“… tai sitten emme.”, Matoro totesi vakavana “Vilkaiskaas uusiksi. Se on majakka tuolla rannalla.”
“… miksi majakka on aivan kuin Klaanin komentotorni?”, Kapura ajatteli ääneen. “Ehkä he ovat suuria fanejamme.”, Killjoy totesi. Tiimin ilmeet olivat pettyneet, mutta he tiesivät olevansa vielä kaukana Klaanista.
“Alkajaisiksi meidän pitäisi selvittää missäpäin saarta olemme.”, Summerganon selosti asiallisella äänellä. “Ehkä majakassa on matoraneja. Heiltä voisi saada ohjeita.”, Kapura ehdotti.
Lyhyen matkan ja kuusikon ylityksen jälkeen kuusikko saapui majakalle. Se oli korkea, harmaan värinen torni, tosin huomattavasti Klaanin vastaavaa pienempi. Kaukaan auringonvalo heijastui kuperaan pintaan, saaden sen näyttämään valkoiselta. Killjoy etummaisena koputti suureen puuoveen. Hetken hiljaisuuden kuluttua lyhyt olento avasi oven. Se on mustan ja sinisen värinen ja kantaa kanohi Eldaa.
Matoran, tai itseasiassa orton, paljastui majakan pitäjäksi. Tämä neuvoi klaanilaislle reittiä ja ohjeisti matkaamaan rantaa pitkin. Matkaa Klaaniin olisi useammankymmentä kioa. Tämä tietäisi lisää kävelemistä.
Klaanin saarella ilma oli kerrassaan hyvä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi leppoisasti hiekkarannalla.
“No hei, selvisimme sentään hengissä koko seikkailun ajan.”, Matoro selitti. Muu tiimi ei ollut ihan yhtä puhetuulella kuin hän. Kaikkien päässä liikkui mitä erilaisimpia ajatuksia.
Missähän Nimda on? Mitä ruokaa Klaanissa on tänään? Tässä menee vielä ikuisuus…
“No, totta. Meillä oli tuuria kun olemme vielä yhtenä kappaleena.”, Killjoy vastasi. “Hei, tietääkö kukaan minne se yksi matoran katosi?”, Suga kysyi yhtäkkiä. “Olisikohan jäänyt majakalle.”, Kapura arveli. “Ei sille kuinkaan käy.” “Klaanin olot ovat muuttuneet valtavan nopeasti. Pari vuotta sitten teimme tämäntyyppisiä tehtäviä pari kertaa vuodesta. Tämä on jo toinen vaarallinen tehtävä lyhyessä ajassa.”, Summerganon aloitti puheen.
Matorolle piirtyi mieleen lähiaikojen tapahtumia. Sen valtavan torakka. Sen sihisevän makutan paljastus Nazorakien alkuperästä. Metallikartiot. Kokemukset Vuorella. Outo välikohtaus sillä trooppisella saarella.
“Minusta tuntuu välillä siltä, että joku meitä viisaampi seisoo jatkuvasti taustalla ja siirtelee meitä kuin shakkinappuloita.”, Matoro sanoi yhtäkkiä hiljaisuuden jälkeen.
Parisenkymmentä moottoriajoneuvoa kiisi halki metsän valtavalla nopeudella. Erilaisia havu- ja lehtipuita näkyi pari sekuntia ennenkuin ne olivat taas kaukana takana. Esteiden väistely vaati ajajien kaiken taidon.
“Ideoita miten me karistamme nuo!”, Matoro huusi moottorien äänien läpi. “Ei mitään tietoa!”, lähellä oleva Joy huusi yhtä kovaa takaisin. “Mikäs tässä on ollessa!”, Kapura huusi sarkastisesti moottorin äänien ja konekiväärinsä papatuksen yli. Jotain räjähtää kovaa takana. Nazorak-ajoneuvo oli ilmeisesti osunut puuhun.
“EDESSÄ ON JOKI!”, Suga huusi yhtäkkiä. “Mitä teemme!”, Kapura huusi vastaan. “Olemme tuon pohjassa n. puolen minuutin kuluttua.”, Matoro puhuu puoliääneen. “MITÄ SANOIT?”, hänen vieressään istuva Suga kysyi. “Sain juuri niin älyttömän idean, että se voisi jopa toimia!”, jään toa huusi. “Joy, Saraji, pyshätykää ettete syöksy jokeen!”
Hän nappasi vyöltään kelan prototeräskaapelia. Samaa, mitä hän käyttää harppuunassa. Matorolla on aina varakaapelia mukana. Hän sitoo välittömästi kaapelin jeepin alustaan ja asettaa tarttumakoukun ranteensa laukaisimeen. Harppuuna lähtee lentoon korkeiden puiden luo ja kietoituu havupuun runkoon.
