Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Deltan temppeli 42: Voitokas Umbra

Kommentoi

Nimda-saari

Umbra seisoi keltainen miekka kourassaan, ja oikean käden musta exo-kanuuna ladattuna Sinisen Skakdin edessä. Valon Toan ja Skakdin lähellä oli maassa kolme Toaa ja metsäpalon alku oli taustalla, tuomassa maailmanlopun tunnelmaa tähän kahden kolossin kohtaamiseen.

Miekka iski vasten miekkaa, kun kaksikko otti mittaa toisistaan. Umbra laukaisi tykkinsä lähietäisyydeltä kohti kohdettaan, Metorakkin lentäessä vähän matkaa taaemmas. Skakdi käynnisti jalkojensa turbiinit, lentäen täysillä päin Umbraa ja samalla viiltäen miekallaan Umbran vatsapanssariin syvää naarmua.

Umbra parahti, ampuen tykillään lentävän skakdin selkään, jolloin Skakdi putosi kivun voimasta maahan. Selkä ei ollut niin hyvin panssaroitu kuin skakdin muu ruumis.

Metorakk oli nelin kontin maassa, nousten karikosta pystyyn. Skakdi oli vihainen, sen näki oranssista silmistä ja siitä kuinka skakdi puristi aseitaan kourissaan.

“Mitä järkeä meidän edes on taistella?” Umbra sanoi, väistäen skakdin toisen heittotikarin ja ottaen kiinni toisen, jonka Toa heitti päin Metorakkin leukaa. Tikari viilsi veden skakdin leukaan uurteen, josta alkoi tihkumaan verta.

“Allianssi on Klaanin vihollinen, ehkä siksi, typerä Toa”, Metorakk murahti, pyyhkien veripisarat hopeiseen kämmeneensä. Skakdi paiskasi oikealla kädellään hopeisen miekan kohti Umbraa, jolloin keltamusta soturi joutui torjumaan iskun omalla miekallaan. Uupumus näkyi Umbran kasvoilta ja olemuksesta, kun Metorakkin onnistui taivuttamaan Umbraa kohti maata.

“Olet häviöllä, Toa. Kun olen hoidellut sinut, tapan kylmänviileästi ystäväsi”, Metorakk sanoi, lyöden iskusarjan Umbraa kohti. Toisella kädellään skakdi iski tikariaan kohti Toaa, toisella miekkaansa. Umbra oli alakynnessä, hänen pitäisi saada voimansa taas käyttöönsä.

Kirkas valonsäde sokaisi Metorakkin, kun Umbran kanohi Mordus päästi pienen henkäyksen voimistaan. Metorakk koetti saada silmänsä nopeasti auki ja otti pistoolinsa toiseen käteensä.

“Sinä kirottu Toa, et pelannut reilulla pelillä”, Metorakk murahti, ampuen sokkona Umbraa zamoreilla. Umbra väisteli hyökkäyksiä perin akrobaattisesti, jota ei olisi uskonut Umbran ruumiinrakenteesta.

Umbra käytti jalkojensa turbiineita, lentäen Metorakkin taakse. Skakdin kuulo oli kuitenkin tallessa jolloin sininen skakdi huomasi yllätyshyökkäyksen, sattuen kääntymään juuri sopivasti päin Umbran ammusta. Metorakk lensi läheiseen puuhun, mennen tajuttomaksi.

Voitokkaana, Umbra noukki Metorakkilta jääneen sinisen kiven maasta, laittaen sen rintapanssariinsa. Kiven energiaa siirtyi Umbraan, korjaten hänen kudosvaurioitaan.

“Tämä kivi on jotenkin tutunoloinen, se parantaa…” Umbra mutisi. Sitten Toa muisti “Tämähän on Matoron parannuskivi!”

Umbra päätti käyttää kiven energioita muiden herättämiseen, ja sai perin nopeasti ystäviään hereille. Toat nousivat maasta, katsellen hyökkääjää, joka makasi puun alla. Pieni metsäpalon alku oli alkanut nuolla muita metsän puita ja kasvustoa.

“Saanko hoitaa tämän metsäpalon alun?” Deleva kysyi, alkaen imeä liekkien lämpöä itseensä. Puoliksi mekaaninen Toa täyttyi lämpimästä energiasta, jolloin Deleva alkoi hohtaa oranssia valoa ja lämpöä. Pysykää kauempana, Toa sanoi, osoittaen käsillään kohti taivasta. Suuri annos kuumaa energiaa lähti toan käsistä muodostaen ison patsaan taivaalle.

“Tämä pitää vapauttaa aika nopeasti, muuten meille tulee vieläkin tukalammat paikat”, Deleva mutisi, kanavoiden yhä lämpöenergiaa kohti taivasta.

Viimein energia Delevan sisältä loppui ja Toa palasi normaaliksi. Uupuneet Toat päättivät siitäkin huolimatta, että olivat uupuneita, jatkaa matkaansa kohti Nimda-temppeliä ja Matoro TBSn olinpaikkaa.

