Aihearkisto: Klaanon Rope

Orkesterin uusin jäsen: Sheelika!

Jos tässä viestissä on jotain mistä et pidä, kerro YVllä.

Bio-Klaanin linnoituksessa, Umbran huoneessa, pieni hologrammikone pyöri ikiaikaista kiertoaan. Umbra oli tallentanut koneeseen sanoman lähdostään, jos se jotakuta kiinnostaisi.

Hologrammikone puhui tyhjälle seinälle Umbran äänellä näin:

”Hyvät Bio-Klaanin jäsenet. Joudun jättämään teidät, koska kopioni on valtaamassa viatonta saarta. En tiedä kuinka kauan kestää ennen kuin palaan, jos edes palaan. Pitäkää paikka kasassa”

Sininen hologrammi sammui virran loppuessa. Huone jäi tyhjäksi. Mikään huoneessa ei liikkunut, paitsi vanhan aurinkokellon viisarin valonsäde, johon ikkunasta paistava auringonvalo osui.

Orto Nuin saarella

Zyglakien johtaja Zyxax katseli kuinka VarjoUmbra asteli hänen linnoitukseensa mukanaan Hyönteisten Toa Bititax sekä Varjo-Matoran Gelt. Kolmikko oli tullut saarelle keskustelemaan liittoutumisesta Mystery Nuin asukkaita vastaan.

Zyxax päätti jättää Bio-Klaanin rauhaan, koska ajatteli hyötyvänsä enemmän Mystery Nuin sotaretkestä ja teki liiton VarjoUmbran kanssa. Zyxaxia ei enää nähty koskaan Bio-Klaanin saarella…

Toisaalla, jossain pienellä luodolla Bio-Klaanin saarella.

Sähköä säkenöivä tumma kanisteri kaivautui maan läpi, luoden valtaisan pyörteen veteen ja maahan, sähköistäen koko lähitienoon vedet. Valtaisat määrät kaloja nousi kuolleina pintaan, kun kanisteri räjähti auki.

Kanisterin sisältä kömpi puoliksi mustan ja puoliksi sinivalkoisen värinen Salaman Toa, joka kantoi mustaa Hunan muotoista naamiota. Toan ruumiissa ja käsissä risteili tummia salamoita, jotka levisivät lähiympäristöön.

”Bio-Klaanin aika on tuhoutua koska minä, Sheelika, olen palannut!”

Eversti 437 käy vuosihuollossa

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

437 oli siirtynyt laivan kannen alapuolella siatsevaan pieneen huoltohuoneeseen viimeistelettämään mekaanisten osiensa huollon. Hän istui huoneen keskellä olevassa tuolissa huoltotorakoiden säädellessä hänen mekaanisten raajojensa kanssa. Hän mietiskeli itsekseen. Viime aikoina oli tapahtunut kaikenlaista, mikä ei ollut Nazorakeille juuri eduksi. Eniten häntä mietitytti heidän taisteluparhaimmistoonsa kuuluvan yliluutnantti 955:n kuolema. Kyborgitorakka oli tosin arvellut joitakin kertoja hänen joskus kaatuvat omaan ylivoimaisuuteensa ja ylpeyteensä. Voisko hänelle itselleen käydä samoin? Ajatukset kiipivät väkisinkin hänen kohtaamaansa suureen, punamustaan soturiin, jonka taistelutaidot vetivät melkein vertoja hänen omilleen. Samalla hän tunsi suurta mielenkiintoa tätä henkilöä kohtaan. Hänen haarniskansa näytti sisältävän enemmän varusteita ja laitteita, kuin Nazorakien parhaimpien insinöörien suunittelema linkkuveitsi, ja se oli jo paljon. Hän tulisi varmasti kohtaamaan tämän hahmon vielä useaan kertaan, ja siitä tulisi kiintoisaa…

Eräs huoltotorakka sääteli 437:n vasenta, kyborgista silmää, mutta kyborgitorakka pystyi silti syventymään täysin metteisiinsä. Nämä työläiset työskentelivät esimerkillisen häiritsemättömästi, minkä takia he olivatkin 437:n henkilökotainen huoltoryhmä, näiden ympärillä hääräily oli kaikesta huolimatta lähes huomaamatonta.

