Syväläisen vertahyytävä kurlaava kirkuna kantautui vettä pitkin kauas ja saavutti lajitovereiden kuuloelimet auttaen nämä paikantamaan toverinsa.
Ahaa, vai että Inutilis oli nimi. Missä ystäväsi ovat? Kuka ei ole heidän joukossaan juuri nyt?
Syväläispartio ui paikalle häiritsevän nopeasti ja näki yhden kaltaisensa vilkuilevan pimeään onkaloon vihreän merilevän keskellä. Vedessä oli muutenkin pimeää, mutta pimeän pimeä luola epäilytti. Mitä näit, Inutilis? yksi kysyi syväläisten omalla kielellä. Mitä näin, puhuteltu sanoi ikään kuin maistellen sanoja. Sitten hän värähti. Hirnlos meni tuonne Puhuessaan Inutilis osoitti luolaa, ja muut katsoivat sormen osoittamaan suuntaan hämmentyneenä. Meni luolaan? Tai ei mennyt hänet vedettiin sinne Ja hän kirkui. Minä vältin lonkeron. Menemme sisään. Menkäämme, Inutilis sanoi. Syväläiset alkoivat vajota yksi kerrallaan luolaan aseet edellä, mutta Inutilis viivytteli ihmeen kauan. Näkyykö sitä makutaa? hän huikkasi. Tai Hirnlosia? Ei täällä taida mitään olla, joku heistä sanoi. Katsokaa nyt vielä tarkasti, minäkin tulen sinne, Inutilis sanoi perääntyen luolan suulta. Pienen pieni välähdys sai syväläiset kääntymään nopeasti luolan suuta kohti katsomaan, mutta liian myöhään. Koko luola romahti heidän niskaansa ja heille jäi hädin tuskin tilaa hengittää. Joku saattoi kuollakin, kukaan ei ollut varma. Inutilissssrggghh! joku korisi. Apuarggh! Inutilis soi itselleen julman hymyn. Kuulkaa mereneliöt, nämä kalansilmät ovat hirveitä, tämä sanoi kyhnyttäen kylkeään. Kaikki menee sotkuksi, kun valon lisäksi näkee SEKÄ infrapuna- ETTÄ ultraviolettisäteilyn.
Kalanomainen Makuta Nui jätti kuolevat syväläiset luolaan ja kiirehti Daxian merijoukkojen kohtaamispaikkaan. Kivistä merenpohjaa satunnaisesti potkiva ja surkeasti räpeltävä Manu pääsi perille muutamassa minuutissa ja otti tavoitteekseen saada niin surkean valituksen aikaan kuin mahdollista. Apua! Apua! Kokonainen ryhmä jäi loukkuun luolaan, kun se katala makuta hyökkäsi ja pääsi pakoon! Vihreät niljakkeet huolestuivat todenteolla ja lähettivät ison pelastusryhmän. Nyt täytyy etsiä jostain kulkupeli.
Manun toiveet täyttyivät, kun hän äkkäsi suuren sukellusveneen, joka syväläiset tuntien olisi nopea kuin mikä. Se vain sattui sisältämään ainakin viisi vartijaa. Oli strategisen siirron aika. Manu uiskenteli merkityksettömän näköisenä muina miehinä aluksen luokse ja alkoi tutkia polttoainesäiliöitä. Jos yksikin pamahtaa, väki lähtee varmasti ulos ja äkkiä Hän pystyi kuulemaan miehistön puheen melko selvästi oven ollessa auki. Kuulitko jo vankilakapinasta? Missä tynnyrissä sinä olet ollut viime päivät, jos vasta nyt kuulit itse? Totta kai olen. No siis, se yksi makutahan pakeni. Kuulemma korkealla tappolistalla. Miksi näitä ylipäätään tapetaan? Kai liian vaarallisia elossa tai jotain. Turhanpäiväistä höperrystä. Nyt, tämä kyllä nappaa tulen, kunhan vähän raotan peltejä. Ja moni sai surmansakin. Myös moni vanki, tappelu oli kuulemma kova. Joo, joo. Tiedetään. Jotain uutta? Jaa, no kuulemma joku auttoi pakoa ulkoapäin. En tiedä sitten, kuka. Kuulemma moni tärkeä agentti on nyt palannut tänne tämän tapauksen takia. Eikä siitä toki kerrota julkisuuteen mitään. Ahaa, no me tiedämme. Koska meidän täytyy, idiootti. Kai meille nyt kerrotaan, kenet meidän pitää saada kiinni. Makuta voisi olla kuka tahansa meistä! Se voisit olla sinä, se voisin olla minä. Se voisi olla jopa Hei, laitas tuo ase pois. Hänen päätään ei tarvitse ampua tohjoksi. Mutta se on ilmeistä! Hän on makuta! Typerykset, tämä ei ole leikkiä. Hiljaa mielessään Manu hihitti. Se voisin ollakin minä. Hän jatkoi polttoainesäiliön sabotoimista.
No joo, keitä tänne nyt on tullut? Kuulemma Tobduk palasi viime retkeltään. No se olisi ilmeisesti saanut teloitushommia muutenkin, ikävä kaveri. En pidä hänestä. Varokaa, pojat. Seinillä on korvat. Joo, ja Axonn ja Brutakakin kuulemma tulivat. Minä en edes tiedä, mitä ne tekevät työkseen, ovat vain jossain. Liian salaista, kait. Manu pysähtyi sijoilleen. Brutaka kuulostaa tutulta. Heh, naamiopellejä kaikki. Minun pärstäni on kaunis. Aina niin itserakas, etkö sinä ikinä opi, että ulkonäöllään ei ole syytä leuhkia, jos naamassa kasvaa viisitoista suurta paisetta? Älä viitsi, olen silti kauniimpi kuin sinä, ja se on jo paljon se. Naamiopellet ovat teitä kaikin puolin parempia, muistakaa hierarkia. No niillä on kaikkia hienoja voimia. Brutaka, Brutaka. Taisi tehdä töitä Makutain veljeskunnalle joskus. Joo, Axonnia ei huijata hevillä. Heh, no ei ketään muutakaan sinun aivoillasi! En minä sitä tarkoittanut! Brutakan naamio on hienompi. Sehän voi vaikka Hyss nyt siitä naamiosta. Ei siitä saisi puhua. Sehän voi aiheuttaa vaikka naamiokateutta Botarissa tai jotain. Heh, joo. Olmak on niin OP, että aika moni vaihtaisi päänsä siihen. Sinäkö? Minä en ainakaan kuolisi jonkin naamion takia. Olmak! No jos sen niin ajattelee. Mutta jos saisin valita päättömyyden ja sinun kasvojesi välillä, valitsisin kuoleman. Nyt alat mennä liian pitkälle!
Brutaka, Olmak. Kuulostaa täydelliseltä. Ja tästä tankista saa mainion harhautuksen. Makuta sytytti. HEI, JOSSAIN PAUKKUU. SE ON TÄSSÄ, IDIOOTTI. TÄMÄ VENE RÄJÄHTÄÄ. POISPOISPOIS ÄKKIÄ.
Manu oli jo kaukana. Matoro the Blacksnow, toivottavasti saat tietää, mitä kaikkea teen puolestasi. Tai voisin tehdä. Itse pääset helpolla minun ohjeideni mukaan. Manu otti jälleen pienen hämähäkin muodon ja jätti ison osan massastaan lojumaan mereen. Aika hieman hienovaraistella.
