Veljeskunnan saaren ranta

Rannan tuntumaan asettuneiden torakkailmalaivojen ympärillä kiitävät pieniä vihreitä miehiä kantavat haukkalinnut rääkyivät piinaavasti jahdatessaan ja samalla paetessaan vastustajinaan toimivia torakkalentäjiä samalla kun nazorakien maajoukot koittivat parhaansa mukaan antaa ilmateitse kamppaileville kumppaneilleen suojatulta.

Samaan aikaan osa Ämkoon veljeskunnan erikoisjoukoista piti torakoille seuraa myös maan tasalla, ja tämä kaikki yhdistettynä sai torakoiden rantamiehityksen näyttämään liekkeihin sytytetyltä termiittipesältä. Räjähdykset, syttyneet puurakennelmat ja kuolevien sotilaiden tuskanhuudot saivat aamuöisen rannan näyttämään maanpäälliseltä miniatyyrihelvetiltä.

– – –

Vihreänkirjava matoran kaita horjahti taaemmas ja sylkäisi pari veristä hammasta rannan hiekalle. Ibrahamel pyyhkäisi verivanan suupielestään ja kohotti sitten sirppiaseensa kasvojensa edustalle. Joukko raskaasti aseistettuja nazorakeja tarttui myöskin paremmin omiin aseisiinsa ja valmistautui laittamaan vihreän kiusankappaleen pois päiviltä.

Kuten tällaisissa tarinoissa on tapana, saapui suojatuli juuri oikealla hetkellä. Etäämpää metsästä sinkosi taivaalle parvi napalmiräjähtein koristeltuja nuolia, ja Ibrahamelin oli verrattain helppoa luikkia pakoon syntyneen tulenkatkuisen kaaoksen keskeltä. Matoran kaita juoksi hieman kiertäen metsään ja tavoitti sitten apuun ennättäneet toverinsa.

– – –

”Olen utelias, joten minun on kysyttävä”, klaanin miekkasankari aloitti väistellen vastustajansa jo väsyneiksi muuttuneita iskuja ja siinä samalla myös rannalla pitkin poikin lenteleviä ammuksia. ”Miksi olet noin pakkomielteinen taistelemaan kanssani kaksin? Riskeeraat henkesi, vaikka sinulla olisi halutessasi kokonainen armeija rinnallasi.”
Eversti 437 tuhahti ja kohotti kysyvästi silmäkulmaansa ja loikkasi taaemmas.
”Älä pidä minua tyhmänä”, Ämkoo jatkoi. ”Onko tämä kenties tapasi todistaa esimiehillesi kyvykkyytesi?”
”Pysy vaiti”, 437 pakoili ja iski terällään Ämkoon kasvoja kohti. Miekkapiru kyykkäsi ja kierähti loitommas, kohottautui sitten takaisin ylös ja jatkoi piikittelyä:
”Mitä noin kyvykäs sotilas edes tekee rintamahommissa? Eivätkö ylemmät torakat pidä sinusta vai oletko kyvyttömämpi kuin mitä minulle näytät?”

Ämkoo huomasi saavansa 437:n hermostumaan. Klaanilainen katseli vihollistaan ilkikurisesti ja päätti jatkaa psykologista hyökkäystään.
”Toisaalta, eivätpä nuo arvonimet teikäläisillä tunnu muutenkaan paljoa merkitsevän. Se aikaisemmin tappamani eliittisoturinne esittäytyi yliluutnantiksi, ja kuinkas sille kävikään.”

Miekkamies huomasi kuinka 437:n katse muuttui jännittyneemmäksi ja terävämmäksi. Ämkoo arvasi löytäneensä torakan heikon kohdan ja avasi jälleen suunsa.
”Oliko hän sinulle tärkeäkin, vai teinkö kenties palveluksen kun pistin hänet hengiltä?”
Eversti ei ollut aikeissa vastata, mutta torakan iskut muuttuivat raivoisammiksi. Yhtäkkiä Ämkoo huomasi, että hänellä oli täysi työ väistellä äsken vielä uupuneen oloisen everstin iskuja ja sivalluksia.

”Ah, nyt ymmärrän”, Ämkoo totesi torjuen täpärästi everstin miekaniskun. ”Koitat päihittää minut todistaaksesi esimiehillesi, että pystyt siihen missä yliluutnanttinne epäonnistui. Tahdot kai täyttää kumppanivainaasi saappaat.”
”Käskin pysyä vaiti”, 437 vastasi tulistuneella äänensävyllä.
”Häviäjäksi häviäjän paikalle”, Ämkoo lausui. ”Oikeastaan aika sopivaa.”
”VAIKENE!”

Klaanilainen horjahti taaemmas silkasta nazorakin raivon voimasta kun eversti alkoi huitoa aseellaan ympäriinsä. Torakka syöksyi suoraan Ämkoota kohti ja koitti tarttua tähän kiinni, mutta Ämkoo onnistui täpärästi väistämään nazorakin otteen.
”955 oli täysi raukka kun ei pärjännyt sinulle! Minä olen toisenlainen!” 437 karjui jahdaten Ämkoota täyden raivokohtauksen vallassa. Odottamaton käänne sai Ämkoon hyökkäyksen horjumaan ja miekkapiru käyttikin kaiken keskittymisensä ainoastaan 437:n iskujen väistelyyn.