”Sir.”, kyborgisen luutnantin tuolin vierelle tullut Nazorak tokaisi. Hän piti toisessa kädessään lehtötä ja toisessa kynää, hän oli mitä ilmeisemmin yksi kirjanpitäjistä. Nazorak jatkoi puhumistaan, ”mekaanisten osienne korjaaminen velottaa budjettiamme melko rankasti, pitäisikö painostaa enemmän uusien aseiden tuotantoon?”. Hetkessä kirjanpitäjä huomasi luutnattinsa mekaanisen raajakkeen pitelevän häntä kurkusta, se oli mitä ilmeisemmin saatu kuntoon juuri sopivasti. Huoltotorakat perääntyivät hieman, katsellen työnsä tulosta hieman ylpeinä, hieman jännittyneinä, kirjanpitäjätorakan ilmeestä päätellen tämän kaulavaltimo oli juuri rusentumassa kasaan. Kyborgiluutnantti piti katseensa tiukasti edessä, toisen kurkun kuristaminen ei ollut hänelle mikään uusi kokemus. Kirjanpitäjä alkoi sopertaa ”S-s-s-s-selvä…”. Kyborgiraaja päästi uhrinsa irti. Ainoastaan kirjanpitäjän halu näyttää jämerältä luutnattinsa edessä esti häntä painumasta löllöksi lattialle. Luntantti nuosi tuolistaan ja käveli huoneesta ulos, yhä mietteissään. Hän voisi vangita hänet melkein päihittäneen olennon ja kopioimaan tämän haarniskan teknologian itselleen. Ja sen hän myös tulisi tekemään…

Isku Nazorak-pesään: raato

Miksi ykkösviestin ”Nazorakit”- spoiler-tagi ei aukea?

Metsä, lähellä laavazonea ja rannikkoa.

Matoro on matkannut rantaviivaa pitkin kohti metsää ja Klaania. Enää hän ei huomaa naamiollaan ajatuksia. Jään Toa on päättänyt lähteä Klaaniin, hän ei välttämättä halua olla paljoa yksin näiden ihmetorakoiden takia. Matoro on hyvin varuillaan ja tähystelee lämpökameralla pusikoita.

Metsäaukiolla Matoro huomaa pitkän käärmemäisen olennon maassa. Ei, se on Tuhon Kyykäärme, jolta puuttuu kaikki päät!
”Minulla on ikävä tunne tästä…”, Matoro puhuu itsekseen hiljaa. Hän tutkailee ympärilleen.
Vaikka aurinko paistaa kirkkaana ja lämpimänä taivaalla, metsä nostaa Toalle kylmät väreet. Ei sillä, että metsä olisi jotenkin pelottava, se on kaunis ja avara luonnonmetsä vielä näin lähellä rantaa. Epätietoisuus sen aiheuttaa. Täällä on jokin vahva olento, jos on saanut tapettua Tuhon Kyykäärmeen näin.

Matoro lähtee juoksuun, hän haluaa mennä mielummin rantaa pitkin. Metsässä liikkuminen ei houkuttele.
Hän saapuukin rantatielle ja jatkaa rauhallisesti matkaa sitä pitkin.

Rautasiiven tunnelma

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

Bio-Klaanin saaren ranta

Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.

Isku Nazorak-pesään: Kapteeni 666

Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti

Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.

Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.

Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.

Ranta

Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
VAPAUS!
Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.

Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.

Killjoy vs. 437 – Round 1

Vene

Killjoyn olkapäiden pienet tykit reagoivat itsestään ja ampuivat kohti venettä lähestynyttä sädettä. Säde räjähti suoraan ilmassa, havahduttaen koko seurueen.

