ilmassa leijuvan koneen heilahtamaan taaksepäin ja kolahtamaan vasten kaasukanistereita. Laukauksista jäi koneen pintaan vain tummanpuhuvia naarmuja ja lommoja ja Feterra näytti pääasiassa ärtyvän osumista. Punahehkuinen plasma kerääntyi sen olkapäätykkien sisällä ja näytti olevan valmiina räjähtämään tulisesti kohti Guartsua.

Ennen mahdollisesti kohtalokkaaksi osoittautunutta kämmensädelaukausta Feterran päähän kuitenkin kolahti jotain. Siipiään kärpäsmäisesti räpyttelevä Manu roikkui nyt metallihirviön päässä ja hakkasi sitä molemmilla nyrkeillään, mikä sai olennon heilumaan edestakaisin. Manun harhauttaessa Feterraa Guartsu vaihtoi vikkelästi Vartija-kiväärinsä tulitustoiminnon sarjatuleksi ja antoi aseen laulaa. Tuhoisan plasmaoopperan jokainen nuotti osui suoraan Feterraan ja pehmensi sen kuorta. Huoneen akustiikka sai äänet kaikumaan niin, että mikään muu ei edes kuulunut varastossa.
Makuta Nuin oli pakko turvautua telepaattiseen kanavaan.
ÄLÄAMMUÄLÄAMMUUUUUUUUUUUUUH!
En minä sinuun osu, älä huoli, Guardian pohti kylmän viileästi tilanteesta huolimatta.
Et takuulla, mutta satutko hyvä Gurvana nyt vain huomaamaan, että takanani on tasan neljätoista kanisteria tulenherkkiä kemikaaleja.
Guardian asteli Feterraa kohti, vaikka kiväärin tuoma vastus sitä vaikeutti. Leijonanosa ammuksista osui teräksiseen tappokoneeseen ja loput seinään sen takana. Saanen pyytää edes vähän luottamusta?

Makuta oli vastaamassa jotain. Ajatuksen voimalla vastaamisessa sattui kuitenkin olemaan se sisäinen ongelma, että ajatuksia oli vaikea hallita. Ajatusten hallinta osoittautui erityisen vaikeaksi silloin, kun ajattelija koki suuria tuskia.
Avhrak Feterra tarttui hetken hallitsemattomuuden jälkeen Manuun kaikilla neljällä kourallaan.
“K-k-kehotus: Ku-ku-KU-kU-kUoLE.“
Kaikki kourat ampuivat yhden valkoisen ammuksen Manuun, joka karjaisi tuskissaan. Sitten Avhrak Feterra heitti Makutan taakseen. Yllättävän painava pimeyden olento törmäsi takanaan oleviin kanistereihin ja jäi makaamaan liikkumattomana.

Guardianin ilme oli epäuskoinen, mutta se muuttui sekunnissa vihaiseksi. Skakdi veti lippaan ulos, iski uuden sisään ja jatkoi tulitusta kohti Feterraa, mutta nyt se osoittautui vaikeammaksi. Metallikonetta ei häirinnyt enää mikään ja Guartsu joutui ampumaan varovaisemmin välttääkseen kanistereihin osumista.
Varovaisuus osoittautui kohtalokkaaksi, sillä ripeästi liitävä Feterra oli kahdessa sekunnissa aivan Guardianin edessä. Sen teräskoura nappasi kiinni skakdin kaulasta ja nosti tämän ylös teräksisen tiukkaan kuristusotteeseen.
Sininen skakdi pudotti kiväärinsä lattialle ja yritti epätoivoisesti vääntää Feterran suurta kättä irti kurkustaan. Veri alkoi maistua Guardianin suussa ja näköaisti alkoi vähitellen pettää.
Hirviön olkapäissä kuumenevat plasmalaukaukset olivat valmiina ampumaan. Ne kääntyivät kohti skakdin päätä päästääkseen sinertävän sotaveteraanin tuskistaan.

Feterra kuitenkin sammutti plasma-aseensa välittömästi suorastaan hätääntyneenä, kun se huomasi ympäröivän huoneen täyttyvän kellertävästä, pistävänhajuisesta kaasusta.
Teräskoura aukesi ja Guardian putosi lattialle metallihirmun otteesta. Skakdi hengitti kuin viimeistä päivää pidelleen kurkustaan kiinni.
Feterran pää kääntyi kokonaan ympäri.
“Si-Sih-sInÄ..“
Makuta Nui seisoi valtavien teollisuuskaasukanisterien päällä vahingoittuneena, mutta virnuillen voitokkaan näköisenä. Kanisterit olivat auki ja bensiiniltä haiskahtava kaasu täytti vähitellen huonetta.
“Ha ha ha haa. Ammu meidät ihan vapaasti, jos haluat.”
Guardian nousi pystyyn plasmakivääri käsissään, mutta hän ymmärsi sen olevan huono vaihtoehto. Skakdi laittoi kiväärin takaisin selkäänsä ja naksautti rystysiään.

Feterra sammutti sekä kämmenpohjissaan että olkapäissään olevat sädeaseet. Jos tunteeton tappajakone olisi pystynyt raivoamaan, se olisi tällä hetkellä kiroillut kuin merimies.
Feterra puristi kouransa nyrkkeihin ja syöksyi kohti Manua.

Retro

Guardian

Kommentoi

Tuntematon

Kymmenkunta holografisia ruutuja valaisi pientä, terässeinäistä ohjaamohuonetta. Moniväriset valot heijastuivat ohjaustuoliinsa rennosti nojaavan Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kelmeän harmaille kasvoille. Skakdin kasvoilla oli vaitonainen hymy, mutta se alkoi vähitellen muuttua vakavammaksi. ZMA hieroi leukaansa ja siirteli katsettaan monitorista toiseen, yrittäen muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta.
Monitorien kuvamateriaali tuli suoraan Nynrahilta. Useissa huoneissa matoranit ja ikuisesti työskentelevät koneet jatkoivat yhä Feterra-teräksen tuottamista ja sulan materian muokkaamista robottien haarniskan osiksi. Valimon alueella oli kuitenkin lievä kaaos. Useita koneita oli vakavasti epäkunnossa ja yksi Avhrak Feterra, numeroltaan 11 ja tunnukseltaan Za, oli kuollut tulisen kuoleman.
“Täytyy sanoa”, Arstein sanoi itsekseen, pieni hymyn jäännös suullaan. “Nämä matoranit pystyvät enempään kuin osasin odottaa.”

Zorak von Maxitrillian Arsteinin oikea käsi puristui vaivihkaa nyrkkiin. Hän kiristeli hampaitaan hieman. Skakdin sisällä velloi viha, mutta hän kuitenkin päätti hengittää syvään ja suoristaa siistiä takkiaan.

Kolme sinistä valoa heijastui Arsteinin silmiin monitoreista.
“Varmistus: Vartija ja makuta ovat kuolleita, herra?”, Feterra sanoi. Sen mekaaninen ääni kaikui läpi pohjavesissä kulkevan suuren teräksisen ajoneuvon.
Toivottavasti ei, Arstein ajatteli napsauttaen sormiaan. Se olisi…liian helppoa.
“Lähetä Va-partio tutkimaan alue. Siirrä videokuva monitoreille.”

“Vastaus: Tottelen.”

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Feterra sai kontaktin Va-partioon neljä. Kuvamateriaalia ei kuitenkaan riittänyt jokaiselle ohjauspaneelin valvontaruudulle, sillä osa nelospartion Va-lautasista oli jostain syystä signaalin tavoittamattomissa.
Neljälle ruudulle ilmestyi videokuvaa neljästä eri lähteestä. Entinen makuta-haarniskojen varasto näytti jokaisesta kuvakulmasta aivan täysin tuhoutuneelta. Kralekus 4000 -pommit eivät yleensä jättäneet kaunista jälkeä, mutta nyt jäännökset eivät näyttäneet siltä, että kukaan olisi voinut selviytyä.
Romun keskeltä pilkisti kärähtänyt matoranin käsi.

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sisällä velloi ristiriitaisia tunteita. Hän oli samaan aikaa tyytyväinen tilanteen kulusta ja pettynyt siitä, kuinka helppoa kaikki oli ollut. Tämä oli skakdille uusi tunne.
Hän ei ehtinyt perehtymään siihen, sillä kaksi Avhrak Va -kameroiden lähettämistä videokuvista pimeni aivan selittämättömästi ja kolmannessa vilahti punertava käsi ennen kuin oli täysin mustaa.
Viimeinen näkyi yhä selvänä.

Sininen palovammainen ja ontuvasti kävelevä skakdi käveli kuvaan. Sillä oli kädessään zamor-revolveri, jonka piippu savusi. Skakdi nosti aseensa hitaasti kohti kameraa – ja Zorakia.

