Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Koobee kääntää mökin

Luola

”Kongu, kävi tuuri, että pelastin sinut”, Xiantoksen ääni kuului.
”Mitä?” Konguboss kyseli hermostuneena ”Missä minä olen?”
”Älä pelkää”, jostakin kuului tohtorin ääni, ”emme tee sinulle mitään pahaa”
”Miten voisin luottaa teihin?” Konguboss hermostui enemmän ”Yrititte tappaa Chocon!”

Yhtäkkiä oli hiljaista. Toa nousi pehmeältä sängyltä. Hän lähti kävelemään kohti luolan uloskäyntiä, josta hän huomasi puisen talon. Hän käveli sen luokse ja löysi sieltä asekynnet ja repun. Konguboss ryösti molemmat ja häipyi paikalta rappusia alas, jotka olivat talon vieressä.

Lehu-metsä

Ilman Toa saapui Lehu-metsään. Puiden välistä kuului surinaa, jokin tuli häntä kohti. Agressiivinen Nazorak hyökkäsi Kongua kohti.

”Ajattele nopeasti”

Xiantos lävisti katanalla Nazorakin kahtia. Kongu oli nähnyt aivan samanlaisen katanan Lewalla.

”Mistä sait tuon?”
”Sinun ei pitäisi olla täällä”, Xiantos neuvoi, ”Lähde niin saat vielä elää. Niitä tulee muutenkin kohta lisää. Juokse.”
”Miksi autat minua?” Konguboss kysyi, mutta Xiantos oli jo ehtinyt häipyä, ”Nopea kaveri”

Toa tunsi reitin. Ei niin tiheähkö polku ja johtaa Bio-Klaaniin. Hän lähti kävelemään sinne päin. Joka kerta hänelle muistuu se, kun Werekk hyökkäsi pieneen Matoran-kylään puiden latvoissa. Hän saapui taas Klaanin portille.

Etsintäkuulutus

Merellä Yön Timo 2 on, se on aivan verraton.

Notfun katsoi merelle. Oli rauhallista. Hän oli heittänyt Hunansa mereen, ja vaihtanut takaisin vanhaan maskiinsa. Oli niin rauhaisaa, ja kaikki oli kerrankin hyv- RÄSKS

”Mikä tämä on?”, Notfun ärisi. Hänen naamaansa oli lentänyt etsintäkuulutus, ”Kapteeni Notfun, elävänä tai kuolleena. Palkkio 25 000 widgettiä. Etsintäkuulutuksen teille tuo Roteleks-yhtiöt…”

Jardirt juoksi kannelle, hän oli kuullut Notfunin ärisevän.

”Mikä tuo on, Notfun?”, Kysyi perämies.

”Tuo on hyvä kysymys. Itseasiassa minusta on tehty etsintäkuulutus”, Notfun vastasi ja käveli hyttiinsä huutaen samalla: ”Jardirt, mene ruoriin. Kohti tuota saarta, sinne olen kätkenyt yhden kultaisista maskeista, jotka ryöstin eräällä reissullani kerran jossain joskus.”

Pääsevätkö merirosvot saarelle? Miten Notfun alunperin sai vihreän kemikaalin käsiinsä? Onko rommi loppu? Kaikki tämä ja paljon muuta selviää Jaken seuraavassa ropepostissa. Muista lukea!

Rlorzedtin ylennys

Jossakinpäin Lehu-metsää

”… tästä suuttuneena hän heitti Makutojen laivan ympäri ja puhalsi rahkshi-armeijan takaisin mereen! Äijärakk hyppäsi sitten mereen ja ui Destralille, jossa hän taisteli yksin tuhatpäistä makutalaumaa vastaan, voittaen saastaiset viholliset silkalla skakdien sisulla. Äijärakk löylytti makutat niin perusteellisesti että kukaan heistä ei enää uskaltanut tulla Zakazille! Sitten sankari ui takaisin kotisaarelleen jossa hän juhli eri kapakoissa vuosia! Äijärakkin nimi herättää vieläkin pelkoa makutojen keskuudessa! Olkaamme ylpeitä suuresta sankarista! Meissä jokaisessa on pieni pala Äijärakkia sisässämme! Näyttäkää se maailmalle!”, vanhan oloinen skakdi pauhasi leiritulen edessä.
Parinkymmenen skakdisoturin rinki kuunteli hurmoksessa vanhan ja viisaan skakdin kertomuksia Äijärakkin urotöistä aikana ennen aikaa.

