Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Surkeaa luettavaa

Kommentoi

SS Rautasiipi

Amiraali vilkaisi vielä kerran ulos työhuoneensa ikkunasta, ja kävi sitten paperipinon kimppuun.

Surkeaa luettavaa.

Laivaston oli tarkoitus tarkkailla ja asteittain kontrolloida Klaanin saarta ympäröivää merialuetta. Estää lisäjoukkojen tuonti, rajoittaa aseiden kuljetusta ja muuta mukavaa. Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Torakat olivat aloittaneet taistelun Kolmennenkuun Festivaalin laivan kannella. Rautasiiven isoimman tykin törkkiminen paatin suuntaan oli kyllä lopettanut mähinän, mutta laivalta yllättäen löytynyt klaanilainen, jonkinasteinen velho, oli miltei lyönyt taistelun tuoksinassa Eversti 437:lta pään poikki.

Klaanilainen Festivaalilaisten laivalla. Yrittääkö hän hakea apua, vai paeta?

Amiraali otti teräväkyntisillä käsillään seuraavan paperin luettavakseen.

Hän kiroili mielessään omalla kielellään.

Nazorakit olivat hyökänneet sinappilaivan kimppuun. Amiraali ei tiennyt, tahtoiko hän lukea raporttia yhtään pidemmälle.

[spoil]Kiitosta vaan Manulle ja G:lle, jotka menivät siirtelemään tarvitsemaamme amiraalia pitkin poikin kesken festivaalikohtauksen. Terveisin Make.[/spoil]

Retro

Deltan temppeli 55: Klaanilaisten kotimatka

Kommentoi

Pohjoisen Mantereen rannikko
Skakdien Laiva

Tummalla tervalla värjätty, hieman dzonkkimainen purjevene eteni tasaista vauhtia merellä. Skakdien lippu oli laskettu yhden, korkean maston huipusta alas.
Jardirt seisoi ruorissa onnessaan. Kunnollinen alus kaiken tämän jälkeen.

Kapteeni Notfun istui laivan perässä. Matoran oli harmistunut siitä, että laivasta ei löytynyt lainkaan rommia. Vain jotain b-luokan roska-alkoholia.
Gaggulabio on julma olento, hän ajatteli. Ei anna edes kunnon rommia.

Pian ‘Funin vieressä istui Matoro ja tämän vieressä Umbra. Kaksikko oli levittänyt suuren merikartan eteensä ja kävivät reittisuunnitelmaa läpi samalla kun muistelivat seikkailujaan alueella.
Vaikka Matorolta puuttui toinen käsi, hän oli huomattavan iloisella mielellä. Nimdasaaren synkkyys oli poissa silmistä, poissa mielestä…

Nurukan ja Deleva olivat jossakin laivan sisäosissa. Samol opetteli innokkaana laivan köysistöjen toimintaa. Kannen miehistö oli minimissään, sillä Notfun oli antanut suuren osan mennä lepäämään. Hän ymmärsi, ettei edellinen seikkailu ollut helppo kenellekkään. Kukaan ei voittanut mitään.

“Niin hei, Notfun?” Matoro aloitti, kääntäen kartan hetkeksi pois.
Notfun käänsi päänsä puhujaan. Hän olisi valittanut tittelin “Kapteeni” puuttumisesta ellei puhuja olisi ollut Klaanilainen.

“Sanooko nimet Arupak tai Tarip sinulle mitään?”

Ikävät muistot runosta ja luolasta hiipivät mieleen, mutta asiat piti puhua poikki.

“Muistan Kapteeni Arupakin. Näiden vesien kruunaamaton kuningas silloin joskus… Miksi kyselet?”

“Missä hän on nyt?” Matoro jatkoi ignoroiden Notfunin kysymyksen.

“Öäääh. En ole varma.”

“Ei mitään hajua?”

“Hänen merirosvon uransa pysähtyi kuin seinään. Tarinat kertoivat hänen kohdanneen Meren Henget ja tulleen hulluksi”, Notfun kertoi.

“No siis. Aikana jona olit kadoksissa luolastossa… löysimme ansaluolan. Tarip “Ruostasilmäksi” itseään kutsunut henkilö oli kirjoittanut seinään tarinan hänen ja Arupakin matkasta etsimänä Nimdaa ja… ja N-ne. Ne tekivät Arupakin hulluksi, eivät mitkään merimieslegendat.”
Matoro ei kyennyt lausumaan sanaa Nuket. Liikaa pahoja muistoja. Liikaa jotain, mikä oli oman ymmärryksen ulkopuolella.

