Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit

Minä mitään Klaanonia kirjoita. Minä kirjoitan scififantasiatoimintalänkkäripoliisisarjakauhukomediaa.
Retro

ZMA

Kommentoi

Pieni saari
Kolmen tunnin matka Xialta

Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.

Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.

”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”

”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?”
Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”

”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?”
Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.

Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi.
Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.

Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli.
Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.

Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.

Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin.
Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.

Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.

Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta.
Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.

Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.

”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.

Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.

”Avde hyvä, luuletko etten luota sinuun?” Harmaa Skakdi kumartui hieman.

”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.”
Avde piti pienen tauon.

”Toisaalta miksi emme luottaisi toisiimme?” Avde kysyi kääntäen päätään hitaasti. ”Kunnioitan sinua, Arstein.”

”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.”
Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?”
Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.

Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen.
”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”

Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä.
”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.

”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”

”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.

”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”

”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.

”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen.
Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”

”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”

”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”

Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään.
”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”

”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.”
Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.

”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”

Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?”
Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.

Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan.
Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti.
”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”

”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”

Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”

”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”

”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.”
Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen.
”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”

Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle.
Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.

Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.

* * *

Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti.
Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.

[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%.
Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]

Retro

Käsi Miehen Punaisen

Kommentoi

Trooppinen saari

Marionetti käveli jälleen läpi sademetsän, joka suorastaan väisti valkoista hahmoa. Ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Lähetti oli syöty.
Lähetin violetti veri erottui selvästi aamuyön pimeydessä nukkemaisen miekkatappajan vitivalkoisesta kehosta. Olento ei vaikuttanut edes huomaavan suurta verkkaisesti valuvaa veriläikkää keskivartalossaan.

Nyt Marionetti keskittyi uuteen miekkaansa. Olento piti Ämkoon luonnottoman terävää katanaa pitkällä kädellään kasvojensa edessä. Marionetti olisi takuulla tarkkaillut asetta katseellaan, jos sillä olisi ollut edes yksi silmä.
Jopa ilman silmiä Marionetti kuitenkin huomasi, että kyseessä oli paras katana, johon se oli koskenut. Miekka oli kevyt, mutta sen rakenne oli täydellinen. Tämä katana ei hajoaisi yhtä helposti kuin aikaisempi.

Marionetti käveli kohti läheistä palmua. Se käänteli miekkaa kädessään testiluontoisesti ennen kuin löi.
Terä läpäisi puun kuoren ja tuli ulos toiselta puolelta melkein välittömästi. Siististi poikittain katkennut puu alkoi horjua hieman tuulen suuntaan ennen kuin kaatui alas.

Kuten monet asiat Marionetin ympärillä, katkaistu puu ei totellut painovoimaa. Se pysähtyi ilmassa ja nousi takaisin paikalle, josta se oli leikattu irti. Siistiä viiltoa huolimatta puu oli kuin entinen.
Marionetti löi uudelleen. Sen jälkeen se kokosi puun taas. Sitten se löi. Tätä jatkui hetken.

Kun puusta ei ollut enää paljoakaan jäljellä, Marionetti tarkasteli uutta asettaan. Se tulisi hoitamaan tehtävänsä.
Tehtäviä oli kuitenkin kaksi.

Marionetti päästi irti miekasta. Se pysähtyi ilmaan, leijui nykivästi valkoisen telekineetikon pään yli ja päätyi sen selän taakse. Marionetin selässä törrötti kaksi valkoista nikamaa. Ne kiertyivät tiukasti kiinni miekan kahvan ympärille. Olento tulisi tarvitsemaan asetta taas pian.

Marionetin mieleen palautui taas jotain, mitä Syvä Nauru oli sanonut.

”Hanki siru.”

Retro

Ustraug

Kommentoi

Bio-Klaani, aula

Guardian kurkisti nurkan takaa varovaisesti. Hän ei halunnut tulla nähdyksi. Oli edelleen parasta Klaanin kannalta, että petturi ei tiennyt lähdöstä. Bio-Klaanin linnoituksen aula oli kuitenkin poikkeuksellisen täynnä, mikä vaikeutti huomaamatonta poistumista.

