Pimeys
Pysy vahvana.
Pysy vahvana.
Älä kuuntele. Nimet. K̶uus͡i nimeä.
Pysy vahvana.
Jake. Kapura. Snowman.
Kuusi̷͜͠.
Domek.
Miksi niitä on aina kuusi.
ystävä
vihollinen
ystävä
kuusi
ei
N̴҉i̸̵͘md̸̛a̷̢.
ystävä
Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit
Guardian
Neljä jalkaa astui läpi mustan.
Uudelleen ja uudelleen. Ympäri ja ympäri.
Joitakin minuutteja sitten neljä jalkaa oli kävellyt vielä kivisellä lattialla sinisessä valossa, mutta nyt oli vain mustaa.
Jossain kaukana jotain sydämeltä kuulostavaa pumppasi äänekkäästi kolme kertaa. Hetken tauon jälkeen se toisti samat kolme supistusta ennen täyttä hiljaisuutta.
Jokin kuiskasi Visokin pään vierellä ja hämähäkin sydän pysähtyi sekunniksi. “Nimda”, kuiskaaja sanoi himoiten. Visokki pyrki kuitenkin pitämään mielialansa ja suojauksensa korkealla.
Pysy vahvana. Älä päästä sitä sisään. Sulje kaikki, kun saat nimet. Pysy vahvana.
Pirullinen nauru kaikui läpi mustan. Visokki alkoi voimaan pahoin. Hän jatkoi kävelyään, mutta ei ollut ollut hetkeen varma, liikkuiko enää eteenpäin. Visorak ei enää edes tuntenut lattiaa jalkojensa alla ja painovoima pimeyden keskellä ei tuntunut olevan itsekään tällä hetkellä varma, mitä halusi.
“Nimda.”
“Nimda.”
Nimda.
Kaiken tämän keskellä Visokin ajatukset alkoivat harhailla. Hän tiesi sen olevan vaarallista, mutta ei pystynyt estämään. Kokenut telepaatti tiesi ehdottomasti, että tavallinen ajatus on sekä pysäyttämätön voima että läpäisemätön este.
Visokin mieleen hiipi jälleen piinaavia ajatuksia hänen petomaisen Rahi-puolensa pidättelystä ja siitä, mikä oli oikeasti todellista.
Pysy vahvana.
Visokki pysähtyi. Hän teki sen vain siksi, että ei enää päässyt liikkumaan. Jossain pimeydessä oli seinä hänen tiellään. Visorak ei kuitenkaan viitsinyt enää miettiä, mihin suuntaan oli liikkunut. Tärkeintä oli se, että jonkinlainen seinä pysäytti hänet.
Musta alkoi rakoilla. Seinään ilmestyi punaisia kirjaimia.
j̯͙̟̮͈͓̟̦̜a̙͚̹̥͈͉k͇͚̟͈e̬̖
Visokki kurtisti silmäkulmiaan.
“Yksi nimi, Avde. Anteliasta.”
Sielua repivä nauru kajahti jostain kaukaa. Punaisia kirjaimia ilmestyi lisää. Jokaisen raapiutuessa yksitellen pimeyden mustaan todellisuuteen kuului Visokin mielessä entistä voimakkaampi häiritsevä psyykkinen kohina.
k͝a҉pura
“Mistä tiedän, että nämä ovat oikeita?” Visokki viesti. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut odotella sekuntiakaan. Pimeys puhui välittömästi.
m̩͚̫̻̪͙̩i͉k͇͍͈s͖̞i̖͈̲̞̳̘ͅ ̬̗̘͚m͎i̩̻̖n͙̲ä̱̮̘̗͍̥͉ ̰͚̘̮v͖ạ̱͓̯le̺͚͔͙̟͇h̘̩̹͎t̲̭͎e̝͇̲l͖̭̤̠̭͚̺i͕s̪i͉̥̟̣̝͖̯n͚̗̯͓̱͖̣ ͕ ̳͔̜͓̝ͅ ͉̥̱?
Visokki tunsi mustat kädet tajunnassaan. Hän ei tiennyt, kuinka kauan kestäisi.
Sydän tykytti jälleen kuudesti jossain kaukana.
Guardian
Komentokammio
Lommoja ja halkeamia täynnä oleva Feterra leijui paikallaan kalibroiden aseitaan ja tuijottaen Guardiania ja Tawaa. Sininen Skakdi ja keltainen Toa seisoivat koneen edessä pidelleen keihäitään kaksin käsin. He tuijottivat robottimaista hyökkääjää päättäväisinä.
Avrahk Feterran aiemmin järkkymätön sieluttoman sininen katse oli vaihtunut punaisemmaksi. Sen mekaanisen pään oikealla puolella oleva silmä oli täysin pimeänä ja vasemmalta tuijottava säröili ja lepatti epätasaisesti.
Guardian ja Tawa vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät. Sekunnin päästä Tawa loikkasi sähköisten äänten säestämänä paikallaan leijuvan Feterran alle, pyörähti maata pitkin ja hyppäsi pystyyn valmiissa taisteluasennossa. Nyt adminit olivat mekaanisen kuoleman sylinterin molemmilla puolilla. Feterra käänsi päätään ja aseitaan ja yritti saada molemmat adminit näkökenttäänsä, mutta silmävahinkojen takia sen näkö ei ollut tarpeeksi tarkka. Feterran keskimmäinen ja suurin silmä supistui vihaisen näköiseksi. Rikkinäinen silmä rätisi sähköisesti.