Notfun oli täysin hiljaa.

“Et siis tiedä missä Arupak nykyisin on?” Matoro kysyi vielä.

“En tiedä”, Fun vastasi lyhyesti. Kummatkin tunsivat viimeistenkin Deltalle johtavien lankojen katkeavan.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah, Takomo
Käytävä ennen suurta hallia

Viisi hahmoa juoksi läpi Takomon käytävien. Aikaa ei ollut hukattavana, sillä edestäpäin kuuluva koneiden kalke kiihdytti tahtiaan. Voisi olla jo liian myöhäistä.
Guardian kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi taaksepäin hymyillen kevyesti. Psykoottinen nauru ja kolibrimaisten siipien räpsähdykset kaikuivat etäisesti.
“Manu”, sininen skakdi sanoi virnistäen. “Sinä senkin nerokas pikku idiootti.”
Guardian jatkoi matkaa.

https://www.youtube.com/watch?v=jSrLyPvR6zs

Massiivisen tehdaskammion raskaat rautaovet avautuivat yleensä ulospäin. Tällä kertaa ne kuitenkin rysähtivät piristävästi sisäänpäin irroten saranoiltaan Keetongun valtavan jalan potkun voimasta. Raskaasti hengittävän keltaisen jättiläisen takaa huoneeseen juoksivat myös Zamor-revolveria tiukasti pitelevä Guardian ja kolme matorania. Kaikki pysähtyivät tutkimaan uutta tilaa katseillaan.

Valtavan hallin katto häämötti monen kymmenen metrin korkeudessa ja sitä valaisivat valtavat valokivet, jotka roikkuivat suurilla ketjuilla korkeuksista. Jylhän massiiviset koneet puskivat täydellä höyryllä pitäen voimakasta mekaanista kalketta, mutta missään ei ollut yhtään matorania operoimassa laitteistoja. Suuri parvi aseettomia huoltokäyttöön suunniteltuja Va-lautasia hitsaili ja käsitteli laitteita. Tällaiseen koneiden loistoon tottumattomat Ternok ja Ontor katselivat koneita ja kuuntelivat metallin kalketta haltioituneina. Jos tilanne olisi ollut vähemmän kiireinen, Ontor olisi avannut parilla jakoavaimella jokaisen koneen kuin lahjapaketin.

Guardian ja Tongu olivat puolestaan hieman hämillään.
“…niitä on… paljon”, Keetongu sanoi vaiteliaasti katsellessan, kuinka valtaisasta rautasulatosta syöksyvä hehkuva metalliseos kaatui laitteeseen, joka annosteli metalliseosta muotteihin. Muotit muistuttivat erehdyttävästi Feterran käsiraajoja ja haarniskointia.
“Meidän täytyy pysäyttää tämä”, Guardian sanoi. “Jotenkin.”

Keetongu puri hammasta. Hän kääntyi kohti suuren hallin eteläosia ja hahmotti toisen suuren teräsoven, jonka yllä hehkui hätäuloskäynnin merkki. Keltaisen jättiläisen mielessä pyöri yksi sana.
Pato.

“Ternok, Ontor”, valtava rahi sanoi matoraneille äänekkäästi. “Tulkaa mukaani. Minä… keksin.”
Guartsu kääntyi kohti Laivaston johtajaa.
“Keetongu. Vaadin saada tietää, mitä suunnittelet.”
Keltainen jättiläinen hätkähti, kuinka sotilaalliselta Guardianin ääni kuulosti. Sotatilasta huolimatta Guardian kykeni yleensä puhumaan vanhoille tovereilleen yleensä hyvinkin tuttavallisesti, mutta ei tänään.Tänään hän oli eversti Guardian.

“Jotain toimivaa”, Keetongu sanoi kumealla äänellään pidellen tiukasti kiinni Cordak-laukaisimestaan. “Jotain, joka pysäyttää tämän lopullisesti.”
Guardian katsoi vakavasti Keetongun ainoaan silmään. “Hyvä on. Tehkää, mitä teidän täytyy. Ja Q?”
Qinfatheousin ilme oli kysyvä. “Mhm?”
“Täällä jossain täytyy olla jonkinlainen hätäkutsujärjestelmä. Haluan, että menet sinne.”

“Tietysti on”, Q sanoi, “mutta se ei toiminut. Sen ZMA:n häirintäsignaali on estänyt kaikki mahdolliset avunpyyntömme tähän asti!”
“Tiedän”, Guartsu sanoi ymmärtäväisesti. “Ja jos jotain olen oppinut tänään, tiedän myös, että niin pieni este ei pysäyttäisi Takomon Qinfatheousta.”
Q-mies hymyili kevyesti. “Kiitos. Mutta… miksi sinä et ole tulossa mukaan?”

