Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Guardian

Kommentoi

Nynrah
Varasto

Kylmän ja pimeän varastorakennuksen läpi kaikui voimakas ääni, kun sen suuret ulko-ovet pamautettiin auki. Sisään huohottaen juoksivat matoranit Ternok ja Ontor, Makuta Nui ja olkapäällään haavoittunutta Guardiania kantava Keetongu, jonka haarniskan raoista tulvi vettä varastorakennuksen kivilattialle. Keetongu laski Guardianin alas ja koko viisikko pysähtyi hetkeksi hengittämään.

“Juuri oikeaan aikaan, ystävät!”
Matoran Qinfatheousin iloinen ääni kaikui varastorakennuksen pimeydestä, jota oviaukosta tuleva valonkiila hieman halkoi. Mustanpunainen ja keltaista Komauta kantava Q käveli valoon hymyillen ja valtava jakoavain käsissään. Seitsemän muuta Nynrah-aavetta tuli esiin Q:n takaa kantaen monenlaisia työkaluja. He kaikki nostivat kätensä kunnioittavaan sotilastervehdykseen.

Keetongun katse tarkentui pimeyteen. Hän näki jotain suurta.
“Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?”

Q nyökkäsi pitkään. “Moottori puuttuu ja maalaukset jäivät pahasti kesken, mutta-“
“Aikaa ei ole”, Guardian keskeytti.
“Aivan. Oli miten oli, teillä oli joku suunnitelma.”

“Kyllä vain”, Makuta Nui puhui huohotuksensa välistä. Hän tutki metallista Feterra-kouraansa. Se ei kestäisi enää kauaa.
“Sitä ennen”, Keetongu sanoi kaivellen jotain haarniskansa raoista. “Q. Minä tulin Nynrahille vain tekemään kauppaa.”
Q-mies näytti hämmentyneeltä. “Ei, tämähän on keskeneräinen. Lisäksi… te pelastitte Nynrahin!”
Qinfatheous hymyili leveästi ja osoitti takaan varjoissa lojuvaa suurta runkoa. “Ottakaa tämä kiitoksena koko Takomon puolesta!”
Keetongu pudisti päätään. “Ostos on ostos”, keltainen jättiläinen sanoi tiukasti astellen kohti keltanaamioista matorania. Hän kyykistyi tätä kohti ja ojensi pienen, litimärän shekin. Q puristi parhaansa mukaan vedet pois paperista.
“…kiitos sitten.”

* * *

Entisen padon ja Takomon raunioiden suunnalta syöksyi tuhansia litroja vettä, jonka mukana virtasi suuria puunrunkoja ja teräksisiä pilareita. Zorak von Maxitrillian Arsteinin imperiumi oli musertunut, mutta niin oli Takomokin.

Sekalainen parvi hajanaisessa muodostelmassa lenteleviä Avhrak Va -lautasia syöksähteli hyönteismäisesti vastasyntyneen kosken yläpuolella. Punaisia hälytysvaloja vilkuttavat tiedustelurobotit olivat vailla komentavaa parviälyä, sillä sen signaalia lähettävä laitteisto oli tuhoutunut. Nyt koneet toimivat vain hätätilanteita varten sisäänrakennettujen alirutiinien ja Avhrak Feterroilta saamiensa komentojen varassa. Ne skannasivat mahdollisia eloonjääneitä koskesta, etsien monenlaisten olentojen elonmerkkejä. Mitään ei löytynyt.
Yksi, hieman vahingoittunut ja märkä Avhrak Feterra leijui paikallaan kosken yläpuolella. Sen kommunikaatiojärjestelmä rahisi epäselvästi, mutta se ei estänyt sitä puhumasta.
“P-päärutiini: Löytäkää Mestari. Alirutiini: Evakuoikaa joukot.“
Sekavasti sinkoilevassa Va-parvessa oli liikaa komennettavaa yhdelle Avhrak Feterralle. Siksi se ei huomannutkaan välittömästi, että puolivalmis lentokoneen runko syöksyi alas koskea uskomatonta vauhtia kantaen kymmentä matorania, yhtä skakdia, yhtä jättiläistä ja yhtä Makutaa.

Feterran silmävalo alkoi punertaa keskittyessään koskea alas syöksyvää kohdetta.
“Alirutiini 2: Tappakaa. Ne. Kaikki.“

* * *

Keetongu puristi tiukasti kiinni puisesta, maalaamattomasta ruorista. Hän virnisti.
Toimiihan tämä näinkin, keltainen jättiläinen mietti.

Suuresta ilma-aluksesta oli valmiina vain runko ja siivet, mutta niissäkin oli puutteita. Puuta ja metallia saumattomasti yhdistävä ulkokuori oli vielä maalaamaton ja ikkunoita ei ollut. Lisäksi katossa oli huomattavia aukkoja, joista roiskui sisään vettä, kun puolivalmis, moottoriton alus syöksyi alas koskea.
Sekavasti sinkoileva Avhrak Va -parvi kiisi perässä ja vitivalkoiset energialaukaukset iskeytyivät aluksen pintaan, vahingoittaen sitä. Guardian makasi selällään pidellen kiinni kyljessään olevasta haavasta, mutta jaellen silti revolverillaan laukauksia kohti robotteja. Manukin oli liittynyt ammuskeluun, mutta teräksisen Feterra-kouran energia-aseen teho alkoi vähitellen hiipua. Kaikki kymmenen matorania pysyivät istuimissaan turvavyöt tiukasti kiinni. Ontor puristi kädessään suosikkijakoavaintaan luodakseen edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

“Herra… herra Keetongu!” Ternok huusi kurkku suorana kosken pauhannan yli.

“Sano asiasi, Ternok”, Tongu huusi tehden tiukan käännöksen, jolloin massiivinen vesiryöppy pesi Kewana tunnetun puolivalmiin aluksen komentosillan. Kaikki kastuivat.

“Eikö tämä malli ole…” Ternok aloitti, mutta sai ämpärillisen vettä suuhunsa. “Pthyi. Vähän kallis?”