Se oli virhe, sillä Ämkoo ei ehtinyt huomata kauempaa vierelle pudonnutta kranaattia. Räjähdys heitti klaanilaisen nurin, ja ääneen kiroten tämä koitti pakottautua takaisin pystyyn niin pian kuin kykeni.

Eversti ehti kuitenkin saada otteen Ämkoon viitasta ja nazorak kiskoi klaanilaisen väkisin luokseen. Ennen kuin Ämkoo ehti ajatella mitään, sai tämä kasvoihinsa täyden osuman everstin väkivahvasta nyrkistä. Tämän perään iski nazorak toisen nyrkiniskun suoraan Ämkoon vatsaan ja päästi sitten tämän irti otteestaan.

Ämkoo sylki verta ja iski miekallaan yrittäen ottaa etäisyyttä vastustajaansa. Eversti kuitenkin syöksyi tästä välittämättä suoraan Ämkoota kohti ja antoi jopa Ämkoon miekan käydä hetken ajan olkapäänsä tienoilla. Everstin äkillinen uhkarohkeus yllätti miekkamiehen täysin ja loi aukon tämän puolustukseen.

Eversti karjui painaessaan teränsä syvälle Ämkoon kylkeen ja sai klaanilaisen huutamaan tuskasta. Verenhimon valtaama nazorak ei antanut vastustajansa toipua iskusta vaan kiskaisi teränsä väkivalloin irti, ja potkaisi sitten voimakkaasti suoraan juuri aiheuttamaansa syvään haavaan. Ämkoo vaikersi, kaatui maahan ja sai sitten suoran potkun suoraan kasvoihinsa.

”Sinä et tiedä minusta mitään”, Eversti murisi hullunkiilto silmissään.

– – –

Jousimiespartiota johtava Otlek vaikutti helpottuneelta huomattuaan kaita-toverinsa olevan suurin piirtein kunnossa. Äänekkäästi huohottavasta Ibrahamelista kuitenkin huomasi, että kolmijakoisella mielellä varustettu soturi alkoi selvästi väsyä, ja riski kaita-muodonmuutoksen purkautumiseen kasvoi jatkuvasti.

”Aiotko palata taisteluun tuossa kunnossa?” kysyi Otlek huolestuneeseen sävyyn samalla kun tämän takana kyyristelevät soturit latasivat jousiinsa uusia tulinuolia. Ibrahamel naurahti hieman surullisen kuuloisena vastaten sitten:
”Mitäs luulet? Kukaan meistä ei voi jäädä pyörittelemään peukaloitaan tällaisena hetkenä.”
”Ne ovat saaneet jo viisi jalohaukkaa alas taivaalta, ja taivas näyttää siltä kuin myrsky olisi nousemassa. Tilanne ei ole enää millään tapaa meille eduksi”, jousimiesten johtaja selvitti kurtistaen kulmiaan.
”Ei mahda mitään. Minä taistelen niin pitkään kunnes me saamme herra Ämkoon pois tuolta, ja toivon, että niin teet sinäki-”

Jousimiehet huudahtivat järkytyksestä kun vieressä räjähti. Keskeytetyksi tullut Ibrahamel nousi salamannopeasti pystyyn räjähdyksen nostattaman tomun seasta huutaen Otlekin nimeä. Jousimiesmatoran vastasi jostain pölyn ja putoilevien puunkappaleiden seasta.

”Meidät on huomattu! Perääntykää metsään!” Otlek komensi hätäisesti yrittäen tavoittaa joukkonsa. Käskyn käytyä metsästä kuuluikin eri suuntiin juoksevien jousimiesten ääniä, mutta heti sen perään myös laukauksia ja räjähtelyä.

”Ne pirut ovat piirittäneet meidät!” joku matoraneista huusi pakokauhun ja vaikerruksen seasta. Sieltä täältä kuului sattumanvaraisia laukauksia ja voitonriemuisten nazorakien taisteluhuutoja.

”Saastat”, Ibrahamel kirosi ja alkoi pyörittää sirppinsä ketjua rinnallaan. Kaitan ase ei ollut lainkaan otollinen tiheässä metsämaastossa, eikä kamppailun siirtäminen rannalle ollut mahdollista niin kauan kuin jousimiehet olivat nazorakien ensisijainen kohde. Tilannetta pahensi entisestään se, että pöly laskeutui laskeutumistaan tehden veljeskuntalaisista koko ajan vain helpompia maaleja.

Ibrahamel ei ehtinyt väistää takaansa täysin yllättäen ammuttua nazorak-ammusta. Kaita-soturi karjaisi ja kompastui maahan saamansa osuman voimasta. Ääntä säikähtänyt Otlek huusi kumppaninsa nimeä ja ampui nopeasti nuolen suuntaan josta oletti ammuksen tulleen. Metsästä kuului äimistyneen torakan parkaisu joka antoi olettaa, että Otlek osui.