Joku vastasi kysymykseen, mutta se ei ollut Guardian. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen omahyväinen ääni kaikui korkeuksista.
“Koska hän on niin perin jääräpäinen.”

Viisikko kääntyi yhtenä joukkiona katsomaan äänen tulosuuntaan. Valtavan Feterra-osia kasaavan liukuhihnan kyljessä ja pitkien palotikkaiden päässä oli suuri tasanne, jolla oli useita komentopaneeleja ja vipuja. ZMA seisoi tasanteella pidellen kävelykepistä kiinni molemmin käsin, pirullinen virne kasvoillaan.
“Tiedätte kaikki hyvin, että ette voi pysäyttää tätä”, Zorak sanoi toteavasti. “Tiedätte, että mikään viesti ei läpäise sitä häiriösignaalien kuoroa, joka ympäröi tätä saarta. Tiedätte, että kohta minulla on käsissäni niin suuri määrä kaunokaisiani, että taistelunne on turhaa.”
Kukaan ei vastannut mitään Zorakille, joskin Keetongun tähtäys siirtyi tasannetta kohti.
“Mutta ette anna faktojen masentaa teitä”, Zorak sanoi naurahtaen innokkaasti. “Ja nostaisin hattua siitä… jos minulla olisi hattu. No, peli alkakoon.”
Guardianille riitti ja hän ampui kolme hajanaista revolverilaukausta kohti korkeuksissa häämöttävää Arsteinia. Laukaukset osuivat tasanteen metalliseen kaiteeseen ja palotikkaisiin, mutta Zorak ei jäänyt seisomaan paikalleen.
Siistiin takkiin pukeutunut harmaa skakdi tönäisi yhtä liukuhihnojen ohjausvivuista, jolloin liukuhihnojen vauhti kiihtyi näkyvästi. Zorak hyppäsi rauhallisella askeleella liukuhihnalle, joka alkoi viemään häntä vauhdilla kauemmas.

“Hän pääsee pakoon!” Ontor huusi paniikissa. Guardian yritti ampua vielä muutaman laukauksen pakenevaa Zorakia kohti, mutta oli liian myöhäistä.

“Tongu!” Guardian karjui. Tongu kääntyi sinistä skakdia kohti ja näytti jo tietävän, mitä tehdä, mutta odotti silti, että Guartsu lopettaisi puhumisen.
“Auttava käsi“, Guardian sanoi.

Nynrahilla ei usein päästy näkemään, kuinka valtava keltainen kyklooppigorilla heitti sinisen sotaveteraanin ilman halki kohti liukuhihnoja.
Nyt oli yksi niistä päivistä. Guardian halkoi ilmaa sekuntien ajan ennen kuin tömähti voimakkaasti liukuhihnalle jalat edellä.

[spoil]TA TA TAA
TA-TA-TA TA![/spoil]

Retro

Deltan temppeli 54: Sankarien laivankaappaus

Kommentoi

Nimdan saari
Ranta

Epämääräinen veneentapainen seisoi rantavedessä.
Matalat aallot osuivat paattiin. Sankareidemme onneksi merenkäynti ei ollut kovaa.

“… sanokaa minun sanoneen, tämä ei pääty hyvin”, Matoro mutisi. Notfun höpötti itsekseen kuvitteellisille laivakauppiailleen.
Viime aikojen tapahtumat olivat selvästi olleet ‘Funille liikaa.

Merirosvot ahtautuivat veneentapaisen keulaan ja keskiosaan hyvässä järjestyksessä (lue: täydessä kaaoksessa) ja tarttuivat airoihin. Kaikki siirtyivät kiikkerään laitteeseen, joka työnnettiin pian rantaveteen. Airot laskettiin veteen.

Sitten jotain räjähti.

Yhtäkkiä, NINJOJA.

Teltta räjähti spontaanisti paksun savun siivittämänä. Toinen savupommi lensi rannalle, keskelle venettä. Se aiheutti kaaoksen.
Ninjatähti osui yhtä sinistä matorania takaraivoon.

“SOUTAKAA! JARR HARR, KOVEMPAA!” Notfun karjui kiikkerästä mastosta. Vene lipui syvemmälle vedelle. Edelleen erilaisia teräviä esineitä lenteli joukkiota kohti. Yksi osui Samolia selkään. Umbra amui valonväläyksen kohti rantaa, antaen heidän joukolleen kallista lisäaikaa päästä aseiden ulottumattomiin. Moni ol isaanut osumia terävistä esineistä.