“Tarkenna!” Zorak huudahti takanaan olevalle Feterralle, suoristaen ryhtiään tuolilla. Skakdin suulle vääntyi leveämpi hymy.
Guardian ei hymyillyt. Skakdi tähtäsi edessään leijailevaan Avhrak Va -robottiin kasvoillaan haudanvakava ilme, jossa oli ripaus vihaa.
“Arstein.”

“Tiesin, että pieni nanoräjähde ei sinua pysäyttäisi, rakas Guardian!” Zorakia olisi huvittanut taputtaa, mutta hän hillitsi itsensä. “Olen…yllättynyt. Sinä olet tosiaan maineesi arvoinen.”

Guardian piti tähtäyksensä vakaana kohti Avhrak Va:ta. Hän ei vaikuttanut reagoivan siitä kaikuvaan ylistyspuheeseen.
“Missä olet?”

“Istun henkilökohtaisessa sukellusveneessäni”, Zorak sanoi heilauttaen kättään rennosti. “Olen tulossa. Enhän voi jättää väliin tämänkaltaista yhdenvertaisten tapaamista.”
Guardianin kämmen puristui tiukemmin revolverin kahvan ympärille. Jotain naksahti aseessa.
“Haluamme sinun muistavan kaksi asiaa, Arstein.
“…’haluamme’? Et siis ollut ainoa selviytyjä?” Arstein hieroi leukaansa kiinnostuneen näköisenä.
Siinä samassa Makuta Nui käveli ruutuun. Varjojen olennolta puuttui vielä yksi käsi, mutta se oli muodostanut itselleen jo tilkkutäkkimäisen parin jalkoja ja yhden käden. Puuttuvan käden paikalla heilui pikkuruinen, niljakas ja musta lonkero. Makutan kasvoilla oli vihainen ilme.
“Heeeeei, Arsestein.”
Pian Zorak jakoi saman vihaisen ilmeen.
“…mitkä kaksi asiaa?”

Guardian avasi terävähampaisen suunsa ja pakotti sanat ulos raivonsa läpi.
“Ensiksi. Hänen nimensä oli Pordok. Muista se.”
“Ja?”
“Me tulemme luoksesi.”
Siinä samassa Guardian veti liipaisimesta ja viimeinenkin ruutu pimeni täysin.
Zorak nousi tuoliltaan. Skakdin kalpeilla kasvoilla oli käärmemäisen velmu ilme. Hän kääntyi katsomaan takanaan odottavaa sinihohtoisilla silmillä tuijottavaa neljän metalliolennon ryhmää. Skakdi siirsi tuolin sivuun, nappasi vasemmalla kädellään seinää vasten nojaavan kävelykepin ja asteli Feterrojen välistä pyöritellen keppiä rennoin ranneliikkein.
“Valmistautukaa, kaunokaiseni. Show on alkamassa.”

* * *

Guardian ja Makuta Nui juoksivat läpi hyvin valaistujen tehdaskäytävien. Manu juoksi edellä paiskoen ovia auki ja irroittaen erilaisia lukkojärjestelmiä telekineettisellä mahdillaan. Guardian vilkuili vasemmalla silmällään taaksepäin kaiken aikaa ja jakoi kiväärillään harhalaukauksia takana seuraavaa Avhrak Va -parvea kohti. Lentävät lautaset putoilivat tasaisesti, mutta jostain niiden takaa leijaili kolmisilmäinen, nelikätinen painajainen. Punaisena hehkuva plasma loisti sen olkapäistä.

“Vauhtia!” Guardian karjui vaihtaen sarjatulitoimintoon.
“Yritän, mutta…en…en tiedä koodia.”
Plasmakiväärin raskas konetulijyske täytti ilman. Ammukset tuntuivat vain kimpoavan Feterran metallikuoresta. Vielä kaukana oleva robotti puristi luurankomaiset kämmenensä nyrkkeihin kuin vihaisena.

“Arvaa!” Guardian karjui heilauttaen itsensä sivuun, jolloin Avhrak Va -lautasten tainnutussäteet lensivät hänen ohitsensa.
Manu katseli koodinäppäimiä hetken hiljaa. Sitten hän paineli sen nappeja.
“Yksi-yksi-yksi-yksi.”
Tylsistynyt valmiiksi nauhoitettu “väärin”-ääni kaikui ruman tööttäyksen säestämänä. Guardianin ilme oli epäuskoinen.
“Ai”, Manu sanoi yllättävän rauhallisena. “No…yksi-yksi-yksi-kaksi.”
Ääni toistui. Kylmä hiki valui sekä Guardianin että Makuta Nuin otsalta. Feterra leijui aina vain lähemmäksi.

“Ovatko Tongu ja muut varmasti tässä suunnassa?” Guardian kysyi huolestuneena.
“Pitäisi. Lähetin hänelle viestin kun kovistelit Arsteinia.”

* * *

“POIS PÄÄSTÄNI.”
Keltaisen jättiläisen päähän sattui. Se kuitenkin tiesi, minne oli mentävä.
Toivon mukaan Manfred ja Gurvana vain pysyisivät mahdollisimman elävinä siihen asti.

* * *

Feterra oli lähes huoneessa. Se ei puhunut sanan sanaa. Verenpunainen hohto alkoi tuntua jo kuumuutena Guardianin ja Makuta Nuin lähellä.
“Yksi-yksi-yksi-kol-“
“Ei.”
“Se voi toimia!”
Uusi kiväärin lipas niksahti paikalleen.
“Ei.”

Huoneen lattialla lojui useita teräksisiä osia. Osa niistä muistutti maalaamattomia Feterra-panssareita ja pari ilmiselvää päätäkin löytyi.
Joukossa makasi yksi puolivalmis, luurankomainen robottikoura. Guardian kyykistyi vauhdikkaasti, tarttui käteen ja heitti sen Makuta Nuille.
Makuta tuijotti kouraa useita sekunteja. Sitten se vilkaisi säälittävää lonkeroa toisen kätensä paikalla. Manun kasvoille muodostui virne.

Makuta siirsi kädentyngän kohti lonkeroa. Musta lonkero kurouttautui Feterra-käsivartta kohti ja kietoutui sen ympärille, vetäen sen tiiviisti kiinni Makutan kehoon.
Epäluonnollinen, viherhehkuinen antidermis kulkeutui vielä löysänä roikkuvaan käteen ja pian se alkoi liikkua. Luurankomaiset sormet aukeilivat ja sulkeutuivat. Kämmenpohjassa oleva sädease hohti valkoisena. Guardian ja Manu käänsivät molemmat katseensa takaisin Feterraan. Nyt he molemmat tähtäsivät sitä.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah
Takomo

Guardian istui teräksisen laatikon päällä kuunnellen Makuta Nuin tarinaa mietteliäänä. Nynrah-haamu Pordok istui lattialla ja räpytteli silmiään vilkkaasti. Hän yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta siinä kesti hetken aikaa.
“Miltä…tarkoitan…miltä”, matoran aloitti epävarmasti. “Tarkoitan…haarniskathan ovat makutoille kuin kehoja. Miltä haarniskan menettäminen tuntuu? Se, kun se vahingoittuu?”
Matoranin ja skakdin edessä leijuvan Avhrak Va:n sininen silmä pätki. Luoti oli repinyt sen kylkeen aukon, josta näkyi vihreää ja mustaa nestekaasua, joka leijaili robotista ulos ja takaisin sisään.
Haarniska on ruumiimme, Makuta Nui sanoi. Ainoa ruumis, joka meillä on koskaan ollut. Ilman sitä en tunne asioita samalla tapaa. En tässä robotissa, en suloisessa väliaikaiskehossani. Kun olen haarniskassani, minä…öh. Tunnen kaiken. Myös sen kivun, joka tulee sen tuhoutuessa.

Guardian puri hampaansa yhteen. Hän mietti kaikkea sitä vahinkoa, jonka hän oli nähnyt Manun erilaisille haarniskoille tapahtuneen. Makuta kuitenkin vaikutti ottavan kehonsa tuhoutumisen suhteellisen kevyesti, joten skakdin mielessä kävi hetken ajatus, että ehkä kipu ei ollut niin suuri.
Tai ehkä makutat olivat yksinkertaisesti jo tottuneet vartalon täydellisestä tuhoutumisesta aiheutuvaan kipuun. Guardian katsoi Avhrak Va:n sisällä olevaa vihreää kaasua mietteliään näköisenä.
Voiko sellaiseen koskaan tottua, skakdi mietti.

Eli kyllä, Manu sanoi. Se sattuu. Yllättävän paljon. Senkö vain halusit tietää?
Matoran ei uskaltanut katsoa Avhrak Va:n ainoaa silmää. Se tyytyi nyökkäämään varovaisesti.

“Mutta Manu hyvä”, Guardian sanoi vaitonaisesti. “Eikö se, että ei tunne mitään ole pahempaa kuin mikään kipu?”

