Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Ilonpilaaja ja Verkonkutoja

Kommentoi

Klaani

Killjoy käveli vartiopisteen ohi, ilman, että vartija huomasi tätä. Tämä oli täydellistä. Toki, hän oli vain läpinäkyvä ja puvun ominaisuus heikensi hänen elementaalivoimiaan, mutta tämä olisi ainoa vaihtoehto.

Eihän hän Xialla sitä muuten tarvitsisi, metsästäjät eivät tunteneet hänen uutta kehoaan, mutta The Shadowed Onen linnakeeseen pääsy olisi eri juttu. Puku oli myös varustettu erilaisilla häirintälaitteilla, jotta tutkat eivät näkisi häntä.

Helpointa olisi ilmeisesti vain verhoutua ja lentää suoraan TSO:n ikkunasta sisään…

Killjoy törmäsi etsimäänsä nopeammin kuin oli arvellut. Visokki käveli yhdestä Klaanin pihakäytävistä suoraan hänen eteensä, Klaanin maskotti Nöpö mukanaan.

“Iltaa Visokki.”

Visokki säikähti ja Nöpö kiipesi välittömästi tämän selkään peloissaan. Visokki kääntyili ympäriinsä ja yritti löytää puhujaa. Lopulta Killjoy muuttui taas näkyväksi ja hölmistynyt Visokki sävähti.

“Killjoy, mita halvattua sinä oikein puuhaat?”

“Testailin vain pukua, mutta minulla oli sinulle asiaakin”, Killjoy mutisi.

Visokki otti puoli-istuvan asennon ja valmistui kuuntelemaan.

“Kun olen lähtenyt, olen ymmärtänyt, että Klaanilla on aika monta rautaa tulessa.”

“Olet oikeassa.”

“Ensiksi pyytäisin, että Creedy saa jatkaa komentohuoneessa, hänen apunsa on tarpeen.”

“Totta kai”, Visokki sanoi, “Entä muuta?”

“Toivoisin myös, että voisitte lähettää jonkun vartioimaan mökkiäni, uskon, että haluatte myös samalla painaa siellä lehden.”

“Emmeköhän löydä sinne jonkun tuuraamaan.”

“Vielä yksi asia.”

Killjoy ojensi Visokille pienen kortin.

“Tuo sisältää tiedot kaikista johtamistani taisteluistani Metru Nuilla. Suosittelen käymään sen läpi. Siellä on monia sissitaktiikoita, joista saattaa olla meille hyötyä.”

“Kiitos… Toivottavasti sinäkin ymmärrät, että armeijasi ei ole riittävä, sillä ei voiteta”, Visokki totesi murheellisena.

“Tiedän… sen tarkoitus on vain yrittää tehdä siitä vähän helpompaa. Oikeastaan, se on vain avain mahdolliseen selviytymiseen, mutta voittoon… ei.”

Killjoy kääntyi jo kannoiltaan, mutta Visokki puhui vielä.

“Näen, että käytät taas hänen laitteistoaan.”

Killjoy katsoi rinnassaan komeilevaa skorpionin häntää ja puristi sen jälkeen kätensä nyrkkiin.

“Olemme kiitollisia siitä mitä olet tehnyt, sinä pidit lupauksesi, mutta näen, että sinulla on muitakin tarkoitusperiä”, Visokki jatkoi.

“Se oli Purifier. TSO:n kätyrit tekivät ison työn lavastaessaan Guardiania syylliseksi hyökkäykseen. Vihdoin minulla on mahdollisuus saada hänet käsiini.”

“Jos saat hänet kiinni, mitä aiot tehdä?”, Visokki kysyi.

“Sen mikä minun kuuluu.”

Killjoy painoi nappia ja katosi yöhön. Visokki jäi pihalle ja jäi katsomaan kohtaa, jossa Killjoy oli hetki sitten ollut.

“Toivon, että tiedät mitä teet Killjoy, minä todella toivon.”

Retro

Visiitti päämoderaattorin kotona

Kommentoi

Bio-Klaanin linnoituksen lähimaasto

Bio-Klaanin linnoituksen ulkopuolella, puoliksi sinivalkoinen ja puoliksi musta Toa katseli suuren biomekaanisen puun oksalta kiikareillaan Bio-Klaanin linnoituksen elämää. Kiikareissa oli skannerit, lämpöanturit ja niillä pystyi nappaamaan erilaisia ääniaaltoja.