“ETEENPÄIN, MIEHEN- EIII PYSÄHTYKÄÄ KÄÄNTYKÄÄ!”
Vene tärähti kovaa mustaan purjeveneeseen. Masto kaatui tömähdyksen voimasta suoraan toisen laivan kannelle. Maston kärjessä seissyt Notfun tajusi tuijottavansa vihaisen näköistä skakdia silmiin.

Itseasiassa laivan kannella oli noin kymmenen hampaisiin asti aseistautunutta, hämmästynyttä skakdia. Joukkion oli pitänyt hyökätä mereltä käsin NINJA-ryhmän tullessa sisämaasta.

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Klaanilaiset ja merirosvot päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Skakdilaivan kansi oli pian suuren joukkotappelun alla. Epätasainen mittelö oli nopeasti ohi, kun Äksän ja Samolin brutaalit menetelmät olivat heittäneet suurimman osan skakdeista mereen. Ennen kuin skakdilaivan komentaja oli ehtinyt tajuat mitä oli tapahtunut, hän lensi Matoron taitavalla judoheitolla mereen.

Vallattu purjelaiva käänsi suuntansa kohti Mannerta, edelleen Gaggulabion lippu isomastossa.

Retro

Makuta Nui

Kommentoi

Nynrah, Takomo, pannuhuone

”Nyt, katsokaa tarkasti”, Manu huikkasi ja alkoi muuttaa muotoaan. Lonkerot vetäytyivät sisään. Samoin raajat. Pää sulautui vartaloon. Haarniskan muoto katosi kokonaan ja pian jäljellä oli musta, vetelä Makuta Nuin massainen lammikko. Feterrat tuijottivat sitä kuin olisivat olleet hämmentyneitä. Sitten, yhtäkkiä, musta nestemäisehkö kasa pomppasi ilmaan ja muotoutui salamannopeasti uudestaan. Pian Kraahkan-naamion ympärille oli muodostunut virtaviivainen, täysin sysimusta ruumis, joka näytti Guardianin mielestä jonkinlaiselta kolibri-rahilta. Keetongu ajatteli täysin samaa, sillä hän oli vieläpä nähnyt sellaisia raheja luonnossa.

Olennon sisältä alkoi kuulua syvää naurua, jonka korkeus nousi nopeasti kimeäksi. Sitten ääni otti paikkansa Makuta Nuin äänialalta ja puhui.
”Heeeei, onko teillä Feterra-pojilla kiire? Tai no mistä minä tiedän, kumpaa sukupuolta te edustatte, mutta yritän järkeill䅔 Feterrat eivät jääneet kuuntelemaan vaan alkoivat ampua. Manu räpytti nopeita mustia siipiään ja lähti pakoon. Feterrat yrittivät osua ympäri huonetta poukkoilevaan lintumaiseen Makutaan, ja sillä välin Guardian ja Keetongu johdattivat Matoranit piiloon muutaman huoneessa olevan tynnyrin taakse. Manu ampaisi ulos katossa olevasta aukosta ja suurin osa Feterroista seurasi hänen perässään. Yksi jäi jäljelle vartomaan huoneeseen. Guardian ei pitänyt siitä.
”Miten pääsemme eroon mokomasta?” hän kysyi kuiskaamalla muilta. Ontor kohautti hartioitaan. Keetongu mietti hetken. Sitten hän otti tynnyrin, joka suojasi heitä ja heitti sen Feterraa päin. Tynnyri joutui Feterran pään lävistämäksi ja jäi roikkumaan robotin hartioiden väliin pää sisällään. Feterra pyörähti ympäri ja yritti selvittää, mitä oli tapahtunut. Sillä välin Guartsu ja kumppanit pakenivat huoneesta oven kautta. Pian Feterra kuitenkin sai tynnyrin päästään, huomasi heidän paenneen, hajotti oven ja lähti perään.

Sillä välin Makuta Nui pörräsi ylemmän kerroksen käytävillä Feterroja pakoon. Nämä tulittivat seinät täyteen reikiä. Makuta ampaisi kattoon ja lähti sitä pitkin takaisin tulosuuntaansa. Hän ohitti Feterrat ylhäältäpäin ja palasi lattian tasolle viimeisen Feterran takana. Taemmat Feterrat, jotka olivat koko ajan tähdänneet Makutaan, jysäyttivät toverinsa täyteen reikiä sarjatulellaan yrittäessään osua suuntaansa muuttanutta kolibria. Manu hihitteli mennessään, ja kovaonninen Feterra jätti muun seurueen lähtiessään suojaan.
Pirullinen Arsestein varmasti korjauttaa tuonkin, Manu ajatteli harmissaan.