Guardian hengitti syvään, sulki silmänsä ja astui aulaan. Hän voisi yrittää näyttää huomaamattomalta, mutta se ei syystä tai toisesta onnistuisi juuri nyt.
Sitten Guardian päätti vain yrittävänsä näyttää muulta kuin Guardianilta.

Aulassa liikkuvat ja keskustelevat hahmot katsoivat hetken hämmentyneinä pikimustaa Skakdia, joka käveli vihellellen läpi aulan. Moni supisi keskenään. Tästä uudesta jäsenestä ei ollut kuullut kukaan. Monia myös kuvotti Skakdin pahasti hilseilevä iho ja epäsymmetriset silmät, mutta kukaan ei viitsinyt sanoa mielipidettään ääneen. Klaanilaiset olivat ottaneet suojelukohteikseen paljon kuvottavampiakin olentoja.

Musta Skakdi hymyili leveästi ympärillä tuijottaville klaanilaisille kävelleessään läpi aulan. Tarkkailtuaan olennon hymyä hetken ympärillä olevat hahmot päättivät keskittyä taas töihinsä.
Respassa Toa Himen paikalla väliaikaisesti työskentelevä turkoosi Matoran otti jonkinlaisen kommunikaattorin tiskin alta ja kuiskasi siihen jotain.
”Siivousryhmä. Rumia jalanjälkiä aulassa. Kiitos.”

Guardian jatkoi hymyilyä ja viheltelyä. Hänen sisällään kasvoi vähitellen tunne siitä, että tämä onnistuisi. Mustan tuhkan verhoama Skakdi olisi pian ovella. Sen jälkeen olisi rikollisen helppoa siirtyä satamaan.
Tai olisi ollut, jos nyt pienen Matoranin hahmossa oleva Umbra ei olisi pysäyttänyt Guardianin.

”Terve!” Umbra huudahti hypätessään spontaanisti Guardianin eteen.
”GAH.”

Umbra katsoi pikimustaa Skakdia hetken mietiskelevän näköisenä. Sitten hän tarjosi pientä Matoran-kättään muukalaiselle.
”En olekaan nähnyt sinua täällä”, Umbra sanoi. ”Toisaalta harva täällä tuntee minuakaan…ja syystä…”
Umbra näytti hetken eksyneemmältä kuin kukaan muu maailmassa. Sitten hän hymyili jälleen.
”Minä olen Umbra, Ba-Matoran!” Umbra sanoi innokkaasti. ”Oletko uusi täällä?”

Guardian nyökkäsi ja hymyili leveämmin. Mustaa tuhkaa putoili lattialle hänen päästään.
Sitten Guardian kumartui äkkiä alemmas, tarttui molemmilla käsillään Umbran pieneen Matoran-käteen ja ravisti sitä voimakkaasti.

”TAPAAMME ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ”, Guardian vakuutteli kovaäänisesti psykoottinen virne tuhkan peittämillä kasvoillaan.

Umbra nyökkäili hämmentyneenä. ”Mikä on nimesi?”

Guardianin hymy hyytyi. Hän tuijotti Umbran olan yli. Aulan ulko-ovi oli vain parin metrin päässä. Jotain oli keksittävä.

”MINÄ USTRAUG”, Guardian sanoi. ”MINÄ SKAKDI. NYT MINÄ MENNÄ, HEI HEI.”

Sen sanottuaan Guardian hyppäsi gasellimaisella loikalla Matoran-Umbran yli ja juoksi aulan oviaukon läpi Bio-Klaanin linnoituksen etupihalle nauraen huolestuttavaa naurua.

Umbra jäi paikalleen räpyttelemään silmiään. Hän katsoi kämmenpohjaansa. Se oli musta.