”Oletko kunnossa..? Pääsetkö ylös?” Otlek tivasi tarttuen maassa makaavaa kumppaniaan olkapäästä. Matoran kaita inahti tuskissaan ja pakotti itsensä sitten polvilleen. Soturin silmät ja sydänvalo välkehtivät huolestuttavasti. Sitten välähti, ja matoran kaitan tilalla maassa istui kolme hyvin uupuneen näköistä matorania.
”Tosi hieno ajoitus”, tokaisivat Ibra ja Raham tismalleen samaan aikaan. Kivikasvoinen Amel pysyi vaiti, katseli kumppaneitaan vakavana ja kysyi sitten vaimealla äänellä:
”Otlek, paljonko sinulla on sitä napalmia?”

– – –

Ämkoo rojahti koko painollaan rannan hietikolle ja jäi makaamaan elottoman näköisenä selälleen. 437 naurahti ääneen ja tuijotti hetken nujertunutta klaanilaista kuin varmistaakseen, että tämä ei enää jaksaisi nousta. Sitten nazorak-eliittisotilaan kasvoille levisi voitonriemuinen ilme ja tämä lähti astelemaan Klaanin soturia kohti tarjotakseen tälle viimeisen iskun.

Ämkoon puoliavonaisissa silmissä sumeni kun tämä koitti parhaansa mukaan pysyä tajuissaan. Yritys ei tahtonut tuottaa tulosta ja maailma miekkamiehen ympärillä näytti muuttuvan hetki hetkeltä haaleammaksi. Tunto alkoi kadota lopullisesti soturin kehosta kun Ämkoo koitti viimeisillä voimillaan koota ajatuksiaan.
”Typerä nazorak… Sillä oli vain tuuria…” Ämkoo kirosi päänsä sisällä ja yritti olla hyväksymättä tilannetta. Kaikki toivo oli mennyttä, eikä adminin ruumis totellut juuri lainkaan tämän käskyjä. Peli oli pelattu.

Sitten kaikki pysähtyi ja maailma katosi Ämkoon ympäriltä.

”Olet todella säälittävä.”

”Atya?”

– – –

”Mitä sinä oikein aiot?!?” Otlek parkui katsellessaan kuinka Amel sitoi napalmipanoksia tiukasti kiinni vyötärölleen. Kaitakolmikon totisin jäsen ei vastannut toverinsa kysymykseen.

Ibralla ja Rahamilla kesti hetki ymmärtää mitä Amel suunnitteli. Kun kaksikolla viimein välähti, nämä yhtyivät Otlekin estelevään valitukseen. Amel ei kuitenkaan kuunnellut, vaan riuhtoi väkisin Otlekin sekä lähistölle kaatuneiden le-matoranien räjähteet itselleen ja kokosi ne sitten kuin liiviksi rintakehänsä ympärille.

”Komenna vielä elossa olevat miehesi puihin, Otlek”, Amel käski. Sitten veren tahrimalla kolmella poikkiraidalla koristeltua rau-naamiota kasvoillaan kantava matoran kääntyi kahden kaita-kumppaninsa puoleen.
”Tekin menette. Nyt heti.”
”Idiootti!” Ibra huusi ja kohotti kätensä kuin lyödäkseen. Raham kuitenkin esti toverinsa toimen tarttuen tähän kiinni, katsoi räjähtein varustautunutta Amelia surumielisesti ja sanoi sitten:
”Muistakin selvitä.”

Kenties ensimmäistä kertaa koskaan Amel naurahti ääneen. Matoran heilautti kättään hoputtaakseen ystäviään ja valehteli:
”Totta kai. Nyt, menkää.”

Ibra ja Raham tarttuivat kumpikin Otlekiin ja loikkasivat sitten tämän kanssa viereisen viidakkopuun alaoksalle. Kolme matorania lähti epäröivin liikkein kapuamaan kohti puun latvakerrosta samalla kun Otlek huusi koko äänellään komentoa eri puolilla metsän pohjakerrosta kyyhöttäville kanssasotureilleen.

”Puihin! Kaikki miehet puihin!”

Piirittäjänazorakit katselivat ja kuuntelivat hämillään puiden kahinaa kun kukin jousimiesmatoran syöksyi vuorollaan kohti latvustoa. Torakoiden jakaessa toisilleen tulituskäskyjä ilmestyi Amel kuitenkin esiin kaiken kaaoksen keskeltä. Matoranin pitkä ketjuase sinkoutui lähimmän nazorakin kaulaan ja kuristuskuolemaa tekevän torakan rimpuilu vei jokaisen läsnäolevan nazorak-sotilaan täyden huomion. Yllätetyt nazorakit avasivat tulen suoraan matorania kohti.

Torakat karjuivat silkasta tuskasta kun Amelin itsemurhaiskun levittämä tahmea napalmi pakotti metsän pohjakerroksen liekkeihin. Räjähdys vei mukanaan muutaman lähipuun, mutta sen aikaansaamat liekit eivät kuitenkaan yltäneet korkealla kohoavaan latvustoon saakka. Tilannetta ylhäältä seuranneet jousimiehet eivät aikoneet tuhlata ystävänsä uhrauksen tuomaa tilaisuutta vaan vetäytyivät paikalta.

– – –

”Onko suula valmiina?”
”Kyllä, herra.”
”Kvaak.”