Retro

Don

Kommentoi

Ämkoon veljeskunnan tukikohta

“Heillä kestää”, Miru-kasvoinen johtajamatoran sanoi tutkien vehreän saaren karttaa. Karttaan oli merkitty kaikki matoranveljeskunnan käyttämät piilopaikat, asevarastot ja salakäytävät. Kartan päälle oli aseteltu sekalainen joukko pieniä kiviä, jotka arvatenkin olivat kuvaavinaan valloittajatorakoiden liikkeitä saarella.
“Otlekin lähdöstä ei ole kulunut edes…” Johtajan oikeana kätenä toimiva Rau-kasvoinen le-matoran aloitti, mutta Johtajan kädenliike sai palvelijan hiljenemään.
“Meidän on pidettävä huoli, että kaikki on kunnossa. Kutsu Kaita I luokseni.”

Viidakko, Ämkoon veljeskunnan saari

Nazorak-jeepissä vallitsi täysi kaaos kahden huutavan torakan riuhtoessa kilpaa ajoneuvon rattia. Ajoneuvon vaihde oli vaihtunut peruutukselle jo hetki sitten ja auto ajoikin kiihtyvällä nopeudella taaksepäin heiluen samalla villisti puolelta toiselle.

Norsupäästäinen tuijotti nazorakien menoa omahyväisesti. Rahin silmiin auringonvalosta kerääntyvä energia riitti ainoastaan yhteen täsmäsäteeseen päivää kohden, mutta isku oli ainakin ollut täysosuma.

“T-täällä on vaarallinen rahi! Kuuluuko, VAARALLINEN RAHI!” karjui ohjaajan vierellä istuva nazorak radiolähettimeen. Radiolaitteesta kuului kaikin puolin hämmentynyt vastaus, joka pyysi torakalta lisätietoja.

Lisätietoja ei koskaan tullut. Ajoneuvon avonaisesta ikkunasta sisään lennähtänyt savukranaatti sai kummankin torakan yskimään holtittomasti ja pian auton matka pysähtyi sen peruutettua päin paksua puuta. Nazorakit riuhtoivat väkivalloin jeepin ovet auki, kierähtivät ulos ja ahnehtivat viidakon raitista ilmaa savuntäyteisiin keuhkoihinsa.

Auton kuskina toiminut torakka pakottautui polvilleen, yskäisi vielä kerran ja uskaltautui puhumaan.
“Mitä hemmettiä me nyt teemme”, se valitti, muttei kuullut toverinsa vastausta.
“Ette mitään”, kuului kuitenkin vastaus viidakon kätköistä.

Tumman viittahahmon ilmestyminen esiin viidakkopuun takaa nostatti maassa istuvan torakan kasvoille hätääntyneen ilmeen. Nazorak hoiperteli seisoma-asentoon ja perääntyi hajonneen ajoneuvonsa vierelle.

“K-kuka sinä…” torakka aloitti, mutta onnistuikin sitten erottamaan kasvot paksun hupun alta. “…ei voi olla”, se jatkoi, riuhtaisi sitten ajoneuvon oven auki ja pakotti itsensä sisään myrkkysavun täyttämään ajoneuvoon. Torakkasotilas tarttui viestintälaitteeseen vapisevilla käsillään ja huusi sitten siihen rankan yskimisen säestämällä äänellään:

“Hälytys! Lähettäkää lisää joukkoja saaren läntiseen laitaan! Täällä on yksi Klaanin…”

Torakan hätäviestin loppuosa sisälsi pelkkää kuolonkorinaa. Myrkkysavun ja nazorakin rinnan läpi tunkeutuneen teräaseen yhteisvaikutus sai hyönteismäisen olion hengityksen lopulta pysähtymään, ja torakka kuoli vaikertaen ajoneuvonsa sisään.