Vaijeri kiertyi puuta vasten, kääntäen jeeppiä puun ympäri nopeasti. Neljälle matkustajalle oli täysi työ pysyä ajopelin kyydissä sen käätyessä 180 astetta. Matoro irroittaa vajerin autosta, joka lähtee ajaamaan täysillä kohti takaa-ajajia.
Matoran toien välissä kiljui kurkku suorana. Ajajtkin tajusivat, että he törmäävät tällä menolla joko puihin tai torakoihin. Ennenkuin jään toa ehtii kääntää rattia, jeeppi iskeytyy nokka edellä nazorak-buggyyn. Nazorakien pienempi ajoneuvo pyörähtää ympäri sivusuunnassa, aiheuttaen räjähdyksen osuessaan puuhun. Matoro repi ohjauspyörää välttääkseen törmäyksen puuhun. Koko ajoneuvon etuosa on kärsinyt. Etulasi on ties missä, ajovalot jossakin, puoli konepeltiä vinossa, etupuskuri puoliksi irti.
Joy ja vahkit ovat tällä välin kääntäneet ajokkinsa ja ajavat poispäin joesta. Edessäpäin vallitsee täysi kaaos, kun Nazorakit yrittävät käännellä ajokkejaan puolituhoutuneen jeepin perään.
“Iltaa, rääpäleet.”, suurihampainen skakdi lausui ivallisesti astuessaan sisään matoran-majataloon. Skakdi oli haarniskaltaan vaaleanvihreän ja hopean värinen, ja sen piikit nousivat korkeammalle kuin normaaleilla skakdeilla. Puisessa majassa olevien muutamien matoranien huomio kiinnittyi ensimmäisenä tämän skakdin toisessa kädessä olevaan kaksipäiseen miekkaan. Ne kaksi päätä olivat rinnakkain.
“Meillä tuli nälkä. Luulen, että tarjoat mielelläsi meille aterian ja kaikki arvoesineesi?”, skakdijoukon johtaja, Werekk lausui. Hän viittoi paria hampaisiin asti aseistautunutta skakdia sisään.
***
“Ai että olen Bio-Klaanin saarella?” Koobee kysyi häntä neuvoneelta kasvillisuuden matoranilta. “Aivan niin. Bio-Klaanin järjestön linnoitukselle on muutama kio rantaviivaa pitkin”, matoran jatkaa. Silloin viereisestä majasta kuuluu laukaus.
“… mitä?”, Konguboss kysyi ääneen. Ilman toa syöksyi ulos majasta, kohti naapurimajaa. Kasvillisuuden matoran juoksi hänen perässään keihään kanssa.
“Werekk, tuolta tulee tyyppejä.”, yksi skakdeista mumisi oven luona. Kaksi muuta skakdia tonkivat majatalon kaikki luukut, ja paikan pitäjä makasi lattialla zamor-pistoolin reikä päässään.
“Kiusaatteko te matoraneja?”, Konguboss kysyi, hieman tilanteesta ulalla. Hän on aseet käsissä majan oviaukolla. “Kiusataan? Mikä nyhverö tuo on?”, Werekk totesi ivallisesti.
Paineovi sihahtaa, ja neljä torakkaa saapui Klaanilaisten selliin. Kullakin torakalla on pitkä sauva, jolla voi antaa kovia sähköiskuja.
“Vangit. Tulkaa.”, yksi torakoista sihisi. Klaanilaiset näyttävät nukkuvan. Nazorak potkaisee Kapuraa kylkeen. Ei mitään. Vahvempi potku. Silloin koko selli täyttyi vaaleansinisestä valosta, ja nazorakit seisoivat täysin jäätyneinä.
“Hyvä, Martti.”, Joy lausahti noustessaan. Hän potkaisi kylmyyden haurastaman oven rikki ja astui käytävään muu kolmikko takanaan.
Hälyttimet alkoivat soida välittömästi.
“Okei. Nyt suunnitelman mukaan.”, Suga puheli. Hän syöksyi Killjoyn kanssa avaamaan vahkien sellin ovea. Pitkän käytävän päästä kuului hyönteisjalkojen askelia. Vartijoita tulossa.
“Antautukaa tai ammumme teidät!”, kärjessä juokseva torakka karjui, osoittaen isolla aseellaan. Tulen ja jään toat laukaisivat kauan latautuneet elementtivoimansa kohti käytävän suuta. Tulta ja jäätä syöksyi voimakkaasti sihisten torakoiden päälle. Kahden elementin yhdistetyt voimat heittivät vartijoita taaksepäin ja loivat hitaasti sihisten läpinäkyvää sinettiä.
Yhdistetyt elementtivoimat loivat käytävän päähän kestävän sinetin. Temppu oli vienyt suuren osan kahden toan elementtivoimista, mutta he saivat paljon lisäaikaa.