Salaman Toa Sheelika kuunteli mielenkiinnolla mitä Klaanilaiset tekivät linnoituksen sisällä. Linssiensä läpi, Sheelika näki kuinka Visokki lähti Postikeskuksesta kipittämään käytäviä pitkin kohti tuntematonta määränpäätä. Sheelika näki myös kuinka kaksi sääntöjenrikkojaa ampuivat toisiaan tulipalloilla, ja kuinka muutama moderaattori tuli rankaisemaan sääntöjenrikkojia modekiviensä voimalla.

“Eikö tuolla ole mitään mielenkiintoisa…” Sheelika mutisi, puristaen kädessään erään Toan Bio-Klaanin passia, jonka Sheelika oli varastanut muutama tunti sitten. Hän oli kolkannut Toan ja heittänyt hänet yhteen lukemattomista Ma Wetin tunneleista, joiden pohjalla odotti jättiläismäinen Vatuka. Vatuka oli murskannut haavoittuneen ja tajuttoman Toan jolloin Sheelika jätti ruhon oman onnensa nojaan.

Äkkiä Sheelika huomasi jotain mielenkiintoista, Guardian jutteli huolestuneena muutamien klaanilaisten kanssa.

“Se jauhe oli ansa. Jokin häiritsi meidän kommunikointiamme Lumiukon ja Ämkoon kanssa. Tästä ei ole tulossa mitään hyvää”, teleskooppisilmäinen Plasman Skakdi selitti kahdelle humanoidille.

“Klaanilaiset alkavat saada suunnitelman selville”, Sheelika sanoi, ottaen yhteyttä radiollaan liittolaiseensa “Arsteiniin”.

“Pysyttele siellä vakoilemassa ja jos mahdollista, käy tutkimusretkellä Umbran huoneessa. Se Valon Toa on jossain kaukana, eikä hän ole tulossa takaisin pitkään aikaan. Häneltä voi löytyä jotain mielenkiintoisia tarvikkeita, joita tarvitset tehtävässäsi”, ääni radiossa sanoi.

“Kyllä, Arstein”, Sheelika sanoi, sulkien radionsa, ja laittaen sen kangaslaukkuunsa.

Alkaen systemaattisesti tutkia klaanin salakäytäviä ja tunneleita, Sheelika sai arvokasta tietoa Liittoumalle.

Äkkiä jokin esine sai Sheelikan valppautumaan. Eräässä klaanin tornissa, jossa Umbran huone oli, sijaitsi Umbran holoprojektori joka lähetti taukoamatonta holograafista kuvaa Umbran lähdöstä ja viestistä Klaanilaisille. Kukaan ei ollut käynyt Umbran huoneessa tämän lähdettyä, ja Sheelika päätti lähteä tutkimaan asiaa.

Sheelika laskeutui alas puusta ja lähti häivetekniikan naamionsa avulla hiipimään Bio-Klaanin linnoituksen seinämää pitkin. Muureille vartioivat violetit painovoimaa hallitsevat Ba-Matoranit eivät huomanneet mitään liikettä alhaalla, vaikka ruohon liikkuminen olisi paljastanut Sheelikan sijainnin helposti. Matoranit marssivat jatkuvaa marssiaan ja Sheelika pääsi kuin koira veräjästä.

“Onpa onni että Tawa palkkasi noin huonoja vartijoita”, Sheelika myhäili, juosten äänettömästi linnoituksen seinämän viertä. Pienet kivet jotka irtoilivat paikaltaan Sheelikan juostessa olisivat paljastaneet hänet, jos Tawa olisi viitsinyt palkata valppaampia vartijoita.

Viimein Sheelika pääsi tornin lähimaastoon. Ampuen suuren koukun Volo Lutu-laukaisimellaan Umbran ikkunaan, Sheelika alkoi hinata itseään äänettömästi ja katseilta piilossa kohti Umbran huonetta.

Retro

Taivaspiraatit

Kommentoi

Lentokone

Ämkoo tuijotti radiota hetken, huokaisi ja käänsi katseensa lentokoneen menosuuntaan. Snowmanin epätoivoinen optimistisuus sai hänet ärsyyntyneeksi. Paatuneena pessimistinä Ämkoo olikin jo henkisesti varautunut tuleviin ongelmiin. Häiriösignaali. Sitä tämän on oltava. Mistä sellainen tulisi? Viholliselta tietenkin. Torakkalentokone suoraan edessä? Ehkä. Kenties useampia. Kymmenen. Kuusitoista. Näh, viisikymmentä nyt ainakin.

Ämkoo huokaisi vielä kerran, tietämättä itsekään miksi. Sitten hän siirsi katseensa ohjauslaitteiston vasempaan laitaan ja painoi tummanharmaata nappia.