“Mitenkäs se toinen?” Ämkoo kysyi matoraneilta kiskaisten miekkansa irti nazorakin saastaisesta ruhosta. Enkin pää ilmestyi esiin jeepin keulan takaa, ja matoran sanoi:
“Sai osuman kaulaansa, kuoli välittömästi. Olisiko pitänyt säästää?”
Ämkoo huokaisi.
“En tiedä. Olisimme kenties saaneet siitä irti tietoja, mutta eipä tuo tainnut olla tämän saaren ainoa torakka. Oli miten oli, meillä on nyt kiire.”
“Kuulin mitä se sanoi radiolaitteeseen”, Otlek sanoi kiskoen nuoltaan irti kuolleen nazorakin kurkusta. “Apujoukkojen luulisi saapuvan minä hetkenä hyvänsä.”

Ämkoo oli vastaamassa, mutta hiljeni sitten kuuntelemaan taivaalta kuuluvaa surinaa. Ääni voimistui koko ajan, ja sen lähde tuntui lähestyvän jatkuvasti – useasta eri suunnasta.

“Sinäpä sen sanoit”, admin murahti ja kirosi sitten hiljaa. Miekkasankari vihelsi Norsupäästäisen luokseen, heitti matoranit sen selkään, hyppäsi ratsunsa päälle itsekin ja hätyytti olennon sitten juoksuun. Nyt oli kyse sekunneista.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah, Takomo
Pannuhuone

Guardian puhalsi revolverinsa piipun savut ja harmitteli puoliääneen, että kukaan ei pystynyt näkemään temppua.
Sekunneissa räjähtäneiden savukranaattien viimeistelevän iskun seurauksena kukaan ei nähnyt mitään. Huoneen äänistä kuuli kuitenkin, että kaaos oli valmis. Feterrojen plasmalaukauksien punahehku oli ainoa asia, jonka näki tummanharmaan savun läpi. Se oli tarpeeksi hengissä pysymiseen.
Guardianin ja Keetongun silmiä vetisti ja he räpyttelivät niitä tehokkaasti, haparoiden läpi tumman savun etsien tietä ulos. Taistelun äänet antoivat hyvän kuvan siitä, mitä alueita huoneesta kannattaisi välttää.
Guardian sulki vetisen oikean silmänsä ja keskittyi vasempaan. Savun häiritsevä lämpö tarkoitti, että oli vain yksi oikea toiminto.
Röntgen. Päälle.

Sokaisevan valkoisen valon kaikottua Guardian näki huoneen tapahtumat. Pikimustina hahmottuvat, röntgensäteen läpäisyvaikutukselle immuunit Feterrat ammuskelivat tuhoisalla tulivoimallaan useampaan suuntaan, mutta joustavilla kengillä sinkoileva matoran Q oli aivan liian nopea niille. Ei ollut aivan selvää, pystyikö Qinfatheous itsekään ohjailemaan sinkoiluaan. Harhautuksena se kuitenkin oli täydellinen.

“Matoranit”, yhä voimakenttänsä sisällä keppiinsä nojaava Arstein sanoi halveksuvalla äänensävyllä. Hän oli laittanut pyöreät ja terässankaiset suojalasit silmiensä päälle. “Ei mitään tapoja.”

Makuta Nui nauroi psykoottisesti roikkuessaan yhden Feterran päästä kiinni niljakkailla lonkeroraajoilla. Raajat olivat sitoutuneet tehokkaasti useampaan solmuun Feterran ympärille ja vaikeuttivat huomattavasti sen liikehdintää, joskaan eivät sen sädeaseiden plasmaoopperaa.

Hieman Tongua pienemmässä, selässään valtavaa merimiinaa kantavassa robottihaarniskassa liikehtivä Ternok nuiji teräsnyrkein yhtä Feterraa, mutta parissa sekunnissa suuri metallihirviö pakotti nopealla rynnäköllä Ternokin ja tämän haarniskan vasten pannuhuoneen seinää. Feterran neljä kättä alkoivat raastaa teräshaarniskaa auki. Sen olkapäissä hohtava tulikuuma plasma tähtäytyi avunpyyntöjä huutelevaan Ternokiin.
Sitä ei kestänyt kauaa, sillä keltainen jättiläinen törmäsi plasmankatkuiseen konepaholaiseen valtava olkapää edellä.
“Ternok! Juokse!” seinää vasten Feterraa kaikin voimin pitelevä Keetongu karjui petomaisesti.
“Mutta-“
“Se oli käsky!”
Ternok ei väittänyt vastaan, vaan pinkoi välittömästi kohti suojaa, jättäen sekä exo-haarniskan että sen selästä pudonneen merimiinan omaan arvoonsa. Matoranin juostessa Guartsu ja Ontor jakelivat hajanaisia laukauksia kohti tätä vainoavaa Avhrak Va -joukkiota.