Abzumo oli kieltänyt jokin aika sitten tarinat Äijärakkista, koska ne kuulemma pilkkasivat Makutoja. Skakdit kertoilivat silti samoja tarinoita edelleen lukuisissa leireissä ja vartioasemilla ympäri saarta.

Gaggulabio oli organisoinut armeijansa uudelleen taannoisen laivaston tuhon jälkeen. Hän oli menettänyt kaksi laivaa mutta saanut kauan himoitsemansa makuta-viruksen.
Suurin osa skakdeista oli jaettu alakomentajien johtamiin leireihin ja vartioasemiin kaikkialle saarelle. Noin kolmasosa joukoista, eliittiyksiköt, elivät Nazorak-tukikohdassa Skakdijohtajiston kanssa. Labio aikoi muutella makuta-viruksella eliittiskakdeillekkin runsaasti voimia, jolloin näiden tappavuus vain korostuisi.

Rlorzedt on ylennetty Skakdien kakkosmieheksi Metorakkin paikalle. Tämä ylimielinen kyborgiskakdi saa miehensä pelkäämään itseään sekä on suhteellisen hyvä soturi. Psykologinen vaikutin on suuri, sillä jotkin sotilaat ovat luonnehtineet Rlorzedtia jonkin verran Irnakkmaiseksi ulkonäöltään. Skakdi näytti tosiaan siltä kuin siinä yhdistyisi skakdien ja Steltin aristokraattien rumat puolet.

Gaggulabio on antanut etsintäkuulutuksen Kapteeni Notfunista. Palkkio on 25 000 kappaletta muttereita.
Skakdijohtaja sanoi itse ettei lepää ennenkuin ”se petollinen roskakapteeni” on saatu kiinni ja tapettu mahdollisimman piinallisesti.

Amazua sai Gaggulabiolta palkkansa viruksen hankkimisesta ja on nyt vapaana palveluksesta.

Tämän kirjoitettuaan kiven skakdin henkilökohtainen elämänkerturi pisti suuren kirjan kiinni ja alkoi nukkua.

Valottujen suosekoilu osa 29: Pyhä seremonia Meren isälle

Järvilinnoitus

Umbra ja Glatorianking hiipivät puisten kotarakennelmien lomitse, etsien kuumeisesti aseitaan ja naamioitaan. Glatorianking piteli olkapäällään Qewaa, joka pyöritteli kuumeisesti eturaajojaan ympäriämpäri. Fikou oli selvästi hermostunut uhkaavasta hukkumiskuolemasta. Kaksikko katseli kuinka kaksi vihreää, kaapuihin pukeutunutta Zyglakia liikkui sulavasti veden alla, pidellen käsissään epämääräistä myttyä, josta pilkotti jotain tuttua. Heidän aseensa!

Lähellä Gekkoa ja Umbraa oli roskapönttöön tungettuna heidän naamionsa, jotka Qewa löysi etsiessään ruokaa. Fikou toi naamiot kaksikolle kun nämä kuuntelivat Zyglakeita.

”Uhraamme nämä aseet, jotka tulivat pinnalta, Rhak’elakkille”, toinen Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. Hän sai aina kiksejä uhrausseremonioista.

”Tästä seremoniasta tulee suurenmoinen”, toinen sanoi, hihittäen outoa nauruaan, jolloin veden täytti ilmakuplaparvi, joka tuli Zyglakin pitkästä ja hammasrivien täyttämästä kidasta.

Joukkio kuunteli kotarakennelmien kätköistä, mitä Zyglakit puhelivat. Ympäristön täytti outo ja aavemainen hehku, jota tuli meduusoista, jotka toimivat lamppuina. Tämän jälkeen Zyglakit lähtivät kävelemään kohti suurinta kotaa, kotaa jossa oli jopa iso ja koristellulla lasilla varustettu ikkuna. Ikkunassa oli Rhak’elakk hirviöjumalan symboli, kolmio, jonka kärjissä kolmet kynnet, ja kaikkinäkevä silmä jonka yläpuolella kukan nuppu.

Seuraten kotarakennelmien takana pysytellen kaksikon kulkua suuren kodan syövereihin, kaksikko tai siis kolmikko, koetti pysytellä kultistien vanavedessä. Zyglakien seuraaminen osoittautui hankalaksi, kun nämä liikkuivat niin sulavasti vedessä ja Umbra joutui säätelemään potkuriensa voimaa ja ääntä, ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota.