Suurehko joukko kohtasi metallinharmailla käytävillä. Jou ja Suga olivat löytäneet pois otetut aseet eräästä huoneesta. “Seuraava siirto?”, Matoro kysyi. “Olemmekohan vesirajan alapuolella?”, Kapura kysyi vastaan. “Olemme ruuman ylimmässä kerroksessa. Hieman vesirajan yläpuolella.”, Saraji selvensi tilannetta. “Oletko varma?”, Killjoy kysyi. “Kyllä. Näin aluksen kartan kuulusteluhuoneessa.”, vahki vastasi.
“Emme voi siis mennä vain seinästä läpi. Ja luulen, että täällä on kohta Nazorakeja.”, Matoro sanoi, raapien otsaansa. “Luulin näkeväni hätätikkaat tuolempana.”, Summerganon kertoi ja viittoi sivullepäin. Joukko lähti juoksuun jään toan osoittamaan suuntaan.
He etenevät Killjoyn johdolla metallisia kierreportaita ylöspäin, ja lopulta saapuvat ylempään kerrokseen. “Olemme vesirajan yläpuolella!”, Matoro ehti riemuita nähdessään ikkunasta satamaa. Silloin vahkien keskellä sattui voimakas räjähdys, joka kaatoi joukon maahan ja tuhosi kaksi vahkia liikuntakyvyttömiksi.
“Pysykää maassa!”, singolla aseistautunut nazorak komensi kovaäänisesti. Se ja usea muu torakka seisoi hievahtamatta uuden käytävän päässä. Niiden takana näkyi portaikko, joka johti kannelle.
Maassa olevat Klaanilaiset pysyvät paikallaan hievahtamatta. Yksikin singonammus saisi tuhottua heidät kaikki, ja nopeasti. Matoro liikuttaa oikeaa kättään hitaasti eri asentoon. “Ammumme teidät tässä ja nyt. Olette liian vaarallisia.”, Nazorak puhui. Kalpea hyönteissormi puristi liipasinta.
Silloin kuului nopea viuhahdus, kilahdus, rääkäisy ja räjähdys. Matoro kelasi harppuunansa välittömästi, napaten singon omiin käsiinsä. Hän ampui nazorakien keskelle, ja klaanilaisjoukko syöksyi sinkotorakan vahinkolaukauksen tekemästä aukosta.
“Eeppinen ajoitus.”, Killjoy totesi ohimennen Matorolle. “Se oli.”, jään toa vastasi ylpeänä.
Klaanilaisten kvartetti ja vahkit nousevat SS-Hürfundin kannelle. Nopea tilannekatsaus selvittää, että laiva on pääsoin puusta rakennetussa satamassa, ankkuroituna satama-altaaseen. Taustalla näkyy korkea, valkoinen vuori joka ei voi olla mikään muu kuin Mt. Ämkoo.
“Tarvitsemme ajoneuvon, olemme Mt. Ämkoon väärällä puolella.”, Summer sanoi. Välittömästi alkoi kuulua tulitusta. Nazorakit laivan komentosillalla ampuivat sankareitamme. He vastasivat tuleen parhaansa mukaan, saamatta paljoakaan vahinkoa aikaan.
Mustavalkoinen toa ampui harppuunansa, tavoittenaan osua komentosillan tutkaan. Iskuhaka jää metalliin kiinni ja sankari ampaisee ylös, nazorakien konetulivanan saattelemana.
Matoro irroitti vaijerin, syöksyen komentosillalle. Nopea potku ilmasta kaatoi ensimmäisen torakan, ja Matoro jatkaa liikesarjaansa iskien miekalla kaksi ampujatorakkaa maahan. Merijalkaväen sotilaat nappaavat nopeasti miekkojaan vöiltä, kuten myös Kapteeni 360. Matoro ei aikaile vaan hyökkää torakoita vastaan. Ensimmäiset iskut torjutaan, mutta kolmas katkaisee erään torakan asekäden. Jään toa pyörähtää ja jatkaa miekkailuaan montaa torakkaa vastaan.
Toa tajuaa olevansa alakynnessä montaa nazorakia vastaan. Jotain olisi keksittävä. Toan miekka alkaa hehkua keltaisena tämän mustaa panssarointia vasten. Keltainen energiaräjähdys pyyhkii komentosiltaa, heittäen torakoita kannelle ja mereen. Matoro on juuri kääntymässä, mutta silloin torakkakapteenin miekka pistää häntä selkään. 360 potkaisee Matoroa jalkaan, kaataen toan.
Silloin komentosillan alla räjähtää jotakin voimakkaasti. Koko tasanne alkaa kallistua uhkaavasti. Matoro tajuaa tilanteen ja pudottautuu alas kannelle niin nopeasti kuin se vain on mahdollista verta vuotava haava selässä.