Zorak von Maxitrillian Arstein VIII tutkaili tilanteen kulkua röntgenlasiensa läpi hieman ärtyneenä, mutta täysin kiinnostuneena. Tilanne oli puhdas kaaos ja täydellinen farssi, mutta siitä pystyisi vain ja ainoastaan oppimaan.
Harmaa skakdi käänsi katseensa Guardianiin ainoastaan huomatakseen, että tämä katsoi jo häneen. Vartijan kasvoilla oli vihainen ilme. Zorak nosti toisen kätensä ylös ja viittoi Guardiania luokseen pirullisesti hymyillen. Sitten hän avasi kävelykeppinsä päässä olevan nupin ja painoi muutaman napin pohjaan.

Pannuhuoneen seinänraoissa olevat ilmastointiaukot räjähtivät käyntiin pyörremyrskymäisellä puhallusvoimalla ja savu alkoi hälventyä. Zorak von Maxitrillian Arstein virnisti koko hammasrivillään Guardianin ja klaanilaisten suuntaan.
“Käsky: Tappakaa”, Zorak sanoi Feterroilleen, jotka alkoivat hahmottua vähitellen savun keskeltä. Pian koneet näkisivät tarpeeksi hyvin tähdätäkseen.
ZMA heilautti kättään ystävällisesti ja astui ulos pannuhuoneen ovesta, sulkien sen perässään.

Q oli lopettanut satunnaisen pomppimisen ja seisoi nyt kahden muun matoranin joukossa Keetongun takana. Feterrat olivat lopettaneet satunnaisen ammuskelun ja odottelivat kärsivällisesti, että savu hälvenisi. Punainen plasma hohti niiden olkapäissä uhkaavasti. Manun, Guartsun ja Tongun kolmikko seisoi nyt huoneen keskellä. Odottaen.
“Kiitos”, Keetongu kuiskasi epävarmana matoranien suuntaan. “…kiitos avustanne.”
“Johtaja Keetongu”, Ternok kuiskasi hymyillen. “Minä luulin, että se oli tyhmä temppu?”
“Se oli”, Keetongu sanoi. “Hyvin tyhmä. Mutta rohkea.”
Q seisoi ylpeänä klaanilaismatoranien välissä. “Anteeksi kun emme totelleet, mutta tämä on meidänkin taistelumme. Tänään Nynrah nousee. Tänään heitämme hirviöt pois saareltamme!”

Guardian tapitti tiiviisti pannuhuoneen ovea. Hän irvisti vihaisesti. “Oikea asenne, mutta… suurin hirviö oli juuri hyppysissämme.”
“Minä keskittyisin nyt hengissä selviytymiseen”, Keetongu sanoi hiljaa. “Ei millään pahalla, Guartsu.”
Manu seisoi hiljaa, vielä pikkuruiset haarniskan väleistä pilkistävät lonkerot sätkien. Hän katseli Feterroja. Sitten hän siirsi katseensa aukkoon, josta matoranien hallittu iskuryhmä oli syöksynyt sisään. Sitten hän katsoi taas Feterroja.

Makuta Nuin hymy leveni.

Retro

Makuta Nui

Kommentoi

Trooppinen viidakko

Matoran olisi voinut kuvailla laaksoa erittäin kauniiksi. Moni olisi voinut kutsua paikkaa paratiisiksi. Toat olisivat ihailleet maisemia, raunioituneen kaupungin jäänteitä ja hikoilleet kuumuudessa. Jopa Vortixxit olisivat saattaneet tuntea jotain positiivista sisällään. Skakdit olisivat iloisena lähteneet tutkimaan, olisiko raunioiden joukossa aarteita.

Makuta Abzumo katseli laaksoa kukkulan laelta lumoutuneena. Alas vietti kivinen polku, jota hän pian kävelisi. Olisihan raunioitunut kaupunki toki mainio arkeologinen tutkimuskohde, mutta Abzumo ei harrastanut moista. Hän oli todellisuudessa kiinnostunut vain päämäärästään. Mutta kyllähän muinoin kukoistaneen kaupungin jäännökset saivat kenet tahansa lumoutumaan.

Aikoinaan niin mahtava kaupunki oli ilmeisesti rakennettu kokonaan hiekan värisestä kivestä, sillä kaikki raunioituneet rakennukset olivat beigen sävyisiä. Kävellessään lähemmäs Makuta huomasi, että jokaiseen rakennelmaan – oli se sitten kokonainen, mikä oli harvinaista, tai ei – oli tehty seinämaalauksia ja -kaiverruksia. Kävellessään kivistä polkua ja työntäessään saniaisen oksia pois tieltään Abzumo pohti, mikä oli tuhonnut kaupungin joskus vuosituhansia sitten – sillä niin kauan aikaa tämä selvästikin oli ollut raunioina. Harmaa Aine luisteli varovaisesti kivipolkua pitkin hänen jäljessään ja aiheutti hienoisen äänen, kuin pikkukiviä olisi murennettu myllynkivillä.

