Pimeys
GK heräsi ja näki vain mustaa.
Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.
”Haloo?” hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. ”Onko täällä ketään?”
Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.
GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.
”Ei”, joku puhui pimeydestä hiljaa. ”Et ole kuollut.”
Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
”Ku-kuka siellä?”
”Et ole tosiaankaan kuollut, GK”, pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. ”Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on.”
Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
”Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni”, suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. ”Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa.”
GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
”Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!” kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. ”Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä.”
Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
”Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?”
Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.
Bio-Klaani, komentokeskus
”Sinussa on loinen, Snowman!” Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.
Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
”Ongelma?” Paaco sanoi.
”Kyllä”, Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. ”Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi.”
Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
”Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?” hän sanoi.
”Kyllä?” Guardian sanoi kysyvästi.
”Sitten en voi tehdä mitään.”
”…”
”Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä.”
Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
”Anna minulle minuutti”, hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.
Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.
Hän aavisti pahaa.