Retro

Deltan temppeli 41: Ei pakotietä

Kommentoi

Nimdan saari
Atheonin kammio

Luola oli täydellisen hiljainen. Valokivien punainen kajo loi aavemaista tunnelmaa varjojen tanssiessa seinillä. Suuri patsas seisoi huoneen keskellä varmana. Pieni matoranin siluetti tasapainoili patsaan päällä tavoitellen katosta jotakin.

Sitten hiljaisuus rikkoutui, kun miekat osuivat toisiinsa. Matoro hädin tuskin väisti ensimmäisen iskusarjan, kun marionettinukke jo hyökkäsi uudelleen. Toa väisti patsaan jalan taa ja koitti hyökätä. Nukke väisti helposti iskun ja pisti miekalla eteenpäin. Matoro väisti, mutta miltei kaatui selälleen maahan. Hän tunsi kuinka väsymys vaati verojaan. Ihan kuin nukke ei olisi yksinään liian paha vastus.

“Ei aukea!” kuului huuto yläilmoista. Notfuninkin äänestä oli havaittavissa epätoivoa.
Valkoinen olento hyppäsi ja iski nopean sarjan Matoroa kohti. Jään Toa sai haavan ranteeseensa, mutta torjui päähän suunnatun iskun. Musta hahmo heittäytyi ketterästi patsaan toiselle puolelle.

Matoro keskittyi naamionvoimaansa. Heti kun hän aisti jonkun naapurihuoneessa olijan mielen, hän lähetti viestin.

Se toinen huone.

Hän toivoi, että Äks tai piraatit saisivat pääoven auki. Sitten Ääri iskeytyi aivan Jään Toan pään viereen. Toa kierähti alas ja koitti potkaista Marionettia, mutta valkoinen olento näytti horjahtavan pois tieltä. Aivan kuin nukke tietäisi jokaisen Matoron liikkeen ennalta.

“Not! Ovelle!” Matoro huusi iskiessään miekallaan Marionettia. Viimeinen oljenkorsi olisi se, että Äksä ja muut saisivat oven auki ulkoa.
Merirosvo lähti kiipeämään vaivoin alaspäin.
Intensiivinen miekkailu jatkui. Nopeatempoisia iskuja sateli suuntaan jos toiseenkin, mutta yleiskaava oli selvä. Marionetti voittaisi, ellei jotain tapahtuisi.

Sillä hetkellä Matoro ampui harppuunan patsaan päähän. Hän lähti kelaamaan valtavan nopeasti pimeyden halki, pyrkien edullisempaan asemaan. Yhtäkkiä Toa tunsi kovan poltteen ja sitten tajusi harppuunan olevan poissa. Toa tarttui refleksinomaisesti patsaan käteen miekkakädellään juuri ennen kuin olisi pudonnut. Energiaterä sensijaan putosi jonnekin pimeyteen, ja Matoro yritti pysyä tasapainossa. Hän näki kelmeässä punaisessa valossa mitä oli tapahtunut. Hänen oikea kätensä oli katki ranteesta. Se vuoti verta kivisen patsaan pinnalle. Kipu yritti lamaannuttaa Toan, mutta se ei onnistunut. Matoro pakotti itsensä patsaan käden päälle juuri ennen kuin Marionetin miekka iskeytyi patsaaseen. Marionetti seisoi patsaan kyljessä uhmaten painovoimaa.

Jään Toa nousi varovasti seisomaan Atheonin käden päälle. Hän taisteli kipua ja väsymystä vastaan yrittäessään tasapainoilla kivellä. Marionetti löi, mutta Toa hyppäsi patsaan olkapäälle. Marionetti nousi kädelle, mutta aseeton Matoro ehti jälleen hypätä pois kuolettavan terän iskualueelta ja sai vasemmalla kädellään kiinni katon kahvasta.

Toa alkoi heilutella kehoaan eteen ja taakse roikkuen toisella kädellään kahvassa kiinni. Hän ei tiennyt täysin, mitä aikoi, mutta jotain olisi tehtävä.
Valkoinen olento hyppäsi kevyesti patsaan pään päälle. Se kohotti miekkansa.
Samalla hetkellä luukun salvat pettivät ja se heilahti kovaa 90 astetta alaspäin.

Matoron jalat iskeytyivät Marionetin rintakehään. Patsaan päällä seissyt olento ei ehtinyt reagoida myöhästyneen miekaniskunsa jälkeen. Ääri syöksyi huoneen pohjille ennen kuin Nukke ehti tajuta sitä. Marionetti näytti hyppäävän hidastetusti alaspäin, ja silloin Matoro tunsi hetkensä koittaneen. Hän heilautti pari kertaa itseään voimakkaasti. Sitten hän päästi irti.

Toa lensi C-kirjaimen mallisessa kaaressa luukusta ylös ja siitä kiviselle lattialle. Välittömästi hän kurkotti kahvaan, kiskaisi luukun ylös ja jäädytti sen paikalleen.

