Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa. Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?
Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta. Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.
Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.
Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi? kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.
Guardian hymyili pettyneesti. Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät. Makuta kohautti olkiaan. Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia? Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa. Suurimmaksi osaksi, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta. Söpöä, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille? Makuta naurahti kummallisesti. Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu. Guardianin katse vakavoitui hieman. Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa. Guardian astui veneeseen. Onkohan niille käynyt jotain… Niin epäilen, Manu sanoi. Älähän karkaa, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. Minne sinä olet matkalla? Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. Zakazille. Miksi? Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni. Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille. Ja kerrot tämän minulle, koska ? Haluan kyydin, Makuta toisti. Guardian katsoi häntä epäuskoisena. Sehän on toisella puolella universumia. Niin on, Makuta vastasi, mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin. En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni. Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi. Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. Haluatko bännit? hän kysyi närkästyneenä. Et sinä minua bänni. Enkö? Et. Aivan. Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään. Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä. Kiitän, Guardian vastasi. Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille. Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani. Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua? Manu kysyi ilmeettömänä. Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa. Voit olla oikeassa, Guartsu myönsi. Hyvä on. Lähtekäämme siis, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.
Umbran, Glatoriankingin ja Fikoun talsiessa metässä kuusten luota pois, jotain tapahtui Umbralle. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä villisti hänen päässään.
“Mitä tapahtui?” Glatorianking kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Umbra oli nyt jossain aivan muualla.
KraUmbran saari lähellä Avra Nuita
Joukko Toia hiipi Makutan linnoituksen käytävillä. Umbran ja Delevan johtama Koneiden Toa Zawista, Säteilyn Toa Ahjekista, Tulen Toa Ruthista, Valon Toa Aksta ja Rahien Toa Ulvakista koostuva tiimi oli lähtenyt etsimään Makutan toisesta maailmasta tuotujen Varjo-Toien kaappaamaa Kallioiden Toa Belekiä. (Nämä oudot elementit johtuivat saaren Turagoiden lähettämistä hätäsingaali Toa-kivistä, jotka muuttivat muutaman Matoranin ympäristölleen sopivaan elementtiin.)
Vankityrmien kosteat käytävät olivat epämiellyttäviä ja niissä vilisi kivirottia ja muita pieniä raheja. KraUmbra säilytti vankityrmissä erilaisia vankeja joita ei viitsinyt antaa Zyglak-armeijansa käsiin.
“Meidän pitää hiipiä nopeasti ohi Kameleontti ja Pikaparannusvoimilla varustettujen Rahkshien”, keltaista Rurumaista Kanohia kantava Umbra sanoi muille. Ahjek nyökkäsi ja lähti hiipimään varjoissa Rahkshien kimppuun.
Kameleontti Rahkshi, joka vartioi vankityrmiin vievää metalliseinää, huomasi Ahjekin ja muutti tämän värit pinkiksi. Ahjek ärsyyntyi ja iski suuren latauksen säteilyä, joka teki Kraatalle syövän. Kasvaimia tuli läpi Rahkshin haarniskan ja mato kuoli. Toinen Rahkshi heräsi ja iski sauvallaan Ahjekia jolloin tämän lihaskudos repesi, mutta parani ennalleen.
“Etkö tiedä että voimasi on Pikaparannus?” Ahjek kysyi ilkikurisesti, lyöden piikkipallomoukarillaan Rahkshia, jolloin tämän vatsapanssari murtui. Rahkshi aikoi huutaa apua, mutta Delevan ampuma plasmajousi sulatti Rahkshipanssarin kokoon, jolloin Kraata koetti lähteä paikalta.
Ahjek nosti Kraatan maasta ja heitti sen Ruthille. Mustaa haarniskaa käyttävä Tulen Toa Orton poltti Kraatan tuhkaksi puristaessaan sen nyrkkiin ja luomalla sinne liekin.
“Nyt hakemaan Belekiä”, Zaw mutisi, iskien konekourallaan ovea. Ovi kaatui rytisten maahan ja joukko Rahksheja alkoi tulittaa Toia. Zaw otti nopeasti komennon yhdestä Kurahkista ja sai tämän laittamaan Lämpönäön ja Laserkatseen Rahkshit taistelemaan keskenään. Säteet lentelivät ympäri huonetta kun viimein Rahkshit ampuivat toisensa kasaksi tomua.
Umbra hyppäsi Zawin vierelle oviaukkoon, ampuen Exo-kanuunastaan valopanoksen. Panos osui Kurahkia, jolloin Rahkshi muuttui valopatsaaksi. Samaan aikaan Zaw oli tähtäämässä yhtä Suojakenttien Rahkshia, joka torjui Umbran tykistään ampumia murtamissäteitä.
