Taivas meren yllä, jättiläismanaatti
Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa – ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella.
Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista.
Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.
”Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?”, Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni.
”Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?”, Äks ehdotti.
”Hei, tämä man-”, Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.
Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.
Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa.
”Olett-”, Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan.
Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä.
Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään.
Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin.
Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen.
Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.
Tehdä jotakin tai olla tekemättä.
Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.
Jos tekisin manaatin nyt, kohtaus olisi pastissi siitä Dyyni osa 2:n kohtauksesta missä Paul ratsastaa hiekkamadolla
Merihätään joutuminen on ihan hyvä ropetus-ongelma, uimista käsitellään jokseenkin uskottavasti. Lopetus on aika huono…
Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.
Tehdä jotakin tai olla tekemättä.
Jälkimmäinen oli ilmiselvästi oikea vaihtoehto, koska olennaista oli keskittyä selviämiseen kunnes joku taika juttu pelastaisi heidät.
Inspiroikohan äkillistä pulmaa se, että joku valitti aikoinaan lentävästä sinivalaan kokoisesta manaatista. Liian op, pls nerf… no se on etelän taikamanaatti ja jättää sankarit pulaan. Komppaan sitä, että uimisongelmia kuvataan miellyttävän kouriintuvasti, mutta tämä on taas juuri tällaista cliffhanger-ropettamista. Kastuivatkohan Itroz-kansiot pahasti.
Tämä on jotenkin paras lainaus kuvaamaan tätä retron sektoria… vähäsen hassu siisti toimintalaini joka ei, jos sitä pysähtyy miettimään, oikeastaan tarkoita yhtään mitään
hmm vähän lyhyt viesti pitää keksiä jotain loppuun… mitähän nasevaa Guardian tai Don olisi kirjoittanut siihen…
Ei mutta, ihan hyvähän tämä on! Uiminen on tuntuvaa, ja pidän siitä että ratkaisu OP-manaattiiin on vaan… että OP-manaatti ei enää halua kantaa sankareita ja sukeltaa. Pidän kuvauksesta ”tönkön muotoinen pää”. Se on osuva kuvaus manaatin päästä.
jaa
Tää o just oikein. Kuten aiemmin mainittua: kunnon seikkailussa voitot ja tappiot seuraavat toisiaan ripeästi.
Minusta paitsi uimisen, myös syöksymisen kuvailu on aika elävää! Vähän jo rupesi huimaamaan kun sieltä tultiin alas.