Lorin lorin lorin.

Sitten hän nosti juuri täyttyneen kahvikupposen suunsa tykö ja kulautti herkullisen juoman nopeasti kurkkuunsa.

“Snowie?”
“Niin?”
“Tiedäthän, että tämä lentokone ei ole kovinkaan raskaasti aseistettu?”
“Emmehän me ole joutumassa taisteluun?”
“Tiedät itsekin, että tuo on toiveajattelua. Lyön vaikka vetoa, että vihollinen tietää jo sijaintimme.”
“Mitä tuossa kupissa lukee?”

Ämkoo vilkaisi kahvikuppiaan. Siihen oli kirjailtu teksti “me <3 sinua, mestari!” vaaleanpunertavalla kirjasimella.

Lumiukko ei ollut ihan varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Varmaa kuitenkin oli, että Ämkoo tuijotti kuppia hetken, alkoi huohottaa, huudahti, avasi lentokoneen ikkunan puoliväkisin ja heitti kupin menemään. Sitten Ämkoon hengitys tasaantui ja tämä yritti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

– – – –

Kalastaminen on hieno harrastus. Tämän pyhän salaisuuden tiesi eräs vihreänkirjava matoran, nimeltään Ognam. Matoran istuskeli pienen metsälammikon rannalla onkivapansa kanssa, vihellellen samalla yksinkertaista, joskin tarttuvaa, sävelmää.

Sitten hänen päähänsä osui taivaalta pudonnut kahvikuppi ja hän kuoli.

– – – –

Ämkoo ja Snowie kamppailivat jälleen radion kimpussa. Radio oli nimittäin juuri päästänyt äänen. Joku oli yrittänyt kommunikoida. Ja vieläpä ihan oikeilla sanoilla.

“Ääni ei kuulostanut tutulta. Olikohan viesti edes meille?”, kysyi Snowie. Ämkoo vastasi tympääntyneellä katseella. Molemmat odottivat radiolaitteiston uutta kommunikaatioyritystä.

Heidän odotuksensa palkittiin.

“Brrrzzzzantautubrrzzz heti! Teillä on jotain minkä me halubrrzzz ettekä voi mitenkään pärjäbrrrzzzz meille!”

Snowie ja Ämkoo katsoivat toisiaan.

“Tuo ei ollut meille.”
“Ei. Vaihda kanavaa.”
“Okei.”

Ämkoo oli juuri aikeissa väännellä radiolaitteiston huippujänniä vipuviritelmiä, mutta liike keskeytyi hänen katsoessaan kauas horisonttiin. Snowman teki samoin.

– – – –

Taivaalla räjähteli kahden valtavan ilmalaivan ottaessa mittaa toisistaan. Pienemmän laivan kyljessä komeili Klaanin kauppatavaraliiton mauton tunnus. Mittavamman ja huomattavasti tummemman laivan kylkeä koristi perin ilkeän näköinen skakdi-pääkallo.

Laivan sisällä ei kuitenkaan ollut skakdeja, vaan matoraneja. Mutta hei, matoran-pääkallo ei olisi läheskään yhtä siisti, eihän?

“Kapteeni! Heidän ohjaamonsa taisi saada osuman!”, kuulutti ääni piraatti-ilmalaivan ohjaamohuoneessa.
“Mainiota”, vastasivat kaksi hattupäistä matorania täysin samaan aikaan.

Kapteenikaksikko vilkuili hetken toisiaan, ottaen samalla hieman etäisyyttä. Sitten toinen heistä tarttui laivan ruoriin.

“Arrrrrrr. Mitä sinä teet?”
“Ohjaan laivaa.”
“ARRRR. Kapteeni ohjaa laivaa.”
“Niin?”
“Taku! Viimeksi kun tarkistin, MINÄ olin tämän laivan kapteeni!”

Nahkaista kolmikolkkahattua kantava matoran vilkaisi kilpailijaansa. Kapteeni Ghekula oli aikoinaan varastanut laivan häneltä, mutta nyt Taku oli jälleen päässyt mukaan hommiin. Hän aikoi myös ottaa aiemmin menettämänsä viran takaisin.

“Ghekula, ystäväiseni…”, kapteeni Taku aloitti. “Tehdään näin: minä kaappaan tuon laivan sinulle. Saat luvan olla sen kapteeni. Sitten voimme hallita taivaita yhdessä!”

Kapteeni Ghekula huokaisi.