Jäämme tähän, sanoi Abzumon ääni pallomaisen huoneen keskipisteessä pilarin nokassa sijaitsevasta valtaistuinmaisesta tuolistaan. Huoneen seinät olivat täysin sileä suuren pallon sisäpinta, niin tummaa harmaan sävyä, että melkein näytti mustalta. Hienovarainen kiilto paljasti materiaalin jonkinlaiseksi metalliksi. Pallo oli säteeltään kymmenisen metriä. Abzumon kummallakin puolella oli pallossa oviaukko, joissa kummassakin seisoi musta insinööri odottamassa ohjeita. Jäämme tähän vuorokaudeksi. Minun täytyy hoitaa asioita, ennen kuin jatkamme määränpäähämme. Vastapäätä Abzumoa oli suuri näyttöruutu, joka välitti tällä hetkellä kuvaa alla olevasta saaresta. Karun kallioinen saari oli vahvasti tuliperäinen ainakin siltä vaikutti ja jotkin alueet rannikosta näyttivät ylhäältä katsottuna jopa mustilta. Tuossa saaressa on jotain pahasti pielessä, makuta mutisi hiljaa itsekseen. Aistin jotain. Jonkin läsnäolon. En ole pitkään aikaan tuntenut tällaista. Abzumo painoi nappulaa istuimensa edessä olevasta komentopaneelista, ja näytölle ilmaantui informaatiota saaresta. Artidax, Abzumo maisteli saaren nimeä. Enpä ole koskaan käynyt täällä näin etelässä.
Seuraavaksi Abzumo näppäili joitain nappeja, ja kuva vaihtui näkymäksi hänen nazorakpesissä sijaitsevaan laboratorioonsa. Ilmeisesti huomattuaan mestarinsa kuvan yhdellä laboratorion näyttöruuduista Harmaa Aine kiirehti tervehtimään Abzumoa. Tervehdys, Aine. Eteneekö suunnitelma odotetusti? Kyllä se etenee. Pesässä on sattunut jänniä asioita poissa ollessanne, herra, Aine vastasi salaperäisesti. Vaikuttavatko ne minuun jotenkin? No, eivät? Sitten minun ei tarvitse tietää niistä. Tärkeintä on nyt suunnitelma. Odotan tämän saaren yllä vuorokauden, ennen kuin jatkan Nimdan luokse. Tarkkailen tilannetta. Klaanilaiset huomaavat asian pian ja tehnevät sille jotain. Hienoa, Aine. Otan pian uudelleen yhteyttä. Mainiota, herra. Näyttöruutu pimeni.
Abzumo istui rauhallisesti paikallaan ajatellen. Mikä häntä voisi estää? Klaanilaiset eivät ikimaailmassa ehtisi hänen peräänsä purtilollaan. Niin, tosiaan, makuta tuumaili. Athisteista ei ikinä tiedä. Mutta heistä ei myöskään ole minulle vastusta, olipa minulla siru tai ei. Makuta alkoi nauraa. Hän nauroi athisteille, hän nauroi klaanilaisille, hän nauroi maailman typeryydelle ja sille, miten se yritti vastustaa häntä. Minä voitan, Aine. Minä voitan.
Daxian selliosasto
Se tapahtui. Koko Daxia kaikui hälytyssireenien äänistä, kun vangit murtautuivat kaikkialla selleistään. He olivat saaneet ulkopuolisten apua äärimmäinen takaisku Mata Nuin ritarikunnalle.
Makuta Nui avasi hitaasti silmänsä, kun valoja syttyi heidän käytävässään. Manun selliin valo ei juuri ulottunut, mutta nyt hän näki, kuinka vastapäisessä sellissä Zimblr hymyili pahansuovasti. Muista, mitä kerroin, olento sanoi, ja Manu ei saanut ajatuksiaan irti muhennoksesta. Vaaran hetkellä ajatukset sinkoilivat sinne sun tänne.
Pian meteli voimistui ja esiin marssi kolme raavaan näköistä hahmoa: vortixx, skakdi ja steltinpeikko. Nämä alkoivat pörrätä Zimblrin oven kimpussa ja pitkien ponnistelujen jälkeen saivat sen auki steltinpeikon käytettyä valtavaa moottorisahaa. Makuta Nui, Zimblr mainitsi tuijottaen yhä Manua tämän istuessa sellinsä punkalla. Katseet kääntyivät yksinäiseen makutaan, joka tuijotti takaisin. Me tapamme sinut, vortixx sanoi julmasti. Manu nousi seisomaan ja tuli aivan kalterioven eteen tuijottaen vortixxia silmiin julmasti. Tuollainen roskaväki saa kuvitella, mitä huvittaa, Manu tuhahti ja sylkäisi pitkänhuiskean hahmon kasvoille. Vortixx katsoi järkyttyneenä makutaa pyyhkien sylkeä kasvoiltaan ja yritti nopealla liikkeellä tarttua Manua kaksin käsin kurkusta. Makuta otti nopeasti kiinni käsivarsista ja taittoi niitä kaltereita vasten, kunnes kuuli käsivarsien luiden rusahtavan poikki. Vortixx parkui tuskissaan ja katsoi kaltereihin jumittuneita käsiään. Manu ei hymyillyt. Ei hiukkaakaan. Hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan pelkkää halveksuntaa.
Zimblr nousi omasta sellistään rikkoen loput kalterit omalla massallaan. Hän oli seisoessaan käytävässä melkein kuusimetrinen ilmestys ja hädin tuskin mahtui seisomaan suorassa. Valitan, ystäväiseni, hän murahti vortixxille, mutta olet kostoni tiellä. Manu tiesi vallan hyvin, mitä tapahtuisi aivan kuin olisi nähnyt sen joskus aiemmin tapahtuvan. Zimblrin annettua merkin steltinpeikko tarttui jälleen moottorisahaansa ja iski sen nyyhkyttävän vortixxin käsiin. Veri roiskui pitkin seiniä surkean olennon käsivarsien lentäessä irti. Tämä kaatui kuolleena maahan, ja steltinpeikko alkoi sahata Manun sellin ovea. Skakdi kauhisteli vieressä, kuinka toinen hänen tovereistaan kuoli. Manu soi itselleen hymyntapaisen. Kostollasi on kova hinta, hän sanoi ja risti kätensä rinnalleen. Zimblr rusautti rystysiään kuuluvasti moottorisahan äänen häiritsemättä, sillä steltinpeikko oli jo valmis. Tapa, jätti komensi, jolloin peikko astui Manun selliin moottorisahallaan sohien. Manu perääntyi nurkkaan, jossa hänen sänkynsä oli, ja nousi vuoteen päälle. Steltiläinen yritti silpoa hänet moottorisahallaan iskiessään aseensa eteenpäin kohti makutaa, mutta tämä teki nopean liikkeen, jossa työnsi itseään seinää vasten ja samalla jaloillaan sänkyä eteenpäin. Sänky liikahti yllättävän nopeasti kohti steltiläistä, ja Zimblr tajusi makutan sahanneen jotenkin sängynjalat poikki aiemmin, jotta se lähtisi helposti liikkeelle.
Steltinpeikko sai sängyn jalkoihinsa ja menetti sahansa hallinnan. Ase lennähti voimalla Manun yläpuolelle seinään, ja makuta ehti väistämään sen alta sen pudotessa. Olisi jotenkin laimeaa tappaa sinut vessanpytyllä, eikö niin, steltiläinen? Manu sanoi virnistäen demonisesti. Ei, en minä oikeasti halunnut, tämä mutisi. Mitä, en kuule. En halunnut tappaa! Tuo pakotti! maassa makaava peikko kitisi osoittaen ulkopuolella seisovaa jättiä. Aivan, hän pakotti sellistään sinua karkaamaan omastasi ja hyökkäämään minun kimppuuni moottorisahalla, makuta sanoi pilkallisesti ja tarttui moottorisahaan. Maista siis omaa lääkettäsi.