Katseet käännähtivät salamannopeasti ja Killjoy näki ilmassa leijuvan eliittinazorakin. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Killjoy astui toimiin:

”Minun heiniäni.”

Killjoyn rakettimoottorit rävähtivät käyntiin ja hän kiisi taivaalle taklaten nazorakin suoraan ilmasta. Killjoy piti otteensa ja molemmat kiisivät kohti rantaa, rysähtäen kuuluvasti hietikolle.

Nazorak hypääsi ylös ensimmäisenä ja laukaisi pieniä ohjuksia kohti Killjoytä. Ohjukset osuivat kohteeseensa ja Killjoy lensi iskun voimasta useita metrejä.
Killjoy oli kuitenkin valmistellut tulipurkausta jo hetken ja nazorak joutui tekemään epäluonnollisen nopean liikkeen väistääkseen sen. Maahan osuessaan nazorak laukaisi verkon, joka sitoi Killjoyn, mutta sähkövoimillaan hän sulatti sen ympäriltään.

Nazorak otti askeleen taaksepäin hämmentyneenä. Tällä vastustajalla tuntui olevan vastine hänen jokaiseen hyökkäykseensä.
Killjoy huomasi tämän ja naurahti:

”Hah, ja taas yksi halpaan menevä. Pukuni on täysin samaa teknologian haaraa, kuin teidänkin ja omani osaa laskelmoida tekemisenne tarkalleen. Suosittelen luovuttamaan, kun vielä voit.”

Torakka katsoi Killjoyta epäuskoisena ja pudotti merkillisen purnukan maahan, muuntaen kätensä samalla valtavaksi tykiksi, joka ampui ison räjähteen kohti Killjoyta. Killjoy oli kuitenkin noussut ilmaan ja lensi suoraa vauhtia kohti nazorakia. Hän otti miekkansa esiin ja laskeutuessaan leikkasi nazorakin yhden käden irti.

Nazorak ulvaisi ja yritti tehdä vielä yhden hyökkäyksen, mutta Killjoyn käsistä luoma paineaalto lennätti tämän kauas hänestä. Killjoy valmistautui jo viimeistelevään iskuun, kun nazorak yllättäen räjäytti maan ympäriltään ja savun turvin lensi karkuun.
Killjoy sulki asejärjestelmänsä, sillä ne olivat päässeet ylikuumenemaan pahasti nazorakin hyökkäysten takia.

Juuri silloin hän muisti vihollisensa pudottaman purnukan ja lähti tutkimaan sitä.

Isku Nazorak-pesään: Everstin haamuimuri

Laavakenttien läheinen metsä

Torakka nro. 437 ja Manun ohjaama valtava monipäinen Rahi tuijottivat toisiaan, ikään kuin toijotuskilpailussa. manu oli tosin hieman huolissaan, Rahin keho saattoi olla jo aika heikossa kunnossa maattuaan metsässä jo pidempään. Manu päätti kuitenkin yrittää. Hän työnti Rahin päätä eteenpäin, suu auki. Torakka kuitenkin antoi Rahin puraista mekaanista titaanikättään. Manu usko itehneensä vahinkoa, muttei torakalle. Kesti hetken ,ennen kuin hän tajusi Rahin leukojen terävien, mutta haurastuneiden hampaiden katkenneen. Torakkaluutnantti kaivoi pistoolin selässään olevasta varustekotelosta, ampuen Rahiruumista päähän, jolla hänen käteensä oli isketty, kohdisten sen vasempaan sieraimeen. Laukaus. Manu äännähti, ikään kuin tuskissaan. Pian Manu huomasi antidermiksen valuvan Rahin päästä, paljonkin. Hän päätti siirtää mielensä viereiselle päälle, yksi oli pois pelistä. Manu ei kuitenkaan hetinyt reagoida, ennen kuin kyborgitorakka ampu tohjoksi raadon muutaman muun pään, leikaten myös yhdeltä kaulan, joten enää yksi pää olisi jäljellä, eikä ekän varmaan enää kauan. Manu päätti olla kärsivällinen, pään tuhouduttua hän ei voisi enää juuri kontrolloida Rahiraadon kehoa hyvin, joten piti varoa, ettei sekin tuhoutuisi. MAnu ei ehtinyt miettiä kuvaakaan, kun torakka iski kyborgisen käaensä Rahin otsaan. Pian manu huomasikin olevansa vankina, pienessä lasisäiliössä, erittäin ahtaassa pienessä lasisäiliössä. Torakka vetäisi säiliön pois oudoksi aseeksi muunnetusta kädestään. Torakka nosti purkin kasvojensa tasalle. ”Pidätkö uudesta kodistasi?”, torakka kysähti ivallisesti ja jatkoi; ”Tiesin, että saisin Makutan vastaani, joten otin mukaani pienen kaasuja imevän aseen, joka tepsii myös Makutojen olemukseen”. Torakka ripusti lasisäiliön vyötärölleen.