“Arrr… Taku, Taku, Taku, ystäväiseni. Olet ampunut tuon saamarin laivan jo täyteen reikiä. Lisäksi se on tätä nykyistä pienempi. Ja kun sinä olet meistä kahdesta lyhyempi, sinun tulisi ottaa se. Aye?”

Kapteeni Taku tuijotti kapteeni Ghekulaa syyttävästi.

“Olet minua pidempi vain, koska sinulla on isompi hattu!”
“ARRRR. NYT NÄPIT IRTI SIITÄ RUORISTA, TAI MINą”

Kapteeni Ghekula erehtyi vilkaisemaan Takun olan yli, suoraan ulos ikkunasta. Horisontissa saattoi erottaa liikettä.

– – – –

Snowman oli onnistunut kaivamaan jostain kiikarit. Ämkoo tuijotti hassun näköistä kiikaroivaa lumiukkoa odottavan oloisena.

“Kerro.”
“En ole ihan varma…”
“Kerro nyt mitä näet.”
“No siis, tuolla näkyy kaksi ilmalaivaa ja ne tulittavat toisiaan…”
“Ja?”
“No siinä se aika pitkälti o- Hei!”

Ämkoo kaappasi kiikarit itselleen ja vilkuili niillä hetken. Sitten hänen kasvoilleen levisi epämääräinen irvistys. Snowie katsahti häntä kysyvästi.

“Piraatteja.”

– – – –

Kapteeni Ghekula tuijotti klaanikaksikon lähestyvää lentoalusta valtavan kaukoputken läpi. Kapteeni Taku hivuttautui hänen viereensä sanomatta sanaakaan. Sitten Taku kaivoi esiin oman, huomattavasti lyhyemmän kaukoputkensa, yrittäen epätoivoisesti saada sitä näyttämään pidemmältä.

Ghekula virnisti, mutta palautti pian kasvoillensa tympeän tavaramerkki-ilmeensä. Silloin ohjaamoon tunkeutui lauma miehistön jäseniä.

“Me nähtiin, että joku tulee”, totesi huivipäinen ja varsin raskasrakenteinen matoran.
“Onko niistä vaaraa?”, jatkoi toinen, silmälappua kantava matoran.
“Me voitais ampua ne alas”, ehdotti kolmas. Tämä matoran oli siinä mielessä erikoinen, että hänen molemmat jalkansa oli korvattu puujaloilla. Tästä syystä hän liikkui pääasiassa ryömimällä.

Kapteenikaksikko tuijotti hetken toisiaan, ja sitten miehistön jäseniä. Sitten Ghekula alkoi puhua:

“Arrrr, valmistautukaa hyökkäykseen! Jos nuo kurjat kehtaavat ampua laukauksenkin upeaa laivaamme kohti, heitä odottaa varrrrrrrma kuolema!”

– – – –

“Mitäs nyt?”, Lumiukko kysyi.
“Jospa vaikka ammuttaisiin niitä”, vastasi Ämkoo.

[spoil]AHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHA. …joo, tästä piti tulla pidempi. Ei voi mitään. Kaikki kunnia yökahvittelukirjoittelusessiolle.[/spoil]

Retro

Dinem

Kommentoi

Postikeskus

Visokki tuijotti tiskin takana seisovaa Ga-Matorania silmiin. Ga-Matoran oli puhunut kohta jo kolme minuuttia yhteen menoon ja ei näyttänyt merkkejä väsymisestä. Kellonajasta huolimatta Matoran jatkoi puhettaan samalla innostuneella ja kirkkaalla äänellä kuin aikaisemminkin. Matoranin pirteys oli paranormaalia.
Visokki oli oppinut vuosien aikana, että telepatia oli erittäin hyvä tapa keskeyttää sanatulvat, sillä mieleen istutetun viestin huomaisi pakostakin. Hämmennyksekseen Visokki kuitenkin huomasi, että Ga-Matoranin puhetulva esti Visokkia keskeyttämästä jopa tämän mielessä. Astuttuaan pirteän pikkuneidin sokkeloiseen mieleen hän kauhistui sitä, minkälaisen groteskin vesiputouksen hajanaiset ajatukset pystyisivät muodostamaan.