Tawa ja Guardian eivät elehtineet. He lähtivät molemmat kävelemään ympäri Feterraa rauhallisesti samaan suuntaan ja pysyen aivan yhtä kaukana vihollisesta. Adminit pitivät keihäänsä matalina ja Guardianin keihään viikatemainen kärki suorastaan raapikin lattiaa pitäen piinaavaa ääntä. Paikallaan leijaileva Feterra kääntyi rauhallisesti kävelevien kohteidensa mukana, mutta siirteli pitkiä ja ohuita käsiään levottomasti erilaisiin asentoihin. Kädessä sojottavat neljä sormea napsahtelivat yhteen ja auki yksitellen ikään kuin testinä ja varmistuksena siitä, että kaikki toimisi. Kirkkaan valkoisia energiapurkauksia hyppi sormesta toiseen. Feterran olkapäät alkoivat punertaa.
“Yksi. Kaksi. Kolme. Nyt.”
Tawa ja Guardian iskivät varoittamatta keihäillään samanaikaisesti. Nopearefleksinen Feterra ampui kahdella kädellään yhden valkoisen latauksen kutakin adminia kohti, mutta sekä Tawa että Guardian astuivat sivuun juuri oikealla hetkellä. Molempien keihäät osuivat robottimaisen sylinterin päähän täydellisellä ajoituksella ja viimeinen pieni toimiva osa Feterran vasemmanpuoleisesta silmästä pimeni täysin. Tawa ja Guardian eivät kuitenkaan pysähtyneet siihen, vaan löivät uudelleen ja uudelleen. Adminien aseet osuivat robottimaisen olennon päähän tehokkaalla rytmillä ja vaikka Feterra yrittikin vastata hyökkäykseen tulituksella tai edes napata keihäistä kiinni kourillaan, se ei onnistunut siihen rajallisella näkökentällään.
“Allegro.”
Tawa ja Guardian kiristivät tahtiaan. He hyppelehtivät Feterran ympärillä hallitusti ja iskivät keihäillään yhä nopeammalla tahdilla vähät välittäen osumapisteestä. Feterra alkoi ärsyyntyä jo näkyvästi ja ampui punaisia plasmaräjähdyksiä satunnaisesti ympärilleen. Se pyöritti päätään villlisti yrittäen etsiä edes toista hyökkääjistä.
Feterra hidastui hieman. Tawa ja Guardian pysäyttivät iskusarjansa ja vetivät keihäänsä valmiiksi.
“Crescendo.”
Silloin adminit sysäisivät keihäänsä kohti metalliolentoa. He eivät osanneet varautua seuraavaan.
Päätään villisti pyörittävä Feterra katosi sekunneissa. Tawa ja Guardian joutuivat tekemään nopean liikkeen, että välttäisivät toistensa seivästämisen. Adminit katselivat ympäriinsä hämmentyneinä olennon äkillisestä katoamisesta. Edes keinotekoiselle teleportaatiolle tyypillistä valonvälähdystä ei ollut näkynyt hetkenkään verran. Olento oli vain kadonnut. Adminit miettivät kuumeisesti minuutteja ennen kuin kuulivat äänen ylhäältä.
“Bravo”, erittäin elävältä ja sarkastiselta kuulostava ääni sanoi epäselvän särinän keskeltä. Guardian ja Tawa katsoivat ylös ja näkivät lommoisen Feterran leijuvan suoraan yläpuolella. Puhuva ääni oli kuitenkin aivan liian luonnollinen kuuluakseen Feterralle. Puhuja oli selvästi jossain kaukana mikrofonin takana.
“Bravo, bravo. Hieno esitys. Nyt, aplodit.”
Mikrofonin takana istuva henkilö taputti yksinään. Feterra päätti hypätä mukaan ja laukaisi kaanonina kaikuvan sarjatulen valkoisia tainnutuslaukauksia Tawan ja Guardianin päälle. Adminit ryntäsivät mahdollisimman kauas Feterran pommituksesta, mutta yksi ammus osui Guardiania olkapäähän ja sai hänet horjahtamaan. Guardianin olkapää valahti liikkumattomaksi ja käsi puutui välittömästi.
“Esirippu.”
Jotain punaista ja hehkuvan kuumaa räjähti Tawan ja Guardianin takana. Guardian kaatui maahan paineaallon voimasta eikä kuullut hetkeen mitään.
* * *
Sydän
Visokki seisoi keskellä reaktorihuoneen sinistä valoa. Reaktorin matala humina kuului Visorakin vasemmalta puolelta.
Jokin seisoi yhden reaktorihuoneen suuren pylvään varjossa.
“Mikä valo”, Syvän Naurun kuoroääni sanoi. “Niin kirkas. Niin puhdas.”
Visokki ei vastannut.
“Älä huoli. En ole tuhoamassa sitä. En edes voisi. Se polttaa. En ole täällä sen perässä.”
