Aihearkisto: Klaanon Rope

Valottujen suosekoilu osa 23: Flygelin numerologiaa

Flygelin lipasto

Flygelin kalmankalpeassa, luista tehdyssä pöytälaatikossa, oli Zyglak tiedemiehen tekemiä kellastuneille papereille tekemiä tutkielmia ja muistiinpanoja erilaisista asioista, mitä Flygel oli alkanut pohtia. Kellastuneet paperit olivat sikin sokin laatikon uumenissa, seuranaan luista ja hampaista tehtyjä kuulakärkikyniä ja muita outoja vekottimia ja härveleitä, joiden pääasiallinen materiaali oli joko luuta tai hammasta.

Päällimmäisenä kasassa oli isoin kirjaimin kirjoitettuna; Tutkielma Matoran-universumin matematiikasta ja numeroiden mystiikasta

Matoran-universumissa, monista numeroista on erilaisia uskomuksia ja muita mystisiä yhteyksiä, joita olen kerännyt tähän tutkielmaan. Tutkielmassa voi olla asiavirheitä ja sitä ei kannata pitää vakavastiotettavana lähteenä, tekijän mielenvikaisuuden takia.
0. Matoranit eivät usein tunnista, tai halua tunnistaa lukua nolla, merkitseehän se tyhjyyttä, johon ei uskota tai haluta uskoa. Tyhjyys taas liitetään Suureen varjoon, joka on legendojen mukaan laskeutumassa, tuoden pelkoa ja tuhoa.
1. Matoranien elämässä, luvulla yksi on suuri merkitys, palvovathan he yleensä yhtä Suurta Henkeä, Mata Nuita, jolla on yksi ilkeä Veli, Makuta. Matoranien legendojen mukaan kolme tai kuusi Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa, kuten Makutaa, voi muuntautua yhdeksi, joko kaidaksi tai nuiksi. Luku yksi liittyy myös Kohtalon hyveeseen, onhan jokaisella universumin asukkaalla vain yksi Kohtalo. Myös yksisilmäisen Rahin, Keetongun silmä on hyvä mainita, näkeehän hän yhdellä silmällään henkilön valon ja varjon tasapainon.
2. Matoranit uskovat että luku kaksi on yksi täydellisyyden luvuista, liittyyhän luku Mata Nuin kaksiosaiseen nimeen ja siihen että universumissa on kaksi voimaa, valo ja varjo, hyvä ja paha jotka taistelevat toisiaan vastaan jatkuvasti. Monet Matoranit näkevät maailman mustavalkoisena, jakaantuneena kahteen leiriin, joko hyvään valon tai pahaan varjon puoleen.
3. Matoranien pyhimpiä lukuja, numero kolme edustaa itse täydellisyyttä, onhan se mukana Kolmessa Hyveessä, jotka ovat Yhtenäisyys, Velvollisuus ja Kohtalo. Matoraneilla on myös Kolme luonnollista kehitysastetta, Matoran-Toa-Turaga ja kolme Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa voi yhdistää mielensä ja ruumiinsa yhtenäisyyden avulla Kaidaksi.
4. Luvusta neljä ei ole juurikaan mainintaa Matoranien mytologiassa, se on vain luku muiden joukossa.
5. Luku viisi on yksi vähiten käytetyimmistä numeroista Matoranien mytologiassa ja sen uskotaan edustavan epätäydellisyyttä.
6. Luku kuusi edustaa Matoranien mytologiassa täydellisyyttä, onhan se Hyveiden määrä kerrottuna kahdella. Luku kuusi edustaa Matoranien maailman kuutta eniten nähtyä elementtiä, joiden mukaan Metru Nuin kaupunki on jaettu osiin. Tästä syystä monet Toa-ryhmät ovat pitäneet sisällä kuusi Toaa ja monissa muissa ryhmissä, kuten Kuuden kuningaskunnanliitossa, on ollut kuusi jäsentä. Kuusi eri elementin Toaa, Matorania, Turagaa tai muuta olentoa voi legendojen mukaan yhdistää mielensä, ruumiinsa ja voimansa, muuttuen Nuiksi kutsutuksi olennoksi, jolla on suuret voimat.
7. Luku seitsemän on Matoranien kirottu luku, ennustaahan luku legendaarisen Seitsemännen Toan, Takanuvan saapumista ja Varjon laskeutumista universumiin. Matoranit karttavat tätä lukua kuin ruttoa, koska uskovat että se johtaa Varjon laskeutumiseen, jolloin maailmaa seuraa pimeyden ja pelon aikakausi. Seitsemän on myös Kraatojen suurin voimataso. Tällä tasolla Kraatat muuttuvat pelottaviksi Varjokraatoiksi.
8. Luku kahdeksan on Matoranien mytologiassa eri Krana ja Krana-Kalien lukumäärä ja se on myös tavallisten Kanoka-kiekkojen suurin voimataso. Kahdeksan muissa yhteyksissä on perin harvinainen.
9. Luku yhdeksän on kuuden Mahtikiekon voimataso ja se oli niistä yhdistetyn Ajan kiekon voimataso. Luku yhdeksän liittyy Legendaarisiin Naamioihin, Vahiin ja Ignikaan siten että se on naamioiden voimataso, jota yksikään toinen naamio ei voi ylittää.
42 Luku neljäkymmentäkaksi on Matoranien mytologian ristiriitaisimpia lukuja, onhan se 2X3X7. Luku kuvaa Makutojen kraata-voimien lukumäärää ja näiden ristiriitaista luonnetta universumin voimakkaimpina olentoina Mata Nuin jälkeen.