Zimblr tuijotti hieman järkyttyneenä, kuinka steltiläinen päätti päivänsä menettäen päänsä. Skakdi pakeni toiseen käytävään. Aliarvioin sinut, jättiläinen murisi. Monet tekevät niin, Manu huohotti astuttuaan sellistä ulos. Mutta nyt saan tehdä sinusta selvää itse. Ja se on mukavaa hommaa. Taatusti on. Mutta sinua ei onni nyt oikein suosi, mikäli uskot onneen.
Zimblr ei vaivautunut vastaamaan vaan yritti suorastaan polkea makutan jalkoihinsa. Tämä väisti ja katosi Zimblrin omaan selliin. Pelkuri, tule tänne, jotta saan murskata sinut! Manu ei vastannut, vaan jäi selliin odottamaan. Zimblr kumartui ja työnsi nyrkkinsä selliin vain joutuakseen Manun väistämäksi. Toinenkin koura seurasi pariaan selliin ja alkoi kouria makutaa onnistumatta kuitenkaan. Eikö näkökenttäsi ole tarpeeksi laaja, kömpelö apina? Manu ilkkui roikkuessaan katosta ja väistellessään satunnaisia siihen osuvia hyökkäyksiä. TAISTELE KUIN MIES SENKIN PELKURI. Olen havainnut sen aika huonoksi keinoksi selviytyä ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Raivoissaan jätti tunki päänsä sisään selliin ja huomasi tuijottavansa suoraan verenpunaisiin silmiin. Sitten hän tunsi silmitöntä kipua makutan tunkiessa kätensä hänen sieraimeensa. Hän tunsi päänsä sisällä hirvittävän tunteen, polttavan, pistävän, kaiken kaikkiaan tuskallisen tunteen. Hän nousi sellistä lyöden samalla päänsä kattoon ja yritti karistaa Manua pois päänsä kimpusta, mutta tämä väisteli hänen käsiään ja pysyi päänheilutuksesta huolimatta paikallaan. Viimeinen tuskan aalto saapui, ja lämmin tunne levisi Zimblrin koko pään läpi. Hän ei tosin enää tiedostanut tunnetta.
Kuolleet eivät tiedosta, Manu sanoi. Viimeinen sana on minun. Punaisen ruskeaa paksua nestettä valui ulos jättiläisen korvasta. Tämä huojui hetken paikallaan ja kaatui sitten rymisten maahan. Manu heittäytyi sitä ennen pois olennon pään päältä ja laskeutui lattialle yhtä kömpelösti kuin Zimblr. Kuvottavaa, makuta sanoi väristen ja pyyhki kätensä jättiläisen mustaan vaatekappaleeseen. Nyt hän vasta näki kunnolla, millainen tämä oli: yhtä ruma kuin hän oli muistellutkin. Sininen suomuinen iho peitti koko ruumista kaikkialta, ja musta vaate peitti puolet alaruumiista sekä koko yläruumiin. Olennon jaloissa oli pitkät kynnet, joilla olisi voinut raadella tuhkakarhun.
Ja nyt olen nähnyt kaiken, Manu ajatteli. Hemmettiin täältä. Hän lähti kävelemään käytävää poispäin kohti vankilassa möyryäviä taisteluja. Kukaan ei kiireiltään ehtinyt kiinnittää häneen huomiota. Manu tarkasteli osastoa, johon oli päätynyt: samat ruman harmaat seinät kaikkialla, luonnollisesti, ja samanlaisia sellejä joka puolella. Nyt vain kaikki ovet olivat auki ja vangit käytävillä taistelemassa ritarikuntalaisia vastaan. Hän voisi aivan hyvin kaikota.
Hän saapui hetken käveltyään ja erään hänen kimppuunsa hyökkäämistä yrittäneen vangin portaat alas heitettyään ovelle, josta mitä ilmeisimmin pääsi ulos tästä hullujenhuoneesta. Nyt se täytyi vain murtaa, mikä ei tosiaankaan olisi helppoa. Manu pohdiskeli hetken leukaansa jälleen hieroen, miten pääsisi siitä ulos, ja päätyi lopputulokseen, että tarpeeksi monen rikollisen heittäminen päin sitä kävisi muurinmurtajasta. Hän etsi katseellaan tarpeisiinsa sopivia rikollisia ja huomasikin ritarikuntalaisia paiskovan steltiläisen. Heikko mieli, helppo homma. Steltiläinen lähti kävelemään Manun suuntaan juuri parahiksi, ja makuta huudahti: Hei sinä siellä! Makuta Nuiiirrggh! Kuolet nyt! Ahaa, no minä en tunne sinua. Huomaatko tuon oven? Sillä ei ole väliä, kosto on tärkein! Steltiläinen hyökkäsi päin Manua naurettavan helposti väistettävällä tavalla, jolloin Manu astui askeleen sivulle, ja asetti kätensä steltiläisen otsalle. Kuulet ääneni, ja sehän on oikein lumoava, eikö niin, Manu sanoi hieroen peikon otsaa ja pidellen samalla tämän huitomista yrittävää kättä paikallaan. Sinä voisit rikkoa tuon oven ja päästä vapauteen. Tosiaan, miten se rikotaan? steltiläinen sanoi raukeasti. Katsopas hieman ympärillesi, ja löydät vaikka mitä, millä heittää sitä. Joo, nuo ritarikuntalaiset ansaitsevat sen. Jos he loppuvat, voit toki käyttää myös tovereitasi. Hehän ovat toisarvoisia pakosi rinnalla. Steltiläinen yritti vielä huitaista Manua kädellään, jossa tämä havaitsi olevan suuri veitsi. Makuta perääntyi taaksepäin ja nosti maassa makaavan vortixxin. Hän heitti sillä steltiläistä, joka tokeni ajatustensa muokkaamisesta nopeasti ja paiskasi vortixxin oveen.
Manu katseli hetken pahoinpitelynäytöstä ja totesi sen toimimattomaksi tavaksi avata oven. Jotain muuta, mutta mitä? Siinä samassa ovi pamahti auki itsestään. Manu hätkähti ja kaatui maahan. Tummia hahmoja alkoi tulvia ovesta sisään, ja Manu nosteli pari ruumista päälleen peittämään itsensä. Ritarikunnan joukkoja.
Yksi saapuneista sotilaista meni lähelle vankeja, jotka viimeistelivät viimeisiä vanginvartijoita, ja sanoi: Me tulemme rauhassa. Palatkaa selleihinne, niin teidän ei käy kuinkaan. Manun manipuloima steltiläinen hyökkäsi sotilaan kimppuun raivoisasti, jolloin muut tähtäsivät aseensa häneen ja ampuivat miehen kuoliaaksi. Muut vangit hyökkäsivät raivokkaasti nähtyään tapauksen, ja heitä alkoi kuolla tuleen. Näiden sotilaiden kanssa ei neuvoteltu.
Manu katseli ruumiiden alta sivusilmällä, vaikkei paljon nähnytkään. Kun meteli vaimeni siirtyessään taemmas käytäviin, Manu rohkeni liikuttaa ruumiita päältään. Älä liiku. Kuului aseen lataamisen ääni, ja Manu tiesi, että häntä osoitettiin sillä aseella. Nouse hitaasti ylös ja pidä kädet niskasi takana! Stereotyyppistä. Manu nousi ja teki, niin kuin käskettiin. Hän katseli vangitsijoitaan eikä voinut todeta näiden lajeja haarniskojen läpi. Heitä oli kaksi, toinen tähtäsi häneen suurella zamorkiväärillä ja toinen katseli seuraavaan käytävään päin, jossa taistelua käytiin. Ovi oli yhä auki, täytyi vain odottaa hyvää tilaisuutta.