Hiipimisoperaatio melkein loppui heti alkuunsa, kun toinen Zyglakeista kääntyi katsomaan taakseen, jolloin Glatorianking työnsi Umbran läheiseen saviruukkuun ja syöksyi itse Qewa sylissään läheisen kodan taakse. Zyglakit jatkoivat matkaansa rupatellen uhrausmenoista ja kuinka jännää se olisikaan, vihkiytyä Rhakk’elakk munkiksi. Tulevassa seremoniassa heidät olisi määrä korottaa oppilaista munkeiksi, olivathan he opiskelleet Rhak’elakkismia jo vuosien ajan.

Umbra ja Glatorianking katselivat kauempaa, kuinka Zyglakit menivät kaavut kasvojensa suojana sisään kotaan, näyttämällä kolmio-amulettia, jonka keskellä oli pyörivät punainen kivi. Kivi teki säteen oveen, jolloin muodostui portaali, jonne kaksikko astui sisään.

”Miten pääsemme tuonne jättikotaan?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä. ”Meidät tapettaisiin heti jos astuisimme portaalista sisään Zyglakien vanavedessä”, Umbra jatkoi. Hän mietti kuumeisesti suunnitelmaa muttei saanut mitään järkevää aikaiseksi.
Glatorianking mietti myös suunnitelmaa, ja huomasi kuinka Qewan tekemään seittiin tarttui kasvinosia ja merilevää, jolloin hämähäkki alkoi muistuttaa elävää pensasta.
”Keksin juuri suunnitelman”, Glatorianking sanoi, alkaen kerätä Qewan selässä olevaa kariketta ja muuta. Fikou alkoi erittämään enemmän seittiä kaksikon kehoituksesta ja Umbra lähti etsimään lisää vesikasveja.
*******
”Tästä tulee hienoin idea ikinä”, Gekko myhäili kun Umbra saapui kasvien kanssa. Umbra oli haravoinut pitkin aluetta ja löytänyt kukkurallisen limaisia vesikasveja, jotka hän antoi Gekolle.

Valkoinen soturi laittoi vauhtia tekemisiinsä ja kaatoi tekemänsä seittivesikasviklöntin Umbran päälle.

”Miksi sinä näin teet?” Umbra huusi, mutta Gekko laittoi kätensä Umbran suun eteen. ”Ei huutoa. Selitän sinulle suunnitelman”

”Ensin me huijaamme paria kaapua kantavaa Zyglakia tällä ”puhuvalla kasvihirviöllä”, eli sinulla U”, Gekko aloitti. ”Sitten vangitsemme Zyglakit Qewan verkkoihin ja viemme heidät jonnekin säilöön ja sitten menemme heidän kaavuissaan sisään palvomaan hirviöjumalaa”, Gekko kertoi.
”Ookkei…” Umbra ihmetteli. Tämä oli niin älyvapaa idea että se voisi toimiakin. Ja oli hyvä että Gekko teki jotain reissun hyväksi.

Glatorianking lisäili kaikenlaisia kasveja Umbran päälle, ja pian Umbra muistutti kävelevää pensas-matoran-hybridiä. Umbran panssarit olivat täynnä vihertäviä kasveja ja muuta mukavaa, simpukankuoria ja näkinkenkiä. Tämän uuden ulkoasun avulla heidän olisi siis saatava aseensa…

Glatorianking nauroi ja tirskui Umbralle kun tämä uusi ulkoasu oli valmis. Fikoukin hyppi Umbran ympärillä, nauraen omalla rahimaisella tavallaan.
”Lopettakaa jo, Zyglakeja on tulossa”, Umbra kuiskasi ja lähti paikoilleen. Nämä Zyglakit olivat tosiaankin taikauskoisia, tai toivottavasti olivat, Umbra ajatteli, kun Zyglakit lähestyivät pensasmaista röykkiötä.

Kaksi harmaisiin kaapuihin pukeutunutta Zyglakia lipui Umbran ohitse kohti jättikotaa. Kun liskot olivat oikealla kohdalla, rupesi Umbra puhumaan.

