Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Venetemppu

Kommentoi

Jossain keskellä merta, Klaanista etelään

Matka oli sujunut vailla sen kummempia käänteitä jo hyvän aikaa. Alkumatkasta Snowman ja Kepe olivat keskustelleet paljonkin, ja olivat tavalliseen tapaansa eri mieltä jokseenkin kaikesta. Mutta kunnon väittely piristää aina.
Nyt he istuivat Snowmanin vanhassa veneessä vaiti, kulkien tasaisesti kohti määränpäätään. Jo pitkän aikaa horisontti oli ollut melko tyhjä, mutta nyt vastaan tuli jotain yllättävää. Valtava, valasmainen rahi nousi pintaan kivenheiton päässä kaksikon edessä.
”Snowman?” Kepe kysyi hieman huolissaan tuosta edessä olevasta, valtavasta lihamuurista.
”Ei mitään hätää” Snowman vastasi Kepeä huolestuttavaan, tuttuun, huolettomaan äänensävyyn veneen vain kiihdyttäessä elikkoa kohti. Sitten hän jatkoi: ”Olen minä tämän tehnyt ennenkin.”
”Tämän?”

Snowman työnsi ohjaustankoa lujasti eteenpäin, ja veneen etuosa hörppäsi vettä. Pian koko kulkupeli oli pinnan alla, ja Snowman laittoi vauhdin maksimiinsa. Pieniä akrobaattisia vedenalaisia kierähdyksiä ja pyörimisiä myöhemmin vene nousi valaan toisella puolella pintaan.

”Oliko tuo nyt tarpeellista?” Kepe tiuskaisi Snowmanille, yhä yskien vettä. ”Eikö kiertäminen olisi ollut yksinkertaisesti helpompi ratkaisu?”
”Noh” Snowman vastasi ”Tuo oli ainakin paljon hauskempaa. Siitä on sitä paitsi ihan liian pitkä aika, kun olen tehnyt tuon viimeksi.”

Pian tämän jälkeen moottori rupesi pitämään huolestuttavaa ääntä, ja savua nousi kovasti.
”Snowman” Kepe aloitti ”Huomaatko sinäkin tuon?”
”Juu, ei tässä ole mitään hätää. Niin kauan, kun kaikki osat ovat paikallaan, niin tämä vene kulkee.”

Pian tämän jälkeen moottorista tippui pieni pala.
Tämän jälkeen toinen.
Ja tämän jälkeen Snowmanin oli pakko pysäköidä vene pienen pienelle kallioluodolle keskellä merta.
”Tyytyväinen?” Kepe kysyi.
”Hei, sinä se muistaakseni sanoit moottorin kestävän.”
”Mutta en käskenyt tekemään veneellä turhia kikkailuja.”
”Älä jaksa.”
”Älä itse jaksa.”
”…”
”…”

Siinä he sitten istuivat, moottorivikaisen veneensä kanssa.

Retro

Kaksikon ensimmäinen vastoinkäyminen

Kommentoi

Pienen pieni saari Klaanin rannikolla, luola

Oli noussut myräkkä, ja Snowman ja Kepe olivat menneet pienelle saarelle odottelemaan sen laantumista. Snowman oli hieman ahdistunut. Tähänkö tämä nyt jäi, ensimmäinen tehtävä, jolla hän oli pitkään aikaan, ja se näytti tyssäävän jo alkumetreillä. Hän kertasi vieläkin hänen ja Guardianin jonkin aikaa sitten käymää keskustelua.
”Pian lähtöni jälkeen alat suunautua sinne sijaintiin. Tehtäväsi on olla sillä saarella ottamassa minua vastaan. En tiedä vielä, milloin itse pääsen sinne, mutta kun pääsen, tahdon olla aivan varma siitä, että olet siellä ottamassa minua vastaan. Oletan, että voin luottaa sinuun täysin?” Guardian oli sanonut, eikä lainkaan omaan tapaansa. Hän oli ollut poikkeuksellisen vakava.
”Totta kai” Snowman oli vastannut, hieman hämillään tehtävänannosta. Mielellään hän auttoi Klaania, hän nyt vain oli harvoin kenttätöissä, varsinkaan etelän suunnalla. Sitten Guardian vielä lisäsi:
”Ymmärtänet varmaan myös, että tämä on osana salaista tehtävääni, joten et saa kertoa tästä kenellekään.”
Kaikki oli alkanut hyvin. Matkajärjestelyt hän oli hoitanut. Mutta kun hän viimein oli saanut vahnan kulkupelinsä alleen, oli Snowman hieman kokeillut sitä, ja nyt hän oli jäänyt myrskyn tähden luolaan jumiin. Tai ei hän oikeastaan jumissa ollut, myrsky ympäröi lähinnä Klaanin saaren rannikkoa. Hän olisi vaikka heti voinut lähteä Guardianin määrämälle, pikkuriikkiselle saarelle etelässä, mutta hän oli vailla varusteitaan. Eikä hän oikein Kepeä kehdannut tänne pikku luolasaarellekaan jättää.