“…niin, ja minä olen tosiaankin uusi täällä, en ole tottunut näihin tapauksiin, sillä viime työpaikassani ei ollut hirveästi näitä ‘mörkö paketissa tunkee itsensä vastaanottajan korvasta sisään ja pyrkii tekemään tämän tahtonsa orjaksi’-tapauksia, mutta toisaalta viime työpaikassani pääasiassa pistin hintalappuja tuotteisiin, mikä ei ole yhtä kivaa, koska ei pääse sosialisoimaan näiden kaikkien ihanien heppujen kanssa, sillä kaupanomistaja ei pitänyt siitä, että puhuin asiakkaille ja se omistaja oli muuten tosi hassu oranssi Matoran, miksiköhän senkin värisiä on olemassa, tai no, mitä väliä, ei minulla ole mitään eri värejä vastaan, kaikki ovat Mata Nuin edessä yhtä mahtavia tyyppejä, mutta toisaalta…”

Visokki yritti suojata mieltään hetkeksi. Liikaa infoa. Liikaa infoa. Ihan liikaa infoa.
Hän päätti vaihteeksi yrittää keskittyä Matoraniin itseensä vain pystyäkseen pitämään ajatuksensa kasassa. Sininen pirteä Ga-Matoran nähtävästi totteli nimeä “Dinem”, sillä se oli ommeltu hänen olallaan roikkuvaan vihreään kangaskassiin. Kassissa oli myös kukkakuvioita ja joillain kukilla oli häiritsevän pirteä ilme. Dinem-nimeä totteleva Matoran siirteli laukkua levottomasti olalta toiselle.
Visokki mietti hetken, voisiko tämä olla potentiaalinen merkki siitä, että Matoran oli hermostunut ja valehteli. Pieni sukellus Dinemin pään sisään olisi todennäköisesti selvittänyt, valehteliko tämä, mutta Visokki ei tehnyt sitä siinä pelossa, että jäisi mieleen vangiksi ja saisi vastustamattoman halun ommella kukkakuvioita kaikkialle.

“…ja minulla on tällaiset verhotkin, minusta ne ovat todella symppikset, mutta niitä tulee harvoin käytettyä sen jälkeen, kun lemmikki-Gukkoni vatsa oli kuralla-“

Visokki sai voimansa kerättyä ja onnistui vihdoin keskeyttämään Dinemin puhetulvan. Hän hämmästyi itsekin, miten pystyi siihen.

“Eli sinä et tiedä, kuka tämän lähetti?”

Dinem oli hetken hiljaa. Hän katseli pohdiskelevana ja siirsi yhden sormen suunsa alle. Ga-Matoranin leveä hymy ei ollut kuitenkaan muuttunut miksikään.

“En oikein tarkasti”, hän sanoi. “Se oli joku Skakdi. Vaikutti kyllä vain lähetiltä, sillä ei ollut niitä rumia sisällissota-arpia. Vaikka ei arvissa mitään vikaa ole, ovathan ne ihan siistejä-“

Kiitos, Dinem, Visokki sanoi matoranin pään sisällä. Tämä riittää tältä kertaa. Puhutaan myöhemmin lisää niistä tosi tosi söpöistä kukkaverhoistasi.

Aluksi Dinem näytti siltä, kuin viesti hänen mielensä syvyyksistä olisi säikäyttänyt Ga-Matoranin oikeasti. Virhepäätelmä korjautui heti Matoranin palauttaessa hymyn kasvoilleen. Visokki oli tyrmistynyt.

“Ole hyvä! Nähdään, Hämis!”

Retro

“Snowman, sinussa on l-“

Kommentoi

Lentokone

“Mitä puuhaat?” Snowman kysyi lentokoneen matkustajan paikan (Snowman oli julistanut itsensä sopivammaksi pilotiksi, koska “tämähän on melkein kuin veneeni.”) ohjauspaneelia ränkläävältä Ämkoolta rikkoen hiljaisuuden.
“Yritän saada tätä radiota toimimaan” mustavihreä hahmo vastasi. “Se tuntuu ilmoittavan viestistä Klaanin suunnalta, mutta en saa vastattua.”
“Anna kun minä koitan” Snowman sanoi, ja nappasi johdolla kiinni olevan luurin käteensä, ja painoi sen sitten korvaansa vasten. Hän kuuli vain yksioikoisen äänen: Bleep bleep. Bleep bleep. Lumiukko painoi etu- ja keskisormella vastausnappia, ja kumartui hieman.
“Haloo? Eversti?” Snowman yritti. Vastaukseksi hän sai pelkkää särinää.

