Väsyneet lihakset ja kylmä hiki hänen ihonsa, joka vuosi hänen ihonsa ja aseensa päällä kruunasivat hänen yrityksiään pysymään jaloillaan. Veri ja adrenaliini virtasi yhä hänen suonissaan. Sitä, mitä oli enää jäljellä harjoitusmannekiineista olivat vain pahoinpideltyjä jäännöksiä siitä mitä ne ennen olivat.
Puhdas ja täydellisesti symmetrinen valkoinen huone kontrastoi sinisen Toan ja runneltujen nukkejen kanssa.
Useat ajatukset liehuivat Toa naisen päässä, jokainen edellistä hankalampi käsitellä, mutta jokainen niistä tuntui käsittelevän samaa asiaa eri näkökulmista. ”Miksi hänelle kului näin kauan? Mitä hän yritti? Oliko hän unohtanut minut? Miten hän olisi voinut? Miksi hän teki tämän? Mitä minä ajattelin? Miksi paljastin itseni? Olenko tosiaan näin heikko? Miksi?”
Toa kysyi samat kysymykset itseltään kauemmin kuin hän enää pystyy muistamaan, eikä hän ole yhäkään kyennyt löytämään vastauksia, jättäen hänet yhä turhautuneemmaksi ja vihaisemmaksi.
”Huomaan, että olet ahertanut”
Toa nainen ei edes huomannut kun mustaan takkiin pukeutunut Skakdi astui sisään. Toa käänsi katseensa lattiaan eikä enää vilkaissut virnistävää vierasta päin.
Skakdi nosti kulmansa, mutta ei lopettanut hymyilemistään ja laittoi kätensä selkänsä taakse.
”Tiedän mitä ajattelet”, skakdi puhui sävyllä, joka asteli hienovaraisesti ymmärtäväisyyden ja itseriittoisuuden rajamailla. ”Meillä ei ole ollutkaan aikaa puhua toistemme kanssa. Olen ollut valittavan paljon töitä, katsos.”
Toa ei vastannut, mutta kuunteli hartaasti skakdin jokaista sanaa. Skakdi tiesi tämän täydellisesti.
”Tulin tänne vain kertomaan yhden asian, rakas Sheelika”, skakdi käveli pari askelta Toa naisen taakse. ”Pyydän anteeksi. Pyydän suuresti anteeksi.”
Skakdi kumartui Sheelikaa kohti. Toa nainen yllättyi tästä toiminnasta, mutta hän ei pystynyt sanomaan miten. Sheelika käänsi päänsä hieman nähdäkseen skakdita paremmin sivusilmästä, mutta ei katsonut hänen silmiin päin. ”Pyydän anteeksi, etten saapunut ajoissa ja jouduit niiden nöyryyttämäksi”.
Skakdin ilme ja äänensävy oli hyvin määrittämätön, eikä Sheelika tiennyt kuinka vastata hänelle. ”Ymmärrän täysin, jos et anna minulle anteeksi. Ei tämä ole ongelma, jonka voi vain korjata anteeksipyynnöllä; Mutta haluan silti sinun tietävän, että sinä olet tärkeä minulle, Sheelika. Minä välitän sinusta, enkä koskaan antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi sinulle.”
Monta ajatusta syntyi ja tuhoutui Toa naisen mielessä ja hänen tunteensa ailahteli, eikä hän pystynyt seuraamaan yhtäkään niistä. Hän menetti kaiken kyynsä määrittämään mitä Arstein ajattelee ja mitä hän yrittää. Hän pystyi vain keskittymään Arsteinin sanoihin.
Hän ainoastaan nyökkäsi hiljaisesti vastauksena, mikä riitti skakdille.
”Jos sinulle ei haita, minulla olisi myöhemmin asiaa kanssasi”, Skakdi suoristi selkänsä ja astui huoneesta pois.
”Voit tulla milloin haluat”, ovi sulkeutui skakdin perässä.
Hiljaisuuden rikkoi ääni. Se oli pehmeä ja rauhoittava ääni, mutta puhujaa ei ollut.
Se johtui siitä, että ääni kuului vain Sheelikan ajatuksissa.
”Hm. En olisi kuvitellut hänen osaavan tuon sanan.”
Sheelika hätkähti ääneen, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän ei tiennyt kuvitteliko hän kuulevansa jotain vai ei
”Hänellä ei ole tapana myöntää virheitään. Ei sillä, että hän tekisi niitä kovin usein, mutta silti.”
”Missä sinä olet?” Sheelika kysyi, mutta hänen äänensävynsä sai sen kuulostamaan enemmän vaatimukselta. ”Näytä itsesi”
”Juuri nyt, Sheelika, tyttöseni? Kaukana etelässä. Mutta kuten voit huomata, myös pienessä päässäsi.”
”Ulos mielestäni”
”En voi näyttäytyä, koska en ole fyysisesti siellä”, Avde sanoi jättäen huomioimatta Sheelikan käskyn. ”Mutta jos tarvitset keskustelussamme silmät, joihin katsoa… katso peiliin.”
Sheelika oli vihainen, mutta hän halusi silti tietää mitä Avde yrittää ja päätti seurata ehdotusta
Toa nainen kääntyi huoneen ainoaan peiliin, joka lepäsi hänen takana.
”Olet ollut kauan hänen kanssaan, tyttöseni. Voitko silti väittää tuntevasi Arsteinia ollenkaan?”
Sheelikan heijastus puhui hänelle, kädet ristissä ja kasvoissaan ilme, jonka voisi melkein erehtyä empatiaksi jos Toa ei olisi tietänyt parempaa. Hänen peilikuva oli kuin kokonaan toinen henkilö lasin takana.
”En, mutta miksi luulet, että tarvitsen?”
Avde naurahti lempeästi. Ääni tuntui kuuluvan samanaikaisesti kaikkialta, mutta ei kuitenkaan mistään.
”Sheelika, Sheelika, tyttöseni. Se mies on koko elämäsi. On ollut siitä lähtien, kun hän pelasti sinut helvetistä. Siinä ei ole… mitään hävettävää.”
Sheelika ei halunnut myöntää asiaa, mutta tämä oli oikeassa. Hän ei voinut väittää Avdea vastaan. Sheelika pysyi vaiti, vaikka turhautuneisuus repi häntä.
”Kysyn siis uudestaan, tyttöseni. Tiedätkö, mitä se mies haluaa? Tiedätkö, mikä häntä ajaa? Tiedätkö, missä on kapellimestari hänen koko orkesterilleen?”
”Mitä sinä yrität Avde? Mitä ajat takaa?” Sheelika viimein vastasi
Avde piti mietiskelevän hiljaisuuden ja Sheelikan ajatukset saivat hetkeksi rauhaa. Hän yritti koota niitä, mutta pian joku puhui taas.
”Tarvitseeko minun ’yrittää’ mitään, Sheelika?” Avde sanoi kuin loukkaantuneena. ”Entä jos olen vain kiinnostunut? Ymmärrän niin paljon teidän Toa-soturien, skakdien, makutojen… kaikkien mielistä… mutta tämän edessä? Olen sanaton.”
”Mikä… mikä on se näkymätön ketju, joka pitää sinua kiinni hänessä?”
Oli monta tapaa, jolla Sheelika olisi voinut vastata kysymykseen. Jokainen niistä edellistä henkilökohtaisempia ja yhtä hankalia selittää. Hän päätti valita vain yhden niistä.
”Koska hän osaa tanssia”, Sheelika vastasi tyhjentävästi ja yritti piilottaa pilkkaavan virneensä.
Avde jäi hiljaiseksi. Sheelika päätti jatkaa.
”En olettaisi, että ymmärtäisit. Toivottavasti et ole liian pettynyt.”
Avde huokaisi.
”Ja hän määrää tahdin. Jokaiselle askelellesi. Niinkö se on, tyttöseni?”
Sheelikan ilme murtui hieman, mutta ei luovuttanut. ”Onko kaikille asialle sinusta selvä mestari-palvelija rooli?”
”Etkä pysty oikein tanssimaan, ilman tahtia eikö vain?” Avde kietoi kämmenensä ja kumartui hieman.
”Ja seuraat hänen tahtiaan”, Avde sanoi lempeästi. ”Kyseenalaistamatta. Kyselemättä. Sheelika kulta, onko tämä lojaaliutta… vai haluatko vain sisältöä elämääsi?”
Mitä oli vielä jäljellä Sheelikan kärsivällisyydestä alkoi huveta. ”Miksi haluat tietää tämän? Miten hyödyt tästä?”
”Sheelika, sanoinhan jo. En hyödy tästä mitään. Olet henkilö, yksilö. Et nappula laudalla tai instrumentti orkesterissa.
Haluan ymmärtää sinua, tyttöseni. Haluan nähdä, mikä sinua ajaa… mutta en näe”
”Jos olen vain yksilö sinulle, josta et hyödy, miksi sinun tarvitsee ymmärtää minua?”
”Sheelika. Älä väistele kysymystäni.” Avden ääni oli tiukempi ja kylmempi.
”Älä väistä sitten minunkaan; Miksi sinun täytyy tietää minusta jos en ole tärkeä sinulle?” Sheelika vastasi herjahtavalla sävyllä. Hän oli viimein lähellä tilanteen hallitsemista.
”Sheelika”, hiljainen ja kylmä ääni sanoi. ”Minä en missään vaiheessa sanonut, että et olisi tärkeä.”
”Sanoit niin vain itse.” Sheelika ei halunnut antaa Avden vastaväitteen estää häntä, mutta hän oli alkanut kiihkiintyä liian paljon eikä pystynyt kunnolla keksiä hyvää vastausta.
”Mitä ajat takaa?” Sheelika viimein kysyi.
”Voi Sheelika”, Avde sanoi kuin säälien. ”Sitä, että et tiedä itsekään, mitä haluat. Olet yhtä konfliktia ja kostoa. Se helvetti, jonka kävit läpi antoi sinulle loputtomasti raivoa… mutta et ole edes varma, mihin haluat suunnata sitä.
Siispä suuntaat sitä sinne, minne Arstein haluaa. Ja tanssi jatkuu.”
Sheelikan hetkellinen voitontunne alkoi murreta vähitellen, mutta hän yritti hallita itsensä. ”Niinkö sinä asian ymmärrät?”
”Sanon asian niin kuin näen sen, Sheelika. Mutta miten sinä itse näet sen?”
Sheelika ei vastannut kysymykseen. Pikemminkin hän ei kyennyt vastaamaan.
Hän pysyi vaiti.
”Et näe”, Avde sanoi valaistuneena. ”Siksi minä en näe. Teet asioita siksi, koska ne miellyttävät Arsteinia.”
”Ei hänen edes tarvitse käskeä sinua.”
”Mitä tarkoitat?”
Avde huokaisi. ”Tarkoitan sitä, että sinun täytyy katsoa itseäsi silmiin… ja päättää tänään, mitä haluat, Sheelika. Haluatko todella kostaa sille, jota kutsutaan Tawaksi? Vai haluatko vain nähdä Arsteinin hymyilevän?”
Avden sanat iskeytyivät Sheelikaan. Hänen ajatukset tunteet ailahtelivat radikaalisesti.
”Suu kiinni”, Sheelika ei enää yrittänyt hillitä itseään. ”Suu kiinni ja ulos päästäni.”
Yllättäen Avde tuntui tottelevan komentoa ja hiljeni. Hetken harkinnan jälkeen ruumiiton ääni sanoi vielä jotain.
”Ajattele asioita, tyttöseni. Punnitse sitä, mikä on sinulle tärkeää.”
Sitten oli vain hiljaista. Puhe oli lakannut. Hänen peilikuva oli nyt vain sitä; peilikuva. mutta Sheelika tunsi yhä läsnäolon.
Punainen Mies oli vielä paikalla. Ja jos ei ollut, hänen silmänsä tai korvansa ainakin oli. Sheelika ei halunnut ajatella asiaa.
Pimeä huone. Kosketinsoittimen hento ääni. Nämä olivat ensimmäiset asiat mikä jäi Toa naisen mieleen kun hän saapui tänne ensi kertaa. Hän ei itsekään ollut varma oliko huone kokonaan tyhjä vai piilottiko se varjoihinsa jotain, mutta kaikki se tuntui toissijaiselta joka kerta, kun hän kuulee sen melodian.
Von Maxitrillian soitti parrasvalon alla, tällä kertaa hänen kanssaan soitti yksi hänen Feterroistaan. Mekaanisuudestaan huolimatta Feterra oli yllättävän hyvä kosketinsoitossa, mutta tämäkin johtui Zorakin taidoista. Sheelika ei sanonut mitään hetkeen, kunnes skakdi viimein huomasi Toa naisen olevan huoneessa. Hänen suunsa vääntyi hymyyn. Zorak nousi tuolistaan ja antoi Feterran jatkamaan kappaletta.
”Saanko luvan?” Skakdi kumartui ja ojensi kätensä. Sheelika otti tarjouksen.
Hienotekoisuus maalasi koko huoneen ilmapiirin. Kaksi tanssijaa, mies ja nainen. Askeleet, joka toinen, liikkui kuin lintu vedessä; elegantti ja hienovarainen. Ei virheitä eikä vääriä päätöksiä, kukaan ei onnistunut tuhoamaan sitä lankaa jota puolattiin hitaasti yhteen, suurempaan hienostuneisuuden kerään.
Feterran soittaminen muodosti kokonaan oman tanssin. Sen kädet astelivat kevyesti tumman ja vaalean päällä. Se oli baletti, jota vain harva huomaa mutta kaikki tuntevat.
Jokainen aste, jokainen liike ja jokainen uusi nuotti kietoutuivat kuin silkkiä. Erot olivat hiuksenhienoja. Mikään ei tuntunut suunnitetulta, mekaaniselta tai teolliselta. Kaikki oli sulavaa, orgaanista ja elävää, luoden tyynen aallon kahden erilaisen maailman välillä.
Se oli kuin valtameri, johon kaikki sekoittui, mutta mikään ei ollut erilainen tai kovinkaan samanlainen. Kaikki oli täydellisesti yhden synfonian kanssa. Mikään ei poikennut. He sulautuivat yhteen ainoaan liikkeeseen, yhteen ainoaan orkesteriin.