Tämän jälkeen kirjoitusta oli lähes mahdotonta lukea, koska erilaiset paperia syövät hyönteiset ja kosteus olivat saaneet lopun kirjoitelman murenemaan lukukelvottomaksi.

Flygel avasi lipastonsa laatikon, kaivaen sieltä jotain. Hän otti paperia ja kirjoitti siihen valkoisella kynällään jotain:

Tutkittuani tätä outoa tykkiä, olen tullut siihen johtopäätökseen että meidän maailmamme ei ole ainoa universumi mitä on olemassa. Tätä tykkiä käytetään ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen. Se on jotain mitä olen aina epäillytkin, emme ole yksin tässä maailmassa.

Teoriani siitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen on käymässä toteen. Olen tutkinut tätä tykkiä ja huomannut sen olevan vahingoittunut, ehkä merivedestä, ehkä siitä että tykki putosi jostain korkealta. Minua vain häiritsee se kuinka hienoa teknologiaa tämä tykki on ja kuka tykin on tuonut tähän maailmaamme. Seuraava päämääräni on saada tykki korjattua että sillä voi liikkua muuallakin kuin tämän maailmamme sisällä.

Flygel laittoi kynänsä paperille ja alkoi miettiä viimeaikoina sattuneita asioita. Oliko maailma menossa aivan sekaisin vai oliko hän itse tulemassa järkiinsä?

Hans ja Plaploo 2: Rytmi

Bio-Klaanin linnake, näköalatorni

Hans ja Plaploo seisoivat aution huoneen keskellä, ja olivat hädissään.
”Nyt ihan oikeasti, kuulin sen taas!”
”Mikä se on?”
”Ei aavistustakaan.”
”Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?”
”Kai meidän on pakko.”

Matoranit askelsivat varovasti kohti portaikkoa, mutta silloin se kuului jälleen, tällä kertaa hieman voimakkaampana.

”Se… Siinä on rytmi!”
”Mutta mikä se on?”
”En tiedä. Mennään nyt vain jonkun moden puheille.”

Toa Cendai Angoranger

[spoiler=Niin muuten.]Odottakaa muuten kunnes musiikki soi kun se ilmestyy ja lopettakaa se kun seuraava ilmestyy.

Täällä kertaa teillä kaksi musiikkivalintaa mitä voitte kuunnella kun ”se” tapahtuu.

*= Power Rangers
**=Super SentaiToim. huom.: Valitettavasti Super Sentai -kappale on tuhoutunut, joten Kohtalo ei anna teille todellista valintaa.

Valinta on teidän.[/spoiler]

Avomerellä

”Ei hiivatti”, Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, ”Hiivatin hiivatti, ei”.