Retro

Viimeinen Vartija ja koti-ikävä

Kommentoi

Guardianin huone

Guardian istui pedillään ja tarkasteli kivääriään. Se oli jälleen yhdessä osassa, mutta Kapura ei ollut valehdellut. Tämä hätäisesti yhteen sulatettu kivääriä hienovaraisesti muistuttava metallimöykky oli niin käsittämättömän ruma, että Guardianin teki melkein mieli hypätä veneeseen ja käydä pyytämässä etelän jättiläismustekalalta anteeksi.

Guardian asetti kiväärin huoneensa pöydälle. Se oli ruma ja ei todennäköisesti toimisi kovin hyvin, mutta ainakin ase kestäisi Zakazille asti. Siellä asui tämän maailman ainoa elävä mekaanikko, joka tunsi Vartija-aseet.

Guardian katsoi ikkunasta ulos. Eilisen sateet olivat ohi, mutta päivä oli vielä pilvinen. Venettä valmisteltiin jo satamassa ja pian olisi aika lähteä Zakazille.
Tawa oli moneen kertaan kehottanut Guardiania ottamaan jonkun mukaan turvaksi. Guardian ei ollut aivan varma, pitäisikö hänen kuunnella ohjetta. Ne harvat klaanilaiset, jotka tunsivat Zakazin eivät halunneet palata sinne enää koskaan. Klaanilaiset, jotka suostuisivat tulemaan mukaan eivät olisi valmiita siihen. Linnoitus tarvisi myös tällä hetkellä kaiken mahdollisen tuen, sillä Guardianin lähdettyä Tawa jäisi ainoaksi johtajaksi. Ämkoohon ei saatu yhteyttä ja Visokki oli kadonnut jonnekin yön tapahtumien jälkeen.
Guardian mietti hetken. Jonkinlainen kaava oli muodostumassa. Ehkä joku halusi koko johtoryhmän pois pelistä?

Siinä tapauksessa joku on onnistunut jo puoliksi, Guardian mietti. Hän nosti pöydältä pienen lasin, joka oli täynnä läpinäkyvää nestettä. Guardian joi lasin tyhjäksi nopealla kulauksella ja tunsi piristävän voiman virtaavan kehoonsa.
Tänä yönä nukuttaisiin huonosti.

Guardian katsoi alaspäin. Hän avasi nyrkkiin puristetun kätensä. Kiikarisilmä oli nyrkin sisällä. Sen kiiltävästä linssistä sininen Skakdi näki heijastuksen omista kasvoistaan.
Arpi siinä kohtaa, missä vasen silmä oli ollut ei ollut kadonnut mihinkään. Guardian oli jo oppinut hyväksymään asian. Hän kiinnitti mekaanisen korvikkeen takaisin paikoilleen ja nousi sängyltään.

Oli aika lähteä. Mahdollisimman pian, että kukaan ei huomaisi. Parasta olisi, että mahdollisimman harva tietäisi Guardianin katoamisesta. Petturi oli yhä liikkeellä jossain ja saattaisi vuotaa tiedon Klaanin johtajien vähäisyydestä. Linnakkeen turvatoimia oli tosin tiukennettu yön jälkeen.
Se teki huomaamattomasta poistumisesta hieman vaikeampaa.

Guardian katsoi vielä kerran erittäin rumaa ja epämuodostunutta kivääriään. Hän tarttui siihen ja nosti sen oikeaoppiseen tähtäysasentoon. Ehkä se ei olisi Zakaz-matkalla mukana vain odottamassa korjausta. Ehkä Kapura oli saanut kammiot ja mekanismin toimimaan taas. Vartija-kiväärien korjaaminen ei ollut kuulemma kovin vaikeaa.

Guardian avasi kiväärin takaosan ja työnsi sisään yhden huoneen kirjahyllyllä lojuvista plasmalippaista. Hän käänsi tähtäyksensä kohti ikkunaa, joka oli jo valmiiksi auki. Guardian tarkisti vielä lämpökatseellaan Klaanin pihan, että ei osuisi taas siihen Matoraniin, joka korjasi kattoja.
Tarkistettuaan ammuksen reitin Guardian veti liipaisimesta.