”Täällä puhuu Jumalanne, Rhak’elakk”, Umbra aloitti möreällä äänellään.Hän piti toista silmäänsä kiinni jolloin syntyi kuva yksisilmäisestä pensaasta. Punainen valo välkehti Umbran silmässä kun huojuva pensasmatoran puhui.

Zyglakit kääntyivät katsomaan Umbraa, tai siis kasvihirviötä. Liskot olivat aluksi epävarmoja mutta pensas jatkoi.

”Osoittakaa uskollisuuteni minulle, Rhak’elakkille, ottakaa taskuissanne olevat myrkkykapselit”, pensas mörisi.

”Oi kyllä suuri johtaja, kyllä suuri johtaja”, Zyglakit sanoivat peloissaan ja ottivat taskuistaan myrkkykapselit, jotka heittivät kitoihinsa. Zyglakien suusta alkoi valua vaahtoa ja silmät alkoivat vilkkua villinä päässä ja kaksikko kaatui kuolleina maahan.

Umbra hätääntyi. Mistä karzahnista nuo kapselit olivat oikein tulleet? Jotkut asiat on tosin hyvä jättää mysteereiksi, hän ajatteli.
Gekko heitti Zyglakien raatojen päälle Fikoun verkon, ja kolmikko alkoi viedä Zyglakeja pois. He löysivät nopeasti roskapöntön, jonne tunkivat kultistien ruumiit.
”Oli ovelaa aiheuttaa noiden tyyppien itsemurha”, Gekko sanoi. ”Mistä sait kapselit?” hän kysyi.
”Itse asiassa, en minäkään tiedä mistä nuo kapselit ilmestyivät”, Umbra sanoi, heitellen vesikasveja panssaristaan. Tämän jälkeen hän kiskoi päälleen harmaan kaavun. Kaavun reunoihin oli laitettu pienoisia simpukoita, ettei se hulmuaisi vedessä.
Glatorianking puki myös kaavun päälleen, ja kaivoi taskusta Rhak’elakk symbolilla varustetun medaljongin. Kultasininen kolmio, jonka keskuksessa oli punainen pyörivä kivi.
”Tästä tulee jännä operaatio”, Gekko sanoi, kun hän katseli symbolia. Se toi hänelle mieleen etäisesti tarinat eräistä matoran-munkeista jotka palvoivat kaikkinäkevää, yksisilmäistä jumalaa.
”Tule Gekko, meidän tulee kiirehtiä. Haluammehan saada aseemme takaisin, eikö niin?” Umbra huikkasi, lähtien talsimaan kohti jättikotaa.

Kodalle pääsy ei tuottanut ongelmia, vaikka vastaan tuli useita Zyglakeja jotka kiiruhtivat eri asioille, hakemaan uhreja Rhak’elakkille tai etsimään pyhiä kivitaulutekstejä. Jotkut Zyglakit kantoivat mukanaan urkujen puhdistusvälineitä.
Kävellen rauhallisesti ovelle, Gekko otti kaulallaan olleen riipuksen, ja osoitti sillä seinää. Punainen valonsäde lähti riipuksesta, luoden portin kodan sisätiloihin. Sankarimme hyppäsivät empimättä sisään.

Kota oli sisältä huomattavasti suurempi kuin ulkoa näytti. Sen sisällä oli maalattu kupolikatto, joka kertoi Zyglakien tarinaa, merenkulkijoista aina näihin päiviin. Yhdellä seinällä oli suuret kalmankalpeat urut, joiden ääressä vanha silmälaseja käyttävä Zyglak koetti harjoitella päivän seremonioiden kappaleita, vaikka hänen toverinsa olikin puhdistamassa urkujen piippuja. Tuloksena moskaa lensi ylös piipusta suoraan puhdistajan kasvoille.
Tämä kota oli täysin vesitiivis, eikä kosteudesta ollut juuri tietoakaan. Umbra huomasi sen nopeasti kun hänen varahappisäiliönsä happi loppui.
Umbra katseli mielenkiinnolla, kuinka kymmenet, ellei sata Zyglakia hääri ympäri alttaria. Alttarin keskipiste oli Rhak’elakk-patsas, jonka eri osaset pyörivät hiljaa ja ääneti eri suuntiin. Patsasta koristivat kaksi rubiinia, jotka toimivat patsaan pään silminä, jolloin yksi silmä osoitti aina kultisteja. Patsaan edessä oli uhripaasi, laakea harmaa kivi, jossa oli paljon uurteita ja veriläiskiä. Hirviöjumala oli varmaan todella verenhimoinen, Umbra ajatteli.