Pian he saapuivat rakennusten keskelle. Suurin osa taloista oli sortunut kasaan. Monet tornit olivat vain puolittain pystyssä. Köynnökset olivat jopa kokonaan peittäneet joitain taloja. Kuitenkin suuri palatsi, joka oli ilmeisesti kaupungin keskustassa, mutta näkyi heidän sijaintiinsa asti, oli suurimmaksi osaksi ehjä. Suuret kupolikatot ja koristeelliset kaaret olivat hyvin kauniita. Kaiverretut hahmot, esineet ja tapahtumat olivat taidokkaita taideteoksia. He kävelivät syvemmälle mysteerilliseen kivirakennelmien joukkohautaan. Kaupunki oli suuri. He näkivät myös monia patsaita, jotka esittivät Toa-sotureita puolustamassa kaupunkia trooppisilta raheilta, ja Matoraneja tekemässä arkisia töitään. Kun he olivat tulleet suunnilleen keskellä, Harmaa Aine äkkäsi joen. Joen, jossa virtasi laavaa. Hän osoitti löytönsä Abzumolle, joka kiirehti tutkimaan laavavirtaa. Se jakoi kaupungin kahteen puoliskoon. He lähtivät seuraamaan sitä yläjuoksulle, sillä se kiinnosti Makutaa jostain Aineelle tuntemattomasta syystä kaupunkia enemmän.

He saapuivat kaupungin rajalle. Kaksi korkeaa minareettia kehystivät laavavirtaa kauniisti. Taakse jäivät palatsit ja rauniotalot, suuret sipulikattoiset tornit ja suuret holvikaaret. Ruohikkoinen maa paljastui jälleen esiin, kun kiviset kadut, joiden välistä toki pursusi ruohoa, jäi taakse. Yksittäiset palmupuut olivat kasvaneet kaupungin sortuneiden muurien sisällä, mutta sen ympärillä kasvillisuus levittäytyi erittäin laaja-alaisesti. Olihan rauniokaupunki toki tiheän viidakon ympäröimä.

Seurattuaan kymmenisen minuuttia laavavirtaa he saivat näkyviinsä aukion. Aukiota rajasivat kalliot, jotka olivat nousseet maasta salakavalasti kasvillisuuden seasta. Harmaa Aine katseli ympärilleen. Kallioiden seinämät olivat, kuten kiviseinätkin, kasvillisuuden peitossa, ja muutamia trooppisia puita kasvoi kallioseinän sulkeman pienen, pyöreähkön aukion sisällä. Keskellä aukiota oli laava-allas, jonka reunat oli kivetty ja johon valui laavaa korkealta kallionhuipun takaa. Kun he saapuivat laava-altaalle, he näkivät, että laavaputouksen takana oli kallioon upotettu rakennuksen julkisivu. Keskellä sitä oli kaareva oviaukko, jossa näkyi laavan hehkussa pimeyteen lankeavien vääntyneiden kiviportaiden alkupää. Oven molemmin puolin seisoi kaksi patsasta, jotka näyttivät vartioivan ovea. Patsaat esittivät kahta suunnilleen identtistä kissamaista rahia. Ne näyttivät siltä, että jos ne olisivat olleet eläviä, Harmaa Aine ei olisi tahtonut kohdata niitä. Ne näyttivät jo nyt tarpeeksi eläviltä terävine hampaineen ja kynsineen.

Abzumo silmäili hetken puuta, jossa kasvoi jättiläisluumuja, mutta päätti sitten, etteivät luumut kiinnostaneet häntä. Hän alkoi tarkastella patsaita, joita Aine oli juuri äsken puinut mielessään. Aine vilkaisi laavaputousta. Se aiheutti kohinaa osuessaan altaaseen. Aine pohti, mikä mahtoi pitää laavan sulana ja notkeana.
”No niin, menkäämme sssisään”, Abzumo sanoi. Kumpikaan ei ollut puhunut pitkään aikaan, ja Aine säpsähti äänen kuullessaan. Hän rullaili Abzumon luokse, ja yhdessä kaksikko katosi ovesta kallionsisäisen rakennuksen pimeyteen.