Hei kaverit, ette ehkä usko, mutta Zimblr makaa kuolleena tuolla yhdessä käytävässä! joku hihkaisi käytävästä, jonne toinen Manun vartijoista katseli. Uutiset kuultuaan Manua osoittava vartijakin erehtyi kääntämään päätään käytävän suuntaan, jolloin makuta teki siirtonsa: hän iski nyrkkinsä vartijan vatsaan tarttuen samalla kivääriin ja sai miesparan lentämään toista vartijaa kohti. Tämä alkoi ykskantaan ampua ja surmasi toverinsa. Hän ehti nähdä Manun vilahtavan ovesta ulos ja lähti heti perään. Hitto, nämä pelaavatkin kovaa peliä, Manu ajatteli. Voi olla, että tämä ei mene aivan, kuten piti. Pysähdy tai ammun! vartija huusi. Manu ampui. Vartija oli odottanut sitä ja väisti. Sitten hän ampui itse takaisin, ja Manu ei ehtinyt väistää mutta suojasi rintakehäänsä omalla kiväärillään, joka räjähti heittäen makutan metrejä eteenpäin. Savunpöllähdys peitti takaa-ajajan hetkeksi, mutta Manu tunsi tämän nopeuden ja tiesi, ettei tämä olisi kaukana. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi juoksuun antaen vauhtia siivillään, jotka olivat siihen asti olleet tiukasti hänen kehoaan vasten supussa. Hänen takaansa ammuttiin, joten hän laskosti jälleen siipensä, jotka olisivat mainio maalitaulu. Tuli kulma, ja Manu kääntyi nopeasti siitä ainoaan mahdolliseen suuntaan eli oikealle. Edessä häämötti avonainen ovi, josta näkyi taivas, joten Manu kiihdytti vauhtinsa äärimmäisyyksiin. Hän oli melkein ovella, kun sai osuman jalkaansa ja lennähti eteenpäin ulos ovesta.
Hän huomasi, ettei ovesta ulos lentäminen ollutkaan kovin onnekasta, sillä alla ei ollut maata tai oli, mutta hän putosi kohti kymmeniä metrejä alhaalla päin olevaa maata. Mikä ovi tuo on? hän hämmästeli järkyttyneenä ja muisti jälleen siivet. Häntä ammuttiin yhä, ja lento alkoi väistelynä. Hän näki Daxian linnoituksen ja huomasi ilmatorjuntatykit. Tämä ei mene ihan putkeen, hän huokaisi. Oli aika tehdä äärimmäisiä ratkaisuja. Häntä tulitettiin joka puolelta, joten hän lensi ainoaan suuntaan, josta ei kohdannut vastustusta: mereen.
Makutan upottua mereen vartijat lopettivat jahtaamisen. Yksi poimi radiopuhelimen ja lausui siihen: Lähettäkää syväläisiä.
[spoil]Liian vähän kuvailua, liikaa kerrontaa. Anteeksi siitä. Lisäksi, toivottavasti en rikkonut mitään, Snow.[/spoil]
Lopeta se hemmetin viheltäminen, ääliö! Manu kiljui sellistään vastapäiselle jättiläiselle, joka ei lopettanut. Eihän täällä kuule edes omia häröjä ajatuksiaan. Vihellystä. Ei sitten.
Makuta Nui istui pienen sellinsä sängyssä katselemassa ikkunasta näkyvää seinää. Seinät olivat niin paksuja, etteivät antaneet ikkunan näyttää ulos, ellei katsonut kohtisuoraan siihen. Silloinkin näki vain surullisen kokoisen neliön verran merta ja synkkää taivasta. Manu tiesi, että pakoyritykset olivat turhia. Hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, ja hänen voimansa olisivat hyödyttömiä tässä tilanteessa. Mata Nuin ritarikunta ei ollut tyhmä. Ei, ei tyhmä lainkaan, Manu mutisi itsekseen. Mutta joissain asioissa todella naiivi. Syytät viheltämisestä ja itse mutiset siellä jotain, Zimblr karjui. Manu päätti jättää asian huomiotta.
Ah, Mäksä, mikähän hänellä mahtoi olla hätänä? Miksi hän ei evakuoitunut muiden mukana? Ongelmiako? Manu raapi leukaansa. Tietysti ongelmia. Mutta miksi hän tarvitsi sen juuri nyt? Ja miten Tedni sen hänelle toimittaa?
Zimblr ei ilmeisesti aikonut nukahtaa vaan jatkoi ärsyttävää ääntelyään. Miten niin isosta ja möreä-äänisestä olennosta saattoi lähteä niin kimeä vinkuna? Se ei ollut enää edes vihellystä. Vihellyksen pystyisi selittämään ilman avulla. Lisäksi otus haisi pahalta. Lemu ennätti Manun selliinkin asti.
Toivottavasti Mäksä ei tuhoa sitä missään vaiheessa. Kirjoitin sitä kumminkin vuosia, vaikka sitä tarvittiin vasta nyt. Ainahan teoreettista materiaalia on kiva kirjoitella, kun yrittää vältellä kuolemaa ja muita epämiellyttävyyksiä.
Turpa kiinni jos siellä! Manu kirkui. TURPA ITE! Toivotonta.
Vartijoita alkoi raahautua käytäviin. Oli nukkumaanmenoaika. Ironista. Me olemme kuin pieniä lapsia, joiden elämää säädellään tarkasti. ROAAR. Jotkut ovat hieman enemmänkin pienten lasten kaltaisia. Valot alkoivat sammua. Kun Manun sellikäytävän valot sammuivat, hän ei nähnyt enää muuta kuin Zimblrin hehkuvat silmät. Hieman hämmentävää, että jonkun silmät oikeasti tuottavat valoa. Vihreää valoa.
omanikin tekevät niin. Melkein ainakin. Eeeh. Punainen sentään on kiva väri.
Silmät eivät sammuneet. Ne tuijottivat. Mene pois. Minä en pidä sinusta. Kohta on aika, ääni mörisi. Sinusta tulee sienimuhennosta. Ihana metafora. Se ei ollut metafora.
Vakavaa leikkiä, häh? Pian, aivan pian. Odotan innolla. Pimeys. Varjot. Ha ha ha. Minä olen pimeys ja varjot. Minä olen. Yhtä niiden kanssa. Varjot. Pimeys. Minä. Olen. Makuta. Suuri Makuta.
Makuta Nuita kuljetettiin läpi vankiosaston. Vangit huutelivat. Kyllä, kyllä, Manu huusi. Minäkin rakastan teitä. Minä revin sinut omin käsin palasiksi, jos pääsen täältä, makuta! joku karjui. Voi, kauheaa. Minä murran niskasi ja syötän sinulle jalkasi! toinen kirkui. Voi että, kuinka ikävää. MINÄ JUOTAN SINULLE RIKKIHAPPOA JA TEEN SUOLISTASI SUKKANAUHOJA. Mainstreemiä.
Kuulostaa siltä, että olet suosittu, Manua kuljettava vartija tokaisi ja nauroi julmasti. Minulla on ystäviä eri puolilta maailmaa, makuta sanoi ja virnisti. Vartija löi häntä leikkimielisesti.