Metsän reunaan piiloutunut Leiter katseli vihreiden kumppaneidensa pitelemää vaaleaa lintua, jonka sulavan muotoinen vartalo liikahteli ahdistuneesti hämmentyneen linnun yrittäessä parhaansa mukaan riistäytyä vapaaksi kahden le-matoranin otteesta. Matoranit kuiskivat linnulle vuoron perään rauhoitteluja ja yksityiskohtia tehtävänannosta, ja olento vaikuttikin jo hieman rennommalta.

”Tämän on parasta toimia”, Leiter sanoi puoliksi itsekseen. ”Tuo kaksintaistelu on saatava loppumaan.”
”Emmekö voi vain antaa herra Ämkoon hoitaa tilannetta?” toinen Leiterin alamaisista kysyi neuvoton ilme kasvoillaan.
”Koko torakka-armeijan huomio on nyt johtajassamme”, Leiter vastasi. ”Jos tuo kamppailu jatkuu vielä hetkenkin, emme saa häntä välttämättä pois tuolta elävänä.”

Toinen matoraneista ojensi Leiterille soihdun. Mustanvihreä matoranjohtaja otti tulen vastaan ja sytytti sillä sitten valkean merilinnun pyrstön seasta työntyvän sytytyslangan.

”Kvaa-aak”, täsmärakettisuula sanoi noustessaan muutamalla siiveniskulla siivillensä. Lintu kohosi korkeuksiin vauhtia ottamaan ja lähti sitten syöksyyn kohti liekehtivää taistelutannerta.

”Toisinaan mietin, miksemme käytä samanlaisia aseita kuin kaikki muutkin”, toinen Leiterin johtamista matoraneista sanoi katsellessaan linnun perään.
”Nämä ovat ekologisempi vaihtoehto”, vastasi Leiter äänellä, josta ei tiennyt oliko matoran tosissaan vaiko ei.

– – –

”Atya”, Ämkoo toisti ja pakotti haalenevat kasvonsa kääntymään kokonaan vieressään seisovaa sinisenä hohtavaa hahmoa kohti. Välkehtivän naisen visiirinaamion takaa erottuvista silmistä paistoi Ämkoolle tuttu ylimielinen katse kuolleen veden Toan puhuessa:
”Surkimus. Säälittävä raukka.”
Ämkoon verestävät suupielet kohosivat kivunsekaiseen virneeseen.
”Vainaan lienee helppo nimitellä, vai?”
”Kielesi ei ole tylsynyt yhtään”, Atya sanoi. ”Vaan miten on miekkasi laita?”
”Minun miekkani?” Ämkoo naurahti tuskaisana ja nyökkäsi vierellään makaavaa terää kohti. ”Mutta tämähän on sinun.”
”Ei enää”, Atya murahti. ”Eikä se tällä menolla ole pian enää sinunkaan.”

– – –

Torakka 437 saapui maassa makaavan klaanilaisen vierelle. Toan kokoinen taistelija näytti jo miltei kuolleelta, mutta Ämkoon rinnan epätasainen liikehdintä toi everstille varmuuden siitä, että vihollinen oli vielä elossa. Torakan katse kiinnittyi hiekassa makaavaan miekkaan. Legendaariseen, yhtenä maailman voimakkaimmista pidettyyn miekkaan. Eversti kumartui vastustajansa vierelle.

Mekaaniset sormet puristuivat tiukasti valkealla nahalla päällystetyn kahvan ympärille. 437 kohotti miekan haltioituneena silmiensä eteen ja käänteli sitä. Kaikista koettelemuksista huolimatta miekka oli muutamaa tahraa lukuunottamatta täydessä kunnossa. Everstin taistelun runnomat kasvot heijastuivat lähes peilinkirkkaasta metallista. Uskomatonta, kerrassaan uskomatonta, hän ajatteli.

Everstin vaimea hyminä muuttui pikku hiljaa  suorastaan riemuukkaksi naurahdukseksi. Oikotie torakkahierarkian huipulle oli lukittuna hänen rautaiseen otteeseensa. Taistelukentän räjähdykset säestivät nazorakin voitonhetkeä. Ylhäällä jyrähti vaimea ukkonen.

– – –

Atya kevensi asentoaan ja istahti sitten maassa makaavan miekkapirun vierelle. Ämkoo katseli entistä johtajaansa samaan aikaan sekä hölmistynyt että hieman utelias ilme naamiollaan, ja sanoi sitten:
”Tulitko hakemaan minut luoksesi?”
Atya ei nauranut koskaan. Nyt kuitenkin Ämkoo saattoi erottaa naisen katseessa ilkikurisen pilkkeen, joka oli tälle kaikkea muuta kuin ominaista.
”Mikä sinut saa luulemaan, että pääsisit sinne minne minä menin? Minä vapautin itseni taakastani. Sinulla sen sijaan on vielä paljon syntiä harteillasi.”
”Mikä sinut sitten sai tulemaan?” Ämkoo kysyi vakavoituen samalla hieman. ”Vaikea kuvitella, että vielä kuolleenakin tahtoisit nähdä minut.”

Ämkoo yskäisi verta ja murisi. Atya katsoi tätä näkyä vailla minkäänlaista sääliä, nousi takaisin seisomaan ja asteli sitten loitommas.
”Minä en tullut katsomaan typerää kuolinesitystäsi, Ämkoo”, nainen lausui äänellä joka muuttui naisen joka askeleella loittonevammaksi ja kaukaisemmaksi. Veden Toan viimeiset sanat haudan takaa kuuluivatkin Ämkoon pään sisällä vain heikkoina kuiskauksina.