Visokki lähestyi varjoa.
“Mitä sinä haluat?” hän viesti Avdelle.
Avde hykerteli itsekseen. “Nimdan.”
“Miksi?”
“Työnantajani haluaa sen. En kyseenalaista työnantajani tahtoa.”
Visokki näytti hetken pohdiskelevalta. Hän katsoi kahta punaista silmää pimeydessä ja imi itseensä varovaisesti yksittäisiä ajatuksia.
“Työnantaja”, Visokki viesti mystisesti. “Ja työskentelet Nazorakien kanssa. Ja Tawa kertoi, että Sheelikakin oli täällä. Ja kuka Z.M.A sitten onkaan, hän lienee ystäväsi.”
Varjoissa vilahti leveä valkoinen hymy. “Minulla on paljon ystäviä”, Avde sanoi ivallisesti.
“Niin on”, Visokki sanoi. “Pelaat aika monella kentällä. Kuinka moni ‘ystävistäsi’ elää vielä, kun tämä kaikki on ohi?”
“Näytät surulliselta”, Avde sanoi sivuuttaen kysymyksen. “Haluatko olla ystäväni?”
Visokki käveli lähemmäs varjoa sanattomasti. Hänen avaamansa psyykkinen tietokanava alkoi täyttyä piinaavasta kohinasta.
“Kenet klaanilaisista suostuttelit petturuuteen?” Visokki sanoi painostavana.
“Jos kertoisin, särkisin pienen sydämesi. Hän oli luotettava.”
“Kerro.”
Varjojen keskellä seisova Avde pudisti mustaa niljaisen ja pitkän kaulan kannattelemaa päätään. “Voin antaa sinulle kuusi nimeä. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ihan niin helppoa, Visokki. Tietoa tiedosta.”
Visokki piti saman tiukan kysyvän katseensa. Valtavan sinihohtoisen reaktorin humina melkein peitti alleen jostain muualta linnoituksesta tulevat taistelun äänet.
“Minä annan sinulle nimet”, Avde jatkoi. “Ja sinä näytät pääsi sisällön minulle. Tunnen Nimda Zetan jossain täällä, mutta en tiedä, missä se oikeasti on. Olen täysin varma, että olet nähnyt sen joskus. Tarvitsen vain yhden muiston, siinä kaikki.”
Avden lievästi Toamainen musta hahmo muuntautui. Sen monet raajat sulautuivat vähitellen yhdeksi mustaksi kasaksi, joka muodosti pylvään takana olevaan varjoon pienen oven. Sysimusta punaisten silmien täyttämä ovi aukesi naristen ja sisällä odotti vain tyhjää pimeyttä.
Visokki astui kohti ovea, mutta hidasti askeltaan mietiskelevän näköisenä. Hän siirsi koko mielensä voiman suojaukseen lähestyessään mustaa oviaukkoa.
“Kuusi nimeä yhdestä muistosta”, aukosta tuleva ääni kaikui. “Hyvä tarjous, eikö?”
Guardian
Komentokammio
Guardian katsoi tyrmistyneenä plasmakiväärinsä savuavaa raatoa, joka makasi kolmena osana komentokammion lattialla taistelun kaataman tuolin vieressä. Vartija-kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti ja pelastanut hänen henkensä niin sodassa kuin sen ulkopuolella. Kivääri oli ollut yksi harvoista kaltaisistaan, sillä sisällissodan jälkeen suurin osa Vartija-luokan kivääreistä oli myyty eteenpäin pääasiassa osina. Guardian oli pitänyt kiväärinsä siitäkin huolimatta, että malli oli auttamattomasti vanhentunut.
Nyt Guardianin toiseksi vanhin ystävä oli kuitenkin pieninä savuavina palasina. Jos tilanne olisi ollut toinen, Skakdi olisi tuntenut syvää haikeutta.
Tällä hetkellä Guardian päätti kuitenkin keskittyä kuolemansa välttelyyn.
Feterran hyökkäystahti oli kiristynyt. Kaikki sen aseet eivät toimineet enää yhtä hyvin, mutta metallinen olento yritti yhä parhaansa mukaan. Verenpunainen plasma-aalto latautui tasaisella huminalla Feterran olkapäässä ja räjähti usein kohti Tawaa tai Guardiania. Välillä Feterra ampui tappavan räjähtäviä plasmalaukauksia, mutta taistelun tahdin nopeutuessa se joutui turvautumaan nopeampaan ja heikompaan plasmatulitukseen ja pitkien luurankomaisten käsiensä päästä lenteleviin pieniin valkoisiin tainnutuslatauksiin.
Tainnutuslataus lensi kohti tällä hetkellä aseetonta Guardiania. Hän heilautti päänsä nopeasti sivuun ja ammus napsahti huoneen lattiaan rätisten sähköisesti. Guardian vetäisi pistoolinsa vyöltään ja täytti sen lippaan vauhdikkaasti. Samalla Feterra oli kuitenkin jo ehtinyt käynnistää toisen kouransa tainnutussäteen ja laukaisi sen kohti sinistä Skakdia.