Tämä orkesteri, jonka hän sävelsi.
”Tiedätkö, mitä ajattelin?” Zorak kuiskasi musiikin takaa.
”Kuinka tärkeä olen?” Sheelika kuiskasi takaisin naljailevasti. Arstein kihersi hiljaisesti Toan vastaukseen.
”Sitä myös, mutta mielessäni oli toinen asia”
”Mikä mahtaa sinun päätäsi puristaa?” Toan kujeellinen äänensävy ei katkennut.
”Tarvitsen yleisön. Yleisön, jotka ymmärtävät konserttoni aihelman. Sen ostinaton.” Arstein vei tanssia eteenpäin, eikä näyttänyt menettävän keskitystään hetkeäkään. Hänen silmänsä katsoivat etäisesti. ”Haluan heidät taputtamaan, kun on aika finaalilleni”
”Keitä sinulla on mielessäsi?”
”Vain neljä ihmistä. Yhden heistä jo tunnet henkilökohtaisesti. Loput ovat helppo löytää”
”Eli haluat, että etsin sinulle tämän yleisön?”
”Ei, rakas” Arstein katsoi Toa naisen silmiin. ”Haluan, että löydät ne”
Musiikki jatkui, mutta tanssi oli lähestymässä loppuaan. Kumpikin osa puoli ei näytänyt piitavan tästä.
”Vallanhimoista” Sheelika sanoi matalalla äänellä.
”Nopeat syövät hitaat, kuten on sanottu”, Zorak vastasi miellyttävän voimakkaasti. Hän oli taistelija, se oli hänen luontoa. ”Otetaanko toinen, rakas?”
Matkustajan kädet lepäsivät hänen aseensa päällä. Hänen ei tarvinnut ohjata venettään, joka rauhassa ui kohti harmaata ja punaista rantaa. Matkustaja oli Toa, mutta ilman Suvaa. Hän puki säkkikankaisen anorakin päälle ja peitti punertavan huivinsa kasvojaan. Viimeiseksi hän laittoi paksut pihkasta tehdyt suojalasit silmiensä eteen. Vene rantautui viimein tuohon kirottuun maahan.
Trem Kromin Niemen tuhkamyrskyt piiskasivat kaikkia, jotka lähestyivät sen terävien kristallitähkien puutarhaan. Tulivuoret syöksi kekälettä, ja karkeat kivipölyt piilottivat maanpinnan.
Toa piti tummasta lierihatustaan kiinni vapaalla kädellään, hänen toinen kätensä tiukasti kiinni sauvassa. Jokainen askel upposi syvälle maahan, tehden matkasta raskaan ja tukalan.
Jos Toalla olisi ollut Hau, hän olisi pystynyt suojaamaan itsensä ankarasta sorasateesta ja voinut olla käyttämättä sumeita lasejaan. Akakulla hän olisi voinut oikeasti nähdä suojalasien läpi.
Nyt kun Toa ajattelee, mikä tahansa muu kanohi kuin hänen Suurta Avohkiin näköisyyttä kopioiva naamio olisi edistys. Mutta ikävä kyllä, Toalla ei ollut Suvaa, eli ei muita naamioitakaan.
Toan punainen huivi tanssi raa’an myräkän tahdissa, joka innosti myös muutkin vaatekappaleet Toan päällä tekemään samoin, paitsi hänen hattunsa, jota Toa piti hoivansa alla henkilökohtaisesti.
Toa vaelsi ilman selvää päämäärää paksun tuhkan läpi kuin eksynyttä rahin pentua, joka kadotti silmänsä.
Rajuilma ei taantuisi viikkoihin, Toa toisti itselleen mielessä. Hänen marssinsa ei hidastunut, vaikka jokainen hänen lihassäikeensä kaipasi lepoa. Toa ei pitänyt lukua kuinka kauan hän oli kävellyt painavan pölykerroksen läpi, kuinka monta kuivia ja vääntyneitä varpuja hän oli ylittänyt ja kuinka monta kidenastoja hän oli kohdannut.
Hänen kävi näitä numeroita mielessään, mutta ei peittänyt sillä keskittymistään tarpeeksi, joten hän huomasi vieraan äänen tavallisen kekäleen ja tuhkan välissä.
Toa otti puolustavan Veden elementin asennon ja lähestyi äänen lähdettä.
Punakäärme nousi ylös soran alta, jonka väri oli sulautunut onnistuneesti punertavaan ympäristöön. Rahi sihisi hyökkäävästi saalista. Sen useat piikit kipinöivät intensiivisesti.
Toa otti askelia hitaasti sivuun, hän oli valmiina. Punakäärme ei ottanut nälkäisiä katseitaan pois saalistaan.
Ennen kuin kumpikaan huomasi, toinen heistä oli kaatunut maahan, hänen verensä kastellen harmaata hiekkaa. Heidän korvansa eivät olisi voineet poimia myräkän keskeltä tuon aseen ääntä, mutta he olisivat voineet kuulla toisen toonin.
”VALOTTU!”
Toa katsoi toista sankari-soturia, joka liukui mäeltä ja juoksi hänen viereen.
”Viime tapaamisesta ollut jo aikaa, Valottu!” vihreä, Suurta Volitakia kantava Toa huohotti innostuneesti. Toa ja Toa. Trem Kromin niemessä ei usein törmätty kahden Sankareihin yhtäaikaa.
”Nidhiki. Iltapäivää sinullekin.”
Valottu pyyhki tuhkan pois suojatakistaan ja ripusti sen naulakkoon. Miellyttävä viileys, joka kulki ellipsin muotoisessa huoneessa oli hyvin rauhoittava tukahduttavan retken jälkeen. Myrskyn ääni kuului yhä talon ulkopuolelta.
Nidhiki kaatoi lasi kylmää ja laittoi sen savipöydälle. Toat istuivat pöydän ääreen.
”No, miten matkasi on ollut?” Nidhiki kysyi ja siemaisi hieman juotavaansa.
”Sama kuin ennenkin. En ole ehtinyt seurata mitä muualla maailmassa tapahtuu” Valottu vastasi ilman Toalle.
”Ahaa”, Nidhiki otti toisen kulauksen. ”Täällä asiat ovat pysyneet myös aika samana. Tosin, Ivek ja Tuvanista tuli pari, tuhkahirssisato on ollut tuottoisa, Rahit ovat kiusanneet asukkaita kuten tavallista ja De-kansa on yhä omien piirinsä keskellä…”
Ilman Toa kertasi tapahtumiaan, vaikka häneltä ei olisi kysytty. Kesti hetken ennen kuin hän vaihtoi aihetta.
”Hei, oletko vieläkään lukenut sitä kirjaa jota ehdotin, se ”Veden lukijan ilta”?” Ilman Toa kysyi hyväntuulisesti.
”En”, Valottu vastasi lakonisesti.
”Mitää, julmaa”, Nidhiki kihersi ystävällisesti. ”Et koskaan lue, mitä ehdotan.”
”Ei ole ollut aikaa.”
”Mutta ei sinulla ole kiire.”
”En löytänyt kirjatoreilta.”
”Mutta se on menestyskirja.”
”Ai.”
Valottu ei yllättävästi muuttanut tyyntä äänensävyään kertaakaan keskustelun aikana, mikä huvitti Ilman Toaa suuresti.
Hän ei lopettaisi aikoihin ellei Valottu olisi jatkanut puhumista.
”Olen kyllä kuullut, että Suuressa Kaupungissa on syntynyt selkkauksia”
Nidhiki lopetti selittämisen ja siirtyi pois aiheestaan. ”Muistat kai Rauhan Akolyytit?”
”Muistan. Varakuraattori Lumihan oli nostanut pienen mellakan kun Jaatikko oli hiljennetty hänen Dumen hallinnon kritiikin takia”, hattupäinen Toa vastasi, eikä hetkeäkään paljastanut katsettaan hattunsa varjon alta.
”Niin, siitä kuinka Dumen opetukset ei seuraa Ylpeää-Vanhaa-Suuntaa. No, Vaurauden Arkkitehtien sisällä on syntynyt ristiriitoja. Kuulema osa ovat alkaneet sympatisoida Degohin ja muiden loogikkojen ja tiedemarkiisien kanssa.”
”Ei ihme. Dumen uudistukset ovat olleet radikaalisia. Ylpeästä-Vanhasta-Suunnasta erkaneminen tarkoittaisi koko yhteiskunnan toimintajärjestelmän muuttamista”, Valottu vastasi mietteliäänä.
”Jep, mutta Dume on pitänyt kyllä pitänyt mellakat erittäin hyvin kurissa, joten suurta kaaosta ei ole vielä syttynyt. Kuulema Degoh on jopa suunnittelemassa uuden kommuunin rakentamista”, Nidhiki jatkoi selittämistä ja joi loputkin juomansa. ”On myönnettävä; Dumen alla ei ainakaan syty kolmatta Suurta Puhdistusta.”
Valottu pysyi hiljaa.
”Asioita, joita olen kuullut mitä Makutat tekivät ja Parven tuoma massamurha hyytää minua yhäkin”, Nidhiki mainitsi ohikulkevasti, mutta Valottu oli syvällä omien ajatuksien sisällä.
Hän muisteli sitä, mitä hänen ei pitäisi.
Nidhiki huomasi pian Toan yhtäkkisen hiljaisuuden ja yritti vaihtaa uudelleen aihetta.
”Hei, Kaupungista puheen ollen; muistat kai Ihitin, joka muutti sinne? ”
”Luulin, että kaikki Matoralaiset täällä pelkäävät sinua?”
”Auts, tuo sattuu”, Nidhiki yritti kuulostaa piittaamattomalta, mutta Valottu tiesi.
Nidhiki nousi ylös tuolistaan ja meni toiseen huoneeseen etsimään jotain. Pian hän palasi takaisin pöydälle, hän toi mukanaan ympyrän muotoisen metalliesineen johon oli kirjailtu lyhyen numerosarjan.
”Katso mitä hän lähetti minut, suoraan Tieto-Torneilta”
Toa katsoi hetken pöydän päällä lepäävää esinettä.
”Sen nimi on Kanoka. Se on kyllä vielä prototyyppi, mutta kuulema tulee olemaan vallankumouksellinen.”
”Lautanen. Hyvä tietää, että vanha Matanin kieli elää vielä”, Valotun äänensävy muuttui asteittain hienovaraisesti, ja alkoi puhua itselleen. ”Te kete veore conoga harai suma rasin weraki. Inai avoh te eluni raura kuara mai…”
”Hei nyt, eivät kaikki ole yhtä vanhoja ja tietämyksellisiä kuin sinä”, Nidhiki sanoi ja piteli kiekkoa tiukasti kädessä. ”Älä sitten koske tähän”
”En minä aikonut”, Toa vastasi, vaikka hän ei edes kysynyt kiekkoa. ”Sitä paitsi, mitä vikaa kristallisoijissa oli?”
”Valottu hei. Et voi sanoa rehellisesti, että niitä jalkajousia käytetään vielä? Ne ovat raskaita ja kömpelöitä antiikkia”
”Mutta ne toimivat”
”Miten vain”
Tuhkamyrsky jatkui, kuten keskustelukin.
”Oletko vieläkin yksin? Siis, vieläkin vapaana ilman tiimiä?” Nidhiki kysyi
”Kyllä”
”Ei yhtään paikkaa jota suojella”
”Ei”
”Oletko yrittänyt asettua?”
”En voi”
Tässä vaiheessa keskustelu oli muistuttanut enemmän kuulustelulta, mutta ilman Toa oli ainoa joka ei huomannut sitä.
”Miksi nämä kysymykset yhtäkkiä?”
”No, sinä et yleisesti käy täällä. Tai no, et käy täällä enää yhtä yleseisti, joten ajattelin vain. Sinä et tunnu sellaiselta, joka tulee ilman syytä. Minulla on omat ihmiset jota suojella. No, ne hieman pelkäävät minua, mutta silti ja no, halusin vain…”
Ilman Toa alkoi kompastella omiin sanoihin.
”Mitä tarkoitat?” Valottu kysyi kääntämättä päätään.
”Äh, unohda. Unohda mitä sanoin”, Nidhiki vaihtoi pian taas puheenaihetta yrittäen kuulostaa niin rentoutuneelta kuin mahdollista. Mutta Toa tiesi, mitä Nidhiki piilotti.
”Et luota minuun”, Valottu sanoi. ”Vaikka olemmekin tavanneet aika usein.”
”Miten niin?” Ilman Toa yritti vastata rauhallisesti.
”Olet silmäillyt asettasi koko ajan ja pitänyt sitä kätesi lähettyvillä”
Nidhiki nielaisi hermostuneesti. Hän ei tiennyt milloin ja kuinka kauan Toa oli katsonut häntä silmiin hattunsa alta. Miten hän näki hattunsa alta? ”Äh, öh…”
”Ymmärrän, miksi et luota minuun”, Valottu jatkoi. Nidhiki ei yrittänyt puolustaa itseään ja pysyi vaiti.
”Tulin tänne vain lyhyeksi ajaksi. Minä en palaa enää takaisin tämän käynnin jälkeen”, Toa yhtäkkiä mainitsi, mikä yllätti ilman Toan. Nidhiki halusi kysyä, saada enemmän tietoa irti, mutta hän tiesi ettei siitä tulisi mitään. Valottu ei koskaan vastaisi suoraan.
Kumpikaan ei seurannut ajan virtausta siinä kiusallisessa hiljaisuudessa, ja pian kuin huomasivatkaan, oli aika lähdettävä. Valotun lopettaessa hän nousi ylös tuolistaan ja puki anorakin päälle.
”Pitääkö sinun lähteä?” Nidhiki viimein kysyi.
”Kyllä”, Valottu vastasi ilman selitystä, mutta ilman Toa ei enää yrittänyt repi enemmän tietoa irti. Ennen kuin Valottu ehti avata oven, hän puhui taas.
”Olen ajan saatossa muodostanut epäilyksen, joka liittyy siihen mitä tein. En tiedä olenko oikeassa vai en, mutta osa minusta kuitenkin on onnistunut uskottaman minun olevan oikeassa. Tämän takia en voi enää käydä täällä.