“Se taitaa olla pienin ongelmistamme”, Guardian köhi. Avhrak Va -parvi lenteli liian arvaamattomasti eri suuntiin, että niihin olisi voinut osua. Makuta Nui puri hammasta huomatessaan, että Feterra-kädessä ei ollut enää virtaa.
Makuta ei jäänyt leikkimään tehottomalla aseellaan. Yksi Avhrak Vaista koki nöyryyttävän lopun, kun aluksen rungosta heitetty irtonainen Feterra-käsi lävisti sen.

Makuta Nui tuijotti epäuskoisena kohtaa joesta, johon Va oli uponnut.
“Sepäs oli…” Manu aloitti. “… kätevää.”
Guardian kääntyi hitaasti kohti makutaa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt, mutta Manu virnuili totutun mielenvikaisesti.
“Kieltäydyn nauramasta tuolle”, Guardian sanoi äänensävy tasaisena.
“Älä ole tylsä”, Manu iski.

Ennen pitkää Avhrak Va -joukkio alkoi vähitellen hajaantua. Osa jatkoi yhä klaanilaisten ja näiden kulkupelin jahtaamista, mutta vaikutti siltä kuin ne olisi käsketty aivan toiseen suuntaan. Lopulta kukaan ei enää seurannut koskea pitkin laskevaa ilmalaivan runkoa.
“Pakenevatko ne?” Guardian kysyi.
“Siltä… näyttää”, sanoi Manu. “Rahkshit. Ne taitavat olla jo aika lähellä.”

Kosken pauhua lukuunottamatta Nynrahilla oli hiljaista. Vat ja Feterrat olivat jo kaukana, mutta jotain pahempaa oli tulossa.
Koski alkoi rauhoittua ja Kewa matkustajineen lähestyi Nynrahin metsien ja kallioiden täyttämää rannikkoa. Moneen osaan hajonnut Kirikori II odotti rannalla.

Retro

Don

Kommentoi

Ämkoon veljeskunnan saaren ranta

Kevyt merituuli koetteli ilmassa leijailevia torakkain ankkuroimia ilmalaivoja, mutta siitä huolimatta ne eivät liikahtaneetkaan. Ilmalaivoista maahan valuneet torakat ja erilaiset rakennusmateriaalit sen sijaan liikkuivat. Rannalle oli jo hetki sitten noussut suunnaton määrä erilaisia telttarakennuksia, huoltopisteitä ja siinä samalla muutama tähystystorni.

Kaksi värityksensä puolesta täydellisesti viidakon väreihin sulautuvaa matorania tarkkaili rannan tilannetta erään rantametsän korkeimman puun lehvästöstä käsin. Päähänsä nämä matoranit olivat sitoneet huppumaiset vaatteet, jotka peittivät heidän naamionsa lähes täydellisesti silmiä lukuunottamatta. Molemmilla matoraneista oli mukanaan kookkaat kiikarit, joilla nämä tutkailivat nazorakien puuhia tarkkaavaisesti.

Hetken tarkkailtuaan matoranit pudottautuivat alas puusta miltei äänettömästi. Sitten he lähtivät kohti veljeskunnan tukikohtaa niin nopeasti kuin pienillä kintuillaan suinkin pääsivät.

– – –

“Viimeistään tässä vaiheessa voinemme varmuudella sanoa, että ne ovat tulleet jäädäkseen”, Ämkoo murahti ja irvisti ilkeän näköisesti.
“Jos vakoojiimme on uskomista, pääsisimme tarvittaessa hyvinkin lähelle torakoiden valloituskeskusta lännestä käsin”, aloitti Ämkoon vieressä seisova Johtaja “mutta oletko varma, että se on hyvä idea?”

Ämkoo kääntyi Johtajaa kohti ja katsoi tätä pitkään, kuin arvioiden. Sitten admin avasi suunsa, ja sanoi jotain jota ei ollut sanonut pitkään aikaan.

“Tiedäthän, Leiter…”

Miesmuistiin ei ollut kukaan lausunut ääneen Johtajan synnyinnimeä. Sen kuullessaan matoran painoi katseensa oitis maahan, ja hiljeni.

“Meidän on tehtävä ensimmäinen siirto”, puhui Ämkoo. “Klaanista hälyttämäni apujoukot saattavat saapua teoriassa milloin tahansa, ja silloin torakoiden mielenkiinnon on oltava jossain muualla.”
“Ymmärrän”, Leiter vastasi ja kohotti katseensa takaisin Ämkoon silmien tasolle.

Miekkamies nousi seisomaan ja pudisti hieman pölyä viitastaan. Sitten tämä vilkaisi Leiteriä ilkikurisen näköisesti, ja sanoi:
“Jospa aloittaisimme Vihaisilla Linnuilla?“
Leiterin Miru-naamiolle levisi hillitty hymy.
“Tahtonne on lakini.”

– – –

003 tarkkaili kartallaan tapahtuvia liikkeitä tyytyväisenä Tulikärpäsen komentosillalla. Punainen kaulaliina hulmahti ilmavoimien komentajan kääntyessä nopeasti ympäri ja kävellessä sitten ikkunan tykö. Nazorak hymyili katsellessaan maiseman nopeaa muodonmuutosta hiekkarannasta torakkatukikohdaksi. 003 oli onnellinen.

– – –

Samaan aikaan rannan länsipuolella tapahtui jotain. Jokunen viidakon puu heilahti villisti ja taivaalla kävi kova vilinä. Paikalla vartiota pitävät nazorakit katselivat kummissaan rantametsän tapahtumia, mutta eivät epäonnekseen ymmärtäneet ottaa tilannetta vakavasti. Se, mitä torakat näkivät, ei näyttänyt vaaralliselta. Oikeastaan, näky oli jopa aika huvittava, suorastaan koominen.

“Kylläpä tuo punainen näyttää hölmöltä”, vartijanazorak sanoi toiselle osoitellen puun latvassa tähystävää pyöreähköä linturahia.
“Haha, joo. Ja katso tuota toista sen vieressä”, hihitteli toinen.
“Hahaha.”