Matoro hengitti syvään maatessaan kivisellä lattialla. Hän ei ole ollut koskaan tällaisessa tilanteessa. Sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos ja pulssi oli taivaissa. Toinen käsi sädehti kipua.

Hengitys tasaantui pikkuhiljaa. Matoro nousi varovasti istumaan kivilattialle ja loi katsauksen huoneeseen.

Se läpinäkyvistä levyistä tehty kupoli meren – ei, vaan järven – pohjassa. Saaren keskelle levittäytyvä järvi näkyi kirkkaana joka suuntaan. Korkean rantatörmän huipulla näkyi siluetti Nimdan pyhätöstä. Huoneen ainut kaluste oli reunassa oleva suuri kaukoputki.

Matoron ilme kirkastui. Hän rikkoisi lasin ja uisi ylös.
Sitten hän muisti Nimdan. Ja muut klaanilaiset.
Voisiko hän asettaa oman henkiinjäämisensä Klaanin ja ystäviensä edelle? Olisiko Toan kunniasta mitään sen jälkeen?
Kuitenkin valittavana oli nyt joko varma kuolema tai pako… ja ystävien kuolema.
Ei, ei Toa toimisi niin, Matoro vakuutteli itselleen. Hän halusi paeta, muttei halunnut pettää ystäviään. Hän halusi elää.
Jokin ääni Matoron päässä käski häntä lähtemään.

Hän ei kuolisi. Ei tänään. Ei koskaan.

Hän tiesi, että se olisi mahdotonta. Kaikki kuolisivat joskus. Mutta ainahan voisi ajatella, ettei kuolisi. Olla optimisti.

Matoro veti selästään alhaalta poimimansa seremoniamiekan ja kohotti sen.
Miekan terä iskeytyi läpinäkyvään seinään. Se teki kapean viillon.
Sitten Toa tutki tarkemmin lasia. Teleskooppisilmän skanneri sanoi sen olevan timanttia. Sen läpi ei pääsisi.

Sitten Toa murtui lattialle.
Ei hän voisi kuolla näin. Loukussa oudolla saarella. Kukaan ei saisi tietää Klaanilaisjoukon kuolemasta. Kukaan ei löytäisi ruumiita. Kukaan ei tulisi haudalle tuhannen vuoden kuluttua muistelemaan sankaria.

Matoro ei ollut edes ilmoittanut Klaaniin mihin oli lähtenyt.

Hän pakotti itsensä pysymään koossa. Tunteille ei saisi antaa valtaa. Pitäisi pyrkiä rationaaliseen ja selkeään ajatteluun jos hän haluaisi pois.

Sitten epätoivo valtasi hänet taas.
“Ei tämä ole mahdollista”, Matoro sanoi itselleen.
Hän puristi hampaitaan yhteen. Hän ei halunnut uskoa tätä todeksi. Matoro the Blacksnow’n taru on lopussa.

Retro

Deltan temppeli 40: Metorakk kohtaa Umbran trion

Kommentoi

Nimda-saari

Sininen hahmo hiipi metsässä, tai oikeastaan vaani. Hän oli nimeltään Metorakk ja hän metsästi Toia. Eräs Toa, nimeltään Matoro The Black Snow, oli Metorakkin mustalla listalla, mutta paremman puutteessa muutkin toat kelpasivat skakdi-komentajalle. Käyttäen tarkkaa kuulo- ja hajuaistiaan, Veden skakdi oli huomanut joukon Toia vähänmatkan päässä ja päättänyt nujertaa Toat, koska ainoa hyvä Toa oli kuollut Toa. Hyvällä tuurilla näillä Toilla oli yhteyksiä klaaniin, siihen sekalaisten pellejen joukkoon, joka mainosti olevansa hyvän puolella.

Metorakk päätti hiipiä pahaa-aavistamattomien uhriensa taakse ja ampua heitä zamor-pistoolillaan, jossa oli tähtäinlaitteisto. Veden skakdi käytti tällä kertaa pääasiassa punaisia ammuksia, jotka uhriin osuessaan halvaannuttavat uhrin toiminnot.

Veden skakdi hyppäsi tähystämään kallioiselle mättäälle. Hän katsoi pistoolinsa tähtäimestä Toa-joukkoa. Keltamusta, keltaruskea, musta ja valkopunainen, mutta puoliksi hopeinen Toa laahustivat metsässä. Skakdi päätti hiipiä lähemmäs.

”Minulla on huono tunne tästä,” Nurukan sanoi, katsoen ympärilleen. Metsäretki oli ollut liian rauhallinen. Äkkiä veteraani-toa näki jotain vihreillä silmillään. Jokin sininen hyppi ketterästi, käyttäen jonkinlaisia turbiineja hyppyjensä vauhdittajina, kohti Toia. Olento piilotteli puiden katveessa, lähestyen toia.