”… Miten niin?”, Pegghu kysyi Valon Toalta, ”Onko jotain vialla?”.
”Tuuli on kääntymässä”, Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti.
Valon Toa otti kompassinssa esiin.
”Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin”, Domek hieroi otsaansa turhautuneineena.
”Mutta mitä me sitten teemme?”, Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana.
Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään.
”Onko meillä airoja?”, Matoralainen etsi ympäriltään samalla.
”Ei”, Domek vastasi.
”Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?”
”Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?”
”Mitä me sitten teemme?”
”Odotetaan kunnes tuuli kääntyy.”
Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan.
Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä.
”Veitsivalaita”, Valon Toa päätteli.
”Veitsivalaitako? Missä?”, Pegghu kääntyi katsomaan.
Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä.
”Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta”, Pegghu havannoi.
Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.

Idän Matoran-kylä

Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.

Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä.
”Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!”, Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat.
Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta.
Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa.
Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa.
Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken.
”Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!”, Selakhilaani-soturi ilmoitti.
”Tuokaa hänet tänne!”, Rlorzedt käski.
Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä.
”Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi”, Rlorzedt kysyi.
Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti.
”Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt”, Selakhilaani-soturi sanoi.
”En kysynyt sinulta mitään!”, Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin.
”Niin, anteeksi Kenraali”, Selakhilaani-soturi sanoi.
”Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut”, Laosi uhkasi Rlorzedtiä.
”Mutta kyllä minä voin!”, Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, ”Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!

Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa.
”Hei Skakdit!”, yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion.
”Jo oli aikakin”, Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti.
”Keitä te olette!”, Rlorzedt huusi Toia päin.

”Valmiina?”, punainen Toa sanoi.
”Öh, mikä olikaan asennomme?”, vihreä Toa sanoi.
”Asento 3-B! No niin, valmiina?”
”Valmiina!”

”Toat, ryhmittykää!”, Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana.
Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot.
Skakdien leuat loksahtivat auki.

”Jyrisevä Maa!”, musta Toa huusi, ”Maan Toa Kowambra!”

”Voimallinen Painovoima!”, purppura Toa huusi, ”Painovoiman Toa Pohak!”

”Viileä Jää!”, valkoinen nais-Toa huusi, ”Jään Toa Bokrujuh!”

”Elävä Kasvillisuus”, vihreä Toa huusi, ”Kasvillisuuden Toa Lehatu!”

”Liekehtivä Tuli”, punainen ja keskimmäinen Toa huusi, ”Tulen Toa Takama!”

Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.

Toa Cendai…ANGORANGER”, Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.

Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.

Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin.
Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään.
Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään.
Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.

Avomerellä

”Uaaah!”

Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa.
Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta.
Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan.
Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin.
”Viimeinkin”, Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.

Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.

Idän Matoran-kylä

Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.

Kenenlläkään ei ollut kivaa.

[spoiler=Ai niin]Selakhilaani on Pridakin ja Samen lajin nimi ja Schiludomilainen Pimeyden Metsätäjä Miimikon.
Miksi? Miksei?[/spoiler]

Paluu Veljeskunnan luo

Veljeskunnan maanalainen tukikohta

Useasta kymmenestä vihreästä matoranista koostuva joukkio teki saapuneelle johtajalleen kunniaa. Ämkoo tuijotti alaisiaan ääneti, laski sitten katseensa eteensä polvistuneen Enkin tykö ja kysyi:

”Miten olette pärjänneet?”
”Hyvin, herra. Saarella on vieraillut vain satunnaisia palkkionmetsästäjiä ja epäonnisia seikkailijoita. Kukaan näistä ei ole kaiketi ollut edes tietoinen olemassaolostamme.”
”Hyvä”, kuului Ämkoon lyhyt vastaus. Ilman Toa istui luokseen tuodulle istuimelle ja viittoi alaisensa jatkamaan puuhiaan.

”Mitä aiot seuraavaksi?”, Enki kysyi.
”Jaa”, Ämkoo vastasi ja kurtisti hetkeksi kulmiaan.
”Jos haluat, voimme avustaa Klaania. Uskon, että he tarvitse-”
”Ei, ei vielä.”
”Miksei?”
”Vielä ei ole sen aika.”