Vietä hauska loppuelämä, häiritsevän ruma järkälemäinen ritarikuntalainen sanoi ja tuuppasi Makuta Nuin kumoon pienen sellin sisään ja sulki oven. Manu nousi pystyyn ja tutki ympäristöään: sellissä oli kolme betonista järjettömän paksua seinää, ja koko käytävään päin oleva seinä oli kalteristoa. Takaseinässä oli kalteri-ikkuna, josta ei nähnyt ulos lainkaan seinän paksuuden vuoksi. Sellissä oli hutera puusänky, jossa ei ollut kuin yksi ohut koinsyömä patja, ja wc-pytty, johon Manu ei olisi ikipäivänä koskenut vapaasta tahdostaan. Lattia ja katto olivat samaa betonimassaa kuin seinät, ja pimeä selli olikin oikea ruma betonimöhkäle. Onko koko hemmetin saari rakennettu betonista, Manu sanoi ääneen. Kovaan ääneen.
Vastapäisen seinän vastapäisessä sellissä joku vihelteli äänekkäästi. Manun käännyttyä katsomaan epäluuloisena vihellys lakkasi. Vihellyksen lähde oli valtaisa olento, joka istuessaan osui päällään sellin kattoon. Terve, Manumies. Tuota, terve, Zimblr. Miten sinä tänne päädyit, niin nokkela kaveri ja kaikkea. Äänessä oli katkeruutta. No Botar innostui hieman kaveriini kiinnitetyn lähettimen metsästämisessä tai jotain vastaavaa. Tiedäthän sen hullun. Jätti nyökkäsi ja irvisti niin, että hampaat näkyivät. Muuta sen piirteistä ei erottanutkaan; se oli mustaa massaa mustassa sellissä. Iso, sen Manu tiesi. Ja hän myös tiesi, miltä tuo olento todella näytti.
Entä itse? Manu livautti suupielestään. Sinä perkele järjestit minut tänne. Ai niin Jätti nojautui kalteristoon niin, että koko selli tutisi ja sihahti: Minä aion tappaa sinut. Tänä yönä. Ahaa. Aiot tulla sellistäsi? Tänä yönä syntyy kapina. Sinua ei päästetä ulos. Moni tahtoo kuolemaasi. Ja minä järjestän sen. Minulla on täällä ystäviä, jotka tahtovat sinut hengiltä. Kaikki tuntuvat tahtovan, eivät liene poikkeuksia. Makuta, sinä kuolet. Muutenkin minut on määrä teloittaa, joten onko sillä väliä? Kuolintavalla on väliä, makuta. Me teemme sinun loppuelämästäsi helvettiä. Kovat on luulot teillä, pojat. Sinulla itsestäsi myös. Minä tiedän, miten makutoja tapetaan. Se ei ole niin vaikeaa kuin luulisi. Ritarikunnan moraalissa on puolensa, ystäväiseni. Milloin sinä kuolet? Eivät ole kertoneet. Eiköhän se kuolema lähene tämän jälkeen ihan kivasti, kaikilla meillä. Voi lähentyäkin. Voi lähentyäkin, Zimblr. Manu istahti sängylle ja venytteli hieman raajojaan. Jos nyt vaikka pidät turpasi kiinni lopun ajan elämästäni, jooko. Minulla on ajatustöitä, Manu huikkasi. Zimblr murisi muttei sanonut mitään.
Kaikkeen sitä itsensä sotkeekin, Manu ajatteli. Umbra-parka varmasti tietää olevansa syötti. Ritarikunta tietää nyt Klaanista enemmän, muttei tarpeeksi. Ja nämä raukkaparat ja kapina. Tilanne voi mennä tukalaksi.
Mitä ajattelet? Zimblr kysyi kykenemättä hillitsemään itseään. Manu nosti sormen huulilleen ja hyssytteli.
Helryxiä painostaa jokin. Mikä? Tietääkö hän Nimdasta? Manu ajatteli sitten keskustelua, jonka oli käynyt Ämkoon kanssa ja hymyili. Ainakin teoriani elävät pidempään, jos minä en.
Huone oli pieni ja ahdas, seinät melkeinpä puristuivat Makuta Nuin ympärille tämän istuessa yksin pimeässä. Betoniset seinät, joissa oli joitain halkeamia mutta jotka varmasti olivat metrien paksuisia. Puinen ovi hänen oikealla puolellaan vaikutti heikolta tai ainakin hän arvioi sen puuksi, sillä huoneen ainoa valonlähde oli oven alta tuleva hohde, joten kaikenlainen arviointi oli vaikeaa. Hänen edessään oli pöytä, ja pöydän takana oli toinen tuoli, mutta sillä ei istunut kukaan. Kaikki kalusteet olivat puuta. Puuta, haurasta puuta. Puu oli haurasta, betoni ei niin haurasta.
Manu tiesi niiden tarkkailevan häntä. Hän venytteli kissamaisesti ja nousi sitten seisomaan. Nopealla liikkeellä hän tarttui tuoliinsa ja heitti sen selkänsä taakseen. Tuoli murskasi osuessaan ikkunan, joka oli tekeytynyt seinäksi ikkunan, jonka takana tarkkailleet olennot pelästyivät ja pakenivat tarkkailuhuoneen ovesta ulos. Manu hymyili hieman itselleen ja istahti sitten toiselle tuolille pöydän takana alkaen tuijottaa rikkoutuneesta ikkunasta raolleen jääneen tarkkailuhuoneen oven luomaa valokeilaa. Ei aikaakaan, kun itse kuulusteluhuoneen lukittu ovi aukeni. Nopeasti kuin kasvavan eksponenttifunktion derivaatan muutos sisään astui sininen Toa, jonka palvelija toi tälle uuden puutuolin ja asetti sen makutaa vastapäätä. Toa istui sille ja viittasi toista lähtemään, minkä tämä tekikin nyökättyään naiselle sillä tämä oli veden toa, ja Manu tunnisti tämän hyvin. Helryx, makuta sanoi äänellä, josta puuttui tunnetta. Ikävä nähdä. Makuta Nui, Helryx vastasi matalalla äänellä ja heilautti viittaansa pois olkapäältä ristien samalla jalkansa. Tiedätkö sinä, miten paljon me olemme tarjonneet sinun päästäsi? Ilmeisesti, makuta vastasi sarkasmia tihkuvalla äänellään, niinkin paljon, että minun täytyisi olla imarreltu, ainakin Umbran mukaan. Saanen tiedustella kyseisen summan suuruuden kausaliteetin sitä puoliskoa, joka toi minut tälle toiselle puolelle sitä samaista asiaa, ilman sitä suhdeosaa?