”Mitä nyt taas, vanhus?” Deleva murahti. Häntä välillä ärsytti Nurukanin huomautukset. Mutta oli ymmärrettävää että jotain oli vialla kun ei ollut tapahtunut toimintaa metsäretken aikana.

”Paljonko Nimda-temppelille on vielä matkaa?” Umbra kysyi seuruetta johtavalta Kiven Toa Samolilta.

”Nimda-temppeli on ihan pienen kivenheiton päässä”, heimonaamiota kantava Toa sanoi. Kiven Toa osoitti sormellaan eteenpäin, jolloin pilkahdus Nimda-temppelistä näkyi viidakon kätköistä.

”Hyvä, jatkakaamme siis matkaa”, Umbra sanoi, kun laukauksia kuului lähistöltä. Punaisia zamoreita lensi ilmassa kohti Nurukania ja Samolia. Toat kaatuivat nopeasti maahan. Delevan onnistui torjumaan ammuksia plasmakilvellään, jota Toa piteli mekaanisessa kädessään.
”Valmistaudu, Umbra”, Plasman Toa sanoi, kun sininen olento lähestyi heitä paraikaa. Umbra ei ajatellut muuta kuin ”Mitä karzahnia juuri tapahtui”, ja otti miekkansa selästään vasempaan käteensä.

Olento tulitti Toia jonkin aikaa, heittäen sen jälkeen tarkan heittoveitsensä kohti Umbran keltaista miekkaa. Miekka putosi keltamustan Toan kädestä, kun veitsi palasi takaisin kohteelleen, paljastaen hyökkääjän siniseksi, hopeista kypärää kantavaksi skakdiksi, jolla oli hopeinen kiiltävä haarniska ja ilkeä virne kasvoillaan.

”Tervehdys, Toat”, Metorakk sanoi ottaen hopeisen, pitkän miekan selästään. ”Valmistautukaa tuhoonne, isot Matoranit”, Skakdi sanoi, ampuen pistoolillaan Umbraa. Valon toa torjui ammuksen tykillään, heittäen samalla miekan lentämään kohti Metorakkia. Keltainen miekka pyöri vauhdilla kohti skakdia, osuen Metorakkin hopeiseen mahapanssariin. Pieni sininen kivi tipahti iskusta maahan, Skakdin jalkoihin.
”Miksi hyökkäät kimppuumme, typerä Skakdi?” Umbra kysyi Skakdilta, kun miekka palasi ilmalennoltaan takaisin Toan käteen. Skakdi vain hymyili, eikä vastannut mitään.

”Hän on skakdi, eivät skakdit anna vastauksia ilman taistelua”, Deleva sanoi, ladaten jousensa ja ampuen sillä panoksen kohti skakdia. Kuumennettu nuoli lensi ilmassa kohti Metorakkia, joilloin skakdi torjui iskun miekallaan, lennättäen panoksen päin suurta puuta, sytyttäen sen tuleen.
”Jalot Toat eivät mielellään sytytä metsäpaloja, eiväthän?” Skakdi murahti. ”Siksi tuomitsenkin teidät, Toat, kuolemaan metsäpalon aloittamisesta. Ai niin, te kurjat. Ette sattuisi tietämään mitään Matoro Kuralumesta?”

Ajatukset risteilivät Umbran päässä. Oliko Matoro tällä saarella? Jos oli olisi hienoa löytää kauan kadoksissa ollut ystävä, joka oli aina tien päällä.

”Mitä tiedät Matorosta, sinä Skakdin rumilus, joka ei ole paljastanut edes nimeään?” Umbra murahti, osoittaen keltaisella, valolla ladatulla miekallaan Skakdin kurkkua. Ilmekään ei värähtänyt Metorakkin kasvoilla, kun skakdi sanoi. ”Ota miekkasi pois, niin kerron sinulle. Olen Metorakk, Gaggulabion skakdi-joukkojen komentaja ja olen täällä Nimda-sirun ja Matoro TBS:n perässä”, Skakdi sanoi, Umbran laskiessa miekkaansa pois skakdin reviiriltä.

Menneisyys palautui Delevan mieleen, kun hän kuuli nimen ”Metorakk”. Viha täytti toan sydämen kun Toa muisti mitä Metorakk-niminen skakdi oli tehnyt hänelle menneisyydessä.
”SINÄ! Sinä siis teit minusta tällaisen, puoliksi mekaanisen Plasman Toan!” Deleva huusi vimmastuneena, silmät loistaen kostonhimoa ja nyrkit kuumentuneina plasmavoimista. ”Nyt minä vihdoin saan kostoni, kuten Metsästäjät minulle opettivat!”

Kipinät lensivät ilmassa, kun Deleva viittoi Umbran väistymään syrjään Metorakkin edestä. ”Tämä taistelu on minulle, olen sitä odottanut vuosituhansia”, Deleva sanoi iskien kuumennetulla kilvellään Metorakkia.
Metorakkin haarniska suojasi Skakdia pahemmilta palovammoilta, kun Skakdin onnistui harkitulla niskalenkillä heittää Deleva päin yhtä metsän puuta, liekkien nuollessa puun juuria. Plasman Toa pudotti aseensa maahan, kaatuen tajuttomana maahan, punaisen Kakaman pudotessa heinikkoon.