”Sinusta tulee oiva näyte-esine pieneen galleriaamme”, 437 kuiskasi säiliölle, ”Nyt,Klaanilaismetsästys voi alkaa…”. Torakkakyborgi nousee ilmaan selkäsuihkumoottoriensa avulla, laittaen mekaanisen silmänsä lämpösensoriasrtukselle. Samalla hän tuli katsahtaneeksi merelle, huomaten melko korkearuumiinlämpöisiä olioita kulkevan kovaa vauhtia kohti rantaa joidenkin kilometrien päässä. Hän vaihtoi silmäänsä päälle kiikaritoiminnon, tunnistaen venessä istuvat hahmot. Tai, osan heistä. Ainakin viiden hahmon hän tunnisti hepuiksi, joiden oli kerrottu osallistuneen erään arvoisan torakan kuolemaan. Koston aika olisi nyt… Kyborginen käsi muttuu pienssä hetkessä kuolettavaksi kanuunaksi. Samaksi, jola hän oli hoidellut Matoron, joten se tepsisi varmaan hyvin kuuteen Klaanilaiseenkin. Ainakin, jos osuisi räjhtävällä laserpanoksella veneen moottoriin. Siitä tuskin olisi huolta, hän oli tarkka-ammunnan veteraaneja. Torakkaluutnantti ampuu nopean laserammuksen kohti venettä…

Kotiinpaluu, jotenkin

Vene

Aamuaurinko häikäisi taivaanrannassa ja viesti uuden päivän olevan alkamassa. Snowman oli ottanut takaisin paikkansa ruorin takana ja nyt teräksinen paatti kiisi läpi aaltojen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kukaan ei ollut nukkunut erityisen hyvin ja siksi keskustelu alkoi hieman jähmeytyä.

Guardian tuijotti horisonttiin. Tarkennettuaan kiikarilla hieman hän huomasi, että Klaanin päämaja alkoi hahmottua auringonsäteiden alla.

”Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa saaressa. ”Kuinka pian oletat, että olemme perillä tällä vauhdilla?”
”Minä olen vain ohjaaja, kysy Kepeltä”, Snowman sanoi väsyneenä.
”Kepe, kuinka pian olemme perillä?” Guardian kysyi.
”Noin kahdenkymmenen minuutin päästä”, Kepe sanoi väsyneempänä rapistellen karttoja. Syystä tai toisesta Guardian päätti lisätä päässään Kepen antamaan lukuun kymmenen minuuttia saadakseen hieman realistisemman arvion.