Olet vielä nuori, mutta sinulla on edessäsi vielä paljon, ja tulet kantamaan suuren vastuun kanssasi. Tulet joutumaan tilanteisiin, jossa kyseenalaista itseäsi.
Mutta muista: Älä ajattele, että olet muita huonompi. Sinulle annettiin tämä voima syystä. Älä kuvittele hetkeäkään, että et ole sen arvoinen.”
Nidhiki ei sanonut mitään. Useita ajatuksia vieri hänen päässä. Mitä Valottu puhuu? Mitä hän tarkoittaa? On hän aina ollut tyyni, mutta miksi yhtäkkiä tämä? Minkä takia se, mitä hän sanoo vaikuttaa enemmän kuin pitäisi?
”Älä tee samaa virhettä kuin minäkin…
Hyvästi.”
Trem Kromin kylät eivät koskaan olleet pelkkä kokoelma taloja ja koteja muurin takana, ellei niitä olisi rakennettu laaksojen väleihin tai olleet Whetalaisia lonkeronomadeja, joita oli nykyään kaikki alla niemimaassa Kalmahin epäonnistuneen nousun jälkeen.
Sen sijaan, kylät olivat rakennettu yhden, paljon suuremman katon alle, jolloin yksi asutuskunta oli ulkopuolisille kuin yksi suurempi, manas-ravun muotoinen rakennus.
Oraalisen perinteen mukaan osa vanhimmista kyläkoteloinneista ovat manas-rapuja, joita Legendaarinen Kahdeksan olivat päihittäneet varhaisimmissa aikakausissa, mutta kukaan ei ole varmistanut tätä muuna kuin paikallisena satuna.
Kylän asutukset olivat arkkitehtuuriltaan samankaltaisia Olda Tohungan tyyliin, mutta paljon aaltoilevimpia ja orgaanisempia muodoiltaan.
Hieman kauempana kylästä oli myös vanha Steltiläinen linnoitus, joka oli vain varjo entisestä itsestään. Nykyään se on muistutus Aristokraattien epäonnistuneista ja turhamaisista valloitusretkistä, todistaen yhä uudelleen kuinka he eivät tulisi koskaan kopioimaan kunniakkaiden esi-isiensä saavutuksia.
”Saisinko tuon laatikon takaisin?” kaapuun pukeutunut sciludomilainen osoitti Valotun kantamaan ruskeaa laatikkoa, jonka hän löysi matkalla.
Valottu antoi laatikon ilman kysymyksiä. Sciludomilainen juoksi heti kun sai kyntensä siihen ja nauroi maanisesti samaan aikaan.
Tuhansia ääniä kuului joka suunnassa, jokainen niistä taisteli, kamppasi ja kietoi toinen toisensa. Mainokset, ilmoitukset, varoitukset ja ehdotukset väänsivät ja kiersivät, ne olivat ainoa kieli jota puhuttiin kaupanteon valloittamassa foorumissa, jossa raha aina liikkui nopeammin kuin ihmisetkin.
Jokainen kävijä olivat yltä päältä peitetty paksuun suojatakkeihin, turbaaneihin ja viittoihin, kantaen päällä samat pihkasta tehdyt suojalasit. Kukaan ei halunnut joutua Trem Kromin rajuilman saaliiksi. Ruskean, harmaan ja hiekan värisävyihin pukeutuneet asukkaat olivat vaikea erottaa toisistaan eikä koskaan tiedä milloin edessä törmää joku yhdestätoista matoralaiskansoista, selakhilaiseen veteraaniin, skakdi-palkkasoturiin, karkotettuun lonkeronomadien paimeneen, tai silloin tällöin Krikcit-Pappimieheen ja vortixx vapaakauppiaaseen, jonka onni oli viimein ehtynyt.
Jokainen myyntikoju laittoi esille vain harvoin samoja esineitä. Käsityöt, työkalut, elintarvikkeet, aseet; jokainen oli jaettu omaan kojuun, joka myi vain yhtä tiettyä. Siinä missä ensimmäinen olisi myynyt ruukkuja, olisi toinen myynyt pelkästään lautasia ja kolmas kulhoja, ja niin edelleen.
”Saisiko neidille olla upea takki?” Ba-Matoralainen kauppias kysyi. Valottua ei ole tunnistettu Toaksi kiitos hänen lierihatun ja paksun viitan. Hänet olisi voinut ihmiskasassa helposti luulla toisen muun lajin edustajaksi.
”Tämän takin on suoraan tuotu Metru-Nuilta. Tämän takki on tehty seuraten vanhan Eliitin tyyliä!” myyjä mainosti innokkaasti takkia. Takki oli mustan ja hiekanharmaa, jossa on koristeltu vain vähän mutta ytimekkäästi. ”Hei hetkinen, sattuuko neiti olemaan Toa?”
Valottu katsoi hetken takkia, ja vastasi.
Sieltä alkoi Destral, Eni TRAHLVA, nimi jota inhosivat.
Tullut oli ruskeaa laatikkoa kantava, epämuodostunut syntipukki, kuten oli kerrottu ennen. Kadonnut-Mutta-Löytynyt temppelipalatsi, jonka rotundat ovat usvaa, avasi raskaat ristikonsa jota koristi hulluiksi jokeltavat entis-sankarit.
Teroitetut usvaseinät, kirotun ja kyselevän, sekä elämää varastavien mutta ei ryöstelevien asukkaat halasivat säälittävän olennon liiallisuutta, myös lihallisesti.
Se pilkkasi ja sylki, mutta ruma ja olematon ei niellyt, kuten oli oppinut kuolleiden ritarien ja elävien kanslerikuntien valheista. Ennen kaikkea, hän pilkkasi ja sylki myös, ja repi.
Tullut on Kra, Za, Vo, ja ennen kaikkea, Xi/Ul, mutta ei Cu. Ei koskaan Cu.
Hän joka ei ole hän kylpi tai oli kylpenyt Vastakohdan sisällä ennen syntyä tiesi ja tunsi tilattoman Huoneen. Huoneen tunsi vain osa, jotka vain luulevat tuntevansa. Ainoastaan Kra tuntee ja tietää Huoneen.
Kra-Za-Vo-Xi/Ul- Cu:n pojat, tyttäret, veljet, siskot ja veli-siskot ovat täällä.
Kaikki paitsi yksi veli.
Aina paitsi yksi veli; Aspektin varastaja, Mangaia-Ate-En.
Varjo-olemattomat hyväilivät tunteilla, joita eivät käsittäneet tai omistaneet. Täällä ja viidessä muissa ajassa ja paikassa eivät pukeudu narrin ja valheen kasvo-vereen. Metaforat tiivistetty alkukantaan ilman tarkkuutta ja kulmia, ilman saastaisten väijytystä. Kaikki ansaittu on alistettu, mutta kaikki mitä oli on palannut.
Itsettömät omahyväisyydet väänsivät, repivät ja rakensivat käsillään kasvojaan ja lihastaan uudelleen ja uudelleen, luoden tanssin, joka viettelee kohtalomattomat, syleilee heitä ja heittävät heitä kunnes menettävät.
Tanssin keskellä lukemattomat sukupolvet syntyivät ja kuolevat ennen kuin lausuvat ensimmäisen Totuuden lauseen.
Aineellisuus, sana joita eivät aineettomat yritä ymmärtää, kalvetaan eläviltä, ja sen jäljet rakastettu.
Ainoa, joka ymmärsi aineellisuuden, oli naurettu kunnes syntyi halkeama, jonka jälki on aiheuttanut useiden Tohunga-kylien puremaan itsensä maattomaksi.
Kra, joka on kaikissa, puhui penumbran muotoisten ziggurattien sisällä ja itsensä kokoisissa syövereissä. Musta Polton päällä ei koskaan ollut täytetty kenenkään toonilla, jos koskaan tuleekaan.
Yksi pojista, jonka selkä oli kiteytynyt savu ja ase väisteli ilman taitoa, oli likainen ja oppimaton ja kysyi matriisissaan:
”Jos kaikki yksi oli ja on, ja totuus on aina ollut mutta vasta; miksi Kurjuus ja Ix? Vai onko Kra vain kra?” poika huusi kuin leikkisi nimetöntä eläintä, jota esiintyi vain Sumu-Aristokraattien unipeileissä.
Varjo-olemattomat, jotka eivät olleet tarpeeksi, kaikuivat takaisin pojalle Cu ja hylkivät sen Faxon-merkit.
Mutta Kra, Za, Vo ja Xi/Ul ei ollut Cu, ei koskaan ollut eikä koskaan tule, jatkaa ikuista joka-nielaisevaa katsomista.
Myöhemmin itseä omistamattomat kiisivät alas aikaa petkuttavilta minareeteiltaan ja tunkivat tuhannet terät likaiseen poikaan, kunnes tämä kaatui tuhansiksi, jättäen yhden.
Näistä tuhansista syntyisi Yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän Sadattelut, jonka vitsaus elää yhäkin Ikuisen Meren tuulettomissa kukkuloissa ja Kaupungin unohdetuissa syövereissä.
Varjo-olemattomat sivelivät itseään jäljelle jääneen pojan kappaleen minuudella, suoristaen rehellisyydellä kaikki mitä oli jäänyt.
Kra-Za-Vo-Xi/Ul- Cu ei avannut itseään, koska ei tarvinnut.
Kaikki ja yksi tiesivät. Kurjuus ja Ix oli yhtä valhe kuin tieteet, emootiot, toiveet ja toivot itsekkäiden itsettömien.
Kuolevien hammasrattaiden, protonien ja teollisuuden puutarhat kultivoitiin piilottamaan ilman rehellisyyttä, sen markiisit ja kreivit paljastettu, toisin kuin Turvan paronit ja vapaaherrat, jonka herttuakunta elää toimintahäiriössä.
Kurjuus elää, mutta Kra tietää ja ei tiedä, sillä Kra on kaikki ja yksi ja yksittäinen sekä ei. Se ei ole tärkeää.
Silloin Kra avasi tuhannet tahdottomuuden, turmeluksen ja tautien portit toista kertaa, jotka piilottivat yksi toisensa jälkeen enemmän salaisuuksia totuuksista, ja päästi Huoneeseen ruskeaa laatikkoa kantavan epämuodostuneen syntipukin, sen ruman ja säälittävän.
”Minä olen Avohkii. Sinä olet kra ”, suloton syntipukki taisteli konsepteja, ideoita ja totuuksia joita ei ymmärtänyt.
”Minä olen Kra, mutta sinä et Avohkii. Sinä olet Avhrak. Whet rawou Mata-Kaduk-Ka pahe en. Minä synnytin sinut”, vastasi varjot, jotka syleilivät muinaista ja kuollutta.
Avhrak, joka on Valon Irvikuva, heitti Petettyjen hampaista löydetyn laatikon olinaaltojen läpi ja kirosi valheellisilla valoilla.
Valheet eivät kukistaneet Totuutta ja sen konsepteja, joten iva ja egon mullistus oli ainoa kaiku.
”Nimeämispäivä oli nyt, mutta kaukana”, ilki valeminuus samalla kun hukkasi menneisyys-nykyisyyden, kunnes nälkäisin tuhosi jotta voisi synnyttää olemattoman hän-itsensä uudelleen.
”Mieli mieli aina mieli”, valeminuus, joka ei osannut kuin mädäntyä, lauloi lahonneen nurkkauksen sisällä.
Silloin oli konflikti, jossa herjaukset ja absoluutit kietoutuivat, sulautuivat ja kutoutuivat äärelliseen mutta mahdottomaan ajatuksen horrostilaan, jonka vaikutus alkaa Ikuisen Meren kuihtumisesta ja päättyy ensimmäisen Ta:n ja Po:n synnyssä.
Kra avasi itsensä opettaakseen vastenmielisen olennon ja parantaa sen tietämättömyyden.
”MAKUTA ON”, Kra julkaisi astuessaan hoikkana tornina Mustaan Polttoon kolmannen kerran ja paljasti Totuuden.
Väreily syntyi, jonka argumentit aiheuttivat nuorimpien ja typerimpien Ce:n kansan ruoskimaan näköisyyksiään ja puhuivat valheita saadakseen totuuksien kaiun katoamaan, kunnes hajosivat todellisuudesta.
Inika-Aina-Satunnainen joutui maalaamaan Eni TRAHLVAn ympärille useita uusia merkityksiä leikattujen ei-tulevien muodoissa.
Epämuodostunut syntipukki avautui Rauta Kotelostaan ennen kuin Kra oli kertonut toisen lauseensa, paljastaen itsensä olemassaolottomuuden pilkan kohteeksi.
Itsettömät itsekkyydet repivät sen hätiköinnissä rakennetut koisiivet, ja ahmivat Valheen, ja kaiken minkä jäi tuosta ulos heidän syleilystään, kohtaamaan uudelleen todellisuus tuon kamalan totuuden uudistamana.
Lievät hengityksen äänet olivat ainoa asia mitä kuului haudanhiljaisen lukitun Verstaan sisällä. Same seisoi ääneti keltaisen adminin takana kun tämä oli kiinnittänyt kokonaan huomionsa huoneen keskellä seisovaan useiden raajojen ja panssareiden peittämää ruhoa. Nais-Toa ei ole sanonut sanaakaan siitä asti kun hänen jalkansa astui tuohon kylmään ja pimeään huoneeseen, jonka sisällä ei mikään elävä olento ole hengittänyt. Admin näytti tuijottavan hyvin ilmeettömästi, jopa apaattisesti tätä kuollutta ja arvoituksellista metallikehoa. Mutta Same tiesi mitä hänen johtajansa todella ajatteli. Selakhilaani oli oppinut hänen Klaaniin liittymisestä asti, mitä hänen juuri-admininsa ajatteli kun hän näytti apaattiselta. Moderaattori tiesi, ettei hän saanut sanoa silloin mitään. Ei pelkästään kunnioituksen syystä. Ei pelkästään siksi, koska hänellä ei ollut sanottavaa. Same tietää, että mitä ikinä hänen johtajansa ajattelikaan, mikään mitä moderaattori tekisi ei tulisi muuttamaan sitä.