Hetkeksi kaksikko jätti radion rauhaan, ja keskittyi olemaan hiljaan. Pian kommunikaattori ilmoitti kuitenkin uudesta viestistä. Bleep bleep. Snowman nappasi luurin, ja kumartui hieman. Yllätyksellisesti hän tällä kertaa sai vastauksen: “Snowman?”
Se oli Guardianin rätisevä ääni, ja videoyhteyskin toimi. Lumiukko näki skakdi-ystävänsä naaman pienellä näytöllä vihreän sävyisenä.
“Eversti! Hienoa kuulla äänesi” Snowman vastasi. Guardianin äänensävy oli vakava, kun hän jatkoi: “Minulla on sinulle tärkeää asiaa.”
“Asiaa?”
“Aivan, Snowman, asiaa. Sinussa on lkrättsSshSGGSSSSSSSShhhh…”
Videoyhteyskin katosi kuvan ensin muututtua rakeiseksi. Snowman ja Ämkoo katsahtivat toisiinsa. Todettuaan radion olevan täysin kuollut he luovuttivat toistaiseksi yhteyden muodostamisen.

Ennen pitkää lumiukko alkoi miettiä, mitä se hänessä oleva l mahtaisi tarkoittaa.
“Liikkeentunnistin?”
“…”
“Laulu?”
“…”
“Lakki?”
“…”
“Lohrak?”
“…”
“Larsaus?”
“…mikä se edes on?”

Snowmanin arvaillessa Ämkoon mieleen juolahti muuan huolestuttava ajatus. Mitä jos joku häiritsi heidän signaaliaan tarkoituksella? Joku tiesi heidän lähteneen tälle tehtävälle, tai sitten he olivat kohdanneet täällä taivaalla uuden vihollisen. Hän ilmaisi huolensa Snowmanille, joka koetti suhtautua uutisiin tapansa mukaan positiiviesti: “Mutta kuka täällä taivaalla, keskellä ei mitään, tahtoisi meille pahaa? Kuka tekisi tällaista? Ei kukaan, vai mitä? Vai mitä?”

Retro

Loistartunta

Kommentoi

Adminien huone

Guardian seisoi kylmällä lattialla pitäen kommunikaattoria vasemmalla kädellään suunsa edessä. Hänen ilmeensä oli vilpittömästi hämmentynyt.

“Snowman on mikä?”

Kepen ääni huokaisi syvään langan toisessa päässä aiheuttaen äänekästä suhinaa. “Snowmanissa on loinen”, hän sanoi selvällä painotuksella. “Ja hän vei sen mukaan lentomatkalle.”

Guardianin katse harhaili Visokkiin ja Tawaan, jotka keskustelun sujuvuuden onneksi olivat jo tietoisia siitä, mitä Guardian ajatteli. “Avde” ei ollut koskaan poistunut Snowmanin mielestä, vaan oli siellä edelleen. Erittäin suostuttelukykyisen parasiitin sijainti hyvänkin pilotin lumipohjaisissa aivoissa ei tekisi hyvää millekään lentomatkalle.

“Jos saan ehdottaa, niin heitä pitää käskeä laskeutumaan heti”, Kepe sanoi. “ja muuten, jonkun pitäisi kai sanoa Radiakille jotain, Dox sai jonkinlaisen allergisen kohtauksen. Kumma juttu…”
Linja sulkeutui äkkiä. Joku olisi voinut huomata Kepen puheen nopeutuneen loppua myöten.

Guardianin kasvot muuttuivat poikkeuksellisen vakaviksi. “Menen kommunikaatiohuoneeseen.”, hän sanoi käytännössä jo juosten kohti huoneen ovea. “Heidät täytyy pysäyttää ennen yötä.”

Adminien palaverihuoneen ovi paukahti äänekkäästi kiinni ja sen lukittumisen monimutkainen tikitys hautasi kellon äänen alleen seuraavan kymmenen sekunnin ajaksi. Tawa ja Visokki jäivät huoneeseen kahdestaan. Nurkassa olevan suunnittelupöydän alta kuitenkin kömpi pian hopeinen Ussal, joka katsoi hoitajiansa anovasti. Se asteli mahdollisimman lähelle Tawaa ja Visokkia ja teki pienillä äänillään kaiken, että se huomattaisiin. Tawa ja Visokki onnistuivat kuitenkin jättämään huomiotta Nöpön toistuvat vingahdukset ravinnon perään.

Tawa katsoi ikkunasta pohdiskelevan näköisenä. Taivaan väri oli purppurainen ja tähtiä alkoi jo näkyä himmeinä.
“Pian on yö”, hän sanoi. “Eikä pilven pilveä taivaalla. Ei edes tuule.” Tawa kääntyi takaisin Visokkiin.
“Liian rauhallista. En pidä tästä.”