Avhrak Va käänsi sinisen robottikatseensa Guardianiin ja katsoi skakdia pitkään. Telepaattinen kanava oli täysin hiljainen. Vihreä nestekaasu liikehti yhä samalla tapaa.
Hiljaisuutta kesti pitkään. Makuta ei vaikuttanut tietävän itsekään, mitä vastata.
Niinpä, se aloitti hämääntyneen kuuloisena. Niinpä…kai.

Guardian nojasi takanaan olevaan seinään ja piti katsekontaktinsa sinisessä kamerasilmässä. Hän otti selästään pienen kangaslaukun, johon oli ommeltu Klaanin laivaston kankainen tunnus. Laukussa oli jotain isoa. Guardian avasi napit ja näytti laukun sisältöä Avhrak Va:lle.
Laukussa oli musta, metallinen naamio.
“No mitä sitten odotat?” Guardian sanoi keveä hymy kasvoillaan.

Tummanvihreä ja musta makuta-haarniska seisoi ylväänä Makuta Nuin takana. Katosta ja seinistä roikkuvat ketjut ja vaijerit pitivät Toan kokoista haarniskaa juuri ja juuri pystyssä. Pitkien, vihreän ja mustan väristen laihojen raajojen päissä oli teräväkyntiset kädet ja jalat. Suuret, mustat lepakonsiivet sojottivat haarniskan selkäosasta, mutta ne oli suljettu tilankäytön vuoksi. Joitakin teräksisiä varaosia lojui haarniskan jaloissa.
Lommoinen Avhrak Va leijui aivan Mutranin haarniskan edessä. Sininen kamerasilmä hohti ja tuijotti suoraan sisälle haarniskaan. Sitten se kääntyi takaisin Guartsun puoleen ja katsoi kangaskassin sisällä olevaa naamiota.

Jos Va olisi voinut hymyillä, se olisi tehnyt niin juuri nyt. Sininen silmä räpsähti sammuksiin.
En. Mitään.

Teräksinen lautanen kolahti lattialle tyhjänä. Aavemaisesti leijuva vihreä ja musta nestekaasu lensi ulos sen sisältä. Se kierteli ja kaarteli läpi ilman, liikkuen kohti tummanvihreää haarniskaa kuin tuulen puhaltamana. Kaasussa ja sen liikehdinnässä oli jotain äärimmäisen epäluonnollista. Sen sisältä kuului hiljaisia, epäinhimillisiä ääniä. Vähitellen kaasu imeytyi päättömän ja kaulattoman Makuta-haarniskan sisälle, pois näkyvistä. Haarniskan aukoista hohti vihreä kajo kuin toisesta maailmasta.
Makutan ääni oli innostunut, mutta hidastempoinen.
Minun…ruumiiini. Minun ruumiini.

Guardian nousi seisomaan ja nosti molemmin käsin kangaskassista pikimustan ja teräksisen naamion, jonka pinta oli kylmän jäinen. Hän katsoi naamiota sen tyhjiin silmäaukkoihin hetken ja otti askeleen kohti vihreänhehkuista haarniskaa.
“Olen kanniskellut tätä ihan tarpeeksi kauan”, Guardian sanoi. “Ja en yhtään pidä siitä, miltä tämä näyttää. Mutta pidän siitä, kun keskustelukumppanillani on kasvot.”

Makuta-haarniskan käsi nousi yhtäkkiä tönkösti ja elottomasti ylös ja kohottautui kohti Guardiania.
Minun.
Guardian ojensi mustan naamion makutan käteen. Se tarttui siihen tiukasti petomaisilla kynsillään ja asetti haarniskan verkkaisesti siihen kohtaan, missä pään olisi pitänyt olla. Vihreä nestekaasu syöksyi haarniskan sisältä suoraan naamioon, muodostaen kaasusta eräänlaisen kaulan. Silmäaukoissa syttyi välittömästi punainen hohde ja kylmän metalliseen naamioon repesi suuaukko.
Suu puhui ensimmäiset sanansa välittömästi innokkaalla äänensävyllä. Sanoista ei vain ikävä kyllä sattunut saamaan selvää.

“Arrrar ghfjlyk grrrrruaaah”, suu karjahteli Manun tutulla äänellä. Äänessä oli järjettömästä sisällöstä huolimatta innokkuutta. “Suusi uu. Usiusiu. Siu uus. Suuuuuuusshhh!”
Vihreän kaasun ympärille muodostui jokseenkin groteskisti kaula, joka rakentui osa osalta haarniskasta kohti päätä, joka alkoi muodostua naamion alle. Pikimustat lonkerot ja jänteet yhtyivät toisiinsa ja pian antidermis ei enää hohtanut mistään aukosta.

Haarniska natisi uhkaavasti. Sen sisällä liikehti jotain ja koko haarniska heilahteli voimakkaasti puolelta toiselle. Ketjut ja vaijerit eivät kestäneet, vaan napsahtivat kaikki keskeltä poikki, vapauttaen haarniskan.
“Haha ha. Ha ha ha. HA HA AAAH.“
Makuta köhäisi. “Suusi uu. UUSI SUU. Noin.”

Guardian kohotti kulmaansa. “Vaikeuksia?”
Makutan pää kääntyi naksahdellen ja tutut silmät katsoivat Guardiania tuttu lämpimän punainen kiilto sisällään. “Oletko koskaan joutunut opettelemaan käyttämään uutta suuta?” Makuta kysyi. Se ilmehti kasvoillaan hämmentävästi samalla. “Oho, uusi naama. Tai oikeastaan tuttu naama, mutta…en osaa.”

“Tiedätkö, mitä sanotaan Muakalla ratsastamisesta?” Guardian sanoi hymyillen.

“Se, että se on epätasaista ja ratsu haisee pahalle”, Manu sanoi psykoottinen virne naamallaan. Guardian oli sanomassa, että hän ei tarkoittanut aivan tätä. Hänen puheensa keskeytyi, kun Makuta Nui päätti pyöräyttää päänsä kokonaan ympäri.
“Ai, tällä niskalla voi tehdä näinkin”, Manu sanoi innostuneena, kääntäen päänsä pöllömäisesti takaisin oikein päin. “Tämä niska on hyvä. Minä pidän.”

Sitten Makuta liikautti jalkojaan varovaisesti. Hän otti pari pientä askelta eteen ja taakse. Sitten hän napsautti teräväkyntiset sormensa petomaiseen asentoon ja liikutteli käsiään edestakaisin.
“Oooh, jalat. Jalat. Ja kädet. Minä pidän. En ehkä väristä, mutta…”

Manun “ihon” läpi myllersi inhottavan näköinen värähtelevä aaltoliike, joka vaihtoi jokaisen vihreän kohdan siniseksi. Oli kuin makuta olisi luonut nahkansa kuin käärme. Aaltoliike toistui pian ja hetkessä haarniskan siniset kohdat olivat verenpunaisia. Verenpunainen vaihtui pian kuitenkin takaisin alkuperäiseksi vihreäksi.
“…se on korjattavissa.”

“Minusta vihreä kyllä sopii sinulle”, Guardian sanoi, vaikka ei ollut ihan varma, ymmärsikö näkemäänsä täysin.

“Ai, sehän mukavaa”, Manu sanoi katsellen uusia raajojaan. “Onkohan tässä vielä jotain…”

Tapahtumaa suu auki tarkkaillut matoran Pordok nosti kätensä ylös ja päätti vihdoin puhua. “Siivet, herra makuta. Olin mukana kokoamassa noita Mutranin mittojen muk-“
Matoran keskeytyi Makutan huudahdukseen.
“Siivet!”
Sillä sekunnilla suuret, lepakkomaiset siivet räjähtivät auki kuin kaksi mustaa sateenvarjoa ja saivat makutan näyttämään huomattavasti kookkaammalta ja uhkaavammalta. Siipien kärjet osuivat joihinkin varaston seinillä roikkuviin työkaluihin ja varaosiin ja ne putoilivat lattialle. Makuta sulki ne takaisin kiinni selkäänsä ja otti muutaman askeleen.
“Kävelyä pitää vielä vähän harjoitella”, Manu sanoi. “Mutranilla on tyhmät jalat. Mutta…ööö…kiitos kovasti, pikku matoran.”

“O-o-ole hyvä”, matoran sanoi varovaisesti.

Guardian tarkisti parhaillaan kiväärinsä lippaita ja tarkkaili varastohuonetta, jossa kolmikko oli. Seinillä oli paljon erilaisia aseita ja työkäluja. Jossakin lojui Exo-Toan pää ja jossakin sen tykki. Seinissä erottui useita erikokoisia Makuta-haarniskoja varten luotuja syventymiä, joissa oli kaikissa ketjuja ja vaijereita haarniskojen pystyssä pitämiseen. Ainoastaan yhdessä syventymässä oli kuitenkin ollut haarniska.
Guardianin ilme oli pohdiskeleva.