”Nyt on sinun vuorosi, Toa Umbra”, Metorakk sanoi, iskien miekkansa kohti Umbraa. Keltainen miekka torjui iskun, mutta kestäisikö Umbra kauaa koulutetun Skakdi-sotajohtajan iskuja, varsinkin kun hänen elementaalivoimansa olivat todella heikot ja mieli täynnä kysymyksiä, muttei vastauksia…

Retro

Nynrah osa X: Rautaäpärä

Kommentoi

Nynrah, Takomo

Manun mielilinkin häivähdys vahvistui Takomon käytävällä hiipivän keltaisen kykloopin mielessä. Hän oli lähellä. Tongulla oli ollut onnea. Häntä ei ollut huomattu, joskin hän oli joutunut murskaamaan muutaman vakoilulautasen Cordak-tykkinsä varrella takaapäin.

Hiljaisuuden rikkoi paukaus. Joku iskeytyi vierellä olevaan rautaseinään. Hälytyssireeni alkoi soida.

Keetongu juoksi hieman kauempana seinässä olevalle ovelle ja painoi päänsä sitä vasten. Kyklooppi raotti päänsä aistielimiä suojaavia iholevyjään kuuluvuuden parantamiseksi.

“Miten tämän sanoisi. Jos pitäisi juosta, hankalaksi käy.”
“Hankalaksi käy muutenkin, sillä ovi on yhä kiinni.”
“Pudotin sentään Feterran lattian läpi. Paitsi, että
ne osaavat
lentää.”
PANG. RÄKS. MUKS.

Tongu oli löytänyt ystävänsä. Äänistä päätellen heillä ei mennyt kovin hyvin, joten kyklooppi naksautti aseensa varmistimen pois räjäyttääkseen jykevän rautaoven tieltään. Sitten hätäsiirenin ujellus loppui ja kaiuttimista kuului väsynyt Matoran-ääni.

“Hätätila alue 72C:llä. Tason neljä kaasuvuoto. Evakuoikaa alue välittömästi. Puutumme tilanteeseen mahdollisimman pian.” Keetongu kuuli äänestä, ei tilanteeseen ei oltu todellisuudessa edes puuttumassa ainakaan Nynrah-haamujen puolesta. Nyt myöskään oven räjäyttäminen ei käynyt päinsä: Cordak-ammuksen räjähdys ja vaaralliset kaasut eivät olisi ollenkaan kiva yhdistelmä Manulle ja Guartsulle. Lähistöllä ei näkynyt sopivia lyömäaseitakaan.

Keetongu lasi aseensa syrjään, meni oven eteen ja painoi pajavasaramaiset sormensa oven reunoihin. Sormet taivuttivat metallia ja Tongu sai pitävän otteen. Hän veti kaikilla voimillaan, mutta jykevä rautaovi pysyi paikallaan. Saranat ja lukko olivat liian lujat. Keetongu yritti työntämistä, mutta ovi pysyi paikallaan. Uusi yritys. Ei mitään. Tongu nosti jalkansa oven molemmille puolille roikkuen seinällä pitäen yhä kiinni ovesta. Terävät varpaat upposivat seiniin. Ovessa roikkui nyt noin tonnikaupalla Rahia.

Ovi irtosi saranoistaan ja Tongu lensi selälleen ovi päällään.

Huoneessa olevat kolme vammautunutta hahmoa kääntyivät katsomaan kohtaa, missä ovi oli sijainnut. Guartsu makasi lattialla bensahöyryjen seassa. Manu yritti puolustautua kulmassa ja yritti sammuttaa tulta. Feterra kääntyi ovelle, mutta ei nähnyt tulijaa.

Sitten siihen osui jykevä rautaovi, joka lensi komeassa kaaressa huoneen sisään. Ovi heitti tappajarobotin suoraan vastakkaiseen seinään, mutta edes se ei tuhonnut Feterraa täysin. Se kuitenkin riitti siihen, että Tongu pääsi hyppämään huuruiseen huoneeseen ja nappaamaan henkihieverissä olevat ystävänsä mukaan.

“Pystyttekö juoksemaan?”

“Gruh”, Manu murahti hiljaa. Guartsu hytisi Tongun olkapäällä.

“Jaha,” Keetongu sanoi, “Onneksi minulla menee paremmin. Parasta kantaa teidät turvaan.”
“Se tulee”, Guartsu houruili katsoessaan kemikaalivarastoon. Tongu kääntyi katsomaan. Vaurioitunut Feterra oli saanut kammettua oven päältään. Sen käsi oli mennyttä, ja se oli hyvin hyvin vihainen. Keetongu perääntyi muut olkapäillään muutaman metrin päähän huoneesta.