”Herätä paholaisesi. Näytä, hallitsetko hirviötä vai oletko sellainen itse.”

– – –

437 hymyili leveästi kohottaessaan valkean katanan Ämkoon yläpuolelle. Eversti pohti hetken pirullisia hyvästejä peitotulle klaanilaiselle, avasi sitten virnuilevan suunsa ja sanoi:
”Ja näin kuolee Klaanin miekkapaholainen. Älä huoli, lupaan kertoa kumppaneillesi kuolemastasi. Ja kerron heille, että anelit armoa…”

Sitten Eversti heilautti miekkaa hieman ylemmäs ja iski.

Seuraava hetki sai everstin silmät pyöristymään silkasta ihmetyksestä. Mahtavan aseen kärki oli miltei tavoittanut päihitetyn veljeskunnan johtajan sydänkiven. Ämkoon sormet olivat kuitenkin tarttuneet tiukasti kiinni miekan lappeeseen. Everstin isku oli pysähtynyt täysin, eikä miekka suostunut irtoamaan maassa makaavan Ämkoon otteesta vaikka 437 koittikin riuhtoa terää vapaaksi. Samalla Ämkoon silmäluomet rävähtivät auki paljastaen soturin silmät, jotka hohtivat kuin kekäleet laajenneissa silmäkuopissaan.

Väkivaltainen ja täysin varoittamaton varjoenergian räjähdys heitti torakkaeverstin kauas yläilmoihin. Torakan keho paiskautui kauemmas taistelutantereen kauemmalle hietikolle. Kierähdettyään maassa muutaman kerran torakka nousi vaivalloisesti ylös hieroen hiekkaa pois silmistään. Sitten torakka kohtasi edessään avautuvan näyn ja järkyttyi.

Jo valmiiksi myllerretty taisteluareena oli verhoutunut syvänpunaisiin liekkeihin lähes tyystin. Liekkien keskellä seisoi Ämkoo, jonka ainoa ehjä käsi ei ollut vieläkään päästänyt irti miekan lappeesta. Hiekka pakeni Ämkoon leimuavien askelten alta kun miekkapaholainen asteli nazorakia kohti.

Erilaiset tilastot ja numerolukemat vilisivät everstin mekaanisen silmän ruudulla. Everstin hengitys muuttui huokaus kerrallaan huolestuneeksi huohotukseksi. Typeryydentunne ja epätoivo hiipivät hänen tajuntaansa. Oliko tämä ollut yksi iso virhe? Tuoko voima oli kukistanut 955:en?

Siinä samassa eversti pudisti päätään hermostuneena. Häntä ei vakuutettaisi pelkällä valoshowlla.

”Hyvä on, Atya”, Ämkoo lausui äänellä joka sai koko taistelutantereen pysähtymään. Niin taivaalla syöksähdelleet veljeskuntalaiset kuin maassa hanakasti puolustautuvat nazorakit käänsivät katseensa helvetin liekkien peittämää soturia kohti, joka lähti astelemaan vammoihinsa nähden aivan liian vaivattoman näköisesti eversti 437:aa päin.

Eversti teki kaikkensa pysyäkseen lujana, mutta yrityksistään huolimatta nazorak otti askeleen taaksepäin. Torakka yritti parhaansa pitääkseen itsensä kasassa, ja nazorak koitti rauhoittaa itseään kiinnittämällä huomionsa vastustajansa vammoihin.
“Haava saavutti melkein sisäelimesi”, 437 sanoi, viitaten klaanilaisen kylkeen. “Tuuperrut minä hetkellä hyvänsä…”

”Pintaraapaisu”, Ämkoo virnuili vastaukseksi ja käytti ainoan kätensä hetken ajan kylkensä luona. Ja toden totta, vielä hetki sitten syvältä näyttänyt haava näytti tällä hetkellä vain heikolta ruhjeelta. Eversti näki kuinka Ämkoon kehoa nuoleskelevat varjoliekit saivat kaikki kantajansa vammat paranemaan vauhdilla jonka saavuttaminen ei olisi hoitunut edes nazorakien oppineimmilta lääkintämiehiltä.

Eversti otti askeleen taaemmas ja tuijotti tuonen mailta noussutta vihollistaan. Ensimmäisen kerran 437 uskoi todella ymmärtävänsä mistä nimitys miekkapiru oli peräisin. Häntä kohti ei kävellyt enää Klaanin johtaja tai mystinen miekkamies. Häntä kohti asteli liekehtivä demoni, syvimmälle helvetille naurava hehkuva paholainen.

”Tunnuit aikaisemmin tietävän jotain Bakmeista”, varjolieskojen peittämä Ämkoo puhui. ”Kerro minulle, mitä kaikkea tiedät Aamuyön muakasta. Puhu, nazorak.”
Eversti ei tiennyt mikä voima sai hänet tottelemaan. Nazorak kuitenkin vastasi oitis.
”Valkean turagan viimeinen miekkatekniikka. Kertoman mukaan sen oppiminen on useimmille fyysisesti mahdotonta, eikä tekniikan kääröjä ole koskaan löytynyt.”
”Hyvä, hyvä, sinähän tunnet aiheen”, Ämkoo sanoi heilauttaen legendaarisen aseensa valkeaa terää kauempana jäykkänä seisovaa torakkaa kohti. ”Tiedätkö, monestako kääröstä tekniikka koostuu?”
”En”, eversti vastasi ottaen jälleen askeleen taaemmas.
”Kääröjä on yhteensä seitsemäntoista. Niistä viimeisen hallitsee ainoastaan Valkea turaga itse.”