Visokki pyöritteli silmiään. Hän erehtyi harhautumaan katseellaan hopeiseen Ussal-rapuun, mutta tajusi viime hetkellä katsoa muualle. Tietynlaiseen mielenhallintaan ei edes Visokki olisi varautunut. Nöpö raapi vauhdikkaasti lattiaa jaloillaan ja napsautti saksiaan kiinni ja auki aiheuttaakseen mahdollisimman paljon ääntä. Tawa ja Visokki olivat liian keskittyneitä ajatuksiinsa erehtyäkseen katsomaan sivulle.

“Se Matoran, joka kuljetti paketin Snowmanille vaikutti luotettavalta”, Visokki viesti Tawalle. “mutta taidan jututtaa häntä uudelleen varmuuden vuoksi.”

Tawa nyökkäsi. “Hyvä idea. Minäkään en kai aio nukkua. Voisi katsaista kontrolli…”
Tawan puhe keskeytyi, sillä hän oli erehtynyt katsomaan kontrollipaneelia. Toisessa nurkassa sijaitsevan metallinhohtoisen ja sinisillä napeilla täytetyn paneelin päällä seisoi hopeinen Ussal-rapu. Visokki oli jälleen kääntymässä, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä hän väisti katseellaan.
Nöpö seisoi paneelin päällä. Se katsoi Tawaa silmiin suurilla, tummilla, kiiltävillä, tärisevillä ja kaikin puolin suloisilla silmillään. Se piti pienellä suullaan hiljaista, mutta kuitenkin niin raskasta hengitystä, että sen tunti kauas. Loppusilaukseksi Ussal päästi niin säälittävän vingahduksen, että Visokki melkein hairahtui katsomaan.

Tawan silmät suurenivat ja hymy leveni. Se oli säälivä hymy, jossa oli kuitenkin pieni hippunen iloa.
“Taidan”, hän sanoi hitaasti ja aneemisesti, painottaen jokaisen sanan jokaista tavua aivan omalla tavallaan. “ruokkia ensin Nöpön.”

Visokki katsoi Tawaa nyökäten hitaasti. Hän käveli ulos adminien komentokammiosta ja jatkoi iltaisen hiljaisilla käytävillä kohti postinkäsittelyosastoa.

Retro

Kepen eettinen koe

Kommentoi

Portaikko alas Klaanin kellariin

Kepe kantoi kankaan päällä reunastaan revennyttä laatikkoa. Valkoista, kummallista jauhetta valui sen nurkasta samanväriselle kankaalle, joka esti tomua leviämästä joka paikkaan.
Hän kiiruhti Guardianilta saamansa paketin kanssa portaita alas kohti Verstasta. Päästyään oikeaan kerrokseen hän kääntyi käytävälle, jonka seinustoilla olivat Klaanin ruoka-, naamio-, polttopuu- sun muut varastot. Yksi varasto-ovi oli hieman jykevämpi kuin muut. Siinä oli monta erilaista lukkoa, joista tosin yksikään ei ollut kiinni. Kepe kiskaisi raolleen jääneen oven jalallaan auki.

Hän astui sisään oven perässään kiinni potkaisten. Eteishuoneessa oli pimeää, mutta hän ei raaskinut sytyttää valoja, ettei olisi pelästyttänyt jotakuta Verstaan muista asukeista. Hän suuntasi privaattiovelleen, avasi sen, lukitsi tiukasti jäljessään ja hapuili kätensä laboratoriohuoneen oven kahvalle. Jokin pimeässä nurkassa päästi kurauksen.

Laboratorio toimi samalla myös eräänlaisena valvomona. Klaanilla oli oma valvontakameroihin perustuva turvajärjestelmänsä, jota joku pahaa-aavistamaton matoran jatkuvasti valvoi. Valvoja oli kuitenkin johdottanut itsensä niin tiiviisti Klaanin kaikkiin muihin verkkoihin, että pystyi näyttämään kaikkien valvontakameroiden kuvat laboratorion seinustan monen monituisilla monitoreilla. Plus kuvan, joka näytti edellä mainitun pahaa-aavistamattoman valvojamatoranin. Valvojiakin valvotaan.
Yksi Valvojan näyttöruuduista näytti sen keräämää lokia kaikesta Klaanin tietoverkon tapahtumista. Kepe huomasi sivusilmällä Killjoyn käyttäneen haarniskointilaitteistoaan, muttei kiinnittänyt tähän suurempaa huomiota.

Hän laski paketin pöydälle ja veti hengityssuojaimen kasvoilleen siitä huolimatta, että G oli sanonut sen olevan ainakin nyt vaaratonta.
Hän otti jauheesta pienen näytteen lasilevylle ja asetti sen mikroskoopin alle. Jauhe oli sangen erikoista; se vaikutti rakenteeltaan olevan jotakin muovintapaista. Se kuitenkin käyttäytyi aineena kuin metalli, ja sille ominaisesti myös suli lämmittäessä. Se myös toimi hyvänä säteilyeristeenä, Kepe totesi suojapuku päällään.
Mitenköhän se vaikuttaisi hengitettynä tai syötynä, Kepe mietti, ja päätti testata tätäkin.