”Mitä ajattelet tehdä tällä?” Tawa katkaisi pitkän hiljaisuuden puhumalla hyvin hiljaisella ja miltei monotonisella sävyllä selakhilaania kohti, mutta ei irrottanut katsettaan ruumiista. ”Te olette adminimme. Te päätätte mitä tulee tapahtua”, moderaattori vastasi kuivasti ja ammattimaisesti palauttaessaan katseensa takaisin adminiin päin. Seurasi toinen hiljaisuus ja ilmapiiri tuntui paljon kireämmältä kuin sen pitäisi olla.
”Polta se. Kukaan Klaanissa ei saa nähdä tätä, he eivät ole valmiita siihen”, nais-Toa viimein kuiskasi kalpea selakhilaanille, joka nyökkäsi ilmeettömästi saadessaan käskynsä. ”Tiedätkö ketään, johon voimme luottaa?” ”Itse asiassa, tiedän yhden henkilön”, moderaattori vastasi aikaa kuluttamatta. ”Luottaisin oman henkeni hänelle.” Tawa katsoi hetken moderaattoriaan ja nyökkäsi hyväksyvästi. Nais-Toa poistui hiljaisesti ulos huoneesta jättäen Samen yksin ruhon kanssa. Selakhilaani otti kommunikointilaitteensa esiin, näppäili pitkän numerojärjestelmän ja alkoi puhua.
Tyynen suolavesimassan päällä purjehti kilometrien säteellä vain yksi ainoa alus. Laiva oli kunnioitettavan kokoinen eikä sen suuruus ole selvästikkään vain pöyhistelyä varten. Rivi hyvin huollettu tykistö pilkisti aluksen rungolta, istuen valmiina mihin tahansa tilanteeseen. Laivan kannella useat miehistön jäsenistä kävelivät ympäriinsä kuin lauma muurahaisia, jokaisella oma vastuu ja tehtävä, jotka olivat kaikki tärkeitä laivan toiminnalle. Miehistön muodosti pääosin Matoralaiset, jotka olivat poikkeuksellisesti paljon pidempiä ja vahvempia kuin muut lajitoverinsa.
Aluksen maston päällä liehui musta lippu, jonka symbolin jokainen kokenut purjehtija tunnistaa Die Tärtän ja tämän Tärtäläisten pahaimaiseksi väreiksi. Haahtin nimeä kammosivat useat kauppiaat ja merimiehet, jotka olivat selviytyneet sen hyökkäyksistä tai edes kuulleet tarinoita siitä.
Haaksin komentajan hytissä istui mustanvioletti Maan nais-turaga; Kapteeni Anonymmeli. Tärtäläisten johtaja oli vasta viime aikoilla herännyt tajuttomuudestaan ja yrittää korvata menetetyn ajan analysoimalla huolellisesti merikarttoja työpöydänsä ääressä, lievästi huojuvan valokiven himmeän valaistuksen alla. Hytin paksut seinät peittivät suurimman osan ulkopuoliselta melulta, mitä hänen miehistö piti, jättäen kapteenin korviin ainoastaan puun narinan ja kirskahduksen sekä aaltojen virran äänen. Pitkän ja tuloksettoman kartan lukemisen jälkeen, piraattikapteeni menetti vähitellen kärsivällisyytensä ja hakkasi vihaisesti pöytää, lennättäen melkein tavaransa pois pöydältä. Heidän uudet ryöstämät luotaimetkaan eivät auttaneet, vaikka olivat hyödyllisiä yleisesti. Hänen perämiehensä päätti viisaasti perääntyä hytin ovelta ulkona kuullessaan kapteenin raivostuneita kirouksia.
Miehistön perämies, Un-Tak, päätti palata takaisin laivan siltakannelle. Synkhetkiä taas kapteenin luona? Laivan Le-Matoralainen ruorimies kysyi toveriltaan. Arvosta elämäaamuasi kun vielä voit. Ties meistäkin tulee yhtä kräsh-bängiä, Un-Tak vastasi ilkeämielisesti. Ruorimies myhäili hiljaisesti ja keskittyi takaisin tehtäväänsä.
Perämies kävi mielessään Klaanin Matorankylien ryöstöä uudelleen läpi. He olivat niin sanotusti pikakukistaneet Klaanin puolustuksen ja onnistuneet tekemään sen suhteellisen vähällä uhriluvulla. Heidän alakannella oli nyt paljon enemmän saalista kuin he itse edes tarvitsevat, puhumattakaan useista panttivangeista, joista voisi kiristää paljon rahaa. Mutta jokin tässä ei silti täsmää perämiehen mielessä. Klaanin kaltaiselta pikaväistäjältä operaatio oli paljon helpompi kuin sen pitäisi. Asemastaan huolimatta Un-Tak ei silti aliarvioi vihollisiaan koskaan.
Sillä välin aluksen sisällä, yksi laivan miehistöistä löhöili itsetietoisena. Piraatti oli paennut vastuultaan väittämällä olevansa sairas ja tällä hetkellä juo itseään tajuttomaksi synkässä tilassa kostean puulankkujen päällä, lukemattomien painavien säiliöiden ja puulaatiokoiden ympäröimänä. Juoppoutunut piraatti huojui epämääräisesti ympäriinsä lastit hänen kädensijana, kunnes hän päätyi tietämättä panttivankien ahtaiden sellien eteen. Raskaissa raudoissa olevat vangit kirosivat merirosvoa ja hänen tovereitaan, mutta humalainen piraatti vain naureskeli pilkkaavasti ja omahyväisesti heitä päin.
Senkin karzahnin saasta, yksi matoralaisista huusi kalterien takana, sinä pirakan hyljeksimä äpärä. Piraatti hykersi kuin häntä kehuttaisiin maasta taivaisiin ja läpsi polviaan iloisesti. Hän huomasi pikemmittä kauniin Sähkön Matoralaisen neitosen yhdessä sellissä. Piraatti avasi sellin oven ja lähestyi hänetä päin. Muru pieni, annahan isille pusu, piraatti lähenteli inhottavasti nais-matoralaista päin. Hänen toverinsa hyökkäsi heti raivostuneesti piraatin kimppuun, mutta merirosvo työnsi vaivatta hänet nurkkaan ja osoitti häntä pistoolillaan. Piraatti potki samalla nais-matoralaisen pois jaloistaan, joka yritti hyökätä myös häntä päin.
Mä lasken kolmee ny, piraatti nauroi riemuitsevasti. Matoralainen katsoi peloissaan piraatin asetta samalla kuin muut sellin vangit pystyivät vain katsomaan ja herjaamaan juopunutta merirosvoa. Piraatti puristi liipaisinta vähitellen ja kohdisti pyssyä Matoralaisen kasvoihin.
Yks.
Kaks.
Ko-
Yhtäkkiä, valkoisen hanskan peittämä nyrkki iskeytyi yhdestä puulaatikoista ulos, herättäen jopa piraatinkin huomion.
Samaan aikaan laivan yläkannella, kapteeni Anonymmeli viimein astui ulos hytistään perämiehensä luokse, joka odotti oven vierellä. Miettiinoutasit kohteesi, kapteeni? Un-Tak kysyi hieman ironisella sävyllä. Suunta koiliseen, Maan Turaga vastasi lyhyesti perämiehelleen välittämättä hänen äänensävystä, johon kapteeni oli jo ajan saatossa ehtinyt tottua. Huomio miehet! Un-Tak huusi kuuluvasti piraattihaahtin miehistölle, jotka kaikki pysähtyivät kuuntelemaan melkein samanaikaisesti. Suunta kohti koil-
YI-ÄÄÄÄÄÄRGH!
Ennen kuin perämies ehti antaa käskynsä, kannen luukusta lensi yksi miehistöstä kiljuen suoraan mereen. Kaikki aluksen jäsenet katsoivat heti hämmentyneenä laivan reunalta kuinka yksi heistä uppoaa mereen.
Kannen luukusta hyppäsi voltilla heti ulos toinen hahmo siltakannelle, ja potkaisi hätäistä pistoolia osoittavaa piraattia pois luolta. Miehistö kääntyi heti hahmoa päin. Mitä he näkivät oli räikeään punaiseen asuun ja kypärään pukeutunut Toa.
PUNAINEN TOA!, hän huusi samalla kun teki jonkinlaisen asennon. Samalla luukusta hyppäsivät esiin neljä erissä väreissä, mutta samankaltaisessa asussa pukeutuneita Toia laivan eri osiin.
SININEN TOA!!!
KELTAINEN TOA!!
Pin- eh… VAALEANPUNAINEN TOA!!!!
VIHREÄ TOA!!!!!
Jokainen heistä teki oman erikoisen asennonsa huutaessaan nimensä ja loikkasivat kuperkeikalla uudestaan kaikki laivan etuosaan Punaisen Toan luokse riviin.
Kaikki viisi yhdessä…
TOA RYHMÄ ANGORANGER Toat huusivat yhdessä ja muodostivat naurettavan ryhmäposauksen. Jotain räjähti heidän takana ja kovaa.
Tärtäläiset vain katsoivat tätä hämmentävää näkyä eivätkä edes yrittäneet sanoa mitään.
Tärtäläiset! Teidän kaltaisille emme anna anteeksi. Oikeuden puolesta, ME MURSKAAMME TEIDÄT! Punainen Toa ilmoitti, hänen lyhyt viittansa liehuen uljaasti. Merirosvot pysyivät hiljaa, koska eivät tienneet pitikö ottaa puheen vakavasti vai ei.
En tajua, yksi miehistöistä sanoi ääneen typertyneenä kaikkien puolesta. HYÖKÄTKÄÄ! Anonymmeli käski kovalla ja vihaisella äänellä, kuten hänen oli tapansa. Piraatit ottivat sapelinsa esiin ja osa heistä ampuivat pistooleillaan Angorangereita päin. Toat tekivät uuden voltin ampujien eteen. Nopeat lyönnit ja sivupotkut hoitivat heidät hetkessä. Muut piraatit ryntäsivät karkin värisiä Toia kimppuun. Punainen Toa potkaisi välittömästi piraatteja pois luoltaan. Luuvitonen kasvoihin ja jalka rintakehään, heittäen useat piraatit maahan tajuttomana. Tärtäläiset ryntäilivät sekasorrossa kannen päällä. Toinen piraattijoukko kasasivat itsensä Keltaisen Toan päälle. Mutta Keltainen Toa oli paljon voimakkaampi kuin he odottivat, ja nopeasti huomaavat joutuvansa karjuvan Angorangerin heittelemiksi alukselta suoraan veteen tai muiden miehistön päälle.
Toinen joukko hyökkäsivät vaaleanpunaisen Toan kimppuun, joka oli ryhmän ainoa naisedustaja ja arvelivat pystyvänsä päihittämään hänet. Pian Vaaleanpunainen Toa kaatoi jokaisen iskevän piraatin maahan vain muutamilla jalanpyyhkäisyllä ja koukuilla. Yksi Tärtäläisistä yritti ampua pyssyllä Angorangeria, mutta joutui nopeasti heittoveitsen naulaamaksi. Piraatit oppivat nopeasti, kuinka taktinen virhe aliarvioiminen on.
Toiset kaksi Tärtäläistä kaivoivat pistoolinsa esiin ja yrittivät samaa kuin hekin. Heidän luodit osuivat sen sijaan kilpeen joka ilmestyi yhtäkkiä heidän eteen, ja Vihreä Toa täräytti sillä molemmat piraatit pois haahdelta. Un-Tak päätti ottaa asiat omiin käsiin ja iski miekallaan Punaista Toaa kohti. Punainen Toa onnistui torjumaan hänen miekan viillonsa ja heitti nyrkkinsä perämiehen kasvoihin. Un-Tak tuskin pysyi jaloillaan. Hän yritti iskeä uudelleen, mutta sama asia vain tapahtui. Perämies päätti perääntyä ja jättää miehistön hoitelemaan hänet, joita juuri nyt heitellään ulos haahdesta.
Anonymmeli meni noutamaan kiväärinsä hytiltä. Kapteeni kohdisti aseensa Punaisen Toan päähän. Sininen Toa ampui omalla kiväärillä Maan Turagan aseen pois hänen käsistä ennen kuin tämä ehti vetää lipaisimesta, ja sitten nuiji aseella lähestyviä piraatteja leukoihin.
Anonymmeli perääntyi takaisin hyttiinsä eteen ja karjui vihaisesti perämiestään päin. Missä se Laagras on kun häntä tarvitaan?! Piraattikapteeni huusi. Juuri silloin Die Tärtän Veden Toa hyppäsi meren sisältä aluksen päälle luoden näyttävän roiskahduksen hänen mukanaan. Die Tärtän kapteeni ei edes yrittänyt kyseenalaistaa tätä ajoitusta. Jokainen piraatti joka ehti paeta Angorangereilta perääntyivät nopeasti kapteenin ja Veden Toan luokse. Missä karzahnissa oikein olit!? Anonymmeli kysyi kovalla äänellä Veden Toaltaan. Anteeksi, että myöhäistyin, Laagras vain virnisti kapteenilleen ja keskittyi Angorangereihin. Veden Toa otti esiin ketlinkiruoskan, jonka päällä koristi piikkipallo ja hymyili ilkikurisesti. Tulen nauttimaan tästä suuresti.
Toa Ryhmä Angorangerit perääntyivät riviin laivan keulalle. Pinkki! MYRSKY-POMMI! Punainen Toa huusi. OK, Vaaleanpunainen Toa vastasi ja otti esiin sateenkaaren värisen Kohlii-pallon. MYRSKY-POMMI!
Piraatit eivät kommentoineet asiasta ja jättivät Toat Laagrasin vastuulle. Angorangerit juoksivat Laagraa kohti. Veden Toa yritti iskeä ruoskallaan lähimpään Toaan, mutta jokainen hyppäsi pois tieltä.
Valmiina, VIHREÄ! Vaaleanpunainen Toa heitti pallon Vihreälle Toalle. Laagra heitti vedestä tehdyn lonkeron häntä kohti, mutta Vaaleanpunainen Toa vain väisti hyökkäyksen ja heitti toisen veitsen. Laagra hyppäsi nopeasti sivulle.