“Aaargh. Aika sinetöidä hauta, rautaäpärä”, Guardian murahti ja otti yhä kykloopin olkapäällä roikkuen kiväärinsä esiin ja ampui plasmalatauksen turhia tähtäämättä kemikaalivarastoon.

SAD-DAM.

Guartsu menetti tajuntansa.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Klaanin kahvio

Tiskin takana eräs Mokel-niminen tulenpunainen Matoran kuurasi juomalaseja innokkaana. Kahvio oli Mokelin ylpeys vaikkei kukaan oikein ollutkaan varma, kuka sen itse asiassa omisti. Siitä huolimatta Mokelin elämäntavoite oli tarjota Klaanilaisille paikka, josta löytyi aina juttuseuraa, ruokaa ja muutama korttipakka. Valitettavasti metallisten tappokoneiden hyökkäys oli tuhonnut Mokelin hedelmävarastot lähes kokonaan.

“Heitä banaani, Mokel!” eräs sininen Matoran huikkasi eräästä pöydästä, jossa oli käynnissä korttipeli.
“Ei ole banaaneja”, Mokel vastasi.
“Mitä sitten on?”
“Hihihi, omena. Hihihi.”
“…”

Juuri silloin kahvion ovi kolahti auki.
“Katsoppa tätä, Mokel!” Kapura sanoi innoissaan ja vetäisi esiin vanhalle paperille piirretyn taulukon, jossa oli pientä tekstiä. “Taisin löytää jotain tärkeää.”
“Näytä”, Mokel sanoi ja otti taulukon, johon oli merkitty Adminien kahviotilauksia viikon ajalta.
“Mitä sait selville? Sen, että Guardian pitää Turkasesta?”
“Ei. Katso nyt. Adminit lähettävät selvästi salaviestejä täytetty patonki-koodilla.”
“Kapura on nyt TEORIOINTIMIES.”
“…”

“…Siis, oliko sinulla muita havaintoja?” Mokel kysyi Kapuralta.
“Itse asiassa on”, Kapura sanoi ja kumartui lähemmäs Mokelia, jotta muut eivät kuulisi. “Sinulla on kontakteja Klaanin ulkopuolelle. Kenties Allianssiin.”

“Ja mistäs niin päättelet?” Mokel, joka oli jo oppinut olemaan välittämättä siitä, että Kapura spekuloi kaikkia ja kaikkea kaikin mahdollisin tavoin, kysyi.

“Olen varjostanut sinua”, Kapura totesi. “Häviät joka keskiyö johonkin.”

“Työaikani päättyy keskiyöllä”, Mokel sanoi. “Sitä paitsi menen vain tapaamaan tätiäni. Oletko kuullut hänen uudesta miesystävä-“

“Ah, tädilläsikin voi olla kontakteja ulkomaailmaan”, Kapura sanoi välittämättä Mokelin puheesta. “Jos olen oikeassa teoriani suhteen, hän viestittää sen hammaslankamyyjän kanssa salakielellä.”

Kapura nousi tiskin äärestä ja huusi vielä ovelta: “Ja koska teoriani eivät ole olleet oikeassa?”

“Niinpä niin”, Mokel mumisi ja huomasi harmikseen, että pöydän kuusi korttipeli oli päättynyt siihen, että korttipakka oli lentänyt ulos ikkunasta erään vihreän Matoranin toimesta.

[spoil]TEORIOINTIMIES[/spoil]

Retro

Rommi

Kommentoi

Notfunin mieli, laiva täynnä Notfuneja

“Pitäisikö minun vähän ottaa rommia..?”, Kysyi eräs Notfuneista.

Koko laiva oli täynnä pelkkiä Notfuneja. Tämä olisi mitä luultavimmin Matoron pahin painajainen.

“Älä edes kuvittele, se on minun rommin-“, erään Notfunin puhe keskeytyi, kun toinen ampui sen takaapäin.

“Sinne meni osa aivosoluistani.. Kiitos, Notfun”, Notfun sanoi.

“Ei se mitään, Notfun, otatko rommia?”, Notfun, joka oli ampunut Notfunin tarjosi.

“Selvä.. Mutta hei.. Ei täällä ole rommia”, Notfun valitti.

“Onpas. Kaikkialla. Katso, meri täynnä rommimanaattirommimursua”

“Mitä hittoa?”

“Älä minulta kysy.”

“Rommi.”

“Minä pesen käteni tästä sotkusta, herrat”, Notfun sanoi, ja hyppäsi laivasta.

Notfun käveli ympäri laivaa, joka oli sangen mielenkiintoista, koska koko laivaa ympäröi suuri meri täynnä rommimanaattirommimursua.

Sitten Notfun joi siemauksen sitä rommimanaattimitälie, jonka jälkeen hän heräsi. Notfun oli menettänyt tajuntansa hakatessaan luukkua ja pudotessaan portailta.

“Arr. Harmi että se uni loppui. Minä pidin siitä. Saakelin hipit”, Notfun ärisi.

