Aihearkisto: Klaanon Rope

Kepen huomiot

Paatti

Tämän välikohtauksen jälkeen sekä fyysisesti että henkisesti vakaaseen tilaan palautunut Kepe mietiskeli, kuten teki aina ollessaan hiljaa. Hän myös teki taas usein yllättävän hyödyllisiä huomioita ympäristöstä.

Ensinnäkin kolminkertaistuneen matkustajalastin ansiosta vene ui syvemmällä vedessä, ja siksipä isompien aaltojen iskeytyessä sen kylkeen se hörppäsi hitusen vettä. Ei kuitenkaan vakavasti. Istumapaikoistakin oli pienimuotoista pulaa, mutta improvisoimalla löydettiin monia uusia sovellutuksia. Kepe sai suostuteltua Snowmanin muovaamaan itsensä tuoliksi.

Toiseksi hän toipui yllättävän nopeasti G:n maagisten taikarohtojen ansiosta, jotka paikkasivat aukiraastettua panssaria mystisillä voimillaan. Tuolta urhealta sankarilta, suurelta johtajalta, isolta egolta ja kaikkien isäukolta eivät koskaan loppuneet temput kesken.

Eikä oikeastaan keneltään muultakaan veneen kyydissä olleelta klaanilaiselta. Vaikka klaanilaiset olivat erittäin sekalainen ja epätodennäköinen joukko, he kaikki osasivat luonnostaan puhaltaa yhteen hiileen ja yhteistyö pelasi kuin shakkisimulaattori itseään vastaan. Mutta entä sitten kun kaikki nappulat olisi syöty laudalta?

“Jos laudalle jää viimeisinä kaksi kuningasta, kumpikaan ei voi syödä toista shakkaamatta ensin”, ääni sanoi yhtäaikaa Kepen pään sisällä sekä eräässä pimeässä huoneessa erään kaukaisen linnakkeen pohjalla.

Perheellinen meripeto

Merellä

Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.

“Snowman!” Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. “Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa.”
Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.

“Puoli minuuttia” Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.

Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. “Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan” hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
“Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla.”
ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
“Sitä minäkin.”

Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: “Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!”
“Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!”
Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
“Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!” valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
“Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja… Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin.”
“Ainakin hänellä on heleä lauluääni.”
“Oikeasti?”
“Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa.”
“Vauhtia nyt!” Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.

Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
Plasma. Päälle.
Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.

Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.

“Nyt!” Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.

Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
“Oho, sehän toipui pikaisesti” Domek tuumi.
“Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?” Snowman pohti ääneen.
Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
Lämpö. Päälle.
Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.

Pallosalama

Meri

Killjoy joutui käyttämään kaiken ketteryytensä väistelläkseen hirviön viuhuvia lonkeroita.
Domek yritti valohyökkäyksillään osua Guardiania pitelevään lonkeroon, mutta hyökkäykset menivät ohi kerta toisensä jälkeen. Killjoy huomasi Snowmanin lähestyvän veneellään, jolloin hänellä välähti.

“Domek, tiputan sinut Snowmanin veneeseen. Siellä, yritä tähdätä valohyökkäyksesi suoraan sen silmiin”, Killjoy huusi pauhun yli ja valmistautui tiputtamaan Domekin. “Yrittäkää kinnittää sen huomio, että pääsen kiertämään sen taakse. Ainiin ja valmistautukaa ottamaan kiinni putoava skakdi.”

Killjoy tiputti Domekin ja tämä alkoi heti tuumasta toimeen, saaden hirviön huitomaan vinhemmin, mutta sokaisten tämän samalla. Killjoy avasi yhteyden Klaaniin.

“Creedy, avaa yhteys ÄmKoohon. Hän on tässä aivan lähellä”, ja hetkeä myöhemmin, hän kuuli ÄmKoon huohotuksen korvissaan.

“ÄmKoo, tajusin juuri: Pallosalama.”

“Osaatko tehdä sen?” ÄmKoo ihmetteli.

“Osaan, mutta se vaatii minuutin latausajan. Häiriköikää hirviötä tarpeeksi kauan. Menen sen selän taakse, niin pääsen hyökkäämään rauhassa. Sähköiskun pitäisi kärventää tuo otus.”

“Entä Guardian?”

“Kun sähköisku iskee, tulisi lonkeroiden raueta, jolloin Guardian tippuu. Toivokaamme vain, että Snowman osaa ohjata venettään hyvin.”

Killjoy lensi suoraan hirviön taakse ÄmKoon ja Domekin häiriköidessä sitä parhaansa mukaan. Hän jäi ilmaan leijumaan ja loi käteensä pienen sähköpallon, joka alkoi hiljalleen kasvaa.

“Yksi minuutti.”

Lonkeromyllytys

Keskellä merta

Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
“Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?” lumiukko tiedusteli.
“Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen.” Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
“Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta.”
Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
“Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?” Snowman mietti ääneen.

Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
“Suoraan edessä!” Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
“En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!”
Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.

Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.

“Oletko aivan varma, että pystyt siihen?” ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.

Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.

Isku Nazorak-pesään: Raptorihyökkäys

Kiven päällä laavassa

Glatorianking katselihmeissään, kuului melua ja se kuulosti Zyglakeilta, mutta se olikin kylä, kylä täynnä zyglakeja, muita teitä ei ollut pitäisi jatkaa jalkaisin.