Helryx mietti hetken makutan sanoja, totesi, ettei niissä ollut järkeä, ja sanoi sitten: Minä ajattelin laittaa sinut ensin Tyrmään, mutta Botar tyrmäsi ajatuksen. Ah, rakas Botar, siunattu kultapoju. Ja älä luule, että verbaalinen leikkisi jää minulta huomiotta, mutta hukkaan se menee. Minua ei nyt oikein kiinnosta väitellä. Älä pilkkaa yhtä pystyvimmistä agenteistani. Hänen kuolemansa olkoon pitkä ja tuskallinen. Sinun kuolemasi, toa sanoi ja laittoi kätensä puuskaan, tulee nopeammin. Nopeammin kuin hänen ja nopeammin kuin kuvittelet. Ei ole terveellistä kuvitella omaa kuolemaansa, Makuta Nui tokaisi ja värähti tuskin huomattavasti. Helryx soi itselleen pienen hymyntapaisen. Eipä kai. Mutta sinun on tässä tilanteessa melkeinpä pakko. Aiotko sinä, Helryx hyvä, Manu sanoi ja väänsi kasvonsa sellaiseen virneeseen, että toan teki pahaa katsoa sitä ja mieli lyödä sitä, kertoa minulle, miten minä kuolen ja milloin minä kuolen? Suotko sinä minulle moisen nautinnon? Sinä kuolet aivan pian. Pidämme sinut täällä muutaman päivän, mutta pian sinut teloitetaan yhteisen hyvän vuoksi. Sinä kerroit. Olet julma. Etkä edes kuulustele minua, kuten sinun pitäisi. Maailma on julma. Lausahdus toi makutan mieleen erään skakdin hamasta menneisyydestä. Tai ainakin se uhkasi jäädä menneisyydeksi, ellei hän toimisi pian. Sitä paitsi. Mistä minun pitäisi kuulustella sinua? Haluamme sinut vain hengiltä. Sinusta ei ole hyötyä kenellekään. Sinä olet kuonaa. Kuulehan Helryx, tiedän, että lähdimme liikkeelle vähän väärällä jalalla, Manu leperteli, ja kai sinä tiedät, miten kaaaauunisss olet, kultaseni? Ei mitään temppuja nyt, Makuta Nui! Helryx huudahti ja nousi pystyyn iskien nyrkkinsä pöytään. Viime kerta saa jäädä viimeiseksi. Manu oli näkevinään toan punastuvan hieman, mutta pimeässä ei voinut nähdä selvästi. Sssinulla oli hauskaa, eikö niin? Makutan silmät kiiluivat. Toa näki niissä kuoleman ja oli yhä varmempi sanoistaan. Tämä olento oli paha ja pysyi pahana ikuisesti. Makuta katseli kynsiään ja siirsi sitten silmänsä tutkailemaan puupöytää. Siinä olevat halkeamat ja kuivunut veri osoittivat, että sitä oli luultavasti melko äskettäin käytetty väkivallan tekoihin todennäköisesti kuulustelemiseen. Ja väkivalta oli aina epämukavaa. Manu toivoi, ettei hänen tarvitsisi joutua sellaisen uhriksi, vaikka toive tuskin toteutuisi. Sinut teloitetaan, Helryx sanoi kuin vakuuttaakseen itsensä viimeisen kerran. Niin tapahtuu. Mahdollisesti, Manu vastasi hieroen leukaansa ja ajatellen viimeisiä ajatuksiaan ja ironiaa, joka piili Helryxin sanoissa, vaikkei tämä kenties tajunnut sitä, sillä ei voinut nähdä Manun päähän kuinka olisikaan? Kuka minut teloittaa? Tobduk. Voi, hän nauttisi siitä kovin. Helryx ei vastannut. Manu ei tiennyt, olivatko sanat osuneet arkaan paikkaan, sillä kaikki, mitä hän Tobdukista tiesi, oli se, että tämä oli loistava murhaamaan jos jonkinlaisia universumin olentoja. Hänen kerrottiin tappaneen makutankin, ja se jos mikä oli jotakin, taikka sitten ei. Makutoista yksikään ei ollut yhtä persoonallinen kuin suurin heistä, Makuta Nui. Niin, kukaan ei ole yhtä persoonallinen, Manu tuumaili, mutta ei taistelua aina voiteta persoonallisuudella, vaikka sellainen voitto onkin taiteellisehko.
Oli hetken hiljaista, mutta sitten makuta rikkoi hiljaisuuden kuin tiiliseinän lasivasaralla ja sanoi: Mitäs Tellervolle kuuluu? Minun ei tarvitse kuunnella tätä, Helryx sanoi itselleen. Hänen kätensä tärisivät, mutta hän tarttui toisella toiseen ja pidätti sitä paikallaan. Manu katsoi armeliaasti toiseen suuntaan, tiiliseinässä olevaan halkeamaan, josta pilkisti jokin harmaa ja karvainen. Makutan tietoisuus yritti ottaa siihen yhteyden, mutta se ei vaikuttanut elävältä. Niinpä hän tietoisesti unohti sen olemassaolon ja keskittyi jälleen veden toaan. Kerrohan, kultaseni, keitä muita minun Klaanistani te etsitte. Miksi minä paljastaisin sinulle sellaisia? Olen utelias. Kuka muu yltää tasolleni? Visokki toki, minähän jo kerran olen pelastanut hänet teiltä. Mäksä-miekkonen myös, sillä hän on myös ollut tähtäimessänne. Keitä muita, Helryx? Minä en aio vastata kysymykseesi. Sääli. Kerro edes, mihin te piilotitte Umbrassa olevan lähettimen, kun hän ei sitä itse löytänyt? Helryx katsoi Manun takana olevaa kelloa (Ai, sellainenkin tässä huoneessa oli ) ja siristi silmiään nähdäkseen sen selvästi. Aikaa ei ollut tuntunut kuluneen juuri lainkaan siitä, kun hän oli astunut huoneeseen. Aika rientää, hän sanoi ja nojautui pöytään väsyneen näköisenä. Makutan silmät etsivät hänen omansa ja ottivat niihin kontaktin ilman hänen lupaansa silmät toimivat kuin itsekseen. Aika rientää, Manu toisti, kello käy, kukko sanoo: Kiekuu. Helryx astui ovelle, ja Manu nosti molemmat jalkansa ristiin pöydälle nojautuen samalla syvälle tuoliinsa ja oli keikahtaa. Kerro minulle, Helryx sanoi ovelle, miksi kieltäydyit silloin, kun olisit voinut palvella hyvyyttä. Te ette palvele hyvyyttä, makuta totesi. Te olette joukko epämääräistä roskasakkia, jolla on hienoja laitteita ja muuta koreaa sontaa. Mainitsemasi Tobduk, toki hän on hyvä tappaja, mutta onko hänestä oikeasti mihinkään muuhun? Tarvitsemmeko me häntä mihinkään muuhun? Helryx kysyi ja puristi ovenkarmia niin, että puunsiruja irtosi siitä. Makuta kohautti olkiaan löysästi ja vastasi: Sitä minä en tiedä. Se on sinun ongelmasi.
Oletko kuullut tällaista sanontaa, Makuta Nui? Helryx sanoi ja kääntyi makutaa päin. Liity armeijaan, näe maailmaa, kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tapa ne. Manu virnisti ja käänsi puolestaan katseensa suoraan Helryxin silmiin. Entä oletko sinä tätä: Olen sankari, jolla on pelkurin jalat. Olen sankari vyötäröstä ylöspäin. Helryx naurahti ja avasi oven katse yhä makutassa. Vartija tuli sisään ja tarttui Manun käsivarresta. Aiotko lähteä tyrmään, vankiselliisi siis, ei siihen Tyrmään, rauhanomaisesti, saasta? Helryx kysyi melkein hellästi ja hymyili vienosti. Kuvottavaa. Manu tuijotti yhä hänen silmiinsä eikä hymyillyt enää itse lainkaan. Rauhaan ei ole tietä, Helryx. Rauha on tie. Viekää hänet pois, toa sanoi ja perääntyi makutan taakse. Hei hei, Helryx, Manu sanoi ja vilkutti vapaalla kädellään, ennen kuin toinen vartija tarttui siihen. Toivottavasti emme tapaa enää. Olen varma, ettemme. Niin olet, minä en, Manu sanoi ja lipaisi kielellään huultaan. Toa ei enää vastannut vaan katseli, kuinka miehet veivät makutan pois siitä pienestä huoneesta. Kun nämä olivat menneet, hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja huokaisi. Hän raastoi kasvojaan, repi hieman hiuksiaan ja vajosi polvilleen, sitten kontalleen. Mitä tämä on? hän kysyi itseltään. Mitä hän teki minulle? Avoimella välillä miinus äärettömästä äärettömään on yhtä monta lukua kuin suljetulla välillä nollasta yhteen. Helryx nosti katseensa, mutta ovella ei ollut ketään. Hän nousi kiireesti seisomaan kuullessaan askeleiden ääniä, ja pian ovesta saapuivat hänen henkivartijansa. Ja muistat sitten, että nollalla ei saa jakaa, tai voi käydä hassusti. Kaksoispiste ja avaava sulje. Helryx pohti mielensä suojauksia. Hänen päänsä oli täysin koskematon, eikä kukaan pääsisi tunkeutumaan hänen mielensä sopukoihin. Eihän? Rouva? vartija kysyi epäluuloisena. Helryx käänsi apaattisen katseensa häneen ja nyökkäsi. Mennään. Ja he kävelivät ulos siitä hirveästä huoneesta, jonka toa seuraavana päivänä määräisi hävitettäväksi. Maailma on julma, eikö niin?