Paikalle saapui pari muutakin torakkaa.

“jotain lintuja”
“heh”
“heh”

Ja sitten vielä yksi lisää.

“Täällä sitä vain tähystellään jotain tirppoja. Takaisin töihin siitä, pösil- mikä tuo on?”

Paikalle viimeisenä saapunut torakka ehti miltei väistää metsän kätköistä esiin nousseen matoranpartion ampuman tainnutusnuolen. Yksikään torakoista ei ehtinyt asiasta ääneen älähtää, vaan puolustuksensa täysin auki jättänyt vartiopartio kaatui yksi kerrallaan makaamaan rannan hietikolle.

“Nyt on kiire”, Enki murahti kumppaneilleen. “Noilla ei mene kauaa huomata, että jotain on tekeillä.”
“Tämä on hulluutta…” jupisi valtavaa ritsaa toisen matoranin kanssa kantava Otlek.
“Olet kuitenkin aina halunnut tehdä tämän, etkö vain”, Enki naurahti.
“En voi kieltää”, kuului Otlekin vastaus.

– – –

Hetken kuluttua ulkoa kuuluva jytinä sai torakka 003:n hämmästyneet kasvot painautumaan tiukasti kiinni komentosillan ikkunalasiin. Ilmavoimien komentaja ei ollut uskoa silmiään.

Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Killjoyn huone

Killjoy väänsi itsensä pystyyn sängyssään ja alkoi vilkuilemaan ympäri asuntoa. Hänen päässään puhuva ääni oli epätodellinen. Nyt soturin silmät etsivät punaista Visorakia katseellaan, mutta tuloksetta.

Älä, turhaan. Olen jossain kaukana, en voi ottaa riskiä.

”Visokki… se olet sinä, oletko se sinä? Missä sinä oikein ol-”

Kuunteletko sinä Killjoy? Minä kerroin sinulle, että tämä on ainutlaatuinen hetki ja kerroin myös että en voinut riskeerata mitään. Minun täytyy puhua sinulle, minun täytyy saada viesti kulkemaan.

Killjoy istui, hän kokosi ajatuksensa ja keskittyi ääneen päässään. Joy huokaisi: ”Puhu minulle, minä vien viestin eteenpäin.”

Se ei ole niin yksinkertaista Killjoy. Miksi sinä, miksi kaikkien aikojen jälken juuri sinä? Kerro minulle: Kun ystäväsi poistuivat, kuinka monta henkilöä tämän huoneen lähettyville jäi?

Killjoy laskeskeli hetken päässään: ”Nyt on iltapäivä, joten kaikki ovat töissä… Olettaisin ettei tässä nyt ole useiden kymmenien metrien säteellä ketään.” Killjoyn päässä kuuluva ääni päästi hiljaisen hyväksyvän hymähdyksen.

… onko sinulla paperia ja kynää?

Joy hämmentyi hieman äkillisestä suunnanvaihdoksesta, mutta päätyi kaivelemaan lipastonsa laatikkoja, löytäessään sieltä lopulta ruutupaperia ja ikivanhan Klaanin logolla varustetun kynän. Killjoy hymähti: ”Sinä jätit nämä tänne, muistatko? Silloin kun näytit tämän asunnon minulle vuosia sitten.”

Olen pahoillani… pahoillani siitä mitä mökillesi tapahtui. Tiedän ettet viihdy siinä huoneessa, minä en vain voi auttaa sin-

”Minä uskon sinua, et olisi voinut tehdä mitään.”, Killjoy yritti pitää äänessään itsevarman sävyn. Näissä tilanteissa Visokki olisi yleensä kysynyt, että miksi Killjoy puhuu ääneen. Pelkkä ajatteleminen riittäisi vastaamaan hänelle. Vuosien aikana Visorak oli kuitenkin oppinut Killjoyn pitävän aina hänelle luontevamman linjan.

Ne ovat esillä?

Killjoy hymähti myönteisesti ja tiukensi otettaan kynästään.

Minä annan sinulle nimiä. Tarkkaan ottaen kuusi nimeä. Haluan että kirjoitat ne ylös.

Killjoy nyökkäsi, vaikka tiesi ettei Visokki nähnyt tätä elettä.

Kapura.
GK.
Jake.
Domek.
Snowie.

…

K-

Killjoyn kynä pysähtyi. Hän oli kirjoittanut nimet isoin kirjaimin keskelle paperia, hän oli silmillään arvioinut tilan jonka nämä kuusi nimeä veisivät. Hän pyrki tasapainoon ja symmetriaan, siksi viimeisen kuudennen nimen uupuminen pisti sekä Killjoyn silmään sekä korvaan: ”Niin?”

Ääni Killjoyn päässä hiljeni hetkeksi, Killjoykaan ei sanonut mitään, istui vain hiljaa odottaen vastausta.

Killjoy.

Killjoy puristi kynää nyt niin tiukasti, että sen puinen rakenne alkoi natista. Hän ei edelleenkään sanonut mitään, vaan kirjoitti nimensä listan alimmaiseksi.

Killjoy, edessäsi oleva lista on… arkaluontoinen. Yksi heistä… on pettänyt Klaanin, yksi heistä päästi hänet sisään sinä kauheana yönä.

Kynä katkesi Killjoyn kädessä. Hänen ajatuksensa riehaantuivat ja Joy perääntyi paperista takaisin sänkyynsä. Hän käänsi katseensa ikkunaansa. ”Minä tiedän mitä aiot sanoa.”

Sinä osoitit minulle, että katkerinkin voi muuttua, että paatuneinkin voi tehdä käännytyksen. Haluan vain että sanot sen. Sano minulle, ettet se ole sinä, Killjoy.

Killjoy avasi huoneensa verhot ja antoi valon tulvia taas sisään. Valo häikäisi häntä jälleen, mutta hän tuijotti sitä sitkeästi siristämättä silmiään. ”Minä lupasin sinulle silloin, tässä samassa huoneessa. Tekisin Klaanin hyväksi mitä vain korvatakseni tekoni. Lupasin sen suoraan sinulle Visokki. En voi koskaan kiittää kylliksi avustasi.”