”Snowman” Kepe aloitti ”Ryhdyin tänään aiemmin miettimään ensimmäistä kohtaamistamme.”
”Niin, mitä siitä?”
”Olin siellä kalliolla kaukoputkeni kanssa katsomassa tähtiä. Se oli aika moinen urakka, yleensä pidän astrologisia varusteitani tornissa. Kuitenkin Klaanin valot hieman häiritsevät, tahdoin edes yhden kerran saada täydellisen näkymän Klaanin tähtitaivaasta.”
”Aivan, olen tästä perillä.”
”Ei siinä vielä mitään, että raahasin kaukoputkeä paikasta toiseen. Mutta sinä päivänä hissikin oli poissa toiminnasta. Olisiko ollut joku Domekin hupitempaus, mutta jotain se aiheutti hissille. Se oli aika valtava urakka kuljettaa putki koko kierreportaikko alas.”
Snowman kuunteli hiljaa, ja Kepe jatkoi:
”Mietin vain, mitä olisi käynyt, jos olisin jättänyt urakan sikseen, vastoinkäymisten vuoksi.”

Hetki hiljaisuutta.

Sitten Snowman asteli luolan suulle, hyppäsi kiiturinsa selkään ja huuri Kepelle: ”Hyppää kyytiin!” Snowman lähti ohjastamaan venettään etelään. Ilman varusteita. Ylimääräisen matkustajan kanssa. Vastoinkäymisistä huolimatta.

Retro

Lumiukko

Kommentoi

Klaanilinnake, toinen kerros

Snowman kyyristyi huoneessaan, valmiina vastaanottamaan syliin loikkaavan rahin, Napon.
”No niin pikkukaveri, mennään respaan”, Snowman puheli pienelle sammakolle, ja poistui huoneestaan rahi sylissään.

Hän käveli pitkin Klaanin pitkiä, sinimattoisia käytäviä, ja laskeutui alakertaan. Askeleet kaikuivat tyhjissä käytävissä, kaikkialla oli hiljaista. Snowman mietti, että saattaisi mennä pitkäänkin, ennen kuin hän kävelisi tällä samalla matolla uudelleen. Hän oli yllättävänkin haikeana, vaikkei sitä monikaan hänen tavallisen hymynsä takaa olisi nähnytkään. Hän asteli vastaanottotiskille, jossa yleisesti varsin kauniina pidetty toa jo odottelikin häntä. Sopimuksen mukaisesti Snowman antoi pienen lemmikkinsä toan hoitoon, ja lähti kohti seuraavaa määränpäätään.

Pian hän jo talsikin varsin tuttuun Kepen verstaaseen. Kaikki laitteet piippasivat tuttuun rytmiin, ja valot välkkyivät eri värisinä. Snowman odotti innoissaan, mistä löytäisi luotettavan väittelykumppaninsa.
”Ohoi kuoma, oletko täällä jossain?” Snowman tiedusteli.

Ilmeisesti Kerosiinipelle oli asioilla, joten Snowman istahti tuolille odottelemaan. Kovasti hänen olisi tehnyt mieli hieman tutkailla kaiken maailman laitteita, mutta tiesi kokemuksesta sen olevan hyvin huono idea. Kuitenkin vihreän ja valkoisen värinen, pienehkö toa tallusteli verstaalleen, ja Snowman hypähtelikin heti hänen luokseen, ja puhui iloisesti:
”Rätsie, moi! Mites, oletko valmis?”
”Juuh, enköhän” Kepe vastasi miettien ”Missä se on?”
”Keetis sanoi hakeneensa sen varastosta, nyt sen pitäisi olla satamassa paikalla J-32.”