Matka jatkui ja määränpäänä oleva saari suureni horisontissa. Veneessä pitkään leijaillut hiljaisuus rikkoutui viimeistään silloin, kun Domek heräsi. Kaikki kääntyivät kohti veneen lattialla makaavaa valon Toaa, joka siristeli silmiään poissaolevan näköisenä ja etsi vaistonomaisesti hattuaan ympäriltään kädellään. Ämkoo ojensi sen hänelle ja Domek tarttui hattuun refleksinomaisesti vetäen sen syvälle päähänsä. Kukaan ei tulisi Domekin ja tämän hatun väliin.

”Huomenta”, Ämkoo sanoi. ”Miten voit?”

Domek katseli ympärillä olevia klaanilaisia pitäen yhä kiinni hatustaan tiedostamattomasti. ”Pääni”, hän sanoi hieroen otsaansa. ”Au. Hiivatti. Mitä. Tapahtui.”

”Mekin haluaisimme kovasti tietää”, Killjoy sanoi. ”Mutta ne ovat poissa.”

”Miksi aina pää”, Domek kysyi ärtyneenä.

Hetken hiljaisen kiroamisen jälkeen Domek aloitti pitkästä aikaa keskustelua veneellä. Klaanilaiset miettivät nyt yhdessä lähiaikojen tapahtumia ja yrittivät yhdistellä asioita toisiinsa. Villiintyneet Rahit, Nazorakien joukkojen kasvaminen ja Pimeyden metsästäjien paluu kuvioihin aiheuttivat veneessä paljon keskustelua ja teorioita. Guardian liittyi mukaan keskusteluun vain satunnaisesti, vaikka hänellä olisi ollut taatusti paljon sanottavaa. Sen sijaan hän keskittyi kopeloimaan kommunikaattoriaan.

Kommunikaattori oli pieni ja metallinen ja siinä ei näyttänyt olevan ulkoista vikaa. Lähettimenä toimiva siru kommunikaattorin sisällä oli täysin ehjä, eikä muitakaan ilmiselviä vikoja löytynyt, mutta kun Guardian yritti yhdistää Tawalle tai Visokille komentohuoneeseen, hän sai vain epämääräistä särinää. Vene oli jo niin lähellä Klaanin päämajaa ja niin kaukana häiriösignaalin potentiaalisesta lähtöpaikasta, että yhteyksien olisi kaiken järjen mukaan toimittava.

”Guardian kutsuu, saavumme pian”, Guardian sanoi välillä hiljaa laitteeseen, mutta vastausta ei tullut. Hän kokeili parin minuutin välein, mutta särinä vain paheni. Guardian laski kommunikaattorin veneen lattialle ja katsoi sitä mietiskelevänä. Edes sähkömagneettisen pulssin ei pitäisi rikkoa laitetta, sillä sen tekninen puoli oli melko vaatimaton, mutta hyvin suojattu. Killjoyn kommunikaatiolaitteiden viat kuitenkin antoivat ymmärtää, että sirujen yhdistäminen oli lähettänyt jonkinasteista sähkömagneettista häiriötä.

Guardianin kommunikaattorin oli kuitenkin sotkenut jokin muu. Klaanin johtajien kommunikaatiolaitteet eivät olleet sähköisiä. Paacon ja Kepen yhteistyö Visokin kanssa oli saanut toistettua jotain, joka oli lähempänä telepatiaa kuin radioaaltoja. Se, että jokin signaali oli saanut sotkettua tämänkin laitteen huolestutti Guardiania suuresti.

Guardianin ajatukset keskeytyivät, kun kommunikaattori päätti yhtäkkiä puhua hänelle.

”…’allo”, kommunikaattorista tuleva ääni sanoi suorastaan hurmaavasti. ”Kuulin, että olette tulossa visiitille. Kuinka monta teitä on?”
Veneessä oleva keskustelu pysähtyi hetkellisesti. Kaikki katsoivat kommunikaattoria hämmentyneenä. Guardian poimi pienen laitteen lattialta ja nosti sen kaikkien ulottuville.
”Meitä on kuusi”, Guardian vastasi laitteelle. ”Kaksi vakavasti vahingoittunutta, kerro Radiakille ja lääkintäosastolle. Mukava kuulla kaunis äänesi, Paaco.”