Visokin ääni hiljeni, hän jatkoi miltei kuiskaten: Kiitos.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Visorak jatkoi. Killjoy oli nostanut kynänkappaleet pöydältä ja sovitti niitä nyt päämäärättömästi toisiinsa.

Killjoy… Sinä yönä… hän ei etsinyt Nimdaa, hän ei murtautunut tänne sen sirun takia. Petturi ei päästänyt häntä sisään siksi.

Visokin ääni värisi, Killjoy ei ollut koskaan kuullut adminin äänessä tällaista.

Syy miksi hän tuli Klaaniin, syy miksi kaikkien niiden viattomien piti kuolla… olin minä. Punainen mies halusi minut…

Killjoyn mieli oli täysin äänetön. Edes tipahtaneiden kynänkappaleiden aiheuttama kilahdus ei rikkonut sitä hiljaisuutta.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Tulinuoli

Kommentoi

Bio-Klaani

Korkealle kohoavan harmaan kivimuurin suurimpaan holviaukkoon asetettu portti aukesi natisten. Punainen, väsynyt Toa asteli siitä sisään niin ryhdikkäästi kuin vain pystyi. Porttia vartioivat matoranit katselivat häntä. Eräs heistä tervehti häntä niinkuin hänen virkaansa kuului. Toa oli juuri tullut pitkän matkan päästä kävellen siitä lähtien, kun muutamia torakoiden aseiden osumia ottanut maastoajoneuvo oli simahtanut lopullisesti. Toa asteli pihan poikki Klaanin päärakennukseen.

Eräällä varustevarastolla työskentelevän Onu-Matoranin pää kääntyi hänen kuullessaan askelia porraskäytävästä. Harmaaseen, katosta roikkuvien lamppujen valaisemaan huoneeseen asteli puna-musta tulen Toa.

“Kas hei Troopperi”, Matoran tervehti tulijaa.

“Hei sinullekkin.” Troopperi vastasi.

“Mitäs sinulle on käynyt? Olet aika väsyneen näköinen?”

“Se on pitkä juttu. Tulin kysymään saisiko täältä jonkinlaista ampuma-asetta, omani hajosi matkalla.”

“Kyllä toki, kaipaatko minkälaista? Katsele toki ympärillesi.”

Troopperi käveli huoneessa asetelineiden luona. Välillä hän pysähtyi, otti jonkin aseen käteensä, ja tutkaili sitä.

Lopulta hän otti käteensä perinteisen puusta ja teräksestä tehdyn varsijousen ja katsoi sitä. Matoran tuli hänen luokseen.

“Kas, sehän on varsijousi. Se on todettu monin paikoin hyväksi ratkaisuksi. Tokihan se on hidas ladata, toisin kuin pitkäjousi, eikä meillä olekaan niitä saatavilla. Tehoa tosin löytyy.”

“Voisin vaikka ottaa tämän.”

Retro

Matoro TBS

Kommentoi

Bio-Klaani
Kahvio

Kahviossa, tuossa Klaanilaisten jalossa ajanviettopaikassa, oli juotu jo monta kierrosta kuumia kaakaoita ynnä muita Klaanin perinnejuomia. Iloinen puheensorina vallitsi Kahviossa, kun väki siirtyi sinne pikku hiljaa päivän askareilta. Ilta oli vilkasta aikaa.

Eräässä nurkkapöydässä istuivat myös Matoro sekä kaksi Umbran tiimin Toaa, Nurukan ja Deleva.
Taisteluja nähnyt viisas ja vanha maan toa ja tämän puoliksi hopean ja punavalkoisen kirjava kumppani istuivat ja siemailivat jotain kahvintapaista ainetta kanistereita muistuttavista juoma-aseteista. Kaksikko ei oikein tiennyt mitä he edes tekivät täällä linnoituksessa, eiväthän he edes olleet klaanilaisia.
Deleva murahti. Hän ei pitänyt siitä että tätä sekalaista komppaniaa johti sininen skakdi, jolla oli työläisenä mustahopeinen skakdi. Delevalla oli paljon vihaa Skakdeja kohtaan ja tästä syystä häntä sanottiin joskus rasistiksi.
“Koeta nyt rauhoittua vanha kuoma”, Nurukan sanoi, siemaillen kahviaan. Kuuma neste tuntui hyvältä kurkussa ja maistuikin varsin piristävältä. Vanha toa ei ollut usein nauttinut kahvia matkoillaan.
“En minä sille voi että se Metorakk-hirviö myi kyläni ja pilasi lajinsa maineen silmissäni. Saisinpa kostaa sille Skakdin hirvitykselle”, Deleva murahti, mulkoillen eräässä pöydässä istuvaa skakdia.

“Hmm, mitäs te olette pitäneet tästä paikasta? Oletteko meinanneet liittyä Klaaniin?” Matoro kysähti, keskeyttäen kaksikon keskustelun.
“Katsotaan, poikaseni”, Nurukan vastasi jään toalle. “Jos tämä poppoo osoittautuu liittymisen arvoiseksi, niin kyllähän minä voisin liittyä, Helryxin suunnitelmat kun ovat niin järjettömiä, että…”
“Älä mainitse sitä veden toaa joka haluaa tuhota kaikki makutat”, Deleva murahti, lyöden nyrkkinsä pöytään. “Sen neidin takia melkein menetin henkeni.”
“Näkee, että olette kokeneet kovia. Minäkin olin samalla tavalla katkeroitunut joskus kauan sitten, kun menetin tiimini, mutta Klaani muutti elämäni”, Matoro kertoi.