Akrobaattisesti huoneen läpi loikkiva Tawa ehti tielle ja otti valkoisen tainnutuslaukauksen vastaan keihäällään. Osuman tärähdys sai sähkön Toan melkein pudottamaan keihäänsä ja horjahtamaan taaksepäin, mutta hän onnistui korjaamaan asentonsa juuri ennen Feterran kohtalokkaampaa olkapääsuojuksen tapposädettä. Säde räjähti punaiseksi plasman ja sähköisen energian pilveksi osuessaan Tawan suojaukseen.
Feterra oli jo valmiina uuteen kuolettavaan plasmalataukseen, mutta niin olivat myös adminit. Tawan sähkölataus osui suoraan Feterran päähän ja vaikka tunteeton olento ei reagoinut näkyvästi osumaan, sen tähtäys häiriintyi selvästi. Plasmalaukaukset ainoastaan hipaisivat Guardianin harjaa hienovaraisesti, mutta aiheuttivat silti parin sekunnin ajan kivullista poltetta.
Kun Tawa piteli Feterraa kahdella sähköstä koostuvalla köydellä paikoillaan, Guardian ampui robottia tähdäten kaksin käsin Zamor-pistoolillaan. Pienikokoiset smaragdinvihreät kuulat lensivät aseesta ilman läpi vähäisin äänin ja osuivat Feterran kuoreen jättämättä sisäänmenoaukkoa. Sekunnin päästä haarniskan läpäisevien Zamor-kuulien sisällä olevat pienoisräjähteet kuitenkin aktivoituivat jossain Feterran sisällä ja räjähtivät kumeasti jättäen Feterran panssariin pyöreän ulkonevia lommoja. Feterra ei vastannut mitään, mutta hyökkäys ei ollut selvästi jättänyt sitä täysin vahingoittumattomaksi.
Guardian jatkoi tulitusta Tawan pidellessä mekaanista sylinteriä paikoillaan. Paikallaan leijuva Feterra alkoi jo liikkua Tawan otteessa epätasaisemmin ja sen keskimmäisen silmän valo himmeni hieman.
Guardian oli vaihtamassa lipasta, kun takaa tullut valkoinen säde osui hänen käteensä ja heitti Zamor-pistoolin huoneen toiseen päähän. Toinen valkoinen säde osui pahaa-aavistamattomaan Tawaan, joka kaatui maahan ja menetti otteensa Feterrasta.
Guardian kääntyi hieman ja huomasi, että ammus oli tullut toisesta Feterrasta, jota Domek ja Killjoy yrittivät pidätellä parhaansa mukaan. Sen enempää hän ei ehtinyt tutkia tilannetta, sillä Tawan otteesta paennut hieman lommoinen ja kärpäsmäisen epätasaisesti paikallaan lentelevä Feterra oli ladannut plasmansa jo täyteen voimaan.
Guardian ei ehtinyt miettiä.
“Plasma. Päälle.”
Feterran ja Guardianin plasmasäteet osuivat yhteen ja räjähtivät sokaisevasti ilmassa levittäen suuren lämpöaallon huoneeseen. Lämpöräjähdyksen alla lojuva rikkinäinen tuoli syttyi tuleen hetkessä ja loi hieman valoa huoneeseen, jolloin Feterran piirteet hahmottuivat entistä paremmin. Nyt Guardian ja Tawa havaitsivat koneen pohjassa olevan moottoria muistuttavan osan kokonaisuudessaan. Nyt he tiesivät, mitä oli hajotettava.
Ongelmaksi osoittautui vain se, että Guardianin pistooli oli huoneen toisessa päässä. Guardianin panssarin heittoveitset eivät olleet tehneet vahinkoa Feterran kuorelle aiemminkaan, joten ne olivat poissa kysymyksestä. Sinisellä Skakdilla oli tietysti yhä silmiensä plasmasäde, mutta sekin oli vain kuumentanut Feterran metallista kuorta.
“Paaco?” Guardian huusi taaksepäin, mutta piti yhä Feterran tiukasti näköpiirissään äkkiliikkeiden varalta. “Ase!”
“Mitä?”
“Jossain takanasi on asekaappi”, Guardian vastasi. “Heitä minulle jotain.”
Paaco antoi äänimerkin ja heitti jotain Guardiania kohti. Guardian kääntyi nopeasti ja tarttui lentävään esineeseen. Adminin yllätykseksi se muistutti enemmän mekaanikon työkalua kuin oikeaa asetta.
“Tämä on jakoavain!” Guardian huusi Paacolle.
“…ja?”
“Väärä kaappi!”
“Kaikilla meillä ei ole yönäköä. Entä tämä?”
Guardian heitti jakoavaimen maahan ja valmistautui ottamaan vastaan seuraavan Paacon heittämän esineen. Se osoittautui huomattavasti terävämmäksi kuin jakoavain, mutta ei ollut huomattavasti isompi.
“Machete. Parempaan suuntaan.”
Guardian kääntyi välillä katsomaan Feterraa ja heitti tätä kädessään olevalla viidakkoveitsellä. Se ei aiheuttanut erityistä vahinkoa, mutta jostain syystä tunteeton robotti alkoi näyttää hieman ärtyneemmältä.