”Samoin sinun”, Paaco sanoi naurahtaen. ”Laitteissa oli häikkää, joten minut päästettiin korjauspuuhiin. Nyt koko hoito toimii entistä paremmin. Ja olen kuulutushuoneessa ja minulla on mikrofoni!”
Paaco naurahti. Guardian ja Snowman katsoivat toisiaan pitkään. Heidän ei tarvinnut sanoa sanaakaan, mutta molempien päässä pyöri mahdollisia kauhuskenaarioita.

Hei. Tässä on Paaco kuulutushuoneesta. Toivottavasti nautitte äänestäni yhtä paljon kuin minä itse. Pienellä lisämaksulla voitte saada äärettömästi Paacoa ilman keskeytyksiä…

Molemmat päättivät ravistaa kyseisen ajatuksen pois päästään.
”Mutta”, Paaco sanoi pitäen pienen tauon. ”Keitä siellä on? Ja ketkä tarvitsevat ensiapua?”
”Guartsu”, Guardian sanoi.
”Snowman”, veneen kuskina toimiva lumiukko sanoi. ”ja minä kai tarvitsen vähän ensiapua.”

”Kepe”, Kepe sanoi häiritsevän pirteästi. ”Ja minä olen aivan kunnossa!”
”Hän ei ole”, Snowman sanoi.
”Olenpas”, Kepe vastasi.
”Etpäs”.
”Joopas”.
”…”
”…”

”Killjoy”, mekaaninen pimeyden metsästäjä huudahti veneen kärjestä.
”Domek”, valon Toa sanoi.
”…ja Ämkoo, terve”, Ämkoo sanoi viimeisenä.

Kukaan ei tiennyt, mitä Paacon suussa oli sillä hetkellä, mutta äänistä päätellen hän oli juuri tukehtumassa siihen. Yskimistä kesti kymmeniä sekunteja ja veneilijät kuuntelivat sitä piinaavan hiljaisina.

”Mitä minä nyt tein”, Ämkoo kysyi katsellen muita. Guardian vastasi pienellä olankohautuksella. Pian Paaco onneksi lopetti yskimisen ja rikkoi veneessä syntyneen hämmentävän hiljaisuuden.

”…niin”, hän sanoi. ”Kiva kuulla, paria teistä ei ole näkynyt hetkeen. Rantautukaa mahdollisimman lähelle lääkintäsiipeä. Voin pistää Radiakin ja pari muuta ottamaan teidät vastaan. Heti kun olen tehnyt hänelle pienen källin. Ette usko, kuinka paljon täällä komentohuoneessa saa aikaiseksi.”

”Sinä olet ihana heppu”, Guardian sanoi naama peruslukemilla.
”Kiitos samoin, kulta”, Paaco sanoi ja vaikka kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan, kykenivät kaikki kuvittelemaan niillä olevan virneen. ”Voisi ehkä myös päästää Doxin ja Ignikan ulos Kepen varastosta. Kun nyt näin kiltiksi tunnen itseni.”
Paaco hiljeni hetkeksi. Äänistä päätellen hän oli jo töissä. Ennen linjan sulkeutumista hän kuitenkin sanoi vielä jotain.
”Tiimi odottaa teitä viidessä minuutissa. Tervetuloa takaisin.”
Kaikki veneilijät kiittivät Paacoa vuorollaan. Snowman päätti innostuksissaan nostaa kulkuneuvon vauhtia.
”…mutta”, Paaco sanoi. ”Pieniä ongelmia vain. Torakoita. Pari skakdia. Matoro ja muut. Voitte varmaan ojentaa auttavan käden?”

Guardian nyökkäsi, vaikka Paaco tuskin kykeni näkemään sitä. Hän latasi pistooliaan jo valmiiksi.