[spoil]Umbra ei osallistunut tämän kirjoittamiseen, mutta kiitän häntä silti. Ihan vain, koska tekee mieli kiittää. Dunno why.[/spoil]
Kartta. Koko universumin kattava kartta. Kartta, Manu sanoi. Kartta, Visokki toisti. Kartta, Manu vahvisti. Kartta? Visokki tarkisti. Kartta, Manu vakuutti. Mene Arkistoihin. En. Mene. En. Ei minulla ole karttaa. No varmasti on. Tawalla on aina kartta toimistossaan. ei minun aikanani ainakaan ollut. Sinun aikasi on nyt. Ehkä olet vanhanaikainen. Kuule, lopeta pelleily. Minulla on töitä. Minä olen tosissani, Manu sanoi äänellä, joka jääsi Visokin aivot niin, että tämä hätkähti. Manu tuntui olevan oikeasti tosissaan. Kartta on oleellinen asia Matoron henkiinjäämistä.
Vakavia sanoja. Ahaa, no ehkäpä Tongulla on? Niin arvelinkin. Mutta sinulla voi olla minulle jotain muuta. Mitä? Kerro Guartsulle, Manu aloitti ja jähmettyi paikalleen. Hän katseli ulos ikkunasta. Visokki seurasi Manun katsetta ulos ja näki sudenkorennon pörräävän ikkunaa vasten. Manu pudisti päätään ja irrotti katseensa. Lattiaan tuijottaen hän huokaisi: Kerro Guardianille, että olen pahoillani. Mistä sinä olet pahoillasi? Sano vaikka, että kaikesta. Visokki tuijotti Manua, joka vältteli hänen katsettaan. Mitä sinä aiot? Sinä et saa tietää. Minä lähden nyt Telakalle. Välitän viestisi.
Manu asteli Tawan toimiston ovelle ja loi viimeisen vilkaisun visorakiin, joka seisoi keskellä huonetta ja tuijotti häntä. Makutan käsissä oli joitain papereita, mutta Visokki ei osannut arvioida, mitä. Manu kääntyi vielä kerran Visokin puoleen ja sanoi: On vielä eräs asia, joka pitää hoitaa. Pyydän, että varmistat Umbran pysyvän Klaanissa, kunnes palaan. Palaat mistä? Pyydän. Minä varmistan. Mutta minne sinä menet? Hyvästi, Visokki. Manu astui kynnyksen yli. Manu! Makutan pään sisällä kajahtanut huudahdus sai tämän vielä vilkaisemaan taakseen. Minä jään toki eloon, älä sitä huoli. Sitten Makuta Nui oli poissa.
Telakka
Keetongu kaivoi laatikosta esille kansion, jossa hänellä oli tapana olla karttoja. Manu katseli ulos hallin avoimesta ovesta, josta tiedustelukone oli juuri lentänyt sisään. Työntäytteinen telakka oli hämmentänyt hänet muun Klaanin ollessa niin hiljainen. Tässä, Tongu sanoi ja tyrkkäsi Manun kouriin kasan karttoja. Ota, mitä tarvitset, minä painun takaisin töihin. Kiitän. Manu laski kartat pöydälle ja etsi siitä koko universumia esittävän kartan. Katsotaanpa, kynä. Makutan tarkat silmät selailivat saaririvejä Eteläisen mantereen alapuolella. Kynä iski salamaa nopeammin paperiin ja kirjoitti sanat karttaan. Tämä on valmis, selvempää ohjetta ei voi olla, Manu sanoi ja nyökkäsi tyytyväisenä. Hoi, Tongu! Kaikuva ääni kantautui jostain. Toimittaisitko nämä siihen alukseen, joka lähtee Hildemaria vastaan? Tämä on tärkeää. Sano, että se on Manun lahja. Lisää muminaa. Oletan, että tuo oli kyllä. Manu nousi, kirjoitti karttaan selvin kirjaimin: MATOROLLE, ja nosti oman paperipinonsa pöydältä. Hei sitten. Emme näe hetkeen. Matoranit katsoivat yhdessä, kun makuta asteli pois. He vilkuilivat toisiaan hetken ja ryhtyivät takaisin töihin.
Manun saapuessa ulkoilmaan Tedni astui esiin varjoista. Manu huomasi hänet ja naurahti. Bilehile heräsi luolastaan. Tedni hymyili vaisusti, ja yhtäkkiä Manu heivasi kaikki paperit käsistään Tednin syliin. Mäksälle. Toimita perille asti. Jos kuulen, ettet niin tehnyt, olet entinen. Tedni ei yllätykseltään ehtinyt kuin nyökätä, kun Manu oli jo kadonnut kaupunkiin. Jotain outoa oli tekeillä, le-matoran tiesi sen.
[spoiler=Anteeksi…]… Vizulle ja Tongulle, joita käytin ilman lupaa vähäisessä määrin enkä toivottavasti rikkonut kumpaakaan tai mitään muutakaan, enhän.
Tämä viesti oli vähän surkea räpellys, mutta juoni etenee. U postaa seuraavaksi.[/spoiler]
Bio-Klaanin suuri pääovi aukesi, ja Makuta Nui astui ulos linnoituksesta. Hänen edessään kiemurteleva polku ja ympäröivät rakennukset näyttivät autioilta iltahämärässä. Manu hätkähti kuullessaan ääniä takaansa: Manuko se siinä! Siitähän on aikaa. Make, sinäpä näytät… hyvältä tänään. Paikalle saapunut moderaattori irvisti ja vilkaisi vyötäröään peittävää valkoista sidettä. Zyglak-hyökkäyskö? Manu tiedusteli. Make nyökkäsi, ja seurasi hiljainen minuutti.
Manu vihelteli perin ärsyttävän kuuloisesti, naputti jalallaan tahtia seisoessaan kädet puuskassa ja odotellessaan Tedniä, jonka oli määrä saapua pian. Sinä oletkin ollut seikkailemassa viime aikoina, Make virkkoi keskustelua herättääkseen. Manu ei käsittänyt, miksi tämä oli yhä hänen vieressään, vaikka hänen viheltämisensä karkotti jopa kaikki linnut heitä varjostavalta katokselta. No juu, makuta sanoi teennäisesti. Make nyökkäsi ja jatkoi: Minä olen vain ollut täällä. Ja sinulla on side. Sinä huomasit. Niiin tein. Täälläkin on tapahtunut kaikenlaista. Ahaa. Manu pohdiskeli hetken ajatusta zyglakien hyökkäyksestä ja muodonmuutoksista, joista oli kuullut. Sinähän et polta sikaria, vai mitä? hän kysyi yhtäkkiä Makelta. Tämä selvästikään ei ollut odottanut kysymystä. Enhän minä. Hyvä. Make raapi hieman leukaansa, mutta päätti antaa asian olla.