Selvä, KELTAINEN! Vihreä Toa vastasi ja potkaisi pallon Keltaiselle Toalle. Laagras yritti uudelleen lyödä ruoskalla Toaa päin, mutta tämä väisti kuperkeikalla tämän taas.
Täältä tulee, SININEN! Keltainen Toa vastasi ja iski päällään pallon Siniselle Toalle. Laagras ei pystynyt enää keskittymään jokaiseen Toaan.
No niin, PUNAINEN! Sininen Toa potkaisi pallon Punaiselle Toalle. Laagras katseli ja yritti ymmärtää mitä Toat yrittivät.
LOPETUS! Punainen Toa loikkasi ilmaan ja potki pallon suoraan merirosvojen Veden Toaa kohti.
Laagras sekä muut miehistö väistivät nopeasti pallon, joka osui sen sijaan laivan hyttiin. Yhtäkkiä valtava räjähdys syttyi ja useat Tärtäläiset lensivät veteen muiden kanssa. Koko Kapteenin hytistä ei sen jälkeen jäänyt muuta kuin tuhkan peittämiä puun jäänteitä.
Selviytyneet Tärtäläiset katsoivat kauhuissaan tätä näkymää. He heittivät välittömästi kapteeninsa kanssa aseensa maahan ja polvistuvat maahan antautumaan. Veden Toa Laagras päätti seurata mallia tyytymättömänä, pitihän hänenkin totella kapteenia.
Vaaleanpunainen ja Vihreä Toa noutivat matoralaiset vangit selleistään.
Yksi kumottu, kolme jäljellä, Punainen Toa ilmoitti tyytyväisenä.
[spoiler=JUSTICE]Kiitoksia Tronielle, että saan lainata Die Tärtän riemukaita hahmoja (vaikka hän ei varmaan pitäisi tästä, mutta heh).[/spoiler]
Moottoripyörät kiisivät Domekia ja Pegghua kohti, mutta he ehtivät hypätä pois tieltä ennen kuin heidät ajettiin yli. Irnakin Pirut kiersivät koko ajan matkalaisten ympärillä, estäen heitä pakenemasta. Lisää pyöriä hyökkäsi heitä kimpuun.
Domek otti nopeasti aseensa esiin ja iski terättömällä päällä lähestyvän pyöräilijän pois ajokiltaan. Pyörien aiheuttama paksu pölypilvi ohensi Toan näkökenttää huomattavasti, mutta hän ehti väistää viime hetkessä toisen tulevan moottoriajoneuvon. Pyörien äänen lisäksi niitä ajavat skakdit pitivät melkein yhtä kovaa melua kun yrittivät iskeä rautaketjuillaan matkalaisia. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin, mutta pölypilven takia hän ei nähnyt saapuvaa skakdia, joka löi metalliketlingeillä hänen aseensa käsistään ja toinen potkaisi hänet maahan. Osa pyöräilijöistä nousivat ajokeistaan kaatuneen matoralaisen luo kuin haaskalinnut.
Domek huomasi tapahtuman ja juoksi äkkiä auttamaan häntä, mutta Skakdien moottoripyörät estivät häntä etenemästä. Yksi Irnakkin piruista sai rautaketjuillaan otteen Valon Toan oikeasta käsivarresta ja ajeli ympäriinsä pyörällään saadakseen Toan kaatumaan. Mutta Domek sen sijaan kiskoi rautaketjua voimaakkasti itseä päin, vetäen hätkähtyneen skakdin pois pyörästään ja iski kämmenellään häntä rintakehään. Pyöräilijät tiivistivät piiritystään vastauksesi odottamattomasta toiminnasta. He eivät silti pystyneet odottamaan Toaa hyppäämään monta metriä ilmaan heidän yli, käyttäen yhtä heistä astinkivenä ja kaatoi skakdin pyörän mukana. Valon Toa potki yhden Irnakin Piruista tieltään ja kaatoi toiset kaksi ennen kuin nämä ehtivät huomata. Domek auttoi Pegghun takaisin jaloilleen.
Moottoripyörät alkoivat tiivistää piiritystään. Pegghu latasi kiekonheittimensä ja tähtäsi Skakdeja päin. Älä tapa ketään, Domek käski hyvin vakavasti ennen kuin Matoralainen ehtikään ampua. Älä edes ajattele sitä vaihtoehtona. Pegghu vilkaisi Domekiin päin ja päätti totella. Hyvä on, mitä me sitten teemme? Valon Toa piteli katsekontaktinsa Skakdin piiriin. Piiritys oli yllättävän paljon organisoidumpi kuin Toa olisi odottanut. Heidän oli mahdotonta juosta läpi ilman parhaissa olosuhteissa mahdollisia vammoja kehonsa joka puolella.
Painosanalla juosta.
Valon Toa nappasi Pegghun kainaloon ja hyppäsi uudelleen skakdien yli. Irnakkin pirut kirosivat siitä, etteivät odotaneet tätä. Pegghu hätkähti myös hieman tyytyväisesti, koska pääsivät pois skakdien kuolemanympyrältä. Matkalaiset juoksivat minkä pystyivät karkaamaan Irnakkin Piruilta. Pakoyritys jäi kyllä haaveeksi edessä olevan jyrkänteen takia. Ei myöskään auttanut, että vastustajia oli enemmän ja jokaisilla ajoneuvoja.
Matkalaiset käänsivät takaisin Irnakkin Piruja päin. He vilkaisivat toisiinsa päin ja nyökkäsivät yhteisymmärrykseksi toisilleen. Domek otti Veden elementin puolustavan taisteluasennon. Pegghu latasi kiekon heittimeensä tavallisen tainnutuskiekon ja otti vartijan miekansa esiin.
Klaanin puolesta, Domek? Ehkä henkiemme puolesta myös.
Mitä te vielä odotatte?! Rotakk huusi moottoripyöräjengilleen. Hyökätkää! Moottoripyörät käynnistyivät ja alkoivat taas ajata raivokkaasti matkalaisija päin. Häikäisevä valonvälähdys syttyi yhtäkkiä heidän silmiin. Silmiäsokaisevassa valossa vain osa moottoripyöristä ehtivät jarruttamaan. Toinen osa törmäsi kovaan, kiinteästä valosta tehtyyn seinään, joka esti myös heitä putoamasta jyrkänteeltä. Näön palatessa Irnakkin pirut yrittivät kiireisesti etsiä vastustajiaan. Ei merkkiäkään heistä.
Lekuri tajusi joukon ainoana henkilönä katsoa ylös päin. Matoralaisen varjo oli ilmassa hänen kasvojensa edessä. Ennen kuin hän ehti reagoida, Matoralainen suoritti lentopotkun ja osui jalanpohjallaan Irnakin Pirua kasvoihin, lennättäen hänet pois pyörältään.
Pojat! KIMPPUUN!! Rotakk huusi täydellä voimalla. Skakdit ottivat rautaketjunsa ja metallikeppinsä esiin. Ne jotka törmäsivät valoseinään nousivat takaisin pyöriinsä.
Domek ja Pegghu hajaantuivat, mutta pysyivät tarpeeksi lähellä. Yksi heistä olisi hoidellut Irnakkin Pirut vasemmalta suunnalta, toinen oikealta. Jyrkänteen reunoilla oli paljon vähemmän hiekkaa, mikä paransi matkalaisten mahdollisuuksia. Pegghu otti pitävän asennon ja ampui aseellaan jokaisen hyökkäävän moottoripyörän. Yksi skakdeista ajoi pyörällään Matoralaista päin ja iski häntä metallitangolla, mutta Pegghu ehti puolustautua hyökkäykseltä laittamalla kiireisesti kiekonheittimensä itsensä eteen. Skakdi käänsi pyöränsä heti takaisin huomatessaan hyökkäyksensä epäonnistuvan ja yritti iskeä uudelleen. Pegghu ehti väistyä hyökkäykseltä tekemällä kuperkeikan kello 3:n suuntaan ja samalla iski miekkansa skakdin etupyörään, kaataen koko moottoriajoneuvon ajajansa mukana.
Toisaalla, moottoripyöräjengin Hessu loikkasi pois pyörästään suoraan Valon Toa päälle. Hessu yritti lyödä kaatamaansa Toaa kovalla oikealla koukullaan, mutta Toa ehti torjua tämän. Sen sijaan, Domek iski vapaalla kämmenellään skakdia vatsaan ja lennätti hänet pois päältään.
Sävähdyttävästä näystä huolimatta Irnakkin Pirut eivät luovuttaneet. Domek juoksi hakemaan maahan pudonnutta hilpariaan takaisin. Moottoripyörä hyppäsi Toaa kohti takaapäin.
Domek nappasi hilparinsa. Hän kääntyi nopeasti ja leikkasi aseellaan pyörän halki. Tuhansittain metallinosia lensi hänen joka puolelle, pyörä katkesi kahteen osaan.
Näettekö… … Samaa… … Kuin me? Kharlinn-siskot sanoivat yksimielisesti lopettaen toistensa lauseenpätkät. Sam vastasi heidän kysymykseen typertyneellä ilmeellä.
Pyöräilijä osui maahan eikä enää uskaltanut nousta takaisin.
Joko Irnakkin Pirut olivat erittäin rohkeita tai erittäin typeriä, kaksi pyöräilijöistä hyökkäsivät yhteisvoimin kimppuun. Yksi heistä nosti moottoripyöränsä eturenkaan ilmaan ja suunnitteli lyödä sillä vasaramaisesti Toaa. Domek kaatoi pyörän potkaisemalla tämän ilmassa olevaa eturengasta ja Pegghu ampui kiekonheittimellä toisen skakdin pois ajokistaan.
Irnakkien Pirujen ihmisvoima alkoi niukenea. Rotakkin alunperin hieman säälittävä kärsivällisyys vihan kontrolli joutui todelliseen koetukseen. Matoralainen nosti kaatuneen Irnakkin Pirun moottoripyörän pystyyn ja päätti ratsastaa sitä itse.
Se oli viimeinen pisara Pirujen johtajalle.
Rotakk karjaisi kovalla äänellä, mikä yllättävästi herätti jokaisen skakdin huomion, moottoripyörien ja Pirujen aiheuttamasta kovasta metelistä huolimatta. Muutamien käskyjen jälkeen Irnakkin Pirut perääntyivät kaikki Rotakkin taakse siistiin riviin.
Domek ja Pegghu seisoivat taas jyrkänteen ja Irnakkin Pirujen välissä. Te siellä! Rotakk osoitti sormellaan matkalaisia. Haastan teidät kaksintaisteluun! Matkalaiset hieman hämmentyivät pyynnöstä. Hoidetaan tämä mies miestä vastaan. Mano-a-mano. Jos yksi teistä pystyy päihittämään minut, saatte lähteä. Jos minä päihitä yhden teistä, te kuuntelette meitä, Rotakk jatkoi yhtä kovalla äänellä, mikä melkein sai pyynnön kuulostamaan enemmänkin käskyltä.
Minä hoidan tämän, Pegghu sanoi päättäväisesti Valon Toalle ja nousi pois moottoripyörästä. Mitä? Ei, minä hoidan tämän. Ei huolta, Domek ehti pysäyttää hänet ennen kuin matoralainen astui areenaan. Minähän tämän sotkun aiheutin… Mutta… Se on mitä Toan kuuluu tehdä, Domek käveli kunnes oli metrien etäisyydestä Rotakkista. Virne ilmestyi Rotakkin kasvoihin. Hän otti taskuistaan erilaisia veitsiä, jotka hän heitti syrjään. Sitten hän riisui nahkatakkinsa pois ja heitti myös kolmion muotoiset aurinkolasinsa. Domek heitti oman aseensa Pegghulle vartioitavaksi. HAAAAAAAARRRGH! Rotakk karjui sotahuudon pullistaen lihaksiaan Toaa päin. Irnakkin Pirut hurrasivat hänen mukana melkein yhtä kovaäänisesti. Domek oli hiukan ymmällä mutta myös huvittunut. Hän vastasi ottamalla perinteisen taisteluasennonsa ja karjui oman sotahuudon. TOOOOOOOOOOH! Toan huutoa seurasi petyttävä hiljaisuus kaikilta. Domek rykäisi hiukan. Pegghu vain katseli tolkuttomasti ja hieroi takaraivoaan hieman turhautuneena.
Kampailijat olivat nyt valmiina. Toa ja skakdi tuijottivat toisiaan intensiivisesti. Taustalla ei kuullut enää muuta kuin tuulivirtaus ja jalanpohjien osuminen ohuen hiekkakerroksen päälle, taistelijoiden seuratessaan hienovaraisesti toistensa sivuaskelia. Yksikin äkillinen liike voisi koitua suureksi virheeksi.
Voitakohan pomo? Suu kiinni Lekuri
Viimein, Rotakk heitti oikean nyrkkinsä Toaa päin. Toa väisti nopeasti oikealle ja hakkasi samalla kädenpohjalla Rotakkin olkapäähän. Skakdi melkein liukastui liian äkillisen ja epäonnistuneen lyönnin takia. Rotakk yritti kestää Toan iskun ja lievän nöyryytyksen ja kääntyi takaisin häntä päin. Domek piti asennonsa vakaana. Hmph, heikko virne palasi takaisin Rotakkin kasvoille. Skakdi käveli Toan ympärillä, mutta Toa seisoi vain paikallaan seuraten hänen liikkeitä.
Skakdi puristi kätensä nyrkkiin ja heitti vahvan vasen koukun. Valon Toa torjui skakdin lyönnit nopeilla käden liikkeillä. Toinen luuvitonen lensi, mutta Toa vältti osuman. Hän iski heti takasin kämmenellä skakdin ylävatsaan.
Rotakk jarrutti jaloillaan ettei kaatuisi ja kesti kivun. Hän palautti katseensa Toaa kohti yhtä kopealla ilmeellä. Skakdi sylki sivulle näyttääkseen välinpitämättömältä.
Ilmapiiri oli taistelijoiden ympärillä kireä. Pegghu sekä Irnakkin Pirut seurasivat keskittyneesti eivätkä päästäneet yhtään ääntä, mikä oli varsin yllättävää moottoripyöräilijöiden kohdalla.