“Hei”, hän sanoi katse seinissä. “Matoran. Pordokhan sinä olit?”
“…niin?”
“Sinä olet ollut vastuussa tämän huoneen huoltamisesta, etkö?”
“Kyllä, herra Gurvana”, matoran sanoi.
“Täällä säilytetään makuta-haarniskoja, eikö?”
“Kyllä?”
Guardian kääntyi kohti matorania. “Missä kaikki muut haarniskat sitten ovat?”

Matoran nielaisi. “Se…Arstein piti näkemästään. Ei haarniskoista, vaan niiden metallista. Sulatti ne kaikki osaksi sitä seosta, josta se tekee niitä…’Feterroja’. En voi väittää ymmärtäväni…”
“Miksi tämän kaverini tässä haarniska ei sitten kelvannut hänelle? Onko se tehty eri materiaalista?”
Matoranin ilme oli hämmentynyt. “Öööh, ei?”

Guardian nousi välittömästi seisomaan ja katsoi Manun haarniskaa tiiviisti.
“Miksi se jätti tänne yhden haarniskan.”

Makuta avasi suutaan. Hän oli sanomassa jotain, mutta sitten hän ymmärsi.
“Haarniskassani on jotain.”
Makuta ja sininen skakdi katsoivat toisiaan silmiin. Molempien katse oli jäätynyt.
“Voi”, Manu aloitti.
“Skarrarararr”, Guardian jatkoi.

“Aivan!” innokas, omahyväinen ja matala miesääni kaikui metallisesti koko huoneen läpi. Vaikutti siltä, että se tuli tehdasrakennuksen yleiskaiuttimista. “Olen positiivisesti yllättynyt, rakkaat ystäväni. Ymmärsitte, että tämä on ilmiselvä ansa.”

Guardianin ilme vääntyi vihaiseksi. Valkoiset, terävät hampaat pilkistivät skakdin suusta.
“Zorak von Maxitrillian Arstein, otaksun”, skakdi sanoi vihansa läpi.

“Zorak von Maxitrillian Arstein”, ääni kaikui täsmälleen samalla sävyllä kuin Guardian oli puhunut, mutta lisäsi: “Kahdeksas. Ja te taas olette käsittääkseni…Pordok, ahkera matoran. Guardian, viimeinen vartija. Makuta Nui, saastainen hirviö.”
Arsteinin äänensävy katkeroitui huomattavasti, kun hän puhui Manusta. Manu olisi halunnut räyhätä Arsesteinille hieman, mutta nyt oli ilmeisesti parempi keskittyä kuuntelemaan.
“Asiakas- ja työntekijätiedot löytyivät yllättävän helposti. Aaveet ovat perin järjestelmällisiä. Mutta, menkäämme asiaan.”

Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu käynnistyi. Sen sininen silmä heijasti nyt huoneen seinälle suoraa videokuvaa. Jonkinlainen skakdi istui tuolillaan hämärässä huoneessa, jonka metalliset seinät olivat tummat, mutta kellertävää väriä. Huone ei vaikuttanut olevan tehdasrakennuksista. Se muistutti enemmänkin jonkinlaista ohjaamoa.
Skakdin piirteitä ei hahmottanut huonon kuvanlaadun ja vähäisen valaistuksen takia, mutta sillä vaikutti olevan jonkinlainen peittävä vaate hartioillaan. Guardian veikkasi jonkinlaista viittaa.

“Asia on perin yksinkertainen ja kerron sen nopeasti, että pääsen tarkkailemaan, mitä tämä sekasorto toisessa tehtaassa on. Makutanne haarniskassa on kolmekiloinen Kralekus 4 000 -luokan nanoräjähde. Saatatte tietää, että se on xialaista tuotantoa.”

Pordok oli jäätynyt paikoilleen kauhusta. Guardian puri hampaansa yhteen ja katseli Manun haarniskaa, yrittäen päätellä, missä kohtaa pommi voisi olla.

“En ole vielä aktivoinut räjähdettä, koska…no, minä arvostan työkykyisiä matoraneja. Minä arvostan myös sinua suuresti, Guardian. Olen kuullut kaikesta tekemästäsi, ja täytyy sanoa, kuulut harvinaiseen ryhmään.”

Zorak von Maxitrillian Arstein VIII nojasi syvemmälle tuoliinsa. “Meidän kaltaisiamme skakdeja ei ole enää paljoa. Siksi annan sinulle täyden mahdollisuuden selviytyä tästä.”

Makuta Nuin ilmeessä oli sekä hienoista paniikkia että vihaa. “Ai, ja entäs minä sitten?” hän kysyi happamasti.

“Sinä olet makuta. Se riittäköön vastaukseksi. Kun aktivoin räjähteen, aikaa räjähdykseen on tasan kolmekymmentä sekuntia. Minua tavallaan kiinnostaa, ehditkö irroittaa tai edes löytää räjähdettä siinä ajassa.”

Arstein naurahti. Guardianin käsi puristui nyrkkiin.
“Aika alkaa nyt. Hei hei, matoran. Hei hei, vartija. Hei hei, makuta.”

Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu sammutti kaikki valonsa ja seinälle heijastettu videokuva katosi näkyvistä. Jokin alkoi piippaamaan hiljaa Manun haarniskan sisällä.

Retro

Deltan temppeli 33: Turaga Kezenin viimeinen viesti

Kommentoi

Nimdan saari
Pyhä kammio

Matoro hakkasi ovea ja huuteli Notfunin, Xxonnin ja Jardirtin nimiä. Välillä hän yritti työntää valtavaa kivijärkälettä kaikilla voimillaan, mutta se ei edes hievahtanut. Jään Toa raapi ja kosketteli kiviovea sen koko pinta-alalta löytääkseen kahvan tai edes jonkinlaisen ulkoneman, josta saisi otteen. Sitä ei ollut.
Kun energiateräkään ei mahtunut mihinkään oven aukoista, Matoro päätti luovuttaa. Hän kääntyi poispäin ovesta.
Jossain muualla olisi pakko olla uloskäynti.

Matoro alkoi hengittää raskaammin aivan huomaamattaan. Hän puristi tarttumakoukkuaan ja siirsi katsettaan ympäri kammiota, jonka keskeltä häntä tuijotti Ath-jumalan pimeyttä valaiseva silmä. Patsaan takana oli paljon hämärää aluetta, jota valaisivat vain seinien valokivirykelmät. Jään Toa puri huultaan ja lähti astelemaan. Hän kiersi jumalpatsaan, vilkuillen sitä kuitenkin tarkasti mahdollisten ansojen varalta.

Aivan patsaan varjossa oli vaaleita riepuja, joissa oli tummia homeläikkiä. Pari pienen pientä kärpästä lenteli äänettömästi riepujen yläpuolella. Matoro ei päättänyt tutkia niitä enempää, vaan käänsi katseensa patsaan taakse. Siellä häämötti vain pitkä, suora käytävä, jonka tiilisiltä seiniltä hahmottui kauas parin metrin välein loistavia valokivia. Välillä seinillä oli muita, aukinaisia kiviovia, jotka kuitenkin paiskautuivat kiinni täysin itsestään, kun jään Toa ehti vilkaista niitä. Kiven kolahdus kiveä vasten kaikui uskomattoman pitkää käytävää pitkin. Kylmä hiki laskeutui pitkin Matoron niskaa.
Käytävä oli niin pitkä, että alkoi olla vaikea uskoa, että se mahtui temppelin sisälle. Matoro tarkensi katseensa kauas hämärään käytävään, jolle ei vaikuttanut olevan loppua.

Jossain sadan metrin päässä seisoi joku, joka ei liikkunut. Kylmät väreet liikkuivat pitkin Toan selkärankaa.

Ei. Pysy rauhallisena.
Keskity.

Matoron naamio alkoi hohtaa ja valaisi pimeyttä niin paljon kuin pystyi. Jään Toa sulki silmänsä ja kohdisti ajatuksensa jonnekin tunnelin päähän.
Kenenkään tai minkään ajatuksia ei ollut havaittavissa. Hengitystään pidättelevä Matoro päästi helpottuneen huokauksen.

…toinen patsas. Tietenkin.
Matoroa olisi huvittanut nauraa kevyesti. Kuinka vainoharhaiseksi hän olikaan tullut pelkästä runosta. Itsekseen hymyilevä jään Toa päästi huojentuneena keskittymisensä irti naamiovoimastaan. Cencordin sammuttaessa aavemaisen sinihohtonsa jään Toa avasi silmänsä.

Hän katui sitä välittömästi, sillä pitkä hahmo käytävän päässä seisoi nyt viisikymmentä metriä lähempänä.