“Ai, yrität saada meidät liittymään klaaniin puhumalla, jään toa?” Nurukan mutisi. “Sanat ovat sanoja, mutta vain teot puhuvat puolestaan. Olen nähnyt tämän universumin loiston ja tuntenut sen pahuuden. Uskotko että minunlaiseni konkari tarvitsisi tällaista paikkaa itselleen?”
“Olen tismalleen samaa mieltä”, Matoro kertoi. “Teot puhuvat paremmin kuin sanat, vaikka sanojenkaan voimaa ei sovi aliarvioida. Ja takaan sen, et menetä mitään jäämällä Klaaniin. Täällä on kaikki, mitä vain voi toivoa”, Matoro jatkoi. Hän halusi tutustua tähän maan toaan paremmin.

“Kuule, olet itseasiassa aika viisas jään toaksi. Ja yllättävän puhelias”, Nurukan kertoi. “Meillä Metru Nuilla jään ja maan matoranit eivät tulleet kovin hyvin juttuun keskenään, mutta olen sitä mieltä että sinun kanssasi tulisin juttuun oikein hyvin. Voin harkita Klaaniin liittymistä, mutta epäilen vähän tätä jäsenien laajaa skaalaa, joka teillä on. On niin makutoja, toia, matoraneja, raheja ja skakdeja… Eli jos jonkinlaista ryömijää”, Nurukan kertoi.
Deleva kuunteli keskustelua mielenkiinnolla. Hän ei halunnut enää tehdä ritarikunnan hommia ja oli luvannut Umbran kanssa jättävänsä Mata Nui – uskoisten hörhöjen joukon. Mutta se että joukossa oli Skakdeja, sitä plasman toan oli vaikea sulattaa.

“Meno on vain piristävämpää kun on paljon erisorttista ryömijää”, Matoro kertoi. Sanasta “ryömijä” hänelle tuli jostakin ihmeen sysytä mieleen Manfred turbaani päässä. “Ja tosiaan, olen itsekin huomannut että liian moni jään toa ja matoran on turhan epäsosiaalinen.”

“Epäilen tätä teidän johtajaanne, admini Guardiania”, Deleva sanoi, puuttuen keskusteluun. “Miten voitte antaa näin paljon valtaa ja auktoriteettia skakdille?”
“Sinun pitää tavata joskus Gee”, Matoro aloitti. “Muutat käsityksesi Skakdeista”
“Missäs se teidän Geenne muuten oikein on?” Deleva kysäisi. Oikeastaan hän ei menettäisi mitään Guardianin tapaamisessa.
Asia tuli tarkemmin Matoron mieleen vasta nyt. Gee oli lähtenyt pitkä aika sitten jonnekin Manfredin kanssa, eikä heistä ollut sittemin kuulunut mitään. “Tuota, luulen että hän on jossain päin maailmaa tehtävällä”, Matoro tyytyi vastaamaan.

“Suorittaako Klaani oikein tehtäviäkin, ja mitä tehtävät oikein koskevat?” Nurukan kysäisi mielenkiinnolla. Maan toa ei halunnut olla vain vanhus, joka istuisi paikallaan juomassa kahvia kahviossa.
“No vähän vaihtelee”, Matoro aloitti ja nojasi taaksepäin pehmeään nojatuoliin. “Tällä hetkellä pääpaino on Nimdan jahtaamisessa. Siitä olettekin kuulleet jo. Muutenkin suurin osa nykyisistä operaatioista liittyy tavalla tai toisella sotaamme Allianssin kanssa”

“Mikä tämä ‘Allianssi’ oikein on?” Deleva kysäisi. Hän halusi tietää lisää klaanin vihollisista.

“‘Pahuuden Paha Liiga’ on tätä saarta asuttavien ötököiden, skakdi-palkkasotruein ynnä muun satunnaisen, raivohullun porukan muodostama liittoutuma joka tahtoo omista syistäähn tuhota Klaanin. Tällä hetkellä ei ole mitään oikeaa sotaa, jotain pieniä konfilkteja vain. Suurin tappiomme oli Yö Kauhun nimellä kulkeva outo hyökkäys Klaaniin joitakin kuukausia sitten”

“Nyt meni mielenkiintoiseksi. Ötököitä. Skakdeja. Raivohullua porukkaa. Ja sitten tämä Yö Kauhu. Mitä silloin oikein tapahtui?” Nurukan kysäisi ja halusi tietää lisää. Deleva oli myös kiinnostunut aiheesta, olihan vihollisten puolella skakdeja.

“Yö Kauhun tapahtumat ovat pitkälti epäselvät. Joukko metallisia tappajarobotteja hyökkäsi yhtäkkiä Klaaniin sen jälkeen kun joku tai jokin oli räjäyttänyt pommin Klaanin päägeneraattorin luona. Ne tappoivat minkä ehtivät, mutta kun saimme yhden tapetuksi, ne lähtivät”, Matoro selitti. Hän huomasi puhuvansa niinkin ahdistavasta asiasta kuin Yö Kauhusta rennosti ja normaalisti. Nukkejan kohtaamisesta oli jotain hyötyäkin.

“Kuulostaa mielenkiintoiselta”, Deleva sanoi yhtäkkiä. Plasman toalle oli jostain tullut kauhea hinku jäädä tänne linnoitukseen joksikin aikaa. Ainakin hän voisi olla piilossa ritarikuntalaisia ja saada täältä ehkä uusia ystäviä.
“Minä sanon, että jäädään tänne joksikin aikaa ja katsotaan mitä tapahtuu”, Nurukan sanoi ja hymyili. Paikan ilmapiiri oli alkanut tarttua häneen ja hän tunsi pienen hetken kuin olisi ollut kotonaan. “Muuten, missä Umbra on?”
“U taisi mennä hoitamaan moden velvollisuuksiaan”, Matoro vastasi lyhyesti. “Mutta mitä jos otetaan toinen kierros ja jatketaan syvällistä keskustelua?”