Vellovat liekit Ämkoon ympärillä tiivistyivät voimakkaan salamoinnin ja rätinän saattelemina ja siirtyivät sitten soturin oikean olkapään kohdalle. Kuului sihahdus ja verenpunainen varjokäsi välkkyi jälleen väkevänä paikoillaan. Ämkoo heitti miekkansa käsistä vasemmasta oikeaan ja pyöräytti sitä sitten ilmassa saaden liikkeellä loputkin varjoliekit häviämään.

”Tämä on kuudestoista käärö”, kuului Miekkapirun ääni tämän lähtiessä hyökkäykseen.

Ämkoon loikka oli uskomaton. Edes itsensä huippukuntoon treenannut eversti ei ollut uskoa sitä korkeutta, vauhtia ja voimaa joka saattoi miekkapaholaisen hetkessä tämän luokse. 437 kavahti kauhuissaan taaemmas ja toi teräaseensa nopeasti torsonsa edustalle ottaakseen vastaan Ämkoon salamannopean miekaniskun. Isku tulikin, mutta sivalluksen sijaan kyseessä oli huippunopea pisto jonka eversti joutui väistämään heittäytymällä voimakkaasti oikealle.

Ämkoon nauru raikui ympärillä palavien rakennusten ja räjähtävien pommien aiheuttaman kaoottisen metelin keskellä miekkasankarin jahdatessa silmät kiiluen saalistaan. Eversti ei ollut ehtinyt vielä lainkaan sopeutua tilanteeseen ja nazorakilla olikin täysi työ väistää pistoa seurannut voimakas kahden käden lyönti, joka torakan täpärästi ohitettuaan sai maan tämän alla miltei räjähtämään miekkaan ladatun varjovoiman purkauduttua hallitsemattomasti ympäriinsä. 437 ponnisti voimakkaasti ja pakeni sitten selkä edellä kauemmas, sekä kohotti ranteensa ladaten samalla liikkeellä ranteesta ulos työntyvän konepistoolinsa.

”Turha yrittää!” Ämkoo karjui kaiken metelin seasta ja iski miekkansa tarkasti everstin rannetta kohti. Torakka oli ehtinyt jo aloittaa tulituksen, ja Ämkoon hyökkäystä seurannut refleksinomainen väistöliike sai everstin ampumaan hetken ajan hallitsemattomasti omiaan. Jokunen rannalla kamppaillut torakka parkaisi ja lysähti maahan saatuaan osuman everstin ammuksista.

Eversti yritti tähdätä uudemman kerran Ämkoota kohti, mutta klaanilainen pysyi jatkuvassa liikkeessä. Miekaniskuja sateli niin oikealta, vasemmalta, edestä kuin takaakin, ja iskipä Ämkoo myös muutaman kerran ylhäältä käsin loikattuaan aivan yllättäen pakoilevan everstin yli aivan tämän taakse.

Ämkoon energiasormien ei tarvinnut edes ojentua everstiä kohti, sillä Ämkoon laskeuduttua everstin taa oli kaksikon välillä tuskin lainkaan välimatkaa. Tummanpunaisena hohkaava käsi ylsi helposti tarttumaan tiukasti torakan kasvoihin, ja Everstin kasvojen mekaaninen puoli särähti ja objektiivisilmä alkoi näyttää virhekuvaa kun Ämkoon sormet painautuivat yhä syvemmälle ja syvemmälle uhriinsa.

Eversti yritti tehdä raivokkaasti vastarintaa ja tähtäsi aseensa kainalonsa ali Ämkoon rintakehää päin. Ämkoo huomasi hätäisen iskun helposti ja heilahti sivuun, pidellen yhä kiinni vihollisestaan.

437 ehti tulittaa monta laukausta ennen kuin tajusi Ämkoon väistäneen. Eversti riuhtoi päänsä raivoissaan vapaaksi, mutta tämä johti ainoastaan siihen, että Ämkoon ote siirtyi torakan kaulaan. Klaanilainen puristi Everstin hengitysteitä lujasti ja heitti sitten tämän äkisti maata kohden saaden nazorakin uppoamaan syvälle rannan hiekkamaahan.

Ämkoolla olisi ollut oiva tilaisuus viimeistellä vastustajansa, mutta sen sijaan paholainen astuikin loitommas ja laski miekkansa. Admin tarjosi torakalle mitä hirveimmän hammashymyn, avasi sitten suunsa ja karjui:
”Tämä ei ole vielä ohi! Nouse ylös! NOUSE!”