Matoron silmät laajenivat. Hän astui taaksepäin kuin refleksistä ja päätyi nojaamaan kivistä ja kylmää Ath-patsasta vasten. Jotain kosteaa ja pehmeää litisi Matoron jalkojen alla. Hahmo käytävän päässä seisoi hämärällä alueella kahden kaukaisen valonlähteen välissä. Se ei edes tehnyt mitään. Se ei pidellyt pitkillä käsillään mitään. Se vain seisoi ja katsoi.
Matoro siirsi kätensä miekkansa kahvalle. Hän puristi sitä. Mutta hahmo käytävän päässä ei edes liikkunut.
Yhtäkkiä pitkää ja vääristynyttä siluettia lähimmäisinä olevat valokivet yksinkertaisesti sammuivat ja hahmo katosi näkyvistä. Matoro oli kuulevinaan hiljaisten, hitaiden askelien äänten kaikuvan pitkin ikuista käytävää. Valokiviä sammui yksi kerrallaan ja pimeä alue laajeni tasaiseen tahtiin. Jossain taaempana valot taas syttyivät, mutta ketään ei näkynyt. Matoron hengitys nopeutui. Hän käveli taaksepäin katsoen liikkuvaa pimeyttä räpäyttämättä silmiään. Soturi-Toa perääntyi ottaen tukea toisella kädellään Athin patsaasta ja puristi toisessa energiateräänsä, jota pitkin kulki jo useita latauksia valkoista, jääkylmää voimaa. Pimeä alue lähestyi verkkaisesti. Askelten ontot, kaikuvat äänet lähenivät.

“Pelkäätkö?”
Tuntematon, vanha miesääni sanoi jotain hiljaa Matoron takaa. Toa kirjaimellisesti jäätyi paikalleen. Tämä ei ollut enää mahdollista. Matoro käänsi päänsä hitaasti puhujaa kohti, kunnes näki, että varjoisalla alueella hänen takanaan seisoi huomattavasti Toaa lyhyempi hahmo.
“Pimeän pelko on täysin luonnollista. Se on ollut osa inhimillistä mieltä koko rotumme historian ajan.”
Hahmoa ei erottanut täysin tarkasti, mutta se vaikutti olevan ruskean ja mustan värinen Turaga, joka seisoi kyyryssä pitäen tiukasti kiinni jo hieman lahosta ja madonsyömästä kävelykepistään. Vaaleat mutta ajan hampaan kuluttamat kangaspalat roikkuivat turagan olkapäiltä. Turaga katsoi heikosti hohtavilla silmillään suoraan kohti Matoroa. Turagan naamio oli musta kuin yö, mutta se ei sirpaleisuutensa takia ollut tunnistettavissa.

Matoro katsoi muinaisen näköistä Turagaa epäuskoisena. Hänen suunsa aukeni hitaasti, mutta sanoilla kesti hetki, ennen kuin ne tulivat ulos. Askelet kaikuivat yhä käytävältä.
“…mitä? Ku…kuka olet?”

Turagan naamiolle vääntyi todella epäuskottava hymy. Oli pikemminkin kuin joku muu olisi vetänyt Turagan suupieliä ylöspäin. “Turaga olen”, se sanoi yksinkertaisesti. “Kezen on nimeni.”

Matoron aivoissa kuului raksutusta. Tietysti. Tämä oli Turaga, joka oli antanut Itrozille nauhan Nimda-tutkimuksista ja ohjastanut makutan tähän temppeliin. Matoron edessä seisoi todennäköisesti Nimdasta eniten tietävä olento tässä maailmassa. Jos käytävältä ei olisi kuulunut aavemaisia, onttoja askelia, Toa olisi taatusti selvittänyt viimeisetkin mysteerit perinpohjin.
“Minä olen Toa, Matoro nimeni. Nyt meidän täytyy kuitenkin molempien päästä äkkiä ulos.” Matoro piti tauon hengittääkseen. “Olemme hengenvaarassa.”

Kezen asteli esiin varjoista hitaasti ja vaappuvasti ja Turagan tunnisti hieman tarkemmin. Hänen kävelykeppinsä oli selvästi suorastaan halkeamispisteessä ja olkapäillä roikkuvat vaaleat kangaspalat olivat reikäisiä ja repeytyneitä monesta kohdasta. Turagan ruumiissa ja naamiossa oli jotain outoa. Matoro ei nähnyt vähäisen valon takia, mitä.
“Mikä vaara?” Kezen kysyi.
Matoro mietti pitkään, miten vastaisi. Hän kuuli askelet yhä tarkemmin, joten aikaa ei välttämättä ollut selittää.
“Nuket.”
Kezen räpytteli silmiään. “Ai. Ne.”
Hän hieroi verkkaisesti vanhaa leukaansa. “Jos ne saavat sinut kiinni, kuolema on parasta mitä voi tapahtua”, Kezen sanoi aavemaisen rauhallisesti.
Matoro nielaisi ja tuijotti Turagaa räpäyttämättä silmiään. Askelten äänet kaikuivat.
“Siksi meidän pitääkin mennä!” Toa huusi tuijotellen valtavaa kiviovea, jonka suuntaan Ath-patsas tuijotti. “Tuo ovi on saatava auki! Autatko minua?”
“Ei minulla mikään kiire ole”, Kezen sanoi hymyillen. “Minä olen ollut kuollut viimeiset tuhat vuotta.”

Ennen kuin Matoro ehti vastata mitään, Kezen pudotti kävelykeppinsä käsistään. Se kaatui temppelin kiviselle lattialle ja hajosi keskeltä homeisiksi palasiksi. Sitten Turaga käveli täysin valoon.
Matoro alkoi voida pahoin. Hänen edessään seisova hahmo oli täynnä haavoja, repeämiä, reikiä ja kulumia. Turagan orgaaninen massa oli mädäntynyt puhki, repeytynyt auki useista kohtaa ja roikkui sen kehosta houkuttellen kärpäsiä. Ruostetta keräävä metalliluuranko seisoi Toan edessä vaappuen hitaasti edestakaisin. Turagan naamio ei ollut enää tunnistettavissa ja näytti siltä kuin sitä olisi pureskeltu.
Yhdestä naamion aukoista näkyi Turagan kuihtunut ja ruostunut pääkallo, jossa oli useita reikiä. Turagan päässä ei enää ollut silmiä, mutta jotain silti hohti sen silmäkuopissa. Matoro oli kauhistunut, mutta ei voinut katsoa poispäin.

“Mitä…mitä tämä on?”, Matoro aloitti huohottaen, perääntyen myös Turagasta muutaman askelen. “Tryna? Epäkuoleman naamio?”

Kezen käänsi päätänsä hieman sivuasentoon. Pieni pala entisen turagan naamiota putosi lattialle kalahtaen. “Olisipa se niin yksinkertaista, Matoro hyvä. Mutta pelkäänpä, että tässä huoneessa ei ole muita voimanaamioita kuin omasi. Ja sieluni on matkannut toiselle puolelle jo kauan sitten. Kohtaloni on ohi.”
Turagan irvokkaille kasvoille vääntyi hirviömäinen hymy. Se nosti löysästi luurankomaisen kätensä ylös ja osoitti sillä päätään. Turaga otti muutaman, velton ja kuvottavasti rusahtavan askelen eteenpäin.
“Mutta niin pieni asia kuin kohtalo ei tietenkään estä ystäviämme.”

Matoro näki sen, mitä Kezen osoitti. Hän kalpeni. Turagan takaraivossa oli valtava repeämä, josta meni jotain sen pään sisälle. Pikimusta, lonkeromaisen löysä ja pintakerrokseltaan muovisen kiiltävä käsivarsi sojotti varjojen keskeltä ja työntyi paikalleen mädäntyvän Turagan pään sisälle. Matoro siirsi katsettaan kättä pitkin, etsien sen omistajaa. Hän löysi sen, mutta ei nähnyt sitä tarkkaan. Niin oli ehkä parempi.

Varjoissa seisoi Toan pituinen, mittasuhteiltaan vääristynyt hahmo. Se seisoi alueella, jolle valokivet eivät heijastaneet, joten sen piirteitä ei pystynyt hahmottamaan. Matoro kuitenkin näki vilauksen sen kasvoja.
Varjoista kuului niksahtelevia ääniä ja hiljaista rahinaa. Valtavat, vitivalkoiset ja pupillittomat silmät katsoivat Matoroon ja Matoro niihin. Silmien alla oli suuri, hymyilevä suu, jolla oli virheettömän suorat ja valkoiset hampaat. Kasvoilla mollottavat valtavat silmät liikkuivat pimeydessä, mutta mikään muu osa sen kasvoista ei edes värähtänyt. Silmien liike kuulosti heinäsirkan siritykseltä.

Pimeydestä kuului ääni, joka kuulosti rikkinäiseltä radiolta. Kohinan läpi kuului kirkkaan, lapsekkaan äänen naurahdus. Se toistui kaksi kertaa ennen kuin oli täysin hiljaista. Askeleet kaikuivat yhä Matoron takaa.

Matoro alkoi yhdistää asioita päässään.

“Ne haluavat sinun tietävän, että kaivaudutte liian syvälle omaksi parhaaksenne”, Kezen sanoi orjallisesti. “Ne haluavat sinun tietävän, että sotanne salaisuuksia vastaan voi tuhota kaiken, josta välitätte.”