Seuraava Paacon heittämä objekti osoittautui teräskärkiseksi puukeihääksi, joka kuitenkin osoitti pian todellisen kestävyytensä Feterran luurankomaisissa kourissa. Feterra heitti keihään palaset maassa roihuavaan nuotioon vaikuttaen poikkeuksellisen pilkkaavalta. Sen jälkeen se laukaisi tehokkaan sarjatuliryppään kohti admineja. Guardian onnistui väistämään suurimman osan pienistä plasmaluodeista, mutta kymmenkunta niistä raapi polttavasti tiensä läpi hänen haarniskansa. Tawa torjui ammukset poispäin pyörittäen keihästään.
“Haa!” Paaco huusi voitonriemuisena taistelun äänien alta. “Tämä!”
Guardian kääntyi ottamaan vastaan taas yhden lentävän esineen. Ase osoittautui huomattavasti aiempia Paacon heittämiä esineitä suuremmaksi ja raskaammaksi. Guardian oli pudottaa suuren metallikeihään lattialle, kun se mätkähti hänen käsiinsä.
Kun Guardian katsoi kädessään olevaa keihästä, hän hymyili leveästi. Sen kaksi vierekkäistä kärkeä olivat yhtä teräviä kuin aiemmin. Tämän teräksisen keihään kaksi kärkeä kääntyivät myös hieman sisäänpäin pienellä napinpainalluksella, mikä muunsi keihään käytännössä suureksi viikatteeksi.
Tämä oli Guardianin kolmanneksi vanhin ystävä.
Feterran ympärillä akrobaattisesti hyppivä Tawa keskeytti metalliolennon pohjassa olevan lentomoottorin hakkaamisen ja vilkaisi Guardianin keihästä.
“Sinähän et välittänyt lähitaistelusta?”
Guardian kohotti olkapäitään ja näytti merkillisen ilmeen. Sitten hän heilautti kaikilla voimillaan suurta keihästä kohti Feterraa. Sen viikatteen ja keihään yhdistelmää muistuttava kärki kalahti voimakkaasti robotin päähän ja repäisi ruman särön yhteen sen silmistä.
Guardian ei ollut liikkunut paikaltaan. Hän oli lyönyt Feterraa keihäällään samasta pisteestä, josta oli ampunut tätä Zamoreilla.
Guardian katsoi Tawaa ja osoitti toisen kätensä sormella keihästään.
“Näyttääkö tämä sinusta lähitaisteluaseelta?”
Guardian
Etelä-Zakaz, Warrekin linnake
Sisällissodan kolmas viikko
Ilmassa leijui vahva palaneen käry. Linnakkeen muurilla valtavan kivipaaden takana piilossa seisova Skakdi haisteli ilmaa hetken, mutta vältti ottamasta suurempia henkäisyjä. Hän oli kokenut valtavan kredipselleenimäärän vaikutuksen jo kerran aikaisemmin ja halusi kyseisen kerran jäävän viimeiseksi. Muurin suojissa olevat sensorit eivät kuitenkaan vaikuttaneet käynnistävän korvia riipivää hälytystään, joten oli turvallista hengittää.
Siniseen ja hopeaan verhottu Skakdi kurkisti varovaisesti vasemmalla silmällään kivipaaden taakse ja nosti käsissään olevaa vahvalla kiikarilla varustettua Vartija-kivääriä hieman toimivampaan asentoon. Kivääri hehkui edellisistä laukauksista vielä tulikuumana, mutta ammuksia oli vielä kolmelle pataljoonalle ja laatutyötä oleva Vartija-kivääri kestäisi taatusti pienen kuumentumisen.
Skakdi tarkkaili muurien yli vasemmalla silmällään, jonka hän oli huomannut vuosien saatossa olevan selvästi tarkempi. Kenraali Warrekin linnoituksia lähestyi palavilla ja raatoja täynnä olevilla kentillä marssiva monivärinen Skakdi-armeija. Armeija, jonka joukkoon mahtui myös kymmeniä vetojuhtina toimivia Raheja veti takanaan ketjuilla jonkinlaisia valtavia tykkejä. Niiden ulkoasu oli yksinkertainen ja muistutti vain valtavaa Zamor-laukaisinta, mutta Nektannin insinöörit pitivät tunnetusti terävistä metalliosista. Tykkien kyljet olivat täynnä valtavia teriä, joilla ei vaikuttanut olevan raskaissa kenttäaseissa mitään järkevää toimintoa.
Valtavien tykkien sisällä vaikutti latautuvan jotain vihreää.
“Tiedätkö, miksi ne kutsuvat noita?” tuttu ääni sanoi sinisen Skakdin takaa. Skakdi kääntyi ja näki toisen siniseen ja hopeaan verhotun Skakdin, joka oli häntä lyhyempi, mutta tukevampi ja lihaksikkaampi. Tämän Skakdin vasemman olkapään ympäri oli kiedottu paksu side, mutta se näytti silti pitelevän kyseisellä kädellä omaa Vartija-kivääriään aivan hyvin.
Kivipaaden taakse suojautunut Skakdi ei vastannut, mutta katsoi puhujaa tympeänä. Puhuja vain hymyili hieman ja katsoi asiakseen vastata omaan kysymykseensä.