Alttarin läheisyydessä oli pääpapin koroke ja hiukan siitä vasemmalle oli tutunoloinen käärö, josta pilkotti Umbran musta miekka ja Gekon kivääri.
”Aseemme ovat tuolla”, Gekko kuiskasi Umbralle hiljaa. Umbra katsoi ja näki aseet ja nyökkäsi.

”Meidän pitää keksiä tapa päästä alttarille”, Umbra kuiskasi, kun suurten rumpujen pauke alkoi kuulua, jolloin kaikki huppupäiset menivät paikoilleen laajalle lattialle ja alkoivat kumartaa pääpappia, joka käveli verenpunaista mattoa pitkin alttarille, kädessään Matoranin päästä tehty sauva, jossa oli punainen rubiini kaiverrettuna kolmanneksi silmäksi.
Pappi asteli kumarassa asennossa korokkeelle, nostaen luisevat kätensä ilmaan.
”Zyglakit! Tähdet ovat suotuisassa asennossa. Pian on aika Rhak’elakkin, nousta merestä ja tuoda täysi VALTA Meille!” vanhus huusi, punaisen auran nostaessa hänet ilmaan. Pappi oli joutunut transsiin.
Zyglak soperteli manauksia ja kaikenlaista outoa Zyglakiksi, alttarilla olleiden liekkien lepattaessa. Polvistuneet Zyglakit kuuntelivat heidän hengellisen johtajansa mesoamista alttarilla.
Joukko munkkikokelaita seisoi rivissä lähellä alttaria. Heidät olisi tarkoitus vihkiä Rhak’elakkin palvelijoiksi loppuiäkseen, tämä olisi heidän seremoniansa. Nuorehkot Zyglakit seurasivat lumoutuneina pääpapin puhetta ja saarnaa, kun tämä osoitti kuuntelijoihin.
”Joukossamme on vääräuskoisia!” Zyglak kailotti, osoittaen koukkusormellaan väkijoukkoon. Syyttävä sormi osui juuri siihen kohtaan missä Umbra ja Gekko olivat, piilossa, kumartuneina kaavut päällään.
Väkijoukko alkoi riuhtoa Gekkoa ja Umbraa kohti alttaria, kaksikon koettaessa pitää itsensä piilossa kaapujen alla. Nyrkit viuhuivat kun kaksikko koetti estää väistämätöntä.
Zyglakeja tuli yhä enemmän ja enemmän. Liskomaiset kultistit repivät kaavut kaksikon yltä, ja sitoivat heidät luuköysillä etteivät he pääsisi pakoon.
”Rhak’elakk haluaa veriuhreja näiden uusien munkkiensa vihkimiseen!” Pääpappi huusi, punaisen rubiinin kimaltaessa hänen päähineessään.
Muut Rhak’elakkin palvojat lähtivät paikalleen kuulemaan toimitusta ja jättivät vangitut vääräuskoiset ja köytetyt sankarimme odottamaan veriuhriseremoniaa.
”Tuokaa Matoran minulle”, vanhus sanoi, osoittaen sormellaan kahta kirvestä kantavaa kyöpeliä, jotka olivat erikoistuneet veriuhrien kiduttamiseen ja etsimiseen. Kaksikko tarttui Umbraa käsistä kiinni ja lähti raahaamaan häntä kohti kivipaatea, joka toimi uhrialttarina.
Umbra katseli kauhuissaan kuinka Zyglakit sohivat Qewaa palavilla soihduillaan, kuinka Pääpappi ylisti hirviöjumalaa tästä veriuhrista ja sai aikaan transsintunteen kuuntelijoissa. Kaiken tämän kauheudenkin jälkeen, Umbra huomasi jotain positiivista tässäkin hetkessä. Hänellä oli nyt naamionsa ja hän olisi lähempänä miekkaansa, jonka avulla hän voisi pelastaa Gekon, joka hieroi polveaan, johon oli lyöty kirveen varrella.
Pääpappi messusi uskolliselle kuulijakunnalleen, kauan kauan… Umbra tiesi että jossain vaiheessa tämäkin tulisi loppumaan ja ei olisi kiva olla ensimmäinen klaanilainen Zyglakien veriuhri. Jotenkin se ei vain ollut järin houkuttelevaa. Mutta mitä muuta hän voisi ajatella? Pakenemiskeinoa? Ehkäpä. Umbra koetti liikuttaa käsiään, jotka oli sidottu paaden reunohin. Hänen jalkansakin olivat sidotut ja hän muistutti nyt aivan Elämän naamion symbolia.