Kaksi muuta Rahkshia seisoivat Suojakenttien Rahkshin suojakentän takana. Hidastamisen ja Elastisuuden Rahkshit. Nämä koettivat käyttää voimiaan oviaukossa seisoviin Umbraan ja Zawiin, mutta voimat eivät tehneet paljoa vaikutusta.
Zaw ampui kivääristään koneidenhallinnan elementaalienergiaa, jolloin se rikkoi suojakentän, jota Rahkshi koetti pitää kasassa. Nyt sen toverit jäivät ilman suojaa ja hyökkäsivät sauvat tanassa kohti Umbraa ja Zawia. Zaw iski kyntensä Elastisuuden Rahksin sauvaan, mutta Rahkshi venyi ja venyi, lopulta kietoutuen Koneiden Toan ympärille.
Umbra taas miekkaili Suojakenttien ja Hidastamisen Rahkshien kanssa. Sauva iski vasten miekkaa kun Umbra torjui ja väisti iskusarjoja, joita Rahkshit saivat aikaan pyörittämällä terällisiä sauvojaan.
Viimein Umbra kyllästyi Rahkshien kanssa leikkimiseen ja latasi miekkansa täyteen valoenergiaa. Hän iski terän päin Suojekenttien Rahksia, jonka sauva ja oikea käsi lähtivät kokonaan irti. Hidastamisen Rahksi iski sauvansa Umbraa selkään, mutta selkäpanssari pysäytti iskun.
“Nyt tuhoudutte”, Umbra sanoi, iskien tykistään valonsäteen, joka hajotti suojakenttien Rahksin pään tohjoksi. Hidastamisen Rahksi joutui Zawin nyrkin tielle ja tältä Rahkshilta lähti pää irti. Kone kaatui rymisten lattialle.
Joukko Toia juoksi vankityrmien käytäville ja pian Belek löytyi kahlittuna ilman naamiota ja aseita. Ulvak antoi nämä aseet hänelle ja joukkio lähti pois tyrmistä.
Metsä
Umbran silmät lopettivat pyörimisen. Hän pystyi taas liikkumaan. Glatorianking ja Fikou Qewa ihmettelivät vieressä kun Umbra alkoi taas hengittää.
“Missä sinä olitkaan?” Glatorianking kysyi, Fikoun hyppiessä Umbran ympärillä.
“Jossain kaukana tämän maailman Umbran kanssa…” Umbra kertoi. “Nyt jatkakaamme Zyglakien tukikohdan etsimistä”, hän jatkoi.
Kaksikko jatkoi märässä metsässä rämpimistä kohti määränpäätään…
Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.
Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.
Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.
– – –
Nazorakien trooppinen tukikohta
Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.
Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.
Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.
Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.
Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.
“Se aikoo kiivetä ylös!”, yksi torakoista huusi. “Ei…”, aloitti toinen.
Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.
Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.
Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.
Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.
Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.
“Ghaa… Ghaa… Haa… Haa… Haargh… Haa…”
Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.
Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.
“Voi piru”, Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.
Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.
Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.
Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.
“Hmm… Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten… ” Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.
“Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?” Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.
“En itsekään pidä näistä seinistä”, Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.
Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.
“Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu”, Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.
Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.
“Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?” Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.
“Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?” Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.
“Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa”, Gahlok Va kertoi.
“Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?” Vaehran ehdotti.
“Hyvä on VT”, Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.
Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä
Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.
Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.
Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.
“Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!” isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. “Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut”, Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.
Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.
Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.
Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.
“Kyllä minä sinut vielä saan”, Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.
“Kuolet sitten sinne”, Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.
Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.
“Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin”, Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.
“Olen vapaa!” Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.
Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.
Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.
Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.
Metsä, jättimäisten kuusten luona
Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.
Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.
“Mitä minä teen. Mitä minä teen?” Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.
Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.
“Kuka olet muukalainen!?” Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.
“Samaa voisi kysyä sinulta”, heleä naisääni sanoo huohottaen. “Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana”, Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.
Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.
“Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää”, Gekko kertoi. “Nyt en tiedä missä ystäväni on”, hän kertoi murheissaan.
“Oi ei! Pihkaa!” Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. “Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!”
Puiden luona
Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.
Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. “Ei onnistu!” Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.
[spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
“Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. “Jäänkö odottamaan?”
“Mieluiten”, Avde sanoi. “En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. “Ei näy.”
“Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. “Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
“… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. “Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
“Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. “Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
“Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. “Mutta voit kutsua minua ‘Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. “Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. “Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. “Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
“No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, “mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
“Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
“Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
“Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
“Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. “Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
“Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
“Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. “Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. “Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
“Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
“Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. “Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. “Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. “Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. “Olen yllättynyt”, Avde sanoi, “mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
“Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. “Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. “Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
“Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. “Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
“Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. “Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. “Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, “ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. “Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena “ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Glatorianking ja Umbra olivat juuri ohittaneet haisevan Zyglakien leirinuotion, jolla liskomaiset olennot olivat syöneet Matoraneja ja Ortoneja joita olivat tappaneet ja paistaneet nuotiolla. Kaksikko oli ohittanut leirin nopeasti koska eivät halunneet olla tekemisissä ruumiiden kanssa.
“Tiedäthän sinä että järvitukikohdalle on matkaa?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä, joka vältteli vesilätäköihin astumista.
“Kuinka pitkä matka sinne oikein on?” Valkoinen Toa vastasi, katsahtaen Umbraa. Fikou oli hypännyt kumpareelta Umbran olkapäälle.
“En tiedä tarkkaan, mutta tiedämme olevamme perillä, kun olemme perillä”, Umbra vastasi.
Kaksikon kävellessä metsän puut tuntuivat käyvän yhä pahaenteisimmiksi ja pelottavammiksi. Havupuut muodostivat tiheitä ja synkkiä kohtia ja neulaset varisevat märät neulaset tarttuivat kaksikon haarniskoihin.
Kun tuli niin pimeää että kumpikaan ei nähnyt eteensä ja he kompastelivat puiden juuristoissa, Umbra muutti värinsä keltaisiksi ja sytytti etusormeensa valon.
“Tulkoon valo!” Umbra kuulutti ja valo tuli.
Kaksikon suut loksahtivat auki. He olivat päätyneet suuren puun juurelle jonka runko oli täynnä oranssia, läpinäkyvää, ja osin kovettunutta pihkaa.
Se mikä heitä eniten hätkähdytti oli se että pihkassa oli vangittuna joukko Nazorakeja, aseet käsissään ja valmiina sotaan. Jokin oli onnistunut vangitsemaan torakat pihkaan salaman nopeasti ja siihen torakat olivat jääneet. Vangittuina aikakapseliin tulevien sukupolvien ihailtaviksi.
“Jos jokin on saanut noin monta Nazorakia vangittua tuohon pihkaan”, Glatorianking sanoi. “En tohdi ajatella mitä se voisi tehdä meille”
Umbran Fikou oli hämmentynyt pihkan hajusta ja alkoi kiipeillä puun runkoa pitkin kohti vastustamatonta oranssia mönjää…
Glatorainking ja Umbra kävelivät läpi metsän kosteat puun lehdet tuntuivat epämiellyttäviltä haarniskaa vasten niinkuin jalkojakin, mutta Gekolla ei ollut valittamista, hänellähän ei ollut “omia” jalkoja
Pieni savu tuprusi kauempana, jäljet johtivat samaan suuntaan. Äkkiä syntyi kuvottava haju ja se haisi-
“Ruumiita.”, GK sanoi rauhallisesti.
Leiri alkoi näkyä sitä mukaa kun haju lisääntyi.
“Odotin kyllä punaista mattoa ruumiden sijaan.”, Umbra sano nähtyään ensimmäisen ruumiin.
Valkoinen, ruumis jossa ei ollut enään toista kättä ja hän näytti tuijottavan taivaalle, mutta oli vaikeaa sanoa sitä koska toinen silmä puuttui.
Zyglak leiri
Umbra ja GK olivat tulleet haisevaan leiriin. Siellä oli oli lisää ruumiita ja myös ruoan tähteitä.
“Ovat lähteneet vasta vähänaikaa sitten, tähteet ovat melko tuoreita.”, Umbra totesi.
“Nuotiokin palaa vielä”, GK lisäsi.
Leirissä oli myös pylväitä, niissä roikkui Ortoneita ja Matoraneita lävistettynä.
“En tiedä vihaanko enemmän Nazorakeja vai Zyglakeja”, GK lisäsi nähtyään muusiksi hakatun Ortonin.
“Tule jatketaan matkaa seurataan jälkiä niin pääsemme järvelle.”, Umbra sanahti.
“Toivon totisesti, että vesi vie pois tämän hirveän hajun, eikä yhtään haittaisi nähdä vaihteeksi jotain elävää… siis jos ei lasketa hyönteisiä.”, Glatorianking sanoi katsoessaan Kärpäsraheja jotka pörräsivät ruumiiden ympärillä.