“Doo-ox, tulepas tänne…”

Aine ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan koe-eläimeen mitenkään. Se ei mielenkiintosista kemiallisista ominaisuuksistaan huolimatta osoittautunut Snowmanin huumaamiseen kelpaavaksi. Mitä ihmettä se siis oli?

Kepe tallusteli ympäriinsä huoneessa ankarasti miettien ja potkaisi erästä tynnyriä. Se kaatui ikävästi kalahtaen. Naamioita levisi lattialle, niiden joukossa pari Kualsia, Mahiki ja… Rahien hallinnan naamio?
Rah…?

Kepe muisti G:n maininneen jotain paketin reiän oudosta syntytavasta. Kuin jokin olisi möyrinyt sieltä ulos. Jokin eläin tai robotti?
Sellainen olisi taatusti paljastunut Klaanin postin röntgentarkastuksissa. Ellei…
…ellei jauhe ollut tarkoitettu säteilyn eristämiseen. Sen jauhemainen muoto oli ilmeisesti vain hämäystä, jolla oli tarkoitus saada heidät epäilemään sitä huumausaineeksi. Itse syyllinen oli siis päässyt vapaasti temmeltämään. Mutta mikä tuohon pakettiin mahtuva otus olisi voinut saada Snowmanin sellaiseen tilaan ilman yhteyttä hermojärjestelmään?

Kepe tajusi tilanteen, syöksyi sisäpuhelimelle ja painoi näppäimistön G-nappia. Tämän vastattua Kepe täräytti ilmoille erittäin vaarallisen, mutta ikävä kyllä todennäköisen tilanteen.

“Snowmanissa on loinen.”

Retro

Väkivallan välttämisestä

Kommentoi

Lentokone

“…ja siis, ei hiiviskelyä voi pelkällä varustepohjalla suorittaa” Snowman jatkoi jo melko pitkään jatkunutta monologiaan. Ämkoo kuunteli vieressään istuvan lumiukon jatkuvaa puhetta puolella korvalla, keskittyen kuitenkin lentokoneen ohjaamiseen. Nappeja oli nimittäin häiritsevän paljon, eikä suuri osa niistä ollut vieläkään paljastanut tarkoitustaan.

“Tunnen monia heppuja, joilla on ollut vaikka mitä näkymättömyysvempaimia, eivätkä ne kenestäkään mitään ninjaa ole tehneet” Snowman jatkoi “Ymmärrän toki varusteiden tarpeellisuuden, mutta sitä pitäisi pystyä pysymään huomaamatta ilmankin.”
Ämkoon oli pakko puuttua lumiukon vuodatukseen: “Eivätkö sinun voimasi tavallaan ole aika iso etu hiiviskellessä?”
“Öh, kyllä. Mutta olen silti harjoitellut piilossa pysymistä todella, todella paljon. Enkä vain, koska en pidä taistelusta. On siitä paljon ollut ihan sitäkin varten, että se on melko pakollista, jos ei ole elementaalivoimia tai muuta vastaavaa.”

Ämkoo vastasi pikaisella hymähdyksellä. Hänen katseensa kuitenkin keskittyi jatkuvasti ohjaimien tarkkailuun. Snowmankin siirtyi ulos ikkunasta tuijotteluun. Taivas oli pimeä ja pilvinen. Hän ei oikeastaan ollut varma, puhuiko jälleen pääasiallisesti pitääkseen ajatuksensa pois mieltään vaivaavista asioista. Sota, hän mietti. Onko minulle oikeasti tarjottu mahdollisuutta estää se, ja minä olen kieltäytynyt? Häntä ei vaivannut mikään enemmän kuin ajatus siitä, kuinka Klaanin muurit murtuisivat ja hänen ystävänsä siinä mukana. Kunniallisuus ei ikinä ole ollut minun juttuni. Onko mitään järkeä taistella vain periaatteesta, jos kaiken voisi hoitaa ilman väkivaltaa?

Hiljaisuus vallitsi ohjaamossa pienen koneen kiitäessä taivaan halki, Klaanin jäädessä taakse.

[spoil]Kyllä, viestin ensimmäisen puolikkaan tarkoituksena oli piruilla Killjoyn viime viestille. Heh.[/spoil]