Umbra näki silmäkulmastaan miekkansa, joka oli luisella hyllyllä Gekon aseiden kanssa. Nämäkin aiottiin kuulemma uhrata, sen Umbra oli tajunnut Zyglakin saarnasta.

Umbran mietinnän katkaisi yhtäkkiä pahaenteinen hiljaisuus, jonka aikana soihdut sammuivat. Tämän jälkeen oli pimeää jonkin aikaa, kunnes soihdut syttyivät itsestään ja alkoivat valaista kappelia.

Zyglakit olivat kumarassa, päät painuneena maahan. Muut paitsi pääpappi olivat kovassa transsissa ja uskonnollisessa hurmoksessa.

Sankarimme näki kauhukseen, kuinka vääntyneet, vanhat ja hauraat liskon kasvot katsoivat häntä punaisilla, tulta ja hulluutta uhkuvilla silmillään, ja kuinka vanhus liikutti Rhak’elakkin symbolilla varustettua miekkaa kohti Umbran sydänkiveä.

”Rhak’elakk zumb aler a’kla”, vanhus sanoi, iskien miekalla kohti Umbraa.

Umbra käytti tahdonvoimansa painovoima-aaltoon, jonka hän ampui sormestaan päin pappia. Miekka uursi jälkeä Umbran panssariin, jättäen kuitenkin elintärkeät elimet vahingoittumattomiksi. Samalla miekan onnistui myös katkaista Umbran vasemman käden köysi, jolloin hänen olisi helpompi paeta.

Pappi ei pitänyt siitä kuinka niskoitteleva kiitosuhri hänelle oli tuotu. Hän otti miekkansa maasta, syöksyen voimalla kohti Umbraa.

”Nyt sinä kuolet!” raivostunut pappi huusi, sohien miekallaan Umbraa, joka koetti pyristellä pois köysistään. Hän joutui torjumaan miekan iskuja kädellään, jolloin panssaria meni rikki.

”Minun on pakko saada miekkani”, Umbra ajatteli, riuhtoen itseään vapaaksi. Köydet alkoivat pettää ja Umbra nousi paadelle, potkaisten timantein koristellun miekan papin kädestä.

”Osat taisivat vaihtua, Zyglak”, Umbra sanoi häijysti, osoittaen miekalla kohti papin rintaa. Umbra piti katseensa tiukasti Zyglakissa, mutta syöksyikin yhtäkkiä luuhyllylle, ottaen Gekon ja hänen oman miekkansa.

Repien raivokkaasti kääreitä aseiden päältä, Umbran onnistui saada Artakhan miekka, oma miekkansa ja Gekon plasmapistoolihökötys revittyä ulos kääreistä. Umbra juoksi aseet käsissään vanhuksen vierestä Gekon ja Qewan luokse, samalla kaataen muutaman soihdun, jotka sytyttivät alttarilla olevat kankaat tuleen.

Umbra sivalsi miekallaan Gekon köysiä, jolloin tämä putosi lattialle. Gekko alkoi heräillä savun hajuun ja Qewa ilmaisi rääkynällään haluavansa myös vapaaksi. Umbra päästi myös Fikoun vapaaksi.

Valitettavasti tulipalo sai aikaan myös sen että uskonnollisessa transsissa olleet Zyglak-kultistit alkoivat heräillä ja pääpappi usutti Zyglakeja Umbran ja Gekon kimppuun.

Umbra käytti tätä uutta, kevyttä ja hopeista timantein koristeltua miekkaansa ja omaa mustaa miekkaansa, sivaltaen Zyglakien orgaanista kudosta kappaleiksi, jolloin Umbran panssari värjäytyi Zyglakin verestä. Taistellen urheasti ylivoimaista vihollista vastaan, kolmikon onnistui paeta kohti ulospääsytietä, mutta Gekon onnistui hukata hänen plasmapistoolinsa Zyglakeille. Osa Zyglakeista oli alkanut sammuttaa tulta puhaltamalla siihen, mutta tyhmäkin tietää ettei puhaltaminen sammuta tulipaloa.