Kului vartti. Kumpikin oli hiljaa. Hiljaisuus oli kiusallinen Makelle, mutta Manusta ei voinut tulkita mitään. Juuh, Make sanoi yrittäen jälleen luoda keskustelua. Mitäs sinä olet viime aikoina puuhaillut? Ollut miten sanoitkaan? seikkailemassa. Hmphm. Aivan. Manu yritti saada selville Maken epämääräisiä aikeita, mutta joutui keskeyttämään kuulustelutoimenpiteen aloituksen kuullessaan melua muurin portilta. Make oli jo menossa, ja makuta kiirehti moderaattorin perään hypähdellen oudosti.
Portilla odotti yllättävä näky: steltinpeikko yritti selvästikin päästä sisään portista, mutta pelästyneet vartijat sohivat tätä keihäillään. Make heti tilanteen analysoituaan astui portista ja kysyi: Mitäs täällä tapahtuu? Tuo yrittää päästä sisään, toinen vartija sanoi ääni hieman vapisten. Joo, se väitti, että sillä on asiaa johtajille, toinen vahvisti. Ja te ette usko häntä? Manu sanoi naurahtaen ilkeästi. Vartijat pudistivat päätään ja katsoivat makutaa nyrpeästi. Erilainen on paha, Manu sanoi pahansuovalla äänellä. Se pitää tuhota, eikä sitä todellakaan voi päästää sisään, vaikka se esittäisikin käyttäytyvänsä asiallisesti. Vartijat näyttivät entistä synkemmiltä. Anteeksi, sanoi steltinpeikko itse. Haluaisiko joku kuunnella, miksi halusin sisään? Toki, toki, Manu sanoi. Me kuuntelemme. Kuuntelemmeko? Make kysyi epäilevästi. Kuuntelemme, Manu sanoi vakavasti. Olen Kapher ja minulla on asiaa johtajille. Se liittyy Nimdaan, isokokoinen olento sanoi rauhallisella äänellään. Make huomasi tämän olevan itse asiassa melko mukavan näköinen. Aivan, ystävä hyvä. Jos vaikka tulet sisään, ja Make jäisi pitämään näille moukille pienen oppitunnin suvaitsevaisuudesta, johon pitää sekoittua pieni määrä epäluuloa ja viisasta vainoharhaisuutta kuitenkaan ylitsevuotavaa rakkautta unohtamatta? Vartijat katsoivat makutaa nyt puhtaan ärsyyntyneenä. Manu virnisti heille kierosti ja vilkaisi sitten Makeen, joka kohautti olkiaan ja kääntyi vartijoiden puoleen. Manu lähti kävelemään takaisin Klaaniin, ja Kapher kiirehti seuraamaan häntä. Anteeksi tuo äskeinen. Meidän kimppuumme on hyökätty useaan kertaan viime aikoina, ja väki alkaa olla vainoharhaista kaikkea erilaista ja uhkaavana pidettyä kohtaan. Meidän joukossamme ei taida olla sinun lajisi edustajia, ellen vallan erehdy, makuta rupatteli. Ainakaan kovin monta.
Mielenkiintoisen näköinen kaksikko käveli sisäpihan halki. Kapher katseli mielenkiinnolla ympärilleen: Vihreä Matoralainen ajoi nurmikkoa Ussal-ravulla, johon oli teipattu leikkurihärpäke ja paksulla muurilla partioi muutama pikku-ukko, mutta muuten ympäristö oli rauhallinen. Kyseisen muurin takana alkoi metsä, josta Kapher oli tullut polkua pitkin satamasta, vaikka ilmeisesti toinenkin satamasta lähtevä tie olisi tuonut linnakkeelle. Se olisi tosin ensin kulkenut kaupunkiin, joista Kapher ei kummemmin pitänyt. Osittain, koska hän oli kasvanut Steltissä. Oikeastaan täysin sen takia.
Mutta, peikkoseni, Manu aloitti. Puhut Nimdasta. Mikä on asiasi? Ennen kuin Kapher ehti vastata, makuta jatkoi. Onko peikko loukkaava ilmaisu? Ja saanko käyttää sitä siitä huolimatta? Myöskin on tärkeää, ettet kerro asioita niille, joihin ei voi luottaa. Siispä, sinun on luotettava minuun. Kapher kohotti hieman matalia kulmiaan. Sinä, Ussal-poika! Makuta Nui huudahti Matoralaiselle. Minä? Olenko minä luotettava?
Hämmennys loisti pienen vihreän miehen kasvoilta. etkö sinä kerran miinoittanut läntisen puutarhan Manu oli vastaamassa jotain, kun Matoralainen jatkoi. teepannuilla?
Kapherin kulmat nousivat hieman enemmän.
Sinä, vartio-poika, Makuta Nui huudahti muurilla partioivalle Matoralaiselle. Minä? Olenko minä luotettava? eeeh. Artikuloi selvästi, poika, Manu ohjeisti. minä olen nainen. Ja minä luotettava? Joo?
Makuta Nui kääntyi Kapherin puoleen. Siinä näet. Nyt, kerro minulle asiasi. Steltinpeikko hieroi leukaansa, ja alkoi matalalla äänellä kertoa tarinaansa siitä, kuinka oli kohdannut mökissään Nimdan, vuosia sitten
sitten Manu keskeytti. Valmistaudu sitten kertomaan tämä myös johtajistolle. Itsehän en ole millään lailla pomo tai mitään. Ja jos saan suositella, sen jälkeen suosittelen paikallisia nähtävyyksiä. Meillä on erinomaiset porkkanaviljelmät tuolla lännen tuntumassa. Kunhan et harhaile merkityltä polulta.
[spoil]Snowie kirjoitti osan tästä. Ja Makelle kiitos hahmonsa lainaamisesta.[/spoil]
Minä voin jatkaa tätä vaikka koko päivän. Ja sinä tiedät, että minä en voi. Ruoska. Tuskaa.
Niin tiedän. Siksi teidän olisi syytä toivottaa minut tervetulleeksi päänne sisään. Ei. Ruoska. Tuskaa.
Kysyn nyt suoraan. Mitä te olette juoninut? Ei Parkaisu.
Minä tiedän. Minä olin siellä. Te ette. Mutta te sen juonittelitte. Minä olin siellä. Minä tiedän, että olit. Se ei muuta mitään. Enkä kadu mitään. Ruoska. Tuskaa. Tuskaa. Ruoska. Typerä nainen. Parkaisu.
Me saavumme pian perille. Ehkä te sitten muutatte mieltänne. En. Minä anelen teitä. Te olette tärkeä minulle. Pilkallista naurua. Ruoska. Nauru loppuu. Tuskaa.
Te ette käsitä. Tai sitten käsitätte liian hyvin. Miten tahansa asia onkaan, te varmasti tiedätte, että minä en aio luovuttaa. Niin. Ei. Ei se käy. Näin se käy, rouva hyvä. Ruoska. Tuskaa.
Minä olen herra, mutta en jumalasi. Ruoska. En anna anteeksi enkä unohda. Tuskaa. Kädelläni eri riitä kaikille tilaa, ymmärrättehän. Ruoska. Tuskaa. Sivallus. Isku. Verta sataa. Ei. Te ärsytätte minua. Ei
Se oli siellä. Minä kävin siellä. Ja se ei ollut enää, kun kävin toisen kerran. Niin. Se on teidän syytänne. Niin. Miksi? Tiedät sen itsekin. Mitä te suunnittelette? Tämä ei voi olla loppu. Teillä on päämäärä, jotain, mikä ajaa teitä tämänkin ylitse. Te kestätte tämän syystä. Syystä, jota en tiedä. Arvailet hyvin. Minä tiedän. Ehkä niin. Mutta ei. Olkoon niin.
Ruoska. Isku.
Viekää nainen takaisin huoneeseensa. Minä tarvitsen häntä vielä. Ja pian minä saan haluamani.