“Nuo tykit ovat ihan oikeasti ‘Nektann-energiakanuunoita’.”
Pidempi ja hoikempi Skakdi katsoi puhujaa epäuskoisena. “Oletko ihan tosissasi.”
“Kyllä. Nektann-energiakanuuna. Tämä käry on todennäköisesti peräisin siitä, kun yksi osui siipikarja-aitaukseen.”
Kivipaaden taakse kyykistynyt tarkka-ampuja kääntyi poispäin puhujasta ja ampui muutaman plasmalaukauksen kohti vihollisia. Toinen Skakdi jatkoi puhumistaan, mutta tarkka-ampuja ei tiennyt, olisiko hänelle pitänyt vastata.
“Kyllä on selvää, mikä vihollisemme synti on”, tukevampi Skakdi sanoi äänekkäästi. “Nektannin on ylpeys, eikä hän edes yritä piilottaa sitä. Kohta hän järjestää oman naamansa noihin lippuihinkin.”
Puhuja latasi Vartija-kiväärinsä äänekkäästi ja liittyi tuleen, mutta ei hiljentynyt taistelunkaan keskellä. “Toisaalta mitä me olemme puhumaan, kun käytämme samaa koodinimeä kuin kiväärimme. Ja ainoa ero Warrekin ja Nektannin välillä on se, että Warrek maksaa meille.”
Tukevamman Vartijan kivääristä viuhahtava tulisen plasmalaukaus syöksyi hiljaisemman Skakdin olkapään yli ja pudotti yhden Nektann-kanuunan ohjaamossa seisovista vihollisista. Musta Skakdi putosi poukkoillen tykin ohjaamoon vieviä siirrettäviä portaita pitkin eikä enää noussut.
“Ja kun Nektann on saasta, joka haluaa olla jumala”, taaempana seisova Vartija jatkoi. “on Warrek vain saasta, joka haluaa olla kuningas. Ero sekin.”
Aiemmin hiljaisena pysynyt Vartija päätti vihdoin vastata jotain.
“Tahtorakien olisi pitänyt tulla jo puoli tuntia sitten”, hän sanoi sivuuttaen aiemman puheenaiheen. “Saatamme joutua turvautumaan panssarintorjuntavälineisiin.”
“Hahaa, sehän puhuu!” suurempi Vartija sanoi innokkaana. “Minä olen Roqce. Olemme nähneet aikaisemmin, mutta en koskaan saanut nimeäsi.”
Roqce otti toisen kätensä kiväärinsä alta ja tarjosi sitä hiljaiselle Skakdille. Skakdi katsoi kättä hetken epävarmana ennen kuin tarttui siihen.
“Ei nimiä”, Skakdi sanoi Roqcelle. “Kaikki Vartijat, joille olen kertonut nimeni ovat kuolleet viikon sisällä. Ensimmäinen ja toinen saivat sirpaleesta ja kolmas ampui itsensä panikoituaan kaasuhyökkäyksessä. Haluaisin katkaista putken.”
Roqce hymyili leveämmin ja kätteli hiljaista Vartijaa voimakkaasti. “Kelpaa. Mutta haluan jonkun nimen, jolla kutsua sinua. Sinä olet tästä lähtien Vahtikoira. Vuh vuh.”
Hiljaisempi Skakdi katsoi Roqcea hetken tympeänä.
“Miten vain”, hän sanoi huolettomasti täyttäessään muurin yli pyrkivän kirvestä heiluttavan Nektannin sotilaan plasmalla.
[spoil]Hei, flashbackeja ei kielletty.[/spoil]
Guardian
Trooppinen saari, ranta
Kaapuun verhoutunut hahmo käveli rantahiekassa. Se oli Toan kokoinen, ei päästänyt minkäänlaisia ääniä ja oli juuri saapunut saarelle. Hahmon askeleet olivat rauhallisia ja harkittuja, mutta sen raajojen liikkeissä oli jotain löysää ja sielutonta. Hahmon liikkeet loivat mielikuvan joko valtavasta nukketeatterista tai pysäytyskuva-animaatiolla toteutetusta pelottavasta opetusvideosta. Silti hahmossa oli jotain synkeää päättäväisyyttä, joka antoi ymmärtää, että se tiesi täysin, mitä oli tekemässä.
Kaapu valui vähitellen pois hahmon päältä ja jäi leijailemaan ilmaan kuin valtava lehti. Vähitellen kaapu kulkeutui kohti yhtä rantapalmuista ja ripustautui roikkumaan. Hahmo jatkoi matkaa kuin ei olisi huomannut tätä ilmiötä lainkaan.
Kaavun alla vitivalkoisessa hahmossa oli vielä vähemmän sielua, kun sen todellisen olemuksen näki. Töksähtelevän nukkemaiset liikkeet yhdistettynä hahmoa ympäröivään valkoisen tyhjyyden auraan loivat yhdessä jotain häiritsevää.