Killjoy oli miehittänyt laivan kärjessä olleen tykkitornin ja juuri ampunut laivan oman komentosillan sillä.
“Sekalainen matoranjoukko oli heitetty vähän aikaa sitten jonkin saaren lähettyville. Pahaisille piraateille ei Nazorakeilla ollut aikaa. Eikä pahemmin tälle Klaanista karkoitetulle oudolle joukollekaan. Niiden koneiden tekniikasta sentään saattaa olla hyötyä Nazorak-teknikoille. Saavumme Pesään vuorokauden sisällä.”, Kapteeni 360 kirjoitti aluksen lokikirjaan. Hän oli suutuksissaan näin huonosta saavutuksesta. Kaksi Nazorak-vartijaa olivat juuri luuttuamassa kantta koska eivät tervehtineet ryhdikkäästi.
360 on melkoinen yrmy vihaisena.
“Päivää, kapteeni.”, tumma torakka ilmoitti ryhdikkäästi saapuessaan komentosilallle laukku kainalossaan. “Onko sinulla jotakin asiaa?”, kapteeni kysyi ärtyneenä. “Kyllä. Tutkin tietomme vangeistamme.”, torakka vastasi ja avasi salkun pöydälle.
“Kaksi heistä oli mukana Pesään tehdyssä hyökkäyksessä (muistakaa että rivitorakoilta on pyyhitty muisti kyseisen hyökkäyksen lopusta) ja selviytyivät elossa ulos. Everstiluutantti 437 on taistellut kahta heistä vastaan. Hän hävisi sille robottityypille, Killjoylle.”, torakka luki rauhallisesti papereistaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä jatkoi. “Kuinka todennäköistä on, että nuo olisi tulleet hulluiksi tai jotain?” “Hyyyyvin epätodennäköistä.”, Kapteeni 360 lausuu piristyneenä. “Mitä jos annamme Abzumon puristaa niistä tiedot irti? Hänen kidutustaan ei ole kestänyt kukaan.”, torakka ehdotti kapteenille. “Pidän ajattelutavastasi. Tehdään näin.”, kapteeni sanoi.
Vankisellit
“Okei. Kun pääsemme maihin ja meitä aletaan siirtää, häivytään.”, Matoro sanoi rennosti. Vaikka hän tiesi että Nazorakeista ei ole juuri vastusta, tilanne on silti paha. Pitäisi hankkia jostain aseet eivätkä he ole parhaassa kunnossa.
“Oletkohan nyt liian optimisti?”, Summerganon kysyi. “Ei sillä, että olisin eri mieltä, mutta tuo kuulostaa liian helpolta.” “Hei, oletko koskaan kuullut ‘taistelutahdon nostattamisesta’ tai jotain?”, Matoro kysyi maaten sellin reunalla olevalla alustalla. “Hyvin tämä menee. Olemme selättäneet pahempiakin vastuksia.”, Killjoy sanoi optimistisesti.
Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.
Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua. Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin. Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.
Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen. Tämä on siis surullisenkuuluisa “superase”, Nimda, Matoro pohti. Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.
Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä. Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.
“Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä. Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?
Hetken kuluttua
Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi. Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen. “Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran. “Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.
“Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa. “Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.
Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle. “Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.
Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.
Matoro ryntäsi kaiteelle. “Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.
“Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään. “En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti. “Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.
Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.
“MIEHET TYKKEIHIN!” “MIEHET KANNELLE!” “PERUKAA TUO!” “PERUKAA PERUMINEN!” “ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin. Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.
Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo. “Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti. “Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.
“Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti. “Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”
“Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!“, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.
“Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta. Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle. “Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi. Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite. “Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.
Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.
“Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.
Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.
“AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin. Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat. “Ei, ei kaktuks-“, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.
Toisaalla
“Taasko ne ‘iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.
Jonkin ajan kuluttua
SS-Hürfund
Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.
Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.
Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.
Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä. Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.
Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.
“Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.
“Tuota…”, Killjoy aloitti. “Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.” “Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli. “Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille. “Paljonko maksatte?” “Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.
“Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan. “… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa. “Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi. “Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.
***
Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.
Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ‘johtamisongelmien’ takia. Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi. “Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.
Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.
“Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä. “Kaktustykki?”, Kapura ehdotti. “Mutta miksi se ampuu kaktuksia.” “Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.
Jokin aika sitten näiden ‘taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.
Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty Yön Timoksi.
Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ‘saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.
“Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi. “Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi. “Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?” “Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.
Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.
Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.
Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa “naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä. Mielen voimalla tappavalle aseelle.
Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ‘Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.
Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.
Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli. Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.
“Iltaa.” “Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.
“Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi. Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.
“Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.
Jääsaari, jyrkänne
Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.
Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.
Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.
“Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä. “Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota. “Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi. “Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.
Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.