Jotain rusahti. Kezenin käsi näytti pudonneen kokonaan lattialle. Kärpäset pörräsivät sen ympärillä.

“Sinä et ymmärrä, Matoro. Itroz epäonnistui. Mielten aistiminen on eri asia kuin niiden hallitseminen. Yksikään Kanohi tai Ce-Toa tässä maailmassa ei osaa varsinaisesti…hallita mieliä. Kyllä, on niitä, jotka osaavat hallita toisten ruumiita asettamalla oman mielensä niihin. Ei ole mahdollista vain muuttaa jonkun ajatusmaailmaa salamannopeasti.”
Matoro huohotti. “Mihin te pyritte tällä?”

“Nimda, Matoro”, Kezen sanoi tunteettomasti. “Kuvittele maailma, jossa ajatukset eivät enää tarvitse ajattelijoitaan.”
Askelet olivat jo piinaavan lähellä. Matoro vilkaisi olkansa yli nopeasti. Pimeys lähestyi.
“Näyttää siltä, että aikamme on lopussa”, Kezen sanoi. “Mutta ystäväni? Ne haluavat sinun tietävän vielä yhden jutun.”
“Minkä?”
Kezenin ruumis retkahti löysäksi, mutta sen suu liikkui yhä nukkemaisesti. Kehoa piti pystyssä enää varjoista tuleva käsi.
“Jos vain kuolet, käyt toisella puolella”, puhuva raato sanoi. “Jos ne eivät anna sinun kuolla, joudut tuntemaan kuolemasi uudelleen joka sekunti. Ja ystäväni, luulet varmaan, että siihen tottuu.”
Kezen oli hiljaa. Raadon silmistä sammuivat valot.
“Siihen ei totu.”

Turaga kaatui lattialle. Pitkä ja musta käsi peitteli ruumiin sen omalla kaavulla ennen kuin katosi pimeyteen.
Askelten äänet hiljenivät täysin. Matoron takana seisoi jokin.

Se ei hengittänyt.

“Vedä miekkasi.”

Retro

Uutisia Tho-Korosta

Kommentoi

Tawan toimisto

Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.
“…anteeksi vain”, admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. “Toistaisitko?”
Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan Tawan toimiston pöydälle.
“Torakkahyökkäys Tho-Koroon, Pomo”, Bladis sanoi karusti. “Laivaston pojat tekivät täsmäiskun nopeilla hävittäjillä, mutta nazot olivat varautuneet isommalla kalustolla. Menetimme kolme Ramaa.”

Tawa räpytteli silmiään järkyttyneenä. “Mi…miksi Tho-Koro? Ei se edes ole meidän aluettamme…”

Bladis ei tiennyt, mitä sanoa. Hän nieleskeli jotain hetken aikaa ja nuolaisi huuliaan liskomaisella kielellään. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Same vetäisi esiin tajunnanräjäyttävän puheensa sotataktiikoista, sotahistoriasta, aseista, eri osapuolten motiiveista ja painovoiman ja tuulen vaikutuksesta taistelukentällä. Tällöin Bladis pääasiassa nyökkäili ja täydensi entisen opettajansa lauseita yksittäisillä lisäyksillä ja korjauksilla.
Nyt komentaja Same oli kuitenkin muissa tehtävissä ja Bladis edusti koko moderaattorikuntaa yksin. Itsevarmuutta teräshaarniskaiselta skakdisoturilta ei puuttunut, mutta hänen Samen kanssa sopimansa menettely oli yksinkertaisesti se, johon he olivat molemmat vuosien varrella tottuneet. Same kuulusteli vihollisia rauhallisella äänensävyllä ja pettämättömällä katsekontaktilla ja BV hujautti näiden päät välillä pöytää vasten nopeuttaakseen kielenkantoja. Kaksikon yhteistyö yksinkertaisesti toimi.

BV avasi terävähampaisen suunsa vähitellen.
“Se saattaa olla jonkinlainen varoitus”, moderaattori sanoi kuulostaen pohdiskelevalta. Tawa kääntyi tuolillaan kohti moderaattoria ja huomasi samalla, että tämän takana huoneessa seisoivat myös Klaanin ahkerat arkistonhoitajat. Kirjapinoa kantava tulen Toa Vaehran ja tämän takaa vielä isomman kirjapinon kanssa huoneeseen ankkamaisesti vaappuva Gahlok Va tervehtivät Tawaa. Tai ainakin yrittivät. Molemmat kädet varattuina tervehtiminen osoittautui hieman vaivalloiseksi, joten arkistonhoitajat tyytyivät ilmehtimään oudosti. Tawa ilmehti takaisin ja heilautti oikeaa kättään kevyesti.

“Vai niin”, Tawa sanoi vilkuillen pöytänsä kulunutta pintaa ja kohottaen kulmiansa kypsyneen näköisenä. “Tappavat siviilejä. Onko tämä sitä nazorakien sotilaskunniaa?”

Bladis köhäisi. “Kaikella kunnioituksella, Pomo, mutta…”
BladeVezon mietti hetken, miten Same vastaisi. Sitten hän köhäisi uudestaan. “…ne tappavat siviilejä. Mokomat kierosilmäiset kuoriaiset yrittävät usuttaa meitä hyökkäämään tuonne, että voisivat napata meidät yllätyksellä. Luulisin ainakin.”
Tawa nosti katseensa pöydästä. “Samaa mieltä. Mutta mitä muuta me voimme tehdä, jos ne vain…jatkavat tuota?”
BladeVezonin katse siirtyi huoneen päästä päähän. Hän poimi yhden Tawan pöydällä olevista raporteista ja naputti sitä teräväkyntisellä skakdin sormella. “Niinpä.”
Ärtymys laskeutui pois Tawan kasvoilta. Admin katsoi BV:tä nyt kasvoillaan pikemminkin syyllisyydentunnetta. “Miten Laivaston…”
Jokseenkin poikkeuksellisesti BladeVezon päätti keskeyttää johtajansa. “Ei huolta, Pomo. Keetongu on edelleen jossain matkoilla, mutta herra isoherra Tehmut teki onneksi jo aloitteen. Tämä ei voi olla niin iso operaatio, että emme saisi niitä ajettua pois.”
Tawa nyökkäsi pitäen ilmeensä kuitenkin samana. “Hyvä.” Admin nosti Nöpön sylistään työpöydälle, josta Ussal kipusi seinäkiipeilyyn kehitetyillä jaloillaan alas lattialle. Maissinjyvien poksahtelulta kuulostava pikkuruinen napina kulki vauhdikkaasti lattiaa pitkin. Nöpö siirtyi paikasta toiseen tutkien huoneeseen ilmestynyttä kolmikkoa ruohonjuuritasolta. Bladis vilkuili ussalia hymyillen kevyesti. Nöpö nuolaisi skakdin jalkaa, maisteli hetken analyyttisen näköisenä ja siirtyi kohti seuraavaa jalkaa. Pian ussal kutitti märällä kielellään jo Gahlok Van jalkoja. Lyhyt sininen arkistonhoitaja olisi nauttinut tilanteesta huomattavasti enemmän, jos ei olisi yrittänyt samalla pitää painonsa verran kirjoja käsillään.

Tawa kääntyi jälleen ympäri ja tuijotti ikkunaa. Hän tarttui pieneen vihkoon työpöydällään ja selaili sitä perehtymättä siihen kuitenkaan kovin tarkasti. Vihkonen oli täynnä vanhoja valokuvia.
“Onko…etsinnöistä kuultu mitään?”

“Visokki?” Bladis sanoi ymmärtäväisenä. “Ei, Pomo. Anteeksipyytöni.”

Tawa heilautti kättään. “Eipä se mitään”, hän lausui hiljaa. Vihkonen sulkeutui ja Tawa laski sen takaisin pöydälleen kääntämättä katsettaan pois ikkunasta.
“Jotain kuitenkin taisi tapahtua”, BV sanoi ottaen muutaman askeleen lähemmäs Tawan pöytää. “Umbra palasi.”
Tawa kohotti kulmaansa katsoen Bladiksen kasvoja ikkunan heijastuksesta. “Umbra? Mitä ja missä?”
“Hän oli kuolemaisillaan. Joku oli tuonut hänet rakennuksen sisälle ilman, että kukaan oli edes huomannut. Piru vie, Paaco ei edes löytänyt valvontakameranauhalta mitään.”

“Onhan hän jo hoidossa?” Tawa sanoi huomattavasti huolestuneemman näköisenä, suoristaen selkänsä. Bladis nyökkäsi, mutta kulutti hieman aikaa seuraavan suustaan tulevan lauseen muotoiluun.
“Huolestuttavaa kuumeen nousua lukuunottamatta hän pärjäilee. Onneksi hän on ihan hyvissä käsissä. Juttu on vain niin, että hän on…ömmmm…”
Vaehran ja Gahlok Va vilkuilivat toisiaan jakaen hyvin samanlaisen katseen. Tulen Toa kohautti olkapäitään.
“Mitä?” Vaehran sanoi, puuttuen keskusteluun ensimmäistä kertaa.
“Sanotaanko, että…” BV takelteli. “…hän on päättänyt tulla taas matoraniksi.”