Retro

Werekk

Kommentoi

Lehu-metsä
Skakdien leiri

Useita erivärisiä liskomaisia olentoja käveli edestakaisin ja teki kuka mitäkin rähjäisen leirikylän pihalla. Ilmapiiri oli selvästi kireä. Kukaan Skakdeista ei pitänyt odottelusta. He olivat olleet tällä saarella jo kuukauden, ja sinä aikana he olivat ryöstäneet vain yhden kylän. Paikka oli Allianssin etuvartioasema, ja lähinnä Klaania kaikista tukikohdista. Käytännössä koko saaren länsipää oli Skakdien aluetta, sillä torakoiden varuskunnat sijaitsivat maan alla ja saaren itäpäädyssä.

Everstiluutantti Werekk istui vihreässä riippumatossa ja tuijotti pöydällään olevaa karttaa. Hänen pöytänsä oli sotkuinen ja täynnä tyhjiä pulloja sekä papereita.
Ilman Skakdi oli tympääntynyt koko operaatioon. Kenraali Gaggulabio hännysteli pahaisia ötököitä, eikä sotilailla ole ollut pitkään aikaan tekemistä. Mikä pahinta, alkoholi oli taas pian loppumassa. Pitäisi odottaa uutta lastia Zakazilta.

Skakdi heitti kartan sivuun, hörppäsi pullostaan ja nousi. Hänen selkäänsä pisti käveleminen, kiitos sen Ilman Toan johon hän oli törmännyt ryöstöretkellä. Lisko kirosi jotain ja asteli hieman kyyryssä kylän keskipihalle.
Varuskunta oli rakennettu linnakemaisesti, puiset muurit uloimpana ja teltat niiden kyljissä. Keskellä linnaketta oli suuri piha.
Oikeastaan muurit tarvittiin lähinnä rahien loitolla pitämiseen, Klaanilaiset eivät hyökkäisi koskaan.

“Hei skrararar, mitä me edes toimitetaan tällä skrarrarin saarella? Miksei me vaan skrararar häivytä jonnekin, missä saa tapella?” hieman juopunut kiven skakdi huusi kuuluvasti pihalla. Joku toinen nyökytteli tyypin vieressä.
“Mut hei, me saadaan tästä palkkaa”, joku mainitsi.
“Ei täällä voi ostaa mitään. Häivytään takaisin Zakazille”, samainen kiven skakdi valitti.

Werekk huokaisi ja käveli pöydän luo.
“Te saatte palkan yhtä hyvin odottelusta kuin taistelustakin. Niin kauankin kenraali maksaa meille, me tottelemme kenraalia”, hän sanoi selkeästi. Hän ymmärsi turhautuneisuuden, olihan hän sitä itsekin. Mutta hän ymmärsi myös sen, että jos hän antaisi joukkojen kapinoida, hän menettäisi päänsä.

“Ei täällä oo tapahtunu mitään pitkään aikaan! Ei ne skrararain ötökät aio koskaan hyökätä”, sama juopunut jatkoi mekastamista.
Sitten se pyyhkäisi oluttuopit alas ja hyppäsi pöydälle.

“MINÄ JULISTAUDUN SKAKDIEN UUDEKSI KUNINKAAKSI JA LUPAAN TEILLE SKRARARAR TAISTELUA!” se karjui. Joku uskalsi hurrata.
Kuului laukaus ja juoppo kaatui nurmikolle. Werekk pyöräytti zamor-pistooliaan ja heitti sen takaisin vyöllensä. Sitten everstiluutnantti joi jonkun tuopin tyhjäksi ja lähti rauhassa telttaansa.

[spoil]Tälläinen aitoa ropetusta odotellessa tehty viesti.[/spoil]

Retro

Guardian

Kommentoi

Nazorak-pesä
Laboratorio

Valkoisessa laboratoriossa oli hiljaista. Kello tikitti seinällä ja jossain sen lähellä nazorakien koko geeniperimän sisältävä vati porisi, kun entsyymit liikehtivät, kuumenivat, höyrystyivät ja muuttuivat toisenlaisiksi. Tohtori 006 kuunteli porinaa tarkkaillen vatia ja nojaten syvälle tuoliinsa. Valkoinen suojapuku oli hiostavan ilmapiirin ansiosta auki ja Tohtorin kädessä oli kupillinen viileää juotavaa. Nazorak-tiedemies näytti lievästi väsyneeltä.

Muut tiedemiehet olivat menneet tauolle kahdenkymmenen tunnin tuloksettoman työputken jälkeen, mutta 006 pysyi laboratoriossaan. Hän tunsi olevansa lähellä läpimurtoa. Se olisi voitokas tunne, jos hän ei olisi ollut lähellä läpimurtoa viimeiset yhdeksän tuntia. 006 alkoi turhautua lievästi.
Sisimmässään torakkatiedemies tiesi, että avain täydelliseen sukupolveen ei välttämättä ollut nazorakein perimässä. Sen voisi löytää myös jostain toisesta rahista.
006 vilkuili epäröiden pöydällään lojuvaa skalpellia ja muisti, kuinka hän oli joskus yömyöhään tutkinut pientä määrää kudosmassaa, joka oli saatu kerättyä, kun eräs Klaanin joukoissa toimiva Keltainen Jättiläinen oli hyökännyt pesään joitakin viikkoja sitten. Jättiläisellä oli ollut eräs geeni, joka olisi sopinut täydellisesti nazorakeille.