Enki tuijotti johtajaansa. Ämkoo oli hetki sitten riisunut matkaviittansa ja entisen miekkakäden tilalla paistavan rujon arven saattoi erottaa selvästi. Enki ei voinut myöskään olla huomaamatta, että Ämkoon panssarit muuttuivat hetki hetkeltä tummemmiksi.

”Taisit törmätä aika vahvaan viholliseen”, Enki uskaltautui sanomaan. Ämkoo nousi ylös.

”Ei”, Toa vastasi. ”Minä vain olin heikko.”
Enki tuijotti johtajaansa kysyvästi.
”Seuraavalla kerralla asia saa luvan olla toisin”, Ämkoo vastasi. ”Varustakaa minulle ratsu.”

– – –

Tunnin kuluttua Ämkoo lähti matkaan. Veljeskunnan tukikohdan piilosisäänkäynnin luona odottanut valtava rahiolento tapitti omistajaansa valtavilla silmillään ja töksäytti tätä sitten kärsällään tuttavallisesti. Ämkoo paijasi suurta norsupäästäistä hetken, nousi sitten sen selkään ja aloitti matkansa.

”Mitäköhän vanha turaga mahtaa sanoa nähdessään minut tässä kunnossa”, kysäisi Ämkoo puoliääneen itseltään. Norsupäästäinen lisäsi vauhtia.

Epäklanoninen takauma

Destral, vuosituhansia sitten

Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.

Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.

Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.

Käytävän pää – ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.

Rahkshit luulivat voittaneensa.

Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.


Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.

Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.

Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo.
Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat.
Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.

Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.


Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä ”pettänyt kaiken” matoraninkielisillä aakkosilla.
Epäonnistuneiden Makutojen seinä…, Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki ”Makuta Itroz, Kanohi Cencord”.

Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi ”Muodonmuuttaja” tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain.
Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.

”Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!”, Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään.
Matoro lähti myös juoksuun.

Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin ”Projekti: Nimdan” suuntaan.

”Löysin ajoneuvon!”, Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon.
”Makeeta! Moottoripyörä!”, Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron ”Destralin pyöränä” tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.

Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.

Ämkoo palaa vielä

Klaanin linnake

Ämkoo painoi huoneensa oven hitaasti kiinni ja lähti sitten läksimään kohti lähtintä uloskäyntiä. Käytävillä hääräävät matoranit väistivät nopeaan tahtiin harppovaa Toaa, jonka juuri noutama musta huppuviitta peitti kantajansa kokemat taisteluvauriot varsin tehokkaasti. Ämkoo ei halunnut puuttuvan kätensä tai heikentyneen vartalonsa herättävän kysymyksiä.

”…herra Ämkoo!”

Ikävä kyllä muutama reportteri oli jo ehtinyt havaita Ämkoon muutoksen. Ilman Toa heitti muistilehtiötä kantavan matoranin syrjään pienellä elementti-iskulla ja jatkoi sitten matkaansa. Ruskea reportterimatoran jäi katselemaan Ämkoon perään säikähtäneenä.

Ulos päästyään Ämkoo lisäsi vauhtia entisestään ja saapui lopulta Klaanin sisäpihan reunamille. Siellä häntä odotti sinivihreää pakaria kantava matoralainen.

”Lähdemmekö heti?”
”Kyllä.”

Matoran vihelsi ja yläilmoissa odotellut gukko-lintu laskeutui Ämkoon vierelle. Toa ja matoran nousivat linnun selkään ja lintu nousi takaisin lentoon.

”Voit siis lähteä ihan noin vain?”, matoran kysyi johtajaltaan kaksikon noustessa yhä ylemmäs.
”Voin”, vastasi Ämkoo. ”Eivät nämä voi minua määrätä.”
”He ovat kuitenkin ystäviäsi. Kuulin myös, että täällä on taisteltu. Eikö sinua tarvita täällä?”

Ämkoo oli hetken hiljaa.

”Minä palaan tänne kyllä”, Toa sanoi lopulta, ja jatkoi: ”Ja kun palaan, minusta on heille paljon enemmän apua.”

Ämkoo lähtee Klaanista

Bio-Klaanin linnake

Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan.
”Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä.”
”Tiedän.”
”Snowie.”
”Mäksä?”
”Nähdäänkö taas joskus?”
”Ilman muuta.”

Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.

Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.

Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?

Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?

Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.

Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.

Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja.
”Snowman? Helei. Sin… Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?” Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.

Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa.
”Hän lähti.”

Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin.
”En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-”
”Ai niin. Visokista.”
Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi.
”Minulla on jokin… telepaattinen juttu… joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain.”
”Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli… jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä.”

Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.

”Hienoa” Tawa sanoi. ”Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon.”
”Kiitos.”
”Eli, mitä Visokista?”
”Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien…”

Trooppisen saaren sankarien kotiinpaluu

Klaani

Viileän merituulen virkistävä vaikutus näkyi iltapäiväisen Klaanin kaduilla. Matoranit ja muut Klaanin asukkaat liikuskelivat rivakasti paikasta toiseen hoidelleen asioitaan. Niin teki myös eräs työkseen kattoja korjaava matoralainen, joskaan hän ei liikkunut niinkään kadulla, vaan enemmänkin… No, katolla.

Bob huokaisi, nousi seisomaan ja venytteli uupuneita käsiään. Aamupäivä oli ollut työnteon puolesta harvinaisen rankka ja uuvuttava. Onnekseen Bob oli kuitenkin sopinut illaksi tapaamisen erään oikein viehättävän ga-matoranin kanssa, joten jotain hyvää oli sentään tiedossa. Bob virnuili itsekseen, tarttui työkalupakkiinsa ja etsi katseellaan tikkaita.

Silloin taivaiden halki kiitävä kärsähirviö tuuppasi Bobin nurin. Epäonninen matoran-työläinen kieri huutaen pitkin rakennuksen juuri korjattua harjakattoa ja jäi roikkumaan aivan liian lyhyillä nauloilla kiinnitettyyn ränniin.

”Me taidamme lentää vähän turhan matalalla!”, Snowie huudahti edessään istuvalle matoranille. Enki nyökkäsi ja komensi Repekk-linnun lisäämään korkeutta.

– – –

Hetkeä myöhemmin linturaheilla ratsastava partio laskeutui eräälle Klaanin aukiolle. Joukko matoran-vartijoita viiletti rutiininomaisesti tutkimaan saapujia, joskin näille oltiin jo ilmoitettu mistä oli kyse. Ämkoo oli nimittäin matkan aikana ottanut veljeskunnan radiojärjestelmällä yhteyden Klaaniin ja selvittänyt tilanteen.

Repekk laskeutui ja Snowie loikkasi alas valtavan merilinnun selästä. Enki liukui myöskin alas, ja siirtyi sitten vapauttamaan vielä hetki sitten itseään lentokykyiseksi luullutta tapiiria tämän ympärille sidotuista köysistä. Tapiiri pyöritteli hetken ajan kärsäänsä potkurinomaisesti, pettyi ja rupesi sitten kävelemään ympyrää. Tapiiri ei tiennyt yhtään missä se oli, eikä se myöskään tiennyt minne mennä. Tällä hetkellä nämä kysymykset eivät kuitenkaan vaivanneet sen pieniä aivoja, sillä se tahtoi vielä kerran kokeilla lentämistä.

Snowie katsahti Ämkoota. Ilman Toa kävi lyhyen keskustelun Enkin kanssa, joka sitten teki käsieleellä johtajalleen kunniaa ja valmistautui poistumaan paikalta. Ämkoon ilme ei ollut enää läheskään niin hilpeä kuin lentomatkan aikana, ja tämä huolestutti hieman lumiukkoa.

”Se oli hieno reissu”, Snowie sanoi luokseen kävelleelle Mäksälle.
”Olisi voinut tietenkin mennä vähän paremmin”, sanoi virnuileva vihreä Toa. Snowie nyökkäsi ja virnisti itsekin. Sitten kaksikko lähti liikkeelle, välittämättä ympärillään pyörivistä Klaanin roskalehdistöön kuuluvista matoraneista.

Tapiiri katseli pettyneenä ilmaan nousevia linturaheja. Se röhkäisi surumielisesti ja käänsi katseensa maahan. Sitten se huomasi maassa lepäävän tallotun omenan, söi sen ja lähti sitten seuraamaan lumiukon ja Mäksän koko ajan kauemmas siirtyviä hahmoja.