Miekat viuhuivat ilmassa kun liskomaisia olentoja kaatui maahan kaksikon käsittelyssä. Umbran oli onnistunut päästä oviaukolle.

Kanavoiden painvoimaiskun oveen, Umbra rikkoi sen kappaleiksi, jolloin vettä alkoi syöksyä liekehtivään kappeliin.

”Tule Gekko, nyt lähdetään pintaan!” Umbra huusi, ottaen Qewan syliinsä ja käynnisti pukunsa moottorit, jotka alkoivat kuljettaa Umbraa kohti pintaa. Ennen kodan lopullista jättämistä, Umbra kanavoi sormestaan lasersäteen suureen, koristeltuun ja värikkääseen ikkunaan, joka särkyi vedenpaineen voimasta, saaden aikaan tulvan Zyglakien kappeliin.

”Olet sinä Umbra aikamoinen pahis”, Gekko mutisi kun he uivat kohti pintaa, muutamien Zyglakien uidessa heidän perässään.

Destralille ja sen ohi XXV: ”Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”

Meri

Matoro oli käyttänyt viimeiset elementtivoimansa pienen jäälautan tekemiseen. Nelikko roikkui lautassa kovien aaltojen riepottelemana. Meri vei heitä johonkin suuntaan, mutta heillä ei ollut mitään tietoa sijainnistaan saatika sitten suunnastaan.

Jään Toa tähyili jatkuvasti ympärilleen kiikarisilmällä. Hän yritti paikantaa maata, laivan, mitä vain.
”Ei mitään”, hän totesi hiljaa muille.
Hän ei ollut aivan varma kuulivatko muut sitä meren ääniltä.

Aikaa kului.

”Hei! Laiva!”, jäävuoren päällä roikkuva Matoro alkoi kiljua. Kolmen muun matkalaisen ilmeet kirkastuivat nopeasti ja he käänsivät katseensa kohti alusta.
Se oli keskikokoinen, ränsistyneen näköinen rahtilaiva jonka savuopiippu puski mustaa savua taivaalle. Nelikko alkoi huutaa ja huitoa jotta laiva huomaisi heidät.
Äks ampui käsitykillään ilmaan useasti.

”Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”, eräs merimies-matoran totesi katsottuaan kiikareillaan haaksirikkoisia.
”Montako niitä on?”, kapteeni kysäisi.
”Kaksi toan näköistä. Kaksi matorania. Näyttävät haaksirikkoisilta”, merimies selitti.
”Nappaa kyytiin, saavat kuurata kantta. Ja toille on aina käyttöä seudulla jossa on merirosvoja”, kapteeni sanoi. Rahtilaiva muutti kurssinsa kohti jäälauttaa.

”Mahtavaa! Ne huomasivat meidät!”

Joukko poimittiin kannelle.
Sitten heidät pisttettiin kuuraamaan kantta.

”Paremminkin olisi voinut mennä…”, Äks marisi.
”Älä aina valita, saimmepahan kyydin”, Matoro vastasi harjaten pitkällä siivousvälineellä puukantta.
”Mutta minne?”, Äks jatkoi.
”… niin. Voisimme kysäistä kapteenilta minne tämä alus on menossa”, Matoro puheli puoliksi itsekseen. Hänen Itroz-kansionsa oli kieritetty rullaksi vyöhön. Se oli kastunut.
Jään Toa heitti mopin toiselle Klaanilaiselle ja vilkaisi ympärilleen. Hän kiipesi metalliset, kapeat portaat yläkannelle, jossa kapteeni seisoskeli kaidetta vasten.
”Saanko kysyä minne olemme matkalla?”, hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä violetilta matoranilta.
”Kuljetamme sinappilastia Bio-Klaani -nimiseen paikkaan”, painovoiman matoran vastasi.
Matoro ei ollut uskoa korviaan.

Tämä oli maineikkaan Turkanen-sinapin kuljetusalus.
”Minä ja Xxonn olemme Bio-Klaanista”, Matoro kertoi nopeasti.
”… haluatko kertoa mitä teille oli tapahtunut?”, kapteeni kysyi.
”Tuota, se on aika pitkä tarina. Meidän pitää kuitenkin poiketa Destralilla hakemassa yksi ystävämme”, Matoro kertoi.