Eversti päästi karmeaimman parkaisun mitä läsnä kamppailevat eri puolten soturit olivat koskaan kuulleet. Eliittisotilas kohottautui polvilleen ja käynnisti sitten selässään lepäävät jo valmiiksi rikkinäiset suihkumoottorit, ja lähti sitten epätoivoiseen hyökkäykseen. Moottoreiden voima riitti kuin riittikin sinkoamaan ahkerasti tulittavan nazorakin Ämkoota kohti, joka osasi ainoastaan nauraa lähestyvälle näylle.
”Sanoinhan, että tuo ei auta!” huusi ammukset vaivattomasti väistänyt Ämkoo hypäten samalla ilmaan. Ämkoo kiepahti kerran ilmassa ja pisti sitten miekallaan jalkojensa ohi suoraan alaspäin, osuen tarkasti ohittamansa nazorakin selkämykseen. Erilaisia mekaanisia osia ropisi hietikolle kun eversti läjähti lentoratansa voimasta maahan samalla kun Ämkoo putosi siististi jaloilleen tämän vierelle.

”Väitit tappavasi minut ja siinä sinä nyt olet. Kuolet aivan yhtä säälittävästi kuin typerä yliluutnanttinne!”

”OLE HILJAA!!” 437 karjui ja kohosi silkalla tahdonvoimalla ylös. Kuului toisiaan vasten hankautuvan metallin kitisevä ääni kun kaikki everstin mekaaniseen käteen kätketyt teräaseet nousivat täyteen mittaansa torakan keskittäessä kaikki voimansa väkivahvaan pistoon Ämkoon kasvoja kohti.

Miekkapaholainen vastasi iskuun Aamuyön muakan kuudennentoista käärön kahdeksannella liikesarjalla. Ämkoo koukisti polviaan ja kyykisti hieman, tuoden päänsä päälle kohottaneensa miekan kahva edellä suoraan kohti Everstin kasvoja. Kahvan pää tärähti lujaa vihasta ja tuskasta ulvovan torakkaeverstin otsaan ja heti tämän jälkeen viiletti samuraimiekan terä torakan olkapäätä kohti.

Eversti poukkoili huutaen loitommas ja onnistui puolivahingossa välttämään koko raajan katkaisemiseen tarkoitetun iskun suurimmat vahingot. Legendaarisen miekan valkea terä onnistui kuitenkin aiheuttamaan syvän viillon torakan olkapäähän, ja tästä aiheutunut tuska oli vähällä huumata taaksepäin kompastuvan nazorakin.

Ympärillä seuranneet rivitorakat eivät tahtoneet nähdä enempää. Joku urheimmista uskaltautui antamaan tulituskäskyn, jonka verta kasvoiltaan pyyhkivä Eversti kuitenkin torjui kivun ja mielipuolisuuden sekoittamalla äänellä. Usean yrityksen jälkeen pakottautui 437 viimein seisomaan.

Koko taistelutanner tuntui pysähtyvän kun eversti 437 ja miekkapaholainen jakoivat keskenään pitkän katseen. Äänekkäästi huohottavan everstin silmissä paloi silkka viha kun tämä tuijotti suoraan Ämkoon punaisina loistaviin silmiin. Miekkamiehen suupielet kohosivat hieman ylemmäs nazorakin kasvojen kiristyessä entisestään.

”Miltä tuntuu kohdata kuolemansa?” Ämkoo lausui.
”L-leuhki vielä kun ehdit”, 437 vastasi raivosta vapisevalla äänellä. ”Jos minä kuolen nyt… Vien sinut mukanani!”
”Voi, en ajatellut kuolla. Ja mieti, sinullahan on toisella puolen seuraa jo valmiiksi. Voitte yhdessä yliluutnanttinne kanssa päivitellä sitä kuinka ylimielisyys sokaisi teidät ja koitui kohtaloksenne…”

Jotain 437:n sisällä räjähti. Nazorak karjui entistäkin kovemmalla äänellä, jännitti väkivalloin kaikki kehonsa lihakset ja keinotekoiset osat, ja iski sitten paljaan nyrkkinsä suoraan Ämkoota kohden niin vimmatulla voimalla, että ilma klaanilaista kohti kiitävän nyrkin ympärillä vihelsi.

Ämkoon kasvot väistivät hieman vasemmalle ja torakan nyrkki löi tyhjää. Nazorak oli jo lyömässä uudestaan, mutta Ämkoo oli jo ehtinyt loikata ilmaan ja 437 joutui syöksymään edemmäs väistääkseen taaksensa pudottautuneen miekkailijan armottoman iskun.

Tunteittensa raivopäiseksi syöksemä nazorak lähti huutaen juoksemaan suoraan eteenpäin kohti yhtä harvoista vielä pystyssä olevista vartiotorneista. Sen saavutettuaan tarttui torakka tornin tukirakenteisiin molemmilla käsillään purren samalla leukansa tiukasti yhteen yrittäen siten sivuuttaa vammautuneesta olkapäästänsä huokuvan terävän kivun. Muutaman raa’an kiskaisun jälkeen 437 oli jo kiivennyt tornin keskitasanteelle, ja nazorak kääntyi katsomaan josko vastustaja oli seurannut.

Ja olihan tämä. Huomattuaan torakan pakenevan oli Ämkoo sukeltanut tämän perään ja torakan kääntyessä oli klaanilainen jo miltei tämän takana. Noustuaan vaivattomalla loikalla 437:n tasolle tarjosi Ämkoo tälle muutaman sukkelan miekanpiston suoraan torakan kasvoja kohti, ja valkea katana olikin vähällä lävistää 437:n mekaanisen silmän. Kuului kolahdus kun Ämkoo onnistui töytäisemään miekkansa lappeella torakan mekaanisia kasvoja. Nazorakin tasapaino horjui ja tämä oli vähällä pudota alas lahopuisen tasanteen reunalta.