Hahmon kävely nopeutui hieman, kun se jätti kaapunsa jälkeensä ja pääsi pois hidastavasta rantahiekasta. Rantaan jääneiden jalanjälkien kohdalla hiekka alkoi pian leijailla aavemaisesti ja sekoittui pieniksi pölypilviksi, joiden jäljiltä hiekka jäi yhtä tasaiseksi kuin ennen hahmon saapumista. Myös nukkemaisen hahmon jalkojen alle tallautuneet ruohonkorret nousivat joidenkin sekuntien päästä tasaisesti pystyyn.
Viidakko oli rehevä ja vaikeakulkuinen. Tai niin olisi voinut sanoa, jos sen läpi kulkeva hahmo olisi ollut Matoran.
Valtavat lehdet, puut, köynnökset ja ruohonkorret suorastaan väistivät valkoista hahmoa. Ne heiluivat itsekseen pois sen tieltä, vaikka saarella oleva tuuli oli hyvin vaimea ja hahmo ei tehnyt pienintäkään näkyvää liikettä siirtääkseen esteitä. Välillä kasvillisuus oli kuitenkin liian tiheää.
Silloin pitkä ja kliinisen puhtaana kiiltävä teräsmiekka lennähti itsekseen hahmon selässä roikkuvasta pidikkeestä ja teki selvää kasvustosta nopein ja huomaamattomin liikkein. Sen jälkeen se pyyhki lehtien jäämät päältään yhteen metsän suurista saniaisista ja leijaili kevyesti takaisin lepopaikkaansa.
Hahmo ei puhunut eikä todennäköisesti edes hengittänyt. Sen ajatuksissakin oli hiljaista, jos ei ottanut huomioon yhtä uudelleen ja uudelleen kaikuvaa viestiä Mestarilta.
“Syö lähetti.”
Guardian
Käytävä
Visokki juoksi neljällä jalallaan pitkin alas viettävää käytävää niin vauhdikkaasti, että ei enää ollut täysin varma, mihin suuntaan painovoima veti. Visorakin jalansijan ote seinistä ja katosta oli niin varma, että sen vauhti pysyi tasaisena, vaikka se olisikin juossut väärinpäin.
Jotain oli romahtanut joitakin minuutteja sitten Visokin takana ja hän oli hetken harkinnut tarkistavansa, olivatko muut kunnossa, mutta jostain syystä Visokki ei osannut olla huolissaan. Nyt hän keskittyi vain seuraamaan Avdea. Avde ei saisi päästä pakoon.
Visokki ei enää nähnyt Avdea, mutta tässä heikosti valaistussa kellarikäytävässä se ei ollut ihme. Musta olento syöksyi kaiken aikaa eteenpäin ja Visokki tunsi sen kieroutuneen mielen vaikutuksen jostain kymmenien metrien päästä.
Klaanin päägeneraattorin humina alkoi jo kuulua ja Visokki ja Avde olivatkin jo selvästi lähellä Klaanin tukikohdan ydintä. Ytimessä sijaitseva voimakas reaktori oli hyvin suojattu, mutta kykenisikö Avde tuhoamaan sen? Ja mitä tapahtuisi, jos hän onnistuisi?
Sitä miettiessään Visokki muisti päivän, jolloin joku teknikko oli avannut reaktorin suojakuorta vain hieman vahingossa ja saanut valtavat palovammat. Kukaan ei ollut edes tohtinut ajatella, mitä tapahtuisi, jos koko suojaus avattaisiin.
Visokki kuuli vaimeaa naurua jostain edestään. Hän päätti kiristää vauhtia.
Guardian
Pieni luoto etelässä
Aamuyö oli jo pitkällä ja vaillinainen kuu heijasti Skakdin naamaan tyynen meren pinnasta. Skakdi veti pientä venettään vaivalloisesti vesiltä pienen luodon hiekkarannalle ja Skakdin uurastus ja veneen kaivautuminen rantahiekkaan tuottivat enemmän ääntä, kuin Skakdi olisi halunnut.
Skakdi ei ollut voimamies. Tähän asti hän oli selviytynyt parhaiten välttämällä konflikteja ja ruumiillista työtä. Tämä vihreä Skakdi oli välttänyt taistelua jopa Zakazin verisen sisällissodan aikana ja oli koskenut elämänsä aikana oikeaan aseeseen vain kerran.
Kun sisällissodan syttyessä suurin osa Zakazin väestöstä oli alistunut alkukantaiselle taisteluvietille, oli tämä vihreä Skakdi tuntenut toisin. Kenraali Gaggulabion joukkojen taistelussa käyttämä raivokaasu oli kyllä vaikuttanut häneen, mutta tämän vihreän Skakdin mielessä oli herännyt vietti ja tunne, joka oli jopa vihaa ja tappamisviettiä vanhempi. Se oli pelko. Pelko oli ajanut hänet pois Zakazilta, jonne hän ei ollut astunut jalallaan kertaakaan sisällissodan jälkeen.