”Destral? Se makutapaikka?”, kapteeni kysyi.
”Juuri se… onnistuuko se?”, Matoro kysyi. ”Voin antaa sijainnin jos on ongelmia saaren löytämisen kanssa.”
”Eihän kukaan täysjärkinen mene sille saarelle vapaaehtoisesti”, Kapteeni selitti tyrmistyneenä.
”No mitä jos ajatte sinne melko lähelle ja minä ja Äks käväisemme siellä rannalla pelastusveneellä?”
”Tuohon voin suostua.”
”Mainiota.”

Blezerin retki

Lehu-metsä.

Blezer oli ollut harvinaisen epäonnekas. Hän oli pyörinyt ympyrää lehu-metsässä jo useita päiviä ilman, että kukaan olisi törmännyt häneen.

Muakan poikanen ei enään vastustellut toaa vaan seurasi tätä kiltisti.
Aina silloin tällöin se juoksi kauemmas isännästään jolloin Blezer joutui etsimään tätä. Pienoinen piti sitä jonkin sortin leikkinä mutta toaa taas alkoi kyllästyttämään moinen. ” Jos sinä aijot juoksennella ympäriinsä metsää vositko edes hieman hidastaa tahtia? ” Blezer sanoo pikku muakalle joka vain kallistaa päätään ja katsoo uutta isäntäänsä.

Blezer jatkoi matkaansa. Hän käveli ja käveli. Kunnes… Hänen edessään oli polku. Selvä pikkuruinen polku. Blezer oli sanoinkuvaamattoman iloinen nähdessään tuon hiekkaisen pienen reitin joka johtaisi hänet sivistykseen.

Toa kutsui uutta lemmikkiään kisuttelemalla. Hän oli huomannut että pienoinen pitää siitä ja etsii äänen luo. Pian muaka tulikin hänen Blezerin luo. ” Tule… Mennään. ” Hän toteaa ja alkaa kävellä polkua. Pentu seurasi isäntäänsä aina silloin tällöin poiketen polulta.

Xiantos puhuu kielillä

Bioarkistot

Konguboss penkoi Bioarkistojen kirjahyllyä. Hän löysi paksun kirjan, jossa kerrotaan kaikkien mysteeristen ja tuntemattomien olentojen kyvyt, ulkonäko, luonne, elinympäristö, jne. Toa etsi kirjasta pitkään näkemäänsä outoa olentoa. Hän ei löytänyt mainintaakaan kirjasta. Konguboss käveli ulos Arkistoista.

Jossakin

”Minä tiedän kuka sinä olet, Konguboss”, Xiantos sanoi, ”I know where you live”

Hän oli ilmestynyt tyhjästä Bioarkistojen suurelle pääsisäänkäynnille.

”Mikä sinä olet?”
”Saat tietää sen joskus”

Konguboss yritti napata ruskea takkisesta olennosta, mutta tämä oli liian nopea.

”Missä Burnik?” Toa hätääntyi, ”Tämä ei ole hauskaa”

Konguboss lähti kävelemään pohjoiseen päin. Hän huuteli lemmikiänsä, Burnikia. Hän käveli tiheän metsän läpi katkoen puita kirveellänsä.

Lavazone, Laavavyöhyke, Laava-alue, Laavakentät…

Hän saapui alueelle, joka oli tuhkaa ja laavakievä. Hänen jalkojansa alkoi polttamaan. Ilman Toa lähti juoksemaan eteenpäin. Hänen jalkojansa poltti. Kovasti. Pian hän huomasi talon, mutta juoksi sen ohitse. Toa näki vuoren nousevan lännestä. Sen oli pakko olla Mt. Ämkoo. Vihreä Toa lähti taas juoksemaan sinne päin. Pian hän saapui kuuman lähteen luokse. Hän ei kestänyt kuumutta ja pökertyi.

[spoiler=Deleted scenes]
Hän koputti oveen.

*knock knock* *kop kop* *kop – kop-ko-kop – kop – kop kop*

Kukaan ei avannut ovea.
[/spoiler]

Destralille ja sen ohi XXIV: Voi ei se olikin etelän taikamanaatti

Taivas meren yllä, jättiläismanaatti

Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa – ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella.
Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista.
Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.

”Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?”, Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni.
”Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?”, Äks ehdotti.

”Hei, tämä man-”, Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.

Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.

Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa.
”Olett-”, Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan.
Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä.
Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään.
Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin.
Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen.
Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.

Tehdä jotakin tai olla tekemättä.

Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.