Vaehran, Gahlok Va ja Tawa katsoivat kaikki skakdimoderaattoria etsien paljastavaa virnettä. He eivät löytäneet sellaista. Skakdin kasvoilla oli vain sen luonnollinen terävähampainen irvistys. Bladis nyökytteli sanaakaan sanomatta ja siirteli katsettaan kaikkiin kolmeen.
“Tälle on varmaan joku selitys”, Vaehran uskotteli itselleen hiljaa.
Pieni puolibohrok surisi hyönteismäisesti. “En olisi niin varma…” Gahlok Va sanoi.
Tawa availi suutaan useamman kerran. Hän ei saanut huultensa välistä pakotettua edes kunnollista kysymystä.
“Saat jututtaa häntä tämän jälkeen”, Tawa sanoi kasvoillaan harmoninen sekoitus huolestuneisuutta vanhasta ystävästä ja yllättyneisyyttä tapahtumien hämmentävästä kulusta. Hän oli kokenut molempia viime viikkoina enemmän kuin koskaan.
Joku Tawan kuulemista kymmenistä johtajahahmoista oli joskus sanonut, että oikean johtajan oli piilotettava tunnetilansa. Muut admineista tottelivat tätä kehotusta monin tavoin. Visokki oli telepatiansa takia monin tavoin sulkeutunut itseään ympäröivistä elävistä olennoista. Hän antoi muiden kuin ystäviensä tietää vain sen, mikä oli pakollista. Ämkoo pysyi hyvin harvoin Klaanin linnoituksen sisällä tarpeeksi kauan muodostuakseen kaikkien klaanilaisten silmissä oikeaksi henkilöksi. Kaikista pahin oli Guardian, joka vaikutti monissa tilanteissa sosiaalisesti avoimelta ja rehelliseltä soturilta, mutta oli piilottanut sisäänsä enemmän salaisuuksia ja pimeyttä kuin kukaan pystyisi päättelemään.

Tawa yritti parhaansa mukaan pitää tunnetilansa mahdollisimman avoimina ja rehellisinä niille, joiden kanssa keskusteli. Hän ei halunnut olla sotilaiden palvoma ikoni tai jumalainen pelastajahahmo. Hän halusi näyttää olevansa yksi muiden joukossa. Johtaja tarvisi karismaa, mutta johtajan oli tarkoitus vain näyttää olevansa monin tavoin vain yksi muista. Se ei vain ollut aina yhtä helppoa.
Tawa nousi seisomaan tuoliltaan ja nosti siinä samassa viittansa sen selkänojalta, sitoen sen paikalleen. Hän hymyili Bladikselle hymyä, joka ei ollut täysin rehellinen.
“Kiitos kovasti, Bladis. Pyydän, mene katsomaan, miten Umbra voi.”

Adminien sanansaattaja nosti kätensä sotilastervehdykseen ja katsoi johtajaansa silmiin. “Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan käskyä, Pomo”, hän sanoi. Hopeinen skakdi kyykistyi maahan ja rapsutti Nöpöä hieman silmien takaa. Hän vilkuili kirjojen kantamiseen kyllästyneitä arkistonhoitajia ja näytti hetken mietiskelevältä.
“Mitä olette tekemässä nyt, muuten?” skakdi kysyi varovaisesti. “Jos minulla on lupa kysyä.”

“Tuplasalama”-Vaehran haukotteli. Tämä ei ollut kannanotto puheenaiheen kiinnostavuuteen, vaan merkki siitä, että hän oli valvonut kantamansa kirjapinon kera melkein koko yön.
“Nimda”, Vaehran sanoi.
“Nimda”, GV:n epäselvä mumina tuli kirjapinon läpi.
Tawa nyökkäsi hieman. “Teemme vielä pieniä etsintöjä Matoron tuoman videonauhan perusteella.”

“Hmh”, BV äännähti. “Onko tämä nyt…tarkoitan…”
Skakdi nousi täyteen mittaansa ja liikutti käsiään moneen suuntaan. “Me olemme sodassa ehkä tämän merialueen isoimman ja vaarallisimman limanuljaskaliittouman kanssa. Anteeksi nyt suorasanaisuuteni, mutta metallinpalasten jahtaaminen ei…auta.”

Tawa järjesteli omalla pöydällään olevia kirjoja keskittyneesti. “Nimda on yksi syistä, miksi tämä sota on alkanutkin”, hän sanoi nostaen katseensa. “Meidän täytyy mennä alkuun, jos haluamme ymmärtää kaiken.”
Vaehran raahautui Tawan pöydän eteen ja laski painavan kirjapinonsa mahdollisimman siististi alas. Gahlok Va teki samoin ja hengähti uupuneesti saatuan kirjat Tawan pöydälle.
“Niinpä kai”, BV sanoi. Hänelle tuli pian mieleen jotain, josta hän oli väitellyt Samen kanssa. “Mutta eikö tämä vain vie aikaa? Torakat, zyglakit, palkkasoturit tai ne metallipöntöt voivat hyökätä milloin tahansa. Meidän pitää olla valmiina.”
Tawa kohautti olkapäitään hieman mietiskelevänä. “Tjaa.”
“…ja sitä paitsi, en minä itse näihin huhuihin usko, mutta…” BV sanoi hiljaa. “…oletteko nähneet ne torakkapropagandat?”
“Joo. Substanssitonta, mahtailevaa sekasotkua”, GV jupisi. Vaehran päätti hyssytellä toveriaan hieman.

“En jaksanut lukea”, Tawa hymähti vakava ilme kasvoillaan. “Mutta minua tyrannia ne varmaan kirosivat?”

“Ne istuttivat hyväuskoisten kyläläisparkojen mieliin ajatuksen siitä, että te aikoisitte käyttää Nimdaa aseena Allianssia vastaan”, BV sanoi. “Tällainen paneutuminen sen tutkimiseen ei varmaan…anteeksi taas, auta uskottavuuttamme.”
Tawa ei vastannut. Hän ja arkistonhoitajat olivat kaivautuneet syvälle kirjapinoon. Bladis katsoi Tawaa pitkään hiljaa.
“Anteeksi, oikeasti”, BV sanoi synkästi. “Jos se on ase, olemmeko me…käyttämässä sitä Allianssia vastaan?”

Tawa pysäytti kirjan selaamisen ja käänsi silmänsä hitaasti teräshaarniskaista skakdia kohti. Admin aprikoi kysymystä pitkään ja hartaasti.
“En tiedä.”

BV nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka olisi halunnut kuulla huomattavasti enemmän. Hän kääntyi ympäri sanomatta sanaakaan ja avasi Tawan toimiston oven.
“Onnea…siihen, mitä yritätte.”

Arkistonhoitajat kiittivät, mutta Tawa oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ei ollut aikaa miettiä sodankäynnin moraaleja. Nyt pitäisi löytää Adorium Selecius.

* * *

Spoileri ValitseNäytä

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah

Metsän reuna tuli vastaan ja viisikko hahmotti edessään yhden suurimmista matoran-kylistä tällä puolella maailmaa. Oli vaikea puhua enää pelkästä kylästä, sillä Nynrah-haamujen asuinalue oli kooltaan lähempänä pientä kaupunkia. Tiilistä, kivestä ja teräspalkeista kyhätyt asunnot olivat kukin rakenteiltaan omankaltaisiaan arkkitehtuurisia taideteoksia, mutta niistä näki hyvin, että kovin harva Aaveista oli taiteilijoita. Toisiaan isommat ja rakenteiltaan toistaan uskaliaammat talot olivat väreiltään suurilta osin hyvin perinteisiä ja tehdasmaisen hillittyjä. Niissä pystyi kuitenkin todennäköisesti asumaan erittäin mukavasti.
Nyt rakennukset kuitenkin näyttivät enemmän henkilökohtaisilta vankiloilta. Seinissä oli pieniä plasma-ammuksien ja Kanoka-kiekkojen jälkiä, mutta taistelu oli jäänyt lyhyeksi.

Kylässä oli hiljaista. Joka ikinen ovi ja ikkuna oli järjestelmällisesti suljettu ja sisältä ei tullut edes valoa. Matoraneja ei ollut kaduilla, mutta katujen epäsiistiydestä päätellen he olivat juuri lähteneet kävelemään poispäin äärimmäisellä kiireellä. Tai ainakin he olivat yrittäneet sitä erittäin tiiviisti.
Avhrak Vat leijuivat hiljaisesti läpi katujen ja katselivat ympäriinsä punahohtoisilla silmillään. Ne eivät vaikuttaneet yksinään erityisen uhkaavilta, mutta metallisten lautasten suuri määrä herätti kunnioitusta. Lisäksi jokainen tämänkaltaisen lentävän lautasen aikaisemmin nähnyt oli todennäköisesti joskus nähnyt myös, minkä seurassa ne yleensä liikkuivat.