Bio-Klaani, siivousryhmän ei-niin-salainen päämaja

Ruskea jaloa Mahikia käyttävä Matoran istui pöytänsä ääressä väsyneenä, mutta tylsistyneenä. Siivousryhmä oli saanut yli vuorokauden takaisen hyökkäyksen aikana aivan tarpeeksi tehtävää. Kukaan ei ollut erityisemmin nauttinut ruumiiden keräämisestä. Toisaalta kovin moni ruumiista ei ollut onneksi hajonnut kappaleiksi.
Nyt tämä Po-Matoran oli ainoa Klaanin siivoojista, joka ei ollut hermolomalla.

Po-Matoran nosti jalkansa pöydälle. Juuri silloin pöydällä lojuva kommunikaattori pirisi kovaäänisesti. Matoran melkein kaatui tuolillaan.

”…hallooo?” Po-Matoran vastasi epäröiden. ”Jotain siivottavaa?”
”Kyllä”, sanoi matala ääni linjan toisessa päässä. Po-Matoran tunnisti sen pian Guardianiksi, yhdeksi Klaanin johtajista.
Po-Matoran suoristi selkänsä huomaamattaan.
”Miten voin palvella teitä, sir?”

Guardian yski hieman linjan toisessa päässä. ”Haluaisin, että siivoatte huoneeni?”

Matoran nielaisi hieman. ”Pahoittelen, mutta aika moni meistä on lomalla, joten siivouksessa saattaa kestää aika kauan…”
”Ei haittaa”, Guardian keskeytti. ”Poistuin pienelle matkalle, joten en tarvitse huonettani hetkeen.”
Matoran nyökytteli.
”Tätä ei sitten levitellä”, Guardian lisäsi.

”Ei ei ei”, Matoran sanoi tekopirteästi. ”Jos saan kysyä, minkälaisesta sotkusta on kyse?”

”Tuhkaa”, Guardian sanoi. ”Testasin jotain. Älä kysy.”

”Selvä, eiköhän asia hoidu”, Po-Matoran vastasi. ”Kiitos kovasti ja kuulemiin!” Po-Matoran oli jo sulkemassa puhelua, mutta Guardian sanoi vielä jotain.
”Vielä yksi juttu.”

”…?”

”Tuo imuri.”

”Tietty. On minulla edes jotain hajua, miten siivotaan.”

”Tosi, tosi, iso imuri.”
Silloin puhelu suljettiin äkillisesti.

”…”

Retro

Vartija-kivääri kaipaa pientä laittoa

Kommentoi

Kapuran verstas

Guardian koputti oveen varovaisesti, mutta avasi sen kuitenkin itse, sillä Kapura oli selvästi kiireinen. Punainen Toa kasasi varusteita laukkuunsa jossain suuren verstaan toisessa päässä eikä vaikuttanut kuulevan adminin sisääntuloa.

”Kapura?” Guardian huusi kävellen sisään verstaan tunkkaiseen hajuun. Ilmassa oli myös hieman savua ja yhdellä työpöydistä makasi vielä keskeneräinen punaisena hehkuva rautamiekka.

Kapura yritti kuumeisesti päättää, mitä ottaisi mukaan Xian tehtävälle. Kuullessaan huudon hän kääntyi ympäri ja tervehti Guardiania kävellen työpöydän ääreen.
”Onko…jotain hätänä?” Kapura kysyi hieman huolestuneen ja epäileväisen näköisenä.
Guardianin kasvoilla oli hetken merkillinen pohdiskeleva katse, mutta hän pudisti päätään.
”Ei sinänsä”, Guardian vastasi. ”Mutta hoidatko sinä myös ampuma-aseita?”

Kapura kohotti kulmaansa ja katsoi Guardian kädessä pitämää säkkiä. Guardian nosti säkin pöydälle ja avasi sen. Sisältä pilkisti Vartija-plasmakiväärin savuava raato.
Kapura nosti kiväärin säkistä ainoastaan huomatakseen, että se oli hajonnut useampaan osaan. Kapura raapi päätään.
”Osaan kyllä”, Toa sanoi. ”Mutta en nyt ehdi. Killjoy pyysi mukaan Xialle ja on kiire pakkaamisen kanssa.”