Domekin näkö alkoi sumenea hivenen, mitä hän arveli johtuneen edellisestä taistelusta. Siitä huolimatta Domek pysyi keskittyneenä ja piti taisteluasennonsa pystyssä.
Rotakk heitti raivokkaasti oikealla koukulla Toan rintakehä kohti. Toa ehti estää iskun, jolloin Rotakk iski heti toisella nyrkillä vyötäröä kohti. Domek torjui lyömällä kädenpohjansa skakdin käsivarteen. Skakdi jatkoi hyökkäystä väkevällä oikeayläkoukulla, minkä Toa pyyhkäisi sivulle käsivarrellaan ja iski uudelleen kämmenellä skakdin oikeaan rintakehään. Rotakk oli kaatua huonon jalansijan takia.
Domek tunsi yhtäkkiä olonsa hieman veltoksi, mutta laittoi senkin väsymyksen piikkiin.
Rotakkin saadessaan takaisin tasapainonsa hän löi uudelleen Toaa päin. Domek puolustautui oikealla kädellä. Silloin skakdi iski heti ankaralla potkulla. Toa suojautui nopeasti toisella kädellä, yllättynyt hyökkäyksen vahvuudesta. Rotakkin heitti lujasti toisen luunelosensa perään ja osui Toan kasvoihin.
Pegghu hätkähti ja Irnakkin Pirut hurrasivat äänekkäästi. Rotakk käski heidät hiljenemään heti.
Toa pysäytti oikealla jalallaan kaatumisen. Jos Domek olisi voinut, hän olisi läimäyttänyt itseään siitä kuinka hän ei puolustautunut niinkin yksinkertaiselta iskulta. Rotakkin ego parantui hiukan onnistuneesta iskusta ja hän hymähti.
Domek puristi tiukasti kätensä nyrkkiin. Tämän pitää saada loppumaan nopeasti. Skakdi hyökkäsi uudelleen, tällä kertaa paljon nopeammin kuin ennen. Domek vältti tämän lyönnit. Skakdi potkaisi uudelleen, Toa käytti molemmat kädet iskun torjumiseen. Skakdi yritti uudelleen osua vasemmalla nyrkillä. Domek suojasi nopeasti kyynärvarrella ja huitaisi skakdin vasemman käden torjumaan hänen omaa oikeaa koukkua. Rotakkin keskivartalo oli nyt vailla suojaa. Domek iski sarjassa kahden nyrkkinsä skakdin kehoon ja lopetti työntämällä hänet kumoon.
Pegghu hurrasi hiljaa Domekin tuloksellisista lyönneistä. Mutta Skakdi ei vieläkään pysynyt maassa. Hän nosti itsensä ylös, samalla läimäytäen vihapäissään maata. Hiekantomu kellui ilmassa. Valon Toan näkö heikkeni vielä enemmän. Kaikki hänen edessä alkoi huojuta. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi samaan Toaa voimaan hieman pahoin. Rotakk nousi jaloilleen ja melkein heti heitti aggressiivisesti nyrkkejään Toaa kohti. Toa torjui iskut, mikä vain raivostutti Rotakkia enemmän. Rotakk hyökkäsi voimakkaasti etupotkulla, mutta Toa väisti toiselle puolelle potkua, iskien vastaan sivupotkulla. Siitä huolimatta Rotakk pakotti pysymään silti jaloillaan.
Valon Edustaja
Domek kuuli yhtäkkiä äänen kaikuvan hänen korvissaan, mikä hätkähti ja häkellytti Toaa. Rotakk heitti vahvan nyrkin työntäen melkein kehonsa sen kanssa. Domek ehti juuri ja juuri väistyä ja työntää Skakdin iskun sivulle. Rotakk iski sen jälkeen toisella koukulla Toaa kohti, jonka hän torjui käden pyyhkäisyllä. Domek osui takanyrkillä Rotakkin kasvoihin, kaataen skakdi uudelleen maahan.
Valon Edustaja
Yhtäkkiä, kireä aristus alkoi puristaa Valon Toan päätä. Domek yritti lieventää sitä puristamalla kätensä päätään vasten, mutta se ei auttanut paljon. Irnakkin Pirut ihmettelivät tästä ja Pegghua alkoi vähitellen huolestua.
Rotakk nosti itsensä vähitellen jaloilleen. Hän oli alkamassa viimein väsyä taistelusta. No niin, Skakdi pyyhki suunsa ja huusi Toaa päin. Anna palaa, vanhus.
Rotakk imitoi Toan sivupotkua. Toa torjui hyökkäyksen, mutta ei pystynyt keskittymään enää taisteluun. Skakdi onnistui osumaan Toan vatsaan. Domek yritti iskeä vastaan, mutta Rotakk ehti lyömään hänet maahan ennen kuin hän huomasikaan.
Valon Edustaja
Valon Edustaja
Valon Edustaja
Äänet kuuluivat yhä kovemmin Toan korvissa, samalla hänen päänsä särki yhä enemmän. Hiki valui Toan otsalla. Hän ei enää kyennyt nousta maasta kunnolla. Maailma alkoi huojua Domekin ympärillä hänen yrittäessään pysyä pystyssä, eikä hän kyennyt pitämään katsetta skakdiin. Rotakk löi uudestaan Toaa, joka hädin tuskin pystyi seisomaan kunnolla. Skakdi sekä riemuitsi että myös erittäin hämmentynyt Toan tilasta, mikä vei huomattavan osan hänen voitonriemusta. Mikä hätänä, Toa? Rotakk kysyi pöyhkeilevästi.
Kaksi hahmoa ilmestyi Domekin silmiin. Hahmot olivat ainoa asia minkä hän näki tarkasti. Hahmot eivät seisoneet maan päällä. Ne ulottivat kätensä Toaa päin.
Valon Edustaja, tulimme hakemaan sinut.
Domek huusi. Mitä hän näki oli jotain mitä hän ei koskaan halunnut kohdata uudestaan.
Domek! Pegghu juoksi nopeasti Toaa päin auttamaan häntä. Mutta yksi Irnakkin Piruista pysäytti hänet ennen kuin hän pääsi etenemään. Sori, taistelun säännöt, skakdi sanoi matoralaiselle keveästi. Liian keveästi. Pegghu nappasi Skakdin nahkatakista vetäen hänet alas, kunnes hän pystyi katsomaan skakdia kasvokkain ja laittoi miekkansa hänen kurkun päälle. Irnakkin Piru päätti olla ottamatta riskiä oman elämänsä kanssa, vaikka vastassa onkin matoralainen, ja päästi hänet menemään lävitse. Domek, mikä hätänä? matoralainen kysyi hätäisesti pelon valtaamalta Toalta. Valon Toa ei katsonut edes Pegghua päin ja löi hänet pois. Domek ei lopettanut kauhunhuutojaan. Toa tarttui omaan päähänsä ja näytti kuin melkein repii itseään. Toa horjui satunnaisesti, kunnes hän pääsi vaarallisen lähelle jyrkänteen reunaa. Pegghu nousi äkkiä ylös iskusta huolimatta ja juoksi Toan perään. Hän tarttui nopeasti Domekin huiviin estääkseen Toan putoamasta. Mutta huivi oli liian löysästi Toan kaulassa.
Pian Pegghun käteen ei enää jäänyt kuin Domekin huivi.
Vaikka jyrkänne ei ollut niinkään korkea ja sen juurella oli kivimäki, joka lievensi hieman putoamista, se ei siltikään auttanut liian paljon. Valon Toa makasi liikkumatta jyrkänteen alla.
DOMEK! Pegghu huusi lohduttomasti Toan perään. Irnakkin Pirut saapuivat myös jyrkänteen reunalle. Kurja juttu, Rotakk puhui itselleen ja liitti kätensä rukoilevaan asentoon. Toivomme sinun löytävän rauhaa toisella puolella. Olet ollut hyvä vastustaja. Ei, ei hän voi kuolla, Pegghu vastasi epätoivoisesti. Ehkä hän on vielä elossa, meidän on haettava hänet Sori kamu, mutta nyt kuuntelet meitä, Rotakk sanoi matoralaiselle ja laittoi aurinkolasinsa päälle. Sehän oli sopimus. Ei, hetkinen, ette-, ennen kuin Pegghu ehtikään sanoa mitään, kaikki pimentyi hänen silmissä.
Skakdit ottivat matoralaisen ja kantoivat hänet heidän mukaan, jättäen Valon Toan ruumiin yksin kallion juurelle.
Tuntematon
Kun Guardian heräsi, ensimmäinen tunne skakdin aivoissa oli sotarumpumainen jyskytys. Kivuliaat tömähdykset kaikuivat läpi sinisen skakdin pääkopan yhtenäisenä tahtina, jonka jokainen isku kovensi päänsärkyä entisestään. Silmien avaaminen ei auttanut, sillä häikäisevä, pirullisen valkoinen valo tulvi välittömästi Guardianin näkökenttään. Skakdi sulki silmänsä miltei välittömästi. ”Au”, kuului Guardianin kurkusta käheällä, kuivalla äänellä.
Päänsäryn heikennyttyä hieman vanha Vartija alkoi aistia myös muunlaisia tuntemuksia. Kylmä metalli puristi skakdin ranteiden ympäriltä ja pakotti tämän kädet kiinni toisiinsa. Riuhdottuaan molempia käsiään hetken Guardian ymmärsi, että se ei auttaisi juurikaan. Hän oli käsiraudoissa.
Ha ha ha. Hauska jekku, Tawa. Käsiraudat olivat painavaa ja tiheää metalliainesta. Klaanin admin tulisi ainoastaan lohkaisemaan hampaansa, jos yrittäisi purra ketjua katki. Skakdeja ei ollut kuitenkaan onneksi siunattu vain kauniilla hammasrivistöllä. Kun Guardian saisi silmänsä kokonaan auki tuskaisasta valkoisesta valosta huolimatta, käsiraudat maistaisivat plasmakatseen sulattavaa ja kaiken läpäisevää voimaa.
Tai ainakin saisivat, jos Guardianilla ei olisi ollut sillä hetkellä vain yksi silmä. Guardian pudisti päätään ja luetteli mielessään kaikki skakdin kielen rumimmat kirosanat huomatessaan, että hänen vasemman silmänsä korvaava mekaaninen kiikarilaite seisoi pystyasennossa pienellä pöydällä kuuden metrin päässä hänestä. Guardian itse oli kahlittu monin ketjuin jonkinlaiseen tuoliin, jonka yläpuolella olevasta lampusta heijastui muuten säkkipimeään huoneeseen vitivalkoista valoa kuin taivaan portista.
Silloin harmaa, mustaan pukeutunut Skakdi saapui Adminin eteen. Admin ei tarvinnut edes arvata kuka kyseinen henkilö oli.
”Nukuitko hyvin, rakas Admin?” Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ivallinen ääni kuului.
Guardian yrittää riuhtoa itseään irti, mutta huomaa että ei pysty siihen. Hän näyttää päänsärkyiseltä. Kaikki on sumeaa. Lopulta hän saa kohdistettua katseensa Arsteiniin. Admin on aika vihainen. ”Mitä… miten…” ”Turha yrittää paeta. Yksikin väärä liike ja turvallisuusjärjestelmä varmistaa ettet lähde ulos täältä elävänä”, Zorak alkoi hymyillä inhottavasti. Admin yritti vältellä suoraa katsekontaktia, jottei mahdollisesti katkettaisi jokaista hermoaan. Guardian katseli ainoalla silmällään huoneympäristöä pohdiskelevana. Hän yritti muistaa, mitä ilmalaivassa tapahtui. ”Kredipselleeniä”, Zorak vastasi kuin olisi tiennyt mitä Gurvana ajatteli. Guardian kalpeni, kun muistikuvat kaasun vaikutuksista ja harhakuvista sujahtavat pikakelauksena hänen silmiensä ohi. Se ei ollutkaan painajaista. Kalpeus muuttuu sekunneissa jälleen raivoksi. Terävät skakdinhampaat ovat puristuneet tiukasti yhteen. Hän yrittää riuhtoa ruumistaan lähemmäs Arsteinia. ”Sinä… sinä pelkuri!” Guardian puhui hampaiden välistä. ”Et sitten voinut vain luovuttaa.”
”Se onkin minun parempia puoliani. Sitä paitsi, miksi luovuttaa näin aikaisin?” Zorak hykersi hyvin omahyväisesti hieman. ”Mutta on myönnettävä, olet aiheuttanut paljon enemmän ongelmia minulle kuin kukaan muu.” ”Paljon kiitoksia siitä”, Zorak vastasi yllättävän ehtaalla äänensävyllä. Guardianin ilmeessä on yllättyneisyyttä. Hän tutkii katseellaan Zorakia, joka seisoo edessä ryhti suorana. ”Pidätkö tätä jonkinlaisena pelinä, Arstein?” Admin sanoi hyvin halveksivasti
”Elämä on peliä, rakas Admin. Kaikki jää siihen, miten teet seuraavan siirtosi”, Zorak vastasi sanavalmiina. Tämä vain sai Adminin vieroksua häntä entistä enemmän.
”Olemmeko me kaikki sinun silmissäsi vain nappuloita, Arstein?” Guardian katsoi Zorakia silmiin pitkään räpäyttämättä. Halveksiva ilme ei värähdäkään. ”Voitko katsoa yhtään elävää olentoa ilman, että ajattelet, miten voisit hyötyä siitä?”
”Voi rakas Admin. Rakas… Guardian”, Zorak vastasi kuin ei olisi edes kuullut Adminin kysymystä. ”Et tietenkään ole pelkkä nappula. Sinä olet arvoiseni pelaaja.” Nämä hämmentävän vilpittömiltä kuulostavat sanat sanottuaan Zorak osoitti Guardiania vasemmalla kädellään. Sinisellä skakdilla kesti hetki huomata, että Zorak osoitti hänen Nynrahin tehtaassa vakavasti vahingoittunutta kylkeään. Valtava haava oli tikitty umpeen hyvin hygieenisesti ja siististi. Kaikesta huolimatta Guardian ei voinut pakottaa itseään kiittämään Zorakia. Halveksuva ilme ei kadonnut sinisen skakdin jämeriltä kasvoilta, mutta siihen tuli pieni häivähdys hymyä.