Vihreä Skakdi totteli nimeä Gerew. Hän oli lähetti ja ei kysellyt kysymyksiä. Jos joku maksoi hänelle jonkin asian kuljettamisesta, hän ei kysynyt kahdesti. Sääntöjä oli vain kaksi. Kohdetta ei saanut kuljettaa Zakazille ja se ei saanut olla liian iso hänen veneelleen. Palkka mitattaisiin kohteen painosta ja siitä, kuinka hankalaan paikkaan se piti viedä. Gerewin viime työtehtävänä oli ollut viedä pieni ja kevyt paketti pohjoisessa sijaitsevan Bio-Klaani-nimellä kulkevan järjestön postikeskukseen. Nyt hän oli palannut luodolle, josta oli saanut työtehtävänsä. Asiakas vaikutti olevan jo paikalla ja Gerew odotti innolla tulevaa palkkaansa, sillä vihreä Skakdi ei ollut syönyt kunnolla viikkoihin ja tämä alkoi valehtelematta jo näkyä.
“Iltaa”, Gerew sanoi epävarmasti pimeydessä seisovalle asiakkaalle lähestyen tätä varovaisesti. “Vein paketin paikalleen eilen päivällä.”
Asiakas lähestyi, mistä Gerew havaitsi, että se ei seisonutkaan paikallaan, vaan pikemminkin leijui. Se oli osittain sylinterimäinen ja noin Skakdin kokoinen, mutta leijumisen takia sen hohtavilla silmillä varustettu pää katsoi Gerewiä hieman alaspäin.
“Oletus: Haluat palkkasi.“
Gerew nyökkäsi ja hymyili pakonomaisesti. Asiakkaan olemus häiritsi ja hämmensi häntä, mutta tämä oli yksi tilanteista, joissa Gerew muisti oman mottonsa. Motto kuului “Se ei kuulu sinulle”. Tätä ohjenuoraa noudattamalla Skakdi oli selviytynyt elämässään ilman pahempia sotkuja.
“Varmistus: Et kurkistanut laatikon sisään.“
“En”, Gerew sanoi. Se ei kuulunut hänelle.
“Hyvä on. Mestari ZMA kiittää yhteistyöstäsi. Kysymys: Palkkasi suuruus?“
Gerew nielaisi. Tämä oli potentiaalinen vaarakohta, mutta hän oli onnistunut välttämään sen jokaisella aiemmalla kerralla. Jotkut asiakkaat yrittäisivät keplotella itselleen pienempiä hintoja, mutta silloin Gerew selittäisi heille rauhallisesti ottaneensa hinnasta jo alennusta työn helppouden takia. Hän vetoaisi kilpailijoidensa hintoihin ja omaan taloudelliseen pärjäämiseensä ja lupaisi halvempia hintoja ensi keikkaa varten.
Gerew oli onnistunut aina, mutta suuri onnistumisten määrä ei ollut vähentänyt hermostuneisuutta, jonka hän koki jokaisella kerralla. Hän keräsi hieman itsevarmuutta sisäänsä ja avasi suunsa. Gerew pakotti itsensä hymyilemään leveämmin.
“Se tekee kolmesataakaksikymmentä.”
Leijuva metallisylinteri oli hiljaa hetken ja liikkui hyvin vähän. Jostain sen takaa leijaili pienempi metalliolento. Tällä lentävällä lautasella oli vain yksi silmävalo ja sen pohjassa oli pieni koura, jolla se kantoi suurta kangassäkkiä. Säkki kilisi kuin se olisi täynnä pieniä kelloja.
“Saat 250“, suurempi metallisylinteri sanoi tunteettomasti.
Gerewin hymy hyytyi. Juuri tähän hän oli varautunut ja tiesi, mitä tehdä.
“Saaren turvatoimien ja paketin painon takia koen oman hintani olevan ihan järkeenkäypä. Lisäksi minä annan oikeastaan jopa vähän alennusta, oikea hinta olisi 350, joten lisäalennukset eivät-“
Gerew keskeytti puheensa alettuaan huutaa tuskissaan, kun asiakkaan toisesta olkapäästä suihkuava hohtava säde osui häntä jalkaan. Säde läpäisi jalan pitäen sihisevää ääntä ja aiheuttaen polttavaa kipua. Gerew kaatui maahan ja piteli jalastaan kiinni voivotellen.
“250 ja en ammu toiseen jalkaasi. Erimielisyyksiä?“
Gerew ei ollut lopettanut huutoa, mutta hän nyökkäsi. Tämän sanattoman käskyn seurauksena suuren metallisen sylinterin pienempi ystävä avasi kouransa ja pudotti raskaan säkin maahan Gerewin eteen. Gerew tuijotti säkkiä hetken yrittäen hillitä vapisevaa jalkaansa.
“Ki-kiitos. Oli mu-mukavaa asioida kanssanne. Hy-hyvää illanjatkoa.”
“Vastaus: Kiitos samoin.“
Sen sanottuaan metallisylinteri pienine apureineen kääntyi ympäri ja lähti leijailemaan pois maassa istuvasta ja valittavasta Gerewistä. Ennen näköpiiristä katoamista se kuitenkin pysähtyi vielä kerran, käänsi mekaanisen päänsä ympäri ja puhui.
“Pyyntö: Lopeta vikiseminen. Omistat kaksi jalkaa.“
Gerew nyökkäsi tuskasta ja ylitsepursuavasta kuolemanpelostaan huolimatta. Hän oli eri mieltä, mutta joskus se tarkoitti sitä, että oli oltava samaa mieltä.
Niin hän selviytyi elämässään.