Siitä kaksikko sitten lähtikin Klaanin satamaan, ja pian löysivät etsimänsä.
”Gah, se on vielä vanhempi ja ruosteisempi kuin muistinkaan” Kepe päivitteli laiturissa kelluvaa venettä. ”Väität sen olevan merikelpoinen?”
”Luulisin. Toivoin sinun osaavan vähän paremmin perehtyä moottorin toimintaan, itse kun en oikein ole mekaniikkaan erikoistunut.”

Kepe myöntyi tutkimaan kulkupelin sisälmyksiä. Snowman odotteli vieressä, katseli pilvien liikettä ja kuunteli laineiden liplatusta. Hän tiesi ylireagoivansa, hän saattaisi tulla piankin takaisin. Mutta Snowman ei voinut olla herkistymättä miettiessään tätä yhteisöä, joka oli ottanut hänet vastaan vaatimatta mitään, antanut vain olla. Ja nyt, ensimmäistä kertaa aikoihin, hän oli poistumassa.
”No siis” Kepe aloitti ”teoriassa tuolla voi kyllä taittaa pitkäkin matkoja. Tehojen säätely toimii, ja ohjattavuus on kelvollinen. ”
”Ihanaa!” Snowman hymähti, ja hyppäsi vanhan kulkupelinsä kyytiin.
”Kuitenkin” Kepe aloitti Snowmanista hieman ikävään äänensävyyn ”Tuo lennon aktivointi. Tässä veneessä on kaikki lentämiseen tarvittava, et siis tosiaan aio korjauttaa sitä?”
Snowman piti käsiään ohjaustangolla. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän tunsi jalkansa tukien päässä, ja selkänsä tukeutuvan selkänojaan. Hän vetäisi yläkautta suoraan selkänojaan kiinnittyvän lentäjänlasikypäränsä päähänsä, ja näki maailman taas tuttujen lasien läpi.
”En” hän vastasi itselleen epätyypillisen itsevarmasti. ”Muistat kai, mitä viimeksi kävi, kun käytin sitä.”

Kepe hymyili. Hän muisti vallan hyvin sen kerran. Itse asiassa se oli ensimmäinen kerta, kun hän tapasi Lumiukon. Kepe oli ollut Klaanin rantakallioilla tähtiä katselemassa, kun hän oli huomannut oudon näyn tutussa maisemassa. Se oli pikku hiljaa kasvava valopilkku taivaanrannassa. Kepe ei meinannut tunnistaa mikä se oli, vaikka kaukoputkellaan tiirailikin. Kuitenkin, kun valo sammui, hän tunnisti lentävän esineen. Se näytti jonkin sortin kulkupeliltä, jonka kyydissä oli valkoinen hahmo. Pian hahmo kuitenkin putosi ajoneuvon kyydistä villisti huitoen mereen, ja lennokki jatkoi matkaansa kovasti humisten Kepen yli kohti saaren sisämaata.
Kepe lähti ripeästi uimaan tippuneen, ja ilmeisesti meren pintaan paiskautessaan tajunsa menettäneen hahmon luo. Tasaisin vedoin hän polski vedessä, kunnes pääsi vajoavan hahmon luokse. Kepe muisti ajatelleensa, että onpa painavan näköinen kaveri, ja koska hän itse ei ollut toaksi aivan siitä fyysisesti vahvimmasta päästä, hän jäädytti voimillaan mereen jäälautan, ja sai viskattua sukeltamansa hahmon sen päälle.

Nyt, vuosien kuluttua Kepe tunsi varsin hyvin, kuinka Snowman oli paennut rahi-petoja lentävällä veneellään, ja ymmärsi kyllä tämän vastahakoisuuden sen käyttämisestä. Hän myös tiesi, että Snowman tunsi hänelle edelleenkin kiitollisuuden velkaa siitä, että hän oli pelastanut tämän Klaaniin. Myönnettäköön, että he olivat jatkuvasti väittelemässä kaikesta ja joskus kovastikin ärsyttivät toisiaan, mutta Snowman oli kiitollinen. Kyllähän Kepe sen ymmärsi.
Ja siinä he nyt olivat, kaksikko saman meren äärellä.

Hiljaisuuden rikkoen Snowman kysyi: ”Tahdotko tulla koeajelulle?”

Kyllä, se on pitkä. Ja oikestaan tämä on vain osa siitä, mitä minun piti alunperin kirjoittaa. Heh. Ja jep, minulla on lupa liikutella Kepeä näinkin paljon.