[spoil]U & Martti -tuotanto esittää: THE DIALOGI[/spoil]

Retro

Nynrah osa X: Köysiradalla

Kommentoi

Nynrah, Takomon raunioiden lähimaasto

Joki virtasi nyt ärjyen Klaanilaisten ja ensimmäisten varastojen välissä. Virtaus oli rauhoittunut purkauksen jälkeen, mutta vauhti oli silti melkoinen. Maassa lojui kaikenlaista roinaa, rakennusmateriaalia ja kivenmurikoita. Tongu laski G:n jollekin pehmeää materiaalia olevalle kappaleelle ja katseli jokea.
“No niin, nyt meidän on viimeistään päästävä yli”, Keetongu sanoi.
“Minulla ei ole kyllä hajuakaan miten”, G urahti vaivoin.
“Nyt tai ei koskaan, Rahkshit tulevat tänne milloin tahansa”, Manu sanoi ja tuli Tongun vierelle joen partaalle.
“Manu, sinä olet Makuta. Voisitko venyttää itsesi sillaksi? Se kolibritemppu oli aika nätti”, keltainen jätti sanoi ja silmäili Manfredia ainoalla silmällään.
“Teoriassa mahdollista, mutta minäkään en voi venyä loputtomiin. Minun pitäisi laskea oikea kaarikulma, jänneväli, sinun ja G:n massa, materiani lujuus ja niin edespäin. Toisin sanoen, minun on imet-“
“Hmm, ehkei”, Tongu vastasi ja kääntyi romujen puoleen. Hän oli Klaanin Telakan pääinsinööri. Hän oli suunnitellut ja toteuttanut satojen metrien pituisia höyryilmalaivoja. Ja tässä pieni puronpahanen tukki sankareiden reitin. Hän otti kättensä rautapalkin, väänsi sen vahvoilla sormillaan jakoavaimen muotoiseksi ja aloitti rakentamisen.

Kului kaksikymmentä minuuttia.

“Mikä skarrrararrar tuo on”, Manu sanoi.

Keetongun edessä oli epämääräinen kasa vaijeria, hammasrataskoneistoja ja rautaputkimöykkyjä. Kyklooppijätti otti pitkiin käsiinsä vaijeriin kiilahihnapyörällä kiinnitetyn koukun, pyöräytti sitä laajassa kaaressa päänsä yläpuolella ja paiskasi vastarannalle. Koukku tarttui rannalla kasvaneeseen kuivaan puunrunkoon kuin Matoron harppuuna aikoinaan. Vaijeri pingottui joen yli pari metriä sen yläpuolelle. Klaanilaisten puoleinen pää oli kiinni hammasrataskoneistossa, joka oli paalutettu maahan.

“Täysin yksinkertainen lihasvoimalla toimiva köysirata”, Tongu sanoi ja nosti Guartsun vaijerissa riippuvaan putkikasaan. “Kyytiin vain, se kestää kyllä teidät molemmat. Minä uin perässä”, hän jatkoi. Manfred katsoi epäillen laitetta, mutta oli liian väsynyt lentämiseen ja hyppäsi koriin Guartsun seuraksi. Tongu pyöritti hammasrattaassa olevaa kampea ja vaijeri lähti liikkeelle. Manu ja Gurvana vaappuivat hiljalleen vastarannalle. Perille päästyään Manu veti G:n korista, kiipesi puusta alas ja jäi odottamaan Tongua. Keltainen jätti hyppäsikin hetimiten virtaan ja ui pitkiä ja vahvoja jäseniään käyttäen vastarannalle. Vaikka virrassa uinti olikin rankkaa, viileä vesi virkisti takomokokemusten jälkeen ihanasti.

Retro

Don

Kommentoi

Klaanin admin-huone

Aikoinaan muuan metallihirviön kanssa käydyn taistelun aikana pahasti vaurioituneen adminien kokoushuoneen korjaustyöt lähestyivät valmistumistaan. Jokunen rakentajamatoran asetti parasta aikaa huoneen keskelle suunniteltua laajaa kokouspöytää paikoilleen, samalla kun pari muuta matorania hääräsi huoneen takaseinälle sijoittuvien ikkunoiden parissa.

Huoneen etualalla seisoi sirututkimuksensa arkistonhoitajien käsiin toistaiseksi jättänyt Tawa. Klaanin ylijohtaja seurasi korjaustöitä avoimen kiinnostuneena, ja vaihtoi välillä muutamia sanasia ympärillään hääräävien matoranien kanssa. Tällä hetkellä Tawa jutteli viereensä pysähtyneen sinistä maalipurkkia kantavan onu-matoranin kanssa huoneen seinille suunnitelluista ornamenteista.

Kokoushuoneen suurimman ikkunan kimpussa hääräsi matoran Bob. Pitkästä aikaa iloisen näköinen korjaajamatoran suorastaan loisti, sillä Bob oli saanut viikko sitten vihiä ylennyksestä ja tuntuvasta palkankorotuksesta. Taakse olivat jäämässä naurettavat ja turhauttavat työsessiot linnoituksen syrjäisimpien varastorakennusten parissa. Bobin tulisi vain todistaa kyvykkyytensä isompien operaatioiden suhteen tässä admin-huoneen jälleenrakennusprojektissa ja ylennys olisi sitten taattu. Tästä syystä Bob oli nähnyt erityisen paljon vaivaa juuri kiinnittämänsä ikkunalasin tiivisteisiin, ja toiveikas po-matoran vilkuili tuon tuosta josko Klaanin kunnioitettu juuriadmin seuraisi hänen työskentelyään.

Bob huusi silkasta järkytyksestä kun taivaalta ohjuksen lailla paikalle syöksynyt kolmensadan kilometrin tuntivauhtia hipova pienikokoinen lintu rämähti ikkunaan ja pakottautui sitten aivan liian vaivattomasti luodinkestäväksi povatun lasin läpi. Kuusisiipisen kiitäjälinnun lentäjälasit kiiltelivät iloisesti samalla kun sen peräsimeen kytketty suihkumoottori pahoinpiteli läsnäolijoiden korvakäytäviä epämääräisellä huminan ja vinkumisen äpärälasta muistuttavalla äänellä. Syöksyttyään ikkunan läpi alkoi lintu kimpoilla pitkin huonetta, kaataen mennessään tikkaat, kaksi matorania ja Tawan kanssa jutustelleen onu-matoranin maalipurkin (tämä muutti onu-matoranin suunnitelmat lattian tulevasta väristä alta aikayksikön…) Lopulta lintu hyppelehti häiriintyneen näköisesti huoneen tuoreelle pöydälle, rauhoittui hieman, käänsi katseensa kohti Tawaa ja sirkutti.