Guardian nyökkäsi. ”Mutta…ehdithän edes tehdä sille jotain? Haluan, että se pysyy edes kasassa Zakazille asti.”

Kapura vilkaisi kelloa.
”Kymmenen minuuttia korjausaikaa”, hän sanoi.

”Ehditkö?”

”Joo. Tästä ei sitten tule kovin hieno.”

Retro

Tuomari ja Sheelika

Kommentoi

Sellit

Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.

Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.

”Hiljaa selleissä!” samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.

Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen.
”Hyvää iltaa, herra Guardian!”

”Heipä hei”, Guardian vastasi rennosti. ”Sinähän olit Toa San…”
Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: ”Super Toa Santor, palveluksessanne!”

Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta.
Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.

”Anteeksi suuresti, herra Guardian!” Santor sanoi alistuen. ”184 pääsi yöllä pakoon.”

”Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä”, Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Kunhan ei olisi ehtinyt…niin.”

Guardian piti hetken tauon.
”En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista.”

Santorin silmät laajenivat.
”Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä.”

Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.

Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää.
Toa kääntyi katsomaan Guardiania.

”Hei, Guardian”, Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. ”Pitkästä aikaa.”

Guardian ei hymyillyt. ”Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut.”

”Niinpä, mutta nyt olen palannut.”

Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. ”Mitä osaa lauseesta ’sinut on karkoitettu’ et tajunnut, Sheelika?”
Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi.
”Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?”
Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta.
”Liittolaisesi tappoivat 20”, Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. ”Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?”

Sheelika oli ilmeetön. ”En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä.” Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy.
”Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan”, Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.

”20 kuollutta, kamalaa”, Sheelika sanoi. ”Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi.”

Guardian nielaisi. ”Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen.”

Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä.
”Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma.”

Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion.
”Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen”, Guardian sanoi. ”Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?”

”Avde?” Sheelika sanoi yllättyneenä. ”Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?”
Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania.
”Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen”, Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. ”En ole vielä päättänyt, kumpi.”

Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään.
Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.

Retro

Maasta sinä olet tullut

Kommentoi

Hautuumaa

https://www.youtube.com/watch?v=4zLfCnGVeL4

Suuri kulkue käveli sateen läpi. Vihreä ruoho oli märkää ja roikkui maassa lannistuneena. Sade pesi niityn läpi kävelevien klaanilaisten haarniskoja ja kasvoja ja lätisi tasaisesti kahteenkymmeneen arkkuun, joita kannettiin läpi raskaan sateen.
Klaanin soturit kantoivat erikokoisia arkkuja kohti niiden tulevaa lepopaikkaa yrittäen parhaansa mukaan peittää kasvonsa.
Pienimpiä arkkuja oli eniten ja niitä kantoivat Matoranit. Joukossa oli myös muutama hieman isompi arkku parin Toan käsissä. Klaanin suurimmat soturit katsoivat arkunkantajia ja halusivat ojentaa auttavan kätensä, mutta tiesivät, että se ei kävisi. Arkunkantajina toimivat arkkujen sisällä makaaville tärkeimmät henkilöt.

Adminit ja moderaattorit kävelivät kulkueen keskellä, mutta juuri nyt heitä ei erottanut tämän joukon johtajiksi. Tawa käveli kaiken keskellä suojaten itseään ja pientä Ussal-rapua sateelta viitalla. Guardian marssi Zamor-pistooli selvästi vyötäröllään ja katse arkuissa.

Jossain taaempana Kapura työnsi siteisiin piilotettua Killjoyta pyörätuolilla. Killjoy ei vaikuttanut nauttivan tilanteesta erityisen paljoa.
Jossain kauempana kulkueesta pieni ja antidermikseltä vahvasti tuoksahtava hämähäkki yritti pysyä tahdissa mukana. Sekään ei nauttinut tilanteesta suuresti.