”Ja ajatella, että joudumme olemaan vihollisia tässä pelissä”, Zorakin äänensävy alkoi tasapainotella limaisuuden ja rehellisen vaikuttavuuden rajalla.
”Pelisi on ohi. Tehdas mureni”, Guardian keskeytti. ”Shakkimatti. Kuningasvärisuora. Ihan miten vain haluat.” Guardian yritti hymyillä, mutta virne oli enemmänkin vihainen.
”Voi rakas Guardian, et voi rehellisesti kuvitella, että minulla ei olisi ässä hihassani”, Zorak hykersi huvittuneesti. ”Tehdas on vain yksi osa minun suurta orkesteriäni. Osa, jonka voin vaihtaa milloin haluan”
Guardian näytti pohdiskelevan. ”En niin. En halua myöntää tätä, mutta olet tätä fiksumpi, Arstein”, Guardian myönsi hyvin vastahakoisesti.
Zorak hymyili uudelleen. ”Aivan oikein, rakas Guardian.”
Guardian miettii tiiviisti. Jokin ei vaikuta täsmäävän. Nynrahin tehtaan ja Feterrojen menetys olivat epäonnistumisia Arsteinille. Mutta mitä skakditiedemies tarkoitti ”ässällä”?
Guardianin katse oli lattiassa, Arsteinin jaloissa. Se nousee kuitenkin vähitellen takaisin harmaan skakdin silmiin. ”Nynrah oli harhautus”, Admin alkoi selittää itselle. ”Sinä… te halusitte meidät pois Klaanista.” Guardianin ainoa silmä hohti punaisena raivosta. ”Miksi?”
”Koska kuten olen sanonut: Arvoiseni pelaaja”, Zorak vastasi. ”Se ja myös, että yksi minun… liiketovereistani katsoo sinua myös hyvin tärkeänä”
”Älä jauha minulle tätä saastaa, Arstein. Sille, että johdit huomiomme Nynrahille oli joku syy”, Guardian vastasi entistä ärtyneempänä. Mitä te haluatte. Mitä sinä haluat?”
Zorakin ilme muuttui paljon määrittelemättömäksi. Guardian yrittää lukea Zorakin ilmettä kuin hän olisi keskellä jonkinlaista uhkapeliä.
”Muistat kai Zakazin sisällissodan?” yhtäkkiä Zorak alkoi puhua vakavammalla äänensävyllä.
Guardianin katse järkkyy hienovaraisesti, kun Zorak mainitsee sisällissodan. Hän pitää katseensa tiukasti harmaan skakdin silmissä ja nyökkää vaitonaisesti. ”Voiko sellaista unohtaa?”
”Muistat kai sen tunteen jolloin sotaveljesi kaatui sinun vieressäsi? Muistat kai kuinka jokainen hetki oli kuin tasapainottelisit kuoleman ja hengen rajalla? Kuinka sinä et enää taistellut kenenkään muun kuin oman henkesi vuoksi?” Zorak pommitti Guardiania kysymyksillä, jotka kaikki osuivat liian lähelle kotia. ”Muistat kai sen tunteet, kun veit jonkun hengen?
Guardian näyttää epäröivältä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hänen silmissään on jotain muuta kuin inhoa Zorakia kohtaan. Hän siirtää katseensa hitaasti pois Zorakin silmistä ja katsoo pöydällä lojuvaa kiikarisilmäänsä. Guardian tuijottaa mekaanista silmää ja puhui hiljaa. ”Kenen riveissä taistelit, Arstein?”
Zorakin ilme muuttui selvästi paljon vakavammaksi. ”Onko sillä enää väliä?” hän vastasi hyvin tunteettomasti.
Guardianin katse siirtyi takaisin Zorakiin. Hetkellinen empatian hippunen oli kadonnut. ”Eipä kai.”
”Me taistelimme omiamme vastaan, Guardian”, Zorak selitti. ”Skakdit vastaan Skakdit. Me taistelimme omiamme vastaan kuin saastaisia villipetoja. Ja sitä Skakdit enää ovat: Pelkkiä villipetoja.”
Guardian kuunteli nyökkäillen hiljaa. Yllättävää kyllä, hän ei keskeytä Zorakia kertaakaan. ”Mitä ne tekivät harjallesi?” Admin viimein kysyi Zorakin lopettaessaan puheenvuoronsa. Kysymys näytti yllättävän Arsteinin, tai ainakin Guardian arveli tämän yllättävän. ”Älä teeskentele, että et tiedä, mistä puhun. Voit peittää selkäsi tuolla takilla, mutta olen nähnyt sen jo pitkään”, Admin jatkoi kunnes Skakdi tiedemies viimein vastaisi.
”Villipetojen aikaansaatoksia ne ovat, rakas Guardian”, Zorak hymyili lievästi, mutta Guardian ei pystynyt määrittämään mitä tunnetta se esitti. ”Et uskoisi mitä he tekisivät saadakseen haluamansa. Tiedätkö mitä idän kenraalit käyttivät kuulusteluissaan?”
”En taistellut siellä. Olen kuullut vain… huhuja”, Guardian vastasi kuulostamatta siltä, ettei ymmärtäisi mistä hän puhuu.
Zorak hykersi hieman. ”Sanotaan, että olin onnekas kun paikka joutui soluttautujien pommittamaksi.”
Zorak avasi takkinsa ensimmäiset napit ja näytti useiden syvien arpien ja palovammojen peittämän rintakehän.
”Nämä jäivät muistoksi siitä päivästä.”
Guardian irvistää hieman katsellessaan Zorakin irvokasta rintakehää. Ilme kuitenkin tyyntyy nopeasti. Vanha vartija on nähnyt paljon, paljon pahempaa. ”Olemme kaikki sisällissodan lapsia”, Guardian sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Zorakille.
”Me olemme samanlaisia”, Zorak sulki takkinsa ja jatkoi keskustelua. ”Olemme molemmat kokeneet sodan turmeluksen. Olemme molemmat oman kansamme luopioita.”
Guardianin ainoassa silmässä syttyy tuli. Vaikka Guardianin kasvot ovat näennäisesti rauhalliset, näkyy kauas, minkälaista raivoa skakdin sisuksissa kiehuu. Guartsun kämmenet puristuvat nyrkeiksi. ”Meissä ei ole mitään samaa”. Skakdin äänensävy on pelottavan rauhallinen, mutta sen alla sykkii jotain voimallisempaa.
”Minä en ymmärrä mitä tarkoitat, rakas Guardian”, Zorak näytti ensimmäisen kerran olevan yllättynyt koko keskustelun aikana. ”Olemme molemmat nähneet kuinka oma kansamme tuhosi itsensä, mutta emme itse ole sortuneet heidän tasolle.
Etkö näe, Guardian?
Muistatko minkälainen kansa Skakdi oli ennen Makutan tuloa?”
Guardian nosti koko kehonsa hitaasti ja rauhallisesti niin lähelle Zorakia, kuin oli kahleiden estosta huolimatta mahdollista. ”Minä muistan. Tiedän myös, että niihin aikoihin ei ole enää paluuta”, osa Guardianin ärtyneemmästä äänensävystä palasi hieman. ”Sinä olet irvikuva niistä ajoista. Sisällissodan jättämistä kappaleista epätoivoisesti kasaan kursittu tilkkutäkki. Sinussa on enemmän sisällissotaa kuin haluat myöntää, Arstein.”
Guardianin katse siirtyi hänen omiin jalkoihinsa. Meissä kaikissa on, hän ajatteli tajuntansa syvyyksissä.
Zorak hieroi otsaansa. Hänen tunteettoman ilmeensä alla piili selvä viha ja turhautuneisuutta. ”Olet väärässä Guardian”, Zorak puhui paljon matalammin. Skakdi tiedemies käveli pari askelta Guardiania poispäin. ”Tiedätkö, mitä ymmärsin sodan aikana?”
Guardian hiljeni kuuntelemaan.
”Jos oma kansamme ei kykene palaamaan entiseensä, jonkun täytyy opastaa heitä, inspiroida. Jonkun pitää ottaa Kohtalosta kiinni ja määrätä itse mitä kuuluisi tapahtua.” Zorak kääntyi takaisin Guardianiin päin.
”Me voimme napata Kohtalon, Guardian.”
”Me voimme hallita sitä.”
Guardian pureskeli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sanoja pitkään. Uupunut admin ei ollut täysin varma, uskoiko skakditiedemies omiin haaveisiinsa vilpittömästi vai paistoikovatko tämän puheista vain sisällissodassa repeytyneen järjen kappaleet. Katsekontakti Zorakiin ei hiipunut.
”Tiedätkö, mitä minä taas ymmärsin?”
Zorak palautti katsekontaktinsa Guardianiin ja hiljeni.
Guardian pudisti päätään. ”Ei ole yhtä jumalaa, joka vahtisi meitä. Ei Mata Nuita. Ei Athia. Ei jotain zyglakien skarrararrin meridemonia.” ”Kohtaloa ei ole. Ei ole näkymättömän olennon näkymättömiä kätösiä, jotka ohjaavat kaikkea. Ja vaikka Kohtalo olisikin olemassa, en usko sen olevan hyvä ja armollinen.” Punainen tuli syttyi jälleen Guardianin ainoaan silmään. ”Paholainen on kuitenkin olemassa. Hirviöitä on.
Jonkun pitää taistella niitä vastaan.”
Guardian katsoi Zorakia räpäyttämättä silmäänsä. Sininen skakdi vaikutti sulkeneen suunsa lopullisesti.
”Niinkö tosiaan arvelet, rakas Guardian?” Zorak katsoi hetken Guardianiin ja käänsi selkänsä.
”Mutta mistä tiedät, kuka on oikea hirviö?” Zorak jatkoi puhettaan. ”Yhtä ja oikeaa hyvyyttä tai pahuutta ei ole, rakas Guardian. On vain peli ja sen nappulat. Ja pelimme jatkuu vielä.”
Skakdi tiedemies käveli pois huoneesta, mutta Guardian ei käskenyt häntä takaisin. Koko keskustelu painasi hänen mieltään liian paljon, jotta hän pystyisi aloittamaan sitä uudestaan.
Zorakin kävellessään yksin harmaissa käytävissä, hän alkoi pohdiskella erilaisia asioita. Hän toisti ja käänsi keskustelua päässään ja yritti miettiä mitä tulisi nyt tehdä.
Silloin hänen muisti erään asian, joka oli päässyt unohtumaan. Asia ei ollut hänelle liiankaan tärkeä, joten hän ei ole ajatellut siitä pitkään aikaan. Hän otti taskustaan pienen kommunikointilaitteen ja loi yhteyden Avhrak Feterra Xa:iin.
”Yksikkö Xa, mikä on Sheelikan tilanne?”[spoiler=Hrm]Kiva megaviesti on kiva.
Erittäin paljon kiitoksia Guardianille ZMa-keskutelun kanssa[/spoiler]
Vanhukset Welsix ja Olthal korjasivat ja hoitivat Zyglakien aseita pöydän ääressä. Harvat Zyglak joukosta osasivat käsitellä aseitaan yhtä hyvin kuin Welsix ja Olthal jotka olivat hyvin kokeneita erilaisten aseiden kanssa, joten moni heistä jättivät aseensa heidän huoltoon. Vanhukset tekivät työtä ilomielin, sillä heillä oli muihin Zyglakeihin verrattuna paljon enemmän vapaa-aikaa ikänsä takia ja jokin harrastus ajanvietoksi on aina plussaa.
He eivät tee näitä kivääreitä kuin silloin ennen Ei niin. Liian keveitä, tuntuu kuin leikkisi leluilla. Ja erittäin rujo käsityö. Ote ei ole yhtä hyvä verrattuna niihin mitä me käytimme silloin ennen. Sangen. Muistatko myös ne elegantit, hienosti hiotut puuviimeistelyt? Hyvin elegantteja. Oletko muuten tavannut nuoren johtajan vaimoa? Olen, varsin vaisu tyttö. Varsin, ei lainkaan tavallisen Zyglak-naisen tapaista, mutta mitä voi sanoa. Sangen. Siitä puheen ollen, miten sinun pojan kanssasi menee? Yhä siellä suolla rämpimässä? Jos se on mitä poika tahtoo, ei sille voi oikein mitään. Poika on yhä yhtä villi kuin silloin poikasena. Lapsenlapsia näkee kyllä harvoin eivätkä vanhat luuni kannata minua pitkissä matkoissa enää yhtä hyvin. Samaten. Pojantyttöni on saanut kiintymyksen Selakhilaanilaisiin sotamaalauksiin On hyvä, että tytöllä on terveellinen harrastus Kyllä, kovin. Vien niitä aina tuliaisiksi hänelle. Luuletko, että Klaanissa olisi paljon niitä? Olen kuullut, että kaupungissa asuu monia Selakhilaaneja, yksi niistä jopa moderaattori.
Hei, mitä te täällä istutte vielä? Mutta ennen kuin Olthal ehti vastata, kahden vanhuksen keskeytti heitä nuorempi, mutta silti verrattain kokenut nais-Zyglak, Vasell. Teidän kuuluisi olla kokoontumispisteessä ilmoittautumassa viisitoista zeliä sitten. Ah, paljon anteeksi, Welsix vastasi rauhallisena, aika aina tahtoo kulua nopeammin keskustelussa. Niin, puhuimme juuri äsken Selakhilaanilaisista sotamaalauksista, Olthal lisäsi. Miten vain, Vasell vastasi välinpitämättömästi, nouskaa nyt ylös siitä. Noh noh, eipä olla kärsimättömiä. Eihän tässä mitään kiireitä, Welsix nousi ylös Olthalin kanssa hyvin huolettomasti ja alkoi kävellä kokoontumispisteeseen Vasellin kanssa.