Klaanilaisten viisikko oli hipsinyt pienen tiilisen pajan taakse ja kurkisteli varovaisesti kaduille nurkan takaa. Keetongu siirsi päänsä mahdollisimman lähelle Guardiania ja kuiski.
“Lisää lautasia. Fantastista.”
Guardian kiikaroi varovaisesti lämpökatseesta oranssilla silmällään. “Möröt yrittävät piilotella taloissa. Näitä se ei taida kiinnostaa.”

Lentävien lautasten pienimuotoinen joukkue sujahti viisikon ohi. Parin sekunnin ajan kaikki olivat Makuta Nuita lukuunottamatta aivan hiljaa. Vihreän antidermiksen ajatukset kaikuivat kaikkien pääkopissa. Tavallaan hieman kaoottisen olennon monenlaisissa ajatuksissa oli muiden mielestä jotain rauhoittavaa, mutta tilanteen paine häiritsi kaikkia.

Mekaaniset lautaset kantoivat yhdessä pohjastaan sojottavilla pitkillä käsiraajoilla suurta laatikkoa, joka oli täynnä raskasta metalliainesta. Lautaset ja laatikko kiisivät kohti kylän suurimpia rakennuksia, joiden tehdasmaisista piipuista nousi tummanharmaata savua.
Robotit rakentavat robotteja. Aika perverssiä.
“Hiljaa”, Guartsu kuiski hampaat irvessä peittäen Manun purkin kourallaan.
Laivaston matoran Ternok hymyili kevyesti katsellessaan Avhrak Va -ryhmittymien lentoa. “Hehehe, nuohan ovat tavallaan todella suloisia…”
Ontor henkäisi raskaasti. Hän ei nauttinut tilanteesta yhtään. Matoran oli mekaanikko eikä taistelija ja katseli taaksensa jatkuvasti huolestuneen näköisenä. Mikä tahansa metsikön suunnalta kutsuvista äänistä oli potentiaalinen syy huolestua. Ontor kuitenkin ymmärsi, että hänet oli koulutettu tällaisia tilanteita varten. Matoran sulki pian silmänsä ja henkäisi syvään laskien mielessään kuuteen. Avattuaan silmänsä hän yritti näyttää mahdollisimman rohkealta ja päättäväiseltä, vaikka se vaikeaa olikin.

Viisikko hiipi lähemmäs suuren kylän keskiosissa erottuvaa koollaan kunnioitusta herättävää tehdas- ja pajarakennusten ryhmittymää. Konemainen kilke kaikui tehtaiden ytimistä ja yönmustaksi muuttunut savu purkautui varjomaisesti piipuista tuoden ilmaan hajun, joka muistutti vanhaa Vartijaa sodasta. Monenlaiset työkalut kilisivät, metalli suli ja sähkönpurkaukset rätisivät.
Haamujen suurta keskuspajaa ympäröi armeija sen erilaisista ikkuna- ja oviaukoista sisään ja ulos lenteleviä Avhrak Va -lautasia. Ne kantoivat metalliosia täynnä olevia laatikkoja kohti tehtaita eri suunnista. Myös pieni joukko teräksenvärisiä matoraneja kantoi laatikoita lannistuneina kohti tehdasrakennuksen portteja. Ruuveja putoili täyteen ahdattujen laatikoiden kansien välistä harmaille kaduille.

Yksi ainoa nelikätinen, kasvoton ja tunteeton metallihirviö leijui “TAKOMO”-nimellä kulkevan rakennuksen suurten teräsporttien yllä tarkkaillen sisään kulkevien matoranien ja lentävien lautasten kiireistä massaa kylmän sinisellä ja sieluun porautuvalla katseellaan.

Voi piru, Makuta Nui sanoi. Niillä on selvästi iso tilaus toimitettavana.
Keetongu murisi. “Takomo…” hän sanoi hiljaa kieli hampaidensa välissä.
Guardian kääntyi keltaista jättiläistä kohti. “Kyvykkäimmät Aaveet työskentelevät tuolla, eikö niin? En pelkäisi vanhojen ystäviemme puolesta.”
“No niinpä niin. Nuo tarvitsevat heitä johonkin. Mutta…”
Keetongu hiljentyi, kun lähiympäristöä kamerasilmällään tarkkaileva Avhrak Va ilmestyi noin metrin päähän klaanilaisviisikosta. Se katseli heidän piilopaikkansa suuntaan pitkään, mutta kuittasi havaitsemansa liikkeet pian jonkinlaisena näköhäiriönä.

Guardian tarkisti pistoolinsa ja kiväärinsä lippaat moneen kertaan. Hän vilkuili, kuinka uupuneiden matoranien suuret joukot kantoivat nyt sisään massiivisia kontteja. Tehtaiden omistajan vaihduttua tätä kontteihin pakattua Bio-Klaanin laivastolle tarkoitettua kalustoa oltiin sijoittamassa uudelleen. Guardian, Keetongu ja matoranit vilkuilivat toisiaan.
Jos ketään nyt yhtään kiinnostaa, niin yhden tuollaisen suurimman kokoluokan kontin tilavuus on… Manu aloitti, mutta Guartsu hyssytteli makutaa välittömästi.
“Tiedämme kaikki kyllä, mitä haet.”
Hienoa, Manu hyrisi. Nyt pitäisi vain löytää lisää xialaisia miinoja.
Guardian hymyili ja pyöritti silmiään. “Ei.”
Minä pidin ideastani.
“Niin me kaikki”, Guardian sanoi. “Mutta ei. Tongu, nosta matoranit mukaasi. Tästä voi tulla vähän ahdasta.”

Kymmenen minuutin päästä valtava teräskontti liikkui verkkaisesti nynrahilaisen tehtaan liukuhihnaa pitkin. Automatisoidut magneettikourat siirsivät sen valtavan punertavan kannen irti ja neljä kahdella jalalla kävelevää hahmoa hyppäsi vaivihkaa vilkkaalle liukuhihnalle. Tehtaassa haisi öljy ja kuolema. Koneiden takana työskentelevien matoranien katseissa hehkui pelko.
Viisi kulkijaa kiipesivät yksi kerrallaan toisen kontin päälle ja odottivat, että liukuhihna vei sen valtavan ja karusellimaisesti pyörivän osanlajittelukoneen ohi, jolloin kaikki kiipesivät sen päälle. Laitteen päältä he tarkkailivat tehdasympäristöä yrittäen puhua mahdollisimman hiljaa.
“Saanen kysyä seuraavaa siirtoamme, komentaja”, Ternok kuiski.
“Sinä ja kaverisi voisitte ensinnäkin yrittää pysyä mahdollisimman kaukana niistä nelikätisistä”, kyykyssä istuva Guardian sanoi hieroen leukaansa.
Minä olen nähnyt niitä vilaukselta kaksi. Ehkä vaara ei ole niin suuri.
Guardian kiristeli hampaitaan. “Jos me emme jotenkin pysäytä koko laitosta, niitä on kohta sadoittain.”
Klaanilaiset tuijottelivat toisiaan synkeinä. Muutaman viikon takaisen tuhoisan yön tapahtumat muistuivat hetkessä jokaisen mieleen. Matoranit katsoivat toisiaan epävarmoina. Manu sihisi poikkeuksellisen hiljaa. Keetongu istui kädet puuskassa.
Tehtaan hajuja nuuhkivan Guardianin mieleen tuli jälleen kerran, kuinka paljon tehdasrakennuksen aseisiin tarkoitettu rauta-aines haisi vereltä jo ennen valmistumistaan. Admin nojasi käteensä.
“Ajattele, ajattele, ajattele…”, hän sanoi. Sininen skakdi naputti otsaansa kevyesti rystysillään.

Koneiden hypnoottinen liike oli kuin jonkinlaista raivokasta tanssia. Valmiit muotit iskeytyivät tulikuumana hehkuvaan teräsainekseen ja pian niiden jäähdyttämiseen tarkoitetusta nesteestä nousi osia. Osat siirtyivät parille Nynrah-haamulle, jotka vastentahtoisina hioivat ja kiillottivat niitä. Suurella koneiden yläpuolella hohtavalla näytöllä näkyi tehtaan tällä hetkellä tuottamien osien malleja, muotteja ja pohjapiirustuksia. Avhrak Feterran ilmeettömien, tuhoa ja kuolemaa tarkoittavien kasvojen siluetti piirtyi näytölle uudelleen ja uudelleen.

Keetongu nousi varovaisesti täyteen mittaansa. Hän katsoi jonnekin kauemmas yksinäisellä silmällään ja hieroi leukaansa. “Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki jututtaa Q-miestä.”