Arkkujen määränpää alkoi jo näkyä. Klaanin aiemmin melko tyhjällä hautuumaalla oli nyt kaksikymmentä kuoppaa kahdellekymmenelle arkulle. Jokaisen edessä oli erilainen hautakivi, johon oli kaiverrettu nimi ja kuva naamiosta. Kivissä oli myös vaihtoehtoisesti kuva joko kolmen hyveen tunnusmerkistä tai Ath-uskon kolmikulmaisesta silmästä.

Joukko ampuma-aseita kantavia klaanilaisia järjestäytyi hautakuoppien viereen ja Guardian asteli jonon päähän. Arkkujen kantajat lähestyivät hautakiviä ja siirtyivät oikeiden kuoppien eteen. Kantajat pysähtyivät paikalleen odottamaan käskyä.

Guardian ja hautojen vieressä odottava joukkio ottivat aseensa esiin ja latasivat ne. Aseiden märät piiput tähdättiin kohti harmaan pilvistä taivasta.

Ensimmäinen arkku vietiin varovaisesti kohti hautaa. Kantajien joukossa oli useita tuttuja klaanilais-Toia, mutta joukkoon mahtui myös yksi sinivihreä Matoran. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli nähnyt Dinemin kasvoilla toisenlaisen ilmeen kuin hymyn.

”Toa Hime”, jonkun ääni lausui kovaa, mutta kovan sateen takia puhujaa ei tunnistanut. Arkunkantajat lähestyivät hautapaikkaa hieman. ”Ilahdutit meitä nopealla työlläsi ja kauniilla hymylläsi. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo.”

Näiden sanojen jälkeen Guardian antoi äänettömän merkin muille ja joukkio ampui taivasta kohti kolmesti. Samalla arkku laskettiin hautaan ja joku alkoi lapioida sateesta märkää multaa sen päälle.

”Matoran Le…”, puhuja aloitti taas, mutta keskeytti korjatakseen sanomansa, ”Orton Levah. Taistelu rauhan puolesta vaatii kaikkien panoksen.”

Arkunkantajat lähestyivät. Heidän joukossaan oli Matoran, joka näytti kaikkien mielestä erittäin paljon Umbralta. Kukaan ei tosin kyseenalaistanut tämän moderaattorin äkillistä muodonvaihdosta, sillä harva pysyi enää perässä Umbran kaikista olomuodoista.
Nyt hautajaiskulkueen mielessä oli kuitenkin jotain muuta.

”Sinun panoksesi oli suurin, mitä yksi meistä voi antaa”, Turagaksi paljastunut puhuja sanoi. ”Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo.”

Kolme laukausta.

* * *

[spoil]Joku voisi sanoa, että olen katsonut Watchmenin liian monesti.
Hän olisi väärässä.[/spoil]

Retro

Kauhujen aamu

Kommentoi

Bio-Klaani, ulkopiha

Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.

”19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa.

”Älä”, Tawa kuiskasi. ”Ei nyt.”

”Suurin osa Matoraneja”, Guardian jatkoi. ”Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?”

Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.

”Visokkia ei ole näkynyt”, sininen skakdi aloitti. ”Luuletko, että Avde-”
Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
”Ei! Älä.”

Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
”Hänet löydetään kyllä”, Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. ”Ne löytävät aina.”

Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.

”Ja hän on aivan kunnossa”, Guardian sanoi hiljaa perään. ”Olen varma siitä.”

* * *

Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.

Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.

”Bladis”, Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. ”Tule katsomaan.”

Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
”Mitä löysit?”

Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
”Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle.”

Same näytti pettyneeltä.
”Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin”, Same sanoi. ”Vihollinen pisti varman päälle.”
BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. ”Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?” skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.

”Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z”, hän sanoi siristellen punaisia silmiään, ”mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma.” Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
”Vie jollekin tutkijoistamme.”

BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.

Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
”Same”, Skakdi sanoi varoen, ”et tainnut huomata jotain.”
”Mitä?”

BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
”Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa”, BV aloitti. ”Itse pommi taas tuli…no…”

Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
Siinä luki ”Verstas”.

Nazorakien pesä

Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.

Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.

Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.

Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.

Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.