“…Helei”, sanoi Tawa, tapittaen ensin linnun lentäjälasien takaa paistavia iloisia nappisilmiä, sitten pienen rahin peräpäästä pelottavan näköisesti sojottavaa ja yhä savuavaa suihkumoottoria.

Kesti hetki, kesti toinen. Sitten Tawa kuunteli Ämkoon saneleman viestin.

Retro

Umbra

Kommentoi

Klaanin linnoitus

Bladis käveli ripeään tahtiin kirkkaalla käytävällä. Hän ja Umbra ohittivat suuren sinisen seinävaatteen, joka kuvasi Klaanin moderaattoreita. Heidän eteensä tuli vahvannäköinen ovi sekä pieni kameratunnistus. Bladis asetti vihreän modekivensä kameran eteen ja ovi aukesi. Umbra ja hopeamusta skakdi astuivat ovesta sisään ja saapuivat kiviseen huoneeseen. Moderaattorien päähuoneessa oli jokaisen moderaattorin nimikkonojatuolit, jotka oli kirjailtu jokaisen moderaattorin omilla väreillä. Yhdellä seinällä oli kone josta sai ostettua Bohrok Energy drinksiä, jota moderaattorit usein käyttivät yövuoroillaan. Eräällä kiviseinällä koreili kuva Klaanin admineista ja moderaattoreista sillä ainoalla kerralla kun kaikki olivat paikalla linnoituksessa. Kuvan ottamisesta oli jo kulunut ties kuinka kauan ja välillä tuntui että klaanilla oli aika löyhät säännöt henkilökuntansa suhteen. Umbra istahti keltamustalle nojatuolilleen ja venytteli käsiään. Oli mukavaa olla taas kotona. Bladis otti laukustaan widgetin ja työnsi pienen rattaan koneeseen. Hän valitsi itselleen jotain virvoitusjuomaa automaatista. Kuului kolinaa ja juomakanisteri putosi Skakdin eteen lattialle. Bladis poimi vihreän juomakanisterin ja kaatoi siitä juomaa kurkkuunsa. Ai että kun oli hyvää, Skakdi sanoi ja istahti nojatuoliin.

“Miksi edes tulimme tänne, Umbra?” Bladis kysyi kollegaltaan. Hän ei ollut ollut kauhean usein kaksin kollegansa kanssa.
”On vain hyvä että sinäkin käyt täällä päämajassamme, pomo”, Bladis sanoi ja lisäsi ”missä muuten olet ollut nämä viimeiset viikot ja mikä on tuon uuden lookkisi tarkoitus?”

”Pitkä tarina, joka pitää sisällään taistelun kaksostani vastaan, joukon noviisi-Toia joiden kohtalosta en halua edes puhua sekä rauhallisen saariryhmän. No siitä tuli aikamoinen murhenäytelmä ja nyt kannan veljeni muistoja pääni sisällä. Oliko muuta?” Umbra töksäytti.
Bladis oli ennenkin kuullut näistä Umbran retkistä joten hän ei sanonut mitään, punnitsi vain asioita. Minkäköhän takia Umbra edes oli lähtenyt Klaanista ilmoittamatta kellekään…”, Skakdi ajatteli, mutta muisti sitten Umbran yhteyden ritarikuntaan, joka piti häntä pihdikkäässä kuolonkourassaan.

”Olitko tuolla tehtävällä sen muinaisen diivan takia?” BV kysäisi Umbralta. Muinaisella diivalla Bladis viittasi ritarikunnan johtaja Helryxiä, joka ei halunnut päästää Umbrasta irti. Umbralla ja ritarikunnalla oli jotain hampaankolossa toisiaan kohtaan.

”Olin, mutten ole enää. Nyt olen päättänyt etten lähde enää sen typerän veden toan tehtäville ja katkaisen siteeni siihen mätään organisaatioon joka tottelee johtajaansa sokeasti. Mikä Mata Nuin tahto ylipäätänsä on? Itse olen ajatellut että se on rauha universumiin, mutta hörhöjen fundamentalistien poppoo haluaa sotaa vain tähän maailmaan. Eli oli ihan hyvä että lähdin”, Umbra sanoi.

Pian Bladis kuitenkin avasi pöydällä olevan tietokoneen ja kirjautui moderaattorin tunnuksilla sisään Klaanin turvajärjestelmään. Hän katsoi nopeasti läpi huomiota vaativat asiat, kuten sotavalmistelut. Lopulta hänen silmänsä osuivat yhteen kohtaan, Nimdan valvontaan “jotta sen voisi tuhota”. Skakdi jäi miettimään miksi jotain esinettä pitäisi valvoa, jos se pitäisi tuhota.

“Uu, katso”, Bladis sanoi ja käänsi näyttöä moderaattori-toveriaan päin. Hän osoitti Nimdan tietoja.

“Miksi ihmeessä me varjelemme yhtä sirua jos me halueamme tuhota sen?”
“Jos nyt ensin joku selventäisi minulle jotain tästä Nimdasta. Miksi se edes on niin tärkeä meille ja mitä me niillä siruilla teemme?” Umbra sanoi jo vähän ärsyyntyneenä kun oli ollut ulalla jutuista jos jonkin aikaa.
“No me emme niinkuin juurikaan tiedä siitä”, Bladis aloitti “Tiedämme, että sillä on jotain suuria voimia ja että pahikset ovat sen perässä”, skakdi kertoi.
“Suurin osa tiedosta on peräisin siitä kun Gee kävi Nimdanpalvojien saarella tässä vähän aikaa sitten“ “Niin, Geen mukaan siruilla tosiaan oli voimia. Niitä palvottiin tyyliin jumalina ja tosiaan, kun kerran muutkin niitä tavoittelevat, niin ne ovat arvokkaita. Ne ovat siis ilmeisesti jonkinsorttinen voimakas ase.”