Ennen edes testihenkilön kutsumista 006 oli kuitenkin muistanut kaikkien nazorakien johtajan, Kenraali 001:n järkkymättömän puheen.

Me olemme puhtaita.
Jokainen toukka, joka kuoriutuu munastaan. Jokainen aikuinen, joka kasvaa toukasta. Kaikki meistä kantavat pyhää perintöä, joka meille on siunattu.
Olemme ainutlaatuisia. Ruumiissamme virtaa verta, jollaista ei löydy yhdeltäkään olennolta tästä maailmasta. Kenelläkään ei ole meitä puhtaampaa verta.

Miksi saastuttaisimme puhtautemme? Miksi yhdistyisimme kummajaismaisiksi Kaitoiksi toisten, epäpuhtaampien olentojen kanssa? Miksi edes sylkisimme fuusiosauvojen suuntaan?
Ja ennen kaikkea, miksi muuttaisimme puhdasta, pyhää vertamme?

Yksikään sekaverinen hirviö ei ole oikeutettu kutsumaan itseään Nazorakiksi.

006 huokaisi.
“Jääräpäät.”
Hän joi juomansa loppuun ja tarttui mustekynään pöydällään. Hän ryhtyi jälleen piirtelemään valkoisen raporttilomakkeen kääntöpuolelle. Torakkatohtorin kynästä ilmestyi tällä kertaa kuitenkin vain valkoisia kuutioita ja tikku-ukkomaisia nazorakeja. Lopulta kynänjälki meni pelkäksi sotkemiseksi. Paperi täyttyi mustesotkusta ja tulisi päätymään hyvin pian roskakoriin, mutta se auttoi Tohtoria ajattelemaan. Usein hän ei edes katsonut paperia, vaan kohdisti silmänsä jonnekin kauas.

Hetken sotkemisen jälkeen 006 katsoi paperia ja ymmärsi, mitä oli mennyt tekemään. Sotkun keskelle oli ilmestynyt siistejä nazorak-kielisiä kirjaimia.
Stephen. Minä olen Stephen.

Torakkatohtorin silmät laajenivat. Nimi. Ei. Nimistä ei saanut puhua. Ne eivät vain käyneet.
Hiekanruskeat hyönteiskädet tarttuivat paperiin ja rytistivät sen palloksi. Sitten 006 laittoi paperipallon pöytänsä vieressä olevaan pienikokoiseen polttouuniin.
Nimi. Miksi hän oli kirjoittanut itselleen nimen? Mikä oli pistänyt hänet tekemään sen? Torakkatohtorin sydän pamppaili aggressiivisesti.
Ei hätää. Ne eivät…ne eivät…ne eivät kuule. Ne eivät ole kuuntelemassa.
Kätöset, siniset. Niillä on muuta tekemistä. Niillä täytyy olla parempaa tekemistä.

006 henkäisi ja nojasi kämmeniinsä. Hän ei pitänyt yhtään Abzumosta. Makuta oli hirviömäinen, julma, epävakaa ja inhottava, mutta jostain Tohtori hänessä silti piti. Hän piti nimestä. Hän ei välttämättä pitänyt Abzumon antamasta nimestä, mutta hän piti siitä, että joku kutsui häntä nimellä.
Jotain muuta palasi 006:n mieleen. Jotain, jonka kaikkien nazorakien johtaja oli joskus sanonut.

Ette tarvitse nimiä. Nimet ovat tarpeettomia.
Teillä on vain yksi tehtävä elämässänne ja tiedätte sen tehtävän, kun katsotte tunnistelaattaanne. Minun omassani lukee Kenraali. Siinä lukee 001.

Se tarkoittaa, että minut on tarkoitettu johtajaksi. Se tarkoittaa, että olen ensimmäinen. Se tarkoittaa, että kukaan ei ole yläpuolellani. Vaikka voitte nousta joukoissa, teidän täytyy ymmärtää, että ette tule koskaan olemaan ensimmäisiä.
Rotumme ei elä ilman kaikkien panosta. Kaikilla on paikkansa. Kone ei pyöri, jos osia puuttuu.

Nimet ovat saastaisille, epäorganisoiduille ja omasta olemassaolostaan ylpeille matoraneille. Me emme tarvitse niitä.

Veremme on pyhää.
Järjestys on pyhää.
Työ on pyhää. Na Zora.

006 heitti kynän sivuun ja yritti unohtaa “Stephenin” parhaansa mukaan. Tällaiset asiat vain häiritsisivät työtä.
Työ oli pyhää.