Zakaz
Kaksi matkalaista jatkoivat matkaa Zakazin kuumalla erämaalla, Zaiggeran osoittamaan suuntaan. Kertoiko hän kuinka kaukana kylä vielä on? Pegghu kysyi Domekilta ohimennen. Muistaakseni ei maininnut, Valon Toa vastasi ja silmäili viereistä jyrkkää, kivien täyttämää mäkeä satunnaisesti eikä yrittänyt aloittaa keskustelua. Hei Domek? Niin? Domek vastasi hyvin keveästi. Kenen huivi se on? Minun tietenkin, Valon Toa vastasi huolettomasti ja löysensi huiviaan hieman. Ei vaan, Zaiggeran huivi. Kenelle se kuului? Valon Toa oli hiljaa.
Anteeksi jos- Ei, ei se mitään, Domek vastasi paljon alakuloisemmin mutta yritti pirteämmältä jottei toisi syyllisyyden tunnetta Matoralaiselle. Ei se mitään… Valon Toan puhuessa hän kuuli yhtäkkiä ääniä kaukaa ja pysähtyi paikalleen. Mitä nyt? Pegghu kysyi, mutta pian kuuli itsekin ääniä kaukaa.
Ääni kuului yhä ja yhä kovemmin ja selkeästi. Se oli moottoriajoneuvojen ääni ja se lähestyi heitä. He kääntyivät äänien lähteen suuntaan ja näkivät kaukana heidän takaa joukko Skakdeja moottoripyörien selässä, jotka ajoivat heitä kohti. Pian kuin he huomasivatkaan moottoripyöräilevät Skakdit ovat piirittäneet heidät. Domek yritti pysyä rauhallisena samaten myös Pegghu, mutta vain pitäessään aseensa kätensä lähettyvillä. Skakdit huutelivat ja räyhäsivät ajellessaan ympyrää, mikä vaikeutti Domekin yritystä seurata piiritystä valppaana. Skakdien moottoripyöräjengi viimein pysähtyi paikalleen, antaen viimein matkalaisille mahdollisuuden nähdä piirittäjänsä paljon tarkemmin. Jokaisella heillä oli päällään musta nahkatakki, johon oli kuvioitu palava Skakdi pääkallo aurinkolaseilla. Osalla moottoripyöräilijöillä on samanlaiset aurinkolasit, mutta muuten jokainen näyttää täysin erilaiselta toistensa kanssa. Moottoripyörät itse ovat hyvin vanhanaikaisia risteilypyöriä. Pyöräilijöiden joukosta käveli matkalaisten eteen isokokoinen, lihaksikas Skakdi jolla oli naurettavan näköinen ja kokoinen kolmioaurinkolasit päässä ja pukeutunut turkkikaulusteiseen nahkatakkiin.
Hei sintit, kolmioaurinkolasinen Skakdi puhui hyvin mörisevällä äänellä ja katseli heitä alas, tiedättekö kenen maalla te olette? Niin! Tiedättekö missä te olette! yksi pyöräilijöistä huusi perään paljon kimeämmällä äänellä, mutta toinen Skakdi hänen vieressä läpsäytti häntä ohimoon. Turpa kiinni kun pomo puhuu. Anteeksi jos olemme tunkeilleet ilman lupaa, Domek yritti keplotella heidät eroon tilanteesta, mutta pysyi silti valppaana. Niin, emme tee tätä toisten, Pegghu seurasi mukana, mutta ase silti kätensä lähettyvillä. Kolmioaurinkolasinen jengin pomo kumartui hieman heitä päin. Ketä Karzahnia luulet meidän olevamme…? Pomo, potkitaan näiden hampaat irti! yksi moottoripyöräilijöistä huusi. Ei, heitetään ne Syväläisille! toinen huusi. Ei, haudataan hiekkaan ne kaulaan saakka! Ei, nipistetään niiden olkapäitä! Suu kiinni Lekuri Pegghu piti aseen otteesta paljon tiukemmin. Moottoripyöräilijöitä…? Domek vastasi. Jengin pomo otti lasinsa pois ja tuijotti heitä hetken. Yhtäkkiä hän alkoi nauraa erittäin huvittuneena. Hyvä vastaus, sintti! Muut Skakdit nauroivat mukana, mutta matkailijat yrittivät päättää pitäisikö heidän nauraa mukana vai ei. … Mutta ei aivan, jengin pomo sanoi hilpeästi, Hessu! Lekuri! Sam! Kharlinn-siskot! Kuusi Skakdita nousivat moottoripyöristä. Domek ja Pegghu palauttivat otteensa aseisiinsa. Skakdit ottivat erilaiset soittimet esiin.
Hetkinen, mitä?
Soita se, Sam
Jengin pomo otti takistaan mikrofonin. Kolme nais-Skakdita tekivät samoin ja muut alkoivat soittamaan soittimiaan. Jengin pomo alkoi nauramaan mikkiin. ”HAHAHAHAHA! OLEN ROTAKK, RIKOLLISUUDEN KUNINGAS!”
Sitten kolmiolasinen Rotakk, moottoripyörä jengin pomo, alkoi laulamaan…
~~~ 00:17 Skakdijengi koko Zakazin mahtavin ryöstää kylät, tappaa kansan, on kammottavin. Matoranit, Toat, Xian Vortixxitkin peloissansa alleen laskeen ilomielin kun Pirut Irnakkin hyökkää ja ottaa minkä tahtoo, haluaa ja tarvitsee, kun Pirut Irnakkin tappaa, ryöstää, riistää, sieppaa, murhaa, kaiken saa.
Rotakkin armeija pirullinen, vaarallinen hallitsee koko saaremme täydellisen ja ryöstää, murhaa, riistää, tappaa, hirttää, kaiken murskaa tieltään.
Skakdijengi koko Zakazin mahtavin valtaa pitää, rankaisee ja vie sinapin. Matoranit, Toat, Xian Vortixxitkin pakenevat kun pyörä moottorisin esiin ajaa, kaiken ryöstää, talot polttaa, kaiken ottaa minkä haluaa tai tarvitsee. Esiin ajaa Irnakkin Pirut, karkoittaa pelkurit ja saa minkä ansaitsee.
~~~ 01:40 Osa jengiläisita nousivat moottoripyörästään ja alkoivat tanssia selvästikin hyvin kauan pitkään kehitettyä, harjoiteltua ja koreografittua tanssirutiinia.
~~~ 01:48 Pakenevat vätykset me tuhoamme. Pyörillämme niiden yli ajelemme. Kaikki jotka meitä kehtaavat vastustaa, heidän ruuminsa hautaamme hiekkaan. Palasina, kuolleina, makaavat ikuisuuden kunnes Suuri henki unohtaa. Riekaleina, sirpaleina, ohuina suikaleina autiomaassa saavat palaa.
Rotakkin armeija pirullinen, vaarallinen hallitsee koko saaremme täydellisen ja ryöstää, murhaa, riistää, tappaa, hirttää, kaiken murskaa tieltään.
~~~
Teidän vuoronne! Rotakk huusi matkalaisiin päin lopettaessaan viimein tanssiahtelunsa. Mi-mitä? Domek ja Pegghu vastasivat yhtä aikaa. Kumpikaan heistä eivät kyenneet käsittämään mitä juuri tapahtui ja miksi. Minä kerroin meistä, joten kertokaa te nyt teistä, Rottakk sanoi ja heitti mikrofoninsa heille. Jos te haluatte elää vielä. Mi-mitä? Domek päätti tarttua mikkiin. Tässä vaiheessa ei enää ollut paljon menetettävää. Öhm, Valon Toa aloitti, vaikka ei tiennyt miten pitäisi. Nimeni on Toa Domek, Valon Edustaja…? Eh, nimi kuin… Ehlek? Mutten silti ole… Ehlek?
Pojat, hoidelkaa heidät
”Ei hiivatti.”
[spoiler=Lue tämä heti, senkin piru]Laulun säkeistön kirjoitti Makuta Nui, joten paljon kiitoksia hänelle[/spoiler]
Linnakkeen foorumi oli yllättävän tyhjempi kuin se yleensä on. Yleensä aukiossa olisi ollut linnakkeen aktiivisimpia ja tärkeimpiä sijainteja, joissa olisi useita erilaisia tapahtumia ja hyvin paljon ihmisiä kokoontuneena, mutta Kolmannenkuun festivaalin jälkeen asukkaat mieluimmin lepäävät kotona kaiken juhlimisen jälkeen.
Klaanilainen nimeltä Nookki oli yksi harvoista joka oli aukiolla. Matoralainen istui tylsistyneenä foorumin penkeillä ja yritti keksiä jotain hauskaa tekemistä sillä välin kun kaikki muut olivat joko kodeissaan tai suorittamassa tehtävää Klaanin ulkopuolella.
Silloin paikalle saapui hyvin tuttu vanha kasvo.
Terve, keltavalkoinen, viittaan pukeutunut Toa saapui Matoralaisen eteen ja tervehti häntä.
Kas Axel, päiviä, Nookki vastasi heti paljon innokkaampana ja hyppäsi penkistään tapaamaan vanhaa Klaanilais-ystäväänsä. Miten olet pärjäillyt? Oikein hyvin, kiitos. Oliko hienot Kolmannenkuun festivaalit? Axel sanoi yhtä ystävällisesti. Tietysti! Joten, mitä sinä olet tehnyt viime aikoina?
Mutta ennen kuin Axel ehti aloittamaan, toinen vanha Klaanilainen käveli paikalle.
Moi, mustaharmaa Toa, jolla oli valkoinen Kanohi tervehti Klaanilaisia. Oho, terve Timikaki, Nookki ja Axel vastasivat äänen Toalle. Pitkästä aikaan Totta tuo Missä Kyberi ja Reteloki on? Axel kysyi, mutta ennen kuin Timikaki ehti vastata, kolmas Klaanilainen saapui paikalle, tällä kertaa panssaroitu Sciludomilainen.
Laosi, moi Joo, terve, Laosi vastasi paljon innottomasti verrattuna muihin. Tekin siis saitte viestin? Kyllä vain Juu-u Mikä viesti? Nookki kysyi hämmentyneenä. Kävin juuri äsken Adminin puheilla, hän sanoi ettei hän lähettänyt mitään viestiä Linnoituksen ulkopuolella oleville Klaanilaisille koko viikon ajan, Laosi selitti muille Klaanilaisille, jotka hämmentyivät vielä enemmän kuin Nookki. Hetkinen, mutta minä sain tämän viestin juuri toissa päivänä, Axel huomautti Laosille. Tarkoitatko ettei nämä viestit ole Adminien lähettämiä? Timikaki veti johtopäätöksen, mikä sai myöntävän vastauksen Laosilta. Timikaki otti esiin aukinaisen kirjekuoren ja näytti sen muille. Mutta tässä kirjeessä on Adminien leima. Mitä tämä oikein merkitsee? Minä en tiedä, Laosi vastasi hieman synkästi.
Nookki tunsi itsensä taas poissuljetuksi ja tylsistyi taas.
Zakaz
Lähin kylä täältä on suoraan luoteeseen päin. Kylä on rakennettu jyrkänteen viereen, ette erehdy paikasta. Oven edessä Valon Toa Domek katseli kompassiaan hetken ja käänsi itsensä Zaiggeran ohjaamaan suuntaan. Pegghu seurasi Toan mukana. Domek, Valon Toa kääntyi Zaiggeraan päin kuullessaan hänen nimensä. Vie terveiset Solkaille. Domek hymyili ja hyvästeli Skakdi naista. Vierailijat poistuivat Zaiggeran puumökiltä, Pegghu hyvästellen Skakdeja myös. Warrek vilkutti kevytmielisesti takaisin. Olivatpas mukavia veikkoja nuo tyypit, eikö vain luutnantti? Warrek hymyili Zaiggeraan päin vierailijoiden kadotessaan kauaksi horisonttiin. Mitä sanoisit jos…? Ei, kenraali, Zaiggera keskeytti Warrekin heti ja palasi takaisin majaansa. No voi skarararar
***
Hei Domek, Pegghu sanoi seuratessaan Valon Toaa kylää päin. Niin? Valon Toa vastasi kääntämättä päätään ja jatkoi kävelemistä. … Ei mitään, unohda, Matoralainen kuitenkin vastasi. Domek kohotti kulmaansa, mutta päätti jättää huomioimatta ja keskittyä matkaan.
Klaani saari, luola
Monivärinen Zyglak-joukko aterioivat kostean luolan sisällä. Toisin kuin olisi voinut odottaa, ruokailu oli yllättävän rauhallinen ja suhteellisen sivistynyttä. Ruoka oli jaettu kaikille yhtä paljon eikä kukaan riidellyt annetusta määrästä. Selviytymisen vuoksi oli hyvin tärkeää, että ravintoa riitti kaikille ja pysyisivät hengissä.
Luolan seinää vasten istui mustaharmaa Zyglak, Welsix. Welsix kuului joukon vanhimpiin ja kokeneimpiin jäseniin ja on aina ollut monissa tapahtumissa mukana. Hänen kanssa istui yhtä iäkäs ja kokenut, tummanvihreänvalkoinen Zyglak; Olthal.
Aina inhonnut tätä muhennosta, Welsix valitti, ei koskaan tarpeeksi mausteita. Kyllä, kovin. He eivät enää tee näitä kuin ennen vanhaan, Olthal vastasi myöntävästi. …Joten, mitä ajattelet Guechexistä, vanha kuoma? On huonompiakin ollut. Nuorukaisella on kyllä tarmoa. Sangen. No, pari hiomatonta kulmaa siellä täällä, mutta ei huonompi. Operaatiota on kuulema viivästetty hieman, jotta hänen perhe ehtisi lähettää turvaan. Sanoisin, aika turhan suojaava. Ainakin nuorukainen yrittää. Kyllä, kovin. Ja mitä kauemmin tämä venyy, sitä parempi. En oikein luota siihen karttaa tarjoavaan veikkoon. Z.M.A, eikö ollut? Z.M.A se oli. Totta, epämiellyttävä mies. Ja se metallikone? En ole nähnyt mitään sen kaltaista vuosiin. Sanoisin, silloinkin ne olivat perin kömpelöitä ja hitaita. Tekniikka on kehittynyt vuosien varrella pelottavasti. Sangen. Jokin noissa on kyllä jotain tuttua, en kyllä muista tarkalleen mitä. Ikä tuo vitsauksia muistille. Varsin. Muuten, oletko kuullut…”