Eversti tarttui nopeasti ensimmäiseen asiaan jonka sai käteensä, ja tämä oli tornin rakennustöiden jälkeen tasanteelle jäänyt raskaspäinen työkalu. 437 tarttui esineen varteen ja heitti työkalun sitten sen kummemmin tähtäämättä Ämkoota kohti, hankkien tempulla juuri tarpeeksi aikaa heittäytyäkseen vartiotornin vierellä kohoavan peltikattoisen varastomajan katolle. Onnistuttuaan juuri ja juuri putoamaan jaloillensa lähti eliittinazorak juoksuun hakien sumenevalla katseellaan kaikkea mahdollista josta voisi hyötyä.

Ämkoo toipui nopeasti äimistyksestään. Adminin toisen jalan kynsipari koukistui ja upposi syvälle tornitasanteen pehmeään puuhun miekkasankarin ottaessa vauhtia. Ämkoo lensi suoraan Everstin perään, heilautti miekkaa pitävän varjokätensä taaksepäin ja ojensi sen sitten heittoliikkeeseen.

Valkoinen samuraimiekka pyöri villisti lentäessään ilmojen halki kauempana juoksevaa torakkaa kohti. Nazorak onnistui juuri ajoissa kuulemaan valkeanhohtoisen terän aiheuttaman kitinän ja heittäytymään sivuun lähestyvän miekan tieltä. Eversti katsoi kuinka katana iskeytyi varaston katosta työntyvään paksuun puupaaluun, ja kiitti onneaan siitä, että hänen päänsä ei ollut enää tuolla paikalla.
Nazorakin onnea ei kestänyt pitkään. Ämkoo oli jo ennättänyt tämän tykö ja vihreänmusta soturi kiskaisi miekkansa vaivattomasti irti, syösten terän sitten pitkässä kaaressa everstitorakan kaulaa kohti. 437 hyppäsi taaemmas, jolloin kaulavaltimoon tähdätty isku tavoittikin ainoastaan nazorakin rintakehän pintakerroksen. Huutavan torakan rinnasta purskahti verta tämän kaatuessa selälleen varaston rämisevälle katolle.

Ämkoo nauroi jälleen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Kaatuva torakka onnistui kuitenkin välttämään voimakkaan kahden käden iskun potkaisemalla vahvemmalla jalallaan kohti miekkamiehen lähestyvää rannetta, ja yllättävä potku sai klaanilaisen miekkaotteen kirpoamaan. Samuraimiekka lennähti pyörien suoraan ylöspäin ja Ämkoo jäi vaille asetta.

Varjovoimien täyttämän klaanilaisen nauru lakkasi kun 437 virnisti voitonriemuisesti ja kohotti asekätensä kohti tämän kasvoja. Admin ei kuitenkaan vapissut kauhusta vaan kyyristyi päättäväisesti everstiä kohti. 437:n suusta purskahti verta kun Ämkoo tarttui tätä käsivarresta ja repäisi torakan sitten ylös. Ämkoo vei torakan käden omalle olkapäälleen, heilahti sitten ympäri toiseen suuntaan ja heitti nazorakin sitten väkivahvalla liikkeellä ilmaan. Voimakkaan kiskaisun jälkeen varaston puurakenteet hajosivat kappaleiksi kun valtavalla vauhdilla putoava 437 rämisi niiden läpi.

437:n henki salpautui ja kun tämä paiskautui selkä edellä suoraan maahan. Nazorakin terve silmä muljahti hetkeksi ympäri kun tämä koitti liikuttaa vahingoittuneita niveliään, mutta yritys sai vain valtavan kipuaallon kulkemaan nazorakin kehon läpi. 437 sylki suurimmat veret suustaan, käänsi päänsä sitten taivasta kohti ja näki alaspäin putoavan vihollisensa.

Eversti yritti kohottaa mekaanista kättään ottaakseen kohti syöksyvän Ämkoon vastaan, mutta yritys ei tuottanut tulosta. Ämkoon vasen jalka iskeytyi suoraan nazorakin mekaanisen käden ranteen päälle ja esti kättä liikkumasta. Nazorak koitti sitten liikauttaa toista kättään, mutta kokonaan maan tasalle pudottautunut Ämkoo painoi myös vasemman jalkansa alas ja pakotti koko painollaan torakan pysymään aloillaan. 437 ei onnistunut rimpuilemaan käsiään vapaaksi, ja nazorak saattoi vain katsella kuinka yhä edelleen purppuranpunaisena hohkaava Ämkoo kohotti samuraimiekkansa päänsä yläpuolelle iskeäkseen.

Vihollisensa viimeistelemiseen keskittynyt miekkapiru ei ehtinyt huomata takaansa syöksyvää valkeaa kohdetta. Maassa makaavaan kohteeseensa katseensa naulinnut valkea lintu syöksyi ohjuksen laitta Everstiä kohti, tavoitti tämän ja teki sitten tehtävänsä. Silloin jysähti.