“Minua epäilyttää tässä asiassa se että Guardian tietää näistä siruista näinkin paljon. Jokin minussa sanoo että muutkin Adminit ovat sotkeutuneet näiden sirujen mysteeriin ja he pimittävät meiltä muilta jotain tärkeitä tietoja. Löytyykö sieltä koneelta mitään tietoa Nimdasta, BV?” Umbra sanoi, katsahtaen ystäväänsä.

Skakdi napsautti kuluneella hiirellään Nimda-sanaa ja esiin aukeni lyhykäinen tiedosto. Sen hallitsevin piirre oli kuva Alfa- ja Beeta-siruista. Sivulla oli myös tietoja Nimdan havaituista ominaisuuksista sekä tiedettyjen sirujen sijainneista. Sivulla oli myös maininta siitä, että Klaani etsi Nimdaa tuhotakseen sen, sillä se on liian vaarallinen päätyessään muiden käsiin.
“Eli siis tietokoneen mukaan Nimdan palanen on jossain täällä linnoituksessa ja Adminit haluavat sen tuhottavan, joten pitäisikö meidän lähteä tuhoamaan sitä sirua, Umbraseni?” Bladis sanoi, lukien koneelta sirun olinpaikan.

“Hmm… Taika-aseen tuhoaminen voisi kyllä auttaa klaania, mutta eikö se siru voi tehdä meille jotain? Ja olemmeko tarpeeksi voimakkaita sen tuhoamiseen?” Umbra kysäisi

“Käsittääkseni ne kuusi sirua yhdessä ovat huippuvaarallinen superase, ei yksittäiset sirut”, Bladis selvensi. “Kyllä meillä aina tulivoimaa löytyy, olemmehan me Umbra ja Bladis, ja tuskin se siru meille itsessään mitään tekee. Eihän sillä mitään omaa tahtoa ole, eihän?” Bladis kertoi.
“Hyvä on, lähdetään tuhoamaan se voimallinen siru. Saamme sentään jotain järkevää tehtyä täällä”, Umbra sanoi. “Johda minut Nimdan luokse, toveri”.
Tämän sanottuaan he jättivät huoneen.

Matka pikku hiljaa hämärtyvän Klaanin käytävillä johti heti Admin-siiven alapuolella olevaan holvihuoneeseen, jossa oli jälleen kerran tarkat tunnistukset. Modekivi takasi jälleen kerran pääsyn sisään huoneeseen. Bladis kytki seinän sähköpääkeskuksesta hälyttimet pois päältä ja lähti marssimaan huoneen keskellä olevan, lasikuvun alla olevan Beetan luo.

Umbra ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavaa. Valkoinen, lasikuvun alla oleva metallinen siru, joka säkenöi suuria energioita, jotka Umbra tunsi ympäri kehoaan. Siru oli samalla kaunis, että kammottava. Kaksikko asteli kiven luokse, jolloin valon kajo yltyi. Bladis piteli silmiään kirkkaan valon osuessa hänen silmiinsä, jolloin Umbra koetti himmentää metallinkappaleen hohtoa. Hän otti yhteyden kiven valonlähteeseen, muttei saanut sitä himmennettyä. Jokin ei täsmännyt sirussa. Skakdi asetti kätensä varovasti lasikuvun kummallekin puolella. Hän nosti puoliympyrän mallista, panssarilasista tehtyä kupua hiljaa ylöspäin. Sirussa oli jotakin hypnoottista. Skakdia huimasi, eikä se ollut samanlaista huimausta kuin Sisällissodan pommitusilmalaivoissa koki. Se oli jotain erilaista.

“Mikä sinun on, Bladis?” Umbra kysyi toveriltaan. Skakdi hoippui lasikupu käsissään, melkein kaatuen kivilattialle. Umbraa hämmensi Bladiksen käytös. Pian hän itsekin alkoi huomata jotain outoa. Huone täyttyi erilaisista ja eriväisistä palloista. Palloja oli eri kokoisia ja ne aaltoilivat, samalla vääristäen huoneen tilaa. Toa koetti pudistaa päätään. Pallot pysyivät ja Bladis oli yhtäkkiä viherpinkki. “Mitä täällä tapahtuu!” Umbra huusi.

Bladis yritti nousta, muttei siinä onnistunut. Häntä huimasi ja tuntui kuin joku olisi käytellyt aivoporaa hänen polvilumpioonsa. “Nimda… Nimda”
Siru välähti voimakkaasti peittäen sekunneiksi huoneen valkeuteen. Skakdin mieleen nousi Sisällissodan kauhut: kaasut, räjähdykset, veri, kuolema. Tuhannet pienet porat tuntuivat poraavan hänen päätään joka suunnasta. Skakdi ähkäisi ja kääntyi epämääräisesti kyljelleen. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi menettämässä tajuntansa. Valon Toan mielen täyttivät sekavat ajatukset. Umbran mielenterveys oli alkanut horjua jo hänen veljensä muistojen yhdistyessä Umbran muistojen kanssa, ja hänen muistaessaan muistoja jotka eivät ollet hänen. Valon Toa piteli päätään. Päänsärky vain kasvoi kun ajatukset ja muistot sekoittuivat. Hän tunsi kuinka hänen veljensä muutettiin makutamaiseksi antidermismassaksi Mutranin kokeessa, kuinka kylällinen matoraneja kuoli hänen takiaan ja kaikkea muuta. Umbran psyyke ei kestänyt, ja hän rojahti lattialle. Bladevezonin näkö ja todellisuudentaju alkoi sumentua valkoiseksi massaksi. Sitten hän tunsi kaiken pimenevän.

Myöhemmin, kultavihreä moderaattori, Paaco kävi tutkimusretkellä Nimdahuoneessa, ja löysi kaksi kollegaansa maasta. Kaksikko vietiin toipumaan sairaalaosastolle, jossa heille annettiin lepoa ja lääkkeitä.

[spoil]Team U&M vauhdissa. JIIHAA[/spoil]