Zyglakit närkäistyivät nähdessään Toa joukon, joka tunekutui heidän kyläänäs ja ottivat heivät, ei ystävällisesti vastaan, Glatorianking hyppäsi kiven päältä ja yritti puhua, järkeä, että päästäisivät läpi suuri osa alkoi perääntä puheen jälkeen, mutta jotkutuppiniskaisemmat halusivat heittää Tunkeilijat laavavirtaan.

Isku Nazorak-pesään: Sugan kuumat paikat

Summerganonin tunsi helpotusta, mutta jotain tuntui olevan yhä vialla. Summerganonilla oli aavistus, että heidän eteensä heitettäisiin taas jotain. Hän piti käden miekalla. Kaikki olivat helpottuneita, mutta valppaita. Heikoista elementtivoimistaan huolimatta hän oli onnistunut Matoron kanssa siinä, että kiven ja laavan välissä oli jotain… Mutta kuumuus alkoi kyllä jo vähän painaa.

Edessä näkyi onkalon seinässä oleva painauma ja tarkemmin katsoen, siellä saattoi olla myös pienehkö luola. “Saisimmeko pysäköityä tuohon, tarvitsemme hetken lepoaikaa.”, Summerganon ehdotti. Virtaus tosin vei heitä väkisin sitä kohti, joten valintaa ei juuri tarvinnut tehdä. He antoivat lohkareen “rantautua” ja Summerganon ja Matoro TBS tekivät melkoisen ponnistuksen jähmettämällä sen alustavasti kiinni. Pieni luola oli tosiaan niin pieni, kuin miltä se oli laavajoelta näyttänyt. Mikäli normaali toa olisi sinne päässyt, olisi poistuleminen ollut työn ja tuskan takana. Mutta sitten kuului ääniä.

“Zyglakeja…”, Mahriking totesi. Muut lopettivat juttelunsa ja kääntyivät kohti onkaloa. “Eivätkö ne koskaan lopu…”, Glatorianking murahti. “Pitäisikö meidän jatkaa jotenkin matkaa..?”, hän jatkoi. Lohkare alkoi irrota “laituristaan”, joten vaihehtoja ei ollut. Ponnistelujen jälkeen ryhmä sai sen jälleen virtaukseen, joskin heistä alkoi tuntua, ettei se kauaa kestäisi… Zyglakit laajensivat omalla, tuhoisalla tavallaan edellä mainittua onkaloa ja yrittivät hypätä ryhmän perään, mutta kaksi putosi laavaan ja kolmas yrittäjä pääsi jo lohkareelle, mutta Summerganonin nopea sivallus haavoitti sitä ja se putosi horjuen laavaan.

“Taas sitä mennään.” Keetongu totesi. Mutta nyt edessä näkyi jotain muuta, kuin levähdyspaikka…

Joku varmaan osaa heittää jotain jatkoa.

Isku Nazorak-pesään: kykloopin häntäkikka

Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa

No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.

Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa – tummanpunaista kajoa – kiviseinämä – suoraan edessä!

Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.

“Kääntäkää!!!”, Glatorianking huutaa paniikissa.
“Miten?”, Manu tokaisee.

“Pakko meillä on olla joku keino…”, Mahriking pohtii ankarasti.

Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.

“Hei, minulla on idea!”, Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.

Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.

“Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!”, Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.

Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi – olosuhteisiin nähden.

Isku Nazorak-pesään: laavasurffausta

Keetongu Oct 7 2010, 04:53 PM

Laavaluolasto

Kukaan ei pitänyt ideasta. Toisaalta, ketään ei kiinnostanut luolaan jääminenkään. Keetongu yritti saada viestilaitteistollaan turhaan yhteyttä ulkomaailmaan, sillä kallio oli liian paksua ja Nazorakit olivat kaiketi asentaneet tehokkaan häirintälaitteiston pitääkseen vangit poissa ulkomaailmasta.

Zyglak-Manu ja Summerganon irrottivat paaden laavakivestä ja kumppanukset raahasivat sen laavavirran viereen.

“Se virtaa nopeasti”, Matoro sanoi.
“Laavakivi sulaa varmasti alatamme”, GK voihkaisi.
“Minun ja Matoron on koko ajan jäähdyttettävä sitä”, Summerganon vastasi.
“Tämä on silti huono idea”, Keetongu sanoi.
“Mennään”, Zyglak-Manu örvähti.
He kellistivät paaden laavaan ja hyppäsivät kyytiin. Zyglak-Manu ja Keetongu menivät painavimpina keskelle ja pitivät kiveä paikoillaan, Glatorianking ja MahriKing tulivat heidän viereensä, Matoro meni eteen ja Summer perään. Heidän tehtävänään oli jäähdyttää kiveä ja hidastaa vauhtia jähmettämällä laavaa tarpeen vaatiessa.

“Tuonelan joki”, Matoro sanoi synkkänä.
“Eipä jes”, Keetongu kuittasi. Kivi lähti liikkeelle. Edessä näkyi vain punaista hehkua.